Kiero ei ota suoristuakseen

Seurue saapui kotvan kuluttua Kieron palatsiin. Hovimestari otti heidät vastaan, ja ohjasi valtakunnan saliin, jossa Kiero odotti heitä puettuna kuninkaalliseen viittaansa ja pukuunsa. Kruunu oli hänellä päässään ja valtikka kädessään merkkinä siitä vallasta, joka hänellä tässä valtakunnassa oli Jumalan armosta ja sallimuksesta.

Kiero tervehti iloisesti veljeään Raatoa:

— Oi rakas veljeni Raato! Miten ihana nähdä sinua pitkästä aikaa! Mikä on saanut sinut lähtemään näin pitkälle ja vaaralliselle matkalle vanhan veljesi luo?

Raato vastasi:

— Niin, rakas veljeni Kiero, minussa syntyi kotikaupungissani Levossa ja siellä Rauhan Satamassa asustaessani halu käydä katsomassa, miten veljeni Vanhan Ihmisen lapset voivat. Olenkin kulkenut veljen luota toisen luokse, ja sisarpuoltani Noidantytärtäkin minä kävin katsomassa. Ja nyt olen tässä edessäsi ihan ilmielävänä! Miten sinä oikein voit, rakas veljeni?

Kiero vastasi:

— Voi, minä voin vallan hyvin, aivan erinomaisesti! Herra on ollut hyvä minua kurjaa ja syntistä kohtaan. ("En minä nyt ihan niin kovin syntinen ja kurja kuitenkaan ole," Kiero tuumi itsekseen: "Kunhan vain sanon niin, jotta vaikutan nöyrältä veljeni ja hänen ystäviensä silmissä".)

— Tämäpä on mukava kuulla! ehti Raato väliin tokaista, sillä Kiero näytti tuumivan vielä sitä, miten puhettaan jatkaisi.

Pian Kiero jatkoikin ja sanoi:

— Kuulepas veljeni Raato! Olen saanut kuulla huolestuttavia uutisia sinusta sinun matkasi varrelta, ja kotonasikin olet kuulemma käyttäytynyt hyvin ylimielisesti ja rakkaudettomasti muita kohtaan.

Tähän Raato vastasi:

— Niin, mitä oletkaan kuullut, oi rakas veljeni? Kerro minulle, niin minä katson, voinko muuttaa mieleni ja korjata kurssiani!

Kiero jatkoi:

— Sinä olet nuhdellut muita uskovia heidän synneistään ja tuominnut heitä väärin, niin että olet asettunut muiden yläpuolelle heidän tuomarikseen ja välimiehekseen. Kuka sinut on pannut Jumalan kansan tuomariksi ja välittäjäksi uskovien välille?

Raato vastasi:

— Mutta eikö Jumalan sanassa ole ohjeita sen puoleen, että meidän tulee valvoa toinen toistamme, että kenelläkään ei olisi paha epäuskoinen sydän, niin että hän luopuisi synnin pettämänä ja paatumuksen vuoksi elävästä Jumalasta? Eikö siellä ole myös Herran veljen Jaakobin antama lohdullinen ja rohkaiseva ilmoitus siitä, että jos joku palauttaa veljensä eksymyksen tieltä, niin hän pelastaa hänen sielunsa kuolemasta?

Tähän Kiero sanoi näin:

— Onhan siellä tuollaisia sanoja, mutta eivät ne sinua koske! Ne on tarkoitettu vain uskossaan ja pyhityksessä hyvin pitkälle ehtineitä varten, etkä sinä kuulu heidän joukkoonsa!

Raato joutui myöntymään osaksi tämän lausunnon edessä:

— Totta sinä puhut, rakas veljeni Kiero: en minä ole edennyt läheskään niin pitkälle pyhityksessä ja vanhurskaassa elämässä kuin uskollisimmat veljeni, ja paljon on minulla vielä syntiä matkalleni sattunut, mitä et tiedäkään, ja kovin olen ollut vajavainen ja keskeneräinen vaellukseni puolesta. Ei se kovin pyhää ole ollut, eikä siinä ole paljon kerskaamista, mutta saan kai silti pyrkiä auttamaan veljiä, jos näen rikan heidän silmissään? Olenhan näissä mainituissa asioissa kuitenkin ottanut ensin malkan pois omasta silmästäni, niin että näen nyt paremmin, ja voin puhdistetuilla käsillä auttaa veljiäni ottamaan sen pienen rikan pois heidän silmistään. Eikös Herramme Jeesus jotakin tällaista meille opettanut?

Kiero vastasi:

— Nyt sinä korotat itseäsi, Raato-hyvä. Asetat itsesi muiden yläpuolelle ja pidät itseäsi parempana kuin muut ovat, ja sitten sieltä ylhäältä käsin koetat muita lihan käsivarrella ojentaa. Rakkautta ei tuossa sinun nuhtelusssasi ole lainkaan mukana.

Raato sanoi:

— En koe korottavani itseäni, enkä pidä itseäni muita yläpuolella olevana. Tiedän, että me kaikki olemme Jumalan lapsia, jotka Kristuksessa Jeesuksessa olemme, ja olemme eri vaiheessa Jeesus-tiellä. Toinen on ehtinyt vaeltaa armossa pitemmälle kuin toinen, mutta kaikki ovat yhtä rakkaita ja arvokkaita Jumalan silmissä. Kenelläkään ei ole mitään kerskattavaa itsestään, sillä kaikki hyvä, mitä meillä on, on Jumalan lahjaa. Ja nämä lahjat on annettu meille sitä varten, että rakentaisimme toinen toistamme, ja ohjaisimme yhä syvempään Kristuksen rakkauteen, ja Jumalan Pojan tuntemiseen.

