Avioero ja uusi liitto: vanhurskautta vai synnissä elämistä?

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  01.06.2008

Raamatun mukaan Jumala vihaa hylkäämistä. (Mal 2:14.) Puolisoa ei ole lupa hylätä mistä syystä tahansa. (Matt 19:1-12; 5:31,32.) Jos ihmiset erottavat toisistaan sen, minkä Jumala on yhdistänyt, niin onko eronneella mahdollisuutta uuteen avioliittoon ilman syntiä entisen puolison vielä eläessä? Tämä kysymys jakaa kristittyjen ja muidenkin mielipiteitä.

Uusi avioliitto on aina joko vanhurskasta eli oikeamielistä Jumalan silmissä tai sitten se on jatkuvaa synnissä elämistä: huorintekemistä ja aviorikosta.

Jos joku uskoo, että uusi avioliitto on kaikissa tapauksissa syntiä ja aviorikoksessa elämistä, kun entinen puoliso vielä elää, niin miten hänen tulisi neuvoa uudessa liitossa eläviä henkilöitä, kun he tulevat seurakuntaan?

Ainoa loogisesti oikeamielinen neuvo olisi kehottaa uudessa liitossa eläviä eroamaan toisistaan. Tämä siitä riippumatta, onko uudessa liitossa yhteisiä lapsia vai ei ja onko entinen puoliso tai ovatko entiset puolisot vapaita tai naimisissa. Tämä siksi, ettei Jumala voi hyväksyä synnissä elämistä missään muodossa. Jos uusi avioliitto on aina synnissä elämistä entisen puolison vielä eläessä, niin ainoa Jumalan tahdon mukainen neuvo on kehottaa uudessa liitossa eläviä eroamaan toisistaan.

Miten uskovaiset opettavat tässä asiassa? Vaikka moni uskoo, että uudessa avioliitossa eläminen on jatkuvaa aviorikoksessa elämistä ja huorintekemistä entisen puolison vielä eläessä, niin kovin harva uskaltaa sanoa uudessa liitossa eläville, että heidän tulisi erota, koska se on Jumalan tahto. Tätä kehotusta ei anneta etenkään silloin, kun uudessa perheessä on yhteisiä lapsia tai kun entinen puoliso tai entiset puolisot ovat myös avioituneet tahollaan uudestaan. Silloinhan paluu entiseen liittoon ei ole mahdollista. Jäljelle jäisi vain se vaihtoehto, että uskovan uusperhe hajotetaan ja uskova jää elämään yksin. Toinen puoliso erotettaisiin omista lapsistaan, jos lapsia on liittoon syntynyt.

Kehotus erota uudesta liitosta olisi vanhurskas, jos hylkääminen tässä tapauksessa olisi Jumalan tahto. Vanhan liiton aikana Israelin kansalla ei ollut lupa lankoutua pakanoiden kanssa. (5Moos 7) Israelilainen mies ei saanut ottaa itselleen eriuskoista ja eri kansaan kuuluvaa vaimoa. Israelilaista naista ei saanut antaa pakanamiehen vaimoksi. Näin pyrittiin estämään Israelin kansan lankeaminen epäjumalanpalvelukseen, mitä pakanat harjoittivat. (ks. esim. 1Kun 11, kuningas Salomo kääntyy pois Herrasta pakanavaimojen viettelemänä palvomaan epäjumalia ja Esra 9. ja 10. luvut, missä Israelin kansan miehet ovat langenneet epäjumaliin vaimojensa vietteleminä.)

Pappi Esra antoi Israelin miehille neuvon, jonka mukaan heidän tuli hylätä pakanavaimot ja lapset. (Esra luvut 9-10.) Tätä kehotusta on yleisesti pidetty Jumalan tahdon mukaisena, koska se tapahtui Jumalan Moosekselle antaman lain käskyn mukaan. (5Moos 7:1-6.) Jotkut uskovaiset tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että pappi Esra toimi tässä rakkaudettomasti ja kehotti kansaa syntiin. Lähes kaikki Israelin miehet tottelivat Esran käskyä ja hylkäsivät pakanavaimot lapsineen.

