Miksi katolinen kirkko kehitti kolmiyhteisen jumalan opin?

Julkaissut Petteri Haipola  •  22.3.2016  • 

Kolmiyhteisen jumalan oppi ei ole peräisin Raamatusta. Katolinen kirkko hyväksyi sen viralliseksi opiksi vasta vuonna 325 Nikean kirkolliskokouksessa. Kirkossa oli ollut siihen asti vielä niitä uskovia, jotka pitivät Jeesusta synnittömänä miehenä, jonka Jumala on herättänyt ylös kuolleista ja korottanut kaiken pääksi seurakunnalle ja enkeleitä ylemmäksi herraksi.

Jumala on antanut pojalleen vallan herättää kuolleita ja tuomita tämä maailma tulemuksensa jälkeen isän tahdon mukaan (Joh 5:17-30; Apt 17:22-31). Koska Jeesus on ihminen ja on saanut kaiken isältään, eivät profeetat, Jeesus itse ja apostolit sanoneet hänen olevan isän vertainen Jumala tai Jumala ensinkään, siinä mielessä, että Jumala on luonut kaiken mitä on olemassa eikä hänellä ole alkua: hän ei ole syntynyt niin kuin poika syntynyt on.

Miksi katolinen kirkko on korottanut Jeesuksen isän vertaiseksi Jumalaksi ja muodostanut kolmiyhteisen Jumalan opin vastoin Raamatun kirjoituksia? Olisi liioiteltua sanoa, että katoliset isät keksivät tämän opin tarkoituksella eksyttääkseen kansaa ja ollakseen uskottomia Jumalaa kohtaan. Sen sijaan on uskottavampaa ajatella niin, että he uskoivat todella siihen, mitä varmaksi väittivät. He eivät johdattaneet ketään tahallaan harhaan, mutta olivat itse eksyneitä ja harhaanjohdettuja jo siinä vaiheessa, kun nousivat kirkon johtaville paikoille.

Seurakunta lähti luopumuksen tielle hyvin pian apostolien ajan jälkeen. Paavali tiesi jo eläessään, että sudet vaanivat lampaita saadakseen hallita heitä herroina ja voidakseen riistää heitä. (Apt 20:29) Niinpä ensimmäinen luopumuksen merkki oli se, että muutamat veljistä korottivat itsensä muiden yläpuolella oleviksi johtajiksi ja toivat seurakuntaan maallisen johtamisen mallin (1Piet 5:1-4; 3Joh 1:9-11). Pian tämän jälkeen seurakunta oli jakaantunut virkapappeihin ja maallikoihin, vastoin sitä opetusta, jonka herra Jeesus ja apostolit seurakunnalle olivat antaneet (Matt 20:25-28).

Katolisen kirkon eksytys vaikutti seurakunnissa jo apostolien aikana. Jo silloin tunnettiin se "toinen Jeesus" ja "toinen henki", joka korottaa ihmisen kristuksen Jeesuksen isän vertaiseksi Jumalaksi vastoin kirjoituksia ja totuutta (2Tess 2; 2Kor 11:4; Jes 14:1-27; Hes 28:1-19; 1Moos 3:5; Ilm 13:11-18). Johannes varoitti näistä antikristuksista ja villitsijöistä. Heidät tunnistaa siitä, että he eivät tunnusta Jeesusta Jumalan poikana kristukseksi eli ihmiseksi, sillä sanaa kristus käytetään Raamatussa vain ihmisistä, ei koskaan Jumalasta tai enkeleistä (1Joh 2:18-28; 4:1-5:13, 20; 2Joh 1:7-11).

Johanneksen tarkoitus oli saada lukijat uskomaan, että Jeesus on kristus, Jumalan poika (Joh 20:31). Hänen tarkoituksensa ei ollut saada lukijoita uskomaan, että Jeesus kristus on Jumala. Johannes sanoi yhtä pitävästi profeettojen, Jeesuksen ja muiden apostolien tavoin, että isä on yksin ainoa totinen Jumala (Joh 17:3; Mar 12:29; 5Moos 6:4; 4:35, 39; Room 16:25-27; 1Kor 8:4-6; Efe 4:4-6; 1Piet 5:10-11; Jda 1:24-25; Ilm 4:8-11). Niinpä Johannes tarkoitti isää Jumalaa kirjeessään, kun sanoi hänen olevan totinen Jumala ja iankaikkinen elämä (1Joh 5:20).

Jos olet rehellinen, niin huomaat Johanneksen erottavan kirjeessään kaikkialla isän ja pojan toisistaan, niin että hän sanoo vai isää Jumalaksi, mutta poikaa kristukseksi ja pojaksi, jonka Jumala on lähettänyt maailman vapahtajaksi (esim. 1Joh 4:1-15). Johannes ei vaatinut pelastavalta uskolta mitään muuta tunnustusta kuin sen, että Jeesus on kristus, lihassa tullut (syntynyt ihmiseksi) ja että hän on Jumalan poika.

