Prinssi ja Sotaurho estelevät Raatoa jatkamasta matkaa

Vakaumuksellisen maan ainoa laillinen uskonto oli Fatalismi. Mitään muuta uskontoa tai uskomuksia ei saanut julkisesti levittää ja opettaa muille maan asukkaille. Raato oli vaarantanut oman henkensä, kun oli rohjennut avata suunsa ja puolustaa Herransa kunniaa, jonka hän ristillä oli itselleen ansainnut vuodattamalla pyhän verensä lunnaiksi sieluistamme, ja sovittamalla ruumiinsa lihan uhrin kautta meidät Isän Jumalan kanssa.

Juuri kun Raato oli kaartamassa ulos Vakaumuksellisen kaupungista Kohtalonkujaa pitkin kulkien, hyökkäsi hänen eteensä kuninkaallinen sotaväenosasto, jonka johtajana oli Prinssi uljaissa vaatteissaan ja sotavaunuissaan. Kun Raato tarkkasi Prinssiä tarkemmin, niin katso, hän muistutti syötävän hyvää heinäsirkkaa, sellaista joka maistuisi hyvältä metsähunajan keralla. Prinssi oli sotaanvarustetun hevosen näköinen, ja hänellä oli päässään ikäänkuin seppele, kullan näköinen, ja hänen kasvonsa olivat ikäänkuin ihmisen kasvot.

Prinssi sanoi kuuluvalla äänellä ja ylevästi vaunuissaan seisoen Raadolle näin:

— Sinä olet kuulemani mukaan levittänyt ja opettanut täällä Armolle vieraita oppeja! Pitääkö tämä paikkansa?

Raato vastasi vähemmän ylevästi ja rohkeasti, sillä ilmeinen vaara uhkasi häntä ja hänen seuruettaan:

— Armon herra, jos armolle vieraaksi opiksi luetaan se, kun uskon ja opetan, että kutsuttu ihminen voi vaikuttaa omaan pelastumiseensa, koska Jumala on sen vallan hänelle antanut, niin silloin olen syyllinen esitettyihin syytöksiin. Muussa tapauksessa olen viaton, ja pyydän, että saisin jatkaa matkaani seurueeni kanssa, sillä ilta jo hämärtää, ja tahtoisimme päästä yöksi Taikauskon maahan veljeni Sakramentalistin luokse!

Prinssi vastasi tähän näin:

— Jumala armahtaa ketä tahtoo, ja paaduttaa kenet tahtoo. Niin se ei ole ihmisen vallassa vaan Jumalan, joka on armollinen!

Tähän Raato kiirehti vastaamaan:

— Armon herra, jos suonette vilkaista tätä kreikankielistä kirjakääröä, niin siinä lukee, että "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan. Niin se ei ole siis tahtovasta, eikä juoksevasta, vaan Jumalasta, joka on armollinen."

Syntien anteeksiantaminen ja armahtaminen ei ole siis kiinni ihmisestä vaan Jumalasta, joka on armollinen ja osoittaa armoaan syntisiä kohtaan. Jumalan ei tarvitsisi armahtaa, mutta koska hän rakastaa meitä niin paljon, niin hän antaa synnit anteeksi sille, joka niitä katuu ja kääntyy vilpittömästi Jumalan tykö pois pahuudestaan. Jos taas joku on faraon kaltainen, niin että paaduttaa itse toistuvasti oman sydämensä, niin hänet Jumala hylkää ja paaduttaa, koska hän on ensin hylännyt Herran ja paaduttanut oman sydämensä tekemällä ylenpalttisesti syntiä Herraa vastaan.

Prinssi ei antanut periksi vaan huudahti:

— Kovinpa sinulla on pieni Jumala ja heikko Jeesus, kun ei voi sinua pelastaa!

Raato huomasi, että Prinssi alkoi pilkata ja halveksua häntä, mikä olikin odotettavissa, eikä tullut siis yllätyksenä. Raadolla oli tähän vastaus valmiina, jahka hän ensin vain rohkaisi mielensä ja uskalsi uhmata Prinssin sotaväkeä, joka ampuili pahan palavia nuolia häntä kohti, mutta hän torjui ne uskon kilvellä ja heilautti taas Hengen miekkaa, joka oli hänen kädessään kirkkaasti loistavana soihtuna.

