William Marrion Branham

Kirjoittanut Petteri Haipola  • 26.01.2007

(1909-1965)

Esipuhe

Tämä kirjoitus pitää sisällään arvostelun Branhamin saarnasta 1. syyskuuta 1963, mikä on julkaistu kirjasena nimellä "Merkki".1 Pääset hakemistoon tästä linkistä, jos etsit jotakin tiettyä artikkelin kohtaa.

Pyhällä Hengellä täyttyminen on Merkki

Branham sanoo sivulla yhdeksän:

"Samalla tavalla täytyy olla jokaisen uskovaisen suhteen – täytetty Pyhällä Hengellä, Merkki siitä, että Karitsaan vuodatettu veri – että se elämä, joka oli tuossa Karitsassa, on palannut takaisin; ja on sinetöity uskovaiseen." (s.9)

"Veri oli merkki. Nyt on Henki tuo Merkki. (s.19)

Branham ei erottanut opetuksessaan toisistaan Hengen sinettiä ja Hengellä täyttymistä. (Efe 1:13; 4:30; 5:18; Room 8:9-16; Apt 1:5; 2:4; 4:31; 13:52.) Hän opetti, että ne ovat yksi ja sama asia: Pyhän Hengen (lahjan) saaminen. (Apt 8:12-20; 19:1-7.) Tähän päätelmään tullaan, kun luetaan kirjaimellisesti Apostolien tekoja ja uskotaan Luukkaan käyttäneen Pyhän Hengen sinetin saamisesta sanontaa "saada Pyhä Henki" ja "saada Pyhän Hengen lahja". (Apt 2:38; 8:12-20; 10:43-48; 19:1-7.) Jos puolestaan tulkitaan siten, että Luukas käytti samaa sanontaa eri merkityksessä kuin Paavali, niin silloin voidaan uskoa, että Hengen sinetin saaminen ja Hengellä täyttyminen ovat kaksi eri asiaa. Muussa tapauksessa tällaista tulkintaa ei ole perusteltua sanasta tehdä.

Voit lukea näistä eri tulkintatavoista artikkeleistani "Pyhällä Hengellä täyttyminen" ja "Kastettiinko efesolaiset uudestaan?"

Branham ei pitänyt niitä baptisteja, helluntailaisia ja metodisteja pelastuneina, jotka eivät olleet täyttyneet Pyhällä Hengellä. (s.12,16-18,20) Vielä nykyään opetetaan oppia, jonka mukaan Pyhän Hengen sinetti ja Hengellä täyttyminen ovat yksi ja sama asia. Tämän vuoksi seurakunnissa olisi paljon kristittyjä, jotka eivät ole pelastuneita, koska he eivät ole täyttyneet Pyhällä Hengellä. (Branhamiläisyys, Tulta ry, uuden viinin liike, Toronton siunaus, Rodney Howard Brown, jne.) Pelastumiseen ei auta mitään, vaikka Jeesukseen uskovaiset olisi kastettu upottamalla vedessä ja he vaeltaisivat Jumalan tahdon mukaan. Pyhällä Hengellä täyttyminen ymmärretään sinetiksi, mikä on esimaksu ja vakuus perinnön saamisesta Jumalan tykönä. (Efe 1:13,14.) Niissä uskovissa ei ole tämän tulkinnan mukaan lainkaan Pyhää Henkeä, jotka eivät ole täyttyneet Pyhällä Hengellä. (Room 8:9.)

Branhamille ei riittänyt se, että hän piti kadotettuina niitä uskovia veljiä, jotka eivät olleet täyttyneet Pyhällä Hengellä. Hän sen lisäksi mitätöi muiden kokemukset Hengellä täyttymisestä ja piti vain omaa voiteluaan Jumalan "Merkkinä". Hän saarnasi:

"Pyhä Henki on toimiva Merkki siitä, että Jumalan Karitsa kuoli teidän puolestanne...

Te olette saattaneet saarnata evankeliumia; te olette saattaneet ajaa ulos riivaajia ja puhua kielillä; te olette saattaneet riemuita ja olette saattaneet tanssia Hengessä; mutta ilman tuota Merkkiä...

... sillä kun Jumalan viha lankeaa, tunnustetaan vain tuo Merkki...

... Te sanotte: "Minä uskon. Minä olen uskovainen." Tämä on kaikki oikein, mutta jos te hylkäätte Merkin, niin kuinka te voisitte olla uskovaisia?" (ss.22,23.)

Nooa oli merkki sukupolvellensa; Elia oli merkki aikanansa, niin myöskin Johannes. Niin on myöskin tämän hetken sanoman merkki. Tarkkailkaa sitä. Kaikella on merkityksensä.

Tämä sanoma ei olisi voinut tulla minään muuna aikana. Se ei olisi voinut tulla Lutherin päivinä eikä Wesleyn päivinä. Myöskään helluntaiherätyksen aikana sitä ei olisi voitu tuoda. Mitään senkaltaista ei ole tapahtunut aikaisemmin. Kuitenkin se on luvattu Raamatussa. Me olemme lopussa. Se ei voinut tapahtua aikaisemmin, se tapahtuu merkkinä ja ihmeenä. Mikä on merkki? Oi kallis kansa, rakkaat veljet ja sisaret, tulkaa nopeasti Merkin alle. Älkää ottako mitään korviketta. Älkää tehkö sitä.

