Kävin armeijan kahdesta syystä. Halusin viimeinkin pistää antiautoritaarisen luonteeni todelliseen testiin altistamalla sen systemaattisen perustelemattomalle miehiselle kusipäisyydelle. Toiseksi tahdoin oppia käyttämään asetta, jottei kukaan pääsisi hyötymään siitä, etten tarvittaessa osaisi. Kumpikin tavoite toteutui yli odotusten. Palasin vajaan vuoden kuluttua siviiliin aivan yhtä vallaninhoisena kuin ennenkin paitsi, että ymmärsin tarkemmin ja omakohtaisemmin autoritaaristen ryhmien dynamiikkaa, mikä saisi ne liikkumaan, miten ja minne. Vain kerran jouduin palvelusaikana paniikkiin. Osastomme oli osana suurempaa sotaharjoitusta määrätty puolustamaan parin kilometrin pituista rataosuutta. Tiedusteluretkellä niin sanoakseni raiteiden väärällä puolella huomasin yllätyksekseni että meitä lähestyi hitaasti liikkuva tavarajuna, josta emme olleet saaneet tietoa. Aikani kiikaroituani tajusin olevani osa halpahintaista harhautusoperaatiota, jonka piti ulkopuolisten silmissä näyttää siltä, että armeija suojelisi ydinjätekuljetusta voimalasta alkuperämaahan. Ajatukseni harhailivat hetken ja kun katsoin linssien läpi uudestaan näin kahden irronneen vaunun kierivän alas ratapenkkaa ja murskaavan kaiken eteensä sattuvan. Samassa silmänräpäyksessä aloitin pitkän pakomatkani kohti pohjoista. Vasta viikon kuluttua naapurimaassa uskoin uutistietoja, joiden mukaan säiliöt pysyivät ehjänä onnettomuudessa eikä radioaktiivista jätettä joutunut ympäristöön. Palasin takaisin, minua rangaistiin ja merkintä pelkuruudestani seurasi minua työhönottohaastattelusta toiseen. Olin jo niin tottunut naureskeluun ja vähättelyyn, etten heti ymmärtänyt mitä toimistopöydän toisella puolella istuva nainen sanoi.
– Me olemme etsineet juuri sinunkaltaistasi ihmistä, jota ryhmän jäsenyys ei saa tuntemaan itseään kuolemattomaksi.

Täydennys                                    Säännöt