Raato kohtaa Salakavalan

Aikansa menneitä muisteltuaan ja Järkeisoppia kuunneltuaan Raato lähti jatkamaan matkaansa. Järkeisoppi virnuili pirullisesti Raadolle tämän laittautuessa matkaa varten. "Älkää nyt hyvät lampaat sutta syökö!" neuvoi Järkeisoppi Raatoa ja hänen matkaseuruettaan. Ei tämä letkautus Järkeisopin oma oivallus ollut, sillä hänellä ei ollut mitään omaperäistä Hengen opetusta, koska hän ei ollut tullut Jumalan opettamaksi. Hänen oppinsa olivat pelkkiä ihmiskäskyjä ja isien perinnäissääntöjä, ja sieltä hän tämänkin sutkautuksen oli oppinut, ja nyt sitä vitsinä muille kertoi saadakseen kunniaa itselleen. Sen lisäksi, että Järkeisoppi pitäytyi isien perinnäissääntöihin ja opetuksiin, hän lainasi myös muiden vitsejä ja oli ansainnut sillä tavalla melkoisen humoristin maineen ystäviensä keskuudessa.

Raadon kumppaneina olivat veljet Uskollisuus, Viisaus, Vanhurskaus, Pyhyys ja Usko. Ruoanlaitosta ja kaikista käytännön asioista vastasivat sisaret Laupeus, Hyvyys ja Rakkaus. Rahoituksen matkalle olivat järjestäneet uskolliset taloudenhoitajat ja Raadon uudet ystävät hänen kotikaupungissaan, jonka nimi oli muuten Lepo, ja kaupunginosa, jossa hän asui, oli nimeltään Rauhan Satama. Heidän nimensä olivat Jumalisuus, Ystävällisyys, Itsensähillitseminen, Kärsivällisyys ja Pitkämielisyys. Ilo ja Sävyisyys olivat Raadon lapsia, ja koska heillä ei ollut varaa rahoittaa matkaa, ja he olivat liian nuoria lähtemään mukaan matkalle, niin he toimivat kotisatamassa rukousapuna ja sammuttivat rukouksillaan pahan palavia nuolia, sillä heillä oli sama usko kuin isällään Raadolla, joka oli heidät evankeliumin kautta synnyttänyt. Raato oli näet niin kuin naimaton mies, jolla ei ollut omaa vaimoa eikä lapsia, vaan hänen perhekuntalaisensa olivat niitä, jotka tekivät meidän taivaallisen Isämme tahdon.

Raadon tie kulki tällä kertaa vuoripolkuja pitkin keisari Neron valtakuntaan. Siellä asusti Järkeisopin nuorempi veli Salakavala, jota Raato ei ollut myöskään pitkään aikaan tavannut, eikä hänestä mitään kuullut. Salakavala eli Piikittelyn suvun perintömailla ja siellä Irvistelijän kujalla, Pilkantekijän talossa. Hänen vuokranantajansa ja hyväntekijänsä nimi oli Irvileuka, joka oli myös hänen oppi-isänsä. Irvileuka oli syöttänyt Salakavalaa hopeisista astioista ja juottanut hänelle viiniä kultaisesta maljasta, joka oli juovuttanut Salakavalan, niin että tämä ei sen jälkeen selvää päivää elämässään nähnyt. Ja tässä tuiskeessa Salakavala nytkin oli, kun Raato seurueineen saapui hänen luokseen. Jumala oli pitänyt seurueesta vuoritiellä huolta, niin että kukaan ei ollut pudonnut rotkoon, vaikka vuohipukit, kaksisarvinen oinas ja yksisarvinen kauris, jonka otsasta oli puhjennut neljä sarvea, olivat heitä vuoron perään yrittäneet tieltä rotkoon suistaa.

