Borderi 3/2004

MM-KARSINNAT 2004

Borderterrierit ovat aina olleet vahvoja Suomen MM-karsinnoissa. En muista yhtään joukkuetta ilman näitä karvanaamoja. Näitä sijoja tavoittelemaan lähti tänäkin vuonna yhdeksän mini- ja seitsemän midikoiraa. Vähennystä viime vuoteen oli jonkin verran, sillä silloin minejä oli peräti kolmetoista ja midejä kahdeksan. Viime vuosi oli hieno bordereiden kannalta, sillä niitä pääsi joukkueeseen peräti neljä. Miten kävi tänä vuonna?

Borderosallistujat

Mineissä Borderterrierikerhoa edustivat Huotarin Pete ja Topi sekä Wilma, Pietiläisen Hanna ja Miina sekä Tuomen Pekka ja Meeri. Muita borderohjaajia tuli laajalta rintamalta: Mia Borg ja Elli sekä Pyry Järvenpään Agilityurheilijoista, Jaana Lindfors ja Jade Kirkkonummen Kennelkerhosta sekä ensikertalainen Hanna-Lena Väätäjä ja Ilona kuin myös ei-ensikertalainen Minna Ylitalo ja Tootsie Tornion Kennelkerhosta.

Suuremmassa kokoluokassa eli mideissä lähes kaikki edustivat rotuyhdistystä: Enqvistin Christa ja Hood, Karstusen Janne ja Jello, Pete ja Leevi, Norrgårdin Annika ja Rasmus sekä Hanna ja Jedi, Mäenpään Marja-Liisa ja Retu edustivat Lakeuden Agilityurheilijoita ja Jarmon Risto ja Roni Oulun Koirakerhoa. Menestyneitä ja kokeneita koirakoita siis kaikki tyynni, kummassakin kokoluokassa. Odotukset olivat kaikilla korkealla.

Mukana oli tietenkin koko Suomen parhaimmisto. Minejä oli kaikkiaan 51, midejä 60 ja makseja 69. Suurella osalla kilpailijoista oli onnistuessaan kaikki mahdollisuudet joukkueeseen. Kisahalli oli vanha tuttu Myyrmäki-halli, jossa on tilaa ja ilmaa. Olosuhteet olivat siis ihanteelliset.

Pisteitä

Joukkuepaikat ratkaistiin viiden radan perusteella pisteiden perusteella. Voittaja sai 40 pistettä ja vielä 30. sai yhden pisteen. Lauantailta pääsi jatkoon sunnuntaille, jos koirakko keräsi vähintään tuon yhden pisteen eli sijoittui 30 koiran joukkoon jommallakummalla radalla. Kuulostaa helpolta, mutta ei ole sitä välttämättä, sillä yksikin virhe saattoi rangaista ankarasti. Sunnuntaina kilpailtiin kolme rataa. Kahdelle viimeiselle radalle pääsi 30 eniten pisteitä kerännyttä koiraa. Jos koirakko sai kilpailussa kaksi hylättyä suoritusta se hylättiin. Ihanneaika määräytyi entiseen tapaan siten, että nopeimman koiran suoritusaikaan lisättiin 10 prosenttia.

Ensimmäinen rata

Jännittävät kisat aloitettiin Anders Virtasen tuomaroimalla hyppyradalla. Rata oli aika selkeä, mutta siinä oli pari tiukkaa käännöstä putkelta ja renkaalta ja muutenkin tarkkana sai olla koko ajan. Lisäksi radalla oli jonkin verran hankala pujottelun sisään meno. Jos yhtään ylivarmisteli ja työnsi koiraa liikaa ulos, aloitti koira kepit helposti väärältä puolelta.

Viisi miniborderia eli Jade, Tootsie, Elli, Topi ja Ilona aloittivat karsinnan puhtaalla radalla. Pääsyn sunnuntain radalle varmistivat myös Miina ja Meeri saamalla pisteitä Miinan keppivirheestä ja Meerin kahdesta rimasta huolimatta. Wilma ja Pyry hyllyttivät. Radalta pääsi 25 koirakkoa 0-tuloksella jatkoon, kymmenellä heistä oli jo yliaikaa. Mideissä virheettömiä ratasuorituksia paukuttivat vain Leevi, Rasmus ja Roni ja varmistivat samalla pääsyn sunnuntaille. Hood sujahti ensimmäisen putken jälkeen väärälle esteelle ja Jedi jätti esteen väliin, joten suoritus hylättiin. Retu kielsi esteen ja aina varmalle pujottelija-Jellolle koitui kohtaloksi pujottelun aloitus. Midiradalta ei saanut pisteitä kuin virheettömällä suorituksella, tosin yliaikaa sallittiin pari sekuntia.

