Jumaluus evankeliumin julistuksessa

Julkaissut Petteri Haipola 31.1.2012  •  Muokattu 8.9.2016

Olen kirjoittanut myöhemmin kirjoitukset Mitä meidän tulee pitää totena, jotta voisimme pelastua? ja Jumala ja kristus evankeliumin julistuksessa ja rukouksessa, joista käy ilmi nämä samat asiat vielä selvemmin kuin tästä kirjoituksesta. Suosittelen niiden lukemista ennen tähän kirjoitukseen palaamista. Tässä kirjoituksessa on joitakin sellaisia asioita, joita en ole käsitellyt muualla, joten tämänkin lukeminen voi olla hyödyllistä sinulle ja Jumalan seurakunnalle.

Jos et tahdo lukea erilaisista tulkinnoista koskien "Kristuksen oppia Jumalasta" (jumaluus-oppi) ja siitä, miten Jumalasta on Raamatussa muualla puhuttu, niin voit siirtyä tästä linkistä suoraan evankeliumin julistusta ja jumaluutta käsittelevään lukuun.

Erilaisia näkemyksiä Jumalasta ja jumaluudesta

Oppi Jumalasta on kristuksen opin alkeita. (Hebr 6:1-2) Raamatun mukaan Jumala on yksi; on vain yksi Jumala, joka on luonut kaiken ja on ainoa totinen Jumala, kaikkivaltias. Tähän asti Jeesukseen kristuksena ja herrana uskovat ihmiset ovat samaa mieltä "jumaluudesta".

Mielipiteet hajoavat, kun puhutaan siitä, onko Jumala kolmiyhteinen "Isä ja Poika ja Pyhä Henki" vai onko "isä yksin ainoa Jumala", vai onko "Herra Jeesus Kristus yksi ainoa Jumala", joka ilmoittaa itsensä Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä. Hajontaa on myös sen suhteen, onko Jeesus ollut olemassa isän tykönä ennen maailman perustamista vai ei: onko Jeesus ollut olemassa ennen kuin sikisi äitinsä Marian kohdussa?

Klassisen kolminaisuusopin mukaan Jeesus on ollut aina Isän tykönä hänen Poikanaan, vaikka hänen uskotaankin jollakin tavalla syntyneen Isästä ennen maailman perustamista muinaisina aikoina. (ks. Mka 5:1-2) Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat itsenäisesti ajattelevia, puhuvia ja toimivia persoonia, jotka ovat yhtä iankaikkisia ja yhtä kaikkivaltiaita ilman keskinäistä hierarkiaa. "Meillä on yksi Jumala kolmessa persoonassa ja kolme persoonaa yhdessä Jumalassa." Jumalan persoonia ei saa erottaa toisistaan eikä sekoittaa toisiinsa Raamatun vastaisella tavalla.

Kolminaisuusopista on olemassa myös muunnelmia, joita perinteiset kirkkokunnat eivät tunnusta tosiksi. Yksi muunnelma on sellainen, jonka mukaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen välillä vallitsee hierarkia, niin että Isä on yksin kaikkivaltias ja vallassa ylempi kuin Poika ja Pyhä Henki, mutta Poika ja Pyhä Henki ovat kaikkivaltiaita ainoastaan suhteessa luotuihin olentoihin, mutta vallassa alamaisia Isälle. Jumalan "sisäinen hierarkia" on vallan suhteen suurimmasta pienimpään "Isä ja Poika ja Pyhä Henki".

Jeesuksen kaksiluonto-oppi on kolminaisuusoppiin kiinteästi liittyvä oppi. Sen mukaan Jeesus on ollut Isän tykönä ennen maailman perustamista ja on ollut aina olemassa: hän on Jumala yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Kun Jeesus syntyi äidistään Mariasta, niin sitä tapahtumaa kutsutaan nimellä "Jumalan inkarnoituminen" eli "Jumalan ruumiillistuminen". Tämän näkemyksen mukaan "Jumala tuli lihaksi" eli "Jumala tuli alas taivaasta ja syntyi ihmiseksi". Jotkut kaksiluonto-opin kannattajat sanovat mieluummin siten, että "Jumalan Poika tuli lihaksi", mutta hekin uskovat Jeesuksen olleen isän luona iankaikkisena henkenä ja Jumalan POikana aivan samalla tavalla kuin kaikki kolmiyhteisen jumalan opin kannattajat.

Jeesuksen kaksiluonto-opin mukaan Jeesus on samanaikaisesti täydellisesti Jumala ja täydellisesti ihminen, tosi Jumala ja tosi ihminen. Jeesus ei lakkaa koskaan olemasta ihminen, sillä hän on ihminen tällä hetkellä taivaassa ja tulemuksensa jälkeen tulevassa maailmassa, ja aina ja iankaikkisesti, mutta hän on myös Jumala yhtä aikaa kun on ihminen. Vaikka ajatus siitä, että Jeesus on Jumala ja ihminen samanaikaisesti vaikuttaa järjenvastaiselta, ei sitä tunnusteta järjenvastaiseksi. Jeesuksen kaksiluonto-oppi ja kolminaisuusoppi ovat "mysteerejä" (salaisuuksia), jotka voidaan uskon kautta ymmärtää ja pitää tosina, vaikka niitä ei voida järjellä käsittää ja selittää ristiriidattomasti järjellä ymmärrettävällä tavalla.

Areiolaisuuden mukaan Jeesus ei ole ollut aina olemassa. Jeesus on syntynyt ennen maailman perustamista ja on Jumalan luotujen (tekojen) esikoinen, ensimmäinen kaikessa. Jeesuksen jumaluus on siten erilaista kuin isän. Jeesus on alempiarvoinen "jumala", mutta ei kaiken olevaisen luoja, sillä Jeesus on itsekin luotu olento, Jumalan tekojen esikoinen, eräänlainen jumal-olento, ei itse Jumala.

Areiolaisuus on unitarismin yksi suuntaus. Unitarismilla tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan Jumala on yksi ainoa persoona, ei kolme eriä persoonaa, jotka ajattelevat, puhuvat ja toimivat itsenäisesti niin kuin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen uskotaan kolmiyhteisen jumalan opin mukaan tekevän. Unitarismin kannattajaa kutsutaan unitaariksi ja kolminaisuusopin kannattajaa trinitaariksi. Kaikki areiolaiset ja unitaarit eivät hyväksy sitä, että Jumalasta käytetään sanaa "persoona", koska Raamatussa ei sitä tehdä, ja se voi antaa virheellisen kuvan Jumalasta. Myös kolmiyhteisen jumalan opin kannattajien joukossa on niitä, jotka eivät pidä sanan "persoona" käyttämistä sopivana Jumalasta puhuttaessa. He opettavat Jumalasta silti samalla tavalla kuin katoliset isät: ikään kuin Jumala olisi jakaantunut kolmeksi ja ilmoittaisi itsensä kolmen eri persoonan kautta maailmalle.

Areiolaisuudesta seuraava askel on kieltää Jeesuksen oleminen isän tykönä Jumalan Poikana ennen maailman luomista ja ennen syntymistään ihmiseksi äitinsä Marian kohdusta (pre-eksistenssin kieltäminen). Tätä suuntausta on esiintynyt apostolien ajoista lähtien seurakunnassa ja se tunnetaan nimellä ebionismi (ebioniitit). Sen mukaan Jeesus ei ole ollut olemassa ennen kuin sikisi äitinsä Marian kohdussa ja syntyi ihmiseksi tähän maailmaan. Jeesuksen "jumaluus" on sitä, että häntä palvotaan ja ylistetään kaikkien luotujen yläpuolella olevana herrana ja kuninkaana, mutta hän ei ole "Jumala", joka on luonut tämän maailman yhdessä isänsä kanssa. Jeesus on se "kristus", jonka Jumala on luvannut lähettää maailmaan ja josta profeetat ovat ennustaneet Vanhassa testamentissa. Jeesus on ihminen, ei enkeli eikä Jumala, mutta häntä kutsutaan useimmin nimillä "herra" (kyrios), "Jumalan poika" ja "kristus". Jeesus on syntyperältään ihminen ja on oleva ihminen iankaikkisesti, vaikka hänen hengellinen isänsä on Jumala ja hän on samalla myös Jumalan poika kun on ihminen.

