Me keksittiin se kerran kännipäissämme työttöminä, mutta yllättävää kyllä idea tuntui toteuttamiskelpoiselta vielä selvinkin päin ja pian me ei enää oltukaan työttömiä vaan vanhusten kodinhoito-osuuskunta. Me laitettiin ruokaa, käytiin kaupassa ja apteekissa, luettiin ääneen, tiskattiin ja siivottiin, kylvetettiin ja annettiin lääkkeet, vietiin roskat mennessämme ja tietysti vaikka me pudotettiin hintojamme kuinka alas meihin ei ollut varaa kuin varsin varakkailla vanhuksilla. Joillain niistä oli tosi jykeviä asennevammoja, alussa me irtisanottiin sellaisissa tapauksissa sopimus, kunhan olimme ensin muistaneet vittuilla siitä, etteivät pelto-orjat oikein istu skandinaaviseen kulttuuriin, mutta vähitellen tulimme järkiimme tai kostonhimoisemmiksi ja aloimme käyttää toisia keinoja. Varastimme, kavalsimme, pelottelimme ja kiristimme niissä tapauksissa jolloin kiinnijäämisriskiä ei tuntunut voivan olla olemassakaan. Osa jengistä keräsi henkilökohtaisia tippejä tyydyttämällä asiakkaiden yleensä varsin vaatimattomia seksuaalisia tarpeita, ei ollut iso juttu siivota alastomana tai vatkata vanhaa munaa, vaikeampia olivat hyypiöt, joiden sukupuolielämän viimeinen vaihe oli kääntynyt sadismin puolelle. Toisaalta kynnys hyväksyä se, että vanhus kusee päällesi muutakin kuin tahattomasti ja pidätyskyvyttömyyttään, kävi matalammaksi päivä päivältä. Ei se lopulta kovin kummoiselta tuntunut ja ei kai me oltaisi sellaiseen bisnekseen ryhdyttykään ellei me taas aivan toisissa yhteyksissä olisi opittu varomaan ja tunnistamaan kipeimpiä tyyppejä, tosin jotkut vanhukset osasivat teeskennellä erinomaisen hyvin jos niiden täytyi vielä ennen kuolemaansa saada joku itselleen tärkeä seksuaalinen raja rikottua, siellä me kai kantapään kautta tajuttiin, että ihmisille voisi olla hyvä jättää edes vähän hävittävää. Yhden huumorintajuisen sedän kanssa meillä oli sellainen diili että mä nain sitä heti sen kuoltua, jos mä vaikka saisin sen tulemaan takaisin. Se oli eläkkeellä patologin virasta ja kertoi meille paljon myöhemmin hyödylliseksi osoittautuneita tietoja ruumiin kuolemanjälkeisestä elämästä. Ai niin sähän halusit että mä kerron pahimmasta kerrasta, siitä ainoasta jota mä tosiaan jälkikäteen kaduin ja kadun yhä vieläkin. En mä silti usko sen vakuuttavan ketään sellaista, joka ei jo valmiiksi ole meidän kanssa samaa mieltä siitä, että se mitä myöhemmin tapahtui tai tehtiin oli oikein. Tietysti olen iloinen että selvisin hengissä ja ilman pysyviä vammoja, mutta mä olinkin ainoa.

Täydennys                                      Säännöt