Rajoitettu tahto ja predestinaatio luterilaisen opin ongelmakohtina

Kirjoittanut Petteri Haipola  • 26.3.2007

Vapaa vai rajoitettu tahto?

Käytän kirjoituksissani termiä "rajoitettu tahto", koska ihmisen tahto ei ole täysin vapaa vaan sitä on rajoitettu (1) ihmisen vajavaisuuden vuoksi ja (2) Jumalan sanalla.

(1) Ihmisen tahtoa on rajoitettu vajavaisuutemme vuoksi, sillä emme voi ajatella muuta kuin sitä, mitä meille tarjotaan, mikä eteemme tulee, mitä vaihtoehtoja meille annetaan ja mitä vajavainen ihmismieli yleensä voi tahtoa.

(2) Ihmisen tahto on rajoitettu Jumalan sanalla, sillä emme voi vaikuttaa tahdollamme pelastukseen muuten kuin Jumalan sanan osoittamalla tavalla: tahtomalla sitä, mitä Jumala tahtoo meidän tahtovan pelastumiseen liittyen. Meillä on rajoitettu tai vapautettu ratkaisuvalta päättää Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen vastaanottamisesta. Jumalan tykö voidaan palata ja Jeesus ottaa vastaan vain silloin, kun Jumala kutsuu ja antaa siihen voiman, kyvyn sekä mahdollisuuden. (Jes 55:1-8; Joh 6:44; Room 2:4; Luuk 19:41-44; Snl 1:20-33.)

Pikatesti

Mitä mieltä olet edeltämääräämisestä? Onko ihmisen kadotukseen joutuminen ja pelastuminen kiinni pelkästään Jumalan valinnasta ynnä edeltämääräämisestä vai voiko ihminen vaikuttaa jollakin tavalla ikuiseen kohtaloonsa? Saat tietää oman kantasi tähän asiaan vastaamalla seuraavaan kysymykseen:

Onko ihmisen lopullinen pelastuminen kiinni yksin Jumalan tahdosta ja päätöksestä vai onko se kiinni ihmisen tahdosta ja päätöksestä sekä Jumalan tahdosta ja päätöksestä, näistä molemmista?

Jos olet sitä mieltä, ettei ihmisen tahdolla ole mitään merkitystä valituksi tulemiseen ja pelastumiseen, niin silloin olet kaksinkertaisen predestinaation kannalla eli uskot Jumalan valinneen toiset ihmiset ikuiseen elämään ennen maailman perustamista ja jättäneen valitsematta toiset ihmiset, minkä päätöksen Jumala on tehnyt täysin ihmisistä riippumattomista syistä, niin ettei mikään ihmisessä oleva voi vaikuttaa Jumalan valintaan ja lopulliseen pelastumiseen. Uskot samalla siihen, että toiset joutuvat kadotukseen sen vuoksi, ettei Jumala ole heitä valinnut pelastukseen ja ainoa keino välttyä kadotukselta on täysin ihmisestä riippumaton Jumalan päätös pelastaa hänet. Edes uudeksisyntyneen uskovaisen ei ole mahdollista vaikuttaa tahdollaan valituksi tulemiseen ja pelastumiseen, mikä käy ilmi tarkemmasta selityksestäni koskien luterilaista edeltämääräämisen, perisynnin ja vapaan tahdon oppia.

Luterilainen opetus perisynnistä, vapaasta tahdosta ja edeltämääräämisestä

Luterilainen puhdas oppi kiistää ihmisen myötävaikutuksen pelastumiseen

  • 1. ennen uudeksisyntymistä
  • 2. uudeksisyntymisen jälkeen

Yksimielisyyden ohjeessa näyttää olevan tämän kanssa osittain ristiriitaisia kohtia, joissa puhutaan siitä, miten uudeksisyntynyt Jumalan herättämä tahto voi haluta hyvää ja tahtoa pelastumista Jumalan vaikutuksesta. Tässä kohden on kuitenkin syytä huomata se hienon hieno ero, mikä myös Yksimielisyyden ohjeessa tehdään ihmisen "oman tahdon" ja "Jumalan tahdon" välille. Uudeksisyntyneen pelastukseen vaikuttava tahto ei ole Tunnustuskirjojen mukaan loppujen lopuksi millään tavalla sidottu "ihmisen tahtoon", joka on uudeksisyntyneelläkin Jumalaa vastaan (liha sotii Henkeä vastaan) vaan se on kokonaan Jumalan tekoa, vaikutusta, tahtoa, valintaa ja päätöstä. Jos kysyt asiaa SLEY:n tai Concordia ry:n uskovilta, niin saat samankaltaisen selityksen tähän asiaan. Tunnustuskirjojen rehellinen ja vilpitön tulkinta kieltää ihmisen myötävaikutuksen pelastukseen kokonaan.

Sitten pyydän lukemaan vielä tämän lainauksen aiemmasta tekstistäni ja miettimään sitä, miten suhtaudut asioihin. Muista, ettei myötävaikutus sisälly Tunnustuskirjoihin ja etenkin uudeksisyntymättömän myötävaikutus kielletään monin eri sanoin hyvin jyrkästi siellä.

Uskotko, että ihminen voi myötävaikuttaa ennen ja jälkeen uudestisyntymisen valituksi tulemiseen ja pelastumiseensa? Jos uskot, niin sisällytät pelastumiseen "ihmisen osuuden" ja opetat Tunnustuskirjoja vastaan, että ihminen pelastuu Jumalan ja ihmisen yhteisen päätöksen perusteella niin, että molempien tahtoa kysytään. Tätä eivät Tunnustuskirjat opeta eivätkä puhdasoppiset luterilaiset sellaista tunnusta.

Tunnustuskirjojen puhdas opetus on se, että ihminen voi vaikuttaa tahdollaan tai muilla tavoilla vain kadotukseensa, mutta ei pelastumiseensa. Ihmettelen sitä, että tätä perinteistä näkemystä vastaan on noustu ja väitetty kirkon isien jotakin muuta opettaneen.

Toki Tunnustuskirjoissa on ristiriitaisuuksia, mutta silti...

Jotkut luterilaiset ovat tulkinneet oikein Raamatun opetuksen tässä asiassa. He uskovat, että ihminen voi myötävaikuttaa pelastumiseensa siten, että Jumala vapauttaa ihmisen ratkaisuvallan etsikonpäivänä. Jumalaton ei voi tulla Jumalan tykö milloin tahtoo vaan ainoastaan silloin, kun Jumala avaa pelastuksen oven ja kutsuu häntä. (Joh 6:44; Room 2:4; Jes 55:1-8; Job 33:14-33; Snl 1:20-33; Matt 22:1-14; Luuk 14:16-24.) Jumalaton voi ottaa silloin vastaan Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen Kristuksen. Tämän tekee mahdolliseksi Jumalan sana ja Henki, mikä herättää synnin unta nukkuvan sen verran valveilla olevaan tilaan, että valinta ja päätös vastaanottamisesta tai sanan torjumisesta voidaan tehdä. (Efe 5:14; Job 1:12,13; Apt 13:48; 1Tess 1:2-7; 2:13.)

Jumala antaa tämän opin mukaan kaikille kutsutuille mahdollisuuden, voiman, kyvyn ja vallan tulla Jumalan lapsiksi. Jumala antaa, mutta ottaako ihminen vastaan? Tämä ratkaisee sen, tekeekö Jumala pelastavan tekonsa kutsutussa vai ei, antaako uskon ja synnyttääkö kutsutun uudeksi ylhäältä. Ansio on kokonaan Jumalan ja vastuu kokonaan ihmisen. Kyky, voima ja valta ottaa vastaan on Jumalan lahjaa eikä itse hankittua ja ansaittua ansiota. Tästä syystä pelastuminen on kokonaan Jumalan armoa, vaikka päätöksen vastaanottamisesta ja Jumalalle antautumisesta tekee ihminen eikä Jumala. Ne ovat sitten Jumalan valitsemia, jotka ottavat sanan ja armon vastaan. Jumala on määrännyt tällä tavalla evankeliumiin uskovat saamaan iankaikkisen elämän ennen maailman perustamista, mutta ei ole määrännyt yksilöitä nimeltä, jotka ottavat vastaan Jumalan lahjan.

Uskovainen vaikuttaa vielä uudeksisyntymisen jälkeen Jumalan lahjojen vastaanottamiseen, sillä hänellä on päätäntävalta ottaa vastaan Jumalalta puhdasta sanaa tai valita sitten valheellisia harhaoppeja, mihin turvansa laittaa. Koska uskovaisen on mahdollista eksyä ja joutua uudestaan kadotukseen, on meidän syytä rukoilla ja valvoa alati sydäntämme sekä opetustamme. (Snl 4:23; 1Tim 4:16; Luuk 21:34-36.) Kyse ei ole lain tekojen kautta tai uskon tekojen kautta pelastumisesta vaan uskon kautta pelastumisesta, mikä on armoa. (Room 4:16; 11:6-23; Tiit 3:3-7.)

