HK3 Sasmina "Miina"
s. 04.09.1990-2000

A 0/0, silmät OK
LT +153p.
AVO1 SA
raunioitten loppukoe

e. Champhill Dark Dominique
i. Minzenhof Seico

Koiranet

 

Kun opiskelujen jälkeen jäin aikanaan Nurmijärvelle töihin, tutustuin samassa talossa asuvaan tyttöön, joka vei minut mukanaan kiljavan koulutuskentälle. Täällä innostuin pk-toiminnasta ja tietysti eteen tuli sitten sellaisen koiran hankinta, jolla pääsisi kisaamaan. Olin jo tätä ennen (80-luvulla) tutustunut hakuharrastukseen, jolla tuolloin oli kova "nousubuumi".

Rodun valinta olikin sitten vaikeampi kysymys. Kaverillani oli sakemanni, mutta jostain syystä en halunnut sellaista itselleni. Ensimmäiseksi ajattelin dobermannia, mutta kun rottweilerin pentuja oli lähellä myynnissä, menin katsomaan niitä. Yksi pennuista oli tullut kolmen kuukauden ikäisenä takaisin kasvattajille ja niin se lähti mukaani, vieläpä hieman edullisemmin "yli-ikäisyyden" vuoksi.

Voi sanoa, että minulla kävi suorastaan sikamaisen hyvä tuuri. En tiennyt rottweilereista juuri mitään, ja silti sain itselleni terveen, kauniin ja muutenkin kivan koiran.
Ensimmäiseen näyttelyyn (oli muuten sry.n 45-vuotis juhlanäyttely) menin täysin ummikkona koiran ollessa 9 kk. Seisoin kehässä hyvin hämmentyneen oloisena, kun koira toisensa jälkeen kutsuttiin kehän laidalle. En millään tahtonut käsittää, mistä oikein oli kysymys, kun tuomari tuli kättelemään meitä ruusukkeen kanssa. Olimmekin ensimmäisiä emmekä viimeisiä, kuten olin luullut!

Hakua Miinan kanssa tuli harjoiteltua paljon ja varmaan kaikki mahdolliset virheet ehdittiin myös tehdä. Pahimpana ehkä koiran pakottaminen haukkumaan maalimiehen luona. Tuolloin emme vielä ymmärtäneet, että rulla olisi ollut varteenotettava vaihtoehto. Tosin koirat olivatkin silloin melkein kaikki haukkuvia.

Miinalla oli erinomainen "hajuaisti", joskus jopa tuntui että melkein liian hyvä. Se tiesi täsmälleen missä maalimiehet, esineet jne. kulloinkin olivat, ja olisikin sitten mennyt sinne aina suorinta tietä. Kerran eräs vanhempi harrastaja joutui pyörtämään sanansa nähtyään Miinan esineruudussa. Koira nimittäin laski minkä esineen jälkeen palkka tuli, vaikka koirat eivät hänen mukaansa osanneet laskea!

Luonteeltaan Miina oli rauhallinen ja varma. Sitä eivät pienet asiat hetkauttaneet. Ruoan eteen se kuitenkin oli aina valmis tekemään mitä tahansa.
Vauhtia olisi joskus nuorempana toivonut lisää, mutta näitä nykyisiä "virveleitä" katsellessa on oppinut kyllä arvostamaan luonteen tätäkin puolta. Kun esimerkiksi vanhempi tyttäreni pienenä konttasi koiran luo, ei se liikkunut minnekään niin kauan kun lapsi oli sen vieressä nukkumassa.

Miina on ensimmäinen harrastuskoirani. Sen kautta olen tutustunut rottiksiin ja pk-harrastukseen. Siksi sillä aina tulee olemaan "erikoispaikka" sydämessäni.


 

    

Webdesing: Saara Leinonen                           © Heidi Helin P. 0400 900 821 - Jarkko Johansson P. 0400 706 419 -    - e-mail: musanterin@kolumbus.fi