Lyöty kallio antaa vettä

 

Tämä on se totuus, jota 2. Moos. 17:6 painokkaasti julistaa. Ei Jumala, Kristus tai Pyhä Henki sellaisenaan, vaan ainoastaan ja yksinomaan Ristiinnaulittu Kristus. Tämän ehdottoman tosiasian takana on Jumalan iankaikkinen armopäätös: "Minä on sen (veren) teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen" (3. Moos. 17:11).

 

Ei ole mitään muuta sovitusta kuin Jeesuksen veri. Ei Jeesus sinänsä, Hänen elämänsä ja kuolemansa, vaan yksinomaan ristille naulittu Kristus meidän syntejämme kantamassa. Kaikki rituaalit, seremoniat ja sakramentit, joihin liitetään pelastusajatus, ovat arvottomia.

 

Vain Lyöty Kallio antoi vettä.

Vain lyöty Kristus antaa elämän.

 

Nyt ymmärrämme, miksi Jumala käski Moosesta ottamaan mukaansa sauvan, "jolla löit Niilivirran veteen". Niilin vesi muuttui vereksi, joka haisi niin, että egyptiläiset eivät voineet juoda sitä. Mutta kun Mooses löi Kristus-kalliota, Kristuksen veri muuttui kirkkaaksi vedeksi, jota kansa saattoi juoda. Mutta Mooseksen sauvalla oli siinäkin tehtävänä lyödä vereksi, vereen asti. Se oli kuoleman välikappale, mutta kuoleman, josta syntyy elämä.

 

Ymmärtääksemme veren merkityksen pelastuksemme välikappaleena meidän on muistettava, että veri on Raamatussa sielun ja elämän tyyssija. "Lihan sielu on veressä" (3. Moos. 17:11). Veri on elämän vertauskuva. Veren vuodattaminen merkitsee kuolemaa. Veri on elämän olennaisin osa.

 

Uhrieläimen veri, joka suurena sovintopäivänä vietiin sisälle kaikkeinpyhimpään, tuotti hyvityksen kansan synneistä. Siinä tulee esiin sijaisuusajatus. Uhrieläinten veri viittasi Kristuksen, iankaikkisen sovitusuhrin, vereen. Meidän pelastuksemme saatiin aikaan lopullisesti ja täydellisesti Jumalan Pojan, Kristuksen, pyhän ja viattoman veren kautta. Hänessä toteutui Vanhan testamentin vertauskuvallinen sijaisuhriajatus.

 

Hänen verensä on annettu sovitukseksi alttarilla, Golgatan ristillä. Kristuksen veren vuodattaminen merkitsee, että Hänen elämänsä uhrattiin Golgatalla ihmiskunnan syntien sovitukseksi. Me olimme ansainneet Jumalan lain mukaan kuoleman synneistämme, mutta Jumala armahtikin meitä antaen meidän sijastamme oman Poikansa syntiuhriksi. Tämä uhri on niin vaikuttava, että se tyydyttää Jumalan vanhurskaat vaatimukset, riistää saatanalta vallan meidän suhteemme, ottaa pois tuomiomme ja puhdistaa ihmisen omantunnon.

 

Mutta palatkaamme Hoorebille, hetkeen, jolloin Mooses tarttuu sauvaansa, menee kallion luo ja iskee siihen yhden kerran. Enempää ei tarvittu. Yksi lyönti vain. Ei Kristusta saa naulita ristiin uudelleen ja uudelleen niin kuin roomalaiskatolinen kirkko messussa tekee - se on Jumalan työn häpäisemistä.

Mooses ja vanhimmat ehtivät hädin tuskin hypätä pois kallion edestä, kun seinämä yhtäkkiä väkevän voiman vaikutuksesta murtui ja sisältä ryöpsähti ulos vesimassoja vesimassojen perään, niin että kallio muistutti pian Niagaran putousta. Vesi juoksi alas laaksoon ja laaksoa pitkin aina Refidimiin saakka, niin että leiriin jääneet vanhukset ja sairaatkin saivat juoda. Vettä riitti kaikille; ja kun sillä täytettiin leilit ja kaikki muut mukana olevat astiat, vettä riitti kansalle pitkäksi aikaa.

 

Koska Raamatussa kansan janosta puhutaan vasta 40 vuoden kuluttua Kadeksessa (4. Moos. 20), on luonnollista ajatella, että Israelilla tästä lähtien oli Jumalan armahtavan laupeuden tähden sekä jokapäiväinen leipä (manna) että jokapäiväinen vesi. Kysymys oli yliluonnollisesti saadusta ravinnosta, jota Uusi testamentti kutsuu "hengelliseksi".

 

Tähän päätelmään viittaa 1. Kor. 10:3–4: "Isämme söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus." Tämä hengellinen kallio kulki alati heidän kanssaan päivällä ja yöllä pitäen huolta heidän kaikista tarpeistaan.