Älkää vastaanottako mitään muuta. Pysähtykää niin pitkäksi aikaa, että olette vastaanottaneet Merkin,... (s.24)

Olla pyhitetty ei ole vielä tuo Merkki.

Veri yksin ei ole Merkki, Elämä on Merkki... nyt se on Pyhä Henki. (s.25)

Ellei Merkki ole ovella, on hengellinen kuolema iskevä, ja kaikki kirkot ovat aikeissa mennä Kirkkojen Maailmanneuvostoon. Ne kaikki menevät takaisin katolilaisuuteen ja vain ne, jotka todella ovat uudestisyntyneitä, eivät mene mukaan.

Ette te, helluntaikirkkokunnat, sillä te olette jo sisällä. Sentähden te olette kuolleet. Te olette jo kuolleet. Te olette uhranneet esikoisoikeutenne ja olette menneet takaisin. Te olette ajaneet Hänet oven ulkopuolelle. Mutta Hän etsii Merkkiä. Ainoa, mihin te olette luottaneet, oli kielilläpuhuminen.

Älkää luottako kielilläpuhumiseen tai johonkin muuhun, vaan olkoon teillä itse jumalallinen Merkki. Jeesuksen Kristuksen Persoona, ei tätä tai tuota, vaan koko teidän olemuksenne täytyy olla ympärileikattu, jotta te ja Kristus olisitte yhtä. Kristus on teissä, ja Hän elää elämäänsä teidän kauttanne. (s.29)

Branham ei pitänyt muita voiteluja Jumalan Pyhän Hengen merkkinä kuin omaansa. Hän uskoi, ettei aitoa Jumalan Merkkiä ja Hengen voitelua tapahtunut ennen kuin hänen palvelustoimensa kautta. Ne, jotka eivät ottaneet hänen julistamaansa Merkkiä eli Henkeä vastaan joutuisivat väistämättä kadotukseen, koska heissä ei ollut Hengen Merkkiä ja se on merkkinä siitä, että Karitsan veri on puhdistanut sielun, jossa Branhamin saarnaama Hengen Merkki on.

Branham pani pelastumisen ehdoksi sen, että ihmiset uskoivat hänen opetuksensa yhdestä Jumalasta, joka on Herra Jeesus Kristus. Hän ilmaisi asian tässä sillä tavalla, että Merkki on Pyhä Henki, joka on Jeesus Kristus, ja joka ei tätä oppia uskonut ja ottanut vastaan, ei voinut olla täytetty Pyhällä Hengellä vaan oli täytetty jollakin korvikkeella, ts. saastaisella hengellä.

"HÄN ON TUNNUSTAVA VAIN MERKIN! Tämä on tämän hetken sanoma! Tämä on sanoma tätä aikaa varten! Tämä on tämän päivän sanoma! Jeesuksen Kristuksen nimessä, ottakaa se vastaan!

Ei jotakin korviketta, sillä sen voi paholainenkin antaa teille." (s.35)

Branhamin opetus Hengen Merkistä on oikein, jos Hengellä täyttyminen on sama asia kuin Hengen sinetin saaminen. Branham puhuu Hengellä täyttymisestä käyttäen siitä nimitystä "Pyhän Hengen kaste". (s.48, vrt. 1Kor 12:13.) Useimmat kristityt tai itseään kristittyinä pitävät ihmiset pitävät Pyhässä Hengessä kastetuksi tulemista ja Pyhän Hengen saamista sinä tapahtumana, jolloin he ottavat uskon kautta vastaan Jumalan Pojan, Jumalan sanan ja armon Kristuksessa. (Joh 1:12,13; 17:8; 1Tess 1:2-7; 2:13; 2Kor 6:1,2.) Käsityksemme mukaan siinä hetkessä saadaan synnit anteeksi ja Pyhän Hengen sinetti, mikä on eri tapahtuma kuin Hengellä täyttyminen. (Efe 1:13,14; 4:30.)

Hengessä kastetuksi eli Hengen voi saada vain kerran, mutta Hengellä voi täyttyä jatkuvasti tai monta kertaa. (Apt 4:31; 13:52; Efe 5:18.) Näin ollen seurakunnissa ei olisi kristittyjä, joissa ei ole Pyhää Henkeä sen vuoksi, etteivät nämä ole vielä täyttyneet Pyhällä Hengellä. Heissä on Hengen sinetti, mutta he eivät ole tulleet täytetyksi Hengellä. Hengellä täyttymisen kokemus ei ole sitä paitsi uuden liiton erikoisuus ja uutuus, sillä sitä oli jo vanhan liiton aikana. (Luuk 1:15,41,67.) Uuden liiton uusi asia oli se, että Pyhä Henki ei tullut enää vain toistuvasti uskovien päälle vaan tuli pysyvästi meidän sydämiimme asumaan. (Joh 14:14-16; Room 8:9-16.)

