Paavalin ja Jeesuksen opetuksen tulkintaa

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  3. tammikuuta 2009  •  muokattu 14. tammikuuta 2010.

Paavalin ja Jeesuksen opetusten tulkintaa koskien avioliittoa, avioeroa ja sen jälkeistä uutta avioliittoa

Korinttolaiskirjeen ja Jeesuksen opetusten yhdistäminen toisiinsa

1.Korinttolaiskirje:
7:8 Naimattomille [miehlle] ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin;
7:9 mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa.

Tässä Paavali sanoo mielipiteenään sen, että naimattomien miesten ja leskien on parasta pysyä naimattomana, mutta jos eivät voi hillitä sukupuolisia halujaan, niin menkööt naimisiin. Avioliiton syy ei tietenkään saa olla pelkkä sukupuolisten halujen tyydyttäminen, mutta se voi olla yksi tekijä, kun valitaan naimattomuuden tai avioliiton välillä.

7:10 Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään;
7:11 mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.

Tässä Paavali puhuu kahden uskovaisen välisestä avioliitosta. Opetus pitää yhtä Herran sanojen kanssa. (Matt, 5:32 ja 19:9.)

7:12 Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö;
7:13 samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä.
7:14 Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.
7:15 Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut.
7:16 Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?
7:17 Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä asemassa, missä hänet Jumala on kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa.

Tässä Paavali puhuu "muista" kuin kahden uskovan välisestä avioliitosta. Hän sanoo mielipiteenään ohjeelliset sanat koskien seka-avioliittoa, jossa toinen puolisoista ei ole kristitty. Jos siis joku pakana oli tullut uskoon, niin hän ei saanut oma-aloitteisesti hakea eroa ei-kristitystä puolisostaan, mutta jos ei-kristitty otti hänestä eron, niin silloin tämä hylätty uskovainen oli vapaa avioliiton siteistä.

7:18 Jos joku on kutsuttu ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään.
7:19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.
7:20 Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.
7:21 Jos olet kutsuttu orjana, älä siitä murehdi; mutta vaikka voisitkin päästä vapaaksi, niin ole ennemmin siinä osassasi.
7:22 Sillä joka orjana on kutsuttu Herrassa, on Herran vapaa; samoin vapaana kutsuttu on Kristuksen orja.
7:23 Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.
7:24 Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.

Tässä jaksossa Paavali neuvoi uskovia, että heidän tuli pysyä siinä asemassa, missä heidät oli kutsuttu (suhteessa ympärileikkaukseen ja yhteiskunnalliseen asemaan), eikä uskon takia ollut syytä hakea näihin asioihin muutosta. Tärkeintä oli käskyjen pitäminen (uskon kuuliaisuus), ei lihan ympärileikkaus tai ympärileikkaamattomuus.

7:25 Mutta neitsyistä minulla ei ole Herran käskyä, vaan minä sanon ajatukseni niinkuin se, joka on Herralta saanut sen laupeuden, että hän on luotettava.
7:26 Olen siis sitä mieltä, että lähestyvän ahdingon tähden jokaisen on hyvä pysyä entisellään.

Tässä neitsyet tarkoittaa naimattomia (nuoria) naisia. Paavali suositteli heille naimattomuutta jonkin tulevan suuren ahdingon vuoksi. Tätä ohjeellista neuvoa ei siksi tarvitse pitää ajattomana.

7:27 Jos olet sidottu vaimoon, älä pyydä eroa (lysis); jos olet eronnut (lyoo) vaimosta, älä pyydä itsellesi vaimoa.
7:28 Mutta jos menetkin naimisiin, et syntiä tee; ja jos neitsyt menee naimisiin, ei hänkään tee syntiä; mutta ne, jotka niin tekevät, joutuvat kärsimään ruumiillista vaivaa, ja siitä minä tahtoisin teidät säästää.

Tässä Paavali puhuu edelleen seka-avioliitoista. Uskova ei saa hakea oma-aloitteisesti eroa eriuskoisesta puolisostaan(, jos se vain hänen rauhaansa parhaiten sopii, 1Kor, 7:12-17), vaan hänen tulee pysyä siinä asemassa, jossa hänet kutsuttiin kristityksi. Jos Jumalan tykö kääntynyt kristitty oli kuitenkin ehtinyt erota entisessä elämässään ennen uskoontuloa, tai ei-kristitty puoliso oli hylännyt hänet uskoontulon jälkeen, niin silloin Paavalin neuvo oli pysyä naimattomana; kuitenkin, jos tällainen eronnut uskova meni nyt kristittynä naimisiin toisen kristityn kanssa, ei hän tehnyt syntiä, niin kuin eivät neitsyetkään syntiä tee, jos naimisiin menevät.

Tässä kohdassa Paavali antaa selvän ohjeen siitä, että entisessä elämässään avioeron kokeneen on hyvä pysyä naimattomana, mutta jos hän menee naimisiin, niin hän ei tee syntiä. Avioliitto ei siis sido tällaisissa tapauksissa kuolemaan asti, mutta uskovien välisissä avioliitoissa avioliitto todellakin velvoittaa ja sitoo kuolemaan asti. (1Kor, 7:10-11, 39; Room, 7:2.)

Nämä ovat Uuden testamentin perusohjeet koskien avioliittoa, avioeroa ja mahdollista uutta avioliittoa. Opetus on tältä osin selvää, mutta kun myös uskovaiset ovat kokeneet avioeroja - kuka mistäkin syystä - ja ovat sitten ehtineet avioitua uudestaan, tai avioituvat uudestaan Jumalan sanan ja seurakunnan ohjeista riippumatta, niin nämä tapaukset tulisi arvioida yksittäisinä tapauksina tilanteen mukaan evankeliumin hengen mukaan, ei lain kirjaimen mukaan, joka ei tunne mitään armoa ennen tehdyistä synneistä. Nykyisyys siis ratkaisee, eivät menneet synnit.

Eri verbien ja substantiivien käyttäminen avioerosta

Khooridzoo ja afieemi ovat merkitykseltään erota (mm. avioliitosta) ja hylätä, lähteä pois jostakin (esim. hylätä puoliso, lähteä pois paikkakunnalta, avioliitosta). Näitä molempia verbejä käyttävät sekä Paavali että Jeesus opettaessaan avioliitosta ja erosta.

Jakeessa 1Kor 7:27a. Paavali kirjoittaa samasta asiasta, mutta käyttää eri substantiivia ja verbiä, mikä sinällään ei kumoa itse ajatusta ja opetusta koskien seka-avioliittoa.

"Oletko sidottu (deoo) vaimoon? Älä etsi eroa (lysis: verbistä lyoo)! Oletko eronnut ("lyoo", josta "lysis" on johdettu) vaimosta? Älä etsi vaimoa! Mutta jos menetkin naimisiin, niin et ole syntiä tehnyt. Ja jos neitsyt menee naimisiin, niin hänkään ei ole tehnyt syntiä." (1Kor, 7:27-28a-b)

Sanakirjat ja kielentuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että substantiivi "lysis" on johdettu verbistä "lyoo", ja sen merkitys on kyseisessä kohdassa "avioero". Asiayhteys paljastaa edelleen sen, että tätä seuraava verbi "lyoo" ei voi tarkoittaa "naimatonta" ihmistä, joka ei olisi ollut koskaan naimisissa: se ei siis tarkoita neitsyttä. "Vaimosta päästetty (vapautettu)" veli on tässä kohdassa varmuudella sellainen veli, jolla on ollut vaimo tai vaimoja, mutta ei ole enää.

