Kelpoisuus palvelustehtäviin

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  5. tammikuuta 2010

Voiko yksin elävä, leski, eronnut tai uudelleen avioitunut uskova toimia vanhimman tehtävässä tai muussa vastuullisessa palvelustehtävässä Jumalan seurakunnassa?

Tiivistelmä ja johdanto

Seurakuntien opetus ja käytäntö vaihtelevat suuresti sen suhteen, voiko avioeron kokenut ja uudelleen avioitunut uskovainen palvella seurakuntaa tietyissä näkyvissä ja vastuullisissa palvelutehtävissä. Erimielisyyttä on myös sen suhteen, voiko yksin elävä vanha poika tai leski tai eronnut, mutta yksin jäänyt veli palvella vanhimpana.

Erilainen opetus ja erilaiset käytännöt aiheuttavat melko paljon hajaannusta, ja synnin hyväksyminen muodossa tai toisessa aiheuttaa myös pahennusta Jumalan lasten keskuudessa. Yksimielisyyden tai edes jonkinlaisen yhteisymmärryksen saavuttaminen tässä asiassa on suuri haaste, johon Jumala valittujaan kutsuu, jotta tarpeettomalta hajaannukselta ja vääriltä tuomioilta puolin ja toisin vältyttäisiin, niin että Jumalan lapset voisivat olla yhtä keskenään Jeesuksen rukouksen ja Jumalan tahdon mukaan, rakkaudessa totuuteen ja hengen pyhityksessä Jumalan armosta. (Joh, 17:11, 20-23; 2Tess, 2:12-17; Efe, 4:1-16.)

Jotta opetus olisi selvää, tulee uskovien selvittää itselleen ensin muutama peruskysymys ja löytää niihin vastaukset Raamatusta Jumalan opettamalla tavalla oikean ymmärryksen saamiseksi. Näitä kysymyksiä ovat:

1. Vaikuttaako asiaan se, mitä on tapahtunut ennen uudestisyntymistä, ja mitä tapahtuu sen jälkeen?

2. Vaikuttaako asiaan se, onko uskovainen uudistunut mielensä hengeltä ja elää tällä hetkellä mielenmuutoksessa Jumalan tahdon mukaan, jos hän on langennut uskovaisena tekemään syntiä?

3. Mitä synnissä eläminen tarkoittaa ja millainen synnin tekeminen rajoittaa uskovien osallistumista seurakunnan toimintaan?

4. Vaikuttaako asiaan se, onko uskovainen ollut avioeroon enemmän syyllinen kuin hänen entinen puolisonsa, vai onko hän pikemminkin toisen tekemien syntien uhri kuin syyllinen?

5. Mitä Raamatussa on kerrottu uskovaisen uudistumisesta palveluksen työhön Vanhassa ja Uudessa testamentissa? Voidaanko Vanhan testamentin esimerkkitapauksia soveltaa uuden liiton seurakuntaan?

6. Mitä tarkoittavat kreikankielen sanat "moikheia" (uskottomuus avioliitossa, aviorikos) ja "porneia" (haureus, porno) ja niistä johdetut verbit "moikheuoo", "moikhaomai" (olla uskoton, pettää puolisoaan, tehdä aviorikos) ja "porneuoo" (harjoittaa haureutta eli pornoa, olla siveetön, rietas ja irstas)? Millainen ihminen on kadotustuomion alla oleva "haureellinen" ("pornos" ja "pornee") ja eritoten "avionrikkoja" ("moikhos"): sellainen, joka elää uudessa avioliitossa entisen puolison eläessä, vai sellainen, joka elää uskottomasti avioliitossa tai sen "kolmantena pyöränä" tällä hetkellä riippumatta siitä, monesko avioliitto hänellä on meneillään?

7. Mitkä ovat pyhien yhteydestä erottamisen perusteet? (1Kor, 5:9-13; Matt, 18:15-18; 2Kor, 6:14-18; Room, 16:17-20; 1Tim, 1:18-20; 2Tim, 2:14-4:4; 4:14-17; Tiit, 2:8-11; 2Piet, 2:1-22; Ilm, 2:18-29.)

8. Mitkä ovat uuden liiton seurakunnan eri palvelustehtävien vaatimukset palvelijalta, ja millaisia uskovien yleensä tulisi Jumalan valtakunnassa olla? (1Tim, 3:1-13; Tiit, 1:5-3:14; Luuk, 12:32-48; Room, 12:1-21; Efe, 4:11-6:21; 1Kor, 9:19-27; 1Piet, 1:14-5:11.)

9. Miten seurakunnan tulisi olla järjestäytynyt? Onko oikein, että seurakunta on järjestäytynyt hierarkkisen johtamisen mallin mukaan niin kuin kirkkokunnat ja maailman liikelaitokset, vai tulisiko hierarkkisen johtamisen mallista luopua seurakunnissa? (Matt, 20:25-28; 23:5-12; 1Piet, 5:1-11; 3Joh, 1:6-11.) Elävätkö uskovat sydämissään hierarkkista johtamisen mallia toteuttamalla, vaikka teoriassa ovat sitä vastaan? Miten jokainen voi olla seurakunnassa alamainen toinen toiselleen ja palvella muita, jos virka-asemaan perustuva hierarkkinen malli on käytössä seurakunnassa? Millaista on raamatullinen "johtaminen" eli "edessä seisominen, esikuvana oleminen, palveleva ohjaaminen, neuvominen ja opettaminen, hengellinen täysi-ikäisyys ja vanhemmuus, kaitseminen ja paimentaminen?

Yritän antaa näihin ja muihin vastaaviin kysymyksiin riittävän selvät Jumalan tahdossa pysyvät vastaukset tässä kirjoituksessani. Ratkaisevaa palvelukelpoisuuden määrittämisessä on se, pidetäänkö uskovaisen uutta avioliittoa jatkuvana uskottomuutena ja huorin tekemisenä vai ei. Jos pidetään, niin silloin uskova ei ole ainoastaan kelvoton palveluksen työhön, vaan hänet tulee erottaa myös pyhien yhteydestä Raamatun ohjeiden mukaan. (1Kor, 5:9-13; Matt, 18:15-18.) Tämän lisäksi on vielä yksi tulkintavaihtoehto, jonka mukaan uskova ei elä jatkuvassa huorinteossa uudessa avioliitossa ollessaan, mutta on uskottavuutensa menettämisen vuoksi epäkelpo kaitsemaan Jumalan laumaa, koska ei voi olla sille esikuvana oman vaelluksensa kautta, ja on menettänyt seurakunnan luottamuksen. (1Kor, 7:25; 1Tim, 4:12-16; Hebr, 13:7; 1Kor, 11:1.)

Mitä yksin eläviin tulee, niin heidän kohdallaan ei tarvinne miettiä sitä, elävätkö he haureudessa tai huoruudessa, vaikka se mahdollista on, mutta siitä on vaikeampaa jäädä kiinni kuin elää uudessa avioliitossa, koska se on julkinen asia. Jos siis uutta avioliittoa pidetään jatkuvana huorin tekemisenä, niin silloin uskova ei ole kelvollinen edes pyhien yhteyteen, mutta jos sitä ei pidetä uskottomuutena entistä puolisoa kohtaan, niin silloin uskova voi jäädä pyhien yhteyteen ja palvella tavalla tai toisella Jumalan seurakuntaa, mutta ei välttämättä näkyvässä roolissa ja edessä seisovana (vanhimpana), jos seurakunta Raamattua sillä tavalla tulkitsee. Seurakunnan tulkinta ei ole kuitenkaan aina Jumalan tahdon mukainen, mikä mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon, kun asioita tutkitaan.

Uskoa edeltävä aika ja aika uskovaisena Jumalan lapsena

Kun mietimme uskovan ihmisen kelvollisuutta palveluksen työhön, niin ihan ensimmäisenä tulee erottaa toisistaan mennyt elämä jumalattomana ja uusi elämä uskovana Jumalan lapsena. Paavali oli antanut menneessä elämässään luvan Stefanuksen surmaamiselle ja vainonnut seurakuntaa, mutta tämä entinen väkivallantekijä oli kelvollinen apostolin palvelustehtävään, koska ei jatkanut menneissä synneissään. (Apt, 8:1; 1Tim, 1:11-17.)

Kelvollisuuden palvelustehtävään ratkaisee siis lähtökohtaisesti nykyinen elämä Kristuksessa, ei mennyt elämä jumalattomuudessa.

Jos uskovainen on eronnut ja avioitunut uudestaan menneessä elämässään kerran tai monta kertaa, niin se voi vaikuttaa hänen saamaansa todistukseen seurakunnan ulkopuolisilta ihmisiltä, mutta samalla tavalla mennyt elämä väkivallantekijänä, varkaana tai päihteiden väärinkäyttäjänä vaikuttaa ihmisen maineeseen kuolemaan saakka ulkopuolisten silmissä. Tästä huolimatta ulkopuoliset voivat antaa hyvän todistuksen uskovaisesta nykyisen elämän vanhurskauden perusteella, vaikka hän on menettänyt maineensa ja kunniansa entisen elämän vuoksi. Tästä syystä ja Raamatun kokonaisilmoitus huomioon ottaen olen sitä mieltä, että seurakunnan vanhimman tehtävän kelpoisuus tulee päätellä hänen nykyisen hengellisen tilansa ja lahjojensa perusteella, eikä menneisyys saa ratkaista tätä asiaa. (1Tim, 3:7.)