Ne, luterilaiset, jotka uskovat ihmisen voivan myötävaikuttaa pelastumiseensa, yrittävät joskus sisällyttää oman käsityksensä asioista Tunnustuskirjoihin ja Lutherin opetuksiin. Heille ei tule mieleen sellainen asia, että näissä ja Raamatun kirjoituksissa voisi olla ristiriitoja keskenään. Sen sijaan, että he yrittävät panna Lutherin ja tunnustuskirjojen kirjoittajien piikkiin opin valittujen myötävaikutuksesta pelastumiseen, tulisi heidän hylätä Tunnustuskirjojen virheellinen opetus ja kertoa siitä muillekin. Näin pääsisimme irti Tunnustuskirjojen virheistä ja voisimme kirjoittaa ne uudestaan mahdollisimman tarkasti Jumalan sanan mukaisesti. Tämä on ainoa tapa saada tunnustuskirjat tukemaan Raamatun opetuksia eikä kumoamaan niitä.

Koska ihminen ei voi puhdasoppisen luterilaisen opin mukaan myötävaikuttaa uudeksisyntymiseen eikä Kristuksessa pysymiseen, on luterilainen käsitys Jumalan iankaikkisesta ennaltatietämyksestä ja valinnasta kaksinkertaista predestinaatiota. Opin kannattajat eivät näe tai eivät tunnusta sitä, että heidän oppinsa johtaa loppuun asti vietynä kaksinkertaiseen predestinaatioon. Tämä on kuitenkin helppo havaita, jos vain tahtoo.

Mikäli ihminen ei voi vaikuttaa millään tavalla ikuiseen kohtaloonsa, on se yksin Jumalan päätettävissä oleva asia. Näin on varmaa, että Jumalan päätös ratkaisee myös kadotukseen joutuvien kohtalon, sillä ne joutuvat kadotukseen, joita Jumala ei ole valinnut. Mitään muuta mahdollisuutta kadotetuilla ei puhtaan luterilaisen opin mukaan ole kuin joutua kadotukseen. He syntyvät hengellisesti kuolleina ja sielultaan täysin turmeltuneina perisynnin vuoksi, mihin eivät ole itse voineet millään tavalla vaikuttaa.

Perisynti siirtyy jokaiseen Aatamin jälkeläiseen luonnollisen sikiämisen yhteydessä, niin että kaikki ihmiset syntyvät perisyntiopin mukaan Jumalan vihollisina, epäuskoisina, täynnä pahaa himoa, läpikotaisin sielultaan turmeltuneena ja voivat ainoastaan vastustaa Jumalaa, mutta eivät vaikuttaa mihinkään hengelliseen, mikä johtaa sielujen pelastumiseen. Ainoa mahdollisuus pelastua on se, että Jumala on valinnut jonkun ikuiseen elämään täysin ihmisistä riippumattomista syistä. Näin ollen ihmisen suhtautuminen evankeliumiin ja syntiin tai oma tahto ei vaikuta yhtään mitään sielujen pelastumiseen.

Pelastuminen on kokonaan ja yksin Jumalan päätöksen ja tahdon varassa eikä lainkaan tai edes hiukan ihmisen tahdon ja päätöksen varassa. Näin tunnustuskirjat ja Luther Jumalan valintaa ovat opettaneet puhdasoppisten luterilaisten tulkinnan mukaan. Sen sijaan, että myötävaikutukseen uskovat luterilaiset veljet yrittäisivät sisällyttää oikean opin Tunnustuskirjoihin ja Lutherin opetuksiin, mikä ei niihin sisälly, tulisi heidän kertoa julkisesti, että Tunnustuskirjat ja Luther olivat tässä asiassa väärässä. Näin eri suuntausten välinen dialogi saisi tarvittavan sykäyksen kohti kristittyjen todellista yhteyttä, mikä on mahdotonta, jos opin alkeista ollaan eri mieltä. (Hebr 6:1,2; Efe 4:1-24.) Mikään Hengen yhteys ei poista sitä hajaannusta, mitä opilliset erimielisyydet ja opin siirtäminen käytännön elämään aiheuttavat. Ainoa tapa olla täydellisesti yhtä, on olla syntynyt samasta Hengestä ja uskoa opin alkeet samalla tavalla yhdessä pyhien yhteydessä.

Kaksinkertaisen predestinaation tarkemmat perustelut

Kaksinkertaiseksi predestinaatioksi luterilaisen opin paljastaa jo se, ettei kukaan voi uudeksisyntyä, jos Jumala ei ole häntä valinnut. Tämä rajaa uudeksisyntyneiden määrän niihin, jotka ovat Jumalan edeltävalittujen joukossa, mihin valintaan ihminen ei voi millään tavalla myötävaikuttaa.

Toinen asia, mikä tekee opista kaksinkertaista predestinaatiota, on se, ettei ihminen voi tahtoa, valita, ottaa vastaan tai päättää mitään, mikä vaikuttaa hänen pysymiseensä Kristuksessa ikään kuin se ei olisi kokonaan Jumalan tahdon, päätöksen, valinnan, teon ja vaikutuksen varassa. Kaikki sellainen, mikä vaikuttaa lopulliseen pelastukseen, on kokonaan Jumalan tekoa, päätöstä, tahtoa, vaikutusta ja valintaa eikä se ole miltään osin ihmisen – edes uskovan – päätettävissä oleva asia.

Jos joku opettaa ja väittää jotakin muuta kuin mitä tässä on sanottu, niin hän ei ole uskonut Tunnustuskirjojen oppia "vapaasta tahdosta eli ihmisen kyvyistä" ja "Jumalan iankaikkisesta ennaltatietämisestä ja valinnasta". (Yksimielisyyden ohje, täydellinen selitys ja kaikki muut Tunnustuskirjat sekä Lutherin teokset, erityisesti "Sidottu ratkaisuvalta") Hän hylkää luterilaisen opin, jos väittää uudeksisyntyneen vaikuttavan jollakin tavalla Kristuksessa pysymiseen ja omaan pelastukseensa, sillä sellainen väite tuo mukanaan "ihmisen osuuden", mitä luterilaiset Tunnustuskirjat eivät hyväksy osana pelastumisen prosessia.

"Ihmisen osuus" on pelkästään olla passiivinen objekti, joka pelastetaan ja kaikki Kristuksessa pysymiseen vaikuttava hyvä tahto, tekeminen, vastaanottaminen, valinnat ja päätökset ovat kokonaan Jumalan tekoa eivätkä miltään osin edes hiukan ihmisen myötävaikutuksen ja tahdon vaikutuksen piirissä.

Luterilainen oppi on se, että uskovaisen tahto, valinta, päätökset, teot ja lahjojen vastaanottaminen ovat kokonaan Jumalan tahdon, valinnan, päätöksen, tekojen ja vaikutuksen tulosta. Ihmisen omaa tahtoa ei näissä asioissa kysytä vaan se uudeksisyntyneen uskovaisen tahto, mistä Yksimielisyyden ohje kertoo, on kokonaan Jumalan vaikuttamaa tahtoa, niin ettei siinä kysytä mitään uskovaiselta itseltään ikään kuin tämä voisi vaikuttaa Jumalan päätökseen pitää ja säilyttää hänet Kristuksessa, mikä sitten koituu iankaikkiseksi elämäksi Jumalan ja uskovaisen yhteisen tahdon ja päätöksen perusteella. Tällainen opetus on harhaoppista puhdasoppisen luterilaisuuden silmissä. Siitä huolimatta jotkut Tunnustuskirjojen opista pois eksyneet luterilaiset väittävät sitä luterilaiseksi opiksi. Koska kirkko ei enää erota mielestään harhaoppisia yhteydestään, saavat nämä semipelagiolaiset ja pietistit olla kirkon sisällä.

On joitakin luterilaisia, jotka eivät tiedä Tunnustuskirjojen opetusta. He eivät usko siihen, mitä tässä sanon. Jos et usko väitteitäni puhdasoppisesta luterilaisesta opista, niin asia on mahdollista selvittää. Sinä voit halutessasi tarkistaa väitteeni kysymällä niiltä sanan opettajilta, jotka näissä liikkeissä vaikuttavat. (SLEY ja Concordia ry, mahdollisesti myös Luther Säätiö) Kysy "voiko uudeksisyntynyt uskovainen myötävaikuttaa tahdollaan lopulliseen pelastumiseensa ikään kuin tämä tahtominen ei olisi kokonaan Jumalan tahdon, teon, päätöksen ja vaikutuksen tulosta?" Tiedät luultavasti itsekin, mitä tähän tulee vastata: ihminen ei voi myötävaikuttaa edes uudeksisyntyneellä tahdollaan pelastumiseensa millään tavalla. Sehän on sitä semipelagiolaisuutta, mitä Tunnustuskirjoissa vastustetaan, jos tuollaista mennään sanomaan. Me emme ole kuitenkaan semipelagiolaisia näiden luterilaisten veljien kanssa, minkä todistan myöhemmin.

Lainaan seuraavaksi yhden kohdan Yksimielisyyden ohjeen tiivistelmästä kohdsta "11. Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys ja valinta".

Lainaus alkaa --

Antithesis eli negativa

Väärä oppi

...

4. Jumalan valinnan peruste, se syy, jonka tähden Jumala on valinnut meidät iankaikkiseen elämään, ei ole yksin Jumalan laupeus ja Kristuksen pyhistä pyhin ansio, vaan jokin peruste löytyy myös meistä.

