Vastauksia vastaväitteisiin uskovien kastetta vastaan

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  25.08.2006  • muokattu 15. huhtikuuta 2009

Sisällys

Esipuhe

Tässä kirjoituksessa on vastaukset useimpiin uskovien kastetta vastaan esitettyihin vastaväitteisiin. Kirjoitukseni lopussa on suppea lähdeluettelo, mistä löytyy linkkejä hyödyllisiin netissä julkaistuihin teksteihin.

Olen väitellyt noin seitsemän vuoden aikana evankeelisten (SLEY) ja concordistien (Concordia ry) kanssa. Uutena sakramentalistien ryhmänä on tullut julkisuuteen uskovien kasteen sakramenttia opettavia henkilöitä. Käsittelen kirjoituksessani myös heidän opetuksiaan.

Oppi kasteista on erittäin tärkeä sielujen pelastumisen kannalta ja repii seurakunnan palasiksi, niin että olemme hajaantuneet eri lahkoihin ja puolueisiin kuppikuntiemme taakse. Tämä on paha asia Jumalan silmissä. Maailmakin nauraa meidän riitaisuudellemme ja on epätietoinen siitä, mikä usko on se oikea, kun kristityt ovat niin pahasti eri mieltä keskenään pelastuksen tiestä. Tästä syystä olisi erityisen tärkeää päästä asioista yksimielisyyteen, jotta moni uskosta osaton näkisi keskinäisen rakkautemme ja yksimielisyytemme, ja tulisi uskoon, pelastuisi.

Kyse kasteopissa on pohjimmiltaan siitä, missä ihmisen luottamus pelastuksen suhteen on? Onko se ihmisten suorittamissa uskonnollisissa rituaaleissa ja lain teoissa vai onko se Jeesuksen tekemässä vanhurskauden teossa? (Room 5:6-19; 1Kor 15:1-11) Tämä vastauskokoelma pyrkii osaltaan vastaamaan näihin kipeisiin kysymyksiin.

Jos olet mieleltäsi avoin ja valmis muutoksiin terveen Jumalan sanan opetuksen mukaan, niin tulet näkemään, ettei oppi vauvojen kastamisesta ole Raamatun opetus vesikasteesta eikä myöskään oikea oppi uskon kautta vanhurskautumisesta. Se on ihmisten keksimä turha perinnäissääntö ja ihmisten käsky, jolla tehdään tyhjäksi Jumalan sana. (Matt 15:1-9) Uskon kohde ei ole siinä Jeesuksen Kristuksen tekemä vanhurskauden teko meidän hyväksemme vaan se on ihmisten suorittama uskonnollinen rituaali, joka välittää uskomusten mukaan Jumalan armon ja pelastavan uskon. Uskon kohde on Lutherin opetuksen mukaan kasteen vesi, joka "on täynnä pelkkää pelastusta ja elämää". (Iso Katekismus, Neljäs osa, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)

Jokaisen kasteelle tulevan tulisi olla uudestisyntynyt ja pelastunut uskon kautta jo ennen kuin hänet kastetaan vedessä. Näemme tämän erityisen selvästi Luukkaan toisesta kirjeestä Teofilukselle (Apostolien teot) ja käytännön elämästä. Kun joku sellainen ihminen kääntyy kristityksi, jota ei ole vihmottu vedellä vauvana tai ennen uskoontuloaan, niin hän uskoo sanaan ja muuttuu mieleltään ennen kuin hänet kastetaan. Moni on täyttynyt Pyhällä Hengellä, profetoinut ja puhunut kielillä ennen vedellä kastetuksi tulemista. Kaikissa kasteelle tulevissa näkyy mielenmuutoksen hyvä hedelmä ja usko, joten heidät on lupa kastaa vedessä Herran Jeesuksen nimeen. (Apt 8:37; 10:47,48.)

Vaikuttaa siis siltä, että usko tulee todellakin ennen kastetta ja järjestyksellä olisi siten väliä, toisin kuin monet luterilaiset opettavat. Esimerkiksi Kansanlähetyksen veljet kastavat Uuras Saarnivaaran oppien mukaan vauvat tulevaa uskoa ja mielenmuutosta varten. He eivät usko siihen, että vauvat kykenevät uskomaan evankeliumin sanomaa, koska vauvat eivät ymmärrä kuulemaansa sanaa. He eivät myöskään usko siihen, että vauvat syntyvät uudesti ylhäältä vesikasteessa, niin kuin luterilaisessa korkeakirkollisessa opissa väitetään. Koska kaikkien vauvojen uskotaan syntyvän uudesti ylhäältä vesikasteessa, on Lutherin kasteoppi Saarnivaarnan käsityksen mukaan sama kuin paavilla oli: kaste pelastaa tehtynä tekona. (ex opere operato) (Tohtori Uuras Saarnivaara: Lapsikaste ja pelastus luterilaisuudessa, Valoa ristiltä 10/1997. http://kotisivu.dnainternet.net/hottiv/vr/jutut/saarnivaara.html)

Uskovien kastetta harjoittavien kristittyjen lapset uskovat Jumalaan ja Jumalan Poikaan usein lapsesta asti, mutta he ottavat kasteen vasta murrosiän kynnyksen ylitettyään. Usko edeltää tällä tavalla kastetta ja on edellytys kasteen saamiselle. Mitään alaikärajaa ei ole vapaissa suunnissa kasteen ottamiselle määritetty, mutta käytännössä kastetaan lapsia hyvin harvoin ennen 13 vuoden ikää. Kasteella ei ole tällöin uudestisynnyttävää vaikutusta. Uudestisyntyminen on tapahtunut sitä ennen, kun lapsi on ottanut Jumalan vaikuttaman uskon kautta vastaan Herran Jeesuksen, Jumalan sanan ja armon Kristuksessa. (Joh 1:12,13; 1Tess 1:2-7; 2:13; 2Kor 6:1,2; 13:13.)

Toinen esimerkki uskosta ja uudestisyntymisestä ennen vesikastetta ovat aikuisena kääntyneet ei-uskonnolliset ihmiset kuten lähetyskentän pakanat ja Jumalan kieltävien uskonnottomien länsimaisten ihmisten lapset, joita ei ole lapsena vedellä vihmottu. He ottavat kasteen sen jälkeen, kun ovat uskoneet Jeesukseen ja tehneet mielenmuutoksen soveliaita tekoja eli usko näkyy heistä ulospäin hyvänä vaelluksena. Tämän voi aistia välittömästi samana päivänä, kun joku syntyy uudesti ylhäältä, joten kastaminen on luvallista heti, kun syntinen kääntyy Jumalan tykö, muuttaa mielensä ja uskoo Jumalaan sekä evankeliumin sanomaan. (Apt 2:38-47; 8:5-12,35-40; 10:43-48.)

Mikäli pitkien tiedostojen lukeminen hirvittää sinua, niin neuvon sinua lukemaan ensin kirjoituksen lopusta kohdat Olenko minä sinun mielestäsi pelastunut? ja Mikä kaste pelastaa? Kun olet vastannut sydämessäsi Jumalalle siellä esitettyihin lyhyisiin kysymyksiin, päätä sitten uudestaan, alatko lukea tätä tiedostoa järjestään alusta asti lävitse vai et.

1. Järjestyksellä on väliä

Monet luterilaiset opettavat siten, ettei järjestyksellä ole väliä: kastettavan ei tarvitse uskoa ennen kasteen ottamista tai suorittamista. Riittää, että kaste suoritetaan oikein ja ihminen uskoo jossakin vaiheessa elämäänsä kasteen välittämään armoon. Näin kasteen välittämä armo toimii pelastuksena läpi elämän. Huomaa, ettei usko Kristuksen tekemään vanhurskauden tekoon eli syntien sovitukseen riitä tuomaan vanhurskautusta ja pelastusta Lutherin teologiassa. Ellei ihminen usko kasteen välittämään armoon ja siihen, että on saanut mitä suurimmat ja pyhimmät lupaukset kasteessa, ei hän voi pelastua. Luther kirjoitti:

"Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua." (Iso Katekismus, Neljäs osa, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)

Jos joku uskoo Kristuksen tekemään vanhurskauden tekoon, mutta hylkää luterilaisen vauvakasteen ja ottaa uskovaisena raamatullisen kasteen Herran Jeesuksen nimeen, aiheutti se Martti Lutherin mielestä tämän henkilön kadotukseen joutumisen. Oppi on täydellisesti toista evankeliumia, millä pyritään tekemään tyhjäksi usko Jeesukseen ja korvataan pyhien Jumalalta saama usko uskolla kasteen välittämään armoon. Luterilaisen täytyy siis uskoa sakramenttiin voidakseen pelastua, mutta muille riittää usko Jeesuksen suorittamaan syntien sovitukseen.

Luther toi tätä ideaa ilmi Isossa Katekismuksessa opettaessaan kasteesta. (Iso katekismus, Neljäs osa, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html) Hän opettaa tässä myös sitä, että kasteen suorittaa Jumala eikä ihminen. Kirjoitan myöhemmin lisää siitä aiheesta, onko kaste Jumalan teko ja mikä kaste pelastaa.

Lutherin mukaan uskolla pitää olla jokin näkyvä kohde ja se kohde on kastevesi. Hän kirjoitti:

"...uskolla tulee olla jokin kohde, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen." (Iso katekismus, IV osa, Kaste.)

Luther opetti kastetta ikään kuin "Kristus ja kaste olisivat yksi ja sama asia". Kun uskomme tarttuu kiinni veteen, voimme saavuttaa pelastuksen. Vaellamme koko elämämme kasteessa ja palaamme siihen kerta toisensa jälkeen, kun olemme langenneet. Luther vertaa kastetta laivaan, missä me pelastumme, jos pysymme laivassa. Raamatussa pelastavan laivan paikalla esitetään aina Jeesus Kristus, ei koskaan kastetta. Lutherin opissa kaste on syrjäyttänyt kaikin puolin Kristuksen ja korvannut hänet. Moni luterilainen ei uskalla uskoa suoraan Kristukseen vaan uskoo ikään kuin kasteen läpi. Moni luterilainen ei luota Kristuksen tekemään vanhurskauden tekoon vaan ihmisten suorittamaan uskonnolliseen rituaaliin. Ilman kastetta ihminen ei voi olla Kristuksessa muutoin kuin poikkeustapauksessa: silloin, kun uskovaisen vauvaa ei ehditä kastaa ennen tämän kuolemaa.

Vaikka luterilaiset opettavat, ettei järjestyksellä ole väliä, käyttävät he paljon aikaa ja näkevät vaivaa selittääkseen sen, miten vauvat uskovat Jumalan sanaan. Vaikuttaa siltä, että järjestyksellä on sittenkin väliä. Onhan selvää, että ihmisen täytyy ensin syntyä ennen kuin hän voi syödä. Tämä pätee mm. ehtoollisessa. Ellei lapsi ole syntynyt, ei se voi syödä Herran ruumista eikä juoda hänen vertaan. (Tämä on vertauskuvaa, mutta Martti Lutherin mielestä uskovainen syö oikeasti Jeesuksen ruumista ja hänen vertaan ehtoollisessa!)

Jumalan lasten ruoka on Jeesuksen esikuvan mukaan Jumalan tahdon tekemistä. (Joh 4:34.) Kasteen ottaminen on Jumalan käskyn tottelemista myös Lutherin mielestä. Koska totteleminen on Jumalan tahdon tekemistä, on se vertauksen mukaan myös syömistä. Jotta lapsi voi syödä, pitää hänen olla ensin syntynyt. Tämänkin perusteella ihmisen pitää syntyä ensin uudesti ylhäältä ja vasta sitten hän voi syödä Jumalan ruokaa eli totella Jumalaa ja ottaa kasteen.

Raamatussa sanotaan Jeesusta elämän leiväksi ja Jumalan sanaa maidoksi. (Joh 6:35,48; 1Piet 2:2) Niin kuin vauva syö (tai juo) maitoa, tulee meidän syödä Jumalan sanaa, että kasvaisimme sen kautta hengellistä kasvua ja pelastuisimme. Me juomme myös Pyhää Henkeä, niin kuin on kirjoitettu. (1Joh 4:13; Joh 7:37-39; 1Kor 12:13) Jeesus puhui syömisestä edelleen niin, että hänen ruokansa on se, että hän tekee taivaallisen Isän tahdon. (Joh 4:34) Samaa ruokaa tulee meidän nauttia, jos mielimme päästä perille asti taivaaseen. (Matt 7:21-29) Jos joku hylkää Jeesuksen sanat, on Jeesus hylkäävä hänet. (Joh 14:20-24) Kun tarkkailemme kastetta, näemme siinä paljon ihmisen tekoja ja kuuliaisuutta. Kaste on tätä taustaa vasten hengellistä ruokaa, jota vain syntynyt lapsi voi syödä: se on Jumalan tottelemista.

Ihminen uskoo aina Jumalan sanaan ennen kuin ottaa kasteen Raamatun opettamalla tavalla. Myös luterilaiset väittävät, että vauvat uskovat, kun heidät kastetaan. Luther ei voinut kuitenkaan olla varma siitä, uskovatko lapset vai eivät. Hänen teksteistään voi päätellä, että hän pikemmin toivoi ja rukoili sellaista, että vauvat uskoisivat ja Jumala antaisi heille uskon. Tämä käy ilmi ainakin Ison katekismuksen kasteopetuksesta.

"Tuomme lapsen kasteelle ajatellen ja toivoen, että hän uskoisi. Me myös rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle uskon. Mutta emme me tähän hänen kastettaan perusta, vaan yksinomaan siihen, että Jumala on käskenyt kastaa." (Iso katekismus, Osa 4, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)

Augsburgin tunnustuksen puolustuksen mukaan vauvoilla ei ole luonnostaan uskoa, joten uskon täytyisi tulla tämän käsityksen mukaan lapseen vasta kasteessa tai kasteen jälkeen.

"Edelleen opetetaan, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka luonnollisella tavalla syntyvät, sikiävät ja syntyvät synnissä. Tämä merkitsee sitä, että he kaikki äidinkohdusta asti ovat täynnä pahaa himoa ja taipumusta ja ettei heillä luonnostaan voi olla mitään todellista jumalanpelkoa eikä mitään todellista uskoa Jumalaan." (Augsburgin tunnustuksen puolustus, Perisynti.)

Uuras Saarnivaara siteerasi Lutheria kirjasta kirkon Babylonian vankeus näin: "Luther painottaa, että usko evankeliumin lupaukseen "vanhurskauttaa ja täyttää kasteen merkityksen... Niin pian kuin me alamme uskoa me... alamme elää Jumalalle... Usko on siksi hengellinen kaste" (Babyl.vank.WA,6:532ss.)." (Tohtori Uuras Saarnivaara: Lapsikaste ja pelastus luterilaisuudessa, Valoa ristiltä 10/1997.
http://kotisivu.dnainternet.net/hottiv/vr/jutut/saarnivaara.html) Tämän mukaan Luther olisi opettanut hengellistä kastetta vauvakasteen lisäksi, mikä tarvitaan pelastumiseen. Vapaissa suunnissa tätä kastetta kutsutaan yleisesti uudeksisyntymiseksi tai uudestisyntymiseksi, mutta kirkon piirissä se tunnetaan nimellä "paluu kasteen armoon".

Luther piti uudestisyntymistä ja uskoa identtisinä asioina. Hän sanoi Galatalaiskirjeen selityksessään: "Hengellinen syntymähän on täsmälleen samaa kuin usko." Koska Luther sijoitti uudestisyntymisen kasteen toimittamisen hetkeen, piti hän itse asiassa uskon syntymistä kastehetkeen sijoittuvana, jos olen oikein ymmärtänyt vajavaisia lähteitäni. (Väinö Hotti: Luterilainen kasteoppi tarvitsee tarkistusta.
http://kotisivu.dnainternet.net/hottiv/vr/jutut/kaste.html) Tämän kanssa on kuitenkin ristiriitaisia tai vaikeasti tulkittavia opinkohtia Lutherin teksteissä.

Luterilainen teologia on tässä kohden pahasti solmussa. Toisaalta he opettavat, että kaste otetaan vastaan uskon kautta, mutta toisaalta juuri kaste välittää uskon. Lopulta ei ole mitään väliä sillä, uskooko kastettava vai ei, sillä kastettavan epäusko ei mitätöi kastetta. Jos joku luterilainen pappi kastaa aikuisen jumalattoman – mitä he tekevät jatkuvasti, kun kastetta eri syistä pyydetään – eikä kastettu henkilö usko kasteenkaan jälkeen Jeesukseen tai tuota hyvää hedelmää, niin tämä ei mitätöi kasteen aitoutta heidän mielestään. Myöskään papin usko tai epäusko ei vaikuta kasteen pätevyyteen. Tässä opin kohdassa luterilaiset ovat oikeassa. Jopa jumalattoman papin suorittama kaste on luettava päteväksi eikä sitä pidä uusia. Kaste vedessä ei vaikuta kuitenkaan sitä, mitä kaste Hengessä tekee eli syntien anteeksiantamusta, seurakuntaan liitetyksi tulemista, Pyhän Hengen lahjan saamista ja sielun pelastumista synniltä sekä synnin seuraamuksilta, joista viimeinen ja pahin on ikuinen rangaistus, toinen kuolema. (Matt 25:46; Ilm 20:6-15.)

"Kaste ei lepää uskon varassa vaan usko lepää kasteen varassa!" on luterilaisten lentävä iskulause. He opettavat, että kasteessa saadaan kaikki Jumalan lupaukset, mutta käytännössä tämä ei toimi ainakaan aikuisena kastettavien jumalattomien kohdalla. Jumala edellyttää kastettavalta uskoa eikä jumalattoman kastamisesta ole tälle mitään hyötyä, koska tämä ei usko. Sakramenttiopin mukaan sakramentista ei ole hyötyä, ellei sakramentista osalliseksi tullut usko sakramentin välittämään armoon!

Lutherin oppi uskon ja kasteen välisestä järjestyksestä on ristiriitainen hänen eri teoksissaan. Eräässä kastesaarnassaan hän edellyttää selvästi vauvan tai yleensä kastettavan omaa uskoa ennen kastetta tai viimeistään kasteen aikana. Tämä usko välittyy hänen oppinsa mukaan kastettavaan seurakunnan esirukousten kautta, jolloin vauvan usko ei ole seurakunnan uskoa vaan Jumalan antamaa omaa uskoa, mikä syntyy seurakunnan esirukousten vaikutuksesta. Tällä selityksellä Luther luuli selviävänsä paavin kasteopin kiemuroista, jonka mukaan kaste pelastaa tehtynä tekona eikä vauvojen tarvitse uskoa kasteessa. Lutherin oma opetus on silti yhtä ristiriitainen ja Raamatun vastainen kuin paavin oppi.

Luther sanoi näin:

"Suoralta kädeltä siis päätämme: kaste ei auta ketäkään eikä sitä ole annettava kenellekään, joka ei omasta puolestaan usko; ilman omakohtaista uskoa ei ole ketään kastettava. Pyhä Augustinus itsekin sanoo: »Non sacramentum iustificat, sed fides sacramenti", Sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramentin uskominen...
Uskon täytyy nimittäin olla saapuvilla ennen kastetta tai ainakin kastettaessa, sillä muutoin lapsi ei pääse vapaaksi perkeleestä ja synneistä." (Kolmas loppiaisen jälkeinen sunnuntai, Evankeliumisaarna, kohdat 26. - 27, löytyy Googlen haulla. Lähde: Martti Luther, Kirkkopostilla, Toinen osa ss. 75 – 90.)

Lutherin teologiassa usko Jeesuksen tekemään vanhurskauden tekoon ei riitä tuomaan pelastusta vaan sen lisäksi uskovaisen on otettava kaste. Ilman kastetta ei kukaan voi pelastua ja olla kristitty, jos Lutheria ja tunnustuskirjoja on uskominen.

"Olemme nyt käyneet lävitse yhteisen kristillisen opin kolme pääkohtaa. Niiden lisäksi on vielä puhuttava kahdesta sakramentistamme, jotka Kristus on asettanut ja joiden sisältö on myös opetettava ainakin lyhyesti ja helppotajuisesti kaikille kristityille, koska ilman niitä kukaan ei voi olla kristitty."

"Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua." (Iso Katekismus, Neljäs osa, Kaste." http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)

"Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä." (Augsburgin uskontunnustus, IX Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html)

Uskon ja kasteen välisestä järjestyksestä kertoo myös luterilaisten seuraava opetus rippiin liittyen.

"Myös ne, jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä. Aivan samoin on täysi-ikäisen täytynyt ensin kuulla, että (Mark. 16:16) "se joka uskoo ja kastetaan, pelastuu", vaikka he alkuun jäisivätkin epäuskoon ja vasta vuosikymmenen kuluttua saisivat Hengen ja kasteen."" (Schmalkaldenin opinkohdat. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html)

Tässä käy ilmi jälleen kerran se, että uskon kohde on kasteen vesi eikä Kristus Jeesus ja hänen tekemänsä vanhurskauden teko. Jos ihminen on kuullut vuosia ennen kastetuksi tuloaan evankeliumia, ei siitä ole hyötyä ennen kuin hän ottaa kasteen ja saa Hengen kasteessa. Pelkkä usko Jeesuksen vanhurskauden tekoon ja evankeliumiin ei ketään hyödytä, jos hylätään sakramentti ja kasteen välittämä armo. Kastetta edeltävä usko muuttuu pelastavaksi uskoksi vasta sitten, kun uskova saa kasteessa luvatun Pyhän Hengen. Näin vain kaste välittää pelastavaa armoa ja sitä edeltävä usko ei vanhurskauttamiseen ja pelastukseen ilman kastetta mitään hyödytä. Kaste on ehdottoman välttämätön pelastukseen ja vain kasteelle tulevan kuolema on pätevä syy pelastua ilman kastetta. Tämä siis Lutherin virheellisen Raamatun tulkinnan ja väärän opin mukaan.

Kaste on ehdottoman välttämätön pelastumiselle luterilaisen opin mukaan. Se käy ilmi vielä seuraavista kohdista, mitkä ovat Tunnustuskirjoissa.

"Meidän täytyy siis pitää lujasti kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä." (Schmalkaldenin opin kohdat, Rippi. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html)

"joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen." (Iso Katekismus, osa 4, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)

Lutherin opetus uskon ja kasteen järjestyksestä sekä uskon vaatimuksesta ennen kastetta tai viimeistään kasteen hetkellä on ristiriitainen. Luther opetti nimittäin, ettei ketään tulisi kastaa, ellei tällä ole omakohtaista uskoa ennen kastetta tai viimeistään kasteessa. Toisaalta luterilaiset opettivat, ettei kastettavan tarvitse uskoa eikä edes kastajan, koska myös jumalaton pappi voi kastaa ja kaste on pätevä, vaikka se jumalattomalle suoritettaisiin. (Augsburgin uskontunnustus, VIII Mitä kirkko on?) Kasteen sakramentti vaikuttaa jopa jumalattomissa. Luther kirjoitti kirjassaan "Kirkon Baabelin vankeudesta" näin:

"Uskovaisen kirkon rukous, jolle kaikki on mahdollista ja joka tuo lapsen kasteelle, sekä lapseen vuodatettu usko muuttaa, puhdistaa ja uudistaa pienokaisen... Tässä mielessä myönnän kernaasti, että uuden liiton sakramentit voivat antaa armoa ei ainoastaan niille, jotka eivät ensinkään vastusta, vaan sellaisillekin, jotka vastustavat uppiniskaisesti. Sillä mitä voivatkaan kirkon usko ja uskon rukous saada aikaan."

Me tiedämme kokemuksesta, ettei kirkon tai edes seurakunnan rukous voi välittää kastettavaan uskoa, jos tämä päättää vastustaa kuolemaansa asti evankeliumia ja Herraa Jeesusta. Näin ollen vesikasteen suorittamisesta ei ole mitään hyötyä jumalattomalle eikä jumalattomia ole lupa kastaa. Lutherkaan ei sitä hyväksynyt, mutta nykyään luterilaiset kastavat surutta kaikkia jumalattomia ja jakavat heille ehtoollista toivoen, että Jumalan armo ja usko välittyisi niiden kautta. Eräs evankeelinen lääkäri ja maallikkouskova on antanut sellaisen neuvon uskosta osattomalle, että käy vain paljon kirkossa ja nauttii ehtoollista, niin usko välittyy sakramentin kautta häneen. Jos joku jumalaton haluaisi tulla uskoon, mutta ei voi, niin tällaiset evankeeliset olisivat mahdollisesti valmiita kastamaan jumalattomia, että usko välittyisi heihin sakramentin kautta. Uskoa ei siten edellytetä ennen kastetta vaan sen toivotaan välittyvän kastettavaan kasteen aikana. Luterilaiset eivät voi kieltäytyä virkansa puolesta, jos joku vaatii päästä kasteelle, vaikka pappi tietää, ettei se kasteelle aikova usko. Mikä estää pappia kastamasta jumalattomia, kun siihen on annettu epävirallinen lupa itsensä Lutherin toimesta? Uskoa ei tarvita, jotta sakramentti olisi pätevä ja toisi pelastuksen, mikäli kastettu uskoisi myöhemmin sakramentin välittämiin lupauksiin.

Päätämme tämän kohdan perusteella sen, että Lutherin oppi on sisäisesti ristiriitainen eikä voi pysyä koossa maahan hajoamatta. Luther ei saanut kasteoppiaan Jumalalta vaan paavilta, niin kuin hän Galatalaiskirjeen selityksessä sivulla sata toteaa. Tästä syystä vauvojen kastamisen perinne on hyljättävä ja siirryttävä takaisin alkuperäiseen raamatulliseen uskovien kasteen käytäntöön. Luterilaiset veljet ja sisaret ovat tervetulleita vapaiden suuntien kristittyjen joukkoon, kun vain hylkäävät väärän kasteopin omassa elämässään.

Samassa uskovien yhteisössä ei voida harjoittaa sekaisin vauvojen kastamista ja uskovien kastetta, jos yhteisön tarkoitus on toimia Jumalan seurakuntana omalla paikkakunnallaan. Sellainen yhteys perustuu valheeseen ja on teennäistä nöyristelyä, ihmisille mieliksi olemista ja lihallista synnissä elämistä. Jos luterilaisten tai muiden vauvojen kastamista harjoittavien kanssa harjoitetaan yhteyttä, täytyy sen rajoittua seurakunnan ulkopuolisiin yhdistyksiin, järjestöihin ja seuroihin, jotka eivät väitäkään olevansa sen paikkakunnan Jumalan seurakunta tai ylipäätään seurakunta. Seurakunnassa ruumiin jäsenten tulee alistua seurakuntakuriin ja apostolien opetukseen. Sen vuoksi vauvojen kastetta ei saa opettaa eikä harjoittaa seurakunnan sisällä.

Sivun alkuun

2. Uudestisyntyminen ilman kastetta ja ennen kastetta

Luterilaiset joutuvat tunnustamaan käytännön elämän ja Uuden Testamentin todistuksen edessä, että pelkkä Jumalan sana ja Henki ovat voimalliset synnyttämään ihmisen uudesti ylhäältä. Kastetta vedessä ei tarvita, jotta joku voisi syntyä uudesti ylhäältä. Tämä näkyy selväsi Korneliuksen ja hänen ystäviensä tapauksesta. (Apt 10:43-48; 11:11-18; 15:7-11) He syntyivät uudesti ylhäältä Pietarin saarnan aikana, mikä poisti esteen kasteen suorittamiselta. Myös etiopialaisen hoviherran kohdalla näemme uskon syntyneen ennen kuin hänet oli lupa kastaa. (Apt 8:35-40)

Raamatussa tai käytännön elämässä ei ole nähtävissä sellaista, että joku syntyisi uudesti ylhäältä kasteen toimitushetkellä. Vesikaste ei myöskään synnytä uskoa tehtynä tekona. Jos jumalaton kastetaan luterilaisten opettamalla tavalla, niin hän ei usko kasteen jälkeen Jumalaan. Tämä todistaa sen, ettei kasteen vesi välitä Jumalan armoa, vaikka siihen yhdistettäisiin Jumalan sana luterilaisen opin mukaisella tavalla, sakramenttia halventamatta. Täten voimme todeta, ettei luterilaisten toimittama kaste saa aikaan pelastavaa uskoa ihmisessä.

Jos vesikaste synnyttäisi uskon ja Jumala toimisi sen välityksellä, niin jopa niskurit syntyisivät uudesti ylhäältä sakramentissa. Luther itse asiassa väitti, että näin tapahtuisi. Luther kirjoitti kirjassaan "Kirkon Baabelin vankeudesta" näin:

"Uskovaisen kirkon rukous, jolle kaikki on mahdollista ja joka tuo lapsen kasteelle, sekä lapseen vuodatettu usko muuttaa, puhdistaa ja uudistaa pienokaisen... Tässä mielessä myönnän kernaasti, että uuden liiton sakramentit voivat antaa armoa ei ainoastaan niille, jotka eivät ensinkään vastusta, vaan sellaisillekin, jotka vastustavat uppiniskaisesti. Sillä mitä voivatkaan kirkon usko ja uskon rukous saada aikaan."

Jotta kirkon opetus olisi mahdollisimman ristiriitainen, kirjoitti Luther vuonna 1518 näin:

"Joka uskoo, hänellä on; joka ei usko, häntä ei auta edes sakramenttikaan”, ja lisää: ”Tästä ajatuksesta olen pitävä kiinni kuolemaani asti, ja mieluummin kuin että sen peruuttaisin, kiellän kaiken muun." (Pekka Lattu: Rajankäyntiä kastekysymyksestä 1966/ Olli-Pekka Tuikkala, Raamatullinen kaste. http://www.jeesusonherra.com/RaamatullinenKaste.pdf)

Sivun alkuun

Uskoontulevien kaste syntien anteeksisaamiseksi

Meidän päivinämme on lisääntynyt paljon opetus syntien anteeksisaamisesta "uskovana" otetun kasteen aikana. Ensin tulee uskoa evankeliumin sanomaan eli pitää se totena. Sitten pitää uskoa lupaukseen syntien anteeksisaamisesta kasteessa eli vesitoimituksen hetkellä. Sitten tulee muuttaa mieli ja ottaa kaste vedessä syntien anteeksisaamiseksi. Silloin saadaan kasteessa "koko sydämen usko", mikä on eri asia kuin kastetta edeltävä evankeliumin totena pitäminen ja kasteen lupausten eli kasteen sakramenttiin uskominen. Näin usko kasteen sakramenttiin vanhurskauttaa kastettavan tekojen myötä, kun tämä tekee teon ja antaa kastaa itsensä. Syntejä ei saa tämän teorian mukaan anteeksi ennen kasteen ottamista kuin poikkeustapauksissa.

Kaste on opin mukaan syntien anteeksisaamisen ja pelastumisen paikka. Kastetta edeltävä syntien anteeksipyytäminen Jumalalta rukouksen kautta ei ole oikea tapa tulla uskoon, saada synnit anteeksi, saada Pyhä Henki ja pelastua. Syntien anteeksipyyntöä rukouksessa pidetään syntinä eli lain tekona, jolla yritetään varastaa Jumalan kunnia ja pelastaa itse itsensä. Vain kaste on Jumalan teko ja siinä hetkessä Jumala lahjoittaa pelastavan uskon. Kastetta edeltävä usko ei ole pelastavaa uskoa kuin korkeintaan poikkeustapauksissa.

Uudestisyntyminen on kytketty tässä opissa kiinteästi vedessä tapahtuvaan uskoontulevien ja jumalattomien ihmisten kasteeseen, mikä päättää uudestisyntymisen prosessin. Opetuksen mukaan evankeliumin totena pitävä ja uskoontuleva on jumalaton siihen asti, kun uudestisyntyy ja pelastuu veden alla ollessaan eli kasteessa. Jos joku ei mene kasteelle uskottuaan evankeliumin, niin hän jää ikään kuin keskensyntyiseksi, vaikka vaeltaisi Raamatun ohjeiden mukaan ja uskoisi Jeesukseen.

Osa tämän opin kannattajista ei pidä lainkaan mahdollisena pelastumista ilman vesikastetta, jos kasteen puuttumiselle ei ole ylivoimaista estettä kuten kasteelle tulevan kuolema ennen kasteen ottamista. Silloin pelkkä aikomus ottaa kaste riittää tuomaan syntien anteeksiannon ja pelastuksen.

Tämän jyrkemmän linjan kannalla olevat eivät pidä kristittyinä muita kuin vedessä kastettuja uskovaisia.

Osa opin kannattajista uskoo, että myös luterilainen tai joku muu kasteesta osaton voi pelastua ja saada synnit anteeksi. He opettavat silloin kahta pelastuksen tietä:

  • 1) uskon ja mielenmuutoksen kautta
  • 2) uskon ja kasteen kautta, jolloin uskon kohde on kasteessa saatava "koko sydämen usko", syntien anteeksiantamus, Pyhä Henki, seurakuntaan liitetyksi tuleminen ja pelastus.

Opissa ei eroteta toisistaan vedessä kastamista ja Hengessä Kristuksen ruumiin jäseneksi kastetuksi tulemista. (Apt 19:5; 1Kor 12:12,13,27.) Kaste vedessä Herran Jeesuksen nimeen ja kaste Kristukseen Pyhässä Hengessä ajatellaan yhdeksi kokonaisuudeksi, missä kaste vedessä voi tapahtua pitkän ajan kuluttua uskon ilmestymisen jälkeen. Kaste vedessä päättää silloin uudestisyntymisen prosessin, mikä voi kestää jopa 17 vuotta niin kuin kävi eräälle opin julistajalle.

Mihin oppi kaatuu

Oppi kaatuu siihen, että Jumalan silmissä on vain pelastuneita tai kadotukseen matkalla olevia ihmisiä. Jokaisen jumalattomuudesta Jumalan tykö kääntyneen ihmisen elämässä on tietty hetki, milloin Jumala luki hänelle vanhurskaudeksi hänen uskonsa. (Room 4:1-8.) Hän sai silloin syntinsä anteeksi ja pelastui: hänestä tuli Jumalalle otollinen uskon kautta. Tämä hetki on ihmisen uudestisyntymisen hetki.

Jos joku ottaa Jumalan vaikuttaman uskon kautta vastaan Herran Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan sanan, niin hän syntyy uudesti ylhäältä Jumalasta Jumalan lapseksi siinä hetkessä. (Joh 1:12,13; 1Tess 1:2-7; 2:13; 6:1,2; 1Joh 5:1.) Sitä varten ei tarvitse kävellä veteen kastetta saamaan. Jumala kastaa mielensä muuttavan ja kääntyvän sielun Pyhässä Hengessä Kristuksen ruumiin jäseneksi välittömästi, kun tämä ottaa vastaan Jumalan Pojan ja uskoo evankeliumin sanoman. (Efe 1:13,14.) Hänen syntinsä pyyhitään pois sillä sydämenlyönnillä. (Apt 3:19.)

Historian todistus alkuseurakunnasta tähän päivään

Kirkkohistoriassa ei tunneta sellaista tapaa, että uskovaisia tai oikeammin uskoontulevia olisi kastettu vedellä Herran Jeesuksen nimeen "syntien anteeksisaamiseksi". Sellainen opetus on myöhempää perua: sitä ei tunnettu alkuseurakunnassa, ei ensimmäisillä vuosisadoilla eikä 1500-luvun uskonpuhdistuksen aikana tai sen jälkeenkään. Ilmiö on tämän viimeisen ajan villitys, mikä kertoo osittain siitä, mistä siinä on kysymys: väkevästä eksytyksestä.

4. Onko kaste Jumalan teko?

Usko on Jumalan teko

Luther opetti kasteesta, että se on Jumalan teko eikä ihmisen teko. Raamatussa ei opeteta kastetta Jumalan tekona vaan siellä sanotaan, että usko on Jumalan teko.

"Jeesus vastasi ja sanoi heille: `Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt´." (Joh 6:29)

Ihminen subjektina ja objektina

Ihminen ei ole kasteessa pelkkä passiivinen objekti vaan myös aktiivinen subjekti. Hän kävelee veteen, antaa kastaa itsensä ja kävelee vedestä pois. Ihminen antaa kastaa itsensä ja ottaa kasteen (tekijä eli subjekti), mutta hänet myös kastetaan, jolloin toinen ihminen on kastaja ja ihminen teon kohde. (teon kohde eli objekti)

Puhdas uskon kautta vanhurskautuminen ilman tekoja

Paavali kirjoitti Tiitukselle näin:

"pelasti hän meidät – ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta – vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta..." (Tiit 3:5)

Paavali ja muut kristityt hänen kanssaan olivat pelastuneita, mutta eivät lain tekojen tai uskon tekojen kautta. (uskon teot, 2Tess 1:11-12) Pelastusta ei ole tämän perusteella mahdollista saada minkään ihmisen suorittaman teon kautta vaan yksin armosta, uskon kautta, joka on Jumalan teko. (Joh 6:29) Kaste on täynnä kastettavan omia tekoja – suostumista kastettavaksi, kävelemistä veteen ja vedestä pois – sekä kastajan tekoja. Näin ollen Jumala ei voi tehdä pelastavaa tekoaan vesikasteen aikana, koska ihminen tekee siinä joko lain teon tai uskon teon. Käytännössä Jumala pelastaa ihmisen yksin armoasta, uskon kautta, minkä hän vaikuttaa sanansa ja Pyhän Hengen kautta. (Room 10:17; Hebr 2:1-4; 4:1-2)

Jumala kastajana

Jotkut selittävät kastetta siten, että siinä toimii Jumala kasteen suorittajana, kastettava on pelkkä passiivinen objekti ja kastaja agentti, jota Jumala käyttää välikappaleena aivoituksensa toteuttamiselle. Kasteen suoritusta ja ulkoisen armonvälineen eli veden käyttöä verrataan Jumalan sanan saarnaamiseen. Siinäkin toimii ihminen sanan välittäjänä, mutta uskon synnyttää Jumala Pyhän Hengen kautta. Näin ollen ihminen ei olisi ratkaisevassa asemassa uskon syntymiselle ja pelastumiselle vaan Jumalan sana, mikä tulee eläväksi ihmisen sydämessä Pyhän Hengen avatessa sydämen ottamaan vaarin siitä, mitä Jumala puhuu.

Tämä perustelu on nerokas tapa puolustaa epäraamatullista kastetta. Ainoa seikka, mikä tekee tyhjäksi tämänkin vastaväitteen on se, että kaste on joka tapauksessa uskon teko, jonka Jumala vaikuttaa, mikäli kastettava uskoo ennen kastetta. (2Tess 1:11-12) Jos hän ei usko ennen kastetta, tekee hän lain teon ja on kirottu yrittäessään vanhurskautua lain teon kautta. (Gal 3:10; 2:15-21) Jos hän tekee uskon teon, niin hän ei pelastunut "vanhurskaudessa tekemänsä teon ansiosta". (Tiit 3:5) Näin ollen voimme aiheesta kysyä sakramenttiin uskovilta seuraavaa:

Onko kaste

1. lain teko, jolloin kastettava on kirottu? (Gal 3:10)
2. uskon teko, jolloin kastettava ei pelastu vanhurskaudessa tekemänsä teon ansiosta. (Tiit 3:5)

Koska kumpikin vaihtoehtoinen teko tekee tyhjäksi armosta ja uskon kautta pelastumisen ilman tekoja, jää jäljelle puhtaasti uskon kautta pelastuminen, minkä vaikuttaa Jumala sanansa kautta. (Room 10:17) Näin emme sotke puhtaaseen uskonvanhurskausoppiin ihmisten tekoja ja oppeja, jotka ovat ihmisten käskyjä. (Matt 15:1-9) Oppi pelastumisesta vesikasteen toimitushetkellä on turha perinnäissääntö, minkä avulla pyritään tekemään tyhjäksi uskon kautta pelastuminen ja Jumalan sana, hänen aivoituksensa meitä kohtaan. (Luuk 7:29-30; Efe 1:8-14)

Kaste on uskon teko ja kuuliaisuutta

Kaste on tietysti Jumalan teko sen vuoksi, että kaikki uskon teot ovat Jumalan vaikuttamia tekoja. (Efe 2:10; Jes 26:12; Apt 15:4) Niillä ei ansaita silti pelastusta. Toisaalta "usko ilman tekoja on kuollut". Siksi on oikein sanoa, ettei ihminen tule vanhurskaaksi yksin uskosta vaan myös teoista. (Jaak 2:10-26)

Kasteen ottaminen on välitöntä seurausta siitä, kun joku on tullut uskoon ja syntynyt uudesti ylhäältä uskomalla Jumalan sanan vaikutuksesta ja Jumalan tekona Jeesukseen Kristukseen. (Mar 1:15; Joh 6:29; 4:1-2; Apt 8:5-12,35-40; 10:34-48; 26:17-20) Kaste on siten Jumalan vaikuttama uskon teko, millä ei ansaita pelastusta. (Tiit 3:5; Luuk 17:7-11) Ihminenhän pelastui jo silloin, kun syntyi uudesti ylhäältä, joten hän ei voi pelastua heti kohta uudestaan, kun alkaa tehdä uskon tekoja ja vaeltaa hengen pyhityksessä. Uskon teot eivät tuo mitään lisää Kristuksen tuomaan veren ansioon, mutta eivät ota siitä mitään poiskaan. Uskon teot ovat Kristuksen elämän näkyvä vaikutus uskovan ihmisen sydämessä. (Room 5:5-11; Efe 3:14-21) Jumala vaikuttaa meissä käskyjen pitämistä ja tottelemista, uskon kuuliaisuutta. (Room 1:5; 6:15-17; 8:1-13; 15:17-19; 16:19,26; Apt 5:29-32; Efe 2:1-10)

Mikään uskon teko ei nouse yksinään niin suureen arvoon, että sen kautta saataisiin pelastus. Kaikki uskon teot ovat osa hengen pyhitystä eli pyhää ja puhdasta vaellusta Kristuksessa. (1Piet 1:13-6; 2:1-11; 1Tess 4.1-12; Room 5:20-7:6; 8:4-13; Gal 5:13-26; 2Kor 1:12; 1Tess 2:10-11) Yksi laiminlyönti tai lankeemus ei johda vielä kadotukseen, ellei joku jää sitten tahallaan elämään synnissä ja tottelemattomuudessa. Esimerkiksi tahallinen kasteen ottamatta jättäminen voi koitua kadotukseksi, sillä siinä uhmataan Kristuksen käskyä vastaan. (Matt 28:19-20) Jos Jumala pelastaa jonkun niskoittelevan ja häntä vastaan tahallaan kapinoivan sielun, niin se on hänen asiansa. Minä en sellaista tottelemattomuutta uskalla kenellekään suositella.

Oppi kasteista ja pelastava kaste

On olemassa muitakin kasteita kuin vesikaste. (Hebr 6:2) Näitä ovat kaste Pyhässä Hengessä Kristuksen kuolemaan ja hänen ruumiinsa jäseneksi. Tämä on sama kuin uudestisyntymisen pesu ja Pyhän Hengen uudistus. Toinen kaste on Kristuksen kärsimys ja kuolema. (Luuk 12:50) Jeesuksen tässä mainitsema kaste ei voi olla Johanneksen kaste eikä Pyhällä Hengellä täyttyminen, koska ne olivat tapahtuneet hänelle jo sitä ennen, kuin hän sanoi tulevansa kasteella kastettavaksi. Edellistä kutsutaan myös nimillä "sydämen ympärileikkaus Hengessä" ja "Kristuksen ympärileikkaus", mikä on siis kaste, jonka Jumala tekee vaikuttamansa uskon kautta. (Room 2:28-29; 6:3; 1Kor 12:13; Kol 2:11-12; Tiit 3:5) Tähän Jumalan tekemään tekoon ei tarvita ihmisiä välittäjäksi ja agentiksi. Kaste Pyhässä Hengessä tapahtuu näkymättömässä henkien maailmassa, kun kääntyvän ja kuolleista heränneen ihmisen henki tulee yhdeksi Hengeksi Herran kanssa. (1Kor 6:17; Efe 5:14) Jumala on tehnyt pelastavan tekonsa silloin, kun ihminen on uskonut evankeliumin sanoman. Kaste vedessä tulee ajankohtaiseksi vasta tämän jälkeen.

Uudestisyntyminen Jumalan sanasta ja Hengestä on se kaste, mikä tuo pelastuksen ihmiselle eli siirtää hänet pelastuneeseen olotilaan. Kasteen suorittaja on Jumala. Ihminen on objekti, mutta ei passiivinen vaan tahdollaan Jumalan tekoon myötävaikuttava. Syntinen ja jumalaton antaa Jumalan tehdä pelastavan tekonsa eli hän ottaa vastaan lahjana tarjotun uskon, armon ja Jumalan sanan, minkä kautta Jumala itse asettuu asumaan ihmisen sydämeen Pyhän Hengen kautta. (Joh 6:29; 14:14-28; Room 8:9; 2Kor 5:17-6:2; Efe 1:13-14; 3:14-21)

Asemallinen ja jatkuva pyhitys

Uskovaisen elämä on jatkuvaa pyhitystä eli puhdistautumista synnistä ja erottautumista maailman hengestä, vaikka hänet on pyhitetty kertakaikkiaan Kristuksen veren ja ruumiin uhrin kautta. (Hebr 10:14; 13:12; 12:1-17) Pelastava pyhitys on ns. "asemallinen pyhitys", mikä tarkoittaa meidän asemaamme Jumalan lapsena uskon perusteella, mihin ei tarvita ihmisen omia tekoja. Uskovainen kelpaa joka hetki Isälle Jumalalle täysin Kristuksen vanhurskauden teon ansiosta. Tähän ei vaikuta se, kuinka kauan ihminen on ollut uskossa ja miten pitkälle pyhitys on edennyt. Ihminen pelastuu, jos vain pysyy Kristuksessa ja uskoon perustautuneena. (Joh 15:1-6; Room 11:11-23; Kol 1:21-23; 1Kor 15:1-3; Apt 13:43; 14:22)

Tämän lisäksi on ns. "jatkuva pyhitys", minkä aikana uskovainen kasvaa hengellistä kasvua ja muuttuu sisällisen ihmisensä puolesta yhä enemmän Kristuksen kaltaiseksi Pyhän Hengen ja Jumalan sanan vaikutuksesta. (Joh 17:17; 2Kor 3:17-18; Efe 4:11-5:21) Jatkuvasta pyhityksestä on mahdollista myös luopua, mikä tarkoittaa sydämessä tapahtuvaa mielenmuutosta ja kääntymistä pois Jumalan armosta. Esimerkkinä tästä luopumuksesta mainittakoon kaikki riivaajien hengistä peräisin olevat harhaopit, joissa luottamus pelastuksen suhteen pannaan johonkin muuhun kohteeseen kuin suoraan Jeesuksen vanhurskauden tekoon.

Asemallinen ja jatkuva vanhurskautuminen

Versio 1

Usko ja teot eivät ole toistensa vastakohta. Uskon vastakohta on epäusko ja tekojen vastakohta tekemättömyys. Asemalliseen pelastumiseen eli Jumalan lapseksi pääsemisen ja vanhurskautumisen kannalta tekojen vastakohta on armo: me emme pelastu tekojemme ansiosta emmekä itsemme kautta vaan armosta, uskon kautta. (Efe 2:8-10; Room 3:19-4:5) Me olemme hänen tekonsa, kun olemme uskoneet Jumalan Poikaan, mutta meistä ei tullut Jumalan lapsia tekojen kautta vaan uskossa kuulemisen kautta. (Joh 6:29; Room 10:8-17; Gal 3:1-27)

Teot eivät ole uskon vastakohta vaan usko saa aikaan uskon tekoja, silloin kun usko on Jumalan vaikuttamaa pelastavaa uskoa eikä pelkkää totena pitämistä. (2Tess 1:11-12; Jaak 2:10-26; 1:21-22) Riivaajilla on kuollutta uskoa, kun he uskovat, että Jumala on yksi. (Jaak 2:19) Ne tietävät todeksi Jeesuksen ylösnousemisen, koska olivat paikalla sitä näkemässä ja todistamassa. Usko Jeesuksen ylösnousemiseenkaan ei riitä siten tuomaan pelastusta. Pelastava usko ei ole evankeliumin totena pitämistä vaan luottamusta Jumalaa ja hänen oikeita lupauksiaan kohtaan. Jos luotat valheisiin, ei se sinua auta. Valheeseen ripustautuminen on samaa kuin lihan käsivarteen turvaaminen: se on kirouksen alaista turhaa jumalanpalvelemista. (Jer 17:5)

Ihminen pelastuu ainoastaan siinä tapauksessa, että Kristus asuu Pyhässä Hengessä hänen sydämessään uskon kautta. (Efe 3:14-21; Room 8:9-16; Gal 4:6)

Riivaajien ja kadotettujen usko on pelkkää totena pitämistä, mutta se ei johda Hengen hedelmään, ihmisen mielen muuttumiseen vanhurskaaksi Kristuksen mieleksi ja Jeesuksen hyvien luonteenpiirteiden esiin tulemiseen. (Luuk 1:17; 1Kor 2:16; Gal 5:22-24; Joh 15:1-6) Jos ihminen on syntynyt uudeksi luomukseksi, näkyy hänessä myös Kristuksen elämä ja se ilmenee hyvinä tekoina sekä totuuden sanasta kiinni pitämisenä. (Joh 14:20-24; Matt 7:21-29) Hengen hedelmän kasvaminen eli sisällisen ihmisen luonteen ja mielen muuttuminen saa aikaan uskon tekoja, joilla ei ansaita pelastusta, mutta ne ovat välttämättön seuraus pelastetuksi tulemisestä, sillä "Kristus ei voi kieltää itseään", kun asuu uskovan sydämessä. (2Tim 2:10-26)

Jos olet Kristuksessa, niin "Kristus saa sinussa muodon" ja Jumala muuttaa sinun sisällistä ihmistäsi kirkkaudesta kirkkauteen Kristuksen kaltaisuutta kohden, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki. (Gal 4:19; 2Kor 3:17-18.) Sinä et ole ylen lihallinen ja syntinen ihminen, jos olet uusi luomus Kristuksessa. (2Kor 5:17; Gal 6:15) Sinä olet silloin pyhä ja vaellat Jumalan pyhyydessä sekä puhtaudessa: sinusta tulee nuhteeton ja tahraton Jumalan lapsi. (2Kor 1:1:12; 1Tess 2:9-11; Efe 5:25-27; Kol 1:28-29; 1Piet 1:13-16; 2Piet 3:14)

Raamatussa ei opeteta kuollutta uskoa, joka ei näy hyvinä tekoina. Siellä mainitaan ainoastaan tekoina näkyvä Jumalan Pojan usko, mikä voi sielun pelastaa. (Tiit 2:11-14; 2Tim 3:13-4:4) Ihminen pelastuu siten uskosta ja teoista: nimittäin uskosta ja uskon teoista. (2Tess 1:11-12) Usko on kuollutta riivaajien uskoa, jos se ei vaikuta hyviä tekoja. (Jaak 2:10-26; 1Tim 4:1-16)

Jos usko on Jumalan vaikuttamaa pelastavaa uskoa, asuu Kristus sydämessä ja se näkyy ulospäin tekoina sekä vanhurskaana mielenlaatuna, hyvänä hedelmänä.

Vanhurskautumisessa on syytä erottaa toisistaan asemallinen vanhurskaus ja jatkuva vanhurskautuminen.

Me tulemme asemallisesti vanhurskaiksi eli Jumalan lapsiksi, kun uskomme Jeesukseen Kristukseen. Siihen ei tarvita yhtään tekoa: ei lain tekoa eikä uskon tekoa. "Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, jolla on usko Kristukseen." (Room 4:5)

Kun joku on tullut asemallisesti vanhurskaaksi uskon kautta ilman tekoja, niin Kristus alkaa elää hänessä ja vaikuttaa uskon tekoja rakkaudessa. Me pelastumme Kristuksen elämän kautta nyt, kun olemme sovitetut - so. tulleet vanhurskaiksi Jumalan silmissä. (Room 5:11)

Asemallinen vanhurskautus/vanhurskaus tarkoittaa täydellistä kelvollisuutta Isälle Kristuksen ruumiin ja veren uhrin kautta. (Hebr 10:14)

Jatkuva vanhurskautus tarkoittaa pyhää ja puhdasta uskon vaellusta, missä meidän tulee varttua ja kasvaa. Kun pyrimme vanhurskautumaan - so. osoittautumaan oikeamielisiksi - Kristuksessa, havaitaan meidät yhä uudestaan syntisiksi. (Gal 2:17) Tarvitsemme näin jatkuvaa verellä vihmontaa, jotta säilytämme asemallisen vanhurskauden. (1Piet 1:1-5) Me pelastumme Jumalan voimasta ja viisaudesta, kun pysymme Kristuksessa ja pyhityksessä. (Joh 15:1-6) Me tulemme yhä vanhurskaammiksi sisällisen ihmisen puolesta, koska Herra muuttaa meitä. (2Kor 3:17-18.) Tämä on Jumalan lupaus hänen lapsilleen.

Versio 2

Samoin kuin ihmisen pyhyys kasvaa armon vaikutuksesta, kasvaa myös hänen vanhurskautensa eli hän muuttuu yhä vanhurskaammaksi mieleltään ja elämäntavoiltaan, sydämensä asenteelta. Tätä voitaisiin sanoa "jatkuvaksi vanhurskautumiseksi" tai "ihmisen omaksi vanhurskaudeksi", minkä tulee lisääntyä. Oma vanhurskaus, mikä tarkoittaa siis hyvää asiaa ja Jumalan vaikutusta Kristuksen omissa eikä teeskentelyä, ei siirrä meitä kuolemasta elämään ja tuo meille asemallista vanhurskautta. Asemallinen vanhurskaus eli Jumalan lapseus saadaan kertaheitolla uskoontuloa seuraavassa uudestisyntymisen hetkessä. Tämä on siirtymistä hengellisestä kuolemasta hengelliseen elämään. (Efe 2:1-3; Kol 2:13; Joh 5:24-25)

Paavali kirjoitti jatkuvasta vanhurskautumisesta kertoen, ettei häntä ole vielä vanhurskautettu. (1Kor 4:4) Hänellä ei ollut mitään tunnollaan, koska hänen motiivinsa olivat puhtaat ja rakkauden vaikuttaman uskon hedelmää. (1Tess 2:3,4,10,11; Gal 5:6) Hän oli vaeltanut muiden apostoleiden kanssa Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, armon vaikutuksen mukaan. (1Kor 15:10; 2Kor 1:12) Tämä ei tarkoittanut täydellisen synnitöntä vaellusta, sillä hän tunnusti paljastuneensa uudestaan syntiseksi pyrkiessään vanhurskautumaan Kristuksessa. (Gal 2:17) Nämä kohdat ovat siis kuvausta jatkuvasta vanhurskautumisesta, mikä tarkoittaa samaa kuin jatkuva hengen pyhitys, mihin Jumala on meidät valinnut ja kutsunut. (1Tess 2:13-17; 2Kor 6:14-7:1) Jos joku luopuu pyhityksestä, hylkää hän samalla Jumalan. (1Tess 4:1-12; Hebr 12:1-17) Näemme miten suuri vastuu ihmisellä on omasta elämästään ja uskon sisällöstä Jumalan edessä. Pääsemmekin tästä sujuvasti käsittelemään vapaan tahdon käsitettä (tai sitten aasin sillan kautta).

Vapaa tahto

Jumalan tahto tapahtuu vain siinä tapauksessa, että kutsuttu vastaa kutsuun myöntävästi ja ottaa vastaan Herran Jeesuksen. (Joh 1:12) Tämä on oman tahdon kuolemista ja Jumalan tahtoon suostumista, "itsensä kieltämistä ja jokapäiväisen ristin kantamista". Jeesus sanoi:

Markuksen evankeliumi:
8:34 Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
8:35 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen.

Jeesus ei kiellä ihmisen tahtoa uskoontulossa ja pyhityksessä vaan vahvistaa opin, jonka mukaan oman tahdon tiestä on luovuttava, jos joku mielii pelastua. Oman tahdon tiestä ei voi tietenkään luopua vasten omaa tahtoa, joten oma tahto pitää alistaa Jumalan sanan alle. Tätä Jeesus tarkoittaa ja sitä myös Raamatussa monessa kohdassa opetetaan. Kaikki puheet itsensä kieltämisestä, itsensä hillitsemisestä, rukoillen valvomisesta, kestäväisyydestä, vahvana pysymisestä, jne. ovat vapaaehtoiseen Jumalan palvelukseen kuuluvia asioita. Pakko ei kenenkään ole Herraa seurata ja taistella himojaan vastaan. (Room 12:1-3; 13:14)

Pietari tunsi omalle tahdolle ja lihan mielihaluille kuolemisen periaatteen hengellisen elämän ehtona. Hän oli langennut aiemmin ulkokultaisuuteen ja pelkuruuteen, mutta näistä toivuttuaan ja noustuaan ylös alennustilastaan, sai hän Herralta armon olla kaitsemassa Jumalan hänelle uskomaa laumaa. (Matt 16:20-23; Mar 14:31,50,66-72; Joh 21:15-23; Gal 2:11-14; 1Piet 5:1-4) Pietari kehotti kristittyjä panemaan pois kaikki pahuus, vilppi, ulkokultaisuus, kateus ja panettelu. (1Piet 2:1) Hän tiesi todeksi sen, että "joka lihassa kärsii, se synnistä lakkaa." (1Piet 4:1ss.) Hän ei suosinut syntielämää eikä sitä tehnyt kukaan muukaan apostoleista. He tuomitsivat ankarasti kaiken Jumalan lain halpana pitämisen ja sitä vastaan rikkomisen. Uskovaisen tuli olla puhtaalla vaelluksellaan esikuvana tälle maailmalle. (Matt 5:16; Fil 2:15)

Kristus vaikuttaa meissä tekoja ja sanoja, kun elää sydämessämme. (Room 15:17-19; Fil 2:12-13; Efe 3:14-21; 2Kor 3:1-6; 1Tess 2:13; Hebr 13:20-21) Tämä ei ole kuitenkaan ihmisen tahdosta riippumatonta Jumalan toimintaa. Paavali julisti evankeliumia vapaasta tahdostaan ja se oli Jumalan vaikutusta hänen elämässään. (1Kor 9:16-17) Myös Pietari kehotti seurakunnan vanhimpia kaitsemaan heille uskottua laumaa vapaaehtoisesti eikä ikään kuin pakosta. (1Piet 5:1-4) Näillä sanan paikoilla kumoutuu muuten vapaan tahdon kieltävä opetus. Luterilaisen teologian mukaan se kumoutuu myös siten, että uskosta voidaan luopua, jolloin Jumala ei voi pitää Kristuksessa edes vauvana vesikasteessa uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. (Luuk 8:13) Miten pelastus voisi olla silloin ihmisen tahdosta riippumaton tapahtuma? Evankeeliset ja concordistit jäävät seisomaan tyhjän päälle, kun huomaavat tämän harhan opissaan. Ehkäpä joku heistä luopuu vääryydestä ja antaa kastaa itsensä Herran Jeesuksen nimeen? (Apt 2:38; 10:48; 19:5)

Koska usko on Jumalan vaikuttamaa, sanoo Jeesus sitä "Jumalan teoksi". (Joh 6:29) Jumala ei tee tätä pelastavaa tekoaan jumalattomalle vastoin tämän tahtoa. Jumala tahtoo pelastaa jokaisen, joten ihmisen tahto on ratkaiseva sen suhteen, pelastuuko hän vai ei. (Psa 115:3; 1Tim 2:3-7; 2Piet 3:9; Matt 23:37; Joh 5:37-47; 12:42-50) Jumalan tahto toteutuu vain niiden jumalattomien ja syntisten elämässä, jotka ottavat vastaan Jumalan sanan, Herran Jeesuksen ja Jumalan armon. Jumala ei päätä ihmisen puolesta sitä, kuka ottaa armon vastaan ja kuka torjuu sanan pois luotaan. Tästä syystä ihminen on yksin vastuussa siitä, miten suhtautuu kuulemaansa sanaan ja Jumala voi tuomita jokaisen oikeudenmukaisesti joko helvettiin tai pelastaa taivaaseen sen perusteella, miten ihmiset Jumalan kutsuun suhtautuvat. (Joh 12:42-50)

Kukaan ei ansaitse pelastusta, koska on tehnyt syntiä ja on syntisen Aatamin jälkeläisenä alistettu jo syntyessään kuolevaisuuden sekä katoavaisuuden valtaan. (1Kor 15:21-23; Room 5:12-21; Hebr 2:14-18.) Armon vastaanottamisessa ei ole kyse ansiokkaasta teosta vaan mielenalueella tapahtuvasta kääntymyksestä ja toisin ajattelemisesta, mikä ei ole lain teko vaan ehto armon vastaanottamiselle. Jokainen Kristuksessa oleva uskovainen on kokenut tämän mielenmuutoksen ja ottanut vastaan Jumalan sanan. Jos joku väittää päinvastaista, tekee hän Jumalan valehtelijaksi ja nöyristelee totuutta vastaan osoittaen olevansa tekopyhä ja ylpeä.

Päätös ottaa vastaan armo Kristuksessa ja pysyä Kristuksessa on ihmisen vastuulla eikä Jumalasta kiinni. Jos olet eri mieltä, niin kysy itseltäsi, tuomitseeko Jumala ihmisen kadotukseen sen vuoksi, ettei ole päättänyt ottaa vastaan armoa tämän puolesta? Jumalan laiminlyönti on tässä tapauksessa syy armon torjumiseen eikä Jumala voi syyttää ihmistä omasta laiminlyönnistään ja tuomita tätä sen peruteella kadotukseen. Jokainen on kadotuksensa ansainnut, kun on syntiä tehnyt, mutta Jumalan armon torjumisesta ei ketään voida tuomita, jos sen vastaanottaminen on yksin Jumalan päätettävissä oleva asia. Jos se olisi yksin Jumalan päätöksen vallassa, niin hän ei haluaisi pelastaa kaikkia ihmisiä, koska kaikki eivät pelastu. (Matt 25:46; 7:13-14) Jos Jumalan päätös yksin ratkaisee ihmisen iankaikkisen kohtalon, pelastuvat kaikki ihmiset, koska Jumala tahtoo kaikki ihmiset pelastaa. (1Tim 2:3-7)

Jean Calvin oli tässä kohden rehellinen ja päätyi ratkaisuun, jonka mukaan Jumala ei tahdo pelastaa kaikkia ihmisiä vaan on määrännyt osan ihmisistä kadotukseen ennen maailman perustamista ja tahtoo pelastaa vain valitut. Käytännössä kaikki vapaan tahdon kieltävä opetus on samalla tavalla uskoa omaan kohtaloon, mihin ei omalla tahdolla voi mitenkään vaikuttaa, vaikka Jumala kutsuisi kuinka houkuttelevasti tahansa pelastukseen ja omakin mieli tekisi pelastua Jumalan tahdon mukaisella tavalla. Toisaalta kohtalouskoa voidaan käyttää lujana tukena itsensä paaduttamiselle niin kuin tehdäänkin ja syytetään sen perusteella Jumalaa siitä, ettei tämä ole valinnut syntiä tekevää pelastukseen. Ihminen ei voi muuttua, koska Jumala ei häntä valitse ja tämä olisi oikeudenmukainen syytös Jumalaa vastaan, mikäli kohtalousko olisi totta. Esimerkiksi evolutionistit, ateistit ja muut Jumalan kieltäjät sekä pilkkaajat käyttävät onnistuneesti hyväkseen sielun vihollisen hengestä syntynyttä vapaan tai rajoitetun tahdon kieltävää opetusta. Elleivät kristityt sanoudu lopun aikana irti näistä riivaajien opeista, joutuvat he itsekin kadotukseen Kristuksen tulemuksessa. (1Tim 4:1-11) Tuomion on aika alkaa Jumalan huoneesta eli seurakunnasta ja Herra tuomitsee ensimmäisenä Jumalan kansan luopuneiden sekä uskollisten välillä ennen kuin saapuu tuomitsemaan koko maailman sen synneistä. (1Piet 4:17-19)

Ihminen on rajoitetun tahtonsa vuoksi liian raskas kivi Jumalan nostettavaksi eli Jumala ei voi pelastaa jumalatonta ja syntistä vasten tämän tahtoa. Siitä syystä hän vetoaa sanansa kautta meidän tahtoomme ja pyytää, että antaisimme sovittaa itsemme Jumalan kanssa. (2Kor 5:17-6:2) Jumalan ei tarvitsisi pyytää meidän kauttamme tällaista asiaa, jos hän pelastaisi ihmisiä yksin oman päättämänsä mukaan. Nyt hän pelastaa kuitenkin vain ne, jotka antavat pelastaa itsensä tästä nurjasta sukupolvesta. (Jes 45:22; Apt 2:40) Tällä tavalla Jumalan sana osoittaa kautta linjan sen, ettei Jumalan tahto tapahdu syntisen ja jumalattoman elämässä vasten tämän tahtoa. Jumalattoman ihmisen ja vielä uskovaisenkin tahdon pitää murtua ja taipua Jumalan tahtoon, jotta sielu pelastuu. Jumalan tahdon tekeminen ja hengen pyhityksen jälkeinen pelastus ei ole automaatio vaan vaatii jatkuvaa kurinalaisuutta Hengen voimassa ja Jumalan sanan vaikutuksesta. (1Piet 4:1-9; 1Kor 9:16-27; 1Tess 2:9-13)

Tämä saattaa kuulostaa äkikseltään ansioiden tieltä, jos ihminen ei tunne Jumalan vaikutustapaa uskovaisen elämässä. Jeesuksen seuraaminen ja häntä rakastaminen ovat vapaaehtoisuuteen perustuvia asioita. Jumala ei pakota meitä pysymään savenvalajan pöydällä, niin että hän saa muuttaa meitä Kristuksen kaltaiseksi. (Jer 18:1-12; 1Piet 5:1-4) Jos joku ei halua luopua vääryydestä, kun Jumala sen hänelle paljastaa, niin hän saa jäädä elämään tahallisessa tottelemattomuudessa ja voi paatua synnin pettämänä pois elävää Jumalaa seuraamasta. (Hebr 3:12-4:13; 2Tim 2:19-26)

Moni kasteesta kieltäytynyt on tehnyt tietoisen valinnan hylätä Jumalan sana ja sen vuoksi Jumala on saattanut hyvinkin hyljätä heidät. (1Sam 15:22-23; Hebr 10:25-31) Kun joku on aloittanut Hengessä, ei se takaa sitä, että hän lopettaa Hengessä. (Gal 3:3; 4:19-5:4) Moni kristittyjen ystävä on päätynyt lopulta heidän murhaajakseen tai murhan hyväksymiseen niin kuin kävi Martti Lutherille, Philipp Melanchtonille, Ulrich Zwinglille ja Jean Calvinille. (Lähteet: Erkki Kuisma, Antikristus on langennut kristillinen johtaja, http://www.icon.fi/~erkkik/antikris.html ja Olli-Pekka Tuikkala, Raamatullinen kaste. http://www.jeesusonherra.com/RaamatullinenKaste.pdf ja Pentti Heiska, Sakramentti ja kirkko, http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/sakramenttijakirkko.html tai http://www.kotipetripaavola.com/sakramentti.html) ja Albert James Dager, Ikuinen Pelastusvarmuus – Mitä Calvin onkaan saanut aikaan? http://arvioikaa.com/prede.html Lue myös tämä Raimo Poutiaisen kirjoituksesta otettu lainaus: 1500-luvun kastajaliike..)

