Varhaisten kirkkoisien traditiot – ongelman ydin!

Kirjoittanut Job Beresford

Osa 1: Pahat pojat esiin! | Osa 2: Perustavaa laatua oleva virhe! | Osa 4: Yhteenveto


Osa 3: Suuri kastefiasko!

Tarkastelemalla kasteaihetta saamme täydellisemmän kuvan kristillisen seurakunnan muodonmuutoksesta varhaisten kirkkoisien vaikutuksen alaisuudessa. Kastehan oli ensimmäinen asia, johon Jeesuksen puoleen kääntyvät ja Häneen uskovat ryhtyivät. Mitä Uusi Testamentti opettaa meille siitä, miten apostolit tämän asian suhteen toimivat?

Ap.t. 2:38,41 – Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan!" Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin.

Ap.t. 8:12 – Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.

Ap.t. 8:36-38 – Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.

Ap.t. 9:17-18 – Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut – Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit – että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä." Ja heti putosivat hänen silmistään suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.

Ap.t. 10:44-48 – Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Ap.t. 16:30-33 – Ja hän (Filippin vanginvartija) vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin" Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut niin myös sinun perhekuntasi". Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.

Näemme näistä jakeista, että olipa sitten kyse ihmisten kastamisesta tai seurakuntien käytännöistä ja toiminnasta, niin oli olemassa tietty tapa tehdä asioita. Se oli apostolien välittämä, ja jokainen piti kiinni siitä. Kaste suoritettiin aivan yksinkertaisesti veteen upottamalla uskon tunnustamisen jälkeen niin pian kuin se oli käytännössä mahdollista – yleensä välittömästi. Muiden läsnäoloa ei vaadittu, vaan kasteen suoritti se, joka oli juuri evankelioinut kastettavan. Kaste, sellaisena kuin se poikkeuksetta toteutettiin Uudessa Testamentissa, sulkee pois tietyt asiat, kuten lapsikasteen, kasteelle valmistavan koulutuksen ja kastejumalanpalvelukset. (On jälleen muistettava, ettei Uuden Testamentin seurakunnilla ollut minkäänlaisia uskonnollisia jumalanpalveluksia.)

Tämä kaikki on aika yksinkertaista, eikä kukaan raamatullinen tutkija kyseenalaista sitä, mitä olen sanonut seurakuntien tavasta toimia apostolien vaikutuksen ja opetuksen alaisina. Miten ja miksi asiat sitten muuttuivat? Usko tai älä, mutta varhaiset kirkkoisät saavat jälleen kerran näpäytyksen ja joutuvat nurkkaan häpeämään.

Ignatios – Antiokeian piispa v. 110 jKr.

Kirjeessään Smyrnan uskoville hän kirjoittaa:

"Ilman piispaa ei ole lupa toimittaa kastetta..."

Meidän on muistutettava mieliin, että hän käyttää tässä sanaa piispa (tai kaitsija) tavalla, joka oli täysin vieras apostoleille ja sille, mitä he sanalla tarkoittivat eli synonyymia vanhimmalle ja pastorille (tai paimenelle).

Justinus marttyyri v. 150 jKr.

"Kaikkia, jotka hyväksyvät tai uskovat todeksi meidän opettamamme ja sanomamme asiat ja jotka ottavat vastaan voiman elää sen mukaisesti, opetetaan rukoilemaan hartaasti Jumalaa ja paastoamaan heidän aikaisempien syntiensä anteeksisaamiseksi. Me yhdymme samanaikeisesti heidän rukoukseensa ja paastoonsa. Sitten me viemme heidät paikkaan, jossa on vettä, ja siellä he uudestisyntyvät samalla tavoin kuin mekin uudestisynnyimme."

Tässä on kaksi huomion arvoista asiaa. Ensinnäkin ajanjakso kristityksi kääntymisen ja kasteen välillä pitenee entisestään. Piispan luvan saaminen ei enää riitä, vaan tarvitaan myös pakollinen rukous ja paasto. Uuden Testamentin yksinkertaisuudesta "tehkää parannus, uskokaa Jeesukseen ja ottakaa kaste" on nyt tullut "Uskokaa Jeesukseen, tehkää parannus rukoillen ja paastoten jonkin aikaa ja sitten saatuanne luvan piispalta ottakaa kaste."

