RED LABEL´S


Minäkin kuulun niihin onnettomiin, joiden isä ei antanut ottaa omaa koiraa, niinpä ulkoilutin kaikki naapurus-ton koirat. Myös ravihevoset olivat suuri intohimoni, mutta niiden valmennustyö oli varsin aikaa vievää ja tu-tustuessani nykyiseen mieheeni luovuin tästä hevosharrastuksesta. Eläinhullu kun olen, oli koira luonnollinen hevosenkorvike, ja dobermann täytti niin luonteensa kuin ulkomuotonsa puolesta kriteerini. Ensimmäisen dobermannini V-90 Dark Friend Camillan eli "Millan" hankin vuonna 1987 sattumalta lehti-ilmoituksen perusteella. Jälkeenpäin ajatellen minulla kävi todella hyvä tuuri, sillä Millan menestys näyttelyis-sä sai minut innostumaan koiraharrastamisesta laajemminkin; olen tyyppiesimerkki sanonnasta "nälkä kas-vaa syödessä". Milla oli avoin ja ystävällinen narttu, mutta muuten sen luonteenominaisuudet eivät riittäneet menestykselliseen palveluskoiraharrastamiseen. Millaa se ei minun silmissäni huonontanut, mutta otin siitä sen verran opikseni, että hankkiessani seuraavaa dobermannia vaadin tulevan pentuni emältä koetulosta palveluskoirakokeiden voittajaluokasta. Jälleen kerran minulla oli onni mukana koiran hankinnassa: Millan "isoäiti", Dufas-kennelin omistaja Marja Grönvall soitti minulle Falkenest-kenneliin syntyvästä pentueesta. Tiesin pentueen emän FIN MVA, JK3 Du-fas Donnan lisäksi myöskin yhden sisaruksen, Dufas Dolly Girlin, koska se asui Dark Friend -kennelissä. Pääsin valitsemaan kolmesta narttupennusta mieleiseni ja niin meille tuli vuonna 1989 Falkenest Denise "Deni", joka täytti niin ulkomuodollisesti kuin luonteellisestikin ne vaatimukset, joita minun harrastamiseni koiralta vaati. Kennelnimeni Red Label's olisi Brown Label's, jollei edellinen sattuisi olemaan tunnettu viskimerkki, joka jää helpommin mieleen. Nimi viittaa rotumerkkeihin, ja englanti kielenä oli itsestäänselvyys. Red Label's -pentueista Tein ensimmäisen pentueeni kuten useimmat aloittelevat kasvattajat: astutin hyvin näyttelyissä pärjänneen narttuni sellaisella uroksella, jonka jälkeläisiä olin nähnyt ja joista olin pitänyt. Valitettavasti en yhdistelmäs-säni päässyt aivan niin hyviin tuloksiin kuin muut samaa urosta käyttäneet kasvattajat. Opin siitä sen, että nimenomaan narttu on se ratkaiseva tekijä; jos nartun ominaisuuksissa on puutteita, tarvitaan superurosta niitä korjaamaan. Jo B-pentueessa kiinnitin huomiota uroksen luonteeseen ja ennen kaikkea sen periytymi-seen, niin että siitä oli jo tutkittua ja hyväksi havaittua näyttöä erilaisista nartuista. Baron Bryan vom Harros-berg jätti erittäin hyvää luonnetta monenlaisissa yhdistelmissä. Astutushetkellä kaikki sen luonnetestatut jäl-keläiset Suomessa olivat läpäisseet oman testimme ja Euroopassa sillä oli muutamia todella hyviä jälkeläi-siä, lisäksi se oli ulkonäöllisesti melkein täydellinen. B-pentueesta FIN KVA, HK3, JK3, VK3, YK3 Balky Bachelor on saavuttanut paitsi kaksoiskäyttövalion arvon, myös palveluskoirien SM-kisojen pronssia haussa vuonna 1995. Piirimestaruuskokeen hopealle se sijoittui vuonna 1996. Rotumestaruuden se saavutti yleiskokeessa vuosina 1998-99, v. 1997 se sijoittui hopealle. Koiran monipuolisuutta ja korkeaa tasoa kuvaa hyvin se, että se osallistui palveluskoirien SM-kokeisiin viite-nä peräkkäisenä vuotena ja kolmessa eri lajissa. Nartuista