Tilanne mutkistuu

 

Kadeksen mysteerin ymmärtämisessä meitä auttaisi, jos osaisimme asettua Mooseksen rooliin ja  kokea, miltä hänestä tuntui saapua ilmestysmajan hämärästä ja hiljaisuudesta julkisuuden valokeilaan kolmemiljoonaisen kansan silmien eteen.

 

Mooses oli varmaankin varautunut siihen, että operaation tarkastajina olisi vain muutamia kansan vanhimpia kuten Hoorebilla. Mutta nyt — yllätys, yllätys! — hänen ympärillään velloikin suuri kansanmeri. Kukapa meistä kykenisi moisessa metelissä pitämään ajatuksensa koossa ja tunteet kurissa?

Tietenkin Mooses oli 40 vuoden aikana tottunut ihmisjoukkojen parveiluun ympärillään, mutta tämän joukon määrä ylitti kaikki entiset ennätykset. Se oli innostunut, miltei riehaantunut pian tapahtuvasta supernäytöksestä, joka oli aikaisemmin esitetty vain kerran edellisen sukupolven aikana. Nyt Mooseksen edessä seisoi uusi, nuori sukupolvi, jonka tiedot kalliosta vuotaneesta vedestä perustuivat isien ja äitien silminnäkijäkertomuksiin.

 

Nuoretkin olivat kyllä juoneet yliluonnollisesti virtaavaa vettä, mutta puhe kallionhahmoisesta Jumalasta, Kristuksesta, oli heille käsittämätön. Siksi jokainen kynnelle kykenevä kiilasi itsensä mahdollisimman lähelle tuttua yksikseen seisovaa kallionjärkälettä ja sen edessä seisovia miehiä. Voisivatko he todella saada vettä tästä kovasta graniittikalliosta?

 

Kun kallio nökötti keitaan reunalla eikä päivänmatkan päässä kuten Hoorebilla, yleisömenestys oli taattu. Vain superjulkkikset ja superevankelistat voivat nauttia sellaisesta yleisömäärästä, mutta tuskin 120-vuotiaat vanhukset, jotka ovat tottuneet hiljaisempaan elämänmenoon. Mooses ei olisi ollut normaali, jos hän ei olisi ollut hermostunut miljoonien silmäparien tiiraillessa hänen jokaista liikettään. Ei ollut sotilaita, poliiseja eikä turvamiehiä eikä edes aitoja, jotka olisivat pitäneet tämän hullaantuneen joukon turvallisen välimatkan päässä.

 

Olihan sentään Aaron! Kenties juuri siksi aina huolehtivainen Taivaan Isä oli lähettänyt ylipapin paikalle, että tilaisuuden vaatima arvokkuus säilyisi ja israelilaiset muistaisivat, etteivät he olleet tulleet katsomaan taikatemppuja tekevää kansanjohtajaa vaan kohtaamaan Jumalan, Kristuksen, joka armossaan tahtoi siunata heitä samanlaisella vesi-ihmeellä kuin heidän vanhempiaan Hoorebilla.

 

Valitettavasti Aaronista ei tuona päivänä kuitenkaan ollut Moosekselle hitustakaan apua. Hän näytti suorastaan pelokkaalta seisoessaan lavalla nuoremman veljensä vieressä. Eihän hänellä ollut sitäkään kokemusta veden hankkimisesta kalliosta kuin Mooseksella.

 

Veden saaminen olisi ollut Moosekselle pelkkä läpihuutojuttu, ellei hän olisi alkanut järkeillä niitä uutuuksia, jotka Herra oli ilmestysmajassa sisällyttänyt vedenhankkimiskäskyynsä. Ne eivät vastanneetkaan niitä ohjeita, jotka Jumala oli antanut Moosekselle Refidimissä. Se oli ensimmäinen pettymys, jota tämän pedanttisen miehen oli vaikeata kestää. Eikä aikaa pohtimiseen liiemmälti ollut. Laskelmointia vaikeutti vielä kansanjoukon äänekäs kiljunta ja hoputtaminen. "Mooses, mitä viivyttelet, meillä on jano, mene nyt jo lyömään sauvallasi meille vettä!"

 

Kansan odotus ja Jumalan käsky olivat huutavassa ristiriidassa keskenään. Mooses ja Aaron eivät kansaa kallion eteen kutsuessaan olleet selittäneet mitään siitä, miten vettä hankittaisiin. Siksi kansa odotti veden tulevan samalla tavalla kuin Hoorebilla. Odotusta vahvisti Mooseksen kädessä oleva sama sauva, jolla hän oli Hoorebilla lyönyt kallioon.

Miten tästä ristiriidasta selviää? Se oli Mooseksen päänsärky. Miksi Herra oli vaihtanut hyväksi koetun vedenhankkimistavan toiseen, tuntemattomaan?

