Apostolien traditiot - asian ydin

Kirjoittanut Job Beresford

Osa 1: Unohdetut käskyt | Osa 3: Seurakunta on perhe | Osa 4: Mitä Raamattu sanoo! | Osa 5: Mitä asiantuntijat sanovat!


Osa 2: Täysin raamatullinen seurakunta

Meidän on nyt hyvä selvittää, mistä raamatullisessa seurakunnassa on käytännössä kysymys. (Käytän mieluummin termiä raamatullinen seurakunta kuin kotiseurakunta siitä yksinkertaisesta syystä, että kodeissa kokoontuminen on vain yksi osa Herran suunnitelmaa, kuten pian näemme. Seurakunta voi kokoontua kodeissa ja olla silti epäraamatullinen kaikissa muissa käytännöissään ja toiminnoissaan.) Mitä siis vaadittaisiin seurakunnalta, jotta sen voitaisiin sanoa täysin perustuvan apostolien traditioon ja olevan siksi raamatullinen? Toisin sanoen mitkä ovat ne timantin eri puolet, jotka yhdessä muodostavat täydellisen kokonaisuuden eli seurakunnan, joka perustuu yksin Uuden Testamentin käytäntöön?

Olemme jo nähneet Paavalin kirjoituksista, että apostolien välittämillä käytännöillä on todellakin raamatullisen käskyn voima koskevatpa ne yksityisen kristityn käytöstä tai sitä, miten seurakunta kokoontuessaan toimii. Olemme todenneet myös sen, että apostolien käskyt saavat auktoriteettinsa suoraan Jeesukselta itseltään. Siksi jokaisen kristityn on toteltava niitä eikä useimpien tavoin luultava niitä vain vaihtoehdoiksi, joista voi vapaasti valita. Uudesta Testamentista voimme koota yhteen selvän kuvan siitä, millainen apostolien välittämä seurakuntakäytäntö itse asiassa oli:

  • Uskovat kokoontuivat seurakuntina viikon ensimmäisenä päivänä.
  • Seurakunnat kokoontuivat viikon ensimmäisenä päivänä kodeissa.
  • Kun uskovat kokoontuivat kodeissaan, heidän yhteinen Jumalan palvontansa ja keskinäinen jakamisensa oli täysin avointa ja spontaania, eikä kukaan johtanut sitä. Alkuseurakunnassa ei ollut mitään, mikä olisi edes muistuttanut nykypäivän jumalanpalvelusta.
  • Osana kokoustaan he söivät Herran ehtoollisen kokonaisena ateriana, päivän pääaterianaan ja kutsuivat sitä tavallisesti rakkaudenateriaksi.
  • He ymmärsivät kunkin seurakunnan olevan suurperheyksikkö (ajatus seurakunnasta instituutiona tai organisaationa olisi ollut heille täysin vieras), ja kussakin seurakunnassa oli ei-hierarkkinen, useamman miehen johtajuus, joka oli noussut heidän oman seurakuntansa keskuudesta. Tämä vanhimmisto (sanat vanhin, pastori/paimen, piispa/kaitsija ovat synonyymeja Uudessa Testamentissa) pyrki johtamaan ennen kaikkea konsensuksen kautta. Heidän johtajuutensa oli toiminnallista eikä perustunut millään tavalla mihinkään virka-asemaan.

Näin Uusi Testamentti opettaa selkeästi siitä, miten Jeesuksen täyden ilmoituksen ja opetuksen saaneet apostolit asettivat seurakunnat toimimaan. Tarkastelemme kutakin yllä olevaa kohtaa yksityiskohtaisesti ja perustelemme ne kaikki selkeästi Raamatun avulla 4. osassa, mutta nyt kysymyksemme on, kuinka paljon, jos ollenkaan, tätä apostolien suunnitelmaa voidaan muuttaa niin, että seurakunnan perusolemus pysyy silti raamatullisena niin luonteeltaan kuin toiminnaltaankin? Käytän näitä termejä, koska jonkin asian luonne ja toiminta kuuluvat yhteen ja ovat oikeastaan saman kolikon eri puolia. Niin kuin elämässä yleensä, muoto seuraa toimintaa. Niinpä linnut lentävät ja niillä on sitä varten siivet, ja kalat uivat vedessä ja niillä on kidukset. Tämä pätee myös ihmissuhteisiin ja on siksi sovellettavissa aiheeseemme. Esimerkiksi vanhemmat ja lapset toimivat yhdessä eri lailla kuin kollegat työpaikoilla, ja ero luonteessa (perhe tai työkaverit) aiheuttaa eron toiminnassa (erilainen käyttäytyminen). Perhe, jossa vanhempien ja lasten suhde on enemmän työsuhteen kuin sukulaisuussuhteen kaltainen, ei ole esimerkki normaalista vaan toimimattomasta perheestä. Samalla tavoin seurakunnat, jotka toimivat instituutioina tai organisaatioina pikemminkin kuin Herran kansan suurperheinä, ovat esimerkkejä toimimattomista eivätkä raamatullisesti normaaleista seurakunnista. (Tarkastelemme "seurakuntia perheinä" 3. osassa.) Mitkä osat tätä apostolien suunnitelmaa ovat siis välttämättömiä, jotta seurakunta olisi raamatullinen? Entä mitkä asiat ovat neuvoteltavissa? Mikä on seurakuntakäytäntöjen suhteen tarkalleen ottaen se ehdoton minimi, joka vielä tekee seurakunnasta raamatullisen? Aloitamme kysymyksestä, minä päivänä seurakuntien pitäisi kokoontua.

