Valitut Jumalan lapset

Kirjoittanut Petteri Haipola  • 4.12.2006  • muokattu 27.5.2007

1. Maailman ihmisten jakaantuminen kristittyihin ja ei-kristittyihin

Maailmassa on nykyään yli kuusi miljardia ihmistä. (6,6 miljardia alkuvuonna 2007 jKr) Se on yli kuusi tuhatta miljoonaa. Ihmiset jakaantuvat uskontokunnittain karkeasti ottaen näin:

  • Nimeltään kristityt 2100 miljoonaa
    • Katoliset 1090 miljoonaa
    • Helluntailaiset, baptistit, adventistit ja muut uskovien kastetta harjoittavat 510 miljoonaa
    • Vauvoja kastavat muut kirkot: ortodoksit, luterilaiset, anglikaanit, reformoidut, metodistit, jne. 500 miljoonaa
  • Muslimit 1300 miljoonaa
  • Hindulaiset 1050 miljoonaa
  • Buddhalaiset 420 miljoonaa
  • Kungfutselaisuus 200 miljoonaa
  • Sintolaisuus 70 miljoonaa
  • Sikhiläiset 25 miljoonaa
  • Muut 1435 miljoonaa
  • Yhteensä 6600 miljoonaa

Muut kuin katoliset kristityt ovat jakaantuneet arviolta seuraavasti:

  • 450 helluntailaiset ym. karismaattiset liikkeet
  • 220 ortodoksit
  • 77 anglikaanit
  • 70 metodistit
  • 70 luterilaiset
  • 60 reformoidut (eli Sveitsin kirkko + mm. kalvinistit ja presbyteerit)
  • 50 baptistit
  • 13 adventistit
  • Yhteensä 1010 miljoonaa

Tilastoa vääristää mahdollisten muiden seikkojen lisäksi se, ettei uskovien kastetta harjoittavien kristittyjen lapsia lueta aina seurakuntien tilastoihin. Tilastot ovat vain suuntaa antavia, eivät ehdottomasti oikeita lukuja sisältäviä. Heittoa voi olla kymmeniä miljoonia suurimpien uskontojen ja miljoonia pienimpien kohdalla, eri lähteistä riippuen.

Mainittakoon erikseen se, että juutalaisia on vain 13 miljoonaa, vaikka sen pohjalta on syntynyt maailman pääuskonto eli kristinusko. Israelin kansan kantaisän, Aabrahamin, toisesta pojasta, Ismaelista, on syntynyt kansoja, jotka tunnustavat lähinnä islamin uskoa. Vanha Testamentti on juutalaisten pyhä kirja ja se kuuluu osana Raamattuun, mikä on kristittyjen ja nimikristittyjen sekä eräiden uskonlahkojen pyhä kirja. (Jehovan todistajat, mormonit, New Age, kristosofia, teosofia, antroposofia, menestysteologia, yms. liikkeet, mitkä eivät ole puhdasta kristinuskoa.) Myös monien muiden uskontojen kannattajat (erityisesti muslimit), jotka eivät perustu Raamatun ilmoitukseen Jumalan sanana, arvostavat Raamatun kirjoituksia ja Jeesuksen opetuksia.

2. Uudestisyntyminen pelastumisen ehtona

Jeesus Kristus sanoi, ettei Isän Jumalan luokse ole muuta tietä kuin hän. (Joh 14:6.) Apostoli Pietari kertoi, ettei pelastusta ole yhdessäkään muussa nimessä kuin Jeesus Kristus, joka tuli Nasaretin kaupungista. (Apt 4:12.) Jeesus sanoi, että ellei joku synny uudesti ylhäältä, ei hän voi nähdä taivasten valtakuntaa ja päästä sinne sisälle. (Joh 3:1-8.) Katolinen kirkko ja muut vauvojen kastamista harjoittavat kirkot opettavat, että ihminen syntyy uudesti ylhäältä vauvana saadussa kasteessa. Aikuisena saatu kaste ei vaikuta uskoa ja sielujen pelastusta kuin vain harvoissa, jos kenessäkään. Moni jumalaton ottaa kasteen muodin tai hyödyn vuoksi, mutta ei usko kasteenkaan jälkeen Jumalan Poikaan ja hänen kauttaan Jumalaan. (1Piet 1:21-23.) He eivät ole syntyneet uudesti ylhäältä vesikasteessa.

Helluntailaisten ja muiden vapaiden kristittyjen mielestä ihminen ei synny uudesti ylhäältä ottamalla vesikastetta vaan uskomalla evankeliumin sanomaan ja Herraan Jeesukseen, kääntymällä Jumalan tykö ja muuttumalla mieleltään. Tämän perusteella pelastuneita on vielä vähemmän kuin nimeltään noin kaksi miljoonaa kristittyä. Heitä on erään tutkimuksen mukaan noin 600 miljoonaa, mikä on reilusti yläkanttiin arvioitu. (Ristin Voitto Nro 24/ 15.06.1995, sivu 8, Veli-Matti Kärkkäinen: Maailman lähetyksen tilanne nyt.)

Evankelisluterilaisten Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisista tunnustautui vuonna 1994 uudestisyntyneiksi vain joka kymmenes haastateltu. (Jyväskylän kaupunkiseurakunnan tiedotuslehti, joulukuu nro 10/1994, sivu 5.) Raamatun ohjeita jokapäiväisessä elämässään noudattavia ihmisiä oli vain kuudesta seitsemään prosenttia. Ainoastaan näitä voidaan pitää aitoina kristittyinä edes teoriassa.

3. Pelastuvien määrä

Jos maailman nimeltään kristityistä ihmisistä olisi aitoja Jumalan lapsia seitsemän prosenttia tekisi se noin 140 miljoonaa pelastuvaa ihmistä nykyään elävistä ihmisistä. Tämä lienee paljon lähempänä totuutta kuin Ristin Voitossa julkaistu yli 600 miljoonaa (tai eri kohdassa mainitut 570 miljoonaa uudestisyntynyttä) kristittyä. Joka tapauksessa pelastuvien määrä vaikuttaa sangen pieneltä koko maapallon väestö huomioiden. Jos Jumala pelastaa poisnukkuneet sikiöt ja vauvat, niin luku kasvaa huomattavasti. Mikäli pienet lapsetkin voivat päästä taivaaseen, lisää se jälleen pelastuvien lukumäärää. Jumalan valinta on tässä ratkaisevaa sen suhteen, ketkä pelastuvat ja ketkä joutuvat kadotukseen. Siihen ei vaikuta mitään se, onko ihmistä kastettu vedessä vai ei, vaan ainoastaan se, uskooko joku Jumalaan ja hänen Poikaansa ynnä Jumalan valinta, jos vaikka pienokaiset saisivat armon Herran edessä ilman uskoa.

Pelastuvien määrän pohtiminen voi koitua synniksi kristityille ja miksei muillekin ihmisille. Kun Jeesukselta kysyttiin, "Onko niitä vähän, jotka pelastuvat?" vastasi hän näin:

"Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi." (Luuk 13:24.)

Ei ole meidän tehtävämme tietää lukumääriä. Tärkeintä on varmistua siitä, että on itse valittujen joukossa. Valituksi ei voi tulla, jos pysyy epäuskoisena eikä alistu Jumalan vallan alle: usko evankeliumia ja anna elämäänsä Jeesukselle. Jos olemme päässeet sisälle Jumalan valtakuntaan, niin meidän tehtävämme on pyytää muitakin käymään sisälle ahtaasta portista kaidalle tielle, sillä paljon on niitä, jotka kulkevat laveaa tietä ja menevät sisälle leveästä portista ikuiseen kadotukseen. (Matt 7:13,14.) Kristityn tehtävä on pysäyttää surmapaikalle hoippuvia ja kertoa heille toivon sanomaa rakastavasta Isästä, joka voi vielä sielun pelastaa, vaikka kaikki muu toivo olisi mennyt. (Snl 24:11; Psa 102:14-25.) Jumala on nähnyt hyväksi antaa piskuiselle laumalleen valtakunnan, joka ei horju vaan pysyy iankaikkisesti. (Luuk 12:32.) Jumalan lupauksiin voi luottaa ja hänen lupauksensa on iankaikkinen elämä. (1Joh 2:25.)

