Kävin läpi ensimmäiset seitsemän nimeä ja löysin ensimmäisen yhdistävän tekijän: kaikki kadonneet olivat käyneet psykoanalyysissa tai -terapiassa. Niin ikään jokaisen ensimmäinen terapeutti oli viimeistään kolme vuotta aikaisemmin kuollut, jolloin potilaskertomukset oli vallitsevan käytännön mukaisesti lähetetty sen terveydenhoitopiirin arkistoon, jonka alueella potilaat sillä hetkellä olivat ilmoittaneet asuvansa. Kolmas yhdistävä tekijä sai epäilemään neljättä: yhtäkään potilaskertomusta ei enää löytynyt vaikka ne aikanaan olikin piinallisen tunnollisesti luokiteltu ja mapitettu, sillä yksityisyyden suojaamiseksi niitä ei ollut tapana siirtää virastojen tietokoneiden muistin kätköihin, mitä selitystä kyllä jo silloin osasin vähän epäillä. Potilaskertomuksia ei liioin ollut tilattu tai lähetetty minnekään, ensimmäinen, ainoa ja viimeinen merkintä koski aina vain niiden vastaanottamista. Siivousfirmojen työntekijöillä ei ollut pääsyä arkistoihin, terveyskeskusten henkilökunta sai myös puhtaat paperit, mutta toisaalta murtoja tai ulkopuolisten tekemiä varkauksia oli ilmoitettu poliisille vain kaksi, kummallakin kerralla kyse oli samasta valkoisiin vaatteisiin viehättyneestä kleptomaanifetisististä. Jäljet eivät vieneet minnekään mutta sitten tulin ajatelleeksi että entäpä jos etsimäni materiaali olikin vain osa paljon laajemmasta kokonaisuudesta. Pian tajusin olevani keskellä kuviota joka toimi niin hienosti ja niin omilla säännöillään, että en haluaisi jauhautua sen rattaisiin. Ilmoitin toimeksiantajilleni etten kyennyt selvittämään mitä heidän omaisilleen oli tapahtunut. Purin turhautumiseni muihin tutkimuksiini.

 Täydennys                      Säännöt