Jumala kylläkin kutsuu ja vetää hyvyydellään ihmistä Jeesuksen tykö, suostuttelee syntistä, että Jeesus saisi hänet pelastaa, herättelee synteihin ja rikoksiin kuollutta elämän sanan voimalla, mutta kenenkään ei ole pakko nousta ylös kuolleista ja vastata myöntävästi Jumalan kutsuun. (Efe 5:14) Joka opettaa muuta, sen on Paholainen eksyttänyt salakavalilla juonillaan ja petoksillaan, väärentämällä Jumalan sanaa. Ihmisen tahto ei ole sidottu vaan rajoitettu Jumalan sanalla, niin että jokainen voi ottaa vastaan Jumalan armon Jumalan kutsuessa häntä hyvyydellään mielenmuutokseen. Jos joku torjuu Jumalan sanan ja sanan mukana kulkevan Pyhän Hengen, ei hän voi pelastua, koska ei halua luopua synneistään ja elää Jumalan tahdon mukaan hänen voimastaan. (Joh 6:44,63,68; Room 2:4-5; Jes 55:1-8; Job 33:14-33; Snl 1:20-33, 1Piet 1:5; Matt 7:12-29)

Aabraham uskon isänä

Aabraham on esikuva kaikille kansoille siitä, miten tullaan vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain tekoja tai uskon tekoja. Hän luotti yksinkertaisesti Jumalan lupaukseen ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. (Room 4:17-22) Uskon syvin olemus onkin luottamus eikä totena pitäminen, vaikka molempia tarvitaan. Jos luotat Jumalan oikeisiin lupauksiin etkä valheisiin, olet oikealla tiellä. Jumala ei ole luvannut kastaa vauvoja tai synnyttää ihmisiä uudeksi vesikasteen toimitushetkellä. Sellaisiin lupauksiin luottaminen on luottamista valheisiin ja aiheuttaa haaksirikon niille, jotka sellaista ovat uskoneet ja valheisiin turvansa laittaneet.

Vanhurskaaksi tullaan ilman lihan ympärileikkausta tai uuden liiton vesikastetta, ilman uskonnollisia rituaaleja ja niihin osallistumista. Aabraham oli vanhurskas jo ennen kuin hänet ympärileikattiin (Room 4:1-14); samalla tavalla kristitty on vanhurskas uskon perusteella ennen kuin hänet kastetaan vedessä Herran Jeesuksen nimeen. Päätämme näin Paavalia mukaillen, että ihminen tulee vanhurskaaksi Kristuksen uskon kautta ilman lain tekoja ja myös ilman uskon tekoja, mitä asemalliseen vanhurskauteen tulee. (Room 3:19-31)

Uskon tekoja tarvitaan jatkuvaan vanhurskautumiseen (Gal 2:17; Jaak 2:10-26; 1Kor 4:4), mutta asemallinen vanhurskautus saadaan sillä hetkellä, kun Jumala ei lue syyksi syntiä vaan antaa sen anteeksi. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman eli synteihin ja rikoksiin kuollut siirtyy kuolemasta elämään. (Room 4:5; Efe 2:1-5; Kol 2:13) Tämä on kaste Pyhässä Hengessä eli uudestisyntymisen pesu ja Pyhän Hengen uudistus, Kristuksen ympärileikkaus ja sydämen ympärileikkaus Hengessä. (1Kor 12:13; Tiit 3:5; Kol 2:11-13; Room 2:28-29) Uudestisyntyminen on siis se Raamatun kaste, joka pelastaa ihmisen, ei vesikaste.

Ihminen syntyy uudesti ylhäältä uskomalla Jeesukseen ja muuttamalla mieltään, ei tekemällä uskon tekoja vanhurskaudessa tai lain tekoja jumalattomana.

Aabraham on esimerkki siitä, miten puhtaan uskon kautta tullaan vanhurskaaksi ilman tekoja ja myös siitä, mitä puhdas usko ihmisessä vaikuttaa: uskon tekoja rakkaudessa. Tästä syystä hänen uskonsa luettiin hänelle vanhurskaudeksi loppuun saakka, koska se ei ollut kuollutta uskoa eli pelkkää totena pitämistä vaan se oli kuuliaisuutta ja rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa. (Gal 5:5-6; Joh 3:36; Room 16:19,26; Jaak 2:10-26) Se oli myös luottamusta Jumalaan, niin kuin jo edellä todettiin. (Hebr 11:17-19; Room 4:17-22)

Juutalaiselle ei lihan ympärileikkaus tuonut koskaan vanhurskautusta Jumalan edessä vaan usko, jos ympärileikattu uskoi Jumalaan ja Jumalaa eli totteli Jumalan käskyjä. Samalla tavalla usko Jumalan Poikaan ilman osallistumista uskonnollisiin rituaaleihin tuo jokaiselle ympärileikkaamattomalle asemallisen vanhurskautuksen, mitä seuraa jatkuva vanhurskautuminen eli vaellus Hengessä, hengen pyhitys.

Tämän opin perusteena olevat tärkeimmät Raamatun kohdat ovat seuraavat:

Roomalaiskirje:
4:1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
4:2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
4:3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."
4:4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
4:6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
4:7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
4:8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
4:9 Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi."
4:10 Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna.
4:11 Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskon vanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin;
4:12 ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna.
4:13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
4:14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
4:15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
4:16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä
4:17 - niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" - sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.

Galatalaiskirje:
2:17 Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
5:5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
5:6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.

1.Korinttolaiskirje:
4:4 sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.

Jaakobin kirje:
2:10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
2:11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
2:13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.
2:14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
2:15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla
2:16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
2:17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
2:18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
2:20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
2:21 Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
2:22 Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi;
2:23 ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
2:24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
2:25 Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?
2:26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

Miksi uskonvanhurskauden sinetti annettiin kahdeksan päivän ikäisille lapsille?

Viittaus on Aabrahamiin ja poikien esinahan lihan ympärileikkaukseen. (1Moos 17:1-14; Room 4:1-14) Esinahan ympärileikkausta harjoitetaan edelleen juutalaisten eli Aabrahamin pojan Iisakin ja ismaelilaisten eli Aabrahamin pojan Ismaelin jälkeläisten keskuudessa. Näistä vain juutalaiset kuuluvat liiton kansaan, joten ympärileikkaus ei ole pelastavan armoliiton merkki vaan lihassa tapahtuva ympärileikkaus, millä merkitään Aabrahamin luonnolliset jälkeläiset. Suurin osa ympärileikatuista on nykyään juutalaisten verivihollisia, muslimeja, jotka ovat Ismaelin jälkeläisiä.

Tämä rituaali suoritettiin siis kaikille Aabrahamin jälkeläisille ja heidän palvelijoilleen. Jumala oli luvannut Aabramille, että hänestä tulee kansojen paljouden isä ja hänestä polveutuu kansa (Israel), joka saa perinnökseen luvatun maan Egyptin virrasta Eufrat-virtaan asti. Aabrahamista on syntynyt lupauksen mukaan monta kansaa, mm. juutalaiset, ismaelilaiset ja edomilaiset. Näistä jälkimmäiset kaksi kansaa ovat jumalattomia ja ovat käyneet aina veljiensä kimppuun ollen pahasta niin kuin Kain, joka tappoi veljensä. (Mal 1:1-4; 1Moos 16:11-12) Lihan ympärileikkaus ei ole ollut heille koskaan pelastavan armon liiton merkki.

Lihan ympärileikkaus oli uskonvanhurskauden sinetti vain Aabrahamille. Se ei ole sitä lapsille. Lihan ympärileikkaus ei tee lapsista vanhurskaita Jumalan edessä. Jos tekisi, niin silloin myös Ismaelin ja Eesaun lapset olisivat vanhurskaita Herran edessä. Aabrahamille tehty ympärileikkaus on osoitus siitä, miten lapsetkin voivat tulla vanhurskaaksi, jos uskovat Jumalaan niin kuin Aabraham uskoi. Ilman uskoa ja kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan ei lihan ympärileikkauksesta ollut mitään hyötyä. Se ei ollut alun alkaenkaan merkki lapsille siitä, että lapset itse ovat vanhurskaita vaan että Aabraham oli vanhurskas saadessaan ympärileikkauksen liiton merkiksi.

Miksi lapsilta ei kysytty tahtoivatko he tulla ympärileikatuiksi ja liiton jäseniksi?

Vastasin jo edellä, ettei ympärileikkaus ollut merkki Jumalan ja jumalattomien kansojen välisestä pelastavasta armon liitosta, vaikka ympärileikkaus oli heille merkkinä Aabrahamille annetusta lupauksesta. Jos jumalattomaan Edomin tai Ismaelin jälkeläisistä muodostuvaan kansaan syntynyt totteli Jumalaa ympärileikkauksen saatuaan, tuli hän vanhurskaaksi oman uskonsa eikä Aabrahamin uskon perusteella. Sama koski juutalaisia eli Iisakin pojan, Jaakobin, jälkeläisiä. Lihan ympärileikkaus ei auttanut sydämeltään ympärileikkaamatonta kansaa vaan sen jumalattomat jäsenet joutuivat kadotukseen. (Jer 5:26; 9:26; Jda 1:5)

Miksi lapsilta ei kysytty sitä, haluavatko he tulla ympärileikatuiksi ja kuulua liiton kansaan? (juutalaisiin) Jumala ei ole mieletön, että kysyisi vauvoilta sellaista asiaa, mihin vauvat eivät osaa mitään vastata. Juutalaiset eivät ole tyhmiä, niin että kysyisivät sellaista vauvoilta. Lutherin kastekäytäntöön kuului se, että vauvoilta kysyttiin uskoivatko he ja kummit vastasivat vauvojen puolesta, että "uskon", kun vauvat eivät itse osanneet vastata. Onko tämä sinusta järkevän kuuloista Jumalan viisautta? Jumala ei ole mikään narri, niin että sallisi itseään pilkattavan jumalattomilla rituaaleilla. Luterilaisetkin ovat ajan saatossa tajunneet, miten naurettava tämä Lutherin keksimä käytäntö on. He ovat luopuneet siitä, koska jumalattomat vanhemmat kenen lapsia he kastavat, pääsisivät selvyyteen vauvakasteen mielettömyydestä, jos kummeilta kysyttäisiin edelleen vauvan puolesta, uskooko tämä vai ei.

Lainaan Lutheria, jotta tiedät minun puhuvan totta.

"28. Jos siis heidän ajatuksensa olisi oikea, täytyisi kaiken sen, mitä lapselle kasteessa toimitetaan, olla pelkkää valhetta ja pilaa. Siinähän kastaja kysyy, uskooko lapsi, ja tähän vastataan hänen puolestaan myöntävästi; sitten kysytään, tahtooko se tulla kastetuksi, johon niin ikään vastataan lapsen puolesta myöntävästi; kuitenkaan ei ketään lapsen puolesta kasteta, vaan se kastetaan itse. Siispä joko sen itsensä myös täytyy uskoa, tai kummit ehdottomasti valehtelevat sanoessaan sen puolesta: »Minä uskon». Sitten vielä kastaja kiittää siitä, että lapsi on nyt uudestisyntynyt, että sen synnit ovat anteeksiannetut, että se on perkeleestä vapahdettu, ja tämän merkiksi hän pukee sen valkoiseen pukuun, näin kaikin puolin käsitellen sitä uutena, pyhänä Jumalan lapsena; kaikki tämä olisi ehdottomasti väärää, ellei käsillä olisi omakohtaista uskoa, ja olisi parempi, ettei koskaan kastettaisi yhden yhtäkään lasta, kuin että näin ilveillen tehtäisi pilaa Jumalan sanasta ja sakramentista, aivan kuin Jumala olisi epäjumala tai hölmö."

(Kolmas Loppiaisen jälkeinen sunnuntai, Evankeliumisaarna, kohdat 20. - 32. ja 34, löytyy Googlen haulla. Lähde: Martti Luther, Kirkkopostilla, Toinen osa ss. 75 – 90.)

Ihminen - Jeesus - Isä Jumala

Emme saa laittaa mitään välittäjää meidän ja Kristuksen välille emmekä Kristuksen ja Isän Jumalan välille. (1Tim 2:3-7) Meidän uskomme on suoraan uskoa Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen, ja hänen kauttansa Isään Jumalaan. (1Piet 1:21; Joh 12:42-45) Me pääsemme suoraan uskon kautta Pyhässä Hengessä ja Kristuksen vereen turvaten Isän luokse. (Joh 14:6; Efe 2:11-22; Hebr 10:17-24) Meillä on yhteys Isään Jumalan Pojan kautta Pyhässä Hengessä. (1Joh 1:1-2:2) Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä, mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle eikä usko, pysyy Jumalan vihan alla. (Joh 3:36; 6:47)

Lopun aikana on paljon harhaoppeja, mitkä vieroittavat ihmisiä pois Kristuksesta. Jokainen oppi, missä neuvotaan ihmisiä panemaan luottamus ihmisten omiin tekohin tai kirkon jäsenyyteen tai johonkin muuhun kauhistuttavaan asiaan, on vaarallinen ja sitä seuraamalla menettää pelastuksen. Harhaoppeihin ei voi suhtautua lempeästi vaan niistä on nuhdeltava ankarasti niihin langenneita. Harhaoppien levittäjät myrkyttävät seurakuntaa kuin syöpä, joka leviää hallitsemattomasti tuhoten koko ruumiin. Jeesus ei toivotellut siunausta fariseuksille ja tekopyhille vaan sanoi heille kovat sanat. (Joh 8:44; Matt 23) Samoin tekivät Paavali ja muut apostolit. (Apt 8:18-24; Gal 2:1-5; Fil 3:1-2; Gal 5:12; 2Kor 11:1-23)

Katumus, kääntyminen ja mielen muuttaminen

Ellei ihminen synny uudesti ylhäältä uskomalla Jumalaan ja muuttumalla mieleltään sanan vastaanottamisen kautta, ei hän voi päästä sisälle taivasten valtakuntaan. (Joh 3:3-8.) Jos joku on syntynyt uudesti ylhäältä, niin silloin hänen uskonsa näkyy ulospäin pyhänä ja puhtaana vaelluksena. Uskovien sydän on hyvä ja mieli puhdas: meillä on vanhurskasten mielenlaatu eli Kristuksen mieli. (Luuk 1:17; 1Kor 2:16; 2Kor 1:12; 2:17; 4:2; 1Tess 2:3-4,10-11; 2Piet 3:1)

Jos olet luterilainen, niin vastustat ajatusta, jonka mukaan ihmisen sydän on hyvä. Niin Messias Jeesus kuitenkin opetti. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, mutta paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa. (Matt 12:33-37) Jeesus käski lisäksi kutsua hyviä ihmisiä sisälle taivasten valtakuntaan. (Matt 22:10) Hän sanoi, että pyhä tulkoon pyhemmäksi (eli puhdas puhdistukoon lisää) ja saastainen saastukoon lisää. (Ilm 22:12) Paavali kirjoitti Timoteukselle, että "pahat ihmiset ja petturit edistyvät pahassa eksyttäen ja eksyen." (2Tim 3:13) Kaikki tämä puhuu sen puolesta, että ihminen muuttuu joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Tämä ei ollut vieras ajatus Lutherillekaan. Hän toi sen esille useampaan otteeseen, ettei uskovainen voi elää niin kuin sika lätäkössä synnissä rypien.

Puhdas elämä on seurausta puhtaasta sydämestä. Jeesus puhdistaa ensin astian sisäpuolen, että sen ulkokuorikin tulisi puhtaaksi. (Matt 23:26) Kun sydän on puhdistettu Jumalan sanalla ja Pyhä Henki polttaa pois syntiä sekä lihallisuutta, on lopputuloksena nuhteeton ja tahraton kristitty. (Apt 11:11-18; 15:7-11; Kol 1:21-23; Efe 5:27; Hebr 12:25-29; 2Piet 3:14) Ei sovi tietenkään unohtaa Kristuksen Jeesuksen, Jumalan Pojan, veren tuomaa sydämen puhtautta, niin että voimme palvella elävää Jumalaa. (Hebr 9:14) Kaikki tämä hyvä tapahtuu Jumalan vaikutuksesta eikä ilmiö ole vain uuden liiton keksintöä. (Hebr 13:20-21; Fil 3:12-13; 2Kor 3:1-6,17-18.) Heprealaiskirjeessä puhutaan muinaisista pyhistä, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle ja niin heidät ryöstettiin sekä heitä surmattiin. (Hebr 11:35-38.) Tämä ei tarkoita sitä, että hyvä Jumalan ihminen olisi synnitön ja kelpaisi Isälle oman vanhurskautensa turvin.

Jokainen varttunut ihminen on tehnyt syntiä ja menettänyt Jumalan kirkkauden. (Room 3:23) Syntiä tekevä ei voi pelastua, ellei saa syntejään anteeksi. Synnit voi saada puolestaan anteeksi vain, jos niitä pyytää anteeksi. (Psa 32:1-5) Jos joku saa synnit anteeksi kaduttuaan niitä ja pyydettyään niitä anteeksi, niin tätä katumusta ja anteeksipyyntöä ei pidä nähdä ansiona vaan ehtona armon saamiselle. On Jumalan vaikutusta ja hyvä asia, että joku katuu syntejään ja pyytää niitä anteeksi.

Katumusta, kääntymystä ja mielenmuutosta väheksyvä opetus johdattaa Jumalan kansan vain syvemmälle syntiin ja luopumukseen sekä saa pakanatkin pilkkaamaan Jumalan nimeä sen takia. Seurakunta täyttyy julkijumalattomista, jos pyhää vaellusta ei pidetä näkyvänä seurauksena Pyhän Hengen asumisesta ihmisen sydämessä. Harhaopit irstaasta armosta, joka kantaa läpi syntielämän, tuudittavat jumalattomia väärään rauhaan. Jumalan kansa ei saa enää harjoittaa sellaisen opin levittämistä tai se joutuu ensimmäisenä tuomittavaksi synneistään Jumalan sanan profetian mukaan.

"Aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta, mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät ole evankeliumille kuuliaisia? Ja `jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?´" (1Piet 4:17-18.)

Ulos Baabelista

Jumala kutsuu lopun ajan uskovia pois Baabelin hajaannuksesta, mikä edellyttää ojentautumista kaikessa elämässä ja opissa Jumalan sanan mukaan. (Ilm 18:4-5) Vääryydestä on luovuttava jokaisen, joka Herran nimeä mainitsee tai muuten hukka perii. (2Tim 2:19) Sudet tulevat yllättäen omasta laumasta lammasten vaatteisiin puettuna ja raatelevat lampaita. (Matt 7:15-20; Apt 20:28-32) Huomaat tämän helposti, kun otat kasteen ja tottelet Jumalan antamaa käskyä. Sinut erotetaan aika pian sen jälkeen kirkosta, jos tunnustat käyneesi uskovien upotuskasteella. Ellei näin tapahdu, niin ekumenia on hapattanut lopunkin opillisista rakenteista kiinni pitämisen luterilaisessa kirkossa.

Kaikki kelpaa eikä millään ole enää mitään väliä. Jokainen tekee sitä, mikä on omasta mielestä oikein ja uskoo, miten tahtoo, sillä kirkon seinät ovat kaukana toisistaan ja katto korkealla maasta. Kun kansan keskuudesta puuttuu kuningasten kuningas, joudutaan hyväksymään kaikenlaiset opit ja synti seurakunnan sisällä eikä mitään kritiikkiä saa harrastaa. (Tuom 21:25; Ilm 2:10-29) Jumala ei kuitenkaan suvaitse tahallista syntiä ja tottelemattomuutta vaan rankaisee ankarasti luopioille heidän syntinsä. (Hebr 10:25-32) Hirmuista on joutua elävän Jumalan käsiin.

Tiivistelmä otsikosta "Onko kaste Jumalan teko?"

Koska vain harvat jaksavat lukea pitempiä tekstejä, laitan tähän lyhennelmän uskonvanhurskaudesta, Jumalan teosta, pelastavasta kasteesta ja vapaasta tai oikeammin rajoitetusta tahdosta. Aloitan jälkimmäisestä.

Vapaan tahdon kieltävät ihmiset väittävät virheellisesti kaltaisteni kristittyjen opettavan sellaista, että ihminen tulee omasta aloitteestaan Jumalan tykö ja muuttaa mielensä täysin ilman Jumalan vaikutusta. Tällaisia väitöksiä voidaan sanoa hyvällä omallatunnolla panetteluksi ja vääräksi todistukseksi lähimmäisten opista. Me emme opeta Raamatun ilmoitusta vastaan, että aloite on ihmisen, kun hän tulee Jumalan tykö. Kukaan ei voi tulla Jeesuksen tykö, ellei Isä häntä ensin vedä. (Joh 6:44) Jumala voidaan löytää vain silloin, kun Jumala kutsuu syntistä mielenmuutokseen ja saamaan syntejään anteeksi. (Jes 55:1-7) Ellei Jumalan hyvyys vetäisi ihmistä mielenmuutokseen ja kääntymykseen, ei kukaan voisi palata Isän tykö. (Room 2:4-5) Näin aloite on aina Jumalan eikä kukaan syntinen ja jumalaton voi omasta aloitteestaan, voimastaan tai viisaudestaan löytää Jumalaa. Jumala antaa kuitenkin niiden löytää itsensä, jotka etsivät Jumalan säätämyksenä häntä kaikesta sydämestään. (Apt 17:26-27; vrt. Juudan heimon Herralta saama lupaus Jer 29:11-14) Jeesus lupasi, että "etsivä löytää, kolkuttavalle avataan ja anova saa!" (Matt 7:7-8.) Kun kehotamme ihmisiä ottamaan vastaan Jumalan armon, olemme siinä tehtävässä Kristuksen puolesta toimivia sanansaattajia. (2Kor 5:17-6:2) Jumala pelastaa vain ne jumalattomat, jotka antavat pelastaa itsensä. (Apt 2:40; Jes 45:22) Ihmisen tahtoa kysytään, koska muuten Jumala pelastaisi yksin oman tahtonsa päättämän mukaan jokaisen ihmisen. (Psa 115:3; Jes 46:11; 1Tim 2:3-7; 2Piet 3:9) Jumala vetoaa sanansa kautta ihmisen tahtoon, mutta ei vaikuta sanan vastaanottamista vasten ihmisen tahtoa. (Room 10:17; Joh 12:42-50)

Usko on Jumalan teko, mutta Jumala ei tee tekoaan jumalattomalle vasten tämän tahtoa. (Joh 6:29) Jumala tekee pelastavan tekonsa jokaisen kohdalla, joka päättää ottaa vastaan Jumalan sanan hänen sanansa vaikuttaman uskon kautta. Jokaisella kutsutulla on sama kyky ja mahdollisuus Jumalalta saatuna ottaa vastaan Jumalan sana, Herra Jeesus Kristus ja Jumalan armo, mutta kaikki eivät käytä tuota lahjana saatua kykyä hyödykseen vaan suuri osa kutsutuista torjuu Jumalan lahjan. Tästä syystä Jeesus sanoi, että "monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut." (Matt 22:14) Jumalan valinnan ulkopuolelle jäävät kaikki ne, jotka torjuvat Jumalan sanan ja armon pois luotaan. Muut kutsun saaneet syntiset ja jumalattomat tulevat valituiksi.

Ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan vaikuttaman uskon kautta, kun ottaa vastaan Jumalan armon. Tähän ei tarvita yhtään tekoa: ei ansiotonta uskon tekoa eikä lain tekoa. (Tiit 3:5; Room 3:19-4:17) Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, jos tämä uskoo Kristukseen. Näin jumalaton siirtyy kuolemasta elämään Jumalan tekona. (Efe 2:1-10) Me olemme hänen tekonsa, luodut hyviä tekoja varten, jotka Jumala vaikuttaa meissä sanansa ja Henkensä kautta. (1Tess 2:13; Fil 2:12-13; Room 15:17-19) Tämä on jatkuvaa elämän vanhurskautumista ja lisäntyyvää pyhyyttä uskovan elämässä, mutta sen kautta ei ansaita pelastusta vaan se on seurausta siitä, että joku on jo pelastunut.

Vesikasteen ottaminen on osa uskon kautta vanhurskautumista ja hengen pyhitystä. Se ei siirrä ihmistä kuolleesta tilasta elämään vaan on osa Hengessä vaeltamista, Kristuksen elämän aikaansaannosta niissä, jotka uskovat. (Room 5:5-11) Kristuksen elämä näkyy meissä Hengen pyhityksenä ja Jeesuksen jalona luonteenlaatuna, hyvänä hedelmänä. (Joh 15:1-6; Gal 5:22-24; 1Kor 2:6-16; Luuk 1:17; 1Tess 2:9-11; 2Kor 1:12) Vesikasteen ottaminen on uskossa tehty vanhurskauden teko, minkä ansiosta emme pelastu, mutta saamme sen kautta hyvän omantunnon, koska tottelemme Jumalaa. (Apt 24:14-16; 1Piet 3:16-22; Hebr 13:18.) Synnit saadaan anteeksi aina ennen vesikastetta uskon kautta Herraan Jeesukseen. (Luuk 7:48-50; Apt 10:43-48; 26:18.)

Raamatussa on oppi kasteista eli kasteita on monia erilaisia. Vesikaste Herran Jeesuksen nimeen on vain yksi Raamatun kasteista. (Apt 2:38; 10:47-48; 19:1-5) Tässä ovat kaikki kasteet lukuun ottamatta Raamatun ulkopuolisia proselyyttikasteita ja Raamatussa mainittuja vanhan liiton aikaisia puhdistumisrituaaleja.

1. Kaste Pyhässä Hengessä eli uudestisyntymisen pesu. Tiit.3:5; 1Kor.12:13 Uudestisyntyminen on siis kaste, joka on eri asia kuin vesikaste. Vesikaste kuvaa näkyvällä tavalla sitä, mitä ihmiselle on tapahtunut jo ennen vesikasteen ottamista: hänet on upotettu Kristukseen Pyhässä Hengessä ja hän vaeltaa Hengessä. (Room 6:3ss.; Gal 3:26-27; 5:13-26) Muita nimiä tälle kasteelle ovat sydämen ympärileikkaus Hengessä, Kristuksen ympärileikkaus ja kaste Kristukseen sekä hänen kuolemaansa. (Room 2:28-29; 6:3; Kol 2:11-12; Gal 3:27)

2. Vesikaste upottamalla Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. Tehdään vain uudestisyntyneille ja uskoontulleille veljille sekä sisarille Kristuksessa. Apt.8:5-13,35-40; 18:5-8,24-28; 19:1-9 Tätä edelsi Johanneksen kasteella kastaminen, mikä ei ollut riittävä kristityille. (Apt 18:24-19:5; Matt 3:1-11; Apt 1:21-22) Kaste tuli uusia, jos ihminen oli kastettu vain Johanneksen kasteeseen.

3.Kärsimyksen/ kuoleman kaste. Mar.10:39; Room.8:17-18; 2Tim.2:11-12; 3:12

Näiden lisäksi on vielä Pyhällä Hengellä täyttyminen, joka ei ole "kaste", koska se voi tapahtua uskovaiselle monta kertaa. Apt.2:4; 4:31; Ef.4:4; 5:18

Vain uudestisyntyminen on kaste, mikä tuo pelastuksen ihmiselle. Siinä kastajana toimii Jumala ja kaste tapahtuu näkymättömässä henkien maailmassa. Silloin ihmisen henki yhtyy Herran Henkeen ja meistä tulee yksi Henki Herran kanssa. (1Kor 6:17) Tämä kaste pelastaa, koska meidät upotetaan Kristuksessa Isään Jumalaan ja varjellaan näin maailman saastutuksilta. (Kol 3:3) Tämä kaste on jatkuvaa pyhitystä, Hengessä vaeltamista. (Room 6:3-23; 8:4-8; Gal 3:26-27; 5:13-26) Panemme tässä kasteessa päivittäin pois vanhan ihmisemme ja kiellämme lihamme vaatimukset eläen Jumalan tahdon mukaan. (Kol 3:1-11; Efe 4:20-24; 1Piet 4:1-11; Matt 16:24-28; Room 8:13,4-8.) Kaste ei ole vain kertasuoritus vaan jatkuvaa vaellusta Hengessä Jumalan tahdon mukaan.

Ulkoisesti suoritettu vesikaste kuvaa sitä tapahtumaa, mikä meille on tapahtunut sisäisesti ensin uudestisyntymisen hetkellä ja sitten tämä kehitys jatkuu hamaan kuolemaamme tai Kristuksen tulemukseen asti, jos pysymme hänessä uskon kautta. (Joh 15:1-6,16; Room 11:11-23; Kol 1:21-23; 1Kor 15:1-3) Uskosta voi myös luopua ja Pyhän Hengen sekä pelastuksen menettää, jos joku lähtee elämään tahallaan tottelemattomuudessa ja tulee synnin pettämäksi. (Hebr 3:12-4:13; 6:1-8; 10:25-31; 2Piet 2:20-22; Luuk 8:13) Hylkäämme näin "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opin ja kaikki muut opit, jotka kieltävät ihmisen rajoitetun tahdon osuuden sielun pelastumisessa.

Sivun alkuun

5. Luonnon olosuhteet ja kaste

Jumala voi synnyttää ihmisen milloin tahansa ylhäältä ja missä tahansa riippumatta luonnon olosuhteista tai toisten ihmisten läsnäolosta. Samalla periaatteella Jumala voi antaa syntejä anteeksi missä ja milloin vain eikä siihen tarvita lestadiolaisen papin julistamaa synninpäästöä tai kenenkään muunkaan isoisen apostolin puuhastelua. Jumala on voimallinen jakamaan armoa ihan ilman armonvälineitä ja niin hän tekeekin. Ainoa, mitä Jumala siihen tarvitsee, on Jumalan sana, Pyhä Henki ja katuvan sekä kääntyvän ihmisen sydän. Nämä riittävät tuomaan autuuden kenelle tahansa, joka uskoo Raamatun ilmoittamaan Jumalaan, kaiken olevaisen Luojaan.

Mitä Jumalan sanaan tulee, niin se on muutakin kuin ihmisten kautta julistettua evankeliumia. Jumalan sana pysyy vahvana taivaassa iankaikkisesti ja sieltä sitä julistavat enkelit ihmisten ohella. (2Moos 3:2-6; Psa 119:89; Matt 1:20; Luuk 2:9; Apt 1:10-11; 10:3; Ilm 14:6) Jumalan puhe ei ole vain sanoja vaan se on myös unia, näkyjä ja ilmestyksiä sekä luonnon todistusvoimaa Jumalan teoista ja jumalallisesta voimasta. (Job 33:14-33; Room 1:18-23) Jumala ilmoittaa itsensä myös ihmisen sisäisen oikeudentajun, omantunnon, häpeän tunteen, katumuksen ja pelon kautta, mitä kaikkea ihminen on kykenevä aistimaan ja tuntemaan, ellei paaduta sydäntään. (Room 2:1-16; Hebr 3:12-4:13)

Luterilaisen opin mukaan Jumala on hyvin pitkälle riippuvainen toisten ihmisten läsnäolosta ja luonnon olosuhteista, jotta voi kastaa ja pelastaa sieluja. Aavikolla ja napajäätiköllä tai tundralla kasteen suorittaminen on lähes mahdotonta lukuun ottamatta tiettyjä lyhyitä hetkiä vuodenaikojen ja vaeltamisen kiertokulussa. (keidashetket) Näillä asioilla spekuloiminen on kuitenkin enemmän näsäviisastelua ja typerää saivartelua kuin aitoa kasteen tutkimista sekä Jumalan tahdon etsintää. Myös luterilainen tunnustaa sen, että Jumala voi pelastaa olosuhteista riippumatta kenet tahtoo, mutta on sitoutunut tekemään sen pääasiassa vesikasteen toimitushetkellä. Poikkeuksista ei voi siten tehdä sääntöä.

Sivun alkuun

6. Kasteen tapa

Jotkut luterilaiset ovat puolustaneet valelua kasteen tapana siten, ettei Jerusalemissa olisi ollut tarpeeksi vettä kolmen- ja viidentuhannen miehen sekä heidän perhekuntiensa kastamiseen. (Apt 2:38-48; 4:4) Ensiksi on sanottava, että perhekunnista kastettiin vain ne, jotka ottivat sanan vastaan ennen kastetta ja uskoivat niin, että usko näkyi heistä. (Apt 10:43-48; 11:11-18; 15:7-11; 16:31-40; 18:5-8.)

Raamatun selvä opetus on, että usko näkyy toisesta ja sen voi aistia samoin kuin myös uskon ja Pyhän Hengen puutteen voi toisesta huomata. (Apt 14:9; 5:1-11; 8:20-24; Matt 3:3-11; 7:15-29; 12:33-37; 1Tim 1:18-20; 2Tim 2:15-18; 4:12) Tämä on kauhistuttava ajatus sielullisille, joissa ei ole Jumalan lapseuden Henkeä. (Jda 1:19; Room 8:13-16; 1Kor 2:6-16) He eivät halua tulla paljastetuiksi Jumalan seurakunnassa ja vastustavat toisten ihmisten hengellisen tilan arviointia. Se on kuitenkin rakkautta ja Jumalan tahto, että valvomme toinen toistamme, ettei kukaan synnin pettämänä paatuisi ja joutuisi kadotukseen. (Hebr 3:12-15; Jaak 5:19-20) Jos tätä ei tehtäisi, olisi seurakunta avoin paikka kaikille tekopyhille riivaajien oppien opettajille. (2Piet 2:1-22; 1Tim 4:1-11) On varmaa, ettei Jumala tahdo harhaopettajien vaikuttavan seurakunnan sisällä. Heidät pitää siitä syystä paljastaa ja merkitä tarkoin tai jopa erottaa pyhien yhteydestä. (1Tim 5:17-25; 2Kor 6:14-7:1; Room 16:17-20)

Kasteen tapa voidaan nähdä siitä, kun Filippus kastoi etiopialaisen hoviherran ja Jeesus otti kasteen Johannekselta. (Apt 8:38-39; vrt. Matt 3:16) Kastettava käveli veteen ja nousi vedestä ylös. Upottamiseen tarvittiin paljon vettä, minkä vuoksi Johannes kastoi sellaisessa paikassa, missä sitä vettä riitti. (Joh 3:23) Kun Jerusalemissa tuli uskoon kerralla kolmetuhatta sielua ja uskovien miesten luku nousi pian viiteentuhanteen, suoritettiin kasteet kodeissa, missä juutalaisen tavan mukaan oli kastealtaita, mikvejä. (tai mikvah) Veden puuttuminen ei ollut juutalaisille este kasteen suorittamiselle, sillä heillä oli juutalaisten puhdistumisrituaaleja varten jatkuvasti vettä astioissa. (3Moos 15; Joh 2:6)

Kasteen tapa käy ilmi myös kreikankielen verbistä `baptidzo´. Se tarkoittaa kastamista siten, että kastettava upotetaan kokonaan veteen. Verbi pitää sisällään myös kasteen pitkäaikaisen vaikutuksen. Toinen lyhytaikaista kastamista tarkoittava verbi on `bapto´. Sitä käytettiin esimerkiksi silloin, kun suolakurkkua valmistettaessa kastettiin suolakurkku kiehuvaan veteen. Tämän jälkeen kurkku pantiin etikkaliuokseen ja jätettiin sinne muhimaan. Tästä jälkimmäisestä kastamisesta käytettiin verbiä `baptidzo´.

Vesikaste kuvaa sitä, mikä on tapahtunut meille jo ennen sitä näkymättömässä henkien maailmassa. Meidät on kastettu uudestisyntymisen hetkellä Kristukseen Pyhässä Hengessä. (1Kor 12:13) Vanha ihmisemme on kuollut ja uusi ihminen noussut elämään, niin että voimme palvella vanhurskautta hengen uudessa tilassa. (Room 6:3-7:6; 2Kor 5:17) Synteihin ja rikoksiin kuollut henkemme on herännyt elämään Jumalan hengen elävöittäessä meidät. (Efe 2:1-10; Kol 2:13) Voimme vaeltaa Kristuksessa ollessamme Hengessä ja meillä on Hengen mieli. Kuoletamme Hengellä jatkuvasti ruumiin tekoja ja saamme elää. (Room 8:4-13; Gal 5:13-26)

Tätä on kasteen pitkäaikainen vaikutus ja jatkuva upoksissa oleminen. (Room 6:3ss.) "Me olemme kuolleet ja meidän elämämme on kätkettynä Kristuksen kautta Jumalassa." (Kol 3:3) Kätkeytyminen ei tapahdu eikä tapahtunut vesikasteessa, mikä on ainoastaan sen kuva, mikä on todellista ja näkymätöntä Hengessä. Niin kuin Kristus on näkymättömän Jumalan kuva, niin on myös kaste näkymättömän Hengessä kastetuksi tulemisen näkyvä kuva. (2Kor 4:4; Hebr 1:3)

Kun katsomme Raamatusta, miten kaste suoritettiin ja missä vaiheessa se otettiin, niin näemme, että kasteeseen liittyy paljon kastettavan tekoja, tahtoa ja päätöksiä. Usko ja sanan vastaanottaminen edelsivät joka kerta kasteen ottamista. "Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat ja heidät kastettiin." (Apt 18:8.) Kastetta edelsi usko, sillä kaikki perhekuntaan kuuluvat uskoivat ennen kasteen saamista. Apostoli Paavali oli kokenut kääntymyksen ennen kastetta. (Apt 22:16) Kornelius ystävineen oli täyttynyt Pyhällä Hengellä ja uskonut kuulemansa saarnan: he olivat myös ymmärtäneet kuulemansa puheen. (Apt 10:43-48.) Filippus saarnasi Samariassa evankeliumia Jeesuksen Kristuksen nimestä ja kastoi ne miehet ja naiset, jotka uskoivat. (Apt 8:5-12) Näillä miehillä ja naisilla oli oletettavasti pieniä lapsia ja osalla jopa sylivauvoja, mutta heitä ei mainita kastettujen joukossa. Jerusalemissa tuli uskoon noin kolmetuhatta sielua, jotka ottivat ensin sanan vastaan ja antoivat sen jälkeen kastaa itsensä. (Apt 2:38-41) Tässäkään ei anneta lupaa kastaa muita kuin sanan vastaanottaneita ja niitä, jotka uskovat sekä ovat muuttaneet mielensä. Apollos saarnasi Efesossa Hengessä palavana ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta ei tuntenut muuta kuin Johanneksen kasteen. Hänet kastettiin vedessa Herran Jeesuksen nimeen paljon sen jälkeen, kun oli uskoon tullut eikä sitä tehty vastoin hänen tahtoaan. (Apt 18:24-28.) Efesossa oli uskovien opetuslasten ryhmä, joita ei ollut kastettu kristillisellä kasteella vaan ainoastaan Johanneksen kasteella. Paavali opetti efesolaisille tarkemmin Herran tietä ja hänen opetuksensa vaikutuksesta heidät kastettiin uudelleen, mutta tällä kertaa Herran Jeesuksen nimeen. Kaste tuli uusia, jos sitä ei ollut suoritettu Herran Jeesuksen nimeen.

Uudessa Testamentissa ei puhuta kasteen suorittamisesta passiivimuodossa. Käsky on aktiivimuodossa "Kastakaa!" ja kasteen ottaminen tai kastaminen ovat myös aktiivimuodossa. (Apt 8:38; 10:47-48; 19:5) Kastettavan tuli aina haluta kastetta ja ottaa se itse. Kastettava käveli itse veteen ja sieltä pois: hänet upotettiin vedessä, minkä Luther tunnusti Isossa Katekismuksessa oikeaksi tavaksi kastaa.

"Kasteessa tehdään eli menetellään näin: meidät upotetaan veteen niin, että se peittää meidät kokonaan, ja sitten meidät nostetaan sieltä ylös." (Martti Luther: Iso Katekismus, Neljäs osa, Kaste)

Apostolit eivät valelleet kastettavia vedellä vaan upottivat heidät veteen. (Apt 8:35-40) Tämä oikea kastetapa näkyy kristillistä kastetta edeltävissä proselyyttikasteissa ja Johannes Kastajan kasteessa. (Matt 3:16) (Lähde: John McArthur: Baptism, A matter of obedience, Kasteessa on kysymys tottelevaisuudesta. http://arvioikaa.com/kaste.html)

Sivun alkuun

7. Apostolien uudestisyntyminen

Sakramentalistit opettavat, että ihminen syntyy uudesti ylhäältä vesikasteen toimitushetkellä. Tähän on liitetty Pyhän Hengen lahjan saaminen. Pietari kirjoitti, että Kornelius sai ystävineen Pyhän Hengen niin kuin apostolit, samalla tavalla. (Apt 11:14-15) Apostolit saivat Pyhän Hengen, kun olivat uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen. (jae 17) He syntyivät yleisen käsityksen mukaan uudesti ylhäältä helluntaina, 50 päivää pääsiäisen jälkeen, ollessaan rukouksessa yläsalissa. (Apt 1:1-11; 2:1-11) Muitakin tulkintoja on olemassa, mutta Jeesuksen sanojen mukaan Pyhä Henki ei ollut vielä tullut opetuslapsiin ennen hänen kuolemaansa. (Joh 14:14-28.) Jeesus lupasi apostoleille, ettei jätä heitä yksin: hän tulee heidän tykönsä. Tämä toteutui pysyvästi, kun Isä lähetti Pyhän Hengen opetuslapsiin helluntaina. Samassa Hengessä on Isä ja Poika. (Joh 14:23)

Jeesus ei voinut asua opetuslasten sydämissä ennen kuin oli mennyt pysyvästi Isän tykö 40 päivää ylösnousemisensa jälkeen. (Apt 1:1-11) Hänestä tuli silloin eläväksi tekevä Henki, joka synnytti opetuslapset ylhäältä helluntaina, kymmenen päivää myöhemmin. (1Kor 15:45) Jeesus käski opetuslasten odottaa Isältä saadun lupauksen täyttymistä vielä silloin, kun hänet otettiin ylös taivaaseen. (Luuk 24:47-51) Lupaus oli Pyhän Hengen lähettäminen. Pyhä Henki ei voinut siten olla opetuslapsissa ennen kuin vasta helluntaina. Opetuslapset olivat silti pelastuneet ja puhtaat jo sitä ennen, koska olivat uskoneet Jeesukseen ja ottaneet vastaan Jumalan sanan. (Joh 15:3; 17:4-8.) Helluntaista alkoi kuitenkin uusi aikakausi, jolloin Jumala teki ihmisen ruumiista temppelin itselleen, Pyhän Hengen temppelin. (1Kor 3:17) Tätä ei ollut aiemmin tapahtunut.

Luvattu Henki saadaan uskon kautta. (Gal 3:1-14) Apostoleilla oli usko jo ennen sitä, kun he saivat Pyhän Hengen. Samoin kaikki vanhan liiton uskovaiset uskoivat, vaikka heissä ei ollut pysyväisenä Jumalan Henkeä heidän sydämessään. Uuden liiton historiallinen aikakausi on alkanut apostolien sydämessä vasta helluntaina. Perinteisen näkemyksen mukaan kukaan ei ollut syntynyt ylhäältä ennen heitä maailman historian aikana, vaikka monet olivat täytetyt Pyhällä Hengellä jo vanhassa liitossa. (Luuk 1:41,67) Pyhällä Hengellä täytetyksi tuleminen on siten eri tapahtuma kuin Pyhällä Hengellä sinetöidyksi tuleminen uudeksi syntymisen yhteydessä. (Efe 1:13-14)

Apostolit sinetöitiin Hengellä samaan aikaan, kun he täyttyivät Hengellä. Sama toistui Korneliuksen ja hänen ystäviensä kohdalla. (Apt 10:43-48.) Samarian uskovaiset sinetöitiin ensin Hengellä evankeliumin uskomisen seurauksena, mutta heidät täytettiin Hengellä vasta apostolien pannessa kätensä heidän päälleen ja rukoillessa heidän puolestaan tämän jälkeen. (Apt 8:12-17) Samoin kävi Efesossa oleville uskoville. (Apt 19:1-5) On siis erotettava toisistaan, mitä on Pyhällä Hengellä täyttyminen ja mitä on Pyhässä Hengessä kastetuksi tuleminen eli uudeksi luomukseksi syntyminen. (2Kor 5:17; 1Kor 12:13) Ihminen voi täyttyä Pyhällä Hengellä monta kertaa, mutta Hengessä kastaminen on kertatapahtuma. (Apt 4:31; 13:52; Efe 5:18.)

Tässä kohden kannattaa panna merkille se, että myös jumalattomat voivat joutua hurmoksiin Pyhästä Hengestä niin kuin kävi Saulille ja hänen sotilailleen. (1Sam 19:20-24) Saulin hurmos ilmeni kuitenkin sopimattomalla tavalla, kun hän makasi alasti profeetta Samuelin edessä. Ihmisen sielullisuus ja jumalattomuus näkyy lävitse jopa Hengellä täyttymisen kokemuksessa. Kristityt ovat perinteisesti luulleet, ettei Pyhä Henki voi vaikuttaa hurmosta kuin Jeesuksen opetuslapsissa, mutta tämän perusteella Henki voi tulla kaiken lihan päälle, jopa jumalattomiin. (vrt. Apt 2:17) Jumalaton pitää kyetä erottamaan muilla perusteilla kuin esimerkiksi hurmoksesta. (ekstasis: hurmos, ekstaasi; yliaistillinen hurmostila) Huomaa, ettei Pyhä Henki asu välttämättä ihmisen sydämessä silloin, kun hän tulee ihmisen päälle ja vaikuttaa hurmoksiin joutumisen. Vanhan liiton aikana ihmiset täyttyivät Hengellä toistuvasti, vaikka Henki ei heidän sydämissä pysyvästi ollutkaan. (1Sam 16:13; Tuom 3:10; 11:29; 14:6,19; 15:14; 1Sam 10:10; 2Aik 15:1; 20:14) Osa niistä, joihin Henki tuli, olivat jumalattomia niin kuin profeetta Bileam. (4Moos 24:2; 2Piet 2:15,16; Jda 1:11; Ilm 2:14)

Jumala tunnistaa uuden liiton uskovaisen siitä, että heissä on Kristuksen Henki eli Jumalan Pyhä Henki. Sielullisissa nimikristityissä ei ole Pyhää Henkeä, vaikka he tunnustavat suullaan uskoaan. (Efe 1:13-14; 4:30; Room 8:9-16; 2Kor 1:22; 5:5; Gal 4:6; Jda 1:19)

Uuden liiton historiallisena aikakautena Jumalan lapseksi tullaan uudeksi syntymisen eli ylhäältä Hengestä syntymisen kautta. Pienet vauvat pelastuvat silti, koska heidän henkensä on turmeltumaton eli ei ole saastunut omakohtaisesta synnin tekemisestä. He ovat pelastuneita vähän samaan tapaan kuin vanhan liiton pyhät pelastuivat, vaikka he eivät olleet syntyneet uudeksi ylhäältä. Jumala ei lue vauvoille syyksi Aatamin syntiä eikä heillä ole omaakaan syntiä tehtyinä tekoina, minkä vuoksi heidät olisi oikeamielistä tuomita kadotukseen. (Hes 18:10-20)

Paavalin mukaan uudestisyntyminen on pesu (kreikaksi `lutron´) ja "Pyhän Hengen uudistus". (Tiit 3:5) Ihminen sinetöidään Pyhällä Hengellä, kun hän uskoo totuuden sanaan, pelastuksen evankeliumiin. (Efe 1:13-14) Pyhä Henki annetaan silloin käsirahaksi ja etumaksuksi kuulumisesta Jumalalle. (kreikaksi `arrabon´: "pantti, käsiraha") Jos ihmisen sydämessä on Pyhä Henki, niin hän on Kristuksen Jeesuksen oma ja pelastuu. (Room 8:9; Efe 3:14-21) Jos ihmisessä ei ole Pyhää Henkeä vaan hän on paatunut ja kuollut hengessään synteihin sekä rikoksiin, niin hän joutuu ruumiin kuoleman jälkeen tai Herran tulemuksessa kadotukseen. (Efe 2:1-3; 2Tess 1:7-10)

Tämän opetuksen kannalta on merkitystä vain sillä, missä hetkessä apostolit syntyivät uudesti ylhäältä. Jos se tapahtui helluntaina, niin uudestisyntyminen vesikasteen toimitushetkellä on vastoin apostolien ja muiden kokemusta Uudessa Testamentissa. (vrt. Apt 10:43-48.) Jos he syntyivät uudesti uskoessaan Jeesuksen sanat ja lähtiessään seuraamaan häntä, ei sekään viittaa uudestisyntymiseen vesikasteen vaan Jumalan sanan kautta. (1Piet 1:23; Joh 5:24-25; Jaak 1:18.) Jos apostolit syntyivät uudesti ylhäältä vesikasteen ottamisen hetkellä, niin Raamatussa ei puhuta siitä mitään. Uudestisyntyminen vesikasteen toimitushetkellä apostolien kohdalla on siten kaikkein epätodennäköisin vaihtoehto. Apostoleiden saamaa kastetta ei edes mainita Raamatussa, mutta on oletettavaa, että Jeesus kastoi heidät, koska Johanneksen kaste ei ollut riittävä ja kaikki apostolit tai osa heistä olivat saaneet kasteen Johannekselta. (Efe 19:1-5; Joh 1:35-42; Apt 1:21-22)

Jos apostolit syntyivät uudesti ylhäältä vasta helluntaina Kristuksen ensihedelmänä eli esikoisina koko maailmassa, eivät he saaneet Pyhän Hengen lahjaa vesikasteen toimitushetkellä. (Jaak 1:18.) Heitä ei kastettu yläsalissa, kun he rukoilivat Jumalan lupauksen täyttymistä. Jos apostolit syntyivät ylhäältä heti sen jälkeen, kun Jeesus ilmestyi heille kuolemansa jälkeen lukittujen ovien takana ja puhalsi heidän päälleen sanoen "Ottakaa Pyhä Henki", niin silloinkaan opetuslapset eivät syntyneet uudeksi ylhäältä vesikasteen toimitushetkellä. (Joh 20:22) Jos apostolit syntyivät uudesti ylhäältä silloin, kun tulivat uskoon ja lähtivät seuraamaan Jeesusta, niin siinäkään kohdassa ei mainita vesikasteen ottamista.

Jeesus antoi syntejä anteeksi reaaliajassa ennen kuin ketään kastettiin. (Luuk 7:48-50) Pelkkä usko riitti pelastukseen: vesikastetta ei vaadittu. Jeesus kastoi jo tuohon aikaan yhdessä opetuslasten kanssa. (Joh 3:22-4:2) On oletettavaa, että Jeesus kastoi ensin opetuslapset ja nämä kastoivat sitten muita, jotka tehtiin ensin opetuslapsiksi sanan saarnaamisen kautta. Useimmat opetuslapset oli kastettu Johanneksen kasteella, mutta se ei ollut riittävä uuden liiton vesikasteeksi. Johanneksen kasteella kastetut kastettiin uudestaan vedessä Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, miehet ja naiset. (Apt 18:24-19:9; vrt. 18:5-8; 8:5-12) Näin ollen on oikein ja luvallista suorittaa vesikaste uudestaan, jos sitä ei ole tehty Raamatun opettamalla tavalla Herraan Jeesukseen uskoville. Vauvana vedellä vihmotuille tehty uskovien upotuskaste ei ole kasteen uusimista vaan yhdellä Uuden Testamentin vesikasteella kastamista.

Sivun alkuun

8. Perhekuntien kastaminen

Luterilaiset perustelevat vauvakastekäytäntöään juutalaisten suorittamilla proselyyttikasteilla, mitkä edelsivät Johannes Kastajan toimintaa ja Johanneksen kastetta. Proselyytti- eli käännynnäiskaste tehtiin koko perheelle, kun perheen pää eli isä kääntyi juutalaisuuteen. Kasteen suoritustapa oli upottaminen kastettava kokonaan vedessä, samoin kuin Johanneksen kasteessa ja uskovien kasteessa Herran Jeesuksen nimeen. Tähän yhtäläisyydet loppuvatkin, ellei isän kääntymistä lasketa yhdistäväksi tekijäksi.

Johanneksen kasteessa oli uutta se, että myös juutalaisten piti saada kaste. He eivät olleetkaan Johanneksen julistuksen mukaan kelvollisia Jumalan silmissä pelkän luonnollisen syntymän ja Israelin kansaan kuulumisen sekä juutalaisten tapojen noudattamisen perusteella. Niin koko Juudea ja Jerusalemin seutu vaelsi Johanneksen tykö ja hän kastoi heidät, kun he tunnustivat syntinsä. (Matt 3:1-11) Johannes ei suostunut kastamaan niitä fariseuksia, jotka eivät osoittaneet hyvää hedelmää elämässään. Samat kriteerit ovat myös kristittyjen kasteelle. Mielenmuutos pitää näkyä uskoontulleesta heti ensimmäisenä päivänä ja sen voi aistia toisesta, jos kastaja toimii Jumalan sanan palvelijana. Uskovien sylilapsia ja imeviä vauvoja ei kastettu.

Kun Jerusalemissa tuli uskoon ensin kolmetuhatta ja sitten viisituhatta miestä, niin yhtään sylilasta tai vauvaa ei mainita kastetun. (Apt 2:38-48; 4:4) Ainoat kastetut olivat niitä, jotka ottivat sanan vastaan ja muuttivat mielensä Pietarin saarnojen tuloksena. (Apt 2:41) Mielenmuutos oli myös edellytys syntien anteeksisaamiselle eikä vesikaste. (Apt: 3:19) Kun Filippus julisti Samariassa evankeliumia Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin monet uskoivat ja heidät kastettiin. (Apt 8:5-12) Näistä sanotaan, että he olivat miehiä ja naisia. Kun Korintossa tuli ihmisiä uskoon, kastettiin vain ne, jotka uskoivat. (Apt 18:8.) Vauvoja ei mainita erikseen kastetun.

Kun perhekuntia kastettiin, niin aina toistui sama kuvio: ensin julistettiin evankeliumia ja ne kastettiin, jotka ottivat sanan uskon kautta vastaan ja muuttivat mielensä. Heistä voitiin aina nähdä se, että he uskoivat. Vauvoista sitä ei voida nähdä ja järjetöntä onkin väittää, että joku uskoo, joka ei sanoja ymmärrä. Mikäli sanoja ei tarvitse ymmärtää, niin voimme julistaa evankeliumia venäläisille ja somaleille suomeksi ja he uskovat sanan, mikäli ovat valittuja. Näin ei tietenkään tapahdu, koska he eivät ymmärrä suomenkieltä. Julistettu sana pitää kyetä ymmärtämään, että se voidaan uskoa. Koska lapset eivät sitä ymmärrä, ei heitä voida kastaa omakohtaisen uskon perusteella. Heitä tulee kastamisen sijaan siunata Herran esimerkin mukaan kätten päällepanemisen kautta. Se riittää siihen asti, että voivat itse uskoa, kun ottavat sanan vastaan. Tämän jälkeen lapsia voidaan kastaa Raamatun opettamalla tavalla ja upottaa heidät veden alle.

Lainaan tähän omaa kirjoitustani perhekuntien kasteesta ja käyn läpi kaikki perhekunnat, mitkä mainitaan Uudessa Testamentissa kastettujen joukossa. Näet näistä kohdista sen, että kaikki kastetut uskoivat Jumalaan ja se voitiin havaita heistä.

4.3.1. Korneliuksen perhekunta

Kaikki tulivat täytetyksi Pyhällä Hengellä, puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalaa. Heistä näki, että he olivat saaneet Pyhän Hengen ja uskoivat. Joukossa ei ollut siten rintalapsia. (Apt 10:43-48.)

4.3.2. Lyydian perhekunta

Apostolit rohkaisivat perhekuntaan kuuluvia veljiä. (Apt 16:14,15,40.) Heidän on täytynyt olla siten ymmärryksen ikään ehtineitä ja mahdollisesti jopa aikuisia miehiä.

4.3.3. Vanginvartijan perhe

Perhekunta tuli uskoon sanan kuulemisen kautta. Vanginvartija iloitsi siitä, että hänen "koko perheensä" oli tullut Jumalaan uskovaiseksi. (Apt 16:31-34.) Usko on voitu havaita perheenjäsenistä, joten joukossa ei ole ollut imeväisiä.

4.3.4. Krispuksen perhekunta

"Koko hänen perhekuntansa uskoi Herraan". (Apt 18:8.) Usko on voitu havaita perheenjäsenistä, joten joukossa ei ole ollut imeväisiä.

4.3.5. Stefanaan perhekunta

Paavali kiitti Jumalaa siitä, ettei ollut kastanut kovin montaa ihmistä Korinttossa, sillä Jumala ei lähettänyt häntä kastamaan vaan evankeliumia julistamaan. (1Kor 1:14,17.) Tämä on väkevä todistus sen puolesta, ettei Paavali pitänyt vedellä kastamista syntien anteeksisaamisen ja pelastumisen ehtona. Stefanaan perhekuntaan kuului varttuneita aikuisia, sillä "he olivat antautuneet pyhiä palvelemaan". (1Kor 16:15,16.) Paavali kehotti korinttolaisia olemaan kuuliaisia heidän kaltaisilleen ja jokaiselle, joka tekee työtä heidän kanssaan ja näkee vaivaa. Tämä kuvaus ei sovi imeväisiin eikä edes leikki-ikäisiin.

Sivun alkuun

9. Ympärileikkaus

Vauvakastetta on perusteltu juutalaisten suorittamalla esinahan lihan ympärileikkauksella, mikä tehtiin poikalapsille kahdeksan päivän ikäisenä ja juutalaisuuteen kääntyville miehille sekä heidän palvelijoilleen. (orjilleen) Ympärileikkaus koskee kuitenkin kaikkia Aabrahamin jälkeläisiä, ei vain juutalaisia. Jumala oli luvannut Aabrahamille, että hänestä polveutuu monta kansaa ja Aabrahamista tulee kansojen paljouden isä. (1Moos 17:1-14) Nykyiset arabit ovat pitkälti Aabrahamin pojan, Ismaelin, jälkeläisiä. Myös muhamettilaisilla on esinahan ympärileikkaus, vaikka he eivät suorita sitä vielä kahdeksan päivän ikäisille lapsille vaan vanhemmille. Aabrahamista polveutui myös jumalaton edomilaisten kansa, jonka kantaisä oli Aabrahamin pojan, Iisakin, esikoispoika, Eesau. (Mal 1:1-4)

Vaikka jumalattomia Ismaelin ja Eesaun jälkeläisiä on leikattu ympäri Jumalan antaman käskyn mukaan kaikkina aikoina, ei se ole tehnyt heistä Jumalalle otollisia. Lihassa tapahtuva ympärileikkaus ei hyödytä mitään, sillä se ei vaikuta ihmisen sydämen ajatuksiin ja asenteisiin. On syytä huomata myös se, että lihan ympärileikkaus annettiin Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen Aabrahamin uskon perusteella eikä hänen jälkeläistensä uskon vuoksi. Näin lihan ympärileikkaus oli uskonvanhurskauden sinetti ja muistutti Aabrahamin jälkeläisiä siitä, miten heistäkin voi tulla vanhurskaita, jos he uskovat Jumalaan Aabrahamin tavoin. Lapsista ei tule vanhurskaita automaattisesti sen vuoksi, että heidät leikataan ympäri.

Uskon perusolemus on luottamus Jumalan todellisia lupauksia kohtaan. Aabraham luotti Jumalan lupaukseen, että Saara oli synnyttävä poikalapsen, vaikka toivoa jälkeläisestä ei inhimillisesti ajatellen ollut. Niin hänen uskonsa luettiin hänelle vanhurskaudeksi. (Room 4:18-22) Jos joku luottaa valheellisiin lupauksiin kuten syntien anteeksisaamiseen vesikasteen ottamisen kautta, ei siitä ole hänelle mitään hyötyä, vaikka hän toimii valheen sanan mukaan. Ihminen ei synny uudesti ylhäältä, ei saa syntejään anteeksi eikä pelastu, vaikka uskoisi kuinka paljon tahansa kaiken tämän tapahtuvan hänelle vesikasteen toimitushetkellä. Joku voi luulla, että hänelle on sellaista tapahtunut, mutta se ei ole totta. Jos joku ei synny ylhäältä Jumalan lapseksi kuulemalla evankeliumia Kristuksesta ennen vesikasteen ottamista, ei hän synny uudeksi ihmiseksi vesikasteenkaan toimitushetkellä. Sellaisia ei ole edes lupa kastaa, jotka tulevat kasteelle pelastuakseen eikä pelastuneina. Heille tulee kertoa evankeliumia, että heidät voitaisiin kastaa pelastuneina, ei pelastuakseen.

Aabrahamin lihallisilta jälkeläisiltä ei kysytä sitä tahtovatko nämä tulla ympärileikatuiksi. Jumala ei ole typerys, joka kyselisi vauvoilta asioita, mihin nämä eivät voi vastata. Lutherin kastekäytäntö oli idioottimainen, kun vauvoilta kysyttiin, uskovatko he (sakramentin lupauksiin). Kummit vastasivat vauvojen puolesta, että "minä uskon". Tästä tavasta on sittemmin luovuttu. Ehkäpä luterilaiset ovat ymmärtäneet lopulta sen, miten typerältä he ovat vaikuttaneet sellaista vauvoilta kysyessään ja kummien vastatessa vauvojen puolesta? Tai sitten kummien omatunto ei ole antanut myöten kertoa satuja ja oletuksia, kun he eivät voi lukea vauvojen sydämen ajatuksia.

Paavali kirjoitti sydämen ympärileikkauksen ja rakkauden kautta vaikuttavan uskon puolesta, mikä on ehto Jumalan lapseudelle. Hän kohdisti sanansa niille galatalaisille, jotka olivat antaneet eksyttää itsensä lihan ympärileikkaukseen ja juutalaisten tapojen orjalliseen noudattamiseen, niin että näistä lihan puhtauteen tähtäävistä rituaaleista oli tullut heille pelastumisen ehto.

Galatalaiskirje:
5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
5:5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
5:6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.

6:12 Kaikki, jotka pyrkivät lihassa olemaan mieliksi, ne pakottavat teitä ympärileikkauttamaan itsenne vain siksi, ettei heitä Kristuksen ristin tähden vainottaisi.
6:13 Eiväthän nekään, jotka ympärileikkauttavat itsensä, itse noudata lakia, vaan he tahtovat teitä ympärileikkauttamaan itsenne saadakseen kerskata teidän lihastanne.
6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
6:15 Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.

Lasten ja imeväisten kastaminen poistaa kristittyjä kohtaavat vainot Suomessa, koska täällä kastetaan kaikki halukkaat ja heidän lapsensa riippumatta siitä, uskovatko ihmiset vai eivät. On poikkeavaa, jos joku ottaa kasteen uskovaisena ja antaa upottaa itsensä vedessä Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. Sellaiset joutuvat lähes aina jumalattomien ja lihan mukaan syntyneiden vainon kohteeksi, koska nämä on "kastettu" vauvana niin kuin muutkin. Erilaisuutta ei suvaita varsinkaan silloin, kun erilaisuudella korostetaan ihmisten asemaa pelastettuina ja muut ovat pelastuksen ulkopuolella. Alunperin kaste oli näkyvä merkki siitä, että kastettu seurasi Kristusta ja oli Jeesuksen opetuslapsi. Nykyisenä aikana vauvojen kaste on hämärtänyt tämän asian, mutta uskovaisten ottama upotuskaste puhuttelee aina välillä jumalattomia luterilaisia muistuttaen heitä synneistään.