Mitä luonteeseen ja toimintaan tulee, on kyse täysin neutraalista asiasta. On mahdollista, että sunnuntaisin kokoontuva seurakunta voi kaikilla muilla tavoin olla ristiriidassa Uuden Testamentin opetuksen kanssa. Toisaalta kaikilla muilla tavoin raamatullinen seurakunta voisi vaihtaa kokoontumispäivänsä mutta pysyä muuten samanlaisena. Se voisi jatkaa toimimistaan raamatullisesti kaikissa muissa suhteissa ja pysyä aitona Herran suurperheenä.

Haluan korostaa, että oleminen (luonne) ja toimiminen (toiminta) raamatullisena seurakuntana on tärkeämpää kuin päivä, jolloin kristityt kokoontuvat ollakseen sitä ja toimiakseen niin. Kuuluisin itse mieluummin sellaiseen seurakuntaan, joka olisi raamatullinen käytännöissään ja toiminnassaan mutta kokoontuisi jonakin muuna päivänä kuin sunnuntaina, kuin sellaiseen, joka kokoontuisi sunnuntaisin mutta olisi muuten epäraamatullinen edellä olevan määritelmän mukaan. Tämän sanottuani herää toinen kysymys. Kun edes varhaiset kirkkoisät eivät vaihtaneet seurakuntien kokoontumispäivää, millä perusteella ja mistä ihmeen syystä meidän sitten pitäisi? (Kirkkoisät ovat muuten artikkelisarjamme roistoja ja koko ongelman ydin, koska he ovat vastuussa siitä, miksi seurakunnat ovat niin pahasti ristiriidassa Uuden Testamentin käytäntöjen kanssa. Heitä käsitellään yksityiskohtaisesti myöhemmin.)

Haluan sanoa vielä uudestaan, että mielestäni muulloin kuin sunnuntaina kokoontuva seurakunta voi muuten olla täysin raamatullinen. Jos joskus tulevaisuudessa olisi laitonta kokoontua nimenomaan sunnuntaisin, muuttaisin luultavasti mielelläni kokoontumispäivää sellaisessa tilanteessa. Mutta miksi kukaan haluaisi muuttaa ilman tällaisia lieventäviä asianhaaroja apostolien seurakunnille asettamaa käytäntöä kokoontua viikon ensimmäisenä päivänä?

Vastaan tässä historiallisesti pätevään huomioon, että Uuden Testamentin maailmassa juutalaiset aloittivat uuden päivän illalla, ja siten viikon ensimmäinen päivä alkoi lauantai-iltana. Mielestäni olisi hieman epäloogista, että seurakunta kokoontuisi lauantai-iltaisin maissa, joissa jokaisen päivän ajatellaan alkavan aamusta. Useimmille meistä viikon ensimmäinen päivä on ajanjakso heräämisestämme sunnuntaiaamuna siihen asti, kunnes menemme taas nukkumaan. Väittäisin siksi, että seurakuntien kokoontuminen sunnuntaisin (meidän kalenterimme mukaan) on raamatullinen normi meidän kohdallamme. Siirrytäänpä sitten kysymykseen kodeissa kokoontumisesta.

Se, että alkuseurakunta todellakin kokoontui kodeissa, on tallennettu Raamattuun, ja heidän seurakunnankokoustensa luonne ja toiminta osoittavat, ettei heillä ollut yksinkertaisesti mitään tarvetta kokoontua missään muualla. Ihmisten lukumäärä kussakin seurakunnassa oli pieni, ja koti muodosti täydelliset puitteet kokouksille, joissa kukaan ei johtanut vaan vuorovaikutus ja yhteinen ateria olivat tärkeitä. Mikä muu paikka voisi paremmin sopia tällaiseen kokoontumiseen? Jälleen kerran huomaamme muodon seuraavan toimintaa, kuten asianlaita aina on Uuden Testamentin seurakuntien kohdalla. (Siirtyminen kodeista erityisesti pyhitettyihin uskonnollisiin rakennuksiin oli, kuten kaikki muutkin muutokset, varhaisten kirkkoisien ansiota. On mielenkiintoista huomata, että tämä oli viimeinen muutos, jonka he tekivät apostolien suunnitelmaan ja että apostolien käytännöistä kodeissa kokoontuminen säilyi pisimpään.)