Jeesuksen pre-eksistenssin kieltäviä uskovien yhteisöjä ovat nykyaikana ainakin socinolaiset (socinolaisuus) ja christadelphialaiset veljesyhteydet. Heidän mukaansa Jeesus on Jumalan poika sen vuoksi, että hän on poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen ihminen, sillä hän on se kristus ja kuningas, jonka Jumala on luvannut antaa lunnaaksi maailman synnistä, ja josta profeetat ovat alusta asti ennustaneet. Jumala on korottanut Jeesuksen kaikkia luotuja ylemmäksi herraksi ja kuninkaaksi hänen kuolleista nousemisensa jälkeen. (Psa 2:7; Hebr 1:4-9; 5:4-11; Apt 13:26-41) Isä on yksin ainoa totinen Jumala ja kaikkivaltias. Pyhä henki ei ole itsenäisesti ajatteleva, puhuva ja toimiva "persoona", vaan se on "Jumalan voima", jonka kautta Jumala toimii maailmassa ja valittujensa hyväksi. Pyhä henki on joissakin Raamatun kohdissa synonyymi sanalle "Jumala".

Unitaareja on myös muualla kuin näissä kahdessa edellä mainitussa veljesyhteydessä. Tunnetuimpia lienevät The Biblical Unitarian yhteisö ja The Living Hope Ministries, jonka yhtenä pastorina on Sean Finnegan. Tunnetuin unitaarien teologi lienee Sir Anthony Buzzard, jonka toiminnan seurauksena syntyi aikoinaan Restoration Fellowship niminen veljesyhteys.

Unitaarien keskuudessa on hajontaa opissa sen suhteen, onko Jeesus kristus ollut ennen maailman luomista ja ihmistä syntymistään isän tykönä Jumalan Poikana vai ei. Hajontaa on myös sen suhteen, onko Jeesus syntynyt neitsyestä vai ei. Joissakin yhteisöissä on näiden kaikkien näkemysten kannattajia, mutta usein erimielisyydet tässä asiassa ovat johtaneet yhteyden hajoamiseen ja ryhmien jakautumiseen opillisen näkemyksen mukaan. Niinhän on tapahtunut myös katolisessa uskossa olevien keskuudessa ja vielä laajemmassa mittakaavassa!

Areiolaiset ja unitaarit ovat yhtä mieltä siinä että pyhä henki ei ole itsenäisesti ajatteleva, suunnitelmia tekevä, puhuva ja toimiva persoona niin kuin isä ja poika ovat. Jumala toimii maailmassa ja valittujen pyhien elämässä henkensä kautta. Pyhä henki ei ole itsenäisesti ajatteleva, tahtova, tunteva ja toimiva persoona. Se on Jumalan voima ja hänen vaikutustaan valituissa. Valitut ovat kokeneet mielenmuutoksen kääntyessään Jumalan tykö. Tätä kutsutaan pyhän hengen (vaikuttamaksi) uudistukseksi ja sydämen ympärileikkaukseksi hengessä, kristuksen ympärileikkaukseksi. (Tii. 3:3-5; Room. 2:28-29; Kol. 2:11-13) Tämän seurauksena valituilla on "kristuksen mieli". (1. Kor. 2:16) Jumalan asuminen valituissa mielletään unitaarien keskuudessa ihmisen uudeksi luonnoksi, jonka Jumala on vaikuttanut antamalla meille henkeään. (2. Kor. 5:17; Efe. 4:20-24; 1. Joh. 3:24; 4:13)

Jumala asuu valituissa lapsissaan henkensä kautta niin kuin asui pojassaan Jeesuksessa henkensä kautta. (1Joh 3:24; 4:9-16; Room 8:9-16; Efe 3:14-4:16) Jumala toimii yhteistyössä valittujen lastensa kanssa, jotka ovat yhtyneet herraan ja ovat yhtä henkeä hänen kanssaan. (1Kor 3:8-9; 6:17) Isä ja poika asuvat hengen ja sanan kautta valituissa Jumalan lapsissa. (1Joh 2:24-25; Joh 14:14-24; Matt 13:1-23) Se, miten suurempi voi asua pienemmässä, selittyy hengen yhteyden kautta. Jumalassa, kristuksessa ja kristuksen omissa on kaikissa sama henki, joka yhdistää meidät toisiimme. (1Joh 1:1-7; Joh 17:11, 20-23)

Jumalan ja kristuksen asumista valituissa Jumalan lapsissa ei pidä ajatella avaruusgeometrisesti, niin että tilavuudeltaan pienempi mahtuu tilavuudeltaan suurempaan, koska silloin tilavuudeltaan suurempi Jumala ei voisi mahtua tilavuudeltaan pienempään ihmiseen. Sen sijaan Jumalan ja kristuksen asuminen valituissa on hengen yhteyttä isään ja poikaan.

Jeesus puhui vertauksen isästä puutarhurina ja itsestään viinipuuna: opetuslapset ovat oksia viinipuussa ja jos ne kuivuvat, niin ne leikataan irti, heitetään pois ja poltetaan tulessa. Paavali puhui samalla tavalla oliivipuusta, jonka oksia Jumalan lapset ovat. Oksat eivät kannattele itseään vaan juuri kannattelee koko puuta ja oksia. Jeesus kuvaa tässä vertauksessa juurta ja oliivipuu seurakuntaa, joka on saanut alkunsa Israelin valitusta jäännöksesta, apostoleista ja heidän kanssaan olleista opetuslapsista. Kolmas tapa selittää yhteyttämme Jumalaan ja hänen poikaansa on verrata seurakuntaa kristuksen ruumiiseen. Tämä on paras vertaus, kun mietitään sitä, mikä on isän ja pojan ja Jumalan lasten välinen hierarkia. Kristus on seurakunnan pää, mutta Jumala on kristuksen pää. Opetuslapset ovat kristuksen ruumiin jäseniä ja siten täysin riippuvaisia kristuksesta, joka on puolestaan riippuvainen isästään ja tälle ikuisesti alamainen. (Joh 15:1-16; Room 11:11-24; 12; 1Kor 11:3; 12:12-27; 15:24-28)

Voimme ymmärtää näiden vertausten avulla sen, että pyhä henki lähtee isästä ja kulkee välimiehen kristuksen Jeesuksen kautta Jumalan lapsiin. (1Tim 2:5) Jos välimies puuttuu, niin hengen yhteyttä isään ei pääse syntymään. (1Joh 1:1-2:2) Sen vuoksi kristus Jeesus on välttämätön iankaikkisen elämän kannalta ja myös yhteyden saamisen kannalta. Meillä on yhteys isään Jumalaan vain hänen poikansa Jeesuksen kautta pyhässä hengessä, sen välityksellä. Tätä yhteyttä kutsutaan kristuksen ja Jumalan asumiseksi uskovaisen sydämessä. (Efe 3:14-21, 1Joh 2:24-25; 3.24, 4:9-16; Joh 14:14-24; 17:11, 20-23; 1Kor 6:17; Efe 2:1-22; 4:10-16; jne.)

Adoptinonismi on suuntaus, jonka mukaan Jeesuksesta tuli "jumalallinen" vasta sen jälkeen, kun hänet oli kastettu ja pyhä henki laskeutui hänen ylleen. Hänestä "tuli Jumalan poika" vasta kasteen jälkeen; hän ei ollut Jumalan poika erikoisen syntyperänsä puolesta. Isä tuli asumaan poikansa sydämeen vasta sen jälkeen, kun Jeesus sai kasteen ja pyhä henki laskeutui hänen päälleen. Isä adoptoi Nasaretin Jeesuksen pojakseen kasteessa. Adoptionismissa uskotaan Jeesuksen olevan synnitön samalla tavalla kuin muissa tulkinnoissa.

Myös muut Jeesuksen pre-eksistenssin kieltävät uskovaiset saattavat ajatella näin: Isä tuli asumaan poikansa sydämeen vasta kasteen jälkeen. Koska Jeesus on täydellinen ihminen, ei Isä asunut hänen sydämessään sikiämisestä asti, mutta lähetti henkensä olemaan hänen kanssaan erityisellä tavalla vasta hänen julkisen toimintansa alussa. Toisaalta on tunnustettava mahdolliseksi myös se, että Isä on vaikuttanut henkensä kautta pojassaan jo sikiämisestä asti, mutta Raamatun perusteella ei voida sanoa varmasti, mistä hetkestä lähtien Isä on asunut Pojassaan. Koska tätä asiaa ei ole selvästi ilmoitettu Raamatussa, ei siihen tarvitse ottaa mitään kantaa.