4. Iankaikkinen tuomio ja rangaistus

Uudestisyntyneet ja pyhityksen voitokkaaseen loppuun asti vieneet Jumalan lapset saavat lahjaksi iankaikkisen elämän. (Room 6:15-23; Joh 3:16.) Miten käy niille, jotka eivät pääse taivaaseen Jumalan luokse? Heidät karkoitetaan häpeällä pois Jumalan kasvojen edestä. (1Joh 2.28.) He joutuvat ikuiseen eroon Jumalasta ja hänen läsnäolostaan. (2Tess 1:9; Ilm 20:11.) Iankaikkisen elämän vastakohta on iankaikkinen kuolema. Ilmestyskirjassa kuvataan kadotettujen ikuista osaa "toiseksi kuolemaksi". (Ilm 2:11; 20:6-15; 21:8.) Jotta voi olla toinen kuolema, täytyy sitä ennen olla ensimmäinen kuolema. Ensimmäinen kuolema on ruumiin kuolema tai kuolema hengessä, riippuen siitä, miten Raamattua tulkitaan. (1Moos 2:15-17; Efe 2:1-3; Kol 2:13; Room 7:10; Jaak 1:12-16; Jda 1:12; 1Tim 5:6; Room 8:13; 6:15-23.) Toinen kuolema on sitten ylösnousemuksen ja viimeisen tuomion jälkeinen toinen ruumiin kuolema tai jääminen ikuiseen hengellisen kuoleman tilaan eli tietoiseen eroon Jumalasta. Jotkut pitävät toista kuolemaa sielun ja hengen kuolemisena eli katoamisena, samalla kun ruumis poltetaan tulessa ja häviää jäljettömiin.

Raamatun kirjoitusten ja ihmisten tunteiden sekä mielipiteiden perusteella on tehty erilaisia tulkintoja ikuisen rangaistuksen ja tuomion suhteen, vaikka ne ovat kristinuskon opin alkeita. Yhtä mieltä ollaan vain siitä, että rangaistus on iankaikkinen ja tuomio ikuinen, sillä näin on kiistatta kirjoitettu. (Hebr 6:1,2; Matt 25:46) Kun näitä käsitteitä lähdetään selittämään tunteiden ja ihmisen järjen avulla, on päädytty hyvin erilaisiin tulkintoihin niiden kanssa, jotka ymmärtävät Jeesuksen puheet kirjaimellisesti. Jeesus kuvaa monissa eri kohdissa kuoleman jälkeistä kadotettujen ihmisten olotilaa ja käyttää kärsimystä ilmaisevia sanoja siinä yhteydessä. (Matt 13:41-43; 22:13; Luuk 12:42-48; 16:19-31; Ilm 2:11; 14:9-11; 19:20; 20:6-15; 21:8.) On ihmeellistä, että kaikki nämä kuvaukset on tulkittu joissakin piireissä muuta kuin kuoleman jälkeistä kärsimystä tarkoittavalla tavalla. Osa kohdista voidaan ymmärtää muulla tavalla, mutta ei kaikkia.

Jotkut kieltävät ihmisen tietoisen olemisen jatkumisen kuoleman jälkeen. Apostoli Pietari kertoi kuitenkin sellaista, että Jeesus saarnasi kuolemansa jälkeen niille tottelemattomien hengille, jotka olivat eläneet Nooan aikana. (1Piet 3:18-20) Tämä on tulkittu joissakin piireissä saarnaksi enkeleille, jotka lankesivat harjoittamaan haureutta ihmisten tyttärien kanssa. (1Ms 6:4; vrt. 2Pt 2:4; Jda 1:6,7.) Pietari sanoi kuitenkin myös sellaista, että kuolleille on saarnattu evankeliumi, että he olisivat tuomitut lihassa (ruumiissa) niin kuin ihmiset, mutta että heillä olisi elämä hengessä niin kuin Jumala elää. (1Pt 4:6.) Tämä kuvaus ei sovi kovin hyvin saarnaksi, jonka kohderyhmä ovat enkelit eikä ihmiset. Heprealaiskirjeessa puhutaan täydellisiksi tulleista vanhurskaista hengistä, mikä kuvaa myös ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet täydellisyyden pyhityksen jälkeen. (Hb 12:18-24.) Tämän perusteella on luultavaa, että ihminen jatkaa tietoista olemistaan kuolemansa jälkeen. (vrt. Ilm 6:9-11; Fil 1:22-24.)

Kuolleille saarnaaminen olisi mahdotonta tai turhaa, elleivät he ymmärtäisi kuulemaansa saarnaa ja olisi tietoisia itsestään. Raamatussa on paljon muitakin kuvauksia, missä kerrotaan ihmisen tietoisen olemisen jatkuvan kuoleman jälkeen ja silloin, kun ihminen ei ole omassa ruumiissaan. (Hebr 12:23; Ilm 6:9-11; Matt 17:1-5; Luuk 16:9-11; 23:43; Fil 1:22-24; 2Kor 12:2-4; Snj 12:7,13,14.)

Listaan tähän eri tulkinnat, mitä on tarjottu ihmisen kuoleman jälkeisen rangaistuksen selitykseksi Raamatun kirjoitusten pohjalta.

  1. Kuoleman ja viimeisen tuomion jälkeinen ikuinen kärsimys.
  2. Kuoleman ja viimeisen tuomion jälkeinen päättyvä kärsimys.
    a) Kärsimyksen jälkeen kaikki ihmiset pääsevät Jumalan luokse taivaaseen.
    b) Kärsimyksen jälkeen kadotetut lakkaavat olemasta: heitä ei enää ole ja tietoinen oleminen päättyy, sielu tuhotaan ja henki häviää.
  3. Kuoleman jälkeen ei ole kärsimystä
    a) Ihminen lakkaa ilman tuskaa ja kärsimystä olemasta viimeisen tuomion jälkeen, missä hän kuulee tuomionsa perusteet eli hänen pahat tekonsa luetaan hänelle syyksi kadotukseen ja tuodaan julki.
    b) Viimeistä tuomiota ei ole olemassa vaan ihminen lakkaa olemasta välittömästi ruumiin kuolemassa.

Pelastumattomat ihmiset joutuvat Raamatun ilmoituksen mukaan viimeisen tuomion jälkeen eroon Jumalasta: heitä kohtaa rangaistukseksi kadotus Herran kasvoista (=läsnäolosta) ja hänen kirkkautensa voimasta. (2Tess 1:9; 1Joh 2:28; Ilm 20:11.) Ikuinen tuomio ja rangaistus on nimeltään "toinen kuolema" ja se on "tulinen järvi, joka tulta ja tulikiveä palaa". (Ilm 2:11; 14:9-11; 19:20; 20:6-15; 21:8.) Jeesus kertoi useaan eri otteeseen kuoleman jälkeisen rangaistuksen luonteesta. (Matt 13:41-43; 22:13; Luuk 12:42-48; 16:19-31.) Raamatun sanoman tulkitsemisesta ollaan kuitenkin montaa eri mieltä, eivätkä kaikki pidä kuoleman jälkeistä päättymätöntä kärsimystä Jumalan tahdon mukaisena rangaistuksena. Kenenkään ei kannata mennä itse katsomaan sitä, jatkuuko kärsimys loputtomiin vai päättyykö se joskus ja kuinka ankarasti se sattuu, kun joutuu eroon Jumalasta. Kaikille kutsutuille on tarjolla ilmainen pelastus ja vapautus synneistä sekä sitä seuraavasta kadotustuomiosta. Jos uskot Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut; samoin perheesi, jos he uskovat häneen. (Apt 16:31.)

En lähde tässä kirjoituksessani tulkitsemaan Raamatun ilmoitusta viimeisen tuomion ja ikuisen rangaistuksen luonteesta. Voit muodostaa oman käsityksesi asioista lukemalla Raamatusta ne kohdat, missä asiasta puhutaan. Tässä on lueteltuna osa niistä jakeista, missä puhutaan rangaistuksesta syntien tähden, mutta kaikki kohdat eivät puhu kuoleman jälkeisestä rangaistuksesta vaan jostakin muusta. Ajalliset ja ikuiset rangaistukset on syytä käsitellä toisistaan erillään, vaikka Jeesus käyttääkin ajallisia rangaistuksia vertauksena puhuessaan ikuisesta rangaistuksesta. Dan 12:2; Matt 5:21-30; 10:28; 13:41-43; 18:34,35; 22:13; 23:14,33; 25:46; Mar 9:42-48; 16:15,16; Luuk 12:46-48; 16:19-31; Joh 5:28,29; Apt 24:15,24,25; 1Kor 3:11-18; 1Joh 2:28; Ilm 14:9-11; 20:4-15; 21:8; 2:11.