valion arvon saavutti FIN MVA,HK2 Brown Ba-roness. FIN MVA & FIN KVA, HK3, JK3, YK2 Falkenest Denise on osoittautunut jalostuskoirana erittäin vahvaksi. Kolmella (C-, D- ja E-pennut) erityyppisellä uroksella se on jättänyt hyvin samantyyppistä luonnetta, myöskin luonnetestituloksilla arvioituna. Anatomiassa näkyi eroavaisuuksia, mutta se ei juurikaan paina vaakakupis-sani. C-pentueesta ihmisten ilmoilla ovat käyneet VK2, HK1 Coco Chanel ja FIN KVA, HK3 Comeback Carmen. Carmen saavutti rotumestaruuden haussa v. 1998. Piirimestaruuskokeissa 1999 se sijoittui pronssille. D-pentueeni koostuu pelkästään neljästä urospennusta. FIN MVA, HK2 Daring Dundee voitti nuorten luokan koirana v. 1996 Kotkassa järjestetyn erikoisnäyttelymme ollen ROP. Seuraavana vuonna sama koira oli pää-erikoisnäyttelymme PU2, häviten ainoastaan veljelleen, FIN MVA, JK2 Duke Daredevilille, joka oli siis näytte-lyn paras uros. Samaisessa erikoisnäyttelyssä vielä veljessarjan kolmas jäsen HK1 Dictator Dali oli PU3. Tuloksena siis erittäin harvinainen kolmoisvoitto, ja vieläpä erikoisnäyttelyssä! Pentueen tasoa kuvaa hyvin vielä se, että neljäs pennuista, JK3, SCHH2 Docile Dacapo on kunnostautunut pk-puolella. E-pentueeni on nyt viisivuotias. FIN MVA, JK3 Eager Electra on yhtä ykköstä vaille kaksoisvalio. Tänä vuonna koira on saa-vuttanut sekä piirinmestaruus- että rotumestaruuskultaa. HK2 Effective Edina on toinen pentueeseen synty-neistä kahdesta narttupennusta. Uroksista sekä Esurient Easterilla että BH Exciting Echolla on sertit täynnä. F-pentue on vasta vuoden vanha, joten sen sekä tänä vuonna syntyneen G-pentueen menestyminen on vas-ta kirjoitettu tähtiin. Toivottavasti parhaat vuodet ovat vielä edessäpäin! Kasvattamisesta Pyrin kasvatustyössäni ylläpitämään tervettä rakennetta, joka mahdollistaa mahdollisimman monipuolisen koiraharrastamisen niin pk- ja vetohommissa kuin näyttelyissäkin. Pyrin saamaan aikaiseksi koiria, joita ei tarvitse potkia metsään ja joiden työhalu, kuormitettavuus, viettirakenne ja -kestävyys ovat sellaiset, että nii-den omistajilla on ilo harrastaa koiriensa kanssa. Käytän jalostukseen ainoastaan sellaisia narttuja, joilla on kilpailtu menestyksellisesti voittajaluokassa. Kaikki dobermannit ovat työhaluisia, hyvähermoisia, vietikkäitä ja kestävät kuormitusta, kun niiden kanssa harraste-taan omaksi iloksi. Olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että vain ja ainoastaan koetilanteen luomat paineet tuo-vat näiden luonteenominaisuuksien puutteet esille. Koiran pitää kyetä työskentelemään vuodesta toiseen, vaikkei se aina olisikaan niin mukavaa. Viime kevääseen asti olen käyttänyt jalostukseen vain sellaisia narttuja, jotka olen itse kouluttanut ja joilla olen kilpaillut. Narttuni ovatkin keskimääräisesti varsin iäkkäitä ensisynnyttäjiä, sillä haluan tietää niiden luon-teenominaisuuksista mahdollisimman paljon, ennen kuin teen päätöksen uroksen vaatimuksista. Tästä seu-raa se, että jalostusmateriaalini on varsin suppea. Niinpä ensimmäisen kerran viime keväänä lainasin omaa kasvattiani ja näin sain hieman uutta verta kenneliini. Nartun täytyy tietenkin olla terve. Painotan erityisesti niitä sairauksissa, joilla on surullinen loppu. Esimerkiksi lonkkien ei välttämättä tarvitse olla A:t tai B:t - saattaisin