Uskovaisena tehdyt synnit ja uudistuminen synnin teon jälkeen

Ongelmalliseksi tilanne muodostuu silloin, kun uskova on kokenut avioeron uudestisyntymisensä jälkeen. Riippumatta siitä, onko hän itse enemmän vai vähemmän syyllinen avioeroon, vai kokonaan syytön entisen puolisonsa synnin tai olosuhteiden uhri (puoliso on esimerkiksi vankimielisairaalassa tai vankilassa kärsimässä elinkautista tuomiota murhasta tai murhista tai terroristi-iskuista), tulisi nykyisyyden ratkaista kelpoisuus palvelustehtävään, sillä kelvottomia ovat vain ne, jotka elävät tällä hetkellä synnissä, eivät ne, jotka elivät entisessä elämässään synneissä. Tästä syystä on asiatonta rinnastaa avioeron kokenut niihin syntiä harjoittaviin ihmisiin, jotka elävät tällä hetkellä turmeltuneen mielensä ja sydämensä paatumuksessa irstautta ja riettautta ja monenlaista syntiä harjoittamalla. (Efe, 4:17-19; 2:1-3; Tiit, 3:1-3; 1Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21; Room, 2:18-2:29.)

Siis myös uskova ihminen voi uudistua mielensä hengeltä, vaikka olisi itse syyllinen uskottomuuteen ja avioeroon syystä tai toisesta, mutta on jäljestäpäin katunut ja osoittanut elävänsä mielenmuutoksessa sen jälkeen. (Efe, 4:17-5:21; 2Kor, 12:19-13:10; Room, 12:1-3; Hebr, 6:4-6.) Häneltä ei tulisi evätä palvelustehtävässä toimimista, joskin on oikein koetella syntiin syyllinen uskova tarkoin ja pitkään, jotta hänestä nähdään mielenmuutoksen hyvä hedelmä, ennen kuin hänet tunnustetaan avoimesti kelvolliseksi vanhimman tai jonkin muun palvelustehtävän hoitamiseen. Toki hän jo tätä ennen harjoittaa lahjojensa käyttämistä, niin kuin nekin palvelijat, jotka ovat vasta nousemassa kutsumuksensa ja lahjojensa edellyttämään tehtävään seurakunnassa. (1Tim, 3:1-13.)

Uskottomuuteen ja haureuteen syyllisen Jumalan palvelijan kelvollisuudesta jatkaa tehtävässään ei ole yhtään esimerkkiä Uuden testamentin kirjoituksissa. Vanhassa testamentissa on esimerkkejä mm. Juudan, Simsonin, Daavidin ja Salomon elämässä. (1Moos, 38; Tuom, 13-16; 2Sam, 11-12; 1Kun, 11; 2Sam, 7:12-16; Snj, 12.) Daavid on sikäli hyvä esimerkki anteeksiantamuksen ja armon uudistavasta voimasta, että hän ei syyllistynyt vain aviorikokseen ja monen vaimon pitämisen kieltävän Jumalan sanan ohjeen rikkomiseen (5Moos, 17:15-20; 1Aik, 3:1-9; 2Sam, 3:1-5; 5:13; 11:14-27.) vaan myös salaliittoon, jonka kautta surmautti Uurian, Baatseban aviomiehen. (1Kun, 15:5.) Kristuksen veri puhdistaa myös uskovana langenneen Jumalan lapsen kaikesta synnistä, vaikka synnit olisivat veriruskeat, ja Jumala voi uudistaa langenneen hengen ja mielen, niin että tämä on uudistumisensa kautta vääryydestä luovuttuaan kelvollinen palvelemaan Jumalan seurakuntaa niillä armolahjoilla, jotka Herra on hänelle antanut. (1Joh, 1:6-2:2; Jes, 1;16-31; 2Tim, 2:19-4.4; 1Piet, 4:1-11.)

Asia on vielä selvempi niissä tapauksissa, joissa uskovainen on syytön avioeroon ja hänen entinen puolisonsa on mennyt uudestaan naimisiin. Vaikka kokonaan syytöntä osapuolta ei avioerossa ole useinkaan mahdollista nähdä, niin on joissakin tapauksissa selvää, että toinen osapuoli on paljon syyllisempi kuin toinen, ja toinen on enemmänkin hänen syntiensä uhri kuin syyllinen eroon. Synnin uhreja ei pitäisi tästä syystä väärällä tavalla syyllistää siitä, että he ovat joutuneet kärsimään toisen tekemistä synneistä. Eikö heille riitä se kärsimys, jota ovat avioliitossa kokeneet? Miksi seurakunnan pitäisi entisestään vielä lisätä heidän tuskaansa osoittelemalla heitä sormella, ikään kuin he olisivat syyllisiä johonkin, mihin he eivät syyllisiä ole? (Jes, 58.)

Asioiden tarkka tutkiminen ennen "tuomioiden langettamista" (1Kor, 6:1-8; Joh, 7:24; 1Tim, 6:17-25; Snl, 24:23-25.)

Kun uskovaiselle on tullut avioero uskossa olon aikana, ja hän on mahdollisesti mennyt sen jälkeen uudestaan naimisiin, niin seurakunnassa olisi hyvä vähintään vanhinten keskuudessa saada kuulla eronnutta itseään ja hänen puolisoaan tai muita osallisia – esimerkiksi entisen seurakunnan vanhimpia – jotta saataisiin selville, mistä on kysymys. Ketään ei pidä suin päin tuomita antamatta hänen puolustautua mahdollisten syytösten edessä, tai ilman, että hän saa esittää oman kantansa tapahtuneeseen. (Joh, 7:50-52; 1Tim, 5:17-25; 1Kor, 5:1-6:11; 2Kor, 2:1-11; 7:1-16; 12:19-13:13.)

Jos käy ilmi, että joku on syyllistynyt esimerkiksi uskottomuuteen, haureuteen (pornoon, irstauteen, riettauteen), väkivaltaan, päihteiden väärinkäyttöön, uhkapeliin, varkauksiin tai muihin synteihin, eikä kadu niitä syntejä vaan kiistää syyllisyytensä, niin hänet tulee erottaa pyhien yhteydestä, vaikka hän ei jatkaisi julkisesti elämäänsä synneissä tällä hetkellä. (1Kor, 5:1-6:11; Matt, 18:15-18.) Pelkkä valehteleminen ja oman syyllisyyden kiistäminen riittävät erottamisen perusteiksi, mutta tässä on tutkittava asia tarkoin, jotta ei painostettaisi uskovaista tunnustamaan syyllisyyttä johonkin sellaiseen, mihin hän ei ole Jumala edessä syyllinen, vaan on ainoastaan toisten ilkeyden ja panettelujen uhri. (5Moos, 13:12-15; 3Moos, 19:15-18; Jer, 9.) Myös uskovia varten on Jumalan sanan ohje:

"Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa." (Snl, 28:13-14.)

Menneet synnit ja synnissä eläminen tällä hetkellä

Erimielisyyksiä uskovien keskuudessa aiheuttaa se, mitä "synnissä eläminen" kullekin uskovalle tarkoittaa. (Room, 6.) Apostolien opetuksessa "pyhitetyt ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä armon kautta vanhurskautetut" Jumalan lapset olivat "ennen" monenlaisten himojen orjia ja elivät synnissä eli jatkuvassa Jumalan lain rikkomisessa. (1Kor, 6:9-11; Tiit, 3:1-7.) Nyt kun he olivat uskosta vanhurskaiksi tulleet, olivat he kuolleet ja vanhurskautuneet pois synnistä, niin että olivat tulleet kuuliaisuuden palvelijoiksi ja vanhurskauden palvelijoiksi, ja heidän hedelmänsä oli pyhitys, jonka loppu on iankaikkinen elämä. (Matt, 1:21; Room, 6:6-23; 1Piet, 1:14-5:11.) Kristuksen omilla on Hengen mieli, joka on Kristuksen mieli, ja on rauha ja on elämä. (Room, 8:4-9; 1Kor, 2:16.) Kristuksen Jeesuksen omat ovat naulinneet ristille lihansa himoineen ja haluineen, niin että he vaeltavat Hengessä, eivätkä lihan himoa täytä. (Gal, 5:13-6:16.)

Tämä tarkoittaa sitä, että uskovainen ei saa elää jatkuvasti ja tahallaan syntiä harjoittamalla, eli jos me olemme vapautetut synneistämme Kristuksen verellä, niin Jumalan armo kasvattaa meitä, jotta voimme hylätä jumalattomuuden ja maailmalliset himot, ja elää kutsumuksemme arvon mukaisesti jumalisesti, vanhurskaasti ja siveästi, kun odotamme Jeesusta saapuvaksi takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. (Tiit, 2:11-15; Fil, 1:6-2:11; Efe, 4:1-6:20.) Jumalan sanan ja apostolien opetus on selvä: jos joku elää juomarina, varkaana, anastajana, pornon harjoittajana, aviopuolisolleen uskottomana, homoseksuaalina, noitana, veljiensä vihamiehenä, eripuraisena riidanhaastajana, puolueiden rakentajana tai muussa vastaavassa synnissä, niin hän ei peri Jumalan valtakuntaa. (Tiit, 3:8-11; 1Kor, 5:9-6:11; Gal, 5:19-21; 1Joh, 2:3-11; 3:1-5:21.) Ratkaisevaa on ihmisen sydämen nykyinen tila, ei menneisyys. (Apt, 8:20-24.)