5. Jumalan valinta

5.1. Jumalan ilmoitus ja todistus Jeesuksesta

Pelastuvista ihmisistä käytetään Raamatussa sellaisia nimiä kuin "valitut, pyhät, uskolliset ja kutsutut" (1Kor 1:2; Ilm 7:14.) Vain valitut ja pyhät ihmiset pääsevät taivaaseen Jumalan luokse. Valituksi tulemisesta on kahta eri tulkintaa:

  1. Ihminen voi myötävaikuttaa valituksi tulemiseensa.
  2. Ihminen ei voi myötävaikuttaa valituksi tulemiseensa.

Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan tarvitaan molemminpuolinen valinta: Jumala valitsee ensin ne, joita hän kutsuu sisälle pelastukseen, mutta lopullisesti pelastuksen saavat vain ne, jotka valitsevat seurata Jeesusta ja ottavat siten kutsun vastaan oman päätöksensä nojalla. Tämän lisäksi on valittuja, joita ei kutsuta: heidän joukkoonsa kuuluvat mm. kaikki vauvana ja sikiönä kuolleet ihmiset riippumatta siitä, uskoivatko heidän vanhempansa Jumalaan vai eivät.

Jumalan valinta selitetään tämän vaihtoehdon mukaan uskovien keskuudessa siten, että Jumala valitsee ne, jotka ottavat vastaan Jumalan sanan ja armon uskon kautta Jumalaan. Valituksi tulemisen peruste on kutsuttujen kohdalla ensisijaisesti se, miten kutsutut suhtautuvat Jumalan sanaan ja reagoivat kutsuun. Pelastus on tietysti alkuisin Jumalasta, sillä kukaan ei voisi tulla Jeesuksen tykö, ellei Isä häntä ensin vetäisi eli kutsuisi mielenmuutokseen hyvyydellään. (Joh 6:44; Room 2:4.) Pelastus on myös loppuun asti Jumalan tekoa ja ansiota, sillä hänen ei tarvitsisi kärsiä lankeilevia uskovaisia ja antaa heille syntejä anteeksi. Jumalan ei olisi pakko antaa voimaa ja viisautta pyhään vaellukseen, mutta hän pitää silti jatkuvasti tarjolla elämän sanaa ja vuodattaa Pyhää Henkeä uskovaisten voimavaraksi, jos nämä vain janoavat Herraa ja turvaavat hänen armoonsa, luottavat Jumalaan eivätkä itseensä. Ihmisellä on näin kaikki vastuu uskonsa sisällöstä ja elämästä Jumalan edessä, mutta kaikki on silti Jumalan lahjaa ja armoa. Jeesuksen seuraajat ovat vastuussa siitä, miten Jumalan lahjoja käyttävät vai hautaavatko he talenttinsa maahan kelvottoman palvelijan tavoin. Öljyä on lamppuihin ilmaiseksi tarjolla, mutta jos joku tyhmä neitsyt turvaa ihmisiin ja lähtee ostamaan sitä heiltä, jäävät he oven ulkopuolelle Herran temmatessa seurakuntansa ylös pilviin tulemuksessaan. (Matt 25:1-30; Jes 55:1-8; Apt 10:38; Efe 1:11,14; 4:30; 1Tess 4:13-17.) Itseensä ja toisiin ihmisiin luottava ei pelastu, mutta Jumalaan luottava on turvassa hävityksen kauhuilta.

Jumala ei päätä sitä, ketkä ottavat sanan vastaan ja pelastuvat vaan hän kysyy ihmisten tahtoa tämän asian suhteen. Jos joku antaa pelastaa itsensä ja ottaa vastaan Jumalan armon, niin hän pelastuu. Ne tuomitaan kadotukseen, jotka torjuvat sanan pois luotaan. Jumala antaa kaikille kutsumilleen ihmisille kyvyn ja voiman tulla Jumalan lapseksi, mahdollisuuden ottaa armo vastaan, mutta ihminen on vastuussa siitä, miten tätä kykyä hyväkseen käyttää ja miten kutsuun suhtautuu. Jumala ei valitse ketään jumalatonta ja syntistä vasten tämän tahtoa pelastukseen vaan ratkaisevassa osassa on ihminen itse, mikä tekee hänestä täysin vastuullisen olennon omasta elämästään ja uskonsa sisällöstä Jumalan edessä. Jumala antaa, mutta ottaako ihminen vastaan sen, mitä Jumala antaa? Kaikki on siten Jumalan armoa ja riippuvaista hänen tarjouksestaan, mutta kaikki on samaan aikaan ihmisen vastuulla, koska ihmisen suhtautuminen Jumalan kutsuun ja myöhemmin myös Jumalan tahtoon Kristuksessa oltaessa ratkaisee sielun kohtalon.

Jos ihminen ei voi myötävaikuttaa valituksi tulemiseensa, on meidän kohtalomme ennalta määrätty. Jumala on silloin säätänyt sen, ketkä kaikki pääsevät hänen luokseen taivaaseen ja ketkä joutuvat hänestä eroon. Ihminen ei voi silloin vaikuttaa millään tavalla siihen, miten hänen käy tässä elämässä uskonnollisessa mielessä ja mihin hän päätyy kuolemansa jälkeen. Tätä näkemystä puoltaa se, ettei ihminen voi vaikuttaa kovinkaan paljon siihen, mihin sanomaan hän uskoo, jos hän elää hyvin suljetussa yhteisössä, missä ei saada vaikutteita vieraista uskonnoista. Jos joku ei ole kuullut koskaan Raamatun sanomasta ja Jumalan Pojasta, niin hän ei voi tietenkään uskoa Raamatun kirjoitusten tai uskovien suusanallisen todistuksen perusteella Jeesukseen tai juutalaisten tavoin Jehovaan Jeesusta edeltävänä aikana. Tältä osin näyttäisi siltä, ettei ihminen voi vaikuttaa pelastetuksi tulemiseen, jos usko Raamatun ilmoitusta kohtaan vaaditaan jokaisen kohdalla ehdoksi sielujen pelastumiselle.

Raamatun ilmoitukseen ei voida uskoa, ellei siitä ole mitään kuultu. Tuomio epäuskon tähden vaikuttaisi tällä perusteella väärämieliseltä. Jumala voi tietysti todistaa itsestään muullakin tavoin kuin Raamatun kirjoitusten avulla. Näitä todistuksia on mahdollista saada luonnosta, omantunnon kautta tai unien välityksellä. (Room 1:18-23; 2:11-16; Job 33:14-33.) Jotkut saavat todistuksen Jumalasta enkelien toimesta. (Apt 10:2.) Jumala todistaa ihmisille itsestään tavalla tai toisella, mutta sitä ei tahdota ottaa huomioon. Jumalan kieltävä ihminen rakastaa syntiä enemmän kuin vanhurskautta, mistä syystä hän ei halua tulla valoon nuhdeltavaksi. Syntinen pakenee hengessään Jumalaa, joka kutsuu häntä mielenmuutokseen. (Room 2:4; Joh 3:15-21.) Syy siihen, ettei Jumalaa tunneta ja häneen ei uskota, ei ole Jumalassa ja todistuksen puutteessa vaan ihmisissä itsessään. On tietysti totta, että Jumala kutsuu toisia voimakkaammin kuin toisia, mutta tämäkin on selitettävissä siten, että niiltä vaaditaan paljon enemmän, joille on paljon annettu. (Luuk 12:42-48.) Jos joku on saanut vain vähän todistusta Jumalasta, vaaditaan häneltä vähemmän ja hän pääsee helpommalla. Paavali joutui kärsimään hirvittäviä vainoja ja tuskaa, koska hänelle annettiin paljon ja hän sai todistuksen Herralta itseltään näkemällä hänet ennen kääntymystään ja vielä myöhemmin hurmoksissa ollessaan. (Apt 22:4-25; 9:1-26; 2Kor 11:23-31.)

Jumalaan on mahdollista uskoa pelkästään sen vuoksi, että me olemme tai jotakin on olemassa. Luodut olennot ja koko maailma todistavat älykkään suunnittelijan luoneen kaiken olevaisen. Tarkoituksenmukaisesti toimivat monimutkaiset biologiset rakenteet ja planetaarinen järjestelmä eivät voi olla sattuman tulosta. Kaikki olevainen todistaa Jumalan suurta voimaa ja viisautta. Ilman Jumalaa ei voisi mitään olla olemassa. Tähän lopputulokseen voi päätelmissä päästä kuka tahansa, joka syventyy miettimään asioita, vaikka ei olisi kuullut Raamatun kertomuksia. Luomistöiden todistusta sanotaan Jumalan yleiseksi ilmoitukseksi hänestä itsestään. Tämän lisäksi on olemassa erityinen ilmoitus, mistä tärkein on kirjoitettu Raamattuun. Raamattu on Jeesukseen uskoville juutalaisille ja kristityille Jumalan puhetta. Jumala puhui ensin profeetoille, sitten Poikansa kautta ja lopuksi vielä apostoleille, niin että heidän tallentamansa kirjoitukset ovat ikään kuin suoraa Jumalan puhetta ihmiskunnalle puheen taltiointiin liittyvät inhimilliset heikkoukset ja puutteet huomioiden. (Room 3:1; Hebr 1:1; Room 15:17-19; 1Tess 1:3-7; 2:13; 2Tess 2:15; 2Tim 3:15,16; 2Piet 1:20,21.) Raamatussa on joitakin vähämerkityksisiä ristiriitoja, mitkä eivät tee tyhjäksi kirjoitusten luotettavuutta historiallisena tiedon lähteenä ja Jumalan erityisenä ilmoituksena, Jumalan sanana.