Jeesuksen pre-eksistenssin kieltävän näkemyksen mukaan Jeesus ei ole iankaikkinen henki, joka sai Jumalalta ruumiin, jossa se henki voi asua. Jeesuksen pre-eksistenssin kieltävien kristittyjen ihmiskuva on erilainen kuin muiden: he eivät usko ihmisen olevan henki, joka asuu ruumiissa, ja on tietoinen itsestään ja ympäristöstään henkenä tai sieluna myös ruumiin ulkopuolella esimerkiksi kuoleman jälkeen. Sen sijaan ihminen on tomua, jonka Jumalan lähettämä elämän henki tekee eläväksi. (1Moos 2:7) Kun ihminen kuolee, palaa tomu maahan ja elämän henki palaa Jumalan tykö, minkä jälkeen ihminen ei tiedä mitään, koska "nukkuu tiedotonta kuolonunta" ylösnousemukseen asti. (Ilm 11:11; Job 34:14-15; Snj 12:7; 9:5-10; Joh 5:24-30; Matt 11:20-24; 12:41-42)

Branhamiläisyyden mukaan Jumala on yksi persoona "Herra Jeesus Kristus", joka ilmoittaa itsensä "Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä" (ks. William Marrion Branham). Tämän opin erilaisia muotoja voidaan kutsua yhteisesti nimellä "Jeesus on Isä -oppi". Vaikka "yksi Jumala" ilmoittaa itsensä "ikään kuin kolmena persoonana", on hän silti yksi ainoa persoona. Jumalasta puhuttaessa ei ole lupa sekoittaa näitä "ikään kuin persoonia" keskenään; Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä on puhuttava samalla tavalla ja samassa asiayhteydessä kuin Raamatussa on tehty.

Tällä tavalla tulkittuna "Jeesus on Isä" opin kannattajat eivät sekoita "Jumalan eri persoonia" toisiinsa, vaan tunnustavat vain "yhden Jumalan", joka ilmoittaa itsensä "Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä". Jos puhutaan Raamatun vastaisella tavalla esimerkiksi niin, että "Isä syntyi neitsyt Mariasta" tai "Isä kuoli ristillä" tai muuta vastaavaa, niin silloin sekoitetaan "persoonat" toisiinsa ja annetaan virheellinen kuva Raamatun ilmoittamasta totuudesta. Näin eivät kuitenkaan missään tulkinnoissa ole tehty. Myös kolminaisuusopissa on tärkeää erottaa eri persoonat toisistaan niitä toisiinsa sekoittamatta.

Monet kristityt eivät suostu käyttämään Jumalasta nimitystä "persoona", koska he ymmärtävät "persoonan" viittaavan aina ihmiseen tai enkeliin, luotuun olentoon. Koska Jumala ei ole luotu olento vaan hän on kaiken olevaisen luoja, ei häntä voida kutsua persoonaksi. Jumalaa ei pidä kutsua persoonaksi senkään vuoksi, että Raamatussa ei kutsuta häntä "persoonaksi". Vaikka Jumalasta ei suostuta käyttämään nimitystä "persoona", ymmärretään hänen olevan "ikään kuin persoonallinen Jumala", jonka kanssa ihmiset voivat olla henkilökohtaisessa suhteessa hänen poikansa Jeesuksen kristuksen ja pyhän hengen välityksellä. Raamatussa puhutaan tosin Jumalan persoonasta (prosopon), mutta sillä tarkoitetaan hänen läsnäoloaan ja kykyään nähdä kaikkialle. Sana prosopon on käännetty silloin sanalla "kasvot": Jumalan kasvot, isän kasvot. Sanotaan "Jumalan kasvojen edessä" käytetään yleisesti kuvaamaan sitä, kun toimitaan avoimesti Jumalan läsnäolossa ja hänen silmiensä edessä, Jumalan nähdessä ja tietäessä kaiken, jopa sydämen ajatukset.

Oneness Pentecostalism on helluntailaisuudesta lähtenyt suuntaus, jonka mukaan meillä on yksi Jumala, joka ilmoittaa itsensä Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä. Nämä nimitykset ovat Jumalan titteleitä eli arvonimiä. Isä Jumala on tämän tulkinnan mukaan täsmälleen sama persoona kuin Pyhä Henki. Sen sijaan Isän ja Pojan välillä on tietty hieno ero, jonka ymmärtäminen on tosin melko vaikeaa näkemyksen vaikeatajuisuuden vuoksi. Jumala ei ole tämän tulkinnan mukaan rajoittunut ilmoittamaan itseään vain kolmena persoonana vaan hän voi ilmaista itsensä miten tahtoo ja miten monen persoonallisen ilmestyksen kautta hän tahtoo. Raamatussa hän ilmoittaa itsensä kuitenkin selvimmin Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä, kuitenkin niin, että näitä kolmea ei pidä sekoittaa virheellisellä tavalla toisiinsa, eikä erottaa toisistaan Raamatun vastaisella tavalla ja puhua kolmesta eri persoonasta. Jumala on yksi henki ja yksi persoona, ei kolme eriä persoonaa.

Tämä suuntaus on hyvin lähellä branhamiläisyyttä ja "Jeesus on Isä" tulkintaa, mutta sen kannattajat kiistävät jyrkästi opettavansa ja uskovansa, että Jeesus ja Isä ovat yksi ja sama henkilö tai persoona. He uskovat, että Jeesus oli sama kuin Isä ennen kuin hän inkarnoitui ja tuli ihmiseksi eli syntyi "neitsyt Mariasta", mutta Jeesus on ihmisenä kuitenkin eri kuin Isä Jumala, joka asui poikansa sydämessä. Jeesus on sama kuin Isä mutta ruumiillisessa muodossa, ei henkenä. Tämä tulkinta on hyvin moniselitteinen ja vaikea, enkä osannut ehkä kertoa sitä täsmälleen oikein edellä olevissa lauseissa, mutta sille on yhteistä kolminaisuusopin kanssa se, että Jeesuksen uskotaan olevan samanaikaisesti täydellisesti ihminen ja täydellisesti Jumala. Jeesus ei siis ole lakannut koskaan olemasta Jumala, vaikka hän syntyi ihmiseksi, eikä hän lakkaa koskaan olemasta ihminen, vaikka onkin Jumala.

Jeesus on Isä -opin puhtain muoto on sellainen, jonka mukaan Jeesus on kirjaimellisesti sama kuin Isä Jumala. Kristus on toisin sanoen "Jumala ihmisen ruumiissa". Ei ole erikseen Isää, joka olisi eri persoona kuin Poika, vaan nämä kaksi ovat yksi ja sama persoona, mutta vain Poika ilmestyy ruumiillisessa muodossa Isän pysyessä kaiken aikaa näkymättömänä henkenä. Tämä näkemys on yhteinen kolminaisuusopin eri muotojen kannattajien kanssa, mutta muissa versioissa erotetaan Isä ja Poika selvemmin toisistaan. Muut kolminaisuusopin kannalla olevat tuomitsevatkin "Jeesus on Isä" -opin harhaoppina ja sanoutuvat siitä selvästi irti.

Jeesus on Isä -opista käytetään usein myös nimitystä "Jeesus yksin", mutta monet sen kannattajista pitävät tätä nimitystä harhaanjohtavana, koska he puhuvat myös Isästä ja Pyhästä Hengestä, vaikka pitävätkin näitä yhden ja saman Herran Jeesuksen Kristuksen erilaisina ilmestymismuotoina. He eivät siis erota toisistaan näitä kolmea samalla tavalla kuin kolminaisuusopissa tehdään vaan sekoittavat Jumalan eri persoonat toisiinsa trinitaarien väitteiden mukaan.

Kun trinitaarit väittävät Jumalan eri persoonien keskustelevan toistensa kanssa, sanovat "Jeesus yksin" opin kannattajat Jumalan puhuvan itsensä kanssa ikään kuin hän olisi monta eri persoonaa, vaikka on vain yksi ainoa persoona tai yksi ainoa Jumala. Jälleen kerran, kaikki eivät tahdo edes käyttää Jumalasta nimitystä "persoona", mutta selvyyden vuoksi jotkut suosivat sen käyttämistä. Oma lukunsa on se, miten eri tavalla uskovat ihmiset ymmärtävät ja selittävät Jeesuksen "inhimillisen luonnon" ja "jumalallisen luonnon" olemisen yhtä aikaa yhdessä ainoassa persoonassa, henkilössä nimeltään Jeesus Kristus.

Raamatun henkilöiden puheet Jumalasta

Äkikseltään voisi ajatella, että Raamatun henkilöt ja kirjoitukset puhuvat hyvin selvällä tavalla Jumalasta, niin että erehtymisen mahdollisuutta jumaluus-opissa ei olisi olemassa, jos vain vilpitöntä ja rehellistä tahtoa totuuden löytämiseen lukijalla on. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkaansa. Raamatun henkilöt puhuvat ja etenkin kirjoittavat Jumalasta sillä tavalla, että virheellisen käsityksen saaminen on mahdollista ja se näkyy erilaisten tulkintojen kirjona.