Luterilaisten keskuudessa maailmalla ja seurakunnalla ei ole mitään eroa. He opettavat jopa sellaista, että seurakunta on yhtä kuin maailma ja käyttävät tässä apuna Jeesuksen vertausta pellosta ja lusteesta, minkä vihollinen kylvi peltoon. (Matt 13:24-43) Jeesus ei tarkoittanut vertauksellaan sitä, että seurakunta on sama kuin maailma. Hän sanoi selvästi, että pelto kuvaa maailmaa ja maailma on Raamatun terminologiassa seurakunnan vastakohta. (1Joh 2:15-17; 4:1-6) Seurakunta on kreikaksi `ekklesia´, mikä tarkoittaa suomeksi "maailmasta ulos kutsuttujen pyhien yhteisöä". Luterilaisia ei ole kutsuttu pois maailmasta vaan he ovat soluttautuneet maailman sekaan ja ottaneet maailman seurakunnan jäseniksi. Tämä on täysin vastoin Jumalan sanan ohjeita.

Paavali täsmentää sydämen ympärileikkauksen merkitystä roomalaiskirjeessään.

Roomalaiskirje:
2:28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

Paavali tekee selväksi sen, ettei lihan ympärileikkaus hyödytä mitään, jos sydän on vieras Jumalalle eikä se ole muutenkaan rituaali, jonka kautta ihmiset pelastuvat. (Apt 15:1-11) Yhtä vähän vesikaste ketään pelastaa. Kukaan ei pelastu, ellei hän usko Jeesuksen Kristuksen tekemään vanhurskauden tekoon. (Room 5:12-21; 1Kor 15:1-28.) Usko kasteen välittämään armoon ei ole samaa kuin usko Jeesukseen Kristukseen ja hänen verensä tuomaan lunastukseen.

Sivun alkuun

10. Paavali ei synnyttänyt korinttolaisia kastamalla vaan evankeliumin kautta

Paavali puolusti väkevästi oikeaa ja puhdasta oppia harhaoppeja vastaan. Hän piti kunnianaan sitä, että evankeliumi pysyi puhtaana eikä siihen sekoitettu armolle vieraita aineksia. (Gal 1:6-12) Hän kirjoitti, että olkoon kirottu jokainen, joka kääntyy pois toisenlaiseen evankeliumiin, mikä ei ole Kristuksen evankeliumi vaan eksytystä. (vrt. 2Kor 11:3-4)

Toinen evankeliumi voi olla luonteeltaan joko pyhää vaellusta halveksivaa tai sitten omavanhurskauteen kehottavaa omavoimaista ja turhaa jumalanpalvelusta, ihmisten viisautta sekä tyhjiä järjen päätelmiä. Ensimmäinen harhaoppi väheksyy Jumalan lakia ja Jumalan tahdon noudattamista. Armo käännetään irstaudeksi ja suvaitaan kaikenlainen synti seurakunnan sisällä. Jeesus, Juuda ja Paavali olivat jyrkästi tätä vastaan. (Jda 1:3; Ilm 2:10-29; Matt 7:21-29) Tämä käy ilmi kauttaaltaan Paavalin kirjeissä, myös niissä kohdissa, missä hän puhuu puhtaan Jumalan armon puolesta ja pelastumisesta uskon kautta, minkä vastakohta on tekojen kautta pelastuminen. (1Kor 5:1-13; 6:9-7:11; 2Kor 12:19-13:4; Room 5:20-7:6; 8:1-16; Gal 5:13-26; Efe 4:17-5:21; Kol 3:1-11; 1Tim 1:5-11; 2Tim 2:19-4:4; Tiit 2:11-14)

Toinen harhaoppi on luulla, että pelastus on saavutettavissa lain tekojen kuten lihan ympärileikkauksen tai Mooseksen kymmenen käskyn ulkopuolisten käskyjen noudattamisella. (Apt 15:1-5; Gal 2. - 6. luvut; Room 3:9-4:25) Jos kasteen ottaminen on uskonnollinen rituaali, minkä ihminen suorittaa toimittaakseen pelastuksen toiselle ihmiselle tai itselleen, niin se kuuluu tähän kategoriaan eli väärään evankeliumiin. Siinä tavoitellaan pelastusta lain tekojen kautta. Oppi pelastuksesta vesikasteen välittämän armon kautta on itse asiassa valkoista magiaa ja okkultismia. Sen alkuperä löytyykin Baabelin uskonnosta ja mithras-kultista, missä suoritettiin vedellä pesu ja puhdistus synneistä. (Lähde: Petri Paavola, Rooman katolisen kirkon ja paavin viran juuret. http://www.kotipetripaavola.com/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret.html ja Keijo Lindeman: Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys.)

Roomalais-katolinen kirkko on yhdistänyt oppiinsa paljon muitakin pakanallisia aineksia kuten kuvien ja pyhäin palvonnan sekä rukoilemisen (toinen käsky kumottiin ja jaettiin kymmenes käsky keinotekoisesti kahtia), jumalanäiti-poika kultin, missä jumalanäiti on ikuinen neitsyt (Semiramis ja Tammus muinaisessa Baabelin uskonnossa ovat kuin neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi), auringonjumalan päivän pyhittämisen (Sunday = auringon päivä) ja sapatin kumoamisen ja ihmisen palvonnan jumalolentona (paavi Kristuksen sijaisena ja erehtymättömänä moraaliopin sanelijana).

Paavali oli varma siitä, että hänen evankeliuminsa oli Kristukselta saatu, sillä hän oli nähnyt Herran ja kuullut sen häneltä itseltään. (Gal 1:6-12; Apt 22:17-18.) Paavali ei synnyttänyt korinttolaisia kasteella vaan evankeliumin sanalla! (1Kor 4:15)

"Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa. (1Kor 4:15)"

Paavali erotti toisistaan evankeliumin ja kasteen, niin ettei niitä voida sekoittaa keskenään ja luulla, että kaste pelastaa.

1.Korinttolaiskirje:
1:13 Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?
1:14 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,
1:15 niin ettei kukaan saata sanoa, että te olette minun nimeeni kastetut.
1:16 Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut.
1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1:19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
1:20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
1:22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
1:25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.

Jos Paavali olisi uskonut vesikasteessa saatavaan pelastukseen, ei hän olisi kiittänyt Jumalaa siitä, ettei Kristus lähettänyt häntä kastamaan vaan julistamaan evankeliumia. Paavali selittää myös tarkasti sen, mikä on evankeliumin sisältö. (1Kor 15:1-11) Evankeliumi kertoo sen, mitä Jeesus Kristus on tehnyt meidän hyväksemme, kun kuoli viattomana syntiemme tähden ja sovitti meidät Isän kanssa. (vrt. Apt 10:34-48.) Jotta ihminen tulee osalliseksi Kristuksen tekemästä vanhurskauden teosta, tulee hänen antaa sovittaa itsensä Jumalan kanssa ja ottaa vastaan Jumalan armo. (2Kor 5:17-6:2)

Sivun alkuun

11. Jumalan armon vastaanottaminen

Jumalan armoa ei oteta vastaan vesikasteessa vaan uskon kautta sitä ennen. Apostolitkaan eivät muuten saaneet Pyhää Henkeä vesikasteen toimitushetkellä vaan rukouksessa, yläsalissa ollessaan. (Apt 1:1-2:11) Jos tämä hetki on uuden liiton seurakunnan syntyhetki, niin kuin luterilaiset opettavat, niin on perin outoa, ettei siinä saatu Pyhää Henkeä vesikasteen toimitushetkellä. Opetuslapset oli kastettu aiemmin kertaalleen Johanneksen kasteella (ainakin osa heistä) ja sitten myöhemmin Jeesus oli kastanut heidät. (Joh 1:35-42; 3:22,26; 4:1; Apt 1:21-22)

Paavali kirjoitti, että olemme saaneet uskon kautta pääsyn sisälle tähän armoon, jossa nyt olemme. (Room 5:1-2) "Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta." (Room 4:16) Usko riistää kerskauksen pois ihmisiltä ja siirtää sen Kristuksen päälle, koska hän on ansainnut verellään pelastuksen syntisille, joiden joukkoon me kaikki olemme kuuluneet syntiä tehdessämme. (Room 3:19-28.) Myös vauvat tarvitsevat Kristuksen armoa, vaikka eivät syntiä ole tehneet, sillä he syntyvät kuoleman ja katoavaisuuden kirouksen alaisina Adamin synnin vuoksi. (Room 5:12-21) Jeesus vapautti kaikki ihmiset tästä kirouksesta voittamalla kuoleman ylösnousemuksensa kautta. (1Kor 15:21; Hebr 2:14-18.) Jos Jeesus ei olisi noussut ylös kuolleista, ei kukaan ihminen saisi parempaa ylösnousemusta, mikä on kristittyjen toivo. (Apt 23:6; 24:16; Hebr 11:35) Vauvoille luetaan Kristuksen vanhurskauden teko hyväksi ilman uskoa, sillä he eivät ole tehneet syntiä tietoisella tavalla niin kuin Adam, joten he eivät ole kuolleet synteihin ja rikoksiin. Olen kirjoittanut tästä aiheesta erikseen artikkelissa "Kuolema elämän vastakohtana ajassa ja ikuisuudessa". http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/kaste/kuolema.pdf

Jumalan armo otetaan vastaan uskomalla evankeliumi ja muuttumalla mieleltään, kääntymällä Jumalan tykö. Jeesus ja apostolit julistivat, että kaikkien ihmisten on kaikkialla muututtava mieleltään. (Apt 17:30; Mar 6:12) Ilman mielenmuutosta ja uskoa ei kenelläkään ole pääsyä taivasten valtakuntaan. Uskoa ei puolestaan saada vesikasteessa vaan se syntyy sitä ennen Jumalan sanan kuulemisen vaikutuksesta tai ei sitten ollenkaan. (Room 10:17; Joh 12:42-50)

Jeesus saarnasi taivasten valtakuntaa ja evankeliumia käskien opetuslapsia tekemään samoin.

Markuksen evankeliumi:
1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."

6:12 Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus. (oli muututtava mieleltään ja käännyttävä Jumalan tykö pois pahuudesta)

Kun Jeesus lähetti apostolit ensimmäisellä kerralla julistamaan evankeliumia, ei hän käskenyt heidän kastaa, vaikka he olivat kastaneet sitä ennen enemmän opetuslapsia kuin Johannes Kastaja. (Joh 3:22-4:2) Ensin tehtiin opetuslapsia julistamalla evankeliumia ja vasta sitten kastettiin, mutta sitä ei pidetty syntien anteeksisaamisen ehtona, koska Jeesus antoi synnit anteeksi heti, kun joku uskoi häneen ja katui syntejään. (Luuk 7:48-50) Kastetta ei tarvittu silloin eikä nytkään, jotta synnit voidaan saada anteeksi.

Sivun alkuun

12. Syntien anteeksisaaminen mielenmuutoksen, kääntymyksen, rukouksen ja uskon kautta

Kasteen ottaminen edellytti joka kerta Uudessa Testamentissa sitä edeltävää uskoa. Jos uskoon tulleessa havaittiin oikein suoritetun uskovien upotuskasteen jälkeen vääryyttä ja katkeruuden sappea, ei hänelle lupailtu iankaikkista elämää vaan ikuista helvetin tulta, ellei tämä kääntyisi pois pahuudestaan. (Apt 8:18-24) Pietari ei kehottanut noita Simonia palaamaan kasteen armoon tämän paljastuttua väärämieliseksi. Hän kehotti Simonia muuttamaan mieltään, kääntymään pois pahuudestaan ja rukoilemaan Herraa, jos vielä ehkä hänen sydämensä ajatus hänelle anteeksiannetaan.

Apostolien teot:
8:18 Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa
8:19 ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen."
8:20 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.
8:21 Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.
8:22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
8:23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."
8:24 Niin Simon vastasi ja sanoi: "Rukoilkaa te minun edestäni Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään siitä, mitä te olette sanoneet."

Noita Simon ei katunut tämänkään jälkeen ja muuttanut mieltään, niin että olisi itse rukoillut syntejään anteeksi Herralta. Hän kehotti opetuslapsia rukoilemaan puolestaan. Kuinka monta kertaa tämä sama tilanne toistuukaan niiden kääntymättömien ja katumattomien elämässä, jotka pyytävät puolestaan esirukousta, mutta eivät halua luopua synneistään! Esirukoukset eivät heitä auta, elleivät he itse käänny Jumalan tykö. Toisen rukous ei voi toista pelastaa eikä uskoa häneen siirtää. Uskominen on jokaisen omakohtainen asia ja armon vastaanottaminen ihmisen vastuulla: Jumala ei ketään jumalatonta vasten tämän tahtoa käännä ja pelasta. Jos joku kääntyy Jumalan tykö ja antaa pelastaa itsensä, niin Jumala sallii hänen kääntyä ja tekee pelastavan tekonsa eli lahjoittaa pelastavan uskon. Ei muuten. (Sak 1:3; Jer 15:19)

Syntien anteeksianto ei tapahdu Raamatussa koskaan vesikasteen hetkellä vaan aina reaaliajassa, kun katuva muuttaa mielensä, kääntyy Jumalan puoleen, rukoilee Herraa ja pyytää syntejään anteeksi. (Psa 32:1-5; Jaak 5:15-21; Luuk 15:11-32; 17:1-5) Jumala ei ole luvannut antaa syntejä anteeksi vesikasteen toimitushetkellä vaan mielenmuutoksen, kääntymyksen, uskon ja rukouksen kautta. Tämä on sanottu selvästi kerta toisensa jälkeen Raamatussa.

Apostolien teot:
10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

Apostolien teot:
3:19 Muuttukaa siis mieleltänne ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
3:26 Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."

Luukkaan evankeliumi:
24:47 ja että mielen muuttumista syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

Apostolien teot:
26:17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
26:18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
26:19 Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä,
26:20 vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta (mielen muutosta) ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen (mielen muuttumisen aikaan saamia) soveliaita tekoja.

Paavali ei saarnannut vesikastetta syntien anteeksisaamisen ehtona. Hän painotti evankeliumia ja erotti sen tarkoin vesikasteesta opettaessaan pelastuksesta. (1Kor 1:13-24) Evankeliumi on Jumalan voima ja koituu pelastukseksi niille, jotka uskovat. (Room 1:16) Evankeliumin sisältö on puolestaan tarkoin määritelty Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttolaisille, minkä alussa hän erotti kasteen ja evankeliumin toisistaan. (1Kor 15:1-11) Evankeliumi kertoo siitä, mitä Jeesus on tehnyt meidän hyväksemme eikä siitä, mitä me voimme tehdä toinen toisemme hyväksi tai itsellemme. Kun Pietari julisti Jeesuksen tekemästä vanhurskauden teosta, niin kuulijat pelastuivat hänen saarnansa aikana ja täyttyivät Pyhällä Hengellä. (Apt 10:34-48.) Heidät oli sen jälkeen lupa kastaa, koska mitään estettä kastamiselle ei ollut jäljellä. Jumala oli puhdistanut näiden uskoontulleiden sydämet uskolla ja pelastanut heidät sanan kautta, kun he olivat uskoneet kuulemansa sanan. (Apt 11:11-18; 15:7-11) Usko edellytti tässä tapauksessa sanan ymmärtämistä niin kuin jokaisen kohdalla tekee.

Edellä olevasta voimme päätellä, että pelkkä usko ja mielen muuttaminen riittävät tuomaan syntien anteeksiantamuksen. Pelkkä usko tuo myös pelastuksen ennen kuin mielenmuutokseen tullut ja uskovainen ottaa kasteen. Jeesus kastoi uskovaisia ennen viimeisen lähetyskäskynsä antamista ja teki opetuslapsiksi enemmän ihmisiä kuin Johannes, joka kastoi Ainonissa, missä oli paljon vettä upottamista varten. (Joh 3:22-26; 4:1-2) Kun Jeesus kohtasi syntisiä tiellä, ei hän edellyttänyt näiltä kasteen ottamista syntien anteeksisaamisen tähden vaan julisti synnit anteeksisaaduiksi heti uskon ilmaannuttua. Usko myös pelasti nämä mielensä muuttaneet henkilöt tai oikeammin: Jumala pelasti heidät uskon kautta.

Luukkaan evankeliumi:
7:48 Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut."
7:49 Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: "Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?"
7:50 Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan."

Syntien anteeksiantamukseen ja pelastukseen tarvitaan siis seuraavat asiat Raamatun opetuksen mukaan:

  • usko (Apt 26:18; 10:43)
  • mielenmuutos (Luuk 24:47; Apt 3:19)
  • kääntyminen pois pahuudesta (Apt 8:22; 3:19,26; Snl 28:13)
  • rukous ja syntien anteeksipyytäminen Herralta (Apt 8:22; Psa 32:1-5)
  • suun tunnustus ja Herran nimen avuksi huutaminen (Apt 2:21; Room 10:8-13)

Näistä on viimeinen kohta vielä käsittelemättä. Herran nimen avuksi huutaminen ja suun tunnustus on sama asia kuin kääntyminen ja mielenmuutos. Paavali kertoo suun tunnustuksen tarkoittavan Herran nimen avuksi huutamista. (Room 10:8-13) Se ei tarkoita kristillisen uskon tunnustamista jumalanpalveluksen aikana. Hengessään kuolleet ja napisevaiset tottelemattomuuden lapset lukevat kirkon tilaisuuksissa uskontunnustuksen ulkomuistista, mutta heidän sydämensä on vieras Herralle. Sellainen suun tunnustus ei ketään pelasta. Ainoa pelastus on siinä, että Jeesus tunnustaa meidät Isänsä ja pyhien enkeleiden edessä tulemuksessaan. (Matt 11:27; Mar 8:38; Ilm 3:5) Ihmisen suun tunnustaminen ei häntä pelasta, jos sydän on vilpillinen eikä ihminen halua luopua synneistään. On jopa niitä, jotka huutavan Herraa avuksi, mutta Herra nauraa heille, koska heidän etsikonaikansa on ohitse eivätkä nämä kierot ole valmiita hylkäämään syntejään. (Snl 1:20-33) He eivät luovu noituudestaan, haureudestaan, varkauksistaan, murhistaan ja epäjumalankuvien kumartamisesta. (Ilm 9:20-21) Tämä on kuin suoraan katolisen kirkon kuvausta. Sen oppeja luterilaiset ovat seuranneet ja kumartaneet yhdessä heidän kanssaan riivaajia. (1Tim 4:1-11)

Paavali oli pelastunut jo ennen kastetta. Herran nimen avuksi huutaminen toi hänelle syntien anteeksiannon. Herran nimen avuksi huutaminen mainitaan Raamatussa moneen otteeseen ja se tuo yhteyden ihmisen ja Herran välille. Jumala auttaa niitä, jotka huutavat hänen nimeään avuksi. (1Moos 4:26; 12:8; 13:4; 1Kun 18:24; Psa 116:1-19) Psalmi 116 kuvaa sitä, mitä Herran nimen avuksi huutaminen on. Se on turvaamista Herraan ja rukoilemista, että Herra tulisi ihmisen avuksi hädän keskellä. (Jooel 2:32; Sef 3:9) Se on myös luopumista synnistä. (2Tim 2:19)

Apostolien tekojen jae 22:16 on käännetty väärin kirkkoraamattuun vuodelta 1938. Oikea sanatarkka käännös kuuluu näin:

"Ja nyt: mitä aiot? Nousten ylös, anna kastaa itsesi ja pese pois syntisi avuksi huutaen Herran nimeä." (Apt 22:16)

Käännöksessä on käytetty apuna Jay P. Greenin sanatarkkaa käännöstä, muita englanninkielisiä käännöksiä, Blue Letter Biblea ja suomenkielistä Novumia. (Novum 3, s. 388, http://www.blueletterbible.org/) "Pese pois syntisi" on oikea käännös kreikankielen verbin muodosta. Jotkut kääntävät tämän kohdan jakeesta muodossa "anna pestä pois syntisi", koska pitävät aktiivimuotoa itsensä pesemiseen viitaten harhaoppisena, vaikka sitä se ei ole. Raamatussa tunnetaan vastaava ihmisen vastuuta korostava tapa puhua asioista kauttaaltaan. Jumalan kansaa kehotetaan sanoutumaan irti saastaisesta ja epäpyhästä sekä puhdistautumaan synneistä. (1Moos 35:2; Jes 1:16; 52:11; 2Kor 6:14-7:1) Herra puhuu Hesekielin kautta jopa niin painokkaasti, että Jumalan kansaan kuuluvien pitää tehdä itselleen uusi sydän ja uusi henki. (Hes 18:31-32) Ihminen ei voi tietenkään muuttaa itse itseään Jumalalle kelpaavaksi, mutta Jumala muuttaa meidät, jos annamme hänen tehdä sen. Näin ymmärrettynä uskokin on Jumalan teko vain siten, että me suostumme hänen tahtoonsa ja annamme hänelle luvan tehdä tekonsa meissä. Vasten tahtoa Jumala ei ketään jumalatonta pelasta.

Sivun alkuun

13. Lupa kastaa

Uudessa Testamentissa annetaan ymmärtää, ettei meidän ole lupa kastaa ketään, ellei hän ensin usko Jumalan sanaan Kristuksesta. Tämä käy parhaiten ilmi etiopialaisen eunukin (hoviherran) kastetapahtumasta. Lainaan sen tähän:

Apostolien teot:
8:35 Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.
8:36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
8:37 Niin Filippus sanoi: "Jos uskot koko sydämestäsi, niin on lupa." Hän vastasi ja sanoi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
8:38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
8:39 Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten.

Jae 37 puuttuu suomenkielisestä kirkkoraamatusta vuodelta 1938. Jae esiintyy kuitenkin monessa käsikirjoituksessa, mitkä ovat säilyneet meidän aikoihimme. Kirkkoisistä Irenaeus (130/140 - 202 jKr) ja Cyprianus (200 - 258 jKr) lainasivat tätä jaetta. (Novum 3, s.137)

Filippus julisti hoviherralle evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Kun hoviherra uskoi kuulemansa sanan, pyysi hän päästä kasteelle. Filippus asetti kastamiselle ehdon: jos hoviherra uskoi kaikesta sydämestään, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, niin hänet oli lupa kastaa. Muita ei ole lupa kastaa kuin niitä, jotka uskovat sydämessään Herraan. Kreikankielessä on tässä kohden käytetty sanaa `eksestin´, joka tarkoittaa "lain mukaan on lupa", "on luvallista" ja "on laillista". Sanaa on käytetty mm. jakeissa Matt.12:2, 19:3 ja Apt.21:37. Sana tarkoittaa, että "on lupa tehdä jotakin". Sana esiintyy Uudessa Testamentissa 32 kertaa ja on käännetty King James Versioniin 29 kertaa sanoilla "it is lawful" eli "on laillista" tai "lain mukaan on lupa".

Sivun alkuun

14. Kasteen armo vai Jumalan armo?

Luterilaiset puhuvat kasteen armosta. Raamatussa ei puhuta koskaan kasteen armosta vaan Jumalan armosta ja Jeesuksen Kristuksen armosta. (Psa 52:3; Luuk 2:40; Apt 13:43; 14:26; 20:24; Room 5:15; 1Kor 1:4; 15:10; 2Kor 6:1; 13:13; Gal 2:21; Efe 3:2; Tiit 2:11; Hebr 2:9; 12:15; 1Piet 2:20) Kaste syrjäyttää luterilaisten opissa jatkuvasti Kristuksen, evankeliumin, syntien sovituksen ja nyt myös Jumalan armon. Jos joku panee luottamuksensa kasteessa saatavaan pelastukseen eikä yksin Kristuksen tekemään vanhurskauden tekoon, on hän vaarassa joutua kadotukseen, vaikka miten hurskaasti vaeltaisi tätä maanpäällistä elämää ja tunnustaisi kymmenilletuhansille sieluille uskostaan Kristukseen. Riivaajatkin uskovat ja tunnustavat, että Jumala on yksi, mutta ne vapisevat Jumalan sanan ravistellessa ja Pyhän Hengen polttaessa heitä. (Jaak 2:19) Me voimme voittaa sielun vihollisen ja hänen joukkonsa vain Jumalan sanan totuuden kautta, Pyhän Hengen voimalla.

"Herra antaa kuulla äänensä voiman ja nähdä käsivartensa laskeutuvan alas vihan tuimuudessa ja kuluttavan tulen liekissä, pilvenpurkuna, rankkasateena ja raekivinä. (Jes 30:30)"

Mitä sanoo Herra niistä vääristä profeetoista, jotka tuudittavat kansaa väärään rauhaan julistamalla heille valheita ikään kuin tuho ei olisikaan heillä edessä? Sellaisia ovat ne, jotka väheksyvät mielenmuutoksessa elämistä ja uskoa sekä korottavat väärällä tavalla kasteen pelastuksen tuovaksi teoksi. Jumalan sana ei tule heille pelastukseksi vaan se tulee myrskyn tavoin rankkasateena ja raekuuroina tuhoten heidän perustuksensa, niin että savesta ja raudasta rakennetun patsaan jalat murskaantuvat – ei ihmiskäden vaan Jumalan sanan voimasta. (Dan 2:34)

Hesekiel:
13:9 Minun käteni on profeettoja vastaan, jotka petosnäkyjä näkevät ja valhetta ennustelevat. Ei pidä heidän oleman minun kansani yhteydessä, ei heitä kirjoiteta Israelin heimon kirjaan, eivätkä he tule Israelin maahan; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, Herra.
13:10 Koska he, koska he vievät minun kansani harhaan, sanoen: 'rauha!', vaikka ei rauhaa ole, ja katso, koska he, kun kansa rakentaa seinän, valkaisevat sen kalkilla,
13:11 niin sano noille kalkilla-valkaisijoille, että se kaatuu. Tulee kaatosade, te syöksytte alas, raekivet, ja sinä pusket puhki, myrskynpuuska,
13:12 ja katso, seinä kaatuu! Eikö silloin teiltä kysytä: 'Missä on valkaisu, jonka olette sivelleet?'
13:13 Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä kiivaudessani annan myrskynpuuskan puhjeta, kaatosade tulee minun vihastani ja raekivet minun kiivaudestani, niin että tulee loppu.
13:14 Minä hajotan seinän, jonka te olitte kalkilla valkaisseet, ja syöksen sen maahan, niin että sen perustus paljastuu; niin se kaatuu, ja te saatte siinä lopun. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.
13:15 Niin minä panen kiivauteni täytäntöön seinässä ja niissä, jotka sen kalkilla valkaisivat, ja sanon teille: Ei ole enää seinää eikä sen valkaisijoita,

Sivun alkuun

15. Jumalan lapsia uskon kautta

Luterilaiset panevat toivonsa Paavalin galatalaiskirjeen kohtaan perustellessaan harhaoppiaan kasteessa tapahtuvasta pelastumisesta. Katsotaanpa, mitä siinä oikeastaan sanotaan:

Galatalaiskirje:
3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
3:27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

Paavali kirjoitti selvästi, että galatalaiset olivat "uskon kautta lapsia Kristuksessa Jeesuksessa." Hän ei opettanut Jumalan lapseutta vesikasteen kautta vaan uskon kautta, minkä kautta saamme myös luvatun Pyhän Hengen. (Gal 3:1-14) Näin meidät siunataan yhdessä uskovan Aabrahamin kanssa. Mitä sitten tarkoittaa se, kun Paavali kirjoittaa: "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."

Paavali ei puhu tässä kohden yhtään mitään vesikasteesta. On myös toinen kaste ja se pelastaa. Se on kaste Pyhässä Hengessä Kristukseen, hänen kuolemaansa ja hänen ruumiinsa jäseneksi. (Room 6:3; 1Kor 12:12-13) Paavali kutsui tätä "kastetta" Kristuksen ympärileikkaukseksi ja uudestisyntymisen pesuksi, Pyhän Hengen uudistukseksi. (Room 2:28-29; Kol 2:11-12; Tiit 3:5)

Sivun alkuun

16. Usko on järjen vastakohta tai järkeä vastaan

Luterilaisten mielestä järki ja usko sulkevat toisensa pois. Silti he tekevät kaikkensa perustellakseen järjelle ymmärrettävällä tavalla oppiaan vauvakasteesta ja monesta muustakin järjen vastaisesta sekä ristiriitaisesta asiasta. Kun usko paljastuu väärästä lähteestä olevaksi, puolustetaan sitä järjen vastaisillä väittämillä ja tehdään näin Jumalastakin idiootti, kun väitetään ristiriitaisten oppien olevan Jumalan käsialaa. Jumala ei ole mikään typerys, joka opettaa ristiriitaisesti sanansa kanssa ja kumoaa itse itsensä. Sielun vihollisen valheet ovat sellaisia, että ne eivät kestä Jumalan sanan koetusta. Siksi ne paljastuvat ja väärät opit voidaan kumota terveen Jumalan sanan koettelun kautta Pyhässä Hengessä.

Jumalan sana ei ole järjetöntä vaan se on järkevää ja loogista: Jumalan sana ei voi olla ristiriitaista eikä myöskään se oppi, mikä on Jumalasta lähtöisin. Paavali kirjoittaa, että evankeliumi on hullutus niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. (1Kor 1:18-24) Paavali ei väitä evankeliumia järjettömyydeksi sanoessaan sanaa rististä hullutukseksi. Hän korostaa heti perään, että evankeliumi on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Apostolit eivät olleet järjettömiä ja tyhmiä vaan puhuivat Jumalan viisautta. (1Kor 2:6-16) Sielun vihollisen opit ovat järjettömiä ja ristiriitaisia, mutta Jumalan sanan kanssa yhtä pitävä oppi on loogista. Jumala ei ole skitsofreenikko mielipuoli, joka puhuu itseään vastaan ja opettaa sisäisesti ristiriitaisia oppeja.

Usko ei tee meistä järjettömiä vaan lisää meille järkeä ja ymmärrystä, loogista ajattelukykyä. Me annamme itsemme kuolleista eläviksi tulleina uhriksi Kristukselle: tämä on meidän järjellinen jumalanpalveluksemme. (Room 12:1-3) Emme voi tehdä Jumalan tahtoa, ellemme ymmärrä sitä järjellämme. (Efe 5:17) Kun Jumalan sanat avautuvat, valaisevat ne ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä. (Psa 119:130) Uskon kautta me ymmärrämme, että Jumala on tehnyt näkymättömästä sen, mikä voidaan nyt nähdä. (Hebr 11:3) Jos järki heitetään uskon myötä roskiin, tulee Jumalan nimi pilkatuksi järjettömyyden vuoksi, mitä Herra ei ole kutsunut meitä julistamaan.

Kristuksen evankeliumi on hullutus sen vuoksi, ettei pelastusta voida sen mukaan ansaita olemalla hyvä ihminen ja tekemällä hyviä tekoja. Pelastus voidaan ottaa vastaan uskon kautta ilman tekoja ja ansioita. Koska ihmisen ei tarvitse olla mitään erinomaista eikä pystyä tekemään edes ihmeitä, on uskoa ja evankeliumia pidetty halpana. Kristuksen Jeesuksen kuolema oli myös häpeällinen tapa kuolla. Hänet oli luettu rikollisten joukkoon ristillä, joten sellainen usko ei vedä sielullista ihmistä puoleensa, mikä on saanut alkunsa "rikollisen" ristiinnaulitsemisesta. Kun tähän otetaan mukaan ilmoitus, jonka mukaan Jeesus ei ollut rikollinen eikä tehnyt koskaan syntiä, muuttuu asetelma kertaheitolla.

Jos joku on elänyt täydellisen elämän ilman lankeamista syntiin, on hän aivan erityinen ihmisten joukossa. Kun Jeesus vielä ennusti häpeälliseltä näyttävän kuolemansa etukäteen ja sen, että hän nousee ylös kuolleista kolmantena päivänä, mikä myös toteutui, niin avautuu uskolle ennen näkemättömät mahdollisuudet tunkeutua ihmisen sydämeen. Sellainen uhri voi poistaa ihmisen synnin ja tuoda vapautuksen syntiä seuraavasta rangaistuksesta, minkä Jumala on antanut meidän edestämme. Ihmisten omat uhrit eivät riitä tuomaan sovitusta, mutta Jumalan Pojan kertakaikkinen uhri vapauttaa meidät kaikesta yrittämisestä ja kelpaamisesta Isän edessä sekä vanhan liiton ajan eläinuhreista. Niissä on aina muistutus synnistä, mutta tämä on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt iankaikkisesti täydelliseksi ne, jotka pyhitetään. (Hebr 10:1-17) Näin meitä sanassa opetetaan siitä "hullutuksesta", jonka valitut pakanat ottivat iloiten vastaan. (Apt 13:48.) Jos sanoma olisi järjetön, eivät Rooman valtakunnan alaisuudessa olleet järki-ihmiset olisi uskoneet sitä. Nyt sanoma on kuitenkin täysin järjellinen ja uskottava, joten sen voi ottaa vastaan Pyhän Hengen vaikuttamalla ilolla. (1Tess 1:3-7)

Ihmisen järjen mukaista olisi se, että ihminen voi tehdä jotakin arvokasta tai hienoa ansaitakseen pelastuksen. Nyt Raamattu osoittaa kuitenkin sen, ettei ihminen voi tehdä paljon muuta kuin syntiä ja on sen vuoksi kelvoton astumaan sisälle taivasten valtakuntaan. Koska ihminen on täysin voimaton ja avuton pelastamaan itse itsensä, lähettää Jumala sanansa ihmisen avuksi herättämään häntä synnin unesta. Jos joku uskoo, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että Jumala on herättänyt hänet ylös kuolleista kirjoitusten mukaan, niin hän tulee vanhurskaaksi Jumalan sanan vaikuttaman uskon perusteella. Kun hän sen lisäksi huutaa avuksi Herran nimeä eli katuu syntejään ja tahtoo hyljätä ne – vapautua syntisiteistä – saa hän armosta pelastuksen ja voiman, mikä siirtää hänet kuolemasta elämään. Tämä on uudestisyntyminen Hengestä Jumalan sanan kautta. Sen jälkeen ihminen onkin kelvollinen käymään sisälle taivasten valtakuntaan koko loppuelämänsä ajan, jos vain pysyy uskossa ja armossa. (Kol 1:21-23; 1Kor 15:1-3; Joh 15:1-6; Room 10:8-17; 11:11-23; Apt 14:22; 13:43)

Jumala on siunannut meitä kaikkinaisella hengellisellä viisaudella ja ymmärryksellä armostaan. (Efe 1:3,8.) Me saamme kasvaa kaikessa käsittämisessä, ymmärtämisessä, Jumalan viisaudessa ja tiedossa, Kristuksen rakkauden ja uskon vaikutuksesta. (Fil 1:9-11) Oppi, jonka mukaan usko ja järki ovat toistensa vastakohtia on sielun vihollisen tapa eksyttää ihmisiä päättömyyksiin sekä mielettömyyksiin. Ei ihme, jos jumalattomat pilkkaavat uskovaisia, kun he opettavat järjen vastaisia opetuksia ja kerskaavat vielä sillä, miten tyhmiä ja järjettömiä he ovat. Nämä eivät ole aitoja pyhiä tai ovat sitten pahasti eksyneitä. Herra heitä auttakoon ja varjelkoon, nostakoon ylös synnin suosta ja vapauttakoon eksymyksen salakavalista juonista.

Paavali mainitsee vielä sen, että "Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi varjellen sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil 4:7) Tässäkään kohden ei ole mitään viittausta järjen vastaisuuteen ja mielettömyyksiin. Paavali puhuu siitä, miten suuri Jumalan rauha on: sitä ei voida sanoin kuvata eikä se mahdu ihmisen ymmärrykseen. Jeesus lupasi jättää meille rauhansa ja sen hän teki sekä tekee niissä, jotka uskovat häneen. (Joh 14:27-28.) Järjettömyyksiin meidän ei silti pidä uskoa vaan ojentautua järjellisen jumalanpalveluksen kautta pois järjettömyyksistä, ettei Jumalan nimi tulisi pilkatuksi pakanoiden keskuudessa. (Room 12:1-3)

Sivun alkuun

17. Tarvitaanko uskoon ymmärrystä?

Luterilaiset väittävät kiven kovaan, ettei uskomiseen tarvita ymmärrystä. Perustelut ovat naiiveja. Jos ymmärrystä tarvittaisiin, niin uskovainen joutuisi kadotukseen nukkuessaan tai tajuttomana ollessaan, koska ei ymmärrä silloin mitään. Dementoitunut vanhus ei voisi pelastua, vaikka olisi uskonut koko ikänsä ennen sairauttaan. Kehitysvammaiset ja koomapotilaat olisivat niin ikään kadotettuja. Tällaiset perustelut ovat turhia, sillä Jumala ei tuomitse ihmistä sellaisesta, mihin tämä ei kykene. Jos ihminen ei voi ymmärtää asioita hänen tahdostaan riippumattomista tekijöistä, niin häntä ei sen vuoksi kadotukseen tuomita.

Jumalan sana pitää sisällään paljon Jumalan viisautta ja ymmärrystä. (1Kor 2:6-16) "Kun Jumalan sanat avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä." (Psa 119:130) Paavali kirjoitti efesolaisille: "Älkää olko mielettömiä vaan ymmärtäkää, mikä Jumalan tahto on." (Efe 5:17) Jotta Jumalan tahdon voi tehdä, täytyy se ensin ymmärtää. Evankeliumi on saarnattu uskon kuuliaisuuden eli Jumalan tottelemisen aikaansaamiseksi. (Room 1:5; 6:17; 16:19,25) Uskovien tulee palvella Jumalaa järjellään ja antaa ruumiinsa uhriksi Herralle eli luopua ruumista saastuttavista synneistä kuten haureus ja juopottelu. (1Kor 6:9-7:1; Room 12:1-3; 6:1-23) Me emme saa mukautua tämän maailman menon mukaan vaan meidän tulee tutkia, mikä on hyvää, täydellistä ja otollista Jumalan edessä. Kun Jeesus opetti opetuslapsille Jumalan valtakunnan salaisuuksia ja selitti vertauksia, niin hän sanoi ensi töikseen: "Kuulkaa ja ymmärtäkää!" (Matt 15:10ss.) Me emme saa olla niin kuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ohjataan. (Psa 32:9) Jumala lisää meille kaikkinaista hengellistä ymmärrystä, tietoa, viisautta ja käsittämistä Kristuksen rakkaudessa. (Fil 1:9-11; Efe 1:3,8.)

Ymmärrystä tarvitaan myös sanan vastaanottamiseksi. Evankeliumia ei voida uskoa, ellei kukaan julista ja puhu selvällä ymmärrettävällä kielellä. (Room 10:5-17; 1Kor 14:1-11) Luterilaiset väittävät, ettei vauvan tarvitse ymmärtää evankeliumia voidakseen uskoa siihen. Jos tämä olisi totta, niin silloin ei kenenkään muunkaan tarvitsisi sitä ymmärtää. Raamatun kääntäminen eri kielille olisi täysin turhaa ja aikaa vievää työtä. Sanaa voitaisiin julistaa jokaiselle maailman ihmiselle hepreaksi, kreikaksi ja arameaksi, riippumatta siitä, mihin kansanheimoon ja kieleen hän kuuluu. Suomalainen voisi julistaa evankeliumia venäläisille ja Afrikan pakanoille suomenkielellä eikä Raamattua ja evankeliumin sanomaa tarvitsisi kääntää muille kielille lainkaan. Usko syntyisi ilman ymmärrystä, jos luterilaiset ovat oikeassa. Toivottavasti luterilaiset ymmärtävät tämän lukiessaan, että tämäkin opin puolustus on nyt kumottu ja heidän perustelunsa on aivan järjetön.

Sivun alkuun

18. Kaste ei ole uskon vastakohta

Luterilaiset väittävät, ettei kaste ole uskon vastakohta. He ovat oikeassa. Uskon vastakohta ei ole kaste vaan epäusko. Usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta. (Room 10:17) Usko syntyy aina ennen kasteen ottamista. Tämä voidaan nähdä Raamatusta ja arkielämästä. Jokainen kasteen ottanut on uskonut ennen kasteen ottamista. Sitten on niitä, joita ei ole koskaan kastettu, mutta he uskovat silti. Ja on niitä, joita on vauvana vedellä vihmottu, mutta he eivät usko ja vaikka uskoisivatkin, eivät he ole uskoa kasteessa saaneet vaan Jumalan sanan kuulemisen kautta.

Sivun alkuun

19. Miksi useimmat kastetut olivat aitoja pyhiä apostolien aikana?

Juutalaiset vainosivat kristittyjä eri puolilla Rooman valtakuntaa heti kristinuskon syntyaikana. Paavali sai käskyn vangita kaikki Jeesuksen nimeä mainitsevat matkatessaan Syyrian Damaskokseen. (Apt 9:1ss.) Stefanus oli sitä ennen tapettu ensimmäisenä marttyyrina. (Apt 7:55-60) Kristinusko sai itse asiassa alkunsa marttyyriudesta: Jeesuksen uhrikuolemasta ja ylösnousemuksesta. Jos joku halusi alkaa kristityksi, joutui hän välittömästi kuolemanvaaraan. Tästä syystä kovin moni ei ottanut kastetta heppoisin perustein. Vainot jatkuivat pitkälle Rooman keisarivallan aikana. Katolisen kirkon vesittämästä väärästä uskosta tuli Rooman valtionuskonto vuonna 390 jKr. Sen jälkeen vainottiin uskovien kastetta suorittavia ja tapettiin heitä aina 1600-luvulle asti. Katolisen kirkon ohella myös siitä eronneet protestantit tapattivat kastajia: Martti Luther, Philipp Melanchton, Ulrich Zwingli ja Jean Calvin.

(Lähteet: Erkki Kuisma, Antikristus on langennut kristillinen johtaja, http://www.icon.fi/~erkkik/antikris.html ja Olli-Pekka Tuikkala, Raamatullinen kaste. http://www.jeesusonherra.com/RaamatullinenKaste.pdf ja Pentti Heiska, Sakramentti ja kirkko, ja Albert James Dager, Ikuinen Pelastusvarmuus – Mitä Calvin onkaan saanut aikaan? http://arvioikaa.com/prede.html)

Sivun alkuun

Lainaan tähän sanasta sanaan Olli-Pekka Tuikkalan kirjoitusta Raamatullinen kaste, sivut 15-16. Hän on käyttänyt lähteenä kirjaa "Rajankäyntiä kastekysymyksestä", jonka on kirjoittanut Pekka Lattu vuonna 1966

Lainaus alkaa:

Pian asiat kuitenkin muuttuivat. Kun Luther huomasi, ettei kansa ottanutkaan kokonaisuudessaan kääntyäkseen oikeaan uskoon hänen käsityksensä mukaan, hän turvautui valtiovallan apuun ja jätti vuonna 1527 kirkon korkeimman johdon maalliselle ruhtinaalle, vedoten tässä Konstantinuksen esimerkkiin (keisari Konstantinus kutsui itseään kristityksi, vaikka palvoi epäjumalia ja mm. murhautti oman poikansa).

Speierin valtiopäivillä vuonna 1529 (joilla uskonpuhdistusta kannattavat evankeliset kristityt saivat nimen ”protestantit”), säädettiin merkillinen, vähemmälle huomiolle jäänyt laki: ”Käskemme, julistamme ja määräämme keisarillisen valtiutemme, tietomme ja tahtomme mukaisesti: että jokainen kasteenkertoja ja jokainen uudestikastettu, täysi-ikäinen mies tai nainen on tuomittava ja vietävä luonnollisesta elämästä kuolemaan tulella tai miekalla tai muulla sellaisella henkilön olosuhteiden mukaan ilman edelläkäypää papillisten tuomarien inkvisitiota.”

Myös Luther julisti vuonna 1532, ettei mikään esivalta saa suosia maassa sakramenttilaisia ja kasteenkertojia. Jokaisen alamaisen velvollisuus on ilmoittaa nurkkasaarnaajat esivallalle rangaistaviksi. He ovat kovakorvaisia heittiöitä, joiden perkeleellinen lahko saa kiittää helvetin henkiä olemassaolostaan.

Vielä karmeampaan julistukseen äityi Lutherin hengenheimolainen Philip Melanchton, jonka kehotuksesta vuonna 1535 neljä kasteenkertojaa mestattiin, ja seuraavana vuonna jatkettiin hirmutöitä. Nähdessään heidän sankarillisen kuolemansa Melanchton lausui: ”Sellaista rohkeutta ei voi pitää muuna kuin kauheana perkeleellisenä paatumuksena.”

Vuodelta 1536 on vielä olemassa eräs Lutherin ja Melanchtonin allekirjoittama lausunto kasteenkertojia vastaan, jossa mm. sanotaan: ”Mutta missä joku ainoastaan suosii (vääriä) opinkappaleita hengellisissä asioissa, kuten lapsenkasteesta, perisynnistä ja turhasta hajaantumisesta, niin, koska nämä opinkappaleet ovat hyvin tärkeät, päätämme me, että näissäkin tapauksissa vastahakoiset on tapettava.”

Vastalauseen tällaiselle toiminnalle esitti evankelinen pappi Johan Odenbach Moschelnista, joka kirjoitti vuonna 1528 Alzcyn tuomareille käsiteltäessä juttua kasteenkertojia vastaan:

”Sillä ei oikealla kasteella enemmän kuin kasteenkertomisellakaan ole sellaista voimaa, että se voi pelastaa tai kadottaa ihmisen. Meidän täytyy antaa kasteen olla merkkinä, jonka kautta tunnustamme olevamme kristityt, kuolleet maailmalle, perkeleen viholliset, kurjia, ristiinnaulittuja ihmisiä, jotka emme etsi ajallisia, vaan iankaikkisia aarteita, jotka herkeämättä taistelemme lihaa, syntiä ja perkelettä vastaan ja vietämme kristillistä elämää… Teidän täytyy kuunnella heitä, kun nämä raukat sanovat: ”Me vaadimme parempia todisteita jumalallisista kirjoituksista ja tahdomme totella teitä, jos te voitte evankeliumista osoittaa meille jotain parempaa.”

Tuo kirje vaikutti sen, että tuomarit kieltäytyivät tuomitsemasta uskon asioissa, mutta korkeampi oikeus tuomitsi miehet mestattaviksi ja naiset hukutettaviksi. Myös sveitsiläinen Zurichin raati, johon kuului mm. Zwingli, antoi vuonna 1526 määräyksen, että jokainen, joka toimittaa uskovaisten kasteen, tulee mestattavaksi, ja sen mukaan meneteltiinkin. Kirkosta oli sielläkin tullut valtionkirkko, ja se tarvitsi ehdottomasti lapsikastetta pysyäkseen pystyssä. (PL)

Lainaus päättyy.

Melanchtonin kirjoittama ja Lutherin allekirjoittama kirje vuodelta 1536 on englanniksi osoitteessa http://www.uni-duisburg.de/Institute/CollCart/es/sem/s6/txt08_2.htm ja kiitos Jumalalle, nyt myös suomeksi osoitteessa http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/kaste/kirje1536.htm

The Latter Rain -sivuston artikkelissa "Anabaptists" sanotaan näin:

Melanchthon, in a letter to Friedrich Myconius 1530, making no distinction between the quiet evangelicals and the extremists who had used violent measures, declared. "The government is under obligation to kill them. Luther in a 1531 letter, also written by Melanchthon, added "I approve, although it is terrible to view."

http://latter-rain.com/ltrain/anabap.htm

Melanchthon ei tee kirjeessään Friedrich Myconiukselle 1530 mitään eroa rauhallisten evankeelisten ja ääripään fanaatikkojen välillä, jotka olivat käyttäneet väkivaltaisia menetelmiä, ja julisti: "Hallituksen velvoite on tappaa heidät". Luther lisäsi erääseen Melanchtonin vuonna 1531 kirjoittamaan kirjeeseen: "Hyväksyn tämän, vaikka asiaa onkin kauheaa katsoa tällä tavoin".

Melanchtonin laatima kirje Hessenin prinssille, Philipille, on nyt suomeksi sivulla
Philip Melanchtonin kirje vuodelta 1536 baptisteja koskien
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/kaste/kirje1536.htm

Lue lisää Lutherista ja hänen antamistaan käskyistä tappaa rauhaa rakastavat kastajat eriuskoisuuden ja aseista kieltäytymisen vuoksi:
Luther: massamurhaaja ja kristittyjen vainooja?
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/kaste/luther.htm

Luther ---> Kuolemantuomio anabaptisteille
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/kaste/kuole.htm

Speyerin valtiopäivillä vuonna 1529 säädetyn käskyn nurjasta puolesta kertovat omilla kotisivuillaan myös Osmo Pöysti," Speyerin valtiopäivät 1529 päättivät tapattaa kaikki kastajat" (vauvojen upotuskasteen kannattaja!) ja Reijo Veijonen "Kirkko tien haarassa". Tietoa löytyy myös ulkomaisilta sivuilta englanninkielellä, esimerkiksi tämä Encyclopedia Britannican online artikkeli "Diets of Speyer" ja sieltä voi tilata artikkelin "Anabaptists’ programs".

20. Voiko ilman uskoa pelastua?

Luterilaiset pitävät selvänä raamatullinena totuutena sitä, ettei kukaan ihminen voi pelastua ilman uskoa (Room. 3:28; Gal. 2:16; Hepr. 11:6). Kun heiltä tivaa sitten vauvojen kohtaloa, eivät kovin monet heistä suostu vastaamaan avoimesti. Osa rohkenee sanoa, että kaikki vauvat joutuvat kadotukseen, joita ei ole kastettu. Toiset hierovat sovintoa vapaiden suuntien uskovien kastetta harjoittavien kanssa ja sanovat vauvojen uskovan, koska ovat kuulleet Jumalan sanan. Ne vauvat joutuvat kuitenkin helvettiin kuollessaan, jotka eivät ole mitään kirjoituksista kuulleet. Kuulostaa todella reilulta vai mitä? No, ei se ole reilua eikä oikeudenmukaista, minkä jokainen järkevä kristitty tunnustaa. Jumala ei tuomitse pakanoiden vauvoja helvettiin sen takia, etteivät nämä ole ihmisten saamattomuuden vuoksi kuulleet todistusta Raamatun kirjoituksista. Ainoa peruste kadotukseen joutumiselle on se, että ihminen tekee itse syntiä. Jos vauvat eivät ole syntiä äitinsä kohdussa tehneet, eivät he voi joutua kadotukseen.

Sivun alkuun

21. Kaikki ovat syntiä tehneet

Nämä ovat luterilaisten lempijakeita heidän puolustaessaan sitä, että vauvat tekevät syntiä äitinsä kohdussa.

Roomalaiskirje:
3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet -

Sanojen `kaikki´, `jokainen´, `yhtäkään´, `ketään´ ja `koko´ käytössä tulee olla tarkka. Raamattu on kirjoitettu ihmisten tavalla ihmisille. (Room 3:5) Kaikki ei tarkoita ihmisten puhekielessä tai edes kirjoitetussa sanassa aina kirjaimellisesti kaikkia jonkin ryhmän yksilöitä. Kun sanotaan, että jokainen ihminen on valehtelija, niin se ei tarkoita lapsia, koska he eivät osaa puhua: miten he voisivat sitten valehdella? (Room 3:4) Yritäpä sitten sovittaa sana "vauva" seuraaviin jakeisiin. (Room 3:10-18.) Tuskinpa yksikään vauva on sellainen, mitä tuossa alun perin runollisessa laulussa on kerrottu. Vauvat eivät osaa puhua tai vuodattaa toisten verta väkivalloin. Puhe on selvästi aikuisista ihmisistä, ei vauvoista.

Kun Suomi kävi talvisotaa Neuvostoliittoa vastaan, niin joku voi kuvata niitä aikoja romaanissaan vaikka näin: "Kaikki suomalaiset olivat kuin yksi mies ja sotivat antaumuksella isänmaansa puolesta maahan tunkeutujaa vastaan". Tämäkin on ihmisten tavoin ilmaistu liioiteltu asia. Kaikki suomalaiset eivät ole ensinkään miehiä ja toisekseen, suomalaisten joukossa oli myös niitä, jotka kieltäytyivät tarttumasta aseeseen venäläisiä vastaan. Joku lähti jopa rintaman toiselle puolelle sotaan Suomea vastaan. Niinpä "kaikki suomalaiset" ei tarkoittanutkaan kirjaimellisesti kaikkia suomen kansan yksilöitä vaan ainoastaan valtaosaa heistä. Kun sovellat tätä Raamatun tulkintaan, et eksy kirjaimen ansoihin, joiden avulla sielun vihollinen koettaa langettaa sinut väärään kiivauteen: kiivailemaan valheen sanan puolesta.

Olen kirjoittanut erillisen artikkelin sanan "kaikki" käytöstä Raamatussa. http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/oppi/kaikki.pdf

Mainittakoon yksi selvä esimerkki, missä sana kaikki ei voi tarkoittaa kaikkia ihmisiä. Väärä profeetta eli toinen peto saa "kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa". (Ilm 13:16) Jos kaikki elossa olevat ihmiset panisivat merkin käteensä tai otsaansa tuon jakeen mukaan, niin silloin moni jae olisi sen kanssa ristiriidassa. Pedon valtakunnan ja suuren ahdistuksen aikana on vielä olemassa ihmisiä, jotka saavat voiton pedosta eivätkä kumarra petoa ja ota sen merkkiä. (Ilm 14:9-11; 15:2; 20:4) Jos kaikki ottaisivat pedon merkin (ja kumartaisivat petoa), eivät he voisi voittaa sitä.

Muita esimerkkejä ovat sanontojen "kaikki maailma" ja "koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö" käyttäminen. (Luuk 2:1; Matt 3:5) Verollepano koski vain Rooman valtakunnan alaisuudessa olevia maita, ei koko maailmaa. Johannes Kastaja kieltäytyi kastamasta tekopyhiä fariseuksia ja osa heistä ei itse ottanut kastetta vaan tekivät tyhjäksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan. (Matt 3:1-12; Luuk 7:29-30) Nämä kohdat kertovat selvästi sen, ettei sanaa "kaikki" tule ymmärtää aina kirjaimellisesti tarkoittamaan kaikkia kansan tai ryhmän yksilöitä.

Jos sana "kaikki" pitäisi kuitenkin ymmärtää siten, että se koskee kaikkia maailman ihmisiä eikä sanaa tulkita kokonaisuutena kaikki jakeet huomioiden, niin pääsemme lopputulokseen, jonka mukaan kaikki ihmiset pelastuvat. Sehän on sanottu monessa eri kohdassa! (Tiit 2:11; Room 11:32; 1Tim 4:10) Jopa ne jakeet, mitä käytetään tukemaan vauvojen perisyntiä, pelastaisi heidät saman tien ilman uskoa, koska Jeesuksen vanhurskauden teko koitui kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi! (Room 5:12-21) Niin, miten luet seuraavat jakeet? Saavatko kaikki lahjaksi vanhurskauden Jumalan armosta vai koskeeko tämä sana vain niitä, jotka Jeesus pelastaa syystä tai toisesta?

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa" (Room 3:23-24)

Mikä sinä olet sanomaan Jumalalle sitä, ettei hän saa pelastaa vauvoja, jos nämä eivät usko Jumalaan, koska eivät siihen kykene? Varo vain, ettet itse joudu tuomittavaksi, jos sellaista väität. Jos taas väität, ettei Jumala tuomitse pakanoiden vauvoja kadotukseen, koska nämä eivät ole kuulleet evankeliumia eivätkä usko, niin mihin perustat vauvojen kasteen tai yleensä kasteen tuoman pelastuksen? Jos ilman kastetta ja jopa ilman uskoa tai Pyhää Henkeä voidaan pelastua, niin lopeta vapaiden suuntien uskovien arvostelu sen perusteella, että me opetamme vauvojen olevan otollisia Jumalalle, vaikka he eivät usko! Jos pysyt lujana oppisi takana ja väität julkisesti, että kaikki pakanoiden vauvat joutuvat kadotukseen, koska heitä ei kasteta eivätkä he usko, niin jatka sitten arvosteluasi, mutta tiedä, että sinullakin on tuomari viimeisenä seisomassa multiesi päällä, joka sanoo asiaan viimeisen painavan sanansa.

Sivun alkuun

22. Kun himo tulee raskaaksi...

Jaakob kirjoitti näin:

Jaakobin kirje:
1:12 Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
1:14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
1:15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
1:16 Älkää eksykö, rakkaat veljeni.

Tämäkin kohta on suoraa puhetta hengellisestä kuolemasta ja kertoo sen, miten ihminen kuolee synteihin ja rikoksiin antautuessaan himojensa valtaan. (vrt. 1Piet 4:1-9; Efe 4:17-19) Tämä kohta kumoaa myös perisyntiopin totaalisesti. Vauvat eivät synny hengellisesti kuolleina, sillä siihen tarvitaan raskaaksi tullut himo ja lankeaminen viettelysten tähden. (Matt 18:1-11) Käytännössä tämä on kuvausta syntiin lankeemuksesta ja ehkä vielä enemmän: paatumisesta. (Room 11:7) Vain himojensa valtaan antautuneet joutuvat kadotukseen, ne, jotka ovat synnin ja saatanan vallassa. (Apt 26:18; 2Tim 2:26) Vauvat eivät ole kenenkään vallassa vaan ovat täysin toisten armoilla.

Sivun alkuun

23. Onko vauvoissa Pyhä Henki?

Onko vauvoissa sitten Pyhä Henki syntymästä asti, jos he pelastuvat kuollessaan ikään kuin automaattisesti? Raamatun mukaan ne eivät ole Kristuksen Jeesuksen, joissa ei ole Jumalan ja Kristuksen Henkeä. (Room 8:9) Pyhä Henki saadaan uskon kautta. (Gal 3:1-14) Vauvoilla ei ole uskon puutteen tähden Pyhää Henkeä, mutta heidän oma henkensä ei ole vielä niin saastunut, että sitä voitaisiin pitää turmeluksen vuoksi Jumalasta erottavana tekijänä. (2Kor 7:1) Hengen saastutus erottaa ihmisen Jumalasta, mikä on yhtymistä tämän maailman tottelemattomuuden henkeen. (Efe 2:1-3; vrt. 1Kor 6:16-17) Vauvat eivät ole tehneet syntiä tietoisen rikkomuksen kautta, mikä vaaditaan hengelliseen kuolemaan, ihan niin kuin Adamin kohdalla. (Jes 59:1-3)

Saastumaton henki on pyhä eli puhdas

Jumala antaa ihmiselle hengen, elämän ja kaiken. (Apt 17:25) Ihmisellä on oma henki, minkä hän on saanut Jumalalta. (Job 32:8; 33:4; Snl 20:27; Snj 3:21; 12:7; 1Kor 2:11; 1Tess 5:23) Paavali kehotti uskovaisia puhdistautumaan kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta saattaen täydelliseksi Jumalan pyhyyden. (pyhityksen 2Kor 7:1) Pyhittäytyminen tarkoittaa erottautumista maailman tottelemattomuuden hengestä ja synnistä. Jos lapsi ei ole antautunut vielä palvelemaan syntiä, ei hänen henkensä ole synnin saastuttama vaan puhdas. (Room 6:16) Jumala ei anna ihmiselle saastaista henkeä, sillä se on vastoin hänen luonnettaan kaiken hyvän Luojana.

Sivun alkuun

24. Syntyisikö saastaisesta puhdasta?

Jobin kirjassa kysellään sitä, voisiko saastaisesta syntyä puhdasta ja vastaus on: ei yhden yhtäkään. (Job 14:4) Tämä on viittausta ihmisen yleiseen taipumukseen periä vanhemmilta turha syntinen vaellus eli oppia tekemään isien tavoin pahaa ja vielä enemmän. Asiayhteydestä käy ilmi, ettei siinä puhuta mitään perisynnistä ja siitä, että vauvat olisivat saastaisia hengeltään. (Job 14:1-22) Tuo kohta on kuvausta varttuneen ihmisen syntisestä vaelluksesta. Tämä sama teema toistuu yhä uudestaan Israelin ja Juudan kuningasten historiassa. Lapset tekivät toinen toisensa jälkeen syntiä enemmän kuin isänsä eivätkä vaeltaneet esi-isänsä Daavidin jalanjälkiä. (1Kun 15:3; 2Kun 22:2) Ei Daavidkaan synnitön ollut, mutta häntä kuvataan vanhurskaaksi ja Jumalan mielen mukaiseksi mieheksi. (1Kun 15:5)

Sitten on toinen tapa lukea Jobin kautta tullutta Herran sanaa ilman, että vääristetään sanoma kauttaaltaan. Ainoastaan Jeesus on "vaimosta syntyneiden joukossa puhdas eli syntisistä erotettu, koska ei ole miehen siemenestä syntynyt vaan hän sikisi Pyhästä Hengestä". (Matt 1:18-25; Gal 4:4) Näin Jeesus ei ole tätä syntistä ihmissukua eli Adamin perillinen vaan hän oli Jumalan Poika jo ennen kuin tuli alas taivaasta ja täytti Isän tahdon ihmisenä eläessään eikä langennut koskaan syntiin. (Joh 16:28; 17:4; Fil 2:5-8; Hebr 10:5-10) Muut tekevät syntiä varttuessaan paitsi Jeesus.

Sivun alkuun

25. Ihminen on Jumalan tekoa

Kaikki ihmiset ovat Jumalan tekoa. Juutalaiset olivat Jumalan tekoa jo ennen uuden liiton aikakautta. (Jes 64:8.) Ilman Jeesusta ei ole saanut olemistaan mikään, mikä on olemisen saanut. (Joh 1:3) Kaikki ihmiset kaikkina aikoina ovat Jumalan luomistyön tulosta ja hänen tekoaan. (Psa 139:14-16) Raamatussa sanotaan Jumalan tehneen "koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja hän on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voivat hapuilemalla hänet löytää." (Apt 17:26-27) Se, että ihminen etsii Jumalaa, on Jumalan vaikutusta ja hänen säätämänsä asia.

Sivun alkuun

26. Luopuneita äitinsä kohdusta asti

Psalmin kirjoittaja sanoo, että jumalattomien lapset ovat luopioita äitinsä helmasta asti.

"Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta." (Psa 58:4)

Daavid käyttää tässä laulussaan runollista ja liioiteltua ilmaisutapaa kuvatessaan ihmisen syntiturmelusta. Mitkään Psalmissa kerrotut asiat eivät sovi vauvojen kuvaamiseen. Vauvat eivät osaa valehdella, tuomita väärin tai käyttää väkivaltaa. Daavid puhuu vain siitä, miten jumalattomien lapset omaksuvat vanhemmiltaan vääriä käytöstapoja ja oppivat elämään synnissä.

Jesajan kautta tuli tämä Herran sana:

"Et ole sinä niistä kuullut etkä tietänyt, ei ole sinun korvasi niille aikaisemmin auennut; sillä minä tiesin, että sinä olet aivan uskoton ja luopioksi kutsuttu hamasta äidin kohdusta." (Jes 48:8.)

Herra sanoo tämän sanan Israelin heimosta. (Jes 48:1) Hän tietää, että se on paatunut. (48:4) Tässä on jälleen kerran kuvausta aikuisten ihmisten tekemästä synnistä ja paatumuksesta ei vauvoista.

Jumalan sanassa puhutaan synnyttämisestä, mutta sillä ei tarkoiteta sitä, kun äiti synnyttää luonnollisella tavalla lapsen. Se on kuvausta siitä, miten vaikea on syntyä uudesti ylhäältä tai elää hengellistä elämää Jumalan tahdon mukaan. (Job 15:34-35; Psa 7:15; Jes 21:3; 23:4; 26:17-18; 33:11; 37:3; 42:14; 49:15-20-22; 54:1; 66:7) Kun tutkit näitä jakeita asiayhteyden huomioiden, niin näet, ettei niissä puhuta biologisesta synnyttämisestä tai vauvojen jumalattomuudesta. Nämä ovat kuvaannollista puhetta Israelin kansan ja jumalattomien aikuisten synneistä sekä kärsimyksestä ja vaikeudesta päästä niistä eroon.

Sivun alkuun

27. Synnissä siinnyt

Daavid kirjoitti synnin tunnossa, että hän oli synnissä syntynyt ja hänen äitinsä on hänet synnissä hedelmöittänyt. (Psa 51:7) Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että Daavidin isä tai äiti olisi tehnyt syntiä, kun Daavidin äiti tuli raskaaksi. Mikään ei viittaa Raamatussa sellaiseen. Daavid ei kerro myöskään sitä, että hän olisi ollut perisynnin vuoksi kadotettu syntyessään. Daavid korostaa jälleen kerran runollisella ja kuvaannollisella kielellä sitä, miten hän on omaksunut isiensä synnit ja tehnyt paljon pahaa.

Sivun alkuun

28. Nuoruudesta asti paha

Herra puhuu Mooseksen kirjan alussa, että ihmisten ajatukset ovat pahoja kaiken aikaa nuoruudesta lähtien. (1Moos 6:3; 8:21) Nämäkään jakeet eivät yhdistettynä puolla sitä näkemystä, että ihminen on syntymästä tai äitinsä kohdusta asti läpeensä mätä ja synnin turmelema. Syntiturmelus tarttuu lapseen ajan myötä, kun hän alkaa palvella syntiä ja valitsee tietoisesti tottelemattomuuden tien. Sellainen paaduttaa ja johtaa ihmisen tuomion alaisuuteen. (Room 6:16-23) Herra sallii nuorille kaiken pahan tekemisen, mutta ilmoittaa samalla, että saattaa heidät tuomiolle pahojen tekojen takia. (Snj 11:9-12:2,13,14)

Luther ei pitänyt pienten lasten ajatuksia kaiken aikaa pahoina. Hän piti lapsia aika tavalla turmeltumattomina. Tämä käy ilmi hänen kasteopetuksestaan.