Jumalan erityisen ilmoituksen joukkoon voidaan lukea tietyssä mielessä myös ihmisen sisäinen oikeudentaju, omatunto, kyky tuntea häpeää ja katua syntejä sekä luontainen pelko syntiä suunniteltaessa ja lähdettäessä synnin teille. (Room 2:11-16; 3:18; Snl 11-33; Gen 3:10; Luuk 23:40; Psa 36:1-5.) Nämä ovat Jumalan jokaiselle ihmiselle syntymälahjana antamia puolustusjärjestelmiä syntiä vastaan. Ne toimivat lähes moitteettomasti siihen asti, kunnes lapset valitsevat toistuvasti tahallisen pahan tekemisen ja tottelemattomuuden. Lapsi paatuu vähitellen ja kovettaa sydämensä niin, että hänestä tulee tottelematon lapsi. Tottelematon lapsi on sellainen, joka ei yleensä edes yritä elää vanhempiensa ohjeiden mukaan vaan tekee aina oman päänsä mukaan ja halveksii vanhempiensa ohjeita. Tottelevainen lapsi on sellainen, joka katuu syntiään ja pyrkii elämään vanhempiensa ohjeiden mukaan, vaikka rikkookin välillä heidän tahtoaan vastaan. Tottelevainen lapsi kunnioittaa omia vanhempiaan ja pitää heidän hyviä ohjeitaan arvossa.

Jos joku lapsi paaduttaa sydämensä, niin hänen omatuntonsa lakkaa toimimasta Jumalan tarkoittamalla tavalla. Se ei syytä enää synnistä silloin, kun pitäisi, ja saattaa syyttää silloin, kun ei pitäisi. Paatunut lapsi ei osaa hävetä syntejään eikä tunne katumusta niiden tähden. Hän ei halua lopettaa synnin tekemistä vaan tahtoo tehdä sitä kaikesta sydämestään, koska rakastaa syntiä ja vihaa vanhurskautta: hänestä on tullut synnin orja ja hän on antautunut himojensa valtaan. (Room 6:16; 2Piet 1:2; 1Piet 4:2,3; Tiit 3:3; Efe 2:1-3; 4:17-19; Joh 8:31-36.) Tottelematon lapsi kapinoi tahallaan vanhempiaan ja muita hyviä auktoriteetteja vastaan eikä alistu niiden valtaan. Tämä tottelemattomuus on samalla vihollisuutta ja kapinaa Jumalaa vastaan. (Room 8:4-8.) Ihmisestä tulee Jumalan vihollinen ja vastustaja iän karttumisen myötä, kun hän valitsee toistuvasti pahan tekemisen ja hylkää vanhurskauden elämänsä ohjenuorana. (Jes 7:14-16; 5Moos 1:39; Snl 13:1; 7:1-3.)

Lapset eivät synny mieleltään turmeltuneina ja paatuneina, hengellisesti kuolleina, mutta heistä tulee sellaisia, kun he antautuvat syntiensä valtaan. Tätä opetusta rajoitetun tahdon kieltäjät ja vauvojen kastetta harjoittavat ihmiset eivät voi hyväksyä Jumalan tahdon mukaiseksi opiksi, koska se romuttaa heidän uskonsa pohjalla olevan oppijärjestelmän. Monet rajoitetun tahdon kannattajat ovat myös perisyntiopin kannattajia, mitä vastaan tämä opetus on. Heidän mielestään kaikki vauvat syntyvät hengellisesti kuolleina Aatamin synnin vuoksi tai sen takia, että vauvat tekevät syntiä äitinsä kohdussa. Kaikki heistä eivät silti pidä lapsia vastuullisina synneistään tai siitä, minkä vuoksi he ovat hengellisesti kuolleita syntyessään. Logiikan mukaan heidän pitäisi olla kuitenkin vastuullisia, jos ovat syntiä tehneet ja rikollisia mieleltään. Lain alle syntyminen ei kuitenkaan tarkoita rikolliseksi syntymistä ja rikoksien tekemistä. (Gal 3:22-24; 4:4.) Se tarkoittaa sitä, että ihmisen on mahdollista rikkoa lakia ja tulla mieleltään rikolliseksi lain rikkomisen kautta. Näin vauvat eivät ole syntisiä ja syntiä tehneet silloin, kun tulevat ulos äitinsä kohdusta. Heistä tulee syntisiä ja synnin tekijöitä vasta sitten, kun Adamin tavoin ymmärtävät, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, ja rikkovat sen jälkeen Jumalan tahtoa vastaan. (1Ms 2:15-17.)

Vauvat voivat pelastua Jumalan armosta, jos kuolevat, vaikka eivät uskoisikaan Jumalaan ymmärryksen puutteen vuoksi. Uskoa vaaditaan vain sellaisilta, jotka ymmärtävät julistetun sanan ja voivat ottaa sen vastaan. (Room 10:13-21; Apt 16:14,15.) Uuras Saarnivaara opetti oikein vauvoista, etteivät he ymmärrä puhetta eivätkä voi sen vuoksi uskoa. Hän näki myös virheellisenä käsityksen, jonka mukaan kaikki vauvat syntyvät uudesti ylhäältä kasteen hetkellä. Suomen evankelisluterilaisessa Kansanlähetyksessä uskotaan ilmeisesti edelleen samalla tavalla. He ovat kuin Lutherin kiroamia valdolaisia, jotka kastavat lapsiaan tulevaa uskoa ja mielenmuutosta varten etukäteen. He käyttävät esikuvana lihan ympärileikkausta ja proselyyttikasteita, jotka tehtiin koko perhekunnalle. Uudessa Testamentissa ei kuitenkaan kastettu kertaakaan sylilapsia, vaikka perhekuntia kastettiin. Kaikki erikseen mainitut kastetut perhekuntalaiset olivat ymmärrykseen ikään ehtineitä uskovaisia, eivät sylivauvoja, ja heistä näki sen, että he uskoivat vapahtajaan. (Apt 10:43-48; 16:14,15,31-40; 18:8; 1Kor 1:16; 16:15-18.)

Jumalan yleinen ilmoitus luonnossa ja erityinen ilmoitus sisäisen oikeudentajun ja muiden synnistä suojelevien puolustusjärjestelmien kautta ei ole yhtä selvä kuin Raamatun ilmoitus Jumalasta ja synnistä. Ihminen ei saa tietoa siitä, mitä Jumala on tehnyt synnin vallan kukistamiseksi, ellei kuule sanomaa Jeesuksesta ja hänen verensä tuomasta lunastuksesta, syntien sovituksesta hänen ruumiinsa uhrin ja kuolleista ylösnousemisen kautta. Tästä luulisi, että Jumala huomioi jollakin tavalla lieventävänä seikkana sen, jos joku ei ole kuullut todistusta hänestä Raamattuun perustuen, kun tuomitsee ihmisiä. Ihmisetkin osaavat ottaa huomioon oikeudenkäytössä lieventäviä asianhaaroja ja joskus ne ovat ihan oikeita periaatteita oikeuden löytämiseksi ja harjoittamiseksi. Olisi outoa, ellei Jumala ottaisi huomioon tuomioissaan sitä, mitkä mahdollisuudet eri ihmisillä on häneen uskoa ja ojentautua elämään hänen tahtonsa mukaan.

Jumala on ainoa, joka voi tuomita kaikkia ihmisiä täysin oikeudenmukaisin perustein, kun ottaa huomioon kaikki mahdolliset seikat, mitkä vaikuttavat tuomioihin: ikä, pahuuden määrä, paatumus, sydämen asenne, katumus, mielenmuutos, usko, jne. Kaikkia Jumalan tuomioiden periaatteita on vajavaisen ihmisen mahdotonta ymmärtää: on vain luotettava siihen, ettei Jumala tee kenellekään vääryyttä tuomitessaan meitä viimeisellä tuomiolla. Jos minä joudun kadotukseen, niin siinä ei tapahdu mitään väärää: olen ansainnut sen teoillani ja sydämeni pahuudella. Jos kadotukseen joutuu oma tyttäeri, vaimoni, äitini, isäni, veljeni, sisareni tai ystäväni, niin silloinkaan ei mitään vääryyttä tapahdu. Jokainen saa ansionsa mukaan kadotuksen tai sitten armosta ikuisen elämän.

