VUOSI 2004 PÄHKINÄNKUORESSA

TÄMÄN SIVUN TULOKSISTA KUULUU KIITOS TEILLE! RED LABELS-KOIRIEN OMISTAJAT JA OHJAAJAT!!NÖYRIMMÄT KIITOKSENI!


Vuonna 2004 parhaassa kilpailuiässä olivat RL-koirista F ja G-pentueet. Lisäksi H-pennut aloittelivat kilpailu-uraansa.

Talviurheilulajeissa kasvateistani oli esillä ainoa hiihtoa "tosissaan" harrastava koira Genuine Gem "Dara", joka kilpaili menestyksekkäästi vetokauden tärkeimmissä kilpailuissa eri hiihtäjien avustuksella. Tammi-helmikuun vaihteessa Dara oli mukana VUL:n koirahiihdon SM-hiihdoissa viestikultaa voittaneessa joukkueessa. Seuraavana päivänä koira voitti henkilökohtaisen SM-luokan hiihtäjänään Harri Laurila.

Maaliskuussa valjakkohiihdon SM-kilpailuissa Haukiputaalla Dara ja Harri voittivat miehet 40 A Pulkkaluokan jättäen toiseksi tullutta saksanseisojaa ja "entistä"dobermann-miestä Asko Myllylään melkein minuutilla. Seuraavana päivänä Dara oli omistajansa Markku Halisevan hiihtämänä mukana Toijalan Seudun Koirakerhon viestijoukkueessa, joka voitti SM-kultaa.

Näiden lisäksi menestystä Daran kanssa sai nauttia Äijönvuorella Kymessä VUL:n valjakkohiihtokilpailun yhdistetyssä (5+5km) Jari Johansson, kun he voittivat oman luokkansa selkeällä erolla seuraavaksi tulleeseen saksanseisojaan.

Daran hiihtoura pienikokoiseksi dobberinartuksi on melkoinen, pienessä koirassa on pakko olla "suuri" sydän. Samoin taustajoukkojen on pakko ollut tehdä paljon töitä hyvän peruskunnon luomiseksi. Lisäksi Daran täytyy olla lajiin totaalisen hurahtanut, sillä narun jatkeeksi näyttää kelpaavan erinomaisen hyvin myös muut kuin "omat" ihmiset eli koira juoksee myös vieraalle.

Tokossa ei paljoa meikäläisen kasvatteja ole kilpaillut verrattuna palveluskoirapuoleen, onneksi muutamia kuitenkin. Varsinaisen pankin kyseisessä lajissa räjäytti Fateful Faun "Tikru" ohjaajansa Sari Törmälän kanssa toukokuussa Järvenpäässä käydyssä TOKOn SM-kilpailussa. He voittivat tiukkaakin tiukemmassa arvostelussa yli 60 koiran joukosta avoimen luokan huimalla ykköstuloksella 190,33p. jolla heltisi ylivoimainen luokkavoitto ennen tavanomaisempaa tokokoirarotujen kirjoa. Kyllä tätä historiallista hetkeä palkintojen jaossa todistaessa melkein kyynel herahti silmään tällaiselle kasvattajan plantulle...saattaa olla ettei vastaavaa enää meikäläisen kohdalle osu...ja vielä oman kylän kisat. Ei vaan, mutta täytyy tunnustaa kun tänäpäivänä melkein harrastuslajissa kuin lajissa joutuu dobermann-kasvattajana taistelemaan maleja, bordercollieita jne muita pop-rotuja vastaan niin kyllä oikein sydäntä lämmittää nähdä oikean rotuista koiraa palkintopallilla arvokilpailuissa.

SDY:n rotumestaruuksissa Tikru ja Sari täydensivät hienoa kauttaan olemalla ainoa koirakko avoimen luokan jäljellä, kun saivat tuloksen. Luokkamestaruus hyvällä kakkostuloksella 88+170=258p koularin JK2 kera.

SDY:n mestaruuskilpailuissa rotumestaruuden ja koularin VPG3 saavutti Fervent Flame "Salsa" ohjaajansa Jukka Salmikannaksen kanssa kolmostuloksella 70+79+79=228p. Täytyy vaan Jukalle hattua nostaa ja vieläpä suhteellisen korkealle, sillä hän teki sen mitä moni ensikertalainen koiranomistaja puheissaan tekee. Hän on kouluttanut aloittelevana koiraharrastajana ensimmäisen koiransa, päässyt kilpailemaan asti, saavuttanut tuloksia vieläpä voi-luokasta ja kaiken lisäksi lajina on ollut palveluskoirien kunkkulaji suojelu. On jäänyt minulta ja monelta muultakin tekemättä. Toivottavasti hän kannustaa esimerkillään muitakin aloittelevia koiraharrastajia hakeutumaan heti alusta asti määrätietoisesti sellaisiin olosuhteisiin, joissa tekemisestä seuraa jotain konkreettisia tuloksiakin.

