Minä en ketään tuomitse, Jumalan sana tuomitsee

Julkaissut Petteri Haipola  •  30.6.2016  • 

Tämä kirjoitus kertoo väärien tuomioiden lausumisesta jumaluusopillisten asioiden ymmärtämisen perusteella.

Sisällys:

Kuka tuomitsee?

Nimeltään kristityillä on tapana väittää, että he eivät tuomitse ketään, koska pelkäävät lausuvansa kadotustuomion. Heidän mielestään kadotustuomion lausumista ei saa anteeksi, joten he eivät voi syyllistyä sellaiseen syntiin, jota ei voida saada anteeksi. Niinpä he kiistävät ilmiselvän tosiasian, että he tuomitsevat omilla sanoillaan eri tavalla Jumalaan ja Jeesukseen kristukseen uskovien henkilöiden olevan matkalla kadotukseen. He kieltävät sanovansa heistä, että he eivät ole Kristuksen ruumiin jäseniä ja pelastuneita, vaikka sanovat sen ihan selvästi.

He sanovat keskusteluissa ja opettavat julkisesti, että jonkin tietyn jumaluusopin muodon totena pitäminen on sielujen pelastumisen ehto. Kolmiyhteiseen jumalaan uskovien mielestä sellainen ihminen ei voi pelastua, joka kieltää Jeesuksen olevan isän vertainen Jumala tai sen, että Jumala on kolmiyhteinen Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Toiset tuomitsevat taas kadotukseen matkalla oleviksi ne, jotka uskovat kolmiyhteiseen jumalaan tai pitävät Jeesusta kristusta isän vertaisena jumalana. Yhteistä näille kaikille on väärä tuomitseminen, sillä Jumala ei tuomitse meitä kadotukseen sen vuoksi, että olemme ymmärtäneet väärin jonkin vaikean opin kohdan Raamatussa ja erehtyneet vilpittömästi.

Sen sijaan, että nämä väärät tuomarit tunnustaisivat tuomitsevansa väärin lähimmäisiään ja herran Jeesuksen nimeä mainitsevia uskovaisia, vetoavat he siihen, että "Jumalan sana tuomitsee", mutta "minä en tuomitse ketään". Jos kyse on kuitenkin siitä, että joku on tulkinnut väärin Raamatun kirjoituksia ja luulee Jumalan tuomitsevan tämän väärän tulkinnan perusteella ihmisiä kadotukseen, niin eikö silloin se Raamattua väärin tulkinnut henkilö ole se tuomitsija Jumalan tai "Jumalan sanan" sijasta? Näin asia nimen omaan on. He ymmärtävät väärin Raamattua ja väittävät Jumalan tuomitsevan meitä kadotukseen heidän oman virheellisen Raamatun tulkintansa mukaan, vaikka todellisuudessa Jumala ei ketään sillä perusteella kadotukseen tuomitse.

Otan yhden esimerkin. Petri Paavola kirjoittaa kotisivuillaan näin:

"Roomalaiskirjeen 10 luvussa on pelastavan uskon aakkoset ja perustukset. Raamattu sanoo, että meidän tulee uskoa ja tunnustaa sydämessämme Jeesus Herraksi (Jumalaksi), jonka Jumala on nostanut kuolleista, niin silloin pelastumme Jumalan armosta. Raamatun opetus pelastavasta uskosta on kiistaton, sillä uskomme Jeesukseen tulee olla sen mukaista mitä Raamattu opettaa ja Raamattu sanoo, että meidän tulee uskoa Jeesus Herraksi (Jumalaksi), että voimme pelastua.

Tämä tarkoittaa silloin sitä, että jos joku kiistää Jeesuksen Jumaluuden, niin hän ei voi olla pelastavassa uskossa. Äläkä sano, että minä tuomitsen ihmisiä, sillä sitä minä en tee, vaan Jumalan sana itse määrittelee sen mitä meidän tulee uskoa pelastuaksemme Jumalan armosta. Kun me tunnustamme syntimme ja teemme parannuksen ja uskomme Jeesuksen olevan Herra (Jumala), niin Hän pelastaa meidät ja antaa syntimme anteeksi. "

Raamatun opetus Jeesuksen Jumaluudesta, Pelastava usko

"Jeesuksen Jumaluuden ja Herruuden kieltävä ei voi olla pelastavassa uskossa, koska Jeesus pelastaa ihmisen iankaikkisen sovituksen kautta nimenomaan siksi, koska Hän on Herra ja Jumala, mutta ei Isä."

JEESUS (JESHUA), Jeesus on Herra taivaasta

"On eri asia jos ei usko Jeesuksen tosi Jumaluuteen, silloin ei voi olla pelastavassa uskossa, koska Raamattu edellyttää pelastavassa uskossa olevalta tunnustusta, joka uskoo Jeesuksen Herraksi (Jumalaksi)."