-- Lainaus päättyy

Tuossa tuomitaan jyrkin sanoin se, että ihmisessä olisi itsessään jokin peruste, mikä vaikuttaa lopulliseen pelastumiseen. Näin on uudeksisyntyneen tahto ja vaikutus selitetty kokonaan Jumalan teoksi, vaikutukseksi, tahdoksi ja päätökseksi pitää valitut Kristuksessa eikä tähän voi uudeksisyntynyt omalla tahdollaan mitenkään vaikuttaa. Kun luterilaiset tunnstuskirjat puhuvat tässä kohdassa uudeksisynnytetyn tahdosta, joka on herännyt haluamaan ja tahtomaan Jumalan tahdon mukaisia asioita niin, että uudeksisyntynyt on Jumalan työtoveri, tarkoittaa se vain sitä, mitä Jumala on päättänyt yksin oman tahtonsa nojalla vaikuttaa valituissa. Muissa Jumala ei ole päättänyt tällaista asiaa vaikuttaa, joten kadotukseen joutuvien on mahdoton tahtoa samalla tavalla kuin uudeksisyntyneet tahtovat. Näin ei uudeksisyntynyt voi omalla tahdollaan mitään pelastumiseensa vaikuttaa ja ihmisen vapaan (tai oikeammin rajoitetun) tahdon osuus kiistetään kokonaan pelastumisen prosessissa. Jos joku rohkenee opettaa toisin tai väittää, että luterilaiset Tunnustuskirjat opettavat toisin, on hän eksynyt ja yrittää sisällyttää Tunnustuskirjoihin omaa semipelagiolaista uskomustaan, mitä Tunnustuskirjoihin ei ole kirjoitettu.

Tunnustuskirjat ovat edeltämääräämisen opin suhteen epämääräiset, epäselvät ja harhaanjohtavat, koska kirjoittajat eivät ole halunneet tuoda julki sitä, mihin heidän oppinsa väistämättä johtaa: kaksinkertaiseen predestinaatioon. Samalla tavalla Tunnustuskirjojen kirjoittajat eivät ole tahtoneet tuoda julki sitä, että kasteen sakramentin kautta pelastuminen on kokonaan lain teon kautta pelastumista. Sen sijaan he selittävät tämän harhaopin kokonaan Jumalan teoksi ja armoksi, missä ihmisellä ei ole mitään muuta osuutta uudeksisyntymiseen kuin passiivinen vastaanottamisen rooli, jolloin Jumala yksin oman päätöksensä mukaan vaikuttaa vastaanottamisen kysymättä lainkaan ihmisen omaa tahtoa tässä asiassa.

Uudeksisyntymisen jälkeenkään Jumala ei kysy ihmisen omaa tahtoa vaan vaikuttaa kokonaan sen tahdon ja halun hyvään hengellisessä mielessä, mikä johtaa lopulliseen pelastumiseen. Kaikki opetus, missä selitetään uudeksisyntyneen tahto siten, että ihminen ja Jumala ovat yhdessä päättäneet ja tahtoneet valitun pelastumista ovat harhaoppia Tunnustuskirjojen ja Lutherin mukaan. Tätä semipelagiolaista harhaoppia ovat meidän aikamme Tunnustuskirjojen opista luopuneet luterilaiset yrittäneet sisällyttää Tunnustuskirjoihin. He uskovat oikein Raamatun opetuksen perusteella sen, että uudeksisyntyneen ihmisen tahtoa tarvitaan pelastumiseen, mutta eivät ymmärrä sitä, että Tunnustuskirjojen kirjoittajat uskoivat ja ajattelivat tästä asiasta eri tavalla. Tästä syystä he yrittävät poistaa ristiriidan väärällä tavalla yrittäen sisällyttää Tunnustuskirjoihin oman semipelagiolaisen näkemyksensä, mitä siellä ei ole.

Oikea tapa poistaa tämä ristiriita opetuksesta olisi tunnustaa Tunnustuskirjojen kirjoittajien erehdys tässä asiassa ja tunnustaa olevansa itse semipelagiolaisuuden kannalla, mitä puheissa, kirjoituksissa ja käytännön elämässä kuitenkin opetetaan "luterilaisena oppina", mitä se ei suinkaan Tunnustuskirjojen ja Lutherin opetusten perusteella ole.

Opin kokonaisuuden kannalta on riittämätöntä lukea pelkästään Yksimielisyyden ohjeen tiivistelmä tästä aiheesta. On syytä lukea kaikkien tunnustuskirjojen opetus perisynnistä, synnistä, sakramenteista, vapaasta tahdosta, Jumalan edeltätietämisestä, predestinaatiosta ja valinnasta. Vain siten saadaan oikea kokonaiskuva Lutherin ja Tunnustuskirjojen kirjoittajien opista, mikä on vastoin sitä, mitä nyt väitetään sen olevan, kun semipelagiolaisuus ja yksinkertainen predestinaatio sisällytetään luterilaiseen oppiin. Vaikka Luther ja Tunnustuskirjojen kirjoittajat kiistävät kaksinkertaisen predestinaation, ovat he kuitenkin sitä opettaneet ja sillä tavalla uskoneet, mutta eivät ole itse erehtymistään huomanneet, niin kuin eivät sitä nykyajan luterilaiset uskovat myöskään huomaa eivätkä tunnusta. Tämä valitettava uppiniskaisuus estää luterilaisia semipelagiolaisia veljiä olemasta yhtä meidän muiden kanssa, vaikka me kaikki uskomme ihmisen voivan myötävaikuttaa tahdollaan pelastetuksi tulemiseen. Tämän asian tunnustaminen on ylivoimaista monille luterilaisille, vaikka he uskovat tällä tavalla. Positiivisen yllätyksen antoi taannoin Muuramen kirkkoherra, Simo Lampela, kun kirjoitti sanomalehti Keskisuomalaiseen, että ihminen voi myötävaikuttaa pelastumiseensa. Samalla tavalla soisin kaikkien luterilaisten ja rajoitetun tahdon kannalla olevien veljien tekevän. Se lisää aitoa yhteyttä ja mahdollistaa jatkokeskustelut muista opinkohdista.

Puhdasoppisten luterilaisten väärät syytökset tavallani uskovia luterilaisia ja minua vastaan

En ole manikealainen eli en riistä tahdolta kaikkea vapautta.

En ole pelagiolainen, joka opettaa, ettei tahto ole missään suhteessa sidottu.

En ole edes semipelagiolainen, niin että uskoisin ihmisellä olevan jotakin ansaittua tai itse hankittuja luonnollisia kykyjä, jotta hän niiden ansiosta voisi vaikuttaa pelastumiseen.

Olen samanlainen kristitty kuin sinäkin, joka uskot, että ihminen voi Jumalalta saadun lahjan ja kyvyn kautta vaikuttaa pelastumiseensa, mikä on Jumalan armoa eikä ansiota.

Luterilaiset tunnustuskirjat ja puhdasoppiset luterilaiset pitävät sinua ja minua semipelagiolaisena, koska eivät huomaa, ettemme usko ja opeta ihmisen omin voimin tai luonnollisin (eli itse hankituin) kyvyin vaikuttavan pelastumiseensa.

Kaikki, mikä vaikuttaa pelastumiseen on Jumalan antamia kykyjä ja lahjoja, jotka on annettu kutsutuille viimeistään Jumalan sanan ja Hengen kautta Jumalan vetäessä syntistä ja jumalatonta Jeesuksen luokse. Jumalan lahjoittamien kykyjen, voiman ja päätäntävallan nojalla on jokaisella kutsutulla mahdollisuus ottaa vastaan armo, Jumalan sana ja Jeesus Kristus tai torjua hänet pois luotaan. Molemmat vaihtoehdot ovat avoimina kutsutun edessä eikä Jumala tee sitä päätöstä, miten kutsuttu suhtautuu evankeliumin ja Jumalan todistuksen sanan kautta tulleeseen kutsuun.

Etsikonaika ja -päivä ratkaisuvallan vapauttavana tekijänä

Jumala antaa kutsumilleen ihmisille kyvyn, voiman ja mahdollisuuden tulla Jumalan lapsiksi. Kreikankielessä tässä kohden käytetään sanaa 'eksusia': voima, valta, oikeus, valtuus, esivalta. (Joh 1:12.) Ihmisen vallassa on siten päättää siitä, ottaako vastaan Jumalan Pojan vai torjuuko hänet pois luotaan. (Joh 12:42-50.)

Jumalan tykö on mahdollista tulla vain silloin, kun Jumala on läsnä, silloin kun hän kutsuu ja vetää syntisiä Jeesuksen tykö. (Jes 55:1-8; Joh 6:44; Snl 1:20-33.) "Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen" eli mielenmuutokseen. (Room 2:4.) Kun näin tapahtuu, niin jokaisen on mahdollista mennä itseensä, tunnustaa syntinsä ja palata Jumalan tykö niin kuin tuhlaajapoika teki. (Luuk 15:11-32.) Tämä on lohdullinen ilosanoma niille, jotka ovat pois poikenneet ja kauas Jumalasta joutuneet. Jumala on onneksemme säätänyt meille ajat ja asumisen rajat, niin että etsisimme Jumalaa, jos vaikka hapuillen voisimme hänet löytää. (Apt 17:26-29.) Etsikonaika on siten Jumalan säätämä eikä siltä voi kukaan kutsuttu välttyä. Etsikonaikana on mahdollista ottaa vastaan Jumalan armo, sillä se on "pelastuksen päivä" ja "otollinen aika".