Jos Branham olisi tarkoittanut Hengen sinetin saamista eikä Hengellä täyttymistä opetuksessaan, olisi Pyhä Henki tietysti merkkinä siitä, että joku oli tullut verellä pestyksi. Silloin hänen opetuksensa olisi "niin ja aamen", totta. Lainaan tähän saarnan lopusta hänen sanojaan, joita voidaan soveltaa Hengen sinetin saamiseen sellaisenaan, mutta Hengellä täyttymisestä puhuminen tässä yhteydessä menee käsittääkseni jo yli kirjoitetun sanan:

"... Veri on Merkkinä siitä, että elämä on tullut ja kun Hän näkee veren, on Hän menevä säästäen teidän ohitsenne.

Pyhä Henki on Merkki siitä, että Verta on käytetty teidän sydämessänne. Jos sitä ei olisi käytetty, ei Merkki voisi tulla... Verta täytyy ensin käyttää, sitten tulee Merkki. Se on Merkki siitä, että lunastuksen verta on käytetty, ja teidän matkanne on maksettu." (s.59.)

Tähän opetukseen voin sanoa Aamenen, kun puhumme Pyhän Hengen sinetistä ja Hengessä kastetuksi tulemisesta. Jos puhutaan tämän jälkeisestä Hengellä täyttymisestä sen opetuksen mukaan, mitä Branham julisti tässä saarnassaan, niin en voi hyväksyä sitä raamatullisena ja Jumalan tahdon mukaisena. Hän ei hyväksynyt edes muiden saamaa Hengen kastetta kuin oman julistuksensa kautta leviävän Hengen kasteen, joten hän erehtyi ja tuomitsi väärin perustein metodisti- sekä helluntaiherätykset 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Hengellä täyttymisen osalta, niin ettei silloin olisikaan saatu koko Jumalan täyteyttä eli Jeesuksen Kristuksen elämää ja persoonaa sydämeen asumaan.

Branham piti silti Finneytä uskovaisena ja veren merkin alla olevana, mutta vain hänen oma Merkkinsä oli se lopun ajan "tulipatsas", mikä tarkoittaa Pyhällä Hengellä kastetuksi tulemista ja itse asiassa uudestisyntymistä. Branham ei siis pitänyt menneiden vuosisatojen uskovia uudestisyntyneinä, koska heissä ei ollut hänen näkemyksensä mukaan Pyhää Henkeä. Hän opetti silti, että nämä pelastuivat veren pesun ansiosta, jos olivat ottaneet vastaan veren merkin ja olivat edeltämäärätyt saamaan pelastuksen. (s.18.)

Pedon merkki

Branham opetti, että niissä uskovissa ja maailman ihmisissä on pedon merkki, jotka eivät olleet ottaneet vastaan hänen kauttaan tulevaa Hengen voitelua eli Merkkiä.

"Te sanotte: "Miten on pedon merkin suhteen?" Niillä, jotka ovat hyljänneet Pyhän Hengen, on jo pedon merkki. Heidän rangaistuksensa on tuleva." (s.30)

Tämä sana on sivulla 30, missä Branham saarnasi lopun ajoista. Koko saarna koskee sitä, että kuulijoiden pitää ottaa vastaan Branhamin kautta tuleva Hengen voitelu, jotta he voisivat pelastua. Sama koskee myös niitä, jotka kuulisivat saarnan kasetilta, ääninauhoilta ja muilta tallenteilta. (s.21,24,38,56)

Täydellinen uskova

Branham opetti, että Pyhällä Hengellä täyttynyt ihminen on täydellinen.

"Nyt me olemme täydellisiä. Tapaus on loppuun käsitelty. Uskovaisella ei ole enää mitään syntiä." (s.14)

Me emme ole Raamatun opetuksen mukaan täydellisiä vaan matkalla sitä kohti. Paavali ei kirjoittanut olevansa täydellinen vaan "täysi-ikäinen". (Fil 3:12-15.)

Filippiläiskirje:
3:12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän
sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
3:15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täysi-ikäistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.

Jakeen 12 kreikankielen verbi on `teleioo´ ja se on suomeksi: "1. täyttää, päättää; pass. täyttyä, täyttyä, toteutua; 2. tehdä täydelliseksi (vastaava adjektiivi on teleios: täydellinen). (Novum 5, s.725.) Paavali tarkoitti sanoa, ettei hän ollut tullut vielä täydelliseksi, koska ei ollut päässyt nousemiseen ylös kuolleista. (Fil 3:11.)

Meistä tulee Paavalin opetuksen mukaan täydellisiä vasta silloin, kun pääsemme ylösnousemukseen. (1Kor 13:12.) Johannes kirjoitti, että meistä tulee Kristuksen kaltaisia, kun "hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on". (1Joh 3:2.) Emme siis ole vielä täydellisesti Kristuksen kaltaisia, mutta matkaamme sitä kohti. Tätä prosessia kutsutaan jatkuvaksi Hengen pyhitykseksi ja se päättyy ruumiin kuolemaan sekä kuolleiden ylösnousemukseen, missä meidät puetaan katoamattomaan ruumiiseen. (2Kor 6:14-7:1; 2Tess 2:13-17; 1Kor 15:35-58.)