"...Jos esimerkiksi uskoo Jeesuksen olevan luotu, eikä Jumala, niin silloin ei voi olla pelastavassa uskossa, koska pelastavan uskon sisäpuolella olemisen edellytys on uskoa Jeesus Herraksi (Jumalaksi)..."

Raamatun kolmiyhteinen yksi Jumala, 30.3.2017

Paavola puhuu toistuvasti samalla tavalla, että hän ei tuomitse ketään, mutta Jumalan sana tuomitsee ihmisiä kadotukseen, jos he eivät ymmärrä Raamattua samalla tavalla kuin Petri Paavola itse sitä ymmärtää. Kun Paavola on sitten erehtynyt opetuksessaan, niin hän sanoo Jumalan tuomitsevan ihmisiä kadotukseen Paavolan virheellisen Raamatun tulkinnan mukaan.

Samalla tavalla ovat erehtyneet kaikki ne, jotka sanovat Jumalan tuomitsevan muita kadotukseen heidän oman virheellisen tulkintansa mukaan, vaikka todellisuudessa Jumala ei sitten heitä kadotukseen tuomitsekaan. Yhteistä näille henkilöille on kieltää se, että he itse tuomitsevat muita virheellisen tulkintansa kautta, ja se, että heillä on tapana tuomita muita kadotukseen joutuviksi pelkästään sen perusteella, miten nämä muut ymmärtävät Raamatun kirjoituksia, joita he "Jumalan sanaksi" kutsuvat. He unohtavat sen, mikä Raamatun kirjoituksissa on tärkeintä: lähimmäisen rakastaminen. Jumala antakoon heille anteeksi heidän syntinsä, sillä he eivät tiedä sitä, mitä tekevät ja varmaksi väittävät.

He perustelevat tuomioitaan tulkitsemalla virheellisesti Raamattua. He puhuvat siitä, miten "Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen", mutta eivät ymmärrä, että se totuus, jota kohti Jumalan henki meitä johdattaa, on rakkaus: se, että rakastamme Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Ennen kaikkea uskon veljiä tulisi rakastaa ja jättää heidän tuomitsemisensa meidän herramme Jeesuksen kristuksen tehtäväksi, sillä hän tuomitsee oikein isämme tahdon mukaan, eikä niin kuin joku virheellisesti Raamattua tulkitseva ihminen. (Joh 5:17-30; Apt 17:31)

Kuka pelastuu?

Me emme saa rajata Kristuksen ruumiin ulkopuolelle Jeesuksen kristuksen nimeä tunnustavia ja Jumalaan uskovia henkilöitä vain sen perusteella, miten he ymmärtävät Jumalaa ja hänen poikaansa koskevia kirjoituksia Raamatusta – jumaluusopin ymmärtämisen mukaan. Kaikki ne ihmiset pelastuvat, jotka Jeesus kristus tunnustaa omikseen isänsä ja pyhien enkelien edessä tulemuksessaan. (Matt 10:32-33) Kaikki ne pelastuvat, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi. (Jes 33:24) Jumalan kansan pelastuksen tunteminen on syntien anteeksisaamisessa (Luuk 1:77), ei jonkin ihmisten kehittämän opin todeksi tunnustamisessa tai katolisen uskontunnustuksen lausumisessa (siinä tunnustetaan yhteistä uskoa kolmiyhteiseen jumalaan).

Syntien anteeksisaamisen ehto ei ole se, että joku ymmärtää täsmälleen oikein sen, kuka on Jumala ja kuka on hänen poikansa tai mikä on oikea opetus koskien jumaluutta. Jumala antaa syntejä anteeksi niille, jotka katuvat syntejään ja kääntyvät pois pahuudestaan Jumalan tykö, uskovat Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen kristukseen. Ne, jotka uskovat Jeesuksen kristuksen evankeliumin, pelastuvat uudestisyntymisen kautta, mutta kovin monet eivät ymmärrä oikein sitä, mitä meidän tulee pitää totena voidaksemme pelastua. Silti myös Raamattua tässä asiassa virheellisesti ymmärtäneet voivat pelastua ja ovatkin pelastuneet, koska Jumala ei ole sellainen väärä tuomari, niin kuin nämä ymmärtämättömät ihmiset ovat.

