Totuus pakenee Suvaitsevaista eikä Rakkaudellinen pane sitä pahakseen

Kun Raato saapui seuralaisineen Saastaisuudenmaan ja Vääryydenmaan rajalle, niin heidän ohitseen riensi hengenhädässä muuan mies, jonka nimi paljastui tulliasemalla Totuudeksi. Tullivirkailijat eivät tahtoneet päästää häntä millään ohitse, sillä he eivät uskoneet häntä, kun hän vakuutti, että hänen matkatavaroidensa joukossa ei ollut yhtään valhetta. Tämä oli aivan ennenkuulumatonta, sillä jokaisella rajan ylittäjällä oli tukku valheita kukkarossaan ja kasseissaan, niin että niiden veroista kertyi sievoiset tulot kummankin maan viranomaisille.

Kuulin, miten Totuus yritti selittää kurjaa kohtaloaan ja kiirettä, kun oli juossut vihreää linjaa pitkin tullin lävitse.

— Minä tein kaikkeni päästäkseni aterioitsemaan Suvaitsevaisen ravintolaan yhdessä muiden asiakkaiden kanssa, mutta jokainen tyrkki minut pois luotansa ja uhkasi jopa minun henkeäni, ellen heti viipymättä olisi kiirehtinyt ulos koko rakennuksesta.

Sitten minä läksin hädässäni juoksemaan Rakkaudellisen taloon, mutta sielläkään minua ei otettu vastaan, koska Rakkaudellinen pelkäsi minun lisäävän Jumalan lasten tuskaa, jos paljastaisin heidän sydämiensä ajatukset. Mutta enhän minä mitään pahaa tahtonut heille tehdä! Olisin vain laskenut heidät vapaiksi, sillä he tekivät syntiä vielä senkin jälkeen, kun olivat oppineet minut tuntemaan.

Rakkaudellisen talolta pois lähtiessäni näin minä sopimuskumppanini ja liittolaiseni Armon Irstauden kynsissä, sillä tämä oli ryöstänyt Armon Vapautettujenmaasta ja ottanut hänet orjakseen ja vangikseen.

Sitten minä näin, miten Suvaitsevainen tuli muutaman valitun veljensä kanssa miekat ja seipäät käsissään etsimään minua, jotta olisivat saaneet heitettyä minut vankityrmän pimeään. Rakkaudellinenkin vain rukoili ja puheli ystävällisesti vainoojilleni, eikä tehnyt mitään minun pelastamisekseni.

Niin minä päädyin lopulta tälle tulliasemalle, ja katso, tuolla portin toisella puolella he kaikki yhä vielä väijyvät minun henkeäni ja pitävät Armon Henkeä pilkkanaan, minkä kerkiävät!

Raatokin kääntyi katsomaan portin toiselle puolelle ja totta tosiaan, siellä oli meluisa joukko huutelemassa hävyttömyyksiä Totuus-paran perään, ja Armo-rukkaa he repivät kappaleiksi, ja pitivät hänen henkiriepuaan pilkkanaan ilman minkäänlaista häpeäntunnetta. Rakkaudellinenkin vain odotteli sopivampaa aikaa ja rukoili veljiensä puolesta, eikä yrittänyt pelastaa Armoa Irstauden ja muiden rosvojen käsistä. Totuuskin oli paennut Rakkaudellisen huulilta, kun hän tavoitteli yhteyttä Saastaisuudenmaan kaikkien asukkaiden kanssa tekemättä mitään erotusta pyhän ja saastaisen välille.

Lopulta kuitenkin tullimiehet uskoivat Totuuden vakuuttelut siitä, että hän ei kuljettanut valheita takkinsa liepeissä, koska silloin olisi hänen koko pukunsa syttynyt palamaan. Totuus pysyi hengissä vain niin kauan kuin pysyi kokonaan erossa valheesta, mutta jos hän olisi hyväksynyt valheen matkakumppanikseen, olisi hänkin palanut tulessa tuhkaksi, niin kuin kaikki muutkin, jotka valhetta rakastavat, ja vääryyttä pukunsa helmassa kuljettavat.

Tämän välikohtauksen päätyttyä Raato ja hänen seuralaisensa pääsivät vihdoinkin rajan ylitse ja astuivat junaan, joka vei heidät Riisto-nimiseen kaupunkiin. Siellä heidän oli määrä tavata Raadon arvoituksellisin veli, jonka nimi on Kiero.

Seuraava sivu | Edellinen sivu | Sivun alkuun