Milla Viljamaa
mail
uutisia
english
 
 

 

Management: Festium konserttitoimisto

Millan keikkamyyntiä hoitaa Festium oy
virpi.salomaa(at)festium.fi
puh. +358 40 535 1840

 

Fantasiatango albumi 10. sijalla WMCE listalla

Johanna Juholan toinen albumi Fantasiatango on noussut Euroopan maailmanmusiikkilistalla sijalle 10. Levy on kolmannella World Music Charts Europe top 20 listaviikollaan ohittanut jo mm. maailmankuulun Gotan Project yhtyeen Tango levyn. Johanna Juhola Reaktori -kokoonpanossa Milla Viljamaa soittaa harmoonia ja pianoa.

 

Emilia Lajunen, Milla Viljamaa & Sinfonietta SOI

Kaksi nykykansanmuusikkoa, Sinfonietta SOI ja Pelimannit, Einojuhani Rautavaaran jousiorkesterille kirjoittaman kestosuosikki, kohtaavat. Syntyy vanhasta inspiraationsa ottavaa uutta kansanperinnettä, päivitetty versio taidemusiikin keinoin aikanaan vangituista pelimannimuotokuvista.

Viulisti Emilia Lajunen ja harmooninsoittaja Milla Viljamaa tarttuvat myös kansanmusiikin omaan sävelkieleensä sulauttaneen Pehr Henrik Nordgrenin Pelimannimuotokuviin, jotka pohjautuvat pohjalaisiin sävelmiin. Vahvasti kaustislaisesta viuluperinteestä ammentava Timo Alakotilan virtuoosinen ja vauhdikas Sketches from Folkscenes kruunaa energisen konsertin.
Sellosalissa To 3.6. klo 19.00.

 

Lumikki ensi-iltaan helmikuussa

Elina Lajusen ohjaama Lumikki-satu saa ensi-iltansa Tanssiteatteri Hurjaruuthissa Helsingin kaapelitehtaalla 13.2.2010 kello 15.00. Esityksiä on 12 ja viimeinen on 27.3.2010. Lumikin musiikki ja äänisuunnittelu on Milla Viljamaan käsialaa. Hänen lisäkseen esityksessä nähdään tanssija Esete Sutinen ja nukketaiteilija Elina Putkinen. Tarina kerrotaan tällä kertaa siis tanssin, nukketeatterin ja musiikin keinoin.
Hurjaruuthin kotisivu ja esitysaikataulut löytyvät täältä.

 

Pekka Kuusisto, Tapiola Sinfonietta ja Tsuumi

Joulukuussa 2009 kuullan Pekka Kuusistoa Tapiola Sinfoniettan kanssa kolmen konsertin verran. Orkesterissa veirailee tällä kertaa myös harmoonin soittaja Milla Viljamaa. Ensimmäinen konsertti juhlistaa Jean Sibeliuksen syntymäpäivää Hämeenlinnan Verkatehtaalla 8. päivä. Ohjelmistossa kuullaankin Sibeliuksen Humoreskit viululle ja orkesterille sekä vähemmän esitetty G-molli kvartetto viululle, sellolle, pianolle ja harmoonille. Joseph Haydnin G-duuri Sinfonian lisäksi kuullaan Timo Alakotilan 'Sketches from Folkscenes'. Espoon Sellosalissa 10.12. ja Tapiolasalissa 11.12. mukaan liittyy Tanssiteatteri Tsuumin Samuli Nordberg ja Hanna Korhonen Johanna Elovaaran koreografialla.

 

Viides kansainvälinen palkinto Tummien perhosten koti -elokuvalle

Leena Landerin romaaniin perustuva Dome Karukosken ohjaama elokuva Tummien perhosten koti voitti kansainvälisen nuorisojuryn palkinnon parhaana elokuvana Madridin lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla. Palkinto on elokuvalle jo viides kuluneen syksyn aikana. Aiemmista kaksi palkintoa tuli Portugalista ja yhdet Britanniasta ja Saksasta. Kotimaan Jussi-gaalassa Tummien perhosten koti haali kymmenen ehdokkuutta, joista Jussi-patsas tuli parhaasta ohjaukseesta, miessivuosasta ja leikkauksesta. Panu Aaltion säveltämä musiikki, jota soittaa mm. Milla Viljamaa, oli yksi kolmesta musiikki-Jussiehdokkaasta.