Väärin ymmärrettyjä Raamatun kohtia

Joh 8

Jeesus todistaa Johanneksen evankeliumin kahdeksannessa luvussa, että hän on Jumalan poika ja kristus. Mitään muuta hän ei itsestään sano, vaikka kolmiyhteiseen jumalaan uskovat luulevat hänen todistavan omasta jumaluudestaan siinä kohdassa (Joh 8:12-59) Sitten he tulkitsevat virheellisesti sen, mitä Jeesuksen sanat tarkoittavat hänen puhuessaan "juutalaisille". Tässä on lyhyt lainaus heidän keskustelustaan:

Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla." Niin juutalaiset sanoivat: "Ei kai hän aikone tappaa itseänsä, koska sanoo: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla'?" Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille. Paljon on minulla teistä puhuttavaa ja teissä tuomittavaa; mutta hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla." Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä. Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut. (Joh 8:21-28)

Jeesus ei vaadi tässä kohdassa ketään tunnustamaan sitä, että hän on isän vertainen Jumala. Jeesus ei sano, että ne ihmiset joutuvat kadotukseen, jotka eivät tunnusta häntä isän vertaiseksi Jumalaksi. Mitään sellaista ei tuossa kohdassa sanota. Jeesus ei sano siinä itseään edes Jumalaksi. Vain tarkoitushakuisesti ennalta totena pidetyn opin tueksi voidaan väittää sellaista, että Jeesus todistaa noilla sanoilla olevansa Jumala ja jopa isän vertainen. Jos olet rehellinen ja vilpitön, niin et voi väittää sellaista todeksi, mitä tuossa ei suoraan ja selvästi sanota. Toimit katolisten isien opin ja käytännön mukaan, jos tuomitset kadotukseen joutuviksi ne, jotka eivät näe Jeesuksen tunnustavan itseään Jumalaksi tuossa kohdassa.

Katoliset isät olivat ensimmäisiä, jotka tuomitsivat helvettiin joutuviksi tämän asian eri tavalla ymmärtäviä ja he myös ensimmäisenä rajasivat Kristuksen ruumiin ulkopuolelle eri tavalla uskovat, niin että erottivat heidät kirkosta ja alkoivat vainota heitä. Heidän kehotuksestaan säädettiin Rooman valtakunnassa laki, jonka mukaan kolmiyhteisen jumalan opin kieltävät Jeesuksen kristuksen nimeä tunnustavat kristityt tuli tappaa (sitä ennen kerettiläiset erotettiin kirkosta, heidän omaisuuttaan takavarikoitiin ja rajoitettiin heidän kaupankäyntiään sekä sopimusoikeutta). Toimit heidän tavallaan ja samassa hengessä, jos sanot Jumalan sanan tuomitsevan ihmisiä kadotukseen, mikäli he eivät tunnusta Jeesusta Jumalaksi tuon Raamatun kohdan ja siinä olevien Jeesuksen omien sanojen perusteella. Jeesus ei sano tuossa itseään Jumalaksi, joten miksi hänet pitäisi vastoin hänen omia sanojaan Jumalaksi tuossa kohdassa tunnustaa?

Jeesuksen mukaan ne juutalaiset kuolisivat synneissään, jotka eivät tunnustaisi hänen olevan ylhäältä eikä tästä maailmasta. He eivät voisi tulla sinne, mihin hän oli menevä: isän Jumalan tykö taivaaseen. Juutalaiset kuolisivat synteihinsä, jos eivät uskoisi Jeesusta siksi, joka hän on ja joka hän sanoi olevansa. Mitään muuta tästä jaksosta (Joh 8:12-59) ei voida varmaksi sanoa kuin se, että Jeesus kielsi olevansa aviorikoksesta syntynyt ja todisti olevansa Jumalan poika, kristus. Tämä todistus on samanlainen kuin kaikkialla Raamatussa, tekivätpä sen Jeesus itse tai hänen opetuslapsensa. Mitään muuta asiaa ei Jumalan lasten tarvitse todeksi tunnustaa, vaikka meitä helvetillä uhkailtaisiin, jos emme suostu muuta tunnustamaan. Miksi menisimme yli Kristuksen terveen opetuksen? (2Joh 1:7-11)

1Joh 4 jne.

"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa." (1Joh 4:1-3)

Jotkut Raamattua virheellisesti tulkitsevat henkilöt väittävät, että Johannes vaatii tässä kohdassa uskovaisia tunnustamaan Jeesus lihassa tulleeksi Jumalaksi. Jos joku ei sitä tunnusta, niin hän on antikristus ja matkalla kadotukseen. Jos luet tarkasti tuon kohdan, niin siinä ei vaadita ketään tunnustamaan Jeesusta lihassa tulleeksi Jumalaksi. Sen sijaan siinä sanotaan, että "joka tunnustaa Jeesuksen kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta". Tämä on kirjaimellisesti vuoden 1938 käännöksen mukaan se "tunnustus", jonka Johannes pelastavalta uskolta edellyttää.