käyttää C-lonkkaista narttua/urosta jalostukseen, jos katsoisin koiran muiden ominaisuuksien täyttävän kriteerini. Perusteluna on se, että harvoin edes D-E-lonkkainen koira kärsii lonkistaan. Vastaavasti sellaiset sairaudet kuin kardiomyopatia tai CAH (myös sisa-ruksissa) saavat minut pidättäytymään koiran käytöstä. Käyttämäni uroksen vaatimukset vaihtelevat. Terveys ja sosiaalinen luonne ovat itsestäänselvyyksiä, ulko-muoto jää tärkeysjärjestyksessä viimeiseksi. En vaadi käyttämältäni urokselta koetuloksia, mutta jos sillä on kilpailtu, analysoin sen tuloksia pitemmällä aikavälillä. Käytän mielelläni sellaista urosta, jolla on jo jälkeläisiä. Jokaisen uroksen haluan tavata siviilissä ennen astutusta. Tämä on aiheuttanut Keski-Euroopassa hauskoja tilanteita, kun ollaan oltu joskus vähän viime tipalla liikenteessä, ja hullu suomalainen koirankasvattaja halu-aa keskellä yötä astutuksen, mutta haluaa nähdä uroksen ensin... Vaikka uroskriteerini ovat tiukat ja saan aina harmaita hiuksia uusia yhdistelmiä miettiessäni, on painotukseni nartun ominaisuuksissa. Uskon va-kaasti siihen, että hyvä jalostusnarttu antaa anteeksi uroksen pienet puutteet, mutta huonoa narttua ei saa jalostuksellisesti arvokkaaksi millään. Vaadin jalostuskoiriltani normaalia luotettavuutta siviilielämän pyörteisiin. Lisäksi emän on oltava sinut ihmis-lasten kanssa, sillä mielikuvani on, että jos narttu ei osaa luontaisesti suhtautua luottavaisesti lapsiin, sen nartun jälkeläisillä tuppaa olemaan samoja ikäviä luonteenpiirteitä. Täyspäinen koira ei tarvitse totuttamista lapsiin, se hyväksyy ne luonnostaan osaksi ympäristöä. Hyvä esimerkki tästä on lainaamani Eager Electra; se ei elä lapsiperheessä, mutta sillä ei ollut mitään ongelmia lasteni tai heidän kavereidensa kanssa. Näen punaista, kun kuulen väittämiä siitä, että hyvät palveluskoiraominaisuudet omaavat koirat olisivat yhteiskun-nallisesti arveluttavia. Terve sielu terveessä ja toiminnanhaluisessa ruumiissa, on mottoni. Pahin takaiskuni kasvattajana on resurssipula. Kotonani on tällä hetkellä neljä koiraa: FIN MVA, HK2 Red Label's Brown Baroness, 10-vuotias eläkeläinen, jota ei ole koskaan käytetty jalostukseen, FIN KVA, HK3 Red Label's Comeback, Carmen, 7-vuotias jalostusnarttuni, jolla oli ensimmäinen pentue vuosi sitten, BH Red Label's Exciting Echo, 5-vuotias vanhapoika, jolla on tarkoitus alkaa kilpailla nyt kun Carmen jäi eläk-keelle, ja lisäksi on kasvamassa Carmenin ja Bronco von der Doberwachen 1-vuotias tytär. Olen mieltynyt vahvaluonteisiin, sitkeisiin pentuihin, jotka usein ovat myös dominoivia ja joiden pentulaatik-kokäyttäytyminen on sellaista, että aavistelen niille tulevan ongelmia, jos ne joutuvat kokemattomiin käsiin. En valitse omasta mielestäni parasta pentua kotiin, jos sille vain on aktiivinen ostaja olemassa. Rakenteessa annan painoarvoa ainoastaan pennun vahvuudelle ihan vain siksi, että mahdollisesti tuleva jalostusnarttu ei saa olla luustoltaan pentueen hennoin. Pentueeni ovat olleet varsin tasaisia enkä voi todellakaan sanoa aina saaneeni sen parhaimman koiran kotiin. Haluaisin uutta verta nykyisen rinnalle, mutta tällä hetkellä minulla ei ole mitään mahdollisuuksia kasvattaa koirien lukumäärää kotonani. Enkä voi ajatellakaan laittavani eriveristä narttua sijoitukseen, sillä