"Pikkulapsessa ei ole vielä mitään erityisiä paheita, mutta kun hän varttuu, hänessä ilmenee kurittomuutta ja siveettömyyttä. Kun hän tulee täysi-ikäiseksi mieheksi, esiin alkaa nousta yhä enemmän todellisia paheita." (Iso katekismus, Neljäs osa, Kaste)

Paheet ovat osoitusta pahasta sydämestä. Jos vauvoissa ei ole paljon paheita, niin heidän sydämensä ei voi olla kovin paha.

Paavali piti pieniä lapsia esimerkkinä vähäisestä pahuudesta. Jos lapset olisivat todella pahoja pienestä pitäen, ei tällaisia asioita olisi meille Raamatussa kerrottu.

"Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä. " (1Kor 14:20)

Sivun alkuun

29. Haagar vai Saara

Paavali kertoo kahdesta eri äidistä, orjattaresta ja vapaasta vaimosta. (Gal 4:21-5:1) Orjatar on Haagar ja se synnyttää lapsia lihan mukaan orjuuteen, mutta Saara on vapaa ja synnyttää Hengen mukaan vapaita lapsia. Vanhassa Testamentissa ei ole missään kohden kerrottu, että nämä kaksi todella elänyttä vaimoihmistä olisivat olleet kuvaannollista puhetta kahdesta eri liitosta. Paavali on saanut tämän ilmoituksen Pyhältä Hengeltä. Näemme tästä sen, ettei kaikki kirjaimen perustasolla oleva puhe ole kirjaimellisesti ymmärrettävää vaan sillä on joskus myös hengellinen kuvaannollinen merkitys.

Erilaisen äidin kohdusta syntyneitä lapsia käytetään vertauskuvana eri hengen mukaan vaeltavista ihmisistä. Toinen on hedelmätön eli Saara, mutta hän sai paljon lapsia, kun luotti Jumalan oikeaan lupaukseen. Toinen on hedelmällinen Haagar, joka sai myös lapsia, mutta siitä koitui vain harmia, koska lapset oli siitetty lihan tahdon eikä Jumalan tahdon mukaan. Näin on myös ymmärrettävä ne kohdat ilmoituksesta, missä puhutaan luopioista ja jumalattomista äidin kohdussa tai synnissä sikiämisestä. (Psa 51:7; 58:4; Jes 48:8.)

Yleensä asiayhteyden lukeminen ja avoin mieli riittävät kertomaan, mikä on tekstin alkuperäinen merkitys. Jos joku lukee näitä kohtia ennalta valitun oppinsa tueksi ja on fanaattinen, ei hän voi nähdä totuutta, koska ei malta hiljentyä sanan ääreen ja tutkimaan omaa sydäntään, voisiko hän sittenkin olla väärässä ja se toinen oikeassa? Kuka itse asiassa vainoaa ja ketä: kuka on syntynyt lihan mukaan ja kuka Hengestä?

Sivun alkuun

30. Mitä jos kastamme jumalattoman?

Kristityt eroavat sakramentalisteista siten, että me emme kasta ketään jumalatonta tietäen, että se toinen on jumalaton. Jos joku osoittaa elämällään jumalatonta sydämen asennetta (Matt 3:7-11; 7:15-20; 12:33-37; Apt 8:18-24) tai tunnustaa, ettei usko Raamatun opettamalla tavalla Jumalaan, niin me kieltäydymme kastamasta sellaista ihmistä. Luterilaiset papit ovat sen sijaan virkansa puolesta velvollisia kastamaan jokaisen, joka kastetta pyytää, vaikka tietävät kastettavan olevan jumalaton. He toivovat silloin kasteen välittävän armoa Lutherin opettamalla tavalla.

Luther kirjoitti kirjassaan "Kirkon Baabelin vankeudesta" näin:

"Uskovaisen kirkon rukous, jolle kaikki on mahdollista ja joka tuo lapsen kasteelle, sekä lapseen vuodatettu usko muuttaa, puhdistaa ja uudistaa pienokaisen... Tässä mielessä myönnän kernaasti, että uuden liiton sakramentit voivat antaa armoa ei ainoastaan niille, jotka eivät ensinkään vastusta, vaan sellaisillekin, jotka vastustavat uppiniskaisesti. Sillä mitä voivatkaan kirkon usko ja uskon rukous saada aikaan."

Luterilaisen opin mukaan kaste on pätevä, vaikka sen suorittaa jumalaton pappi tai vaikka se tehdään jumalattomalle. (Augsburgin tunnustus, VIII Mitä kirkko on?) Tästä syystä kastetta ei kielletä keneltäkään, vaikka tämän on jyrkästi vastoin Raamatun opetusta ja ristiriidassa Lutherin eräiden sanojen kanssa.

Jos kastaja erehtyy ja kastaa jumalattoman, ei se tee tyhjäksi sitä, minkä Lutherkin sanoi, ettei ketään tule kastaa ellei hän henkilökohtaisesti usko.

"Suoralta kädeltä siis päätämme: kaste ei auta ketäkään eikä sitä ole annettava kenellekään, joka ei omasta puolestaan usko; ilman omakohtaista uskoa ei ole ketään kastettava. Pyhä Augustinus itsekin sanoo: »Non sacramentum iustificat, sed fides sacramenti", Sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramentin uskominen." (Kolmas loppiaisen jälkeinen sunnuntai, Evankeliumisaarna, kohta 26, löytyy Googlen haulla. Lähde: Martti Luther, Kirkkopostilla, Toinen osa ss. 75 – 90.)

Jumalattomia ei ole Raamatun mukaan lupa kastaa. Koska asia on näin, emme voi hyväksyä jumalattoman tai uskosta osattoman saamaa kastetta oikeana. Kaste tulee uusia, jos se on otettu ennen uskon ilmestymistä. Kyse ei ole silloin kasteen uusimisesta vaan ensimmäisestä kristillisestä kasteesta. Jos vauvana vihmottu kastattaa itsensä uskovaisena, ei se ole kadottava synti, vaikka Luther sellaista opetti. Se on verrattavissa Johanneksen kastetta seuranneeseen uuteen kasteeseen, joka tehtiin Herran Jeesuksen nimeen niille, jotka uskoivat. (Apt 18:24-28; 19:1-5)

Sivun alkuun

31. Jumalattomia ei ole lupa kastaa

Se, ettei uskosta osatonta ole lupa kastaa, käy ilmi kahdesta Uuden Testamentin kohdasta. Ensimmäinen on etiopialaisen hoviherran ja Filippuksen välinen keskustelu.

Apostolien teot:
8:35 Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien siitä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.
8:36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen ja hoviherra sanoi: " Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
8:37 Niin Filippus sanoi hänelle: "Jos sinä uskot koko sydämestäsi, niin on lupa!" Hän vastasi ja sanoi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika!"
8:38 Ja hän käski pysäyttää vaunut ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
8:39 Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten.

Kreikankielen sana `eksestin´ on suomeksi: "on lupa, on laillista". Sanaa käytetään sellaisissa yhteyksissä, missä käsitellään sitä, onko Mooseksen lain mukaan tai yleensäkään lupa tehdä jotakin vai ei. (Matt 12:2,4,10,12; 14:4; 19:3; 20:15; 22:17; 27:6; Luuk 6:2,4,9; Joh 5:10; 18:31; Apt 8:37; 16:21; 22:25; 1Kor 6:12; 10:23) Filippus sanoi, että hoviherra oli lupa kastaa, jos tämä uskoi koko sydämestään Kristukseen. Ellei hoviherra olisi uskonut kuulemaansa evankeliumin sanaa, ei häntä olisi ollut lupa kastaa.

Tässä kävi ilmi siis se, ettei ketään tule kastaa, joka ei omakohtaisesti usko Jeesukseen ja tunnusta uskoaan ihmisten edessä. Toinen asia, mikä kävi ilmi, on kasteen tapa eli molemmat kävelevät veteen ja siitä pois. Kastaja upottaa vedessä kastettavan kokonaan veden alle ja kastaa hänet Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. (Apt 2:38; 10:47-48; 19:5)

Jae Apt 8:37 puuttuu joistakin vanhoista käsikirjoituksista, mutta ei kaikista. Sitä ovat lainanneen kirkkoisistä Ireaneus (130/140 – 202 jKr) ja Cyprianus (200 - 258 jKr.), joten jae on esiintynyt varhaisissa tekstilaitoksissa: kaikesta päätellen myös alkuperäisessä Luukkaan tekstissä.

Toinen kohta, mistä käy ilmi, ettei ketään tule kastaa, ellei hän henkilökohtaisesti usko Jeesukseen, on Korneliuksen perhekunnan ja ystävien uskoontulo. He saivat ensin Pyhän Hengen Pietarin saarnan aikana ja uskoivat Herraan. Sen jälkeen Pietari sanoi:

Apostolien teot:
10:47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
10:48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

Kukaan ei voi kieltää kastamasta sellaista, joka uskoo ennen kastetta Herraan Jeesukseen ja tunnustaa uskonsa ihmisten edessä. Jos kastettavasta näkyy tämän lisäksi mielenmuutoksen hyvät hedelmät, niin homma on selvä kuin pläkki: hänet on lupa kastaa. (Matt 3:7-11)

Jumalattomia ei pidä kenenkään mennä kastamaan, sillä kaste on pantu alunperin merkiksi uskovaisten ja maailman välille. Jos kastamme kaikki jumalattomat ja heidän lapsensa, ei kaste erota meitä millään tavalla maailmasta ja on irvikuva siitä, mikä merkitys Raamatussa kasteella oli. Alussa ei kukaan halunnut tulla kastetuksi muodin tai tavan vuoksi, koska kastetut joutuivat heti vainon kohteeksi ja menettivät pahimmassa tapauksessa henkensä. Lisäksi heidän omaisuutensa ryöstettiin. Luterilaiset ja katoliset jatkoivat tätä kastettujen vainoamista aina 1600-luvulle ja lievemmässä muodossa 1970 -luvulle asti. Sen jälkeen ekumeeniset pyrkimykset ovat vaientaneet seurakunnan vainoojien ja pilkkaajien äänet yleisen konseksuksen hälinän taakse.

Sivun alkuun

32. Luterilaisten uskon kohde

Luterilaisten uskon kohde on vesikaste eikä Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden teko meidän hyväksemme. Luther opetti selvästi, että usko tarvitsee konkreettisen kohteen ja se kohde on kasteen pyhä vesi, joka tuo autuuden niille, jotka uskovat vesikasteen sakramentissa välitettyihin lupauksiin. Lupauksista ei ole sakramenttiin osallistuvalle mitään hyötyä, ellei tämä usko sakramentin välittämään armoon. Uskon kohde on siten sakramentin välittämä armo ja sakramentti itse, ei Kristuksen tekemä vanhurskauden teko meidän hyväksemme.

Lutherin opetuksen mukaan kasteen vesi on "on täynnä pelkkää pelastusta ja elämää". (Iso Katekismus, Neljäs osa, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html) Uskolla pitää olla jokin näkyvä kohde ja se kohde on kastevesi. Luther kirjoitti:

"...uskolla tulee olla jokin kohde, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen." (Iso Katekismus, Neljäs osa, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)

Sakramenttiopin mukaan sakramentista ei ole hyötyä, ellei sakramentista osalliseksi tullut usko sakramentin välittämään armoon. Luther kirjoitti näin:

"Suoralta kädeltä siis päätämme: kaste ei auta ketäkään eikä sitä ole annettava kenellekään, joka ei omasta puolestaan usko; ilman omakohtaista uskoa ei ole ketään kastettava. Pyhä Augustinus itsekin sanoo: »Non sacramentum iustificat, sed fides sacramenti", Sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramentin uskominen...
(Kolmas loppiaisen jälkeinen sunnuntai, Evankeliumisaarna, kohta 26, löytyy Googlen haulla. Lähde: Martti Luther, Kirkkopostilla, Toinen osa ss. 75 – 90.)

Luterilaisessa teologiassa usko Jeesuksen tekemään vanhurskauden tekoon ei riitä tuomaan pelastusta vaan sen lisäksi uskovaisen on otettava kaste. Ilman kastetta ei kukaan voi olla kristitty, jos tunnustuskirjoja on uskominen.

"Olemme nyt käyneet lävitse yhteisen kristillisen opin kolme pääkohtaa. Niiden lisäksi on vielä puhuttava kahdesta sakramentistamme, jotka Kristus on asettanut ja joiden sisältö on myös opetettava ainakin lyhyesti ja helppotajuisesti kaikille kristityille, koska ilman niitä kukaan ei voi olla kristitty."

"Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua." (Iso Katekismus, Neljäs osa, Kaste." http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)

"Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä." (Augsburgin uskontunnustus, IX Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html

Uskon kohteesta kertoo myös seuraava opetus rippiin liittyen.

"Myös ne, jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä. Aivan samoin on täysi-ikäisen täytynyt ensin kuulla, että (Mark. 16:16) "se joka uskoo ja kastetaan, pelastuu", vaikka he alkuun jäisivätkin epäuskoon ja vasta vuosikymmenen kuluttua saisivat Hengen ja kasteen."" (Schmalkaldenin opinkohdat. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html

Tässä käy ilmi jälleen kerran se, että uskon kohde on kasteen vesi eikä Kristus Jeesus ja hänen tekemänsä vanhurskauden teko. Jos ihminen on kuullut vuosia ennen kastetuksi tuloaan evankeliumia, ei siitä ole hyötyä ennen kuin hän ottaa kasteen ja saa Hengen, Lutherin virheellisen Raamatun tulkinnan ja väärän opin mukaan.

Lutherin vanhurskauttamisoppi perustui täysin kasteen suorittamiseen. Hänen mukaansa ihminen pelastui ja tuli vanhurskaaksi kasteen välittämän armon kautta. Armo saatiin siten kasteessa ja uskon kautta sakramenttiin. Jos uskoa edellytettiin, niin se oli nimenomaan uskoa kasteen sakramenttiin eikä Kristuksen tekemään vanhurskauden tekoon.

33. Uskon kautta vanhurskautuminen Lutherin teologiassa

Lutheria on pidetty väärin perustein puhtaan uskonvanhurskausopin isänä ja uskonpuhdistajana. Kun hänen opetustaan tutkii tarkoin, on se täysi vastakohta uskon kautta vanhurskautumiselle. Lutherin mukaan vanhurskaus saadaan kasteen kautta ja uskomalla kasteen välittämään armoon. Niin: se on opetusta uskon kautta vanhurskaaksi tulemisesta, mutta uskon kohde on väärä. Uskon kohteen tulisi olla Jeesuksen tekemä vanhurskauden teko meidän hyväksemme, mutta Lutherin teologiassa se on kasteen välittämä armo.

Vanhurskautus määritellään Augsburgin uskontunnustuksessa seuraavasti:

"IV Vanhurskautus
Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4)." (Augsburgin tunnustus. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html)

Ihmiset vanhurskautetaan Lutherin opin mukaan, "kun he uskovat, että heidät otetaan armoon". Miten tuo armoon ottaminen Lutherin teologian mukaan tapahtuu? Siihen löytyy vastaus uskontunnustuksen kastetta opettavasta kohdasta.

"IX Kaste
Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä."

Kasteen välittämä armo on siis Lutherin uskonvanhurskauden perustus. Luterilaiset opettivat jopa sellaista, että myös jumalattoman suorittama kaste on pätevä. Samaisessa Augsburgin tunnustuksessa lukee näin: (VIII Mitä kirkko on?)

"Sakramenteilla ja sanalla on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin."

Lutherin kanta kasteen vanhurskauttavaan vaikutukseen tulee selkokielellä esille Augsburgin uskontunnustuksen puolustuksessa, missä hänen opetuksiaan puolustetaan.

"Sen tähden ei kenenkään tule kerskailla teoistaan, koska ketään ei vanhurskauteta sen nojalla, mitä hän on tehnyt. Mutta sillä, joka on vanhurskas, vanhurskaus on lahjana, koska hän kasteessa pestynä on tullut vanhurskaaksi." (Augsburgin tunnustuksen puolustus. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/puolustus/IVy.html)

Luther ja Melanchton lainaavat Augustinusta ja vahvistavat, että usko sakramenttiin vanhurskauttaa:

"Augustinus sanoo päinvastoin, että usko sakramenttiin vanhurskauttaa, ei sakramentti." (Augsburgin tunnustuksen puolustus, XIII uskonkohta, Sakramenttien luku ja käyttö.)

Usko Kristukseen on Lutherin teologiassa sama asia kuin usko sakramenttiin, mikä on harhaoppia. Jos joku hylkää sakramentin, ei hän voi Lutherin mukaan pelastua. Näin ollen sakramentin merkitys on pelastumisen kannalta suurempi kuin Jeesuksen vanhurskauden tekoon kohdistuvan uskon merkitys.

Luterilaiset luulevat Lutherin opettaneen puhdasta uskon kautta vanhurskauttamista, mutta jättävät käsittelemättä opissa sen, mihin usko kohdistui. Koska uskon kohde on kasteen vesi ja kasteessa saatu vanhurskaus, on usko väärää ja harhaoppista. Jos joku panee toivonsa siihen, että on tullut vanhurskaaksi vesikasteessa eikä luota joka hetki Kristuksen kautta Jumalaan ja Jeesuksen vanhurskauden tekoon, on hän vaarassa joutua kadotukseen.

Sivun alkuun

34. Autuaaksi vieraalla uskolla

Luther kehitti opin, jonka mukaan vauvat uskovat ja selitti asioita ikään kuin vauvat eivät tulisi autuaaksi vieraalla uskolla eli seurakunnan esirukousten kautta. Nyt voitaisiin kuitenkin kysyä, miten lapsen kävisi, jos seurakunta ei rukoilisikaan vauvan puolesta, kun tätä kastetaan? Toisiko kaste silloin lapselle syntien anteeksiannon, Pyhän Hengen sekä vaikuttaisi uudestisyntymisen ja pelastuksen? No, tällainen kysely on tietysti turhaa, koska sellaista tilannetta ei pääse syntymään, missä seurakunta tai vähintään pappi ei vauvan puolesta rukoile. Vaikka pappi olisi jumalaton ja niin olisi myös seurakunta, rukoilevat nämä valmiin kastekaavan asetuksen mukaisella tavalla.

Lutherin opetuksia puolustava Melanchton on kirjoittanut, että sakramentti on pätevä, vaikka sen suorittaisi jumalaton. (Augsburgin tunnustus, VIII Mitä kirkko on?) Kaipa se on pätevä myös silloin, jos seurakunta on kokonaan jumalaton? Lutherhan vertaa kastetta Jumalan sanaan ja itseensä Kristukseen, joka on pelastava laiva. Jos ihmiset eivät usko, niin se ei tee tyhjäksi Jumalan sanaa ja hänen olemassaoloaan sekä toimintaansa. Kaste vaikuttaa yhtä varmasti kuin Jumalan sana, vaikka ihmiset eivät uskoisi kasteen sakramentin välittämiin lupauksiin.

Luther selittää taidollisesti, miten vauvoihin välittyy esirukousten ja Jumalan sanan kautta oma usko, niin ettei heitä kasteta vieraan uskon varassa. Käytännössä kukaan ei voi tietää sitä, uskovatko vauvat vai ei. Edes Luther ei ollut varma tästä asiasta vaan kirjoitti:

"Tuomme lapsen kasteelle ajatellen ja toivoen, että hän uskoisi. Me myös rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle uskon. Mutta emme me tähän hänen kastettaan perusta, vaan yksinomaan siihen, että Jumala on käskenyt kastaa." (Iso katekismus, Osa 4, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html

Lainaan seuraavaksi pitemmän kappaleen eräästä evankeliumisaarnaa, jossa on lainattu Lutherin Kirkkopostillan toista osaa.

20. Ensiksikin todetkaamme se vahva ja varma, perustava asia: kukaan ei tule autuaaksi toisten uskolla tai vanhurskaudella, vaan omallansa, eikä myöskään ketään tuomita kadotukseen toisen epäuskon tai syntien tähden, vaan oman epäuskonsa tähden, niinkuin evankeliumi kirkkaasti ja selvästi sanoo Markuksen Evankeliumin 16. luvussa (Mark. 16:16. jakeessa): »Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen», ja Roomalaiskirjeen 1. luvussa (Room. 1:17. jakeessa): »Vanhurskas on elävä uskosta», ja Johanneksen Evankeliumin 3. luvussa (Joh. 3:16 - 18. jakeissa): »Ei yksikään, joka häneen uskoo, huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä», ja vielä: »Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; joka ei usko, se on jo tuomittu». Nämä ovat päivänselviä, täysin ymmärrettäviä sanoja: jokaisen täytyy omakohtaisesti uskoa, kukaan ei selviydy vieraalla uskolla, ilman omaa uskoa. Näistä lausumista ei saa poiketa eikä niitä kieltää, oli kysymys mistä tahansa; ennemmin annettakoon maailman kaikkineen raueta kuin mennään muuttamaan tätä jumalallista totuutta! Ja vaikka sitä vastaan esitettäisiinkin jotain sellaista näennäisen pätevää, jota sinä et osaa kumota, niin tunnusta toki mieluummin, että et ymmärrä asiaa, näin jättäen sen Jumalan haltuun, kuin että myönnyt johonkin, joka on vastoin näitä selviä raamatunkohtia. Jääkööt pakanat, juutalaiset, turkkilaiset, vähäiset lapset ja kaikki muukin minne jäävät, mutta näiden sanojen pitää, niiden täytyy olla oikeat ja todet.

21. Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään ymmärrystä ja kun he eivät omakohtaisesti voi uskoa, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae). Eiväthän pienet lapset kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; heillä ei siis myöskään voi olla omaa uskoa.

22. Yliopistojen sofistit ja paavin joukkio ovat näihin kysymyksiin sepitelleet seuraavan vastauksen. Pienet lapset kastetaan vailla omaa uskoa olevina, nimittäin siihen seurakunnan uskoon, jonka kummit kastetilaisuudessa tunnustavat, ja sen mukaisesti annetaan kastettaessa lapsukaiselle kasteen voimasta synti anteeksi, oma usko vuodatetaan häneen armon kera, ja näin sukeutuu vedestä ja Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt lapsi.

23. Mutta kysypä heiltä, kuinka he perustelevat vastauksensa ja missä kohdin Raamattua se on kirjoitettuna, niin ollaan kuin paksun savun keskellä; tai sitten he osoittavat tohtorinhattuunsa sanoen: »Me olemme syvästioppineita tohtoreita ja sanomme näin, ja sen tähden se on niin; on siis parasta lakata kyselemästä!" Kaikilla muillakin heidän opeillaan on järjestään sama perustus: heidän omat uneksimisensa ja vakaumuksensa. Jos pukeutuvat parhaimpaan sotisopaansa, he saavat esitetyksi oppilauseen, jossa on hivenen verran pyhää Augustinusta tai jotakuta muuta pyhää isää. Mutta eipä se riitä meille niissä kysymyksissä, jotka koskevat sielujen autuutta; sillä he itse ovat ja kaikki pyhät isätkin ovat olleet ihmisiä ja taas ihmisiä. Ken takaa, ken vakuuttaa minulle, että he selittävät oikein? Ken uskaltaa luottaa siihen ja sen varassa kuolla, he kun selittävät ilman Raamattua ja Jumalan sanaa? Pyhiä siellä, toisia täällä! Kun on kysymys minun sielustani, kadotanko sen iankaikkisiksi ajoiksi vai säilytänkö sen, silloin minä en voi jättäytyä edes kaikkien enkelien ja pyhien varaan, vielä vähemmin yhden tai kahden pyhän varaan, elleivät osoita minulle Jumalan sanaa.

24. Tätä valhetta ovat he käyttäneet lähtökohtana ja joutuneet niin pitkälle, että ovat opettaneet, ollen jatkuvastikin siinä käsityksessä, että sakramenteilla on sellainen voima, että nauttiessasi sen, vaikka sinulla ei ole lainkaan uskoa, kunhan et vain ole synnin tekemisen aikomuksessa, kuitenkin saat armon ja syntien anteeksiantamuksen ilman mitään uskoa. Tämän he ovat johtaneet edellämainitusta käsityksestä, että pienet lapset, heidän perustelujensa mukaisesti, ilman uskoa, yksinomaan kasteen voimasta saavat armon. Tämän he sitten soveltavat myöskin vanhoihin ja yleensä kaikkiin ihmisiin. He puhuvat näin omasta päästään; he ovat varsin mestarillisesti pois juurittaneet, tyhjäksi ja tarpeettomaksi tehneet kristillisen uskon sekä sakramenttien voimalla pystyttäneet ainoastaan oman tekomme. Tästä minä olen tyhjentävästi kirjoittanut käsitellessäni Leon bullia kohta kohdalta.

25. Pyhät, vanhat isät ovat tästä toki vähän paremmin puhuneet, vaikkakaan ei kyllin selvästi. He eivät puhu sakramenttien kuvitellusta vaikutuksesta, vaan esittävät mielipiteenään, että pienet lapset kastetaan kristillisen seurakunnan uskoon. Mutta kun he eivät perusteellisesti selitä, millä tavalla tämä kristillinen usko auttaa lapsia, saavatko he siten omakohtaisen uskon, vai kastetaanko heidät sinänsä, itse uskoa vailla ollen, kristillisen uskon varaan, nuo sofistit menevät edemmä, tulkiten pyhiä isiä siten, että lapset kastetaan ilman omakohtaista uskoa, ja että he saavat armon ainoastaan seurakunnan uskossa. He nimittäin ovat uskon vihollisia: missä ikänä he voivat kohentaa tekoja, siellä täytyy uskon joutua alakynteen. He eivät edes ota huomioon sitä mahdollisuutta, että pyhät isät ovat erehtyneet taikka että he itse eivät ole isiä oikein ymmärtäneet.

26. Kavahda tätä erhettä, vaikka se olisi kaikkien isien ja kirkolliskokousten nimenomainen käsitys! Sillä se ei pidä paikkaansa eikä sillä ole tukena mitään raamatullista perustusta, vaan se on pelkkää inhimillistä mielikuvitusta ja unelmaa, ja päälle päätteeksi se on täydellisessä ja ilmeisessä ristiriidassa äskenmainittujen päälauseiden kanssa, joissa Kristus m.m. sanoo: »Joka uskoo ja kastetaan» jne. Suoralta kädeltä siis päätämme: kaste ei auta ketäkään eikä sitä ole annettava kenellekään, joka ei omasta puolestaan usko; ilman omakohtaista uskoa ei ole ketään kastettava. Pyhä Augustinus itsekin sanoo: »Non sacramentum iustificat, sed fides sacramenti", Sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramenttiin uskominen.

27. Näiden lisäksi on eräitä muita, esimerkiksi niinsanotut valdolaisveljet, jotka ovat sitä mieltä, että jokaisen täytyy omakohtaisesti uskoa ja omakohtaisella uskolla ottaa vastaan kaste ja ehtoollinen; päinvastaisessa tapauksessa ei häntä kaste eikä ehtoollinen hyödytä mitään. Tähän asti he esittävät ja käsittävät oikein. Mutta se, että he kaikesta huolimatta ryhtyvät kastamaan pieniä lapsia, joilla heidän käsityksensä mukaan ei ole omakohtaista uskoa, on pyhän kasteen pilkkaamista; vastoin parempaa tietoansa he rikkovat toisen käskyn, turhaan ja perusteettomasti käyttämällä Jumalan nimeä ja sanaa. Heitä ei ollenkaan auta edes se puolustelu, että väittävät lapset kastettavan näiden tulevaa uskoa silmällä pitäen, silloin kun heidän järkensä alkaa toimia. Uskon täytyy nimittäin olla saapuvilla ennen kastetta tai ainakin kastettaessa, sillä muutoin lapsi ei pääse vapaaksi perkeleestä ja synneistä.

28. Jos siis heidän ajatuksensa olisi oikea, täytyisi kaiken sen, mitä lapselle kasteessa toimitetaan, olla pelkkää valhetta ja pilaa. Siinähän kastaja kysyy, uskooko lapsi, ja tähän vastataan hänen puolestaan myöntävästi; sitten kysytään, tahtooko se tulla kastetuksi, johon niin ikään vastataan lapsen puolesta myöntävästi; kuitenkaan ei ketään lapsen puolesta kasteta, vaan se kastetaan itse. Siispä joko sen itsensä myös täytyy uskoa, tai kummit ehdottomasti valehtelevat sanoessaan sen puolesta: »Minä uskon». Sitten vielä kastaja kiittää siitä, että lapsi on nyt uudestisyntynyt, että sen synnit ovat anteeksiannetut, että se on perkeleestä vapahdettu, ja tämän merkiksi hän pukee sen valkoiseen pukuun, näin kaikin puolin käsitellen sitä uutena, pyhänä Jumalan lapsena; kaikki tämä olisi ehdottomasti väärää, ellei käsillä olisi omakohtaista uskoa, ja olisi parempi, ettei koskaan kastettaisi yhden yhtäkään lasta, kuin että näin ilveillen tehtäisi pilaa Jumalan sanasta ja sakramentista, aivan kuin Jumala olisi epäjumala tai hölmö.

29. Ei auta sekään, että jaetaan Jumalan valtakunnan kolmia: ensiksi se muka on kristillinen seurakunta, toiseksi iankaikkinen elämä ja kolmanneksi evankeliumi; sitten sanotaan lapset kastettavan taivasten valtakuntaan sekä ensimmäisessä että kolmannessa merkityksessä, toisin sanoen, heitä ei kasteta, siten tullaksensa autuaiksi ja syntien anteeksiantamuksen omistukseen, vaan heidät otetaan kristikunnan yhteyteen ja saatetaan evankeliumin ääreen. Tämä on varsin tyhjää puhetta, omien mielijohteiden mukaista sepustelua. Eihän se ole mitään taivasten valtakuntaan tulemista, että minä tulen kristittyjen pariin ja kuulen evankeliumia; samoinhan voivat tehdä pakanatkin, eikä siinä mitään kastetta tarvita. Vaikka sinä puhuisit mitä taivasten valtakunnasta sen ensimmäisessä, toisessa tai kolmannessa merkityksessä, se ei myöskään ole mitään taivasten valtakuntaan tulemista; vaan se on taivasten valtakunnassa olemista, kun minä olen kristikunnan elävä jäsen enkä ainoastaan kuule evankeliumia, vaan myös uskon sen. Muutoinhan olisi ihminen kuin ihminen taivasten valtakunnassa juuri niin kuin minä heittäisin kristittyjen pariin pölkyn tai palikan tai niinkuin perkele on heidän parissaan! Tuollainen ei siis lainkaan kelpaa!

30. Tästä seuraa myös, että kristillisellä seurakunnalla olisi kaksi kastetta, ja että sama kaste ei olisi lapsilla kuin aikuisilla on, vaikka kuitenkin pyhä Paavali Efesolaiskirjeen 4. luvussa (Ef. 4:5. jakeessa) sanoo, että on vain »yksi kaste, yksi Herra, yksi usko». Ellei näet kaste vaikuta eikä anna lapsille samaa, minkä se vaikuttaa ja antaa aikuisille, se ei ole samaa kastetta, jopa se ei ole kastetta laisinkaan, vaan se on kasteella leikkimistä ja sen pilkkaamista, koskapa ei ole olemassa mitään muuta kastetta kuin sellainen, joka tekee autuaaksi. Mikäli siis tiedetään tai käsitetään, että kaste ei tee autuaaksi, sitä ei ole toimitettava; jos se kaikesta huolimatta toimitetaan, silloin ei toimiteta kristillistä kastetta, koska silloin ei uskota sen vaikuttavan sitä, minkä kasteen on määrä vaikuttaa, ja siitä syystä se on jokin muu, vieras kaste. On siis kiireellisen välttämätöntä, että valdolaisveljekset kastattavat itsensä uudestaan, niinkuin he meikäläisiäkin uudestaan kastavat, koskapa eivät ainoastaan ota kastetta ilman uskoa, vaan vieläpä uskon vastaisesti, antamalla toisen, vieraan, epäkristillisen kasteen, josta koituu Jumalalle pilkkaa ja häpeää.

31. Ellemme siis pätevämmin osaa vastata tähän kysymykseen ja todistaa, että pienet lapset itse uskovat ja että heillä on omakohtainen usko, niin minä päättelen ja vakaasti neuvon: niin pian kuin mahdollista lakattakoon älköönkä kastettako lapsia ollenkaan, ettemme moisella mielikuvituksellisella ilveilyllä, jonka takana ei mitään ole, pilkkaisi ja häpäisisi suurestiylistettyä Jumalan majesteettia. Niinpä siis tässä loppujen lopuksi väitämme: kastettaessa lapset itse uskovat ja heillä on omakohtainen usko, jonka Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen seurakunnan uskossa heidän puolestansa rukoilevat ja heitä esiin tuovat; vieraan uskon vaikutus on mielestämme seuraava: sen avulla ei kukaan voi tulla autuaaksi, mutta sen kautta, esirukoukseksi ja avuksi käsitettynä, kastettava voi Jumalalta saada omakohtaisen uskon, jonka kautta hän tulee autuaaksi...

32. Niin sanomme tässäkin: lapsia ei kasteta kasteentodistajien eikä seurakunnan uskoon, vaan kasteentodistajien ja seurakunnan usko rukoilee ja saa heille omakohtaisen uskon; siihen heidät kastetaan ja siinä he omakohtaisesti uskovat...

34.Nyt on siis vain kysymyksessä niiden jumalisuus ja usko, jotka tuovat lapsia hänen tykönsä: tuomisellaan he auttaen vaikuttavat sen, että lapset saavat siunauksen ja taivasten valtakunnan, mikä taas ei voi toteutua, ellei näillä itsellänsä ole omakohtaista uskoa, niinkuin olemme sanoneet. Sanomme siis tässäkin: tosin lapset viedään kasteelle vieraalla uskolla ja toimenpiteellä, mutta kun he ovat tulleet sille ja kun pappi tai muu kastaja suorittaa heille toimituksen Kristuksen sijasta, hän siunaa heidät ja antaa heille uskon ja taivasten valtakunnan; sillä papin sana ja teko on itse Kristuksen sanaa ja tekoa.

(Kolmas Loppiaisen jälkeinen sunnuntai, Evankeliumisaarna, kohdat 20. - 32. ja 34, löytyy Googlen haulla. Lähde: Martti Luther, Kirkkopostilla, Toinen osa ss. 75 – 90.)

Lutherin selityksillä on helppo puolustella vauvojen uskoa, kun sitä ei voida vauvoista nähdä tai kuulla, että he uskovat. Vauvat eivät osaa omistautua pyhien palvelukseen (1Kor 16:15-17) eivätkä puhua, niin että voisivat tunnustaa suullaan uskovansa. On helppo keksiä asioita vauvan edestä ja tunnustaa hänen puolestaan "Minä uskon!" niin kuin kummit ennen tekivät. Tästä käytännöstä on sittemmin luovuttu ilmeisesti sen vuoksi, että nykyajan sivistynyt ihminen voisi ruveta ajattelemaan, että on jokseenkin typerää tunnustaa vauvan puolesta uskoa. Nyt kun tätä suun tunnustusta ei enää kummeilta vauvojen puolesta vaadita, on valheita ja taruja helpompi kertoa. Julkipakanalle on kaste kuitenkin vain muoti ja perinne eivätkä kummit tai lapsen vanhemmat usko sen enempää kuin jumalaton pappikaan, joka kasteen toimittaa. Suuri osa papeista ei ole uudestisyntyneitä ja joutuvat itsekin helvettiin kuoltuaan. Heidät tuomitaan oikein, koska he väärentävät Jumalan sanaa ja eksyttävät kokonaista kansaa opettaen heitä turvaamaan kasteen armoon, mikä on suoranaista Jumalan pilkkaa ja Kristuksen ristin työn mitätöimistä!

Lutherin teoriat kaatuvat välittömästi, kun siirrytään varttuneiden lasten ja aikuisten kastamiseen. Ketään tällaista ei tulisi kastaa, ellei tämä suullaan tunnusta uskoaan Jeesukseen ja tahdo tulla kastetuksi. Jos perheen pää kääntyy eikä häntä ole vauvana vedellä vihmottu, niin hänen saatanan palvontaa harjoittavia teini-ikäisiä lapsiaan ei kasteta, vaikka Lutherin opin mukaan nämä pitäisi kastaa. Jos heidät kastetaan väkivalloin, niin silloin rikotaan Lutherin sanaa, ettei ketään tule kastaa ellei tällä ole omakohtaista uskoa, minkä edellä luimme kohdista 26. ja 28. Jos pakanat tulevat muodin tai tavoittelemansa hyödyn vuoksi kastettaviksi lähetyskentillä, niin miten papit suhtautuvat näihin kastevaatimuksiin? Luultavasti he kastavat, koska Luther opetti, että kaste on pätevä, vaikka se tehtäisiin jumalattomille ja jumalattoman papin toimesta. Silloin jäädään vain odottamaan, jos ehkä seurakunnan ja papin esirukoukset vaikuttaisivat uskon myöhemmin kastettavassa. Näin oppi on sisäisesti ristiriitainen ja kaatuu, koska toisaalta vaaditaan uskoa kastetta ennen tai viimeistään kasteessa, mutta sitten sitä ei vaadita ollenkaan: myös jumalattomia on lupa kastaa niin kuin yleisesti Suomessa tehdäänkin, kun ateistien ja muiden Jumalan kieltäjien lapset ottavat kasteen vanhempiensa avioeron jälkeen joko muodin vuoksi tai muusta syystä.

Sivun alkuun

35. Usko sakramenttiin tekee tyhjäksi uskon Kristukseen

Monet tekopyhät eivät suostu näkemään sakramenttiuskon taakse sen syvimpiä saatanan syvyyksiä ja syövereitä. Minulle Jumala on kuitenkin opettanut sen, että usko sakramentin välittämään armoon tekee tyhjäksi uskon Kristusta ja hänen vanhurskauden tekoa kohtaan. Tämä asia on havaittavissa sangen yksinkertaisen testin kautta.

Kysy luterilaiselta voiko ihminen pelastua, vaikka häntä ei kasteta vedessä eikä kasteen puuttumiselle ole mitään ylivoimaista estettä? Uskovainen ei vain halua tulla kastetuksi esimerkiksi kastetta koskevan sekavan käytännön vuoksi eri kirkkokunnissa.

Jos luterilainen tai joku muu sakramentalisti uskoo Lutherin opetusta kasteen välttämättömyydestä pelastumisen kannalta, niin hän ei voi pitää sellaista ihmistä pelastuneena, jota ei ole kastettu, vaikka tämä uskoisi Kristuksen tekemään vanhurskauden tekoon eli syntien sovitukseen ja Jeesuksen veren tuomaan iankaikkiseen lunastukseen sekä Jumalan Pojan nousemiseen ylös kuolleista.

Kastetta edeltävä usko Kristuksen veren tuomaan lunastukseen ei riitä pelastamaan ihmistä. Kaikkien sakramentalistien opissa pelastuksen hetki on vesikasteen toimittamisessa. Ihminen ei ole pelastunut ennen vesikasteen ottamista, vaikka uskoisi Kristuksen Jeesuksen uhrin tuomaan syntien sovitukseen ja ylösnousemiseen kuolleista. Näin uskon kohteeksi paljastuu sakramentti ja sen välittämä armo eikä Kristuksen veri ja evankeliumin sana. (Katso tässä opetus uus-sakramentalismista eli uskovien kasteen sakramentista)

Tämä yksinkertainen testi riittää osoittamaan sen, että Jeesuksen Kristuksen suorittama syntien sovitus ja vanhurskauden teko eivät riitä yksinään tuomaan sielulle pelastusta vaan sen lisäksi tarvitaan ihmisten suorittama uskonnollinen rituaali, joka välittää salatulla tavalla Jumalan armon sakramenttiin osallistuville. Näin tehdään tyhjäksi Jumalan sana ja usko Kristukseen sekä opetetaan toista evankeliumia, johon uskovat henkilöt ovat kirottuja Paavalin opetuksen mukaan. (Gal 1:6-12) Jos joku turvaa siihen, että hänet on kastettu ja luulee pelastuvansa sen ansiosta, joutuu hän iankaikkiseen häpeään ja häviöön uskottuaan valheen. Sen sijaan, jos joku uskoo suoraan Kristuksen tekemään vanhurskauden tekoon, Jumalan sanaan, Jumalan Poikaan ja Pojan kautta Isään Jumalaan, niin hän pelastuu, vaikka häntä ei koskaan kastettaisi. Nämä ovat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen totiset ja vakaat sanat, Herran Jeesuksen nimessä, aamen.

Sivun alkuun

36. Miten käy kasteenuusijoille Lutherin opin mukaan?

Miten käy kasteenuusijoille puhtaan luterilaisen opin mukaan? Jos joku on vihmottu lapsena vedellä ja ottaa aikuisena uuden kasteen, koska ei pidä luterilaista kastetta oikeana, on hän Lutherin opin mukaan kadotettu, koska pitää halpana sakramentin ja hylkää Jumalan sanan. Tätä ei kovin moni vapaan suunnan kristitty tiedä, ellei ole jutellut evankeelisten (SLEY) kiivailijoiden tai concordistien (Concordia ry) kanssa. Yhteyden rakentaminen näiden harhaoppisten fanaatikkojen kanssa on täysin mahdotonta. Uskovaisten täytyy pysyä heistä visusti erillään.

Scmalkaldenin opinkohdissa on kirjoitettu:

"Meidän täytyy siis pitää lujasti kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä." (Schmalkaldenin opin kohdat, Rippi. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html)

Luther sanoi Isossa Katekismuksessa näin:

"joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen." Iso Katekismus, osa 4, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html

Tässä on vain kaksi kohtaa monien joukossa, missä Luther lukee kasteenuusijoille kadotustuomion ja sanoo meitä perkeleestä oleviksi. Samaa harjoittavat edelleen evankeeliset (SLEY) ja concordistit (Concordia ry). Lestadiolaiset ovat niin sisäänpäin lämmenneitä, että he sulkevat jopa muut luterilaiset pelastuksen ulkopuolelle paitsi oman kirkon sisällä toimivan lahkonsa jäsenet. Heille vauvakasteen opettaminen ei ole kuitenkaan niin keskeisessä asemassa kuin mainituilla kahdella muulla lahkolla. Lestadiolaiset painottavat pyhää vaellusta ja synnin karttamista, mutta puhdasveriset sakramenttiopilla kiihkoilevat painottavat kastetta joka lähdössä. Ei silti: kyllä se kaste jokaisessa luterilaisessa jumalanpalveluksessa muistetaan mainita. Se sisältyy jo uskontunnustukseen...

On merkillistä, että jos joku luottaa suoraan Kristuksen tekemään vanhurskauden tekoon eikä omaan ratkaisuunsa, katumukseensa, kasteeseen tai mihinkään muuhunkaan omaan tekoon, niin häntä pidetään harhaoppisena ja luopiona. Sitten jos joku turvaa täysin ihmisten tekemään tekoon ja uskonnolliseen rituaaliin, pidetään häntä puhtaan opin ja uskon kannattajana. Puhdasoppinen luterilainen tekee tyhjäksi uskon Jeesuksen tekemään vanhurskauden tekoon ja korvaa sen uskolla sakramentin välittämään armoon. Ilman uskoa sakramentin välittämään armoon ja lupauksiin ei luterilainen voi uskonsa mukaan pelastua. Sakramentit ovat syrjäyttäneet uskon kohteena kokonaan Jeesuksen Kristuksen ja hänen verensä.

Lue lisää kasteenuusijoiden kohtaamista vainoista Lutherin aikana kohdasta 19.

Sivun alkuun

37. Vauvat syntyvät hengessä elävinä: perisyntiopin kumoaminen

Luterilaiset käyvät kaikkein kiivaimmin puolustamaan perisyntioppiaan. Tämä oppi on syntynyt Augustinuksen aikana. (354 - 430 jKr) Oppi kehitettiin tukemaan vauvojen kastamisen käytäntöä. Samalla kun oli alettu opettaa syntien anteeksisaamista vesikasteen hetkellä, tarvittiin oppi vauvojen syntisyydestä, jotta nämäkin oli tarve kastaa syntien anteeksisaamisen tähden. Perisyntioppi kaatuu siihen, etteivät vauvat ole tehneet itse tekosyntejä vaan heidän opetetaan kuolleen Aatamin synnin teon seurauksena. (Room 5:12-21; 1Kor 15:21-22) Adamin synti ei aiheuttanut kuitenkaan lapsille hengellistä kuolemaa vaan kuolevaisuuden eli ruumiin kuoleman. Tästä syystä vauvat voivat kuolla samoin kuin sikiöt. Kuolema hengessä synteihin ja rikoksiin on eri asia kuin ruumiin kuolema. Aatami kuoli hengessään sinä päivänä, kun teki syntiä, mutta ruumiin kuolema seurasi tätä tapahtumaa yli 900 vuoden päästä. (1Moos 2:15-17; 5:5)

Jotta perisyntiopista päästäisiin selvyyteen, täytyy oppia ensin erottamaan Raamatusta se, milloin siellä puhutaan ruumiin kuolemasta ja milloin jostakin muusta kuolemasta.

Ellei ihminen erota Raamatun opetuksesta sitä, milloin siellä puhutaan hengellisestä kuolemasta ja milloin ruumiin kuolemasta, eksyy hän helposti ja saattaa uskoa harhaoppeja. Vilpitön erehtyminen opissa ei johda ketään kadotuksen tielle, mutta jos joku jatkaa tahallaan harhaopin levittämistä, kun se on paljastettu hänelle Hengessä ja totuudessa, niin hän on vaarassa paatua ja joutua kadotukseen tahallisen synnin tekemisen vuoksi. (Hebr 3:12-4:13; 6:1-8; 10:25-31) Ei ole siis ihan sama, miten totuuden sanaan suhtaudumme ja sitä muille elämän leiväksi jaamme. Jos joku hylkää Jeesuksen ja Jumalan sanat, on Jumala hylkäävä hänet. (Joh 14:20-24) Tottelemattomuus Jumalaa kohtaan on taikuuden syntiä, mikä johtaa iankaikkiseen rangaistukseen. (1Sam 15:22-23) Pelkuruus ja kirkosta erottaminen eivät saa olla syynä Jumalan sanan hylkäämiselle, sillä pelkureiden ja epäuskoisten eli tottelemattomien osa on tuli- ja tulikivijärvessä: tämä on toinen kuolema, mikä tarkoittaa hengellisesti kuollutta tietoista tilaa erossa Isästä Jumalasta ja Karitsasta. (Ilm 21:8; 20:9-15; 14:9-11)

Kristuksessa oleva pyhä ja valittu ei kuole koskaan, jos pysyy Kristuksessa eikä vaella lihan mukaan ja paadu synnin pettämänä pois elävästä Jumalasta. (Joh 11:25-27; Hebr 3:12-4:13; Room 8:4-13; Gal 5:13-26)

Johanneksen evankeliumi:
11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
11:26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

Tämä ei voi olla puhetta ruumiin kuolemasta, koska jokainen kristitty on kokenut ruumiin kuoleman aina tähän päivään asti. Jeesus tarkoitti sanoillaan sitä, että kristityllä on Hengessä iankaikkinen elämä jo nyt tässä ajassa ja että se jatkuu ikuisuuteen asti. (Luuk 18:30)

Paavali kirjoitti, että jos roomalaiset elävät lihan mukaan, pitää heidän kuoleman, mutta jos he kuolettavat Hengellä ruumiin teot, saavat he elää.

Roomalaiskirje:
8:13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

Yksikään kristitty ei ole elänyt tähän päivään asti kokematta lopulta ruumiin kuolemaa. Paavali ei voinut puhua ruumiin kuolemasta tottelemattomuuden seurauksena. Hän tarkoitti tässä kuolemaa hengessä, hengellistä kuolemaa. Vaikka Raamatussa ei ole termejä "kuolema hengessä" ja "hengellisesti kuollut", on siellä kuitenkin oppi, joka puhuu hengellisestä kuolemasta. Näet tämän, kun luet seuraavat Raamatun jakeet.

Efesolaiskirje:
2:1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
2:3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
2:4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -

Efeson kristityt eivät voineet olla ruumiillisesti kuolleita, sillä he elivät, kun Paavali kirjoitti heille. Kirjettä ei ollut osoitettu taivaaseen ja ruumiin ylösnousemuksen jälkeiseen aikaan vaan eläville pyhille ja uskoville Efeson kaupungissa. (Efe 1:1) Täytyy siis olla sellainen asia kuin hengellinen kuolema tai kuolema hengessä. Tämän vahvistaa myös toinen kohta Paavalin kirjeissä.

Kolossalaiskirje:
2:13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,

Samoin kuin kuolema ei voi tarkoittaa näissä kohdin ruumiin kuolemaa, ei myöskään eläväksi tuleminen voi tarkoittaa luonnollisen eli biologisen elämän alkua, ihmisen sikiämistä ja syntymistä äitinsä kohdusta. Jos uskonnollinen kirkon johtaja ei tunne Raamatun opetusta uudestisyntymisestä, voi hän kysyä sellaistakin, "Miten voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi mennä uudestaan äitinsä kohtuun ja syntyä?" (Joh 3:4) Me "vanhana uudestisyntyneet" ymmärrämme, mistä tässä on kysymys, mutta jos joku luulee syntyneensä vauvana uudesti ylhäältä, vaikka ei ole koskaan kokenut uudestisyntymistä uskoontulon seurauksena, ei hän voi ymmärtää sitä, mistä me nyt puhumme. Hänelle kaikki tulee arvoituksen tavoin ja vertauksin, niin ettei hän ymmärrä eikä anna Kristuksen pelastaa itseään. (Matt 13:11-17) Isien perinnäissäännöistä ja turhasta vaelluksesta kiinni pitäminen on joillekin nimeltään kristityille tärkeämpää kuin uudestisyntymisen kokeminen Jumalan sanan ja Hengen vaikutuksesta. (Matt 15:1-9; 1Piet 1:17)

Koska syntinen ja jumalaton on hengessään kuolleessa tilassa, julistetaan hänelle Jumalan sanaa, mikä herättelee häntä synnin unesta.

Efesolaiskirje:
5:14 Sentähden sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"

Jos joku ottaa vastaan Jumalan sanan, niin hän nousee ylös kuolleista ja syntyy uudesti ylhäältä. Tätä tarkoittaa eläväksi tekeminen Hengessä. Raamatun kehotus nousta ylös viittaa taas selvästi ihmisen vastuuseen ylösnousemisen suhteen. Jumalan sanassa on eläväksi tekevä ja uudestisynnyttävä voima, mutta Jumala ei tee pelastavaa tekoaan hengessään kuolleessa vasten tämän tahtoa. Jos tekisi, niin hän pelastaisi yksin oman tahtonsa päättämän mukaan jokaisen maailman ihmisen, koska tahtoo kaikki ihmiset pelastaa. (1Tim 2:3-7; 2Piet 3:9; Psa 115:3; Jes 46:10)

Luterilaisten lempiväittämiä ihmisen tahdon osuutta vastaan, mitä sielun pelastumiseen tulee, on se, ettei hengessä kuollut ihminen voi vastata mitään Jumalan kutsuun. He sotkevat tässäkin kohden toisiinsa ruumiillisen kuoleman ja kuoleman hengessä. Hengessään kuollut ja napisevainen kuulee Jumalan sanan sekä voi ottaa siitä vaarin. (Jes 29:18-24) Niinhän sanotaan myös Lyydiasta, jonka sydämen Herra avasi ja hän otti vaarin sanasta. (Apt 16:14-15) Näin kuolleen sydän avattiin Jumalan sanalla ja kuollut nousi ylös kuolleista, mutta ei vasten omaa tahtoaan vaan suostuen ja alistuen Jumalan tahtoon. Ainoastaan tällä tavalla Jumalan tahto pääsee tapahtumaan ihmisen elämässä. (vrt. Ilm 3:19-20)

Paavali kirjoitti, että hän kuoli silloin, kun synti virkosi hänessä eloon. Hän ei ollut siis syntymästään asti kuollut vaan hengessä elävä ennen kuin tämä tapahtui.

Roomalaiskirje:
7:9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
7:10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.

Edelleenkään Paavali ei voinut puhua ruumiillisesta kuolemasta, koska hän eli tätä kirjoittaessaan. Hänen täytyi siis kirjoittaa hengellisestä kuolemasta.

Herran veli, Jaakob, kirjoitti siitä, miten ihminen kuolee hengessään syntiin.

Jaakobin kirje:
1:12 Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
1:14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
1:15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
1:16 Älkää eksykö, rakkaat veljeni.

Jaakob ei voinut puhua ruumiin kuolemasta, koska jokainen ihminen kuolisi välittömästi, kun tekee ensimmäisen synnin himon tultua raskaaksi. Näemme kuitenkin sen, että ihmiset elävät vuosikymmeniä syntiä tehden eivätkä sittenkään kadu pahoja tekojaan vaan jatkavat synnissä elämistä ja Jumalan kieltämistä.

Mitä Paavali tarkoittaa, kun sanoo, että "synnin palkka on kuolema"?

Roomalaiskirje:
6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Ruumiin kuolema on Aatamin tekemän synnin seurausta: kirous, joka koskettaa kaikkia luotuja. (Room 5:12-21; 1Kor 15:21) Tätä kirousta seuraa myös se, että ihminen on katoavainen. Katoavaisuus merkitsee Raamatun terminologiassa sitä, että ruumiis muuttuu maaksi jälleen kuoleman jälkeen ja ikään kuin katoaa. (Apt 2:27,31) Me saamme Kristuksen tulemuksessa ruumiin, joka ei kuole enää koskaan eikä ole sen vuoksi myöskään katoavainen. Aatamin synnin teosta aiheutunut synnin kirous on silloin poissa eikä kuolemaa tai katoavaisuutta tarvitse enää pelätä. (1Moos 3:19; 1Kor 15:12-28,45-58; 1Tess 4:13-17; Ilm 21:1-5; 22:1-5)

Synnin palkka ei ole ruumiin kuolema, sillä jokainen ihminen kuolee ruumiillisesti, mutta nousee ylös tuomittavaksi. (Joh 5:24-30; Apt 24:14-16; Ilm 20:4-15) Toiset nousevat ikuiseen elämään ja toiset ikuiseen häpeään sekä kauhistukseen. (Dan 12:2; Matt 13:41-43; 22:13; 25:46) Kun Raamatussa puhutaan synnin palkasta, niin sillä tarkoitetaan ikuista kärsimystä ja kadotusta pois Herran kasvoista. (2Tess 1:7-10) Tämä on tietoinen olotila, missä kärsimys ei lakkaa koskaan. (Ilm 14:9-11) Kadotus on sama kuin Ilmestyskirjassa mainittu "toinen kuolema". (Ilm 20:9-15; 21:8.) Kuolema ei tarkoita silloinkaan tietoisen olemisen lakkaamista niin kuin ei tarkoita sitä maanpäällisen elämänkään aikana. Jumalaton ja syntinen on hengessä kuolleena ikään kuin olematon, mutta on silti tietoinen itsestään. Jumala kutsuu nämä olemattomat ikään kuin ne olisivat. (Room 4:17)

Luterilaiset väittävät, että vauvat syntyvät hengellisesti kuolleessa tilassa. He perustelevat hengellistä kuolemaa vuoroin Aatamin tekemällä synnillä ja vuoroin vauvojen omilla synneillä, mitä nämä tekevät äitinsä kohdussa. Paavali kirjoitti nimittäin sellaista, että kaikki ovat tehneet syntiä. (Room 3:23; 5:12) Luterilaiset ymmärtävät sanan `kaikki´ tarkoittavan myös lapsia, vauvoja ja sikiöitä. Olen osoittanut kuitenkin kohdissa "21. Kaikki ovat syntiä tehneet" ja "26. Luopuneita äitinsä kohdusta asti" sekä muissa näiden kohtien ympärillä olevissa kohdissa, ettei sana "kaikki" tarkoita Raamatussa kirjaimellisesti kaikkia maailman ihmisiä, jotka ovat eläneet. Se tarkoittaa kaikkia ihmisiä tietyssä ryhmässä, esimerkiksi kaikkia aikuisia tai kaikkia jumalattomia. Tästä syystä ei ole oikein väittää, että vauvat tekevät syntiä äitinsä kohdusta asti. Sitä paitsi, jos tämä olisi oikea tulkinta, koskisi se myös jumalattomien juutalaisten lapsia, sillä Herran kansan seassa oli paljon jumalattomia. (Jer 5:26) Silloin kaikki jumalattomien juutalaisten lapset olisivat olleet yhtä lailla hengessä kuolleita kuin pakanoidenkin lapset syntyessään, "luopuneita äitinsä kohdusta asti". (Psa 58:4; Jes 48:8.)

Herran toinen veli, Juuda, kirjoitti kahdesti kuolleista ihmisistä, jotka elivät ruumiillisesti.

"He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä," (Jda 1:12)

Miten joku voi olla "kahdesti kuollut" vielä eläessään?

Kahdesti kuoleminen on mahdollista vain siten, että joku elää ensin kerran ja kuolee sitten, herää jälleen henkiin ja kuolee sen jälkeen toistamiseen. Tällaisia ihmisiä oli Juudaan mukaan seurakunnassa tai sitten heitä on oleva seurakunnassa vähän ennen Kristuksen tulemusta. (Jda 1:4,18.)

Jotta ihminen voisi kuolla kahdesti tämän elämän aikana, täytyy hänen syntyä hengessä elävänä äitinsä kohdusta. Silloin ensimmäinen kuolema on se, kun lapsi antautuu palvelemaan syntiä. Huomaa, että Raamatussa pidetään hyvänä ja tavoiteltavana asiana sitä, että joku on antautunut palvelemaan Herraa ehyellä sydämellä. (2Kun 20:3; 1Aik 28:9; 2Aik 16:9) Vapaan tahdon kieltävät kalvinistit ja luterilaiset sakramentalistit pilkkaavat niitä, jotka ovat antautuneet palvelemaan Herraa kokosydämisesti ja pitävät sellaista lihallisuutena, omavanhurskauden saastana. Eikö ole merkillistä, miten kaikki kääntyy ylösalaisin, jos Paholainen saa tulkita Raamattua? Oletko ajatellut sitä, että myös Paavali kehotti kristittyjä antamaan itsensä elävänä uhrina Jumalalle: tämä on meidän järjellinen jumalanpalveluksemme? (Room 12:1-3) Paavali ja Raamatun kirjoittajat arvostivat ymmärrystä, mutta luterilaiset huokaavat typeryyden puoleen: miksi niin? (Efe 5:17; Matt 15:10; Psa 119:130) Ehkä he ovat jumalattomia, koska jumalattomuus on typeryyttä ja jumalattomien äly tyhjän veroinen? (Snj 7:25/26; Snl 10:20)

Roomalaiskirje:
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?

Paavali ei voinut tässäkään kohden tarkoittaa synnin palvelemisen palkkana ruumiin kuolemaa, koska sen joutuvat kaikki ihmiset kokemaan: myös ne, jotka palvelevat kuuliaisuutta vanhurskaudeksi. Synnin palveleminen johtaa tässä kohden hengelliseen kuolemaan, mikä tulee ilmi seuraavista jakeista ja synnin palkkana on todellakin hengellinen kuolema eikä ruumiin kuolema.

6:17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
6:18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
6:19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
6:20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
6:21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
6:22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Jos jumalattomalle sanotaan, että hänen täytyy kuolla, koska hän tekee syntiä, niin et kerro hänelle oikeastaan mitään sellaista, mitä hän ei tiedä jo entuudestaan, ellei synnin tekemistä lasketa uudeksi tiedoksi. Jos kerrot jumalattomalle kuoleman jälkeisestä viimeisestä tuomiosta ja sitä seuraavasta kärsimyksestä, niin ääni muuttuu kellossa, etkä olekaan enää haluttu vieras ja jumalattomien ihmisten mielisuosiossa. (Apt 24:24-26) Kerrot heille silloin jotakin sellaista, mitä he eivät halua kuulla ja lakkaat olemasta heille mieliksi. (Apt 26:17-20; Gal 1:6-12; Mar 16:15-16)

Jumalaton toivoo, ettei häntä olisi enää kuoleman jälkeen olemassa vaan hän katoaisi jäljettömiin, tai että hän pelastuu, vaikkei eläkään pyhien uskon edellyttämällä tavalla. Ikuisen kärsimyksen tai yleensä viimeistä tuomiota seuraavan rangaistuksen kieltäjät julistavat maailmalle korvasyyhyyn eksyttävää ja väärään rauhaan tuudittavaa harhaoppia, mitä he haluavat kuulla. Maailma kuulee heitä, koska he puhuvat niin kuin maailma puhuu. Meitä he eivät puolestaan suostu kuuntelemaan, koska olemme Jumalasta ja julistamme tämän maailman ylitse sen tuomion, millä Jumala on jumalattomia ihmisiä heidän jumalattomien tekojensa tähden tuomitseva. (1Joh 4:1-9; Joh 15:17-27; Jda 1:14-15) Oppi vääräuskoisten tai Jumalan kieltäjien vauvojen joutumisesta helvettiin Aatamin tai vauvojen äidin kohdussa tekemien syntien vuoksi ei edistä lainkaan Jumalan sanan menestymistä vaan lisää ihmisten vastustusta Kristusta kohtaan. Tämä ei haittaisi, jos oppi vauvojen joutumisesta kadotukseen – ellei heitä kasteta – olisi totta, mutta koska se on valhetta, on sielun vihollinen käyttänyt sitä menestyksekkäästi ihmisten karkottamiseen pois Jeesuksen luota. Valhe saa aikaan eksymystä ja ainoastaan totuus vapauttaa ihmiset valheen kynsistä pelastaen heidät ikuisesta tulesta. (2Tess 2:7-17)

Paavali kirjoitti, että toiset palvelevat syntiä kuolemaksi ja toiset kuuliaisuutta vanhurskaudeksi. Jumalan totteleminen johtaa siten vanhurskauteen eli Jumalan luokse pääsemiseen oikeamielisen vaelluksen seurauksena. Tätä sanotaan myös pyhitykseksi ja vanhurskautumiseksi Kristuksessa. (1Kor 4:5-6; Gal 2:17; Hebr 12:14; 2Tess 2:13-17; Joh 17:17; Room 6:22-23; 1Tess 4:1-12; 2Kor 6:14-7:1) Vaikka meidät on julistettu vanhurskaaksi uskon perusteella ja pyhitetty kerta kaikkiaan Kristuksen uhrin kautta, vanhurskaudumme silti Kristuksessa ja pyhitymme vaelluksen kautta lisää. Olen kirjoittanut tästä kohdassa 4. Onko kaste Jumalan teko? ja siellä kappaleet "Asemallinen ja jatkuva pyhitys" sekä "Asemallinen ja jatkuva vanhurskautuminen".

Ihminen on varttuneena joko Jeesusta vastaan tai hänen puolellaan, syntiä palveleva tai syntiä vastaan ja kuuliainen Pojalle. Tämä käy ilmi seuraavista Raamatun kohdista.

Matteuksen evankeliumi:
6:24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

12:30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

Johanneksen evankeliumi:
3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

Ovatko vauvat syntymästään asti Jeesusta vastaan ja palvelevat syntiä: ovatko he antautuneet palvelemaan syntiä?

Pieni vauva ei ole syntyessään kenenkään palvelija vaan hän on kaikkien muiden palveltavana, toisten armoilla. Vauvat eivät ole lihan vallassa, saatanan vallassa, himojen vallassa eivätkä synnin vallassa. (vrt. Room 8:4-8; Apt 26:18; 2Tim 2:26) He toimivat vaistojensa varassa eivätkä ymmärrä mitään hyvästä tai pahasta. Jotta joku voi p alvella syntiä, täytyy hänen ymmärtää mitä synti on. Esimerkiksi sananlaskujen kirjan ensimmäisessä luvussa kuvataan sitä, miten lapsia tai nuorukaisia viekoitellaan syntiä tekemään ja varoitetaan heitä, ettei syntiä kannata lähteä tekemään. Jesajan kirjassa sanotaan selvästi, ettei lapsi erota hyvää pahasta ennen kuin tulee siihen ikään, jolloin syö voita ja hunajaa. Imeväisille vauvoille ei voita ja hunajaa syötetä.

Jesaja:
7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.

Luterilaiset vauvakasteen puolesta kiihkoilijat pilkkaavat vapaiden suuntien kristittyjä, kun me puhumme "ymmärryksen iästä" viitaten sillä lapsen tietoisesti tekemiin synteihin. Ellei lapsi ymmärrä sitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa, ei hän voi tehdä tietoista syntiä. Luterilaisten mielestä Raamatussa ei puhuta mitään ymmärryksen iästä, mutta tässä edellä lainaamassani Herran sanassa sanotaan, että lapsi "syö voita ja hunajaa, kun hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän." Tämä on viittausta siihen ikään, jolloin lapsi ymmärtää, mikä on hyvää ja mikä pahaa sekä valitsee hyvän. Kyseinen ennustus on mielletty profetiaksi Messiaasta Jeesuksesta ja Herran enkeli viittaa Matteuksen evankeliumissa siihen ilmoittaessaan etukäteen Messiaan syntymän. (Matt 1:23)

Viidennessä Mooseksen kirjassa on kohta, mikä puoltaa sitä näkemystä, etteivät lapset ymmärrä hyvän ja pahan välistä eroa. Koska nämä lapset pääsivät luvattuun maahan toisin kuin napisevat aikuiset, on tämä kohta lupaus siitä, että pienet lapset ja vauvat kelpaavat Isälle, koska ovat lastenkaltaisia. (vrt. Matt 19:13-15)

5.Mooseksen kirja:
1:39 Ja teidän lapsenne, joiden sanoitte joutuvan vihollisen saaliiksi, ja teidän poikanne, jotka eivät vielä tiedä, mikä on hyvä, mikä paha, ne pääsevät sinne; heille minä annan maan, ja he ottavat sen omaksensa.