Suomenkielisen Uuden testamentin selitysteoksen Novumin mukaan Johannes kirjoittaa: "joka tunnustaa Jeesuksen kristuksen lihassa tulleeksi, Jumalasta on". (Novum 4, s.651-652, interlineaari) Tämän lisäksi Jumalasta oleva tunnustaa sen, että Jeesus kristus on Jumalan poika. (1Joh 2:18-28; 4:8-5:13) Johannes sanoi kirjoittaneensa evankeliuminsa sen vuoksi, että lukijat uskoisivat Jeesuksen kristuksen olevan Jumalan poika ja että heillä olisi iankaikkinen elämä uskon kautta hänen nimeensä. (Joh 20:31)

"...nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on kristus, Jumalan poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä." (Joh 20:31)

Mitään muuta tunnustusta Johannes ja Jeesus eivät pelastavalta uskolta edellyttäneet kuin sen, että Jeesus kristus on lihassa tullut Jumalan poika. (lue 1Joh 2:18-28; 4:1-5:13, 20; 2Joh 1:7-11; Joh 17:3; 20:17) Tähän tunnustukseen voivat yhtyä sekä kolmiyhteiseen Jumalaan uskovat että muut Jeesukseen kristukseen, Jumalan poikaan, uskovat. Sen sijaan muslimit ja juutalaiset ynnä muut Jumalan pojan Jeesuksen kieltäjät eivät voi tähän tunnustukseen yhtyä. Heihin voidaan soveltaa Johanneksen toisen kirjeen sanoja, vaikka hän ei alunperin heistä kirjoittanutkaan:

"Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta kristukseksi, joka oli lihassa tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. Ottakaa vaari itsestänne, ettette menetä sitä, minkä me olemme työllämme aikaansaaneet, vaan että saatte täyden palkan. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä isä että poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa." (2Joh 1:7-11)

Kuka menee Johanneksen mukaan yli kristuksen opetuksen tässä asiassa? Jotta tietäisimme täydellisemmän vastauksen, tulisi meidän tietää, keitä olivat ne eksyttäjät, joita Johannes kutsui antikristuksiksi ja villitsijöiksi. Me emme voi olla täysin varmoja siitä, mutta voimme rajata pois varmuudella muutamia ihsmiryhmiä.

Johannes ei voinut tarkoittaa kolmiyhteiseen jumalaan uskovia, koska heitä ei ollut vielä silloin seurakunnan yhteydessä. Katoliset isät kehittivät kolmiyhteisen jumalan opin vasta apostolien ajan jälkeen, joten Johannes ei tarkoittanut heitä. Kolmiyhteiseen jumalaan uskovat tunnustavat lisäksi sen, että Jeesus kristus on lihassa tullut Jumalan poika, joten he eivät sovi antikristuksiksi tämän kohdan perusteella. He tunnustavat jopa sen, että Jeesus kristus on "täydellisesti ihminen", mitä kovin monet eivät nykyään enää todeksi tunnusta. Nykyään on tapana pitää Jeesusta "Jumalana ihmisen ruumiissa", mutta ei ihmisenä järjellisine sieluineen ja ruumiineen, niin kuin Athanasioksen uskontunnustuksessa sanotaan.

Johannes ei tarkoittanut siis ketään sellaista, joka tunnustaa "Jeesuksen kristuksen olevan lihassa tullut Jumalan poika". Jos sinä tunnustat sen, että "Jeesus kristus on lihassa tullut Jumalan poika", niin et ole Johanneksen sanojen mukaan antikristus tai villitsiijä. Tämän tunnustuksen voivat tehdä jopa ne, jotka uskovat Jeesuksen olevan Jumalan poikana "vain" ihminen eikä mitään muuta (Luuk 1:35). Sanaa "kristus" käytetään Raamatussa vain ihmisistä, joten Johannes ei edellyttänyt näissä kohdissa minkään muun asian tunnustamista kuin sen, että Jeesus kristus on tullut ihmisen ruumiissa ("lihassa tullut"): hän on "lihassa tullut Jumalan poika".

Johannes kirjoitti kirjeensä luultavasti doketismia vastaan. (1Joh 4:1-7; 2Joh 1:7-11) Doketistit eivät uskoneet, että Jeesus kristus on "lihassa tullut". Heidän mielestään Jeesuksella ei ollut ihmisen ruumista vaan hän oli eräänlainen aave (henki) tai illuusio. Doketisteja oli seurakunnan yhteydessä ja he ovat voineet tungeksia taloihin eksyttämään valittuja harhaopillaan. On hyvin mahdollista, että Johannes kirjoitti heistä.

Doketisteja ei ole nykyään enää jäljellä ainakaan merkittävässä määrin. Niinpä Johanneksen sanojen soveltaminen nykyaikaan menee aina jonkin verran yli alkuperäisen tarkoituksen ja siten "yli kirjoitusten". Olisikin syytä olla varuillaan sen suhteen, mitä varmaksi sanoo ja millä sanoilla lähimmäisiään kadotukseen matkalla ja Kristuksen ruumiin ulkopuolella oleviksi tuomitsee.

Lähteitä:

History of the Christian Church, Volume II: Ante-Nicene Christianity. A.D. 100-325.

"Docetism was a characteristic feature of the first antichristian errorists whom St. John had in view (1 John 4:2; 2 John 7)."