silloin en saa koiran ominaisuuksista riittävästi tietoa itselleni, jotta pystyisin hyödyntämään sitä täysipainoisesti jalos-tuksessa. Tulen tulevaisuudessa käyttämään muualla asuvia kasvattejani enemmän jalostukseen. Pyrin as-tuttamaan niitä mahdollisimman erilaisilla uroksilla ja näin saamaan hyväksi havaitsemani Denin veren laaje-nemaan. Pentujen hoitamisesta Emä, pennut ja minä nukumme ensimmäiset 10 yötä kodinhoitohuoneessamme, joka on rauhoitettu vain meille. Muutenkin pyrin pitämään pentulaatikon niin rauhallisessa tilassa kuin pystyn ensimmäiset kolme viikkoa, jolloin pennut eivät juuri ulkomaailmasta perusta ja emä tarvitsee vain rauhaa, ruokaa ja valvontaa. Lisäruokaa alan antamaan pentueelle 10 päivän ikäisenä. Aloitan naudanpaistilla, jonka jauhan itse ja annan raakana. Pennut syövät sitä hanakasti ja saavat ahmiessaan ensimmäisen positiivisen kontaktin ihmisen hajuun. Alle kolmeviikkoisena en milloinkaan muulloin nosta pentuja pois pentulaatikosta kuin syömään ja nopeasti punnittavaksi ja tarkistettavaksi kerran päivässä. Vieraita ihmisiä en laske kotiimme, ennen kuin pennut ovat kaksi viikkoa. Tätä karanteenia en pidä emän vaan pentujen vuoksi; varon ulkopuolisia bakteereja. Alle kolmeviikkoisia pentuja en anna vieraiden koskea, he saavat ihailla niitä vain laatikon ulkopuolelta, koska haluan varmistaa pentujen mahdollisimman ongelmattoman alun elämälle. En tiedä johtuuko tästä käytännöstäni vai mistä, mutta ripulia ei pennuillani juurikaan esiinny. Mutta vaikka alku onkin näin tiukasti valvottua, niin täydellinen mullistus tulee pentujen elämään, kun ne täyttävät kolme viikkoa: pentulaatikko laitetaan pois ja pennut valtaavat - mieheni suureksi "iloksi" - emänsä kanssa kotimme keskipisteen eli keittiön. Tässä vaiheessa vieraita lappaa meillä aamusta iltaan, sekä aikuisia että lapsia. Mitään rajoituksia ei enää ole niiden käsittelyssä; mitä enemmän kokemuksia, sen parempi. Kun pennut saavuttavat viiden viikon iän, ei olohuoneemmekaan meinaa enää riittää seikkailunhaluisille vesseleille, ja asuntomme ei ole juurikaan ihmisasunnoksi kelpaavassa kunnossa. Jos vain vuodenaika on sopiva, pääsevät pennut ulos ensimmäisen kerran viisiviikkoisina. Kesäaikana ne ovat kaksi viimeistä viikkoa melkein yötäpäivää ulkona. Kuusiviikkoisina päästän pentuni seurustelemaan naapureiden koirien kanssa. Oman perheeni koiriin ne saavat tutustua heti kun emä sen sallii, yleensä 4-5-viikkoisina (en pidä vieraisiin koiriin tutustumisella kiirettä, sillä minusta ratkaisevaa on se, miten emä asiaan suhtautuu). Pennut ottavat yllättävän monista asioista mallia emältään ja vältän kaikin keinoin sellaisia tilanteita, joissa syntyy konflikteja. Minusta pennuille riittää ihmisten kanssa seurustelu viisiviikkoiseksi asti, vasta sen jälkeen tulevat koirat mukaan kuvioihin. Perusteluna tähän on se, että pyrin luomaan erittäin vahvan leimautumisen ihmiseen, tulevaan yhteistyökumppaniin. Olen poissa töistä sen 7 viikkoa, minkä pennut meillä ovat, koska haluan tarkkailla niiden touhuja koko ajan. En tee mitään ympyrätestejä sokeille, maailmasta mitään ymmärtämättömille pennuille, vaan tarkkailen nii-den käyttäytymistä pentulaatikossa, esimerkiksi kun ne joutuvat vahingossa kauaksi emästään. Alle kaksi-viikkoisissa pennuissa tarkkailen niiden