Armo on tietyssä mielessä kaikille avoin tarjous ikuiseen elämään ja siitä kieltäytyminen kostautuu ihmiselle tavalla tai toisella. Itse en usko siihen, että Jumala olisi jättänyt esimerkiksi pakanat ja heidän vauvansa valitsematta taivasten valtakuntaan, koska he eivät ole saaneet kuulla Raamatun sanomaa ihmisten kautta. He ovat syyttömiä siihen, etteivät muut ole välittäneet Jumalan sanaa heille asti eikä Jumalakaan ole sitä heille tuonut. Uskon vaatiminen sellaista asiaa kohtaan, mistä ei ole mitään todistusta tai ilmoitusta saanut, on kohtuutonta ja väärämielistä. Jumala voi vaatia silti uskoa itseensä yleisen todistuksen ja erityisen sisäisen ilmoituksen kautta. Siitä huolimatta hänen tapansa tuomita ihmisiä viimeisellä tuomiolla ja elämän aikana ovat ylitse ymmärryksen käyviä. Jumalan tuomiot ovat tutkimattomat ja hänen tiensä käsittämättömät. (Room 11:32-36.) Loppujen lopuksi kristityt nostavat tässä kohden kätensä avuttomana ylös ja toteavat alistuneesti: "Jumala tuomitsee oikein! Jumalassa ei ole vääryyttä!" Kukaan ei ansaitse pelastua, mutta voidaan tietysti kysyä aiheestakin, ansaitsevatko esimerkiksi poisnukkuneet sikiöt ja vauvat kadotuksen, jos kadotus on tietoinen kärsimys syntien tähden eikä vain tietoisen olemisen lakkaamista?

5.2. Ihminen voi vaikuttaa valituksi tulemiseensa

Kristityt jakaantuvat kahteen ryhmään sen perusteella, miten he suhtautuvat ihmisen tahdon osuuteen sielujen pelastumisen prosessissa. Ensimmäisen ryhmän mukaan ihminen voi vaikuttaa itse siihen, ottaako hän vastaan Jumalan armon ja pysyykö uskon kautta Kristuksessa loppuun asti vai ei. Toisen ryhmän mukaan ihminen ei voi vaikuttaa itse siihen, ottaako hän vastaan Jumalan armon ja pysyykö hän Kristuksessa loppuun asti vai ei.

Luterilaisen teologian mukaan ihminen ei voi vaikuttaa siihen, ottaako vastaan Jumalan armon, mutta hän voi luopua Kristuksesta omasta syystään ja lähtemällä noudattamaan oman tahtonsa teitä. Kristuksessa pysyminen on kuitenkin mahdotonta oman tahdon myötävaikutuksella, joten sielun pelastuminen on tämän käsityksen mukaan täysin Jumalan harteilla ja hänen päätettävissään oleva asia. Luterilaisten joukossa on myös toisenlaista ajattelua ns. pietistien joukossa. He uskovat siihen, että ihminen voi myötävaikuttaa pelastumiseensa tahdollaan ja niin täytyykin tapahtua, kun on aikuisesta ja ymmärtäväisestä ihmisestä kysymys.

Jos sielujen pelastuminen on täysin Jumalan päätettävissä oleva asia eikä hän kysy kutsutuilta näiden halukkuutta tulla pelastetuksi, ei ihminen voi vaikuttaa millään tavalla valituksi tulemiseensa. Rajoitetun tahdon opin kannalla olevat kristityt uskovat kuitenkin, että jumalaton ja syntinen ihminen voi vaikuttaa itse siihen, ottaako armon vastaan vai torjuuko Jumalan sanan pois luotaan. Jumala antaa jokaiselle kutsutulle mahdollisuuden ottaa vastaan Herra Jeesus ja vaikuttaa pelastavan uskon niissä, jotka antavat (luvan) pelastaa itsensä. Tästä syystä Jumala vetoaa monin eri sanoin kutsuttujen tahtoon, että nämä antaisivat sovittaa itsensä Jumalan kanssa ja kääntyisivät pois pahuudestaan, muuttaisivat mielensä ja uskoisivat evankeliumin sanan. (Jes 45:22; Mar 1:15; Apt 2:38-41; 3:19,26; 26:17-20; 2Kor 5:18-6:2.)

Jumalan antamat kehotukset kääntyä, uskoa ja muuttaa mielensä tuntuvat käsittämättömiltä, jos ihminen ei voi itse vaikuttaa siihen, miten suhtautuu Jumalan sanaan ja ottaako sanan vastaan vai ei. Tämä on keskeinen asia sielun kohtaloa ajateltaessa, sillä Jumalan sanan torjuminen johtaa kadotukseen, mutta sen vastaanottaminen ja siinä pysyminen saa aikaan pelastumisen. (Joh 12:42-50.) Tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja väärämieliseltä, jos Jumala ei anna jokaiselle kutsutulle kykyä ja voimaa uskoa hänen sanaansa, niin että kuka tahansa voi ottaa sanan vastaan. Kutsutulla tulee olla molemmat vaihtoehdot valittavissaan: ottaa sana vastaan tai torjua se pois luotaan. Muutoin kutsu ei ole avoin tarjous tulla sisälle Jumalan valtakuntaan vaan se on enemmänkin ihmisten kiusaamista, jos kadotukseen matkalla olevat eivät voi uskoa Jumalan sanaan sen vuoksi, että Jumala on sulkenut heidät pelastuksen ulkopuolelle eikä avaa pyydettäessä ovea käydä sisälle armoon uskon kautta.

Jos ihminen voi vaikuttaa Jumalan sanan vastaanottamiseen alistumalla Jumalan tahdon mukaiseen pelastussuunnitelmaan, niin on johdonmukaista ajatella, ettei tätä tahdon osuutta oteta pois myöhemmässäkään vaiheessa. Jumala ei tahdo meidän puolestamme eikä meistä tule Jumalia, kun uskomme Jeesukseen Kristukseen. Oma tahto ja oma Minä säilyy läpi koko elämän, olimmepa me sitten Kristuksessa tai emme. Uskovaisen tehtävä on valvoa ja rukoilla sekä luopua oman tahdon mukaisesta tiestä, niin että alistamme tahtomme palvelemaan Jumalaa. (1Piet 4:1-9.) Jos sydämemme asenne on sellainen, että Jumalan tahto saa olla oma tahtomme ja kieltäydymme toimimasta omien mielihalujemme mukaan Jumalan valtakunnan hyväksi, niin olemme oikealla tiellä, matkalla oikeaan suuntaan. Jos emme välitä taivaallisen Isän tahdosta vaan toimimme aina omien mielihalujen mukaan ja itseämme tyydyttääksemme, olemme joutuneet eksyksiin ja tarvitsemme Jumalan vaikuttamaa mielenmuutosta päästäksemme takaisin oikeaan kurssiin pois karikoilta.

Jumala vaikuttaa meidän ajatuksiimme, tahtoomme ja tekemiseemme sanansa kautta, nuhtelemalla meitä synnistä, varoittamalla sen vaaroista, kehottamalla mielenmuutokseen ja synnin hylkäämiseen, lupaamalla voiman vastustaa syntiä ja rohkaisemalla meitä vanhurskaaseen vaellukseen. Jos lankeamme syntiin, osoittaa Isä meitä kohtaan laupeuttaan ja antaa meille synnit anteeksi itsensä tähden. Jos lankeamme uudestaan syntiin, rakastaa Isä meitä ja kurittaa meitä synnin tähden pitkämielisesti, niin että ymmärrämme lopulta luopua synnin teistä. Jos emme ota vaarin Jumalan sanan kurituksesta, niin paadutamme sydämemme ja hylkäämme Herran: silloin Herrakin on pakotettu hylkäämään meidät, vaikka tekee sen mielipahaa ja syvää murhetta tuntien. Jumalan tahto on se, ettei yksikään meistä hukkuisi, mutta hän ei pakota meitä noudattamaan hyvää tahtoaan ja sanansa ohjeita. Jos joku katkeroituu ja joutuu pois armosta synnin pettämänä paatumuksen myötä, on hän yksin vastuussa siitä, että se tapahtuu hänelle. Jumala halusi pitää hänet tiellä nimensä tähden ja tarjosi voimaansa sekä viisauttaan avuksi syntiä vastaan, mutta syntinen ei ottanut vastaan sitä apua, mitä Jumala hänelle tarjosi.

Jumalan sanan ja Pyhän Hengen nuhtelu, kuritus, ojentaminen, rohkaisu, opastus, lohdutus ja kehotukset saavat meissä aikaan Jumalan tahdon noudattamista hänen voimallaan, mutta meidän ei ole pakko totella Jumalaa. Jumala vetoaa sanansa kautta meidän tahtoomme, mutta ei tahdo asioita meidän puolestamme eikä pakota tahtoamme taipumaan hänen valtansa alle. Uskovainen saa itse päättää, alistuuko hän Jumalan tahtoon vai jatkaako kapinointia häntä vastaan.

