Toinen osa

 

 

Kades-Barnea

 

Mutta kansalla ei ollut vettä; niin he kokoontuivat Moosesta ja Aaronia vastaan. Ja kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi näin: "Jospa mekin olisimme hukkuneet silloin, kun veljemme hukkuivat Herran edessä! Minkä tähden toitte Herran seurakunnan tähän erämaahan, kuollaksemme karjoinemme tänne? Ja minkä tähden johdatitte meidät pois Egyptistä tuodaksenne meidät tähän pahaan paikkaan, jossa ei kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenia, ja jossa ei ole vettä juoda?"

 

Mutta Mooses ja Aaron menivät seurakunnan luota ilmestysmajan ovelle ja lankesivat kasvoilleen. Silloin näkyi Herran kirkkaus heille. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Ota sauva ja kokoa seurakunta, sinä ja veljesi Aaron, ja puhukaa heidän silmiensä edessä kalliolle, niin se antaa vettä, ja sinä saat vettä tulemaan heille kalliosta ja juotat joukon ja sen karjan."

 

Niin Mooses otti sauvan Herran kasvojen edestä, niinkuin hän oli häntä käskenyt. Ja Mooses ja Aaron kokosivat seurakunnan kallion eteen, ja hän sanoi heille: "Kuulkaa nyt, te niskurit! Onko meidän saatava teille vettä tästä kalliosta?"

 

Niin Mooses nosti kätensä ja iski kalliota kahdesti sauvallansa, ja siitä lähti runsaasti vettä, niin että kansa ja sen karja saivat juoda.

Mutta Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: "Koska ette uskoneet minuun ettekä pitäneet minua pyhänä israelilaisten silmien edessä, niin te ette saa viedä tätä seurakuntaa siihen maahan, jonka minä heille annan."

Tämä oli Meriban vesi, jonka luona israelilaiset riitelivät Herraa vastaan ja hän näytti heille pyhyytensä.

(4. Moos. 20:2–13)

 

 

 

 

Katastrofi Meriban veden äärellä

 

Sen piti olla iloinen juhla, kiitosjuhla Jumalan kunniaksi, koska harhailu Siinain autiomaassa nyt oli päättynyt ja kansa oli kokonaisuudessaan kerääntynyt Kadekseen (Kades-Barneaan), missä ilmestysmaja, Mooses ja Aaron olivat kaiken aikaa olleet.

 

Ennen Kanaanin maahan lähtöä Jumala oli päättänyt koetella, oliko vaelluksen aikana syntynyt uusi sukupolvi parempi kuin autiomaassa kuollut sukupolvi. Pettymys oli suuri: uusi kansa nousi samanlaiseen vedenpuutteesta johtuneeseen kapinaan kuin heidän vanhempansa 40 vuotta aikaisemmin. Refidimissä nämä olivat riidelleet ja napisseet Moosesta vastaan ja sanoneet: "Miksi toit meidät Egyptistä? Siksikö, että saisit tappaa meidät janoon lapsinemme ja karjoinemme?" He olivat kiusanneet myös Herraa (Uusi suomennos: "koettelivat Herran kärsivällisyyttä") sanoen: "Onko Herra meidän keskellämme  vai ei?"

 

Nuoren polven puheet Kadeksessa olivat vieläkin kovemmat: "Kunpa mekin olisimme saaneet kuolla samalla kertaa kuin ne veljemme, joiden Herra antoi kuolla! Miksi te (Mooses ja Aaron) toitte Jumalan kansan tähän autiomaahan? Tänne me nyt kuolemme karjoinemme kaikkinemme! Miksi te toitte meidät Egyptistä tähän kurjaan paikkaan? Eihän täällä kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenoita. Täällä ei ole edes vettä, mitä juoda."

 

Näin hekin vihoittivat Herran ja niskoittelivat Jumalan Henkeä vastaan (Ps. 106:32, 33). Sanat sisälsivät hirvittävän epäilyn Jumalan tarkoitusperiä kohtaan ja haavoittivat Hänen sydäntään. Jumalalle ei annettu kunniaa Egyptin orjuudesta vapauttamisesta, vaan mahtava lunastus haudattiin aineellisten hyödykkeiden tavoittelun alle. Matkassa ei nähty mitään mielekkyyttä, kun välttämättömät elintarvikkeet puuttuivat. Jumalan rakkaus ja ympärivuorokautinen huolenpito ei saanut vastakaikua sydämissä.