Monet uskovat eivät erota toisistaan kiusauksia, viettelyksiä ja syntiä. Heille jo pelkkä paha ajatus on syntiä, vaikka Jumalan sanan opetuksen mukaan kiusaus ja viettelys eivät vielä syntiä ole, ja nämä ilmenevät juuri pahoina ajatuksina ihmisen sydämessä: houkutuksina ja kiusauksina syntiin. (Jaak, 1:12-16; 1Kor, 10:12-13; Matt, 18:6-10; 4:1-11; 1Moos, 4:7.) Uskovaisen Jumalan lapsen on mahdollista vastustaa uskossa lujana paholaista ja välttyä lankeamasta syntiin kiusausten koittaessa, vaikka kokonaan ilman lankeemuksia syntiin ei kukaan meistä tätä elämää pystykään elämään. (1Piet, 5:6-11; 1Kor, 10:13; 2Piet, 1:1-11; Snj, 7:20/21; Gal, 2:11-14; Jaak, 5:14-20; 1Joh, 1:6-2:2; 5:15-17.) Miten sitten voidaan erottaa toisistaan se, elääkö joku synnissä, vai lankeileeko hän vain välillä syntiä tekemään?

Jeesuksen ja apostolien opetuksessa ja Mooseksen laissa on jo pelkkä paha himo syntiä, jonka valtaan antautuminen johtaa paatumisen kautta hengelliseen kuolemaan ja kadotustuomion alle joutumiseen. (2Moos, 20:17; Matt, 5:27-28; Room, 7:7-14; Kol, 3:1-8.) Syntiä ja kadottavaa syntiä ei siis ole vielä se, että joku on kiusattu ja ajattelee synnillisiä ajatuksia, tai lankeaa silloin tällöin syntisten ajatusten viettelemänä hyväksymään synnin sydämessään, mikä saa hänet mahdollisesti tekemään syntiä myös käytännön tekoina. Jeesus opetti muuten hyvin voimakkain sanoin siitä, miten viettelyksiä ja kiusauksia tulee vastustaa, niin että syntiä ei tehtäisi. (Matt, 5:29-30; 18:7-9.) Tämä asia unohtuu hyvin helposti nykyisen luopumuksen aikana, jolloin vanha ihminen pyytää erivapauksia lihalliseen elämäänsä synneissä, eikä suostu kuolemaan ristillä yhdessä Kristuksen kanssa, vaan tekeytyy uskonnolliseksi ja valehtelee olevansa Jumalan lapsi.

Kun nyt joku on tullut himojensa kiusaamaksi ja antanut niille periksi, niin että on antanut itselleen luvan himoita kiellettyjä asioita, johtaa se vähitellen paatumisen kautta hengelliseen kuolemaan ja eroon Jumalasta. (1Tim, 5:6; Hebr, 3:12-16; Room, 7:7-14; Jes, 59:1-3.) Ihmisen ei tarvitse uskaltaa toteuttaa pahoja himojaan käytännön elämässä, jotta joutuisi tuomion alle: pelkkä pahojen himojen valtaan antautuminen riittää siihen. (Kol, 3:1-8; Room, 6:12-23.) Siksi on kirjoitettu, että "joka vihaa veljeään, on murhaaja, eikä hänessä ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi." Jos joku ei rakasta veljeään, pysyy hän kuolemassa, mutta me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, koska me rakastamme veljiä eli muita Jumalasta syntyneitä Jumalan lapsia. (1Joh, 3:14-15; 4:16-5:4; 2:3-11.) Kun vihaamisesta ja vihastumisesta puhutaan, niin on erotettava toisistaan hyväksyttävästä syystä tapahtuminen vihastuminen, joka ei ole syntiä, ja vihan ja vihamielisyyden vallassa eläminen, jotka ovat kadottavia syntejä niille, jotka niiden syntien vallassa elävät. (Efe, 4:25-27; Matt 5:21-27; Gal, 5:19-21.)

Tässä on erotettava vielä toisistaan [1] yksittäiset lankeemukset syntiin (Gal, 2:11-14; Jaak, 5:14-20.) ja [2] synnin ja himojen valtaan antautuminen (1Kor, 6:13-21.): synnin palveleminen ja kuolema synnin palvelemisen ja tottelemattomuuden vuoksi. (Room, 6:12-23; Efe, 2:1-5.) Kaikki synti ei ole kuolemaksi, mutta on syntiä, joka on kuolemaksi: tahallinen ja jatkuva synnissä eläminen koituu lopulta uskovillekin iankaikkiseksi kadotukseksi, jos he eivät muutu mieleltään ja luovu syntisen lihan mielen mukaan elämisestä. (1Joh, 5:15-17; Hebr, 3:12-4:13; 6:4-6; 10:26-31; Room, 8:4-13.) Tahallista ja kadottavaa himojen vallassa elämistä ja syntiä on mm. hyväksyä sydämessään katkeruus, anteeksiantamattomuus, viha ja vihamielisyys, niin että synti saa vallan ihmisen elämässä ja ihmisestä tulee synnin palvelija, synnin orja. (Matt, 6:14-15, 24; Hebr, 12:1-17; Gal, 5:19-21.)

Novumin selitysosassa on kerrottu hyvin se, mikä ero on "yksittäisillä lankeemuksilla syntiin" ja "synnillisellä elämäntavalla" eli "synnissä elämisellä". Lainaan kyseisen opetuksen tähän. Selitys on jakeista 1Joh, 3:9-10.

"9. Jumalasta syntyneen on mahdotonta elää synnissä. Tässä tarkoitetaan synnin tekemistä jatkuvana tapana. Synnissä elävä osoittaa, ettei hänessä ole Kristuksen elämää. Sanonta eikä hän saata syntiä tehdä ei tarkoita yksittäisiä tekoja, vaan synnissä elämistä. Sellainen ei ole ainoastaan moraalista järjettömyyttä, vaan sula mahdottomuus sen elämän vuoksi, joka on tullut uskovan osaksi.
   Jumalan siemen on Jumalan Henki, joka tekee Jumalan sanan kautta työtä ihmisessä. Vrt. 1 Piet 1:23.

10. Johannes esittää lukijoilleen helposti ymmärrettävän todisteen. Hän mainitsee erään vanhurskauden ilmenemismuodon, joka itse asiassa on kaiken muun perusta, nimittäin veljesrakkauden (Room 13:9).
   Jakeessa 9 apostoli mainitsi, mikä Jumalan lapsille on ominaista. Tässä jakeessa hän paljastaa myös perkeleen lapset. Ero tulee selvästi esiin. Elämäntapa osoittaa, onko ihminen Jumalan vai perkeleen lapsi.

Lähde: Novum 4, s.645.

Mikä tahansa synnissä eläminen on kadottavaa syntiä, kun synnin ja paholaisen valtaan antaudutaan. (Joh, 8:24-47; Room, 6:12-23; 2Tim, 2:19-4:4; Hebr, 3:12-4:13.) Niinpä kadottavaa "synnissä elämistä" ei ole vielä se, että joku lankeaa toistuvasti himoitsemaan lähimmäisensä vaimoa, mutta katuu jäljestäpäin sitä syntiä ja pysyy Jumalan antamassa mielimurheessa ja mielenmuutoksessa. (Matt, 5:27-28; 21:31-32; Luuk, 17:1-5; 2Moos, 20:17; 2Kor, 7:7-10; 2Kor, 12:19-13:13.) Kadottavaa himoitseminen on silloin, kun on antauduttu kokonaan himojen valtaan ja paholaisen vangiksi; kun on paaduttu ja kovetettu sydän, niin että himoja ja syntiä vastaan ei taistella, eikä niitä hävetä tai kaduta, vaan päinvastoin yritetään perustella kaikin mahdollisin tavoin oikeutta jatkaa himojen vallassa ja synnin vallassa elämistä.

Synnin vallassa eläminen ei näy välttämättä jokaisen ihmisen elämässä julkisynteinä, mutta sydämen väärä asenne ja pahuuden vallassa oleminen voidaan silti paljastaa Pyhän Hengen antaman hyvän ja pahan erottamisen lahjan avulla, jonka käytössä jokainen Jumalan lapsi ja erityisesti sanan opettaja ajan mittaan harjaantuu. (Hebr, 4:15; 2Piet, 2:1-22; Matt, 3:3-11; 7:14-29; 12:30-37; Jaak, 3:1-18; Apt, 8:20-24; 1Kor, 15:20-24.) Toki tässä toisen ihmisen hengellisen tilan arvioinnissa voi tulla erehdyksiä (Hebr, 3:12-4:13; 10:25-31; Jaak, 5:19-20; Hes, 3:16-21; Jes, 58:1; 2Sam, 12:1-15.), mutta Jumalan lapset tunnistaa siitä, että he rakastavat toisiaan ja heillä on sama uskon Henki, jonka vaikutuksesta he puhuvat ja elävät Jumalan tahdon mukaan odottaessaan Jeesusta takaisin. (Joh, 13:34-35; 1Joh, 2:3-11; 3:1-5:21; 2Kor, 4:13-18; Efe, 4:1-16; 2:1-22.)

