Avoliitto

Opetin aikoinaan liian liberaalisti avoliitosta, että se olisi Jumalan silmissä tietyissä tapauksissa verrattavissa täysin avioliittoon. Aiemmat artikkelini saattoivat rohkaista jotakuta elämään avoliitossa sen sijaan, että olisi pyritty avioliittoon, mikä ei suinkaan ollut tarkoitukseni. Avoliittoa ei missään nimessä saa suosia avioliiton kustannuksella eikä sitä tule tavoitella. Pyydän anteeksi aiempaa liian liberaalia opetustani. Olen tästä anteeksipyynnöstäni ja erehdyksestäni huolimatta silti varma siitä, että Jumalalle on tärkeämpää se, että parisuhde on solmittu kestämään ajallisen elämän loppuun asti ja että se perustuu rakkauteen kuin se, että se on solmittu juridisesti pätevällä tavalla. Näin ollen avoliitossa elävätkin voivat olla iankaikkisen elämän perillisiä siinä kuin avioliitossa elävät ja yksinäiset.

Parempi liitto?

Kumpi on parempi liitto: avoliitto vai avioliitto? Jos avoliitto olisi parempi, niin silloin kristittyjen tulisi luopua avioliitosta ja tavoitella avoliittoa. Tuskin kukaan kristitty kuitenkaan näin ajattelee? Avioliitto on aina parempi vaihtoehto ja selvästi Jumalan tahto: vai väittääkö joku, että naimisiin meneminen on syntiä? Avoliitosta ja esiaviollisesta seksistä tällaista voidaan aiheestakin väittää, mutta ei avioliitosta, paitsi joissakin poikkeustilanteissa, joilla ei kuitenkaan voida puolustaa avoliiton oikeellisuutta Jumalan edessä.

Oletko naimisissa?

Kun vastaat tähän kysymykseen, niin tiedät, oletko avioliitossa vai et. Asian ei tarvitse olla tämän monimutkaisempi. Moni avopari suuttuu, jos heille sanotaan, että "te olette naimisissa!" He elävät avoliitossa juuri siitä syystä, että eivät halua mennä naimisiin ja antaa toisilleen avioliittolupausta. Avoin suhde on heidän mielestään parempi vaihtoehto, koska siitä voi lähteä helpommin pois, jos aihetta ilmenee. Tällaisen avoparin tarkoitus on kokeilla yhdessäelämistä ennen avioliittoa niin kauan kuin se onnistuu. Sellainen suhde ei ole avioliitto ihmisten eikä Jumalankaan silmissä.

Sitoutuminen

Kihlapari antaa toisilleen aviolupauksen mennessään naimisiin. Siihen kuuluu lupaus sitoutua puolisoon, kunnes kuolema erottaa, niin hyvinä kuin huonoina aikoina, myötä- ja vastoinkäymisissä. Avioliittokaava pitää sisällään selvästi muotoillun sanallisen lupauksen. Avosuhteessa elävät eivät anna toisilleen tällaista lupausta ainakaan ennen seksin kokeilua. Senkin jälkeen lupaukset ja sitoutuminen ovat epämääräisiä, lähes sanattomia. Koska avosuhde on useimmiten kokeiluluontoinen, ei se täytä avioliiton kriteerejä. Avoliitto ei ole varsinaisesti mikään liitto vaan yhteistaloutta ja seksiä avosuhteessa. Tästä syystä on parempi puhua avosuhteesta kuin avoliitosta, koska sana "suhde" kuvaa paremmin yhdessäolemisen muotoa.

Haureuden syntiä?

Esiaviollista seksiä on pidetty perinteisesti kristittyjen opetuksen mukaan syntinä. Raamattu käyttää tästä synnistä nimitystä "haureus", joka on käännös "pornoa" tarkoittavasta kreikankielen sanasta. Avosuhde on siinä mielessä "haureuden harjoittamista", että lähtökohta seksille on himojen tyydyttäminen, ei petikaverin kunnioittaminen ja vakava aikomus mennä naimisiin, joka kuuluu Jumalan suunnitelmassa miehen ja naisen väliseen rakkauteen.