 

Milla Viljamaa vierailee lokakuussa Etelä-Ruotsissa

Milla on harmooneineen mukana pienellä Etelä-Ruotsin kiertueella lokakuussa 2009 Pekka Kuusiston ja Camerata Nordica kamariorkesterin kanssa. Konsertteja on Hultsfredissä, Ålemissa, Karlskronassa, Kalmarissa, Oskarshamnissa ja Emmabodassa. Ohjelmistossa on Bachin Brandenburg Concerto, Viulukonsertto E-duurissa BWV 1042 ja Timo Alakotilan säveltämä 'Sketches from Folkscenes', jossa on vaikutteita kansanmusiikista.

 

Suomalainen nykytangoshow Tango Roto esi-iltaan

Tango Roto on suomalaisin voimin rakennettu moderni tangoshow, jonka koreografiasta vastaavat argentiinalaisen tangon Suomen huiput Nina ja John Krook. Heidän lisäkseen lavalla nähdään tanssijoina mm. Euro Dance Contest- ja British Open Rising Star -kilpailut voittaneet Jussi Väänänen ja Katja Koukkula sekä mm. New Yorkissa vaikuttanut modernin tanssin taitaja Daniel Suominen.
Nelihenkinen Johanna Juhola Reaktori -orkesteri soittaa Juholan sekä tällä kertaa myös Milla  Viljamaan säveltämää akustista ja elektrotangoa. Esityksen visuaalinen puoli nojaa vahvasti Janne Mikkilän tyylikkäisiin valokuviin ja Valo Virtasen suunnittelemiin valoihin ja projisointeihin. Tango Roto -esityksen viimeistelee ohjaaja Minna Vainikainen, joka on tuttu monista kekseliäistä ja tuoreista töistään mm. Q-teatterissa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä 2007 Euroviisujen väliaikanumerossa, jossa esiintyi sellokvartetti Apocalyptica. Ensi-ilta Savoy teatterissa 12.9.2009. Lue lisää näyttämö -osiosta. Esityksen kotisivut: www.tangoroto.net.

 

Milla Viljamaa kiertää maaliskuussa Australiaa

Milla Viljamaa on harmooneineen mukana kiertämässä Australiaa maaliskuussa 2009 Pekka Kuusiston ja Australian Chamber Orchestran kanssa. Konsertteja on Sydneyssä, Newcastlessa, Canberrassa, Melbournessa, Adelaidessa, Perthissä, Brisbanessa ja Wollongongissa. Ohjelmistossa on Bachin Brandenburg Concerto, Viulukonsertto E-duurissa BWV 1042 ja kantaesitettävä Timo Alakotilan säveltämä 'Sketches from Folkscenes', jossa on vaikutteita kansanmusiikista.

 

Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola radiossa

Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.2008 Radio YLE 1 lähettää musiikin teemaillan Hämeenlinnasta otsikolla "Seitsemän väittämää Sibeliuksesta". Ohjelma lähetetään suorana Sibeliuksen synnyinkodista, jossa keskustelijana mm. Sibelius-tutkija Jukka Tiilikainen. Ohjelmassa kuullaan myös elävää musiikkia Duo Milla Viljamaa ja Johanna Juhola:n esittämänä. Toimittajina Tommi Koskenheimo, Elina Roms ja Karoliina Vesa. Klo 20.00-21.55

 

Kanteleen kyydissä ensi-iltaan

Kanteleen kyydissä on Eppu Nuotion käsikirjoittama ja ohjaama interaktiivinen ja vauhdikas lastenkonsertti, jossa yleisö pääsee osallistumaan tarinan kulkuun laulamalla ja soittamalla kanteleita hauskoilla ja virkeillä tavoilla. Reippaat ja rytmikkäät taiturit Vilma Timonen (sävellys, kantele, laulu), Milla Viljamaa (harmooni, piano, melodica), Ilkka Heinonen (basso, jouhikko), Tuomas Timonen (rummut ja perkussiot) sekä Johanna Elovaara/ Anne Koutonen (tanssi) johdattavat seikkailussa yleisön mitä kummallisimpiin paikkoihin ja värikkäimpiin tunnelmiin. Ensi-ilta on lasten EtnoSoi! -festivaalilla Malmitalolla 9.11.2008. Seikkailumatkalle opetellaan eväitä klo 13.30 ja itse matka alkaa 14.00. Tapahtumaan on vapaapääsy!