Branhamiläiset opettavat virheelliseen Raamatun tulkintaan perustuvaa oppia, jonka mukaan Hengen pyhitys on mahdollista saattaa täydelliseksi tämän elämän aikana liharuumiissa oltaessa. Silloin uskovainen lopettaa synnin tekemisen eikä voi enää koskaan langeta: hänestä tulee täydellinen. Olen kuullut tämän väitteen NetMissionin keskustelufoorumilla eräältä arvioni mukaan branhamiläiseltä, jonka nimeä en valitettavasti tiedä. Jos muistan väärin tai branhamiläiset eivät opeta nyt tällaista oppia, niin olen valmis korjaamaan tämän kohdan.

Paavali käyttää jakeessa Fil 3:15 adjektiivia `teleios´. Sen merkitys on "täysi-ikäinen" tai "täydellinen". Tässä jakeessa se tarkoittaa täysi-ikäistä, samoin kuin jakeissa 1Kor 2:6; Efe 4:11 ja Hebr 5:14. Sana on käännetty väärin vuoden 1938 käännökseen, mikä on aiheuttanut virheellisiä tulkintoja uskovien pyhityselämään ja hengelliseen tilaan liittyen. (menestysteologia, uskon sana -liike, Veli Saarikalle) Me emme ole täydellisiä vaan olemme vasta matkalla sitä kohti.

Jumala on ainoa täydellinen. Hän havaitsee enkeleissäänkin vikoja ja ihmisen hän näkee saastaisena, ellemme ole pestyt puhtaaksi Karitsan verellä synneistämme. (Job 4:17-21; 14:4; 15:14-16; 1Joh 1:7-2:2.) Maan päällä ei ole niin vanhurskasta ihmistä, että hän tekisi vain hyvää eikä lainkaan syntiä. (Snj 7:20/21)

Jumala on tehnyt meidät täydellisiksi Jeesuksen ruumiin ja veren uhrin perusteella, Kristuksen ansiosta. (Hebr 10:14.) Tämä on ainoa täydellisyys, mikä uskovilla on ja se saadaan ilmaiseksi lahjana Jumalalta. Se ei ole meidän omaa täydellisyyttämme vaan Jeesuksen täydellisyyttä, mikä luetaan meidän hyväksemme, jos uskomme häneen ja hänen verensä tuomaan lunastukseen, sanaan syntien sovituksesta ristin veren ja Jumalan Pojan ruumiin uhrin kautta. Me kelpaamme Isälle Jumalalle kaiken aikaa, kun olemme Kristuksessa, mutta emme vanhurskaudessa tekemiemme hyvien tekojen ansiosta vaan yksin armosta, uskon kautta. (Tiit 3:5; Efe 2:8-10.)

Me olemme täydellisiä Kristuksen lahjan perusteella ja hänen verensä ansiosta niin kauan kuin olemme tiellä. Pelastuksen kannalta ei ole merkitystä sillä, kuinka pitkälle pyhitys on edennyt eli kuinka pitkälle olemme Jeesus-tietä pitkin vaeltaneet. Jos olemme tiellä, niin olemme pelastuneita, vaikka tielle pääseminen olisi tapahtunut sekunti sitten syntien anteeksisaamisen hetkellä. Tämän jälkeen alkaa syntien poisriisuminen, mutta sitä savottaa riittää valitettavasti kuolemaan asti lihamme heikkouden vuoksi.

Tekeekö uskovainen syntiä?

Branham opetti siis sellaista, että Pyhällä Hengellä täytetty uskova on täydellinen eikä hänessä ole enää mitään syntiä. (s.14) Hän jatkaa saarnassaan tämän aiheen käsittelyä sanomalla näin:

"Raamattu sanoo: `joka on Jumalasta syntynyt, ei tee enää syntiä.´ Hän ei voi tehdä syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä (1.Joh 3:9). Amen! Jumalan siemen pysyy hänessä. Miten hän voisi tehdä syntiä, kun hänessä on synnitön Jumala? (s.15)

Ja kun hän on synnittömässä Jumalassa, miten hän voisi tehdä syntiä?"

Miten apostolit opettivat Pyhällä Hengellä täytettyjen täydellisyydestä ja synnittömyydestä? Pari lainausta pyhästä Raamatusta kertoo paljon.

Galatalaiskirje:
2:11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
2:12 Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,
2:13 ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
2:14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"

Pietari ja Barnabas olivat apostoleja, jotka lankesivat ulkokultaisuuteen, mikä on synti. (Luuk 12:1; 1Piet 2:1; apostoli Barnabas, 1Kor 9:1-6.) Apostolit ja Jerusalemin seurakunnan vanhimmat olivat aiemmin riidelleet kiistellessään ympärileikkauksesta ja Mooseksen lain soveltamisesta Jeesuksen tykö kääntyneisiin pakanoihin. (Apt 15:2.) Myös riiteleminen on "lihan teko" eli syntiä. (Gal 5:20.)

Jaakobin kirje:
5:14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
5:15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.
5:16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

Jaakob oli Herran Jeesuksen veli ja Jerusalemin seurakunnan "pylväs" eli johtavia veljiä. (Gal 2:9.) Hän kirjoitti uskoville neuvon, jonka mukaan synnit tulee tunnustaa ja ne saadaan anteeksi. Hän ei opettanut oppia, jonka mukaan uskovainen on synnitön eikä voi koskaan langeta.

"Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!" (Gal 2:17.)