"Doketismi oli niiden ensimmäisten antikristittyjen eksyttäjien luonteenomainen piirre, jotka olivat Johanneksen kirjeiden kohteena (1Joh 4:2; 2Joh 1:7)

History of the Origins of Christianity. Book V. The Gospels. CHAPTER XVIII. EPHESUS—THE OLD AGE OF JOHN—CERINTHUS—DOCETISM.1 (suomennos)

https://en.wikipedia.org/wiki/Docetism

Näyttää siis toteen näytetyltä, että Johannes ei sanonut antikristuksiksi ja villitsijöiksi kolmiyhteiseen jumalaan uskovia tai unitaareja, jotka pitävät Jeesusta pelkästään ihmisenä. Hän ei tarkoittanut edes Jehovan todistajia, joiden mukaan Jeesus on sama kuin ylienkeli Mikael. Hekin tunnustavat sen, että Jeesus on lihassa tullut Jumalan poika ja kristus: Jeesus on syntynyt ihmiseksi ja hän on se luvattu Voideltu, josta profeetat ovat Vanhassa testamentissa ennustaneet. Se, että he uskovat Jeesuksen olevan lisäksi ikivanha enkeli, ei ole sen suurempi erehdys, kuin luulla häntä isän vertaiseksi Jumalaksi tai luojaksi yhdessä isänsä kanssa.

Kolmiyhteiseen jumalaan uskovien hyväksi on vielä mainittava se tosiasia, että he erottavat hyvin selvästi toisistaan isän ja pojan. He eivät sano koskaan sitä, että isä olisi tullut lihaksi tai inkarnoitunut. He sanovat selvästi, että Jumalan Poika on tullut lihaksi (syntynyt ihmiseksi). He tunnustavat siis yhtä pitävästi Johanneksen kanssa sen, että Jumala on lähettänyt poikansa maailman vapahtajaksi. (1Joh 4:1-5:13)

1.Johanneksen kirje:
4:9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
4:10 Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
4:11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
4:12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
4:13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille henkeänsä.
4:14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että isä on lähettänyt poikansa maailman vapahtajaksi.
4:15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
4:16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.

Huomaatko, että Johannes erottaa tässäkin kohdassa selvästi Jumalan ja hänen poikansa toisistaan? Johannes sanoo vain isää Jumalaksi siinä kohdassa, jossa jotkut harhaan joutuneet väittävät hänen vaativan meitä tunnustamaan Jeesus lihassa tulleeksi Jumalaksi. Ja mikä tärkeintä on: Johannes puhuu tässä kohdassa Jumalan lasten välisestä rakkaudesta, joka puuttuu niiltä, jotka tuomitsevat väärin perustein toisia Jumalan lapsia kristuksen ruumiin ulkopuolelle ja kadotukseen matkalla oleviksi. Liekö paikallaan kysyä: onko heissä lainkaan Jumalan henkeä?

Room 10:9-13

Roomalaiskirje:
10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi herran nimeä, pelastuu."

Mitä Paavali sanoi tässä kohdassa suun tunnustuksesta ja pelastuksesta? Sanoiko hän, että jos joku ei tunnusta Jeesusta isän vertaiseksi Jumalaksi tai ylipäätään Jumalaksi tai luojaksi, niin sellainen ei voi pelastua? Ei Paavali mitään sellaista sanonut. Paavali erottaa tässä ja muissa kirjoituksissaan selvästi toisistaan Jumalan ja kristuksen, niin että sanoo vain isää Jumalaksi, mutta hänen poikaansa Jeesusta herraksi ja kristukseksi (Efe 1:1; 1Kor 1, jne.).

Sana "herra" (kreikaksi "kyrios") ei tarkoita tässä sitä, että Jeesus on Jumala, niin kuin monet virheellisesti tulkitsevat. Meillä on vain yksi ainoa Jumala, joka on kaikkien isä, ja yksi herra, jolla nimellä Paavali ja muut opetuslapset kutsuvat Jeesusta kristusta, Jumalan poikaa. (Room 16.25-27; 1Kor 8:4-6; Efe 4:4-6; Hebr 13:20-21; Jda 1:24-25)