 

Psalmi 78 summaa: "Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt. Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä. Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä... Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet; hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa. Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin." (Jakeet 14–16, 23–25)

Tämän yliluonnollisen huollon vahvistavat monet asiakirjat. Sen täytyi olla näin, jotta se olisi esikuva siitä huollosta, jota kristityt saavat nauttia uudessa liitossa, matkallaan heille luvattuun maahan, taivaan kotiin.

 

Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta (mannaa), vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän... Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa." (Joh. 6:32– 33, 35)

 

Virvoittavien vesivirtojen vuotaminen kalliosta nääntyneitten, janoisten ihmisten päälle on ihana kuva siitä Hengestä, jonka saamme Kristuksen lunastustyön perusteella. Pyhä Henki "vuodatettiin" Kristuksen täydellisen työn tähden ja sen voimasta.

 

Oikeat siunauksen virrat virtaavat oikean ristiinnaulitun Jeesuksen haavoista. "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme... että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen." (Gal. 3:13–14)

 

"Hänet haavoistansa tunnen, jotka tähteni Golgatalla sai..."

 

Muistakaamme, mistä Tuomas tunsi Jeesuksen. "Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: 'Me näimme Herran.' Mutta hän sanoi heille: 'Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko.'" (Joh. 20:25)

 

Me olemme tehneet Tuomaasta varoittavan esimerkin ihmisestä, joka järkeilee eikä usko edes parhaitten ystäviensä todistusta, kun he väittävät kohdanneensa Jeesuksen. Tänä väärien kristusten aikana meidän on muutettava käsitystämme Tuomaasta. Hän onkin Jumalan suosittelema positiivinen kuva kristitystä, joka "koettelee kaiken ja pitää sen mikä hyvää on" eikä heti kohta lähde kulkemaan kaikenlaisten uusien ilmestysten ja ihmeiden perässä, kehuivatpa niitä sitten vaikka sukulaiset ja ystävät.

 

Jeesus ei suinkaan torunut Tuomasta, vaan teki juuri niin kuin tämä oli toivonut: ojensi kätensä ja kylkensä Tuomaan tarkastettaviksi. Vieläpä Hän käski Tuomaan pistämään kätensä naulojen sijoihin ja kylkihaavaan.

Näin Kristus selvästi osoittaa, ettemme voi olla kyllin tarkkoja näissä asioissa ja että Hän itse antaa kyselijälle varmuuden siitä, onko kysymyksessä oikea vai väärä Jeesus.

 

"Sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima" (1 Kor. 1:18).

 

Pelastusteon ainutkertaisuus käy korostetusti ilmi Hebrealaiskirjeestä: "Eikä hän mennyt (taivaaseen) uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan, sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä" (9:25, 26).

 

Samaa asiaa Pyhä Henki korostaa vielä myöhemmin Hebrealaiskirjeessä: "...kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit..." (9:28); "...tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin..." (10:12) ja "...hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään" (10:14). Tämä tärkeä totuus on ilmoitettu neljä kertaa, jotta se oikein painuisi sydämeen!

 

Ja vieläkin Hebrealaiskirje summaa: "Missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita" (10:18). Ja: "Me olemme pyhitetyt Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan" (10:10).

 

Rakastan sanoja "kerta kaikkiaan". Niihin sisältyy Jeesuksen huuto ristillä: "Se on täytetty!"

Jeesus riittää! Veri riittää! Kiitos Jumalalle!

 

Tätä taustaa vasten on katseltava Mooseksen tekoa Kadeksessa ja verrattava sitä Hoorebin tekoon.

Mikään ihmisen teko, inhimillinen vanhurskaus, uskonnolliset seremoniat eivät ole milloinkaan saaneet Jumalan armon virtoja vuotamaan. Ne voivat vain harhauttavasti saada paholaisen jäljittelemään siunauksia, jotta oppimattomat uskoisivat juoneensa Jumalan virrasta. Monet "herätyksiksi" ja "uudistuksiksi" kutsutut liikehdinnät ovat ennen pitkää kuivuneet, ja petetyt ihmiset ovat kääntäneet selkänsä kirkolle.

 

Älkäämme eksykö! Juokaamme Kalliosta pulppuavaa vettä eikä mitä tahansa juomaa, olipa sillä miten ihmeellisiä vaikutuksia tahansa. Ne menetelmät, joilla harhaopettajat saavat aikaan ihmeitään (manipulaatio, suggestio, mesmerismi), ovat valhetta. Kristuksen luona ei tarvitse muuta kuin juoda. Älä lyö uudelleen Kristusta! Todellinen Kallio antaa vettä aina, kun sitä uskossa täytettyyn työhön pyydämme.

 

Sisällys           Seuraava