 

Autiomaavaelluksen alkuvaiheessa 80-vuotiaalla Mooseksella oli vielä voimia kestää kansan provokaatio. Hän ei ollut ryhtynyt sanamittelöön rähinöitsijöitten kanssa, vaan oli mennyt valittamaan Jumalalle: "Mitä minä teen tälle kansalle? Ei paljon puutu, että he kivittävät minut!"

Hän oli toiminut aivan oikein: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen" (1. Piet. 5:7).

 

Jumala oli rauhoittanut Moosesta: "Me emme vastaa samalla mitalla, Mooses. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin. Rakasta vihollisiasi ja rukoile niiden puolesta, jotka sinua vainoavat. Etkö tiedä, että minä annan aurinkoni nousta niin hyville kuin pahoille ja lähetän sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Minä olen antanut lähteitten kuivua koetellakseni, luottavatko he minuun. Maran lähteen karvaan veden minä muutin makeaksi käskemällä sinun heittää puun veteen. Minulla on nytkin vastaus tähän vesipulaan. Käy kiinni ongelman juuriin! Kun sammutamme heidän janonsa, sammutamme heidän halunsa mellakoida."

 

Mooses oli menetellyt Jumalan käskyn mukaan, ja ongelma oli hoidettu. Ei kepillä vaan porkkanalla.

Mutta Kadeksessa 120-vuotiaan Mooseksen pinna ei enää kestänyt kansan naljailua ja Jumalaa vastaan heitettyjä epäilyksiä. Hän oli unohtanut Refidimin reseptin ja antautui provokaation edessä. Hän vastasi loukkauksiin loukkauksilla "Mooseksen lain" säännön "silmä silmästä, hammas hampaasta" mukaan ja uskoi Jumalankin kostavan Häneen kohdistetut loukkaukset. Hän menetti malttinsa, eli niin kuin suomalainen sananparsi hauskasti sanoo: "poltti päreensä".

 

Mooses meni kyllä nytkin Jumalan luo ilmestysmajaan mutta ei saanutkaan odottamaansa apua, vaan käskyn järjestää samanlainen vedenhankintatilaisuus kuin Hoorebilla. Mutta nyt Mooseksessa ei ole oikeata maaperää toimia Jumalan käskyn mukaisesti. Mikään ei suju käsikirjoituksen mukaan. Mooses ei muista vanhaa sääntöä: "Kun sammutamme janon, sammutamme metelin."

 

Moosesta ei nyt kiinnosta kansan janon sammuttaminen, vaan oman loukatun arvovallan pönkittäminen. Hän ei suostu antamaan kansalle sitä kuvaa Jumalasta, jonka tämä tahtoi itsestään antaa: että Hän on taivaallinen Isä, joka huolehtii kaikista luoduistaan puolueettomasti, henkilöön katsomatta. Sen sijaan Mooses antaa kansalle kuvan äreästä, äkkipikaisesta ja kiukkuisesta Jumalasta, joka ei kestä pienintäkään arvostelua, vaan kostaa verisesti.

 

Veden hankkimisesta, jonka piti olla kansalle autuas Jumalan runsaan armon vastaanottamisjuhla, kehkeytyikin merkillinen, pahaenteinen trilleri, jonka yllä on outo, raskas tunnelma. Kansan edessä ei seiso voimakas, viisas kansanjohtaja, vaan miespoloinen, joka on niin kertakaikkisen sotkeutunut konsepteihinsa, ettei enää hallitse itseään eikä tiedä, mitä seuraavaksi tekisi. Mikä makupala saatanalle!

 

Näin Jumalan tätä tilaisuutta varten suunnittelema "kristinuskon ala-asteen" opetus ei pääse käyntiin. Valittu opettaja osoittautuu tehtäväänsä sopimattomaksi, liian kireäksi. Hän ei kestä koetusta, johon Jumala hänet panee. Kestäisikö 120-vuotias Israelin johdossa Kanaanin maan sodissa, vai olisiko hänet vaihdettava 85-vuotiaaseen Joosuaan?