Jumala antaa JOKAISELLE KUTSUTULLE kyvyn ja päätäntävallan tulla Jumalan lapseksi, mutta kaikki eivät sitä kykyä hyödynnä. Se, että joku käyttää Jumalalta saamaansa kykyä, voimaa ja päätäntävaltaa hyväkseen, ei tee hänestä sen parempaa ihmistä kuin siitä, joka ei käytä näitä lahjoja hyödyksi. Kysehän on lahjasta eikä ansiosta: kykyä ei ole itse hankittu eikä työllä ansaittu vaan se on lahjana saatu. Vastaanottaminen ei taas ole "lain teko" vaan "ehto", mikä on ajattelutavan muutos, kääntyminen Jumalan tykö ja mielenmuutos. Kyse ei siis ole "lain teosta", millaisena luterilaiset ym. sidotun ratkaisuvallan opettajat sitä pitävät.

Jos vastaanottamista pidetään "lain tekona" ja sitä sellaisena "syntinä" opetetaan ("uskonratkaisu on perkeleestä"), estää se monia ottamasta vastaan Herraa Jeesusta, kun pelkäävät "tekevänsä kadottavan synnin", jos ottavat Jeesuksen vastaan. Tämä estää ihmisiä tulemasta uskoon ja muodostaa erityisen suuren ongelman luterilaisessa teologiassa, missä "Jeesuksen vastaanottamisen" sijasta turvataan "kasteen armoon".

Toinen ongelma luterilaisessa opissa on se, että sen mukaan Jumala ei anna kaikille kutsutuille kykyä, voimaa ja päätäntävaltaa tulla Jumalan lapseksi vaan antaa nämä uudestisyntymistä edeltävät lahjat ainoastaan valituille. Näin syypää sille, ettei joku ota vastaan armoa on itse asiassa Jumala, kun ei tee sitä mahdolliseksi sulkemalla osan kutsutuista pelastuksen ulkopuolelle estämällä heitä vastaanottamasta armoa, Jeesusta ja Jumalan sanaa. Jos ainoa tapa ottaa vastaan ikuisen elämän lahja on saada se kyky Jumalalta, niin syypää kadotukseen on Jumala, ellei kutsutulle tätä kykyä anna.

Jos opetetaan oikein eli siten, että Jumala antaa kaikille kutsutuille kyvyn ja vastuu kyvyn käyttämisestä jätetään kokonaan ihmiselle, niin silloin Jumalasta annetaan kuulijoille kuva oikeamielisenä tuomarina. Luterilainen teologia on tähän asti antanut Jumalasta kuvan väärämielisenä tuomarina, joka ei anna kykyä ottaa vastaan, mutta vaatii vastaanottamista, jotta sielu voisi pelastua. Tämän jälkeen Jumala syyttää sanan torjujia siitä, kun torjuvat sanan ja tuomitsee heidät sen vuoksi kadotukseen, ettei ollut antanut heille kykyä ja mahdollisuutta ottaa sanaa vastaan. Ellei tästä harhaopista päästä eroon, niin pakanat aiheestakin pilkkaavat Jeesusta ja kristityitä erimielisyyksistämme tässä asiassa.

On siis luovuttava kalvinisteilta peräisin olevasta harhaopista, joka on kaksinkertainen predestinaatio ja Jumalan valinta ihmisistä riippumattomista seikoista. "Jumalan aivoitus ja edeltämäärääminen" tarkoittaa Uudessa Testamentissa 'evankeliumia' eikä sitä, että Jumala olisi valinnut "yksin oman päättämänsä mukaan tietyt henkilöt iankaikkiseen elämään ja jättänyt toiset valitsematta". (Efe 1:1-14; 3:1-12; Room 16:25,26; 2Tim 1:9,10.) Jumala on "määrännyt ennen maailman perustamista iankaikkiseen elämään ne, jotka uskovat evankeliumin", mutta ei ole määrännyt nimeltä niitä ihmisiä, joiden on määrä uskoa evankeliumi. Tästä syystä evankeliumi julistetaan "avoimena kutsuna ja mahdollisuutena" kaikille luoduille. Evankeliumin sanan vastaanottamista ei ole Jumalan taholta rajoitettu niin, että hän on tehnyt uskomisen mahdolliseksi vain osalle ihmisistä ja estää muita uskomasta sillä tavalla, ettei anna heille uskoa, armoa, kykyä, voimaa ja valtaa ottaa vastaan Jumalan sanaa sekä Herraa Jeesusta Kristusta. "Jumala antaa, mutta ottaako ihminen vastaan?" Siitä tässä on kaiken aikaa kysymys ja vastaus tähän kysymykseen määrää jumalattoman ihmisen ikuisen kohtalon.

Jos tätä asiaa ei ymmärretä, niin joudutaan harhaan, vaikka sitä yritetään peittää yksinkertaisen predestinaation harhaopilla ja monimutkaisilla selityksillä. Moni luterilainen ja muu veli on mennyt päästään pyörälle yrittäessään selvittää tiensä ulos ajatukset vangitsevasta ja lukitsevasta nöyristelevästä harhaopista. Jopa arvostetut hengen miehet ja sanan opettajat ovat eksyneet yksinkertaiseen predestinaation oppiin näkemättä sen olevan kaksinkertaista predestinaatiota.

Ainoa yksinkertainen predestinaatio on "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opin niiden kannattajien opissa, jotka uskovat rajoitettuun eli vapautettuun ratkaisuvaltaan etsikonpäivänä. He uskovat, että ihmisellä on valta päättää Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen vastaanottamisesta. Uudeksisyntymisessä tahto lukitaan eikä sen jälkeen ole mahdollista luopua Herrasta ja menettää kerran saatua pelastusta. Tässä on kyse yksinkertaisesta predestinaatiosta. Jumala antaa jokaiselle kutsutulle yhtäläisen mahdollisuuden itse päättää vastaanottamisesta ja tekee tällä tavalla kutsutuista vastuullisen sanan edessä. Tämän jälkeen vastuu omasta elämästä ja uskon sisällöstä kuitenkin katoaa, kun uskotaan, ettei Pyhää Henkeä ja pelastusta voida menettää. Jumala on siis määrännyt edeltä ikuiseen elämään ne, jotka päättävät ottaa vastaan Jumalan armon ja muut joutuvat kadotukseen väärän valintansa vuoksi: he ovat valinneet oman tiensä eivätkä ole tahtoneet tulla Jeesuksen tykö. Toiset ovat taas tahtoneet tulla Jeesuksen tykö ja ovat saaneet siten ikuisen elämän, mitä ei voida menettää. Predestinaatio on yksinkertainen siitä syystä, ettei Jumala ole määrännyt ketään kadotukseen vaan antaa KAIKILLE kutsutuille mahdollisuuden ja kyvyn ottaa vastaan armo. Vääräksi opin tekee se, että vastuu elämästä "uskonratkaisun" eli "vastaanottamisen" jälkeen siirretään kokonaan Jumalalle eikä pelastusta voida menettää, vaikka miten pahasti eksyttäisiin. Jumala pitää kyllä omistaan huolen, mutta ihmisen tulee edelleen valita ja päättää se, miten ja mihin hän uskoo. Jos uudeksisyntynyt lankeaa harhaoppiin ja luottaa lopulta väärään kohteeseen, menettää hän pelastuksen. Synti paaduttaa ja erottaa hänet Kristuksesta. (Hebr 3:12-15; 6:4-6.)

Vapautettu tai rajoitettu ratkaisuvalta on terminä ihan hyvä ja sitä voitaisiin viljellä laajemmaltikin, jotta päästäisiin eroon sidotun ratkaisuvallan tuomista harhoista opetuksessa. Jumala on rajoittanut ihmisen ratkaisua eli päätäntävaltaa hengellisissä asioissa siten, että vain Jumalan kutsuessa on mahdollista ottaa vastaan armo, Jeesus ja Jumalan sana. Ratkaisuvalta ei ole siten "täysin sidottu" vaan Jumala vapauttaa sen etsikonpäivänä, joka on "pelastuksen päivä". (2Kor 6:1,2.)

Sitten on oma erillinen kysymys uudeksisyntyneen tahdon osuus pelastukseen. Siinäkin pitää ottaa huomioon vapaaehtoisuus ja päätäntävalta, mikä meillä on edelleen olemassa. Siitä informaation määrästä, mikä eteemme laitetaan, on valittava se, mihin uskoo eli se oppi, mikä on uskon pohjalla ja jonka mukaan uskoa käytännössä harjoitamme. Vastuu näistä valinnoista on edelleen ihmisen eikä Jumala päätä uskomme sisältöä ja muotoa meidän puolestamme, vaikka vaikuttaa siihen antamalla meille viisautta sanansa kautta ja opastamalla meitä Henkensä välityksellä. Joku voi silti valita "lihan mukaan" yksittäisiä opinkohtia ja käytöstä, mikä näkyy valitettavana hajaannuksena.

Meidän on päästävä opin perusasioista yksimielisyyteen, jotta kristittyjen yhteys toteutuu. Yhteys ei toteudu siten, että väärässä olijat jäävät ennalleen ja mekin jäämme ennalleen, jos olemme väärässä. "Me"-henki ei ole mikään väärä 'puoluehenki', niin kuin usein luullaan vaan se on käytännön välttämättömyys jaotella ihmisiä, kun ollaan eri mieltä. "He" ovat eri mieltä kuin "me" ja ainoa tapa saavuttaa yhteys on muuttaa vapaaehtoisesti mieli siten, että jokainen löytää lopulta Jumalan tahdon opillisiin asioihin. Tähän myös Tunnustuskirjat pyrkivät, mutta koska siellä on virheitä, tulee niistä nyt luopua ja tehdä "uudet tunnustuskirjat", mistä virheet on karsittu pois. Vain sillä tavalla tunnustuskirjat voivat toimia Raamattua selventävänä, selittävänä ja tukevana lähteenä sekä apuna uskon asioissa.