Paavali kirjoitti, että hän ja muut apostolit olivat paljastuneet syntisiksi pyrkiessään vanhurskautumaan Kristuksessa. Tämä tarkoittaa jatkuvaa elämän vanhurskautta ja siihen pyrkimistä: halua vaeltaa kaikessa Jumalan tahdon mukaisesti. (Apt 24:16; 2Kor 1:12; Hebr 13:18.)

Vaikka apostoleilla Paavali mukaan lukien oli halu ja pyrkimys saavuttaa täydellinen synnittömyys ja puhdas vaellus, havaitsivat he itsensä aika ajoin syntisiksi eli he eivät olleet täydellisiä vaan lankesivat joskus vähäisiin rikkeisiin Jumalaa vastaan. He eivät kuitenkaan eläneet synnissä vaan vaelsivat Hengessä, jolloin jatkuva Kristuksen veripesu piti heidät puhtaana kaikesta synnistä. (Room 8:4-13; 1Piet 1:1-5.) Paavali saattoikin kirjoittaa:

"Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta minä en ole silti vanhurskautettu vaan minun tuomitsijani on Herra". (1Kor 4:4.)

Paavali oli tosin asemallisesti vanhurskautettu eli pelastunut – hän oli siirtynyt kuolemasta elämään, pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö – mutta hänen vaelluksena kaipasi vielä lisääntyvää pyhyyttä ja vanhurskautta. Hän ei ollut päässyt perille asti taivaaseen, missä täydellisyys saavutetaan. (Efe 2:1-10; Apt 26:17-20; Fil 3:11-15.) Tällaisia asioita Paavali näillä vaikeatajuisilla kirjeillään tarkoitti.

Pietari ei turhaan kirjoittanut, että jotkut vakaantumattomat ja oppimattomat vääntivät Paavalin kirjeiden sanomaa vinoon omaksi kadotuksekseen. (2Piet 3:15.) Osa kristityistä tulkitsee Paavalin kirjeitä edelleen väärin luullen hänen rypeneen synnissä ja eläneen kaksoiselämää gnostilaisten tapaan. (1Tim 1:15; Room 7:14-25) He väittävät, että Paavali olisi häpäissyt ruumiinsa haureudella ja muulla synnin saastalla, mutta palvellut samaan aikaan Hengessä Jumalaa. Tällainen tulkinta on täysin väärä ja mahdoton ollakseen totta, kun tutkimme Raamatun kokonaisilmoitusta ja tunnemme perimätiedon Paavalin pyhästä elämästä. (2Kor 1:12; Room 84-16; Gal 5:13-26; 1Kor 6:9-7:12; 1Tess 2:1-11; 1Tess 4:1-12; Efe 4:17-5:21.)

Virheelliseen Raamatun tulkintaan uskovan synnittömyydestä on päädytty sen vuoksi, ettei ole huomattu Johanneksen käyttäneen eri aikamuotoja verbistä `hamartano´ (`tehdä syntiä´), kun hän puhuu uskovaisten tekemistä synneistä ja jumalattomien synneistä. Kun perkeleestä oleva tekee syntiä, käyttää Johannes preesensin aktiivin indikatiivia, mikä kuvaa jatkuvaa ja tosiasiallista tekemistä. (1Joh 3:8.) Kun Johannes puhuu uskovien "mahdollisesti" tekemistä synneistä, käyttää hän toisen aoristin aktiivin subjunktiivia, mikä viittaa lyhytaikaiseen ja mahdolliseen tekemiseen. (1Joh 2:1.) Se ei tarkoita siten jatkuvaa synnissä elämistä vaan yksittäistä syntiin lankeamista, horjahtamista pois Jumalan tahdon tieltä. (vrt. Gal 2:11-17.)

1.Johanneksen kirje:
1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

Johannes kirjoittaa rakkaille Jumalan lapsille, että heidän tulee tunnustaa syntinsä ja Jeesus antaa ne uskollisesti anteeksi. Jos sanomme, ettei meillä "ole syntiä", niin "me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä". Omistamista tarkoittava verbi `ekho´ on preesensin aktiivin indikatiivissa, mikä tarkoittaa nykyhetkessä tapahtuvaa omistamista. Näin ollen edes Johannes ei opettanut sellaista, että uskovainen ja uusi luomus on täysin kykenemätön syntiä tekemään. Me matkaamme sitä kohti, mutta emme ole vielä täydellisiä ja voimme siksi joskus langeta, vaikka se ei Jumalan tahto olekaan. (1Kor 12:13; 2Piet 1:1-11.)

Johannes tuo tämän asian ilmi vielä kertaalleen kirjeensä lopussa. Myös uskovainen voi tehdä syntiä, mutta koska hän ei jää elämään synnissä, ei se koidu hänelle kuolemaksi. Kuolema tarkoittaa tässä hengen kuollutta tilaa, ei ruumiin kuolemaa. Samasta asiasta eli synteihin ja rikoksiin kuolemisesta puhutaan seuraavissa jakeissa: Efe 2:1-3; 5:14; Kol 2:13; Room 6:16,23; 7:10; 8:13; Jaak 1:12-16; 1Tim 5:6; Jda 1:12.)

Vain sydämensä paaduttaneet ja kovettaneet joutuvat eroon Jumalasta, eivät muut. (Hebr 3:12-15; 6:1-8.)