 

Mooseksen riittämättömyys Kadeksen kiusauksessa osoittautuu enteelliseksi. Mooses on tehnyt tehtävänsä, Mooses saa mennä. Hän on tuonut kansan tänne asti, antanut sille lain ja oikeudet, jumalanpalveluksen ja ilmestysmajan. Se on ollut valtava työ yhden miehen tehtäväksi, enempää häneltä ei voida vaatia.

 

Mooseksen riittämättömyys tässä kansan vaelluksen vaiheessa ja hänen vaihtamisensa Joosuaan viittaa esikuvallisesti Kristuksen täydellisyyteen ja välttämättömyyteen. Nyt alkaa uusi ajanjakso, jossa lähestytään yhä enemmän ja enemmän Golgataa. Tähän saakka Mooses on ollut monessa asiassa Kristuksen esikuva, mutta nyt Jumalan Hengen täytyy — niin surulliselta kuin se elämäntarinana kuulostaakin — paljastaa hänen riittämättömyytensä.

Tämä on Mooseksen finaali, eikä sitä välttämättä ole koettava tragediana laajoissa puitteissaan. Se on välttämätön, jotta lain alistuvaisuus armolle voitaisiin tehdä selväksi. Emme saa unohtaa, että Mooses on lain ruumiillistuma. Laki menettää voimansa, mutta armo nousee ja voimistuu.

 

Ensimmäisen Mooseksen tilalle tulee "toinen Mooses", Kristus, joka vaikenee pilkan ja häväistyksen keskellä ja jättäytyy pahoinpitelijöittensä ja väärien tuomareittensa käsiin itseään puolustamatta ja vihollisiaan herjaamatta.

 

Kun ensimmäinen Mooses antaa Jumalasta väärän kuvan eikä pidä Häntä pyhänä kansan edessä, niin Kristus kirkastaa kaikessa Jumalan pyhyyden. Hän antaa lyödä itseään oikealle poskelle ja tarjoaa vasemmankin. Hän kestää kaiken mahdollisen nöyryytyksen, kaiken mikä voi ihmistä kohdata tässä ajassa, ollakseen ihmisen sijainen ristille saakka.

 

Hän tekee kaiken tämän, jotta Hän voisi sammuttaa ihmisen janon ja pureutua tämän perusongelmaan: syntiinlankeemuksesta johtuvaan syntisyyteen ja syyllisyyteen. Juuri se aiheuttaa sielun polttavan janon ja riittämättömyyden kalvavan tunteen. Kristus hoitaa juuriongelman, tekee ihmisen terveeksi ja luo uuden ihmisen. Mooses ei tällaista voinut tehdä, hän ei kestänyt edes omaa koetustaan, vaan lankesi. Siksi "kristinuskon ala-asteen" opetus lykkäytyy Israelissa. Jäljelle jäävät ainoastaan kaksi lyhyttä kertomusta "ala-asteen" kokeilusta Toisessa ja Neljännessä Mooseksen kirjassa.

 

Mutta miksi tämä suurmies sitten joutaa kaatopaikalle 120 vuotta kestäneen elämänjuoksunsa loppumetreillä, kalkkiviivoilla, vain kyynärän päässä suuren unelmansa — Kanaanin maahan pääsyn — toteutumisesta?

 

Olen pyöritellyt asiaa mielessäni vuosikaudet, eikä minulla ole vieläkään täysin tyydyttävää vastausta — eikä taida olla muillakaan. Vain sen voin sanoa, että kertomuksessa on kaikki olennainen kiristetty maksimiin ja kuva piirretty mahdollisimman terävillä viivoilla. Kun Jumala valitsee kaikissa piirteissään Israelin vanhimman, kokeneimman, uskollisimman, nöyrimmän miehen suunnittelemansa näytelmän pääesittäjäksi, aiheena ei voi olla mikään vähäpätöinen, vaan kaikkein tärkein asia, jonka Jumala tahtoo tuoda Israelille esiin tämän miehen toiminnan kautta. Kysymyksessä on maailman ensimmäinen evankeliumin havaintoesitys.

