Kaste Raamatussa

Näkemys raamatullisesta kasteesta jakaa nimeltään kristittyä maailmaa erilaisiin kirkkokuntiin ja lahkoihin. Vielä syvällisemmin jako aiheutuu siitä, voiko Jumalan kutsuma ihminen vaikuttaa omaan pelastumiseensa vai ei. Jako kirkkokuntiin perustuu kuitenkin enemmän näkyviin rituaaleihin ja kirkon järjestäytymiseen kuin oppiin ihmisen vaikutusmahdollisuudesta valituksi tulemisessaan.

Kasteesta on pääasiallisesti olemassa vain kaksi eri tulkintaa: sakramentaalinen ja ei-sakramentaalinen. Sakramentaalisessa näkemyksessä kaste on sakramentti [pyhä toimitus, salaisuus], jossa Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen ja jakaa hänelle lahjojaan. Ei-sakramentaalisessa näkemyksessä Jumala ei vanhurskauta syntistä kasteessa vaan tekee sen silloin, kun joku kääntyy Jumalan tykö kaikesta sydämestään ja saa uskossa kuulemisen kautta Pyhän Hengen. Pyhää Henkeä ei siis saada osallistumalla uskonnolliseen rituaaliin vaan uskomalla Herraan Jeesukseen ja evankeliumin sanaan.

Sakramentaalinen kasteoppi on jakaantunut vielä kahteen eri ryhmään sen mukaan kenelle kaste on lupa suorittaa ja miten se suoritetaan. Niin sanotussa uus-sakramentalismissa kaste on lupa suorittaa vain ymmärryksen ikään ehtineille lapsille ja aikuisille ihmisille. Kasteelle tulevan täytyy siis ymmärtää puhuttua tai kirjoitettua sanaa ja pystyä ilmaisemaan tahtonsa saada kaste. Käytännössä kastetaan kaikki uskovien leikki-ikäiset lapset, sillä he uskovat vanhempiensa ja lahkon lupauksen siitä, että he pääsevät taivaaseen isän ja äidin kanssa, jos antavat kastattaa itsensä. Tätä opetetaan lapsille yhdessä muiden kasteen "lupausten ja lahjojen" kanssa imeväis-iästä lähtien.

Uus-sakramentalistinen kaste suoritetaan upottamalla kastettava kokonaan veden alle. Kasteen asetussanat vaihtelevat eri lahkoissa, mutta kasteen vaikutus ja hyöty ovat opetuksen mukaan täsmälleen samat kuin paavin ja Lutherin opettamassa kasteessa. Sen vuoksi on ihan oikein puhua kasteen sakramentista, vaikka kaikki lahkot eivät hyväksy sanan "sakramentti" käyttämistä kasteensa yhteydessä. Sitä se käytännössä kuitenkin on, ja osa lahkoista käyttääkin sanaa "sakramentti" täsmälleen samassa merkityksessä kuin katolinen kirkko tyttärineen. Ainoastaan kasteen tapa ja kastettavan ikä vaihtelee eri lahkoissa ja kirkkokunnissa.

Kaste ja sielujen pelastus

Pelastusopillisesti on merkittävintä se, edellyttääkö Jumala ihmiseltä pelastuksen saamiseksi vedessä tapahtuvaa kastetta vai ei. [Ei edellytä.] Riittääkö syntien anteeksisaamiseen ja pelastumiseen se, että joku uskoo Herraan Jeesukseen ja on saanut Pyhän Hengen? [Riittää.]

Miten Pyhä Henki saadaan: kasteessa vai uskossa kuulemisen kautta muulloin kuin kasteessa? [Uskossa kuulemisen kautta pääsääntöisesti tai lähes poikkeuksetta muulloin kuin kasteessa.]

Ovatko kaikki vedessä Herran nimeen kastetut ihmiset saaneet Pyhän Hengen? [Eivät.]

Ovatko jotkut saaneet Pyhän Hengen ennen kuin heidät on kastettu vedessä Herran nimeen? [Kyllä ovat.]

Ovatko Pyhän Hengen saaneet Herraan Jeesukseen uskovat ihmiset saaneet syntinsä anteeksi, vaikka heitä ei ole kastettu vedessä? [Ovat saaneet syntinsä anteeksi.]

Menettääkö syntinsä anteeksi saanut Pyhän Hengen, jos hän ei kastata itseään Jeesuksen Kristuksen nimeen Hengen saamisen jälkeen? [Ei menetä, jos ei elä tahallaan tottelemattomuudessa ja synnissä.]