Se, että Jeesusta sanotaan "herraksi", ei tee hänestä Jumalaa, sellaista kuin isä on. Uudessa testamentissa on käytetty sanaa "kyrios" eli "herra" isästä ja pojasta molemmista, jolloin asiayhteys ratkaisee, kumpaa sillä tarkoitetaan. Sana "kyrios" on titteli, jota käytetään myös niistä ihmisistä, jotka ovat arvossa muiden yläpuolella: heidän herrojaan. (Matt 18:25-34; 1Kor 8:5; Gal 4:1; 1Tim 6:15; vrt. sanan "jumala" käyttö ihmisistä ja enkeleistä Vanhassa testamentissa ja Jeesuksen sanojen mukaan, Psa 82:1, 6; Joh 10:21-42; 2Moos 3:1-15; 4:16; 7:1; 13:21; 14:19; 20:20-24; 21:6; 22:8-9; 23:20-23; 32:34; 33:2-3; 1Sam 2:25; Psa 82:1, 6; Apt 7:20-59; Gal 3:19-20; Hebr 2:2; Joh 1:17) Se, että Jeesusta sanotaan kaikkien luotujen yläpuolella olevaksi "herraksi" ei todista mitään muuta kuin sen, että Jumala on korottanut hänet muita ylemmäksi. Juuri niinhän Raamatussa sanotaan! (Matt 28:18; Apt 2:36; Efe 1; 1Piet 3:22; Hebr 2:5-18; Dan 7:13-14)

Herran Jeesuksen kristuksen ja isän Jumalan välinen ero käy ilmi kaikkialla Raamatusta. Kun evankeliumia julistetaan ja isää rukoillaan ja sanotaan häntä Herraksi, niin silloin sanotaan vain häntä kaiken luojaksi. Jeesus kuvataan vanhurskaana miehenä, jonka nimen kautta tapahtuu ihmeitä. (Apt 2:12-38; 4:24-31; 17:22-31) Jumalan ja herran Jeesuksen välinen ero selviää erityisen hyvin kirjeestä Heprealaisille. Siinä sanotaan isän pelastaneen poikansa kuolemasta herättämällä hänet ylös kuolleista. Jeesusta kutsutaan samassa yhteydessä herraksi, joten on selvää, että häntä sanotaan herraksi ihmisenä, ei isän vertaisena Jumalana!

Hebrealaiskirje:
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

13:20 Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän herramme Jeesuksen,
13:21 hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.

Kirjoittaja antaa tässä ylimmän kunnian isälle Jumalalle niin kuin kaikki apostolit järkiään tekevät. Isälle kuuluu yksin kunnia kaiken luomisesta ja siitä, että hän on herättänyt kuolleista ylös poikansa Jeesuksen kristuksen, meidän herramme. (Ilm 4:8-11; Apt 17:22-31; 4:24-31; Jes 42:1-8) Jeesus kristus on "meidän herramme", mutta hänen herransa ja Jumalansa on hänen isänsä, joka on yksin ainoa totinen Jumala, kaikkivaltias kaiken luoja. (Joh 5:44; 17:3; 20:17; Efe 1:3; Ilm 3:12; Psa 110:1-7) Miten muuten voisi ollakaan, sillä vain vallassa suurempi voi antaa vallassa alemmalleen kaiken vallan ja alistaa kaiken hänen valtaansa tulematta itse alisestuksi hänen valtaansa. (Matt 28:18; 1Kor 15:28) On siis selvä ero siinä, kun sanotaan Jeesusta kristusta meidän herraksemme ja Jumalaa herraksi kaikkivaltiaaksi. Vain isää kutsutaan niillä arvonimillä: herra Jumala kaikkivaltias. (Luuk 1:32; Apt 3:22; 2Kor 6:18; Ilm 1:8, 4:8; 11:17; 15:3; 16:7, 14; 18:8; 19:6, 15; 21:22; 22:5)

Kun huudamme avuksi "herran nimeä", niin tunnustammeko me silloin Jeesuksen olevan Jumala? Emme suinkaan. Vaikka "herran nimellä" tarkoitettaisiin tässä "Jumalan nimeä", niin se ei tee Jeesuksesta isän vertaista Jumalaa tai luojaa, että hänestä käytettäisiin Jumalan nimeä "Jahve" ja sanottaisiin häntä jumlaksi. (Ilm 3:12) Jumalan nimeä on käytetty myös enkeleistä, joten sen nimen käyttö todistaa vain siitä, että Jumalan lähettämä sanansaattaja tai poika esiintyy kaikella Jumalan arvovallalla, kun hänestä käytetään Jumalan nimeä. (2Moos 3:1-15; 13:21; 14:19; 20:20-24; 23:20-23; Apt 7:20-60; Gal 3:19-20; Hebr 2:2; Joh 1:17; 5:43; 10:25: Ilm 3:12)

Huomaa vielä se, että Jumalan enkeli sanoo nimekseen Jumalan nimen "Minä olen se, joka minä olen" ("ehjee asher ehjee"), vaikka ei ole itse Jumala vaan on ainoastaan hänen lähettämänsä enkeli! Hänen sanotaan olevan "Herra" ja "Jumala" (Jahve ja Elohim), vaikka hän vain Herran enkeli. (2Moos 3:1-15) Hän ei ole kuitenkaan Jumala vaan hän on Jumalan enkeli. Miten siis sen perusteella voitaisiin todistaa Jeesuksen olevan isän vertainen Jumala, että hänestä on käytetty joissakin Raamatun kohdissa Jumalan nimeä niin kuin enkelistäkin on sitä nimeä käytetty? Huomaa sekin, että niitä enkeleitä on ainakin kaksi, joita sanotaan Jahveksi eli Herraksi ja Jumalaksi. (2Moos 3:1-15; 13:21; 14:19; 23:20-23; Apt 7:30, 38, 53; Gal 3:19-20; Hebr 2:2) Se enkeli, joka puhui Moosekselle palavasta pensaasta, on eri kuin se enkeli, joka johdatti Israelia erämaassa, mutta molempia sanotaan Jahveksi.