Salakavala oli oppinut Irvileualta mitä nöyrimmältä kuulostavan opin, jota myös Järkeisoppi hyvin ansiokkaasti kaikkialle kristikuntaan levitti. Sen opin mukaan jokainen ihminen elää joka hetki sikiämisestään ja syntymisestään asti synnissä, mutta voi pelastua, jos Kristuksen veri puhdistaa hänet synnistä, eikä syntiä lueta hänelle syyksi: synnin saa anteeksi, jos uskoo Ehdottoman Armon oppiin ja pakenee Jumalan Täydellistä Lakia Armon Evankeliumin suojiin piiloon, niin että syntiä ei enää ole olemassa, koska Lakia ei ole pantu vanhurskasta varten vaan jumalattomia varten. Koskapa Kristus on Lain loppu, niin Kristuksessa ei ole enää syntiäkään, sillä missä Lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.

Tällä tavalla selitettynä uskovaiset Jumalan lapset elävät muun maailman kanssa joka hetki synnissä ja tekevät kaiken aikaa syntiä, vaikka tekisivät samalla myös vähän vanhurskauttakin, mutta koska Jumala ei lue Armossa oleville syntiä syyksi, niin heillä ei hänen silmissään syntiä ole, ja Lakikin on lakannut olemasta voimassa. Sillä ei ole pelastuksen kannalta mitään merkitystä mitä syntiä, kuinka paljon ja kuinka kauan joku syntiä tekee, sillä synti ei voi aiheuttaa hengellistä kuolemaa Jumalan lapsissa, eikä johda siten paatumukseen, eikä kadotukseenkaan. Pelastus on näin ollen varma, kunhan vain uskoo Ehdottoman Armon oppiin ja Armon Evankeliumiin, sillä oppi on syrjäyttänyt näiden ihmisten elämässä elävän yhteyden Kristuksen Jeesuksen kautta Pyhässä Hengessä Isään Jumalaan, niin että Kristuksen elämä puuttuu heistä. Siksi he puhuvat niin kuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä, ja rakastaa heitä, mutta Jumalan lapsia maailma vihaa ja käy sotaa heitä vastaan.

Raato tervehti Salakavalaa ja vietti tovin hänen vieraanaan. Veljekset keskustelivat armosta ja laista ja sen sellaisesta, mikä liittyi uskontoon, mutta Jeesuksesta Salakavala ei pahemmin keskustella tahtonut, eikä siitä, mitä armo saa ihmisessä aikaan: miten armo kasvattaa meitä, niin että me hylkäämme jumalattomuuden ja maailmalliset himot, ja elämme jumalisesti, siveästi ja vanhurskaasti odottaessamme Jeesusta takaisin. Armon vaikutukset pyhissä ja pyhä elämä eivät kiinnostaneet Salakavalaa, koska hän oli yhden asian mies niin kuin vanhin veljensä Järkeisoppikin. Oli turhaa keskittyä armon vaikutuksiin, sillä siinä olisi vaara panna turva ja toivo armon työhön Jumalan lapsen sydämessä sen sijaan, että pantaisiin täysi toivo Kristuksen veren ansioon Golgatan ristillä.

Vaikka Raato selitti kärsivällisesti, että nämä asiat eivät olleet ristiriidassa keskenään, ja että apostolit opettivat määrällisesti paljon enemmän pyhityselämästä ohjeiden, neuvojen, käskyjen, säädösten, nuhteiden, varoitusten, kehotusten, mutta myös lohdutuksen, rohkaisun ja oman pyhän vaelluksensa esikuvan kautta, niin Salakavala ei tyytynyt näihin selityksiin, vaan jatkoi salakavalasti kuopan kaivamista veljensä tielle, jotta tämä lankeaisi ja näyttäisi hölmöltä muiden ihmisten silmissä.