Kreikankielen sanat koskien haureutta ja aviorikoksia

Paavalin opetuksen mukaan "avionrikkojat" (moikhos) ja "haureelliset" (pornos) eivät peri Jumalan valtakuntaa. (1Kor, 6:9.) Sanat esiintyvät usein samassa asiayhteydessä ja tarkoittavat eri asioita. Jumala tuomitsee sekä "haureelliset" (pornos) että "avionrikkojat" (moikhos), joten avioliitto on pidettävä kunniassa ja aviovuode saastuttamattomana. (Hebr, 13:4.) Vaikka sanat esiintyvät tässä jakeessa avioliittoa koskevana ohjeena, ovat "haureus" ("porneia") ja "haureellinen" ("pornos") laajempaa sukupuolista saastaisuutta tarkoittavia sanoja, ja sen mukaan "haureutta" eli "pornoa" voi olla joko avioliiton sisällä tai ulkopuolella, ja se on aina tuomittavaa. (Efe, 5:3-5.)

"Moikhos" ("avionrikkoja") esiintyy Uudessa testamentissa vain neljä kertaa. (Luuk, 18:11; 1Kor, 6:9; Hebr, 13:4; Jaak, 4:4.) Se tarkoittaa ihmistä, joka rikkoo avioliiton olemalla uskoton puolisolleen tai harjoittamalla haureutta jonkun toisen ihmisen puolison kanssa. Uuden liiton hengen ja anteeksiantamuksen mielen mukaista on tuntea uskovainen Jumalan lapsi vain nykyisen hengellisen tilan perusteella, eikä muistella hänen menneitä syntejään ja tuomita häntä niiden vuoksi. (2Kor, 5:17; Hebr, 10:8-25.) Jotkut uskovaiset pitävät kuitenkin uudessa avioliitossa elävää uskovaista jatkuvassa aviorikoksessa eli uskottomuudessa elävänä, mistä syystä he eivät voi hyväksyä heitä näkyviin palvelustehtäviin, ja itse asiassa heidän pitäisi tästä syystä erottaa nämä avionrikkojat seurakunnasta, koska se on Paavalin antama ohje seurakunnalle. (1Kor, 5:9-13.)

"Moikhaomai" on suomeksi "tehdä aviorikos, tehdä syrjähyppy, olla uskoton" ja verbin aikamuodosta riippuen se voi tarkoittaa joko jatkuvaa uskottomuutta tai kerran tapahtunutta lankeemusta. Verbi "moikhaomai" esiintyy jakeissa Matt, 5:32, 19:9; Mar, 10:11-12, joiden opetus on se, että jos joku hylkää aviopuolisonsa ilman pätevää syytä, niin hän saattaa tämän tekemään aviorikoksen eli olemaan uskoton häntä vastaan ja näin avioliitto rikkoontuu lopullisesti. Jeesus mainitsee päteväksi syyksi avioeroon oman puolison "haureellisuuden" (porneia), joka voi tarkoittaa uskottomuuden eli syrjähypyn lisäksi muutakin haureellisuutta: siveetöntä käyttäytymistä, pornoa, irstautta ja riettautta.

Käytännön sovelluksen kannalta on merkitystä aviorikoksen jatkumisen kannalta vain sillä, mikä on aviorikoksen tehneen nykyinen hengellinen tila. Jos joku on langennut ja katunut syvästi jäljestäpäin uskottomuuttaan, niin että elää tällä hetkellä siveästi olipa sitten uudessa avioliitossa tai yksin, niin häntä ei tulisi pitää jatkuvassa uskottomuudessa elävänä (itse asiassa yksin elävä ei voi olla uskoton, vaikka avioliitto olisikin purkaantunut. 1Kor, 7:10-11). Vielä vähemmän on syytä tällaiseen tuomioon, jos entinen puoliso on mennyt naimisiin jonkun toisen kanssa, tai elää parisuhteessa tai haureudessa, niin että hänen luokseen ei ole mahdollista palata takaisin hajottamatta hänen uutta parisuhdettaan, tai vaarantamatta omaa elämäänsä hänen holtittoman seksielämänsä johdosta.

Jos entinen puoliso on kuollut, niin ihminen on vapaa avioliiton siteistä hänen kanssaan, vaikka olisi itse syyllinen avioeroon ja uskottomuuteen. (Room, 7:2-3; 1Kor, 7:39.) Hän ei saa kuitenkaan Jumalalta anteeksi syntiään, ellei tule katumukseen ja mielenmuutokseen, niin että tunnustaa menneen syntinsä ja tuomitsee tekonsa vääryytenä, mitä se on ollut.

"Moikheuoo" on suomeksi "tehdä aviorikos, tehdä huorin" ja "olla uskoton aviopuolisolleen". Jeesus ei pitänyt vain käytännön aktia tai seksin harjoittamista lain rikkomisena, niin kuin ei Mooseskaan. (2Moos, 20:17; Matt, 19:18.) Jo pelkkä lähimmäisen vaimon himoitseminen on syntiä. (Matt, 5:27-28; vrt. Paavalin opetus, Room, 13:9.) On huomattava se, että seitsemäs käsky kieltää vain "aviorikoksen tekemisen" (2Moos, 20:14; Mar, 10:19; Luuk, 18:20.), mutta myös avioliiton ulkopuolinen siveettömyys ja sopimaton sukupuolinen käytös on tuomittavaa "haureutta" uuden liiton ohjeistuksen ja käskyjen mukaan. (Apt, 15:29.)

Moikheuoo esiintyy jakeissa Matt, 5:27-28; 19:18; Mar, 10:19; Luuk, 16:18; 18:20; Joh, 18:4; Room, 2:22; 13:9; Jaak, 2:11 ja Ilm, 2:22 ja tarkoittaa samaa asiaa kuin samakantainen verbi "moikhaomai".

"Moikheia" tarkoittaa "aviorikosta" eli "uskottomuutta omaa puolisoa kohtaan". Sen merkitys on suppeampi kuin sanan "porneia" ("haureus", "porno") merkitys, joka tarkoittaa kaikenlaista sukupuolista siveettömyyttä ja sopimatonta aistillista käytöstä. Nämä sanat esiintyvät yhtä aikaa, kun Jeesus puhui ihmisen sydämestä nousevasta pahasta, joka saastuttaa ihmisen sitä pahemmin, mitä enemmän sille pahalle antaa valtaa. (Matt, 15:19; Mar, 7:21; Joh, 8:3; Gal, 5:19.)

"Moikhalis" on käännetty suomeksi "avionrikkoja" (nainen) ja tarkoittaa kuvakielen ilmaisuna Herrasta luopunutta Israelia tai luopiokristillisyyttä. Jeesus käytti usein ilmaisua "avionrikkoja sukupolvi", jolla hän tarkoitti aikansa Herrasta luopunutta Israelin kansaa ja lopun ajan luopumuksessa elävää nimeltään kristittyä maailmaa.

"Moikhalis" on samaa merkitsevä sana kuin maskuliininen "moikhos" ja se kuvaa naista, joka rikkoo avion pettämällä miestään, tai harjoittamalla seksiä toisen naisen aviomiehen kanssa. "Moikhalis" esiintyy jakeissa Matt, 12:39; 16:4; Mar, 8:38; Room, 7:3; Jaak, 4:4; 2Piet, 2:14.

"Pornos" on käännetty suomeksi sanalla "haureellinen". Se tarkoitti Uuden testamentin kreikassa "miestä, joka myi ruumistaan ja tyydytti toisen seksuaalisia tarpeita rahasta", "mies prostituoitua" ja "miestä, joka harrastaa lainvastaista sukupuoliyhteyttä" ja "haureuden harjoittajaa". Se, mitä kaikkea "haureuden harjoittaminen" pitää sisällään, on ollut kiistan aihe kristillisissä keskusteluissa.

Yleisen tulkinnan mukaan "kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi" on "haureutta". Haureuden piiriin kuuluu tässä tulkinnassa pornon harjoittaminen (elokuvat, lehdet, seksilelut, perversiot ja yleensä kaikenlainen irstaus ja riettaus) ja itsetyydytys, joskin jälkimmäisen kohdalla mielipiteet jakaantuvat voimakkaasti. Toisten mielestä masturbointi on Jumalan antama lahja yksinäisille ja tyydyttämätöntä avioelämää viettäville, toisten mielestä se on syntiä kaikissa tapauksissa, ja toiset pitävät sitä syntinä vain jos siihen liittyy haureellisia ajatuksia, kuten ajatuksia uskottomuudesta tai siveettömyydestä tai joitakin perversioita.

Erikseen on vielä mainittava avoliitto, jota jotkut pitävät jatkuvana haureuden harjoittamisena, vaikka pariskunta olisi elänyt koko elämänsä vain yhden puolison kanssa, eikä olisi harjoittanut yhdyntää tai seksiä kenenkään muun kanssa. Näin ankarasti syyllistävä suhtautuminen avoliitossa eläviin ei ole Kristuksen mielen mukaista, mutta siitä huolimatta Jumalan tahto uskoviin nähden on solmia avioliitto kunkin kulttuurin tapojen mukaan "laillisesti" ja "julkisesti".

"Pornos" (maskuliini) esiintyy Uudessa testamentissa kymmenen kertaa jakeissa 1Kor, 5:9, 10, 11; 6:9; Efe, 5:5; 1Tim, 1:10; Hebr, 12:16; 13:4; Ilm, 21:8; 22:15, ja on käännetty suomeksi sanalla "haureellinen". Näistä kohdista käy selvästi ilmi, että mieleltään "haureellinen" mies ei peri Jumalan valtakuntaa, joten "haureuden syntiä" (porneia) ei ole lupa puolustaa armon verukkeella ja väittää, että "haureellinen perii Jumalan valtakunnan", koska Jumalan sanan ilmoituksen mukaan se ei ole totta. (1Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21; Efe, 5:3-5; Hebr, 13:4.) On kuitenkin kyettävä erottamaan lankeemukset ja tietämättömyys tietoisesta ja tahallisesta haureellisten himojen ja elämäntavan valtaan antautumisesta, niin että emme tuomitsisi väärin lähimmäisiä ja sulkisi syntejään vastaan taistelevia ja niistä kärsiviä uskovia pyhien yhteyden ulkopuolelle. (1Kor, 5:9-13.) Eivät kaikki lankeilevat uskovaiset ole paatuneita synnissä eläjiä, vaikka joku heistä liian helposti sellaisen tuomion eli arvion antaa.