Pohditaanpa nyt 20 eskimon ongelmaa pienessä kylässä lähellä Pohjoisnapaa. Heistä on juuri tullut kristittyjä, ja he haluavat kokoontua seurakuntana, mutta heidän suurimpaan igluunsa mahtuu vain kahdeksan henkeä. Jos he nyt päättäisivät sen takia vuokrata hieman suuremman iglun seurakunnankokouksiaan varten ja kokoontuisivat siellä silti Raamatun kuvaamalla tavalla eivätkä muuttaisi kokoustensa luonnetta, niin en näkisi tässä mitään ongelmaa. Kuuluisin todellakin mieluummin raamatulliseen seurakuntaan, joka kokoontuu muualla kuin kodeissa, (olettaen tietenkin, että muut raamatulliset käytännöt olisivat kohdallaan) kuin kodeissa kokoontuvaan seurakuntaan, joka on kaikissa muissa suhteissa epäraamatullinen. On mahdollista säilyttää seurakunnan luonne ja toiminta, jos on aivan pakko kokoontua muualla kuin kodeissa. Seurakunta, johon itse kuulun, käyttää joskus vuokrattavaa tilaa kokouksemme alkuosan ajan, jolloin laulamme, rakkaudesta naapureitamme kohtaan, jotka ovat valittaneet melusta. Istumme kuitenkin ympyrässä niin kuin tekisimme kodeissakin, ja kokouksemme on silti täysin avoin spontaanille osallistumiselle kenenkään johtamatta kokousta. Sen jälkeen palaamme yhteen kotiin rakkaudenaterialle. Haluan kuitenkin korostaa lausetta jos on aivan pakko, koska meidän on oltava ehdottoman tarkkana, ettemme anna poikkeusten raamatullisesta normista, jotka ovat sallittuja vain lieventävien asianhaarojen vuoksi, tulla itse asiassa normiksi. Valaisen asiaa vertauksella raamatullisesta kasteesta.

Raamatullinen kaste, samoin kuin apostolien traditio seurakunnan toimintatavoistakin, on Herran käsky. Vaikka kastamistapaa ei varsinaisesti määrätä missään Raamatun sivuilla, tiedämme alkuseurakunnan kastamistavan perusteella (jälleen yksi apostolien traditio), että se tehtiin kääntymyksen yhteydessä, ilman viivytystä ja vedessä. Upottamisen päättelemme yksinkertaisesti siitä, että kreikan kastamista tarkoittava sana baptizo tarkoittaa kirjaimellisesti upottaa. Monien meistä olisi vaikea hyväksyä käsitystä, jonka mukaan olemme vapaita muuttamaan kastetta, olipa sitten kyse siitä, kuka kuuluu kastaa, millä tavalla tai missä vaiheessa. Tekee kipeää ajatella, kuinka paljon seurakunta kokonaisuudessaan on historian kuluessa vääristellyt sitä, mitä Raamattu opettaa kasteesta. Noudattaaksemme Jumalan Sanan opetusta kristitty pitäisi kastaa upottamalla hänet veteen niin pian kuin mahdollista hänen tunnustettuaan uskonsa Jeesukseen.

Otetaanpa esimerkki uskoon tulleesta henkilöstä, joka on sidottu vuoteeseen sairauden takia. Kaste, sellaisena kuin Uusi Testamentti käskee sen tekemään ja antaa meille siitä esimerkin, ei tule tällaisen henkilön kohdalla kysymykseenkään. Tässä tapauksessa etusijalla olisi jokin muu sopivampi kastetapa. Tällaisessa tilanteessa olisimme teknisesti eri linjoilla Raamatun opetuksen kanssa kastetavan suhteen, mutta kuitenkin täydessä sopusoinnussa Raamatun tarkoituksen ja hengen kanssa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että mikään, mitä olen juuri sanonut, ei tietenkään päde terveen ihmisen kohdalla, ja normaalia tapaa pitää käyttää, jotta asiat ovat niin kuin Herra tahtoo. Kukaan ei myöskään voisi raamatullisesti perustella sellaisen henkilön kastamista, joka ei ole ottanut Jeesusta vastaan uskossa, koska se olisi hyökkäys koko kasteen luonnetta vastaan, vaikka ulkonainen kastetapa – upottaminen veteen – olisikin sopusoinnussa Uuden Testamentin kanssa.