Tässä on kasteelle valmistavan koulutuksen alkuperä. Se ei perustu ollenkaan Raamattuun vaan varhaisten kirkkoisien opetukseen. Apostolien asettama välitön kaste kääntyvän tunnustettua uskonsa Jeesukseen on hylätty ja korvattu valmistavalla kastekoulutuksella ja piispan luvalla.

Toinen kerrassaan uskomaton asia, jota kirkkoisät opettivat jo v. 150 jKr., on se, ettei ihminen synny uudesti uskoessaan Jeesukseen pelastajanaan vaan kastettaessa. Pelastuakseen täytyy siis uskoa Jeesukseen, rukoilla, paastota ja "jos saa piispalta luvan" ottaa kaste. Uuden Testamentin yksinkertaisuus "tehkää parannus, uskokaa Jeesukseen ja ottakaa kaste" on nyt tehty entistäkin monimutkaisemmaksi: "Uskokaa Jeesukseen, tehkää parannus rukoillen ja paastoten jonkin aikaa ja sitten saatuanne luvan piispalta ottakaa kaste, jolloin synnytte uudesti." (Jos tämä ei saa hiuksiasi pystyyn, niin mikä sitten? Sen kyllä pitäisi.)

Tertullianus v. 200 jKr.

"Naimattomien kastamista pitäisi lykätä, sillä kiusaus vaanii heitä yhtä lailla neitsyiden tapauksessa heidän kypsyytensä takia kuin leskienkin kohdalla, koska heillä ei ole kumppania. Odottakoot, kunnes menevät naimisiin tai vahvistuvat itsensä hillitsemisessä (eli seksuaalisessa pidättyvyydessä). Ne, jotka ymmärtävät kasteen tärkeyden pikemminkin pelkäävät sen saamista kuin sen lykkäämistä."

Nyt naimattomat ihmiset eivät voi ottaa kastetta eivätkä siis syntyä uudesti ja pelastua, ellei piispa usko, etteivät he koskaan tee seksuaalisyntiä. Kaste on nyt niin vakava asia, että sen vastaanottaakseen on oltava seksuaalisynnin tavoittamattomissa. Miksi ihmeessä Tertullianus sanoo näin?

"... on olemassa syntejä, jotka ovat liian turmiollisia ja liian vakavia anteeksisaataviksi. Sellaisia ovat murha, epäjumalanpalvelus, petos, Kristuksen kieltäminen, jumalanpilkka ja tietysti aviorikos ja haureus... Kristus ei enää rukoile noiden puolesta; se joka on syntynyt Jumalasta ei koskaan tee niitä; jos hän on tehnyt niitä, hän ei ole Jumalan lapsi."

Kasteen nähdään nyt peittävän vain menneet synnit muttei tulevia. Tertullianus sanoo itse asiassa, että kristityt eivät koskaan tee sellaisia asioita tai joutuvat kadotukseen, jos tekevät. Tietenkin piispa, jolta lupa kasteeseen kysyttiin, pystyi nähtävästi arvioimaan ihmisiä. (Meillä on tässä myös uudenlainen kristityn määritelmä: henkilö, joka on kaiken vakavan synnin tavoittamattomissa!)

Ei tarvita paljon huomaamaan, kuinka hullua tämä on. Vaikka siihen aikaan ei ollut koko Uutta Testamenttia saatavilla, heillä oli varmastikin Vanha Testamentti, josta he tiesivät aivan hyvin kertomuksen kuningas Daavidin suhteesta Batsebaan ja tämän aviomiehen murhaamisesta. Väittääkö Tertullianus ja muut kirkon johtajat, että kuningas Daavid ei pelastunut eikä ole Herran kanssa taivaassa? Tämä on järjetöntä ja vaarallista opetusta.

Tertullianuksella on enemmänkin sanottavaa:

"Jumalan kutsumisen jälkeen kaikki vedet saavat pyhityksen sakramentaalisen voiman, sillä Henki tulee heti taivaasta vesien päälle ja on niiden päällä pyhittäen niitä omalla voimallaan. Näin pyhittyen ne ovat samalla pyhityksen voiman innoittamia."