Velvoittaako Mooseksen laki ja pappi Esran antama käsky uuden liiton kristittyjä? Paavali kertoo selvästi, että hänen mielipiteensä mukaan uskovat eivät saa erota eriuskoisesta puolisosta, jos eriuskoinen suostuu elämään uskovaisen kristityn kanssa. (1Kor 7:14-16.) Näin ollen Paavali ei hyväksynyt eriuskoisuuden takia tapahtuvaa hylkäämistä. Tätä voidaan pitää Paavalin antamana pääsääntönä: ensimmäisenä vaihtoehtona. Ero voi olla kuitenkin joskus välttämätön, jos aviomies on esimerkiksi muslimi, joka uhkaa tappaa vaimonsa tai saatanan palvoja, jonka kanssa eläminen on mahdotonta. (2Kor 6:14-18.)

Jeesus ei opettanut uskovan ja ei-uskovan seka-avioliitosta niin, että se olisi talletettu Raamattuun. Hänen opetuksensa koskien uskovaisen oikeutta hylätä haureellinen ja avionrikkonut puoliso sekä avioitua uudestaan on kiistanalainen kristittyjen Raamatun opettajien keskuudessa. (Matt 5:31,32; 19:1-12.) Hyvin yleinen kanta on katolisen kirkon kannattama oppi, jonka mukaan vain kuolema päättää avioliiton. Näin ollen uusi avioliitto entisen puolison eläessä olisi aina syntiä.

Jos entinen puoliso kuolee, niin silloin lesken uusi avioliitto ei ole syntiä. Paavalin opetus on tässä kohden tulkinnanvarainen ja kiistelty, mutta useimmat kristityt pitävät lesken uutta avioliittoa luvallisena. (1Tim 5:11-16.)

Vaikka itseään kristittyinä pitävät henkilöt opettavat, että uusi avioliitto on jatkuvaa huorintekemistä ja aviorikoksessa elämistä entisen puolison vielä eläessä, niin he neuvovat tällaista paria jatkamaan avioliitossa etenkin siinä tapauksessa, että parilla on yhteisiä lapsia. Heidän mielestään uusperheen hylkääminen on syntiä, koska Jumala vihaa hylkäämistä ja lapset kärsivät avioerosta. Tämän tulkinnan mukaan Jumalan edessä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa synnissä elämistä. Avioliitossa pysyminen olisi jatkuvaa huorintekemistä, mutta perheen ja lasten hylkääminen olisi vielä suurempi synti.

Kahdesta synnistä tulisi näin ollen valita pienempi eli vähemmän vahinkoa ja tuskaa aiheuttava. Jos parilla ei ole yhteisiä lapsia, niin heitä kehotetaan pääsääntöisesti eroamaan toisistaan, koska avioliitto on jatkuvaa huorintekemistä. Uuden puolison hylkäämistä ei pidetä syntinä vaan se on vanhurskauden tekemistä eli synnin hylkäämistä.

Tällainen tulkinta ei ole mitenkään Raamatun avulla perusteltavissa. Raamatussa ei tehdä erotusta sen välillä, onko parilla lapsia vai ei. Jos uusi avioliitto on Jumalan silmissä jatkuvaa huorintekemistä, niin siitä tulee tietysti sanoutua irti. Näin luovuttaisiin synnistä ja valittaisiin vanhurskaus. Jos sen sijaan annetaan lupa jatkaa avioliitossa, niin tämä avioliitto ei voi olla jatkuvaa synnissä elämistä ja huorintekemistä Jumalan silmissä. On irvokasta sanoa seurakunnan jäsenille, että nämä elävät jatkuvassa huorinteossa, mutta Jumala sallii sen, koska ero olisi vielä suurempi synti. Avioliitto on joko vanhurskasta tai sitten syntiä. Jompi kumpi pitää aina valita, kun asiasta opetetaan.

Jumalan silmissä ei ole koskaan sellaista tilannetta, että uskovainen pannaan valitsemaan kahden synnin välillä, niin ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta valita vanhurskautta. Uskovaisella on aina mahdollisuus valita Jumalan tahdon mukainen tie, mikä on vanhurskasta eli oikeamielistä. Koska uudessa avioliitossa eläville on vain kaksi vaihtoehtoa – erota tai jatkaa avioliitossa – niin toisen näistä vaihtoehdoista täytyy olla Jumalan tahto ja parempi vaihtoehto.