On ehdotettu, että "vaimosta vapautettu ja irti päästetty veli" olisi tässä tapauksessa "leski", niin kuin jakeessa 1Kor, 7:8. Jos tämä olisi totta, niin jakeen 27 alkuosan neuvo "Älä etsi eroa" tulisi johdonmukaisesti kääntää "Älä etsi vapautusta... (tappamalla tai tapattamalla vaimosi)", koska "lysis" on johdettu verbistä "lyoo", joka tarkoittaa "erota, erottaa, päästää irti, vapautua, tulla vapautetuksi, irrottaa, tulla irrotetuksi". Tätä sanavalintoihin perustuvaa johdonmukaisuutta tukee vielä se, että verbi "deoo" (1Kor, 7:27) esiintyy jakeissa 1Kor 7:39 ja Room 7:2, joiden mukaan "vaimo on sidottu avioliiton sitein mieheensä niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa tästä miehen laista".

Koska substantiivi "lysis" (1Kor 7:27 "Älä etsi vapautusta") tarkoittaa Paavalin opetuksessa "avioeroa", niin on johdonmukaista, että samassa jakeessa esiintyvä verbi "lyoo" tarkoittaa niin ikään "avioeroa" eikä "kuoleman kautta tapahtuvaa avioliiton siteistä vapautumista". Paavali ei siis puhu enää "leskistä" jakeissa 1Kor, 7:27-28, vaan hän puhuu "seka-avioliitosta eronneista veljistä". Tämä tulee ilmi asiayhteydestä, kun huomataan, miten Paavali jaksottaa opetuksensa koskemaan välillä kahden uskovaisen välistä avioliittoa ja välillä seka-avioliittoa, jossa toinen puolisoista ei usko.

Kenestä missäkin Raamatun kohdassa puhutaan?

Jakeissa 1Kor 7:8-9 Paavali puhuu uskovista naimattomista miehistä ja leskistä.

Jakeet 10-11 puhuvat kahden uskovaisen välisestä avioliitosta. Huomaa, että Jeesus ei antanut mitään ohjeita seka-avioliitoista, vaan puhui ainoastaan Israelin kansaan kuuluvista, kun opetti avioliitosta ja avioerosta. (Matt 5:32; 19:6-9.) Uudesta testamentista ei löydy muuta opetusta seka-avioliitoista ja avioerosta niitä koskien kuin Paavalin mainittu opetus, joka on ohjeellinen uuden liiton seurakunnalle. (1Kor, 7:12-16, 27-28.)

Jakeet 1Kor 7:12-17 puhuvat seka-avioliitoista. Uskova ei saa hakea oma-aloitteisesti eroa ei-uskovasta puolisostaan: uskovan on jäätävä siihen asemaan, jossa hänet on kutsuttu, siis aviosäätyyn. Jos ei-uskova kuitenkin hylkää uskovan puolison, niin uskova on vapaa eli päästetty irti avioliiton siteistä. Laki ei sido häntä tässä tapauksessa entiseen puolisoonsa, ja hän on vapaa menemään naimisiin kristityn kanssa, mutta Paavali suosittelee silti naimattomuutta ei-uskovan puolison hylkäämäksi tulleille uskoville. (1Kor, 12:27-28.)

Jakeet 1Kor 7:18-24 kertovat ohjeita suhteessa ympärileikkaukseen (juutalaisuuteen) ja yhteiskunnalliseen tai sosiaaliseen asemaan perheyhteisössä, kotitaloudessa. Uskovan on hyvä jäädä siihen asemaan, jossa hänet on kutsuttu.

Jakeet 25-26 puhuvat uskovista neitsyistä (naisista), joille Paavali suositteli naimattomuutta.

Jakeet 27-28 puhuvat seuraavaa:

1Kor 7:27a-b: "Oletko sidottu vaimoon" (uskova veli on sidottu vaimoon, joka on tässä ei-uskova vaimo; uskovista on annettu jo aiemmin ohje jakeissa 10-11, jota Paavali ei tässä toista): "älä etsi eroa!"

1Kor 7:27c-d: "Oletko erotettu/ eronnut/ vapautettu/ päästetty irti vaimosta?" (uskova veli on joutunut eroon vaimostaan, joka on tässä tapauksessa ei-uskova vaimo). "Älä etsi vaimoa!" (Paavali suosittelee seka-avioliitosta eronneille naimattomuutta, mutta ei kiellä heiltä uutta avioliittoa, kunhan uusi puoliso on kristittty.)

1Kor, 28a: "Mutta jos menetkin naimisiin, niin et ole syntiä tehnyt." (Paavali hyväksyy ei-uskovan puolisonsa hylkäämäksi tulleen veljen uuden avioliiton. On luonnollista, että myös hylätty sisar on vapaa menemään naimisiin uskovan veljen kanssa. Jeesus ei antanut mitään ohjetta seka-avioliittoja ja eroja koskien, joten nämä Paavalin ohjeet ovat ainoat Uuden testamentin ohjeet näitä tapauksia varten!)

Vanhan testamentin ohjeet "seka-avioliitoista" koskevat vain Israelin kansaa. (5Moos, 7:1-5; Esra, 9-10.) Niitä ei tule soveltaa uuden liiton Jumalan kansaan sellaisenaan, koska silloin uskoontulleiden pakanoiden tulisi hylätä ei-uskovat puolisonsa ja lapsensa. Paavali antoi tässä ohjeet kaikkien aikojen uskovia ja seka-avioliittoja varten omana mielipiteenään, ei Herran käskynä, mutta apostolin sana on tässä kohdassa seurakuntaa velvoittava. (1Kor, 7:12-28.)

1Kor 7:28b: "Ja jos neitsyt (uskova sisar; uskovasta veljestä on annettu jo ohje ja neuvo jakeissa 8-9) menee naimisiin, ei hänkään ole syntiä tehnyt."

Jakeet 29-40 puhuvat pelkästään uskovien välisistä avioliitoista. Silloin ovat voimassa jakeiden 10-11 ohjeet, joiden mukaan uskova ei saa erota uskovasta puolisostaan. Jos kuitenkin eroaa, niin hänen tulee pysyä naimattomana. Jos toinen puolisoista menee naimisiin toisen kanssa, niin tämä toinenkin vapautuu siinä vaiheessa avioliiton siteistä, samalla tavalla kuin seka-aviolittossa ja erossa tapahtuu.

Jeesus kohdisti sanansa lähinnä Israelin kansalle, jota varten hän oli tullut evankeliumia saarnaamaan. (Matt, 15:24; vrt. 10:5-6.) Toki hänen opetuksensa avioliitosta sopii kaikille ihmisille ihan yhtä hyvin kuin Israelillekin, mutta on huomattava se, että Jeesus ei antanut mitään ohjeita seka-avioliitoista, eikä niistä tapauksista, joissa ei-uskova puoliso on hylännyt uskovan puolison. (Matt, 7:31-32; 19:3-12; +rinnakkaisevankeliumit.) Niinpä vain Paavalilta on säilynyt opetusta koskien seka-avioliittoja ja ne ovat siksi ohjeellisia kaikkien aikojen pyhille ja uskoville Jumalan seurakunnassa. (1Kor, 7:12-28.)

