KOIRAMME









Ensimmäinen koiramme borderterrieri Wilma tuli meille vuonna 1994. Tämänrotuinen koira ei ollut meikäläisen suurin haave, mutta muun rotuisesta ei enää ollut puhettakaan Peten hurmaannuttua erääseen sievään ja suloiseen borderi-Janeen vuonna -93 Englannissa. Itse olin havitellut jotain pk-rotuista otusta, mutta olin loppujen lopuksi tyytyväinen saatuani KOIRAN, olipa se mitä rotua hyvänsä. Pete nimittäin ei olisi millään ottanut minkäänlaista koiraa ja voipi olla, että ilman Janen puuttumista asiaan olisimme edelleen ilman nelijalkaisia perheenjäseniä. Pete ei kerta kaikkiaan ollut koiraihmisiä ja suostui ottamaan koiran vasta muutettuamme omakotitaloon Lahteen, missä asumme edelleenkin.

Saimme eräältä koiranäyttelytuomarilta suosituksen kääntyä Saaren Tuijan ja Sepon puoleen. Halusimme ehdottomasti nartun, koska ajattelimme niiden olevan helpompia kasvattaa. Kuinka ollakaan, Saarille oli juuri syntynyt pentue ja sieltä Wilma saatiin kotiin. Se on luultavasti lähes ainoita narttuja, mitä Saaret ovat heti myyneet omiksi sijoituksen sijasta, sillä se ei ollut ihan sieltä kauneimmasta päästä. Mutta siitä me viis välitimme, koska emme ajatelleet näyttelyihin mennä lainkaan. Ideana oli saada lenkkikaveri ja itselleni tokokoira. Emme välittäneet myöskään siitä, että borderi on oikeasti ihan täysverinen luolakoira ja erittäin riistaviettinen, minkä myöhemmin tulimme toteamaan.

Lue Wilmasta!

Wilman ollessa lähes kaksivuotias tuli taloon Leevi alkuvuodesta 1996. Toisen koiran otimme, koska agilityvalmentaja Peetsa Vilanderin mukaan Peten ohjaaminen paranisi huomattavasti, jos ottaisimme toisen koiran;) Sitäpaitsi halusimme toisen koiran, koska Wilma oli niin mukava ja halusimme toisen samanrotuisen. Hätiin tuli taas Tuija, jolle syntyi pian pentue säpäköistä vanhemmista. Nyt jo tiesimme, mitä halusimme: agility- ja tokokoiran. Näissä lajeissa halusimme oppia lisää. Olimme koko lailla tiiviisti mukana ko lajeissa. Jos Wilman kanssa aloitimme agilityn yksivuotiaana, hyppeli Leevi jo esteitä nelikuukautisena; se oli silloin tapana.

Lue Leevistš!

Hankimme vielä kolmannenkin koiran, koska ajattelimme Wilman pian siirtyvän sivuun agilitysta. Näin ei kuitenkaan vielä ole käynyt ja siispä Pete harrastaa agilitya kolmen koiran kanssa.

Topi saapui kotiimme vappuna 1999. Se sulautui heti loistavasti laumaan ja otti paikkansa itsetietoisesti. Sille ajattelimme samaa tulevaisuutta kuin muillekin: agilitya ja tokoa. Topin kanssa ei pidetty kiirettä: harrastamisen se aloitti oikeastaan vasta yksivuotiaana.

Lue Topista!

Topin ollessa kuusivuotias aloimme miettiä tulevaisuutta. Wilma ja Leevi siirtyisivät pian kokonaan eläkkeelle agilitysta. Topi olisi ainoa kisakoira sekä agissa että tokossa. Pohdimme kovasti, ottaisimmeko vielä yhden koiran. Pete oli mielestään jo niin vanha, ettei koiran hankintaa voisi kovin kauas siirtää, koska hän tuskin pystyy enää monta vuotta kipittämään;). Kun päätös koiran hankkimisesta vahvistui, aloimme miettiä rotua. Jo silloin aikanaan olin haaveillut bordercolliesta, mutta Peten toivomuksesta päädyimme pikkuborderiin. Yksi painava näkökohta oli toko. Halusin siinä saada täydet mahdollisuudet rodun puolesta. Eipä silti, ettei Topin kanssa ole aivan mahtavan mukavaa tokoilla, mutta ei sen kanssa ehkä huipulle päästä. Lisäksi olimme nähneet todella mukavia bordercollieita, mikä kannusti päätöksen tekoon. Ja niin meille tuli Meggie Tending-kennelistä. Sieltä siksi, että kuulimme heidän kannustavan ja auttavan kasvattiensa omistajia todella aktiivisesti. Ja apua varmasti tarvitsisin tulevalla tokourallamme...

Lue Megistš!

Pääharrastuksemme koirien kanssa on ollut niiden kouluttaminen. Koko lauma on mielestämme hyvin kurissa, ne mm. kulkevat vapaina lähes aina. Ne eivät saa mennä kenenkään luokse ilman lupaa ja ne tulevat heti kutsuttaessa. Paitsi saaliin nähdessään. Metsästysvietille emme voi mitään, paitsi Wilman kohdalla. Se kääntyy heti pois ajosta kutsuttaessa. Urokset ovat olleet pisimmillään poissa kymmenisen minuuttia, mikä ei ole mitään verrattuna monien muiden bordereiden reissuihin.

Koirien kanssa olemme tehneet monta matkaa. Olemme kiertäneet Keski-Euroopassa autolla useaan kertaan, samoin Pohjoismaissa. Samalla olemme poikenneet näyttelyissä (Tallinna, Ranska, Sveitsi, Ruotsi, Belgia) tai agilitykisoissa (Belgia, Hollanti, Ranska, Ruotsi, Norja, Tanska, Sveitsi, Saksa).

Koiraharrastus nielee suuren osan ajastamme sukulaisten harmiksi. Osallistumme enemmän ja vähemmän aktiivisesti usean seuran (mm. P-HAU) toimintaan, samoin . Olemme ajatelleet jatkaa koiraharrastuksia niin kauan kuin se on hauskaa. Mukavinta koirien kanssa touhuamisessa ovat muut tapaamamme koiraihmiset sekä sitä kautta syntyneet ystävyyssuhteet. Erityiskiitos koiriemme kasvattajille Tuijalle ja Sepolle heidän avustaan aina, kun olemme sitä tarvinneet! Erityiskiitos myös borderterrierikerhon ystäville sekä myös päijät-hämäläisille agility- ja tokoystävillemme!

Pete yrittää harrastaa koirien ohella golfia (ks sukugolf), jonka aloitti jo 80-luvulla sekä kuntoilua (hiihto, pyöräily, lenkkeily). Itse olin intohimoinen ratsastaja, mutta se on nyt jäänyt, ikävä kyllä. Valokuvaan myös innokkaasti, mutta nykyään ehdin vain videokuvata omia ja muiden agisuorituksia...


Takaisin alkuun