Itse olen sitä mieltä, että uusperheen hylkääminen on aina syntiä. Näin ollen seurakuntaan saapuva ja uudessa avioliitossa elävä voi jatkaa uudessa liitossa eikä häntä pidä syyllistää aviorikoksessa elämisestä. On kuitenkin oikein, että uskovainen tunnustaa aiemmat syntinsä kuten väärämielisen hylkäämisen ja uskottomuuden, jos sellaista on tapahtunut. Uusi avioliitto ei ole kuitenkaan syntiä, joten sitä ei tarvitse hylätä.

Synti on sellainen asia, mistä tulee aina pyrkiä eroon. Jos uusi avioliitto olisi aina ja kaikissa tapauksissa syntiä entisen puolison vielä eläessä, ei siinä tulisi kenenkään elää.

Jos pariskunnalla ei ole yhteisiä lapsia, niin pidän silloinkin uutta avioliittoa sitovana. Olisi väärin uutta puolisoa kohtaan hajottaa toimiva parisuhde. Uskon, että Jumala tahtoo pitäkin jotakin koossa ja se on uskoontulleen uusi avioliitto. Entiseen liittoon ei useinkaan ole mahdollista palata, koska rakkaus on kuollut ja avioero on seurausta pilalle menneestä parisuhteesta. Jos joku kuitenkin katsoo oikeudekseen hajottaa uusi liitto ja etsiä paluuta entiseen, niin minä en häntä siitä syystä tuomitse. Tällainen päätös tulisi kuitenkin tehdä pian uskoontulon jälkeen, ettei uuden puolison tarvitsisi elää epätietoisuuden vallassa epävarmana siitä, sitooko uusi liitto hänet puolisoonsa vai ei.

Uusi avioliitto entisen puolison eläessä

on

  1. aina syntiä
    1. vain avioero ja uusperheen hylkääminen on vanhurskasta eli Jumalan tahto
  2. ei ole syntiä vaan uusi liitto sitoo ja velvoittaa samoin kuin vanhakin avioliiton ollessa lainvoimainen
    1. uutta puolisoa ja uusperhettä ei ole lupa hylätä

Näistä tulkinnoista on valittava toinen, kun uskovia neuvotaan ja opetetaan Jumalan tahtoa.

Monet uskovaiset valitsevat kuitenkin vaihtoehdon, jonka mukaan uskovainen voi jatkaa synnissä elämistä eli huorintekoa ja aviorikosta uudessa liitossa, koska uusperheen hylkääminen olisi heidän mielestään suurempi synti.

Onko vanhurskasta sanoa uskoville, että nämä elävät jatkuvassa huorintekosuhteessa, kun ovat naimisissa ja heillä on yhteisiä lapsia?

Onko vanhurskasta pitää uutta liittoa huorintekemisenä, jos yhteisiä lapsia ei ole, mutta uusi liitto ei olekaan jatkuvaa aviorikoksessa elämistä, jos yhteisiä lapsia on?

Synnin tunnustaminen ja hylkääminen

Kristitty ei saa elää siten, että tunnustaa syntinsä ja jatkaa sen tekemistä, kunnes taas katuu ja pyytää sitä anteeksi, mutta ei hylkää synnin tekemistä vaan jatkaa synnissä elämistä. Uskovainen ja pyhä ja valittu on kutsuttu pyhitykseen eikä elämään saastaisuudessa, synnissä. Uskovaisen tulee uudistua mielen hengeltä ja mielenlaadulta, niin ettei hän himoitse elää synnissä eikä jatka synnissä elämistä. Tämä asia on selitetty monin eri tavoin Raamatussa, mutta monet itseään kristittyinä pitävät eivät ymmärrä Jumalan sanan opetusta, koska elävät itse synnissä ja heidän ymmärtämätön mielensä on pimentynyt. (Room 6; Efe 4:17ss; 1Piet 1:11ss.)

Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. (Snl 28:13.)