Johannes on käyttänyt kirjeensä lopussa taas jonkin verran eri aikamuotoja uskovien tekemistä synneistä eli mahdollisista lankeemuksista ja jumalattomien jatkuvasta synnin harjoittamisesta, synnissä rypemisestä. (vrt. 1Piet 4:1-8; Efe 2:1-10; Tiit 3:1-3.)

1.Johanneksen kirje:
5:16 Jos joku näkee veljensä tekemässä syntiä

– Preesensin aktiivin partisiippi; kuvaa senhetkistä tekemistä eli lankeemusta syntiin.

joka ei ole kuolemaksi

– Preesensin "pääluokkaa ei ole ilmaistu" indikatiivi; kuvaa nykyhetkessä tapahtuvaa asiaa eli ei koidu kuolemaksi sillä hetkellä, kun syntiä tehdään, mutta voi jatkettuna syntinä koitua kuolemaksi paatumuksen kautta. (vrt. Hebr 3:12-15; Room 11:7).

niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi.

– Preesensin aktiivin partisiippi; tarkoittaa tässä jatkettua syntiä, mistä ei luovuta: englanninkielen -ing muoto eli suomeksi "syntiä tehden" tai "syntiä harjoittaen", ts. ne eivät "elä synnissä", jotka pysyvät sisällä iankaikkisesa elämässä, joka on meidän Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa. (vrt. Room 5:20-6:23; 8:4-13.)

On syntiä, joka on kuolemaksi;

– Preesensin "pääluokkaa ei ole ilmaistu" indikatiivi; kuvaa syntiä, joka voi koitua kuolemaksi, jos syntiä harjoitetaan jatkuvasti eli ei lopeteta synnin tekemistä.

siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.

– Jos joku on luopunut elävästä Jumalasta maistettuaan kerran tulevan ajan voimia ja tultuaan osalliseksi Pyhästä Hengestä, niin hänen puolestaan Johannes ei sano, että olisi rukoiltava; häntä ei voida palauttaa enää mielenmuutokseen. (Hebr 6:1-8; vrt. 1Tim 1:20; 2Tim 2:16-18,25,26; 4:14.) Muista Jumalan pitkämielisyys, joka koituu pelastukseksi! (2Piet 3:9,15; vrt. Jaak 5:20; Hoos 14:1-5; Luuk 15:11-32.) Ihminen voi kuolla "kerran synteihin" ja uudistua mielenmuutokseen, mutta ei kahta kertaa! (Jda 1:12; Efe 2:1-3; Room 7:10.)

5:17 Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.

– Preesensin "pääluokkaa ei ole ilmaistu" indikatiivi; yksinkertainen toteamus reaaliajassa.

5:18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä;

– Preesensin aktiivin indikatiivi; viittaa tässä syntiin, mitä on jatkettu eikä siitä luovuta rukousten ja kurinpidollisten toimien jälkeen. (vrt. Matt 18:15-18; 1Kor 5:1-13.)

vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.

– Preesensin keskimmäisen pääluokan indikatiivi; tarkoittaa sitä, ettei Jumalasta syntynyt saastuta "itseään" sillä pahalla, mikä maailmassa vallitsee; toisin sanoen hän ei "antaudu elämään synnissä", vaikka saattaa joskus langeta yksittäisiin synteihin. (vrt. Room 5:20-6:23; 7:25-8:16; 1Kor 6:9--21; Gal 5:13-26.)

Branham puhuu saarnansa lopussa siten, että myös uskovainen on voinut tehdä mahdollisesti syntiä. Sanoma on kuitenkin ehdollinen eikä hän sano sitä varmaksi, että hän on itse tehnyt syntiä tai että joku "täydellinen" on tehnyt syntiä. Koska en tiedä Branhamin ajan seurakunnan käytännön elämästä juuri mitään, niin en voi kertoa sitä, opettiko Branham yhtä pitkälle menevää uskovan täydellistä synnittömyyttä kuin Veli Saarikalle ja muut menestysteologit. Voihan se olla niinkin, että Branham on antanut hieman löysää tässä asiassa, jotta itsensä syntisiksi havainneet eivät heti jättäisi häntä sen vuoksi, kun eivät pysty kaikkia säädöksiä täyttämään.

On siis mahdollista, että Branham on opettanut kahdenlaisen väen kuulumista pyhien yhteyteen: täydelliset ja muut. Vain täydelliset olisivat tämän mukaan saaneet Merkin eli tulleet täysin Kristuksen elämän valtaamiksi. Muut jatkaisivat synneissään siihen asti, kunnes ehkä saavuttaisivat tämän täydellisen pyhityksen tason tämän elämän aikana ja pelastuisivat siten kadotukselta. Suomessa asuvat branhamin seuraajat voisivat valottaa tätä asiaa minulla, jos lukevat tämän kirjoituksen.

