Apostolien traditiot – asian ydin

Kirjoittanut Job Beresford

Osa 1: Unohdetut käskyt | Osa 2: Täysin raamatullinen seurakunta | Osa 3: Seurakunta on perhe | Osa 5: Mitä asiantuntijat sanovat!


Osa 4: Mitä Raamattu sanoo!

Muistutetaanpa mieliimme viisi pääkohtaa, miten apostolit perustivat seurakuntia ja opettivat niitä toimimaan. Huomaamme aivan selvästi Uuden Testamentin sivuilta, että

  • Uskovat kokoontuivat seurakuntina viikon ensimmäisenä päivänä.
  • Seurakunnat kokoontuivat viikon ensimmäisenä päivänä kodeissa.
  • Kun uskovat kokoontuivat kodeissaan, heidän yhteinen Jumalan palvontansa ja keskinäinen jakamisensa oli täysin avointa ja spontaania, eikä kukaan johtanut sitä. Alkuseurakunnassa ei ollut mitään, mikä olisi edes muistuttanut nykypäivän jumalanpalvelusta.
  • Osana kokoustaan he söivät Herran ehtoollisen kokonaisena ateriana, päivän pääaterianaan ja kutsuivat sitä tavallisesti rakkaudenateriaksi.
  • He ymmärsivät kunkin seurakunnan olevan suurperheyksikkö (ajatus seurakunnasta instituutiona tai organisaationa olisi ollut heille täysin vieras), ja kussakin seurakunnassa oli ei-hierarkkinen, useamman miehen johtajuus, joka oli noussut heidän oman seurakuntansa keskuudesta. Tämä vanhimmisto (sanat vanhin, pastori/paimen, piispa/kaitsija ovat synonyymeja Uudessa Testamentissa) pyrki johtamaan ennen kaikkea konsensuksen kautta. Heidän johtajuutensa oli toiminnallista eikä perustunut millään tavalla mihinkään virka-asemaan.

Uuden Testamentin seurakunnat kokoontuivat kodeissa:

Ap.t. 2:46 – Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella...

Näemme tästä, että aivan alussa he kokoontuivat toistensa kodeissa ja temppelissä. Leivän murtaminen viittaa aterioiden syömiseen ja tässä sekä ehtoollisen syömiseen kokonaisena ateriana että tavallisiin aterioihin muina päivinä. (Lisää tästä myöhemmin!) Tämän jälkeen temppelikokoontumiset katoavat kokonaan kuvasta, kun seurakunta leviää Jerusalemin ulkopuolelle ja lopulta pakanoiden keskuuteen. Silloin temppelistä tulee täysin merkityksetön, ja jäljelle jää vain se tosiasia, että Raamatussa mainitut seurakuntien kokoontumiset tapahtuvat aina ja poikkeuksetta ihmisten kodeissa.

Ap.t. 8:3 – Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.

Näemme tästä kohdasta, että kaikki seurakunnat, jotka Saulus (josta myöhemmin tuli apostoli Paavali) tuhosi, löytyivät kodeista.

Room. 16:3-5 – Tervehdys Priskalle ja Akylaalle, työkumppaneilleni Kristuksessa Jeesuksessa, jotka minun henkeni puolesta ovat panneet oman kaulansa alttiiksi ja joita en ainoastaan minä kiitä, vaan myös kaikki pakanain seurakunnat, ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissansa.

1. Kor. 16:19 – Aasian seurakunnat tervehtivät teitä. Monet tervehdykset Herrassa lähettävät teille Akylas ja Priska sekä heidän kodissaan kokoontuva seurakunta.

Kol. 4:15 – Tervehdys Laodikeassa oleville veljille ja Nymfalle sekä hänen kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle.

Filem. 1-2 – Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme, ja Appialle, sisarellemme, ja Arkippukselle, taistelutoverillemme, ja sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle.

Jaak. 2:1-4 – Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön. Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä, ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen", niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?

Jaakob viittaa tässä aivan selvästi seurakunnan kokoukseen, ja siinä mitä hän sanoo on järkeä, jos seurakunta kokoontui kodissa eikä julkisessa rakennuksessa. Se mikä tässä on arvossaan on tila, vai miksi köyhää veljeä muuten vaadittaisiin seisomaan tai istumaan lattialla? Hänethän voisi muussa tapauksessa vaan sysätä pois tieltä jonnekin takapenkkiin!

