Jumalan seurakunta

17-helmi-2010 11:55 PMKirjoittanut Petteri Haipola

 

Jumalan seurakunta ei ole jokin rakennus tai ihmisten muodostama organisaatio. Jumalan seurakunta muodostuu elävän Jumalan lapsista, Jeesukseen kristukseen uskovista ihmisistä. Me rakennumme yhdessä muiden kristittyjen kanssa Jumalan asumukseksi eli Jumalan temppeliksi Hengessä. Uuden liiton Jumalan seurakunta ei ole kirkko vaan se on kristittyjen välinen yhteys toisiinsa pyhän hengen välityksellä ja rakkauden siteellä.

Kuka on Jumalan lapsi?

Jumalan lapsi on jokainen, jossa on kristuksen henki – jossa Jumalan henki asuu. (Room, 8:9.) Jos sinä olet uskonut kristuksen vereen ja evankeliumin sanaan syntiesi anteeksisaamiseksi, niin sinä olet uskon kautta Jumalan lapsi kristuksessa Jeesuksessa. (Gal, 3:26) Pyhä henki tulee Jumalan tykö kääntyvään ihmiseen "uskossa kuulemisen kautta". (Gal, 3:1-14) Jos olet ottanut uskossa vastaan Jeesuksen kristuksen ja Jumalan armon, niin olet Jumalan lapsi ja toivossa pelastunut. (Joh, 1:12; Tiit, 3:3-7.)

Yhteen kokoontuminen

Jumalan seurakunta on kreikaksi "ekkleesia". Ekkleesia on suomeksi "ulos kutsuttujen kokoontuminen". Sanaa käytettiin apostolien ajan kansankokouksista, joissa päätettiin kaupungin tai kylän yhteisistä asioista. Kun puhutaan kristityistä, niin sana tarkoittaa "maailmasta ulos kutsuttujen pyhien kokoontumista yhteen". Niinpä seurakunta on aina koolla siellä, missä kaksi tai kolme on kokoontunut yhteen Jeesuksen nimessä. Jeesus on siellä heidän keskellään ja lisäksi kunkin kristityn sydämessä, eläväksi tekevän Jumalan hengen kautta.

Miten yhteen tulee kokoontua?

Apostolien aikana seurakunta kokoontui yhteen kodeissa, Jerusalemin temppelissä tai tarkoitusta varten erikseen vuokratuissa tiloissa. Kokoukset olivat tuolloin enimmäkseen vuorovaikutteisia keskusteluja. Jos joku oli saanut laulun tai runon herralta, niin se voitiin esittää seurakunnalle. Nykyistä ohjelmapainotteista jumalanpalvelusta ei tuolloin kuitenkaan vielä tunnettu. Seurakunnan jäsenet osallistuivat aktiivisesti kokoukseen ja palvelivat toisiaan niillä armolahjoilla, jotka Jumala oli itse kullekin jäsenelle antanut. Kilpailua johtavista ja näkyvistä paikoista ei hyväksytty, eikä hierarkkisen johtamisen mallia.

Jotta seurakunta voisi kokoontua apostolien tapaan vuorovaikutteisesti, olisi paras tapa siihen kokoontua kodeissa tai pienryhmissä. Suuret ja kalliit kirkkorakennukset eivät ole apostolien ja herran ohjeiden mukaan rakennettuja. Ne nielevät valtaosan kristittyjen yhteisistä varoista, kun ne olisi ollut viisaampaa käyttää evankelioimiseen ja puutteessa elävien tarpeita varten.

Seurakunnassa voidaan palata takaisin apostoliseen kokoontumisen malliin. Kristityt voivat alkaa kokoontua kodeissa ja pienryhmissä omien kirkkojensa sisällä. Jos kirkko ei hyväksy tätä käytäntöä, niin sitä ei tarvitse totella. Hierarkkisen johtamisen ja herrana hallitsemisen malli ja sanelupolitiikka saavat luvan väistyä Jumalan tahdon tieltä siellä, missä Herran kasvoja toden teolla etsitään ja tahdotaan palata apostolisen seurakunnan malliin.

Jotta kokoontuminen ei muodostuisi sekasortoiseksi, on hyvä valita vanhinten keskuudesta luotettavia veljiä juontamaan kokousta. He voivat jakaa tarvittaessa puheenvuoroja ja pyytää seurakuntalaisia jakamaan herralta saamiaan lahjoja koko seurakunnan yhteiseksi hyödyksi. Juontajan valitseminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä, jos kokoontuminen sujuu ilmankin tätä järjestelyä rauhallisesti, niin että kaikki saavat tarvittaessa puheenvuoron ja voivat esittää kysymyksiä tai rakentaa muita herralta saamillaan lahjoilla kuten opetuksella, ilmestyksellä, profetialla, näyllä tai tiedon ja viisauden sanoilla.

Seurakunnassa ei tule suvaita sitä, että joku nousee siellä muiden yläpuolelle loistavaksi tähdeksi ja "varastaa koko shown" omilla opetuksillaan tai muilla lahjoillaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö seurakunnassa voitaisi suvaita välillä myös pitkiä opetuksia ja sanan saarnoja. Jumala voi siunata meitä niidenkin kautta, mutta rakentavin opetus saadaan usein vuorovaikutteisten keskustelujen kautta. Suurissa ryhmissä on vuorovaikutteinen keskustelu kuitenkin hankalaa ja siellä voidaan suosia pienryhmiä enemmän opetuspuheiden pitämistä. Kaikki tapahtukoon kuitenkin järjestyksessä ja annettakoon Jumalan hengelle liikkumatilaa ja vapautta toimia myös edeltä suunnittelemattomalla tavalla, kuitenkin vanhinten johdossa ja ohjatessa kokousten kulkua.