Edeltätietäminen, tunteminen ja määrääminen

Yksimielisyyden ohjeen täydellisessä selityksessä sanotaan kohdassa "Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys ja valinta" seuraavaa:

Lainaus alkaa:

"Ensiksikin on tarkoin huomattava, että Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys (Vorsehung) ei ole sama asia kuin Jumalan lasten iankaikkinen valinta iankaikkiseen autuuteen. Jumalan edeltätietämys (Versehung) (praescientia vel praevisio) tarkoittaa sitä, että Jumala näkee ja tietää kaiken ennen kuin se tapahtuu. Sen kohteena ovat kaikki luodut olennot, sekä hyvät että pahat. Jumala näkee ja tietää kaiken, sekä hyvän että pahan, mikä on olemassa tai tulee olemaan, kaiken mikä tapahtuu nyt ja vasta. Onhan sekä mennyt että tuleva Jumalalle avoinna ja läsnä. On kirjoitettu: "Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Ei yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta" (Matt. 10:29). "Sinun silmäsi näkivät minut idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut" Ps. 139:16. "Lähdit tai tulit, minä sen tiedän, niin kuin senkin, että sinä raivoat minua vastaan" Jes. 37:28.

Jumalan iankaikkinen valinta (praedestinatio) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen. Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu. Paavali sanoo siitä (Ef. 1:4 s.): Jumala on valinnut meidät Kristuksessa Jeesuksessa ja "määrännyt lapseuteen".

Ennaltatietämyksen piiriin kuuluu siis sekin, että Jumala ennalta tietää ja näkee myös kaiken pahan. Silti Jumala ei armossaan tahdo pahan toteutuvan; hän vain näkee ja tietää etukäteen, mitä Perkeleen ja ihmisten vääristynyt, paha tahto ottaa tehdäkseen ja panee toimeen. Tällainen Jumalan kaitselmus Vorsehung, (praescientia) pitää myös kaikenlaisen pahan tapahtuessa yllä tiettyä järjestystä, niin että pahalle, sille jota Jumala ei tahdo, pannaan raja ja määrä. Jumala ratkaisee, kuinka pitkälle paha saa mennä ja kuinka kauan se saa vaikuttaa; hän tietää myös, milloin ja kuinka hän on paneva sille esteen ja antava rangaistuksen. Kaikkea tätä Herra Jumala hallitsee niin, että sen on pakko koitua hänen jumalallisen nimensä kunniaksi ja hänen valittujensa pelastukseksi mutta jumalattomien häpeäksi.

Jumalan ennaltatietämys ei ole pahan alku eikä syy, sillä pahaa Jumala ei luo eikä vaikuta, ei auta eikä edistä. Paha on Perkeleen ja ihmisen ilkeän, vääristyneen tahdon tuotetta. Kirjoitettu on: "Se on sinun turmiosi, Israel, että olet minua vastaan, joka olen sinun apusi" Hoos. 13:9; samoin: "Sinä et ole se Jumala, jolle jumalattomuus kelpaa" (Ps. 5:5).

Jumalan iankaikkinen valinta sitä vastoin ei tarkoita vain sitä, että Jumala ennalta näkee ja tietää valittujen pelastuksen, vaan valinta on pelastumisemme syy. Jumalan armollinen tahto ja suosio Kristuksessa Jeesuksessa luo ja vaikuttaa kaiken, auttaa ja edistää kaikkea, mikä kuuluu meidän pelastumiseemme. Valinta on siis autuutemme perustus, jolle helvetin portit eivät mahda mitään. On kirjoitettu: "Minun lampaitani ei kukaan ryöstä minun kädestäni." "Kaikki ne uskoivat, jotka oli säädetty iankaikkiseen elämään" (Matt. 16:18; Joh. 10:28; Ap.t. 13:48).

Tätä Jumalan valintaa ja iankaikkiseen elämään määräämistä ei siis pidä tarkastella yksinomaan Jumalan salaisen, tutkimattoman päätöksen kannalta. Siihen sisältyy ja kuuluu muutakin kuin se, että Jumala on ennalta nähnyt, kuinka monet ja ketkä ihmiset pelastuvat tai joutuvat kadotukseen. Ei pidä ajatella, että Jumala on ikään kuin pitänyt sotilaallisen katselmuksen ja määrännyt toiset kestäviksi ja pelastukseen, toiset luopioiksi ja kadotukseen."

Lainaus päättyy.

Tässä selityksessä on virheellistä se, että on uskottu Jumalan määränneen "nimeltä tietyt yksilöt" ikuiseen elämään ennen maailman perustamista ja jättäneen osan ihmisistä valitsematta ikuiseen elämään. Jos tämä olisi totta, niin Jumala olisi todellakin määrännyt osan ihmisistä kadotukseen ennen maailman perustamista täysin ihmisestä riippumattomista syistä niin kuin kalvinistit uskovat. Tämä on ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa, sillä hän tahtoo, että kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat. (1Tim 2:3-7.) Jumala ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa, niin että haluaa ihmisten pelastuvan, mutta jättää heidät valitsematta ikuiseen elämään. Silloinhan syy kadotukseen tai pikemmin ikuisen elämän menettämiseen olisi yksin Jumalan, jos ainoa tapa saada ikuinen elämä olisi Jumalan mielivaltainen ja ihmisistä riippumaton valinta!

Paavali tarkoittaa opetuksellaan edeltämääräämisestä sitä, että Jumala on suunnitellut ennen maailman perustamista pelastaa ihmiset "evankeliumin kautta". Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on se "Jumalan salaisuus" ja "aivoitus", joka on ollut ilmoittamatta menneinä aikoina, mutta on nyt julkisaatettu kaikkien tietoon Paavalin ja muiden apostolien sekä Herran Jeesuksen palvelustyön kautta. (Efe 1:1-14; 3:1-12; Room 16:25,26; 2Tim 1:9,10.) Evankeliumi on avoin tarjous kaikille kutsutuille (Apt 2:39.) ottaa vastaan Jumalan armo Kristuksessa. Silti kaikki eivät armoa ota vastaan vaan "monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut". (Matt 22:14.) Valittuja ovat vain ne, jotka jotka ottavat vastaan totuuden sanan, pelastuksemme evankeliumin, ja uskovat Jeesuksen Kristuksen nimeen. (Joh 1:12,13; Efe 1:13,14.) Lopullisesti pelastuneita ovat sitten ne, jotka pysyvät uskossa ja siihen perustautuneina loppuun saakka. (Kol 1:19-23; 1Kor 15:1,2; Matt 24:13.)

'Jumalan valinta' on kieltämättä peruste pelastumiselle, mutta valinnan perusteet eivät ole mielivaltaiset. Jumalattoman ja syntisen ihmisen ollessa kyseessä on valinnan ja valituksi tulemisen peruste suhtautuminen Jumalan kutsuun ja sanaan. Sanan ja armon vastaanottavat tulevat valituksi, mutta sanan ja armon torjuvat ihmiset joutuvat kadotukseen, ellei uutta kutsua ja etsikonpäivää Jumalan armosta anneta. Etsikonajoista kertovat mm. seuraavat jakeet: Job 33:14-33; Snl 1:20-33; Jes 55:1-8; 49:8,9; 65:1-3; 66:1-4; Matt 22:1-14; Luuk 19:40-44; 2Kor 6:1,2; 1Piet 2:12; Ilm 22:17.)

Toinen virhe Yksimielisyyden predestinaatiota käsittelevässä opissa on pitää Jumalan valintaa ja edeltämääräämistä (prooridzoo) eri asiana kuin edeltätietäminen (prognosis). Nämä eivät ole eri asioita vaan edeltätietäminen sisältyy edeltämääräämiseen. Jumala on tuntenut (proginoskoo) ja tiennyt edeltä (prognosis) ne, jotka ottavat vastaan armon Kristuksessa ja pelastuvat. Tämän edeltätietämisen perusteella Jumala on voinut erottaa ihmisiä palveluksen työhön jo "äidin kohdusta asti", mikä on pelkkä profetia ja varma ennustus eikä mielivaltainen määräys, jonka perusteella joillakin ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa evankeliumi.

On vielä huomattava se, että "äidin kohdusta saakka erottaminen" on eri aikaan sijoittuva tapahtuma kuin "ennen maailman perustamista" tapahtunut valinta. (Gal 1:15; 2Tim 1:9,10; Ilm 13:8.) Nämä sanonnat eivät kumoa toisiaan vaan täydentävät toisiaan. Jumala on nähnyt edeltä ennen maailman perustamista, ketkä ottavat vastaan armon ja Jumalan sanan, ja tuntenut ne nimeltä, jotka saavat iankaikkisen elämän. Heidät Jumala on sitten erottanut 'äitinsä kohdussa' palvelemaan itseään ja pyhittänyt heidät. (vrt. Jer 1:5.) Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että valitun ihmisen koko elämä olisi taivallusta Jumalan Pojan uskossa ja Jumalan lapsena. Paavalin elämään mahtui aika, jolloin hän vainosi Jumalan seurakuntaa ja oli Jeesuksen vihollinen.

Raamatussa on tapana ilmoittaa profetioita tällä tavalla, ikään kuin profetia olisi toteutunut jo ennen kuin ihminen on edes syntynyt. Samasta ilmiöstä on kyse, kun puhutaan Jumalan edeltätietämisestä, -tuntemisesta ja valinnasta. Jumala tuntee ja tietää edeltä tulevaisuuteen katsomalla, ketkä pelastuvat, mutta käytännössä pelastus astuu voimaan vasta sillä hetkellä, kun joku ottaa vastaan Jumalan armon. Jumala ei ole tätä päätöstä yksin oman päättämänsä nojalla tehnyt.