Herran veljen, Jaakobin, mukaan ymmärrystä ja tietoa tarvitaan myös laiminlyöntien suhteen, jotta ne luetaan synniksi.

"Siis, joka tietää, mitä on hyvän tekeminen, mutta ei tee, hänelle se on syntiä." (Jaak 4:17)

Koska vauvat eivät tiedon ja ymmärryksen puutteen vuoksi voi tietää, mikä on hyvää ja mikä pahaa, ei heitä voida pitää vastuullisina teoistaan. Tämä on eri asia kuin paatuneiden ihmisten tietämättömyys, mistä Raamattu myös puhuu. Juutalaiset antoivat tietämättään Jeesuksen ristiinnaulittavaksi ja Paavali vainosi seurakuntaa, koska ei tiennyt sen olevan väärin. (Apt 2:22; 3:17; 1Tim 1:13) Pääsemmekin tästä käsittelemään paatumuksesta johtuvaa tietämättömyyttä ja epäuskoa eli tottelemattomuutta, mikä ei koske vauvoja vaan ainoastaan varttuneita ihmisiä ja nuoria.

Minä väitän, että ihminen kuolee hengessä moniin rikoksiin ja synteihin Paavalin opetuksen mukaan eikä jo yhteen rikkomukseen, mitä vauvat tai pienet lapset tekevät. Paavali kirjoittaa näin:

Efesolaiskirje:
2:1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
2:3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
2:4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -

Paavali mainitsee tässä kohden synnit ja rikokset monikossa, sillä tarvitaan monta syntiä ja tahallinen synnin palveleminen, jotta ihminen kuolee hengellisesti synteihin ja rikoksiin. Uskovainen aikuinen ei kuole vain yhteen syntiin ja lankeemukseen vaan hänen pitää antautua palvelemaan syntiä sekä elää tahallaan tottelemattomana, että hän paatuisi ja joutuisi synnin pettämänä eroon rakastavasta Jumalasta. (Hebr 3:12-4:13; 10:25-31) Voimme ymmärtää samalla tavalla sen, etteivät pienet vauvat ja lapset joudu heti eroon Jumalan elämästä, kun tekevät ensimmäisen syntinsä. He saavat sen anteeksi, koska katuvat eivätkä ole vielä paatuneet ja koska Jumala rakastaa heitä.

Jeesus on lasten ystävä ja vapahtaja, mutta luterilaisen perisyntiopin mukaan Jeesus vihaa lapsia ja kadottaa kaikki, joita ei kasteta. Näin ainakin puhtaan luterilaisen teologian mukaan. Jos luterilaiset tunnustaisivat vauvojen pelastuvan, vaikka heitä ei kasteta, menisi heiltä pohja pois vauvojen kastamiselta. Sitä he eivät voi tehdä, koska koko kirkko seisoo vauvakasteen varassa ja saa suuret verotulonsa opitun kastetavan ja perinteen kautta.

Herra sanoo itse, että synnit erottavat ihmisen Jumalasta, niin ettei hän voi auttaa heitä, koska apu ei heille kelpaa. Jumalaton rakastaa enemmän syntiä kuin Jeesusta eikä ota siksi armoa vastaan voidakseen vapautua synnistä. (Joh 3:15-21; Tiit 2:11-14)

Jesaja:
59:1 Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan:
59:2 vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule.
59:3 Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä ja sormenne vääryydellä; teidän huulenne puhuvat valhetta, teidän kielenne latelee petosta.

Tässä kuvatut synnit eivät sovellu vauvoihin, sillä he eivät tapa ketään eivätkä puhu valheita, koska eivät osaa lainkaan puhua.

Koska vauvojen hengellistä kuolemaa on perusteltu myös Psalmien 14 ja 53 sekä Paavalin roomalaiskirjeen perusteella, missä hän lainaa näitä Psalmeja, lainaan minäkin Paavalin kirjeen kyseisen kohdan tähän ja kysyn teiltä, sopivatko nämä laulun sanat vauvoihin vai puhutaanko niissä varttuneemmista lapsista tai peräti nuorista ja aikuisista?

Roomalaiskirje:
3:9 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
3:10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
3:11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
3:12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
3:13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
3:14 heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
3:15 Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
3:16 hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
3:17 ja rauhan tietä he eivät tunne.
3:18 Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."

Ovatko vauvat poikenneet pois ja käyneet kelvottomiksi? Mistä he ovat poikenneet pois, jos ovat siinneet hengellisesti kuolleina? (Psa 51:13) Vai onko Daavidin puhe synnissä sikiämisestä vain liioiteltu runollinen ilmaisu voimakkaan synnin tunnon keskellä? (Psa 51:1-12) Eikö pikemmin niin? Entä osaavatko vauvat pettää kielellään, onko heidän suunsa täynnä kirousta ja katkeruutta, ovatko heidän jalkansa nopeat vuodattamaan verta ja onko hävitys ja kurjuus kaikilla heidän teillänsä? Miten voisi olla, koska vauvat eivät osaa puhua eivätkä kävellä viatonta verta vuodattamaan? Vauvat ovat täysin avuttomat ja toisten armoilla: he ovat herttaisia pikku lapsia, Jumalan luomistyön mestarillisia taidonnäytteitä. Miten Jumala voisi olla niin tyhmä, että käyttäisi vauvojen elämän kuvaamisessa edellä mainitun laulun sanoja, kun ne eivät vastaa vähimmässäkään määrin todellisuutta?

Herra puhui Mooseksen kirjassa myös sellaista, että ihmisten ajatukset ja teot olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. (1Moos 6:5) Kun katsot asiayhteyden, missä Herra sanoo tämän, niin huomaat hänen puhuvan varttuneiden ihmisten väkivallasta ja pahuudesta. (1Moos 6:1-13) Ihmisen ajatukset eivät ole kaiken aikaa pahat vauvaiästä vaan nuoruudesta asti. Herra sanoo tämän myöhemmin samassa kirjassa vedenpaisumuksen jälkeen.

1.Mooseksen kirja:
8:21 Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.

Sana nuoruus on tässä kohden hepreaksi `naaoor´, mikä on käännetty King James Versionissa yhtä kertaa lukuun ottamatta sanalla `youth´, mikä tarkoittaa nuoruutta. Sana on käännetty yhden ainoan kerran sanalla `childhood´, mikä tarkoittaa lapsuutta, vaikka sana esiintyy Vanhassa Testamentissa 47 kertaa. Sanaa käytetään mm. silloin, kun puhutaan "nuoruuden vaimosta" (Snl 5:18; Jes 54:6) ja naisesta, joka vannoo nuoruudessaan valan Herralle. (4Moos 30:3) Sanaa ei käytetä Raamatussa kertaakaan pienistä vauvoista, jotka imevät vielä äitinsä rintoja. Ainoa kerta, kun sana on käännetty englanninkieliseen King James Raamattuun sanalla `lapsuus´ on se kohta, kun profeetta Samuel pitää jäähyväispuheen Israelin kansalle. (1Sam 12:2) Hän viittaa sillä sanalla aikaan, jolloin vaelsi lapsesta asti Israelin kansan edellä ja sai sanan Herralta kansaa varten. (vrt. 1Sam 3:1ss.)

Salomo käyttää Saarnaajan kirjassa sanaa `jaalduuth´ kuvaamaan nuoruutta. Toinen sana on aamuhämärää tarkoittava sana `shaakaruuth´, mikä tarkoittaa nuoruuden ajan pimeyttä ja syntejä.

Saarnaaja:
11:9 Iloitse, nuorukainen, (baakuur) nuoruudessasi, (jaaduuth) ja sydämesi ilahuttakoon sinua nuoruusikäsi (biikhruuth) päivinä. Vaella sydämesi teitä ja silmiesi halun mukaan; mutta tiedä: Jumala tuo sinut tuomiolle kaikesta tästä.
11:10 Karkoita suru sydämestäsi ja torju kärsimys ruumiistasi, sillä nuoruus (jaalduuth) ja aamurusko (shaakaruuth) ovat turhuutta.
12:1 Ja muista Luojaa nuoruudessasi (biikhrooth) ennen kuin tulevat pahat päivät ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova:
12:2 "Nämä eivät minua miellytä!"...

Raamatun kokonaisilmoitus puoltaa sitä näkemystä, että ihmisen aivoitukset ja teot ovat pahat vasta nuoruudesta asti, mutta vauvat ja pienet lapset ovat vielä pahuudessa lapsia. (1Kor 14:20) Paavalilla ei olisi mitään syytä ottaa lapsia vähäisen pahuuden esimerkiksi, elleivät lapset todella ole pahuudessa lapsia.

1.Korinttolaiskirje:
14:20 Veljet, älkää olko lapsia (paidion) ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia (nepiadzo); mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.

Paavali käytti tässä jakeessa varttunutta lasta tarkoittavaa sanaa `paidion´ ja sitten verbiä `nepiadzo´, jota vastaava substantiivi on `neepios´, suomeksi "pienokainen, pieni lapsi, imeväinen vauva". Kirjoitan näistä sanoista lisää tuonnempana, kun käsittelen evankeliumin tekstejä koskien tapahtumia, joissa pienet lapset huusivat ylistystä Daavidin Pojalle ja missä Jeesus siunasi lapsia pannen kätensä heidän päälleen. (Matt 18:1-11; 19:13-15; Mar 10:13-16; Luuk 18:15-17) Huomaa jo tässä vaiheessa se, etteivät Jeesus tai opetuslapset kastaneet näitä vauvoja, vaikka heillä oli tapana kastaa jo varhaisessa vaiheessa Jeesuksen kolme vuotta kestänyttä julkista toimintaa. (Joh 3:22-4:2)

Vetoat tässä vaiheessa ehkä siihen, että myös vauvat hukkuivat vedenpaisumukseen Nooan aikana. Vain kahdeksan sielua pelastui arkissa. (1Piet 3:18-20) Tämä on totta, mutta pelastuminen tarkoitti pelkästään ruumiin pelastumista tulvalta, ei sielun pelastumista, vaikka Nooan tapaus esikuvana sielun pelastumisesta onkin. Vauvojen ikuisesta kohtalosta vedenpaisumus ei kerro mitään varmaa.

Selitän nämä asiat yksityiskohtaisesti ja jae jakeelta, koska haluan tehdä kerralla selväksi sen, mitä Raamatussa vauvojen kohtalosta opetetaan. Jokaisen luterilaisen tai sakramentalistin täytyy pitää tarkoin mielessä se, että jos lapset kelpaavat taivaaseen ilman kastetta, ei kasteella ole uudestisynnyttävää ja pelastavaa vaikutusta kenenkään ihmisen elämässä. Tästä syystä sakramentalistien ainoa mahdollisuus on pitää lujasti kiinni kasteen välittämästä armosta ja tuomittava kasteesta osattomat vauvat kadotuksen omiksi. Vain harvat sakramentalistit rohkenevat sellaista tehdä, mutta tiedän sellaisiakin olevan olemassa. Jotkut pitävät näitä veljiä vanhurskaina uskon sotureina, mutta rohkenen epäillä heidän uskonsa aitoutta, vaikka vilpittömästi erehtynyt saattaakin olla Jumalan lapsi kaikesta eksymyksestään huolimatta. Hyvä hedelmä todistaa osaltaan sen puolesta, että osa näistä veljistä olisi sittenkin Kristuksessa, mutta koska en tunne heitä tarkoin henkilökohtaisesti, jätän tarkemmat arviot Herran tehtäväksi.

Paavali on opettanut tähän asti sitä, että ihminen palvelee joko kuuliaisuutta vanhurskaudeksi tai syntiä kuolemaksi. (Room 6:16) Olemme havainneet tämän lisäksi, että synnin palkka ei ole ruumiin kuolema vaan kuolema hengessä, sillä ruumiin kuolema on kaikkia ihmisiä koskeva yleinen kirous, mutta hengellinen kuolema koskee vain niitä, jotka palvelevat syntiä ja ovat jumalattomia. Jumalattomaksi tullaan puolestaan paatumisen kautta, ainakin sen perusteella, mitä Jaakob ja Heprealaiskirjeen kirjoittaja opettavat aikuisen ihmisen paatumisesta. Meillä ei ole mitään syytä olettaa, että vauvat ja lapset tulevat jumalattomaksi jollakin muulla tapaa.

Hebrealaiskirje:
3:12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
3:13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
3:14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
3:15 Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa",
3:16 ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä?
3:17 Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan?
3:18 Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille?
3:19 Ja niin me näemme, että he epäuskon (apistia) tähden eivät voineet siihen päästä.

Epäusko on viittausta jumalattomuuteen (= epähurskaus) ja tottelemattomuuteen. (Joh 3:36; 2Kor 4:4 uskottomat `apistos´) En tiedä yhtään paatunutta vauvaa, joten lasken heidät armon valinnan piiriin kuuluviksi Paavalin sanan mukaan.

"Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet," (Room 11:7)

Herran veli, Juuda, kirjoitti kahdesti kuolleista ihmisistä, jotka olivat sielullisia eikä heissä ollut Jumalan lapseuden Henkeä eli Jumalan Pojan Henkeä, Pyhää Henkeä. (Jda 1:12,18; Gal 4:6; Efe 4:30) Jotta pääsemme siihen, miten joku voi olla kahdesti kuollut lähdemme jälleen liikkeelle alusta asti eli uskomme Jumalan antaneen vauvoille puhtaan ja saastumattoman hengen, jota synti ei ole vielä turmellut. Pietarin mukaan meidät on vapahdettu siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee. (2Piet 1:4) Jaakob kirjoitti, että ihminen kuolee hengellisesti vasta sitten, kun himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin. (Jaak 1:12-16) Tämä on kuvausta sydämen paaduttamisesta, mikä on seurasta tahallisesta Jumalan käskyn rikkomisesta ja tottelemattomuudesta. Ihmisessä on oma henki ja Jumala on antanut sen ihmiselle, joten ei ole mitenkään perusteltua olettaa, että Jumala antaisi sikiöille valmiiksi synnin tahriman saastaisen hengen.

Apostolien teot:
17:25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

1.Korinttolaiskirje:
2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki (pneuma), joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.

Saarnaaja:
12:7 Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki (ruah) palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

Job:
32:8 Mutta onhan ihmisissä henki (ruah), ja Kaikkivaltiaan henkäys (niishaamaa) antaa heille ymmärrystä.

Sananlaskut:
20:27 Ihmisen henki (niishaamaa) on Herran lamppu: se tutkistelee sydämen kammiot kaikki.

Kreikankielen `pneuma´ tarkoittaa ihmisen henkeä erotuksena sielusta ja ruumiista. (Hebr 4:12-13; 1Tess 5:22) Hepreankielen sana `ruah´ tarkoittaa suomeksi niin ikään henkeä, joko ihmisen tai Jumalan Hengestä puhuttaessa. `Niishaamaa´ tarkoittaa sanakirjan mukaan ihmisen mieltä jakeessa Snl 20:27, mutta sitä käytetään myös Jumalan ihmisille antamasta hengestä tai Jumalan Pyhästä Hengestä, joka elävöittää ihmisen ja antaa hänelle ymmärrystä. (Gen 2:7; 7.22; Job 32:8; 33:4)

Ihmisellä on Raamatun mukaan oma henki, jota tulee varjella Hengen pyhityksessä, niin ettei henkemme saastu ja tahraannu synnillä eli lihan (sarx) saastalla. (sarx: ylen synnillinen ihmisen langennut luonto tai ruumiin liha)

2.Korinttolaiskirje:
7:1 Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan (sarx) ja hengen (pneuma) saastutuksesta, saattaen pyhyyden (pyhityksen) täydelliseksi Jumalan pelossa.

Ihmisen tulee varjella uskovaisena omaa henkeään, niin ettei tämän maailman tottelemattomuuden henki ja synti pääse sitomaan ja saastuttamaan sitä. Sama ohje koskee myös pieniä lapsia, joiden tulee totella vanhempiaan, että eläisivät kauan maassa, jonka Herra heille antaa. (Efe 6:1-2) Sen lisäksi, että tämä lupaus koskee ajallista elämää lihan ruumiissa maan päällä, on se vertauskuvallista puhetta sydämen maaperästä, joka on Jumalan viljapelto. (1Kor 3:9) Ihmisen sydämen tulisi olla kuin Eedenin puutarha ja kasvaa pelkästään hyviä hedelmiä tuottavia puita. (Matt 7:15-20; 22:33-39; Jaak 3:13-18; Joh 15:1-6,16; Psa 92:15) Koska ihminen tekee syntiä, kasvaa hänen sydämensä myös ohdakkeita ja orjantappuroita, mikä tekee matkan teon vaivalloiseksi. Synti aiheuttaa moninaista kärsimystä ja tuskaa ihmisten elämässä. Sydämet ovat vereslihalla synnin tähden, mistä Jumala tahtoo omansa varjella, ettei meidän vielä pahemmin kävisi uskovina ollessa kuin kävi jumalattomuudessa. (Joh 5:14; 8:11)

Raamatun mukaan ihminen vieraantuu "Jumalan elämästä" paatumisen seurauksena. Pakanat eivät ole olleet paatuneita vauvaiästä asti vaan ovat turmeltuneet syntisen vaelluksensa vuoksi, kun ovat antautuneet himojensa valtaan. Jos muistelet taaksepäin omaa lapsuuttasi tai villiä nuoruuttasi, niin saatat muistaa, miten aloit harjoittaa syntiä kielloista huolimatta. Synnin harjoittaminen johti sinut paatumukseen, mitä et ymmärrä, jos olet edelleen jumalaton ja syntinen: et ole Kristuksessa uskon kautta Jumalan sanaan. Paavali kirjoitti pakanoiden paatumisesta näin:

"Tämän minä siis sanon ja todistan Herrassa, ettei teidän pidä vaeltaa enää mielen turhuudessa niin kuin muut pakanat tekevät. He ovat pimentyneitä ymmärrykseltään ja vieraantuneita Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden ja sydämen paatumuksen vuoksi, nuo, jotka turtuneina itsessään ovat antautuneet harjoittamaan irstaudella kaikkea saastaisuutta ahneudessa." (Efe 4:17-19)

Paavali käyttää tässä kohden Jumalan elämästä samaa sanaa "elämä" (kreikaksi `dzoe´) kuin Raamatussa käytetään puhuttaessa iankaikkisesta elämästä ja Jeesuksesta, joka on Elämän Sana. (Joh 3:16; 1Joh 1:1,2) Edelleen voimme nähdä tästä Paavalin opetuksesta, ettei elämä voi tarkoittaa ruumiin elämää, koska kyse on ruumiissa elävistä pakanoista, jotka ovat antautuneet palvelemaan syntiä saastaisuudessa, irstaudessa ja ahneudessa. Termin täytyy tarkoittaa jotakin muuta kuin ruumiillista elämää. Se tarkoittaa sitä iankaikkista elämää, minkä Jumala on pannut jokaisen ihmisen sydämeen jo äidin kohdussa. (Snj 3:11) Jumalan ihmisen laittama henki ei ole sikiämisestä asti saastainen eikä se saastu myöskään äidin kohdussa sen vuoksi, että vauva tekisi syntiä. Päätämme siksi, että vauvat syntyvät hengessä elävinä tähän maailmaan ja joutuvat eroon Jumalasta vain, jos lähtevät palvelemaan syntiä.

Jobin kirjan Elihu eli aikana, jolloin ei vielä tiedetty uuden liiton aikakaudesta yhtään mitään. Hän tunsi silti ilmiön, jossa Jumala tekee ihmisen hengessä eläväksi ja palauttaa hänelle hänen vanhurskautensa.

Job:
33:26 Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän palauttaa ihmiselle hänen vanhurskautensa.
33:27 Hänpä nyt laulaa muille ihmisille ja sanoo: 'Minä olin tehnyt syntiä ja vääristänyt oikean, mutta ei sitä kostettu minulle;
33:28 hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta.'
33:29 Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle,
33:30 palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa.

Tämä kohta on puhetta langenneesta sielusta, joka palaa takaisin Herran tykö. Silloin hänen vanhurskautensa palautetaan hänelle: se vanhurskaus, mikä hänellä oli ennen hengellistä kuolemaa ja synnin valtaan joutumista.

Jeesus kertoi vanhan liiton aikakaudella kertomuksen tuhlaajapojasta, joka oli kuollut, mutta virkosi jälleen eloon. (Luuk 15:11-32) Tämäkään kertomus ei voi olla puhetta ruumiin kuolemasta ja sen jälkeisestä ruumiin ylösnousemisesta vaan se on kuvausta hengellisestä heräämisestä hengellisen kuoleman jälkeen. Tuhlaajapoika meni itseensä, palasi isänsä kotiin ja tunnusti tehneensä syntiä tätä vastaan. Niin Isä armahti häntä ja kaikki alkoivat lystiä pitämään. Näin käy aina, kun joku syntinen tekee parannuksen eli muuttaa mielensä ja palaa takaisin Isän tykö. (Matt 18:1-14) Tässä kohden näemme sen, miten ihminen voi olla kerran kuollut, mutta virkoaa sen jälkeen uudelleen elämään.

Jos joku uudestisyntynyt luopuu Herraa seuraamasta ja paatuu kuollen synteihin ja rikoksiin, on tämä hänelle toinen kuolema. Hänestä tulee silloin kahdesti kuollut sen sanan mukaan, minkä Herra on antanut meille veljensä Juudan kautta. (Jda 1:12) Miten tämä sana käy yksiin luterilaisen perisyntiopin kanssa?

Luterilaisen perisyntiopin mukaan vauvan kehitys hengessä on seuraavanlainen:

1. Hengessä kuollut sikiämisestä tai äidin kohdussa tehdyistä synneistä asti. (Psa 51:13; 58:4; Jes 48:8.) Tämä on ensimmäinen kuolema.
2. Hengellinen herääminen ja uudestisyntyminen vauvana saadussa kasteessa.
3. Paatuminen synnin tekemisen ja kristillisen kasvatuksen sekä sanan opetuksen puutteen vuoksi. Tämä on toinen kuolema.
4. Herääminen synnin unesta Jumalan herättämänä ja kutsumana sekä paluu "kasteen armoon".

Raamatun mukaan iankaikkisen elämän saaminen uudestisyntymistä seuraavan luopumisen jälkeen on kyseenalaista, koska luopunutta on mahdoton uudistaa mielenmuutokseen. (Hebr 6:1-8.) Tämä ei tee vielä tyhjäksi luterilaista opetusta, sillä Jumalalle on kaikki looginen mahdollista, kunhan se ei ole sanan kanssa ristiriidassa. Jumala voi palauttaa eksyneen takaisin armoon, vaikka se olisi ihmisille mahdotonta. (Hoos 13:1-5; Luuk 15:11-32; vrt. Jaak 5:19-20) On silti uskottavampaa, että vauvat syntyvät hengessä elävinä eivätkä ole kuolleet vielä kertaakaan synteihin ja rikoksiin, kun tulevat tähän maailmaan. Näin ollen vauvan kehitys hengessä olisi seuraava:

1. Hengessä elävä sikiämisestä ja äidin kohdusta asti.
2. Paatuminen synnin tekemisen vuoksi nuoruudessa. Tämä on ensimmäinen kuolema. (Efe 2:1-3)
3. Herääminen synnin unesta Jumalan herättämänä ja kutsumana sekä palaaminen Jumalan tykö: syntyminen uudeksi luomukseksi Jumalan Hengestä ja sanan kautta. (Efe 2:4-5; Kol 2:13; Joh 3:3-8; 1Piet 1:23; 2Kor 5:17)
4. Pelastuminen ruumiin kuolemassa tai luopuminen ruumiin eläessä ja paatuminen, mistä ei voi enää palata takaisin Jumalan tykö. Paatunut on "kahdesti kuollut". (Room 6:15-23; Hebr 6:1-8; 3:12-4:13; Jda 1:12)

Tämä selitys ei ole ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa. Ihminen voi kuolla ruumiin eläessä kaksi kertaa synteihin ja rikoksiin, minkä jälkeen ei ole enää mahdollista palata takaisin Jumalan tykö. Jumala paaduttaa ne, jotka hylkäävät hänet ja kääntävät hänelle selkänsä sydämensä kovuuden tähden silloin, kun hän tahtoo heitä tiellä kuljettaa.

Jumala voi palauttaa luopuneet takaisin eksymyksen tieltä, mutta kukaan ei voi luottaa siihen, että hänelle kävisi sillä tavalla ja lähteä tahallaan tekemään syntiä. Raamattu puoltaa enemmän näkemystä, jonka mukaan synnin teiltä ei ole paluuta takaisin, jos joku on tullut valistetuksi, saanut maistaa tulevan ajan voimia, Jumalan hyvää sanaa ja tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä. (Hebr 6:1-8.) Jos joku luopuu uudeksi syntymisen jälkeen Herrasta, niin Jumala paaduttaa hänet tavalla, minkä jälkeen pelastuksen ovi ei enää itsensä paaduttaneelle aukea. (Room 9:17-18; Ilm 3:8.) Näemme tämän lopullisen paatumuksen Egyptin faaraon elämästä, kun tämä paadutti oman sydämensä monta kertaa ennen kuin Jumala lopulta paadutti hänet. (2Moos 3-11) Olkoon tämä meille varoitukseksi, ettemme lähtisi tottelemattomuuden tielle sen jälkeen, kun olemme uskoneet.

Synnin kanssa ei kannata kenenkään leikkiä, sillä synti tappaa yhtä varmasti kuin Jumala on sen uhkauksen sanassaan meille antanut. (1Moos 2:15-17; Hebr 10:25-31) Tahallinen synnin tekeminen kadottaa jopa uudestisyntyneen sielun, sillä uskosta on mahdollista luopua, vaikka paatunut ei sitä silloin enää itse huomaa. (Hebr 3:12-15; Luuk 8:13) Tottelemattomilta otetaan pois se, mitä he luulevat omistavansa. (Luuk 8:18.) Tuskinpa kukaan menee helvettiin etukäteen tietäen oman kohtalonsa? Monilta otetaan Jumalan valtakunta pois ja annetaan se niille, jotka tuottavat hyvää hedelmää. (Matt 21:43)

Luterilainen kasteoppi ei kaadu pelkästään siihen, miten monta kertaa ihminen voi kuolla hengessä ja tulla uudestaan eläväksi. Se kaatuu Raamatun kokonaisilmoitukseen vauvojen syyntakeettomasta olotilasta ja tietämättömyydestä, mikä estää heitä joutumasta tuomion alle. Pakanoilla on ollut itsessään "Jumalan elämä", mistä he ovat vieraantuneet antautuessaan himojen valtaan. (Efe 4:17-19) Tämä on voimakas todistus sen puolesta, että pakanat ja heidän vauvansa syntyvät maailmaan hengessä elävinä. Paavalin kuvaus jumalattomista ihmisistä ei sovi miltään osin vauvoihin, jotka ovat esikuvina siitä, miten aikuisten tulee olla pahuudessa vauvoja. (1Kor 14:20; Tiit 3:3; Room 3:9-18.) Jeesuksen sanat imeväisten taivaskelpoisuudesta puoltavat sitä, että vauvat syntyvät hengessä elävinä. (Matt 21:15-16) Vauvat eivät ylistäneet selkokielellä ihmeen kautta Jumalaa vaan joukossa oli vanhempia lapsia (pais), jotka tekivät niin. Pienet imeväiset (neepios) eivät osaa puhua, mutta heidän ylistyksensä kuuluu Isän valtaistuimen edessä taivaassa, kun kaikkien kansojen, kielten, kansanheimojen ja sukukuntien pois nukkuneet edustajat ylistävät Herraa. (Ilm 7:9) Tämä olisi tuskin mahdollista, elleivät vauvat eri kansoista ja kielistä pääsisi taivaaseen kuollessaan. Moni kansa on ehtinyt kuolla sukupuuttoon ennen kuin Herran sana on ehtinyt heidän luokseen.

Esityksessäni vauvojen hengellisestä tilasta on toistaiseksi vain yksi heikkous. Se on Pyhän Hengen oleminen vauvoissa tai pienissä lapsissa. Olen kirjoittanut tästä lyhyen pätkän kohdassa "23. Onko vauvoissa Pyhä Henki?" Päädyin siihen olettamukseen, ettei ole, mutta he pelastuvat, koska heidän oma henkensä ei ole vielä synnin lian tahraama ja saastainen. Jobin kirjan kohtaa "Syntyisikö saastaisesta puhdasta"? käsittelin vastaavassa kohdassa. (Job 14:4; 15:14-16) Todistin, etteivät kyseiset kohdat puhu pienistä vauvoista vaan varttuneista ihmisistä. Ne puoltavat korkeintaan synnynnäistä taipumusta valita paha ja vaeltaa isien synneissä heidän esimerkkinsä mukaan. Niin kuin resessiivinen (peittyvä, piilevä) perimässä kulkeva geeni ei aiheuta sairautta, ellei sitä saa molemmilta vanhemmilta, ei myöskään peritty taipumus tehdä syntiä myöhemmässä iässä tarkoita sitä, että vauvat tekevät sitä jo äitinsä kohdussa tai ovat synnistä sairastuneita. Olen kertonut, että synti on mielenalueella tapahtuvaa kapinaa Jumalan tahtoa vastaan ja sitä seuraavia synnin tekoja sekä laiminlyöntejä. Ymmärrystä vailla oleva ei voi tehdä syntiä sen enempää kuin tiedottomassa unessa oleva aikuinen. Näin ollen vauvoja ei voida tuomita omista tehdyistä synneistä kadotukseen, koska niitä ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Jos sakramentalistit vaativat vesikastetta pakanoiden vauvojen pelastumiseksi, niin silloin uudestisyntyminen, syntien anteeksisaaminen, Pyhän Hengen lahjan saaminen ja pelastuminen ovat heidän opissaan kiinni täydellisesti vesikasteesta. Pelkkä usko, kääntyminen ja mielen muuttaminen eivät riitä tuomaan pelastusta kenellekään, koska ratkaiseva pelastuksen palapelin osa eli kaste puuttuu. Uus-sakramentalistit ja vauvakasteen kannalla olevat opettavat tätä asiaa samalla tavalla.

Jos joku sakramentalisti väittää, että pakanoiden vauvat pelastuvat ilman kastetta, niin väittävätkö he, että vauvoilla on Pyhä Henki? Eivät varmastikaan väitä. Näin he todistavat itse itseään vastaan, ettei heidän oppinsa ole sen parempi Pyhän Hengen osallisuuden kohdalta kuin tässä esitetty näkemys. (2Kor 13:13) Rehellinen Raamatun tutkija voi itse asiassa arvostaa vain sellaista sakramentalistia, joka pysyy johdonmukaisena opissaan loppuun asti ja väittää, että pakanoiden vauvat joutuvat kadotukseen, koska heissä ei ole Pyhää Henkeä eikä heitä ole kastettu syntien anteeksisaamiseksi. Jos he väittävät, että vauvat uskovat ilman Pyhää Henkeä ja pelastuvat sen vuoksi, puhuvat he itsensä pussiin ja väittävät itse asiassa sitä, ettei vesikastetta tarvitakaan vauvojen uudestisyntymisen ja pelastumisen vuoksi. Näin vauvojen kasteelta tai ylipäätään kasteen sakramentilta menisi pohja alta pois. Tähän ei kirkolla ja lahkoilla ole kuitenkaan varaa, koska heidän koko olemisensa perustuu kasteen sakramenttiin. Jos he tunnustavat väärän oppinsa, menettävät he jäsentensä hallinnan ja kontrollin. Se tarkoittaisi puolestaan rahavirtojen ja muun tuen katkeamista. Nähtäväksi jää, ovatko nämä sakramentalistit kyllin rohkeita luopuakseen harhaopistaan ja turvatakseen yksin Herran Jeesuksen vanhurskauden tekoon. Se edellyttää harhaopista luopumista jo pelkästään sen vuoksi, että seurakunnan hajaannus erilaisten käytäntöjen ja oppiriitojen vuoksi päättyisi.

Luterilaiset perustelevat vauvojen perisyntiä vielä siten, että ihminen tekee syntiä, koska on syntinen. Tämä perustelu ei kestä Raamatun sanan edessä, koska Aatamissa ei ollut syntiä ennen hänen lankeemustaan, mutta hän teki silti syntiä. Myöskään Paholaisessa ei ollut syntiä ennen hänen lankeemustaan, joten aivan selvästi myös synnitön voi tehdä syntiä. Maailmassa on paljon langenneita henkiä, riivaajia, jotka viettelevät ihmisiä syntiin. Nämä henkiolennot eivät ole syntisiä tai saastaisia luomisen perusteella vaan lankeemuksen perusteella.

Sitten on vielä yksi perustelu, minkä perusteella vauvat eivät voisi pelastua, ellei heitä kasteta. Luterilaiset väittävät, että vauvojen pitää syntyä maan päällä uudesti ylhäältä, jotta he voivat päästä taivaaseen. (Joh 3:3-8.) Tämä ei ole kuitenkaan totta, sillä on myös toinen uudestisyntyminen, mikä tapahtuu kaikille pelastuville ruumiin ylönousemuksessa. (Matt 19:28.) Matteus käyttää tässä samaa kreikankielen sanaa `palingenesia´, kuin Paavali puhuessaan Hengessä tapahtuvasta maanpäällisestä uudestisyntymisen pesusta ja Pyhän Hengen uudistuksesta. (Tiit 3:5) Vauvat eivät jää siten vaille uudestisyntymistä, vaikka eivät ruumiin elämän aikana synny uudesti ylhäältä. Uudestisyntyminen on välttämätöntä vain hengessä kuolleille. Muissa on vielä jäljellä pyhä eli saastumaton henki eikä heidän tarvitse uskoa syntiensä anteeksisaamiseksi, koska eivät ole syntiä raskauttavalla tavalla tehneet ja kuolleet syntiin. (Jaak 1:12-16; Apt 10:43)

Lapsi tarvitsee syntien anteeksisaamista vasta sitten, kun oppii erottamaan hyvän ja pahan sekä valitsee pahan. (Jes 7:14-16) Silloin Jumala sinetöi hänet uskon seurauksena Pyhällä Hengellä. (Efe 1:13-14; 4:30; Room 8:9) Joillekin lapsille tämä voi tapahtua niin, etteivät huomaa mitään erityistä hetkeä, milloin se olisi tapahtunut. He ovat uskoneet pienestä pitäen ja oppineet ajan myötä erottamaan Herran äänen muista äänistä. (1Sam 3:1-15)

Jeesus sanoi, että "se, mikä on syntynyt lihasta, on liha". (Joh 3:6) Pienet vauvat ovat tietysti lihaa ja verta niin kuin kaikki kuolevaiset ihmiset ovat. Kun verenkierto pysähtyy, kuolee ihminen ja hänen ruumiinsa katoaa eli muuttuu maaksi jälleen maatumisen prosessin seurauksena. (1Moos 3:19) Näin "liha ja veri eivät peri Jumalan valtakuntaa eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta." (1Kor 15:50) Vauvatkin tarvitsevat Jeesuksen kautta tullutta ylösnousemusta, jotta saavat paremman ylösnousemuksen. (1Kor 15:21) Vain Jumalan Pojan uhri toi ihmiskunnalle vapautuksen kuoleman vallasta. (Hebr 2:14-18.)

"Liha ja veri" kuvaavat myös ihmisen biologista syntyperää johonkin kansaan, esimerkiksi juutalaiseksi. (Gal 1:16-24) Jeesus tuli omiensa luokse, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. (Joh 1:11) Luterilaiset tulkitsevat tähän asti oikein Jumalan sanaa, kun ymmärtävät, etteivät israelilaiset ottaneet vastaan Herraa Jeesusta omana vapahtajanaan ja Messiaanaan, mutta sitten he muuttavatkin äkkiä tulkintaansa. Johanneshan kertoo evankeliumissaan sitä, ettei luonnollisen syntyperän mukaan tulla uuden liiton kansalaisiksi vaan siihen tarvitaan Hengestä syntyminen. (Joh 1:11-13; 1Joh 3:1-10; 5:1) Messiaan torjuneet juutalaiset eivät syntyneet uudesti ylhäältä eivätkä voineet siksi pelastua. Jos joku otti vastaan Jumalan Pojan ja uskoi hänen nimeensä, niin hän syntyi uudesti ylhäältä Jumalan tahdon mukaan. Jumalan tahto tapahtuu siis vain niissä, jotka ottavat Jeesuksen vastaan, ei muissa, vaikka nämä olisivat syntyperältään juutalaisia. Jumalan lapsia eivät ole lihan puolesta juutalaiset vaan Hengestä syntyneet Jumalan lapset. (Room 9:7-8.)

Olen päässyt näin loppuun perisyntiä koskevan opetuksen ja todistanut Jumalan sanan avulla, että vauvat syntyvät hengessä elävinä tähän maailmaan, olivatpa sitten kenen lapsia tahansa. Jumala ei tuomitse kadotukseen niitä, jotka eivät ole tehneet syntiä tietoisesti rikkoen Jumalaa vastaan ja paaduttaen siten sydämiään. (Efe 4:17-19) Ellei tämä opetus ja muu opetukseni saa sinua vakuuttumaan tästä asiasta, niin en voi sille mitään. Voin vain neuvoa sinua pitämään kiinni vauvakasteen uudestisynnyttävästä opista loppuun saakka ja sanomaan julki sen, mitä monet eivät uskalla sanoa: pakanoiden vauvat joutuvat kuollessaan kadotukseen, koska eivät usko eikä heitä ole kastettu. Koska oppinne mukaan vauvat syntyvät uudesti ylhäältä vesikasteessa, niin kuin muutkin kastettavat, on teidän oltava johdonmukaisia ja tuomittava pakanoiden vauvat kadotetuiksi omissa arvioissanne. Jumalahan se on, joka viime kädessä nämä asiat päättää, mutta tuollaisen arvion tekeminen ei ole niin sanottua kadottavaa kadotustuomion lausumista, mitä niin monet nykyisenä aikana pelkäävät tekevänsä, jos arvioitsevat jotakin oppia tai ihmisten hengellistä tilaa.

Baptistiset kalvinistit ovat edelleen vapaita perisyntiopin suhteen, mitä kasteen uudestisynnyttävään voimaan tulee. He voivat väittää Jumalan valinneen pois nukkuneet vauvat ennalta kadotukseen tai taivaaseen eikä asiaa tarvitse sen enempää pohtia. Kehotan heitä lukemaan kuitenkin opetustani vapaasta tahdosta tästä artikkelista kohdasta 4. Onko kaste Jumalan teko, vapaa tahto. Jos se ei saa heitä muuttamaan mieltään, niin etusivun valikosta "Tahto sanassa" pääsee lukemaan muita artikkeleitani siihen aiheeseen liittyen.

Jumalan tahto on, että kristityt luopuvat vääristä opetuksista, koska ne aiheuttavat hajaannusta kristittyjen kesken ja saavat jumalattomat nauramaan meille sekä pilkkaamaan Jeesuksen Kristuksen nimeä. Jumala tahtoo, että jokainen muuttaa opillista näkemystään, kun se paljastuu vääräksi. Minä olen tähän valmis ja toivon muidenkin olevan.

Olen kirjoittanut vauvojen kelvollisuudesta taivasten valtakuntaan ja hengellisestä kuolemasta kaksi vähemmän yksityiskohtaista artikkelia. Niissä voi olla jotakin sellaista, mitä ei tässä ole huomioitu, joten niiden lukeminen ei ole varmaankaan pahitteeksi.

- Vesikaste sekä kuolema ja elämä hengessä.
"http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/kaste/vkeh.htm
- Kuolema elämän vastakohtana ajassa ja ikuisuudessa.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/kaste/kuolema.pdf

Sivun alkuun

38. Väärät lupaukset

Sakramentalistit turvaavat vääriin lupauksiin, jonka mukaan vesikasteessa saadaan synnit anteeksi, synnytään uudesti ylhäältä, saadaan Pyhän Hengen lahja ja pelastutaan. Apostolit eivät saaneet Pyhän Hengen lahjaa vesikasteessa, eivät myöskään samarialaiset ja efesolaiset uskovaiset eivätkä Korneliuksen perhekunta ja ystävät, jotka täyttyivät Hengellä ennen vesikastetta. (Apt 2:1-11; 8:5-20; 10:43-48; 18:24-19:5)

Sakramentalistien uskossa vesikaste on ratkaiseva osa pelastusta, vaikka he opettaisivat pelastuksen olevan osien summa: kääntymys, mielenmuutos, usko, uudestisyntyminen ja pyhitys. Jos joku on kääntynyt pois pahuudestaan ja palannut Jumalan tykö, muuttanut mielensä, uskonut Herraan Jeesukseen ja vaeltaa pyhityksessä, mutta ei ota koskaan kastetta esimerkiksi sekavan kastekäytännön vuoksi, mikä eri seurakunnissa on, ei tämä henkilö voi pelastua, koska ratkaiseva osuus pelastuksesta eli kasteen ottaminen puuttuu. Näin kaste on syrjäyttänyt kokonaan Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden teon meidän hyväksemme uskon kohteena.

Enää ei riitäkään se, että uskoo Jeesuksen kuolleen ristillä meidän puolestamme, vuodattaneen pyhän verensä sielujemme lunastamiseksi perkeleen ja kuoleman vallasta sekä nousseen ylös kuolleista vanhurskauttamisemme tähden. Usko näihin asioihin on tehty tyhjäksi, koska ilman kastetta ei sellaisesta uskosta ole puhdasoppisen sakramentalistin mukaan mitään hyötyä pelastuksen kannalta. Jos joku sakramentalisti tässä kohden häkeltyy ja tunnustaa, että on poikkeuksia, jolloin ilman kastetta voi pelastua – vaikka kasteen ottamatta jättämiselle ei tämän kummempaa syytä olisi tai syy olisi esimerkiksi vauvakaste, mitä uus-sakramentalistit eivät pidä lainkaan kasteena – niin se todistaa sen puolesta, ettei kaste olekaan ehdottoman välttämätön pelastuksen kannalta ja Jumalan hyvät lupaukset vuodatetaan uskoviin ennen vesikasteen ottamista. Näin myös Raamattu opettaa, mutta sakramentalisti ei voi jostakin kumman syystä pitäytyä Raamatun opetukseen vaan lisää sinne omiaan.

Lupaukset pelastuksesta otetaan aina vastaan ennen vesikasteen saamista, sillä ainoa raamatullinen vesikaste on uskovien upotuskaste Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. Uudestisyntyminen ennen vesikasteen ottamista ei ole mikään poikkeus vaan jatkuvaa todellisuutta eikä ketään ole lupa kastaa, ellei tämä ensin usko Herraan ja ole syntynyt uudesti ylhäältä. (Apt 10:43-48; 8:35-40)

Sivun alkuun

39. Joka alentaa itsensä niin kuin tämä lapsi

Jeesuksen luona mainitaan olleen lapsia useampaan otteeseen. Näitä kohtia ei pidä sekoittaa keskenään. Yksi tilanne on sellainen, jossa Jeesus itse kutsuu tykönsä lapsen ja asettaa hänet opetuslapsille esimerkiksi nöyrästä uskovaisesta. (Matt 18:1-7) Tämä tilanne on eri kuin toinen tilanne, missä Jeesus siunaa lapsia panemalla kätensä heidän päälleen. (Matt 19:13-15; Mar 10:13-16; Luuk 18:15-18.) Luterilaiset sotkevat helposti nämä kaksi kohtaa toisiinsa keskustellessaan vauvojen kastamisesta sekä asemasta Jumalan edessä. He aiheuttavat siten hämmennystä uskovien joukossa. Lisäksi on kolmas tilanne, missä Jeesus on saapunut Jerusalemiin viimeisenä pääsiäisenä vähän ennen kuolemaansa. (Matt 21:15-16) Pyhäkössä on pieniä lapsia ja vauvoja, joista isommat huutavat ylistystä Daavidin Pojalle. Jotta emme eksy vääriin johtopäätöksiin, pitää nämä tilanteet tutkia erikseen ja verrata eri evankeliumien tekstejä samasta tilanteesta keskenään. Saamme sillä tavalla ja koko Raamatun ilmoituksen huomioiden riittävän selvän kuvan tapahtumista voidaksemme soveltaa kertomuksia käytännön elämään ja muodostaa opin kasteista sekä vauvojen kelpoisuudesta taivaaseen.

Käsittelen ensin sen kohdan, missä Jeesus asettaa opetuslasten keskelle pienen lapsen, josta tekee esikuvan nöyrästä uskovaisesta.

Matteuksen evankeliumi:
18:1 Sinä hetkenä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö sanoen: "Kuka siis on suurin taivasten valtakunnassa?"
18:2 Ja kutsuttuaan luokseen lapsen (paidion) asetti hän hänet heidän keskelleen
18:3 ja sanoi: "Totisesti, minä sanon teille: Jos ette käänny ja ole kuin lapset (paidion), ette pääse taivasten valtakuntaan.
18:4 Joka siis alentaa itsensä niin kuin tämä lapsi (paidion), hän on suurempi taivasten valtakunnassa.
18:5 Ja joka ottaa vastaan yhden tällaisen lapsen (paidion) minun nimessäni ottaa vastaan minut.
18:6 Mutta joka langettaa (tai viettelee) yhden näistä pienistä (mikron), jotka uskovat minuun, niin hänen olisi parempi, että aasin vetämä myllynkivi pantaisiin hänen niskaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
18:7 Voi maailmaa lankeemuksista (viettelyksistä)! Lankeemusten (Viettelysten) on pakko tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta lankeemukset (viettelykset) tulevat!

Tässä kohdassa lapset olivat niin vanhoja, että he kykenivät uskomaan ja heitä oli mahdollista vietellä syntiin eli saada heidät lankeamaan. Jeesus kutsui esimerkiksi ottamansa lapsen luokseen ja pani hänet opetuslasten keskelle. Tätä lasta ei kannettu hänen tykönsä niin kuin sylilapsi olisi pitänyt kantaa. Jeesus käytti lapsista koko ajan nimitystä `paidion´, mikä tarkoittaa Uudessa Testamentissa pääsääntöisesti varttunutta lasta. Imeväisistä ja sylivauvoista on eri sanat kreikankielessä. (theladzo on imeväinen, esim. Matt 21:16, ja brefos voi merkitä sylilasta tai sikiötä Luuk 1:41,44; 2:12,16)

Jeesus sanoi, että pieniä (mikron) lapsia viettelevä ja langettava henkilö olisi paremmassa asemassa, jos hänet hukutettaisiin meren syvyyteen kuin että hän viettelee näitä pieniä (mikron), jotka uskoivat häneen. Asiayhteydestä käy ilmi, etteivät nämä pienet (mikron) lapset olleet sylivauvoja vaan varttuneempia lapsia. Pieniä vauvoja ei voida vietellä syntiin eikä heitä aseteta muiden keskelle esimerkkinä uskovaisesta, joka alentaa itsensä. Pienet vauvat eivät myöskään kävele Jeesuksen luokse omin jaloin eikä Jeesus kutsu suoraan heitä vaan pyytää vanhempia tuomaan vauvoja tykönsä, jos sellaisiin viittaa. Luterilaiset voivat tietysti väittää, ettei asiayhteydestä ja käytetyistä sanoista käy suoraan ilmi, että nämä pienet kävelivät itse ja että Jeesus kutsui heitä eikä heidän vanhempiaan. Yhtä kaikki asiayhteys puoltaa selvimmin sitä tulkintaa, että nämä uskovaiset lapset olivat ymmärryksen ikään ehtineitä varttuneita lapsia eivätkä mitään sylivauvoja.

Sanaa mikron käytetään myös aikuisista opetuslapsista, joten se ei ole mikään peruste sille, että lapset olivat tässä tilanteessa vauvoja ja Jeesus olisi ottanut vauvoja uskovaisten esikuvaksi. Matteus käyttää sanaa mikron opetuslapsista jakeessa Matt 10:42: "yhdelle näistä pienistä... opetuslapsen nimen tähden... " Jeesus käytti sanaa mikron kuvaamaan Johannes Kastajaa, joka oli yli kolmekymmentä vuotias aikuinen mies. (Matt 11:11; Luuk 3:2,23) Sanan `mikron´ merkitys on pienen lisäksi kuvaannollinen ja se tarkoittaa vähäistä. (mikron: mm. pieni, vähäinen) Sanaa käytetään Raamatussa aikuisista ihmisistä, joten se ei kelpaa perusteluksi sille, että vauvat uskovat.

Matteus ei kerro tässä tilanteessa mitään vauvojen kastamisesta. Tämän kohdan yhdistäminen vauvojen kastetta puolustavaan oppiin on malliesimerkki eisegeesistä eli siitä, miten Raamattuun sisällytetään sellaista sanomaa, mitä siellä ei alkutekstissä ole. Kohdan perusteella ei voida myöskään todistaa sitä, että vauvat olisivat uskoneet Jeesukseen, minkä perusteella heitä on sitten lupa kastaa. Sellainen tulkinta menee yli sen, mitä on kirjoitettu. (1Kor 4:7)

Sivun alkuun

40. Lasten ja imeväisten suusta

Matteus kirjoittaa Jeesuksen saapumisesta viimeisenä pääsiäisenä Jerusalemiin ja liikkumisesta pyhäkön alueella näin:

Matteuksen evankeliumi:
21:15 Mutta kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, joita hän teki, ja lapset (pais), jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: "Hoosianna, Daavidin pojalle!" närkästyivät he
21:16 ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?!" Mutta Jeesus sanoi heille: "Kyllä! Ettekö ole koskaan lukeneet, että `lasten (nepios) ja imeväisten (theladzo) suusta olet sinä valmistanut ylistyksen!´"?

Vauvojen kastamisen kannalla olevat väittävät tässä kohden, että sana "imeväiset" viittaa niihin lapsiin, jotka ylistivät Jeesusta selkokielellä sanoen: "Hoosianna, Daavidin pojalle!" Tällainen "ihme" täytyy sijoittaa tekstiin, koska muuten heidän oppinsa perustelut romahtaisivat. Mikään ei viittaa kyseisessä kohdassa siihen, että imeväiset olisivat ylistäneet ihmeen kautta Jeesusta selkokielellä.

Matteuksen tekstiin on olemassa täysin luonnollinen selitys ilman pienintäkään ristiriitaa. Paikalla oli pieniä lapsia, jotka olivat ehtineet jo ymmärryksen ikään ja ylistivät Herraa selkokielellä. Joukossa oli myös sylivauvoja, jotka olivat imeväisiä, mutta he eivät ylistäneet selkokielellä Jeesusta. Jeesus piti heitä silti taivasten valtakuntaan kelvollisina, vaikka uskoa heistä ei voitukaan silmin nähden havaita. Myöskään vauvojen kasteesta ei puhuta tässä yhteydessä mitään. Vauvojen kasteen perusteleminen tällaisilla kohdilla on äärimmäisen tarkoitushakuista ja Raamatun ilmoituksen ylitse menevää eisegeesiä. Tekstiin sisällytetään sellaisia asioita, mitä siellä ei ole alunperin kerrottu. Näin useimmat harhaopit muodostuvat.

Meidän on tarpeen katsoa hieman tarkemmin sitä, mitä kaikkea Matteuksen kertomukseen sisältyy. Tässä kohdassa on käytetty kolmea eri nimitystä lapsista. Ne lapset eivät olleet imeväisiä, jotka ylistivät Herraa. He olivat vanhempia lapsia (pais), joiden synonyymina Herra käyttää tässä kohden sanaa (nepios). Katsotaan sitten, mitä nämä sanat merkitsevät.

1) pais
a) lapsi, poika tai tyttö; vastasyntyneet, pienokaiset; lapset
b) palvelija, orja

Esiintyminen Raamatussa:

- 10 palvelija, 7 lapsi, 2 Poika (Kristus), 1 poika, 1 miespalvelija, 1 naispalvelija, 1 nuori mies; yhteensä 24 kertaa (sanan käännöksen esiintyminen King James Versionissa)
- Matt 2:16; 8:6,8,13; 12:18; 14:2; 17:18; 21:15; Luuk 1:54,69; 2:43; 7:7; 8:51,54; 9:42; 12:45; 15:26; Joh 4:51; Apt 3:13; 4:25,27,30; 20:12

Sana `pais´ esiintyy Uudessa Testamentissa vain kerran siinä merkityksessä, että se tarkoittaa pieniä lapsia, jotka ovat iältään alle kaksi vuotiaita. (Matt 2:16) Kaikki muut 23 kertaa sana merkitsee ymmärryksen ikään ehtinyttä mies- tai naispalvelijaa tai poikaa. Jeesus oli 12 vuotias, kun hänestä käytettiin sanaa `pais´. (Luuk 2:43)

2) nepios
a) lapsi, pienokainen; vastasyntynyt; puhumaton
b) vähäinen;
c) kuvaannollisesti: lapsellinen, oppimaton, taitamaton, lahjaton, lapsenmielinen, lapsenomainen

Esiintyminen Raamatussa:

- Matt 11:25; Luuk 10:21 "olet ilmoittanut nämä lapsenmielisille"
- Matt 21:16 "lasten suusta"
- Room 2:20 "oppimattomien/ ymmärtämättömien opettaja"
- 1Kor 3:1 "pienille lapsille Kristuksessa"
- 1Kor 13:11 "Kun olin lapsi, niin puhuin kuin lapsi, ymmärsin kuin lapsi, ajattelin kuin lapsi, mutta kun kasvoin mieheksi, hylkäsin minä lapsen tavat/asiat/lapsellisuuden".
- Gal 4:1 "perillinen, niin kauan kuin on lapsi..."
- Gal 4:3 "kun olimme lapsia..."
- Efe 4:14 "ettemme olisi enää lapsia..."
- Hebr 5:14 "Sillä jokainen, joka juo vielä maitoa, on taitamaton/oppimaton/kasvamaton vanhurskauden sanassa, koska on lapsi."

Sana `nepios´ tarkoittaa varttunutta lasta, joka osaa jo puhua. Se ei tarkoita pientä vauvaa raamatullisessa kontekstissa. (yhteydessä)

3) theladzo
- Antaa rintaa, imettää; imeä

Esiintyminen Raamatussa:

- Matt 21:16 "imeväisten", mikä ei viittaa niihin lapsiin, jotka ylistivät selkokielellä Herraa ja joista käytetään nimityksiä `pais´ ja `neepios´ tarkoittamaan varttuneempaa lasta kuin imeväinen on. Imeväiset ovat tämän Herran sanan mukaan kelvolliset pääsemään taivaaseen niin kuin myös vapaissa suunnissa hyvin yleisesti opetetaan.
- Matt 24:19; Mar 13:17; Luuk 21:23 "Voi imettäväisiä niinä päivinä!"
- Luuk 11:27 "siunatut ovat ne rinnat, joista olet imenyt"
- Luuk 23:29 "autuaita ovat... rinnat, jotka eivät ole imettäneet"

Yhteenveto:

Jeesuksen liikkuessa pyhäkön alueella oli paikalla lapsia (pais), jotka huusivat ja sanoivat: "Hoosianna, Daavidin pojalle!" (Matt 21:15) Nämä olivat ymmärryksen ikään ehtineitä lapsia, mahdollisesti temppelipalvelusta suorittavia nuorukaisia, vanhempiensa esikoisia ja muita lapsia heidän kanssaan. (vrt. 1Sam 1:21-28; 3:1ss.; 2Moos 13:1) Paikalla oli myös äitejä imeväisten vauvojen (theladzo) kanssa. Jeesus vastasi närkästyneille kirjanoppineille ja ylipapeille lainaten Psalmin tekstiä: "Lasten (nepios) ja imeväisten (theladzo) suusta olet sinä valmistanut kiitoksen!" (Matt 25:16; vrt. Psa 8:3) Jeesus käyttää tässä kohden sanaa `nepios´ synonyyminä sanalle `pais´, jotka ovat molemmat asiayhteydessä ymmärryksen ikään ehtineitä lapsia tai nuorukaisia. Vauvoista Jeesus sanoo, että he ovat kelvollisia taivasten valtakuntaan, mutta ei viittaa sanallakaan heidän kastamiseensa tai uskoonsa tässä eikä muuallakaan evankeliumien teksteissä.

Sivun alkuun

41. Älkää estäkö lapsia tulemasta minun tyköni!

Jeesuksen tykö tuotiin evankeliumien teksteissä lapsia ja hän siunasi heitä. Tästä tapahtumasta on kuvaus kolmessa eri evankeliumissa. (Matt 19:13-15; Mar 10:13-16; Luuk 18:15-17)

Luukkaan evankeliumi:
18:15 Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, (brefos) että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia.
18:16 Mutta Jeesus kutsui heidät (ne) tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten (paidion) tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
18:17 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, (paidion) se ei pääse sinne sisälle."

Sana `brefos´ on suomeksi:

1) syntymätön lapsi, sikiö, ihmisen alkio
2) vastasyntynyt lapsi, pienokainen, vauva

Esiintyminen Raamatussa:

- Luuk 1:41,44 "lapsi" äidin kohdussa
- Luuk 2:12,16 "lapsen kapaloituna seimessä"
- Luuk 18:15 "pienokaisia/pieniä lapsia"
- Apt 7:19 "lapsensa" (vauvaikäisiä alle kahteen vuoteen/ pienokaisia)
- 2Tim 3:15 "pienestä asti tuntenut pyhät kirjoitukset" (lukutaitoinen tai luettua ymmärtävä lapsi)
- 1Pie 2:2 "niin kuin vastasyntyneet lapset halatkaa sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen/hengellistä kasvua"

Sanakirjat kääntävät sanan `paidion´ näin:

1) nuori lapsi, pieni poika, pieni tyttö
a) pienokaiset
b) lapset, pikkuiset
c) pienokainen vastasyntyneestä pojasta käytettynä
d) varttuneemmasta lapsesta käytettynä; kypsään aikuiseen ikään ehtineestä lapsesta
e) kuvaannollisesti lapset (niin kuin lapset) tarkoittaen älykkyyttä

Esiintyminen Raamatussa:

- 25 lapsi, 12 pieni lapsi, 10 nuori lapsi, 4 neito; yhteensä 51 kertaa King James Versionissa näin käännettynä.

Sama tilanne on esitetty Matteuksen evankeliumissa (Matt 19:13-15) ja Markuksen evankeliumissa (Mar 10:13-16).

Matteus käyttää samasta tilanteesta kertoessaan koko ajan sanaa `paidion´, joka tarkoittaa Raamatun kontekstissa yleensä ymmärryksen ikään ehtinyttä lasta, mutta sitä voidaan käyttää myös vauvaikäisistä pienokaisista. Vaikka tilanteessa olisi ollut isompien lasten joukossa pieniä vauvoja – mikä on todennäköistä – ei se todista sitä, että Jeesus olisi sanonut näiden vauvojen ottavan vastaan taivasten valtakunnan. Palaan tähän asiaan käsitellessäni Luukkaan evankeliumin mukaista versiota tapahtumista.

On tärkeää ymmärtää asioita kokonaisuutena ja nähdä koko tilanne, mistä eri evankeliumit puhuvat. Paikalla oli ilmeisesti imeväisiä lapsia, joita tuotiin Jeesuksen luokse siunattavaksi ja sen lisäksi isompia uskovaisia lapsia, jotka Jeesus otti esimerkiksi siitä, miten taivasten valtakunta tulee ottaa vastaan niin kuin lapsi.

Matteuksen evankeliumi:
19:13 Silloin tuotiin (prosfero) hänen luoksensa lapsia (paidion), jotta hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi, mutta opetuslapset nuhtelivat heitä.
19:14 Mutta Jeesus sanoi heille: "Jättäkää (afiemi) lapset (paidion) älkääkä estäkö heitä tulemasta minun luokseni, sillä tällaisten on taivasten valtakunta.
19:15 Ja pantuaan kätensä heidän päälleen, lähti hän pois sieltä.

Jeesuksen luokse tuotiin (prosfero) lapsia (paidion). Näiden lasten joukossa on voinut olla imeväisiä vauvoja ja varttuneempia lapsia. Paidion tarkoittaa lapsia yleissanana, joten lasten ikää ei voida päätellä pelkästään tämän sanan perusteella.

Verbi `prosfero´ on suomeksi "tuoda tai johdattaa jonkun luokse, tuoda, tarjota, antaa, uhrata ja kohdella". Jeesus käytti tätä verbiä siitä, kun joku toi uhria alttarille ja kun hän käski parantamaansa pitalista miestä uhraamaan uhrin papeille, todistukseksi heille. (Matt 5:23,24; 8:4) Matteus käytti verbiä siitä, kun itämaan tietäjät antoivat lahjoja Jeesus-vauvalle. (Matt 2:11) Verbiä käytetään siitä, kun sairaita tuodaan kantamalla tai muulla tavoin Jeesuksen luokse. (Matt 4:24; 9:2,32; 12:22; 14:35; 17:16) Verbiä käytetään myös siitä, kun velkojan tykö tuotiin velallinen aikuinen mies, joka oli paljon velkaa. (Matt 18:24) Pelkästään verbillä `prosfero´ ei voida perustella Jeesuksen luokse tuotujen lasten ikää. Sitä voidaan käyttää isoista lapsista ja nuorukaisista yhtä hyvin kuin sylivauvoista. Asiayhteydestä käy ilmi, että niiden lasten joukossa, jotka tuotiin Jeesuksen tykö, oli monen ikäisiä sylivauvoista varttuneisiin lapsiin asti.

Verbi `afiemi´ on suomeksi "lähettää pois, antaa mennä, hylätä, jättää; antaa anteeksi, sallia." (Novum 5, Sanakirja s. 191) Jeesus sanoi opetuslapsille, etteivät nämä saaneet lähettää lapsia pois vaan heidän piti sallia lasten tuominen ja tuleminen hänen tykönsä. Sitten hän sanoi, että "tällaisten on taivasten valtakunta" viitaten sillä lapsiin (paidion). Taivasten valtakunta on imeväisten kaltaisia varten, koska Jeesus sanoi sen toisessa kohdassa Matteuksen evankeliumia. (Matt 21:15-16; vrt. Psa 8:3) Sitten taivasten valtakunta on myös uskovaisia lapsia (paidion) varten, sillä hän piti uskovaisia lapsia esimerkkinä nöyryydestä ja Jumalan valtakunnan vastaanottamisesta. (Matt 18:1-7; Mar 10:13-16) Näissä kohdissa ei sanota kuitenkaan kertaakaan sitä, että sylivauvat uskoivat häneen. (brefos tai theladzo, imeväiset) Uskoviksi sanotaan vain sellaisia lapsia, joista käytetään nimitystä `paidion´.

Lainaan tähän seuraavaksi samaa tapahtumaa Markuksen evankeliumin mukaan.

Markuksen evankeliumi:
10:13 Ja he toivat hänen luokseen lapsia (paidion), jotta hän koskisi heihin, mutta opetuslapset moittivat tuojia.
10:14 Mutta Jeesus harmistui sen nähdessään ja sanoi heille: "Antakaa lasten (paidion) tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä tällaisten on Jumalan valtakunta.
10:15 Totisesti, minä sanon teille: jos joku ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa kuin lapsi (paidion), ei hän mene sinne sisälle.
10:16 Ja hän otti heitä syliinsä ja siunasi heitä panemalla kädet heidän päällensä.

Jeesuksen tykö tuotiin monenikäisiä lapsia, joista pienimpiä hän otti syliinsä ja siunasi heitä panemalla kätensä heidän päälleen. Jeesus ei kastanut näitä pieniä lapsia eikä sylivauvoja, vaikka hän ja opetuslapset olivat tuohon aikaan kastaneet enemmän opetuslapsiksi tekemiään ihmisiä kuin Johannes oman toimintansa aikana. (Joh 3:22-4:2) Jeesus ja opetuslapset tekivät aina ensin opetuslapsia sanan saarnaamisen kautta ja kastoivat vasta sitten. Pieniä lapsia ei mainita kertaakaan kastettujen joukossa Uudessa Testamentissa. Jeesus ainoastaan siunasi heitä, mutta ei kastanut. Tästä ei voida kuitenkaan tehdä mitään johtopäätöksiä sen suhteen, ettei uskovaisia lapsia saa kastaa. Jos lapsi uskoo ja ymmärtää, miksi kaste tulee ottaa, on hänet lupa kastaa. Pieniä vauvoja ei sen sijaan ole lupa kastaa, mutta me siunaamme heitä Jeesuksen esimerkin mukaisesti.

