Patikkaretki Sikovuorelle 7.5.2010Mukana oli noin kymmenen hengen kävelyporukka Jokihaarasta Uuraisilta, sekä kaksi Sikovuoren juurella asunutta entistä kyläläistä |
|
Porukka koolla valmiina lähtöön. Oman kylän väki jäi vähemmistöksi
Koivulehdon tilan rakennusten jäänteet saivat entiset asukkaat mietteliäiksi
Löysihän Eija sieltä aarteen kotiin vietäväksi. Kukkalaudan paikka vanhassa kodissa palautui mieleen.
Lisää aarteita Heinolan tytöille kotiin vietäväksi.
Osa Koivulehdon pelloista oli raivattu Sikovuoren kummallekin puolelle. Vanhaa pellonpohjaa oli helppo kävellä. Vieressä kulkeva kirkas puro oli kuivannut maan lenkkikengillä kuljettavaksi.
Kaisu ja Eija muistelevat vanhoja perunapellon paikkoja.
Jyrkänteen pohjoispuolella on melkoinen kivilouhikko.
Pekan grilli pohisi jo kuumana kun saavuimme mäen harjalle. Loiva etelärinne mahdollisti helpohkon kulun mönkijälle parin vuoden takaista ajouraa pitkin.
Vieläkö löytyy vanhat leikkipaikat?
Kieli pitkällä odotimme makkaraa ja kahvia.
Etualalla Jokihaaran toimelias pari Maija ja Mikko Nieminen.
Ryhmäkuva ennen paluumatkaa.
Taitaa olla paras osuus matkasta edessä tälle miehenalulle.
Odotimme vielä jälkijoukkoa kirkonkylän tien varressa.
Jokihaaran miehet Etu-Ikolan metsässä
Lopuksi jalkojen lepuutusta ja Pekan tilaesittelyä.
Kiitokset Jokihaaran kyläläisille, että jaksoitte lähteä tänne saakka näyttämään meille Sikovuoren jylhiä rinteitä, kun itse emme niitä ole huomanneet. Kiitokset myös Heinolasta saapuneille Kaisulle ja Eijalle. Olette edelleen osa tätä kyläämme. |