Apostolien traditiot – asian ydin

Kirjoittanut Job Beresford

Osa 1: Unohdetut käskyt | Osa 2: Täysin raamatullinen seurakunta | Osa 3: Seurakunta on perhe | Osa 4: Mitä Raamattu sanoo!


Osa 5: Mitä asiantuntijat sanovat!


En tahdo enkä odota keneltäkään sellaista, että hänen tulisi pitää sanomisiani raamatullisesta totuudesta itsestään selvyytenä; enkä varsinkaan silloin, kun on kyse jostakin niin tärkeästä asiasta kuin mitä tajunnan räjäyttävät viittaukset ovat, niin kuin tämä aineisto siitä aiheesta, millaisia seurakuntien tulisi olla. Joten todistaakseni sen, että se, mitä minä paukutan tällä sivustolla ei ole vain omia henkilökohtaisia mielipiteitäni tai tulkintaani kirjoituksista – tosiaankaan, ei mikään tästä ole lainkaan erilaisia Raamatun tulkintoja, niin kuin aion nyt sinulle osoittaa – saanko siis esitellä sinulle joitakin kaikkien aikojen arvostetuimmista asiantuntijoista Raamatun tutkimuksen ja oppineiden alueelta. Minä olen itse epäpätevä ja itseoppinut mitättömyys, mutta sillä, mitä näillä kavereilla on sanottavanaan näistä asioista, on tosiaankin jotakin painoarvoa; joten anna minun esitellä sinulle se, mikä on minkä tahansa mittapuun mukaan arvioituna maineikkain ja vaikuttavin asiantuntijoiden raati:

A.M. Renwick: Kirkkohistorian professori Free Church Collegessa Edinburghissä. Hän kirjoitti vuonna 1958, 'Seurakunnan tarinan', joka on oman alansa kiistaton klassikko.

William Edwy Vine: klassisen teoksen “Vine’s Expository Dictionary of Bible Words” kirjoittaja

Tri Colin J Hemer: Tyndale Housen mies, Cambridgestä.

Tri John Drane: käytännön teologian luennoitsija Aberdeenin yliopistossa, Uuden testamentin apulaisprofessori Fuller Theological Seminaryssa, Californiassa, ja vieraileva professori Morling Collegessa, Sydneyssä.

Tri Henry R Sefton: Kirkkohistorian luennoitsija Aberdeenin yliopistossa.

Canon Leon Morris: Ridley Collegen rehtori, Melbournessä.

I Howard Marshall: Uuden testamentin eksegetiikan professori, Aberdeenin yliopisto.

Donald Guthrie: London Bible Collegen vararehtori.

Kukaan sellainen, joka tietää edes vähän raamatullisesta oppineisuudesta, ei kyseenalaista sitä, että me olemme nyt tekemisissä isojen poikien kanssa, joten katsokaamme heidän lausuntojaan siitä, mitä minä olen sanonut Uuden testamentin paljastavan siitä, miten apostolit olivat muodostaneet ja rakentaneet seurakuntia.

Uuden testamentin seurakunnat kokoontuivat seurakuntalaisten kodeissa:

Dr Colin J Hemer, “A Lion Handbook – The History of Christianity”, Kohta luvussa Beginnings ja siellä artikkeli otsikolla, Archaeological Light On Earliest Christianity, sivulla 58. Julkaissut Lion, 1988 painos.

"Ensimmäisillä kristityillä ei ollut mitään erityisiä rakennuksia, vaan he kokoontuivat yksityisissä kodeissa, niin kuin on mainittu monin paikoin Uudessa testamentissa." (Käytetty luvalla.)

Uuden testamentin seurakunnan kokoukset olivat täysin avoimia ja osallistuvia eikä kukaan johtanut niitä edestä käsin:

Dr Henry R Sefton, “A Lion Handbook - The History of Christianity”, Kohta luvussa Acceptance and Conquest, ja siellä kappale otsikolla Building for Worship, sivulla 151. Julkaissut Lion, 1988 painos.

"Palvonta kotiseurakunnassa oli ollut luonteeltaan syvällistä ja siihen osallistuivat aktiivisesti kaikki läsnäolijat... (tämä) muuttui "koko seurakunnan yhteisöllisestä toiminnasta papiston suorittamaksi jumalanpalvelukseksi, jota maallikot kuuntelivat." (Käytetty luvalla.)