Jumala ei vapauta meitä synneistä ja pahoista elämäntavoista meistä riippumattomalla tavalla, omavaltaisesti, vaan yhteistyössä kanssamme. Jokainen juomareiden, narkomaanien ja varkaiden kanssa työtä tekevä ihminen tietää, ettei kukaan muu sitä juomista, huumeiden käyttämistä tai varastamista voi lopettaa kuin se, joka niitä syntejä tekee. Jos mielihalu on synnin tekemiseen eikä syntinen halua muuttaa mieltään suhteessa syntiin, ei Jumalakaan sitä mieltä vasten tahtoamme muuta. Jumala vetoaa tahtoon ja omaantuntoon, joskus jopa järkeen ja tunteisiin, mutta vastuu mielenmuutoksesta on yksi ihmisen. Sama vastuu koskettaa kaikkia elämän osa-alueita. Jumala auttaa meitä pysymään hänen tahdossaan ja antaa mahdollisuuden turvata Jumalan armoon, mutta jättää meille mahdollisuuden valita myös toisin. Tahtoamme ei ole sidottu uskoontulon jälkeen, niin ettemme voi lähteä pois Kristuksesta. Jumala varjelkoon, ettei niin tapahdu, mutta vastuu on meidän! Meillä on vastuu uskon sisällöstä ja elämästä tekoineen sekä tekemättäjättämiseen loppuun asti. Meidän täytyy kilvoitella sen uskon puolesta, mikä meille on annettu, ettemme vain luopuisi synnin pettämänä pois Herraa seuraamasta. (Jda 1:13; Hebr 3:12-4:13; 6:1-8; 10:25-39; Joh 15:1-6; Room 11:17-23; 2Piet 2:20-22.)

Teeskentely eli tekopyhyys ja ulkokultaisuus on Jumalan lapsen suurin vaara joutua eroon Kristuksesta. (Luuk 12:1ss.) Herrasta luopunut veli tekeytyy monesti hurskaaksi ulkoapäin ja luulee itsekin pelastuvansa, mutta häneltä otetaan pois se, mitä hän luulee omistavansa. Kristillisten tapojen noudattaminen ei takaa vielä sitä, että olet Kristuksessa ja pelastut. Sinun tulee tuntea tämän lisäksi Jeesus ja Isä sisäisen ihmisesi puolesta. Iankaikkinen elämä on sitä, että tunnemme taivaallisen Isän, joka on ainoa totinen Jumala ja Jeesuksen Kristuksen, jonka hän on lähettänyt. (Joh 17:3.) Jumalan sisäinen tunteminen on mahdollista, koska Jumala lähettää Pyhän Hengen niihin, jotka uskovat häneen ja ottavat vastaan hänen Poikansa. Pyhässä Hengessä on Isä ja Poika, joten Jumala voidaan tuntea, kun hän asuu sydämessä Pyhänä Henkenä. (Joh 1:12; 14:14-27; Efe 3:14-20.)

Jos joku ei ole kuullut Raamatun kirjoituksista ja niiden ilmoittamasta Jumalasta, niin hänet tuomitaan tekojen mukaan omantunnon todistuksen perusteella. (Room 2:11-16.) Epäjumalten palvominen koituu kadotukseksi, sillä Jumala on ilmoittanut pakanoillekin itsensä luomistöidensä kautta ja sisäisen todistuksen avulla. (Room 1:18-2:11.) Pakanat voivat ainakin teoriassa vaikuttaa sielujensa kohtaloon siten, etteivät antaudu syntiä palvelemaan. (Room 6:16.) Vähäiset synnit saa anteeksi katumalla ja elämällä mielenmuutoksessa uskon kautta näkymättömään Luojaan, vaikka Raamatun ilmoitusta ei olisi kuultukaan.

Jumala vaikuttaisi epäoikeudenmukaiselta, mikäli tuomitsisi pakanat sen vuoksi kadotukseen, etteivät he usko Raamattuun, kun heille ei ole sitä mahdollisuutta edes annettu. Jumala vaatii ihmiseltä vain sellaista, minkä ensin itse hänessä vaikuttaa ja tekee mahdolliseksi. Oikeamielinen ja oikeudenmukainen Jumala ei voi vaatia luoduilta olennoilta jotakin sellaista, mitä näillä ei syntymän perusteella tai itsestä riippumattomista syistä ole mahdollista tehdä. Jos uskominen on mahdotonta todistuksen puutteen vuoksi, ei se voi olla oikeudenmukainen peruste kadotustuomiolle. Pahat teot ja synnit sen sijaan ovat aina oikeudenmukaisen tuomion peruste. Jos joku pakana elää syntiensä orjana, ei hänen auta vedota tietämättömyyteensä Jumalan tuomiolla. Jumala on osoittanut hänelle hänen sydämessään sen, mikä on oikein ja antanut mahdollisuuden noudattaa omantunnon sekä sisäisen oikeudentajun kehotuksia elämässään. Tahallinen synnin tekeminen johtaa pakanat kadotustuomion alle samalla tavalla kuin käy niille, jotka ovat kuulleet evankeliumin.

Jumala edellyttää pakanoilta vain sen verran uskoa kuin mitä hän todituksensa sanan kautta heille antaa. Jumala edellyttää heiltä vanhurskasta vaellusta siihen määrään asti, mitä hänen armonsa alla on mahdollista syntymälahjojen ja tarjolla olevien avujen avulla tehdä. Jos joku haluaa tehdä hyvää ja karttaa pahaa niin kuin kristityt, antaa Jumala siihen voiman ja viisauden Pyhän Hengen kautta. Tällä tavalla ajateltuna Jumala ei estä ketään tulemasta sisälle Jumalan valtakuntaan sen perusteella, että joku sattuu syntymään alueelle ja kulttuuriin, missä ei tiedetä mitään Jeesuksesta ja Raamatusta. Raamattua ei ole ollut aina edes olemassa, mutta ihmiset ovat siitä huolimatta voineet pelastua huutamalla avuksi Herran nimeä. (Gen 4:26.) Raamatussa on lupaus, joka pitää: "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu!" (Room 10:13.) Jos joku halajaa vilpittömästi Jumalan puoleen ja etsii apua häneltä kuoleman hädässä, niin Jumala auttaa häntä, mutta hänen on kunnioitettava sen jälkeen Herraa eli toteltava häntä ja pidettävä hänet suuressa arvossa. (Psa 50:15; Psa 32:1ss.)

Rajoitetun tahdon opin kannalla olevat uskovat pääsääntöisesti siihen, että Jumala pelastaa pienokaiset ja ainakin vauvat sekä kuolleet sikiöt, vaikka nämä eivät usko Jumalaan. Heidän pelastumiseensa ei vaikuta mitään se, onko heitä kastettu vai ei. Kasteen kautta pelastumiseen uskovat ihmiset ovat tavallaan kohtaloon uskovia, vaikka uskoisivat muuten ihmisen kykyyn myötävaikuttaa sanan uskomiseen ja vastaanottamiseen. Jos pelastuminen on kerran mahdollista vain kasteen kautta, niin silloin kasteesta tietämättömät ihmiset ovat väistämättä tuomion alla eivätkä voi pelastua.

5.3. Ihminen ei voi vaikuttaa valituksi tulemiseensa

Jos ihminen ei voi vaikuttaa valituksi tulemiseensa, niin silloin meidän kohtalomme on Jumalan edeltämääräämä. Kukaan ei voi muuttaa ikuista osaansa elämänsä aikana millään tavalla. Jumalan sanan ja armon vastaanottaminen ei ole silloin ihmisen vastuulla, koska ihminen ei voi haluta sanan vastaanottamista ja ottaa sitä tosiasiallisesti vastaan, ellei Jumala ole häntä valinnut. Kyky ja voima tulla Jumalan lapseksi puuttuvat täysin. Ihminen voi vain hangoitella vastaan ja paeta Jumalaa: siinä hänen osansa.

Raamatussa opetetaan, että ne ovat ottaneet vastaan Herran Jeesuksen, Jumalan sanan ja armon Kristuksessa, jotka ovat valituita. (Joh 1:12; 1Tess 1:3-7; 2:13.) Rajoitetun tahdon kieltävän opetuksen mukaan tämä vastaanottaminen on kuitenkin ihmisen tahdosta ja ihmisestä täysin riippumaton asia. Jumala vaikuttaa omavaltaisen päätöksensä nojalla vastaanottamisen vain niissä, jotka hän on valinnut pelastukseen. Vaikka kalvinisti väittäisi, että valittu tahtoo pelastua ja ottaa halulla vastaan Jumalan sanan, ei hän kuitenkaan usko sitä, että se tahto ja halu olisi ollut valitun itsensä päätettävissä. Jumala antaa halun ja tahdon vain valituille, mutta ei muille. Muut voivat vain torjua Jumalan sanan, sillä heiltä puuttuu Jumalalta saatu kyky ottaa sana vastaan ja uskoa se. Näin heitä ei ole oikeudenmukaista pitää vastuullisena sanan torjumiseen, mutta muihin synteihinsä he ovat tietysti syyllisiä.