Paavali puhui roomalaiskirjeessä avioliittoa koskevan "miehen lain" yleisestä sitovuudesta "lain tunteville": avioliitto on vaimoa sitova, kunnes mies kuolee. (Room, 7:1-6.) Paavalin tarkoitus ei ole tässä kohdassa opettaa kaikkia tapauksia koskevaa yleispätevää lain käskyä avioliiton sitovuudesta uuden liiton seurakunnalle, vaan hän käyttää avioliittoa koskevaa lainsäädäntöä ja sen pääsääntöä esimerkkinä siitä, miten "uusi luomus" (eli kristitty) on kuollut "pois laista" (vrt. Gal, 2:19-20.) ja elää nyt "uudelle miehelleen" eli "Kristukselle". Riippumatta siitä, kohdistiko Paavali sanansa "israelilaisille" vai "uuden liiton Jumalan lapsille", jotka "tuntevat lain" (joko Mooseksen lain tai uuden liiton Kristuksen lain, 1Kor, 9:19-27), niin tätä kohtaa ei ole tarkoitettu yleispäteväksi ohjeeksi kaikkia tapauksia koskien. Jos toinen puolisoista on tehnyt aviorikoksen ja elää uskottomana avioliitossa puolisoaan kohtaan, tai hylkää eriuskoisuuden vuoksi uskovan puolison, niin näissä tapauksissa uskova puoliso ei ole sidottu entiseen liittoonsa vaan on vapaa avioitumaan uudelleen, kunhan menee naimisiin uskovaisen kanssa, eikä hän tee silloin syntiä. (Matt, 7:31-32; 19:3-12; 1Kor, 7:12-28.)

Jos lukija ei hahmota kokonaisuutta ja yksityiskohtia asiayhteydessä, niin hän ei huomaa, kenestä Paavali ja Jeesus kulloinkin puhuvat.

Jeesuksen opetusta avioerosta ja uudelleen avioitumisesta

Jeesus antoi ohjeensa vain Israelin kansalle, ei uuden liiton seka-avioliittoja koskien. Jeesuksen opetuksia voidaan silti soveltaa uuden liiton uskovien väliseen avioliittoon (Room, 7:2; 1Kor, 7:8-11, 39-40.), mutta ei seka-avioliittoihin, koska niistä on olemassa vain Paavalin opetus. (1Kor, 7:12-17, 27-28.)

Jos joku hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden eli kukaan ei tee aviorikosta, niin silloin ei kummallakaan ole lupaa mennä naimisiin: tulee pysyä naimattomana tai sopia ja palata yhteen entisen puolison kanssa. Matt 5:32; 19:9; 1Kor, 7:10-11 Jos joku menee naimisiin hylätyn kanssa, niin hän tekee huorin: hylätty puoliso ei ole tehnyt aviorikosta ennen tätä uutta avioliittoa, joka on aviorikos myös hänen uudelle puolisolleen, koska kukaan ei ole sitä ennen tehnyt huorin. Avioliitto ja sen sitovuus katkeavat Jumalan silmissä lopullisesti vasta sukupuoliyhteyteen uuden puolison tai kumppanin kanssa aviopuolisoiden eroamisen jälkeen.

Entisen aviopuolison synti on tässä tapauksessa se, että hän on hylännyt puolison ilman laillista syytä.

Siis: entinen puoliso on saattanut hylätyn tekemään huorin, ja on siten hänkin syypää syntiin, vaikka ei tee itse huorin. Toisen saattaminen huorintekoon on sekin synti, eli on syntiä hylätä puoliso "mistä syystä tahansa" ilman päteviä ja laillisia syitä Jumalan edessä. Jos tämä puolisonsa hylännyt ja toisen syliin ajanut menee itse myöhemmin naimisiin uuden puolison kanssa, niin he eivät tee huorin tässä asiassa, koska se entinen puoliso on jo uudessa avioliitossa, ja rikkonut siten avion sukupuolisen pyhyyden ensimmäisenä. Koska tilanne olisi tässä vaiheessa jo ihan mahdottomassa solmussa, ei uusia avioliittoja tarvitse enää purkaa, jos ja kun joku tulee uskoon tai uudistuu uskossaan, mutta synnit tulee tunnustaa ja kokea mielenmuutos pois tällaisesta haureellisesta menettelystä, jotta uudet avioliitot eivät jäisi jatkuvaksi huoruudessa elämiseksi.

Tästä edellisestä tapauksesta, jonka mukaan hylätty puoliso ei saa mennä naimisiin entisen puolison eläessä, on poikkeuksena se, että joku uskova tulee esimerkiksi saatanan palvojan tai muslimin hylkäämäksi: silloin hylätty voi mennä naimisiin uskovan kanssa, vaikka entinen puoliso eläisi, mutta ei hänen silti välttämättä kannata avioliittoa enää tavoitella - sehän on Paavalin ohje tällaisissa tapauksissa. (1Kor, 7:12-35.)

Jos toinen puolisoista tekee aviorikoksen, eikä toinen anna sitä anteeksi, niin syyttömällä on lupa ottaa avioero, eikä hän tee huorin, jos ottaa uuden puolison. Matt, 5:32; 19:9 Jos syytön puoliso antaa anteeksi, eikä ota eroa, niin tätä aviorikosta ei ole lupa myöhemmin käyttää perusteena luvalliselle avioerolle.

Jos aviorikoksen tehnyt menee naimisiin toisen kanssa, niin hän on tehnyt huorin jo ennen tätä uutta avioliittoa, ja hänen kanssaan naimisiin menevä tekee myös huorin, kun nai haureellisen ja haureuden tähden hylätyn puolison. Sen sijaan hylkääjä eli syytön puoliso ei tee huorin, jos menee uudestaan naimisiin. Hänellä oli lupa menetellä tällä tavalla, koska hänen entinen puolisonsa petti hänet ja avioliiton ehdot, niin että ero oli lupa ottaa ja avioitua uudelleen ilman syntiä.

Miten sitten tulisi menetellä, jos huorin tehnyt tai hänen uusi puolisonsa uudistuu mieleltään ja tulee uskoon myöhemmin, uuden liiton solmimisen ja sitä edeltäneen huorinteon jälkeen?

Jos entinen uskollinen puoliso on mennyt uudestaan naimisiin, niin kenenkään ei tarvitse erota, eikä uusi liitto ole huoruudessa elämistä.

Jos entinen uskollinen puoliso ei ole mennyt uudestaan naimisiin, niin on toimittava tapauskohtaisesti. Usein avioero on niin lopullinen, että sovinnon tekeminen ja paluu entiseen liittoon on pois suljettu vaihtoehto. Tällöin olisi oikein jäädä uuteen avioliittoon. Ajatellaanpa vielä niin, että se, joka nai huoruuden tähden hylätyn puolison, on nyt ensimmäistä kertaa naimisissa, ja tulee uskoon. Tämä avioliitto on hänelle ensimmäinen. Olisiko mitätöitävä tämä huoruudesta syntynyt avioliitto ja käskettävä häntä eroamaan? Lapset eivät saisi vaikuttaa tässä asiassa mitään, sillä Raamattu ei anna erivapauksia lapsiperheen huorintekijöille. Vai olisiko katsottava edelleen armon silmin ja annettava lupa jäädä avioliittoon, niin että sitä ei pidetä jatkuvana syntinä, vaikka avioliitto sai alkunsa haureuden teosta? Minusta tämä olisi oikea tapa toimia, sillä menneet synnit on saatu anteeksi, ja nykyisyys ratkaisee.

