Puhukaa kalliolle!

 

Se oli Jumalan valitsema menetelmä veden saamiseksi Kadeksen kalliosta: "Puhukaa kalliolle!"

 

Varmaankin se tuntui järjettömältä ja jopa pakanalliselta niistä, joille Kadeksen kallio oli kuollut luontokappale eikä mitään muuta. Pakanakansat ovat puhuneet järville, joille, metsille, puille, vuorille ja kallioille ja palvelleet niitä jumalina. He jumalallistivat kaiken. He olivat panteisteja. Kuinka nyt sitten elävä Jumala voi antaa tällaisen käskyn? Eikö se ole eksyttävää?

 

Käsky annettiin Israelin kahdelle johtomiehelle, Moosekselle ja Aaronille, jotka tiesivät, että kysymyksessä ei ollut mikä tahansa kallio, vaan se hengellinen kallio, joka oli kulkenut heidän kanssaan Egyptistä lähtien ja antanut heille vettä (1. Kor. 10:4): Kristus. Hän oli valinnut Hoorebin vuoren lähellä olevan erikoisen näköisen kallion hahmokseen ja nyt Hän Kadeksessa teki samoin siellä seisovan mahtavan graniittijärkäleen suhteen.

 

Israelilaiset tiesivät, että siinä oli jotain ihmeellistä, mutta he eivät vielä olleet kuulleet, että tämäkin kallio kuvasi Kristusta samalla tavoin kuin Hoorebin kallio. Todennäköisesti vain Mooses ja Aaron tiesivät Suuren Salaisuuden. Nyt Jumala oli valinnut heidät paljastamaan sen koko Israelille. Siksi heidät määrättiin kutsumaan koko kansa — kaikki jotka kynnelle kykenivät — kallion eteen määrättynä päivän hetkenä. Kutsussa mainittiin ainoastaan, että he hankkisivat kalliosta kansan janoon vettä samalla tavoin kuin Hoorebilla. Kalliolle puhumisesta vaiettiin, koska pelättiin, että se ymmärrettäisiin väärin, pakanallisella tavalla, jolloin Mooseksen ja Aaronin jumalausko joutuisi epäilyksen alaiseksi.

 

Hoorebilla Mooses oli yksinään hankkinut vettä lyömällä kallioon kerran sauvallaan, ja vettä oli vuotanut siitä runsaasti. Kadeksessa Jumala määräsi Aaronin Mooseksen työtoveriksi, jottei mitään sekaannuksia tapahtuisi. Jeesuskin lähetti opetuslapset työhön kaksittain. Käsky "puhukaa" (monikko) koski kumpaakin, myös Aaronia. Veljekset muodostivat työparin, kuten Egyptissäkin. Se osoitti tehtävän tärkeyttä. Erehdykseen ei ollut varaa. Sekoilemisesta kantaisi kumpikin vastuun. Tuttu sauvakin oli heidän mukanaan, samoin kuin Egyptissä.

 

Tehtävä näytti siis varsin helpolta. Lapsikin olisi siitä selviytynyt. Hän ei olisikaan epäillyt, vaan olisi hilpeästi mennyt puhumaan kalliolle, kenties niin kuin vanhassa lastenlorussa kerrotaan: "Hyvä kallio, kiltti kallio, anna meille vettä!"

 

Mutta mitä näemmekään? Kun kansa on saatu paikalle ja tilaisuuden ratkaisevan osuuden pitäisi alkaa, kansa näkeekin lavalla pääpuhujan, kansanjohtajan, avuttomana ja hölmistyneen näköisenä päätään pudistellen ja sauvaa käsissään pyöritellen. Häneltä on ilmiselvästi pallo hukassa.

Nyt olisi Aaronia todella tarvittu kuiskaamaan Mooseksen korvaan, mitä tämän pitäisi tehdä. Mutta Aaron oli yhtä neuvoton. Tulisiko tästä mitään?

Mikä nyt on mennyt näihin kansan kunnioittamiin vanhuksiin, jotka yli-inhimillistä viisautta ja neuvokkuutta osoittaen ovat juuri suorittaneet yhden maailmanhistorian ihmeellisimmistä uroteoista: luotsanneet kolmemiljoonaisen kansan Niilin takaa Siinain kuuman autiomaan halki Kanaanin maan rajoille. Ovatko he menettäneet toimintakykynsä? Joko dementia on heihin iskenyt?

 

Ei, siitä ei ollut kysymys. Raamattu nimenomaan torjuu tällaiset epäilyt sanomalla: "Ja Mooses oli kuollessaan sadan kahdenkymmenen vuoden vanha, mutta hänen silmänsä eivät olleet hämärtyneet, eikä hänen elinvoimansa ollut kadonnut" (5. Moos. 34:7).

 

Miksi kalliolle puhuminen oli niin vaikeata miehelle, joka oli seurustellut Jumalan kanssa ainakin 40 vuoden ajan ja oleskellut kahdesti 40 päivän ajan ylhäällä vuorella puhuen Jumalan kanssa?