Jeesus käyttää estämisestä verbiä `kolyo´. Se on suomeksi "estää" tai "kieltää". On tulkinnanvaraista viittaako Jeesus estämisellä lapsia tuoviin vanhempiin vai itseensä lapsiin. Hän voi viitata molempiin. Isommat lapset tulivat oma-aloitteisesti kävellen Jeesuksen luokse, mutta pienempiä kannettiin sylissä tai reppuselässä. Lopputulos oli kuitenkin se, että Jeesus otti pienimmät syliinsä ja pani kätensä heidän päälleen siunaten heitä. Isompia uskovaisia lapsia hän piti esimerkkinä siitä, miten Jumalan valtakunta tulee ottaa nöyrästi vastaan. (vrt. Matt 18:1-7) Kastetta ei mainita tässä kohden, joten vauvojen tai uskovien lasten kastamisen sisällyttäminen tähän tapahtumaan on jälleen kerran eisegeesiä. (eisegeesi: subjektiivisen oman tulkinnan mukaan tuominen alkuperäiseen tekstiin; " sisään tuominen")

Markus on ainoa evankeliumin kirjoittajista, joka mainitsee Jeesuksen ottaneen lapsia syliinsä tässä tilanteessa. (Mar 10:16; vrt. Matt 19:13-15; Luuk 18:15-17) Hän käyttää kreikankielen verbiä `enankalidzomai´, joka on suomeksi "ottaa syliinsä" tai "halata, panna kätensä jonkun ympärille". Emme voi tämän verbin perusteella olla varmoja siitä, ottiko Jeesus ketään lasta syliinsä vai ainoastaan halasi heitä, mutta se ei ole tarpeellista tietää, jotta kokonaiskuva hahmottuisi. Mikään ei estä olettamasta sitä, että joukossa oli sylivauvoja, joita Jeesus otti syliinsä asti ja siunasi heitä. Muut lapset olivat sitten isompia ja kelpasivat esikuvaksi siitä, miten Jumalan valtakunta tulee ottaa vastaan kuin lapsi. Vauvojen kastaminen näiden jakeiden ja tapahtumien perusteella on omavaltaista Raamatun tulkintaa, koska näissä tilanteissa ei kastettu yhtään vauvaa. Vauvojen uskoakaan nämä kohdat eivät todista. Luterilaisten on pakko käyttää tällaisia jakeita todistuksena, koska heillä ei ole parempiakaan tarjolla.

Luukkaan evankeliumin kuvaus tästä tilanteesta jäi niin kauas taaksepäin, että lainaan kyseisen kohdan uudestaan.

Luukkaan evankeliumi:
18:15 Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, (brefos) että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia.
18:16 Mutta Jeesus kutsui heidät (ne) tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten (paidion) tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
18:17 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, (paidion) se ei pääse sinne sisälle."

Viittaako Jeesus Luukkaan evankeliumissa sanalla `paidion´ (lapsi) sanaan `brefos´ (vastasyntynyt tai vauvaikäinen pieni lapsi)? Hän ei voi tehdä sitä, koska näillä sanoilla on ensinnäkin selvästi eri merkitys raamatullisessa kontekstissa. `Paidion´ tarkoittaa varttuneempaa lasta ja `brefos´ vastasyntynyttä pienokaista. Sana `paidion´ tarkoittaa vanhempaa lasta, kun sen kanssa samassa asiayhteydessä käytetään vauvoista toista sanaa, `brefos´. Jos Luukas olisi viitannut myöhemmissä jakeissa (18:16-17) vauvoihin, niin hän olisi luonnollisesti käyttänyt edelleen samaa sanaa eli `brefos´ eikä olisi vaihtanut sanaa toiseksi, mikä merkitsee vanhempia lapsia. Luterilaiset voivat tietysti vedota siihen, että puhekielessä voidaan käyttää vauvoista vuoron perään sanaa `vauvat´ ja `lapset´. Oppi vauvojen uskosta on silti hataralla pohjalla.

Yhteenveto:

Jeesuksen luona oli paljon väkeä aina tungokseen asti. Tässä tilanteessa on ollut monen ikäisiä lapsia. Osa oli pieniä lapsia, jotka osasivat kävellä ja puhua (paidion), niin että myös uskoivat Jeesukseen. (vrt. Matt 18:1-11) He olivat tarpeeksi vanhoja, että heitä voitiin vietellä. Näistä Jeesus sanoi, että he uskoivat häneen ja ottivat vastaan lapsen tavoin taivasten valtakunnan. Sitten joukossa oli myös vauvaikäisiä lapsia (brefos), joita Jeesus ei ottanut esimerkiksi siitä, miten lapset ottavat vastaan taivasten valtakunnan. Hän piti sylivauvoja muutenkin taivaskelpoisina, vaikka nämä eivät uskoneet häneen. (Matt 21:15-16; Psa 8:3) Jeesus siunasi pieniä vauvoja panemalla kätensä heidän päälleen. Yhtään lasta ei mainita kastetun tässä tilanteessa eikä pienistä vauvoista sanota sitä, että he ottavat vastaan taivasten valtakunnan lasten tavoin tai että he uskovat. Sellaisen väittäminen on oman tulkinnan sisällyttämistä alkutekstiin, mitä siellä ei ole sanottu.

Sitten on vielä sellainen tulkinta, jonka mukaan Luukas ei puhuisikaan vauvoista käyttäessään sanaa `brefos´. (Luuk 18:15) Paavali käyttää samaa sanaa puhuessaan Timoteuksesta, joka tunsi pienestä asti pyhät kirjoitukset. (2Tim 3:15) Tässä kohden brefos tarkoittaa lukutaitoista tai puhetta ymmärtävää lasta, ei sylivauvaa. Vaikka tämä selitys on myös mahdollinen, pidän silti ensimmäistä todennäköisempänä. Jeesuksen tykö tuotiin vauvoja ja varttuneita lapsia, joista jälkimmäiset olivat esimerkki siitä, miten taivasten valtakunta tuli ottaa vastaan niin kuin lapsi.

Sivun alkuun

42. Pienet lapset uskovien esikuvana

Pienet lapset käyvät hyvin esikuvaksi uskovaisille. Miksi? Se käy ilmi seuraavasta listasta, mihin olen kasannut joitakin lasten ominaisuuksia. Huomaa, ettei tässä puhuta mitään vauvoista. Oletus on lisäksi se, että lapsen isä, vanhemmat tai holhoojat ovat hyviä, jolloin kuvaus osuu kuin lanka neulan silmään.

Miksi lapset sopivat esikuvaksi aikuisille uskovaisille?

- He ovat pahuudessa lapsia. (1Kor.14:20)
- He eivät epäile hyvän isänsä hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta tai hänen sanojensa totuudellisuutta.
- He ottavat isän sanat vilpittömästi vastaan ja tottelevat vanhempiaan: jos ei muuten, niin lempeän nuhtelun ja kurituksen jälkeen. (Vrt. jatkuvassa parannuksessa eläminen ja hengen pyhitys. Hebr.12:1-17)
- He haluavat viettää aikaansa isänsä (vanhempiensa) kanssa.
- He ovat kaikessa riippuvaisia isästään (vanhemmistaan). Joh.15:1-6
- He kunnioittavat isäänsä, hänen viisauttaan, voimaansa ja valtasuuruuttaan. He pitävät isäänsä erittäin suuressa arvossa.
- He pyytävät isältään apua monissa asioissa, joita eivät osaa itse tehdä.
- He rakastavat isäänsä vilpittömästi ja puhtaasta sydämestä.

Aamen.

Sivun alkuun

43. Vedestä ja Hengestä

Lainaan tähän Jeesuksen ja Nikodeemuksen keskustelua enemmän kuin yhden tai kahden jakeen verran, jotta Jeesuksen sanojen alkuperäinen merkitys voisi paljastua ymmärryksellemme Pyhän Hengen valaisemana.

Johanneksen evankeliumi:
3:1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
3:2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
3:4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
3:6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
3:7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

Monilla kristityillä on virheellinen käsitys siitä, mitä on "vedestä" syntyminen. Se on luonnollinen syntymä äidin kohdusta. Asia käy ihan selvästi ilmi, kun lukee Jeesuksen ja Nikodeemuksen keskustelua läpi enemmänkin kuin yhden jakeen kerrallaan. (Joh 3:3-8.)

Jeesuksen oppi on, että päästäkseen sisälle taivasten valtakuntaan, ihmisen on

1) synnyttävä äidistään (muuten häntä ei ole olemassa)

a) on synnyttävä lihasta ja tultava lihaksi eli ihmiseksi (j.6)
b) on synnyttävä vedestä, mikä on laspiveden keskeltä syntymistä (j.5)

2) synnyttävä uudeksi Jumalan ihmiseksi eli uudeksi luomukseksi (2Kor 5:17; Efe 4:24; 1Joh 5:1; Joh 1:12,13)

a) Tämä tapahtuu Jumalan vaikuttaman uskon kautta ottamalla sana ja Herra Jeesus vastaan. (1Tess 1:2-7; 2:13; 1Piet 1:23; Joh 1:12,13.)
b) Vauvana poisnukkuneet syntyvät uudesti ylhäältä kuolleiden ylösnousemuksessa. (Matt 19:28; vrt. Tiit 3:5, sama substantiivi `palingenesia´)

Näin kukaan ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa eikä päästä sinne sisälle, ellei hän synny uudesti ylhäältä, mutta sitä ennen on synnyttävä ihmiseksi äidin kohdusta. Uudesti syntyminen ei ole sama tapahtuma kuin äidin kohdusta syntyminen, sillä se on Hengestä ja sanan kautta syntymistä. (Joh 3:8; 1Piet 3:21.)

Lue lisää "vedestä ja Hengestä syntymisestä" tämän linkin takaa.

Ylhäältä syntyminen vai uudestaan tai uudeksi syntyminen?

Juutalaisille oli mullistava sanoma se, etteivät he kelpaa taivasten valtakuntaan luonnollisen syntymän ja uskonnon harjoittamisen seurauksena. Myös heidän pitää syntyä uudesti ylhäältä. Kreikankielessä on tässä kohden käytetty adverbia `anothen´, joka on suomeksi "ylhäältä; uudestaan; alusta asti". Sana on johdettu adverbista `ano´, joka on suomeksi: "ylös, ylhäällä". (pääte -then ilmaisee liikettä pois jostakin) Jeesus sanoi olevansa "ylhäältä" ja hän loi rukoillessaan silmänsä ylös taivaaseen, Jumalaa kohti. (Joh 8:24; 11:41)

`Anothen´ merkitsee "alusta asti" Luukkaan evankeliumin alussa. (Luuk 1:3 "ylhäältä lähtien") Matteus ja Markus käyttävät sitä sanaa, kun kuvaavat temppelin esiripun repeytymistä ylhäältä alas asti. (Matt 27:51; Mar 15:38.) Seuraavan kerran sana esiintyykin Uudessa Testamentissa Jeesuksen puheessa Nikodeemukselle. (Joh 3:3,7) Molemmissa jakeissa on sama sana `anothen´, joka on käännetty vuoden 1938 käännökseen sanayhdistelmällä "uudesti, ylhäältä". Kääntäjät ovat halunneet välttää tällä keinoin kääntäjien keskuudessa tunnetun ongelman, pitäisikö sana kääntää "uudesti" vai "ylhäältä". Paras käännösvaihtoehto on löydettävissä luonnollisesti Johanneksen evankeliumista eli siitä, missä merkityksessä Johannes käyttää sitä sanaa muualla.

Jakeessa Joh 3:31 sanotaan: "Hän, joka tulee ylhäältä (anothen), on ylitse kaikkien". Jakeessa Joh 19:31 Jeesus kertoo, ettei Pilatuksella olisi mitään valtaa hänen ylitseen, ellei sitä olisi annettu hänelle ylhäältä (anothen). Jakeessa Joh 19:23 sotilaat repivät Jeesuksen ihokkaan, joka oli saumaton ja kudottu yhteen ylhäältä (anothen) alas asti. Näiden kohtien perusteella oikealta käännökseltä näyttäisi "syntyä ylhäältä" eikä "syntyä uudesti". Myös Jaakob käyttää sanaa `anothen´ merkityksessä `ylhäältä´, kun puhuu ylhäältä tulevasta viisaudesta. (Jaak 3:15,17) Näin ollen Jeesus puhui ylhäältä syntymisestä eikä uudestisyntymisestä, vaikka nämä tarkoittavatkin yhtä ja samaa asiaa.

Oikeastaan "uudestisyntyminen" on hieman virheellinen käännös muissakin vastaavissa kohdissa, missä on käytetty eri sanoja samasta asiasta. Sanatarkka käännös on verbinä "syntyä uudeksi" ja substantiivina "uudeksisyntyminen". Sanaa `palingenesia´ käytetään kaksi kertaa, jakeissa Tiit 3:5 ja Matt 19:28. Jälkimmäinen kuvaa ruumiin ylösnousemusta ja muuttumista uudeksi. (vrt. 1Kor 15:45-58.) Paavali käyttää sitä sanaa kirjoittaessaan Tiitukselle uudestisyntymisen (palingenesia) pesusta ja Pyhän Hengen uudistuksesta (anakainosis). Uudistus on sisällisen ihmisen laadullinen uudistuminen, joka on meneillään jatkuvasti kristityn elämässä. (Room 12:2; 2Kor 4:16; Kol 3:10) Pietari käyttää verbiä `anagennao´, mikä tarkoittaa "uudeksi synnyttämistä/ syntymistä". (1Piet 1:3,23) Näiden termien merkitys on se, että ihmisestä tulee kokonaan uusi ihminen sisällisen ihmisen puolesta. (Efe 4:20-24; Kol 3:10-11) Jeesukseen uskova ihminen on "uusi luomus", joka ajattelee, tuntee ja tahtoo ihan eri tavalla kuin ennen uudeksisyntymistä. (2Kor 5:17; Gal 6:15) Ihmisestä on tullut Jumalan kuva ja Kristuksen kaltainen sisällisen ihmisen puolesta. (1Joh 4:17; 3:9-10; 2Kor 3:17-18.) Mitä enemmän me kasvamme uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, sitä enemmän uusi ihminen saa meissä sijaa ja me muistutamme sisäisen ihmisen puolesta Kristusta: "Kristus saa meissä muodon". (Gal 4:19; Efe 4:11-16)

Mitä ylhäältä syntyminen vielä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että tekijä, joka synnyttää meidät ylhäältä, tulee itsekin ylhäältä. Johannes Kastaja sanoi, että "hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien." (Joh 3:31) Tämä on puhetta Pyhästä Hengestä ja Kristuksesta, jonka Jumala oli lähettänyt ja täyttänyt Pyhällä Hengellä julistamaan Jumalan valtakuntaa. (Joh 1:29-34; 3:27-36) Jeesus tuli ylhäältä, meni takaisin ylös Isän tykö ja lähetti ylhäältä Pyhän Hengen, joka synnyttää ihmiset ylhäältä sanan kautta. (Joh 14:14-28; 16:7-16,27; 17:5; 1Kor 15:45)

Viittaus Jumalan sanojen kautta syntymiseen on nähtävissä muuallakin Johanneksen evankeliumissa ja myös Pietarin sekä Jaakobin kirjeissä. (Joh 3:34; 5:24-25; 1Piet 1:23; Jaak 1:18.) Pietari sanoo, että Jumala on synnyttänyt meidät uudeksi pysyvän siemenen eli Jumalan sanan kautta. (1Piet 1:23,3) Raamatussa sanotaan myös se, että Jumalan sana puhdistaa, pyhittää ja pelastaa. (Joh 15:3; 17:17; Apt 11:14; Efe 5:26; Jaak 1:21) Jeesuksen sanat ovat Henki ja ovat Elämä. (Joh 6:63) Ne ovat iankaikkisen elämän sanat. (Joh 6:68.) Jumala vuodattaa Henkeään ihmisiin sanansa kautta. (Snl 1:23) Usko syntyy Kristuksen sanan kuulemisen kautta. (Room 10:17) Jeesuksen sanojen vastaanottaminen tai torjuminen ratkaisee iankaikkisen kohtalon. (Joh 12:42-50; 14:20-24; 5:37-47) Voimme päätellä näistä kohdista, että Jumalan sana ja Henki pitävät täydelleen yhtä keskenään. Siellä, missä on Jumalan sana Herran tai hänen palvelijansa suusta lähteneenä, on myös Jumalan Henki.

Tuleeko kastevesi ylhäältä vai onko se alhaalta, maan päältä? Kastevesi on luonnollista vettä ja peräisin alhaalta. Jumalan sana tulevat sen sijaan ylhäältä ja niihin enkelitkin halajavat katsahtaa, kun evankeliumia Pyhässä Hengessä julistetaan. (Matt 3:17; 17:5; 5Moos 32:1-2; 1Piet 1:12; vrt. Efe 3:8-10) Jumalan sana on myös puhdasta, toisin kuin luonnollinen kastevesi. Jumalan sana on "seitsenkertaisesti puhdistettua, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan." (Psa 12:7)

Ylhäältä syntyminen ja Hengestä syntyminen tarkoittavat samaa asiaa: Jumalan sanan kautta ja Jumalan Hengestä syntymistä. Vedestä syntyminen tarkoittaa puolestaan samaa kuin lihasta syntyminen eli lapsiveden kautta äidin kohdusta syntymistä. (Joh 3:3-8.) Näin Jeesuksen puhe Nikodeemukselle avautuu ilman ristiriitoja ja se voidaan ymmärtää kirjaimellisesti.

Jumalaton ei muutu kasteessa

Jos kastat jumalattoman, ei hän muutu siitä miksikään. Jos joku ottaa vastaan Jumalan sanan ja uskoo Herraan Jeesukseen, niin hän muuttuu sisällisen ihmisen puolesta Hengen pyhityksessä Kristuksen kaltaiseksi, vaikka häntä ei koskaan kastettaisi. Päätän tämän vuoksi niin, ettei vesikasteella ole uudeksisynnyttävää taikavoimaa, vaikka sen aikana Jumalan sanaa luettaisiin ja seurakunta kastettavan puolesta rukoilisi. Jos olet rehellinen, niin joudut tunnustamaan tämän asian todeksi.

Vanhana syntyminen

Jeesus ja Nikodeemus puhuivat vanhan ihmisen uudestisyntymisestä. (Joh 3:1-8.) Tässä ei ole viittausta vauvojen kohtaloon. Jos vauvat voivat syntyä uudesti kuolleistanousemisen hetkellä, niin hekin syntyvät silloin uudesti ylhäältä. (Matt 19:28.) Kukaan ei pelastu sen johdosta, että syntyy luonnolliseksi ihmiseksi, mutta luonnollinen syntymä tarvitaan ennen Hengestä syntymistä, jotta ihminen olisi olemassa. Vain lihasta syntynyt voi syntyä myöhemmin Hengestä. Lihasta syntyminen eli luonnollinen syntyminen ei tarkoita kuitenkaan automaattisesti kadotukseen joutumista. Miten vauvat voisivat olla vastuussa siitä, millaisiksi syntyvät ja mitä tekevät, kun eivät mistään mitään ymmärrä eivätkä ole vastuussa syntymisestään?

Johanneksen kirjeen todistus

Vesikastetta on puolustettu oikeaksi selitykseksi Jeesuksen sanoissa Nikodeemukselle myös Johanneksen kirjeen eräällä kohdalla, mikä puuttuu vuoden 1938 käännöksestä ja mahdollisesti myös alkuperäisestä kirjeestä, jolloin kyse olisi myöhemmästä lisäyksestä. (Joh 3:5) Sen ei silti tarvitse olla sitä: sanan opetus ei vääristy tästä, vaikka se lisäystä olisi.

1. Johanneksen kirje 5:
7 Sillä kolme todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki; ja nämä kolme ovat yhtä.
8 Ja kolme on, jotka todistavat maan päällä: Henki, vesi ja veri; ja ne kolme ovat yhtä.

Jakeiden 1Joh 5:7-8 puuttuvien osien alkuperä on kyseenalainen. Net Bible toteaa, ettei sitä ole lainkaan varhaisimmissa käsikirjoituksissa. Sanat löydetään ensi kerran 900-luvulta peräisin olevasta käsikirjoituksesta, missä ne on merkitty marginaaliin - ei itse tekstiin. Tämän jälkeen sanat on siirretty kopioissa vähitellen tekstin lomaan ikään kuin ne olisivat olleet mukana alkuperäisessä Johanneksen kirjeessä. Ei ole kuitenkaan mitään todisteita, että näin olisi ollut. Kyse on mahdollisesti katolisen kirkon tekemästä lisäyksestä, jonka avulla on puolustettu kolminaisuusoppia.

Vaikka jakeet olisivat kuuluneet kokonaisuudessaan alkuperäiseen Johanneksen kirjeeseen, ei niiden avulla voida selittää perustellusti Jeesuksen puhetta Nikodeemukselle vedestä syntymisestä siten, että vesi tarkoitti kasteen vettä. Kun laitat kirjeen sanat vastaamaan toisiaan eri jakeissa, niin saat sanoille seuraavat vastineet.

- Isä = Henki
- Sana = vesi
- Pyhä Henki = veri

Näin se, mikä todistaa taivaassa, todistaa myös maan päällä ja nämä kaikki pitävät keskenään yhtä. Isän vastine maan päällä on Pyhä Henki, joka todistaa Jeesuksesta. (Joh 15:26,27; 16:13-16; 14:24-28) Sanan eli Jumalan Pojan (Ilm 19:13; Joh 1:1-3,14) vastine maan päällä on Jumalan sana, jonka kautta saamme todistuksen Kristuksesta ja voimme ottaa Pojan vastaan. (Room 10:17; 1Tess 1:5-6; 2:13) Pyhän Hengen vastine maan päällä on veri, koska veri virtaa Kristuksen ruumiin suonissa. Seurakunta on kuvausta Kristuksen ruumiista ja me olemme hänen ruumiinsa jäseniä rakentuen Pyhässä Hengessä Jumalan huoneeksi. (Efe 1:22,23; 2:10-22; Kol 1:18; 1Kor 12:3-31) Niin kuin ruumis ilman juoksevaa verta on kuollut, on myös seurakunta ilman Pyhää Henkeä kuollut. Näin Raamatun vertaukset sopivat yhteen kuin lanka neulan silmään ja kertovat meille totuuden. Vauvojen kastetta tämä kohta ei millään tavalla puolusta vaan pikemmin sitä, että vesi on vertaus Jumalan sanasta.

Sivun alkuun

44. Kaste syntien anteeksisaamiseksi

Suosittu tapa puolustaa kasteen sakramenttia on vedota Pietarin saarnaan helluntaina ja yhteen ainoaan jakeeseen ikään kuin juuri se sisältäisi lupauksen syntien anteeksisaamisesta eikä muun saarnan uskomisella ole niin kovin suurta merkitystä. Todellisuudessa vain muulla saarnalla on merkitystä, koska uskomalla sen, mitä Jeesus on tehnyt meidän hyväksemme, voimme saada synnit anteeksi ja pelastua tulevalta tuomiolta. Me emme pelastu uskomalla siihen, että saamme synnit anteeksi, jos otamme kasteen. Käytäntö todistaa edelleen sen puolesta, että jokainen terveellä tavalla uskoon tullut ihminen on syntynyt uudeksi ylhäältä ennen kasteen ottamista ja saanut synnit anteeksi uudeksisyntymisen hetkellä. Kastetulla on tämän seurauksena rauha Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen veren ja nimen kautta, sillä Pyhä Henki asuu hänen sydämessään. (Joh 14:27)

Lainaan tähän sen jakeen, minkä perusteella on opetettu väärin syntien anteeksisaamista vesikasteen ottamisen kautta.

"Muuttakaa mielenne ja kastattakoon kukin teistä itsensä Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (Apt 2:38.)

Sakramentalistit pitävät tässä kohden kastetta suurin piirtein ehdottoman välttämättömänä syntien anteeksisaamisen tähden. Pelkkä mielenmuuttaminen ei riitä heidän käsityksensä mukaan syntien anteeksisaamiseen. Tässä kohden heidän opetuksensa on ristiriitaista, jos he kuitenkin uskovat jonkun ihmisen pelastuvan siitä huolimatta, ettei häntä ole kastettu. Tällaisia kasteesta osattomia pelastuneita ihmisiä ovat kaikki ne, jotka ovat uskoneet ja seuranneet Jeesusta kauan aikaa, mutta eivät ole ottaneet kastetta, koska eivät tiedä, mikä on oikea kasteen tapa. Oppeja kasteista on niin monia, että joku voi jättää kokonaan ottamatta kasteen sen vuoksi eikä häntä ole myöskään vauvana vedellä vihmottu. Nyt kun kirkosta eroaminen on lisääntynyt, on näitä vauvana vedellä vihmomatta olevia uskovaisia entistä enemmän muuallakin kuin lähetyskentillä. Miten heidän käy? Riittääkö pelkkä usko pelastamaan heidät? Onko heissä Pyhä Henki?

Toinen ryhmä, joita sakramentalistit hyvin harvoin sanovat ehdottomasti kadotetuiksi, ovat pakanoiden vauvat, jotka eivät ole kuulleet Jumalan sanaa Raamatun kirjoituksista. Jos nämä voivat kuollessaan pelastua, niin vauvakaste menettää silloin kokonaan merkityksensä. Silti jotkut pitävät kiinni vauvakasteesta eivätkä tuomitse suoralta kädeltä kadotetuiksi näitä vauvoja. He tekevät tällä tavalla tyhjäksi oman oppinsa, sillä jos joku voi pelastua ilman kastetta ja uskoa tai Pyhää Henkeä vauvana, on heidän vauvakasteensa täysin turha.

Pietari saarnasi pian tämän jälkeen toisen kerran Salomon pylväskäytävässä. Hän ei maininnut siinä saarnassa vesikastetta syntien anteeksisaamisen ehtona. Voimme päätellä tästä ja Raamatun kokonaisilmoituksesta, että pelkkä mielenmuutos ja kääntyminen Jumalan tykö yhdessä uskon kanssa saavat aikaan syntien pois pyyhkimisen ja tuovat anteeksiannon. Tämä näkyy jokaisessa uskovaisessa ennen kastetta, että he ovat saaneet syntinsä anteeksi ja heillä on sen vuoksi rauha Jumalan kanssa.

"Muuttakaa mielenne ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois..." (Apt 3:19)

Jos vesikasteen ottaminen olisi ehdottoman välttämätöntä, niin luulisi Pietarin saarnanneen siitä joka kerta? Niin hän ei kuitenkaan tehnyt. Hän mainitsee myöhemmässä saarnassaan Korneliuksen perhekunnalle ja ystäville pelkän uskon syntien anteeksisaamisen ehtona.

"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen nimeensä, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." (Apt 10:43)

Pietari oli saarnannut edellä sitä, mitä Jeesus oli tehnyt meidän hyväksemme ja että Jeesus oli noussut ylös kuolleista. Sanan kuulijat täyttyivät tämän jälkeen Pyhällä Hengellä, puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalaa. Pietari sanoi tämän jälkeen:

"Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. (Apt 10:47-48.)

On jokseenkin selvää, että Pyhällä Hengellä täyttynyt ihminen on saanut syntinsä anteeksi ja on pelastunut. Tämä tapahtui sanan kuulijoille ennen kuin heidät kastettiin vedessä Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Myös Jeesus opetti syntien anteeksisaamista uskon kautta hänen nimeensä, kun puhui Paavalille Damaskoon vievällä tiellä.

"Ja minä pelastan sinut kansasi käsistä ja pakanoiden käsistä, joiden luokse minä nyt sinut lähetän, avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen, saatanan vallasta Jumalan tykö, että he saisivat syntien anteeksiantamuksen ja perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa uskomalla minuun."

Tuskinpa Jeesus on ollut väärässä neuvoessaan Paavalille pelastuksen tietä? Jeesus sanoi lähetyskäskyssään, että "mielenmuutosta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille alkaen Jerusalemista." (Luuk 24:47) Tässä kohden on kreikankielessä käytetty prepositiota `eis´, mikä tarkoittaa suomeksi "tähden" tai "vuoksi" syntien anteeksisaamisen.

Ananias sanoi Paavalille tämän saadessa näkönsä jälleen:

"Ja nyt, mitä aiot? Nouse ylös, kastata itsesi ja anna pestä pois syntisi avuksi huutaen Herran nimeä." (Apt 22:16)

Tässä kohden Ananias kehottaa Paavalia huutamaan Herran nimeä avuksi, jotta hänen syntinsä pyyhittäisiin pois ja hän pelastuisi. Paavali oli vielä kääntymyksen tilassa eikä ollut saanut syntejään anteeksi ennen tätä tapahtumaa. Hän oli kokenut hetkeä aiemmin Jumalan ihmeen, kun sai näkönsä jälleen oltuaan sokeana kolme päivää valoilmestyksen johdosta, minkä hän näki Damaskoon vievällä tiellä. Nyt oli aika huutaa avuksi Herran nimeä ja vastaanottaa syntien anteeksisaaminen sekä pelastua uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. (Apt 2:21; Room 10:13) Herran nimen avuksi huutaminen on tässä jakeessa ratkaiseva pelastumisen ja syntien anteeksisaamisen kannalta, ei vedessä saatu kaste.

Sakramentalistit kikkailevat vielä sanonnoilla. He selittävät kasteen olevan välttämätön syntien anteeksisaamiseksi, koska Pietarin saarna on talletettu Luukkaan toimesta siihen sanamuotoon. Pelkkä mielenmuutos ei heidän mielestään riitä syntien anteeksisaamiseksi vaan tarvitaan mielenmuutos JA kaste, jotta synnit voidaan saada anteeksi. Oppi perustuu hyvin pitkälle tähän yhteen jakeeseen ja sen lisäksi pariin muuhun tätä oppia näennäisesti tukevaan sanan kohtaan. (Apt 22:16; 1Piet 3:21) Kerron nyt sinulle esimerkin lauseesta, missä on käytetty ja-partikkelia, mutta pelkästään ensimmäinen osa siitä lauseesta on välttämätön, jotta luvattu seuraus tapahtuisi kehotuksen jälkeen.

Mene veteen ja pane uimapuku päällesi peseytyäksesi ruumiin liasta, niin sinä saat puhtaan ihon ja puhtaat hiukset.

Tässä kohden on ratkaisevaa veteen meneminen eikä uimapuvun päälle pukeminen, jotta kesän hiestä likainen henkilö puhdistuisi vedessä. Jos paikka on yleinen uimaranta, niin alastomana uiminen voisi olla aikamoisen sopimatona. Siitä syystä myös uimapuvun päälle laittamisen kehotus on tarpeen. Samasta syystä kehotamme ihmisiä muuttamaan mielensä ja ottamaan kasteen, ettei heidän alastomuutensa häpeä paljastuisi kaikille muille uskoville. Me emme harrasta alastomuuskulttuuria vaan Kristukseen pukeutumista. On tarpeellista totella uskon kautta Jeesuksen kastekäskyä ja täyttää siten kaikki vanhurskaus. (Matt 3:15; Gal 3:26-27) Jos joku ei ota kastetta vaan ui alasti Pyhässä Hengessä, ei se häntä kadota, mutta saattaa herättää hilpeyttä huumorintajuisissa kastajissa.

Ohje kastajille

Jos joku tulee pyytämään sinulta kastetta saadakseen synnit anteeksi, syntyäkseen uudeksi ylhäältä ja pelastuakseen, niin älä suostu kastamaan häntä. Kerro hänelle evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Jos hän uskoo kuulemansa sanan, niin voit kastaa hänet, mutta muista, että hänen tulee olla uudeksi syntynyt ennen kuin hänet on lupa kastaa. Jos hän luulee vieläkin saavansa synnit anteeksi kasteen toimitushetkellä ja haluaa kasteen pelastuakseen, kieltäydy edelleen kastamasta häntä. Selitä hänelle kärsivällisesti se, ettei syntejä voida saada anteeksi tekemällä jokin teko tai osallistumalla uskonnolliseen rituaaliin. Sano hänelle, että synnit saadaan anteeksi uskomalla Herraan Jeesukseen ja evankeliumin sanomaan, tulemalla mielenmuutokseen. Jos kasteelle aikova ei tämänkään jälkeen usko, niin jätä hänet kastamatta ja suhtaudu häneen niin kuin pakanaan.

Huomaa, miten kasteen sakramenttiin uskovat veljet luulevat, että synnit voidaan saada anteeksi tekemällä jokin hyvä teko. He eivät perusta pelastumisen toivoa lainkaan Jumalan hyvyyteen ja armoon meitä kohtaan. Anteeksiantoa ei voida ostaa tai ansaita minkään hyvän teon kautta, vaikka se olisi vanhurskaudessa tehty uskon teko. (Tiit 3:5) Jos he ymmärtäisivät tämän asian, niin he eivät kastaisi ketään käännynnäistä, joka haluaa tehdä hyvän teon ansaitakseen syntien anteeksiannon ja pelastuksen tekonsa kautta.

Sivun alkuun

44. Kirkkohistoria vaikenee uskovien kasteesta

Koska luterilaiset eivät voi perustella vauvakasteen käytäntöä Raamatun avulla turvautuvat he Raamatun ulkopuolisiin lähteisiin. He selittävät vauvojen kastetta Johanneksen kastetta edeltäneellä juutalaisten proselyyttikasteella ja kirkkoisien kirjoituksilla apostolisen ajan jälkeen. Nämä kirjoitukset ovat kuitenkin joko väärennettyjä, väärin tulkittuja tai sitten uskossaan eksyneiden kirjoittamia. Paavali varoitti valheveljistä, jotka tulevat hänen jälkeensa ja opettavat turmiollisia harhaoppeja. (Apt 20:28ss.) Laittomuuden salaisuus ja luopumus oli vaikuttamassa jo Paavalin aikana. (2Tess 2:1-12) Kirjalliset lähteet vauvakasteiden suorittamisesta sijoittuvat toiselle vuosisadalle (100-luvulle jKr), joten ne eivät todista mitään apostolien käytännöstä. Uusi Testamentti on ainoa pätevä lähde, kun etsitään vastausta siihen, mikä kastekäytäntö on oikea.

Uskovien kastetta harjoittavat tunnustavat avoimesti sen, että uskovien kaste on ollut pimennossa valtauskonnon eli katolisuuden varjossa. Uskovien kastetta harjoittavat on tapettu katolisten ja luterilaisten toimesta aina 1600-luvulle asti, joten ei ole mikään ihme, ettei heistä ole paljon merkintöjä historian kirjoituksessa muuten kuin harhaoppisten joukossa. Katolinen kirkko on portto tai kuuluu porttoon. Se on juovuksissa pyhien verestä. (Ilm 17) Katolisen kirkon arvellaan tappaneen 10 - 60 miljoonaa ihmistä myöhäisantiikin aikana ja pimeällä Keski-Ajalla. Luterilaiset jatkoivat sitä, mihin katolinen kirkko jäi. Miekkalähetys on tuttu kertomuksena useimmille sukupolveni ihmisille. (syntyneet 1950 - 1960 -luvuilla) Saksassa säädettiin vuonna 1529 laki, jossa käskettiin tappaa kasteenuusijat. Martti Luther ja Philipp Melanchton kannattivat tätä lakia. Lutherin opissa kasteenuusijat olivat hurmahenkiä ja perkeleestä. Nykyiset luterilaiset seuraavat isäinsä jälkiä aina kun vainoavat uskovien kastetta harjoittavia kristittyjä. Kenessäkään murhamiehessä ei ole iankaikkista elämää. (1Joh 3:14-15) Uskovien ei pidä olla missään tekemisissä niiden kanssa, jotka ovat murhamiehiä ja vainoavat kristittyjä väärän opin perusteella.

Kirkollisen valtaväylän rinnalla on ollut jonkin verran kasteenuusijoiksi haukuttuja lahkoja tai uskonliikkeitä. Nämä eivät ole olleet aina ihan terveoppisia, mutta se ei tarkoita sitä, että heidän kasteensa olisi ollut väärä. Erehtyminen yhdessä kohdassa ei tarkoita sitä, että joku on erehtynyt kaikissa kohdissa. Esimerkiksi Valdolaiset kastoivat uskovaisia uudestaan, kun hylkäsivät katolisen kirkon kasteopin. He tekivät kuitenkin virheen, kun kastoivat myös vauvoja tulevaa uskoa silmällä pitäen. Uskovien kaste oli oikein, mutta vauvojen kastaminen väärin. Tietoa valdolaisista löytyy mm. joistakin Lutherin teoksista. (esim. Kirkkopostilla)

Historian tutkimuksessa on omat ongelmansa, mistä yksi on lähteiden vähäisyys. On hyvin mahdollista, että pieni uskovien ryhmä on vaikuttanut eri puolilla maailmaa aina Lutherin päiviin asti. Baptismin murros ja tuleminen suurien joukkojen tietoisuuteen tapahtui kuitenkin vasta 1520-luvulla, jolloin Euroopassa vaikutti monta rauhanomaista kastajien uskonliikettä. Näitä vainottiin, heidän omaisuutensa ryöstettiin ja heitä tapettiin. Tästä syystä suuri osa karkasi Alankomaihin, Englantiin ja myöhemmin Yhdysvaltoihin. Baptismi onkin USA:ssa yksi suurimpia kristittyjä suuntauksia.

Gunnar Westin on kirjoittanut kirjan "Vapaan kristillisyyden historia". Siinä mainitaan joukko uskonliikkeitä, missä osassa harjoitettiin uskovien kastetta. Westin oli Uppsalan yliopiston kirkkohistorian professori vuonna 1975. (Lähde: "Sakramentit ja kirkko", Pentti Heiska.) Hänen tutkimuksensa on siten suoritettu akateemista tarkkuutta noudattaen. Westin ei ole kuitenkaan Jumala, joka tietäisi kaiken menneisyydestä.

Westin kertoo yksityiskohtaisesti katolisen kirkon ja sitä edeltävän apostolien jälkeisen ajan harhaopeiksi tuomituista lahkoista. Näissä ryhmissä olikin jonkin verran ja paikoitellen paljonkin harhaoppeja. Osa näistä ryhmittymistä oli kuitenkin säilyttänyt alkuperäisen kastetavan eli uskovien kasteen upottamalla ja he hylkäsivät katolisen vauvakasteen sekä ottivat kasteen uskovina upottamalla. (Lähde: Esko Kallio, Anabaptismi. http://koti.japo.fi/~ekallio/anababtismi.html Uskonliikkeitä: markionilaiset, montanolaisuus, Tertullianus, novatiolaisuus, donatolaisuus, paulikaanit, bogomiilit, kataarit, valdolaisuus, lollardit, husilaisuus.)

Se, että näissä kastajaliikkeissä oli harhaoppia ei todista heidän kastetapansa olleen väärä. Oikea kastetapa ei puolestaan todista sitä, että muu oppi on oikein. Lutherin opettama kaste on tarkemmin tarkasteltuna täysin sama kuin Katolisen kirkon kaste. Luther tunnusti tämän asian suoraan vuonna 1523 kirjeessään kahdelle papille koskien uudestikastamista.

"Me nimittäin tunnustamme, että paavikunnassa on oikea pyhä Raamattu, oikea kaste, oikea alttarin sakramentti, oikeat syntien anteeksiantamisen avaimet, oikea saarnavirka, oikea katekismus, johon kuuluvat Isä meidän -rukous, kymmenen käskyä ja uskontunnustus. Vaikka paavi ankarasti tuomitseekin meidät harhaoppisiksi, tunnustaa hänkin puolestaan samalla tavalla, että meillä ja myös kaikilla harhaoppisilla on pyhä Raamattu, kaste, avaimet, katekismus jne."
(Kirjoituksen voi löytää Luther CD:ltä nimellä: Uudestikastamisesta. Martti Lutherin kirje kahdelle papille. Kaste ja usko. Se on myös Eero Huovisen kirjassa "Kaste ja usko".)

Luther piti siis monia asioita hyvänä paavin kirkossa. Tämä ei merkitse kuitenkaan sitä, että Luther olisi pitänyt katolisen kirkon KAIKKIA oppeja oikeina, vaikka hän sai kasteen paavilta, niin kuin kertoo Galatalaiskirjeen selityksessä sivulla sata. Jokainen asia pitää arvioida erikseen eikä pidä sanoa, että kaikki on pielessä, jos yksi asia on pielessä. Kastajaliikkeiden kastetapa oli oikea, mutta mukaan oli tullut epäterveitä opin aineksia, mitkä saattoivat vaikuttaa jopa sielun autuuteen. Samoin voi olla missä tahansa uskonliikkeessä.

Kirkkohistoria on kirkon miesten tekemä historia, joten ehkei Westin mainitsekaan kastajaliikettä koko tunnetun historian ajalta. Kristityt ovat olleet nimittäin aina vähemmistönä Rooman valtakunnan ja sitä seuranneiden protestanttien suorittamien baptisteihin kohdistuneiden vainojen vuoksi. Apostolien sekä Jeesuksen opettamalla tavalla kastaminen on voinut olla jopa unohduksissa sen vuoksi, että uskovien kastajat on tapettu paavin ja katolisten sekä myöhemmin luterilaisten toimesta. Valtiokirkko kielsi uskovien upotuskasteen vuonna 413 kuoleman rangaistuksen uhalla. Saksassa säädettiin kasteenuusijoille kuolemanrangaistus vuonna 1529 jKr, jota Melanchton ja Luther kannattivat. Lainaan tässä kohden artikkelia "Raamatullinen kaste", jonka on kirjoittanut Olli-Pekka Tuikkala. http://www.jeesusonherra.com/RaamatullinenKaste.pdf

---Lainaus alkaa---

Vaino

”Totuus on iankaikkinen” (tohtori Balthasar Hubmaier; poltettiin ”uudestikastajana” Wienissä 10.3.1528.).

Vuonna 1522 Lutherkin taisteli omantunnon vapauden ja raamatullisen uskon puolesta opettaen: ”Jokaisella kristityllä on oikeus ja velvollisuus saarnata” sekä ”kristillisellä seurakunnalla on oikeus ja valta arvostella kaikkea oppia”.

Pian asiat kuitenkin muuttuivat. Kun Luther huomasi, ettei kansa ottanutkaan kokonaisuudessaan kääntyäkseen oikeaan uskoon hänen käsityksensä mukaan, hän turvautui valtiovallan apuun ja jätti vuonna 1527 kirkon korkeimman johdon maalliselle ruhtinaalle, vedoten tässä Konstantinuksen esimerkkiin (keisari Konstantinus kutsui itseään kristityksi, vaikka palvoi epäjumalia ja mm. murhautti oman poikansa).

Speierin valtiopäivillä vuonna 1529 (joilla uskonpuhdistusta kannattavat evankeliset kristityt saivat nimen ”protestantit”), säädettiin merkillinen, vähemmälle huomiolle jäänyt laki: ”Käskemme, julistamme ja määräämme keisarillisen valtiutemme, tietomme ja tahtomme mukaisesti: että jokainen kasteenkertoja ja jokainen uudestikastettu, täysi-ikäinen mies tai nainen on tuomittava ja vietävä luonnollisesta elämästä kuolemaan tulella tai miekalla tai muulla sellaisella henkilön olosuhteiden mukaan ilman edelläkäypää papillisten tuomarien inkvisitiota.”

Myös Luther julisti vuonna 1532, ettei mikään esivalta saa suosia maassa sakramenttilaisia ja kasteenkertojia. Jokaisen alamaisen velvollisuus on ilmoittaa nurkkasaarnaajat esivallalle rangaistaviksi. He ovat kovakorvaisia heittiöitä, joiden perkeleellinen lahko saa kiittää helvetin henkiä olemassaolostaan.

Vielä karmeampaan julistukseen äityi Lutherin hengenheimolainen Philip Melanchton, jonka kehotuksesta vuonna 1535 neljä kasteenkertojaa mestattiin, ja seuraavana vuonna jatkettiin hirmutöitä. Nähdessään heidän sankarillisen kuolemansa Melanchton lausui: ”Sellaista rohkeutta ei voi pitää muuna kuin kauheana perkeleellisenä paatumuksena.”

Vuodelta 1536 on vielä olemassa eräs Lutherin ja Melanchtonin allekirjoittama lausunto kasteenkertojia vastaan, jossa mm. sanotaan: ”Mutta missä joku ainoastaan suosii (vääriä) opinkappaleita hengellisissä asioissa, kuten lapsenkasteesta, perisynnistä ja turhasta hajaantumisesta, niin, koska nämä opinkappaleet ovat hyvin tärkeät, päätämme me, että näissäkin tapauksissa vastahakoiset on tapettava.”

---Lainaus päättyy---

Toinen lähde, missä mainitaan Lutherin ja Philipp Melanchtonin olleen murhamiehiä, joissa ei voi olla iankaikkista elämää – 1Joh 3:13-16 – on Erkki Kuisma artikkelissa "Antikristus on langennut kristillinen johtaja, kappale "Juovuksissa Jeesuksen todistajain verestä". (http://www.icon.fi/~erkkik/antikris.html)

Historian tiedot voivat olla virheelliset ja puutteelliset. Raamatun ulkopuolisista kirjoituksista ei aina tiedä, ovatko ne aitoja vai väärennettyjä. Kirjoittajien sydämen tilasta ja uskon laadusta ei voida olla varmoja. Neuvon näistä syistä johtuen pitäytymään yksin Raamattuun. Sitä periaatetta myös Luther väitti noudattavansa, vaikka tekikin paljon kompromisseja maailman kanssa ja hyväksyi mm. paavin kasteopin pienin merkityksettömin muutoksin. Nämä erot ovat vain sanavalinnoissa, ei itse kasteen sisällössä ja merkityksessä. Luterilaisen kasteopin mukaan kaste tuo kastettavalle pelastuksen tehtynä tekona, koska sen yhteydessä kastettava saa kasteen välittämän armon ja seurakunnan esirukousten kautta pelastavan uskon. (Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys:

"Lapset itse uskovat kasteessa ja heillä on oma uskonsa, jonka Jumala heissä vaikuttaa saapuvilla olevien kummien esirukousten kautta ja sen kautta, että nämä tuovat lapsen kasteelle kristillisen seurakunnan uskossa".

Uuras Saarnivaara kritisoi voimakkaasti luterilaista kasteoppia eikä uskonut uudeksi syntymiseen vesikasteessa. (Tohtori Uuras Saarnivaara: Lapsikaste ja pelastus luterilaisuudessa, Valoa ristiltä 10/1997. http://kotisivu.dnainternet.net/hottiv/vr/jutut/saarnivaara.html)

Luterilaisen kirkon kaste on täysin sama kuin katolisen kirkon kaste, koska siinä uskotaan jokaisen kasteelle tulevan syntyvän uudesti ylhäältä. Tässä ei uskota olevan yhtä ainutta poikkeusta, kun vauvoja kastetaan. Näin kaste pelastaa tehtynä tekona jokaisen vauvan. Luterilainen kaste pelastaa siten tehtynä tekona, "Ex opere operato", täsmälleen samoin kuin paavin kasteessa. Jumala on sidottu Lutherin opissa toimimaan kasteen hetkellä ja lahjoittamaan uskon vauvoille, niin että nämä pelastuvat. Jumalan Henkeä ei kuitenkaan kukaan voi käskeä ja sitoa, niin että Hengen pitäisi synnyttää uudeksi ylhäältä ne, jotka ihmiset tuovat kasteelle. (Joh 3:8) Henki synnyttää uudeksi vain ne, jotka uskovat ja ottavat vastaan Jumalan sanan mielenmuutoksessa ymmärryksen ikään ehdittyään. Tämän myös tohtori Saarnivaara tunnusti ja ymmärsi aivan oikein.

Luterilaisessa Kansanlähetyksessä on edelleen aitoja pyhiä ja uskovaisia, jotka ovat syntyneet ylhäältä Jumalan lapsiksi henkilökohtaisen kääntymyksen ja mielenmuutoksen sekä uskon seurauksena. Jumala tahtoo nyt kutsua näitä jaloja veljiä kirkon ulkopuolelle, jotta voimme rakentua yhtenä Jumalan seurakuntana Jumalan huoneeksi ja harjoittaa yhtä ainoaa vesikastetta hajaannuksen välttämiseksi. Luterilaisilla sanan opettajilla ja Herran palvelijoilla on paljon annettavaa meille vapaiden suuntien uskoville. Me haluamme kuulla luterilaisten opettajien hyviä Raamatun opetuksia, mutta kasteasiassa emme voi antaa periksi Jumalan sanan totuuden edessä. Jos luterilaiset jatkavat väärää kastamisen käytäntöä, ei yhteyden muodostaminen samassa seurakunnassa ole mahdollista ja Jumalan suunnitelma jää toteutumatta, sillä se on sidottu meidän tahtoomme ja suostumiseen niin kuin kauttaaltaan pelastumisessa.

Raamatun kirjoitusten jälkeinen kirkkohistoria ja kirjoitukset pitävät sisällään katolisen kirkon sekä sitä edeltäneen luopumuksen ajan hedelmiä sekä mahdollisesti väärennöksiä kirjallisissa lähteissä. Kaikkein luotettavimmat tiedot oikeasta vesikasteesta löytyvät Uudesta Testamentista. Sen ovat kirjoittaneet apostolit itse ja heidän kanssaan työtä tehneet Markus, Luukas ja Herran veljet Jaakob sekä Juuda. Herra on varjellut sanansa niin, että vain hyvin vähän myöhempiä väärennöksiä on lisätty Raamattuun. Yksi näistä on Matteuksen evankeliumin kastekäskyn sorvaaminen muotoon "kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." (Matt 28:19) Alkuperäinen Jeesuksen käsky on kuulunut Eusebiuksen kirkkohistoriaan 21 kertaa lainaamalla tavalla:

"Tehkää kaikista kansoista opetuslapsia minun nimeeni, kastakaa heitä ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää, niin minä olen teidän kanssanne maailman aikojen loppuun asti." (Matt 28:19-20)

Lähde: Raimo Poutiainen, Löydetty kastetotuus, osa 1. http://members.surfeu.fi/raimpout/kaste1.htm ja siitä seuraava lainaus:

"Eduard Schweizer:in Matteuksen evankeliumin selitysteoksessa kerrotaan (sivu 355):

"Ennen Nikean konsiilia (325 jKr.) kirkkoisä Eusebios siteeraa useasti (21 kertaa) tätä Matteuksen kohtaa lyhennetyssä muodossa: `Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni minun nimessäni opettaen heitä - -.` Epäselväksi vain jää, kuuluuko `minun nimessäni` yhteen edeltävän vai jäljessä olevan sanan kanssa."

Ainakin yhden näistä kohdista löydämme Eusebiuksen kirkkohistoriasta (III: 5: 2), ja se kuuluu:

"Muiden apostolien henkeä vastaan oli vehkeilty monella tavalla, ja heidät oli karkotettu Juudeasta. Nämä olivat silloin tehneet matkoja kaikkien kansojen luo, saarnatakseen ja opettaakseen Kristuksen avulla, joka oli sanonut heille: `Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni minun nimeeni.`"

Leo Koukun opetusta kasteesta ja kasteen historiasta.

Lähde:
Leo Koukku: Opillisia kysymyksiä, kaste...
http://www.pomarkku.fi/helluntaiseurakunta/leo_opillisia1.html
http://www.pomarkku.fi/helluntaiseurakunta/leo_opillisia2.html

---Lainaus alkaa---

"Kirkkoisä Tertulianus (kuollut luultavasti v. 220) vastusti lasten kastamista. Hän halusi varmistaa, että kastettavat ovat henkilökohtaisesti uskossa, ja viivyttää sen vuoksi lasten, joilla hän tarkoitti 6-12 vuoden ikäisiä lapsia, kastamista liian aikaisin.

Tertulianus mainitsee tästä kirjassa "De baptismo". Tertulianuksen kirjoituksista ilmenee selvästi se, että hän tarkoittaa tällä sellaisia lapsia, jotka ovat sen ikäisiä, että he ymmärtävät uskon ja kasteen merkityksen.

Näyttää siltä, että Tertulianus pelkäsi kastetun pakanuuden syntymistä. Tämän vuoksi hän suhtautui kielteisesti varsinkin pakanvanhempien lasten kastamiseen, koska heidän uskostaan ei voitu olla varmoja vanhempien pakanallisen taustan vuoksi. Hänen mukaansa tuli odottaa, jotta olisi oltu varmoja siitä, etteivät he ottaisi kastetta vain vanhempiensa esimerkin perusteella, omaamatta vielä itse todellista uskoa.

Kirkkoisä Origenestä (182-254) kirkko on pitänyt lapsikasteen puoltajana. Origenes käytti puhuessaan lapsista jopa vielä 12-vuotiaista, kuten esim. Jeesuksesta hänen temppelissä ollessaan 12-vuotiaana, sanaa (parvulus), joka tarkoittaa pikkulasta, imeväinen lapsi (infantes).

Origenes ei puhunut rintalasten kastamisesta, vaan pikkulasten. Origeneksen lausunto ei siten anna tukea sylilasten kastamiselle (kastaa imeväisikäisiä lapsia). "Origeneelle omistettu lause kirkon tavasta kastaa lapsia puuttuu alkukielisestä tekstistä. Se esiintyy ainoastaan latinankielisessä käännöksessä. Hieronymus ja Rufinus, jotka käänsivät Origeneen kirjoituksia latinaksi, tunnustivat itse tehneensä lisäyksiä tähän tekstiin", Yksi kaste, Juhani Lehmuskoski, sivu 127.

Varttuneimpia lapsia, jotka ymmärsivät jo kasteen ja uskon merkityksen, oli kastettu aikaisemminkin heidän henkilökohtaisen uskoontulonsa perusteella, jo todennäköisesti apostolisena aikana. Historiassa mainitut henkilöt, esim. Gregorius Nazaianzilainen, Pelagius, Krysostomus, Origenes, Augustinus ja Justinus Marttyyri ovat lausunnoissaan tarkoittaneet juuri mahdollisesti tällaisia lapsia, jotka olivat kastettu heidän henkilökohtaisen uskonsa perusteella.

Sylilasten kastamisen tueksi esitetyt lausunnot eivät anna varmaa tietoa kastettavien tarkasta iästä. Kaikki, heidän lausuntojensa perusteella tehdyt johtopäätökset ovat tästä syystä johtuen olettamuksia, joita ei voida todistaa oikeiksi.

Kiistelyä lapsikasteesta v.253

Siitä, voitaisiinko kastaa myös sylilapset, kiisteltiin seurakuntien yhteisessä kokouksessa vuonna 253. Todisteet imeväisikäisten lasten kastamisesta jo apostolisena aikana perustuvat olettamuksiin, samoin kuin kirkkoisien kirjoitusten tulkinnat siitä, että se olisi yleisesti käytössä ollut tapa.

Sylilapsia eli imeväisikäisiä lapsia on kastettu todennäköisesti jo vähän ennen v. 253, jolloin siitä kiisteltiin. Tällaiset lasten kastamiset perustuivat harhaoppeihin, joita esiintyi toisella ja kolmannella vuosisadalla sangen runsaasti. Jo apostoli Paavalinkin aikana esiintyi sellaistakin harhaoppia, että ihmiset kastattivat itsensä jopa kuolleitten puolesta (1. Kor. 15:29). Harhaoppien varaan ei voida rakentaa oppia raamatullisesta kasteesta, eikä niiden perusteella voida sivuuttaa Raamatun varmaa ilmoitusta ja siellä mainittua kastekäytäntöä.

Käytettävissä olevien asiatietojen perusteella, joita on apostolisen ajan jälkeiseltä ajalta peräisin, näyttää siltä, ettei sylilasten kastaminen ollut yleinen tapa ennen 300- lukua. Lapsikaste siinä muodossa, jossa se monissa kirkoissa esiintyy, tuli kirkkoon vähitellen. Uskovien kaste oli yhä sen rinnalla vielä pitkään.

Tätä osoittaa sekin, että monet katolisen kirkon johtomiehetkin kastettiin vasta aikuisena, vaikka he olivat syntyisin kristityistä perheistä. Esimerkkeinä tästä ovat Gregorius Nyssalainen, Basilius, Gerogorius Nazianzalainen ja Augustinus. Vaikka Augustinuksen äiti oli hurskas kristitty, kastatti Augustinuskin itsensä uskoon tultuaan vasta 30- vuotiaana, vuonna 387. Augustinus kuoli v. 430.

"Luterilaiset pitävät jyrkästi kiinni lapsikasteesta. Heidän oppinsa johtaa tässä asiassa vaikeuteen siinä, että sakramenttien siunaus riippuu uskosta, eikä imeväisillä voi olla vielä mitään uskoa", (Kristilliset kirkot ja muut yhteisöt, Osmo Tiililä, sivu 259).

Koska raamatusta ei löydy tukea lapsikasteopille, on tämän opin tueksi haettu tukea mm. kirkkoisien lausunnoista, proselyyttikasteista, hautakirjoituksista ym. On pyritty esittämään arvioita joidenkin henkilöiden kuolinajoista ja arvioimaan, koska heidät olisi mahdollisesti kastettu. Lapsikasteen esiintymistä ennen sen yleistymistä on perusteltu sanoilla: luultavasti, mahdollisesti, lienee, todennäköisesti jne.

Yksinkertaisempaa olisi toimia sen mukaan, mitä tästä asiasta on Raamatussa selvästi sanottu.

Pentti Lempiäinen toteaa kirjassaan (Pyhät toimitukset, sivulla 22): "Pikkulasten kasteen alkuhistoria jää siis epäselväksi, mutta varmaa on, että jo toisen vuosisadan lopussa se oli yleinen käytäntö".

Miten yleinen käytäntö se oli tällöin, on samalla myös arvaillun varassa, kuten seuraavastakin lainauksestakin ilmenee. "Kirkko oli näkyväinen, sikäli kuin kaikki otettiin siihen kristillisen kasteen kautta (aikuisten kasteen; lapsikaste lienee alusta saakka käytetty myöskin lapsikastetta; lapsikaste on yleinen kolmannen vuosisadan alussa)", (Kirkkohistoria 1. Hjalmar Holmquist:, suom. A.E.Jokipii, sivu 49).

Kastetapa

Raamatun esimerkkien mukaan kaste toimitettiin upottamalla, ja tätä merkitsee kreikankielinen kastetta tarkoittava sana baptidzö. Upotuskaste oli käytössä myös sylilapsiakin kastettaessa aina 1400-luvulle saakka, jolloin se oli virallisena kastetapana myös Rooman kirkossa. Vihmonnat ja valelukasteet ovat tulleet varsinaisesti käyttöön vasta sen jälkeen.

Kreikkalaiskatolinen kirkko ja eräät itämaiset kirkot ovat käyttäneet aivan viime aikoihin saakka virallisesti upotuskastetta. "...kristillinen kaste perustavana tekijänä kristittyjen yhteydelle... se toimitettiin tavallisesti upottamalla kastettava kolme kertaa juoksevaan veteen...", (Kirkkohistoria 1. Hjalmar Holmquist:, suom. A.E.Jokipii, sivu 75).

Kasteesta ja ehtoollisesta mysteerioppi

Kaste ja ehtoollinen muodostuivat mysteeriopeiksi, joiden mukaan ne puhdistivat ihmiset ilman parannusta ja mielenmuutosta kaikista synneistä, synnyttivät uudesti ja tekivät ihmiset kuolemattomiksi.

"Kun näin muodoin ei kukaan voinut tulla autuaaksi ilman kastetta, niin tuli lapsikasteen välttämättömyys toisen vuosisadan lopulta lähtien selväksi", (Kirkkohistoria Hjalmar Holmquist, suomentanut A.E.Jokipii, sivu 106.)

Lapsikasteella oli kirkon kannalta suuri merkitys, ihmiset saatiin sen avulla kaikki kirkon jäseniksi ja ylläpitäjiksi. Toiminnan ja virkavallan lisääntyminen lisäsivät samalla menoja. Tämä johti lopulta siihen, että alettiin myydä syntejä rahalla anteeksi. Syntyi anekauppa: "Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa."

Martti Luther ja kastekysymys

Kastekysymys oli Martti Lutherille vaikea kysymys, kuuluihan katolisen kirkon teologiaan sellainen käsitys, että sakramentit antavat armon sen vastaanottajalle "tehdyn teon perusteella" (ex opere operato).

Lutherin käsitys oli, ettei sakramentti voi vanhurskauttaa ketään, vaan ainoastaan usko. Luther ei hyväksynyt katolisen kirkon lapsikasteen perusteita. Hänen oli kuitenkin pakko keksiä jokin muu ratkaisu, joka olisi tyydyttänyt samalla myös hänen omaatuntoaan asiassa, sen ohella, että hän katolisen kirkon pappina halusi säilyttää kirkon, tarkoituksenaan puhdistaa se vain räikeimmistä väärinkäytöksistä.

Lapsikasteesta luopuminen olisi merkinnyt samalla koko kirkkolaitoksen hajoamista. Mistä kirkko olisi saanut vallitsevissa olosuhteissa varat toimintaansa varten ja jäsenensä, jos lapsia ei olisi enää kastettu kirkon jäseniksi ja veron maksajiksi?

Lapsen uskosta piti laatia oma teoria, jotta tämä katolilaisuudesta peräisin oleva oppi olisi voitu säilyttää. Luther selvitti asian siten, että kasteessa jo pienelle lapselle lahjoitetaan "vuodatettu usko", joka kirkon rukouksen kautta "muuttaa, puhdistaa ja uudistaa lapsen".

Luther toteaa: "Meidän kantamme tähän asiaan on, että kasteessa lapset itse uskovat, ja että heillä on oma usko. Juuri sen Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen kirkon uskossa rukoilevat heidän puolestaan ja tuovat heidät kasteelle", (Kaste ja Usko, Martti Luther, suom. Eero Huovinen sivu 18.).

Lutherin kirje "kahdelle papille"

Martti Lutherin kirjeessä kahdelle papille hän puolustaa lapsikastetta mm. seuraavasti: "Jos lapsikaste ei siis olisikaan oikea, Jumala ei varmastikaan olisi sallinut sen jatkua eikä säilyä näin pitkään". "Samaan aikaan ovat kuitenkin kaikenlaiset harhaopit tuhoutuneet, vaikka ne ovatkin paljon myöhäissyntyisempiä kuin lapsikaste. Tämä Jumalan ihmeteko osoittaa, että lapsikasteen täytyy olla oikea....Sinä ehkä sanot: Tämä ei vielä todista, että lapsikaste on varma, sillä eihän yksikään raamatunlause puhu siitä. Minä vastaan: Tuo on kyllä totta. Ei ole olemassa tarpeeksi päteviä raamatunlauseita, joiden nojalla sinä voisit osoittaa lasten kastamisen alkaneen ensimmäisten kristittyjen keskuudessa apostolien jälkeen. Mutta siihen on kyllin pätevät perustelut, ettei meidän aikanamme kukaan voi torjua eikä hylätä lapsikastetta, onhan sillä niin pitkä perinne. Jumala ei näet ainoastaan siedä lapsikastetta, vaan on alusta alkaen pitänyt huolta niin, ettei se ole koskaan tuhoutunut", (Martti Luther Kaste ja Usko, sivu 115. Suom. Eero Huovinen).

Heppoiset olivat Lutherin perustelut lapsikasteopille. Onhan niitä edelleen muitakin vääriä oppeja ja käsityksiä, jotka ovat säilyneet jopa vuosituhansia. Yhtä hataralla pohjalla ovat muutkin lapsikasteopin tueksi hankitut perusteet.

Lutherin oppi lapsikasteesta perustui katolisen kirkon oppiin. Luther on itse sanonut; (Galatalaiskirjeen selitys, sivu 100) hän on todennut; ettei hän ole saanut lapsikastetta kuten vanhurskauttamisoppia Jumalalta, vaan paavilta.

Lutherille lapsikasteoppi oli vaikea kysymys, hän taisteli tämän asian kanssa paljon. Välillä hän hyökkäsi katolista kirkkoa vastaan tämän opin vuoksi, koska hän ei halunnut uskoa periaatteessa siihen, mutta ei voinut luopuakaan siitä.

Lopulta hän päätyi siihen, mitä katolinen kirkko opetti kasteesta, selittäen kuitenkin sen sisältöä vähän toisin."

http://www.pomarkku.fi/helluntaiseurakunta/leo_opillisia3.html

"Mitä luterilainen kirkko opettaa kasteesta?

Lyhennettyjä katkelmia kirkon julkaisuista:

Katekismus, sivu 86. Kasteessa " annetaan kaikki anteeksi ja puetaan Kristuksen puhtauteen. Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin".

Sivu 88. "Kerran saatu kaste kantaa läpi koko elämän". "Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta". "Kaste antaa meille rohkeuden sekä elää että kuolla".

Jokamiehen uskonoppi, sivu 64. "Kastehan portti Jumalan valtakuntaan".

Aikuiskatekismus, sivut 28, 29. "Kaste on elämämme tärkein tapahtuma". "Missään muussa elämäni vaiheessa Jumalan pelastava armo ei tule näin sataprosenttisesti ilmi kuin pyhän kasteen sakramentissa".

Olet kastettu, sivu 15. "Raamattu on täynnä kastevettä".

Sydämen puhetta, sivu 173. " kaste on pelastuksen perusta ja hengellisen elämän lähtökohta".

Antakaa lasten tulla, sivu 91. "Kristityn koko elämä on kasteen armossa olemista, jatkuvaa paluuta kasteeseen, kunnes kerran kirkkaudessa ". Sivu 101. "Kaikki Jumalan lahjat omistettiin meille kasteessa".

http://www.pomarkku.fi/helluntaiseurakunta/leo_opillisia4.html

"Lapsikaste ei ole ollut käytössä varhaisina aikoina

Lapsikasteen puoltajat väittävät, että kirkkoisä Origenes 185-254 on sanonut että lapsikaste olisi ollut käytössä jo 250 luvulla ja että kirkolla on ollut tapana kastaa lapsia. Tämä on väite on peräisin Hieronymuksen ja Rufinuksen tekemästä väärästä latinankielisestä käännöksestä. He ovat itse tunnustaneet tehneensä lisäyksiä Origeneen lausuntoihin. Tällainen väite puuttuu Origeneksen alkukielisestä tekstistä kokonaan.