 

Tämä sanoma ei ole mikään muu kuin ristin sanoma, Jumalan huomion kohde maailman luomisen alusta sen loppuun asti. Mooseksen Jumala valitsi sanoman vastaanottajaksi ja esittäjäksi. Hänessä toteutuu sana: "Jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään" (Luuk. 12:48). Kukaan toinen israelilainen ei olisi kyennyt hänen osaansa esittämään. Kun hän kaatuu, kaatuu koko Israel; hän on sen edusmies ja välittäjä Jumalan edessä. Se mitä hän tekee tai jättää tekemättä, on esikuvallista ja profeetallista, ei vain Israelia vaan koko ihmiskuntaa ajatellen.

 

Tuohon hetkeen Kadeksen kallion edessä Jumala keskittää paljon, se on maailmanhistoriallinen hetki. Se on Mooseksen tärkein tehtävä, jota varten häntä on valmistettu kolme kertaa neljäkymmentä vuotta, ensin Egyptissä prinssinä, sitten Midianissa lammaspaimenena ja lopulta Siinain autiomaassa kolmemiljoonaisen kansan johtajana — varmasti yksi maailman tehokkaimmista yksityisopetuksista. Hänellä on täytynyt olla roimasti kaikkea valmiutta ja kykyä tehtävän suorittamiseen. Kun tätä kasvatusta verrataan tehtävään, jota Mooses (joka vielä saa adjutantikseen Aaronin) pannaan suorittamaan, mysteeri sen kuin kasvaa.

 

Minkä arvosanan sinä antaisit 120-vuotiaan konkarin suorituksesta Kadeksessa? Millä nimellä kutsuisit hänen töppäilyään? Oletko saanut vastauksen suureen kysymykseen: miksi Israelin ikihonka ja teräsvaari lankesi kuin mikäkin noviisi mainehikkaan uransa viimeisenä vuotena, juuri ennen Kanaanin maahan lähtöä?

 

En tiedä ketään muuta, jonka epäonnistuminen samassa määrin äimistyttäisi Raamatun lukijoita. Johtuneeko se siitä, että se panee meidät kaikki ahtaalle — tutkimaan, pääsemmekö me perille vai lankeammeko mekin?

 

Kenties siinä onkin yksi selitys sille, miksi juuri Mooseksen piti kärsiä tämä surkea kohtalo suurenmoisen elämänsä päätteeksi. Ketään niin täydellistä ja valmista ei Israelin historiasta löydy. Varmaankin Jumala tahtoo hänen lankeemuksensa kautta muistuttaa meitä Raamatun sanoista: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään" (Room. 3:10–12).

 

Ei sellainen ollut Mooseskaan, jolle Jumala antoi kymmenen käskyn lain Siinailla ja joka itse oli lainantaja ja "Mooseksen lain", viiden Mooseksen nimellä kulkevan kirjan, kirjoittaja ja jonka Jumala salli puhua kanssaan läheisemmin kuin kenenkään muun ihmisen.

Jos tällainenkin suurmies ja Jumalan profeetta lankeaa ja joutuu rangaistukseen, onko minulla mitään toivoa?

 

On! Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" (Joh. 3:16; kursivointi minun).

Hänen kauttansa, Jeesuksen Kristuksen kautta, Mooseskin pelastui ja vältti kadotustuomion, koska hän tunnusti syntinsä julkisesti. Neljännen Mooseksen kirjan 20. luvussa on hänen vilpitön kertomuksensa siitä, mitä Kadeksessa oikein tapahtui.

 

Vaikka Jumala ei armahtanutkaan Moosesta eikä sallinut tämän viedä kansaa Jordanin yli Kanaanin maahan, Hän kuitenkin antoi ystävälleen komeammat hautajaiset kuin kukaan ihminen on saanut: Jumala itse hautasi hänet laaksoon Mooabin maahan (5. Moos. 34:6). Kukaan ei ole saanut tietää haudan paikkaa näihin päiviin saakka, jottei palvottaisi Moosesta vaan hänen Herraansa. Kun saatana tuli hautajaisiin esittämään vaatimuksiaan Mooseksen ruumiin suhteen, ylienkeli Mikael ajoi hänet tiehensä (Juud. 9).

 

Moosesta on vaikea arvostella siksi, ettei Jumalakaan esitä hänestä Raamatussa mitään muuta kuin hyvää. Kun Mirjam ja Aaron yrittivät parjata Moosesta ja saada itselleen osan hänen arvovaltaansa kansan johdossa, hekään eivät löytäneet hänestä mitään muuta vikaa kuin sen, että hän oli nainut etiopialaisen naisen (Sipporan) eikä israelilaista (4. Moos. 12:1–8).