— Ei minulla ole pieni Jumala ja heikko Jeesus, mutta minä uskon sen, mitä on kirjoitettu tähän kirjakääröön, jonka elämän Herra on minulle antanut. Jumala ei toimi omaa sanaansa vastaan. Jos armon herra suvaitsee katsoa tätä Herran sanaa, niin siinä sanotaan selvästi, että "hän antoi kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, vallan tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä."

Sitten täällä on lukuisia kohtia, jotka todistavat saman asian puolesta. Jumala on antanut kutsumilleen ihmisille vallan joko ottaa vastaan kuulemansa Jumalan sana ja armo, ja itse Herra Jeesus Kristus, mutta heillä on myös valta torjua Jumalan sana, armo ja elämän Herra pois luotaan. Ja tämä valta on kutsutuille ja valituille annettu pysyvästi tämän elämän ajaksi, eikä sitä valtaa oteta meiltä pois.

Tämä vastaus ei Prinssiä vielä horjuttanut. Hän huusi:

— Haa! Kuka voi vastustaa hänen tahtoaan?! Kaiken, minkä Jumala tahtoo, sen hän myös tekee!

Tähän Raato vastasi Jumalan sanalla.

— "Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat!"

Koskapa kaikki ihmiset eivät pelastu, niin Jumalan tahto ei toteudu kaikkien kohdalla. Tämä johtuu siitä, että Jumala on vapauttanut kutsumiensa ihmisten ratkaisuvallan, ja se, miten he tätä ratkaisuvaltaa elämänsä aikana käyttävät, ratkaisee heidän iankaikkisen osansa. Kyse on myös sydämen asenteesta, millainen se on Jumalan silmissä, mikä näkyy hyvin tästä noita Simonin esimerkistä, oi armon herra.

Raato näytti kyseistä Raamatun kohtaa Prinssille. Prinssi ei vieläkään lannistunut, vaan siirtyi puhumaan pyhien kestävyydestä, ja ohitti näin uudestisyntymiseen johtavan ratkaisuvallan käytön, koska ei pystynyt kumoamaan Jumalan sanalla Raadon esittämiä vastaväitteitä.

— Näetkö tästä kohdasta, että vain Kristuksen Jeesuksen ruumiin ja veren uhrin kieltäminen on kadotukseen johtava synti?! Tekipä ihminen mitä syntiä tahansa uskovaisena ollessaan, niin hän pelastuu, koska kaikki synnit saadaan anteeksi, jos vain uskotaan Herraan Jeesukseen, eikä hylätä sovituksen sanaa! Ja tunnettua on se, että Pyhästä Hengestä osalliseksi tulleet eivät kiellä koskaan sovituksen sanaa, sillä Herra itse pitää heistä huolen, niin että kukaan ei riistä heitä Isän kädestä.

Nämäkin vastaväitteet olivat tuttuja Raadolle. Nyt jo hieman huojentuneena hän vastailee Prinssille seuraavasti (Raadon ja hänen seuralaistensa kypärät ovat tiukasti päässä, samoin kuin muut varustukset heidän yllään):

— Siinä kohdassa sanotaan, että jos joku tekee tahallaan syntiä, niin häntä on kohtaava vielä kovempi rangaistus kuin Mooseksen lain säätämä kuolemanrangaistus. Meidän tulee pelätä häntä, joka voi surmata ruumiin ja hukuttaa sielun kadotukseen: sitä on kovempi rangaistus kuin Mooseksen säätämä kuolemanrangaistus. Eikä siinä kohdassa puhuta mitään siitä, että vain sovituksen sanan hylkääminen ja vanhan liiton uhrien uhraamiseen palaaminen olisivat kadottavaa syntiä. Siinä sanotaan se, että tahallinen synnissä eläminen on armon Hengen pilkkaamiseen verrattava synti, jota ei saa anteeksi tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

Samassa kirjeessä on kolme muuta kohtaa, joissa todetaan, että pelastuksen voi menettää. Ensimmäinen on se, jossa Eesau menetti esikoisoikeutensa, koska myi sen halvasta veljelleen Jaakobille. Huomaa, että esikoisoikeus oli hänellä sitä ennen syntymälahjana, mutta hän luopui siitä. Tämä on vertauskuvaa siitä perinnöstä, joka meillä on Jeesuksen luona taivaissa yhdessä muiden pyhitettyjen kanssa.