Seurakunta voi jakaantua tarvittaessa pienempiin ryhmiin, joissa rakentumista pääsee paremmin tapahtumaan. Silloin Jumalan valitsemat erityiset sanan opettajat ja vanhemmat veljet voivat neuvoa terveellä sanalla nuorempia sisaruksiaan, niin että jokainen saa opetusta sen kyvyn mukaan kuin pystyy kuulemaan. Pienryhmissä tai kahdenkeskisissä keskusteluissa on mahdollista ottaa huomioon toisen edistyminen uskossa, jolloin opetus tulee henkilökohtaisella tasolla paremmin kohti ja rakentaa uskovaa.

Vaikka kokoontumiset olisivat vuorovaikutteisia keskusteluja ja läheistä yhdessäoloa seurustelun muodossa, niin se ei tarkoita sitä, että jokaisen täytyisi puhua kokouksissa ja tulla esiin. Jotkut kristityt ovat hiljaisia ja ujoja, niin että pysyttelevät mieluummin syrjässä, eivätkä asetu muiden katsottavaksi valokeilaan. Heille tulee suoda tämä erivapaus eikä kaikkia saa patistaa väkisin "tuomaan jotakin Herralta", sillä sellainen olisi jo hengellistä väkivaltaa.

Seurakunnan johtaminen

Jeesus ei hyväksynyt herrana hallitsemisen mallia eli hierarkkista johtamista seurakunnassa. Maan ruhtinaat ja kansojen johtajat hallitsevat alamaisiaan korkeampaan asemaan perustuvan arvovallan kautta. Maailman liikelaitoksissa johtaminen on järjestetty moneen eri tasoon ja se perustuu asemaan hierarkkisessa kaaviossa. Hierarkkista johtamisen mallia noudatettiin myös juutalaisuudessa ja pakanuskonnoissa, joista se on siirtynyt katolisen kirkon kautta kaikkialle nimeltään kristittyyn maailmaan. Hierarkkisen johtamisen malli ei ole kuitenkaan Jumalan tahdon mukaista vaan aiheuttaa monia ongelmia seurakunnalle.

Vaikka seurakunnissa ei tunnustettaisi virallisesti eriarvoiseen asemaan perustuvaa hierarkkista johtamista, niin monet seurakunnat elävät käytännössä sen mallin mukaan. Kun joku tulee uskoon, niin hän aloittaa seurakunnan alimmalta tasolta ja alkaa opetusta saatuaan nousta ylemmille tasoille hierarkkisessa järjestelmässä. Hänestä voi tulla monien arvostama puhuja, laulaja, esirukoilija, kokousten vetäjä, evankelista, saarnaaja, pastori, vanhin tai jopa seurakunnan johtaja. Mitä näkyvämmässä ja vastuullisemmassa tehtävässä hän palvelee, sitä korkeammalle hänet mielletään hierarkkisessa järjestelmässä.

Koska palvelustehtävät on asetettu tällä tavalla ihmisten mielissä hierarkkiseen järjestykseen, aiheuttaa se monissa lihallista pyrkimystä nousta hierarkkiassa ylöspäin ja päästä hallitsemaan muita herrana. Pätemisen tarve on ilmeinen monien olkapäätaktiikalla nykyiseen asemaansa nousseiden seurakunnan palvelijoiden elämässä. Heidän tulisi olla niin kuin hän, joka palvelee, mutta he hallitsevatkin seurakuntaa herroina itsensä uhraavan palvelemisen sijasta. Näin on päädytty juuri siihen järjestelmään, jota Jeesus ei hyväksynyt, ja jota apostolit vastustivat.

Miten hierarkkisen johtamisen mallista päästään eroon?

Paras tapa päästä eroon hierarkkisen johtamisen mallista on muuttaa oman sydämensä ajatukset seurakunnan johtamisen suhteen. Erilaiset kirkkokunnat ja kirkot eivät varmastikaan hyväksy monitasoisen johtamisen mallista luopumista, koska niiden toiminta on rakennettu juuri sen varaan. Siksi ainoa keino yksittäisten uskovien kohdalla on hylätä sydämessään vääryytenä sellainen järjestelmä ja alkaa elää niin kuin hierarkkista järjestelmää ei olisi olemassakaan. He voivat kertoa tästä uudistuneesta ajattelutavastaan muillekin ja sitä kautta monitasoisen johtamisen mallin aiheuttamista ongelmista päästään eroon tai ne vähenevät. Yleisen mielipiteen muutos vaikuttaa vähintäänkin sen, että lihallinen pyrkyryys huomataan selvemmin Jumalan seurakunnassa, eikä siihen ketään enää kannusteta.

Miten seurakuntaa sitten johdetaan?

Jeesus sanoi, että joka tahtoo olla suurin tai ensimmäinen Jumalan seurakunnassa, olkoon kaikkien muiden palvelija. Jeesus on itse esikuva siitä, miten seurakuntaa tulee "johtaa". Hän antoi itsensä alttiiksi ja uhriksi seurakunnan hyväksi, koska hän rakasti sitä, eikä pyrkinyt hyötymään seurakunnan kustannuksella.

Seurakunnan vanhimman ja paimenen sydämen asenteen tulee olla samanlainen kuin Jeesuksen asenne meitä kohtaan. Hänen tulee luopua omastaan muiden hyväksi ja olla valmis uhraamaan jopa oma elämänsä "lampaiden" edestä. Jos seurakunnan "johtamisen" palvelustehtävää ei pidettäisi virka-asemaan perustuvana herrana johtamisena ja ymmärrettäisiin se erinomainen rakkaus ja valmius uhrata itsensä muiden hyväksi, jota palvelijalta edellytetään, niin siihen tehtävään ei olisi niin suurta tunkua kuin mitä nyt on, kun hierarkkinen virkapappeus on käytössä eri kirkoissa.

Itse asiassa suomenkielen sanat "johtaminen, johtaa ja johtaja" eivät vastaa Uuden testamentin kreikan sanoja, joita apostolien aikana käytettiin seurakunnan vanhinten palvelustehtävästä. Vanhimmat eivät "johda" seurakuntaa vaan "ohjaavat" sitä terveellä Jumalan sanalla ja omalla esikuvallaan Jumalan tahtoon. He "valvovat" lampaiden sieluja, niin kuin se, jonka on tehtävä siitä tehtävästä tiliä herralle.

