Amanda
               
                Rest in peace
 
 
Manta oli ensimmäinen koirani. Se tuli minulle 1,5 -vuotiaana kodinvaihtajana. Helppo koira se ei ollut, mutta opetti minulle paljon elämästä koiran kanssa. Opin ainakin pitämään silmiä selässäni. Manta ei pitänyt miehistä ja tietyn tyyppiset naiset aiheuttivat myös aggressiivisuutta. Mantan kanssa tutustuin haun saloihin ja Mantasta tuli mainio henkilöetsintäkoira. Nälkää nähneenä ruoka toimi sillä motivaattorina melkein mihin vain. Kilpailimme myös agilityn ykkösluokassa. Manta osasi myös BH:n ja tokon alo-avo -luokkien liikkeet. Emme kuitenkaan koskaan menneet kokeisiin niiden osalta. Mantan kanssa ajoin myös jälkeä, treenasin esine-etsintää ja raunioita. Manta rakasti ketteryystelineitä ja uimista! Manta oli omanlaisensa rakastettava persoona, joka 6-vuotiaana lähti taivaaseen.
        Kamu
               
        Varjukoira Paidesta
 
 
Kamu oli toinen koirani ja Mantan kaveri. Hain Kamun n. 4 kuukautisena Tallinnasta. Jo heti alusta Kamu voi todella pahoin autossa ja oksenteli useita kertoja lääkityksestä huolimatta. Asuessani saaressa ja reissatessani autolla kahden kodin väliä kävi selväksi, että Kamua stressaisi liikaa elämää minun kanssani, joten Kamu lähti uuteen kotiin muutaman kuukauden jälkeen.
Kamusta jäänyt muisto on suloisin ja ihanin pieni pörrökasa, joka oli aina iloinen ja positiivinen! Kamu asuu tätä nykyä Helsingissä ja voi hyvin.
        Youston
               
                s. 2006 Ruotsi
                Tilastoruuna (i. xx)
 
Juusto on ensimmäinen hevoseni. Toin sen 2008 syksyllä Ruotsista itselleni kaksi vuotiaana. Talven ja kevään aikana Juusto opetettiin ajolle ja sisäänratsastettiin. Juustolla on hyvä hyppytekniikka ja se irtohyppäsi kevyesti 120 cm kevättalvella 2009. Juustolla on iso käynti, aktiivinen ravi ja hyvä laukka.
Oman fysiikkani takia Juusto lähti heinäkuussa 2009 uuteen kotiin Kouvolan suuntaan toimittamaan esteratsun virkaa Tia Peltoselle.
        Wani
               
        3.11.2004 - 28.5.2010
 
        RWN Black Frost Wakinyan
        AD BH HK2, AGI1, TOKO AVO1
 
Elämäni koira on poissa. Wani oli Koira isolla K:lla. Wani rakasti lunta, uimista, syömistä ja kainalossa röhnöttämistä. Harrastaminen oli todella antoisaa tämän koiran kanssa, sillä se antoi aina kaikkensa. Wanin kanssa oli helppoa mennä kokeeseen; tiesi, että kaveriin voi luottaa. Ikäväksemme Wanilla oli tapaturmia koko ikänsä läpi ja lopulta parin vuoden sairastelun jälkeen löytyi syy etupään oireiluun: luupiikki hauisjänteen läpi.
 
Ikävä on kova. Wania ei korvaa mikään, ikinä. Kaipaamaan jäi myös Metka.
Etusivu  ::  Metka  ::  Raisu  ::  Neilikka  ::  Muistoissa  ::  Kuvia  ::  Treeni-blogi  ::  Ota yhteyttä  ::  Linkit