Rakkaus peittää syntien paljouden, joten eikö se ratkaise, mitä nyt on, eikä se, mitä oli ennen? (Tiit 3:1-7)

Mooseksen laki, avioero ja uudelleen avioituminen

Mooseksen laissa on lupa antaa vaimolle erokirja, jos mies löytää hänessä jotakin häpeällistä. (5Moos, 24:1-4.) "Häpeällinen" ei voi tarkoittaa aviorikosta, koska siitä oli säädetty kuolemanrangaistus: samoin monet muutkin haureuden synnit on rajattu pois, koska niistä on säädetty kuolemanrangaistus. (3Moos, 20:10-21.) Raamatun tutkijat eivät ole päässeet täyteen yksimielisyyteen siitä, mitä tämä "häpeällinen" voisi tarkoittaa. Itse en lähde siitä tässä kirjoituksessani arveluitani esittämään.

Mooseksen laki salli hylätyn vaimon mennä uudestaan naimisiin, mutta hänellä ei ollut lupa palata entisen miehensä luokse, jos myös tämä uusi mies ottaisi hänestä avioeron. Nykyään pidetään avioeron kokeneen parhaana vaihtoehtona palata takaisin entiseen liittoonsa, vaikka toinen puolisoista olisi tehnyt aviorikoksen, ja jopa silloin, kun toinen tai molemmat puolisot ovat solmineet uuden avioliiton. Parhaana vaihtoehtona pidetään siis monissa ryhmissä sitä, että uusperheet hajotetaan, ja liitetään eronneet takaisin yhteen, tai sitten heidän tulee jäädä naimattomiksi uusperheen hajottamisen jälkeen, jos paluu takaisin ensimmäiseen avioliittoon ei onnistu.

Jos nyt pidettäisiin tätä Mooseksen lain säädöstä (5Moos, 24:1-4) ikuisena Jumalan lain säädöksenä, jota Jeesus ei koskaan kumonnut (Matt, 5:17-20.), niin miten tulisi tulkita Jeesuksen opetukset tätä taustaa vasten? (Matt, 5:31-32; 19:3-9.) Lienee selvää, että silloin Jeesus ei pitänyt tätä nimenomaista lain käskyä sellaisena, joka on voimassa ja velvoittaa uskovia noudattamaan sitä siihen asti, kunnes taivas ja maa katoavat?

Voisimmeko tehdä tästä sellaisen johtopäätöksen, että muutkin kymmenen käskyn ulkopuoliset käskyt ovat vanhentuneet, eivätkä ole voimassa uuden liiton järjestyksen aikana. (Hebr, 9:9-10.) Tästä on kuitenkin poikkeuksena pari lain käskyä, joita apostolit ja Jerusalemin seurakunnan vanhimmat velvoittivat uskovia noudattamaan uudessa liitossa. (Apt, 15:28-29; 16:4.) Ne eivät koskeneet ainakaan suoraan avioeron jälkeistä uutta avioliittoa.

Edellisen kappaleen tulkintaan päädytään sillä tavalla, että pidetään "muun kuin haureuden tähden hylätyksi tulleen vaimon uutta avioliittoa aviorikoksena". (Matt, 5:31-32; 19:3-9.) Jos taas "hylätty" olisi kaikissa tapauksissa "haureellinen" puoliso, esimerkiksi irstailija ja rietas, niin silloin edelliseen tulkintaan ei ole perustetta. Jeesushan salli avioeron haureuden perusteella, eikä kieltänyt syyttömältä puolisolta uutta avioliittoa. On kuitenkin vaikea osoittaa, että "hylätty" olisi aina "haureellinen", eikä "mistä muusta syystä tahansa hylätty".

Mihin perustuu kehotus palata takaisin ensimmäiseen avioliittoon?

Monissa seurakunnissa opetetaan sillä tavalla, että ainoa lainvoimainen avioliitto on ensimmäinen avioliitto riippumatta siitä, onko uskovainen puoliso enemmän tai vähemmän syyllinen avioeroon, tai milloin hän on avioeron kokenut ja uuteen liittoon mennyt: ennen uskoontuloa vai vasta sen jälkeen? Uudelleen avioituneita kehotetaan hylkäämään nykyiset puolisonsa ja pysymään naimattomana tai palaamaan ensimmäiseen avioliittoonsa. Mihin tällainen menettely perustuu?

Raamatussa ei näyttäisi olevan yhtään kohtaa, jossa entinen puoliso voisi palata normaaliin avioliittoon entisen puolisonsa kanssa. Kun Daavid otti poikansa "saastuttamat" vaimot takaisin, niin heistä tuli "elävän miehen leskiä", eikä Daavid enää yhtynyt heihin. (2Sam, 20:3) Jakeet 5Moos, 24:1-4 puhuvat niin ikään saastutetusta vaimosta, jota ei ole lupa ottaa takaisin.

Suoraa ohjetta ei siis aviorikoksen jälkeiseen yhteen palaamiseen ole Raamatussa annettu. Toki se on kuitenkin anteeksiantamuksen hengen mukaista, mutta avioeron jälkeen ei ole annettu ohjetta tai lupaa palata entiseen liittoon takaisin. Siispä kehotus palata takaisin siihen perustuu vain siihen, että "sitä ei ole kiellettykään" ja yleensä anteeksiantamukseen sekä sovinnon tekemiseen siinä tapauksessa, että huoruudessa ei eletä, 1Kor 7:10-11. On selvä, että tuossa Paavalin mainitsemassa tapauksessa ei ole menty toiselle, eli sekään ei kelpaa Raamatun esimerkiksi.

Sairasta opetusta ja kehotusta hajottaa uusperheet ja tavoitella ensimmäistä puolisoa

On ihmisiä, joiden mielestä uusi avioliitto on kaikissa tapauksissa jatkuvaa aviorikoksessa elämistä ensimmäistä puolisoa vastaan (siis: jatkuvaa uskottomuutta ensimmäistä puolisoa vastaan). Asiaan ei vaikuta mitään se, onko ensimmäinen puoliso mennyt toiselle tai jäänyt elämään yksin. Vain kuolema päättää tällaisten ihmisten silmissä avioliiton ja vapauttaa jatkuvasta aviorikoksesta yksin elämisen ohella. Heidän ohjeensa on siis hylätä uusi puoliso kaikissa tapauksissa ja jäädä elämään yksin. He kehottavat lisäksi uskoontullutta rukoilemaan ensimmäisen puolisonsa takaisinsaamista, vaikka avioerosta olisi kulunut kuinka kauan aikaa tahansa, ja riippumatta siitä, elääkö entinen puoliso toisen kanssa vai ei.

Erityisen sairasta ja raakaa tällainen opetus on niiden uskovien kohdalla, jotka ovat olleet ensimmäisen puolisonsa syntien uhreja: ensimmäinen puoliso on pettänyt heitä tai aiheuttanut muulla tavalla avioeron. Vielä sairaammaksi ohjeet tekee se, jos avioero ja uudelleen avioituminen ovat tapahtuneet ennen uudestisyntymistä, jumalattomuuden aikana.

Jos ensimmäinen puoliso on mennyt toiselle, niin useimmiten on Jumalan tahdon mukaista antaa hänen jäädä uuteen liittoonsa. Voi olla jopa sairasta alkaa rukoilla hänen uuden liittonsa hajoamisen puolesta ja tavoitella paluuta ensimmäiseen liittoon. Silti joissakin lahkoissa toimitaan juuri tällä tavalla ja syyllistetään niitä uskovia, jotka elävät uudessa liitossa, kun entiseen ei ole enää paluuta.