Miten uudelleen avioitunut voi hylätä syntinsä? Tapahtuuko se sydämessä sydämen asenteiden ja ajatusten muutoksena vai pitääkö hänen erota uudesta puolisostaan ja hylätä uusperhe, jotta hän tekee Jumalan tahdon?

Uskoakseni Jumalan tahto on se, että sydämessä ja julkisestikin tunnustetaan tehdyt synnit. Samalla hylätään avionrikkojan ja syntisen mielenlaatu eli muututaan mielen hengeltä vanhurskasten mielenlaatuun. Uutta puolisoa ja uusperhettä (lapsia) ei tarvitse hylätä, jotta voi tehdä Jumalan tahdon näissä tapauksissa. Pelkkä mielenmuutos ja siinä eläminen parannuksen hetkestä eteenpäin riittävät Jumalan tahdon toteutumiseen.

Tehtyä ei voi saada tekemättömäksi, mutta sen voi saada anteeksi. Anteeksisaamisen jälkeen on tärkeintä se, ettei enää jatka synnissä elämistä. Uusi avioliitto ei ole oikean sydämen asenteen omaavalle synnissä elämistä ja jatkuvaa aviorikosta eli huorintekemistä vaan uusi avioliitto sitoo häntä samoin kuin entinen sitoi avioliiton purkautumiseen asti. Kun avioliitto on purettu, niin se ei ole enää lainvoimainen. Näin ollen uudessa avioliitossa elävä ei syyllisty jatkuvaan aviorikokseen, ellei sitten hänen sydämensä ole avionrikkojan ja haureellisen sydän.

Esimerkkejä

Esimerkit valaisevat asioita paremmin kuin teorian opetus.

Esimerkki 1

Uskovainen veli lankeaa aviorikokseen. Hän hylkää lopulta vaimonsa ja lapsensa ja menee naimisiin sen naisen kanssa, jonka kanssa teki huorin. Uusi vaimo ei ole ollut ennen naimisissa.

Hylätty nainen menee naimisiin tämän jälkeen uskovaisen miehen kanssa. He saavat yhteisen lapsen. Mies ei ole ollut aiemmin naimisissa (eikä avoliitossa).

Miten pariskuntiin ja uusperheisiin tulisi suhtautua ja miten heitä tulisi neuvoa Jumalan tahdon tekemisessä?

  1. Elääkö avionrikkonut pariskunta jatkuvasti synnissä eli aviorikoksessa?
    1. Vaimo ei ole ollut ennen naimisissa, joten liitto on hänelle ensimmäinen.
    2. Mies ja nainen ovat langenneet selvästi syntiin ja tehneet aviorikoksen.
      1. Mitä jos syyllinen tunnustaa syntinsä ja katuu sitä? Miten synnin voi hylätä jäljestäpäin tässä tilanteessa?
      2. Mitä jos syyllinen ei tunnusta syntiä vaan pitää tapahtumia Jumalan johdatuksena?
  2. Elävätkö hylätty vaimo ja hänen miehensä jatkuvassa aviorikoksessa?
    1. Mies ei ole ollut ennen naimisissa, joten liitto on hänelle ensimmäinen.
    2. Vaimo ei ole tehnyt ensin aviorikosta eikä häntä voida pitää syyllisenä miehen tekemään aviorikokseen. Hän on ns. syytön osapuoli eli muun kuin haureuden tähden hylätty puoliso. (Matt 5:31,32; 19:1-12.)

Tämä esimerkki on elävästä elämästä eli se on todella tapahtunut. Miten pariskuntia tulisi nyt neuvoa, jos he tulisivat seurakuntaasi?

Oma kantani ja uskoakseni Jumalan tahto on se, etteivät hylätty vaimo ja hänen miehensä ole syyllistyneet missään vaiheessa aviorikokseen. He saavat jatkaa avioliitossa ja tekevät siinä Jumalan tahdon.

Aviorikoksen tehnyt mies on vapaa entisen syntinsä seuraamuksista, jos on muuttunut sydämeltään ja tunnustanut rikkeensä sekä katunut sitä. Syntiä ei voi hylätä enää muuten kuin sydämessä: sen voi tunnustaa ja sanoutua irti vastaavanlaisesta käytöksestä sekä ajatusmallista jatkossa.