ruokailukäyttäytymistä ja nukkumistapoja. Heti kun ne nousevat jaloilleen, kiinnitän huomiota niiden ketteryyteen ja liikkumisalueisiin pentulaatikossa. Myös laumakäyttäytyminen alkaa tässä vaiheessa erottaa pentuja luonteidensa puolesta. Ensimmäiset testit teen pennuille ennen kuin ne kolmeviikkoisena pääsevät ns. ihmistenilmoille keittiöömme. Seuraavan kerran testaan niiden käyttäytymistä, ennen kuin ne keittiömme lisäksi valtaavat myös olohuoneemme. Lisäksi testaan niiden nenänkäyttöä, sitkeyttä, toimintatapaa yms. muun muassa tekemällä niille jälkiä tai piilottamalla ruokaa. Koko tämän ajan kun tarkkailen pentuja, ajattelen myös pennunostajiani ja heidän toivomuksiaan. Kaiken perusta on se, että ostaja kertoo rehellisesti millaista koiraa hän hakee ja mitkä ominaisuudet ovat tärkeimmät. Kun pennut ovat noin 5-6-viikkoisia, olen valinnut pennunostajalle 2-3 vaihtoehtoa, joista hän saa tehdä valintansa omien mielipiteittensä ja minun kertomien asioiden perusteella. En anna valita pentua aikaisemmin kuin 5-viikkoisena, pk-harrastamiseen tähtäävien ostajien kanssa pyrin vetkuttamaan valintaa 6-viikkoiseksi asti. En siis anna ostajan valita omaa pentuaan koko laumasta, mutta vastaavasti perustelen hyvin sen, miksi juuri nämä tietyt pennut ovat hänelle ne parhaat vaihtoehdot. Yksikään pennunvaraajani ei ole "joutunut ottamaan" ei-mieluista pentua, mutta vastaavasti olen kyllä jättänyt myymättä, jos huomaan ostajaehdokkaan mieltyvän sellaiseen pentuun, mitä en missään nimessä - esimerkiksi vahvan dominanssin takia - halua juuri tälle henkilölle/perheelle myydä. Menettelyni kuulostaa varmaan rankalta, mutta pennunostajani ovat olleet käytäntööni erittäin tyytyväisiä eivätkä kasvattini juurikaan vaihda kotia. Pennunostajista Suurin osa Red Label's -koirista on lapsiperheissä aivan tavallisina kotikoirina. Jonkin verran kasvattejani ovat ostaneet sellaiset pk-harrastajat, jotka ovat tutustuneet koiriini joko harjoituksissa, leireillä tai kilpailuis-sa. Viimeisimmät pentueeni eivät ole olleet suunnattuja pääasiassa näyttelyistä kiinnostuneille, ja tämän olen kertonut ostajaehdokkaille melkeinpä ensimmäiseksi. Minulle on syntynyt pentueita niin harvakseen, että näyttelyistä kiinnostuneet ihmiset ovat varmaankin jo unohtaneet kennelini, esimerkiksi E- ja F-pentueiden välissä oli 4 vuotta. Onneksi minulla on taas muutama nuori, lupaava koira tulossa myös näyttelykehiin. Minulla ei ole mitään erityisvaatimuksia ostajilleni. Tärkeintä on, että ostaja on vakuuttunut siitä, että hän ha-luaa juuri minun narttuni jälkeläisen, ja että hän etsii itselleen elämänkumppania seuraavaksi 10-15 vuodek-si. Myyn koiran ensikertalaiselle koiranostajalla siinä missä kokeneellekin. Kaupat jäävät tekemättä, jos yh-tään haistan, että koira on menossa joksikin muuksi kuin elämän- ja harrastuskumppaniksi. Omat koirani elävät perheessämme keskellä arkipäivää ja sitä samaa toivon kasvateilleni. Pari kertaa näiden yli 10 vuo-den aikana on käynyt niin, että olen jättänyt koiran kotiin sen takia, ettei sopivaa ostajaehdokasta ole löyty-nyt. Tästä tuorein esimerkki on vuoden vanha narttupentuni. Sille oli kyllä ostajia, mutta katsoin parhaaksi pitää vahvan dominanssin omaavan pennun kotona kuin saada sen takaisin vuoden-kahden iässä. Yhteydenpito kasvatteihini