Se, että etenkin synnin uhreille annetaan mahdollisuus elää uskovaisena avioliitossa uskovaisen puolison kanssa, ei oikeuta vääryydessä elämistä ja uskottomuutta seurakunnissa. Jotkut henkilöt käyttävät väärin armoa ja anteeksiantoa, niin että hylkäävät puolisonsa ja vaihtavat uuteen mielihalujensa mukaan. Tällaista käytöstä ei pidä hyväksyä eikä rohkaista ketään siihen, vaan mieleltään haureelliset ja avionrikkojat tulee erottaa pyhien yhteydestä, niin kuin ohjeet on seurakunnalle tästä asiasta annettu. (1Kor, 5:9-13.)

Monet uskoontulleista eivät edes halua palata takaisin ensimmäisen puolisonsa luokse. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä avioeroon on yleensä vakavat syyt. Usein on vielä niin, että ensimmäinen puoliso ei hänkään tahdo palata takaisin uskoontulleen luokse: ei edes oman uskoontulonsa jälkeen. Lisäksi on otettava huomioon se, elääkö ensimmäinen puoliso toisen kanssa: onko Jumalan tahto erottaa uusi pariskunta toisistaan? Entä lapset? Tuleeko heidät erottaa toisesta vanhemmastaan vain siksi, että jo kertaalleen tuhoutunutta liittoa yritetään väkisin saada toimimaan? Pääsääntöisesti voidaan sanoa suoraan, että paluun yrittäminen ensimmäiseen liittoon näissä tapauksissa on Jumalan tahdon vastainen inhimillinen yritys.

Jumalan tahto on tarkastella tilannetta uudestaan puhtaalta pöydältä siitä hetkestä lähtien, kun joku on tullut uskoon ja uudestisyntynyt. Jos uskovainen on kokenut avioeron entisessä elämässään, on hän nyt uskovaisena Jumalan lapsena vapaa menemään naimisiin uuden uskovaisen puolison kanssa tai pysymään naimattomana. Paavali suositteli naimattomuutta näissä tapauksissa, eikä se ole huono vaihtoehto, vaikka sitä nykyään vieroksutaan. Jos joku eronnut menee kuitenkin naimisiin tässä tapauksessa, niin ei hän tee syntiä Paavalin opetuksen mukaan. (1Kor, 7:27-28.)

Vaikka pääsääntö on unohtaa mennyt puoliso eikä yrittää vastentahtoisesti haikailla takaisin hänen luokseen, niin tähän pääsääntöön voi olla poikkeuksia. Voi olla, että joku uskovainen on kokenut henkilökohtaiseksi johdatuksekseen rukoilla ensimmäistä puolisoaan takaisin ja niin myös tapahtuu. Ensimmäinen puoliso tulee myös uskoon ja hylkää mahdollisen uuden ja synnissä elävän puolisonsa, niin että palaa uskoontulleen ensimmäisen puolisonsa tykö. Vaikka Raamatussa ei ole yhtään kohtaa, jossa neuvotaan näin tekemään tai annetaan lupa palata toisen avioliiton jälkeen ensimmäisen puolison luokse – se on itse asiassa Mooseksen laissa kiellettyä! (5Moos, 24:1-6) – niin uuden liiton Hengen ja anteeksiantamuksen mukaista olisi sopia ensimmäisen puolison kanssa, jos se ei hajota uusperhettä ja on Jumalan tahto yksittäisessä tapauksessa, mitä ei voida kuitenkaan Raamatun yleisohjeilla lainkaan puolustaa.

On siis hyvin outoa ja jopa sairasta, jos eronneille tarjotaan lähestulkoon vain sitä vaihtoehtoa, että palaavat ensimmäisen puolisonsa luokse tai jäävät elämään yksin. Jumalan tahto sen sijaan on säilyttää eheänä se, mikä säilytettävissä on, ja se on uskoontulleen uusi avioliitto, jos hän uudessa avioliitossa kutsumuksensa hetkellä elää. Jos hän elää yksinäisenä, niin hän on silloinkin vapaa menneisyyden siteistä ja voi niin tahtoessaan mennä naimisiin uskovaisen puolison kanssa, vaikka kyse ei olisi ensimmäisestä avioliitosta.

Miten aviorikoksen synnistä tehdään parannusta eli miten aviorikoksen synti hylätään?

Aviorikoksen synnillä tarkoitetaan Uudessa testamentissa "uskottomuutta puolisoaan kohtaan". Käytännössä se tarkoittaa sukupuolista uskottomuutta, mutta toki avioliiton voi rikkoa muillakin tavoilla, niin että se päättyy avioeroon. Avioeron sattuessa ovat usein molemmat osapuolet jonkin verran syyllisiä tapahtuneeseen, mutta joissakin tapauksissa toinen on selvästi syyllisempi osapuoli. Tällöin ei sitä vähemmän syyllistä tai syytöntä synnin uhria tule syyllistää avioeron johdosta, eikä kieltää häneltä mahdollista uutta avioliittoa uskovan puolison kanssa, koska hänellä on siihen lupa Jumalan sanan ohjeiden kokonaisilmoituksen perusteella. Sen sijaan syyllisen tai syyllisemmän osapuolen kohdalla ei tällaista lupaa ole annettu, mutta usein juuri se syyllisempi rikkoo ensimmäisenä avioliiton sukupuolisen pyhyyden ja menee toiselle. Tällöin se syyttömämpi osapuoli on entistäkin vapaampi menemään naimisiin jonkun muun kanssa, jos se on Jumalan johdatus hänen elämässään, uskovan ollessa kyseessä.

Jos syyllisempi osapuoli tulee katumukseen ja mielenmuutokseen, niin hänen tilanteessaan on paljon merkitystä sillä, miten hänen ensimmäinen puolisonsa on menetellyt avioeron jälkeen. Jos hän on uskovainen ja rukoilee erityisesti yhteisten lasten kanssa isää (tai äitiä) takaisin kotiin, niin silloin voi olla Jumalan tahto, että syyllinen puoliso hylkää uuden puolisonsa ja palaa takaisin entiseen liittoonsa. Kaikissa tapauksissa ei näin välttämättä ole parasta tehdä, sillä esimerkiksi uuteen liittoon syntyneet lapset ja ensimmäinen lapseton liitto voivat kääntää asian toiseen suuntaan. Tällaisiin tapauksiin ei ole välttämättä olemassa mitään yleispätevää ohjetta, vaan kukin tapaus on tutkittava erikseen ja etsittävä Pyhän Hengen avustuksella parhaiten toimiva ratkaisu kuhunkin liittoon ja perheeseen. Puolisot päättävät viime kädessä itse siitä, miten toimivat, mutta seurakunnassa voidaan antaa yleisen linjan ohjeita ja myös yksittäisen tapauksen tietojen perusteella neuvoja Jumalan tahdon mukaisen ratkaisun löytämiseksi.

Pääsääntönä voidaan siis pitää sitä, että kun on paljon rikottu, niin Jumalan tahto on pitää edes jotakin eheänä. Uusi avioliitto ja uusperheet ovat usein niitä, jotka saavat Jumalankin tahdon mukaan arvioituna säilyä, mutta ensimmäiseen liittoon ei ole kovinkaan usein järkevää tai edes mahdollista palata. Erityisesti silloin, kun molemmat puolisot ovat avioituneet uudestaan toisen kanssa, on aivan järjetöntä lähteä hajottamaan uusia liittoja ja uusperheitä, jotta saadaan yhdistettyä ensimmäisen liiton puolisot toisiinsa vasten heidän tahtoaan, ja vastoin muidenkin asianosaisten tahtoa (esimerkiksi uusperheiden lapset ja sukulaiset).