Kiero sanoi:

— Etkö osoita olevasi ylpeä, kun tekeydyt noin nöyräksi?

Raato sanoi:

— Jos olen Jumalan silmissä nöyrä, niin eikö se ole totta, sanoit sinä mitä tahansa, tai sanoinpa minä mitä tahansa, ja teinpä mitä tahansa, joka ei ole Jumalan todistusta vastaan koskien nöyryyttäni? Ja jos olisin ylpeä, niin enkö olisi sitä riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat? Jumala näkee sydämemme asenteen oikein, ja hän on ylpeitä vastaan. Jos olemme ylpeitä, tulee meidän nöyrtyä, mutta jos olemme nöyriä, niin emme saa valehdella totuutta vastaan, että olisimme ylpeitä. Ymmärrätkö tämän?

Kiero sanoi:

— Mikä sinä tekopyhä olet asettamaan itseäsi muiden esikuvaksi?!

Raato sanoi:

— On totta, että olen ollut välillä tekopyhä, koska olen sanonut toista, ja tehnyt toista. Sellainen on häpeäksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ristille. En tahdo kuitenkaan olla tekopyhä, mutta en silti rohkene asettaa itseäni vielä muiden esikuvaksi pyhässä vaelluksessa, koska elämäni ei ole vielä kovin vanhurskasta verrattuna moniin vanhempiin veljiimme. Voinen silti pyrkiä sitä tavoitetta kohti, että olisin arvollinen olemaan esikuvana edes joissakin asioissa muille uskoville? Eikö Paavalikin siihen nuorta Timoteusta ja muita uskovia kehottanut?

Kiero sanoi:

— Jos sinä asetat itsesi esikuvaksi muille, niin asetut muiden yläpuolelle ja olet ylpeä: kerskaat silloin itsestäsi ja suosittelet itseäsi muille, eikä Jumala suosittele sinua. Jos taas et aseta itseäsi esikuvaksi muille, niin sinä rikot Jumalan sanan ohjeita vastaan, koska pyrit kuitenkin muita opettamaan, ja ohjaamaan heitä Jumalan tahdon mukaiselle tielle. Teitpä niin tai näin, niin jäät aina rypemään syntiin tässäkin asiassa! Sinulla ei ole yksinkertaisesti oikeaa vaihtoehtoa elää ja toimia Jumalan tahdon mukaan!

Raato sanoi:

— Rohkenen olla kanssasi eriä mieltä, rakas veljeni Kiero. Jumalan lapsille on aina olemassa Jumalan tahdon mukainen vaihtoehto omassa elämässään, ja sen mukaan meidän tulee myös elää. Jotta se voisi tapahtua, tulee meidän ensin oppia tuntemaan Jumalan tahto, ja pyrkiä sen jälkeen elämään sen mukaan. Tässä on hyvänä nyrkkisääntönä kohtuus: me emme saa ajatella itsestämme enempää kuin ajatella sopii, vaan meidän tulee ajatella kohtuullisesti sen uskonmäärän mukaan, jonka Jumala on kullekin Kristuksen ruumiin jäsenelle armossaan suonut.

Luulisin itse tuntevani melko hyvin omat puutteeni ja toisaalta myös vahvuuteni. Pyrin toteuttamaan tällaisena kuin olen Jumalan tahtoa omassa elämässäni, ja tiedän, että Jumala ei minulta enempää odotakaan, mutta sen, mitä hän on minulle lahjaksi antanut, sen hän pyytää jakamaan lahjana myös muille. Ja sitä minä olen ahkeroinut Rauhan Satamassa tehdä, rakas veljeni Kiero.

Kiero ja Raato jatkoivat tällä tavalla jutustelua koko yön yli. Raato joutui aina välistä tunnustamaan, että hän näki Kierossa hyvin paljon piirteitä omasta itsestään. Oli aivan kuin hän olisi katsellut itseään peilistä, kun seurasi kieron ovelia juonia ja selityksiä, joilla hän pyrki tekemään tyhjäksi Jumalan sanan ilmoituksen ja kieltämään sen voiman ilmenemisen uskovaisten elämässä. Silti Raato tunsi, että hän ei ollut samanlainen kuin veljensä Kiero. Kiero ei nimittäin ollut hän, jota Raato ikään kuin kuvastimesta katsoi.

Ja niinhän on kirjoitettu, että me muutumme sen kuvan kaltaiseksi, jota me peilistä peittämättömin kasvoin katsomme, mutta jos peite on vielä sydämiemme päällä, niin näemme peilistä vain Kieron veljemme, joka on seurannut meitä kaiken aikaa joka paikkaan, minne olemme kulkeneet, ja hän on ollut edustettuna jokaisessa kohtaamassamme ihmisessä. Ja ellei se Kiero koskaan suoristu, niin silloin ei hänelle hyvin käy, mutta jos Jeesus tekee ihmeen, ja selkärankamme suoristuu, vaikka saatana on pitänyt meitä orjanaan pitkän aikaa, niin silloin meillä on toivoa, sillä nämä kolme säilyvät iankaikkisesti: usko, toivo ja rakkaus, ja suurin niistä on rakkaus.

Tähän päättyvät veljemme Raadon ja hänen seuralaisensa matkat tältä erää. Kun Raato oli aikansa Kieron luona viettänyt, päätti hän sanoa tälle hyvästit, ja kulkea vast'edes Suoraa Tietä eteenpäin, jotta Kristus hänen ruumiissaan kirkastuisi, ja vielä enemmän hän toivoi sitä muille veljilleen ja sisarilleen, sillä mitä enemmän he Kristusta muistuttaisivat, sitä parempi hänen ja kaikkien Jumalan lasten olisi olla.

Sen pituinen se.

Seuraava sivu: Loppusanat | Edellinen sivu | Sivun alkuun