 

Selitys lienee siinä, että Mooses oli kyllä puhunut Herran (Jahven) kanssa näkemättä Hänen kasvojaan — niitähän ei kukaan voi katsoa — mutta kallion hahmon ottaneen Kristuksen kanssa puhuminen oli hänelle vieras asia, vaikka kysymyksessä oli sama Jumala.

 

Luulisin, että suurin osa kristillisten kirkkojen jäsenistä puhuu Jumalalle, monet kenties jopa päivittäin, mutta jos heiltä kysytään, puhuvatko he Kristukselle, sormi menee suuhun. On tavattoman paljon helpompaa puhua kasvottomalle Jumalalle kuin ihmiskasvoiselle Kristukselle.

 

Puuttuuko sinulta "vettä", hengellistä siunausta, elämää, sen takia, että kohde on väärä, et todella puhukaan ainoalle oikealle Jumalalle, joka on ilmestynyt meille Kristuksessa? Hän on ainoa, joka antaa vettä! Jumala kehotti Moosesta puhumaan Kalliolle, Kristukselle, jotta hän saisi vettä.

 

Mooses oli yhden ainoan kerran puhunut Kristuksen kanssa, ja siitäkin oli kulunut jo 40 vuotta.

Kuinka kauan on siitä, kun sinä viimeksi puhuit Jeesuksen kanssa?

 

Onko ihmisten välisellä yhteydellä mitään merkitystä, elleivät he puhu keskenään? Entä sitten Jumalan ja ihmisen välisellä yhteydellä?

Oletko puheväleissä Jeesuksen kanssa? Kuinka pitkiä nuo välit ovat? Puhutteko kerran viikossa? Kerran kuussa? Vai joka päivä?

Puhutko sinä Jeesukselle, ja vastaako Hän sinulle?

 

Raamatusta saa sen käsityksen, että Jumalan ja ihmisen väliseen yhteyteen kuuluu olennaisena osana keskustelu, ei yksipuolinen puhuminen Jumalalle, vaan molemminpuolinen keskustelu.

 

Herra opetti sen Moosekselle silloin, kun armoistuin asetettiin lain arkun päälle kaikkeinpyhimpään: "Ja siinä minä ilmestyn sinulle ja puhun sinulle armoistuimelta... kaiken sen, minkä minä sinun kauttasi israelilaisille säädän" (2. Moos. 25:22). Jumala käytti sanoja jaad, 'kohdata toisensa sopimuksen mukaan', ja dabar, 'vaihtaa ajatuksia', 'neuvotella', 'kommunikoida'. Tässä ilmaistiin jo oikean rukouksen sisältö. Raamatunjae voitaisiin ilmaista näinkin: "Siinä minä kohtaan sinut ja puhelen kanssasi."

 

Ajattele tätä! Jumala tahtoo kohdata sinut nytkin armoistuimelta, joka on Kristus (Room. 3:25). "Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan" (Hebr. 4:16).

 

Mooses ja Aaron tunsivat armoistuimelta puhuvan Jumalan ja keskustelivat Hänen kanssaan ilmestysmajassa, mutta kallioksi pukeutunut Kristus oli heille vielä vieras. Mooses oli kyllä kertonut Aaronille, mitä Kristus oli hänelle ilmaissut Hoorebin kalliolla ristiinnaulitsemisestaan ja Pyhän Hengen vuodatuksesta, mutta Kristus-kalliolle puhuminen oli hänellekin uusi hämmentävä asia. Ja tuo ihmeellinen Kristuksen ilmestyminenkin hänelle Hoorebilla oli päässyt  pahasti unohtumaan.

 

Jumalan käsky puhua kalliolle kansan silmien edessä toi Hoorebin nyt Mooseksen mieleen ja saattoi aiheuttaa hänessä jopa shokin: olenko minä näin tyystin voinut unohtaa Hänet?

Jumala muistutti nyt palvelijalleen, että Kadeksenkin kallio on Kristus ja että Hän antaa vettä. Jumala ei olisi käskenyt puhua kalliolle, ellei Hän olisi ollut varma siitä, että Mooses nyt muistaa tapahtuman eikä ihmettele kalliolle puhumista.

 

Jumala tahtoi johdattaa palvelijansa syvempään Kristuksen tuntemiseen. Hoorebilla oli ollut puhe Jumalan Pojan ristiinnaulitsemisesta. Nyt Mooses vietiin ajattelemaan, että Kristus on elävä, esikuvallisesti ylösnoussut Herra, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

 

Tämä shokki olisi tarpeen meillekin, niin vähän meissä on Kristuksen tuntemista ja niin vähän aikaa vietämme Hänen kasvojensa edessä. Monelle mielikuva Jeesuksesta on haalistunut, eikä Hänestä ole uutta kerrottavaa muille. Todistus laahaa samaa levyuraa unettavana toistona. Emme pysty valloittamaan maailmaa Jeesukselle, ellemme hae Häneltä joka aamu uutta näkyä.