Toinen rata

Vuorossa oli Marja Lahikaisen agilityrata. Rataa ei voinut sanoa helpoksi, vaan siinä oli muun muassa hankalia kontaktiesteiltä lähtöjä, joissa todella koeteltiin kontaktiosaamista. Keppien suorituskulma oli myös vaikea ja sitä hankaloitti entisestään vasemmalla väijynyt hyppy. Tässä testattiin koiran keppiosaamista. Asiaa helpotti myös, jos koiran pystyi jättämään keinulle edes hieman. Monelle ensimmäisellä radalla epäonnistuneelle tämän radan pisteet olivat välttämättömiä. Itse pidin radasta, sillä se oli erittäin jännittävä katsoakin!

Mineissä borderit kohentelivat asemiaan, sillä Tootsie , Jade, Miina, Meeri, Ilona ja Topi tekaisivat nollan. Pyry takasi itselleen jatkopisteet keppivirheestä huolimatta. Elli hyppäsi A-esteen jälkeen esteen väärin päin ja Wilma säntäsi putken väärään päähän. Näin Wilman tie sunnuntaille katkesi kahden hyllyn takia. Kahden radan jälkeen oli Tootsie loistavasti ensimmäisenä, Lehtiön Anjan sheltti Minttu toisena ja kolmantena Jade. Myös Topi ja Ilona olivat hyvissä asemissa. Tältä radalta nappasi pisteitä jopa kahdella virheellä.

Midipuolella tämä rata koetteli ankarasti bordereita. Kukaan ei selvinnyt puhtaalla tuloksella maaliin. Parhaiten pärjäsivät Rasmus ja Retu, jotka vielä saivat muutaman pisteen yhdellä virheellä. Kaikkien borderistien suunnattomaksi pettymykseksi sekä Hood, Jedi että Jello putosivat kokonaan jatkosta tehtyään toisen hylätyn suorituksen. Hoodin ja Jellon kohtaloksi koitui keppien ansana ollut hyppy ja Jedin kepeiltä lähtö ennen aikojaan. Myös Roni otti virheen kepeiltä ja putkelta eikä saanut lisäpisteitä. Leevi hyllytti. Midibordereita pääsi siis sunnuntaille jatkoon vain neljä, eikä kukaan niistä kovin lähellä kärkeä. Kärjessä kohti sunnuntaita porskuttivat kromfohrländer Mymlan ja Åsa Rancken, toisina konkarit Mika Mättö ja walesi Harry ja kolmantena Jari Suomalainen ja kooikerhondje Willy.

Kolmas rata

Sunnuntaina aloitettiin uusin voimin. Päivän ensimmäiseltä radalta, joka vaati myös kontaktivarmuutta ja rohkeaa liikkumista, oli tärkeää kerätä mahdollisimman paljon pisteitä päästäkseen kahdelle viimeiselle. Mineissä vain kaksi koirakkoa eli veljekset Pyry ja Topi tekivät virheettömät radat. Miina ja Ilona pudottivat riman, Elli otti keppivirheen ja Jade kaksi kontaktivirhettä. Myös Meeri otti kaksi virhettä, mutta sai silti vielä pisteitä. Tootsie hyllytti yllättävästi ja jäi pisteittä kannattajien pettymykseksi. Voittaja sheltti Sutinen löi tauluun kovan ihanneajan ja vain seitsemän koirakkoa selvisi puhtaalle nollalle. Sinänsä sillä ei ollut merkitystä, koska vain pisteet merkitsivät. Kaikki tuloksen saaneet saivat pisteitä. Kaikki miniborderit myös pääsivät jatkoon viimeisille kierroksille.

Midibordereista Rasmus teki aamun alkajaisiksi hienon nollan ja Leevi otti kieltovirheen keinulta saaden kuitenkin vielä mukavasti pisteitä. Retu ja Roni hyllyttivät. Marja-Liisa ja Retu putoavat tässä vaiheessa, sillä pisteitä ei kertynyt tarpeeksi kahdelle viimeiselle kierrokselle. Vielä kaksi rataa oli jäljellä pisteiden keruuseen. Jännitys alkoi johtavilla ohjaajilla tiivistyä. Mineissä johdossa olivat samalla pistemäärällä Leila Männistö ja jöötti Leila sekä Miira Häggblom ja sheltti Sutinen. Minna ja Tootsie olivat edelleen jaetulla kolmannella tilalla radan hylkäyksestä huolimatta. Mideissä johtoon oli siirtynyt koikkeri Willy perässään Mymlan ja sheltti Vili.

Makseissa johtopaikkaa pitivät edelleen Leinosen Janita ja bordercollie Tekla vanavedessään Oreniuksen Juha ja Noel sekä pumi Totti ja Eevaliisa Pohjalainen.