Seurakunnan "ohjaamisessa" on kyse vastuunalaisesta toisten palvelemisesta ja hengelliseen vanhemmuuteen perustuvasta lasten kaitsemisesta. Se on nuorempien sisarten kasvattamista syvällisempään Jumalan pojan tuntemiseen ja opetusta juurtua yhä syvemmälle kiinni kristuksen rakkauteen. Jumalan sanan palvelijat eivät saa tehdä opetuslapsia itselleen, eivätkä saa juurruttaa kristittyjä kiinni itseensä, vaan heidän tulee ohjata opetuslapsia Jeesuksen luokse ja saada heidät juurtumaan yhä syvemmälle kristukseen, ei ihmisiin.

Seurakunnan vanhinten tehtävät Uudessa testamentissa

Seurakunnan paimen, vanhin ja kaitsija ovat samasta palvelustehtävästä käytettyjä eri nimityksiä. Ne kuvaavat saman tehtävän eri puolia. Näitä sanoja käytetään Uudessa testamentissa kuvaamaan samanarvoista palvelustehtävää, ei virkapappeuteen perustuvaa monitasoista johtamisen mallia.

Poimen on suomeksi paimen ja tarkoittaa jo nimensä puolesta lampaiden kaitsijaa eli hoitajaa. Paimenen tehtävä on johdattaa lauma ulos lammastarhasta aterioimaan niitylle ja tuoda se illan hämärtyessä takaisin lammastarhaan suojaan pedoilta. Hengellisesti ymmärrettynä tämä kielikuva kertoo seurakunnan varjelemisesta vääriä opettajia ja vääriä profeettoja sekä eksyttäviä harhaoppeja vastaan. Paimenen tehtävä on ruokkia lampaita terveellä Jumalan sanalla. Paimen on valmis antamaan vaikka henkensä lammasten edestä, koska häntä ei ole palkattu virkasuhteeseen, vaan hän rakastaa Jumalan lapsia kristuksen rakkaudella.

Presbyteeros eli vanhin on sana, jota käytettiin hengelliseen vanhemmuuteen perustuvasta seurakunnan valvojan, vartijan ja sielujen ohjaajan palvelustehtävästä. Seurakunnan vanhimman tulee olla armossa ja uskossaan täysi-ikäiseksi kasvanut veli, joka kelpaa muille esikuvaksi hyvän vaelluksensa ja terveen Jumalan sanan opettamisen lahjan kautta. Vanhimman tehtävä on opastaa nuorempia sisaruksiaan syvällisempään Jumalan pojan tuntemiseen ja auttaa heitä kasvamaan uskossaan täysi-ikäisyyttä kohti. Vanhin ohjaa äskenkääntyneitä kohti kristuksen kaltaisuutta niin kuin isä omia lapsiaan ja opettaa heitä.

Episkoopos on suomeksi kaitsija. Kaitsijan tehtävä on niin ikään vartioida hänelle uskottua laumaa ja ohjata sieluja syvemmälle kristuksen rakkauteen ja veljelliseen rakkauteen. Kaitsija on uskossaan täysi-ikäiseksi kasvanut ja hengellisesti kypsä veli, joka ylläpitää järjestystä seurakunnassa ja valvoo, että asiat tehdään Jumalan tahdon mukaan. Hän ei kuitenkaan hallitse herrana muita kristittyjä eikä hän ole virkapappien esimies, piispa, niin kuin kirkoissa opetetaan. Virkapappeus ja piispan virka ovat apostolien ajan jälkeistä myöhempää perua, eikä sille tavalle löydy tukea Raamatusta.

Apostolin ja profeetan palvelustehtävä uuden liiton Jumalan seurakunnassa

Apostoli on suomeksi lähettiläs. Apostolilla oli aivan erityinen kutsumus Jumalalta saatuna, niin että hänellä oli Jumalan valtuudet ja käskyt toimia niin kuin hän toimi rakentaakseen seurakuntaa ja voittaakseen sieluja kristukselle. Apostoli voitaisiin kääntää suomeksi myös sanoilla sanansaattaja ja käskynhaltija tai valtuutettu lähettiläs. Apostolin tehtävälle oli tyypillistä se, että Jumala teki ihmeitä ja voimallisia tekoja heidän kättensä kautta. He paransivat mm. sairaita ja ajoivat ulos riivaajia, joita lahjoja ei kaikille uskoville ole seurakunnassa annettu [riivaajilla ei ole kuitenkaan valtaa vahingoittaa kristuksen omia].

Apostoli ei pysynyt koko ikäänsä samalla paikkakunnalla. Jumala lähetti apostolit seurueineen lähetysmatkoille, niin että paikkakunnilla syntyi herätystä ja sinne muodostui Jumalan seurakunta paikallisesta väestöstä. Apostolit ja evankelistat asettivat kullekin paikkakunnalle vanhimmat alkuperäisväestöstä ja jatkoivat matkaansa Jumalan lähettäminä uusille alueille, sen jälkeen kun seurakunta pystyi toimimaan itsenäisesti. Apostolit pitivät tämänkin jälkeen yhteyttä niihin seurakuntiin, joissa he olivat vaikuttaneet ja sanaa opettaneet.

Apostolit saattoivat toimia paikkakunnan vanhinten joukossa yhtenä vanhimpana muiden joukossa, kun he viipyivät paikkakunnalla pitempään. He eivät olleet silloin muiden vanhinten esimiehiä vaan samanarvoisia Jumalan sanan palvelijoita kuin muutkin vanhimmat. Apostolit eivät olleet muiden esimiehiä silloinkaan, kun he lähettivät kirjeitä seurakunnille muilta paikkunnilta, vaikka kirjeissä oli käskyjä, säädöksiä ja kehotuksia herralta saatuna. Sen sijaan, että apostolit olisivat käskeneet seurakuntia herroina niitä halliten, jakoivat he heille herralta saamansa käskyt ja ohjeet, joita he olivat itsekin velvolliset noudattamaan.