"Pornee" on "haureellisesta naisesta" käytetty sana Uuden testamentin kreikassa. Se esiintyy 12 kertaa ja on käännetty sanalla "portto". (Matt, 21:31-32; Luuk, 15:30; 1Kor, 6:15-16; Hebr, 11:31; Jaak, 2:25; Ilm, 17:1, 5, 15-16; 19:2.) "Pornee" on sanan "pornos" naispuolinen vastine ja on suomeksi "nainen, joka myy itseään ja ruumistaan toisen sukupuolisen himon tyydyttämiseksi", "huora, portto, maksullinen nainen" tai "nainen, joka sekaantuu lainvastaiseen sukupuoliseen yhteyteen joko nautinnon ja huvin vuoksi tai saadakseen siten hyötyä itselleen". "Pornee" tarkoittaa kuvakielen ilmaisuna myös Ilmestyskirjan porttoa.

Jeesus sanoi, että "portot ja publikaanit uskoivat Johannes Kastajaa", joka tuli vanhurskauden tietä heidän luokseen, mutta vaikka fariseukset ja kirjanoppineet näkivät tämän, niin "he eivät katuneet". (Matt, 21:31-32.) Näin on selvää, että portot ja publikaanit olivat kääntyneet pois synneistään, eivätkä jatkaneet entiseen tapaan synnin tekemistä sen jälkeen, kun olivat tulleet uskoon ja pelastuneet. (ks. Luuk, 19:1-10; Joh, 8:11.) Näitä Jeesuksen sanoja on käytetty usein puolustamaan synnin tekemisen oikeutta tai sen tueksi, että synnissä elävät voivat periä Jumalan valtakunnan, vaikka Raamatussa opetetaan päinvastaista. (1Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21; Room, 6:12-23.)

"Portto Raahab" on oma lukunsa, sillä on arveltu, että hepreankielen sanat "zana" (portto) ja "zonah" (majatalon pitäjä) ovat hyvin lähellä toisiaan, ja ovat voineet sekoittua Raahabin kohdalla. Raahab mainitaan Jeesuksen sukuluettelossa (Matt, 1:5) ja kahdessa kirjeessä (Hebr, 11:31; Jaak, 2:25) uskovien esikuvana, joten riippumatta siitä, mikä oli Raahabin alkuperäinen ammatti (portto tai majatalon pitäjä), niin hän ei ole voinut toimia porton ammatissa kuolemaansa asti, koska häntä on pidetty uskovien esikuvana ja porton ammatin harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa. (Gal, 5:19-21.) Paavali paheksui jo sellaista kysymystä, jonka korinttolaiset olivat esittäneet, että sopiiko uskovien käydä porttojen luona tyydyttämässä tarpeitaan, joten vielä vähemmän Paavali tai muut apostolit ja Jeesus ovat voineet pitää porttoja Jumalan valtakunnan perillisinä, elleivät he ole tulleet uskoon ja hylänneet synnillistä ammattiaan. (1Kor, 6:9-7:7.)

"Porneia" on suomeksi "haureus" ja siitä on tullut kieleemme sana "porno". Thayer's Lexicon antaa sanalle sellaisia merkityksiä kuin "lainvastainen sukupuolinen kanssakäyminen/ laiton sukupuoliyhteys", joka pitää sisällään aviorikokset, homoseksuaalisuuden, eläimiin sekaantumisen ja yleensä kaiken sukupuolisen siveettömyyden perversioihin ja riettauteen asti. Haureutta on myös sukurutsa. (1Kor, 5:1.)

Kristikunnassa ei ole yksimielisyyttä siitä, mitä kaikkea haureuteen kuuluu. Yhtä mieltä ollaan siitä, että pornon harjoittaminen (lehdet, elokuvat, striptease, seksiklubit, pornokanavat, jne.) on haureuden syntiä. Kun puhutaan erikoisvälineistä, avioliiton sisällä harjoitetusta irstaudesta ja riettaudesta, trans-ilmiöistä, fetisseistä tai masturboinnista, niin mielipiteet jakaantuvat.

Yleinen ja vanha hyvä tulkinta on pitää kaikkea avioliiton ulkopuolella harjoitettua seksiä haureuden syntinä, jonka voi kylläkin saada anteeksi, mutta sille ei saa antaa valtaa elämässään, vaikka siihen toistuvasti lankeaisi. Haureutta vastaan tulee taistella, eli haureutta tulee paeta niin kuin muitakin pahoja himoja. (1Kor, 6:18; 2Tim, 2:22; Kol, 3:5.)

Nykyään yleinen tapa elää avoliitoissa on aiheuttanut seurakunnissa mielipiteiden hajaannusta sen suhteen, onko avoliitto haureuden syntiä vai ei. Käytännössä lienee parempi, jos puolisot pysyvät avoliitossa uskollisina toisilleen elämänsä loppuun saakka, eivätkä makaa muiden kuin toistensa kanssa, kuin se, että mennään naimisiin monta kertaa ja aina uuden puolison kanssa. Tätä teoreettista uskollisuutta ei saa käyttää kuitenkaan avioliiton halventamiseen.

Totuuden nimissä on sanottava, että avoliitoissa ei olla sen uskollisempia kuin avioliitoissakaan. On myös tutkimuksia, joiden mukaan avoliiton jälkeen solmitut avioliitot päättyvät useammin avioeroon, kuin liitot, joissa sukupuoliyhteys toteutuu vasta avioliiton solmimisen jälkeen. Tämä selittyy luonnollisesti sillä, että suurin osa neitsyenä tai sukupuoliyhteydestä ennen avioliittoa pidättäytyneistä naimisiin menevistä pareista on vakaumuksellisia kristittyjä tai muita uskonnollisia ihmisiä. He eroavat muita ihmisiä harvemmin puolisoistaan vaikeuksien ilmetessä. Kynnys erota on siis suurempi ei-uskonnollisissa parisuhteissa kuin uskovaisten välisissä avioliitoissa, vaikkakin suuntaus on huonompaan päin myös uskovien keskuudessa.

Avoliitossa eläville uskovaisille ja uskoon tuleville avopareille on opetettava avioliiton paremmuutta suhteessa avoliittoon. Heitä on kehotettava menemään naimisiin yhteiskunnan lakien ja asetusten mukaan, sillä Raamatun kirjoitukset puoltavat selvästi virallista avioliittoa maan ja kansan tapojen mukaan, eikä avoliitolla ole oikeastaan missään täsmälleen samaa juridista asemaa kuin virallisesti solmitulla avioliitolla. Tästä aiheesta on olemassa Markus Kolsin erittäin hyvä tutkielma nimeltään "Avoliitto – kriittinen analyysi", ja suppeampaa opetusta löytyy myös allekirjoittaneelta.

Paavalin mukaan kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella, mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan. (1Kor, 6:18.) Uskovien on erityisen tärkeää pitää ruumiinsa puhtaana, koska se on "Pyhän Hengen temppeli". (1Kor, 3:17.) Kukaan ei kirkasta Kristusta ja Jumalaa ruumiissaan sillä tavalla, että harjoittaa syntiä. Ainoa tapa kirkastaa Jumalaa ruumiissaan on karttaa haureutta ja yleensä kaikkea syntiä. (1Kor, 6:13-21.)

Paavali tuomitsi ankarasti kaiken haureuden ja opetti, että haureuden harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa. (Gal, 5:19; Efe, 5:3; ks. 1Kor, 6:9-7:7.) Haureuden harjoittaminen on peruste erottaa synnin vallassa elävä uskova pyhien yhteydestä, mutta tässä tulee olla varovainen, että ei erotettaisi syntiään vastaan taistelevaa ja synnistään kärsivää uskovaista ja jätettäisi häntä yksin taistelujen keskelle. (1Kor, 5:9-13.) Toisaalta on varottava myös huonoa esimerkkiä ja syntiä harjoittavan viettelystä muille uskoville. Jos joku viettelee muita uskovia kanssaan haureutta harjoittamaan, niin siihen tulee seurakunnassa puuttua ankarasti ja ohjata uskovia pois synneistä.

"Haureus" on peruste avioerolle Jeesuksen opetuksessa Israelin kansaa koskien. (Matt, 5:32; 19:9.) Jos joku on haureellinen tai uskoton avioliitossa, niin hänet on lupa hylätä ja avioitua Jumalan niin johdattaessa uskovaisen uuden puolison kanssa. Jos haureellisen puolison hylännyt uskova jää kuitenkin yksin, niin hylätyn haureellisen puolison kanssa naimisiin menevä tekee aviorikoksen hylkääjää vastaan. Jumala ensisijainen tahto ei ole kuitenkaan hylätä haureellista puolisoa vaan se, että haureellinen tulisi uskoon mielenmuutoksen ja kääntymyksen kautta, niin että hylkäisi haureellisen elämäntapansa. Jos näin ei tapahdu, niin uskovainen puoliso on puolisonsa harjoittaman synnin uhrina vapaa toimimaan sen mukaan, miten Jumala häntä tässä asiassa johdattaa, mutta hyvä olisi kysyä myös muiden uskovien neuvoja tässä asiassa omassa seurakunnassaan.