on ensimmäisten viikkojen aikana tiivistä, jos omistaja niin haluaa. Järjestän pen-tutreffejä 2-3 kertaa ensimmäisen vuoden aikana ja osallistuminen niihin on ollut erittäin aktiivista. Pentutref-feillä käymme läpi tottelevaisuusasioita, tapakasvatusta ja harjoittelemme eri maastolajeja, myös niiden koi-rien kanssa, joiden omistajat eivät tähtää kokeisiin. Pyrin siihen, että yhteydenpito jatkuisi myös ensimmäi-sen vuoden jälkeen, mutta toisaalta ymmärrän hyvin, etteivät ns. kotikoiran omistajat välitä pitää niin tiivistä yhteyttä koiransa kasvattajaan kuin aktiiviharrastajat. Olen onnellinen jokaisesta joulukortista ja kirjeistä ku-vineen mitä saan. Lisäksi tietysti reissaan ympäri Suomea tapaamassa kasvattejani, "kutsun itseni kylään". Aina kun mahdollista treenaamme yhdessä niitten omistajien kanssa, jotka harrastavat koirallaan jotain pk-lajia. Usein kuulen kysyttävän, miten saa myytyä pentuja aktiivisille harrastajille. Se onkin vaikeaa, koska rotumme parissa todellisia, aktiivisia harrastajia on todella vähän. Menestyneimmistä kasvateistani valtaosa on mennyt ensikertalaisilla tai erittäin kokemattomilla pk-harrastajilla. Minä näen asian niin, että on kasvatta-jan tehtävä haistaa pennunomistajasta nämä resurssit. Kasvattajan tehtävänä on kannustaa ja aktivoida uut-ta koiraharrastajaa esim. pk-puolen harrastamiseen. Parhaiten tämä tapahtuu näyttämällä omaa esimerkkiä. Omasta harrastamisesta Olen kilpaillut 80-luvun loppupuolelta asti eri pk-lajeissa. Kilpaileminen on minulle osa koiran kanssa elämistä olematta kuitenkaan itsetarkoitus. Minulle on vain sattunut käsiini sellaiset koirat, joilla yhteistyön tekeminen on ollut mielekästä, ja se pitää meikäläisen intressit tiiviisti pk-puolella. Lisäksi pyrin pitämään tieto-taitoni eri pk-lajeista sellaisella tasolla, että pystyn tarvittaessa neuvomaan kasvattieni omistajia heidän harrastamises-saan. Deni oli ensimmäinen kilpailukoirani ja sillä aloittelin jäljellä. Pian tutustuin hakuun ja siirryin kilpailemaan haussa sekä yleiskokeessa. Denille yleiskoe sopi kuin nyrkki otsaan, sillä se oli aina innokas uuteen suori-tukseen, eikä sitä rasittanut koepäivän pituus. Mutta koska lajin eri osa-alueet vaativat jonkin verran harjoitte-lua ja aika oli kortilla, siirryin kilpailemaan pelkästään haussa. Deni saavutti helposti käyttövalionarvon haus-sa ja samalla siitä tuli myös kaksoisvalio, sillä jo aikaisemmin se oli saavuttanut muotovalion arvon. Millan tyttärellä Brown Baronessilla "Rutulla" olen kilpaillut haussa saavuttaen heti ensi yrittämällä HK2-koulutustunnuksen ykköstuloksella. Koska siinä vaiheessa oli jo selvää, että sitä ei käytettäisi jalostukseen, ei minulla ollut intressejä tehdä siitä kuin muotovalio. Denin tyttärellä Carmenilla keskityin pelkästään ha-kuun. Carmen kilpaili voittajaluokassa heti kun vaadittava 18 kk ikä tuli täyteen ja saavutti 4 peräkkäisessä kokeessa 3 ykköstä, ja on yksi Suomen dobermannhistorian nuorimpia käyttövalioita. Carmen voitti 1998 rotumestaruuden haussa ja oli piirinmestaruuskokeissa 1999 kolmas. Jätin Carmenin eläkkeelle viime vuon-na, koska se astutettiin, enkä enää pennuttamisen jälkeen raaski laittaa sitä kovin tiukkaan fyysiseen kun-toon. Tällä hetkellä yritän ehtiä harjoitella Ekolla hakua ja vuoden vanhalla nartullani, Famous