300 -luvulla pyhien toimitusten käsitettiin vastaavan pakanallisia mysteerejä. Niiden mystillis-maaginen sisällys kävi ilmi jo kysymyksessä kasteesta, mihin maagisesti selitettyjä seremonioita lisättiin kasteopetuksen pääsemisen yhteyteen, että itse kasteeseen, missä ne saivat korvata uudeksisyntymisen. "

---Lainaus päättyy---

P. Haipolan Loppusanat

Niin, tunnustan sen, ettei kastajista ole kovin paljon tietoa tunnetussa kirkkohistoriassa. Koko apostolinen tapa kastaa vain uskovaisia upottamalla heidät vedessä Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen on ollut pitkälti kadoksissa 1500-luvulle asti. Jotta kasteen tavasta ja sisällöstä löytyisi totuus, täytyy meidän etsiä se yksin apostolien opetuksesta eikä heitä seuranneiden kirjoituksista, mitä on mahdollisesti väärennetty tai sitten he ovat olleet itsekin luopuneita.

Sivun alkuun

Seuraava teksti on lainattu kokonaisuudessaan artikkelista "Raamatullinen kaste", jonka on kirjoittanut Olli-Pekka Tuikkala. http://www.jeesusonherra.com/RaamatullinenKaste.pdf

---Lainaus alkaa---

46. Martti Lutherin perintö

Mutta mitä luterilaisen tunnustusliikkeen alkuunsaaja Martti Luther itse on sanonut kasteesta ja kasteessa tapahtuvasta uudeksisyntymisestä? Seuraavassa muutamia hänen näkemyksistään.

Uskovatko sylivauvat? Onko niiden kastaminen oikea kaste?

Luther: "Tällä kysymyksellä Perkele hämmentää koko maailman omia lahkolaisiaan apuna käyttäen. Sanomme tähän lyhyesti, että oppimattoman on syytä karistaa tämä kysymys mielestään ja jättää se oppineiden huoleksi." (Iso katekismus).

Eihän pienten lasten usko ainakaan millään tavalla ole nähtävissä?

Luther: "Silloinhan ei kukaan myöskään nukkuessaan olisi kristitty" (Zwickaun profeetoille, v. 1521).

Eiväthän pienet lapset kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; heillä ei siis myöskään voi olla omaa uskoa!? (Room. 10: 17)

Luther: "Suoralta kädeltä siis päätämme: kaste ei auta ketäkään eikä sitä ole annettava kenellekään, joka ei omasta puolestaan usko; ilman omakohtaista uskoa ei ole ketään kastetta..."

(mm. valdolaisista, jotka kastoivat pieniä lapsia, Luther sanoo... Heitä ei ollenkaan auta edes se puolustelu, että väittävät lapset kastettavan näiden tulevaa uskoa silmällä pitäen, silloin kun heidän järkensä alkaa toimia. Uskon täytyy nimittäin olla saapuvilla ennen kastetta tai ainakin kastettaessa, sillä muutoin lapsi ei pääse vapaaksi perkeleestä ja synneistä. Siinähän kastaja kysyy, uskooko lapsi, ja tähän vastataan hänen puolestaan myöntävästi; sitten kysytään, tahtooko se tulla kastetuksi, johon niinikään vastataan lapsen puolesta myöntävästi; kuitenkaan ei ketään lapsen puolesta kasteta, vaan se kastetaan itse. Siispä joko sen itsensä myös täytyy uskoa, tai kummit ehdottomasti valehtelevat sanoessaan sen puolesta: "Minä uskon". Sitten vielä kastaja kiittää siitä, että lapsi on nyt uudeksisyntynyt, että sen synnit ovat anteeksiannetut, että se on perkeleestä vapahdettu, ja tämän merkiksi hän pukee sen valkoiseen pukuun, näin kaikin puolin käsitellen sitä uutena, pyhänä Jumalan lapsena; kaikki tämä olisi ehdottomasti väärää, ellei käsillä olisi omakohtaista uskoa, ja olisi parempi, ettei koskaan kastettaisi yhden yhtäkään lasta, kuin että näin ilveillen tehtäisi pilaa Jumalan sanasta ja sakramentista, aivan kuin Jumala olisi epäjumala tai hölmö...

Niinpä siis tässä loppujen lopuksi väitämme: kastettaessa lapset itse uskovat ja heillä on omakohtainen usko, jonka Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen seurakunnan uskossa heidän puolestansa rukoilevat ja heitä esiin tuovat.

Vieraan uskon vaikutus on mielestämme seuraava: sen avulla ei kukaan voi tulla autuaaksi, mutta sen kautta, esirukoukseksi ja avuksi käsitettynä, kastettava voi Jumalalta saada omakohtaisen uskon, jonka kautta hän tulee autuaaksi…tosin lapset viedään kasteelle vieraalla uskolla ja toimenpiteellä, mutta kun he ovat tulleet sille ja kun pappi tai muu kastaja suorittaa heille toimituksen Kristuksen sijasta, hän siunaa heidät ja antaa heille uskon ja taivasten valtakunnan; sillä papin sana ja teko on itse Kristuksen sanaa ja tekoa." (Kirkkopostilla II).

Tällainen oli siis Lutherin mielipide, väitös ja oma päätös, vaikka hän viitaten Mark. 16:16:een sanoo, ettei kukaan tule toisen uskolla autuaaksi eikä kukaan toisen synnin tähden joudu kadotukseen.

"Näiden sanojen täytyy pysyä tosina, käyköön pakanain, juutalaisten, turkkilaisten ja pienten lasten ja kaiken muun miten hyvänsä", hän julisti (Pekka Lattu: Rajankäyntiä kastekysymyksestä 1966).

Teoksessaan "Kirkon Baabelin vankeudesta" hän kertoo:

"Uskovaisen kirkon rukous, jolle kaikki on mahdollista ja joka tuo lapsen kasteelle, sekä lapseen vuodatettu usko muuttaa, puhdistaa ja uudistaa pienokaisen... Tässä mielessä myönnän kernaasti, että uuden liiton sakramentit voivat antaa armoa ei ainoastaan niille, jotka eivät ensinkään vastusta, vaan sellaisillekin, jotka vastustavat uppiniskaisesti. Sillä mitä voivatkaan kirkon usko ja uskon rukous saada aikaan."

Kuitenkin vuonna 1518 hän kirjoitti:

"Joka uskoo, hänellä on; joka ei usko, häntä ei auta edes sakramenttikaan”, ja lisää: ”Tästä ajatuksesta olen pitävä kiinni kuolemaani asti, ja mieluummin kuin että sen peruuttaisin, kiellän kaiken muun." (PL = Pekka Lattu: Rajankäyntiä kastekysymyksestä 1966)

Teoksessaan "Oppi-isä Lutherin kolme ajankohtaista selitystä" Luther myös tietämättään silottaa tietä nykypäivän leipäpapeille:

"Jos siis jumalaton voi omata ja opettaa oikeata Jumalan sanaa, niin voi hän vielä paremmin kastaa ja jakaa sakramentin, koska on vaikeampi opettaa Jumalan sanaa, kuin kastaa."

Väistämättömän ongelman Room. 10: 17:ssä – jossa usko tulee kuulemisesta – Luther kiertää seuraavasti:

"Samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla." ("Uudestikastamisesta", M. Lutherin kirje kahdelle papille. Kaste ja usko.)

Kokonaan toinen asia on seuraavan Lutherin väittämän toteutuminen sylivauvan tapauksessa:

"Kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset." (Vähä katekismus).

Miten tämä yksinkertaisesti voisi olla mahdollista sylivauvan kohdalla? Luterilainen, kahden elementin autuudenoppi, lisäksi julistaa: "Jumalan lapsen syntymään tarvitaan välttämättä kaksi elementtiä: kaste ja opetus". Lapsen konfirmaatiossa vasta myöhemmin tutkitaan, uskooko lapsi todellisuudessa vai ei. Jollei, tälle annetaan ns. tuhlaajapojan/tytön paperit. Siitä eteenpäin tuhlaajan taival ja vaihtoehdot iankaikkisuusmielessä jäävät hämärän peittoon. Mutta täten uskovalle ja uskomattomalle löytyi kuitenkin yksi yhteinen tekijä – kaste – vaikka Pyhä Raamattu julistaakin aivan muuta:

"(2 Kor. 6:14-18.) Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani". Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias"."

Väinö Hotti kommentoi:

"Se, että Luther joutui turvautumaan usean uudeksisyntymisen oppiin kertoo siitä, että hän oli tässä kysymyksessä "hakusalla". Oman kodin perintönä hänellä oli magia (taikausko) sekä Rooman kirkon perinne, mm. armon vuodattaminen kasteessa automaattisesti. uudeksisyntymisen (kasteessa) piti tapahtua jo pelkästään sen takia, että kaikkien seurakuntien malli ja esikuva, alkuseurakunta, muodostui uskovista ihmisistä. Luterilainenkin kirkko tahtoi olla "uskovien yhteisö". Lapsen piti uudeksisyntyä kasteessa, mutta se ei saanut tapahtua Rooman mallin mukaan ex opere operato (suoritetun teon perusteella). Mistä apu? Lapsi laitettiin uskomaan ja tällöin vältettiin Rooman oppi automaatiosta. Tosin tämä poikii lukuisia muita ongelmia, joista sitten yritettiin selviytyä selittämällä.

Lutherillakin oli myös uskovien kaste. Lutherin ja Jeesuksen näkemyksissä lapsen uskosta on löydettävissä tietty periaatteellinen ero: Jeesus pitää tätä uskoa lapselle "myötäsyntyisenä", kun taas Luther katsoo, että lapsi on ennen kastetta sitä ilman ja saa sen kastettaessa kummien esirukouksen, papin välittäjätehtävän ja vuodatetun armon seurauksena." (VR11 = Valoa Ristiltä Marras-joulukuu 11-12 / 1997)

Lutherilla oli myös seurakuntanäky: "Oikeassa evankelisessa seurakuntajärjestyksessä… voitaisiin myös harjoittaa kastetta ja sakramenttia puoleensa vetävällä ja yksinkertaisemmalla tavalla, ja kaiken määrääjänä olisi sana ja rakkaus. Mutta minä en voi enkä tahdo vielä järjestää sellaista seurakuntaa. Sillä minulla ei ole vielä kansaa eikä henkilöitä sitä varten." (Lutherin kirjasta "Saksalainen messu ja jumalanpalvelusjärjestys", v. 1526).

Augsburgin tunnustuksenkin mukaan (7) seurakunta on "kaikkien uskovien yhteisö". Mutta toteuttavatko kirkon toiminta ja käytännöt Raamatun selkeitä ohjeita?

---Lainaus päättyy---

Sivun alkuun

47. Puhdas oppi uskon kautta vanhurskautumisesta

Luterilainen tai muu sakramentalistinen oppi pelastumisesta vesikasteen toimitushetkellä on kaikkea muuta kuin puhdas oppi uskon kautta vanhurskautumisesta ja pelastumisesta ilman lain tekoja. Se on tämän täydellinen vastakohta. Pelastuminen vesikasteessa tarkoittaa pelastumista ihmisen suorittaman teon ansiosta, sen johdosta. Siinä pannaan luottamus täysin ihmisen tekemään omaan tekoon tai toisen ihmisen hänelle tekemään tekoon.

Tämä viestini on suunnattu kaikille sakramentalisteille riippumatta siitä kastavatko he aikuisia, lapsia tai peräti sylivauvoja.

Opetatte ja uskotte, etteivät teot pelasta - eivät edes uskon teot - ja kaste on varmasti teko. Mikä teko se on: uskon teko vai lain teko? (Room 3:19-28; Tiit 3:5)

Paavali opetti, ettei Jumala pelasta meitä vanhurskaudessa tehtyjen uskon tekojen kautta ja lain tekoihin perustava on kirottu, ellei pysy kaikessa siinä, mitä lain kirjaan on kirjoitettu. (Tiit 3:5; Gal 3:10) Lain kirja on kymmenen käskyn ulkopuolinen säädöskokoelma, sillä kymmenen käskyä olivat liiton arkin sisäpuolella kivitauluissa. Nämä kirjakääröt olivat arkin vieressä ja niihin on juutalainen kansa sidottu, ellei ota vastaan Messiasta, Jeesusta.

Teidän on turha sanoa sitä aikuisena otettua kastetta Jumalan teoksi, koska kaikki meidän tekomme ovat Jumalan tekoja ja me vaellamme niissä. (Jes 27:12; Efe 2:10) Ne ovat silti myös ansiottomia uskon tekoja, jotka me itse teemme, sillä Jumala toimii kauttamme. (Luuk 17:7-11; Room 15:17-19)

"Pelasti hän meidät - ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen mukaan - vaan laupeutensa mukaan uudeksisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta." Tiit 3:5

Kääntynyt aikuinen pakana ottaa kasteen ja tekee teon omasta tahdostaan. Mikä teko tämä kasteen ottaminen on?

1) Lain teko, jolloin pakana on kirottu eikä voi pelastua.
2) Uskon teko, jonka Jumala vaikuttaa, mutta sen kautta ei pelastuta, koska Jumala ei pelastanut meitä vanhurskaudessa tehtyjen tekojen mukaan.

Voitte yrittää vielä kieroilla siten, että sanotte sitä kasteen ottamista toisen ihmisen tekemäksi teoksi, minkä Jumala vaikuttaa. Tämä ei teitä auta, sillä sekin on vanhurskaudessa tehty teko eikä sen kautta voi pelastua. Ainoa tapa pelastua on uskoa Jeesuksen Kristuksen tekemään vanhurskauden tekoon meidän hyväksemme. (Room 5:12-21; 1Kor 15:1-11) Uskotko siihen, mitä Jeesus on meidän hyväksemme tehnyt, eli kuollut ristillä ja noussut ylös kolmantena päivänä ennustuksensa mukaan? Jos uskot, niin sinut on lupa kastaa, ei muuten.

Kun Filippus julisti evankeliumia hoviherralle Etiopan maasta, niin tämä kysyi, mikä estää kastamasta minua? Niin Filippus vastasi ja sanoi: "Jos sinä uskot koko sydämestäsi, niin on lupa." (Apt 8:37a.) Filippus käytti tässä sanaa "eksestin", mikä tarkoittaa "on lupa" tai "on laillista". Sanaa käytetään sellaisessa yhteydessä, missä puhutaan siitä, onko Mooseksen lain mukaan lupa tehdä sitä sun tätä. Onko lupa hyljätä vaimo mistä syystä tahansa ja naida toinen, jne.? (Matt 19:3)

Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." (Apt 8:37b.)

Tämä jae puuttuu joistakin käsikirjoituksista, mutta sitä siteeraavat kirkkoisä Irenaeus (eli vuosina 130 – 202) ja Cyprianus (eli noin vuosina 200 - 258.). Jae on kuulunut alkutekstiin ja siinä vastataan Filippuksen esittämään kysymykseen, mikä on kertomuksen kannalta luontevaa. Hoviherra oli lupa kastaa ja se oli laillista, koska hän oli tunnustanut uskonsa ääneen. "Joka uskoo sydämessään Jeesuksen vanhurskauden tekoon ja nousemiseen ylös kuolleista, tulee vanhurskaaksi uskon perusteella, ja joka suullaan tunnustaa, se pelastuu." (vrt. Room 10:8-10) Nämä pelastumisen ja uskonvanhurskauden ehdot olivat täyttyneet hoviherran elämässä ja hänet oli lupa kastaa.

Näin Raamatussa todistetaan, ettei uskosta osatonta ole lupa kastaa. Niinhän Lutherkin sanoi, ettei ketään tule kastaa, ellei tämä henkilökohtaisesti usko Jumalaan. Miten sitten saada hyväksyntä vauvojen kasteelle, mitä paavi harjoitti? Luther yritti luovia läpi tämän ongelman kehittämällä opin, että lapset uskovat. Oppi on silti ristiriitainen ja luterilaiset väheksyvät kasteopissaan uskon merkitystä kasteen hetkellä. Heille on tärkeintä se, että kastetaan, vaikka jumalattomia kastettaisiin, kuin se, että kastettava uskoo. Näin he tekevät tyhjäksi perinnäissäännöllään Jumalan sanan eivätkä ota kastetta, kun olisivat siihen kykenevät ja sopivassa ymmärryksen iässä. (Luuk 7:29-30; Matt 15:1-9; 3:1-11)

Kasteesta osattomuus ei automaattisesti ketään kadota, mutta väärä luottamuksen kohde tuhoaa perustuksen ja sielu joutuu vahinkoon, ellei ole luottanut yksin Jeesuksen tekemään vanhurskauden tekoon vaan on lisännyt siihen ihmisten vanhurskaudessa tekemiä tekoja tai kirottuja lain tekoja, joilla on pyritty ansaitsemaan pelastus omin voimin ja töin sekä toimin.

Puhdas uskonvanhurskausoppi ei opeta pelastumista vanhurskaudessa tehtyjen uskon tekojen tai kirottujen lain tekojen kautta vaan siinä turvataan yksin omaan Jeesuksen tekemään vanhurskauden tekoon meidän hyväksemme. Näin Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, jolla on usko Kristukseen. (Room 4:1-9) Tekoja ei vanhurskautumiseen pelastetuksi tulemisessa tarvita: tätä on uudeksisyntyminen puhtaasti Jumalan vaikuttaman uskon kautta. Sitä seuraavat sitten ansiottomat uskon teot, jotka Jumala tekee meissä täydelliseksi kirkastaen näin Kristuksen ja Isän nimen eli Jeesuksen nimen, sillä ei muuta nimeä ole meille annettu, missä meidän pitää pelastuman. (Joh 15:1-8; 5:43; APt 4:12; Fil 2:9-11; 2Tess 1:11-12)

Sivun alkuun

48. Miksi he pitävät kiinni väärästä opista?

Sakramentalistit eivät voi hyväksyä raamatullista totuutta pelastuksen tiestä, koska heidän turvansa on väärässä kohteessa – ihmisten teossa – tai sitten siihen on jokin muu syy. Kirkko ei voi esimerkiksi luopua vauvakasteesta, koska se seisoo sen varassa. Jos kasteesta luovutaan, niin rahan tulo loppuu ja kirkko kaatuu. Papit eivät uskalla tunnustaa erehdystään, koska ylpeys ei salli sitä tehdä tai he pelkäävät vainoa, pilkkaa ja ansiotulojen loppumista. Väärän kasteopin hylkääminen saattaa johtaa perheestä, suvusta ja yhteisöstä erottamiseen tai vähintään vainoon ja halveksuntaan näiden taholta.

Jotkut ovat niin syvällä kirkon lumoissa, että pitävät itseään pelastuneena vain jos ovat kirkon jäseniä. Tästä syystä ei uskalleta nousta kapinaan kirkon oppeja vastaan, ettei vain jouduttaisi kokonaan eroon Jumalasta. Tällainen luulo on tietysti väärää luottamusta ja siitä pitäisi jokaisen kristityn päästä eroon. Emme saa panna turvaamme johonkin ihmisten yhteisöön tai jäsenkirjaan kirkon rekisterissä. Luottamus ja turva tulee olla aina suoraan Jumalassa ja hänen Pojassaan sekä Jumalan sanan oikeissa lupauksissa. Pelastuksemme ei ole kiinni mistään muusta kuin siitä, tunnustaako Jeesus meidät Isän edessä ominaan vai ei ja onko nimemme kirjoitettuna taivaassa Karitsan elämän kirjaan vai ei. (Ilm 13:5; Matt 11:27; Luuk 10:20)

Pahin syy väärässä opissa pysymiseen on tietysti väärä luottamuksen kohde ja jumalattomuus: se, ettei sakramentalisti ole syntynyt uudesti ylhäältä. Usko sakramenttiin saattaa itse asiassa estää häntä kääntymästä ja panemasta luottamusta yksin uskon varaan: sen varaan, mitä Jeesus on tehnyt meidän hyväksemme. Jos joku sakramentalisti sen kuitenkin "tekee", saa hän kokea ihanan uudeksisyntymisen ja vapautuksen ahdistavasta kirkon ilmapiiristä sekä riivaajien opista.

Sivun alkuun

49. Miksi kastatte, jos kaste ei pelasta eikä siinä saa syntejä anteeksi?

Lyhyt vastaus

Mitä pahaa on Jumalan käskyn tottelemisessa?

Pitkä vastaus

Miksi yleensä totella Jumalaa missään asiassa? Totteletko Jumalaa siksi, että ansaitset pelastuksen vanhurskaudessa tekemiesi tekojen ansiosta? (Tiit 3:5) Jos tottelet ansiomielessä, niin olet vielä lain alla eikä armo kasvata sinua Jumalan tahdon tekemiseen. (Tiit 2:11-14) Laki saa sinussa aikaan vihaa ja koet käskyjen pitämisen raskaana, ahdistavana kuormana. (Room 4:15; Matt 11:28-30; 1Joh 5:3) Sinä tottelet Jumalaa, koska on pakko ja pelkäät joutuvasi kadotukseen, ellet noudata orjallisesti hänen käskyjään. Et ole lapsi vaan palkollinen, orja: et ole vapaa. (Joh 8:24-36; Luuk 15:11-32; 1Joh 3:1; 5:1-3)

Jumalan lapsi tottelee Isää ja tekee hänen tahtonsa, koska Jumala vaikuttaa hänessä mielihalun kaiken hyvän tekemiseen ja tekee täydelliseksi uskomme teot. (2Tess 1:11-12; Fil 2:12-13; 2Kor 3:1-6; Hebr 13:20-21) Jumalan käskyt eivät ole raskaat, kun mielihalu on tehdä hyvää ja karttaa pahaa. (1Joh 5:3) Jumalan tahdon toteuttaminen on sovelias ies ja kevyt kuorma, jota Jeesus on kutsunut meidät vetämään ja kantamaan. (Matt 11:28-30) Kun mielihalumme on Jumalan tahdon tekeminen kaikissa asioissa, ei meidän tarvitse kapinoida häntä vastaan. Tunnustamme auliisti, että Jumalan käskyt ovat hyvät: laki pyhä, vanhurskas ja hyvä. (Room 7:12) Lain noudattamisesta on suuri palkka, mutta kirous kohtaa jokaista, joka rikkoo tahallaan lakia vastaan. (Psa 19:12; Snl 3:33; 28:1-5; Hebr 10:25-31; 5Moos 28.) En tarkoita tällä sitä, ettei uskova koskaan lankea, mutta vaikka lankeaisimme, on mielihalumme nousta ylös ja vaeltaa vanhurskaudessa. (Mka 7:8; 1Piet 3:13; 2:1ss; 4:1ss.; Hebr 13:18; 1Joh 5:15-17; Jaak 5:14-20; Gal 2:11-14)

Me emme väitä, ettei kaste pelasta: kaste on yhtenä uskon tekona osa pelastusta, mutta ei ole koko pelastus ja koko pyhitys. Kukaan ei pelastu sen ansiosta, että kastattaa itsensä, mutta joku voi menettää pelastuksen sen johdosta, että kieltäytyy ottamasta kastetta ja on tahallaan tottelematon tultuaan sitä ennen tuntemaan totuuden kasteesta. (Hebr 3:12-4:13) Tahallinen synti ja tottelemattomuus ovat taikuuden syntiä sekä kadottavat sielun. (Hebr 10:25-31; 1Sam 15:22-23) Ei ole siis ihan sama, miten Jumalan käskyihin suhtaudutaan. Jos joku hylkää käskyt ja Jumalan sanan, on Jumala hylkäävä hänet. (Joh 14:20-24; 2Aik 24:20)

Nouset ehkä vastustamaan tätä opetusta ja sanot, että "silloinhan on parempi, ettei Jumalan tahtoa opeteta, jos kerran tietoisuus sen rikkomisesta johtaa kadotukseen!" Onko sinusta sitten parempi se, ettei Jumalan tahtoa opeteta ja ihmiset saavat elää sokeina ilman Jumalan sanan valoa, vailla onnellisen elämän ohjeita? Eikö Jumalan sanaa opeteta juuri sen vuoksi, että ihmiset voisivat sen perusteella oppia erottamaan hyvän pahasta ja voisivat valita hyvän? Mikä saa sinut luulemaan, että ihmisen pitää jäädä elämään tottelemattomana synnissä, kun Jumalan tahto hänelle jostakin asiasta paljastetaan? Kun totuus vesikasteesta paljastuu, on sen suhteen helppoa tehdä parannus eli korjata elämä kuuliaisuutta kohden. Ota kaste yhden ainoan kerran elämässäsi, kun uskot Herraan Jeesukseen, niin sinun ei tarvitse uusia sitä koskaan! Asia on hoidettu kerralla kuntoon eikä sen vuoksi tarvitse itseään enää koskaan vaivata. Olet tehnyt Jumalan tahdon kertaheitolla vähän samaan tapaan kuin jos menisit naimisiin. Avioliittoon vihitään ihminen vain kertaalleen eikä joka toinen päivä.

Kaste on yksi ja pysyy kasteena, vaikka joku sen jälkeen luopuisi. (Efe 4:5) Kastetta ei saa kuitenkaan suorittaa kenellekään, joka ei ensin usko omakohtaisesti evankeliumin sanomaan. Alussa oli henkilökohtainen usko ja mielenmuutos kasteen ehtona. Vain ne kastettiin, jotka muuttivat mielensä ja uskoivat Jumalan sanaan, ottivat sanan vastaan. Tämä koski myös lapsia (paidion), jotka muuttivat mielensä ja ottivat sanan vastaan. (Apt 2:38-41) Muita ei ollut lupa kastaa kuin sellaisia, joista nähtiin, että he uskoivat. (Apt 8:35-40; 10:43-48.)

Koska vauvasta et voi uskoa havaita, ei vauvoja ole lupa kastaa. Jos kastamme vilpillisen ja jumalattoman aikuisen, ei se kaste häntä hyödytä. (Apt 8:18-23) Kaste tulee suorittaa vain uskovaisille, ei muille. Riittämätön kaste ei ole se kaste, jolla Jeesus käski opetuslapsiksi tehtyjä kastaa. (Apt 18:24-19:5; Matt 28:19; Mar 16:15-16; Joh 3:22-4:1; Apt 2:38; 10:48; 19:5) Jos joku on kastettu virheellisesti vauvana, on hänet lupa kastaa aikuisena tai varttuneena lapsena ensimmäisen kerran, kun hän uskoo. Se ei ole kasteen uusimista vaan ensimmäisen kristillisen kasteen ottamista.

Oletko miettinyt koskaan sitä, että jos joku elää tahallaan tottelemattomana ja synnissä, niin hänellä on jatkuvasti huono omatunto? (Tiit 1:15-16) Niillä on hyvä omatunto, jotka eivät riko tahallaan Jumalan käskyjä vastaan vaan noudattavat kaikessa Jumalan tahtoa Paavalin, muiden apostolien ja Jeesuksen opetusten mukaan. (Apt 24:14-16; 1Piet 3:9-17; Hebr 13:17-18; Matt 7:21-29; 12:50; Joh 3:36; 14:20-24; Apt 5:29-32; Room 6:15-17; 16:19,26; 1Kor 7:19; 2Kor 1:12; 4:1-2; 6:1-7:1; 10:5-6; Efe 4:17-5:21; 1Tess 2:9-12; Kol 4:12; Hebr 3:12-4:13) Omatunto puhdistuu ensin Kristuksen verellä, mutta pysyy jatkuvasti puhtaana, jos noudatamme Jumalan sanan ohjeita emmekä riko tahallaan Jumalan tahtoa vastaan. (Hebr 9:14) "Meillä on hyvä omatunto, koska tahdomme vaeltaa kaikessa hyvin." (Hebr 13:18; vrt. Apt 24:14-16; 1Piet 3:16)

Luterilaiset saavat Jumalan tahdon tekemisen ja tottelemisen kuulostamaan siltä, että se olisi halpa-arvoista Jumalan silmissä. Jumala rohkenee olla tästä asiasta eri mieltä, sillä vain ne pelastuvat, jotka tekevät taivaallisen Isän tahdon. (Matt 7:21-29; 1Joh 2:15-17; 4:1-8.) Tähän kuuluu rakkaus toisiamme ja kaikkia ihmisiä kohtaan sekä usko Jumalan Poikaan. (1Joh 3:19-24) Usko näkyy sitten kaikkinaisena kuuliaisuutena lipsahduksia ja lankeemuksia lukuun ottamatta, mistä on lupa ja mahdollisuus nousta ylös vanhurskaaseen elämään. (Room 6:17; 16:19; Mka 7:8; Jes 46:4) Uusi luomus ei ryve synnissä vaan vaeltaa Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa. (2Kor 1:12; 1Joh 3:8-10; 1Piet 1:13-16; Room 5:20-6:23; 8:4-8; Gal 5:13-26) On ehdottomasti oikein ja parempaa totella Jumalaa kuin elää tahallaan tottelemattomana niin kuin jumalattomat tekevät. (Efe 2:1-10; 5:1-21)

Me kastamme ja uskovaiset ottavat kasteen, koska haluamme säilyttää hyvän omantunnon Jumalan edessä ja tunnustaa julkisesti uskomme Jeesukseen. Alussa kaste oli ulkoinen merkki siitä, että joku oli tullut kristityksi, lähtenyt seuraamaan Jeesusta. Nykyään kaste ei toimi merkkinä maailmalle, koska kaikki jumalattomat ja heidän lapsensa kastetaan kirkkojen toimesta.

Paholainen on hämännyt maailman luulemaan, että se on pelastunut ja kuuluu Jumalan seurakuntaan, koska heidät on mukamas kastettu. Todellisuudessa seurakunta ja maailma ovat toisiaan vastaan. (1Joh 2:15-17; Matt 13:24-43) Luterilaiset opettavat virheellistä oppia, jonka mukaan kirkko on sama kuin maailma eikä sen sisällä saa erotella ketään pois kirkosta. Jumala tekee sitten erotuksen ihmisten välillä viimeisellä tuomiolla tai Kristuksen tulemuksessa. (Matt 25:31-46) Jeesus selitti vertaustaan pellosta, vehnästä ja lusteesta opetuslapsille. Hän sanoi, että pelto on maailma. (Matt 13:38.) Vaikka jokaisessa yhteisössä on joukossa jumalattomia, kun jäseniä on tarpeeksi monta, ei se anna lupaa pitää jumalattomia tahallaan pyhien yhteydessä ja tuudittaa heitä väärään rauhaan, ikään kuin he eivät olisikaan matkalla kadotukseen.

Seurakuntakuria on lupa harjoittaa muidenkin kuin vain pappien elämässä. Tottelemattomat tulee erottaa varoitukseksi muille, rakkauden osoittamiseksi heitä itseään kohtaan ja seurakuntalaisten suojelemiseksi rikollisia vastaan. Mitä siitä tulee, jos veli varastaa toisten lompakot ja asunnot seurakunnan kokouksen aikana tai viettelee meidän vaimomme haureuteen kanssansa? Seurakunnassa ei pidä suvaita perverssejä pedofiilejä eikä muitakaan synnin tekijöitä, jos nämä ovat vaaraksi muille eivätkä muutu mieleltään. Myös harhaoppiset on lupa erottaa pyhien yhteydestä. (Matt 18:15-18; 1Kor 5:1-13; Room 16:17-20; 1Kor 5:1-6:21; 2Kor 6:14-7:1; 1Tess 5:14; 2Tess 3:6-15; 1Tim 1:18-20; 5:17-25; 2Tim 2:15-18; 4:12; Tiit 3:9-11)

Luterilaisessa kirkossa on ateisteja ja zen-buddhalaisia sulassa sovussa kristikansan kanssa. Evolutionistit jyräävät kirkon sisällä ja raivaavat sijaa ateismin voittomarssille maallikkojen keskuudessa. Kurinpitoa harjoitetaan vain pappeja koskien ja millaisissa asioissa? Jos joku pappi ottaa kasteen uskovaisena tai julistaa oikein mielenmuutosta ja syntien kuten homouden hylkäämistä pelastumisen ehtona, hänet erotetaan kirkosta! Jos joku julkaisee opetuksia ja kirjoja, joiden mukaan kaikki ihmiset pelastuvat, hänen annetaan toimia virassaan.

Piispat ovat ensimmäisenä rakentamassa ekumeniaa muslimien ja katolisten ynnä muiden uskontojen kanssa. He ovat puolustamassa homojen oikeutta avioliittoon ja siunaavat homopareja avioliittoon. He kannattavat homojen adotpio-oikeutta ja suvaitsevat kaikenlaista syntiä. Usko Herraan Jeesukseen ei olekaan enää ainoa tie Jumalan tykö vaan "jokainen tulee autuaaksi omalla uskollaan".

Kirkon työntekijöille on ihan sama, mihin ja keneen joku uskoo. Tärkeintä on vain se, ettei synnin unta nukkuvia saa häiritä parannussaarnoilla ja raha virtaa kirkon kassaan. Synnistä nuhtelua pidetään vääränä tuomitsemisena ja suvaitsemattomuutena. Synnistä ei haluta enää täydellistä synninpäästöä vaan synnille vaaditaan hyväksyntää ja Jumalan siunausta synnin harjoittajien päälle. Raamatussa synnin harjoittajat mainitaan Jumalan kirouksen alaisina eikä Jumala heitä siunaa tai varjele heidän sieluaan pelastukseen. (Snl 3:33; 5Moos 28; Gal 1:6-12)

Kirkon sisällä toimivat herätysliikkeet ovat tyytyväisiä, kun heitä ei vainota julkisesti maailman taholta: ovathan he itsekin osa maailmaa. Maallikot ovat mielissään, kun heidän ei tarvitse kustantaa herätysliikkeen kaikkea toimintaa omasta kukkarostaan. Rikas kirkko maksaa viulut ja he saavat jatkaa herkuttelua petoksissaan, kaksimielisinä Jumalan palvelijoina. Tätäkö Jumala ei jättäisi rankaisematta?! Katso: tuomion on aika alkaa Jumalan huoneesta! Kuinka käy jumalattoman ja syntisen, jos vanhurskas vaivoin pelastuu? (1Piet 4:13-19) Kuinka moni kirkon jäsen huomaakaan itsensä ulosheitetyksi Karitsan häistä, kun hänellä on ollut väärät vaatteet yllään. (Matt 22:11-14) Oikeat vaatteet ovat Kristuksen verellä valkaistut vanhurskauden vaatteet eikä niitä saada vauvakasteessa vaan uskon kautta Herraan Jeesukseen ja evankeliumin sanaan. (Ilm 19:7-8; Apt 20:28.) Evankeliumiin kuuluu osana lupaus vanhurskaasta vaelluksesta, jonka Jumala vaikuttaa sanan vastaanottajissa. (1Tim 1:5-11) Jos joku kuljettaa tulta eli syntiä pukunsa helmassa ja ajattelee seisovansa Ihmisen Pojan edessä tämän tulemuksessa, niin hän joutuu häpeällä karkoitettavaksi pois ja hänen pukunsa palaa kerralla jättäen jälkeen kadotetun raunioituneen sielun. (1Joh 2:28-29; Luuk 21:34-36; Snl 6:27)

"Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä." (Matt 21:43)

Jumalan sanassa ei opeteta sellaista, että seurakunnan tulisi olla hajallaan maailman seassa ja pitää jumalattomat seurakunnan jäseninä edes nimellisesti. Vaikka Jumalan seurakunta on käytännössä harvojen ja valittujen pyhien joukko, mikä on hajallaan eri uskonliikkeissä, tahtoisi Jumala silti koota laumansa yhteen, että voisimme rakentua yhteisestä uskosta ja vaeltaa puhtaasti myös jumalanpalveluksen aikana. Kokoukset alkavat muistuttaa liiaksi maailman sirkushuveja ja viihdettä, jotta Pyhä Henki lepäisi kokousväen yllä ja pelastaisi sieluja. Käännynnäisiä syntyy sankoin joukoin ja väärää voitelua jaetaan, mutta aitoa Pyhän Hengen vaikuttamaa herätystä, missä on keskeisenä osana kadotukseen matkalla olevan synnin tunto ja avun huudot Herran puoleen, ei ole näkyvissä. Tämä on väärien kristusten eli väärien voideltujen aikakausi, mistä Herra puhui ennen ristinkuolemaa. (Matt 24:3-14,23-31)

Ihmiset menevät yhä pitemmälle pahuudessa ja eksyvät eksyttäen muitakin kanssaan kadotukseen. Jos joku tulee omassa nimessään, hänet otetaan riemuhuudoin vastaan, mutta jos joku rohkenee saarnata Jumalan sanaa ja evankeliumia niin kuin se on kirjoitettu, pidetään häntä lihallisena, rakkaudettomana, tekopyhänä ja omavanhurskaana lain orjana. Ihmiset eivät tajua enää sitä, mikä on heille parhaaksi. Se on syntien paljastuminen, niiden katuminen, anteeksipyyntö ja hylkääminen Jumalan voimassa Jumalan antaman viisauden avulla. Tähän kategoriaan kuuluvat myös erilaiset harhaopit, mistä on tehtävä parannus, jotta seurakunnan hajaannus päättyisi. Yhteyttä ei voida rakentaa harhaoppisten kanssa. Vain harhaopeista luopuneet voivat osallistua Jumalan seurakunnan toimintaan vastuullisina työntekijöinä.

Kaste ei tuo pelastusta kenellekään yhtenä tehtynä uskon tekona tai yhtenä Jumalan tekemänä tekona meille. Meidän kaikki tekommehan ovat Jumalan tekemiä, kun niitä Raamatun kautta tarkataan: ne ovat Jumalan vaikutusta niissä, jotka uskovat. Me olemme itsekin Jumalan tekoa, koska olemme syntyneet uusiksi luomuksiksi ylhäältä, Jumalan Hengestä ja sanan kautta. (Efe 2:8-10; Jes 26:17; Apt 15:4; Room 15:17-19; 1Piet 1:23; Jaak 1:18; Joh 3:3-8; 2Kor 5:17; Gal 6:15; 1Tess 2:13) Jopa meidän uskomme on Jumalan tekoa ja vaikuttamaa eikä omaa uskoamme: se on vierasta Kristuksen uskoa, joka on annettu meille. (Joh 6:29; Apt 3:16; Kol 2:11-13; 2Piet 1:1; Jda 1:3; Fil 3:9)

Emme pelastu minkään yksittäisen Jumalan vaikuttaman teon ansiosta tai kautta, ellei uudeksi syntymistä lasketa sellaiseksi. Me siirryimme kuolemasta elämään, kun synnyimme uudeksi ylhäältä. (Efe 2:1-5; Kol 2:13; Joh 5:24) Tämä hetki oli pelastuksemme hetki, mutta olemme vasta toivossa pelastetut. (Room 8:23-27) Saavutamme lopullisen pelastuksen vasta ruumiin ylösnousemuksessa. Me odotamme sitä kärsivällisesti toivossa ja uskoen, että Jumala pitää meistä huolen. (Joh 6:37; 10:29; Hebr 13:6)

Me luotamme Jumalaan emmekä omiin tekoihimme, vaikka ne olisivat vanhurskaudessa tehtyjä Jumalan vaikuttamia tekoja eli Jumalan tekoja. Ihminen on silti se, kenen kautta Jumala nämä teot tekee. (Apt 14:27; 15:4) Niiden hedelmänä on iankaikkinen elämä, mutta emme nosta yhtään tekoa ylitse muiden, emme edes kastetta, ikään kuin se toisi meille pelastuksen sinetin. (Room 6:22-23) Pelastukseen riittää se, että Pyhä Henki asuu sydämissämme. (Room 8:9-16; Gal 4:6; Efe 1:13-14; 4:30; 2Kor 1:22; 5:5)

Jos joku ei ole tahallaan tottelematon ja jää vaille kastetta vedessä, pelastuu hän silti uskon kautta, koska Jumala on kastanut hänet Pyhässä Hengessä Kristuksen kuolemaan, Kristukseen ja Kristuksen ruumiin jäseneksi. (Room 6:3; 1Kor 12:13; Gal 3:27) Tämä on uudeksisyntymisen pesu ja Pyhän Hengen uudistus, Kristuksen ympärileikkaus ja lihan ruumiin poisriisuminen, kaste, joka pelastaa. (Tiit 3:5; Kol 2:11-13) Kaste Pyhässä Hengessä on eri asia kuin kaste Herran Jeesuksen nimeen luonnollisessa vedessä. Vesikaste kuvaa jäljestäpäin sitä, mikä on tapahtunut kastettavalle ennen kasteen ottamista. Hengessä kastaminen on jatkuvaa vaeltamista Pyhässä Hengessä, missä kiellämme joka päivä itsemme ja otamme ristimme seuraten Jeesusta. (Matt 16:24-28.) Kaste Hengessä on vanhan ihmisen pois panemista ja mielen uudistumista Kristuksen mielenlaatuun, jatkuvaa vaellusta uuden luomuksen eli Jumalan luoman uuden ihmisen mukaan Jumalan tahtoa noudattaen. (Kol 3:10-11; Efe 4:20-24; 1Piet 4:1-9)

Niin miksi kastamme? Onko sinusta väärin totella Jumalaa? Jokainen kasteelle aikova suostuu kastettavaksi eikä ketään kasteta vastoin hänen tahtoaan. Näet tämän selvästi, kun lähetyskentällä koti- tai ulkomailla tulee aikuinen uskoon, jota ei ole vauvana vedellä vihmottu. Miksi hän ei vastusta? Siksi, että hän uskoo. Mihin hän uskoo? Kristukseen ja hänen vanhurskauden tekoonsa. Tästä syystä on lupa kastaa uskovaisia, mutta ketään sellaista ei ole lupa kastaa, joka ei omakohtaisesti usko Herraan Jeesukseen. Sitähän myös Luther opetti.

50. Missä kohden Raamatussa sanotaan, että kaste on julkinen tunnustautuminen kristityksi tai uskon kuuliaisuutta eikä kaste syntien anteeksisaamiseksi ja pelastumisen tähden otettu?

Tätä ei sanota suoraan missään yhdessä jakeessa. Voit nähdä sen kuitenkin asiayhteydestä. Kristillistä kastetta edelsi Johanneksen kaste, joka oli "parannuksen kaste syntien anteeksisaamiseksi". (Mar 1:4) Mitä Johannes teki, kun hänen tykönsä tuli jumalattomia fariseuksia ja kirjanoppineita? Hän kieltäytyi kastamasta heitä ja kehotti heitä tekemään ensin parannuksen soveliaita tekoja ja tuottamaan hyvää hedelmää, ennen kuin tulevat kastattamaan itseään. (Matt 3:1-11) Näemme tästä sen, ettei kaste tehtynä tekona ketään auttanut vaan sitä tuli edeltää aito katumus ja syntien tunnustaminen, mikä mainitaan Matteuksen evankeliumissa. Ketään ei ole lupa kastaa, joka ei kadu aidosti ja usko Jumalan Poikaan sitä ennen. Katumus pitää kyetä aistimaan, sillä meillä on lupa sitoa tai päästää syntejä sen mukaan, mikä on ihmisen sydämen asenne Jumalaa kohtaan. Tämä voidaan havaita toisesta ihmisestä. (Luuk 17:1-5; Joh 20:23; Apt 8:18-23; 5:1-11; Matt 16:19; 18:15-18; 12:33-37; 7:14-29)

Kun Johannes kastoi, niin koko Juudea ja Jerusalemin seutu vaelsi hänen tykönsä. Kaste oli julkinen tapahtuma, missä jokainen kasteen ottanut leimautui Johanneksen opetuslapseksi ja seuraajaksi. Johanneksen opetuslasten toiminta levisi laajalle alueelle, ja hänen tai hänen opetuslastensa kastamia Jeesukseen uskovia henkilöitä tavattiin Efeson kaupungissa asti nykyisen Turkin alueella. (Matt 9:14; 11:2; pt 1:21-22; 18:24-19:5)

Samoin kuin Johanneksen opetuslapsiksi tiedettiin kaikki, jotka olivat kastetut hänen kasteeseensa, tunnettiin jokainen Jeesuksen seuraaja siitä, että heidät oli kastettu Jeesuksen tai hänen opetuslastensa toimesta. Jeesus ja opetuslapset alkoivat kastaa heti pian sen jälkeen, kun Jeesus oli saanut kasteen Johannekselta. (Joh 1:28-34; 3:22-4:1) Kun Pietari julisti helluntaina evankeliumia Kristuksesta, tiesi jokainen kuulija, että kaste merkitsi julkista tunnustautumista kristityksi. Sama merkitys kasteella oli vielä senkin jälkeen. Kasteelle ei ollut kuitenkaan hinkua luonnollisin syin, koska kristittyjä vainottiin ja jopa tapettiin. Kasteen ottaminen merkitsi aina kuoleman vaaraan joutumista.

Uskon puute oli este kasteen suorittamiselle. Tämä käy ilmi etiopialaisen hoviherran ja Korneliuksen sekä hänen ystäviensä kasteesta. (Apt 8:35-40; 10:43-48.) Kun he olivat tunnustaneet uskonsa tai se näkyi heistä kaikille läsnäoleville juutalaisille, oli heidät lupa kastaa: mikään ei estänyt kastamasta vedellä niitä, jotka uskoivat ja olivat saaneet Pyhän Hengen ennen kastetta.

Pietari painottaa pyhää vaellusta ja hyviä tekoja juuri ennen kuin puhuu kasteesta. (1Piet 3:9-17) Kristityn tuli olla aina valmis vastaamaan kyselijöille ja tunnustamaan sen toivon perustusta, mikä meissä on. Kun teemme hyvää ja todistamme Jeesuksesta, säilytämme hyvän omantunnon. Sen jälkeen Pietari kirjoittaa, ettei kaste ole lihan saastan eli synnin poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. (tai "hyvän omantunnon vastaus", 1Piet 3:21) Jos synnit saataisiin anteeksi vesikasteessa, niin Pietari ei olisi kirjoittanut tuollaista. Sehän on täysin vastoin sitä, että synnit saataisiin anteeksi vesikasteen toimitushetkellä.

Tässä paljastuu vesikasteen merkitys. Sen ottaminen on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta, koska teemme siinä Jumalan tahdon tottelemalla häntä. "Meillä on hyvä omatunto, koska tahdomme vaeltaa kaikessa hyvin." (Hebr 13:18; vrt. Apt 24:14-16) Hyvä omatunto tulee ensin Kristuksen veripesusta, kun saamme synnit anteeksi, mutta se tahraantuu, jos teemme syntiä. Jos teemme tahallaan syntiä ja olemme mieleltämme tottelemattomat niin kuin tämä maailma, joudumme kadotukseen, vaikka meidät olisi kastettu kuinka oikeaoppisesti tahansa. (Apt 8:18-23; Hebr 3:12-4:13; 6:1-8; 10:25-31; 12:1-17)

Sen lisäksi, että vesikasteen ottaminen on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta, on se julkinen tunnustautuminen Kristukselle kuuluvaksi. Kastetta ei ole tarkoitus salata ja peitellä vaan sen tulee olla julkisesti kaikkien tiedossa. Oman henkensä suojelemisen vuoksi ei ole tietenkään pakko kulkea kastepuku päällään ja kerskata sillä, että on ottanut kasteen, jos kastettuja pian taas vainotaan niin kuin ennen tehtiin. Tarkoitan tällä uskovina kastettuja, sillä vauvana vedellä vihmottuja ei tarvitse vainota: he ovat enemmistönä maailmassa ja jumalattomien joukossa.

Kun Paavali oli kääntymyksessä, kehotti Ananias häntä sanoen:

"Mitä viivyttelet?! Nouse, kastata itsesi ja anna pestä pois syntisi avuksi huutaen Herran nimeä!"

Ananiaskin odotti Paavalilta julkista tunnustautumista heti siinä yhteydessä, kun tämä kääntyi Jumalan tykö. Syntien anteeksianto tuli tämän jakeen perusteella Herran nimen avuksi huutamisen kautta, ei vesikasteessa. Tämä käännös on sanatarkka ja englantilaisten Raamatun kääntäjien käyttämä käännös.

Pietari piti muitakin saarnoja kuin sen ensimmäisen helluntaina, jonka pääpaino oli siinä, mitä Jeesukselle oli tehty ja miten Kristus oli noussut ylös kuolleista. (Apt 2:14-36) Tämän lisäksi Pietari kehotti kansaa monin eri sanoin, että he antaisivat pelastaa itsensä. (Apt 2:38-40) Niin ne, jotka ottivat sanat vastaan, kastettiin ja heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. (Apt 2:41) Sen jälkeen Pietari julisti Salomon pylväskäytävässä Jerusalemin pyhäkössä evankeliumia. Hän sanoi:

"Kääntykää ja muuttakaa mielenne, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois!". (Apt 3:19)

Jumala siunaisi juutalaisia, jos nämä kääntyisivät pois pahuudestaan ja ottaisivat vastaan Herran Jeesuksen Messiaanaan. (Apt 3:26) Pietari ei mainitse tässä eikä myöhemmässä saarnassaan vesikastetta syntien anteeksisaamisen ehtona. (Apt 10:34-43) Silti ihmisiä tuli uskoon ja sai syntinsä anteeksi ennen vesikasteen ottamista pelkän sanan kuulemisen kautta. He saivat Pyhän Hengen samoin kuin apostolit olivat saaneet sen ennen heitä: uskossa kuulemisen ja rukouksen kautta. (Apt 11:11-18; 15:7-11; 1:1-11; 2:1-11; 8:12-17; Gal 3:1-14) Apostolit eivät saaneet Pyhää Henkeä vesikasteessa eivätkä he sellaista kenellekään muulle luvanneet. He eivät myöskään opettaneet syntien anteeksisaamista vesikasteessa vaan mielenmuutoksen ja Herran nimen avuksihuutamisen sekä uskon kautta. Näin vesikasteelle ei jää muuta merkitystä kuin julkinen tunnustautuminen Kristuksen seuraajaksi ja Jumalan käskyn totteleminen. On paha asia, jos käskyä ei totella, joten kenelläkään ei ole eri oikeutta tai lupaa olla ottamatta kastetta.

Koska jokainen kasteelle tuleva on syntynyt uudeksi ylhäältä ennen kasteen ottamista ja saanut syntinsä anteeksi uskomalla sekä tulemalla mielenmuutokseen, jää kasteelle merkitykseksi pelkästään julkinen tunnustautuminen Jeesuksen seuraajaksi ja Jumalan käskyn totteleminen. Jumalan käskyjen tottelemisessa ei ole varmasti mitään pahaa, joten meidän on lupa kastaa uskovaisia Herran sanan mukaan. Muita ei ole lupa kastaa, joten jätämme vauvat armon sanan haltuun ja siunaamme heitä Kristuksen esimerkin mukaan panemalla kätemme heidän päällensä. (Matt 19:13-15; Mark 10:13-16; Luuk 18:15-18.)

Sivun alkuun

51. Olenko minä sinun mielestäsi pelastunut?

Esitän sinulle nyt kysymyksen omasta pelastumisestani: miten näet minun asemani Jumalan edessä tällä hetkellä?

Minut on vauvana vedellä vihmottu. En ole koskaan uskonut luterilaisen kasteen olevan Raamatussa ilmoitettu ja opetettu vesikaste. Elin jumalattomana noin 30-vuotiaaksi asti. Tulin uskoon, synnyin uudesti ylhäältä, sain rauhan Jumalan kanssa, sain synnit anteeksi, täytyin Pyhällä Hengellä ja otin parin kuukauden kuluttua näistä tapahtumista kasteen vedessä. Minut upotettiin uskovaisena vedessä ja kastajan kastesanat olivat:

"Minä kastan sinut Jeesukseen Kristukseen, nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen".

Otin kasteen, koska minulle oli selvää, ettei luterilaisten kaste ole Raamatun ilmoittama kaste. Olen tutkinut kastetta noin 12 vuotta sen jälkeen enkä ole koskaan muuttanut kantaani kasteen suhteen vaan nykyinen kantani on vain entisestään vahvistunut. Joskus vuosituhannen vaihteessa Pyhä Henki puhui minulle profetian sanoja, tiedon ja viisauden sanoja. Sain silloin ensimmäistä kertaa ymmärtää, mitä on kaste Pyhässä Hengessä eli uudeksisyntyminen Raamatun opettamalla tavalla, kun siitä tapahtumasta käytetään nimitystä "kaste" tai "kastaa". (Room 6:3; 1Kor 12:13; Kol 2:11-13; Gal 3:27; vrt. Tiit 3:5; Room 2:28-29) Tätä ennen en ollut kiinnittänyt huomiota yllä mainittuihin Raamatun kohtiin kasteen yhteydessä. Asia selvisi minulle taivaallisen opettajan toimesta yksin ollessani. Vasta vuosia tämän jälkeen löysin eräältä keskustelufoorumilta samalla tavalla ajattelevia ihmisiä sekä myös netistä joitakin tätä tukevia kirjoituksia. Minä en ole saanut kasteoppiani ihmisiltä vaan Jumalalta, suoraan häneltä. Saman ymmärryksen ovat saaneet monet muutkin, jotka pitävät kastetta Pyhässä Hengessä selityksenä mainituille jakeille ja tämä kaste tapahtuu uudeksisyntymisessä ennen vesikasteen ottamista.

Minä pidän luterilaisten kasteoppia ja oppia sanasta sekä sakramenteista Jumalan tahdon vastaisena eksytyksenä. (Lue tähän väliin tai kohta tämän vastauksen lukemisen jälkeen puhutteleva ja lyhyt Petri Paavolan kirjoittama "Kalastajakylän tarina". http://www.kotipetripaavola.com/Kalastajakylan_tarina.html Siinä tulee hyvin ilmi se, miten nykyinen sekasotku kasteopissa ja käytännön elämässä on saanut alkunsa.) Uskon silti, että Jeesus on kuollut minun puolestani ja Jumala on herättänyt hänet ylös kirjoitusten mukaan. Uskon siis kaiken, mitä on kirjoitettu Vanhassa ja Uudessa testamentissa koskien Messiasta Jeesusta ja hänen kauttaan tapahtuvaa pelastuksen toimittamista maan päällä. Syntien sovituksesta tullaan osalliseksi uskon kautta, kun uskomme Kristuksen vereen ja ristin sanaan, Jumalan Pojan Jeesuksen ruumiin ja veren uhriin syntiemme sovitukseksi, ja Herran Kristuksen ylösnousemukseen kuolleista.

Vanhurskaaksi voi tulla vain Jumalan vaikuttaman uskon perusteella, ei tekojen kautta, ei edes vanhurskaudessa tehtyjen uskon tekojen kautta. (Tiit 3:5.) Ikuinen elämä saadaan Jumalan lahjana yksin armosta uskon kautta Jumalan Poikaan. Kaste ei välitä salatulla tavalla Jumalan armoa ja syntien anteeksiantoa niin kuin luullaan. Jos kastat jumalattoman, niin tämä ei muutu, vaikka uskoisi, että hän saa kaikki ne lupaukset, mitä kasteen väitetään hänelle välittävän: syntien anteeksiannon, seurakuntaan liitetyksi tulemisen, Pyhän Hengen lahjan ja pelastuksen. Jos joku ei usko Jumalan sanaan ja Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin hänen mielensä ja sydämensä asenne ei muutu vesikasteessa. Ihminen ei synny uudesti ylhäältä vesikasteessa. On siis ensiarvoisen tärkeää, että sielu uskoo evankeliumin sanomaan eikä kasteen välittämään armoon. Usko pelastaa vain siinä tapauksessa, että uskon kohde on oikea: Jeesus Kristus ja hänen kauttaan Isä Jumala sekä Jumalan sana.

Lutherin sanojen mukaan minä olen perkeleestä, koska en usko sakramentteihin ja pidän luterilaista kasteoppia vääränä: se perustuu virheelliseen Raamatun tulkintaan, Raamatun ulkopuolisiin lähteisiin ja paavin oppiin. Luther sanoikin, ettei hän saanut kastetta Jumalalta vaan paavilta. (Galatalaiskirjeen selitys, s. 100.)

Miten sinä näet minun asemani tämän kertomani perusteella Jumalan edessä? Sinun ei tarvitse ottaa kantaa siihen, mitä sydämessäni on, koska Jumala tuntee ja tietää sen, mutta ihmisenä sinä et näe sydämeeni asti. Voit ottaa silti kantaa kirjoitusteni asiasisältöön ja perustella kantasi niiden kautta, voiko minun tavallani uskova ihminen olla pelastunut vai ei?

Eksyminen on tietysti mahdollista jokaisella ihmisellä. Mitä jos jään tähän "eksymykseeni" aina kuolemaan asti enkä koskaan hyväksy "sana ja sakramentti" -oppia raamatullisena tai Lutherin kasteoppia Jumalan tahtona? Pelastunko silti?

Oletko sinä minun mielestäni pelastunut?

Vastaan omalta kohdaltani sinun hengellistä tilaa koskeviin kysymyksiin, jos olet vauvakasteen kannattaja ja sakramentalisti.

Minun mielestäni sinä voit olla aito kristitty ja uudeksisyntynyt Jumalan lapsi. Olet syntynyt uudesti ilman suurta kääntymisen kokemusta ja ahaa-elämystä sekä uskonut ikäsi vauvojen kasteen opin oikeutukseen. Tarkoitan sitä ikää, minkä olet ollut uskovaisena. Jos olet ollut välillä maailmassa, niin olet palannut sitten oppikäsityksesi mukaan "kasteen armoon", mitä me sanomme uudeksisyntymiseksi.

Jos jatkat vilpittömästi opissa erehtyneenä ja eksyneenä, niin saavutat ikuisen elämän Jumalan luona, vaikka sinua ei koskaan kasteta. Jumala ei tuomitse tahattomista synneistä tai erehdyksistä ketään helvettiin. Tarvitaan ymmärrys, jotta synti muodostuu tuomioksi. Olen kirjoittanut tästä aiemmin artikkelissani kohdassa 37. Vauvat syntyvät hengessä elävinä.

On tietysti mahdollista, ettet ole syntynyt koskaan uudesti ylhäältä ja kiivailet sen vuoksi kasteopin puolesta. Tätä en voi kuitenkaan tietää, kun en tunne sinua ja vaikka tuntisin sinut, niin voisin silti erehtyä arvioissani. Tärkeintä on se, että minä en pidä vesikasteen ottamista välttämättömänä, jotta voisit pelastua.

Nyt on aika kysyä tätä asiaa uus-sakramentalisteilta. Heidän joukossaan nimimerkki JEV tunnusti aikoinaan sen, että kaltaisesi luterilaiset voivat pelastua, vaikka eivät ota kastetta eksymyksensä vuoksi. Hän opettaa siis uskovien kastetta pelastavana tekona, mistä aiemmin mainitsin, mutta ei ole ehdoton opissaan. On poikkeuksia, jolloin ihminen pelastuu, vaikka häntä ei kasteta, mutta pääsääntöisesti ihminen pelastuu vain kasteen kautta. Käytäntö on täysin ristiriidassa tämän näkemyksen kanssa. Ihminen pelastuu aina ennen vesikasteen ottamista, sillä vesikaste on pätevä vasta kun sen on ottanut uudeksisyntynyt ihminen. Ellei ihminen ole uudeksisyntynyt ennen kastetta, ei häntä ole kastettu ollenkaan.

Sivun alkuun

52. Mikä kaste pelastaa?

Kirjoitin edellä tilanteista, joissa vauvana vedellä vihmottu ihminen uskoo Herraan Jeesukseen. Kysyin, mitä mieltä uus-sakramentalistit ovat sen uskovaisen pelastumisesta, joka pitää vauvakastetta oikeana eikä ota sen vuoksi kastetta ennen kuolemaansa? Toinen tapaus on se, että hän ottaa kasteen: mitä mieltä vauvakasteen kannalla olevat ovat hänen pelastumisestaan, kun hän hylkää vauvakasteopin? Nyt lopuksi esitän kysymyksen, minkä pitäisi ratkaista lopullisesti se, mikä merkitys vesikasteella on pelastumiseen.

Miten käy sellaisen uskovan, jota ei koskaan kasteta?

Oletetaan, että joku tulee uskoon sanan kuulemisen kautta. Hänestä näkyy Hengen hyvä hedelmä ja hän vaeltaa kauan uskovaisena ennen kuolemaansa. Hän ei ota kuitenkaan kastetta vedessä, koska ei tiedä, mikä on oikea tapa kastaa. Pelastuuko tämä uskovainen vai jääkö hän pelastuksen ulkopuolelle?

Jos sanot, että hän pelastuu, niin mikä kaste pelasti hänet vai pelastiko hänet pelkkä usko ilman kastetta? Jos pelkkä usko riittää pelastamaan sielun ilman kastetta, niin mihin perustat opin pelastuksesta kasteen kautta?

Ainoa ratkaisu asiaan on se, että Jumala kastaa Pyhässä Hengessä Kristukseen ja Kristuksen ruumiin jäseneksi ne, jotka uskovat ja syntyvät uudesti ylhäältä sillä hetkellä, kun kääntyvät, muuttavat mielensä ja ottavat vastaan Jumalan armon. Kaikki tämä tapahtuu Jumalan vaikuttaman uskon kautta ja on Jumalan tekoa niissä, jotka uskovat. Jos voit nyt hyväksyä tämän ainoan raamatullisen pelastuksen kasteen ja elää sen voimassa kuolemaan tai Herran tuloon asti, on sinulla yhteys Hengessä muiden samalla tavalla uskovien kanssa.

Jos et ota kantaa siihen, pelastuuko kasteesta osaton uskovainen vai ei, vaan jätät sen asian Jumalan päätettäväksi, niin ilmaiset sillä oppisi epävarmuuden. Jos olet varma opistasi, tulee sinun pysyä ehdottomasti sanojesi takana ja väittää, että vain luonnollisessa vedessä kastetut ihmiset voivat saavuttaa pelastuksen uuden liiton aikakaudella.

Jos yksikin ihminen pelastuu pelkän uskon perusteella ilman kastetta, on se osoitus siitä, että opissa on aukkoja. Aukot tekevät periaatteessa mahdolliseksi sen, että jokainen uskovainen pelastuu ilman kastetta. Samalla romuttuu koko kasteoppisi ja uskomusjärjestelmäsi perustus. Joudut miettimään uudestaan suhdetta hengelliseen yhteisöösi, joka opettaa väärin Jumalan sanaa.

Lupaan sinulle, että sellaisen miettiminen on sen arvoista. Jumala arvostaa kaikkein eniten niitä lapsiaan, jotka tottelevat enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Sanoudu sen vuoksi irti väärällä tavalla Jumalan sanaa opettavien yhteisöstä ja kerro heillekin totuus kasteesta. Jumalan tahdon tekeminen on kirkosta, perheestä ja suvusta erottamisenkin uhalla paras vaihtoehto ihmisen elämään.

Sivun alkuun

53. Varmuuden vuoksi kastaminen

Luterilaiset saattavat vielä tämänkin luettuaan kastaa vauvoja "varmuuden vuoksi". He ajattelevat: "Onpahan sitten ainakin varmaa, että vauvat pelastuvat, kun heidät on kastettu sen lisäksi, että sanaa opetetaan ja kasvatetaan heidät kristilliseen uskoon!" Huomaatko, mihin tämä varmuus perustuu ja mihin se johtaa, jos lapset panevat luottamuksensa samaan "varmuuteen"? Se saa lapset luottamaan samoihin valheellisiin lupauksiin, mitä vanhemmat on opetettu pienestä pitäen pitämään tosina. Pahimmassa tapauksessa luottamus vauvana tapahtuneeseen uudeksi syntymiseen, syntien anteeksisaamiseen ja pelastumiseen estää lasta tulemasta myöhemmin aidolla tavalla herätykseen, synnin tuntoon ja pelastumisen paikalle. Lapsi saattaa tuudittaa itsensä väärään rauhaan ajattelemalla: "Minut on vauvana kastettu: minä pelastun!" Jos lapsi turvaa kasteeseen eikä usko ja luota Kristuksen vanhurskauden teon riittävyyteen, voi hän rakentaa koko hengellisen elämänsä väärän perustuksen varaan. Sen lisäksi koko hengellinen elämä saattaa jäädä pelkäksi näytelmäksi ja itsepetokseksi, koska lapsi ei synny koskaan uudeksi ylhäältä.

Sen sijaan, että vauvoja kastettaisiin varmuuden vuoksi, tulisi heitä opettaa pienestä pitäen turvaamaan ja luottamaan Jumalaan reaaliajassa. Jos joku uskoo tällä hetkellä Kristuksen vanhurskauden tekoon ja hänen sydämessään asuu Pyhä Henki, niin hän pelastuu. Se ei ketään pelasta, että muistellaan vauvana tapahtunutta vedellä vihmomista ja pannaan täysi luottamus sakramentin välittämään kuviteltuun armoon. Vauvakaste toimii pikemminkin eksyttäjänä kuin pelastuksen tuovana armovälineenä. Ihminen pelastuu Jumalan vaikuttaman uskon kautta, jos uskon kohde on Jeesuksen tekemä vanhurskauden teko eikä kasteen ja sakramenttien välittämä armo.

Uskovien kastetta harjoittavien lapset uskovat evankeliumin vähintään yhtä usein kuin aktiivisten luterilaisten lapset. Tämä todistaa sen, ettei lasten uskosta pidä olla huolissaan sen vuoksi, ettei heitä vihmota vauvana vedellä. Voit jättää vauvasi huoleti Herran armon haltuun ja muistaa, että Herra on hyvä: Jumala ei tuomitse ketään väärämielisesti kadotukseen.

Omat sukulaiset ja perheen jäsenet eivät saa olla rakkaampia kuin Herra Jeesus. Jos joku ei usko, niin hän ei usko, vaikka mitä tekisit: "usko ei ole joka miehen". (2Tess 3:2) Vauvana suoritettu vedellä vihmominen ei lisää yhtään uskoa varttuneeseen lapseen vaan voi pikemmin estää aikuista uskomasta. Jos uskon ja luottamuksen kohde on kasteen välittämässä armossa, niin mielenmuutosta tai uskoa Jeesuksen vanhurskauden tekoon ja Raamatun muuhun opetukseen ei kovin moni koe tarvitsevansa. He voivat vaeltaa synnissä ja uskoa satuja kuten evoluutioteoriaan, sillä heidäthän on kastettu vauvana ja he pelastuvat!