Toinen kohta on se, missä varoitetaan veljiä siitä, että nämä voivat synnin pettäminä paatua ja joutua eroon elävästä Jumalasta. Tässä ei rajoiteta syntiä koskemaan vain vanhan liiton uhraamiseen paluuta, niin kuin väitit. Mikä tahansa synti voi paaduttaa tekijänsä ja johtaa hengelliseen kuolemaan, jonka rangaistuksena on kuolema ja iankaikkinen kadotus, sen mukaan, mitä Paavali ja muut apostolit ovat Jeesuksen ohjeiden mukaan näistä asioista opettaneet.

Kolmas kohta on se, missä kerrotaan, että Pyhästä Hengestä osalliseksi tullutta on mahdotonta uudistaa mielenmuutokseen, jos hän luopuu sen jälkeen Herrasta.

Lisäksi tulevat ne kohdat, joissa Paavali opettaa kuolemaa ja rangaistusta niille, jotka antautuvat palvelemaan syntiä, eivätkä kuoleta Hengellä ruumiin tekoja. Paavali opetti myös sellaista, että oksat voidaan hakata pois Kristuksesta, jos ne eivät pysy uskossa, ja oksia olemme me, jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen.

Myös Jeesus opetti sillä tavalla, että oksa, joka ei pysy hänessä, hakataan irti ja poltetaan sammumattomassa tulessa. Ja näitä kohtia on muitakin Raamatussa, joiden perusteella Herrasta luopuminen on mahdollista, ja hänessä pysyminen on meidän vastuullamme.

Kun hylkäät Jumalan sanan, niin hylkäät itsensä Jumalan, ja kiellät virheellisellä opetuksella vastuun omasta elämästäsi ja itsestäsi!

Nyt Prinssi oli hetken neuvoton, mutta pian hän kerskui:

— Minun Jumalani on niin suuri, että voi pelastaa ne, jotka on valinnut, vaikka nämä hangoittelevat vastaan. Minulla ei ole mitään ansiota pelastukseeni, enkä voi siihen millään tavalla vaikuttaa. Voin vain vastustaa Jumalan tahtoa, mutta en suostua siihen omasta aloitteestani. Sinä varastat Jumalalta kunnian, kun yrität pelastaa itse itseäsi ratkaisuillasi ja pysymällä Kristuksessa omin voimin.

Minun isäni on Suuri Kuningas ja Minä olen hänen Kuninkaallisen papistonsa pappi! Mikä sinä olet tekemään tyhjäksi Jumalan sanan ilmoitusta ja opetusta järkiperusteluillasi?!

Tähän Raato vastasi näin:

— En minä mikään olekaan, oi armon herra. Olenpahan vain tällainen köyhä ja oppimaton koiranraato, jonka Herra on nähnyt hyväksi pelastaa ja kutsua palveluksen työhön. Ja sen minä auliisti tunnustan, että sinun isäsi on Suuri Kuningas ja Varma Pelastus on hänen nimensä. Senhän tietää koko maanpiiri, joten mitäpä tuota kiistämään.

Ja mitä sinun pappeuteesi ja asemaasi tulee, niin toki sinä olet isäsi palveluksessa oleva pappi ja vieläpä kuninkaallinen! Prinssi sinä olet ja kuninkaalliseksi korotettu! Voi jospa mekin saisimme olla kuninkaita ja prinssejä teidän kanssanne! Mutta nyt sitä ei ole meille vielä suotu, ja siksi meidän on vaeltaminen alhaisuudessa tämä maanpäällinen aikamme, oi armon herra.

Tähän ei Prinssi enää mitään virkannut. Sanoipa vain sotureilleen, että "Annetaan noiden piruparkojen mennä menojaan! Säälittäviä ovat, kun heillä on niin pieni jumala, että ei voi heitä vasten heidän tahtoaan tai suostumustaan pelastaa, vaan tarvitsee oikein luvan, jotta pääsisi sydämeen asumaan ja saisi elää siellä Herrana ja Kuninkaana. Onneksi meillä on suurempi Jumala, ja voimme olla varmoja siitä, että hän pelastaa meidät alusta loppuun asti kysymättä meiltä yhtään mitään..."

