Suvaitsevainen nuhtelee Raatoa hänen matkallaan

Erämaasta ja Lainalaisen luota Raato jatkoi seurueineen kulkua kohti Vääryydenmaata, missä Raadon yksi vanhimmista veljistä asusti. Raato oli itse nuorin sisaruksista, ja siksi vähiten arvossa pidetty.

Tie Vääryydenmaahan ja veli Kieron luokse kulki Saastaisuudenmaan kautta. Se oli täynnä savuttavia teollisuuskaupunkeja, jotka olivat kasvaneet kiinni toisiinsa, niin että ne kaupungit näyttivät unessani kuin yhdeltä metropolilta. Kaupunkien tiet ja kadut olivat täynnä epäjärjestystä ja sääntöjen rikkojia. Mihinkään tai keneenkään ei voinut luottaa, sillä kukin teki sitä, mikä oli omasta mielestä oikein. Yhteiset pelissäännöt ja lait puuttuivat, sillä tässä maassa vallitsi puhdas Anarkia eli laittomuus. Oli siellä silti muutamia hyviä ihmisiä laittomuuden harjoittajien joukossa, mutta hekään eivät perustaneet kurista ja järjestyksestä, koska kokivat sen olevan raakuutta ja rakkaudetonta.

Saastaisuudenmaassa ei ollut Jumalan profeettoja, ja Jumalan antamat näyt olivat siellä harvinaisia. Niiden sijasta maa oli täynnä vääriä profeettoja ja vääriä opettajia, jotka eksyttivät petollisilla näyillään, ilmestyksillään ja riivaajien opeilla sen maan asukkaita, minne vain tahtoivat heitä kuljettaa. Kukaan ei piitannut laista ja järjestyksestä, sillä sen noudattamista pidettiin lihallisena lainalaisuutena ja omavanhurskauden syntinä. Jos joku joskus kehtasi viitata uuden liiton järjestykseen, lakiin ja sääntöihin, niin häntä pidettiin ylimielisenä itsensä korottajana, joka asettautui kaikkien muiden yläpuolelle saadakseen päteä heidän rinnallaan. Niinpä Jumalan laki ja uuden liiton elämän ohjeet säädöksineen poljettiin jalkoihin ja suvaittiin kaikenlaista pahaa ihmisyyden ja sielullisen rakkauden nimissä.

Näitä polkuja tallatessaan Raadon ja hänen seurueensa tie johdattui ravintolaan, jota piti muuan hurskas mies nimeltään Suvaitsevainen. Hänen ravintolansa ruokalistalla ja juomien joukossa oli kaikenlaisia herkkuja eri puolilta maan ääriä. Siellä oli Vääryydenmaan lihan hedelmät runsaina kultaisilla tarjoiluvadeilla: pilaantunutta lihaa ja pastoroitua hapanmaitoa sen kyytipojaksi. Jotkut asiakkaat joivat vääryyttä niin kuin vettä, ja päihtyivät siitä aiheuttaen ruokasalissa hirvittävää sekasortoa, itkua, tuskaa ja kärsimystä muille ruokailijoille, ja myös itselleen.

Saliin oli kuitenkin rakennettu myös vähän rauhallisempia loosheja, joissa istui kunniallisen näköisiä vieraita aterioimassa hyvässä järjestyksessä. He söivät hyvällä ruokahalulla Itseriittoisuudenmaan antimia: Lihallisen Viisauden hedelmiä, jotka he huuhtoivat kurkusta alas Oman Kunnian sekoviinillä. Jälkiruoaksi heille tarjoiltiin Nöyristelyn ja Itsepetoksen Valheen kiisseliä, joka valui heidän suupielistään rinnuksille, sillä he latkivat ruokaansa niin kuin koirat, eikä se kaikki mennyt suuhun asti, tai pysynyt siellä.

Raato sai seurueineen pari looshia ikkunanviereltä. Pihalla näkyi koiria nuolemassa oksennustaan ja olipa siellä muuan hurskas sikakin lätäkössä rypemässä. Se ei kuitenkaan asiakkaiden ruokahalua haitannut, sillä he olivat turruttaneet tuntonsa tämän kaiken irstauden ja riettauden keskellä.

Kun Raato oli seurueineen päättelemässä ateriaansa – he olivat saaneet syödä rikkaiden pöydistä tippuneita leivänmuruja, jotka oli kerätty lattialta talteen heitä varten, ja karvaan makuista vettä sen kyytipojaksi – niin ravintolan omistaja herra Suvaitsevainen tuli kyselemään heiltä kohteliaasti, oliko ruoka maistunut, ja oliko kaikki hyvin. Raato vastasi kysymyksiin näin:

— Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, eikä sen myrkyllisyys vahingoittanut meitä, sillä Herra itse vahvistaa tällä tavalla saarnaamamme Jumalan sanan ihmeillä ja merkeillä. Täällä me saamme syödä rikkaiden armopaloja, jotka tippuvat heidän pöydiltään, mutta tulevassa elämässä elämän Herra on itse kattava eteemme Elämän Puun kahdettoista hedelmät, ja puun lehdet ovat meidän tervehtymistämme varten meille annetut.