 

Tuon uuden näyn Herra tahtoi nyt antaa Moosekselle, mutta pelko hiipi tämän sisimpään: "Ymmärtääkö kansa minut oikein? Eikö se pidä minua hulluna, kun puhun kalliolle, joka sen mielestä on vain kuollut luontokappale? Eikö minun sen tähden pitäisi ensin selittää kansalle, mitä kalliolle puhuminen Israelille merkitsee? Se merkitsisi Kristus-salaisuuden paljastamista. Sitäkö Herra tahtoo?"

 

Jumala aloitti rukousopetuksensa kaikkein yksinkertaisimmasta: anomisesta. Kalliolle puhuminen merkitsi tässä tapauksessa anomuksen esittämistä kansan puolesta, että Kristus antaisi vettä kansan janoon. Jos Mooses olisi totellut, opetus olisi varmaankin laajentunut käsittelemään myös molemminpuolista keskustelua Jumalan kanssa. Sen syntymistä kansansa kanssa Herra kaipasi.

 

Tämän kaipuun me löydämme esimerkiksi seuraavista Herran sanoista: "Kuka on seisonut Herran neuvottelussa ja nähnyt ja kuullut hänen sanansa? Kuka on tarkannut ja kuullut hänen sanansa?" (Jer. 23:18)

Kuka? Kuka? Sinuakin Herra ikävöi luokseen!

 

Saisinko antaa sinulle neuvon, kylmentynyt ystäväni? Minullakin on jatkuva taistelu lihallisuuteni kanssa rukoukseen menemisestä. Minulla on sama vastustaja kuin Mooseksellakin, jonka epäröinnin tunnistan omakseni. "Ei sinun tarvitse joka päivä käydä kontillesi Jumalan eteen kammiossasi. Voit rukoilla missä tahansa päivän mittaan, vaikka bussissa liikkuessasi tai työssäsi. Tunnethan jo Raamattusi, ei sitä tarvitse joka päivä lukea. Ja voithan rukoilla yhdessä muitten kanssa. Älä ole fanaatikko. Katsele muita kristittyjä ja seuraa heitä."

 

Onko tuttua? Rukoukseen meneminen on itsensä kieltämistä ja ristinsä ottamista ja siis Jeesuksen todellista seuraamista (Matt. 16:24). Jos olet tosikristitty, taistelet lihaasi vastaan ja voitat Kristuksen ristinvoimalla.

Daavidin tärkein rukous oli tämä: "Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän, että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä" (Ps. 27:4).

 

Ala sinäkin rukoilla tätä Daavidin rukousta, etteivät maailma, liha ja saatana sinua nielisi, kuten ne nielivät veljemme Mooseksen. Hän kuunteli niitä kolmea ja lankesi kiusaukseen.

 

Saatana oli varmaankin saanut Herralta samanlaisen luvan kuin se oli saanut lähtiessään Jobia kiusaamaan. Se näki Mooseksen epäröinnin ja kuiskasi: "Älä tee itseäsi naurettavaksi. Ei kansa tuota laverteluasi kalliolle ymmärtäisi minään muuna kuin hulluutena. Menettäisit arvovaltasi ja asemasi. Onhan muitakin vaihtoehtoja. Ei tuollaisista 'rukouksista' ole mitään hyötyä. Mitään ei tapahtuisi. Nojaa näkyvämpään ja tutumpaan — sauvaasi."

 

Saatana vihaa rukousta. Se sallii kaukaiselle "Jumalalle" puhumisen vaikka jokailtaisena hyvänyön pyyntönä, mutta jos todella päivittäin alat rukoilla Jeesusta Kristusta, joudut sen kanssa käsirysyyn. Jos se saa kristityt pysymään poissa todellisesta rukouksesta, kahdenkeskisestä neuvonpidosta Herran kanssa päivittäin, sillä ei ole hätää. Sana sod Jer. 23:18:ssa merkitsee 'salainen, luottamuksellinen keskustelu' ja myös 'ystävyys'.

Siksi saatana pani kaikkensa peliin, ettei Mooses ryhtyisi rukousyhteyteen Kristuksen kanssa eikä opettaisi sitä kansalleen.

 

Kun itse huomaan luisuneeni taas kauemmaksi Kristuksen luota, luen Korkeasta Veisusta jakeen: "Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi" (2:14).

Kuulen siinä Jeesuksen äänen kutsuvan minua rukoukseen kanssaan. Kuinka ihmeellistä onkaan, että Jumala kaipaa kuulla ääntäni ja nähdä kasvoni ojentuvan Hänen puoleensa rukouksessa!

 

Minua hävettää, koska totta on, että olen "piileskellyt" poissa Hänen näkyvistään "kallionkoloissani". Mietipä, mitkä ovat sinun "kolosi", jonne pakenet kohtaamista Herrasi kanssa!

Tämä karvas mutta makea lääke kerran päivässä nautittuna tehoaa varmasti, ellet ole aivan umpisukkulaan sukeltanut. Rukoilen, että lääke tehoaisi sinuunkin!

 

Sisällys           Seuraava