Jotta aviorikoksen synnistä voidaan tehdä parannus, eli se voidaan hylätä, ei sen takia tarvitse aina hylätä uutta puolisoa ja rikkoa uusperhettä. Joissakin tapauksissa tämä voi olla Jumalan tahto ja paras ratkaisu. Näin siinä tapauksessa, että avionrikkonutta puolisoa odotetaan takaisin kotiin ja rukoillaan hänen puolestaan. Tällöin uudessa liitossa ei ole yleensä vielä lapsia, mutta vanhassa liitossa voi yhteisiä lapsia olla. Jumalalle olisi mieleen se, että perhe yhdistyisi ja uusi vastoin Jumalan tahtoa syntynyt liitto purettaisiin. Silloin uudesta liitosta hylätyksi jäävä puoliso olisi periaatteessa vapaa menemään naimisiin jonkun avioonkelpaavan kanssa, mutta jotkut pitävät sellaista hylättyä "avioonkelpaamattomana" ja ainoa vaihtoehto on jäädä elämään yksin. (Matt, 19:3-12.) Itse näen syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan armon antavan mahdollisuuden elää uudessa avioliitossa, kunhan siinä on uskollinen nykyiselle puolisolleen.

Kun avioliitto on purkautunut, niin entiselle puolisolle ei periaatteessa voida edes olla "uskoton": aviorikoksessa eläminenhän tarkoittaa ensisijaisesti sukupuolista uskottomuutta omalle puolisolleen. Jos ensimmäinen puoliso on hänkin mennyt naimisiin jonkun toisen kanssa, niin vielä vähemmän voidaan puhua "uskottomuuden synnissä elämisestä": eihän se ensimmäinenkään puoliso ole silloin uskollinen, joten miten hänestä eronneelta voitaisiin odottaa tai vaatia uskollisuutta? Syytökset "jatkuvasta aviorikoksessa elämisestä" paljastuvat näin useissa tapauksissa melko järjettömiksi, eikä sellaisia syytöksiä tulisi seurakunnassa uskoville esittää: ei etenkään niille, jotka eivät ole omasta aloitteestaan ja tahdostaan avioeroa kokeneet, ja päätyneet sen jälkeen uuteen avioliittoon.

Miten jatkuvan aviorikoksessa elämisen synti hylätään?

Pääsääntö on se, että nykyisyys ratkaisee eikä menneisyys. Uudessa liitossa eläminen ei ole jatkuvaa huorintekoa. "Aviorikoksesta" eli "uskottomuudesta ensimmäistä puolisoa vastaan" ei "tehdä parannusta" hylkäämällä uusi puoliso, vaan muuttumalla sydämen ajatuksilta ja mielen hengeltä, niin että entisiä syntejä kadutaan, eikä eletä uudessa liitossa avionrikkojan mielellä ja sydämellä.

Jos joku hyväksyy seurakunnassa sen, että uskoontullut saa jäädä elämään uudessa avioliitossa, kun on solminut sen ennen uudestisyntymistään, niin hän tunnustaa sen, että "jatkuvan aviorikoksessa elämisen synnissä hylkäämiseksi" ei tarvitse erota uudesta aviopuolisostaan. Tässähän tapauksessa pelkkä sydämen ajatusten ja mielen muutos riittää, eikä uusi avioliitto ole "jatkuvaa aviorikoksessa elämistä". Tätä ohjetta voidaan sitten soveltaa myös uskovina tehtyihin synteihin ja uusiin avioliittoihin. Niissäkin tapauksissa "nykyisyys ratkaisee": ei menneisyys.

Usko Jeesukseen ei ole lakiuskonto, koska Jumala antaa syntejä anteeksi ja mahdollisuuden uuteen elämään puhtaalta pöydältä. Siksi ei ole mahdollista laatia yksityiskohtaisia sääntöjä, joiden mukaan voidaan kaikissa tapauksissa ohjeita antaa ja toimia. Avioparit päättävät asioista keskenään, mutta seurakunnassa voidaan antaa yleisiä ohjeita suuntaviivoista ja linjasta, jonka mukaan on Jumalan tahdon mukaista toimia, ja kun tapauksen yksityiskohdat ovat tiedossa, voidaan myös niiden perusteella antaa ohjeita ja neuvoja Jumalan tahdon mukaisen ratkaisun löytämiseksi.

Ennen uskoontuloa tapahtunut avioero ja uusi avioliitto

Asiat ovat melko selviä, kun puhutaan ennen uskoontuloa tapahtuneista asioista. Toki silloinkin on aviorikokseen syyllisiä osapuolia ja syyttömiä, ihan niin kuin uskovanakin olon aikana (tai syyllisempiä ja vähemmän syyllisiä). Pääasia on nähdä kuitenkin oikealla tavalla se, millä tavalla uskottomuuden synnistä "tehdään parannusta", kun on uskoon tultu.

Parannuksen tekemiseksi ei siis tarvitse (välttämättä) hylätä uutta puolisoa: riittää, että tuntee ja tietää uskottomuuden olevan syntiä, eikä elä enää uskottomuudessa nykyistä puolisoaan kohtaan, kun on tultu mielenmuutokseen.

Entisiä syntejä ei tarvitse alkaa kohtuuttomasti penkoa, eikä aina ole mahdollista selvittää, kumpi osapuoli on ollut enemmän tai vähemmän syyllinen tapahtuneeseen. Kun Jeesus antaa synnit anteeksi, niin hän antaa anteeksi koko paketin, eli kaikki menneet synnit ja syntisen mielenlaadun, vaikka kaikkia menneitä syntejä ei tunnistettaisi. Kaikkia menneen elämän asioita ei ole myöskään mahdollista korjata ja korvata aiheutettua vääryyttä. Eroon päättynyt avioliitto on sellainen asia, jota ei useinkaan pystytä enää korjaamaan, mutta onneksi avioeroon ja uuteen avioliittoon johtaneet synnit on saatu anteeksi, eikä niitä tarvitse alkaa enempää penkoa, kun on uskoon tultu. Uskova voi jatkaa elämäänsä sen jälkeen puhtaalta pöydältä ja pysyä nykyisessä liitossa, ellei sitten entinen puoliso ja yhteiset lapset odota avionrikkonutta takaisin kotiin. Tämän asian voi kukin selvittää ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla Jumalan johdatuksen mukaan.

Koska entinen liitto on purkautunut, niin uutta avioliittoa ei pitäisi ajatella jatkuvana uskottomuutena entistä tai ensimmäistä puolisoa kohtaan, niin kuin jotkut tekevät.

Jeesuksen sanat "tekee huorin" (tekee aviorikoksen, Matt, 5:32; 19:9) ovat kreikaksi aikamuodossa, joka tarkoittaa minun ymmärtääkseni reaaliaikaista tekemistä. Tämä taas voidaan ymmärtää joko kertaluontoisena ja päättyvänä aviorikoksena, joka päättyy uuden liiton alkamiseen, tai jatkuvana aviorikoksena, niin että uusi liitto on jatkuvaa uskottomuutta entistä puolisoa kohtaan. Tulkitsijan opillinen kanta ratkaisee sen, kumpaan tulkintaan hän kallistuu aikamuotoa tutkiessaan.