 

Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola:n haastattelu Rondossa

Klassinen musiikkilehti Rondo julkaisi 10/2008 Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola:n haastattelun otsikolla Tangoparin yhteispeliä. Kyseisessä lehdessä on myös muita duoihin keskittyneitä haastatteluja.

 

Katso musiikkitalon monttubileet siba tv:stä

Suuri joukko musiikkitalon tulevaa väkeä esiintyy Aurooran kentällä Finlandiatalon edessä lauantaina 13.9.2008 klo 14.00-18.30. Esiintyjinä lapsia ja nuoria, afrikkalainen tanssija, teekkareiden tempausryhmä PK, Retuperän WBK ja Humpsvakar, VantaaPOPS, sol. Maria Ylipää ja Eino Grön sekä luonnollisesti Musiikkitalon tulevat päätoimijat HKO, RSO sekä Sibelius-Akatemian ryhmiä, kapellimestareina John Storgårds, Sakari Oramo ja Leif Segerstam.
Juontajina Helena Hiilivirta ja Nicke Lignell. Spontaani vire -yhtye esiintyy kello 16.50 ja siinä soittaa tällä kertaa myös Milla Viljamaa. Siba-tv esittää konsertin suorana lähetyksenä.

 

Radiohaastattelu

19.8.2008 tiistaina klo 19.03 - 21.00 tulee Radio ylen ykköseltä Kansanmusiikin ilta ohjelma, jossa Elina Romsin haastateltavana on Milla Viljamaa. Mm. Paras aika päivästä -levyä ja Kansanmusiikkia pianisteille -nuottivikoa koskeva haastattelu tulee ulos kello 19.45-20.15. Ohjelman voi kuunnella jälkikäteen viikon verran YLE:n nettilataamosta.

 

Maria de Buenos Aires - tango-operetin ensi-ilta lähestyy

Maria de Buenos Aires on tango nuevo-säveltäjä Astor Piazzollan ja runoilija Horacio Ferrerin luoma näyttämöteos joka on yhtälailla musiikkia, runoutta, tanssia ja draamaa. Esitys kertoo Marian hahmon kautta tangon tarinaa, sen kuolemaa ja udelleen syntymistä. Maria de Buenos Aires esitetään ensimmäistä kertaa suomeksi ja sen on kääntänyt Siboné Oroza. Ohjaus on Ville Saukkosen ja päärooleissa nähdään Eeva-Kaarina Vilke, Mika Nikander ja Pekka Heikkinen. Tanssijoina esiintyvät Anne Koutonen, Esko Hakala ja Sami Hiltunen. Muusikkoina toimivat operetin duokokoonpanolle sovitaneet Milla Viljamaa ja Johanna Juhola. Ensi-ilta on Sulatto festivaalilla Karkkilasalissa perjantaina 8.8.2008. Tänä vuonna nähdään vain kaksi esitystä, joista toinen on 15.8. Liput lippupalvelusta.

 

Juttu Anna lehdessä

10.7.2008 ilmestyvässä Anna -lehdessä (nro 28) on Duo Milla Viljamaa & Johanna Juholan haastattelu uudella palstalla nimletä "työparit".

 

Kuopio tanssii ja soi kantaesittää "Kadonnut kuu" -tanssiteoksen

Kuopio Tanssii ja soi festivaalin Kareliagaalan mielenkiintoisin uusi avaus on Jorma Uotisen ja Sirpa Suutari-Jääskön sekä Jukka Haapalaisen yhteistyön hedelmä, 14.6.2008 Kuopion Musiikkikeskuksella kantaesityksenä nähtävä, ikäihmisistä kertova teos Kadonnut Kuu.

- Tämä teos on meillekin aivan uutta, siinä yhdistyvät nykytanssin ja latinalaistanssin elementit aivan uudella, mielenkiintoisella tavalla. Odotamme jännityksellä yleisön reaktioita. Teoksessa on Milla Viljamaan ja Astor Piazzolan musiikki, kertoo Jukka Haapalainen.

Lue lisää Blogista.