Fanfarella, on ajettu peltojälkeä. Olen vaihtamassa 10 vuoden yksipuolisen hakuharjoittelun jälkeen vaihteeksi taas jälki-puolelle. Olisi varmasti mielenkiintoista kouluttaa ja kilpailla jollain toisella koiratyypillä, esimerkiksi paimenella, mutta toistaiseksi en ole hyväksynyt muita vaihtoehtoja. Kilpaileminen ja kokeissa menestyminen eivät ole minulle niin tärkeää, että olisin pelkän menestymisen vuoksi valmis vaihtamaan johonkin muotirotuun, jota pidetään tulosvarmempana. Minulle tärkeintä koirassa on se, että se on monipuolinen. En voi kuvilla mitään muuta rotua kuin dobermann, jolla voi käydä näyttelyissä, kilpailla missä tahansa pk-lajissa, joka sopeutuu ja rau-hoittuu normaaliin perhe-elämään, ja jolla voi vedättää itseään pulkassa 10-15 km pitkin maita ja mantuja. Rodun heikkous - lyhytkarvaisuus - ei ole minusta mikään haitta. Minulla ei ole tarvetta pitää koiraa talvi-pakkasilla ulkona pidempään kuin itse siellä viihdyn, ja sen dobberi kyllä kestää. Rottweileria olen harkinnut, mutta se tyssää viimeistään tuohon vetokohtaan. Lisäksi rottweilernartut eivät pääsääntöisesti miellytä minua luonteeltaan, lähinnä temperamenttia kaipaisin enemmän. Nämä kaksi syytä yhdessä pitävät minut tiiviisti tämän ainutlaatuisen upean rodun parissa. Dobermannin luonteesta Pidän arkuutta rotumme pahimpana luonteenongelmana. Arkuudella tarkoitan muutakin kuin varauksellisuut-ta ihmisiä kohtaan; vieläkin näkee liian paljon sellaisia koiria, jotka pelkäävät ääniä, jännittävät autossa, eivät osaa olla yksin, jne. Näen asian niin, että näillä koirilla ei ole riittävää itsevarmuutta, jotta ne pystyisivät suh-tautumaan asioihin luottavaisesti. Koska valtaosa koirista menee kotikoiriksi, tällainen puute koiran luontees-sa tekee jo arkipäivän elämästä omistajalle turhan vaativaa. Koulutuksellisesti kaipaan rotuumme kokonai-suutena hiukkasen lisää kovuutta ja ennen kaikkea viettikestävyyttä. Vahvat ja kestävät vietit mahdollistavat koiran koulutettavuuden melkein lajiin kuin lajiin. Kun tämä alue on riittävän vahva, ei lievästä pehmeydestä-kään ole haittaa, melkeinpä päinvastoin. Dobermann, jolla ei karvakaan värähdä kun pallo heitetään tai rättiä heiluttaa nenän edessä, on minulle kauhukuva. Koemuotoja kehittämällä pitäisi pystyä vieläkin paremmin testaamaan koirien koulutettavuutta ja näin päästä puuttumaan rotumme ongelmiin. Sairauksista Kannatan pevisaa, kunhan sen rajoitukset pysyvät tasapainossa rotumme kokonaistilanteen kanssa. Henki-lökohtaisesti pidän tällä hetkellä esimerkiksi kardiomyopatiaa todella suurena ongelmana rodussamme. Ny-kyään varon itse tiukkaa linjasiitosta, varsinkin jos en tiedä linjassa olevien koirien eläneen pitkän elämän. En pidä Suomea rodun jalostuksen kokonaistilannetta ajatellen mitenkään merkityksellisenä, populaatiomme on siihen aivan liian pieni. Toivottavasti kanta pysyy edes tämän kokoisena, kun Euroopassakin suuri osa maista on typistyskiellon alaisia. Hännistä Typistyskielto ei ole minulle ollut mikään mullistava tapahtuma, sillä pidän dobermannista pääasiallisesti juuri sen luonteen takia. Itselläni ei mennyt häntään tottumiseen aikaa ollenkaan ja tällä hetkellä tilanne on se, että töpöhäntäiset koirani tuntuvat eleettömiltä hännälliseen verrattuna. Myönnän, että ennen typistyskiellon voimaanastumista