Osoitteeni on petteri.haipola @ kolumbus.fi (kirjoita kaikki yhteen ilman välilyöntejä)

Tässä on saarnan lopun tekstiä, missä Branham puhuu seurakunnalleen mahdollisesta synnin tekemisestä:

"... Jos te olette tehneet syntiä tai jotakin väärää, niin minä nyt rukoilen teidän puolestanne. Jos minä olen tehnyt jotakin väärää, niin tässä on minun käteni, Herra, minä tarkoitan, että minä kadun sitä. Kohotetulla kädellä minä todistan, Herra, että en enää tahdo tehdä sitä." (s.58)

Kun tuon lukee tarkasti, niin Branham ei tunnusta tehneensä syntiä. Ehkä hän luuli itsestään sellaista, ettei hän tehnyt lainkaan syntiä? Herra sen tietää ja ehkä jotkut hänen kanssaan eläneet veljet tai hänen perheensä. Minä en ole hänen tuomarinsa, mutta tiedän Jumalan tuomitsevan oikein kaikki ihmiset ja hän on käskenyt meitä olemaan varuillaan väärien profeettojen varalta. Jos opetuksessa on näin paljon epäraitista ja Branhamin seuraajien elämä on raskasta ja käskyjen kuormittamaa, niin ei se ole Jumalasta.

Jumalan tahdon tekeminen on tietysti iloinen asia ja kevyt kuorma, mutta alituinen pelko pyhyyden menettämisestä lankeemusten tähden ei voi olla oikein. Tällä alueella Branhamillä näyttäisi kuitenkin olevan pyhien kestäväisyyttä korostava harhaoppi, mistä kerron seuraavaksi. Jos joku omaksuu sen opin, ei hän ole vapaa, vaikka luulee olevansa varmasti ja lopullisesti pelastunut. Hänen pitää kuitenkin osoittaa jatkuvasti itselleen ja muille, ettei hän lankea ja että hän kuuluu ennaltamäärättyjen joukkoon.

Ette voi kadota

Branham opetti oppia, jonka mukaan kerran saatua Pyhää Henkeä ja pelastusta ei voida menettää.

"Pyhä Henki on meidän Merkkimme. Sentähden te olette siirtyneet kuolemasta elämään, kun olette vastaanottaneet Pyhän Hengen. Tämä on se, mistä on kysymys. Nyt on tuo Elämä teissä. Te ette voi kadota. (s.15)

En tiedä, miten pitkälle Branham tässä opissa meni. Jos hän uskoi todella noin, niin kuin hän tuossa sanoi, on hänen täytynyt pitää kaikkia syntiä tehneitä valheveljinä.

Branham julisti vihkosen "Sanansaattaja" mukaan näin:

"Todellisia valittuja ei voida johtaa harhaan. Ymmärsitkö tämän? Ei ole ketään ihmistä, joka voisi johtaa sinut harhaan." (s.8.)

Kun on omaksuttu oppi omasta erehtymättömyydestä ja siitä, ettei kukaan voi minua eksyttää ja se on teoriassakin mahdotonta, saadaan yliluonnollinen pelastusvarmuus ja voima, mikä vaikuttaa Jumalalta saadulta. Se tekee opin vastaanottaneesta täysin sokean tietyille hengellisille totuuksille ja oman sydämensä asenteelle. Sellainen ihminen on kaikkein helpointa eksyttää, joka luulee, ettei se ole mahdollista. Hänet on jo siinä vaiheessa eksytetty.

"Teitä ei enää ole"

Branham opetti jonkin verran sellaista oppia, jonka mukaan uskovat ovat "Kristus maan päällä". Hän ei käyttänyt itse tuota sanontaa, mutta asia käy ilmi näistä hänen sanoistaan:

"Te itse olette kokonaan kadonneet. Teitä ei enää ole. Te pidätte itseänne kuolleina. Vain tuo todiste elää teissä. Se ei ole teidän elämäänne, se on Hänen. Paavali sanoi: `Niin en enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.´" (s.12,13)

Tässä on tyypillinen tapa tulkita Raamattua väärin ja jättää osa jakeesta pois oman opin tueksi. Koko jae kuuluu näin: (kannattaa tietysti lukea koko kirje aina kerralla, koska siten ne on tarkoitettu alun perin luettavaksi)

"ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." (Gal 2:20.)

Paavali ei kieltänyt omaa persoonaansa ja väittänyt, että hän oli kadonnut eikä häntä enää ollut olemassa. Hän oli Jumalan armosta se, mikä hän oli. (1Kor 15:10.) Hän eli sen ansiosta, että Jeesus oli kuollut hänen puolestaan, vuodattanut verensä sielujen lunastukseksi, noussut ylös kuolleista ja lähettänyt Pyhän Hengen häneen. (Apt 1:5; 9:17,18.) Paavali oli olemassa ja eli Jumalan Pojan uskossa. Hän erotti toisistaan entisen elämänsä ja nykyisen elämänsä, mutta piti itseään samana ihmisenä kuin mitä hän oli ennen: hän oli ainoastaan muuttunut sisäisen ihmisen puolesta, ei kokonaan eri persoona tai Kristus. (1Tim 1:12-16, "minut entisen pilkkaajan ja väkivallan tekijän".)