Koska erehtymisen mahdollisuus on niin suuri, ei ole ihme, että monet ovat väärässä muotoillessaan opillisia määritelmiä ja lauseita Jumalasta tai jumaluudesta. Nekin kristityt, jotka väittävät pitäytyvänsä "yksin kirjoituksiin", ovat muotoilleet monia lauseita, joita ei ole suoraan Raamatussa, ja väittävät niiden sanomaa "Jumalan sanan totuudeksi". Tästä huolimatta heidän muotoilemansa lauseet Jumalasta ja jumaluudesta voivat olla hyvinkin paljon Raamatun kirjoitusten oikeaa tulkintaa ja Jumalalta saatua ymmärrystä vastaan. Mutta koska he ovat erehtyneet vilpittömästi näissä muotoiluissaan ja tulkinnoissaan, älköön sitä luettako heille syyksi, joka johtaa ikuiseen tuomioon.

Toisin kuin monet muut, minä en pidä oikeassa olemista tässä asiassa ehdottoman välttämättömänä sielun pelastumisen kannalla. Oikeaoppisuuden vaatimukset ja sen kytkeminen sielujen pelastukseen aiheuttavat turhia riitoja ja tyrehdyttävät kaiken hedelmällisen keskustelun ja vuorovaikutuksen eri tavalla uskovien välillä, mistä syystä sellaista suhtautumista ja asennoitumista tulisi Jumalan lapsen karttaa.

Kun Raamatussa puhutaan kaiken olevaisen luojasta ja kaikkivaltiaasta Jumalasta käyttämällä hänestä yleisnimitystä "Jumala" (hepreaksi esim. "elohim" ja kreikaksi "theos"), niin silloin tarkoitetaan Jumalalla yleensä tai jopa poikkeuksetta aina Isää, ei koskaan Poikaa tai pyhää henkeä. Trinitaarien mielestä Raamatussa on kuitenkin kohtia, joissa sanotaan myös Jeesusta kaiken olevaisen luojaksi ja Herraksi Kaikkivaltiaaksi. Tähän tulkintaan on mahdollista päätyä, jos on uskottu ennalta isiltä peritty kolminaisuusoppi ja opetus Jeesuksen jumaluudesta. Toiseen tulkintaan on mahdollista päätyä vain siten, että ollaan valmiita hylkäämään kolminaisuusoppi ja oppi Jeesuksen jumaluudesta: että Jeesus olisi samanlainen Jumala kuin Isä on – iankaikkinen (ilman alkua), kaikkivaltias ja kaiken olevaisen luoja.

Jos joku on lyönyt ennalta lukkoon oman lopullisen kantansa, ei hän voi muuttaa mieltään, jos on väärässä, sillä hän tulkitsee Raamattua aina mielivaltaisesti aiemmin omaksumansa opin tueksi, eikä osaa kyseenalaistaa sitä. Tällä tavalla Raamattua tulkitsevat henkilöt ovat hyvin harvoin halukkaita luopumaan selvästi virheellisistä perusteluistaan, vaikka niistä luopuminen vahvistaisi todellisuudessa heidän näkemystään, jos se olisi kuitenkin oikea. Mutta totuudesta luopunut henkilö ei välitä totuudesta, koska oma oikeassa oleminen on hänelle tärkeämpää kuin virheiden ja erehdysten tunnustaminen.

Oikean ymmärryksen löytämistä vaikeuttaa se asia, että Raamatussa on sanottu Jumalaksi ja Jahveksi (joka on Jumalan nimi) myös enkeleitä ja ihmisiä, ei vain Isää Jumalaa (huomaa, että pyhää henkeä ei ole koskaan sanottu suoraan Jumalaksi eikä kaikkivaltiaaksi, eikä siitä ole käytetty sellaista Jumalan erisnimeä kuten "Jahve"). Se enkeli, joka ilmestyi palavassa pensaassa Moosekselle ja puhui hänelle, sanoi omaksi nimekseen "Jahve" ja sitä enkeliä, joka johdatti Israelia erämaassa, kutsutaan myös Jahveksi: molempia on kutsuttu myös yleisnimellä "elohim" eli "Jumala". (2Moos 3:1-14; 13:21; 14:19; 23:20-23; Tuom 2:1-4; Apt 7:30, 38, 53) "Jumala", joka paini Jaakobin kanssa, oli Herran enkeli (nimeltään "Jahve tsa'vaot" eli "Herra Sebaot", 1Moos 32:24-30; Hoos 12:3-6), samoin kuin ne enkelit tai se enkeli, joka ilmestyi Aabrahamille (nimeltään "Jahve", 1Moos 18), Haagarille, ("Ja hän sanoi häntä puhutelleen Jahven nimeksi 'Jumala, joka näkee minut'," 1Moos 16:7-13) Baalakille ("Jahve", 4Moos 22:9-35), Gideonille ("Jahve", Tuom 6:11-23) ja Maanoahille sekä hänen vaimolleen ("Jahve", Tuom 13). On myös muita kohtia, joissa voidaan tulkita enkelistä käytetyn nimeä "Jahve" ja "elohim" (Jumala), vaikka kyse ei ole itsestään "Isästä Jumalasta" vaan hänen lähettämästään enkelistä. (esim. Sak 3:2)

Näistä kohdista käy ilmi, että Jumala on antanut enkeleilleen luvan käyttää itsestään hänen nimeään "Jahve" ja esiintyä siinä nimessä tai sen nimisenä. Tämä johtuu siitä, että Jumala on antanut näille enkeleilleen vallan esiintyä hänen sijaisenaan ja lähettinään maan päällä, ikään kuin itse Isä olisi puhumassa ja tekisi ne teot, joita enkelit tekevät hänen nimessään. Samalla tavalla voidaan ymmärtää Jeesuksen esiintyminen Isän nimessä: Isä antoi pojalleen kaiken vallan ja voiman puhua ja tehdä tekoja hänen nimessään, ikään kuin Isä itse olisi puhunut ja tehnyt ne teot, jotka Jeesus teki. Tämä käy ilmi erityisesti Johanneksen evankeliumista. (Joh 5:14-36; 10:24-39; 12:44-50; 14:9-11) Huomaa, että Jeesus ei väittänyt koskaan olevansa samanlainen Jumala kuin Isä on: että hän olisi ollut luomassa tätä maailmaa ja olisi kaikkivaltias (apostolit sanovat isän luoneen taivaan ja maan ja kaiken mitä niissä on, Apt. 4:24; 14:15; 17:24, 26, Jeesus kutsuu isää yksin totiseksi Jumalaksi ja taivaan ja maan herraksi, Matt 11:25; Mar. 12:29; Joh 17:3). Jeesuksen pre-eksistenssiinkin viittaavat kohdat ovat hyvin kyseenalaisia ja ne voidaan selittää toisella tavalla kuin kolminaisuusopissa tehdään.

Jeesus on ollut olemassa isän tykönä vain Jumalan aivoituksissa, mielessä ja suunnitelmissa, hänen sananaan ja viisautenaan, joka odotti täyttymystään. Kun Jeesus syntyi äidistään Mariasta, "tuli Jumalan sana lihaksi", mikä tarkoittaa sitä, että Jumalan suunnitelma ja lupaus tulevasta messiaasta toteutui. Huomaa, että Raamatussa ei sanota yhdessäkään kohdassa suoraan sitä, että "Jumala tuli lihaksi". Koska "Jumalan sana" ja "Jumalan viisaus" eivät ole Vanhassa testamentissa itsenäisiä persoonia, jotka ajattelevat, puhuvat ja toimivat itsenäisesti. (Psa 33:6-9; Snl 3:19; 8:1-36; Jer 10:12; 50:15; vrt. Joh 1:1ss. ja 1Moos 1ss.) Huomaa, että Paavali kirjoittaa myös "synnistä" ikään kuin se olisi persoona, joka tekee synnin tekoja, mutta hän ei aivan varmasti pitänyt "syntiä" itsestään erillisenä persoonana, vaan uskoi sen olevan persoonaton synti, joka vaikutti hänen jäsenissään. (Room 7:14-25) Raamatussa on vastaavalla tavalla kirjoitettu "miehen vihasta" ikään kuin persoonasta, vaikka se ei ole persoona, ja varmasti monista muista asioista myös (esim. "rakkaus", 1Kor 13). (Jaak 1:20)