Kristinusko oli vähemmistönä Rooman valtakunnassa aina siihen asti, kun keisari Konstantinus I Suuri (keisarina 306–337) kääntyi katoliseen uskoon. Pakanajumaliin uskovat muut ihmiset olivat jopa vainonneet kristittyjä siihen asti. Konsantinus teki kristinuskosta laillisen uskonnnon ja palautti kirkolle siltä riistetyn omaisuuden vuonna 313 säädetyn lain kautta.

Tämän maailman valtiaat ovat käyttäneet uskontoa aina yhtenä keinona hallita kansaa ja lisätä omaa valtaansa. Konstantinus näki kristinuskossa mahdollisuuden yhdistää eri jumaluuksia palvovan valtakunnan yhtenäiseksi uskonnon avulla. Hän kutsui koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen, joka pidettiin vuonna 325. Siinä kumottiin harhaoppina areiolaisuus, jossa ei tunnustettu Jeesuksen olevan isän vertainen iankaikkinen Jumala. Tähän päätökseen vaikutti tuolloin keisari ja hänen suosimansa linja kirkon sisällä.

Kansa oli helpompaa saada omaksumaan kristillinen usko, kun siihen lisättiin aineksia pakanauskonnoista, jotka olivat entuudestaan tuttuja kansalle. Pakanauskonnoissa oli yleistä uskoa taruihin, joissa jumala syntyi ihmiseksi tai jumalat ilmestyivät ihmisen muotoisina valituille henkilöille. Ihmisten tai ihmisten muotoisten olentojen palvominen jumalana oli yleistä kaikkialla Rooman valtakunnassa. Niinpä oli helpompaa saada kansa uskomaan siihen, että Jeesus kristus on ihmiseksi syntynyt Jumala kuin kuvata häntä kuoleman kärsineenä synnittömänä miehenä, jonka Jumala on herättänyt ylös kuolleista ja antanut hänelle taivaallisen vallan vasta tämän jälkeen.

Apostolit eivät sanoneet evankeliumia julistaessaan ja rukoillessaan Jeesusta Jumalaksi. He sanoivat isää Jumalaksi, joka on luonut kaiken ja Jeesusta he sanoivat kuoleman kärsineeksi mieheksi, jonka Jumala on herättänyt ylös ja antanut hänelle vallan tuomita eläviä ja kuolleita. Juutalaisille he todistivat kirjoituksista sen, että Jeesus on kristus – se luvattu poikalapsi, joka oli syntyvä Israelin vapahtajaksi ja kuninkaaksi.

Voit lukea apostolien tavan puhua Jeesuksesta ja julistaa evankeliumia näistä kohdista: Apt 2:14-41; 3:12-26; 4:8-23: 5:29-32; 7:2-60; 8:12, 26-40; 10:34-48; 13:14-52; 14:5-19; 17:2-3, 16-32; 18:5, 28; 22:1-22; 26:1-32.

Heidän rukouksensa on tuolla Apt 4:24-31.

Nykyään rukoillaan ja julistetaan evankeliumia eri tavalla kuin apostolit tekivät, kun sanotaan Jeesusta isän vertaiseksi Jumalaksi, joka on ollut luomassa tätä maailmaa, ja kun on tehty pyhästä hengestä Jumalan kolmas persoona ja sanottu Jumalan olevan kolmiyhteinen Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

Paholainen on tietysti tämän katolisen eksytyksen takana ja hänellä on varmasti monia eri tarkoitusperiä sille, miksi sai katolisen kirkon hyväksymään kolmiyhteisen jumalan opin vuonna 325 Nikean kirkolliskokouksessa ja vahvistamaan sen myöhemmissä konsiileissa.

Yksi tarkoitus kolmiyhteisen jumalan harhaopille on se, että sen avulla laittomuuden ihminen saa ihmiset palvomaan itseään Jumalana, kun hän aikanaan ilmestyy ja sanoo olevansa katolisessa uskossa olevien palvoma kaikkivaltias Jumala ja kaiken luoja Herra Jeesus Kristus, Jumalan toinen persoona. Jos tätä oppia ei olisi saatu iskostettua nimeltään kristityn maailman uskovien sydämeen, niin antikristus ei onnistuisi saamaan palvojiaan vakuutetuksi itsestään. Nyt se on mahdollista.

2Tess 2; 2Kor 11:4; Ilm 13:11-18; Jes 14:1-27; Hes 28:1-19; 1Moos 3:5.