Osa rajoitetun tahdon kieltävistä baptisteista uskoo siihen, että Jumala voi valita vauvoja ja kuolleita sikiöitä pelastukseen näiden tahdosta riippumatta. Näin he toivovat etenkin omien lastensa kohdalla, jos he ovat uskovien kastetta harjoittavia ihmisiä. Vauvojen kasteen kannalla olevat pitävät valittuina vain niitä, jotka kastetaan. Tämän vuoksi on hätäkaste niitä varten, jotka ovat vaarassa kuolla heti syntymänsä jälkeen. Jos vauva ehtii kuolla ennen tätä, niin pelkkä aikomus kastaa hänet luetaan hänelle pelastukseksi. Baptistien ja pakanoiden vauvat joutuvat kadotukseen, koska heitä ei kasteta. Ellei tällaista asiaa tunnusteta, niin silloin ei uskalleta seisoa oman opin takana. Virallinen kirkon oppi on se, ettei ilman kastetta voi pelastua ja jumalattomien eli uskonnottomien ja eriuskoisten lapset joutuvat kadotukseen.

Jos ihminen ei voi vaikuttaa Jumalan sanan ja armon vastaanottamiseen eikä siten myöskään valituksi tulemiseen, niin on luontevaa ajatella, ettei kerran uskoontullut ja uudestisyntynyt ihminen voi enää menettää pelastustaan. Jos näin kävisi, niin silloinhan hän ei olisikaan valittu ja voisi vaikuttaa tahdollaan kadotetuksi tulemiseensa, mikä vaikuttaa käänteisesti pelastukseen siten, että se menetetään. Näin pelastuminen ei olisikaan yksin Jumalan vallassa vaan myös ihminen voisi vaikuttaa siihen: ei tosin pysymällä Kristuksessa, mutta lähtemällä hänestä pois. Jos tämä olisi ihmisen päätettävissä oleva asia ja jokainen ihminen kykenisi tahdollaan pelkästään Jumalan vastustamiseen, ei itse asiassa kukaan voisi pelastua. Tämän vuoksi niin sanottu yhdenkertainen predestinaatio ja sidotun ratkaisuvallan oppi Martti Lutherin teosta mukaillen on virheellinen: se on sisäisesti ristiriitainen. Ainoa mahdollisuus pelastua on joka tapauksessa vain se, että Jumala on yksin oman päättämänsä mukaan valinnut jonkun ihmisen pelastukseen eikä anna tämän ihmisen tahdon vaikuttaa millään lailla Kristuksessa pysymiseen. Näin ollen on olemassa vain yhdenlaista rajoitetun tahdon kieltävää opetusta: kalvinismia.

Luterilainen versio kalvinismista on loppuun asti ajateltuna sama kuin Jean Calvinin kehittämä oppi edeltämääräämisestä. Hän väitti, että Jumala on valinnut ennen maailman luomista pienen osan ihmisistä pelastukseen ja suurimman osan kadotukseen. Tämä on sikäli johdonmukainen oppi, että jos pelastuminen on yksin Jumalan päätettävissä oleva asia eikä ihminen voi vaikuttaa siihen millään tavalla, niin Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan täytyisi pelastaa kaikki ihmiset. Jumala tahtoo, ettei yksikään hukkuisi, vaan kaikki tulisivat mielenmuutokseen. (2Piet 3:9.) Jumala tahtoo pelastaa kaikki ihmiset eikä vain pientä osaa, niitä harvoja valittuja, jotka hän on oman mielivaltansa nojalla valinnut kysymättä meidän suhtautumista syntiin, vanhurskauteen ja häneen itseensä. (1Tim 2:3-7.) Koska Jumalalla on selkeä tahto pelastaa kaikki ihmiset, mutta kaikki eivät siitä huolimatta pelastu, täytyy kutsuttujen ihmisten voida vaikuttaa sielujensa kohtaloon. Sen he tekevätkin, sillä suhtautuminen Jumalan sanaan ja syntiin sekä vanhurskauteen ratkaisee ihmisen iankaikkisen osan.

Jos joku rajoitetun tahdon kieltävä ihminen uskoo siihen, että uskosta voidaan luopua ja pelastus menettää, niin hän kiistää siltikin ihmisen tahdon merkityksen valituksi tulemiseen. Siinäkin tapauksessa on yksin Jumalan vastuulla ja päätettävissä se, kenet hän on valinnut. Herrasta luopuminen oman tahdon tielle ei lopulta vaikuta mitään ihmisen kohtaloon, koska Jumala olisi voinut sen estää, mikäli olisi valinnut kyseisen henkilön yksin oman päättämänsä mukaan pelastukseen.

Oppi, jonka mukaan ihminen ei voi vaikuttaa millään tavalla valituksi tulemiseen, johtaa luonnollisesti siihen järjen päätelmään, ettei pelastusta voida menettää, kun on kerran Jumalan lapseksi tultu. Koska Jumalan lapseksi tuleminen on yksin Jumalan valinnan tulosta, täytyisi uskosta luopumisen olla myös yksin Jumalan päätettävissä oleva asia. Näin ei kuitenkaan voi olla, sillä silloin Jumala olisi syypää uskosta luopumiseen eikä voisi vaatia luopunutta tilille uskonsa menettämisestä ja sitä myötä myös elämästään. Rajoitetun tahdon kieltävien ihmisten joukossa onkin hyvin yleistä uskoa siihen, ettei kerran saatua pelastusta ja Pyhää Henkeä voi myöhemmin enää menettää. Tämä oppi tunnetaan nimellä "pyhien kestäväisyys" tai "kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppi. Sen tunnetuin suomalainen kannattaja on Leo Meller Patmos-säätiöstä. Harhaopin kylkiäisenä kulkee oppi siitä, että Jumala olisi luvannut pelastaa kaikki perheeseen kuuluvat jäsenet, kun yksi perheenjäsen tulee uskoon. Tämä on virheellinen tulkinta Raamatusta. Jumala on luvannut pelastaa vain ne perheeseen kuuluvat jäsenet, jotka uskovat omakohtaisesti vapahtajaan ja Herraan Jeesukseen. Monien kristityksi kääntyneiden muslimien perhe on hylännyt heidät ja ajanut ilman rahaa pois suvusta. Pahimmassa tapauksessa kääntynyt on tapettu, mutta perhekunta on jatkanut edelleen eriuskoisena kuolemaansa ja kadotukseen asti.

Jumala ei ole luvannut pelastaa kaikkia maailman ihmisiä eikä perhekuntaan kuuluvia, joten sellaiseen väärään lupaukseen ei pidä kenenkään luottaa. Myös kasteessa saatava pelastuminen on valheellinen lupaus, sillä ilman uskoa Jeesuksen vanhurskauden tekemiseen ei kukaan voi pelastua. Uskon kohteen tulee olla sovituksen sanan kautta vapahtaja itse eikä jokin uskonnollinen rituaali. Sinä et pelastu, vaikka uskoisit kuinka paljon tahansa siihen, että saat synnit anteeksi, Pyhän Hengen lahjan ja pelastuksen kastattamalla itsesi. Ellet usko ristin sanaan ja Herraan Jeesukseen, on kasteesi täysin hyödytön. Älä usko siihen valheeseen, mitä nykyään yhä enemmän myös vapaissa suunnissa levitetään, että kaste upottamalla toisi sinulle pelastuksen. Käänny sen sijaan pois pahuudestasi ja pyydä syntejäsi anteeksi suoraan Herralta Jeesuksesta sydämesi katumuksessa. Jumala antaa synnit anteeksi sinulle itsensä tähden ja Kristuksen veren ansiosta, mutta ei siksi, että osallistut johonkin uskonnolliseen rituaaliin. Kaikki tällainen väärä opetus pyrkii kiistämään ihmisen rajoitetun tahdon osuuden sielujen pelastumisessa. Harhaopit vieroittavat meitä Kristuksesta ja saavat ihmiset luottamaan valheellisiin lupauksiin, turvaamaan väärään kohteeseen. Näiden valheiden avulla pyritään vain kiertämään ihmisen oma vastuu elämästään Jumalan edessä. Erilaiset rajoitetun tahdon merkityksen kieltävät harhaopit ovat nivoutuneet toisiinsa valheen verkoksi ja monet ovat kietoutuneet niihin kiinni. Jumala tahtoo repäistä niihin langenneet kerralla irti valheista ja vapauttaa heidät rakastamaan totuutta.