Juuri tätä tarkoitan sanoessani, ettemme saa tehdä sallituista poikkeamista normia lieventävien asianhaarojen takia. Jos seurakunnalla, johon kuulun täällä Englannissa, olisi sen kokoisia taloja kuin samanlaisilla seurakunnilla esimerkiksi Amerikassa, niin emme olisi ikinä edes harkinneet vuokratilan käyttämistä kokouksiimme. Palataanpa hetkeksi kuviteltujen veljiemme ja sisartemme luo Pohjoisnavalle. Jos heillä olisikin tarpeeksi isot iglut mahduttaakseen ihmisiä niihin, niin miksi ihmeessä he sitten vuokraisivat julkisen rakennuksen seurakunnankokouksilleen? Huomaamme jälleen, ettei meillä ole mitään syytä muuttaa apostolien traditiota kokoontua kodeissa, yhtään sen enempää kuin meillä on syytä muuttaa seurakunnankokoontumispäivääkään. Totuus on se, että näiden suunnitelman osien muutospyrkimykset johtavat yleensä yrityksiin salakuljettaa vaihtoehtoja kolmeen muuhun osaan, joihin nyt siirrymme:

  • Avoin Jumalan palvonta ja keskinäinen jakaminen ilman kenenkään johtamista
  • Herran ehtoollinen koko ateriana
  • Ei-hierarkkinen, useamman miehen vanhimmisto, joka on syntynyt seurakunnan keskuudesta

Nämä vaatimukset ovat uskoakseni täysin neuvottelun ulkopuolella olevia ja ehdoton minimi, jotta seurakunnan voitaisiin sanoa olevan raamatullinen. En tarkoita tällä kuitenkaan sitä, että kaikkien näiden kolmen asian pitäisi välttämättä olla kohdallaan ihan alusta alkaen. Kun uusi seurakunta perustetaan, usein tarvitaan opetusta, kehitystä ja hengellistä kasvua ensin. Kuitenkin seurakunnan täytyy pyrkiä näitä asioita kohti, jos ne eivät ole vielä toteutuneet. Vanhimmat nousevat seurakunnan keskeltä ja tulevat mukaan kuvaan myöhemmin. Usein on myös tarpeellista, että joku ottaa aluksi johdon yhteisissä sunnuntaikokouksissa, kunnes muut seurakuntalaiset oppivat osallistumaan, ja täysin avoimesta Jumalan palvonnasta ja keskinäisestä jakamisesta tulee normi. Mutta on tärkeä ymmärtää, että alusta alkaen pitäisi olla aivan selvää, millainen seurakunnan perheluonne on ja miten kaikkien kuuluisi toimia yhdessä. Ei ole mitään syytä, miksei Herran ehtoollinen olisi paikallaan alusta asti. Mitä käytännön syytä voisi olla jättää nauttimatta rakkaudenateriaa kokouksen oleellisena osana?

Se, joka koskee näihin kolmeen asiaan, vaikuttaa koko seurakunnan luonteeseen Herran suurperheenä. Jos niitä muutetaan, silloin seurakunta alkaa toimia tavalla, joka ei ole vain erilainen kuin Uuden Testamentin tapa vaan myös täysin vieras sille ja käytännöllisesti katsoen sen vastakohta. Palataksemme kaste-esimerkkiimme, voisimme sanoa, että se olisi sama kuin ei-uskovan kastaminen. Koko asian luonne muuttuu ja Herran tarkoitus vesitetään. Loppujen lopuksi tässä on kysymys seuraavasta: Miksi kukaan, joka ymmärtää tämän raamatullisen apostolien suunnitelman, haluaisi leikkiä millään sen osalla? Miksi kukaan haluaisi muuttaa tavan, jolla Jeesus ja apostolit perustivat seurakuntia, elleivät lieventävät asianhaarat ole pakottavia?

Kukaan ei ole vielä sanonut sitä paremmin kuin hyvä ystäväni Steve Atkerson:

"Kysymys ei ole niinkään siitä, miksi meidän pitäisi tehdä asiat samalla tavalla kuin apostolit, vaan siitä, miksi haluaisimme tehdä mitään eri tavalla?"

Kiitos Steve! Luulenpa, että tuo sanoi kaiken!


Osa 1: Unohdetut käskyt | Osa 3: Seurakunta on perhe | Osa 4: Mitä Raamattu sanoo! | Osa 5: Mitä asiantuntijat sanovat!

Job Beresfordin kirjoituksia suomeksi

Sivun alkuun