Huomaamme tästä, että Raamattu on "kirjoitettu ihmisille ihmisten tavalla" ja sen kirjaimellinen tulkinta voi johtaa lukijaa pahasti harhaan, jos hän ei ymmärrä Raamatun kuvakieltä, vertauksia ja esikuvia. Kun Raamatussa puhutaan esimerkiksi "Jumalan hengestä" ja "ihmisen hengestä", niin sillä ei tarkoiteta Jumalasta tai ihmisestä erillään olevaa "itsenäistä persoonaa" vaan Jumalaa tai ihmistä itseään, tai hänen mieltään, järkeään, ymmärrystään ja ajatuksiaan, joiden kautta hän tutkii itseään. (1Kor 2:10-16) Sellaiset ilmaukset kuin "Kristuksen mieli" ja "Kristuksen henki" ovat lähestulkoon samaa tarkoittavia, mutta tätä ei pidä mielestäni ymmärtää siten, että Kristus ja Isä Jumala ei asuisi meissä kirjaimellisesti "henkenä", sillä meissä on kirjoitusten ja omien kokemusten mukaan "Jumalan henki", jota voimme myös juoda ja täyttyä hengellä. Mutta koska henkeä voidaan juoda ja täyttyä hengellä, on hyvin kyseenalaista, onko Jumalan henki persoona, koska persoonaa ei voida jakaa osiin. Itse asiassa pyhän hengen väittäminen persoonaksi näyttää Raamatun valossa hyvin huonosti perustellulta väitteeltä ja on lähes varmasti virheellinen tulkinta, jota ei tulisi levittää ja opettaa seurakunnassa. (Lue kirjoitukseni Jumalan henki ja kolminaisuusoppi)

Opetuslapset, profeetat ja Jeesus eivät sanoneet koskaan niin, että "Pyhä Henki on Jumala". Itse asiassa Pyhän Hengen kirjoittaminen isoilla kirjaimilla on jo itsessään tulkintaa, millä pyritään osoittamaan kolminaisuusoppi todeksi, koska sillä tavalla tehdään Jumalan hengestä persoona. Meidän kirjoitussääntöjemme mukaan erisnimet ja persoonien nimet tulee kirjoittaa isolla kirjaimella, mutta Raamatun alkutekstissä kaikki on kirjoitettu isoilla kirjaimilla (tai pienillä kirjaimilla). Alkutekstin perusteella ei siis voida sanoa, että pyhä henki olisi itsenäisesti ajatteleva, puhuva ja toimiva persoona, vaikka se ikään kuin persoonana on joissakin kohdissa esitetty. Järkevämpää on uskoa siten, että Jumala toimii henkensä kautta sekä luoduissaan että maailmassa, mutta henki ei toimi itsenäisesti eikä ole persoona, joka keskustelisi Isän ja pojan kanssa. Kun Jeesus sanoo pyhästä hengestä, että se julistaa meille sen, mitä se kuulee, ja kirkastaa Kristusta, tarkoittaa hän sitä, että Jumala opettaa lapsiaan pyhän hengen voitelun kautta ja puhuu Jumalan sanoja. (Joh 16:13-16; Mar 13:11; Luuk 12:12) Lääkäri Luukas ja apostoli Johannes vahvistavat tämän tulkinnan omissa kirjeissään. (1Joh 2:27; vrt. Joh 6:45; Apt 1:16; 4:25; vrt. 2Sam 23:2-3 ja Hebr 1:1)

Juutalaiset syyttivät Jeesusta jumalanpilkasta ja väittivät hänen tekevän itsestään samankaltaisen tai yhdenvertaisen Jumalan Isän kanssa. (Joh 5:14-36; 19:7; Mar. 14:61-64) Jeesus puolustautui näitä syytöksiä vastaan vetoamalla kirjoituksiin (lakiin) ja sanoi, että niiden mukaan Israelin tuomaritkin ovat "jumalia". (Psa 82) Jeesus tunnusti siis vain sen, että hän oli "jumala samalla tavalla kuin Israelin tuomarit olivat jumalia", eli hän tunnusti olevansa ihminen. Sen lisäksi hän tunnusti olevansa Jumalan poika ja sanoi Jumalaa isäkseen, kun kiisti häntä ja hänen äitiään vastaan esitetyt väitteet, joiden mukaan hän olisi syntynyt aviorikoksesta ja joku samarialainen mies olisi hänen isänsä. (Joh 10:24-39; 8:12-59)

Jeesus ei tunnustanut koskaan olevansa samankaltainen Jumala kuin Isä on: kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaiken olevaisen luoja. Hänen pre-eksistenssiinsäkin viittaavat kohdat lähinnä vain Johanneksen evankeliumissa ovat hyvin kyseenalaiset ja tulkinnalliset. Niistä voidaan päätellä varmuudella vain se, että Jeesus väitti olevansa se luvattu profeetta, Messias ja kuningas, josta profeetat olivat kirjoittaneet ja jonka Isä oli luvannut lähettää kansalleen Israelille, ja koko maailman valkeudeksi. Kaikki tämän yli menevät tulkinnat voidaan kyseenalaistaa ja selittää täysin johdonmukaisesti Jeesuksen pre-eksistenssin kieltävällä tavalla.

Vanhassa testamentissa on sanottu Jumalaksi Israelin tuomarien lisäksi myös Moosesta. Hän oli "jumala" Aaronille ja faraolle. (2Moos 4:16; 7:1) Joidenkin kristittyjen mielestä myös eräät muut kohdat puhuvat Mooseksesta jumalana kansalleen Israelille ja myös profeetat on esitetty ikään kuin jumalina kansansa keskellä, mutta jo pelkästään nämä selvät kohdat riittävät osoittamaan sen, että sanaa "Jumala" (elohim ja theos) on käytetty myös ihmisistä eikä vain kaiken olevaisen luojasta ja enkeleistä. Kun ymmärretään vielä se, että Jumala on antanut pojalleen Jeesukselle enkelien tavoin valtuuden esiintyä ja toimia hänen nimellään "Jahve", niin voidaan erottaa toisistaan ainoa tosi Jumala ja valtias "Isä" (Jahve) ja hänen poikansa, Jumalan poika (Jahven poika) Jeesus Kristus.

Raamatussa ja Uudessa testamentissa korostetaan aivan erityisesti sitä, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan poika, ja Isä Jumala on herättänyt hänet ylös kuolleista ja antanut hänelle vallan ylitse kaikkien luotujen, niin että kaikkien on kumarruttava hänen edessään ja palvottava häntä Jumalan hänelle antaman korkean aseman johdosta: ei siksi, että Jeesuksella olisi ollut tämä asema jo ennen maailman perustamista. Profeetat esittävät Jeesuksen herraksi ja kuninkaaksi korotettuna vasta hänen ihmiseksi tulonsa jälkeen, eivät kertaakaan ennen sitä. Ja kun kaikki kohdat yhdistetään loogiseksi kokonaisuudeksi, näemme Kristuksen korotettuna korkeaan asemaansa synnittömän vaelluksensa, Isän tahdon tekemisen ja kuolleista ylös nousemisen vuoksi. (Jes 53; 9:1-6; Dan 7:13-14; Apt 2:12-36; Hebr 1-13)

Kun puhumme arkikielessä ja opetuksessakin Jumalasta, niin meidän tulee tarkoittaa hänellä aina Isää Jumalaa, koska niin profeetat, Jeesus ja apostolit ovat tehneet. Jos asiayhteydestä ei käy tarkemmin ilmi, että sanalla "Jumala" tarkoitetaan enkeliä tai ihmistä tai Jeesusta, niin silloin sanaa "Jumala" on lupa käyttää vain "Isästä", ei pojasta eikä pyhästä hengestä. Raamatussa ei kutsuta Jumalaa koskaan "kolmiyhteiseksi Jumalaksi" eikä nimellä "Isä ja Poika ja Pyhä Henki". On yksi ainoa kohta, jossa tämä nimihirviö esiintyy ja sekin on tutkijoiden mukaan myöhempi muunnos alkuperäiseen tekstiin. Esimerkiksi kirkkoisä Eusebius lainaa Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyä muodossa "tehkää kaikista kansoista minulle opetuslapsia ja kastakaa heitä minun nimeeni..." (Matt 28:19) On hyvin todennäköistä, että tämä jae on muutettu myöhempiin kopioihin kolminaisuusoppia tukevaan muotoon, mutta alkuperäisessä tekstissä ei sanoja "Isä ja Poika ja Pyhä Henki" esiinny. Jeesus ei käyttänyt koskaan tätä nimitystä elämänsä aikana, eivätkä sitä käyttäneet myöskään apostolit, joten meidänkään ei ole lupa sitä "nimeä" Jumalasta käyttää. Ja koska Raamatussa ei opeteta tai puhuta suoraan "kolmiyhteisestä Jumalasta", ei meidänkään tule siitä puhua, vaan meidän tulee puhua Jumalasta samalla tavalla ja samassa asiayhteydessä ja merkityksessä kuin Raamatussa on hänestä puhuttu.

