Olavi Niemi, s. 07.11.1931

Olavi Niemi valmistui markkinointiekonomiksi Helsingin Kauppakorkeakoulusta 1955 ja oli mainonnan ja markkinoinnin johtotehtävissä yli 30 vuotta ennenkuin siirtyi tiiviimmin musiikin pariin laajalla genrevalikoimalla: jazz, latinalaisrytmit, chansonit, sotilasmusiikki, liedit, "russian"  ja ooppera.

Musiikkinsa rinalle hän vuonna 1983 perusti Suomen Veteraaniurheiluliitto r.y.:n kannustamana oman IKILIIKKUJA-lehden. Lehden keskeisimpänä sisältönä ovat kuluneiden 19 vuoden aikana olleet laajat veteraaniyleisurheilutilastot sekä tunnettujen suomalaisten veteraaniyleisurheilijoiden pienoiselämäkerrat - kaikkiaan 249 kappaletta.

 

Vuonna 2000 Suomen Urheiluliiton liittokokouksessa hänelle ojennettiin kultainen plaketti kiitokseksi pitkäaikaisesta yleisurheilun eteen tehdystä työstä.

Vuonna 1997 lehti siirtyi ennätystilastojen osalta internetverkostoon.
Työn teki pitkäaikainen aktiiviurheiluystävä Georg Dunkel, alan taitaja. Tämä jazzdiggaava, yleisurheilua rakastava "Perpetuum Mobile Duo" onkin saanut sähköisessä ympäristössään maailmanlaajuista kiitosta.

Nykyiset ennätystilastot löytyvät SVU:n internetsivuilla osoitteessa http://www.kolumbus.fi/svu/se.htm. Georg Dunkelin lajirakkauden helmi, uskomattomat 400 metrin juoksun tilastot täydentyvät edelleen osoitteesa http://www.kolumbus.fi/geodun/400m.htm.

Olavi Niemen musiikki-, kirjallisuus- ja urheilutoiminta ovat saaneet oman kotisivuosoitteen: http://www.kolumbus.fi/oniemi/


Olavi Niemi on IKILIIKKUJA-toimintansa aikana saavuttanut menestystä myös aktiiviyleisurheilijana. Tähänastisiin saavutuksiin kuuluvat mm. 4 maailmanmestaruutta, 12 euroopanmestaruutta ja 131 Suomen mestaruutta.
Lajeinaan PITUUSHYPPY, KORKEUSHYPPY, KOLMILOIKKA ja PIKA-AIDAT.

Vuonna 1999 Helsingin kaupunki palkitsi Olavi Niemen näistä henkilökohtaisista kansainvälisistä saavutuksista yhdessä HJK:n Champions League-joukkueen, Naisten Kympin ja juniorijalkapalloilun Helsinki Cupin kanssa.

Palkinto.jpg (27468 bytes)
Kuvassa Helsingin kaupunginjohtaja Antti Viinikka oikealla ja takanaan kätkössä rahat jakanut Helsingin kaupungin urheilupalkintotoimikunnan puheenjohtaja Jan Vapaavuori.

Vuonna 2001 Olavi Niemestä tehtiin Suomen Veteraaniurheiluliitto ry:n kunniajäsen.

Tässä syntyy Suomen mestaruus nro 128.
Kuva pika-aitojen finaalista 10.6.2001 sarjassa M70:

aj01.jpg (34566 bytes)

Tervetuloa urheilun ja musiikin pariin, toivottaa

PERPETUUM MOBILE SPORT & MUSIC PRODUCTIONS

Olavi Niemi

puh. (09) -563 1108
Osoite:
Olavi Niemi
PL 27
00421 HELSINKI