Jumalan valinnasta opettavien ihmisten joukossa on vielä sellainenkin oppi, jonka mukaan ihminen voi vaikuttaa Jumalan sanan vastaanottamiseen tahdollaan ja suostua Jumalan pelkoon: kutsuttu voi antaa pelastaa itsensä ja ottaa vastaan Herran Jeesuksen oman päätöksensä nojalla tekemällä ns. uskonratkaisun. Tämän jälkeen hänen tahtonsa sidotaan täysin Jumalan tahtoon pelastusta koskevissa asioissa. Tämä on sangen erikoinen oppi, sillä siinähän ihminen päättää sataprosenttisesti itse omasta kohtalostaan, mutta pelastuminen on silti kiinni yksin Jumalan päätöksestä, koska kerran vastaanotettua armoa ei voi menettää. Tällä tavalla uskovat ihmiset eivät ole muiden Jumalan suvereeniin valintaan ja rajoitetun tahdon kieltävien ihmisten mielestä aitoja kristittyjä tai he ovat ainakin opillisesti erittäin pahasti erehtyneet. Tämän ihmiskeskeisempää ja omatekoisempaa oppia ei löydy muualta kuin kasteen sakramenttiin uskovien joukosta. Koko pelastuminen on kiinni ihmisen tekemästä teosta tai ratkaisusta, joka tarkoittaa käytännössä kaavamaiseen uskonnolliseen rituaaliin osallistumista. Siinä ihminen rukoilee esirukoilijan perässä ns. syntisen rukouksen ja antaa elämänsä Jeesukselle ohjatulla tavalla suusanallisesti. Vain harvat ihmiset syntyvät uudesti ylhäältä tämän rituaalin suorittamisen kautta. Heistä tulee pelkkiä käännynnäisiä ja he vain luulevat pelastuneensa, kun laittavat kaiken turvansa itse tekemäänsä ratkaisuun ja uskonnolliseen rituaaliin, hyvään tekoon. Kyseessä on yhtä paha sakramentti kuin kaste on niiden mielissä, jotka luulevat pelastuvansa sen ansiosta, että heidät on kastettu vedessä upottamalla tai vedellä vihmomalla tietyn kaavan mukaan yhteisön tavasta riippuen.

"Kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppia puolustellaan monin eri taidollisin sanankääntein, samoin kuin kasteen sakramenttia. Jopa valittujen mielet menevät helposti solmuun, kun he yrittävät päästä selville kierosta tavasta vääntää vinoon Jumalan sanan opetuksia. Jotkut vilpittömät uskovaiset luulevat näitä harhaoppeja aidoksi Jumalan sanaksi, hänen tahtonsa mukaiseksi opiksi. Virheellisestä Raamatun tulkinnasta on silti pyrittävä eroon, koska se aiheuttaa aina vain vahinkoa Jumalan seurakunnalle ja eksyttää maailmaa loitommaksi Kristuksesta.

Nerokas tapa kieltää ihmisen vastuu omasta elämästään ja uskonsa sisällöstä uskoontulon jälkeen tai sitä ennen, on vedota niihin sanan kohtiin, missä sanotaan Jumalan vaikuttavan ihmisen tahtoon, tekemiseen ja jopa ajatuksiin. (Fil 2:13; 2Kor 3:1-6.) Selitin jo aiemmin, millä tavalla Jumala vaikuttaa meidän tahtoomme. Hän tekee sen vetoamalla meidän tahtoomme, niin että meidän tulee alistaa itsemme ja oma tahtomme Jumalan tahdon alle. Jumala ei vaikuta mielenmuutosta omissaan riippumatta siitä, miten me itse suhtaudumme asioihin hänen armossaan. Joka tapauksessa kerran pelastunut ei voi virheellisen tulkinnan mukaan haluta syntiä siinä määrin, että joutuu pois armosta ja menettää Pyhän Hengen. Jos valittu lankeaa syntiin eikä lopeta sen tekemistä, saattaa Jumala riistää hänen henkensä, ettei hän ehtisi paatua ja menettää armoa. Tämä on erikoinen tulkinta Raamatun sanasta, sillä syntiä tekevä valittu ja pyhä saa itse asiassa synneistään palkintona pelastuksen eikä hänellä ole todellisuudessa mitään vastuuta Jumalan edessä yhtään mistään. Rajoitetun tahdon kannalla olevat eivät voi hyväksyä tällaista opetusta ja pyrkivät opettamaan sen tähden pitkämielisesti oikein Jumalan sanaa, ettei kukaan vain eksyisi tähän salakavalaan harhaoppiin. Se kietoo siihen takertuneet pitävällä siteellä valheiden verkkoon, sillä harhaoppia pitää puolustella vääntämällä vinoon lukuisia Raamatun jakeita ja selittämällä pois järkeviä sekä johdonmukaisia vastaväitteitä.

Synti ja saatana ovat niin salakavalia, ettei Herrasta luopunut tiedä olevansa Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Tuskinpa yksikään sielu menee kadotukseen etukäteen täysin tietäen sen, miten hänen käy. Meidän on syytä valvoa ja rukoilla, että voisimme seistä Ihmisen Pojan edessä hänen tulemuksessaan.

Valituksi tulemisen perusteet kaaviona

Erilaisten käsitysten mukaan ihminen tulee valituksi tai Jumala valitsee hänet seuraavilla tavoilla:

  1. Ihmisestä ja ihmisen tahdosta riippumatta
    1. Siten, että joku kastetaan vedessä Jumalan valinnan perusteella.
    2. Siten, että joku ottaa Jumalan sanan vastaan Jumalan päätöksen kautta.
    3. Siten, että Jumala valitsee poisnukkuneet vauvat ja sikiöt näiden tahdosta riippumatta.
    4. Siten, että joku tekee uskonratkaisun, minkä jälkeen Jumala sulkee hänen tahtonsa ja pelastaa hänet ihmisen tahdosta riippumatta.
  2. Ihmisestä ja ihmisen tahdosta riippuen
    1. Ne, jotka ottavat vastaan Raamatun sanan oman päätöksensä kautta ja pysyvät Kristuksessa vapaaehtoisesti ollen siten myös vastuussa Jumalalle elämästään.
    2. Ne, jotka uskovat Jumalaan yleisen tai erityisen sisäisen ilmoituksen kautta, vaikka eivät ole kuulleet Raamatusta.
    3. Vauvana ja sikiöinä kuolleet tulevat valituksi omasta tahdosta riippumatta.

Ihmisen tahdosta riippumatta valituksi tulleilla ei ole loogisesti ajatellen mitään vastuuta omasta elämästään Jumalan edessä. He eivät voi vaikuttaa mitenkään pelastetuksi tulemiseensa tai siihen, että joutuvat kadotukseen. Synnin teot ja syntyperä eivät vaikuta pelastumiseen, sillä Jumala pelastaa kaikista kansoista vain ne, jotka on omavaltaisesti valinnut katsomatta siihen, miten hänen kutsuunsa vastataan. Jumala päättää yksin sen, kuka ottaa vastaan hänen sanansa ja kuka ei. Raamatun sanomasta tietämättömät pakanat ovat pääsääntöisesti tai kaikki kadotuksen omia, koska eivät ole uskoneet Raamatun sanomaan. (Miten voisivatkaan, koska eivät siitä mitään tiedä?)

Ihmisen tahdosta riippuen valituksi tulleilla on täysi vastuu elämästään ja uskonsa sisällöstä tai sen puutteesta Jumalalle. Jumala tekee kaikille kutsutuille mahdolliseksi ottaa vastaan Jumalan sana ja armo, mutta päätös ja valinta vastaanottamisesta jää yksin kutsutun harteille. Kutsuttu vastaa myös siitä, että pysyy vapaaehtoisesti Kristuksessa uskon kautta, jos ottaa vastaan sanan ja armon. Tästä syystä pelastus ja Pyhä Henki on mahdollista menettää uskoontulon jälkeen. Poisnukkuneet sikiöt ja vauvat pelastetaan Jumalan armosta heidän tahdostaan riippumatta, yksin Jumalan valinnan perusteella. Kukaan ei pelastu omien hyvien tekojen ansiosta vaan yksin armosta, sillä pelastumisen peruste on Jumalan valinta ja syntien anteeksisaaminen uskon kautta, jonka Jumala antaa ja lahjoittaa vaikuttaen uskoa sanansa saarnan kautta. Iankaikkinen elämä on Kristuksen ylösnousemuksen ansiota. (Room 4:245; 1Kor 15:12-28; Hebr 2:14-18; Ilm 1:17,18.)

Petteri Haipola 4.12.2006, muokattu 27.5.2007

Sivun alkuun