Se, mitä Jumala on ihmisistä riippumatta päättänyt, on julistuttaa evankeliumia kaikkeen maailmaan ja pelastaa ne, jotka ottavat vastaan Jumalan sanan ja armon. Näin me erotamme toisistaan sen, mitä Jumala tietää ja tuntee edeltä ja mitä hän toisaalta on määrännyt ja säätänyt edeltä. Jumala ei ole määrännyt ja säätänyt ketään tiettyä henkilöä nimeltä ikuiseen elämään ja jättänyt toisia mielivaltaisesti valitsematta, mutta hän on säätänyt ja määrännyt ikuiseen elämään ne, jotka uskovat ja ottavat sanan vastaan. Tällä tavalla ymmärrettynä annamme Jumalasta kuvan oikeamielisenä ja oikeudenmukaisena tuomarina sekä siirrämme vanhurskaasti kaiken vastuun ihmisen omasta elämästä, valinnoista, päätöksistä ja jopa epäuskosta ihmisen omille hartioille tekemättä Jumalasta syyllistä epäuskoon ja jonkun ihmisen valitsematta jäämiseen.

Roomalaiskirje:
8:29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
8:30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.

1.Pietarin kirje:
1:1 Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa,
1:2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

Jeremia:
1:5 "Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi."

Galatalaiskirje:
1:15 Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
1:16 ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä,

2.Timoteuksen kirje:
1:9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
1:10 mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,

Efesolaiskirje:
1:1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
1:2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
1:4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
1:5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
1:6 sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
1:7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
1:8 Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
1:9 tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä
1:10 siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, – oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.
1:11 Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
1:12 että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
1:14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi – hänen kirkkautensa kiitokseksi.

Efesolaiskirjeen ensimmäinen luku on ollut vahvin todiste virheellisen predestinaatio-opin tueksi. Paavali ei kerro tässä kuitenkaan sitä, että joku olisi ollut nimeltä edeltämäärätty ikuiseen elämään eikä sen vuoksi muuta vaihtoehtoa hänen kohdallaan ole olemassa. Hän todistaa Jumalan suunnitelmasta pelastaa ihmiset evankeliumin kautta ja Kristuksen kautta. Juutalaiset olivat edeltämäärätyt Jumalan kansaksi ja saivat todistuksen Herralta, mutta nyt myös pakanat ovat tulleet osalliseksi jalon öljypuun mehevästä juuresta eli Kristuksesta evankeliumin kautta. (vrt. Room 11:6-32.) Vaikka juutalaiset ovat Jumalan edeltä valitsema kansa, on siitä kansasta pelastunut kaikkina aikoina vain jäännös, joka on pysynyt uskollisena Herralle. (Room 9:22-33; 1Kor 10:1-13.) Jumalattomat ovat joutuneet kadotukseen, vaikka ovat kuuluneet "valittuun kansaan". Huomaamme tästäkin asiasta sen, ettei Jumalan valinta ole mielivaltainen peruste pelastaa jumalattomia vaan ihmisen käytös ja suhtautuminen syntiin sekä Jumalaan ratkaisee ikuisen kohtalon. (Jer 18:1-12.) Jumala muuttaa mielensä ihmisen, kaupungin ja kansan kohtalosta, jos ihminen tekee parannuksen. (Jna 3:10.) Jumalan päätös ja valinta ei ole siten se, mikä ratkaisee ikuisen kohtalon vaan ihmisen suhtautuminen Jumalan kutsuun ja sanaan on ratkaisevaa.

Yksimielisyyden ohjeessa on huonoa vielä se, että siellä tuodaan muiden kuin luterilaisten esilletuoma harhaoppi siitä, miten suruttomat saavat lisää pontta synnin tekemiselle, kun predestinaatio on ymmärretty väärin. Tässä opetuksessa ihannoidaan synnin tekemistä hyvänä asiana. Jos kerran Jumala ei ole meitä valinnut, niin voimme nautiskella synnistä täysin rinnoin ja jäädä paatumuksen tilaan: voimme vastustaa huoleti Jumalaa ja olla hänen vihollisensa, niin että odotamme hänen kääntävän meidät tykönsä vasten tahtoamme.

Oikea tapa suhtautua tällaiseen väärään mieleen olisi kertoa siitä, miten paljon parempi on noudattaa Jumalan käskyjä vaikka jumalattomana kuin rikkoa niitä vastaan. Rehellinen, raitis ja siveellinen elämäntapa voittaa aina valehtelijan, varkaan, juomarin ja haureellisen elämäntavan. Näihin hyveisiin pystyvät myös uskosta osattomat, sillä kutsuttujen joukossa on myös 'hyviä' ihmisiä Jeesuksen sanojen mukaan. (Matt 22:10.) Nämä eivät ole 'synnittömiä', mutta eivät myöskään pahimmasta päästä rikollisia ja väärämielisiä. Armo on tarkoitettu myös heille, niin kuin se on tarkoitettu vauvoille ja pienille lapsille, jotka eivät ole tapojensa puolesta yhtä turmeltuneet kuin aikuiset ja paatuneet syntiset ovat.

Karitsan elämänkirjasta on syytä kertoa sen verran, että sieltä voidaan pyyhkiä nimi pois. (Ilm 3:5; 2Moos 32:30-35; Psa 69:29.) Vain niiden nimet ovat tallella Karitsan elämän kirjassa viimeisenä päivänä, joiden nimeä ei pyyhitä sieltä pois. Tälläkään opetuksella ei tueta Jumalan mielivaltaan perustuvaa edeltämääräämistä, niin että Jumala olisi täysin ihmisistä riippumattomista syistä valinnut vain tietyn osan ihmisiä ikuiseen elämään ja jättänyt suurimman osan valitsematta. Toivottavasti kristityt huomaavat nyt tämän virheellisen predestinaatio-opin mielettömyyden ja vaarallisuuden pelastusta ehkäisevänä harhaoppina, sillä pakanat vastustavat Jumalaa mm. tämän harhaopin vuoksi eivätkä halua tulla uskoon, koska Jumalasta annetaan kuva väärämielisenä tuomarina.

Perisynti ja uskoontulo sekä uudeksisyntyminen

Lainaan seuraavaksi Yksimielisyyden ohjetta kohdasta "Vapaa tahto eli ihmisen kyvyt".

...

"Vastoin näitä kumpaakin ryhmää ovat Augsburgin tunnustuksessa pysyvät puhtaat opettajat väittäneet ja opettaneet, että ihminen on esivanhempiemme lankeemuksen siinä määrin turmelema, että hän jumalallisissa, kääntymystä ja sielun pelastusta koskevissa asioissa on luonnostaan sokea. Kun Jumalan sanaa saarnataan, hän ei sitä ymmärrä eikä voi ymmärtää, vaan pitää sitä hulluutena. Omasta aloitteestaan hän ei lähesty Jumalaa, vaan hän on Jumalan vihollinen ja pysyy sellaisena, kunnes Pyhä Henki voimallaan saa hänessä aikaan kääntymyksen, uskon, uudestisyntymän ja uudistuksen. Tämä tapahtuu yksinomaan armosta, ilman mitään ihmisen myötävaikutusta, saarnatun ja kuullun sanan voimalla.

...

Hengellisissä, jumalallisissa asioissa ei uudestisyntymättömän ihmisen ymmärrys, sydän ja tahto omine luonnollisine kykyineen pysty yhtään mitään ymmärtämään, uskomaan, vastaanottamaan, ajattelemaan, tahtomaan, alkamaan, suorittamaan, tekemään, vaikuttamaan eikä myötävaikuttamaan. Suhteessa hyvään ihminen on aivan kuollut ja täysin turmeltunut. Ihmisluonnossa ei lankeemuksen jälkeen ennen uudestisyntymistä ole tallella vähäisintäkään sellaisten hengellisten voimien kipinää, joilla hän itsestään kykenisi valmistautumaan Jumalan armoon tai ottamaan tarjotun armon vastaan. Hän ei sinänsä ole armon saamiseen kelvollinen eikä voi tehdä itseään sellaiseksi. Omien kykyjensä varassa hän ei voi, edes apuna, edistää, aikaansaada, vaikuttaa, mitään omaan kääntymykseensä kuuluvaa - ei kokonaan, ei puoleksi eikä vähimmäksi, ei pienen pienimmäksikään osaksi, niin että se tapahtuisi "ikäänkuin hänestä itsestään". (2 Kor. 3:5) Ihminen on päinvastoin synnin orja (Joh. 8:34) ja Perkeleen vanki (Ef. 2:2; 2 Tim. 2:26), Perkeleen vaikutuksesta toimiva. Niinpä luonnollinen vapaa tahto kykenee aikaansaamaan ja saa aikaan vääristyneen laatunsa ja luonteensa mukaisesti yksinomaan sellaista, mikä on Jumalalle vastenmielistä ja hänen tahtoansa vastaan.

...