Ilmestyskirjan suuri Babylon ja kaikkien porttojen äiti on kolmiyhteisen jumalan oppiin perustuva uskonnollinen järjestelmä. Muinaisessa Babyloniassa palvottiin kolmiyhteistä jumalaa: Ishtar, Nanna-Sin ja Shamash. Ishtar tunnetaan myös nimillä Inanna ja Astarte.

Inannan matka alamaailmaan on ensimmäinen kuvaus sielun kuolemanjälkeisestä elämästä tuonelassa. Babyloniassa alettiin ensimmäisenä palvoa ihmisiä jumalina. Nanna on Raamatunkin tuntema Nimrod, mahtava sotapäällikkö, jonka vaimo oli nimeltään Semiramis.

Semiramis tuli tarinan mukaan raskaaksi aviorikoksesta. Ennen kuin lapsi syntyi, kuoli Nimrod. Semiramis antoi pojalle nimen Tammus. Semiramis sai kansan uskomaan, että Tammus on jälleensyntynyt Nimrod, auringonjumalan poika. Tammusta alettiin palvoa jumalana samoin kuin hänen isäänsä. Myös Semiramista palvottiin Jumalan äitinä. Tästä on saanut alkunsa Taivaan kuningattaren palvonta (Jes 47:7-8; Ilm 18:7).

Katolinen kirkko on omaksunut Jumalan äidin ja hänen poikansa palvonnan pakanauskonnoista. Mariaa sanotaan Jumalan äidiksi, vaikka Jumalaa ei voi kukaan synnyttää, sillä hän on ollut aina Jumala eikä hän ole syntynyt. Maria synnytti ihmislapsen, joka sai nimekseen Jeesus (Yeshua; Yehoshua; Jeshua, Jehoshua). Katoliset isät korottivat opissaan Jeesuksen isän vertaiseksi Jumalaksi Nikean kirkolliskokouksen päätöksellä vuonna 325. Sitä ennen kirkossa oli vielä niitä uskovia, jotka pitivät Jeesusta pelkästään synnittömänä ihmisenä, joka sikisi pyhästä hengestä ja Jumala oli siten hänen isänsä (Luuk 1:26-37). Sellaisena Jeesus myös Raamatussa kuvataan.

On myös mahdollista, että neitseestä kertovat kohdat ovat katolisten isien tekemä myöhempi lisäys. Neitseestä syntymistä ei pidetty tärkeänä opetuksena eikä sitä ole mainittu missään muualla kuin Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien alussa. Ne kohdat voivat olla myöhemmin tehtyjä lisäyksiä ja väärennettyä Jumalan sanaa. Katoliset isät saivat siten pakanat uskomaan helpommin heidän opetuksiaan, koska nämä uskoivat jo valmiiksi neitseestä syntymiseen ja jumalten syntymiseen neitsyen kautta (Horus ja Isis kultti, Taivaan kuningattaren ja Tammuksen palvonta, Zarathustran syntyminen neitsyestä, jne.) Neitseestä syntymisen totena pitäminen ei ole sielujen pelastumisen ehto, koska sitä ei mainittu evankeliumin julistuksessa ja sielut pelastuivat silti kuulemansa sanan kautta. (Apt 10:34-48; 11:11-18)

Jumalan äidin neitsyt Marian ja hänen poikansa Jeesuksen palvonta Jumalana on syrjäyttänyt lähes kokonaan isän Jumalan valtaistuimelta. Sama ilmiö oli tunnettua muinaisen Babylonian mysteeriuskonnossa: taivaan kuningatarta ja hänen poikalastaan palvottiin isän hävitessä lähes kokonaan näyttämöltä.

Olen kertonut muissa kirjoituksissani nimeltään kristitystä kolmiyhteiseen jumalaan uskovasta portosta enemmän. Tässä on vielä luettelona syyt, miksi katolinen kirkko kehitti kolmiyhteisen jumalan opin ja alkoi palvoa Jeesusta isän vertaisena Jumalana.

  • Kirkon johtajat olivat itse vilpittömästi erehtyneet ja eksyneet, koska eivät olleet aitoja Jumalan lapsia ja kristittyjä (kirkko oli luopunut alkuperäisestä kristinuskosta ja Jumalasta vuoteen 325 mennessä)
  • Rooman keisari ja maalliset johtajat näkivät kristinuskossa valtakuntaa yhdistävän tekijän, kun vain saataisiin kansa omaksumaan katolinen uskonto. Heidän ja Jumalasta luopuneiden kirkon johtajien avulla laadittiin oppi ja palvontamenot, jotka kansan oli helpompi uskoa ja ottaa vastaan kuin alkuperäinen evankeliumi ja Raamatun opetus.

Sivun alkuun