"Porneia" voi tarkoittaa mm. homo- ja biseksuaalia tai transseksuaalisuutta, transvestismia ja trans-genderiä. Jos puoliso on tällä tavalla sukupuolielämältään kieroutunut, niin hänestä on luvallista ottaa ero, ja avioitua uudestaan uskovan puolison kanssa, mutta jos haureellinen puoliso kääntyy Jumalan tykö ja hylkää syntinsä, niin avioliitto eheytyy ja pelastuu ongelmista huolimatta.

"Porneia" tarkoittaa kielikuvana myös epäjumalien palvontaa ja hengellistä haureutta. Sanalla on siis monia eri merkityksiä ja merkitysvivahteita, jotka liittyvät sukupuoliseen tai hengelliseen haureuteen, irstauteen ja riettauteen. "Porneia" esiintyy peräti 27 kertaa Uudessa testamentissa jakeissa Matt, 5:32; 15:19; 19:9; Mar, 7:21; Joh, 8:41; Apt, 15:29; 21:25; Room, 1:29; 1Kor, 5:1; 6:13, 18; 7:2; 12.21; Gal, 5:19; Efe, 5:3; Kol, 3:5; 1Tess, 4:3; Ilm, 2:21; 9:21; 14:8; 17:2, 4; 18:3; 18:2.

"Porneuoo" on suomeksi "harjoittaa haureutta", "harjoittaa pornoa". Se kattaa alleen suuren kirjon sukupuolisen saastaisuuden syntejä. "Aviorikos" eli "uskottomuus avioliitossa" on vain yksi haureuden synnin muoto. Sen lisäksi haureutta on perinteisen tulkinnan mukaan "kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi". Seurakunnassa on tosin erimielisyyttä sen suhteen, tulisiko avoliitto ja masturbointi laskea mukaan haureuden syntien joukkoon vai ei.

Avoliitosta voidaan sanoa suoraan sen verran, että uskollisuus parisuhteessa on hyve, jota ei pidä suin päin tuomita siveettömyydeksi tai haureuden synniksi, mutta avoliitossa eläviä tulee ohjata rakkaudellisesti ja sävyisästi näkemään avioliiton olevan Jumalan säätämys yhdessä eläville pareille. Sen sijaan kaikenlainen perversio kuten homoseksuaalisuus, irstaus, riettaus, fetissit, trans-ilmiöt, parinvaihto, orgiat ja eläimiin sekaantuminen ovat haureuden syntiä, eikä niitä sopisi edes mainita pyhien keskuudessa luetteloa tarkemmin. (Efe, 5:1-5.) Haureutta on jo pelkän sanan perusteella kaikenlainen pornografian harjoittaminen ja seksiteollisuuden tukeminen ostamalla seksipalveluita tai tekemällä työtä niiden aktiivisena myyjänä (kauppojen kassat ja kioskien myyjät eivät voi mitään sille, että seksituotteita myydään heidän liikkeissään, joten heitä ei pidä syyllistää tästä asiasta).

Haureus on aviorikokseen verrattava vakava synti, jonka harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa, sillä niiden takia tulee Jumalan viha jumalattomien osaksi. (Gal, 5:19-21; 1Kor, 6:9-11; Kol, 3:5-8; Jda, 1:1-23.) Siihen tulee suhtautua asian vaatimalla vakavuudella Jumalan seurakunnassa, niin että tarvittaessa haureuden harjoittajat tulee erottaa pyhien yhteydestä, jos viettelevät muita kanssaan syntiin tai aiheuttavat pahennusta tai muuta vahinkoa seurakunnassa. (1Kor, 5:9-13.) Tässä on oltava kuitenkin tarkkana ja varuillaan, että ei erotettaisi yhteydestä pois niitä uskovia, jotka taistelevat syntiä vastaan (Hebr, 12:1-17; 1Kor, 6:18; 2Tim, 2:22.), mutta lankeavat välillä syntiä tekemään. Seurakunta on paras paikka eheytyä synnin aiheuttamilta haavoilta ja tulla terveeksi sielultaan, kunhan vain seurakunnassa osattaisiin hoitaa synnistä kärsiviä lähimmäisiä Jumalan tahdon mukaisella tavalla.

Yhden vaimon mies 1Tim, 3:2 ja Tiit,1:6

Apostolien aikana oli vielä tavanomaista, että pakanoilla saattoi olla monta vaimoa. Kun he tulivat uskoon, niin vaimoja ei saanut jättää heitteille ja hylätä heitä ja yhteisiä lapsia, vaan vaimoista tuli pitää huolta. Raamatussa ei kerrota suoraan sitä, oliko uskoon tulleella pakanalla lupa jatkaa sukupuoliyhteyttä useamman kuin yhden vaimon kanssa, mutta taloudellisen avun ulkopuolelle hylkääminen oli ainakin kiellettyä.

Monivaimoisuutta ilmenee vieläkin joissakin pakanakansoissa ja muslimimaissa. Kun joku tulee näissä yhteisöissä uskoon, niin on hyvä menetellä yllä annetun ohjeen mukaan. Jos suinkin mahdollista, niin pidättyminen seksistä muiden kuin yhden vaimon kanssa lopun elämän ajaksi olisi ehkä suotavin ja paras vaihtoehto toimia. Jos sitten joku "elävän miehen leskeksi" jäänyt (2Sam 20:3; vrt. 1Moos, 38:26.) vaimoihminen saa itselleen uuden aviomiehen, joka on siihen kelvollinen ja pystyy pitämään hänestä huolen, niin älköön sidottako tätä "leskeä" vaan saakoon hän niin tahtoessaan muodostaa uuden perheen uuden aviomiehen kanssa.

Nykyään on tiedossa myös sellainen yhteisö, jossa veljeksillä on tapana pitää yhtä yhteistä vaimoa, koska naisia on liian vähän suhteessa miehiin. Tällaisissa yhteisöissä uskoon tulleen miehen olisi syytä toimia niin kuin edellä on kuvattu, ja lakattava jakamasta vaimoaan veljiensä kanssa. Mitä uuden avioliiton mahdollisuuteen tulee, niin jos joku on siihen kelvollinen, niin toimikoot Herran antaminen ohjeiden mukaan. (Matt, 19:3-12.) Tällaisissa yhteisöissä ja myös länsimaissa on välillä hyvin vaikeaa löytää Jumalan tahto, koska eroaminen nykyisestä puolisosta tai puolisoista johtaisi perheiden hajoamiseen ja lasten jonkinasteiseen eroon toisesta vanhemmastaan, mutta toisaalta pysyminen avioliitossa voi sekin olla huono vaihtoehto erityisesti moniavioisissa yhteisöissä. Jumala voi kuitenkin johdattaa Kristuksen omia ja auttaa heitä löytämään kuhunkin tilanteeseen parhaan mahdollisen ratkaisun.

Uudessa testamentissa "yhden vaimon miehellä" ei tarkoitettu "eronnutta" ja "uudelleen naimisiin mennyttä veljeä". Itse asiassa oli luonnollista, että jos joku veli oli eronnut entisessä elämässään ja mennyt kristittynä uudelleen naimisiin, niin häntä pidettiin "yhden vaimon miehenä", koska hänellä oli kerrallaan vain yksi vaimo, ja hän eli siveästi ja uskollisena yhden vaimon kanssa. Jos taas uskovaisen eriuskoinen puoliso hylkäsi uskovan miehensä tai eli haureellisesti ja uskova joutui hänet hylkäämään, niin tällainen veli oli vapaa toimimaan samalla tavalla kuin "avioliitosta vapaa naimaton mies". (1Kor, 7:12-28.) Vain Paavalilla on ohjeita uuden liiton ajalle koskien "seka-avioliittoja", joissa toinen puolisoista ei ole kristitty. Uskova ei saa itse hakea aktiivisesti eroa, mutta jos uskosta osaton hylkää hänet, tai elää haureudessa, niin silloin veli ei ole orjuutettu, vaan on vapaa menemään uudestaan naimisiin, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.

Uudelleen avioituneen veljen palvelukelpoisuus

Mitä hylätyn ja avioeroon syyttömän ja uudelleen avioituneen veljen palvelustehtävään tulee, niin hän on kelvollinen palvelemaan Herraa ja seurakuntaa missä tahansa tehtävässä, mihin Jumala hänet varustaa lahjoillaan. Häntä ei pidä estää palvelemasta seurakuntaa, eikä häntä saa syyllistää toisten tekemien syntien vuoksi, sillä hän on synnin uhri, eikä syyllinen.

Jos taas joku on eronnut uskovaisena ja on itse pääasiallinen syypää avioeroon, tai merkittävässä määrin vastuullinen siitä, niin silloin on parempi katumuksen ja mielenmuutoksen jälkeenkin pysytellä jonkin aikaa syrjässä vastuullisista sielunhoidollisista kaitsijan tehtävistä, koska sellainen veli on menettänyt uskottavuuttaan ja luottamuksen seurakunnan silmissä, niin että ei kelpaa enää esikuvaksi muille uskoville. Tämä ei ole välttämättä pysyvä ohje eikä sääntö, sillä Jumala voi käyttää pahastikin langennutta veljeä kaitsijan ja paimenen tehtävässä, kunhan hän saa ensin eheytyä ja vahvistua lankeemuksensa jälkeen.