Seksi ennen avioliittoa on tavallaan toisen ruumiin halpana pitämistä ja hyväksikäyttämistä omien himojen tyydyttämistä varten. Vaikka molemmat saisivat siitä tyydytyksen, on se silti syntiä, koska siinä ei sitouduta kantamaan vastuuta eikä hoitamaan velvollisuuksia, jotka avioliittoon kuuluvat. Seksi ennen avioliittoa on ikään kuin seksuaalisten avio-oikeuksien käyttämistä, mutta vastuun pakoilua eli itse asiassa rakkaudettomuutta. Vain pysyvän parisuhteen perustaminen avioliiton sitein on Jumalan tahto: eivät seksikokeilut ja avoliitto, joka on parhaimmillaankin vain kuin "koeavioliitto" ja huonoimmillaan "sen oikean etsimistä avioliiton ulkopuolisen seksin toimiessa yhtenä tärkeänä valintakriteerinä".

"Haureuden synti" on Raamatussa useimmiten kuvattu irstaudeksi, riettaudeksi ja siveettömäksi käyttäytymiseksi, johon kuuluvat mm. irtosuhteet tai kaupallisen seksin ostaminen ja myyminen. Kun avopari on elänyt kauan yhdessä ja heillä on yhteisiä lapsia tai he ovat muuten rakastuneita toisiinsa ja lupautuneet vaikka vain epämääräisesti olemaan uskolliset toisilleen, ei haureus kuvaa parhaiten sitä syntiä, mitä he harjoittavat. Pariuskollisuus avosuhteessa ei ole haureutta sanan syvimmässä merkityksessä.

Tahallinen vai tahaton synti?

Miksi jotkut kristityt elävät avosuhteessa? Siksi, että he eivät tiedä, mikä on Jumalan tahto. He tekevät syntiä tietämättään, tahattomasti. He ovat mukautuneet tämän jumalattoman maan tapoihin eivätkä ymmärrä, että naimisiin meneminen on oikein, avosuhde väärin. Herra tahtoo antaa omilleen vain parasta ja mikä olisi ihanampaa kuin mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa, kunhan se vain tapahtuu Herrassa eli molemmat ovat uskovaisia?! Naimisiin menemistä ei pidä nähdä epämiellyttävänä velvollisuutena tai pakkona vaan sellaisena kuin miksi Jumala on sen tarkoittanut: kauniina, puhtaana ja pyhänä juhlana, jossa rakkaus saa täyttymyksensä pitkän odotuksen jälkeen. (Lue Korkea veisu eli Salomon laulu)

Avosuhteessa elävät kristityt ovat tietämättömyytensä lisäksi mukavuuden haluisia ja itsekkäitä. On helpompaa harjoittaa seksiä ennen avioliittoa ja muuttaa yhteen, vaikka häitä ei vietettäisi. Häät ovat kuitenkin selkeä merkki myös läheisille, että nyt on "tosi kyseessä" eikä mikään kokeiluvaihe ole enää meneillään. Lasten vanhemmat iloitsevat edelleen enemmän siitä, kun heidän rakkaansa menevät naimisiin, mutta avosuhteeseen muuttaminen ei tunnu heistä yhtä mukavalta ja varmalta parisuhteen muodolta.

Saako avosuhteen anteeksi?