Riippumatta siitä, mikä aikamuodon tulkinta on oikein, on tärkeintä ihmisen sydämen tämän hetkinen tila: onko sydän avionrikkojan sydän vai uskollisen puolison sydän, niin että sydän on uskollinen uudelle puolisolle, kun taas vanha avioliitto on purkautunut, eikä entiselle puolisolle voida enää edes uskollisia olla. Jos entinen puoliso kaiken muun lisäksi on mennyt uudestaan naimisiin, niin miten hänelle voitaisiin olla uskollisia? Eihän hän itsekään ole silloin enää uskollinen, kun on mennyt uudelle puolisolle!

Näin vaatimus olla uskollinen entiselle puolisolle paljastuu melko absurdiksi useissa tapauksissa. Eihän sellaiselle voida olla uskollisia, jonka kanssa ei olla edes naimisissa (tai joka "on toisen oma")?! Silti sidotaan joitakin ihmisiä entiseen liittoon, vaikka se ei ole enää voimassa, eikä ole mahdollista olla uskollinen entiselle puolisolle.

Mitä sitten, jos uskovainen kokee avioeron ja menee toisen kanssa naimisiin?

Eikö parannuksen teko ole samanlaista kuin siinä tapauksessa, että joku on mennyt naimisiin ennen uskoontuloa? Jos uskovainen tunnustaa syntinsä ja elää tästä eteenpäin uskollisena uudelle puolisolleen, niin mitä muuta parannukselta voidaan enää odottaa?

On totta, että uskovilta voidaan odottaa moraalisesti parempaa käytöstä ja vaatia enemmän vastuuta avioelämän suhteen, mutta kyllä meillekin sattuu kaikenlaista, ja teemme syntiä, niin että liittomme voivat päättyä avioeroon. Näissä tapauksissa tulisi antaa uskoville mahdollisuus samanlaiseen parannuksen tekoon ja sydämen ajatusten muutokseen kuin jumalattomuudesta uskoon tulleillekin.

Koska parannuksen teko on tällaista, ja armo on tällaista, voivat jotkut käyttää armoa ja anteeksiantamusta väärin hyväkseen, niin että pyrkivät saamaan hyväksynnän syntiselle elämäntavalleen sen perusteella. Seurakunnassa ei tarvitse tietenkään hyväksyä sellaista, että joku uskova kiistää kaikille ilmeisen syyllisyytensä esimerkiksi avioeroon johtaneisiin synteihin ja aviorikoksiin, ja vaatii sitten oikeutta jatkaa uskottomalla sydämellä ilman parannusta pyhien yhteydessä. Sellaisiakin tapauksia valitettavasti on olemassa, mutta heidän vuokseen ei pidä tuomita kaikkia avioeron kokeneita samalla tavalla "jatkuvassa aviorikoksessa eläviksi", koska kaikki eivät sitä ole.

Armo antaa mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä uudestaan. Joskus Jumalan tahto voi olla se, että uskovana tai jumalattomana solmittu uusi avioliitto puretaan, ja uskova palaa ensimmäisen puolisonsa luokse, etenkin jos tämä on syytön osapuoli ja "perhe odottaa ja rukoilee isää (tai äitiä) takaisin kotiin". Kaikissa tapauksissa näin ei kuitenkaan ole, joten mitään ehdottomia ja yksiselitteisiä sääntöjä ei tästä asiasta voida tehdä.

Sellainen opetus, jossa niputetaan kaikki uudessa liiitossa elävät "jatkuvassa aviorikoksessa eläviksi" on kuitenkin väärää ja siitä tulee etenkin vastuunkantajien (vanhinten) luopua ja elleivät luovu, niin heidät tulee erottaa tehtävästään. Kova sana, mutta seurakunnan sorrettuja ja lyötyjä tulee puolustaa heidän sydämensä kovuutta, raakuutta, rakkaudettomuutta ja armottomuutta vastaan. Siksi tämäkin piti sanoa.

Käytännön sovelluksia

Jumalan lain käskyjen soveltaminen käytäntöön uuden liiton armon Hengessä kertoo hyvin paljon uskovaisesta itsestään. Laitan siksi tähän pari esimerkkiä ja pyydän lukijoita miettimään oikean menettelytavan kyseisissä tapauksissa suhteessa todellisiin ihmisiin, joita on seurakunnissa.

Jumalan sanan ohjeiden ja käskyjen soveltaminen käytäntöön on hyvin tärkeä asia, koska niiden mukaan me elämme uudessakin liitossa Jumalan tahtoa etsien ja sitä noudattaen.

Miten siis neuvotte näissä esimerkkitapauksissa:

1) Mies oli eronnut ennen uskoontuloa ja eli yksin, kun tuli uskoon. Hänen entinen vaimonsa eli uudessa avioliitossa, jossa hänellä oli lapsia uuden miehen kanssa.

Pitikö miehen jäädä elämään yksin, jotta ei eläisi jatkuvassa huoruudessa?

[Vastaus: Miehellä on lupa mennä naimisiin uskovaisen puolison kanssa, mutta Paavali suositus on jäädä naimattomaksi. 1Kor, 7:27-28. On kyseenalaista rukoilla uusperheen hajoamista ja entistä puolisoa takaisin, etenkin kun ensimmäisestä liitosta ei ole lapsia.]

Tämän uskovan miehen entinen vaimo tuli myös uskoon. Pitikö vaimon erota uudesta miehestään, jotta ei eläisi enää jatkuvassa huoruudessa?

[Vastaus: Vaimo voi jäädä uuteen avioliittoon, eikä se ole jatkuvaa huorintekemistä. Olisi kyseenalaista palata uskovan miehen luokse ja rikkoa uusperhe, jolloin lapset joutuvat eroon jommastakummasta vanhemmasta. Jos tämän uusperheen mieskin tulisi uskoon, niin mikä olisi silloin paras ratkaisu? Avioliittohan voi olla hänelle ensimmäinen, jolloin yhteisten lastenkin vuoksi olisi parasta säilyttää tämä avioliitto ehjänä, eikä siinä eläminen ole jatkuvaa aviorikoksessa elämistä mielensä muuttaneille ja Hengen uudessa tilassa eläville uskoville.]

2) Sisar oli eronnut ennen uskoontuloaan ja oli mennyt uudelleen naimisiin. Hänen entinen miehensä eli yksin eikä seurustellut. Sisarella oli kuitenkin lapsia uuden miehensä kanssa.

Pitikö sisaren erota uudesta miehestään, jotta ei eläisi jatkuvassa huoruudessa?

[Vastaus: Entinen mies ei ollut uskossa sillä hetkellä, kun sisar tuli uskoon. Sisarella oli myös lapsia uudessa liitossa. Parasta olisi jäädä uuteen liittoon ja rukoilla, että uusi aviomies tulisi uskoon, jolloin perhe voisi elää yhdessä ja palvella siten Herraa. Vaikka entinen mies eläisi yksin, ei uusi avioliitto ole jatkuvaa huorintekoa häntä vastaan, koska menneet synnit on saatu anteeksi ja sydän on muuttunut avionrikkojan sydämestä uskovan ja uskollisen sisaren sydämeksi.]