Samalla tavalla myös avioliitossa pysynyt, mutta sen aikana haureuteen tai muuhun vakavaan syntiin langennut veli voi jatkaa kaitsijan tehtävässä, kunhan on vain hylännyt syntinsä ja tunnustaa menetelleensä väärin. Jos veli ei tunnusta syyllisyyttään eikä osoita katumusta ja mielenmuutoksen hyvää hedelmää, niin silloin hän ei saa toimia vanhimpana ja hänet voidaan jopa erottaa pyhien yhteydestä, niin kuin muutkin haureelliset ja avionrikkojat. (1Kor, 5:9-13.)

Avioeroissa puolisoilla on tapana syytellä toisiaan. Kun asioita käsitellään Jumalan seurakunnassa, niin vanhinten on kyettävä tutkimaan asioita tarkasti ja antamaan oikeat arviot (tuomiot Joh, 7:24; Snl, 24:23-25; 1Kor, 6:1-8.), jos kyse on vanhimman veljen avioerosta. (1Tim, 5:17-25; 5Moos, 13:12-18.)

Uskovat eivät saa elää niin kuin maailma elää, eli uskova ei saa elää valheessa. (Efe, 4:25-27.) Jos joku elää valheessa, niin Jumala voi sen kyllä paljastaa. (Apt, 5:1-11.)

Jos veli osoittautuu vilpittömäksi ja rehelliseksi, kun kokee avioeron, ja hän on vaimonsa synnin uhri, niin ei häntä tarvitse seurakunnassa syyllistää, eikä häntä saa estää palvelemasta seurakuntaa vanhimman tehtävässä armolahjoillaan.

On hyvin yleistä väittää, että "koskaan ei ole vain yhtä syyllistä vaan molemmat ovat syyllisiä", kun avioero tulee. Vaikka asia on usein näin - ei aina - niin on mahdollista löytää se "vähemmän syyllinen" osapuoli, ja tutkia uskovien palveluskelpoisuutta tapauskohtaisesti.

Minä tiedän ihan selviä tapauksia, joissa ei ole merkitystä sillä, että vanhin veli kiistää syyllisyytensä. Heidän syntinsä ovat ilmeisiä ja ihme on, jos seurakunnassa ei sitä huomata. (1Tim, 5:17-25.)

Asian pitäisi olla melko selvä, jos veli alkaa tehdä huorin ja on uskoton vaimolleen. Hän ottaa itse aktiivisesti eron päästäkseen toisen kanssa naimisiin. Oikea järjestys toimia olisi erota ensin entisestä, jos siihen on pätevät perusteet, ja vasta sitten jos yhteen ei voida enää palata, tulee mahdollisesti kysymykseen uuden puolison etsiminen.

Kun tällaisessa tapauksessa monella tapaa väärin toiminut veli kiistää kokonaan syyllisyytensä syntiin ja sanoo Jumalan johdattaneen asiat tällä tavalla, niin ei liene epäilystä siitä, että hän ei ole kykenevä kaitsemaan Jumalan seurakuntaa, vaikka on toiminut aiemmin vanhimman tehtävässä?

Vastaavia tapauksia on useita, joissa selvästi syyllinen tekeytyy syyttömäksi, tai syyttää puolisoaan, vaikka on itse syyllinen. Jos puolisossa on syytä avioeroon, niin asiat pitää yrittää hoitaa ensin perheen sisällä, ja ulkopuolistakin apua hakemalla, ja vasta sitten on lupa ääritapauksissa erota, ja senkin jälkeen on suositus pysyä naimatonna, mutta jos uskova on entisen puolisonsa syntien uhri, niin hän ei ole sidottu näissäkään tapauksissa, koska hänen puolisonsa oli käytännössä syypää eroon, ja vapautti hänet siten avioliiton siteistä.

Kerron esimerkkejä sellaisista tapauksista veljen kohdalla, jolloin veli on syytön ja vapaa menemään uudelleen naimisiin eikä tee siinä syntiä, ja voi palvella vanhimpana, eikä ole menettänyt uskottavuuttaan tai luottamustaan Jumalan seurakunnassa:

1) Vaimon jatkuva väkivaltaisuus tai vakava mielisairaus. Kerron yhden esimerkin tosielämästä.

Vaimo surmasi molemmat appivanhempansa, koska menetti järkensä ja joutui loppuiäkseen vankimielisairaalaan. Veli meni myöhemmin uudestaan naimisiin, eikä tehnyt syntiä (ja olisi ollut kelvollinen vanhimmaksi, jos se olisi ollut hänen kutsumuksensa).

2) Vaimo on prostioitu, bi-seksuaali, lesbo tai uskoton.

3) Vaimo käyttää huumeita ja päihteitä; hän vie perheen talousrahat, ja istuu välillä vankilassakin, tms.

4) Vaimo on kleptomaani ja uhkapelin orja; hän vie perheen talousrahat, eikä hoida lapsia.

5) Vaimo on eriuskoinen, ateisti tai saatanan palvoja ja tekee miehensä elämästä yhtä helvettiä, eikä käänny Jumalan tykö.

6) Vaimo hylkää uskovan miehensä mistä syystä tahansa - esimerkiksi eriuskoisuuden vuoksi - eikä avioliitto enää eheydy. Veli on vapaa riippumatta siitä, meneekö entinen vaimo toiselle miehelle tai naiselle vai ei. Jos menee, niin sitä suuremmalla syyllä veli on syytön ja vapaa.

Muitakin vakavia syitä avioeroon on myös olemassa, niin että veli on syytön, mutta kaikkia ei voitane luetella, sillä kukin tapaus on tutkittava erikseen.

Kun veli on tehnyt voitavansa, eikä vaimo muutu, eikä muuta elämäntapaansa, niin hän ei ole syyllinen, jos joutuu eroamaan, vaikka itse ottaisi eron. Hän on vapaa menemään naimisiin uskovan sisaren kanssa ja voi toimia vanhimpana tai missä tahansa palvelutehtävässä Jumalan seurakunnassa.

Jumalan edessä on syntiä, jos synnin uhria rangaistaan ja estetään häntä palvelemasta Jumalan seurakuntaa niillä armolahjoilla, jotka hän on Jumalalta saanut, ja siinä tehtävässä, johon Jumala on hänet kutsunut, valinnut ja asettanut. Syntiin syyllisenkin kohdalla on mahdollisuus mielenmuutokseen ja hyvän hedelmän osoittamisen kautta hänkin on kelvollinen palvelemaan pyhiä, vaikka luottamuksen voittaminen erityisen hankalaa onkin, ja vie kauan aikaa.

Yksin elävän vanhan pojan palvelukelpoisuus

Jotkut seurakunnat eivät kelpuuta yksin eläviä veljiä kaitsijan toimeen, koska pitävät heitä alttiina lankeamaan haureuteen seurakunnan sisarten kanssa, tai jostakin muusta syystä. Tällaiselle menettelylle ei ole kuitenkaan mitään Raamatun perusteita. Apostoleista Paavali oli valinnut naimattomuuden ja palveli seurakuntaa apostolina, vaikka hänellä ei ollut vaimoa. (1Kor, 7:7-8.) Paavali viittaa kirjeessään siihen mahdollisuuteen, että hänen kanssaan olisi saattanut olla muitakin apostolin valtuuksilla toimivia veljiä, joilla ei ollut vaimoa mukanaan. (1Kor, 9:5.)

Vaikka apostolin tehtävä on erilainen kuin seurakunnan vanhimman tehtävä, niin apostoli saattoi silti toimia vanhimpana sillä paikkakunnalla, jossa hän viipyi pitempään. (1Piet, 5:1-4; 2Joh, 1:1; 3Joh, 1:1.) Näin on varmaa ainakin se, että apostoleilla oli kyky toimia paimenena ja pitää siten huolta seurakunnan hengellisistä tarpeista, ja juuri niin Paavali oli toiminut. (1Kor, 3:1, 5; 4:15, 21; 9:15-18; 16:24; 2Kor, 1:23-2:11; 12:13-13:13; 1Tess, 2:1-12.) Mikä olisi estänyt häntä toimimasta myös vanhimpana ja tehnyt vanhimman tehtävästä niin paljon erilaisen kuin apostolin toimen, että Paavali ei olisi ollut kelvollinen sitä tointa hoitamaan?

Paavali oli muuten apostolin tehtävän ohella myös opettaja ja profeettakin, koska niin on kirjoitettu ja hän toi seurakunnalle ennustuksia tulevista tapahtumista Herran palvelijana. (Apt, 13:1; 1Tim, 2:7; 2Tim, 1:11; Efe, 3:1-12; 1Tess, 4:13-5:11; 2Tess, 1:5-2:12.) Tämä todistaa sen, että seurakunnassa ei ollut hierarkkiaa. Apostolit eivät olleet vanhinten esimiehiä, eikä nykyistä hierarkkista pappisjärjestelmää ollut tuolloin vielä olemassa. Kaikki palvelivat toisiaan niillä armolahjoilla, joita heillä oli, ja niin seurakunta rakentui kuin yhtenä suurperheenä Jumalan asumukseksi Hengessä. (Efe, 4:11-16; 2:11-22; 1Piet, 4:9-11.) Perheen sisällä ei ollut esimies-alainen asetelmaa vaan siellä oli ainoastaan vanhempia ja nuorempia samanarvoisia sisaruksia Herrassa, jolloin auktoriteetti perustui hengelliseen kypsyyteen ja täysi-ikäisyyteen eli Kristuksen vaikutukseen uskovissa, eikä virka-asemaan, niin kuin hierarkkisissa kirkkokunnissa ja pastorijohtoisissa vapaiden suuntien seurakunnissa.