Paavali ei siis vaadi pelastuvilta sen asian todeksi tunnustamista, että Jeesus kristus on Jumala. Hän erottaa kaikkialla selvästi toisistaan Jumalan ja kristuksen, niin että sanoo vain isää Jumalaksi ja hänen poikaansa Jeesusta kristukseksi tai herraksi. (1Kor 1:1-10; 3:23; 11:3) Edellä lainaamassani roomalaiskirjeen kohdassa Paavali sanoo Jumalan herättäneen poikansa ylös kuolleista. Jumala on tässä ihan selvästi eri persoona kuin hänen poikansa Jeesus kristus, eikä Paavali sano Jeesusta tässä kohdassa Jumalaksi. Vain tarkoitushakuisen ja virheellisen tulkinnan kautta voidaan nähdä tässä vaatimus Jeesuksen tunnustamisesta Jumalaksi. Silloin sanotaan, että "Jumala herätti Jumalan ylös kuolleista." Paavali todisti muiden apostolien tavoin kuitenkin vain siitä, että Jumala on herättänyt poikansa kristuksen Jeesuksen ylös kuolleista, ei mitään muuta. (Room 4:24; Apt 17:22-31; 2:12-4:31; 1Kor 15, jne.)

Kun luemme Apostolien teoista siitä, mitä tunnustusta kasteelle tulevilta ja pelastuvilta Raamatussa vaaditaan, niin saamme vastauksen etiopialaisen hoviherran tapauksesta:

Apostolien teot:
8:36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
8:37: Niin Filippus sanoi hänelle: "Jos uskot koko sydämestäsi, niin on lupa." Hän vastasi ja sanoi: "Minä uskon, että Jeesus kristus on Jumalan poika."
8:38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.

Niin kuin tästä tapahtumasta näemme, ei pelastavalta uskolta vaadita mitään muuta suun tunnustusta kuin se, että Jeesus kristus on Jumalan poika, ja Paavalilta saamme tietää lisäksi sen pelastukseen riittävän tunnustuksen, että Jeesus kristus on herra. (Room 8:9-13; 1Kor 12:3) Raamatussa ei ole yhtään sellaista kohtaa, jossa meitä vaadittaisiin tunnustamaan suullamme, että Jeesus kristus on sellainen Jumala kuin isä: kaikkivaltias tai kaiken olevaisen luoja yhdessä isän kanssa. Kaikki tuollaiset vaatimukset ovat alkuisin katolisilta isiltä ja perustuvat virheelliseen Raamatun tulkintaan.

Se henki, joka on noiden vaatimusten takana ja tuomitsee väärin kristuksen verellä pestyjä Jumalan lapsia, ei ole Jumalasta. Olkoon jokainen siis varovainen sen suhteen, mitä lähimmäisestä sanoo ja todistaa, sillä miten kävisi sellaisen ihmisen, jonka Jumala tuomitsisi hänen omien sanojensa mukaan kadotukseen, koska hän on itse erehtynyt? Tuskinpa kukaan hyväksyy "helvetin" tuomiota osakseen sinä päivänä, kun joutuu herran Jeesuksen tuomioistuimen eteen?

Me voimme tunnustaa hyvällä omallatunnolla todeksi sen, mitä Raamattu Jumalasta ja Jeesuksesta sanoo. Meidän ei tarvitse tunnustaa jotakin sellaista todeksi, mitä ihmiset käskevät meidän todeksi tunnustaa ja väittävät Jumalan vaativan sellaista, vaikka Raamatun mukaan Jumala ei mitään sellaista vaadi. Meidän ei tarvitse yhtyä katolisessa uskossa olevien suun tunnustukseen. He tunnustavat uskoaan kolmiyhteiseen jumalaan, mutta meidän ei tarvitse sitä tehdä.