Tässä on suurin piirtein kaikki Uuden Testamentin jakeet, jotka liittyvät siihen, missä seurakunnat kokoontuivat. On täysin kiistämätöntä, että ne kokoontuivat kodeissa. Kyse ei ole siitä, että Raamatussa olisi muita jakeita, jotka saattaisivat osoittaa, että seurakunnat eivät aina kokoontuneet kodeissa, koska sellaisia viittauksia ei Raamatusta löydy. Kukaan Raamattunsa tunteva ihminen ei kyseenalaistaisi sitä yksinkertaista tosiasiaa, että apostolit asettivat seurakunnat kokoontumaan niiden uskovien kodeissa, jotka olivat osa seurakuntaa, eikä Uudessa Testamentissa ole sanakaan tai vihjaustakaan siihen suuntaan, että tämän käytännön pitäisi olla mitenkään erilainen.

Uuden Testamentin seurakunnan kokouksissa kukaan ei johtanut edestä vaan kokoukset olivat avoimia kaikkien vapaaseen osallistumiseen:

Paavali käsittelee 1. Kor. 10-14:ssä sitä, miten uskovien pitäisi käyttäytyä kokoontuessaan seurakuntana. Hän haluaa korinttilaisten erityisesti ymmärtävän ne säännöt, jotka hän oli jo aikaisemmin antanut heille armolahjojen käytöstä, koska heille oli muodostunut pakkomielteeksi sanalliset armolahjat, kuten kielet ja profetia. Paavali ilmaisee opetuksensa niin, että jokainen seurakuntalainen on yksi ruumiinosa ja että terveessä ruumiissa eri osat toimivat eri lailla tarkoituksensa mukaan. Tätä taustaa vasten on selvää, että tässä mitä Paavali kirjoittaa on järkeä vain, jos se ymmärretään ohjeina ja sääntöinä seurakunnan kokousta varten, jossa kaikki paikalla olevat ovat vapaita osallistumaan ilman, että yksi läsnäolijoista johtaa ja kontrolloi kokousta.

1. Kor. 12:7 – Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.

Avainasia tässä on se, että kokoontuessaan seurakuntana jokaisella pitäisi olla henkilökohtainen Hengen ilmentymä ja armolahja jaettavana, jotta kaikki läsnäolijat hyötyisivät.

1. Kor. 14:23-25 – Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne? Mutta jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion, hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä.

Paavali sanoo tässä, että vaikka tulkitsematon kielillä puhuminen julkisessa kokoontumisessa on järjetöntä (koska kukaan ei ymmärrä mitä puhutaan), niin profetoiminen ei sitä vastoin ole. Tästä syystä Paavali rohkaisee kaikkia profetoimaan. Tässä tämä jälleen sanotaan: kaikki paikalla olevat ovat vapaita osallistumaan!

1. Kor. 14:26 – Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.

Mihin tässä kehotetaan? Siihen, että jokaisen pitäisi osallistua ja vieläpä aivan spontaanisti. Pyhä Henki, eikä joku ihminen seremoniamestarina, johtaa kokousta.

1. Kor. 14:29-31 – Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.

Tämä jae osoittaa selvästi, että Uuden Testamentin seurakunnan kokoukset olivat avoimia ja kaikki saivat osallistua kenenkään johtamatta "edestä". Tällaisissa ohjeissa ei olisi mitään järkeä, jos ne olisi suunnattu kokouksille, joita johtaa joku, joka toimittaa jonkinlaista uskonnollista jumalanpalvelusta. Sen sijaan ohjeet ovat täysin järkeenkäyviä, kun ne ymmärretään toimintaohjeiksi koko seurakunnalle. Kuvittele, että jonkun, joka on jakamassa jotain, on annettava tilaa toiselle, jolla on jotain tuotavaa seurakunnalle. Tämä ei ole jumalanpalvelus vaan uskovien ryhmän kokoontuminen jonkun kodissa, joka toimii niin kuin suurperhe. Kaikki ovat vapaita jakamaan ja osallistumaan yhteiseksi hyväksi ja jokaisen läsnäolijan hengelliseksi rakentumiseksi.

Kokoontuessaan Uuden Testamentin seurakunnat nauttivat Herran ehtoollisen kokonaisena ateriana:

Toinen asia 1. Kor. 10-14:ssä, minkä Paavali haluaa tehdä selväksi tietyille uskoville seurakunnassa, on se, etteivät he enää voi osallistua rakkaudenaterioille Dianan temppelissä kulman takana. Niissä oli kyse likaisista suhteista papittariin, jotka olivat kuin prostituoituja, ja koko juttu oli itse asiassa juopuneiden orgia. Sen lisäksi Paavalin täytyi puuttua siihen, että Korintin seurakunnan uskovien suhteet toisiinsa eivät olleet kunnossa eivätkä he selvittäneet välejään ennen seurakunnan rakkaudenateriaa, vaan jotkut jopa humaltuivat ja alkoivat syödä ateriaansa ennen kuin kaikki olivat edes saapuneet. On tarpeetonta sanoa, ettei apostoli nuhtele tässä jonkin "ehtoollisjumalanpalveluksen" väärinkäytöksistä – Uuden Testamentin seurakunnalla ei ollut mitään, mikä olisi edes hieman muistuttanut sellaista. Paavali nuhtelee tässä seurakunnan yhteisen ja jaetun aterian väärinkäytöksistä, ja hän kutsuu tätä ateriaa sekä Herran pöydäksi että Herran ateriaksi. (Kreikan sana, joka on käännetty ateriaksi, on deipnon, ja se tarkoittaa yksinomaan päivän pääateriaa, joka syödään illan suussa.) Paavalin ratkaisu ongelmiin on kertoa korinttilaisille, että jos he eivät pysty käyttäytymään kunnolla ja kohtelemaan seurakunnan ateriaa jonakin hieman erityisempänä ateriana – sehän on kuitenkin Herran ateria – niin heidän pitäisi lähteä kotiinsa syömään ja juomaan.

1. Kor. 10:16-17 – Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.

Käyttämällä pääsiäisen ruoka- ja juomaterminologiaa (pääsiäisateriahan oli kokonainen ateria) Paavali osoittaa, että ruoka ja juoma edustavat mm. sitä yhteyttä, mikä meillä on sen tähden, mitä Jeesus sai aikaan meidän hyväksemme kuolemallaan. Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, Uusi Testamentti ei tunne "ehtoollisjumalanpalveluksia". Alkuseurakunta jakoi yksinkertaisesti leivän ja viinin osana yhteistä seurakunnan ateriaa. Ajatus "ehtoollisjumalanpalveluksesta" liitettynä tavalliseen "jumalanpalvelukseen" olisi ollut aivan naurettava heidän mielestään siitä yksinkertaisesta syystä, ettei heillä ollut edes normaaleja "jumalanpalveluksia", saati sitten "ehtoollisjumalanpalveluksia".

1. Kor. 10:21 – Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä.

Tämä on Paavalin varoitus niille, jotka tulevat seurakunnan rakkaudenaterialle mutta käyvät yhä myös pakanatemppelin rakkaudenaterioilla. Pakanatemppelin rakkaudenateriat olivat tietysti kristillisten seurakuntien rakkaudenaterioiden tavoin kokonaisia aterioita.

1. Kor. 11:20-21 – Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin se ei ole Herran aterian nauttimista, sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.

Miten "ehtoollisjumalanpalveluksen" pieni ehtoollisleipä ja pieni siemaus viiniä tai mehua voivat tyydyttää nälän tai saada jonkun humalaan? Eivät ne voikaan. On muistettava, ettei alkuseurakunnassa ollut "ehtoollisjumalanpalveluksia" eikä mitään muitakaan "jumalanpalveluksia". Silloin syötiin kokonainen ateria yhdessä ja sitä kutsuttiin Herran ateriaksi (deipnon – päivän pääateria illan suussa). Juuri näinhän Jeesus oli kehottanut apostoleja tekemään pääsiäisaterialla juuri ennen kuolemaansa.

Juud. 12 – He (väärät opettajat) likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät...

Millä rakkausaterioilla? Nykyäänhän seurakunnilla ei ole rakkaudenaterioita, joilla jotkut ihmiset saattaisivat olla häpeätahroja. Kuka tahansa Raamatun tutkija voi kertoa, että Uuden Testamentin seurakunnilla oli rakkaudenateria, kun he kokoontuivat. Entä sinun seurakunnallasi?

Uuden Testamentin seurakunnat kokoontuivat viikon ensimmäisenä päivänä:

Ap.t. 20:7 – Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.

Tämä jae on monestakin syystä mielenkiintoinen eikä vähiten siksi, että kreikan kieli kertoo meille, että kokoontuminen viikon ensimmäisenä päivänä oli alkuseurakunnan normatiivinen ja tavaksi tullut käytäntö, ei vain satunnainen tapaus Troaksen seurakunnassa. Tarkempi käännös olisi: "Kuten tavallista, kokoonnuimme viikon ensimmäisenä päivänä..." Tämän jakeen perusteella tiedämme, että Uuden Testamentin seurakunnat todellakin kokoontuivat sunnuntaisin. Tämä on yksi niitä harvoja asioita, joka ei päätynyt peukaloinnin ja muutoksen kohteeksi. Tässä jakeessa on kaksi muutakin mielenkiintoista asiaa:

Ensinnäkin viittaus leivän murtamiseen tarkoittaa tietysti Herran ateriaa. Leivän murtaminen oli yksi tapa viitata aterian syömiseen, ja tässä on selvästi kyseessä seurakunnan rakkauden ateria. On kiehtovaa huomata, että kreikan kieli viittaa tässä kohdassa myös siihen, että leivän murtaminen, Herran ateria, tämä rakkauden ateria oli seurakunnan kokoontumisen pääsyy. Se oli seurakunnan kokoontumisen sydän ja tarkoitus, jonka ympärillä kaikki muu pyöri.