Dr John Drane, “Introducing the New Testament“, Luku 22, kohta Worship sivulla 402. Julkaissut Lion. Tarkistettu vuoden 1999 painos.
" Varhaisina päivinä... heidän palvontansa oli spontaania. Tätä on nähtävästi pidetty ihanteena, sillä kun Paavali kuvaa sitä, miten seurakunnan kokouksen tulisi edetä, niin hän kuvailee Hengen johdossa tapahtuvaa monen jäsenen ja jopa kaikkien jäsenten osallistumista kokouksen kulkuun... Tästä kävi ilmi se tosiasia, että kenellä tahansa oli oikeus osallistua sellaiseen palvontaan. Ihanteellisessa tapauksessa, kun kaikki olivat Hengen vaikutuksen alla, tämä oli kristityn vapauden täydellinen ilmentymä." (Käytetty luvalla..)

A M Renwick, "The Story of the Church", Kohta luvusta The Apostolic Age sivuilla 22-23. Julkaissut Inter-Varsity Press, 1959 uusintapainos:
"Seurakunnan organisaation ja kristityn elämän ja palvonnan syvin olemus... oli yksinkertainen... Heidän palvontansa oli vapaata ja spontaania ja tapahtui Pyhän Hengen johdossa, eikä ollut vielä tullut jäykäksi hartauskirjojen käyttämisen kautta." (eli siten, että liturgia ja ‘jumalanpalvelus’ johdettiin edestä käsin) (Käytetty luvalla.)

Kun Uuden testamentin seurakunnat kokoontuivat, niin he nauttivat Herran ehtoollista kokonaisena ateriana:

Donald Guthrie, “The Lion Handbook of the Bible“, 2. tarkistettu painos, 1978. Kohta luvussa I Corinthians 11 sivulla 594:
"Varhaisina päivinä Herran ehtoollinen nautittiin yhteisöllisen aterian aikana. Kaikki toivat mukanaan sitä ruokaa, mitä kykenivät tuomaan ja se nautittiin yhteisesti." (Käytetty luvalla.)

Dr John Drane, “The New Lion Encyclopaedia“, Kohta luvusta the Lord’s Supper sivulla 173:
“Jesus asetti tämän yhteisöllisen aterian pääsiäisenä viimeisellä ateriallaan opetuslastensa kanssa ennen kuolemaansa... Herran ehtoollisella muistetaan Jeesuksen kuolemaa ja katsotaan eteenpäin hänen tulemukseensa. Koko Uuden testamentin aikakaudella Herran ehtoollinen oli kunnon ateria, joka jaettiin kristittyjen kodeissa. Herran ehtoollinen siirrettiin vasta paljon myöhemmin erityiseen rakennukseen ja kristittyjen rukoukset ja ylistykset, jotka olivat kehittyneet synagoogan jumalanpalveluksissa ja muissa vastaavissa paikoissa lisättiin luomaan suuren suuren juhlan tuntua."(Käytetty luvalla.)

Canon Leon Morris, 1.Korinttolaiskirjeen selitys teosta Tyndale New Testament Commentaries varten, Julkaissut Inter-Varsity Press, 1976.
General Editor: R V G Tasker. Sivulla 158:
Luku 11 "... paljastaa, että Korintossa pyhä ehtoollinen ei ollut yksinkertainen symbolinen ateria niin kuin se on meillä, vaan se oli kokonainen ateria. Lisäksi näyttää selvältä, että se oli ateria, johon kukin osallistuja toi mukanaan ruokaa." (Käytetty luvalla.)

I Howard Marshall, “Christian Beliefs“, Luku 6 - The Christian Community, sivulla 80. Julkaissut Inter Varsity Press, Toinen painos, 1972:
"... Hänen opetuslapsensa pitivät (Herran ehtoollista) alussa osana yhteistä ateriaa, sunnutaista sunnuntaihin." (Käytetty luvalla.)


Jokaisella seurakunnalla oli käytössään ei-hierarkkinen johtamisen malli, jossa monet oman seurakunnan keskeltä esiin tulleet miespuoliset vanhemmat veljet johtivat seurakuntaa. Nämä miehet tunnettiin nimillä vanhimmat, paimenet ja kaitsijat, jotka olivat samaa tarkoittavia sanoja Uudessa testamentissa. Päätöksen teko pohjautui kuitenkin kaikkien seurakuntalaisten konsensukseen:

Donald Guthrie, “The Lion Handbook of the Bible“, Toinen tarkistettu painos, 1978. Kohta luvussa 1 Timothy 3 sivulla 620
"Paavalin käytäntönä oli nimittää useita vanhimpia (sama kuin kaitsijat) kantamaan vastuuta kustakin seurakunnasta."(Käytetty luvalla.)