Tähän Suvaitsevainen vastasi:

— Onpa mukavaa kuulla, että teille löytyi makuunne sopivaa ruokaa ja juomaa. Meidän kunnia-asiamme on tarjota kullekin asiakkaalle makuelämyksiä hänen lihallisia himojaan ja aistillisia halujaan tyydyttämään, niin että jokaisesta asiakkaasta tulisi meidän kanta-asiakkaamme, sillä kerran näitä ruokia ja juomia maisteltuaan tahtoo pian saada niitä lisää, koska nämä eivät koskaan sammuta janoa ja tee aterioitsijaa tyytyväiseksi.

Raato kysyi tämän jälkeen Suvaitsevaiselta näin:

— Eikö ole rikos armon Herraa vastaan tarjota armolle vieraita oppeja ja maailmallisia himoja niille, jotka tulevaista kunniaa ja taivaallista Isänmaata etsivät?

Tähän Suvaitsevainen ehätti vastaamaan:

— Ei suinkaan! Pois se minusta ja meistä, että me Jumalan armoa halpana pitäisimme! Eikö teille ole tuttua Jumalan sanasta se, että "missä synti on suureksi tullut, siinä armo on ylenpalttinen!" ja "Joka on saanut paljon anteeksi, se paljon myös rakastaa!"

Emme me suinkaan kumoa armoa vaan vahvistamme sen! Jos meillä ei olisi syntiä, niin emme me Jeesusta mihinkään tarvitsisi, mutta sitä huolta meillä ei ainakaan ole, että synti loppuisi kesken ruokalistaltamme. Syntiset saavat tulla tänne sisään ikkunoista ja ovista, ja kaikista mahdollisista aukoista, ja aina vain täällä on tilaa, sillä seinämme ovat kaukana toisistaan ja katto korkealla, niin kuin taivas on korkealla maan yläpuolella.

Raato tunsi nämä ajatukset entuudestaan, sillä hän tunsi hyvin Suvaitsevaisen seinänaapurin Irstauden, joka oli käynyt ryöstämässä Armon itselleen, ja kehuskeli alastomana Armollaan Saastaisuudenmaan kaupunkien toreilla ja katujen varsilla. Kutsuipa tämä Irstaus kulkijoita vieläpä luokseen asumaan, ja lupasi heille kymmenen hyvää, ja sata kaunista, jos vain yhtyisivät Riettaudessa häneen, ja siittäisivät epäpuhtaita lapsia Saastaisuudenmaan jumalalle, Beelsebuubille.

Raato vastasi Suvaitsevaiselle näin:

— Minä näen, että sinä pidät halpana kurituksen, jolla Herra omia lapsiaan kurittaa, jotta nämä välttyisivät suuremmalta pahalta kuin mikä heitä on entisten syntien tähden kohdannut. Ei ole sopivaa Kuninkaan poikien viinistä hoiperrella, eikä seurata Irstaan vaimon kutsua hänen makuukamariinsa.

Suojelukseksi ja varjelukseksi ovat vitsa ja sauva meille annetut, ja ne suuresti minua lohduttavat, mutta sinä et nuhteista mitään perusta, vaan hyväksyt kaiken epäpyhän ja saastaisen osana uskovaisen elämää. Jää siis hyvästi, sillä ei tämä sali ole Herran huone, vaan porttojen palatsi ja temppeli tämä on!

Tähän Suvaitsevainen vastasi:

— Niin kiiruhda nyt sitten pois luotamme, sinä Armoton riitapukari, joka rikot rauhaisan yhteiselomme aiheuttamalla eripuraa ja hajaannusta miekallasi, jolla meitä sivallat. Etkös vain ole pahan asialla, kun et hoivaa ja lääkitse sairastavaa, vaan surmaat omat haavoittuneesikin kovilla sanoillasi, joissa ei rakkaudesta ole tietoakaan! Mene siis pois luotamme sinä lahkolainen, joka pidät yhteyttämme halpana, etkä tahdo tulla meidän kaltaiseksemme!

Tämän kuultuaan Raato ja hänen seurueensa hankkiutuivat jatkamaan matkaansa Saastaisuudenmaasta Vääryydenmaata kohti. He tuumailivat matkalla sitä, miten Iisebelin henki oli tullut jäädäkseen seurakuntiin, ja vietteli uskovia uhraamaan epäjumalille ja harjoittamaan haureutta. Herrojen Herra ja kuningasten Kuningas ei sitä loputtomiin suvaitsisi, ja tulisi työntämään Suvaitsevaisuuden lampunjalan kumoon, ja syöksisi Iisebelin kanssa haureutta harjoittavat tautivuoteeseen yhdessä sen kanssa. Mutta Kristuksen omat saisivat itselleen vanhurskauden seppeleen, kunhan vain pitäisivät sen, mitä heille oli lahjana annettu, ja ottaisivat vaarin Jumalan sanasta.

Vielä he tuumivat sellaista, että Jeesus on hyvä syntisiä kohtaan, koska parantaa heidät synnistä, niin että Jumalan lasten ei tarvitse enää niin kovin pahoin synneillään itseään ruhjoa ja lähimmäisiään vahingoittaa. Mikä olisikaan sellainen Isä, joka jättäisi lapsensa pahojen himojen valtaan, ja antaisi tuhota synnillä oman elämänsä?

Näin puhellen matkalaiset jatkoivat kulkuaan Saastaisuudenmaan ruuhkaisia katuja pitkin.

Seuraava sivu | Edellinen sivu | Sivun alkuun