Tässä meillä on selitys siihen, miksi ihmiset uudestisyntyivät kastettaessa eivätkä kääntyessään Jeesuksen puoleen uskossa. Nähtävästi kastevedestä tulee pyhää, koska Henki tulee siihen kasteen toimittavan papin rukoillessa. Tämä pyhä vesi ei ainoastaan puhdista menneistä synneistä vaan pyhittää myös tulevia syntejä vastaan. Vesi on siis yliluonnollisen voiman innoittamaa, koska pappi on siunannut sen. Tämä on silkkaa taikauskoa, ja jos hiuksesi eivät tähän mennessä ole nousseet pystyyn, olet varmaankin kalju tai käytät peruukkia!

Cyprianus – Karthagon piispa v. 250 jKr.

"Ihminen ei synny uudesti kätten päälle panemisen kautta, kun hän saa Pyhän Hengen, vaan kasteessa."

Tässä näemme jälleen käsityksen uudestisyntymisestä kasteessa sekä aika oudon ajatuksen, jonka mukaan joku on voinut saada Pyhän Hengen kätten päälle panemisen kautta syntymättä kuitenkaan uudesti, jos häntä ei ole kastettu. (Tämä ei ole vain vaarallista opetusta vaan myös aivan typerää.)

Toinenkin keksintö tulee mukaan kuvaan, ja se on aivan looginen jatko tällä äsken näkemällemme järjettömälle opetukselle:

"Jos synnit annetaan anteeksi pahimmallekin lainrikkojalle eikä ketään suljeta kasteen ulkopuolelle, niin kuinka paljon vähemmän pitäisi sylivauvoja sulkea ulkopuolelle?"

150 vuotta myöhemmin Augustinuksen aikaan mennessä opetettiin, että kuoltuaan sylivauvat pelastuivat tai joutuivat kadotukseen riippuen siitä, oliko heitä kastettu vai ei. Näemme tässä sen yksinkertaisen tosiasian, että lapsikasteella ei ole koskaan ollut mitään tekemistä Uuden Testamentin kanssa – eivätkä ne, jotka keksivät sen, väittäneetkään näin olevan. Lapsikaste oli käytäntö, joka syntyi loogisena jatkona ja seurauksena kauhistuttavan väärälle opetukselle ja ymmärrykselle kasteesta ja kääntymyksen luonteesta. Näillä opettajilla ei ollut koko Uuden Testamentin kirjoituksia käytettävissään. Vaikka pitäisimmekin asioiden laitaa ymmärrettävänä aikana ilman Uutta Testamenttia, emme voi hyväksyä kenenkään muun tekevän samoin viimeisten 1700 vuoden aikana. Kun ihmiset yrittävät sijoittaa niin naurettavaa käytäntöä Uuteen Testamenttiin, he tekevät sen tietämättömyyttään tajuamatta, että lapsikasteen aloittajat eivät koskaan väittäneet saaneensa käytäntöään Raamatusta.

Huomaamme yhä uudestaan, että olipa kyse seurakuntien toiminnasta tai kastekäytännöstä, niin näillä viimeisten 1900 vuoden hairahduksilla ei ole eikä koskaan ollutkaan mitään tekemistä Uuden Testamentin opetuksen kanssa. Ne, jotka keksivät sen kaiken, eivät väittäneetkään saaneensa sitä Uudesta Testamentista, eikä heillä itse asiassa ollut koko Uutta Testamenttia saatavillakaan!

Minusta on ironista, että olemme tehneet niinkin tärkeän ja perustavaa laatua olevan asian kuin kasteen täysin väärin molemmilla mahdollisilla tavoilla. Mietipä tätä hetken ajan: lapsikasteessa kastamme silloin kun ei pitäisi ja valmistavassa kastekoulutuksessa uusien kristittyjen kohdalla emme kasta silloin kun pitäisi. Tuplavirhe kerta kaikkiaan!