Isä on isä, poika on poika ja pyhä henki on pyhä henki, eikä näitä tule sekoittaa toisiinsa tai yhdistää toisiinsa Raamatun kirjoitusten vastaisella tavalla. Yli kirjoitusten meneviä opinrakennelmia ja niiden lauseita ei tarvitse tunnustaa todeksi, vaikka niiden todeksi tunnustamista uskovien yhteydestä erottamisen ja ikuisen piinahelvetin uhkauksilla vaadittaisiinkin. Jumalan sanan terve ja oikea opetus ei tarvitse moisia uhkauksia tullakseen ymmärretyksi ja uskotuksi, mutta järjenvastaisia ja epäloogisia oppeja on mahdotonta saada järkevä ihminen uskomaan, ellei häntä pelotella ja uhkailla mainitulla tavalla. Pelottelemalla ja uhkailemalla tehdään vain lisää pelottelijoita ja uhkailijoita, mutta sellaisia eivät apostolit eivätkä Jeesus olleet. He saivat ihmiset rakastumaan Jumalan sanaan ja itseensä ja Isään Jumalaan ilman pelottelua ja uhkailua, ellei sitten tuomiosta puhumista sellaiseksi lueta. Jumaluus-opin oikea ymmärtäminen ei ole kuitenkaan pelastumisen ehto muille kuin niille, jotka niin uskovat. Toivottavasti Jumala ei tuomitse heitä heidän omien kriteeriensä mukaan, vaan myös erehtyneet saisivat elää ikuisesti ja välttäisivät tulevan tuomion. Jos ei, niin itseään saavat siitä syyttää...

Kristologia evankeliumin julistuksessa

Suosittelen tätä kirjoitusta uudemman artikkelini lukemista tässä välissä: Jumala ja kristus evankeliumin julistuksessa ja rukouksessa. Siitä käy lyhyesti ja ytimekkäästi ilmi se, millaista sanomaa apostolit ja opetuslapset julistivat. Sitä samaa sanomaa julisti herra Jeesus jo ennen kuolemaansa ristillä.

Kristologia on suomeksi "oppi Kristuksesta". "Usko Jumalaan" on sen sijaan "Kristuksen opin alkeita". (Hebr 6:1-2) Niin kuin edellä on esitetty, on jumaluus-opista itseään kristittyinä pitävien keskuudessa hyvin monta eri tulkintaa. Vaikka kyse on "Kristuksen opin alkeista", ei asia ole avautunut oikealla tavalla kaikkien kristittyjen ymmärrykselle. Riippuen siitä, mikä tulkinta on oikea, voi jopa nimeltään kristittyjen enemmistö olla erehtynyt tässä opin kohdassa. Mutta jotta tietäisimme, miten jumaluutta tulee evankelioinnin yhteydessä käsitellä, on meidän katsottava Uuteen testamenttiin, miten apostolit ja evankelistat siellä evankeliumia julistivat. Sitä ennen on syytä kertoa, miten nykyisen ajan kirjanoppineiden mukaan evankeliumia tulisi julistaa.

Toiset nimeltään kristityt julistavat ns. "korkeaa kristologiaa" ja toiset "matalaa kristologiaa" ("low Christology and high Christology" tai "Christology from above and below"). Näiden ero on siinä, mistä lähtökohdasta käsin Jeesusta Kristusta julistetaan. "Korkeassa kristologiassa" lähdetään liikkeelle Jeesuksen jumaluudesta ja pre-eksistenssistä, niin että kerrotaan hänen tulleen alas taivaasta ja ottaneen itselleen ihmisen ruumiin, jossa hän saattoi sovittaa ihmiskunnan synnin Isän Jumalan kanssa elettyään sitä ennen täydellisen synnittömän elämän ihmisenä. "Matala kristologia" lähtee liikkeelle Jeesuksen ihmisyydestä ja siirtyy hänen jumaluuteensa vasta kuolleista ylösnousemisesta kertomisen jälkeen.

Omituista näissä lähestymistavoissa on se, että Apostolien teoissa ei ole yhtä ainutta kohtaa, jossa olisi evankeliumia tällä tavalla julistettu. Apostolit ja heidän seuralaisensa esittivät Jeesuksen pelkästään ihmisenä, jonka Isä Jumala on herättänyt ylös kuolleista ja asettanut kaikkien luotujen tuomariksi. Nykyinen tapa julistaa evankeliumia siten, että kerrotaan Jeesuksen olevan Jumala ja pre-eksistenttinen, ei siis sisältynyt lainkaan apostolien ja heidän aikansa evankelistojen julistukseen. Toki joitakin Paavalin ja Johanneksen kirjeen kohtia on tulkittu niin, että he olisivat kuitenkin opettaneet Jeesuksen jumaluudesta, vaikka eivät siitä itse evankeliumin julistamisen yhteydessä mitään puhuneet.

Kun Jeesus julisti evankeliumia, ei hän maininnut mitään omasta pre-eksistenssistään tai jumaluudestaan. Hän kehotti sen sijaan ihmisiä tekemään parannuksen eli muuttamaan mielensä ja hylkäämään syntinsä (Mar 1:15; Joh 5:14; 8:11). Hän tunnusti sen lisäksi olevansa se kristus, josta profeetat olivat ennustaneet (Matt 16:16-19). Kristuksen tulemus liittyy profeettojen ennustuksessa hyvin läheisesti ns. messiaaniseen aikakauteen, jolloin Jumalan valitsema kuningas hallitsee maan päällä Israelia ja nostaa sen entiseen loistoonsa, vapauttaa sen vihollisten ikeestä ja orjuudesta.

Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa teokratiana, jolloin itse Herra Jumala hallitsee maan päällä kansaansa Israelia ja alistaa pakanat rautaisen valtikkansa alle. Tämän maanpäällisen "Jumalan valtakunnan" tuleminen tulee kuitenkin ymmärtää asiayhteydessään siten, että Jumala eli isä on hallitseva Israelia ja pakanoita valitsemansa kuninkaan kautta, joka on profeettojen ennustusten mukaan ihminen ja Jumalan poika, mutta ei itse Jumala, isä, joka on Jahve. (5. Moos. 18:15-18; 2. Sam 7:8-17; Psa. 2; 45; 89:27-28; Jes. 7:14-16; 9:1-6; Dan. 7:13-14.) Tuleva kuningas on tuleva "Jahven nimessä ja voimassa", ja oli hallitseva Israelia ja jäljelle jääviä pakanoita, joiden valkeudeksi messiaan piti tuleman. (Mka 5:1ss.; Jes 42:1-9.)

Kun Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn julistaa evankeliumia kaikille luoduille, ei hän käskenyt heidän sanoa, että hän on Jumala, joka on ollut luomassa tätä maailmaa yhdessä isänsä kanssa (Matt 28:18-20; Mar 16:15-20; Luuk 24:47-50). Jeesus ei sanonut koskaan, että hän on Jumala tai että hän on ollut luomassa tätä maailmaa yhdessä isänsä kanssa.

Monet ovat tulkinneet Tuomaan sanoja väärin Johanneksen evankeliumissa. Johanneksen ainoa tarkoitus kirjoituksellaan oli saada lukijat uskomaan, että Jeesus kristus on Jumalan poika (Joh 20:31). Hän sanoo tämän asian niin selvästi kuin vain mahdollista on.

Jeesus ei tunnustanut olevansa herra ja Jumala, kun Tuomas sanoi "Minun herrani ja minun Jumalani" sen jälkeen, kun oli nähnyt ylös nousseen Jeesuksen (Joh 20:24-32). Sen sijaan Jeesus sanoi, että Tuomas uskoi hänen nousseen ylös kuolleista vasta sen jälkeen, kun näki hänet ylösnousseena, mutta autuaita olisivat ne, jotka uskoisivat Jumalan herättäneen hänet kuolleista, vaikka eivät häntä ylösnousseena näe (vrt. 1Piet 1:1-9; Joh 17:20).

Se, mitä Tuomas todella näki ja tunnusti, ei ollut se, että hän olisi tunnustanut Jeesuksen olevan hänen isänsä ja Jumalansa. Tuomas näki vasta tässä vaiheessa isän Jumalan hengen silmin (3Joh 1:11): sen Jumalan, joka asui pojassaan ja teki ne teot, jotka poika teki, ja sanoi ne sanat, jotka poika sanoi (Joh 14:9-11). Tuomas erotti toisistaan kristuksen ja Jumalan, joka asuu pojassaan, niin kuin valitut Jumalan lapset yhä nämä kaksi toisistaan erottavat.