Mikäpäs olisi sen hauskempaa kuin saada nauraa Raadon ja hänen seurueensa hurskauden kustannuksella, ja ihannoida vaikka siinä sivussa tottelemattomuutta, josta huolimatta taivaan päärlyportit syntisille avautuisivat. Salakavalan ja Järkeisopin Armon Evankeliumi oli nimittäin sellaista, että se salli Vanhan Ihmisen jäädä elämään, ja ruokki sen lihallisia himoja, koska Armon Evankeliumi salli Vanhan Ihmisen jatkaa elämäänsä vapaana ja häiriintymättä Jumalan vanhurskaista ohjeista huolimatta. Lakihan oli joka tapauksessa loppu ja sen tehtävä oli vain osoittaa Liha syylliseksi syntiin, joten mitäpä väliä vanhurskaan elämän ohjeilla oikeastaan oli? Nehän olivat vain lakia ja herättivät ihmisissä synnin himoja, mistä syystä olisi syytä keskittyä vain kuolleen Jeesuksen julistamiseen ja tuijottamiseen. Se nimittäin antoi luvan Vanhalle Ihmiselle pilkata ja ivata vanhurskaita Jumalan lapsia, nämä kun olivat Jeesuksen edustajia eli asiamiehiä maan päällä.

Kun Salakavala ja Järkeisoppi Vanhan Ihmisen lapsina, ja Irvileuka heidän ystävänään ivasivat Jumalan lapsia, niin he tekivät sen todellisuudessa Jeesukselle, joka on meidän veljemme, ja sen he tekivät siitä syystä, että eivät Jeesusta tunne, tai tuntevat hänet vain lihan mukaan, eivätkä Hengen mukaan, eli ylösnousseena Herrana ja Jumalana. Jumalan valtakuntahan on sitä, että Jeesus saa istua sydämen valtaistuimella Herrana ja Kuninkaana, niin että uskovaiset ovat hänelle alamaisia, eivätkä elä tottelemattomina kapinassa häntä ainoata vastaan, niin kuin Vanha Ihminen lapsineen tekee. Kun uskovaisuus on pelkkää isiltä perittyä oppia ja perinnäissääntöjä eikä Hengen yhteyttä Jumalan ja Jumalan lasten kanssa, niin lopputulos on se, mikä Irvileuasta, Järkeisopista ja Salakavalasta on nähtävissä.

Kun Raato kuunteli Salakavalan ovelia juonia vanhurskaan päänmenoksi, niin hänen silmiinsä avautui näky ristillä kärsivästä Jeesuksesta. Hänen vihollisensa olivat ristin juurella hyvissä voimissa ja elävinä. He ivasivat ja pilkkasivat Jeesusta, kun tämä kärsi ristillä ja vuoti verta, jonka hinnalla meidät on lunastettu isiltä peritystä turhasta vaelluksesta.

Raato ymmärsi, että ne ihmiset, jotka tulevat Jeesuksen ristin juurelle ja jäävät siihen elävinä pilkkaamaan vanhurskaita, eivät ole tulleet koskaan ristiinnaulituiksi yhdessä Kristuksen kanssa. He rakastavat katsella ristiinnaulittua ja kuollutta Jeesusta, koska Jeesus on ristillä täysin voimaton ja tappion kärsinyt. Kuollut Jeesus on riivaajien riemun aihe, ja riivaajien oppien kannattajien lupalappu jatkaa surutonta elämää synnissä ja vihollisuudessa Jumalaa ja hänen kansaansa vastaan.

Kun he pilkkaavat Jeesukseen uskovia Jumalan lapsia, niin he pilkkaavat itseään Herraa, joka kärsii ristillä ja rukoilee heidän puolestaan syntien anteeksiantoa Isältä. Jos nämä pilkkaajat jäävät kuitenkin ristin juureen eivätkä anna lihaansa himoineen ja haluineen Kristuksen kanssa ristiinnaulittavaksi, niin että he kuolevat yhdessä Kristuksen kanssa, ja saavat nousta hänen ylösnousemuksensa voimalla uuteen elämään Kristuksessa uusina luomuksina, niin silloin he joutuvat Jumalan vihollisina vanhurskaan tuomarin tuomittavaksi uskonnollisesta propagandastaan ja kiivailustaan huolimatta. Se on itse asiassa heidän syntinsä, jota he eivät tunnista.

Seuraava sivu | Edellinen sivu | Sivun alkuun