Tokossa kilpaili kuluneella kaudella myös Fabulous Fable"Elli" omistajansa Jaana Nurmisen kanssa. Parivaljakko nappasi ensimmäisistä kisoistaan hienosti ykköstuloksen pistein 167p kesäkuussa Heinolassa. Elokuussa oli vuorossa Lahdessa AVO-luokan koitos. Tuloksena hienosti taas ykköstulos 173p. vesisateessa tuomarikehujen saattelemana. Jälleen kerran herätti ihmetystä dobermanni, joka haluaa työskennellä vesisateessakin. Hienoa Jaana ja Elli! Ellin ja Jaanan kauden päätti ensimmäinen kokeilu palveluskoirakoe puolella, kun he osallistuivat Lahdessa hakukokeen alokasluokkaan. Jälleen tuloksena uskomattomasti ykköstulos pistein 84+190=274 ja HK1 tunnus.

H-pentueen varsinainen allrounder koira Fearless-Fantom "Antti" ohjaajansa Tom Isakssonin kanssa urakoi kaudella kilpailemalla haussa, tokossa ja uutena lajina ipossa. Nyt on sekin todistettu, että ns. normaalia, aikuista koiraa ei tarvitse vuosikausia koulutella alokasluokan ipo-tuloksen saamiseksi. Marraskuussa sopimus maalimiehen kanssa treenaamisesta keväällä kun kelit sulavat. Maaliskuussa ensimmäiset purutreenit. Treenikerrat noin kerta per viikko kentällä. Lisäksi peltojälkeä. Tottelevaisuus alokasluokkaan riittävässä kunnossa muista lajeista. Toukokuun puolivälissä kokeeseen. Ja ettei menisi liian helpoksi niin kokeeseeen Nokialle täysin vieraalle kentälle ja ennen kaikkea vieraalle maalimiehelle. Tuloksena viittävaille ykköstulos pistein 90+91+88=269p koularin IPO1 kanssa. Suurkiitokset tästä kuuluvat myös maalimies Jari Laaksolle!

Antti saavutti TOKOn SM-kisoissa alokasluokassa hienosti ykköstuloksen pistein 171,67p. Rotuottelussa Lahdessa saavutettiin koulutustunnus HK3 kakkostuloksella 249p. Varsinainen onnistuminen oli hyvinkin lähellä palveluskoirien SM-kisoissa Helsingissä. Tottelevaisuus kohtuullinen, esineruudussa Antti oli niitä harvoja koiria, jotka löysivät kaikki kolme esinettä. Maastossa Tomppa päätti ottaa kaiken varman päälle ja aika kävi naftiksi. Takakulmassa oli aikaa lähettää koira enää yhdelle pistolle. Ja tietysti valitettavasti maalimies olisi ollut juuri siellä toisessa kulmassa.

Handy Harlequin "Händy" ja Mika Thynell suorittivat BH-kokeen hyväksytysti lokakuussa Vihdissä. Varsinaisen jymypaukun Mikan vaimo Kirsi järjesti Nokialla näyttelyssä, kun rotumme erikoistuomari Keijo Alen laittoi Händyn parasurosykköseksi ennen urosta Hainide Rolls-Royce. Ensimmäinen sertti upeasti plakkarissa hienon päänahan kera!

Toukokuussa kävivät BH-kokeen suorittamassa myöskin Harmonic Hap "Heta" ja Helena Jussila Anjalankoskella. Hieno suoritus ensikertalaisilta - hienosti hyväksytysti läpi heti ensi yrittämällä!

Kesäkuussa SDY:n järjestämässä ZTP-testissä Homemade Hjosca "HJ" ja Hannele Müller saavuttivat hienosti tuloksen SG1A. Yksi päivän harvoja A-luokan koiria! HJ:llä todettiin olevan erittäin korkea koulutettavuus ja viettirakenne. Täysin tiukka puruote. Ikäähän H-pentueella oli tuolloin muutaman päivän yli kaksi vuotta...

Kesäkuussa aloitti kilpailu-uransa Holy Hullabaloo "Kira" ja Kirsi Joutsenvuori. Harjavallassa irtosi alokasluokasta upea ykköstulos 94+190=284p. ja JK1. Elokuussa avoimen luokan tulos hyvällä kakkostuloksella 96+165=261p ja JK2. Hulppeita tottispisteitä noinkin nuorelta koirakolta!

Kyllähän kelpaa kasvattajan vuosikirjoja kirjoitella tänne nettiin ;)) Omalta osaltani jouduin jo 2004 vuonna tunnustamaan aikataulujen rajallisuuden. Lapseni ja heidän harrastuksensa vievät niin suuren osan vapaa-ajastani, ettei aikaa eikä jaksamistakaan riitä omien koirien kouluttamiseen. Olen sitäkin tärkeämpänä pitänyt sitä, että käyn seuraamassa ja parhaan taitoni mukaan opastamassa kasvattieni treenejä siinä määrin kuin se välimatkojen myötä on mahdollista. RL-päivät järjestettiin toukokuussa ja osallistuminen niihin oli aktiivi-ikäisten koirakoiden osalta kiitettävää.


Takaisin sisällysluetteloon

Takaisin etusivulle