Me emme sano Jeesusta siksi Jumalaksi, joka hänessä asuu ja on luonut kaiken, mitä on olemassa. Me todistamme vain sen, että Jeesus kristus on Jumalan poika ja Jumala on lähettänyt hänet maailman vapahtajaksi. Tämä todistus ja tunnustus riittävät iankaikkisen elämän saamiseksi ja siihen, että Jumala pysyy meissä, jotka olemme hänen henkeään saaneet (1Joh 4:13-15).

Kun apostolit olivat saaneet pyhän hengen lahjan, niin Pietari alkoi heti julistaa evankeliumia kristuksesta Jeesuksesta. Hän kertoi, miten Jeesus oli kuollut ristillä ja haudattu, ja miten Jumala oli herättänyt hänet ylös kuolleista ja korottanut hänet herraksi ja kristukseksi. (Apt 2:12-42)

Pietari ei maininnut sanallakaan Jeesuksen pre-eksistenssiä, eikä väittänyt hänen olevan Jumala: sellainen kuin isä on – iankaikkinen ilman alkua, kaikkivaltias ja kaiken olevaisen luoja.

Pyhästä hengestä Pietari sanoi, että sen saaminen oli lupaus, jonka Jumala oli antanut kansalleen; että herra oli vuodattava henkensä kaiken lihan ylle ja sen seurauksena hänen palvelijansa olisivat näkevä unia, profetoiva ja puhuva kielillä. Tämä pyhän hengen lahjan vuodattaminen luvattiin kaikille kuulijoille ja heidän lapsilleen tulevina sukupolvina, ketkä ikinä vain uskoisivat herraan Jeesukseen kristukseen.

Pietari ei puhunut halaistua sanaa kolmiyhteisestä Jumalasta eikä väittänyt Jeesuksen olevan Jumala, eikä sitä kukaan apostoleista todellisuudessa ole koskaan väittänyt.

Kolmiyhteisen jumalan oppi ja kristuksen kaksiluonto-oppi ovat syntyneet apostolien ajan jälkeen 300-luvulla ja ne on lyöty lukkoon vuonna 451 Khalkedonin kirkolliskokouksessa. Profeetat, Jeesus ja apostolit eivät uskoneet kolmiyhteiseen jumalaan. He sanoivat pelkästään isää ainoaksi totiseksi Jumalaksi ja valtiaaksi, vaikka tunsivat isän ja pojan ja pyhän hengen (Mar 12:29; 2Moos 20:1-11; 5Moos 4:35-39; 6:4-9; Joh 17:3; Room 9:5; 16:25-27; 1Kor 8:4-6; Efe 4:6; 1Piet 5:10-11; Jda 1:24-25; Ilm 4:8-11). Jos he olisivat uskoneet "pyhään kolmiyhteiseen jumalaan", niin he eivät olisi tuollaista sanoneet.

Tarkkaavainen lukija tietää, että juutalaiset olivat kiivaita monoteistejä ja pitivät jumalanpilkkana, jos Jumalaa olisi väitetty kolmiyhteiseksi tai opetettu kolminaisuusoppia, tai väitetty, että kristus on Jumala sen sijaan, että hän on ihminen ja Jumalan poika, jollaisena hänet on Raamatussa esitetty. Apostolien teoissa ei ole yhtään kohtaa, jossa juutalaiset olisivat nousseet raivoon ja vihaan apostolien julistusta vastaan sen vuoksi, että he olisivat väittäneet Jeesusta Jumalaksi tai julistaneet kolmiyhteistä Jumalaa. Sen sijaan viha kohdistui apostoleihin sen vuoksi, että juutalaisten valtaenemmistö ei pitänyt Jeesusta messiaanaan vaan uskoi hänen olevan väärä profeetta.

Apostoleja ja Jeesuksen seuraajia pidettiin harhaoppisena juutalaisena lahkona (Apt 24:5, 14-16; 28:22), jota vastaan tuli taistella, mutta ei sen vuoksi, että he olisivat opettaneet Jeesuksen jumaluutta tai kolminaisuusoppia, vaan sen vuoksi, että he olivat juutalaisten mielestä väärän profeetan seuraajia ja julistajia. He eivät uskoneet myöskään siihen, että Isä Jumala olisi herättänyt Jeesuksen ylös kuolleista, vaan pitivät tätä opetuslasten keksimänä valheena. (Matt 28:11-15)

Juutalaiset uskoivat tulevan messiaan olevan Jumalan poika ja ihmisen poika, koska niin on kirjoitettu. (2. Sam. 7:8-17; Psa. 2; 8; 45; 89:27-28; 110; Jes. 9:5-6; Dan. 7:13-14) Valtaosa heistä ei uskonut, että Jeesus on tämä messias ja Jumalan poika, Daavidin poika (jälkeläinen) ja Israelin kuningas. Koska he pitivät Jeesusta vääränä profeettana eivätkä uskoneet hänen olevan Jumalan poika, vihastuivat he Jeesuksen seuraajiin.

Jos väärä profeetta väitti itseään Jumalan pojaksi ja kristukseksi, oli se juutalaisen lain mukaan Jumalan pilkkaa, johon heidän mielestään Jeesus ja opetuslapset syyllistyivät. (Joh. 19:7; 3. Moos. 24:16; vrt. 5. Moos. 13:1-5) Juutalaiset eivät uskoneet Jeesuksen ylösnousemukseen kuolleista, sillä jos he olisivat siihen uskoneet, olisi heidän täytynyt tunnustaa Jeesus Jumalan pojaksi, messiaakseen ja herrakseen. (Apt. 4.1-18; 5:28; 7:51-60; 23:6-8)

Kun Pietari jatkoi Jeesuksesta kristuksesta todistamista ensimmäisen helluntain jälkeen (Apt 3-4), niin hän ei edelleenkään puhunut mitään Jeesuksen jumaluudesta tai kolmiyhteisestä Jumalasta. Hän erotti isän ja pojan selvästi toisistaan, ja antoi kuvan, jonka mukaan vain isä on Jumala, ja Jeesus kristus on hänen poikansa, ihminen, jonka isä on herättänyt ylös kuolleista. Ja kun opetuslapset rukoilivat, kohdistivat he rukouksensa isälle Jumalalle, eivät Jeesukselle kristukselle tai pyhälle hengelle tai kolmiyhteiselle jumalalle. (4:24-31)

Nykyinen tapa puhua rukouksessa "Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle" tai "kolmiyhteiselle Jumalalle" ei ollut tuttua apostoleille eikä ensimmäisille kristityille, eikä meidän ole lupa toimia sillä tavalla. On tosin poikkeuksia, jolloin hätähuuto tai spontaani reaktio on saanut ensimmäiset kristityt puhumaan myös kristukselle anomisen ja pyyntöjen sanoja (Apt 7:54-60), mutta näistä poikkeuksista ei voida tehdä sääntöä, joka kumoaa Jeesuksen opetuksen siitä, että meidän tulee kohdistaa rukouksemme Isälle Jumalalle ja pyytää asioita häneltä Jeesuksen kristuksen nimessä. (Joh 14:13; 15:16;16:23; Matt 6:6, 9ss.; Luuk 11:11-13)

Apostolien julistuksessa oli keskeisellä sijalla todistaa Jeesuksen kristuksen ylösnousemuksesta. He erottivat puheissaan aina isän ja Jeesuksen toisistaan, niin että Jeesus on ihminen, mies, jonka Jumala on herättänyt kuolleista, ja isä on se Jumala, joka on Jeesuksen kuolleista herättänyt. Pyhästä hengestä apostolit sanoivat, että Jumala antoi sen niille, jotka tottelivat häntä ja ottivat vastaan Jumalan sanan, pelastuksemme evankeliumin.

Apostolit eivät esittäneet juutalaisille pyhää henkeä Jumalan kolmantena persoonana vaan tavalla, jonka myös juutalaiset hyväksyivät oikeaksi tavaksi puhua "Jumalan hengestä". Siinä tavassa Jumalan hengestä ei tehdä itsenäistä ajattelevaa, puhuvaa ja toimivaa persoonaa, vaan Jumala toimii henkensä kautta, joka ilmentää isän persoonaa: hänen voimaansa, mieltään ja toimintaansa maailmassa ja etenkin Jumalan kansan keskellä. Itse asiassa sanoja "henki" ja "pyhä henki" on käytetty joissakin Raamatun kohdissa synonyymeinä sanalle "Jumala". Pyhä henki edustaa siten isää Jumalaa, mutta ei ole hänestä erillinen Jumalan kolmas persoona.