Entä pelastuuko se, joka on kylläkin kastettu oikeaoppisesti vedessä, mutta joka ei ole saanut Pyhää Henkeä? [Ei pelastu.] Jokuhan voi kastattaa itsensä aikuisena vilpillisin mielin sakramentaalisessa kirkossa tai uskovia kastavien kristittyjen yhteydessä: saako hän siitä huolimatta Pyhän Hengen sinetin ja pelastuu epäuskostaan huolimatta? [Ei saa Pyhää Henkeä, jos ei usko Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen ja evankeliumin sanaan. Efe, 1:13-14; Apt, 10:43-48 Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Mar, 16:16]

Vilpitön kristitty joutuu tunnustamaan, että kaste ei vaikuta pelastumista niissä, jotka eivät usko Herraan Jeesukseen eivätkä evankeliumin sanaan. Sen sijaan, jos joku uskoo Poikaan, on hänellä iankaikkinen elämä, vaikka häntä ei olisi kastettu lainkaan vedessä. (Joh, 3:36) Tämä johtuu siitä, että hänessä on Pyhä Henki uskossa kuulemisen kautta. (Room, 10:17; Gal, 3:1-14; Efe, 1:13-14)

Ratkaisevaa on siis se, kuinka suuren merkityksen itse kukin panee kasteelle. Jos joku pitää kastetta välttämättömänä sielun pelastumiselle, niin hän arvostaa sen korkeammalle kuin Kristuksen Jeesuksen ruumiin uhrin kautta tulleen syntien sovituksen ja sovituksen sanaan uskomisen, evankeliumin.

Miltä sinusta kuulostaa sellainen väite, että Pyhän Hengen saanut ei pääse Isän tykö taivaaseen, jos häntä ei kasteta vedessä Herran Jeesuksen nimeen?

Entä miltä sinusta kuulostaa se, että joku pelastuisi, koska hänet on kastettu, vaikka hän ei usko Jeesukseen?

Muuten, yksi pahimpia eksytyksiä on luterilaisen kirkon opetus, jonka mukaan "lapsi saa kasteessa uskon", joka pelastaa hänet. Uus-sakramentalismissa on tämä sama ajatus sillä erolla, että usko muuttuu pelastuksen tuovaksi uskoksi kasteen hetkellä. He uskovat siis siihen, että kasteelle tuleva uskoo jo alustavasti Jeesukseen siten että pitää totena evankeliumin, mutta pelkkä usko ilman kastetta ei ole vielä pelastavaa uskoa: ihminen pelastuu vasta sitten, kun antaa kastaa uskossa itsensä ja uskoo lisäksi Jumalan lupaukset kasteen hyödystä ja vaikutuksesta. Toisin sanoen uus-sakramentalismissa uskotaan samalla tavalla kuin paavin ja Lutherin kasteessa, joka on perua katoliselta kirkolta ja kirkkoisä Augustinukselta: "Sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramenttiin uskominen." (Martti Luther, Kirkkopostilla, Toinen osa ss. 75 – 90)

Pelastuvatko ne, jotka on kastettu ja pitävät totena evankeliumin sanan, mutta jatkavat elämäänsä erilaisissa synneissä. haureus, aviorikos, homoseksuaalisuus, juopottelu, varkaudet, anastamiset, väkivaltarikokset, murhat, valehtelu, petokset, itsekkyys, rakkaudettomuus, [kristittyjen] pilkkaaminen, riidat, eripura, vihan pito, vihamielisyys, kateus, panettelu, herja, rahan himo ja ahneus? Eivätkö nämä ole epäjumalanpalvelusta, jonka harjoittamisen johdosta seuraa Jumalan viha ja kadotus? (1Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21; Kol, 3:5-8; Efe, 5:1-14)

Jopa sakramentalistien joukossa on Lutherista ja jo Augustinuksesta lähtien ollut niitä, jotka sanovat kasteen muuttuneen kastamattomuudeksi, jos kastettu jatkaa elämäänsä synnissä, eikä usko näy hänessä uskon tekoina ja vanhurskaana vaelluksena. (vrt. Room, 2:17-29 ympärileikkaus ja ympärileikkaamattomuus) Kaste ei ole siis mitään, eikä kastamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko. (Gal, 5:6) Jos kastettu jatkaa elämäänsä synnissä, ei hän noita Simoninkaan tapauksen perusteella voi välttyä tulevalta tuomiolta ja Jumalan vihalta, ellei käänny pois pahuudestaan ja tule mielenmuutokseen. (Apt, 8:20-24)

Näin usko paljastuu myös sakramentaalisessa opissa ratkaisevammaksi tekijäksi kuin kaste, sillä pelkkä kaste ilman uskoa ei voi ketään pelastaa. Vielä laajemmin tulkittuna uskokaan ei ketään pelasta, jos se ei näy tekoina ja pyhänä vaelluksena. Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa, mutta teot osoittavat uskon eläväksi ja hyvä hedelmä todistaa Jumalan lapsen aitouden puolesta. (Jaak, 2:8-26; Gal, 5:22-23; Joh, 15:1-6) Jaakob ja Paavali opettivat tässä asiassa samalla tavalla. Ihminen osoittaa olevansa vanhurskas tai osoittautuu vanhurskaaksi vain sellaisen uskon kautta, joka näkyy pyhänä ja vanhurskaana vaelluksena. (Room. 2:12-13)

Kaikki nimeltään kristityt lienevät samaa mieltä siitä, että pelastumiseen tarvitaan uskoa. Se, riittääkö pelkkä usko sielun pelastukseen vai tarvitaanko lisäksi kastetta, jakaakin sitten mielipiteitä ja on erilaisiin kirkkokuntiin jakaantumisen suurin peruste.

Kirjoituksiani kasteesta