Sisaren entinen mies tuli myöhemmin uskoon. Pitikö hänen pysyä naimatonna, jotta ei eläisi uudessa avioliitossa jatkuvassa huoruudessa, jos olisi mennyt naimisiin jonkun muun kuin entisen puolisonsa kanssa? Vai oliko hänen rukoiltava entisen vaimonsa uuteen liittoon eroa, jotta saisi entisen vaimonsa ja tämän toiselle miehelle tekemät lapset perheekseen?

[Vastaus: Mies voi jäädä naimattomaksi tai mennä naimisiin uskovaisen uuden vaimon kanssa, mutta ei palata entiseen liittoonsa. On parempi säilyttää eheänä liitto, jossa on yhteisiä lapsia, kuin yrittää sovittaa jo kerran eronneita puolisoita väkisin yhteen vastoin heidän tahtoaan.]

3) Mies oli pettänyt vaimoaan ja hylännyt hänet sekä heidän yhteiset lapsensa, ja mennyt uudestaan naimisiin. Hänen vaimonsa tuli eron jälkeen uskoon ja alkoi rukoilla miestään takaisin. Tekikö hän oikein vai väärin?

[Vastaus: Tähän on vaikeampaa vastata yksiselitteisesti. Edelliset tapaukset olivat selvempiä ja niissä on vähemmän tulkinnanvaraa ja vaihtoehtoja. Tässä tapauksessa entisen miehen takaisin rukoileminen voi olla Jumalan tahto, koska hylätty vaimo ja lapset ovat synnin uhreja, eivät syyllisiä, ja vaimo uskoo ja toivoo, että saa miehensä takaisin. Jos mies tulee uskoon, niin olisi luonnollista, että hän hylkäisi uuden vaimonsa, ja palaisi perheensä luokse. Jos tämän miehen uusi vaimo tulisi myöhemmin uskoon, niin hän olisi vapaa jäämään naimattomaksi tai jos Herra niin suo, avioitumaan jonkun toisen uskovaisen miehen kanssa. Tätä tilannetta ei välttämättä muuttaisi toiseksi se, jos tämä toinen vaimo olisi saanut yhteisiä lapsia ensimmäisen vaimonsa hylänneen miehen kanssa. Vastaus ei ole kuitenkaan yksiselitteinen, niin kuin esimerkistä voidaan huomata.]

Käytännön sovellukset kertovat sen, millainen kunkin lain tulkinta on: Jumalan tahdon mukainen vai sitä vastaan. Teoriassa on helppoa pysyä katolisessa opissa ja tuomita kaikki uudessa liitossa elävät huorintekijöiksi (siis sellaisiksi, jotka elävät joka hetki huorinteon eli aviorikoksen eli uskottomuuden synnissä entistä puolisoaan vastaan).

Yleisiä suuntaviivoja seurakunnan ohjeiksi koskien avioeroa ja uudessa avioliitossa elämistä

I. Milloin uskovaisen on lupa erota, niin että ei tee syntiä?

1. Silloin, kun puoliso harjoittaa haureutta (pornoa, kreik. porneia). (Matt, 5:31-32; 19:3-12.)

Käytännön esimerkkejä:

1.1. Uskottomuus puolisoa vastaan eli aviorikos ja siinä jatkaminen (jopa yksi syrjähyppy antaa oikeuden ottaa ero, eikä se ole syntiä, mutta anteeksianto on myös hyväksyttävä ja jopa suositeltava vaihtoehto yksittäisessä lankeemuksessa tai kun puoliso lakkaa elämästä aviorikoksessa)

a) Toisen vaimon katsominen himoiten häntä ei ole yhtä vakava rikos kuin käytännön sukupuolinen kanssakäyminen toisen vaimon kanssa, joten se ei kelpaa avioeron perusteeksi. Jos toinen elää kuitenkin jatkuvan haureuden himon vallassa, niin hän on kadotustuomion alainen ja avioliittokin voi tuhoutua sellaisen "uskottomuuden" vuoksi.

1.2. Puoliso on bi-seksuaalinen.

1.3. Puoliso on perverttinen ja häpäisee Pyhän Hengen temppeliksi tarkoitettua ruumistaan ja pyrkii häpäisemään uskovan ruumista.

a) erilaiset trans-ilmiöt voidaan lukea perverttisyyteen (sukupuoliseen kieroutumaan) ja ovat hyväksytyn avioeron peruste (etenkin transseksuaalisuus)

2. Silloin, kun avioliittoon jääminen on rakkauden käskyä vastaan rikkomista:

2.1. Puoliso on väkivaltainen.

2.2. Puoliso vaarantaa perheen elämän itsetuhoisella käytöksellään:

a) uhkapeli
b) päihdeongelma ja huumeet
c) rikollinen käyttäytyminen (vakava taparikollisuus ja ammattimainen rikollisuus)
d) eriuskoisuus (esim. saatanan palvonta tai ateismi ja uskovan puolison kiusaaminen ja lasten hengellinen pahoinpitely)

Mitä vakavammista synneistä on kyse, sitä perustellumpaa on katsoa synnissä elävän puolison rikkoneen avioliiton ehdot ja olevan syypää avioeroon, vaikka synnin uhri ottaisi eron suojellakseen itseään tai perhettään. Joskus syynä on yksi synnin alue, joskus syntejä on monia (esimerkiksi väkivaltaisuus voi olla kytköksissä päihdeongelmaan ja rikollisuuteen, samoin kuin bi-seksuaalisuus aviorikoksiin ja haureuteen).

Kun toinen puolisoista syyllistyy em. kaltaisiin synteihin, niin hän ei täytä aviovelvollisuuttaan, ja on avioeroon syyllisempi osapuoli, ja ehkä yksin kokonaan syyllinen. Avioeron ottanutta osapuolta ei ole silloin oikein syyllistää erosta, sillä hän ei voi pitää yksin liittoa koossa ja perhettä ehyenä vaarantamatta perheen turvallisuutta ja elämää.

II. Milloin uuden avioliiton solmiminen ei ole syntiä

1. Silloin, kun ero on seurausta em. tai vastaavista syistä, ja uuden avioliiton solmija on ns. syytön osapuoli.

2. Silloin, kun uskovainen on tullut eriuskoisen hylkäämäksi. (1Kor, 7:12-28.)

III. Milloin uudessa avioliitossa eläminen ei ole syntiä?

1. Silloin, kun uskovainen on tunnustanut menneet rikkeensä ja syntinsä, ja muuttunut mieleltään, niin että elää nykyisessä avioliitossa siveästi ja uskollisena puolisolleen.

"Uskottomuuden" (aviorikoksen) synnin hylkääminen on sydämessä tapahtuva ajatusten muutos suhteessa huorintekemiseen ja haureudessa elämiseen. "Haureuden syntiä" (laajempi kuin "aviorikos") ja "aviorikoksen syntiä" (uskottomuutta) ei hylätä siten, että puretaan uusi liitto ja jäädään elämään yksin tai palataan ensimmäiseen avioliittoon. Ylipäätään on järjetöntä syyttää jotakuta uskovaista "uskottomuudesta" sellaista puolisoa vastaan, joka on mennyt uudelleen naimisiin. Syytöksiä voitaisiin esittää vain sellaisille, joiden entinen puoliso on naimaton eikä seurustele toisen kanssa, ja silloinkin syytökset ovat vääriä, jos uskova ei ole sydämessään haureellinen eikä uskoton nykyiselle puolisolleen.

Luettavaa

Petteri Haipola 3. tammikuuta 2009, muokattu 14. tammikuuta 2010.

Sivun alkuun