 

Mooses itse vaikeni, mutta Herra puolusti Moosesta parjaajiansa vastaan: "'Kuulkaa minun sanani. Jos keskuudessanne on profeetta, niin minä ilmestyn hänelle näyssä, puhun hänen kanssaan unessa. Niin ei ole minun palvelijani Mooses, hän on uskollinen koko minun talossani; hänen kanssaan minä puhun suusta suuhun, avoimesti enkä peitetyin sanoin, ja hän saa katsella Herran muotoa. Miksi ette siis peljänneet puhua minun palvelijaani Moosesta vastaan?'" (4. Moos. 12:6–8)

 

Mutta kun Mooses itse rikkoi Jumalan käskyä vastaan Kadeksessa, hänen oli alistuttava tavallisen syntisen osaan ja jouduttava tuomituksi. Jumala on ehdottomasti puolueeton, ja Raamattu on kaikkein oikeudenmukaisin ja tasapuolisin teos ja — niin kuin eräs tutkija sanoo — "sietämättömän totuudenmukainen". Jokainen tuomitaan lain mukaan, olipa kuka tahansa.

 

Mooseksen tuomitseminen kohta hänen lankeemuksensa jälkeen on Raamatun huomattavin esimerkki siitä, että "Jumala ei katso henkilöön", vaan asettaa kaikki samaan ruotuun, olipa tämä sitten vaikka "Jumalan ystävä", jolla nimellä Moosesta Raamatussa kutsutaan.

Mooseksen saama tuomio on lyhyt, se sisältää vain 24 sanaa. Sen perustelut tyytyvät ainoastaan ilmoittamaan pääasian: "Koska ette uskoneet minuun ettekä pitäneet minua pyhänä israelilaisten edessä" (4. Moos. 20:12) Vain kymmenen sanaa, mutta ne tuntuivat Mooseksesta ruoskaniskuilta. Tämä oli pahinta.

 

Jumalan sanat ovat lyhyet, ytimekkäät ja pahan keskukseen ulottuvat. "Sinä et uskonut minuun! Sinä et pitänyt minua pyhänä kansan edessä! Sinä annoit minusta väärän kuvan!" Näin ankaraa arvostelua Mooses ei ollut ennen saanut osakseen.

 

Mutta meille on terveellistä ja ehdottoman välttämätöntä kuulla suoraan Jumalan suusta arvostelu meistä itsestämme. Ihmisten arvostelut ovat joko imartelevia tai epäoikeudenmukaisia. Kuinka ihanaa onkaan kuulla totuus! Mooses tarvitsi sitä. Yksi syy hänen lankeemukseensa oli ylimielisyys ja omahyväisyys, kaunisteltu kuva omista kyvyistään ja viisaudestaan. Totuus riisui hänet näistä vaarallisista ajatuksista ja teki hänet vapaaksi. "Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi" (Joh. 8:32).

 

Jumalan ystävyys ilmeni siinä, että Hän ei lähettänyt ketään profeettaa nuhtelemaan Moosesta. Kun Daavid oli tapattanut Uurian ja ottanut tämän vaimon Batseban vaimokseen, Herra oli lähettänyt profeetta Naatanin Daavidin luo sanomaan: "Miksi sinä olet pitänyt halpana Herran sanan ja tehnyt sitä, mikä on pahaa hänen silmissään?" (2. Sam. 12:9).

 

Sanat sopivat Moosekseenkin, mutta Mooseksen synti erosi Daavidin synnistä siinä, että se ei koskenut hänen yksityiselämäänsä eikä kohdistunut kehenkään ihmiseen. Se oli puhtaasti virkarikos, yksinomaan Jumalan ja Hänen palvelijansa välinen asia. Siksi Herra puhui Moosekselle hänen lankeemuksestaan suoraan, ilman ihmisen välitystä.