Tällaiset harhaopin aiheuttamat ajatukset pyörivät monen suomalaisen mielessä. Vauvana saatu kaste estää heitä muuttumasta mieleltään ja tulemasta kristityksi, koska he luulevat olevansa kristittyjä vauvakasteen ansiosta!

Huomaatko, miten eksyttävä vauvakaste on? Kirkossa ei yleensä saa edes kovin selvästi kirkon jäsenille mainita sellaista asiaa, että nämä ovat jumalattomia ja matkalla kadotukseen. Uskovaiset tietävät tämän kyllä, elleivät ole niin naiveja, että luulevat vesikasteen armon todella kantavan jumalattomatkin taivaaseen asti.

Kaikki luterilaiset teologit ja Raamatun tutkijat eivät ole yhtä mieltä vauvakasteen uudeksi synnyttävästä voimasta ja vaikutuksesta. Uuras Saarnivaara oli yksi kirkon opettajista, joka ei uskonut ihmisen uudeksi syntymiseen vauvakasteen hetkellä. Hän piti sellaista oppia täsmälleen samana kuin paavin kasteoppia, jossa kaste pelastaa tehtyntä tekona "ex opere operato". Lainaan tähän Saarnivaaran opetusta.

Tohtori Uuras Saarnivaara: Lapsikaste ja pelastus luterilaisuudessa, Valoa ristiltä 10/1997. http://kotisivu.dnainternet.net/hottiv/vr/jutut/saarnivaara.html

---Lainaus alkaa---

Tohtori Uuras Saarnivaara: Lapsikaste ja pelastus luterilaisuudessa.

"Koska yleisimmin vallitsevan luterilaisen käsityksen mukaan kaikki pieninä lapsina kastetut tulevat kasteen hetkellä uskoviksi, tämä merkitsee, että kaste vaikuttaa (Jumala sen kautta) uskoon tulemisen/uudestisyntymisen automaattisesti ex opere operato. Näin siitä huolimatta, että lut. Tunnustuskirjat hylkäävät ja tuomitsevat tällaisen opin....

"Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta" (Rm 10:17).

Todelliseen kuulemiseen on tarpeen kielen tunteminen, kyky ymmärtää puhuttujen sanojen ja lauseiden merkitys, tässä tapauksessa sanoma Kristuksessa tarjotusta pelastuksesta. Mutta kenelläkään ihmisellä ei ole kieltä (kykyä ymmärtää ja käyttää puhetta) synnynnäisenä ominaisuutena. Jokaisen on opittava se monia vuosia vaativan prosessin tietä. Sylivauvoilla ei ole puhekieltä, mutta heillä kaikilla (mikäli ovat "normaaleja") on yhtäläinen kyky oppia se, olivatpa ihmiset, joilta he sen oppivat, suomalaisia, englantilaisia, japanilaisia, kiinalaisia tms. Ennen sen kielen oppimista, jolla heille julistetaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä, he eivät voi tulla uskoon sitä kuulemalla. Olettamus, että pienet lapset, joilta puuttuu puheen ymmärtämisen kyky, tulevat uskoon kasteessa julistetun evankeliumin kuulemisen kautta, kuuluu kuviteltuun maailmaan, joka on vieras elämän todellisuudelle. Se on itsensä ja toisten pettämistä...

"Heidän hedelmistään te tunnette heidät"(Mt 7:16; vrt.12:33)

Kysymme: Kun pieninä kastetut lapset kasvavat, osoittavatko heidän elämänsä ja käytöksensä "hedelmät", että he ovat uudestisyntyneitä uskovia? Turvaavatko he Kristukseen Vapahtajanaan, rukoilevatko he, onko heillä halu kuulla ja lukea Jumalan sanaa, tekevätkö he sisäisestä halusta parannusta synneistään ja vioistaan, etsien anteeksiantamusta Jumalalta ja ihmisiltä? Kaipaavatko ja rakastavatko he uskovien seuraa, kavahtaen seurustelua jumalattomien syntisten kanssa? -Jossakin määrin tällaisia piirteitä on havaittavissa "lapsuuden kristityissä", ei kuitenkaan pelkän kasteen perusteella, vaan pääasiassa kristillisen kasvatuksen johdosta.

Ilman selvää ja oikeaa kristillistä kasvatusta pieninä kastetut ovat kasvaessaan samalla tavalla kristillistä uskoa ja sen hedelmiä vailla kuin kastamattomat lapset. "Mikä lihasta on syntynyt, on liha". Nämä Jeesuksen sanat ovat aivan yhtä ilmeisesti totta kastamattomien ja kastettujen lasten kohdalla heidän kasvaessaan. Viime aikoinakin on eri maissa nähty ja koettu, kuinka kastetut yhtäläisesti kastamattomien kanssa kovin usein ovat häijyjä ja raakoja toisiaan kohtaan. He ajattelevat paljolti vain omia halujaan ja toiveitaan, käyttäen väkivaltaa yrityksissään saada, mitä haluavat. He ovat "lihasta syntyneinä liha", eikä heissä näy Hengen hedelmiä, joista Raamattu puhuu esim. 1 Kr 13:4-7 ja Gl 5:22.

Useimmat luterilaiset kavahtavat mainittujen Jeesuksen sanojen käyttämistä arvosteluperusteina ihmisten hengellisen ja siveellisen tilan arvostelemisessa, lapsina kastetut heidän ymmärtävässä iässä ollessaan mukaanluettuina. Varsin yleisesti vallitseva "luterilainen" perimätieto Mk 10:14s. olevien Jeesuksen sanojen merkityksestä on ilmeisen erheellinen...

Toisen kerran Luther painottaa, että usko evankeliumin lupaukseen "vanhurskauttaa ja täyttää kasteen merkityksen...Niin pian kuin me alamme uskoa me...alamme elää Jumalalle...Usko on siksi hengellinen kaste" (Babyl.vank.WA,6:532ss.). "Missä usko puuttuu, se jää hyödyttömäksi merkiksi" (Iso katek.IV,73).

Vertauksissaan kuninkaan pojan häistä (Mt 22) ja suurista illallisista (Lk 14) Jeesus puhuu kahdesta kutsusta, valmistavasta ja lopullisesta, juhlan/aterian ollessa valmis. Kummassakin vertauksessa useimmat kutsutut kieltäytyvät tulemasta ollen kiinnostuneita maailman asioihin. Tämä valaisee lapsikasteen ja kääntymyksen suhdetta: Jumalan kutsu ja armontarjous tulee alustavasti ja valmistavasti kasteessa. Lapset saavat siinä ensikutsun armoon ja Jeesuksen seuraajiksi, ja heidät otetaan (objektiivisesti) liitonarmoon. Kun tämä kutsu ja armontarjous esitetään heille ymmärtävässä iässä, jolloin heidän olisi se parannuksessa ja uskomalla evankeliumi otettava vastaan, useimmat vastaavat: Ei kiinnosta, en välitä tuosta armosta, enkä halua lähteä seuraamaan Jeesusta.

Ne kastetut, jotka ovat "säädetyt iankaikkiseen elämään" (Apt 13:48), kuitenkin nöyrtyvät parannukseen ja uskovat, saaden siten "hengellisen kasteen", kuten Luther sanoo, se on, uudestisyntyvät Pyhästä Hengestä (Jh 3:5; Tt 3:5). Näiden ihmisten elämässä vedestä ja Hengestä syntymisen eli kasteen ja koetun uskoontulon välillä on aikaväli, mutta ne yhdessä muodostavat uudestisyntymisen. Jumalan valtakuntaan sisälle pääsemiseksi tarvitaan sekä vedestä että Hengestä syntyminen. On erittäin turmiollinen epäraamatullinen erehdys ajatella, että vesikaste yksin, ilman Hengestä syntymistä eli koettua kääntymystä, ja uskoon tulemista olisi uudestisyntyminen.

Yksi asia on varma: Jumala ei ole antanut meille/seurakunnalleen mitään armonvälinettä, joka automaattisesti, ex opere operato, sisältää Pyhän Hengen uudestisynnyttävän työn. Raamatussa ei ole mitään lupausta, että lapsikaste olisi sellainen. Tosin Gl 3:27 on usein esitetty sellaisena: "Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." Paavali kirjoittaa kuitenkin edellisessä jakeessa: "Te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa." Tämä merkitsee: Vain ne, jotka ovat uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa, ovat Hänet päällensä pukeneet. Kastetut epäuskoiset eivät ole Jumalan lapsia eivätkä Kristuksen päällensä pukeneita...

Oppi uudestisyntymisestä/uskoon tulemisesta lapsikasteessa johtaa harhaan lasten kasvatuksessa. Heitä kohdellaan siinä kuin uudestisyntyneitä/uskovia Jumalan lapsia, vaikka heitä todellisuudessa pitäisi pyrkiä evankelioimaan, johtamaan parannukseen ja uskoon. Tämä on yleisluterilaisen kasteopin turmiollinen seuraus, sen tuottama kirous. U.Parzany (Saksa) on sanonut paikalleen: "Sen, joka kastaa lapsia, on evankelioitava", sillä lapsikaste on tehoton, ellei kääntymys seuraa (Licht + Leben, kesäk.1986, s.132)."

---Lainaus päättyy---

Sivun alkuun

54. Mihin kastajat luottavat?

Me emme saa luottaa omaan omaan katumukseen, kääntymiseen ja uudeksi syntymisen kokemukseen, mikä tapahtui meille kauan aikaa sitten. Luottamuksen tulee olla reaaliajassa Jumalassa ja hänen Poikansa veren riittävyydessä sielujemme pelastamiseksi. Jos turvaamma alati Kristuksen Jeesuksen vanhurskauden tekoon emmekä omaan itseemme, menneisiin kokemuksiin tai tuntemuksiimme, niin me olemme oikealla tiellä. Jumala pitää huolen niistä lapsistaan, jotka turvaavat yksin Jeesuksen Kristuksen vereen eivätkä ihmisten tekoihin, vaikka ne olisivat vanhurskaudessa tehtyjä uskon tekoja. (Tiit 3:5; Jaak 2:10-26; Luuk 18:1-14)

Sivun alkuun

55. Vauvana kasteen saaneet uskovat Kristukseen: vauvakasteen täytyy olla oikea kaste

Luther puolusti vauvakastetta Isossa Katekismuksessa sillä väittämällä, että Jumala hyväksyy vauvakasteen, koska niin monet vauvana kastetut uskovat ja heissä täytyy olla siten Pyhä Henki. Jos vauvakaste olisi väärä, ei kukaan vauvana kastettu voisi uskoa.

Tällaiset perustelut ovat kestämättömiä ja helposti kumottavissa. Moni kristitty uskoo Jeesukseen ja hänessä on Pyhä Henki. Kristitty saattaa silti langeta opillisissa asioissa ja erehtyä tai tehdä jopa syntiä. Synti ei muutu vanhurskaudeksi sen vuoksi, että syntiä tekevä uskoo. Väärä oppi ei muutu oikeaksi opiksi sen vuoksi, että väärää oppia kannattava uskoo Kristukseen.

Jumala tahtoo kääntää häneen uskovat pois vääristä opeista, sillä ne erottavat kristittyjä toisistaan ja aiheuttavat hajaannusta seurakunnassa. Maailman jumalattomat ihmiset nauravat kristityille aiheesta, kun olemme jakaantuneet kymmeniin tuhansiin eri lahkoihin sen vuoksi, että liha hallitsee seurakuntaa ja ihmiset uskovat samaan Jumalaan eri tavalla. Vaikka olemme joistakin uskon pääkohdista samaa mieltä, ovat erot opin alkeissa – joihin kaste kuuluu – sovittamattomia eikä samassa seurakunnassa voida harjoittaa useampaa eri kasteen käytäntöä. (Hebr 6:2)

Sivun alkuun

56. Evankeliumin sisältö

Luterilaisen opin mukaan vesikaste välittää Jumalan armon ja synnyttää vauvan sekä varttuneen ihmisen uudeksi ylhäältä, koska Jumalan sana välittyy kasteen veden kautta kastettavaan ihmiseen. Kasteen vesi ei ole tavallista vettä vaan se on puhdistavaa ja pyhää vettä sen tähden, että Jumalan sana lausutaan kasteen yhteydessä. Näin vesi muuttuu pyhäksi vedeksi ja pelastaa sielun. Tämä on taikauskoa.

Olen ollut kolme vuotta sitten luterilaisen papin toimittamassa kastetilaisuudessa. Siinä ei luettu lainkaan evankeliumia Kristuksesta: siitä, mitä Jeesus on tehnyt meidän hyväksemme Golgatan ristillä. Näin se pelastava Jumalan sana, joka teorian mukaan sekoittuu kasteen veteen ei ole evankeliumia vaan jotakin muuta Jumalan sanan opetusta. Sitä ei ole välttämättä Raamattuun edes kirjoitettu. Onpahan vain luterilaisten kirkon isien kehittämiä sepitelmiä ja virheellisiä tulkintoja Jumalan sanasta.

Luterilaiset julistavat kasteen kautta pelastumista sen sijaan, että he julistaisivat evankeliumia Kristuksesta. He julistavat myös evankeliumia Kristuksesta, mutta evankeliumin uskomisella ei ole kovin tärkeää sijaa luterilaisessa opetuksessa. Tärkeintä on uskoa sakramenttien välittämiin lupauksiin, koska ilman uskoa sakramentteihin ei kukaan voi opin mukaan olla kristitty ja osallinen Jeesuksen vanhurskauden teosta.

Usko sakramentteihin ja opetus sakramenttien välittämästä armosta on syrjäyttänyt uskon Jeesuksen vanhurskauden tekoa kohtaan ja uskon kautta saatavan Jumalan armon. Luterilaiset puhuvatkin oikein "kasteen armosta", sillä Jumalan armo ei välity luterilaisen "kasteen sakramentin" kautta.

Luterilainen oppi on todellisuudessa toista evankeliumia, mihin uskominen johtaa sielun kadotukseen, jos uskon ja luottamuksen kohde on väärä: se, että minut on kastettu. Jos luotat siihen, mitä Jeesus on tehnyt sinun hyväksesi ristin puulla, niin voit pelastua, mutta et luottamalla uskonnollisiin rituaaleihin ja niiden välittämään armoon.

Evankeliumin sisältö on lyhykäisyydessään se, mitä Jeesukselle Jumalan Pojalle tehtiin hänen lihansa päivänä ja miten hän nousi ylös kuolleista ennustuksensa mukaan. Jos uskot, että Jeesus on Messias, Jumalan Poika, ja että Jumala on herättänyt hänet ylös kuolleista kirjoitusten mukaan, niin sinä tulet vanhurskaaksi tämän Jumalan vaikuttaman uskon kautta. (Room 10:8-17; Joh 20:27-31; 1Joh 4:14-15; Kol 2:11-13) Jos huudat sydämessäsi Herran nimeä avuksi ja tunnustat suullasi hänet Herraksesi, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Tässä kohden on kuitenkin tärkeintä se, että Jeesus Kristus tunnustaa sinut Isänsä edessä eikä se, että sinä tunnustat Jeesuksen ihmisten edessä. (Matt 11:27-31; Ilm 3:5) Moni vilpillinen tunnustaa uskoaan ja vaeltaa tietämättään kohti ikuista kadotusta. Ihminen voi pettää itseään niin paljon, että luulee pelastuvansa ja olevansa Jumalan lapsi, vaikka matkaakin kohti ikuista helvettiä. Tuskinpa kukaan joutuu kadotukseen täysin tietoisena siitä, mikä häntä kuoleman jälkeen kohtaa?

Evankeliumin saarnoista ja opetuksesta on Raamatussa muutama lyhennelmä. Ne eivät ole sanatarkkoja taltiointeja niistä tilanteista, missä evankeliumia julistettiin vaan ainoastaan sanoman pääkohdat. Raamattu ei ole sillä tavalla kirjoitettu, että jokainen sana olisi sanasta sanaan taltioitu prikulleen oikein, niin kuin se on alunperin puhuttu. Tästä johtuen eri evankeliumeissa on pieniä eroja Jeesuksen vuorosanoissa samasta tilanteesta. Tämä ei vähennä Raamatun todistuksen arvovaltaa vaan lisää sitä. Jokainen näkee, ettei Raamattua ole yritetty keinotekoisesti yhdenmukaistaa, jotta vähäisiltä ristiriidoilta kerronnassa olisi vältytty. Näin pääkohtien uskottavuus ja tapahtumien todenperäisyys vahvistuvat niiden sydämissä, jotka uskovat Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan.

Evankeliumi kertoo siitä, mitä Jeesus teki meidän hyväksemme eikä siitä, mitä me voimme tehdä toistemme hyväksi tai itsellemme. Ainoa, mihin evankeliumi meitä kehottaa, on uskominen ja mielen muuttaminen. Jos uskomme hyvät uutiset Jeesuksesta, syntien sovituksesta, kuolleiden ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä, niin me pelastumme. Jos muutumme mieleltämme, niin että käännymme pois pahuudesta ja annamme Jumalan vaikuttaa elämässämme, voimme vaeltaa hänen tahtonsa mukaan ja saavuttaa lopullisen pelastuksen pyhityksen jälkeen. (Room 6:15-23) Tähän Jumala meitä kutsuu. (1Tess 4:1-12)

Evankeliumin saarnat ja lyhyet opetukset ovat seuraavissa kohdissa: Apt 2:14-36; 7:1-53; 10:34-42; 13:16-41; Room 10:4-17; 1Kor 15:1-11.

Huomaa, että Paavali erotti toisistaan evankeliumin julistamisen ja kastamisen. (1Kor 1:13-23) Herra ei ollut lähettänyt häntä kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, jonka kautta uskovaiset pelastuvat. Hän kiitti Jumalaa siitä, ettei ollut kovin montaa ihmistä kastanut. Jos vesikaste toisi pelastuksen, ei hän olisi sellaista sanonut.

Luterilaiset puhuvat "kasteen evankeliumista", koska he luulevat saavansa kasteen välityksellä kaiken sen, mitä muut saavat uskon kautta Jeesuksen vanhurskauden tekoon, uskomalla pelastuksemme evankeliumin: synnit anteeksi, Pyhän Hengen ja pelastuksen. Kaste on korvannut luterilaisten teologiassa evankeliumin.

Me emme julista kasteen evankeliumia vaan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. (Mar 1:1) Raamatun opetukseen ja lähetyskäskyyn kuuluu kastaa niitä, jotka uskovat evankeliumin. (Matt 28:19-20; Mar 16:15-16) Me emme saa kuitenkaan tehdä kasteesta sellaista tekoa, joka syrjäyttää uskon pääkohteen eli Jeesuksen Kristuksen ja hänen verensä tuoman ikuisen lunastuksen sieluillemme, rikkomusten anteeksisaamisen. Jos uskomme sovituksen sanan, niin me pelastumme, mutta jos turvaamme ihmisten suorittamiin rituaaleihin, vaikka ne ovat Jumalan käsky, niin joudumme perikatoon. Pelastusta ei voi ansaita vanhurskaudessa tehdyillä teoilla vaan se on Jumalan lahja, yksin armosta ja uskon kautta Herraan Jeesukseen. (Tiit 3:5; Room 3:19-4:17)

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!"

Sivun alkuun

57. Olen kirkon jäsen, jotta voin evankelioida kirkon sisällä olevia ihmisiä

Monet perustelevat kirkon jäsenyyttä ja kasteen ottamatta jättämistä sillä, että he voivat osallistua evankeliumin työhön kirkon sisältä käsin. Jos he ottaisivat kasteen, johtaisi se monen kohdalla eroon kirkosta ja evankeliumin työ kävisi mahdottomaksi. Ei se silti mahdottomaksi kävisi: et vain voisi toimia kirkon sisältä käsin. Kasteen ottamatta jättäminen on edelleen sinulle synti ja loukkauskivi, jos et sitä ota, kun olet saanut tietää totuuden kasteesta. Vähintä, mitä sinun on tehtävä, on ottaa kaste, vaikka jäisitkin kirkon jäseneksi, mikä on sekin kyseenalaista, tapahtuuko silloin Jumalan tahto vai sinun tahtosi.

Toimiminen kirkon sisällä ei ole hyväksyttävä motiivi jättää kaste ottamatta. Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Jos pyhittäisi, niin voisit liittyä katoliseen kirkkoon, Jehovan todistajiin, mormoneihin tai muslimeihin sekä palvoa heidän jumaliaan, jotta voisit julistaa myös elävää Jumalaa ja puhdasta Jumalan sanaa heille. Sellainen on yhtä kuin epäjumalanpalvelemista.

Daniel ei kumartanut muita jumalia, vaikka joutui hengen vaaraan sen vuoksi, kun elävän Jumalan kumartaminen kiellettiin laissa. (Dan 6) Jos joku palvelee yhtä aikaa epäjumalia ja elävää Jumalaa, elää hän synnissä ja joutuu kadotuksen vaaraan, ellei luovu epäjumalien palvelemisesta. (Jes 66:3-4)

Ihminen voi olla Jeesuksen kanssa ja koota totuudessa tai sitten hän on Jeesusta vastaan ja hajottaa valheessa. (Luuk 11:23) Emme voi palvella mammonaa ja Jumalaa yhtä aikaa. (Matt 6:24) Emme voi osallistua taikauskoisiin seremonioihin ja osoittaa hyväksyntää niille ikään kuin olisimme samaa mieltä asioista.

Luterilaisen kirkon toimintaan osallistuminen uskovaisena on aina kyseenalaista, koska siinä voi tulla osalliseksi kirkon synneistä vaikenemisen myötä ja osallistumalla kirkon toimintoihin, missä rikotaan Jumalan tahtoa vastaan. Näitä toimintoja ovat kasteen suorittaminen jumalattomille tai pikkuvauvoille sekä konfirmaation eli kasteen liiton vahvistamisen hyväksyminen. Näitä käytäntöjä ei ole Raamatussa ilmoitettu ja ne ovat turhia perinnäissääntöjä, joilla tehdään tyhjäksi Jumalan sana sekä aivoitus. (Matt 15:1-9; Luuk 7:29-30)

Neuvon sinua ottamaan kasteen Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen ja kehottamaan muita kanssasi tekemään samoin, jos teitä ei ole vielä kastettu. Mikään tekosyy ei saa olla esteenä kasteen ottamiselle, jos uskotte Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen ja evankeliumin sanomaan. Evankeliumia voi julistaa myös kirkon ulkopuolella eikä silloin tarvitse teeskennellä ja elää valheessa hyväksymällä omalla vaikenemisella kirkon väärät opetukset ja käytännöt. Jos kasteen ottaminen johtaa kirkosta erottamiseen tai eroamiseen, niin se on kuitenkin sen arvoista. Jumalan tahdon tekeminen on tärkeintä ihmisen elämässä. Siitä koituu siunaus, vaikka se vainoina ja pilkkana Jeesuksen nimen sekä vanhurskauden tähden ilmenisi. Jumalan Henki lepää vainottujen ja kastettujen yllä.

Sivun alkuun

58. Onko luterilainen kaste aikuiselle suoritettuna kristillinen kaste?

Millainen kaste kelpaa pelastukseen? Kelpaako pelastukseen luterilaisten suorittama kaste, jos se uskovaiselle aikuiselle tehdään? Vai pitääkö kasteen olla oikein suoritettu eli upottamalla ja mihin nimeen, eli mitkä ovat oikeat kasteessa sanotut sanat? Pitääkö kastaa hepreaksi tai jollakin aramean murteella Kristuksen Jeesuksen nimeen vai riittääkö, jos suomeksi kastaa Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen vai miten?

Minä en opeta pelastusta vesikasteen toimitushetkestä alkaen. Jouduin kuitenkin miettimään luterilaisten aikuiselle tai uskovalle teinille suorittamaa kastetta, onko se kristillinen vesikaste. Päädyin ensin siihen, että voisin sen hyväksyä kasteena, mutta jos kastettava on vaivautunut asiasta, niin otattakoon kasteen upottamalla ja Herran Jeesuksen nimeen. Nyt kun olen asioita harkinnut uudemman kerran, pidän luterilaista kastetta vääränä, vaikka se uskovaiselle tehtäisiin. Siinä kysytään (kysyttiin) "Tahdotko tulla kastetuksi siihen uskoon, jota äsken uskontunnustuksessa tunnustimme". Uskontunnustuksessa on maininta yhdestä kasteesta, mikä ei ole Raamatun vesikaste vaan luterilainen sakramentti.

Jos joku ottaa kasteen "luterilaiseen uskoon", ei hän saa kastetta laisinkaan, kun kasteen kriteeri on Raamatussa opetettu kaste. Tästä syystä luterilaisen on otettava kaste vedessä upottamalla, jos sitä ei ole hänelle vielä tehty hänen ollessaan uskovainen. Kaste ei häntä kuitenkaan pelasta, sillä hän on pelastunut jo ennen kuin ottaa kasteen, jos on syntynyt uudeksi ylhäältä ja uskoo sydämessään Kristuksen evankeliumin.

Sivun alkuun

59. Kaste pelastaa tehtynä tekona ex opere operato

Vauvojen kastamisen tapa on täysin sama kuin paavin kasteoppi ja Luther sanoikin saaneensa kasteen paavilta. (Galatalaiskirjan selitys, sivu 100) Hän ylistää paavin kastetta oikeaksi kasteeksi myös Luther-CD:llä. (Usko ja kaste) Paavi ja katolinen kirkko opettavat, että kaste pelastaa kastettavan tehtynä tekona, "ex opere operato". Luterilaisen opin mukaan jokainen vauva syntyy uudeksi ylhäältä vauvakasteessa eikä muuta vaihtoehtoa ole olemassa. Näin vauvakaste toimii pelastavana tekona samoin kuin paavin kaste. Kaste on toisin sanoen pelastusautomaatti, joka ei voi mennä epäkuntoon. Aikuisten kastamisen kohdalla asia on sitten toisin. Luterilaiset eivät voi mitään sille, että jumalaton aikuinen pysyy jumalattomana aikuisena kasteen saatuaan. Heidän kohdallaan ei voida jatkaa valhetta, jonka mukaan kaste välittää Jumalan armon ja pelastaa kastetun.

Sivun alkuun

60. Yhteys eri tavalla uskovien välillä

Me emme saa antaa erilaisten oppien erottaa Jumalan lapsia toisistaan ja tehdä meistä naurunalaisia jumalattomien silmissä. Vesikasteen kohdalla on olemassa yksi ainoa oikea oppi, minkä Jumala on ilmoittanut meille Raamatun kautta. Jos ojentaudut totuudessa sen opin mukaan, voit toimia samassa seurakunnassa muiden kristittyjen kanssa. Yhteinen toiminta ja elämä saman seurakunnan sisällä eri tavalla kastetta harjoittavien ja kasteeseen uskovien välillä on mahdotonta toteuttaa.

Jumala tahtoo puhdistaa seurakunnan oppiriidoista ja johdattaa meidät uskomaan yksimielisesti samalla tavalla Raamatun opetuksia. Jos emme pysty tähän, jäämme loppuun asti hajaanuksen tilaan. Yhteyden rakentaminen eri tavalla ajattelevien ja kastetta harjoittavien kanssa perustuu valheeseen. Se on ekumeniaa, mistä Jumala tahtoo omansa vapauttaa. Sellainen yhteistyö on mahdollista vain seurakunnan ulkopuolella, erilaisissa järjestöissä ja yhdistyksissä sekä arjen keskellä.

Samassa seurakunnassa ei voida seurakuntana harjoittaa kahta erilaista kastekäytäntöä. Tämä on totuus, mihin jokaisen kristityn tulee alistua. Jos seurakunnassa on kahdella eri tavalla kasteeseen uskovia ja kastetta opettavia ihmisiä, on nämä ryhmät hajotettava ja elettävä erossa toisistaan, elleivät väärässä olevat korjaa opetustaan ja elämäänsä Jumalan sanan mukaan. Jos joku alkaa rakentaa seurakuntaa kahdella eri tavalla uskovista jäsenistä, on se yritys tuomittu tuhoon ennen alkamista.

Erityisen ongelman muodostaa seka-avioliitto, missä toinen uskoo vauvakasteen sakramenttiin tai uskovien kasteen sakramenttiin ja toinen on vapaa näistä harhaopeista. Jos se, joka ei usko, ei suostu elämään yhdessä uskovaisen kanssa, on tämä uskovainen veli tai sisar vapaa avioliitosta ja voi avioitua uudelleen, jos Herra niin tahtoo, kunhan uusi puoliso on Kristuksessa ja uskoo terveellä tavalla. (1Kor 7:12-40) Jos uskosta osaton ja harhaoppinen suostuu elämään yhdessä, ei avioliittoa tarvitse purkaa. Pariskunta voi jatkaa yhdessä elämistä, mutta uskovaisen on opetettava lapsiaan oikein, vaikka toinen puolisoista pakottaisi lapset kasteelle ja veisi heidät harhaoppisten seurakuntaan.

Sivun alkuun

61. Pietarin vertaus ja Nooan pelastuminen

Pietari kertoo, että Nooa pelastui perhekuntineen arkissa, ei vedessä. Lainaan Pietarin kirjettä korjattuna kirkkoraamatun käännösvirheestä. Jakeessa 21 ei ole lainkaan sanaa "vesi", joten käännös "Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena..." on virheellinen.

1.Pietarin kirje:
3:20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
3:21 Tämän vertauskuvan mukaan nyt tekin pelastutte. Kaste ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

Nooan aikana vesi hukutti jumalattoman maailman, mutta arkki toi pelastuksen valituille. Pelastummeko nyt maailmalta ottamalla vesikasteen? Emme. Me pelastumme maailmalta vaeltamalla Pyhässä Hengessä joka päivä. Tätä on kasteessa vaeltaminen: Pyhässä Hengessä vaeltamista. Se ei ole paluuta vesikasteeseen eikä vesikaste vaikuta sitä, mitä Pyhä Henki vaikuttaa meissä sanan kautta: pyhitystä.

Pelastava kaste on kastetuksi tuleminen Pyhässä Hengessä ja se tapahtuu uudeksi syntymisessä ennen vesikasteen ottamista. Lopullinen pelastus saavutetaan pysymällä Kristuksessa uskon kautta ja vaeltamalla Hengen mukaan pyhityksessä. Vesikaste ei siirrä meitä kuolemasta elämään eikä pidä meitä pelastetussa tilassa. Kaiken tämän vaikuttaa Jumala Pyhän Hengen ja sanan kautta niissä, jotka uskovat.

Päätämme siis, että ihminen pelastuu yksin armosta uskon kautta Kristuksen vereen ja hänen nimeensä. Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.

62. Mitä tarkoittaa hyvän omantunnon pyytäminen kasteessa?

Vuoden 1938 käännös Pietarin kirjeestä on osin virheellinen. (1Piet 3:21.) Siinä sanotaan, että "Tämän vertauskuvan mukaan vesi teidätkin nyt pelastaa", vaikka kreikankielen alkutekstissä ei ole sanaa vesi tässä jakeessa. Vesi ei meitä pelasta eikä kastekaan, mutta me pelastumme samalla tavalla uskon kautta ja uskon kuuliaisuuden kautta, niin kuin Nooa ja hänen perheensä. Pelastuminen arkin kautta on esikuva, jonka kautta me pelastumme: tätä Pietari tarkoitti. Arkki on esikuva Kristuksesta ja jokainen pelastuu, joka on sisällä arkissa eli Kristuksessa ja pysyy siellä. Kristukseen ei mennä sisälle vedellä kastamisen vaan uskon kautta. Uskossa pysytään taas siten, että turvataan ja luotetaan Kristukseen, mikä näkyy Jumalan tottelemisena jokapäiväisessä elämässä.

Apostolien aikana ei kastettu vauvoja ja vain harvat olivat kastettuja Kristuksen Jeesuksen nimeen. Kaste oli siten näkyvä merkki siitä, ketkä pelastuivat ja ketkä joutuivat kadotukseen. Hyvän omantunnon pyytäneet ja saaneet uskovaiset osoittivat kasteen kautta julkisesti kuuluvansa Kristukselle, niin että kaste ei ole vain hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta vaan myös sen osoitusta Jumalalle ja ihmisille seurakunnassa. Raamatunkääntäjät ovat eri mieltä sen suhteen, pitäisikö sana eperooteema kääntää "vastaukseksi" vai "pyynnöksi", mistä syystä englanninkielisissä käännöksissä esiintyy molemmat vaihtoehdot. Lisäksi on kyseenalaista, viittaako prepositioilmaisu eis Theon hyvän omantunnon pyytämiseen Jumalalta vai vastaukseen Jumalalle. Novum 4 kääntää ilmaisun suomenkielen inessiivissä eli "Jumalassa", mikä avaa uusia näkymiä kyseisen preposition tulkinnalle kohdissa, joissa puhutaan syntien anteeksisaamisesta. (Novum 4, s.578.) "Mielenmuutos ja kaste" olisivat siten mukana syntien anteeksisaamisessa, mutta kaste ei tapahtuisi syntien anteeksisaamiseksi, niin kuin sakramentalistit ovat kyseisiä kohtia väärin tulkinneet. (Mar 1:4; Apt 2:38.)

Ajattele sitä, että olet tullut uskoon, pyytänyt synnit anteeksi Jeesukselta, saanut synnit anteeksi, tullut puhdisetuksi Kristuksen verellä puhtaaksi synneistäsi, Pyhä Henki on tullut sinuun, sinulla on Jumalan rauha sydämessä, olet tullut kastetuksi Hengessä Kristukseen, sinut on sinetöity Pyhällä Hengellä Kristukselle kuuluvaksi, Pyhä Henki todistaa sinun sydämessäsi, että olet Jumalan lapsi ja huutaa "Abba, isi!"

Miksi tämän jälkeen tarvitaan vielä kastetaa hyvän omantunnon saamiseksi?

Kun olet tullut uskoon ja tiedät, että uskovien tulee ottaa kaste vedessä Herran Jeesuksen nimeen, etkä ole sitä vielä tehnyt, niin eikö siitä viivyttelystä tule ennen pitkää huono omatunto, koska et ole tehnyt niin kuin Jumala sinua käskee?

Ajattelepa mitä tahansa asiaa, mikä on jäänyt sinulta rästiin ja tekemättä, jokin tärkeä asia, mikä sinun pitäisi tehdä. Jos et tee sitä asiaa vaan jatkat viivyttelyä, muodostuu se lopulta sinulle synniksi laiminlyöntisi vuoksi. Sinulla on huono omatunto siihen asti, kunnes teet sen rästiin jääneen asian ja vapaudut huonosta omastatunnosta.

Tätä on myös kasteen ottaminen ja hyvän omantunnon pyytäminen kasteessa Jumalalta. (1Piet 3:21.) Jos et ota kastetta, syyttää omatuntosi sinua, kun olet jättänyt tekemättä Jumalan tahdon.

Omatunto ei tietenkään syytä, ellet ymmärrä sitä, että kaste kuuluu uskovaisille, tai luulet tulleesi kastetuksi vauvana. Heti, kun sanaa on oikein opetettu, ja joku tajuaa, ettei ole totellut Jumalaa, saa se omantunnon syyttämään, että nyt on jotakin tärkeää tekemättä ja Jumalaa ei ole tullut toteltua. Sen vuoksi kasteesta kieltäytyminen voi johtaa huonoon omaantuntoon ja muodostua jopa synniksi, ellei sitä oteta kun kastetotuus paljastuu.

Voiko sitten kasteesta kieltäytyminen johtaa kadotukseen? Kyllä se voi johtaa jopa kadotukseen asti, sillä tahallinen tottelemattomuus johtaa sydämen paatumukseen ja muihin synteihin. Uskovainen voi paatua vähitellen, kun jättää tekemättä Jumalan tahdon ja menettä siten Pyhän Hengen. (Hebr 3:12-15; 6:1-8; 10:25-39; Joh 15:1-6; Room 11:17-23; 2Piet 2:20-22.)

Toisen käännöstavan mukaan kaste on Pietarin opetuksessa "hyvä omantunnon vastaus Jumalalle". Me olemme etsineet hyvää omatuntoa Jumalalta, kun olemme kääntyneet hänen tykönsä ja annamme kastaa itsemme merkiksi siitä, että sydämemme kuuluu Kristukselle ja olemme Herran omat. Osoitamme täten kasteessa todeksi sen, että olemme etsineet vilpittömästi hyvää omaatuntoa ja kaste on sen merkkinä, että olemme hyvän omantunnon saaneet. Kaste on hyvän omantunnon vastaus Jumalalle, niin kuin King James Version sanan eperooteema kääntää.

Pietari kirjoitti sanatarkan käännöksen mukaan näin:

1.Pietarin kirje:
3:17 Sillä parempi on kärsiä tekemällä hyvää, jos se on Jumalan tahto, kuin tekemällä pahaa,
3:18 koska myös Kristus kerran kärsi syntien vuoksi – vanhurskas väärien puolesta – johdattaakseen meidät Jumalan tykö, surmattuna tosin lihassa, mutta tehtynä eläväksi hengessä,
3:19 jossa hän myös meni ja julisti vankeudessa oleville hengille,
3:20 jotka olivat muinoin tottelemattomia (uskottomia), kun Jumalan pitkämielisyys kerran odotti Nooan päivinä valmistettaessa arkkia, jossa muutamat – se on kahdeksan sielua – pelastuivat veden kautta,
3:21 ja joka (huom.: viittaa arkkiin) esikuva nyt meidät pelastaa. Kaste ei ole lihan saastan poistamista vaan hyvän omantunnon etsimistä Jumalassa (vastaus Jumalalle/ pyyntö Jumalalta) Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
3:21 joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella, ja hänelle enkelit ja vallat ja voimat ovat alamaisia.

On huomattava, ettei vesi pelastanut Nooaa ja hänen perhettään, vaan arkki, ja kreikankielen prepositio "ho" viittaa arkkiin eikä veteen, jolloin arkki esikuvana pelastaa meidätkin, jotka olemme nyt Kristuksessa Jeesuksessa, eli arkissa. Kreikankielen alkutekstissä ei ollut välimerkkejä, mutta piste sopii parhaiten juuri ennen sanaa baptisma eli kaste. Pietari toteaa, ettei kaste ole ruumiin lian poistamista niin kuin juutalaiset pesut ja puhdistusrituaalit, vaan se on osoitus hyvästä omastatunnosta Jumalassa Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, sillä Kristus elää nyt sydämissämme, kun Isä on lähettänyt meihin Poikansa Hengen, eli Kristuksen Hengen, ja olemme hänelle alamaiset ja kuuliaiset lapset Kristuksessa, meidän Herrassamme. (Gal 4:1-7; Room 8:1-16; Efe 3:14-20.) Kasteen tarkoitus ei ole siis rituaalinen puhdistuminen niin kuin juutalaisissa pesuissa (Hebr 9:10.) vaan sen merkitys on todistaa kuvaannollisesti (symbolisesti) sydämen puhtaudesta, joka on saatu osallisuudessa Pyhästä Hengestä ja Kristuksen veren vihmonnan kautta, syntien anteeksisaamisessa uskon ja mielenmuutoksen kautta.

63. Syntyneet Jumalan tahdosta

Johannes kirjoitti tarkan suomennoksen mukaan näin:

Johanneksen evankeliumi:
1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi päätösvallan tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
1:13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Johannes kirjoitti, että Jeesus tuli omiensa eli Israelin kansan ja juutalaisten tykö. Jeesus Kristus on se "Jumalan Sana", josta evankeliumin alussa on kirjoitettu, ja joka asui alussa Jumalan tykönä, ja tuli lihaksi, ja asui meidän keskellämme – se on juutalaisten keskellä. (vrt. Ilm 19:13.) Jeesus syntyi neitsyt Mariasta (Miriamista) ja tuli ihmiseksi tai olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän tuli saastaisen lihan kaltaiseksi. (Fil 3:5-9; Room 8:2.) Tätä tarkoittaa lihaksi tuleminen tässä ja vastaavissa kohdissa muualla Raamatussa. (1Joh 4:2.)

Kun Jeesus puhui Nikodeemukselle vedestä syntymisestä ja lihasta syntymisestä, niin hän tarkoitti näillä kahdella eri sanonnalla samaa asiaa: vedestä syntyminen on sama asia kuin lihasta syntyminen, ja tarkoittaa ihmisen syntymistä äitinsä kohdusta, lapsiveden kautta ja lapsiveden seasta syntymistä. (Joh 3:1-8.) Ihmiseksi eli lihaksi syntyminen ei ole viittausta ihmisen synnilliseen luontoon tai perisyntiin tässä kohdassa. "Liha" tarkoittaa yksinkertaisesti ihmistä: ihmisestä syntyy ihminen ja koirasta koira, mutta ihminen ei ole koira, vaikka häntä sellaiseksi verrattaisiin kielikuvaa käyttäen. (Ilm 22:15; Jes 56:11.) Jos emme erota Raamatun kielikuvia niitä vastaavasta todellisuudesta, niin eksymme pois totuudesta ja olemme pahimmassa tapauksessa perikadon omat.

Johannes kirjoitti, että Jeesus on antanut kaikille ihmisille päätösvallan tulla Jumalan lapseksi, niille, jotka ottavat hänet vastaan. (Joh 1:12.) Kreikankielen sana eksusia tarkoittaa nimenomaan päätösvaltaa ja valtaa tai oikeutta valita eri vaihtoehtojen välillä. Näin ollen kutsutuilla on suuri vastuu Jumalan kutsun edessä: ottaako vastaan Jumalan sana ja Jeesus Kristus vai torjuako hänet pois luotaan? Tätä päätöstä ei tee kutsutun kohdalla Jumala vaan kutsuttu saa itse päättää, miten suhtautuu tarjolla olevaan Jumalan sanaan ja iankaikkisen elämän lahjaan vanhurskaudessa ja hengen pyhityksessä.

Jumalan lapseksi ei tulla luonnollisen syntymän kautta. Johannes tarkoittaa luonnollista syntymää, kun kirjoittaa, etteivät Jumalan lapset ole syntyneet "verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta." (Joh 1:13.) "Verestä syntyminen" on synonyymi eli samaa tarkoittava sana "lihasta syntymisen" ja "vedestä syntymisen" kanssa. (vrt. Joh 3:4-8.) "Lihan tahto" tarkoittaa sukukypsän ihmisen ruumiillista halua eli seksuaalista halua toista sukupuolta olevaa kohtaan. Samaa asiaa tarkoittaa myös "miehen tahto": mies tahtoo itselleen jälkeläisiä ja Raamatun aikana erityisesti miespuolisia jälkeläisiä.

Israelin kansa odotti sitä, että sille syntyisi miespuolinen Daavidin jälkeläinen, joka olisi sen kansan maallinen hallitsija, kuningas, ja vapauttaisi Rooman ikeen alla olevan kansan. Juutalaisten kuningas ei kuitenkaan vapauttanut kansaansa Rooman vallanalaisuudesta vaan kuoli ristillä koko maailman syntisten edestä, ja sovitti meidän syntimme ja meidät Isän Jumalan kanssa. Jos joku uskoo hyvän sanoman eli Kristuksen Jeesuksen evankeliumin, niin hän syntyy uudesti ylhäältä ja tulee Jumalan lapseksi "Jumalasta syntymisen" kautta. "Jumalasta syntyminen" on sama asia kuin "Hengestä syntyminen" ja "Jumalan sanan kautta syntyminen". (Joh 3:1-8; 1Piet 1:23-25; 1Joh 5:1.)

Jumalasta syntynyt on syntynyt aina Jumalan tahdosta, mutta tämä ei tarkoita sitä, ettei ihminen voisi itse vaikuttaa siihen, tapahtuuko Jumalan tahto hänen elämässään vai ei. Raamatun ja etenkin kyseisen Johanneksen evankeliumin kohdan (Joh 1:11-14.) mukaan Jumalan kutsuma ihminen nimenomaan itse päättää sen, ottaako vastaan Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen vai ei. Näin vastuu uskosta ja vastaanottamisesta on yksin ihmisen, mutta kaikki kunnia pelastumisesta kuuluu Jumalalle, joka on antanut meille Kristuksen Jeesuksen ja sovittanut syntimme itsensä kanssa. On sitten meidän asiamme, uskommeko hyvän sanoman vai emme, ja suostummeko elämään Jumalan hyvän tahdon mukaan vai jatkammeko vaellusta oman tahtomme tietä, kohti kadotusta ja ikuista perikatoa.

64. "Joka kastettuna uskoo...?" (Mar 16:16.)

Markuksen evankeliumin mukaisessa lähetyskäskyssä Jeesus käyttää kreikankielessä verbeistä kastaa (baptidzoo) ja uskoa (pisteuoo) aoristin partisiippimuotoja. Hyvä suomenkielinen käännös kyseisestä jakeesta on:

"Joka uskoo ja on kastettu, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan (kadotukseen)". (Mar 16:16.)

Tämä ei ole ainoa mahdollinen oikea käännös, sillä verbi "kastaa" (baptidzoo) voidaan kääntää myös "on tullut kastetuksi", jolloin verbi kuvaa vain mennyttä tapahtumaa, eikä "menneisyydessä alkanutta ja yhä vielä jatkuvaa tapahtumaa", mitä aoristimuoto voi tarkoittaa. Aoristimuodon perusteella kastamisen voitaisiin ajatella jatkuvan vielä nyt-hetkessä, mutta koska vedessä kastaminen on kertatapahtuma, ja Jeesus viittasi yleisimmän tulkinnan mukaan vedessä kastamiseen, eikä Hengessä kastetuksi tulemiseen (Apt 1:5.), jotka olivat apostoleilla eri aikaan sijoittunut tapahtuma, niin olisi oikein kääntää myös "Joka uskoo ja on tullut kastetuksi, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan". (Mar 16:16.)

Aoristi- ja partisiippimuoto viittaavat tässä erityisesti verbin "uskoa" kohdalla siihen, että uskominen on alkanut menneisyydessä jonakin tiettynä hetkenä, ja jatkuu edelleen. "Kasteen" kohdalla voitaisiin päätellä samoin, mutta koska vedessä kastaminen on kertatapahtuma, niin se viittaa pikemmin ns. "punktuaaliseen aoristimuotoon", joka tarkoittaa sitä, että "jotakin on tapahtunut menneisyydessä jonakin tiettynä hetkenä, mutta tämä tekeminen on päättynyt". (Blue Letter Bible, klikkaa "Tense" verbin "baptizoo" kohdalla, ja sitten "Aorist", http://www.blueletterbible.org/Bible.cfm?b=Mar&c=16&v=16&t=KJV#conc/16 ) Silti "kastettuna olemisen jatkuminen" sopii ajatuksena hyvin Jeesuksen opetukseen, sillä kastetta tulee seurata Kristuksen elämä kastetun sydämessä, niin että kastettu elää saamansa kutsumuksen arvoisesti Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta uutta elämää vanhurskauden palvelijana. (Room 6)

Luterilaiset kutsuvat tätä "kasteessa vaeltamiseksi", mutta Paavali "Hengessä vaeltamiseksi". (vrt. Gal 5:13-26; 2Kor 3:1-6, 17-18.) Tästä käy ilmi myös se ero korostuksissa, mikä luterilaisilla on verrattuna Paavaliin: Paavali korosti Pyhän Hengen voiman vaikutusta uskovissa, luterilaiset (ja muut sakramentalistit) painottavat kasteen merkitystä myös pyhityksen aikaansaavana "Jumalan tekona" ja voimana.

Kasteen saaminen on tietysti "Jumalan teko" siinä mielessä, että se on "Jumalan vaikuttama teko", mutta Jumalan vaikuttamia tekoja ovat samalla tavalla kaikki hyvät uskon teot. Kaste ei ole niiden joukossa erityinen "kuolemasta elämään siirtävä teko", niin kuin sakramenttiopissa uskotaan. (2Tess 1:11-12; vrt.Kol 2:11-13.) Tämä näkyy parhaiten käytännön elämässä silloin, kun kastetaan joku aikuinen, jota ei ole vauvana vedellä vihmottu. Hän uskoi Jeesukseen Jumalan vaikutuksesta jo ennen kastetuksi tulemista, ja hänestä näkyivät heti uskoontulon jälkeen mielenmuutoksen hyvät hedelmät eli parannuksen soveliaat teot. (Apt 26:17-20.)

Jotkut uskovaiset täyttyvät Pyhällä Hengellä aivan erityisesti havaittavalla tavalla vielä nykyään apostolisen ajan tavoin ennen kastetuksi tulemista, mikä on varma osoitus Jumalan vaikuttamasta uudesta elämästä uskovaisen sydämessä jo ennen kasteen saamista. (Apt 8:5-20; 10:43-48; 11:11-18; 15:7-11.) Toki suurempi todistus uudesta elämästä on sydämen ajatusten muuttuminen ja vanhurskas elämä eli vanhurskautuminen pois synnistä Pyhän Hengen vaikutuksesta, mikä on sen "Jumalan teon" seurausta, jota kutsutaan Raamatussa "Pyhän Hengen uudistus, uudestisyntymisen pesu ja Hengestä syntyminen". (Tiit 3:5; Joh 3:3-8.) Niin kuin on lukuisia kertoja osoitettu, ei tämä "Jumalasta syntyminen" (1Joh 5:1.) tapahdu vedessä kastamisen aikana, sen hetkellä - vaan se tapahtuu Raamatun opettamassa järjestyksessä jo ennen sitä, kun jumalaton kääntyy Jumalan tykö katumuksessa ja saa synnit anteeksi uskon kautta Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Aiemmin syntiä tehnyt oli "synnin palvelija" (=orja), mutta uudestisyntyneenä hän on vanhurskautunut pois synnistä elääkseen Jumalalle, ja hän on vanhurskauden palvelija, eli synti ei saa enää hallita häntä, koska hän on armon alla, eikä lain alla. (Room 6) Vanhurskautetuksi tulemisen seuraus ja välitön hedelmä on siis hengen pyhitys ja uusi vanhurskas elämä Hengen uudessa tilassa, jolle ovat ominaista Jumalan vaikuttamat hyvät uskon teot (2Tess 1:11-12; Fil 2:12-14; Hebr 13:20-21.) ja yhä lisääntyvä Kristuksen mieli (sisällinen ihminen muuttuu yhä enemmän Kristuksen kaltaiseksi, mitä enemmän Kristuksen elämä hänessä vaikuttaa Pyhän Hengen voiman kautta, 2Kor 3:18; 1Kor 2:6-16; Gal 5:22-26).

Jeesus ei ota Markuksen evankeliumin mukaisessa kastekäskyssä (Mar 16:16.) suoraan kantaa siihen, miten sellaisen uskovaisen käy, jota ei ole kastettu vedessä Herran nimeen. Hän sanoo vain sen, että "joka ei usko, se tuomitaan". Näin ollen pelkästään tämän jakeen perusteella voidaan sanoa varmaksi ainoastaan se, että epäusko eli Jeesuksen ja Jumalan sanan torjuminen johtaa kadotukseen. (Joh 12:42-50.) Sitä emme tästä kohdasta näe, miten niiden uskovien käy, jotka kyllä uskovat, mutta joita ei ole kastettu. Näin ollen kyseinen kohta ei tarkoita sitä, että "joka kastettuna uskoo, se pelastuu", ja tuollainen käännös kyseisestä jakeesta on virheellinen myös sanatarkan käännösperiaatteen mukaan, eikä vain opin puolesta.

65. Uudestaan kastaminen eli kasteen uusiminen, osallisuus uudesta liitosta ja syntien sovituksesta, pätevä kaste ja monta eri kastetta Uudessa testamentissa

Mitä luterilaiseen vesirituaaliin ja Raamatussa opetettuun kasteeseen tulee, niin me emme kasta ketään "uudestaan", vaan ainoastaan "ensimmäisen kerran". Eli koska luterilainen "kaste" ei ole lainkaan "kaste" Raamatun opettamalla tavalla, niin en pidä sitä kasteena laisinkaan, ja siitä syystä uskovien kaste on ensimmäinen kaste sille, joka sen saa, ja se on myös "yksi kaste", eli kastetta ei tarvitse koskaan uusia, vaan "yksi kaste" riittää. (Efe 4:5.)

Luterilaisen teologian mukaan Jumala tekee kasteessa liiton kastettavan kanssa, mutta tämä ei ole totta. Uusi liitto on solmittu yksipuolisesti Kristuksen veren ja ruumiin uhrin kautta (Matt 26:26-28.), ja siitä tullaan osalliseksi uskomalla sovituksen sana eli "sana rististä". (2Kor 5:18-6:2; Kol 1:19-23; Apt 10:34-48.) Paavali ei tehnyt lapsia Jumalalle kastamalla kutsuttuja vedessä Herran nimeen, vaan hän saarnasi evankeliumia, ja synnytti lapsia Jumalalle "evankeliumin sanan kautta Kristuksessa Jeesuksessa". (1Kor 4:15; 1:13-18.) Synnyttäjä ei silloin tietenkään ollut Paavali itse vaan Jumala, joka antaa Pyhän Hengen niille, jotka uskovat Jumalan sanan ja pelastuksemme evankeliumin, niin että ottavat tässä Jumalan vaikuttamassa uskossa vastaan Jumalan Pojan ja päsevät sisälle armoon. (Joh 1:12; Efe 1:13-14; Room 5:1-2; 10:4-17; 1Tess 1:2-7; 2:13.)

Syntien sovituksesta tullaan osalliseksi siis silloin, kun otetaan uskossa vastaan Jumalan sana ja armo: saadaan synnit anteeksi ja tullaan armahdetuiksi. Kasteen saaminen ei ole ehto sovitetuksi tulemiselle, eikä uskovainen tule sovitetuksi kasteessa, vaan yleensä ennen kastetta, kun hän on uskonut evankeliumin sanan ja Herraan Jeesukseen. Kaste seuraa sovitetuksi tulemista ja liiton kansan jäseneksi tulemista, mutta ei vaikuta sitä, minkä seurausta se on. Moni on osallinen syntien sovituksesta, ja on uuden liiton Jumalan palvelija, vaikka häntä ei ole kastettu lainkaan vedessä, tai kaste on väärin suoritettu, jolloin se ei ole kaste ensinkään (esim. luterilainen vesitoimitus).

Jokainen voisi tykönään miettiä sitä, mikä on pelastuksen kannalta tärkeintä? Se, että joku uskoo, ja hänessä on Pyhä Henki, vai se, että joku on kastettu vedessä? Maailmassa on paljon uskovaisia, joissa on Kristuksen Henki, mutta heitä ei ole kastettu vedessä Herran Jeesuksen nimeen. Hekin pelastuvat, vaikka heitä ei ole vedessä kastettu, koska pelastumisen ehto on osallisuus Hengestä niiden kohdalla, jotka ovat syntiä tehneet.

Vauvoista opetamme erikseen, että jätämme heidät armollisen ja rakastavan Isän oikein tuomittaviksi, mutta emme kasta heitä, koska Raamatussa ei tunneta sellaista tapaa, jossa vauvoja kastetaan, eikä siellä käsketä vauvoja kastamaan.

Mikä on pätevä kaste (kaste, jonka hyväksyn kasteeksi)?

Kaste tulee suorittaa siten, että kastaja upottaa kastettavan kokonaan veden alle ja lausuu kastesanoina: "Minä kastan sinut Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen". Jos kasteen asetussanoissa ei mainita "Jeesuksen" nimeä, niin kastetta ei ole oikein suoritettu, ja sitä henkilöä ei ole kastettu lainkaan, jota ei ole "Jeesuksen Kristuksen nimeen" kastettu. Kaste suoritettiin apostolisena aikana aina "Jeesuksen Kristuksen nimeen" tai "Herran Jeesuksen nimeen", mistä saadaan yhdistämällä varmasti oikeat kasteen asetussanat "Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen". (Apt 2:38; 8:16; 10:48; 19:5.)

Jos joku haluaa, niin hänet voidaan kastaa myös hepreankielisen Herran nimen mukaan esimerkiksi näiden sanojen kera:

— Minä kastan sinut Jeshuan Ha-Mashiaan nimeen. (jotkut suosivat ääntämistapaa "Jashuan")

Jos joku on saanut kasteen jumalattomana ja tulee myöhemmin uskoon, eli uudestisyntyy vasta kasteen jälkeen, niin hänet voidaan kastaa uskovaisena "uudelleen", mutta tämä "uusi kaste" ei ole "toisen kerran kastamista", koska silloin ensimmäinen kaste ei ole pätevä, eikä lainvoimainen: myös tässä tapauksessa uskovainen kastetaan vain yhden kerran, koska aiempi kaste jumalattomuuden aikana ei ole lainkaan kaste Raamatun opettamalla tavalla. Samoinhan mitätöidään myös vihkiminen ja avioliitto, jos se on väärin eli lainvastaisesti vihitty! En silti opeta sellaista, että kasteella olisi "liiton solmimiseen" verrattava merkitys, sillä uudesta liitosta on osallinen jokainen, jossa on Kristuksen Henki, ja joka on "uskon kautta Jumalan lapsi Kristuksessa". (Room 8:9; Gal 3:26.)

Jos joku pyytää tulla kastetuksi monta kertaa, koska sanoo yhä uudestaan, ettei ollut uudestisyntynyt edellisellä kerralla, kun hänet kastettiin, niin tällaisesta pilkasta on tehtävä loppu, ja pidettävä riittävänä sitä edellistä kastetta, kunhan sen vain on oikein suoritettu. Riippumatta siitä, onko tällainen epävakaa ihminen uudestisyntynyt ja kristitty nyt tai tulevaisuudessa, ei häntä tule kastaa kerta toisensa jälkeen, niin että Jumalan sana pilkatuksi tulisi.

Uudessa testamentissa ei puhuta aina vesikasteesta, kun siellä on käytetty verbiä "baptidzoo" (upottaa, kastaa) tai substantiivia "baptisma" (upotus, kaste). Jos verbin baptidzoo kanssa esiintyy sana "onoma" (nimi), eli "kastetaan jonkun nimeen", niin silloin on aina kyse vedessä kastamisesta. (Matt 28:19; Apt 2:38; 8:16; 10:48; 19:5; 1Kor 1:13-17.) Joissakin kohdissa on erikseen mainittu sana "Henki" kasteen yhteydessä, ja silloin kutsuttu "kastetaan Hengessä Kristuksen ruumiin jäseneksi". (Matt 3:11; Apt 1:5; 1Kor 12:12-13.) Jos puhutaan pelkästään kasteesta, niin se voi tarkoittaa joko vesikastetta tai Hengessä kastetuksi tulemista. Nämä ovat kaksi eri asiaa, sillä apostolit eivät tulleet kastetuksi Hengessä vedessä kastamisen hetkellä, vaan ollessaan koolla rukoushuoneessa. (Apt 2:1-4; 1:5.)

Raamatun tulkinnan kannalta merkittäviä asioita uskoville ovat oma kokemus ja taustayhteisön näkemys siitä, mikä on Raamatussa opetettu kaste vedessä Herran nimeen. Tästä syystä kovin monet eivät pääse ymmärtämään Raamatun opetusta Jumalan tahdon mukaan, vaan monet jäävät perinteiden ja yhteisönsä tapojen orjiksi. Silloin ei ymmärretä sitä tosiasiaa, ettei vesikaste saa aikaan sydämen ajatusten muutosta ja uudestisyntymistä ihmisen elämässä. Joku voi luulla jopa sellaista, että vaellus Hengessä eli hengen pyhitys alkaa vasta vedessä kastamisen hetkestä, ja sitä edeltävä elämä uskossa ei olisikaan hengen pyhitystä ja todellista Kristuksen elämää uskovassa sielussa.

Itse ymmärrän sekä kokemuksen että Raamatun kirjoitusten kautta, että seuraavissa kohdissa puhutaan Hengessä kastetuksi tulemisesta ja sen vaikutuksista, eikä vesikasteesta, vaikka Hengessä vaeltavat uskovat alkuseurakunnassa yleensä aina myös vedessä kastettuja olivat, sen lisäksi, että he olivat kastetut Hengessä Kristuksen ruumiin jäseniksi: 1Kor 12:12-13; Matt 3:11; Joh 1:12-13; 3:1-21; 7:37-39; 14:14-28; 15:27-28; 16:7-16; Apt 1:5; Room 6:1-23; 2:28-29; Kol 2:11-13; Gal 3:1-27; Tiit 3:3-7; 1Piet 1:23; Jaak 1:18. Jos tutkit noita kohtia, niin huomaat, ettei kaikissa puhuta lainkaan kasteesta (baptisma tai baptidzoo), vaan osassa puhutaan "sydämen ympärileikkauksesta Hengessä" (Room 2:28-29; vrt. Kol 2:11-13 "Kristuksen ympärileikkaus"), joka tarkoittaa samaa kuin "uudestisyntyminen, Jumalasta syntyminen, Hengestä syntyminen ja Jumalan sanan kautta syntyminen" (Joh 1:12; 3:3-8; 1Piet 1:23; Jaak 1:18).

Seuraavat kohdat kertovat vesikasteesta: Matt 28:19; (Mar 16:16 osa kristityistä kyseenalaistaa tämän kohdan johtuen käytetystä aoristin partisiippimuodosta ja uskon näkyvistä hedelmistä jakeissa 17-20, ja ajattelee Jeesuksen puhuvan tässä kohdassa Hengessä kastetuksi tulemisesta, eikä vesikasteesta.); Joh 3:22, 26; 4:1-2; Apt 2:38-41; 8:12-16, 35-40; 9:18; 10:48; 16:14-15, 30-40; 18:5-8; 22:16; 19:1-7; 1Kor 1:13-17; 15:29; 1Piet 3:21. Kaikki Uudessa testamentissa kastetut olivat myös Hengessä kastettuja, koska uskoivat Jeesukseen ja olivat tulleet mielenmuutokseen. Kaste seurasi alkuseurakunnassa välittömästi uskoontulemista, lukuun ottamatta Apollosta ja Efeson opetuslapsia, joita evankeliumin julistaja ei ollut jostakin syystä kastanut heti uskoontulon jälkeen, vaan he saivat kasteen vedessä vasta myöhemmin apostolien ja heidän seuralaistensa toimesta. (Apt 18:24-19:7.)

http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/kaste/efe.htm

Johanneksen kaste oli tietysti myös vesikaste, mutta se ei riittänyt uuden liiton uskoville, jotka kastettiin erikseen "Herran Jeesuksen nimeen" vielä sen jälkeen, kun olivat ensin Johanneksen kasteella kastetuiksi tulleet. (Apt 18:24-19:7; Matt 3:1-17.) Apostoleista osa oli Johanneksen opetuslapsia ennen kuin he lähtivät seuraamaan Jeesusta, mutta heistä ei ole kerrottu, kastoiko Jeesus heidät uudestaan, vai ei, tai kastoivatko apostolit toinen toisensa Jeesuksen Kristuksen nimeen. (Joh 1:35-49; Apt 1:15-26.) Se vain on selvää, etteivät apostolit tulleet kastetuiksi Pyhässä Hengessä vedessä kastamisen hetkellä, vaan silloin, kun olivat koolla rukoushuoneessa. (Apt 1:5; 2:1-4.) Tästä ja muista kohdista ja uskovien kokemuksista voimme päätellä, ja uskoa todeksi sen, ettei Pyhässä Hengessä ja vedessä kastetuksi tuleminen ole sama asia, eikä kutsuttu tule kastetuksi vesikasteen hetkellä Hengessä Kristukseen, vaan se tapahtuu muulloin. Näin ollen myös uudestisyntyminen tapahtuu eri hetkessä kuin vesikasteessa, sillä se on sama asia kuin "Hengessä kastetuksi" ja "Kristukseen kastetuksi" tuleminen.

Heprealaiskirjeessä puhutaan lisäksi juutalaisista puhdistustavoista ja pesuista, jotka liittyivät rituaaliseen puhtauteen ja uhrimenoihin. (Hebr 6:2.) Tässä on käytetty eri sanaa kuin kristittyjen kasteesta (baptisma), eli sana on "baptismos": pesu, rituaalinen upotus kastealtaassa, hepr. mikva. Sama sana esiintyy rituaalisen pesun ja puhdistumisen merkityksessä neljä kertaa Uudessa testamentissa. (Hebr 6:2; 9:10; Mar 7:4, 8.)

Suositeltavaa lukemistoa

Muiden kirjoituksia:

Omia kirjoituksiani:

Tunnustuskirjojen kirjoittajat

  • 1. Augsburgin tunnustus (Philip Melanchton)
  • 2. Augsburgin tunnustuksen puolustus (Philip Melanchton)
  • 3. Yksimielisyyden ohje (Andreae tiivistelmä, Täydellinen selitys Andreae ym.)
  • 4. Schmalkaldenin opinkohdat (Martin Luther)
  • 5. Iso katekismus ja Vähä katekismus (Martin Luther)

Luther ja hänen aikalaisensa hyväksyivät pääsääntöisesti kaikki heidän elinaikanaan kirjoitetut yhteiset luterilaiset uskontunnustukset ja opinkohdat, vaikka opin sisällöstä oli jonkin verran erimielisyyksiä esimerkiksi perisynnin kohdalla. Näitä erimielisyyksiä pyrittiin poistamaan Yksimielisyyden ohjeen täydellisessä selityksessä.

Petteri Haipola 25.08.2006, muokattu 15. huhtikuuta 2009

Sivun alkuun