Stefanus oli ensimmäinen kristitty marttyyri. Hän todisti väkevästi Jeesuksesta juutalaisille, jotka ottivat hänet kiinni ja kivittivät hänet kuoliaaksi. (Apt 7) Stefanus siteeraa taitavasti Vanhaa testamenttia ja osoittaa todistuksessaan selvästi sen, että Jeesus ei ole se enkeli, joka puhui Moosekselle tulta palavasta pensaasta. (jj. 30-53) Näin kumoutuu väite, jonka mukaan Mooses olisi saanut lain Jeesukselta kristukselta ja keskustellut pre-eksistenttisen Jeesuksen kanssa kasvoista kasvoihin. Vaikka tämä enkeli käytti itsestään nimeä "Jahve", niin hän ei ollut sama kuin isä Jumala, eikä hän ollut pre-eksistenttinen kristus. (2Moos 3:1-14) Kun profeetat ennustivat tulevasta messiaasta, esittivät he hänet ihmisenä, eivät enkelinä, elleivät sitten käyttäneet hänestä nimitystä "enkeli" sen vuoksi, että messias oli oleva "Jumalan sanansaattaja", mitä sana "enkeli" suomeksi tarkoittaa (hepr. "malak" ja kreik. "angelos").

Filippus saarnasi Samariassa "kristusta" ja "evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen kristuksen nimestä". (Apt 8:5-40) Hänenkään julistuksesta ei voida löytää mainintoja Jeesuksen jumaluudesta tai kolmiyhteisestä Jumalasta. Evankeliumin julistuksessa oli tärkeää Jeesuksen kristuksen nimi, koska Isä oli antanut pojalleen valtuuden ilmestyä ja toimia hänen nimessään. (Joh 5:43; 10:25) Jeesus kristus antoi puolestaan opetuslapsille valtuuden toimia ja puhua hänen nimessään. (Joh 16:23; Kol 3:17) Jumalan nimen käyttöön liittyy kysymys arvovallasta ja voimasta. Ne, jotka käyttävät Jumalan ja hänen poikansa Jeesuksen kristuksen nimeä hänen tahtonsa mukaan, saavat sen, mitä Isältä pyytävät, ja Jumala tekee sen, mitä he sanovat. Niin kuin Jumala teki ihmeitä ja voimallisia tekoja poikansa Jeesuksen kautta, samoin hän teki niitä pyhien apostoliensa kätten kautta. (Joh 14:9-13; Apt 14:27; 15:4, 12)

Kun Jeesus ilmestyi Saulus Tarsolaiselle, josta tuli Paavali, pakanoiden apostoli, ei hän maininnut sanallakaan sitä, että hän olisi "Jumala". (Apt 9) Sen sijaan hän käski Paavalin saarnata kääntymystä pimeydestä valkeuteen, saatanan vallasta Jumalan tykö, uskoa Jeesukseen kristukseen ja mielenmuutoksen soveliaita tekoja. (Apt 26:17-20; 20:21) Vaikka Jeesus ilmestyi Paavalille kirkastetussa muodossa ja sellaisena myös Johannes hänet Ilmestyskirjassa kuvaa (Ilm 1:12-19), eivät kumpikaan väitä Jeesuksen olevan samanlainen Jumala kuin isä on, vaan todistavat hänen olevan kristus ja Jumalan poika. Tämä riittää pelastavaan uskoon sen ohella, että uskomme Jeesuksen olevan todellinen ihminen, eikä vain "Jumala ihmisen ruumiissa", mikä tarkoittaisi sitä, että Jeesus ainoastaan näytti ihmiseltä, vaikka olikin todellisuudessa Jumala tai jumal-olento tai enkeli ihmisen ruumiissa. (ks. 1Joh 4:1-6, jossa sanotaan antikristukseksi niitä, jotka eivät tunnusta kristusta ihmiseksi)

Kun apostolit julistivat evankeliumia juutalaisille, pitivät he tärkeänä osoittaa heille kirjoituksista toteen se asia, että Jeesus on kristus, se luvattu profeetta ja kuningas, josta Vanhassa testamentissa on ennustettu. He eivät väittäneet kertaakaan, että Jeesus on Jumala tai kaikkivaltias tai kaiken olevaisen luoja. Sen sijaan he sanoivat, että isä on luonut kaiken, mitä on olemassa, ja erottivat isän ja pojan selvästi toisistaan niin, että isä yksin on Jumala, ja Jeesus kristus on ihminen, hänen poikansa. Tämä asia käy ilmi myös pakanoille julistetusta evankeliumista, sangen yksityiskohtaisesti. (Apt 10:34-48; 17:16-34) Ja niin kuin kaikessa evankeliumin julistuksessa, tärkeää oli todistaa Jeesuksen kristuksen ylösnousemuksesta ja yleensäkin siitä lupauksesta, että kuolleet ovat heräävä ylös ja Jumala on tuomitseva itse kunkin hänen tekojensa mukaan. Ja vakuudeksi tästä kaikesta hän on herättänyt ylös poikansa Jeesuksen kristuksen, mutta mitään Jeesuksen pre-eksistenssiin tai jumaluuteen viittaavaa ei apostolien evankeliumin julistuksessa ole nähtävänä. (ks. ed. lisäksi esim. Apt 13:14-52; 14:7-18; 17:1-4; 18:4-8; 22:1-22; 28:17-31)

Paavali puhui myös kirjeissään evankeliumin julistamisesta. Hänen mukaansa evankeliumin julistamisessa on tärkeää puhua syntien sovituksesta ja kristuksen ylösnousemuksesta; siitä, että Jeesus kuoli ristillä ja isä Jumala herätti hänet ylös kuolleista, ja tämä Jeesuksen uhri toi meille sovituksen ja sitä kautta iankaikkisen lunastuksen ja syntien anteeksiantamuksen. Jotkut näkevät joissakin näissä kohdissa viittauksia Jeesuksen pre-eksistenssiin ja jumaluuteen, mutta ne kohdat voidaan selittää myös pre-eksistenssin kieltävällä tavalla täysin johdonmukaisesti ja ristiriidattomasti Raamatun muun ilmoituksen kanssa. Sen sijaan Jeesuksen pre-eksistenssiin ja jumaluuteen uskominen aiheuttaa monia ongelmia ja sisäisiä ristiriitoja Raamattua tulkittaessa. Nämä poistuvat ainoastaan siten, että hylätään usko Jeesuksen jumaluuteen ja pre-eksistenssiin. Olen kirjoittanut näistä asioista enemmän ja kattavammin muissa kirjoituksissani.

Luettelo Apostolien teoista, joissa apostolit ja ensimmäiset opetuslapset julistivat evankeliumia:

Apt 2:14-41; 3:12-26; 4:8-23: 5:29-32; 7:2-60; 8:12, 26-40; 10:34-48; 13:14-52; 14:5-19; 17:2-3, 16-32; 18:5, 28; 22:1-22; 26:1-32.

Huomaa, että apostolit eivät sanoneet kertaakaan Jeesusta Jumalaksi, joka on ollut luomassa tätä maailmaa yhdessä isän kanssa, kun julistivat evankeliumia. He kuvaavat Jeesuksen pelkästään mieheksi, joka kärsi ristillä kuoleman ja jonka Jumala herätti ylös kuolleista ja antoi hänelle vallan tuomita eläviä ja kuolleita (Apt 17:22-31; 2:12-42). He todistivat juutalaisille lisäksi sen, että Jeesus on se kristus, jota nämä olivat odottaneet Jumalan lupausten mukaan saapuvaksi vapahtajaksi kansalleen Israelille (Apt 17:2-3; 18:5, 8).

Huomaa myös se, että Jeesus ei tiennyt omassa ilmestyksessään sitä, että on ollut luomassa tätä maailmaa yhdessä isänsä kanssa, kun näytti taivaallisten olentojen antavan kunnian yksin valtaistuimella istuvalle kaikkivaltiaalle isälle maailman luomisesta (Ilm 4:8-11; 14:6-8). Myöskään apostolit eivät tienneet rukoillessaan sitä, että Jeesus on ollut luomassa tätä maailmaa yhdessä isänsä kanssa (Apt 4:24-31). He eivät sanoneet evankeliumia julistaessaankin vain isää yksin kaiken olevaisen luojaksi (Apt 17:22-31; 14:15) ja samalla tavalla voimme ymmärtää myös apostolien kirjeiden puhuvan tämän nykyisen maailman luomisesta (lue lisää tästä ja tästä linkistä)

Sivun alkuun