Jumalan sana todistaa, että luonnollisen, uudestisyntymättömän ihmisen suhde Jumalaan on seuraavanlainen. Ihmisen ymmärrys, sydän ja tahto eivät ainoastaan ole kokonaan kääntyneet pois Jumalasta, vaan ne ovat vääristyneet Jumalaa vastustaviksi ja suuntautuneet kaikenlaiseen pahaan; ne eivät ole pelkästään heikkoja, kykenemättömiä, kelvottomia ja hyvälle kuolleita, vaan ne ovat perisynnin niin surkeasti vääristämiä, niin läpikotaisin myrkyttämiä ja turmelemia, että ne ovat tavoiltaan ja luonnoltaan pahanilkisiä, Jumalaa kohtaan uppiniskaisia ja vihamielisiä sekä ylenpalttisen voimallisia, eläväisiä ja toimellisia kaikessa, mikä on vastoin Jumalan mieltä ja tahtoa.

...

Tohtori Luhter, jonka muisto on autuas ja pyhä, ei näissä sanoissa myönnä vapaalle tahdollemme minkäänlaista voimaa valmistautua tai pyrkiä vanhurskauteen. Päinvastoin hän väittää, että ihminen sokaistuna ja vangittuna toteuttaa yksinomaan Perkeleen tahtoa ja toimii vastoin Herran Jumalan mieltä. Näin ollen ei ihmisen kääntymyksessä ole omalla tahdolla mitään mahdollisuutta myötävaikuttaa.

...

Väärää opetusta on siis väite, että ihmisellä on tallella ainakin sen verran kykyjä, että hän mielellään tahtoisi ottaa evankeliumin vastaan ja lohduttautua sillä - toisin sanoen, että ihmisen tahto voi myötävaikuttaa kääntymisessä edes hiukan. Tällainen käsitys on väärä, sillä se on ristiriidassa pyhän, jumalallisen Raamatun, kristillisen Augsburgin tunnustuksen, sen Puolustuksen, Schmalkaldenin opinkohtien, Lutherin Ison ja Vähän katekismuksen sekä muiden tämän etevän ja Hengen valaiseman teologin kirjojen kanssa."

Tulkinta:

Jumalaton ei voi vaikuttaa mitenkään uskoontuloonsa ja uudeksisyntymiseensä. Tämä johtuu perisynnistä, jonka johdosta ihminen on sikiämisestä ja syntymästään asti hengellisesti kuollut, täynnä pahaa himoa, epäuskoinen, ei luota Jumalaan, on Jumalan vihollinen, Jumalan vastustaja ja sielultaan perinpohjin synnin turmelema.

Perisynti ja uudeksisyntyneen Kristuksessa pysyminen

Seuraavat lainaukset ovat kirjasta "Yksimielisyyden ohje, täydellinen selitys" kohdasta "Vapaa tahto eli ihmisen kyvyt".

...

"Jos siis luonnollinen eli lihallinen vapaa tahto vielä uudestisyntymän jälkeen pyhässä Paavalissa ja muissa uudestisyntyneissä sotii Jumalan lakia vastaan, sitä uppiniskaisempi ja vihamielisempi se pakostakin on Jumalan lakia ja tahtoa kohtaan ennen uudestisyntymää. Tämän perusteella on selvää, että vapaa tahto omine luonnollisine kykyineen ei ainoastaan ole täysin kykenemätön vaikuttamaan tai myötävaikuttamaan ihmisen omaan kääntymiseen, vanhurskauteen ja pelastukseen sekä seuraamaan, uskomaan tai vastaamaan myöntävästi, kun Pyhä Henki evankeliumissa tarjoaa Jumalan armoa ja pelastusta, vaan synnynnäisen pahan ja uppiniskaisen luontonsa perusteella ihminen jopa sotii Jumalaa ja hänen tahtoansa vastaan, ellei Jumalan Henki häntä valaise ja hallitse. Tämä asia on selitetty seikkaperäisemmin perisyntiä käsittelevässä opinkohdassa, johon esitystä supistaaksemme viittaamme.

...

Vaikka uudestisyntyneet jo tässä elämässä pääsevätkin niin pitkälle, että he tahtovat sitä, mikä on hyvää, ja ovat siihen mieltyneitä sekä tekevät sitä, mikä on hyvää, ja edistyvät siinä yhä pitemmälle, ei tämä tapahdu ensinkään meidän oman tahtomme tai kykymme varassa. Kuten yllä on osoitettu, kaiken saa aikaan Pyhä Henki, joka Paavalin omien sanojen mukaan vaikuttaa sellaisen tahtomisen ja tekemisen (Fil. 2:13). Myös Ef. 2:10 Paavali lukee kaiken sellaisen Jumalan ansioksi sanoessaan: "Me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa hyviä töitä varten, joissa vaeltamaan Jumala on meidät edeltäpäin valmistanut."

...

Nämä kohdat todistavat, että me emme voi omin voimin tulla Kristuksen luokse, vaan sitä varten täytyy Jumalan antaa meille Pyhä Henkensä valaisemaan ja pyhittämään meidät, antamaan meille usko ja siten tuomaan meidät Kristuksen luo ja säilyttämään hänen yhteydessään. Meidän omasta tahdostamme tai myötävaikutuksestamme ei sanota mitään.

Liitämme vielä mukaan yhden tohtori Lutherin sanan. Suuressa tunnustuksessaan Pyhästä ehtoollisesta hän vielä kerran vakuuttaa juhlallisesti aikovansa pysyä tässä opissa elämänsä loppuun saakka. Näin hän lausuu: 29 "Täten minä hylkään ja pelkkänä harhana tuomitsen kaikki opit, jotka ylistävät meidän vapaata tahtoamme, sillä ne ovat täysin vastakkaisia sille opille, joka julistaa meidän pelastajamme Jeesuksen Kristuksen apua ja armoa.

...

Niin pian kuin siis Pyhä Henki sanalla ja pyhillä sakramenteilla on meissä aloittanut työnsä, uudesti synnyttämisen ja luomisen, siitä seuraa varmasti, että me voimme ja meidän tulee olla Pyhän Hengen voimalla mukana vaikuttamassa, vaikka olemme vielä kovin heikkoja. Siihen eivät kelpaa lihalliset, luonnolliset kykymme, vaan ainoastaan ne uudet voimat ja lahjat, jotka Pyhä Henki on kääntymyksessä meihin kuin ituina istuttanut. (2 Kor. 6:1) Pyhä Paavali kehottaa meitä nimenomaan ja vakavasti, että me työtovereina vaikuttaen ottaisimme vastaan Jumalan armon, niin ettei se jää turhaksi. Tätä ei voi ymmärtää muulla tavalla kuin siten, että kääntynyt ihminen tekee hyvää juuri niin paljon ja niin kauan kuin Pyhä Henki häntä hallitsee, ohjaa ja johdattaa. Jos Jumala vetäisi armollisen kätensä pois, ihminen ei hetkeäkään voisi pysyä Jumalalle kuuliaisena. Sitä vastoin ei jumalallista totuutta loukkaamatta mitenkään voida suostua sellaiseen tulkintaan, että kääntynyt ihminen toimisi Pyhän Hengen rinnalla, niin kuin hevospari vetää vaunuja.

...

4. Neljänneksi synergistien34 oppi. He väittävät, ettei ihminen ole hengellisissä asioissa täysin kuollut hyvälle vaan ainoastaan pahoin haavoittunut ja puolikuollut. Tosin siis vapaa tahto on liian heikko tekemään aloitetta ja omin voimin kääntymään Jumalaa kohti, sisintä myöten kuuliaiseksi Jumalan laille. Mutta jos Pyhä Henki tekee aloitteen, kutsuu meidät evankeliumilla sekä tarjoaa armoaan, syntien anteeksiantamusta ja ikuista autuutta, silloin vapaa tahto omin luonnollisin voimin pystyy tulemaan Jumalaa vastaan, antamaan oman, vaikka kuinka vähäisen ja mitättömän panoksensa, apunsa ja myötävaikutuksena, valmistautumaan Jumalan armoon, lähentymään sitä, tarttumaan siihen, ottamaan sen vastaan ja uskomaan evankeliumin. Myöhemminkin se kykenee omin voimin Pyhän Hengen rinnalla myötävaikuttamaan tämän kaiken jatkumiseen ja säilymiseen.

Tätä vastaan on edellä perinpohjaisesti osoitettu, että sellainen voima, facultas applicandi se ad gartiam, valmistautuminen armon vastaanottamiseen, ei ole peräisin meidän omista luonnollisista kyvyistämme vaan yksinomaan Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Tulkinta:

SLEY:n ja Concordia ry:n luterilaiset veljet ovat tulkinneet näitä ja muita Tunnustuskirjojen opetuksia siten, että me rajoitetun tahdon kannalla olevat olemme synergistejä kohdan 4. mukaan. Me siis opettaisimme sellaista, että ihminen voi luonnostaan tai omin ansioin hankkimiensa kykyjen ja voimien avulla myötävaikuttaa Kristuksessa pysymiseen ja sitä ennen uudeksisyntymiseensä. Mitään sellaista emme ole koskaan opettaneet ja jos joku olisikin sellaista opettanut, niin tuomitsemme sen harhaoppina.

Sen sijaan me opetamme ja uskomme näin:

Jumala antaa ja vaikuttaa ihmisessä sanansa tai syntymässä antamiensa lahjojen sekä armon kautta sen, että kutsuttu jumalaton ihminen voi kääntyä Jumalan tykö ja ottaa Jumalan sanan vaikuttamassa uskossa vastaan Jumalan armon, Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen. Tämä on Jumalan ansiota ja lahjaa, jonka hän vaikuttaa jokaisessa kutsumassaan ihmisessä, mutta ihmisen vastuulle jää se, miten hän näitä lahjoja ja kykyjä käyttää. Toiset ottavat Jumalan armon vaikutuksesta ja hänen voimallaan sekä kyvyillä vastaan ikuisen elämän lahjan; toiset torjuvat Jumalan sanan pois luotaan. (Joh 12:42-50; 17:8.)