Toiseksi kreikan kieli ei sano, että Paavali olisi pitänyt puhetta ihmisille, eikä se ainakaan sano, niin kuin jotkut käännökset antavat meidän ymmärtää, että "... hän saarnasi heille keskiyöhön asti." Olemme jo nähneet, että kun seurakunnat kokoontuivat Herran päivänä, heidän kokouksensa perustuivat vuorovaikutukseen ja olivat avoimia kaikkien osallistumiselle eikä kukaan dominoinut puhumalla tai johtamalla yksin. Niinpä ei pitäisi olla yllätys, että kreikan sana, joka on usein käännetty väärin "puhui" tai "saarnasi", on dialegomai. Se tarkoittaa puhua jonkun kanssa, keskustella tai väitellä. Juuri tästä verbistä tulee sana dialogi, ja vastakohtana yhden henkilön puheelle, monologille, se tarkoittaa kaksisuuntaista sanallista kanssakäymistä, jossa on keskinäinen vuorovaikutus mukana. Edes apostoli Paavali ei johtanut "jumalanpalvelusta" (niitähän ei edes ollut silloin) tai pitänyt saarnaa, kun hän vieraili seurakunnassa sunnuntaina. Hän jakoi ja puhui vuorovaikutuksessa niiden ihmisten kanssa, jotka muodostivat seurakunnan osallistuen rakkaudenaterialle heidän kanssaan.

Kussakin seurakunnassa oli ei-hierarkkinen, useamman miehen johtajuus, joka oli noussut heidän oman seurakuntansa keskuudesta. Näitä miehiä kutsuttiin vanhimmiksi, paimeniksi ja kaitsijoiksi, jotka ovat kaikki synonyymisiä termejä Uudessa Testamentissa:

Palaamme takaisin tähän aiheeseen (niin kuin muihinkin, joita olemme käsitelleet tähän mennessä) myöhemmissä artikkeleissa, mutta nyt katsomme vain mitä Uusi Testamentti sanoo aiheesta kommentoimatta sitä sen enempää.

Ap.t. 11:30 – Ja niin he tekivätkin ja lähettivät sen vanhimmille Barnabaan ja Sauluksen kätten kautta.

Ap.t. 14:23 – Ja kun he olivat valinneet heille vanhimmat jokaisessa seurakunnassa, niin he rukoillen ja paastoten jättivät heidät Herran haltuun, johon he nyt uskoivat.

Ap.t. 20:17, 18a, 28 – Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat. Ja kun he saapuivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: "... Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut."

Ap.t. 21:18 – Seuraavana päivänä Paavali meni meidän kanssamme Jaakobin tykö, ja kaikki vanhimmat tulivat sinne saapuville.

Fil. 1:1 – Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.

1. Tim. 4:14 – Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.

1. Tim. 5:17 – Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.

Tit. 1:5 – Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niin kuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat (kussakin seurakunnassa paikallisesti kasvaneet).

Jaak. 5:14 – Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.

1. Piet. 5:1-4 – Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.

Matt. 20:25-28 – Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: "Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne: niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä."

Tässä tämä nyt on! Nämä eivät ole vain minun ajatuksiani, vaan ne löytyvät selkeästi ja kiistattomasti Raamatun sivuilta. Kyse ei ole siitä, mitä minä sanon, vaan siitä, mitä Raamattu sanoo! No, miksi asiat eivät ole näin enää nykyään? Miksi on käytännöllisesti katsoen mahdotonta löytää sellaista seurakuntaa kuin Uuden Testamentin lehdillä on kuvattu? Jos apostolit perustivat seurakuntia tietyllä tavalla, niin miksi kristilliset seurakunnat lähes kaikkialla toimivat ja ovat toimineet viimeiset 1900 vuotta eri tavalla? Seuraavassa artikkelisarjassa vastaamme tähän tärkeään kysymykseen, ja vastaus saattaa olla sinulle yllätys!


Osa 1: Unohdetut käskyt | Osa 2: Täysin raamatullinen seurakunta | Osa 3: Seurakunta on perhe | Osa 5: Mitä asiantuntijat sanovat!

Job Beresfordin kirjoituksia suomeksi

Sivun alkuun