Neljäs rata

Päivän hyppyrata oli myös tarkkuutta vaativa. Hyvin radalla kuitenkin onnistuttiin, sillä mineistä radan suorittivat virheettömästi peräti 20 koirakkoa ja mideissä lähes saman verran. Makseissa sen sijaan vain kymmenisen koiraa jätti virheet tekemättä.

Elli, Pyry ja Tootsie parantelivat asemiaan tekemällä rivakat nollat. Myöskään Meeri ei sortunut virheisiin ja sijoittui kympin sakkiin. Topi ja Ilonakin suorittivat radan virheittä, mutta yliaika rokotti pisteitä. Miinalta putosi rima ja Jadekin sai virheen. Isompikokoisia bordereita oli jatkamassa vain kolme, joista Leevi sai kieltovirheen, Roni kaksi virhettä ja Rasmus hyllytti.

Mineissä johdossa olivat edelleen ennen viimeistä rataa Sutinen, Leila ja Tootsie. Sen sijaan mideissä johtava koira Willy monen pettymykseksi hyllytti pituusesteellä. Kärkeen kiristi Mymlan, Harry nousi toiseksi ja kolmantena takaa-ajajana keikkui edelleen Vili. Makseissa kilpailussa oli edelleen sama kärkikolmikko, vaikka Tekla hyllytti ja Noel otti kolme virhettä.

Finaalirata

Viimeistä rataa odoteltiin jännittyneinä. Vaan ei hätää, rata oli oikein mukava eikä siinä ollut mitään ihan mahdottomia ansoja. Putkien osalta se noudatteli samaa linjaa muiden ratojen kanssa: niitä oli kaikilla radoilla kolme. Kaikissa kokoluokissa nollia tehtiin viitisentoista. Jännitystä riitti loppuun asti, sillä radalle lähdettiin käänteisessä järjestyksessä.

Mineissä johtotähdet eivät pettäneet: kaikki pinkoivat nopeat nollat eikä heille löytynyt vastusta. Näin saatiin taas borderi joukkueeseen, hyvä Minna!! Minit voitti sunnuntain kaikki ykköspaikat vienyt super-Sutinen, toinen oli Leila, kolmas siis Tootsie ja neljäs sheltti Hero. Topi teki karsinnan ainoan virheen puomin kontaktilla ja sijoittui lopputuloksissa 8:nneksi. Jade nappasi puomin kontaktilta vitosen ja oli lopputuloksissa 10. Meeri nosti osakkeensa lopputuloksissa 12:nneksi porhallettuaan hyvän virheettömän radan. Elli oli lopputuloksissa 17. , Miina 18. ja Ilona 19. Vallan mukavasti siis olivat pikkuborderit edustettuina!

Midien voittajaksi leivottiin mammalomalta palannut Mymlan, joka ainoana koirakkona teki viisi nollarataa! Hieman yllätyskakkoseksi singahti kaksi viimeistä rataa voittanut walesi Taavi ja ohjaajansa Nina Manner. Pronssia nappasi viimeisen radan virheestä huolimatta Harry ja neljänneksi pinnisti koikkeri Kavi. Paras midiborderi oli Leevi, joka sijoittui erinomaisen viimeisen radan ansiosta 8:nneksi. Rasmus kohenteli asemiaan samoin rivakan viimeisen radan jälkeen ja oli lopputuloksissa jaetulla 19. sijalla. Roni hyllytti viimeisen radan eikä saanut näin ollen tulosta.

Traagisia hetkiä nähtiin maksiluokassa, kun kilpailua lauantaista asti johtanut Tekla hylättiin. Koirakko ei siis saanut tulosta ollenkaan. Tällaista ei soisi ikinä tapahtuvan kenellekään. Yleisö oli todella pahoillaan. Oreniuksen Juha sen sijaan räjäytti pankin: hän pääsi kahden koiran kanssa joukkueeseen Noelin viedessä voiton ja Yokon ollessa toinen. Juhan ja viimevuotisen maailmanmestarin Mikon seuraksi matkalle lähtee Kaplaksen Mari ja Cisy ja PM-reissulle vielä pumi Totti.

Huomioita

Vaikkei bordermenestys ollutkaan viime vuoden luokkaa, ei ole syytä vaipua masennukseen. Karsinnoissa nähtiin bordereilta monia upeita ratoja. Aina ei kuitenkaan ole onnea matkassa ja sitäkin näissä kekkereissä tarvitaan. Tunnelmat olivat kaikesta huolimatta oikein hyvät ja erittäin mukavaa oli, että katsomossa oli niin paljon borderkannustajia! Mieleeni on jäänyt kuva borderleiristä, jossa vallitsi hilpeä mieliala ja vahva yhteishenki Peten revähtäneestä jalasta, lauantaisista hyllyistä ja putoamisista ja muista harmeista huolimatta. Odottakaahan ensi vuotta!

Mukana tunnelmissa oli Oili

Takaisin artikkelisivulle!