Lesken palvelukelpoisuus

Joissakin seurakunnissa on ollut tapana, että leskeksi jäänyt vanhin luopuu tehtävästään. Tälle käytännölle ei ole mitään raamatullisia perusteita, niin kuin ei vanhanpojankaan kohdalla ole.

Eronneen veljen palvelukelpoisuus

Jos uskova veli on tullut vaimonsa hylkäämäksi ilman mainittavaa omaa syytä, niin häntä tulee kohdella synnin uhrina eikä syyllisenä syntiin riippumatta siitä, elääkö hän yksin vai onko hän mennyt uudestaan naimisiin. Hänellä ei ole silloin mitään esteitä tai rajoitteita palvella seurakuntaa niillä lahjoilla, jotka Jumala on hänelle antanut, ja niissä tehtävissä, joihin Jumala on hänet kutsunut, valinnut ja asettanut.

Jos veli on ollut itse pääasiallinen syyllinen tai merkittävässä määrin vaikuttanut huonolla käytöksellään tai synneillään avioeroon, niin hänen soveltuvuuttaan palvelutehtäviin tulee koetella ja seurata hänen uudistumistaan, jotta ei annettaisi lihan mukaan elävän aiheuttaa seurakunnassa samanlaista vahinkoa kuin hän aiheutti kotonaan. Jos joku ei pysty hoitamaan kotiaan lihallisuutensa vuoksi, niin ei hän ole kykenevä seurakunnan kaitsijankaan toimeen, tai muuhun vastuunalaiseen tehtävään Jumalan seurakunnassa. (1Tim, 3:1-13.) Annettakoon kuitenkin jokaiselle uskovaiselle mahdollisuus osoittaa mielenmuutoksen hyvää hedelmää, niin että jos hedelmä muodostuu hyväksi, niin poistuu tämä rajoitus ja este palveluksen työlle. (Apt, 20:20-21; Fil, 1:6-11.)

Nykyisyys ratkaisee kun arvioidaan uskovan kelpoisuutta ja sopivuutta johonkin palveluksen työhön. Menneisyys ei ole ratkaisevaa, vaikka vaikuttaa jonkin verran uskottavuuteen ja luotettavuuteen, jos Jumalan lapsi on syyllistynyt uskovaisena vakaviin rikkomuksiin, eikä ole osoittanut sen jälkeen mielenmuutoksen hyviä hedelmiä riittävässä määrin, jotta häneen voitaisiin uudestaan luottaa ja uskoa hänelle vastuullisia palvelustehtäviä Jumalan seurakunnassa.

Kristuksen veri on pyyhkinyt kaikki menneet synnit pois ja tulevatkin hän antaa anteeksi, kunhan vain pysymme uskollisina hänelle, emmekä luovu synnin pettäminä kokonaan pois elävästä Jumalasta. (Hebr, 3:12-16.) Mitä palvelutehtäviin seurakunnassa tulee, niin hyvin vaativiin ja vastuullisiin tehtäviin on tietyt pätevyysvaatimukset, eli esimerkiksi vanhimman ja sanan opettajan tulee pystyä olemaan esikuvana muille, jotta on kelvollinen palvelemaan seurakuntaa. (Hebr, 13:7; 1Tim, 3:1-13; 4:12-16; Tiit, 1:5-2:15.)

"Se, jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan." (Luuk, 12:34-48.)

Muut edellytykset palveluksen työhön

Koska käsittelen tässä artikkelissa uskovien kelvollisuutta eri palvelutehtäviin vain sukupuolisen haureuden ja aviorikosten tai niiden mahdollisuuden kannalta (yksin elävät kiusauksineen), niin en puutu tässä muihin edellytyksiin toimia jossakin palvelutehtävässä kovin tarkasti. Totean vain sen, että ohjeita ei ole annettu tyhjän vuoksi, vaan vanhinten ja seurakunnan palvelijoiden tulisi todella täyttää ne ehdot, joita on asetettu, mutta arvioissa ei saa olla liian tiukka, sillä muuten kukaan ei läpäisisi tiukkaa seulaa. (1Tim, 3:1-13; Tiit, 1:5-14.)

Kannattaa muuten huomioida sekin, että apostolien esittämät kuvaukset uskovien elämästä ja sen pyhyydestä ovat aivan toista luokkaa kuin mikä on nykyinen vallitseva tilanne seurakunnissa. (Tiit, 2:1-3:14; 1Piet, 3:1-17.) Tässä ei pidä katsoa niiden seurakunnassa vaikuttaneiden ihmisten elämään ja synteihin, joita apostolit ankarasti nuhtelivat ja kehottivat hylkäämään synnit, vaan niihin kehuihin ja ohjeisiin, jotka koskivat hyvin vaeltaneita uskovia. (Hebr, 13:7, 17; 1Kor, 11:1 16:14-17; 2Kor, 7:14; 3Joh, 1:6-11; Tiit, 1:13; 2:15; 2Tim, 4:1-4; Efe, 5:11; 2Kor, 10:1-8; 12:19-13:10.)

Jos joku ei pysty pitämään huolta omasta perheestään, niin ei hän pysty kaitsemaan Jumalan seurakuntaakaan. (1Tim, 3:1-13.) Seurakunnan vanhimman tulee olla kelvollinen olemaan esikuvana muille uskoville. (1Kor, 11.1; 1Tim, 4:12-16; Hebr, 13:7.) Jos ei, niin hän ei ole tarkoitettu paimentamaan Jumalan laumaa.

Kun nyt puhutaan uudelleen avioituneesta veljestä, niin se ei tee hänestä kelvotonta paimentamaan Jumalan laumaa, jos hän on itse syytön avioeroonsa, eli on synnin uhri. Jos hän on ollut syyllinen avioeroon tekemällä syntiä tavalla tai toisella, mutta asiasta on kulunut jo riittävästi aikaa, ja hän on muuttunut mies, niin että Hengen hyvä hedelmä näkyy hänestä ja mielenmuutos on pysyvää, niin en pidä menneen elämän syntejä esteenä palvella nyt Herraa vanhimman tehtävässä.

Nykyisyys ratkaisee, ei menneisyys, mutta kieltämättä avioliittonsa itse rikkonut veli on hankalassa tilanteessa, jos kokee kutsumuksekseen seurakunnan kaitsemisen. Vaikea on saada seurakunta vakuuttuneeksi siitä, että Jumala häntä edelleen suosittelee ja käyttää siinä tehtävässä. Mahdotonta se ei ole, mutta vaikeaa taitaa olla – riippuen tietenkin seurakunnasta.

Tällä asialla ei ole tekemistä sen kanssa, saako langennut veli syntinsä anteeksi ja armon, vai ei. Jos hän elää synnissä edelleen, niin siihen on ohjeet seurakuntakurin kannalta (1Kor, 5:9-13), mutta jos ei elä synnissä, niin voi jatkaa pyhien yhteydessä, mutta kestää aikansa saada luottamus takaisin, jotta kelpaa vanhimman tehtävään.

Tiedän parikin tapausta, joissa syntiin langenneet veljet eivät ole tunnustaneet syntiään eivätkä ole tehneet parannusta pois synnistä. He eivät ole tästä syystä kelvollisia kaitsemaan Jumalan seurakuntaa, ja itse asiassa heidät tulisi erottaa pyhien yhteydestä, jos eivät osoita parannuksen hyvää hedelmää. (1Kor, 5:9-13.)

Vaikka uuden liiton hengen ja anteeksiantavan mielen mukaista on antaa langenneille uusi mahdollisuus jatkaa palvelustehtäväänsä puhtaalta pöydältä, niin siitä huolimatta on noudatettava Raamatun ohjeita seurakuntakurin säilyttämiseksi ja vaatia palvelustehtäviä hoitavilta tehtävän edellyttämiä armolahjoja ja hyvää todistusta. Jos nämä puuttuvat, niin ei tule pyrkiä "johtaviin asemiin" Jumalan seurakunnassa, sillä niitä ei ole siellä edes olemassa, kun Jumalan tahdon mukaan toimitaan. On vain nuorempia ja vanhempia sisaruksia, jotka palvelevat toisiaan niillä armolahjoilla, joita Jumala on heille antanut. "Se, jolle on paljon annettu, siltä paljon myös vaaditaan." (Luuk, 12:32-48.)

Miten seurakunnan tulisi olla järjestäytynyt: hierarkkisen johtamisen mallin mukaan "virkapappeuteen" vai kutsumukseen ja tehtäviin perustuvan mallin mukaan, jossa kaikki uskovaiset ovat samanarvoisia ja palvelevat toisiaan niin kuin perheessä sisarukset tekevät toisilleen, ilman keskinäistä hierarkkiaa?

Olen kirjoittanut tästä muissa artikkeleissani tarpeeksi, joten en puutu tähän asiaan tässä kirjoituksessa enempää. Voit lukea Raamatun kirjoitusten selitystä tästä aiheesta toisaalla kotisivuillani tai muiden sanan opettajien kirjoituksista, joiden linkit löydät artikkeleistani.

Luettavaa

Petteri Haipola 5. tammikuuta 2010

Sivun alkuun