Pysykäämme sen sijaan itsensä herran Jeesuksen kristuksen ja apostolien tunnustuksessa, jonka mukaan meillä on yksi ainoa Jumala ja kaikkien isä, joka on lähettänyt poikansa Jeesuksen kristuksen maailman vapahtajaksi. (Mark 12:29-30; 17:3; 20:17, 31; Apt 2:12-42; 3:12-4:31; 10:34-48; 17:2-3, 22-31; Room 16:25-27; 1Kor 8:4-6; Efe 4:4-6; 1Tim 6:13-16; 1Piet 5:10-11; 1Joh 4:1-5:13, 20; Jda 1:24-25; Ilm 4:8-11) Tämän Jeesuksen, Nasaretilaisen, Jumala on korottanut pääksi seurakunnalle ja kaikkien luotujen herraksi, niin että me voimme tunnustaa Jeesuksen kristuksen herraksemme "niin kuin Raamattu opettaa", ei niin kuin joku opissaan erehtynyt ihminen sanoo.

Viitteet

Hakasulkeiden sisällä on minun selitystäni ja taustatietoa lainaamaani kirjoitukseen liittyen.

[1] "...Vaikeus sovittaa yhteen Jeesuksen kahta osaa, saada asumaan yhdessä olennossa viisas ihminen ja Kristus [kirjoittaja pitää Kristusta Jumalana ja hänellä on sen vuoksi vaikeuksia sovittaa yhteen olentoon ihminen ja Jumala, mikä vaikeus oli myös harhaoppisina pidetyillä ihmisillä kuten Cerinthus, ebioniitit ja doketistit], sai aikaan sellaisia ajatuksia [harhaoppisina pidetyissä], jotka synnyttivät Johanneksen vihan. Doketismi oli, jos saamme niin sanoa, sen ajan harhaoppi. Monet eivät voineet hyväksyä sitä, että Kristus oli ristiinnaulittu ja laitettu hautaan. Jotkut kuten Cerinthus hyväksyivät eräänlaisen jaksottaisuuden Jeesuksen jumalallisessa työssä; toiset [doketistit] olettivat, että Jeesuksen ruumis olisi ollut yliluonnollinen, niin että kaikki hänen materiaalinen elämänsä ja hänen kärsimyksensä yli kaiken muun olisi ollut vain hengellistä [vastakohtana todelliselle ruumiilliselle kärsimykselle, kun ihminen kärsii ruumiissaan kaiken sen, mitä Jeesus kärsi ristillä ja jo sitä ennen; aaveen tai hengen kärsimystä; illuusiota, hengellinen näky, ei liharuumiin kärsimystä]. Nämä kuvitelmat lähtivät siihen aikaan hyvin laajalle levinneestä mielipiteestä, jonka mukaan aine [erityisesti ihmisen liharuumis] ovat hengen alennustilaa ja lankeemusta; että materiaalinen manifestaatio [aineellinen ilmentymä] on idean alennustilaa [ajattelevan hengen alennustilaa]. Evankeliumin kertomus [Jeesuksesta] on nähty siten häilyvänä kuvana, joka lähestyy aineetonta[, ei-materiaalista, jota ei voida aistein havaita tai käsin koskettaa; vrt. 1Joh 1:1-7]"

http://www.ccel.org/ccel/renan/gospels.xxi.html

"...On all sides the difficulty of reconciling the two parts of Jesus, of causing to co-exist in the same being the wise man and the Christ, produced imaginations like those which excited the wrath of John. Docetism was, if we may so express it, the heresy of the time. Many could not admit that the Christ had been crucified and laid in the tomb. Some like Cerinthus admitted a sort of intermittance in the divine work of Jesus; others supposed that the body of Jesus had been fantastic, that all his material life, above all, his life of suffering, had been but apparitional. These imaginations came from the opinion, very wide spread at that period, that matter is a fall, a degradation of the spirit; that the material manifestation is the degradation of the idea. The Gospel history is thus volatilised as it were into something impalpable..."

LAINAUS PÄÄTTYY

Niin kuin näistä historiallisista totuuksista huomaamme, kirjoitti Johannes hyvin todennäköisesti doketismia vastaan ja sanoi doketisteja antikristuksiksi. He eivät pitäneet totena Kristuksen ruumiillista kärsimystä ja olemusta, niin että eivät uskoneet evankeliumin ytimeen: siihen, että Jeesus on kärsinyt kuoleman ristillä ja Jumala on herättänyt hänet ylös kuolleista eli tehnyt hänen elottoman ruumiinsa jälleen eläväksi.

Kun tiedämme nyt doketisteista, niin Johanneksen ensimmäisen kirjeen alku saa järjellisen selityksen. Johannes kirjoitti siitä elämän Sanasta, joka oli alussa ollut isän tykönä ja jota apostolit olivat käsin kosketelleet: Johannes painottaa siis sitä, että Jeesus kristus oli ruumiillinen olento, sellainen kuin ihminen. Tähän todistukseen yhtyvät kaikki Uuden testamentin kirjoitukset ja ne pitävät yhtä Vanhan testamentin profetioiden kanssa koskien tulevaa messiasta.

Luettavaa

Lue lisää tästä samasta aiheesta (Johanneksen kirjoitusten Jumala ja Jeesus):

Sivun alkuun