 

Miksi sauva oli määrätty otettavaksi mukaan toimitukseen, vaikka sitä ei tässä tilaisuudessa saanut käyttää kallion lyömiseen?

Miksi kalliolle oli määrä puhua koko Israelin kansan läsnä ollessa? Miksi Hoorebissa käytetty menettely ei kelvannut?

Miksi kalliolle pitää puhua? Eikö se ole riskialtista? Kansahan pitäisi puhujaa joko tärähtäneenä tai taikurina, joka manipuloi kansaa silmänkääntötempuilla? Siinä saattaa menettää arvovaltansa ja kansan luottamuksen.

 

Miksi? Miksi? Miksi?

 

Kun kirjoitan tätä, muistan, mitä Jumala vastasi minulle profeetan kautta, kun nuorena noviisina tein Hänelle kysymyksiä eräässä rukouskokouksessa. Muistan sen iäti: "Älä kysy! Kysymykset ovat tukkoja taivaalla."

 

Kyllä Jumalalta saa etsiä selvennystä asioihin, mutta pitää varautua siihen, ettei Hän aina vastaa. Tuo tilaisuus ei ollut sopiva minulle vastaamiseen, eikä varmaan sopinut vastaamiseen sekään tilaisuus, jossa Mooses kysymyksensä esitti. Ei hän edes esittänyt kysymyksiä Jumalalle itselleen, vaan pyöritteli niitä päässään. Se oli kohtalokas virhe, joka toi sielujen vihollisen kipin kapin paikalle antamaan omia vastauksiaan.

 

Kysymykset olivat silkkaa epäuskoa ja epäluottamusta Jumalaa kohtaan. Mooses suorastaan arvosteli Häntä. Miksi Jumala ei ollut neuvotellut hänen kanssaan tilaisuuteen sopivasta vedenhankkimistekniikasta? Mooseksen rutiini, jolla Hoorebilla oli saavutettu niin erinomaisia tuloksia, oli heitetty roskakoriin. Miksi?

 

Ja vielä: jos Mooseksen nyt kuitenkin piti ryhtyä puhumaan kalliolle —  huolimatta kaikista suurista epäilyksistä ja välittämättä edessä olevista mahdollisista riskeistä ja "kasvojen menetyksestä" — niin eikö kansalle sentään pitäisi ennen puhumista selvittää, miksi Jumala ei tässä tilanteessa salli sauvalla lyömistä ja mitä etuja Hän kalliolle puhumisella tavoittelee?

 

Mutta oliko Mooseskaan siitä täysin selvillä?

 

Sauvan mukanaoloa ei olisi enää kannattanut pohtia, olihan se täyttänyt oman tehtävänsä toimimalla mainoskilpenä kansan houkuttelemiseksi paikalle. Ja nyt se toimi Mooseksen muistilistana Hoorebin tapahtumien palauttamiseksi kansanjohtajan väljähtyneeseen muistiin.

 

Mutta kieltämättä sauvan paikalla oleminen oli vaaratekijä. Se kiinnitti ensimmäiseksi paholaisen huomion. Kansan päällekäyvä läsnäolo ja vimmaiset huudot ajoivat Moosesta koko ajan kuilun partaalle, tekemään niin kuin kansa tahtoi. "Mutta entäs jos vettä ei sillä tavalla lainkaan tule? Sehän vasta olisi skandaali! Juoksutan kansan tänne enkä pystykään antamaan sille vettä!"

 

Jotain tällaista kuvittelen tilanteesta hölmistyneen Mooseksen itsekseen jupisseen. Hän ei enää tiennyt, mitä tehdä. Pallo oli kerta kaikkiaan hukassa. "Olen joutunut ansaan, minut on vedetty umpisolmuun."

Aaron hoppusi vieressä, ja kansan tunteet kävivät jo kuumina. "Lyö jo, Mooses! Mitä viivyttelet? Etkö näe, että me ja meidän lapsemme olemme nääntymäisillämme polttavaan janoon? Anna meille vettä."

 

Tätä mekastusta jatkui varmasti pitkään. Sielunvihollinen, jolla oli oma osansa Mooseksen häiriötilan syntymiseen, houkutteli kansan huutamaan yhä kovemmin. Voit kuvitella, millaisen äänimyrskyn kolme miljoonaa vihaista ihmistä nostattaa.

 

Tällainen epäröinti vedenhankkimistavan suhteen sisältyy mielestäni Jumalan sanoihin: "Koska ette uskoneet minuun..." (4. Moos. 20:12). Myöhemmin Herra käytti seuraavia sanoja: "Koska te niskoittelitte minun käskyäni vastaan Meriban veden luona..." (4. Moos. 20:24). Ja edelleen: "Koska te lankesitte uskottomuuteen minua kohtaan israelilaisten keskellä Meriban veden ääressä Kadeksessa" (5. Moos. 32:51).

 

Sisällys           Seuraava