Etusivulle
Usko ja kuuliaisuus

Tutustu uusiin Eduskuntavaali 2011 -sivuihini osoitteessa www.mikaebeling.fi

Usko ja kuuliaisuus

Jos Sinulla on vastausta vailla olevia kysymyksiä tähän aihepiirin, voit lähettää kysymyksesi osoitteeseen mika.ebeling (at) kolumbus.fi

Pelastus

Mika Ebeling

Jumala on luonut ihmisen. Ihminen on vastuussa Jumalan edessä kaikista teoistaan. Jumala tietää kaiken emmekä siksi voi salata Häneltä mitään. Kerran me tulemme Kristuksen valtaistuimen eteen. Tulee suuri tilinpäätöksen aika ja kirjat avataan. Silloin koko iankaikkinen onnemme tai rangaistuksemme riippuu siitä, mitä Jeesus meille sanoo. Sanooko Hän meille: "Tulkaa minun Isäni siunatut" vai "Menkää pois te kirotut"?

Tämän asian kanssa ei kannata pelata mitään venäläistä rulettia eikä edes pitkävetoa. Sen sijaan kannattaa kuunnella, mitä kaiken Tuomari kertoo meille. Hän kertoo meille, että olemme syntiinlangenneita. Kuolema on tullut osaksemme syntiinlankeemuksesta alkaen. "Kaikki ovat syntiä tehneet", on selkeä Raamatun opetus. Tässä suhteessa tilanteemme näyttää siis perin huonolta. Varsinkin kun "synnin palkka on kuolema" eikä tämä rangaistus rajoitu vain ajalliseen kuolemaan, vaan meitä uhkaa iankaikkinen kuolema, iankaikkinen ero kaiken hyvän lähteestä eli Jumalasta.

Tuomarimme kertoo kuitenkin myös itsestään. Hän kertoo olevansa paitsi pyhä, myös rakastava. Hän kertoo, ettei Hän halua kenenkään joutuvan kadotukseen, vaan kaikkien pelastuvan. Tämän johdosta Jumala on lähettänyt oman Poikansa Jeesuksen Kristuksen tänne maailmaan kantamaan meidän koko syntivelkamme. Kun Jeesus oli ristillä, Hän kantoi kaikki sinun syntisi. Tämän Jeesuksen ristinkuoleman tähden Jumala tahtoo armahtaa sinua. Hän ei tee sitä jonkin leväperäisyyden tähden. Jumalan luokse, pelastuksen osallisuuteen ei ole muuta tietä kuin Jeesuksen saaminen omakohtaiseksi Vapahtajaksi.

Tämän johdosta kehotan Sinua tulemaan Kaikkivaltiaan Jumalan eteen syntisenä. Tutkimalla Raamattua, opit tuntemaan paremmin Jumalan tahtoa ja omaa syntisyyttäsi, sitä ettet ole noudattanut Jumalan antamia käskyjä.. Turvaudu kadotuksen anseinneena syntisenä Jeesukseen. Pyydä Häntä katsomaan armollisesti Sinun puoleesi ja tulemaan sinun Herraksesi ja Vapahtajaksesi. Raamatussa on tähän liittyvä tärkeä lupaus: "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". Jeesus lupaa: "Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos".

Kun Jeesus kulki ristintietä, Hän jätti vastaamatta moniin pilkkapuheisiin ja kysymyksiin. Mutta ristillä ollessaan, Hän ei voinut jättää vastausta vaille sitä toista ristiinnaulituista ryöväreistä, joka syntinsä tunnustaen turvautui arasti Jeesukseen sanoen: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi". Hänelle Jeesus lupasi: "Totisesti, tänä päivänä sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa".  Tällä tahdon rohkaista sinua luottamaan, että Jeesus kuulee sinuakin.

Kun olet lähtenyt uskon tielle, lue Raamattua, etsi toisia uskovia, jotka voivat opastaa sinua uskontiellä eteenpäin, rukoile Jumalaa ja pyydä Hänen johdatustaan elämällesi ja käy myös ehtoollisella, jolla saat ottaa vastaan Jeesuksen ruumiin ja veren pelastukseksesi.

Jos asut Helsingin lähistöllä, yksi hyvä paikka, jossa voit käydä, on Kansanlähetyksen F5-jumalanpalvelus sunnuntaisin klo 17.00 Hotelli Arthurin juhlasalissa, Vuorikatu 17. Paikka sijaitsee Kaisaniemessä, aivan metroaseman lähellä. Kesällä näiden sijasta sopiva vaihtoehto voi olla Temppeliaukion kirkossa järjestettävät kesäiset raamattutunnit keskiviikkoisin klo 19.00. Tarkempaa tietoa - www.hekl.fi

Sivun alkuun