Apostolien erityinen palvelustehtävä ei nostanut heitä herroiksi muiden yläpuolelle, minkä todistaa mm. se, että seurakuntien ei ollut pakko totella apostoleita. Ne saattoivat torjua heidät ja lähteä tottelemattomuuden tielle, sillä apostolit eivät julistaneet itseään, eivätkä antaneet seurakunnalle omia käskyjään, vaan he julistivat kristusta, että hän on kaikkien herra, ja heidän käskynsä olivat suoraan herralta saatuja.

Profeetta oli seurakunnassa henkilö, jolle oli uskottu profetoimisen lahja. Profeetta saattoi ennustaa tulevia tapahtumia, sillä Jumala antoi heille profetian sanaa, jonka he jakoivat sitten seurakunnalle. Profeetan tehtävä oli yleisellä tasolla opettaa Jumalan sanaa ja johdattaa seurakuntaa Jumalan tahtoon elämän kaikilla alueilla.

Profeetta on seurakunnassa tavallaan eräänlainen visionääri, mutta hänen ilmestyksensä ja näkynsä ja profetiansa eivät saa olla vääriä. Jos profeetta erehtyy eikä tee parannusta pois synnistään, niin hänet tulee erottaa pyhien yhteydestä. Jos joku profetoi toistuvasti väärin, niin hän ei saa jatkaa väärän voiton tai oman kunnian tavoittelua väärillä profetioillaan eikä seurakunnan eksyttämistä ilman, että siihen puututtaisiin.

Samanarvoiset ihmiset, erilaiset armolahjat ja palvelustehtävät

Sama henkilö saattoi toimia apostolien aikana seurakunnassa apostolina, opettajana, profeettana ja vanhimpana. Tämä kertoo siitä, että kyse ei ole eriarvoiseen virka-asemaan perustuvasta monitasoisesta johtamisesta, vaan erilaisista palvelustehtävistä ja armolahjoista, joita Jumala on uskonut lapsilleen seurakunnan rakentumista varten. Jos joku pyrkii korottamaan itsensä muiden yläpuolelle erinomaisten lahjojensa avulla, niin hän on paisunut ja vaarassa joutua hyljätyksi väärän lihallisen kerskaamisensa vuoksi.

Seurakunnan vanhin ja sanan palvelija tai kuka tahansa apostoli tai profeetta ei saa johtaa herrana Jumalan seurakuntaa, vaan me olemme kaikki samanarvoisia Jumalan lapsia ja veljiä keskenämme Jumalan seurakunnassa. Erilaiset palvelustehtävät perustuvat Jumalan kutsuun ja valintaan, eivät ihmisten pyrkyryyteen ja nousemiseen korkeammalle tasolle hierarkkisessa virkakoneistossa. Vanhemmuus on seurausta hengellisestä kasvusta ja täysi-ikäisyydestä.

Hengellisesti kasvaneet ja kypsät aikuiset ovat kykeneviä ohjaamaan nuorempia sisaruksiaan ja äsken kääntyneitä syvällisempään isän ja pojan tuntemiseen. Tämä kyky ei rajoitu vain veljiin. Myös sisaret ovat kykeneviä ohjaamaan nuorempia sisariaan hengellisissä asioissa, mutta he eivät saa toimia seurakunnassa vanhimman tehtävässä, koska herra on kieltänyt sen käskyssään. Riippumatta siitä, minkä vuoksi Herra on tämän käskyn seurakunnalle antanut, on sitä edelleen syytä noudattaa.

Erilaiset palvelustehtävät Jumalan seurakunnassa eivät perustu virka-asemaan vaan Jumalan kutsuun ja valintaan: niihin lahjoihin, jotka Jumala on antanut palvelustehtävää varten. Vanhimman tehtävä perustuu lisäksi hengelliseen täysi-ikäisyyteen ja hyvään vaellukseen, niin että vanhin kelpaa esikuvaksi muulle seurakunnalle vanhurskautensa vuoksi. Apostolien ajan seurakunnassa ei tunnettu virkapappeutta eikä palkatun pastorin ammattia. Vanhimmilla ja evankelistoilla oli silti oikeus saada elantonsa evankeliumin työstä, mutta jos seurakunnalla ei ollut varaa maksaa heille palkkaa, niin he tekivät silloin työtä omilla käsillään elättääkseen itsensä ja perheensä.

Miten voimme olla alamaisia toinen toisellemme?

Paavali kehotti efesolaisia olemaan alamaisia toinen toiselleen kristuksen pelossa. Miten tämä on mahdollista, jos hierarkkista järjestelmää ei olisi olemassa?

Itse asiassa se olisi vielä mahdottomampaa, jos hierarkkinen järjestelmä olisi olemassa! Silloinhan kaikkien pitäisi kilpailla siitä, kuka saa olla arvossa alimpana ja hierarkkian alimmalla tasolla. Tämä ei ollut kuitenkaan apostolin opetuksen tarkoitus, vaikka me palvelemmekin toisiamme siten, että olemme kaikkien muiden palvelijoita, eli kilpailemme kielikuvan mukaan keskinäisestä alemmuudesta sen sijaan, että kilpailisimme lihallisesta paremmuudesta seurakunnassa.

Me voimme olla alamaisia toinen toisellemme myös siten, että me olemme alamaisia sille kristukselle, joka toisen sydämessä asuu. Näin ollen me emme ole alamaisia ihmisille vaan Jumalalle. Täten jokainen on velvollinen olemaan alamainen ainoalle herralle ja kuninkaalle, joka seurakunnassa on: kristus Jeesus, seurakunnan pää ja herra, kuningasten kuningas ja herrojen herra.