Sitten Prinssi kääntyi sotajoukkoineen pois ja Raato pääsi seuralaisineen jatkamaan matkaansa. Ei mennyt kuitenkaan kauaakaan, kun muuan Sotaurho lyöttäytyi heidän seuraansa. Hän sai houkuteltua matkaseurueen läheiseen teetupaan ja haastoi siellä Raadon väittelyyn kanssaan. Eteenpäin hän ei seuruetta päästäisi, ennen kuin olisi ottanut selvää Raadon sanoista ja voimasta.

Sotaurho oli eräänlainen petturi Varman Pelastuksen joukoissa. Hän oli alkanut epäillä omaa kutsumistaan ja valituksi tuloaan. Hän oli periaatteessa vapautettua ratkaisuvaltaa vastaan, ja uskoi, että kovin moni ei kieltäytyisi Jumalan lahjasta, kun tämä kutsui heitä pelastukseen ja taivutteli heitä ottamaan vastaan Jumalan armoa. Vaikka Jumalan teot olivat tässä kääntymyksessä ratkaisevia, niin tarvittiin kuitenkin myös kutsutun jonkinlainen hyväksyntä, jotta hän syntyisi uudesti ylhäältä Jumalan lapseksi.

Tämän enempää Raadon ei tarvinut Sotaurhoa kuunnellakaan. Hän pystyi osoittamaan välittömästi sotaurhon olevan väärässä. Jeesus kertoi vertauksen Kuninkaasta, joka valmisti häät Pojalleen. Häihin kutsuttiin monia vieraita, mutta vain pieni osa otti kutsun vastaan. Samalla tapaa on Jumalan sanan laita. Monet sen kuulevat, mutta vain harvat ottavat sanan vastaan ja pelastuvat uskon kautta Kristuksessa. Jeesus itse sanoi: "Monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut."

Näin Sotaurhon väitteet osoittautuvat nopeasti tyhjänveroisiksi. Hänhän oli väittänyt, että vain harva Jumalan kutsumista ihmisistä kieltäytyy hyväksymästä Jumalan armolahjaa, vaikka totuus on juuri päinvastainen. Jumala ei onnistukaan taivuttelemaan kutsumiensa ihmisten vastaanhangoittelusta johtuen kovin monia pelastukseen vievälle tielle. Tarvitaan siis selväsi kutsutun suostumus, antautuminen, nöyrtyminen tai jotakin muuta vastaavaa, mikä johtaa Jumalan Pojan valtakuntaan siirtymiseen Jumalan armosta ja Jumalan vaikuttaman uskon kautta.

Kun Sotaurho oli paljastunut väärässä olevaksi, niin hän ei tunnustanut sitä Raadolle eikä hänen seurueelleen. Hän pelkäsi kasvojensa menetystä ja toisaalta myös oman pelastuksensa menetystä, sillä jos se olisi hänen ratkaisunsa vallassa, ei hän ehkä voisikaan pelastua. Niinpä Sotaurho lähti mitään sanomatta pois teetuvasta, eikä Raato häntä sen koommin matkansa varrella tavannut.

Varman Pelastuksen ja Vakaumuksellisen maan rajalla kuului kuitenkin huhuja, että Sotaurho olisi jatkanut pian tämän jälkeen taistelua kristittyjä ja Jeesusta vastaan. Mutta koska Raato ei perustanut uskoaan kuulopuheisiin vaan varmaan Jumalan sanan ilmoitukseen, niin hän ei lähtenyt levittämään tätä huhua eteenpäin varmana totuutena. Tulipa vain puhuneeksi siitä asiasta matkaseurueensa kanssa, kun heitä niin kovin paljon ihmetytti se, että Sotaurho oli kääntynyt vapautettua ratkaisuvaltaa ja Jumalan sanan opetusta vastaan, vaikka oli selvästi paljastunut väärässä olevaksi. Mutta tämä ei ollut mitään uutta sillä tiellä, jota pitkin Raato seurueineen taivalsi. Vastaavia tapauksia oli enemmän kuin niitä, joissa erehtyneet olisivat korjanneet opetustaan ja kurssiaan Jumalan antaman mielimurheen kera.

Ikävä niin, mutta Raato ei voinut asiaa auttaa. Oli vain karistettava tomut jaloista ja jatkettava matkaa seuraavan veljen luo.

Seuraava sivu | Edellinen sivu | Sivun alkuun