Perhekuva vuodelta 1962
Tonkabilly = Honky Tonk + Hillbilly/Rockabilly
eli musiikkia Mallasjoen yläjuoksun varrella radion soittolistojen ulkopuolella.
Kaikki alkoi vuonna 1962, kun oheisessa kuvassa nuorimmaisena oleva tilan nykyinen isäntä aloitti Kantrivintin suunnittelun. MaitoTonkia tilalla kolisteltiin aina 1970-luvun alkupuolelle saakka, kunnes koitti tilatankki-aika. Maidontuotanto tilalla lopetettiin vuonna 1988 ja viimeisetkin naudat ja vuohet lähtivät navetasta 1990-luvun alkupuolella.
Kesällä 2006 navetan vintin lankkulattia uusittiin, valaistusta lisättiin (mm. esiintymisvalot) ja muut sähkötyöt uusittiin. Vintin kanala muutettiin saluunabaariksi, tehtiin uusia puupenkkejä ja -pöytiä tilalta löytyneiden vanhojen kalusteiden lisäksi. 250 m2:n vintti sisustettiin kantrihenkiseksi tilan hevoskaudelta jääneellä maatalouskalustolla.
Maaliskuussa 2007 rakennettiin esiintymislava ja vielä 2008 paranneltiin saluunaosastoa.
Tonkabilly 2008
DancALot Gang goes kantri
DancALot Gang goes rokki
Lost Highway soittaa Hankkia
Länsirannikolta saapui Cactus...
...ja Janakkalan korpiylänkö soi
Kantrivalssia..
...ja tiukempaa menoa
Kikan ohjauksessa Struttia...
...ja näin se menee
Lastenosasto
Heimoa
Jolly Jumpperi ja inkkarit
Lost Highway:n MySpace-sivusto.
Cactuksen sivut www.cactusband.fi
DancALot Gangin sivut www.dancalotgang.com
Tonkabilly 2007
Tonkabilly 2007 pidettiin la 9.6.2007. Tarkempaa tietoa tapahtuman sisällöstä saat tästä julisteesta.
Lost Highway
DancALot Gang
YawnMovers
Minna Liljamo ja rivitanssikurssilaiset
Pohjolan aurinko kuumottaa
Kylältä lähtee!
Mustajalkaintiaani-heimo
Heini ja Laku-poni Jussilan luomutilalta
Pehtoori ja isäntä tauolla ennen iltatapahtumaa
Päälliköiden yhteenotto
Kauppa-asema
Tarkkuusammuntaa
Tonkabilly 2006
Tonkabilly 2006 eli Kantrivintin avajaiset pidettiin lauantaina 12.8.2006. Samalla pidettiin Ruokapiirin, johon tilan emäntä kuuluu, 20-vuotisjuhla. Cowgirls eli ruokapiiriläiset esittivät kantririvi-tansseja. Tilan oma bändi Lucky Losers soitti lämmittelybändinä ja loppuillasta tanssittiin perinteisiä lavatansseja Esa & Co:n tahdittamana.
Clive and the Lucky Losers
Cowgirls
Honky Tonk Twist