Seurakunta on yhtä suurta perhettä

Raamatussa käytetään seurakunnasta kielikuvana nimitystä "perhe". Se kuvastaa hyvin sitä, millaiseksi Jumala on seurakunnan tarkoittanut. Seurakunnan tulisi olla samanarvoisten veljien ja sisarten välinen yhteys, jossa toinen pitää huolta toisestaan ja rakastaa toisiaan Jumalan rakkaudella.

Seurakunnassa ei ole eriarvoisuutta eli hierarkiaa, monitasoisen johtamisen järjestelmää. Vanhemmuus perustuu seurakunnassa hengelliseen ikään ja uskossa kasvamiseen. Niin kuin perheessä yleensä, vanhemmat sisarukset voivat auttaa nuorempia ja hoitaa heitä vanhempiensa apuna. Seurakunnassa on lisäksi hengellisiä isiä ja äitejä, jotka voivat kaitsea muuta laumaa, nuorukaiset ja lapsukaiset mukaan luettuina.

Nykyinen kirkkojen toiminnan malli ei ole apostolinen eikä Jumalasta. Kirkot ovat usein hyvin suuria eivätkä niiden jäsenet tunne hyvin toisiaan. Kristityt tulevat kokouksiin kuulemaan valmiiksi suunniteltua ja muiden esittämää ohjelmaa ja istuvat passiivisina penkeissä. He sanovat muille lähinnä vain tervehdyksensä tullessa ja lähtiessä, mutta eivät vietä vapaa-aikaa yhdessä muiden kanssa.

Jos seurakunta toimisi paremmin Jumalan mallin mukaan, niin sen jäsenet opettelisivat tuntemaan toisiaan paremmin. Mitään pakkoa yhteyden pitämiseen muihin jäseniin ei saa tietenkään olla, mutta sisarusten välinen rakkaus johtaa käytännössä yhteyden pitämiseen myös kokousten ulkopuolella. Seurakunnassa olisi hyvä muodostua ystävyyssuhteita, jolloin sen jäsenet oppisivat luottamaan toisiinsa ja rakastamaan toisiaan syvällisemmin. Rakkautta veljiä kohtaan on vaikea osoittaa käytännön tekoina, jos veljiä ei edes tunneta.

Väärien profeettojen ja väärien opettajien varominen

Kaikki eivät ole Jumalan lapsia, jotka tunnustavat Jeesuksen nimeä ja toimivat hänen nimessään. (Matt, 7:21-23) Kristityn on syytä varoa omassa elämässään, ettei antaisi armolle vieraiden opin tuulten ja ihmisten arpapelien eksyttää itseään.

Varjele itsesi maailman saastutukselta sen eri muodoissaan. Älä teeskentele vaan ole aito Jumalan lapsi, uskovainen ja pyhä. Älä nöyristele, äläkä ole ulkokultainen niin että paisuttelisit syntikurjuuttasi, jota et todellisuudessa tunne. Älä ole ylpeä äläkä kerskaa lahjoista, joita Jumala on sinulle antanut, ettet joutuisi pois armosta pöyhkeytesi tähden.

Tutkistele ja koettele kaikki sydämessäsi, mitä eteesi tulee koskien hengellisiä asioita ja ihmisiä. Älä antaudu kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa, sillä mitä yhteistä on saatanan palvelijalla ja Jumalan palvelijalla, vaikka he molemmat tunnustaisivat samaa jaloa nimeä?

Väärät profeetat ja väärät opettajat on mahdollista tunnistaa heidän hedelmistään. He elävät synnissä ja vaeltavat lihan mukaan, vaikka väittäisivät elävänsä pyhityksessä ja vaeltavansa Jumalan tahdon mukaan. He ovat ilkeitä, riidanhaluisia, hyvän pahamiehiä, itsekkäitä, rakkaudettomia, kristittyjen vainoojia, pilkkaajia, häpeällisen voiton tavoittelijoita, ahneita, rahanhimoisia, kateellisia, veljiensä ärsyttelijöitä, eripuraisia, puolueellisia, katkeria, anteeksiantamattomia, sanakiistojen kipeitä, saivartelijoita, näsäviisaita, Jumalan sanan opetuksia vääristeleviä tekopyhiä ihmisiä, jotka kinastelevat alituiseen laista ja oikeasta pelastusopista, eivätkä luovu synneistään.

Väärän profeetan ja opettajan tunnistaa siitä, että hän ei pysy terveessä totuudenmukaisessa Jumalan sanassa vaan vääntää kirjoituksia vinoon omaksi kadotuksekseen ja niiden turmioksi, jotka hänen eksymystään seuraavat. Väärä profeetta ja opettaja voi olla uskon pääkohdissa ja perusteissa ihan oikeassa, mutta hän on vinoutunut jollakin tavalla uskossaan ja esimerkiksi painottaa liiaksi jotakin opetuksen osa-aluetta, joka sitoo hänet pätemisen ja lihallisen kiivailun syntiin. Hän omistaa koko elämänsä yhden asian puolesta taistelulle ja taistelee itse asiassa muita kristittyjä vastaan sen sijaan, että auttaisi heitä heidän iloonsa.

Jos joku on synneillään pahennukseksi Jumalan seurakunnalle, niin hänen kanssaan ei tulisi seurustella, vaan hänet tulisi merkitä, että hän häpeäisi syntiään ja tulisi katumuksen kautta mielenmuutokseen, jonka Jumala antaa. Se koituisi pelastukseksi ja kunniaksi Jumalalle meidän herramme Jeesuksen nimen ja ristin kautta.

Jos joku profetoi sinulle mieluisia, niin ole aina varuillasi. Väärä profeetta pyrkii olemaan ihmisille mieliksi ja on puolueellinen niitä vastaan, jotka tunnistavat hänet ja paljastavat hänen syntinsä. Väärä profeetta sitoo ihmisiä itseensä ja pyrkii hyötymään heistä joko taloudellisesti tai etsimällä omaa kunniaa. Kestää aikansa ennen kuin äsken kääntynyt oppii erottamaan aidon väärästä ja hyvän pahasta, mutta tämä taito karttuu meissä vähitellen, joten ole varovainen profeettojen ja opettajien edessä. Älä seuraa sokeasti ihmisiä vaan seuraa Jeesusta ja harjoita kaikessa tervettä harkintaa. Se on Jumalan itsensä antama ohje hengellistä elämää varten.

