TRUBADUURI PETRI PIETILÄ

 

Trubaduuri sopii tilaisuuksiin joihin tarvitaan ohjelmanumero luomaan tunnelmaa. Ohjelmistoni soveltuu niin yritystilaisuuksien taustalle, kuin vauhdikkaampiinkin juhliin. Esiintymisen kesto voi olla yhdestä kappaleesta useampaan settiin.


Monipuolinen ohjelmisto koostuu pop- ja rockhiteistä, iskelmistä, evergreeneistä, laulelmista, lattareista jne. Myös ikäihmisille löytyy kattava ohjelmisto vanhempaa musiikkia. Lisäksi runsas ohjelmisto juomalauluja esim. rapujuhliin.


Keikan aikana esitettävät kappaleet valikoituvat ohjelmistoni puitteissa asiakkaan toiveiden ja tilaisuuden luonteen vaatimin ehdoin. Erikseen sovitusti joitain kappaleita on mahdollista esittää ohjelmistoni ulkopuolelta. Erikseen tilattavina lisäpalveluina myös suosittu musavisa tai yhteislaulu-ilta.



Äänentoistokalusto on kompakti, joten myös tilantarve hyvin pieni. Tarvitteassa laitteistoa voidaan lisätä tai jättää kokonaan pois.


Olen helsinkiläinen ammattimuusikko jolla on kokemusta esiintymisestä jo yli viidentoista vuoden ajalta monissa eri kokoonpanoissa. Olen suorittanut ammattimuusikon tutkinnot AMK:ssa, sekä Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa pääaineena kitara.

ETUSIVU      OHJELMISTO      ÄÄNINÄYTTEET      MUSAVISA      TARJOUSKYSELY      BÄNDIT