 

Esittelyssä Milla Viljamaa

Kansanmusiikki.fi -nettisivustolta voit lukea esittelyn otsikolla "Visuaalista musiikkia ja arkipäivän novelleja"

 

Eläinorkesteri New Yorkiin

Hereä -yhtyeen säveltämä ja soittama musiikki matkaa eläininstallaation osana Meatpacking District Design Week -tapahtumaan 16.–18. toukokuuta. Lue lisää Helsingin Sanomista 28.4.2008 ja katso videolinkki.

 

Millan soololevy julkaistaan toukokuussa

Paras aika päivästä -levy nivoo yhteen Millan sävellystuotantoa vuosien varrelta. Levyllä vierailee loistavia muusikoita erilaisissa kokoonpanoissa. "Paras aika päivästä" pureutuu arjen pieniin yksityiskohtiin aamun lempeästä ruuhkasta lounastunnin hauskaan tapahtumasarjaan ja teehetken tangopyörähtelyistä työpäivän päättävään, rentouttavan raikkaaseen porekylpyyn.

Levyn julkaisukiertue:

Su 4.5.2008 Turku, Klubi ILTA-kerros Klubi klo 20:00 
Ke 7.5.2008 Helsinki, Bossa klo 20:00 
To 16.5.2008 Tampere, Laterna klo 20:00

 

Kansanmusiikkia pianisteille -nuottivihko julkaistiin

93 sivuisessa Kansanmusiikkia pianisteille -nuottivihossa esitellään kansanmusiikin tyylipiirteitä sekä lähtökohtia sovittamiseen. Vihko antaa eväitä omien sovitusten tekemiseen sekä muunteluun, variointiin ja improvisointiin helposti lähestyttävien tehtävien avulla. Siinä ei haluta antaa pelkästään valmiita ratkaisuja, vaan rohkaistaan kokeilemaan ja kuuntelemaan eli oppimaan myös omien oivallusten kautta.Nuottivihkoon kuuluu CD-levy, joka helpottaa kappaleiden opettelemista ja on hyvä apu kansanmusiikkiestetiikan löytämiseksi. Lue lisää -julkaisut osiosta. (ISMN 979-0-55001-159-5)

Tee tilaus Yliopistopainon nettimyynnistä tai käy hakemassa nuottikauppa-Ostinatosta tai F-musiikista.

 

Seuraa Emma-etkoja netistä

Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola esiintyy Emma-gaalan etkoilla lauantaina 8.3.2008 kulttuuritalolla klo 17-18. Tilaisuutta voi seurata YLE:n netti-tv:stä. Linkin löydät täältä.

 

Juttu Nyt-liitteessä

25.1.2008 ilmestyneessä Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä on juttu Ansa -esityksestä otsikolla Millan Magiaa.

 

Mi Retornolle Emma ehdokkuus

Duo Milla Viljamaa & Johanna Juholan toinen levy Mi Retorno sai Etno-Emma ehdokkuuden. Emmat jaetaan kulttuuritalolla tapahtuvassa Emma-gaalassa 8.3.2008 Lisää tietoa osoitteesta www.emmagaala.fi

 

Ansa Sibelius-Akatemian talvifestivaalilla

Sibelius-Akatemian talvifestivaalia SibaFestiä vietetään 25.1.-2.2.2008. Visuaalinen liikekielestä versoava musiikkiesitys - Ansa on mahdollista nähdä ja kuulla 31.1. ja 1.2 Kulttuuritehdas korjaamolla. Tarkemmat tiedot "keikat" -osiossa.

Ansa esityksessä musiikki sekä sirkus- ja tanssitaide yhdistyvät ja ammentavat inspiraatiota myös teknologiasta. Milla Viljamaan säveltämässä musiikissa harmoonin sointiin yhdistyy mm. Vesa Norilon sello sekä irlantilainen poikkuhuilu. Terhi Vaimalan tanssi saa aikaan visuaalisia ilmiöitä. Sirkustaiteilija Sakari Saikkosta pyörittää huima ihmisrengas. Visuaalinen maailma on Janne Pulkkisen loihtima elävä taideteos.

 

 

 

 

festium

 

 

 

fantasiatango

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

lumikki

 

 

 

t

 

 

 

 

 

 

 

Tummien perhosten koti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kadonnut kuu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

nuottivihko