Älä anna heidän pelkonsa peljättää sinua

Portto vai seurakunta?

Lopun aikana on yleistynyt kehotus lähteä pois luopumuksessa elävistä uskonnollisista ryhmistä ja kokoontua koteihin perinteisten kirkkojen ulkopuolelle. Tätä on perusteltu Ilmestyskirjassa olevalla kehotuksella lähteä ulos portosta. Porttona on pidetty katolista kirkkoa ja sen tyttäriä, herrasta luopunutta kristillisyyttä. On ajateltu vielä niin, että portto on lopun aikana vallitseva uskontojen synkretismi, jota ekumeeninen liike tavoittelee. Siinä ei ole tavoitteena yhdistää kaikkia maailman uskontoja yhdeksi ainoaksi hyväksytyksi uskonnoksi, vaan sen tavoite on hyväksyä ja tunnustaa kaikki uskonnot Jumalan tykö johtavaksi tieksi. Näin häivytetään kristinuskon erityispiirre ja kielletään Jeesuksen kristuksen olevan ainoa tie isän tykö.

Riippumatta siitä, mikä on portto – mielipiteet hajoavat tässä asiassa – älä lähde pois mistään ryhmästä pelkän epäilyn vuoksi, että luulet olevasi osa porttoa ja tulevasi osalliseksi sen synneistä jäämällä sen jäseneksi. Motiivi Jumalan tahdon tekemiseen ei saa olla helvetin pelko eikä ihmisten aiheuttama pelko kadotustuomiosta. Motiivin tulee olla rakkaus totuuteen. Jos pidät omaa ryhmääsi niin pahasti Jumalan tahdosta pois poikenneena, että omatuntosi ei salli olla sen jäsenenä, niin olet silloin vapaa eromaan siitä. Jos koet, että ryhmä ei ole liian pahasti totuudesta pois eksynyt ja voit vaikuttaa sen sisällä terveen opin mukaan, niin pysy sen ryhmän jäsenenä. Sinua ei kadota se, että olet jonkin ryhmän jäsen, etkä pääse taivaaseen sen ansiosta, että eroat jonkun ryhmän jäsenyydestä.

Kaikissa uskovien ryhmissä ja seurakunnissa on jotakin pielessä. Perinteisten kirkkokuntien ulkopuolella kokoontuvissa ryhmissä on samat ongelmat ja harhaopit kuin niissäkin. Synti rehottaa joka paikassa, eikä missään noudateta Jumalan sanan ohjeita täydellisesti. On tietysti hyvä, jos jokin ryhmä noudattaa muita paremmin Jumalan sanan ohjeita, mutta ei se ole vielä syy jättää nykyistä yhteyttä ja lähteä mukaan uuden ryhmän toimintaan. Ellei oma uskovien ryhmä toimi räikeällä tavalla Jumalan tahtoa vastaan, ei siitä pois lähteminen ole yleensä paras vaihtoehto. Sen sijaan olisi hyvä pyrkiä korjaamaan virheitä oman ryhmän sisällä niin kauan kuin mahdollista ja vasta viimeisenä keinona lähteä pois jostakin ryhmästä, kun omatunto ei salli enää olla sen jäsenenä.

Jotkut perinteisten kirkkokuntien ulkopuolella olevat ihmiset ovat erottautuneet muista sen vuoksi, että heidän kokoontumisensa ja seurakuntamallinsa on raamatullisempi kuin muilla. Niin se monissa ryhmissä onkin, mutta ei tämä saisi olla muista erottautumisen peruste ja syy nimittää muita ryhmiä portoksi. Pahimmillaan tällainen oikeaoppisuus on lihan tekoja ja lahkolaisuuden syntiä: eripuraa, riidanhalua ja ylpeyttä.

Vielä pahempi on tilanne silloin, jos "ulkopuolella leirin" kokoontuva ryhmä suvaitsee keskuudessaan mitä erilaisimpia harhaoppeja ja syntiä, vaikka kokoontuukin ja onkin järjestäytynyt raamatullisemmin kuin muut hierarkkisesti järjestäytyneet ohjelmapainotteiset kirkot. He ovat koonneet Baabelin ja kutsuvat sitä nimellä "Jumalan seurakunta". On parempi pysyä perinteisten kirkkojen jäsenenä kuin olla osallinen sellaisesta Jumalan pilkasta. Perinteisissä kirkoissa voidaan sitten kokoontua myös pienryhmissä, jolloin apostolien ajan kokoontumisen malli tulee otetuksi käyttöön. Mitä taas hierarkiaan tulee, niin ihmiset voivat luopua siitä omissa sydämissään, vaikka seurakunta olisi organisaationa järjestetty hierarkkisen johtamisen mallin mukaan, mikä on vastoin Uuden testamentin ohjeita.

Jos sinä olet tällä hetkellä kristuksessa Jeesuksessa pyhitetty ja vanhurskautettu Jumalan lapsi, niin sinä olet täydellisesti pelastunut, vaikka olisit jonkin sellaisen kirkon tai uskonnollisen ryhmän jäsen, jossa ei noudateta täydellisesti Jumalan sanan ohjeita seurakuntakurin, järjestyksen ja kokoontumisen tavan osalta. Sinun nimesi on kirjoitettu taivaissa Jumalan seurakunnan jäsenrekisteriin, eikä sitä pyyhitä pois sen vuoksi, että olet esimerkiksi luterilaisen kirkon tai helluntaiseurakunnan jäsen. Jos päätät lähteä pois jostakin uskonnollisesta yhteisöstä, niin se päätös ei saa perustua sielulliseen pelkoon siitä, että joudut kadotukseen porton jäsenyyden vuoksi, kun et edes tiedä varmaksi sitä, mikä portto on – eivät sitä kaikki muutkaan tiedä, vaikka väittävät varmasti sen tietävänsä.