Niille, joiden mielestä vasta kääntyneiden valmistaminen kasteeseen on tärkeää (ainakin he uskovat uskovien eikä vauvojen kastamiseen), on selitettävä, että mitä tahansa perusteita heillä onkaan, niin ne kaikki olivat totta jo apostolien aikanakin. Apostolit olivat täysin tietoisia siitä, että he saattaisivat kastaa ihmisiä, joiden sitoutuminen osoittautui myöhemmin kyseenalaiseksi, mutta he olivat saaneet kastekäytäntönsä Herralta itseltään. Kuinka oikeassa he olivatkaan siinä, että he olettivat Herran tietävän parhaiten ja noudattivat siksi Hänen tapaansa. Voisin kirjoittaa pitkästikin välittömän kasteen perusteista ilman valmistavaa koulutusta (se laittaa vasta kääntyneen kristityn eräänlaiselle koeajalle, joka on Jumalan armon ja pelastustavan vastakohta, eikä uskominen yksin Jeesukseen enää riitä), mutta tämä ei ole oikea paikka sille. Riittänee, kun sanon, että vaikka harvat vievät valmistavan kastekoulutuksen yhtä pitkälle kuin sen aloittajat (pakollinen paasto ja rukous jne.), niin kastekoulutus juontaa kuitenkin juurensa samaan perustavaa laatua olevaan virheeseen. Uudessa Testamentissa on yksi henkilö, jota emme olisi ehkä halunneet kastaa liian nopeasti, vaikka hän tunnusti uskonsa Jeesukseen. Kyseessä on noita Simon Ap.t. 8:ssa. Kuitenkin näemme, että hänet kastettiin heti hänen tunnustettuaan uskonsa, eivätkä apostolit muuttaneet käytäntöään sen jälkeenkään. Vaihtoehtoina ovat aina Raamattu tai muualta lähtöisin olevat perinteet. Muista Ray Simpsonin esimerkki ja hänen sitoutumisensa "Raamatun ja varhaisten kirkkoisien opetukseen".

Vilkaistaanpa muutaman asiantuntijan ajatuksia:

David F. Wright oli kirkkohistorian vanhempi lehtori Edinburghin yliopistossa. Kirjassaan "A Lion Handbook – the History of Christianity" kappaleessa Beginnings, osassa Instruction Before Baptism, s. 115, hän kirjoittaa:

"Seurakunnan syntyaikoina kristityksi kääntyneet kastettiin pian tai välittömästi, mutta kastetta edeltävä opetuskurssi tuli pian tavaksi erityisesti ei-juutalaisten käännynnäisten kohdalla. Roomalaisella Hippolytuksella on arvokasta todistusaineistoa. Käännynnäisten ammatti ja henkilökohtaiset suhteet tutkittiin tarkoin, ja sen jälkeen seurasi kastetta edeltävä opetusjakso, joka kesti kolme vuotta (Syyriassa jopa pidempään). Hyvä edistyminen tai lähestyvä vaino saattoivat lyhentää ajanjaksoa... Vielä intensiivisemmät valmistelut, jotka sisälsivät paastoa, pahojen henkien ulosajamista ja henkilön siunaamista, edelsivät välittömästi kastetta. Kristityksi kääntyneitä opettivat usein maallikot, kuten Justinus Roomassa tai Origenes Aleksandriassa. 300-luvulle mennessä papisto oli ottanut vastuulleen käännynnäisten opettamisen, ja piispan henkilökohtaiselle vastuulle oli tullut juuri ennen kastetta tapahtuva opettaminen ja kuri. (Tässä on paastonajan alkujuuret: 100-luvulta asti kasteet suoritettiin yleensä pääsiäisenä.) Huolellista valmistautumista kasteeseen pidettiin elintärkeänä, koska kasteen ajateltiin pyyhkivän pois kastettavan menneet synnit muttei hänen tulevia syntejään. Tämä selittää kasteen lykkäämiskäytännön ja katumusjärjestelmän kehittymisen kasteen jälkeen tehtyjen syntien sovittamiseksi sekä Tertullianuksen puhtausvaatimuksen ennen kastetta, jolloin kasteesta tuli kuin palkinto. Tällainen systemaattinen käännynnäisten opettaminen kukoisti 200- ja 300-luvuilla. Käytäntö hävisi vähitellen lapsikasteen yleistyessä." (Käytetty luvalla.)

Lopulta kaste nähtiin ovena, jonka kautta ihmisistä tuli seurakunnan jäseniä. Seurakunnasta oli tullut kirkollinen organisaatio vastakohtana pienille suurperheille, jollaisina se oli alkanut.