 

Lankeemuksen yksityiskohtia ei vatvota, eikä Mooses mitenkään puolustele itseään. Siksi myös tuomio on lyhyt ja yksiselitteinen. Mooses ei joudu maallisen oikeuden tuomittavaksi, vaan Jumala ottaa hänen juttunsa käsiteltäväksi korkeimmassa oikeudessa. Mooseksen saamaa rangaistusta ei löydy Mooseksen lain rangaistussäännöksistä. Rangaistus on ainutlaatuinen: "Te ette saa viedä tätä seurakuntaa siihen maahan, jonka minä heille annan" (4. Moos. 20:12).

 

Aaron sai saman rangaistuksen kuin Mooseskin, vaikka oli ollut paikalla vain avustajana. Hän ei ollut estänyt veljeään puhumasta kansalle eikä lyömästä kalliota sauvallaan; vaikenemalla hän hyväksyi Mooseksen menettelyn.

 

Tässä on voimakas opetus kirkkoruhtinaille ja seurakuntien johtajille. Puuttuvatko he ajassa liikkuviin harhaoppeihin ja niiden opettajiin? Elleivät he niin tee, he ovat vaarassa saada saman tuomion kuin eksyttäjät.

 

Ehkä jotkut sanovat Mooseksen tuomiosta: "Mikä rangaistus tuo on olevinaan? Mooseshan oli  jo 120-vuotias ja tuskin enää jaksoi viedä kansaa Jordanin yli. Ainakaan hän ei olisi jaksanut ryhtyä sotimaan kanaanilaisia kansoja vastaan. Joosuahan olisi saanut sen paikan ilman Mooseksen lankeemustakin."

 

En ole samaa mieltä. Uskon lujasti, että Mooses olisi mieluummin ottanut vastaan vaikka maksimimäärän ruoskaniskuja kuin menettänyt pääsyn Luvattuun maahan. Viran menettäminen koski kipeämmin kuin mitkään ruumiilliset rangaistukset. Hän oli elänyt yksinomaan sitä päivää varten, jolloin hän laskisi jalkansa Jordanin veteen ja näkisi edessään Pyhän maan. Tuon palkinnon saadakseen hän oli kärsinyt kaikki 40 vuoden koettelemukset. Nyt se vietiin häneltä hairahduksen takia, jota hän varmasti jälkeenpäin piti käsittämättömänä ja katui syvästi. Se oli vain yksi valitettava poikkeus kaikesta siitä, mitä hän kunnioitti ja rakasti. Se ei ollut hänen luonteensa hedelmä.

 

Moosekseen sopii Saarnaajan kirjan sananlasku: "Pieni tyhmyys painaa enemmän kuin viisaus ja kunnia" (Saarn. 10:1). Kuinka paljon enemmän me viskelemmekään ajattelemattomasti sanoja, joita jälkeenpäin joudumme katumaan ihmetellen, kuinka olemme voineet sanoa sellaista.

 

Mooseksen saama tuomio on joka tapauksessa Raamatun merkittävin esimerkki tämän sanan ehdottomuudesta: "Jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään" (Luuk. 12:48). Moosekselle oli (Jumalan kansan keskuudessa) uskottu paljon enemmän kuin kenellekään muulle, sekä maallista että jumalallista viisautta ja lahjoja. Jos Jumala olisi päästänyt Mooseksen vähemmällä, sillä olisi ollut kaikiksi ajoiksi tuhoisa vaikutus seurakunnan yleiseen tietoisuuteen.

 

Myönnän kuitenkin, että olen tuntenut sääliä vanhaa palvelijaa kohtaan. Vielä myöhemmin hän vuorella Jordanin kahlauspaikan yläpuolella kääntyy Herran puoleen itkien: "Salli minun nyt mennä katsomaan sitä hyvää maata, joka on tuolla puolella Jordanin, tuota ihanaa vuoristoa ja Libanonia" (5. Moos. 3:25). Mutta Herra vastaa: "Riittää! Älä puhu minulle enempää tästä asiasta." (5. Moos. 3:26)

 

Varmasti myös Herra suri Mooseksen kanssa. Hän antoi Mooseksen katsella Pisgan huipulta Kanaanin maata sanoen: "Nouse tänne Abarimin vuoristoon, Nebon vuorelle, joka on Mooabin maassa vastapäätä Jerikoa, ja katsele Kanaanin maata... sinä saat katsella sitä maata matkan päästä, mutta sinne sinä et pääse." (5. Moos. 32:49, 52)

 

Jumalan ehdottomuus Moosesta kohtaan saa lopullisen selityksensä siitä, että Jumalan pelastussuunnitelman mukaan Mooses on laki ja Kristus on "lain loppu" (Room. 10:4). Se on: lain tarkoitus on täytetty Kristuksessa. Laki johdattaa Kristuksen luo. Kristus on raja, jossa laki lakkaa, koska nyt tullaan vanhurskaaksi uskomalla Kristukseen.