Sen sijaan, että eroaisit jostakin uskovien ryhmästä pelon vuoksi, niin tee se rakkaudesta totuutta kohtaan, jos eroamiseen on riittävästi syitä. Jos pidät omaa ryhmääsi niin paljon Jumalan tahdon vastaisena, että omatuntosi ei salli sinun jatkaa sen jäsenenä, niin voit erota siitä sillä perusteella, mutta jos eroat siksi, että ajattelet karttavasi helvetin tuomion lähtiessäsi ulos portosta, on eroamisesi peruste väärä: se on silloin tuomion pelko eikä rakkaus totuutta kohtaan.

Ajattele niin, että jos olet mukana jonkin ryhmän toiminnassa joko aktiivisena jäsenenä, nimellisesti sen rekisterissä tai maksat jäsenyydestäsi rahaa ryhmän kassaan, niin sinä tuet jäsenyydelläsi sen toimintaa. Pelkkä nimijäsenyys on jo ryhmän toiminnan tukemista, sillä jäsenyys jossakin ryhmässä tarkoittaa yleensä sen ryhmän oppien ja käytännön hyväksymistä. Pelkkä jäsenyys jossakin ryhmässä ei tee sinusta vielä silti osallista sen ryhmän synteihin, jos pidät esillä ryhmän harjoittamaa vääryyttä ja kritisoit sitä ryhmän sisällä, niin että kehotat ryhmää hylkäämään tämän vääryyden. Jos ryhmä ei vetoomuksista ja sanan todisteluista riippumatta hylkää vääryyttään, niin sen jälkeen olet vapaa toimimaan omantuntosi mukaan.

Lähde pois sellaisesta ryhmästä, joka häpäisee opillaan ja käytännöillään Jeesuksen nimen ja ristin. Jos ryhmä opettaa väärin pelastuksesta, niin sekin on riittävä syy erota siitä. Sinun ei siis tarvitse edes tietää sitä, mikä portto on, eikä ottaa siihen tulkintaan varmaa kantaa, ja voit silti toimia Jumalan tahdon mukaan puhtaalla omallatunnolla.

Jos jokin ryhmä ja etenkin sen johtajat ovat eksyneet pois totuudesta, eivätkä ojentaudu sen mukaan, niin sinulla on hyväksyttävät perusteet erota siitä. Jos tällaisia perusteita ei ole olemassa, niin älä eroa. Jumala ei tuomitse sinua muiden tekemistä synneistä, vaikka ryhmässäsi olisi niitä, jotka syntiä tekevät, jopa johtajien joukossa. Ole siis vapaa toimimaan tässä asiassa omantuntosi äänen ja sisäisen oikeudentajusi mukaan – sen mukaan, mitä Jumala tästä asiasta sanassaan opettaa. Älä anna virhetulkintojen ja väärien painotusten eksyttää itseäsi pois totuudesta.

Pedon merkistä

Toinen tapa peljättää Jumalan lapsia on epäterve opetus pedon merkistä. On sanottu, että mikrosiru tai joku sen johdannainen on pedon merkki ja se voidaan panna ihmisen oikeaan käteen tai otsaan vasten tämän tahtoa, jolloin "merkin" saanut ihminen joutuu kadotukseen. Sirua ei voisi ottaa edes pois ilman vakavia terveydellisiä riskejä tai kuolemanvaaraa. Sirun kautta ohjailtaisiin ihmisten ajatuksia ja käyttäytymistä, sillä se vaikuttaisi ihmisten aivoihin ja hermostoon. Sirun kautta voitaisiin myös seurata ihmisten liikkeitä reaaliajassa. Ilman tätä sirua olisi mahdoton ostaa tai myydä mitään.

Nämä uhkakuvat ovat hengellistä science-fictionia ja sielullista puoskarointia. Ne ovat mielikuvituksen tuotetta, johon on näön vuoksi yhdistetty totuutta joukkoon, jotta valhe menisi paremmin läpi.

Jos sinä olet kristuksessa Jeesuksessa pyhitetty ja vanhurskautettu Jumalan lapsi, niin mikään sinua vastaan tehty synti ei voi kadottaa sinua. Jos sinuun laitettaisiin vasten tahtoasi jokin tekninen laite tai sinuun ruiskutettaisiin jotakin kemiallista ainetta, joka vaikuttaa sinun käyttäytymiseesi, niin se ei vaikuta millään tavalla sinun iankaikkiseen osaasi. Jumala ei tuomitse kadotukseen synnin teon uhreja vaan syntiä tekevät ihmiset. Älä siis pelkää heidän uhkakuviaan ja epätervettä opetustaan. Luota vain kaikessa Jumalaan ja turvaa hänen armoonsa, niin sinä pelastut. Sinä olet jo nyt pelastunut, joten älä anna minkään eksytyksen salakavalan juonen viedä sinulta voittopalkintoa.

Väärä opetus pedon merkistä ja mikrosirusta saa ihmiset tuijottamaan ulkoisia ja näkyviä asioita näkymättömien sijaan. Se saa ihmiset luottamaan itseensä Jumalan sijasta. Se johtaa lain alle samoin kuin taitamattomat kehotukset lähteä pois perinteisistä kirkoista. Ihmiset ajattelevat, että he pelastuvat, kun kieltäytyvät jostakin ulkoisesta merkistä tai eroavat jostakin kirkosta tai uskovien ryhmästä. Tällä tavalla syrjäytetään Jeesuksen risti ja kristuksen uhrin kautta tullut syntien sovitus ainoana Jumalalle kelpaamisen perusteena ja taivaaseen johtavana tienä. Sen sijaan luotetaan omiin ratkaisuihin ja valintoihin koskien jotakin tiettyä elämän osa-aluetta. Tällainen on harhaoppia, vaikka se pukeutuu näennäisesti hengelliseen kaapuun.