Tohtori John Drane, käytännöllisen teologian lehtori Aberdeenin yliopistossa, Uuden Testamentin apulaisprofessori Fuller Theological Seminaryssa Kaliforniassa ja vieraileva professori Morling Collegessa Sydneyssä, (lainasin häntä jo aiemmin) kirjoittaa kirjassaan "Introducing the New Testament" (uusittu v. 1999 painos, julkaisija: Lion) luvussa 22, kappaleessa "The Institutional Church" s. 397 seuraavaa:

Seurakunta alettiin nähdä valtavana organisaationa sen hengellisen yhteisön sijaan, joka se oli alun perin ollut. Sen sijaan että se olisi luottanut Pyhän Hengen suoraan ohjaukseen, sitä kontrolloi hierarkia tai papisto, ja se noudatti tiukkoja sääntöjä, jotka koskivat kaikkia mahdollisia uskon ja käytöksen alueita. Toisen vuosisadan puoleen väliin mennessä muutos oli täydellinen. Alun alkaen seurakunnan jäsenyyden ainoa edellytys oli Pyhän Hengen muuttama elämä. Itse asiassa alussa ei ollut edes koko käsitettä seurakunnan "jäsenyys"... Mutta 1. vuosisadan loppuun mennessä asiat olivat toisin. Nyt seurakunnan jäsenyyden avainasia ei ollut enää Pyhän Hengen vaikutus ihmisissä vaan kirkollisten opinkappaleiden ja kurin hyväksyminen. Jotta kaikki uudet jäsenet ymmärtäisivät varmasti mitä tämä merkitsi, kaste itsessään ei ollut enää se spontaani ilmaus uskosta Jeesukseen kuin se oli alun perin ollut. Nyt se oli enemmän tai vähemmän pitkän muodollisen opetusjakson huipentuma. Tässä kaikessa näemme, kuinka Pyhän Hengen elämä vähitellen puristettiin ulos Kristuksen ruumiista ja korvattiin organisoidun kirkollisen koneiston ennustettavammalla mutta vähemmän jännittävällä liikkeellä." (Toisin sanoen kasteesta tuli ihmisen pääsylippu seurakuntaan sillä ehdolla, että hän alistuu sen tietyn seurakunnan hierarkialle ja johdolle.) (Käytetty luvalla.)

Mihin olemme tulleet? Mitä olemme nähneet kristillisen seurakunnan muodonmuutoksesta niiden käsissä, joita Herra ei valtuuttanut tekemään muutoksia? Olemme muuttuneet perheestä yritykseksi, organismista organisaatioksi, karismaattisesta yhteisöstä kirkolliseksi multikansalliseksi yhtiöksi, Jumalan johtamasta ihmisten johtamaksi, jumalallisesta inspiraatiosta ihmishankkeeksi. Herra on ajettu ulos kodistaan, ja vaihtoehtoinen tapa tehdä asioita on muuttanut sisään ja ottanut Hänen paikkansa.

Oli myös väistämätöntä, että aikanaan Pyhän Hengen johtamat avoimet ja interaktiiviset kokoontumiset, joissa kaikki voivat osallistua, korvattiin uskonnollisilla, edestä johdetuilla jumalanpalveluksilla. Herran ateria lakkasi olemasta kokonainen ateria, jota nautittiin yhdessä Jumalan perheväkenä. Se korvattiin ehtoollisjumalanpalveluksella, joka syntyi uusien yleisempien jumalanpalvelusten rinnalle. Lisäksi uskovien kodit väistyivät uskonnollisten rakennusten tieltä, jotka Rooman keisari lahjoitti varta vasten uskonnollisia jumalanpalvelusmenoja varten. Muutos oli täydellinen. Vain muutama vuosikymmen apostolien kuoleman jälkeen sellaista kristillistä seurakuntaa kuin he olivat sen asettaneet ja opettaneet sen olevan ei enää ollut. Sen oli korvannut ja tuhonnut hirvittävä vaihtoehto, joka teki melkein kaiken systemaattisesti eri tavalla kuin apostolit.

Meillä on uusi kysymys vastattavanamme: mitä meidän pitäisi sitten tehdä asian suhteen? Olemme sytyttäneet sytytyslangan ja dynamiitti on valmiina räjähtämään!


Osa 1: Pahat pojat esiin! | Osa 2: Perustavaa laatua oleva virhe! | Osa 4: Yhteenveto

Job Beresfordin kirjoituksia suomeksi

Sivun alkuun