hetken epäilin omaa suhtautumistani, mutta käytännössä asian hyväksyminen on käynyt kivuttomasti. Hetkeäkään en ole harkinnut rodun vaihtoa kyseisen kiellon takia. Vanhimmat pitkähäntäiset kasvattini ovat vasta vuoden ikäisiä, mutta toistaiseksi kenelläkään ei ole ollut terveysongelmia pitkän hän-tänsä takia. Mitä itse typistyskieltoon tulee, en ole radikaalisti sen vastustaja enkä kannattaja. Minulla oli pentueissa neljän vuoden tauko sattumoisin juuri, kun typistyskielto astui voimaan, mutta se ei johtunut kyseisestä kiellosta vaan siitä, ettei minulla ollut jalostusnarttua. Deni oli jo tehnyt 3 pentuetta ja sillä oli ikää riittävästi päästäkseen lopulliselle eläkkeelle, ja Carmenin kilpaura oli kesken. Pentujen kysyntään en ole huomannut häntäasian vaikuttaneen mitenkään. Toistaiseksi olen saanut valita pennuilleni mieluiset ko-dit, vaikkei rotua harrastavia ostajia koskaan ole liikaa. Loppusanat Kasvattajana koen suurimmat ilonaiheet, kun saan seurata aloittelevan koiraharrastajan kehittymistä koi-raihmisenä. Enkä tarkoita pelkästään koiran treenaamista, vaan yleensä yhteiselämää koiran kanssa. On mukavaa, kun omistajat soittavat kysymyksiään ja kertovat ilonaiheitaan. Kasvattieni kautta olen saanut tu-tustua moniin uusiin ihmisiin ja usean kanssa heistä on syntynyt lämmin ystävyyssuhde. Se onkin yksi hyvä syy jaksaa jatkaa tätä koiraelämää. Erityisesti tietysti ilahduttaa, jos jo yhden koiran minulta ostanut ihminen palaa uuden koiran hankintaan mi-nun luokseni. Ja toki kasvattieni menestyminen kokeissa tai näyttelyissä tuntuu hienolta, mutta se on kuiten-kin niin pieni osa koiran kanssa elämisestä, että sen painoarvo kasvatustyössä on vähäinen. Tärkeintä on koiraansa tyytyväinen koiranomistaja. Ironista kyllä, mukavaa on myös se, kun jokin vanha kasvattini on tullut tiensä päähän ja saan vastaanottaa itkunsekaisen puhelun surevalta omistajalta, josta en ole kuullut mitään vuosikausiin. Millään ei voi toista siinä tilanteessa juurikaan lohduttaa, mutta mieltä lämmittää se, kun saa lopullisen vahvistuksen sille, että koira on ollut rakas perheenjäsen, jota kaivataan. Surunaiheita ovat vastaavasti kaikki tilanteet, joissa kasvattini omistajat menettävät koiransa ennen aikojaan. Kaikkein vaikeinta on päästä yli niiden tapausten, joissa kuulee kasvattiaan kohdeltaneen väärin. Onneksi näitä ei ole alkuvuosien jälkeen vastaan tullut. En ole tainnut muistaa koskaan julkisesti kiittää seuraavia henkilöitä: Dark Friend -kennelin Mona Toivoselle kiitos monista neuvoista alkuvuosina ja myötäelämisestä vaikeina hetkinä. Kiitos Dufas-kennelin Marja Grön-vallille siitä, että aikoinaan sait minut havaitsemaan Falkenest-kenneliin syntyneen pentueen hyvyyden. Kii-tokset Mönkkösen Maikulle, Tammilehdon Liisalle, Packalénin Maritalle sekä Puolakan Reijalle siitä, että rohkaisitte ja kannustitte aloittelijaa harrastamaan koirieni kanssa. Erityisesti haluan kiittää kaikkia pennun-omistajiani siitä, että olette antaneet minulle mahdollisuuden jatkaa tätä pienimuotoista kasvatustoimintaani. Pitäkää itsestänne ja koiristanne huolta, älkääkä epäröikö ottaa yhteyttä meikäläiseen varsinkaan niinä heik-koina hetkinä. Teille kasvattieni omistajille, jotka pidätte minuun tiivistä yhteyttä haluan sanoa kiitosten lisäksi vain tämän: palataan!