Ajattele asioita niin, että mikä tahansa synti, jonka valtaan ihminen antautuu, on riittävä kadotuksen peruste. Jos alat harjoittaa haureutta tai elää aviorikoksessa, niin sinä joudut kadotukseen, vaikka et murhaisi ketään. Jos taas ryhdyt varkaaksi, mutta et tee huorin, niin sinä joudut silti kadotukseen. Jotta varjeltuisit kadotustuomiolta, tulee sinun varjella oma sydämesi niin, että et anna sen joutua synnin valtaan ja paholaisen vangiksi. Jumala on luvannut sinulle, että hän varjelee sinut uskossa ja vahvistaa sinua, niin että sinä kestät paholaisen juonet ja pysyt kristuksessa, kun vain turvaat Jumalan armoon ja luotat Jumalaan itsesi sijasta. (1Piet, 5.5-11)

Jumalalle kelpaamisen peruste on kristus Jeesus ja hänen uhrinsa kautta tullut syntien sovitus. Jumala lukee uskovalle vanhurskaudeksi hänen uskonsa, jolloin hän ei lue syyksi syntiä vaan antaa synnit anteeksi.

Vaikka sielujen pelastuminen ei ole kiinni siitä, miten hyvin me onnistumme elämään kristittyinä, on pelastus silti mahdollista menettää, jos joku hylkää Jumalan sanan käskyt ja pyhityksen. (1Tess, 4:1-12; Joh, 14:20-24) Kyse ei olekaan "onnistumisesta" ikään kuin meidän "tarvitsisi" itse "pystyä" johonkin, tai meidän "pitäisi" muuttua toisenlaisiksi ja olla jotakin. Kyse on sydämen ajatuksista ja siellä tapahtuvista ratkaisuista elämän suurissa kysymyksissä. Sellainen kysymys on se, ketä me tahdomme palvella ja mitä me rakastamme? Jos tahdomme seurata Jeesusta ja palvella Jumalaa, niin meidän käy hyvin, mutta jos antaudumme palvelemaan syntiä, niin se koituu meille kuolemaksi ja kadotukseksi paatumisen kautta.

Luopumus silmiemme edessä

Jumalaton ja syntinen ei usko henkilökohtaisesti Jeesukseen khistukseen omana vapahtajanaan eikä tunnusta häntä elämänsä herraksi. Hänen elämäntapansa todistaa myös Jumalan vanhurskautta vastaan. On siis selvä ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, jota on näinä luopumuksen aikoina yritetty kuitenkin kaventaa siten, että on tuotu maailma ja sen jumalaton meno sisälle seurakuntiin.

Kirkkojen jäsenten joukossa on yhä enemmän jumalattomia ja syntisiä ihmisiä, jotka elävät petollisten himojensa mukaan, eivätkä tunne herraa, vaikka niin väittävät. Kun paholainen ei saanut kukistettua seurakuntaa tappamalla kaikkia sen jäseniä vainojen aikana, niin se yrittää tuhota pyhien uskon tuomalla maailman sisälle seurakuntaan ja houkuttelemalla uskovia elämään synnissä samalla tavalla kuin tämä maailma synnissä elää.

Seurakuntien jäsenet juopottelevat, rikkovat avion, harjoittavat pornoa, valehtelevat, varastavat, pettävät, ovat ilkeitä ja riidanhaluisia, kateellisia, pahansuopia, itsekkäitä, ylpeitä, rakkaudettomia, panettelijoita, hyvän vihamiehiä, petollisia, niskoittelevia, vanhemmilleen tottelemattomia ja kaikenlaisten himojen vietäviä ihmisiä niin kuin muutkin ihmiset. Tämä ei ole tietenkään Jumalan tahto, mutta tähän on päädytty, kun seurakuntakurista on luovuttu ja on omaksuttu lihallisuutta korostava harhaoppi, jonka mukaan lihallisuus on mitä suurinta hengellisyyttä. Sen opin mukaan olisi ylpeää tuntea olevansa mieleltään vanhurskas ja pyhä, mutta nöyrää tuntea olevansa lihallinen ja syntinen. Asiat on käännetty tässä opissa päälaelleen ja niin sen kannattajatkin päälaellaan ovat: he ovat Jumalan vihollisia ja luopumuksen sanansaattajia.

Seurakunnista on tullut hengellisen viihteen esityspaikkoja sen sijaan, että siellä olisi vuorovaikutteista keskustelua ja lähimmäisen rakkautta käytännön teoissa ja yhdessä elämisen kautta. Seurakuntia johdetaan hierarkkisen mallin mukaan, jolloin johtajiksi valitaan korkeasti koulutettuja teologeja, jotka ovat vieraantuneet tavallisen kansan elämästä ja arjesta. Maailman johtamistapa ja hallinto on tullut sisälle seurakuntaan. Samalla sinne on pesiytynyt lihallinen pyrkyryys ja päteminen sekä hyödyn tavoittelu itsensä uhraamisen sijasta.

Rakkaudesta totuuteen

Vaikka näiden viimeisten lukujen sanoma on melko murheellinen, niin seurakunta saa silti iloita herrassa ja vahvistua hänen voimansa väkevyydestä, kun me rakastamme totuutta ja pysymme totuudessa. Edes tuonelan portit eivät voita Jumalan seurakuntaa, joten pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa ja uskon varmuudessa. Kristus Jeesus on voittanut paholaisen ja kuoleman vallan, ja on tuleva pian tuomitsemaan tämän maailman, mutta pelastukseksi omalle kansalleen. Vähän aikaa kärsittyämme Jumala on vahvistava meitä ja lujittava meitä, niin että me varjellumme uskon kautta pelastukseen, jota tarjotaan meille kristuksen ilmestymisessä.

Mitä ikinä teemme, niin se tapahtukoon rakkaudessa ja rakkaudesta totuuteen.

Sivun alkuun