Donald Guthrie, “New Testament Theology”, Luku 7: The Church – The Early Community. Inter-Varsity Press.
"Seurakunnat olivat pikemminkin eläviä organismeja kuin organisaatioita… Kun päätöksia tehtiin, niin niiden takana oli koko uskovien joukko, ei vain viranhaltijat". (Käytetty luvalla.)

A M Renwick, “The Story of the Church”. Luku The Apostolic Age sivulla 20-21)
"Kun siirrymme katselemaan seurakunnan pysyviä palvelustehtäviä, niin me havaitsemme, että apostolien aikana vanhimmat ja seurakuntapalvelijat [diakonit] nimitettiin tehtäviinsä ja heidän velvollisuutensa määriteltiin. Vanhimman palvelustehtävää kutsutaan vaihtelevasti Uudessa testamentissa kaitsijan, pastorin, opettajan, saarnaajan, ohjaajan ja palvelijan nimillä. Mainitut sanat viittaavat samaan palvelustehtävään, mutta jokainen niistä tuo ilmi eri näkökulman heidän työstään. Niinpä 'paimen' viittaa heidän velvollisuuteensa 'paimentaa Kristuksen laumaa'. Kaitsija, sana joka tulee kreikankielen sanasta episkopos, viittaa siihen, että heidän täytyi 'holhoojina ruokkia Jumalan seurakuntaa'. (Apt, 20) Se, että presbyteeri ja episkopos (vanhin ja kaitsija) olivat sama palvelustehtävä, käy ilmi monista faktoista... Lisäksi vaatimukset kaitsijan ja paimenen toimeen kelpaamisesta olivat samat. Tuskinpa kukaan nykyajan oppinut kyseenalaistaa edesmenneen tri J. B. Lightfootin sanoja, joka oli Durhamin piispa, ja kiistaton auktoriteetti: 'On kaikkia suuntauksia edustavien teologien nykyään yleisesti tunnustama tosiasia, että Uuden testamentin kielessä seurakunnan samaa palvelustehtävää kutsutaan eri nimillä: kaitsija, vanhin tai paimen.'" (Lightfoot’in selitys filippiläiskirjeestä sivu 93) (Käytetty luvalla.)

Tri John Drane, "Introducing the New Testament". Luku 22 ja siellä kohta The Institutional Church sivulla 397, Julkaissut Lion. Tarkistettu vuoden 1999 painos:
Hengen yhteyden sijaan, joka seurakunta oli alunperin ollut, seurakunta alettiin nähdä valtavana organisaationa. Sen sijaan, että seurakunta olisi luottanut Hengen suoraan johdatukseen, sitä kontrolloikin nyt hierarkkisesti järjestetty papisto, joka seurasi tiukkoja sääntöjä ja säädöksiä, jotka kattoivat jokaisen mieleen tulevan uskon ja käyttäytymisen osa-alueen, ja kun Henki esittäytyi tässä järjestelmässä, pidettiin itsestään selvänä, että se, mitä vanhimmat päättivät, oli se, mitä Henki kulloinkin puhui. Toisen vuosisadan puoliväliin tultaessa muutos oli tullut täydelliseksi. Alussa ainoa pääsyvaatimus Jumalan seurakunnan jäsenyyteen oli ollut Pyhän Hengen muuttama elämä. Totta tosiaan, aluksi ei ollut edes olemassa sellaista käsitettä kuin kirkon 'jäsenyys'... mutta ensimmäisen vuosisadan loppuun tultaessa asiat olivat melko lailla eri tavalla. Nyt avain seurakunnan jäsenyyteen ei ollutkaan Hengen vaikutus vaan seurakunnan opin ja kurin hyväksyminen. Ja varmistaakseen sen, että kaikilla seurakunnan uusilla jäsenillä oli hyvä käsitys siitä, mitä se tarkoitti, niin kaste itsessään ei ollut enää spontaani ilmaisu uskosta Jeesukseen, mitä se oli alunperin ollut. Nyt siitä oli tullut enemmän tai vähemmän venytetyn ajanjakson jälkeinen huipentuma, jona aikana kasteoppilaalle oli annettu muodollista ohjeistusta ja opetusta kristinuskosta. Ja tästä kaikesta me näemme sen, miten Hengen elämä puserrettiin vähitellen pois Kristuksen ruumiista, ja seurakuntaa eteenpäin vievä voima korvattiin paremmin ennustettavissa olevalla joskin vähemmän jännittävällä järjestäytyneen seurakunnan koneiston liikehdinnällä." (Käytetty luvalla.)