 

Laki ruumiillistui Mooseksessa, siksi hänen tuli jäädä Jordanin itäpuolelle. Jordan on vanhan ja uuden liiton raja tässä merkityksessä. Joosua on nimensä ja tekojensa puolesta Kristuksen suuri esikuva. Pelastussuunnitelman havainnollistamisen takia hänen oli vietävä kansa Jordanin yli ja valloitettava maa Israelille. Joosua on hepreaksi Jehoshua ja Jesua, kreikaksi Iesus. Nimi merkitsee 'Jahve pelastaa' tai 'Jahve on pelastus'.

 

Jumalan murhe tapahtuneen kömmähdyksen johdosta ilmenee nimestä, jonka Hän antoi Kadeksen kalliosta vuotaneelle vedelle. Se ei saakaan armonveden nimeä, vaan aikakirjoihin merkitään paljon puhuva nimi Meriban vesi. Myös Kadesta aletaan tästä lähtien kutsua Meriban (Meribat-Kades) nimellä.

 

Meriba merkitsee riitaa ja kiistaa. Vesi, jonka olisi tullut yhdistää kansa Jumalaan ja heimot keskenään ja tuoda mukanaan rauha, toivo ja rakkaus, tunnetaankin Raamatussa riidan vetenä. Riidan aiheuttivat ennen kaikkea israelilaiset, jotka saivat Mooseksen menettämään malttinsa, mutta myös Mooses taitamattomalla käyttäytymisellään.

 

Kun Mooses myöhemmin kirjoittaa nimellään kulkevat viisi kirjaa eli Pentateukin, hän yhdistää Refidim-Hoorebin ja Meribat-Kadeksen saman nimen Meriba alle. Edellisenkin vesi oli riidan vettä, vaikka Mooses siellä tottelikin Jumalan käskyä eikä riidellyt kansan kanssa, vaan kohteli kapinoitsijoita kärsivällisesti.

Refidim-Hooreb saa häneltä toisenkin nimen: Massa. Nimi merkitsee sekä taakkaa että koetusta ja kiusausta. Siellä israelilaiset koettelivat Herran ja Mooseksen kärsivällisyyttä.

 

Niin, millä nimellä me luonnehtisimme tämän ikihongan, yhden maailmanhistorian mittavimman miehen elämänkaaren surullista finaalia? Epäilemättä tuo lyhyt hetki Kadeksen kallion juurella oli näytelmän ratkaiseva käännekohta — juuri kun olisi odottanut, että Israelin kunnioitettu ikivaari olisi saanut kansaltaan 120-vuotislahjaksi eläkkeen ja rauhallisen tyyssijan vaikkapa Eilatin kauniissa maisemissa. Mutta näistä viroista ei pääse koskaan eläkkeelle — en ole päässyt minäkään.

 

Tuota käännekohtaa, putoamista kansanjohtajan korkeuksista alas kaatopaikalle, pohjamutiin, voidaan mielestäni luonnehtia sanoilla mullistus, romahdus ja luhistuminen. Yhteisnimeksi sanakirja tarjoaa nykyisin tutuksi tullutta ilmausta katastrofi.

Ei käy kieltäminen, että Meribat-Kadeksen ällistyttävä näytelmä on tunnelmaltaan ja seurauksiltaan katastrofaalinen. Vasta se, joka todella syventyy miettimään tapahtumaa, tajuaa, miten romahdusmainen Mooseksen alasajo oli Israelille ja Jumalan pelastusjärjestyksen ymmärrettäväksi tekemiselle — mutta vain inhimillisesti ajatellen, kun ei oteta huomioon tärkeintä tekijää: Jumalaa. Jumalan kannalta käyttämämme käsite ei ole onnistunut. Menkäämme siis eteenpäin.

 

Sisällys           Seuraava