Aviorikoksen tehneen miehen uusi vaimo on niin ikään syyllinen aviorikokseen ja vapautuu syyllisyyden taakasta sekä seuraamuksista vain mielenmuutoksen ja anteeksisaamisen kokemisen kautta. Avioliittoa ei pidä vaatia enää purettavaksi, koska paluuta entiseen ei ole ja muutenkin uusi liitto sitoo puolisoita toisiinsa.

Uusi liitto on lainvoimainen molempien parien elämässä. Synnissä eläminen on riippuvaista siitä, mikä on avionrikkoneiden sydämen asenne ja mielenlaatu, ei siitä, että he ovat keskenään naimisissa ja sukupuoliyhteydessä.

Uskovaisen tulee tunnustaa synti ja hylätä synnissä eläminen, jos mielii tehdä Jumalan tahdon elämässään. (Snl 28:13; 1Kor 15:34; Room 6.) Tässä tapauksessa synnin voi hylätä vain sydämessä, ei käytännössä, koska uusi avioliitto ei ole jatkuvaa huorintekemistä ja aviorikosta. Huorintekeminen ja aviorikoksessa eläminen on kiinni sydämen asenteesta eikä parisuhteesta, missä eletään ja sen laillisessa muodossa: avioliitto, avoliitto, uusi avioliitto, ensimmäinen ja yksi ainoa avioliitto.

Esimerkki 2

Avoliitossa elävä alkoholisoitunut pariskunta tuli uskoon. Seurakunnassa opetettiin, etteivät he voineet mennä naimisiin, koska he olivat molemmat eronneet entisestä puolisostaan. Ainoa vaihtoehto oli erota ja jäädä yksin, sillä entisiin liittoihin ei ollut paluuta eikä tahtoa: ne olivat päättyneet lopullisesti.

Toinen puolisoista teki jonkin ajan kuluttua itsemurhan, koska ei kestänyt tätä tilannetta. Toinen ajautui takaisin alkoholiin ja luopui uskostaan. Neuvoiko seurakunta oikein?

Oma kantani on se, että seurakunta neuvoi väärin. Pariskunnalle olisi pitänyt sallia avioliitto eikä sitä olisi tullut pitää jatkuvana huorintekemisenä eli aviorikoksessa elämisenä.

Tämäkin esimerkki on totta eli näin on tapahtunut kuulemani mukaan todellisessa elämässä.

Esimerkki 3

Erään naisen avioliitto päättyi miehen tekemään aviorikokseen ja avioeroon. Mies avioitui uudestaan naisen kanssa, jonka kanssa oli tehnyt huorin. Eronneella naisella oli useita parisuhteita, kunnes hän meni avoliittoon ja sai lapsia uudelle miehelleen. Tämä mies on eronnut ja hänellä on lapsia entisestä liitostaan. Hänen vaimonsa elää avoliitossa uuden miehen kanssa. Kukaan näistä henkilöistä ei ole uskovainen.

Mikä olisi Jumalan tahto näihin henkilöihin nähden?

Uskon, ettei kumpaakaan uutta liittoa ole tarkoitus hajottaa. Jokainen on syyllinen syntiin jossakin määrin, vaikka vain osa on ensimmäisenä rikkonut avioliiton tekemällä huorin puolisoaan vastaan. Jos joku tulee uskoon ja kokee anteeksiantamuksen sekä mielenmuutoksen, niin hän voi jatkaa uudessa liitossaan eikä tee siinä syntiä. Avoliitto olisi tosin syytä pyrkiä muuttamaan avioliitoksi.

Myös tämä esimerkki on elävästä elämästä. Emme siis puhu pelkästään teoriaa vaan yritämme antaa käytännön neuvoja oikeisiin elämäntilanteisiin. Mikä on Jumalan tahto eri tapauksissa?

Vastaavia esimerkkejä on lukuisia. Jokainen tapaus tulisi käsitellä yksityistapauksena. Silti tietyt suuntalinjat ohjeisiin on syytä olla olemassa ja niiden tulee perustua Raamatun kirjoituksiin.

Petteri Haipola 01.06.2008

Sivun alkuun