Jumala siis antaa kaikille kutsutuille yhtäläisen mahdollisuuden ja kreikankielisen Raamatun mukaan "päätäntävallan" ottaa vastaan Jumalan Poika, kun hän vetää syntisiä tämän luokse. (Joh 6:44; 1:12,13 'eksusia': oikeus, valta, voima, valtuus, esivalta; siis valta, oikeus ja voima tulla Jumalan lapseksi, mikä tarkoittaa asiayhteydessä ja Raamatun kokonaisilmoituksen perusteella "päätäntävaltaa" ottaa vastaan tai torjua Jumalan sana, armo ja Herra Jeesus Kristus.)

Emme siis opeta mitään sellaista, että ihminen voisi luonnollisilla ja itse hankkimillaan kyvyillä, voimilla, lahjoilla tai viisaudella vaikuttaa uudeksisyntymiseensä ja Kristuksessa pysymiseen eli valituksi tulemiseen. Jumalan armon ja lahjojen vaikutuksesta tämä on kuitenkin kutsutuille mahdollista ja vielä uudeksisyntymisen jälkeen on Jeesukseen uskovaisen vastuulla se, miten hän uskoo, mihin ja keneen luottaa, ja miten suhtautuu kuulemaansa sanaan sekä Jumalan tarjoamiin armolahjoihin. Näitä ei ole pakko ottaa vastaan vaan ne voidaan myös torjua ja synnin vuoksi on mahdollista jopa paatua sekä joutua eroon Herrasta eli menettää Pyhä Henki ja pelastus. (Hebr 3:12-4:13; 6:4-6; Joh 15:1-6; Room 11:17-23.)

Jotta ihmisen vastuuta ei riistetä Jumalan edessä pois, on meidän pakko hyväksyä Raamatussakin selvästi opetettu asia eli jumalattoman ja kutsutun sekä vielä sen jälkeen uudeksisyntyneen Jeesukseen uskovan ihmisen myötävaikutus uskoontulossa, Jumalan lahjan vastaanottamisessa ja Kristuksessa pysymisessä.

Tässä ei ole kysymys siitä, mitä luterilaiset väittävät meidän opettavan ja uskovan, että me vedämme vaunuja ollen toinen hevonen vaunujen edessä. Me uskomme ja opetamme siten, että uskovainen on vaunun kyydissä oleva ihminen, jota kaksi tai kolme hevosta vetää riippuen vertauksesta: Isä, Poika ja Pyhä Henki tai Jumalan sana ja Pyhä Henki. Ihmisen vastuulla on kuitenkin pysyä vaunun kyydissä, sillä hän voi halutessaan ja synnin pettämänä hypätä pois vaunuista, niin että joutuu ikuiseen vahinkoon vielä uudeksisyntymisen jälkeen. Tuomitsemme näin "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opin turmiollisena harhaoppina, joka vieroittaa ihmisiä siitä luottamuksesta, mikä meillä Jumalan armosta on Jeesukseen Kristukseen ja Jumalan sanaan sekä Isään Jumalaan.

Vakuudeksi tämän opin totuudellisuudesta kehotamme villitseviin harhaoppeihin langenneita lukemaan Jumalan sanan todistuksen savesta ja savenvalajasta sekä Niiniven kaupungin kääntymisestä. (Jer 18:1-12; Jna 3:10.) Näistä kertomuksista, jotka ovat tosia ja puhdasta Jumalan sanan opetusta, käy ilmi, että Jumala muuttaa mielensä ihmisen ikuisen kohtalon suhteen sen mukaan, miten ihminen suhtautuu rajoitetulla tahdollaan Jumalan kutsuun, sanaan ja syntiin. Näin ollen ei ole Jumalan päätettävissä se, että joku paatuu tai ottaa vastaan armon vaan sen päättää ihminen, minkä jälkeen Jumala toimii ihmisen päätöksen mukaan ja vahvistaa sitä pelastaen valitut ja tuomiten kadotukseen ne, jotka itsensä ovat ensin paaduttaneet ja Jumalan sanan luotaan pois torjuneet.

Tuomitsemme harhaoppisena kaiken rajoitetun tahdon vastaisen opetuksen, missä kielletään jumalattomien ihmisten myötävaikutus pelastumiseensa siten, että nämä Jumalan armon vaikutuksesta tahtovat tulla pelastetuiksi Jumalan osoittamalla tavalla, mutta voivat samalla myös torjua Jumalan sanan ja menettää armon. Jumala antaa, mutta vastaanottaminen on yksin ihmisen vastuulla ja siten myös ihmisen myötävaikutuksen alainen asia.

Jumalattoman ihmisen pelastuminen on näin:

Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen vastaanottaminen ei ole lain teko vaan mielen liikettä, missä sydän Jumalan armosta alkaa ajatella asioista toisella tavalla kuin se ennen teki. Jumala vaikuttaa ensin uskon Jumalan olemassaoloon sanansa todistuksen kautta, mihin ihminen ei voi mitenkään vaikuttaa. (Hebr 11:6; Room 10:17; Job 33:14-33.) Tässä "edeltävässä armossa" ja "uskossa" jumalaton voi ottaa vastaan Jumalan armon, Jeesuksen ja Jumalan sanan, mutta sitä ei ole pakko tehdä eikä sitä asiaa päätä yksin Jumala vaan ihminen vaikuttaa mielessään ja sydämessään siihen, ottaako vastaan Jumalan lahjan vai torjuuko sen pois luotaan. Koska ihmisellä ei ole itse hankittuna ja ansaittuna kykyä, voimaa ja muita tarvittavia keinoja ottaa vastaan Jumalalta hänen lahjojaan, ei kyse ole "lain teosta" tai "ansioista" vaan "Jumalan armosta".

Ihminen ei ole herätyksen tilassa ollessaan hengellisissä asioissa mikään puupölkky, kivi tai muu vastaava järjetön luontokappale, niin ettei voi synnin unen läpi Jeesuksen äänen kuullessaan vastata myönteisesti hänen kutsuunsa ja nousta ylös kuolleista. (Efe 5:14.) Jos kuolleistanouseminen olisi yksin Jumalan päätettävissä oleva asia, niin järjetöntä olisi vedota ihmisen tahtoon ja pyytää tai kehottaa häntä nousemaan ylös kuolleista. Niin Jumala kuitenkin tekee ja todistaa siten ihmisen olevan hänen vaikutuksestaan kykenevä ottamaan vastaan ja torjumaan Jumalan sanan. Molemmat vaihtoehdot ovat avoimia kaikille kutsutuille eikä valituilla ole sitä etua kadotukseen joutuviin nähden, että Jumala olisi antanut kyvyn, voiman ja muut tarvittavat lahjat Jumalan lapseksi tulemiselle ja sanan vastaanottamiselle vain valituille eikä kaikille kutsutuille.

Tämän puhtaasti raamatullisen opin perusteella Jumala paljastuu oikeamieliseksi ja oikeudenmukaiseksi tuomariksi sekä laupiaaksi ja armolliseksi vapahtajaksi, joka rakastaa ihmistä, mutta jättää kaiken vastuun ihmisen elämästä, uskosta ja epäuskosta sekä kohtalosta ihmisen käsiin eikä ota niitä mielivaltaisesti omiin käsiinsä. Jumala tekee uskollisesti oman osansa sielujen pelastamiseksi – alkaa ja päättää lahjojen sekä voiman jakamisen – mutta myös ihmisen osuus tarvitaan ja se on sydämessä tapahtuvaan muutokseen suostuminen eli myötämielinen suhtautuminen Jumalan pelastavaan tekoon. Jumala ei tee pelastavaa tekoaan edes luterilaisten Tunnustuskirjojen mukaan sellaiselle ihmiselle, joka jää kapinoimaan ja vastustamaan Jumalaa eikä koskaan käänny pois pahuudestaan. Opetuksessamme on kuitenkin se ratkaiseva ero, että luterilaisten mukaan Jumala tekee tekonsa eli lahjoittaa uskon ja synnyttää kutsutun uudeksi Jumalan ihmiseksi, täysin ihmisestä riippumattomista seikoista johtuen, mikä riistää ihmiseltä todellisuudessa kaiken vastuun Jumalan kutsun edessä ja sanaan suhtautumisesta.

Koska erilaiset opit hajottavat Jumalan seurakunnan lahkoihin, on erehtyneiden ja väärin sanaa tulkinneiden korjattava opetustaan, jotta voimme olla yksi seurakunta ja ylistää Jeesuksen Kristuksen Isää ja Jumalaa yksimielisesti Herran nimessä. Jumala ei suvaitse ennen Kristuksen tulemusta sitä, että kristityt jatkavat hajaannuksessa ja noudattavat mitä erilaisempia harhaoppeja väittäen niitä Jumalan sanan opetukseksi. Jumala ei salli itseään pilkattavan vaan kutsuu lempeästi ja ankarasti – niin kuin vain tahtoo – kristittyjä valittuja ja pyhiä mielenmuutokseen, niin että väärät opit hylätään ja ojentaudutaan kaikessa Jumalan terveiden sanojen mukaiseen oppiin sekä elämään.

ph 26.3.2007

Sivun alkuun