Ainoa synti, jota ei saa anteeksi, on Pyhän Hengen pilkka. Jeesus antaa anteeksi esiaviollisen seksin ja yksittäiset lankeemukset, mutta uskovaisen ei ole hyvä jäädä tahallaan synnissä elämään, sillä se paaduttaa sydäntä ja vieroittaa häntä Jumalasta. Syntiä ei yleensäkään ole terveellistä tavoitella, ei yksittäisiä lankeemuksia eikä pitempää synnissä rypemistä. Synti jättää aina jälkensä ihmisen sieluun ja turmelee häntä. Jos vedät ranteesi valtimon auki, niin elämä pakenee sinusta veren vuotaessa maahan. Aivan yhtä varmasti elämä pakenee kristitystä, jos hän antautuu uudestaan syntiä palvelemaan sen jälkeen, kun on tullut uskoon. Synti on tuhovoima, joka pilaa ihmisen sisimmän ja moraalin.

Kristityn ei ole soveliasta elää avosuhteessa, koska se on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan. Jos avopuoliso kieltäytyy uskovaisen suostuttelemisesta huolimatta menemästä naimisiin, niin kristitty on vapaa vastuusta ja voi jatkaa avosuhteessa, mikäli kokee sen oikeaksi Jumalan edessä. Varsinkin jos avoparilla on yhteisiä lapsia, olisi raakuutta hajottaa tämä toimiva perhe. Mutta jos avosuhde ei perustu rakkauteen eikä siinä ole tavoitteena elää yhdessä kuolemaan asti, on kristityn parasta sanoutua siitä irti. Tämä on mielipiteeni, kun olen asiaa tarkemmin harkinnut. Uskon, että Jumala katsoo läpi sormien sellaista tilannetta, jolle uskovainen puoliso ei voi mitään tehdä, mutta tuomitsee ankarasti sen, joka tahallaan elää rikkomuksessa eikä edes pyri pyhitykseen ja Jumalan tahdon tekemiseen.

Jos olet elänyt tietämättäsi synnissä, niin anteeksianto on varma. Mutta miten käy, jos tahallaan kovetat sydämesi ja jatkat synnissä elämistä, vaikka asian hoitaminen kuntoon on sangen yksinkertaista ja vaatii vain kertaluontoisen toimenpiteen, vihillä käymisen?

Miten suhtautua avopareihin seurakunnissa?

Seurakuntiin tulee yhä enemmän ihmisiä, jotka elävät avosuhteessa uskoontulonsa hetkellä. Yhä useammat uskovaisten lapset muuttavat tämän maailman tavan mukaan yhteen seurustelukaverinsa kanssa ennen kuin menevät naimisiin. Miten heihin tulee suhtautua? Tulisiko heidät erottaa pyhien yhteydestä, koska herättävät pahennusta muissa ja elävät synnissä, vaikkakin tietämättään? Mielestäni ei. Yksikään kristitty ei elä tahallaan synnissä ilman katumusta tai pienintäkään aietta vapautua synnin vallasta.

Jos avosuhteessa elävä seurakunnan jäsen ei tiedä, mikä on Jumalan tahto tai hänen puolisonsa kieltäytyy menemästä naimisiin, on hän viaton syntiinsä. Tahattomasta synnistä ei pidä ketään erottaa seurakunnasta. Avosuhteessa elävää tulee opettaa ystävällisesti ja sävyisästi rakkauden hengessä, niin että hän oppii ymmärtämään sen, mikä on parasta hänelle ja hänen perheelleen. Kun hän menee sitten aikanaan naimisiin, niin Jumalan tahto saa toteutua ilman pakkoa ja iankaikkisen tuomion pelkoa. Oikea motiivi avioliiton solmimiseen on vapaaehtoinen Jumalan totteleminen ja puolison rakastaminen puhtaasta sydämestä.

Syitä elää avosuhteessa?

Avoparilla ei ole Jumalan edessä yhtä ainutta pätevää syytä olla menemättä naimisiin ja elää avosuhteessa. Edes raha ei ole esteenä. Häät voi pitää sangen pienellä budjetilla ja vaikkapa talkoovoimin. Uskon, että seurakunnasta löytyy uhri- ja auttamishalua, kun kihlapari päättää avioitua Jumalan tahdon mukaan.

Artikkeleita

Petteri Haipola 2003-2006, muokattu 6.11.2011

Sivun alkuun