On the section on Authority on page 403 he continues:
"It is important to realise that the movement towards a more authoritarian church hierarchy originated in the fight against unacceptable beliefs. At a time when Gnostics were claiming a special authority because of their alleged endowment with the Spirit it was important for the mainstream church to have it's own clear source of power. It was of little practical use for the church's leaders to claim - even if it may have been true - that they, rather than their opponents were truly inspired by the Spirit. They needed something more than that, and they found it in the apostles. In the earliest period supreme authority had rested with them. So, they reasoned, anyone with recognised authority in the church must be succeeding to the position held by the apostles. They were the Apostle's successors, and could trace their office back in a clear line of descent from the very earliest times. They stood in an apostolic succession." (Käytetty luvalla.)

W E Vine, “Expository Dictionary of Bible Words” One Volume Edition first published 181. 1985 uusintapainos. Julkaissut Marshall, Morgan and Scott. Otsikon Priest alla, Kohta 1 (c).):

"Uusi testamentti ei tiedä mitään papillisesta luokasta vastakohtana maallikoille."

Otsikon "Bishop" (kaitsija - piispa) alla:
“Kirj: kaitsija... Huomaa: presbyteeri, vanhin, on toinen termi samasta piispan tai kaitsijan henkilöstä."

Otsikon "Pastor" [poimen: suom. paimen] alla:
“... tämä oli vanhimmille uskottu palvelustehtävä (kaitsijat tai piispat)... "
 (Käytetty luvalla.)

Joten päätän todisteluni tähän! Mikään tästä ei ole yksinomaan minun oma mielipiteeni. Tämä ei ole vain minun oma henkilökohtainen opillinen kieroutumani tai vinksahtaminen. Mikään tästä ei ole vain minun oma yksityinen tulkintani Raamatusta. Ei! Tämä on jotakin sellaista, mistä oppineet ovat täysin yhtä mieltä, nimittäin, että Uusi testamentti näyttää aivan selvästi meille, että seurakunnat olivat tuolloin täsmälleen sellaisia kuin millaiseksi olen ne kuvaillut. Vaikka saattaakin näyttää uskomattomalta, niin oppineiden kesken ei ole väittelyä siitä, miten seurakunnat oli rakennettu Uuden testamentin aikoina, tai miten ne toimivat ja tekivät työtä. Voisin täyttää kirjoja samanlaisilla lainauksilla monien muiden yhtä huomattavien ja etevien oppineiden ja asiantuntijoiden lausunnoista, mutta siihen ei ole todellista tarvetta. Olen esittänyt selvästi, että apostolit rakensivat kaikki seurakunnat samanlaisiksi, ja että nämä apostoliset piirustukset, tämä seurakuntien Uudessa testamentissa saama muoto oli yhtenäinen. Niin kuin olen tehnyt selväksi, sinun ei tarvitse uskoa minun sanaani siitä. Riittää, että luet Raamattua ja tarkistat asiat sitten oppineiden teoksista. (Tai mieluummin, lue oppineita ja tutki sitten heidän sanojaan Raamatun valossa.)

Joten miksi asiat eivät ole enää tällä tavalla? Miksi on käytännössä lähes mahdotonta löytää sellainen seurakunta, joita me näemme Uuden testamentin sivuilla? (Vaikkakin, onneksi, yhä useammat seurakunnat ovat nyt nousemassa esiin eri paikoissa, ja olemme sanattoman kiitollisia siitä, että me emme ole yksin seurakuntana tämän asian kanssa.) Jos on kyse seurakuntien istuttamisesta, ja apostolit tekivät asioita tietyllä tavalla, niin miksi sitten kristityt ovat lähes maailmanlaajuisesti toimineet eri tavalla viimeisten 1800 vuoden ajan? Meidän seuraava osiomme vastaa tähän ratkaisevaan kysymykseen, ja uskon, että se hämmästyttää sinua positiivisella tavalla!


Osa 1: Unohdetut käskyt | Osa 2: Täysin raamatullinen seurakunta | Osa 3: Seurakunta on perhe | Osa 4: Mitä Raamattu sanoo!

Job Beresfordin kirjoituksia suomeksi

Sivun alkuun