Itseään Kristuksena pitävien harha johtuu väärästä Raamatun tulkinnasta ja sitä ruokkii lihallinen paisuminen, ylpeys. Harha muodostuu näin, tämän päättelyketjun mukaan:

  • 1. Minä en elä
  • 2. Kristus elää minussa
  • 3. Minä olen Kristus

Sama vielä toisin sanottuna: Koska minä olen kuollut, niin minua ei ole enää olemassa; ja koska Kristus elää minussa eikä minua ole enää olemassa, olen minä Kristus. Tällainen on tietysti suurimman luokan harhaoppia, ainakin sen mukaan, mikäli valtaosa kristityistä kautta aikojen on ollut oikeassa oman minuutensa ja persoonansa suhteen. Ihmisen "minä" ja "persoona" ei katoa uudestisyntymisessä ja Pyhällä Hengellä täyttymisessä vaan "sisäinen ihminen muuttuu toisenlaiseksi, Kristuksen kaltaisuutta kohti, ja pelastuu". Ihminen, joka uskoo, on se, joka pelastuu. Jos ihmistä ei olisi enää olemassa, niin kukaan ei pelastuisi Kristusta lukuunottamatta.

Tällainen ajattelutapa lähestyy vapaamuurareiden ja New Age uskonnon ihmistä Jumalaksi korottavaa oppia. "Me olemme Jumala eikä ole muuta Jumalaa kuin me", on heidän virallinen oppinsa, mitä kovin monet eivät tiedä. "Valaistuneiden kollektiivinen tajunta ja yhteys" on se Jumala, mitä nämä lopun ajan eksyneet Jumalana pitävät ja palvovat ihmistä jumalana. Branhamin puolustukseksi sanottakoon se, ettei hän opettanut tällaista oppia.

Tällä tavalla ylimieliset ihmiset tekevät itsestään Jumalan sijaisen maan päälle. He eivät sano olevansa Kristus isolla "K:lla" vaan pienellä, mutta yhtä kaikki he eivät näe omia syntejään ja ovat olevinaan täysin synnittömiä, vaikka rypevät synnissä koko ajan sitä huomaamatta. Ylpeys, itsekkyys, ahneus, rahanhimo, oman kunnian tavoittelu, lahkolaisuus, toisten ärsytteleminen, halveksunta, kateus ja riitaisuus ovat heidän ominta luontoaan, sillä he ovat Hengeksi tekeytynyt liha eikä Kristus asu heissä. Jos Kristus asuisi heissä, niin he osaisivat erottaa itsensä ja Kristuksen eivätkä tekisi yllämainittuja harhaoppisia tulkintoja sanasta.

Branham ei mennyt opetuksessaan ihan yhtä pitkälle kuin nykyisen ajan New Age ja menestysteologia. Hän sanoi:

"Muistakaa, että minä olen teidän veljenne; minä olen mies, vain ihminen niin kuin kaikki te muutkin;..." (s.31)

Branham ei julistanut olevansa Kristus vaan Elia, joka kävi hänen edellään. Hän ei mennyt siten yhtä pitkälle kuin New Age ja menestysteologia kuvitelmissaan, joiden perusteella he luulevat olevansa kollektiivinen Jumala ja tietysti myös jumala persoonana.

On mahdollista, että branhamiläiset odottavat edelleen Eliaa tulevaksi eivätkä pidäkään Branhamia Eliaana. He etsivät tästä syystä kristittyjen joukosta profeettaa, joka täyttäisi Eliaan merkit ja ehdot. Branhamin työ jäi ikäänkuin kesken eikä hänen ennustuksensa maapallon lopusta ja Kristuksen tulemuksesta toteutunut. Tästä syystä on mahdollista, että hänen seuraajansa odottavat uutta Eliasta tai sitä, että Branham nousee ylös haudastaan ja saattaa työnsä loppuun. Tästäkin asiasta joku voisi minua informoida, onko tämä totta vai kuvitelmaa. (petteri.haipola@kolumbus.fi)

Steve Van Nattan kertoo artikkelissaan, että hänen seuraajansa pitivät häntä jumalana tai enkelinä. He odottivat Branhamin nousevan ylös kuolleista. Jos joku branhamiläisyyden uhri lukee tämän ja haluaa irti kultista, niin voisitko kertoa, miten suomalaiset profeetan seuraajat tähän asiaan suhtautuvat.

Raamatussa ei puhuta mitään lopun ajan yhdestä uskovaisesta profeetasta, joka tasoittaa tien Herran tulolle. Elia on jo tullut, sillä hän oli Johannes Kastaja. Luukas kirjoittaa hieman eri tavalla sen, mitä Malakia kirjansa lopussa. "Kääntää tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun" Luukkaan sanomana on sama asia kuin "lasten sydämet isien puoleen" Malakian kirjassa. (Mal 4:5,6; Luuk 1:15-17.) Näin ollen Johannes Kastaja täytti kaikki ennustukset, mitä Eliaasta on vanhan liiton kirjoituksissa annettu. (Mal 3:1; Jes 40:3ss; Mar 1:3ss.) Jeesus sanoi, että Johannes oli Elia. (Matt 11:14.) Tähän meidän on tyytyminen. Toista Eliaan tulemusta ei tule, mutta Kristus saapuu noutamaan Pyhässä Hengessä kastetun seurakuntansa pilviin. (Matt 25:1-13; 1Tess 4:1-12.)

Ennen Kristuksen tulemusta esiintyy paljon vääriä profeettoja ja kristuksia. (Matt 24:4,5,11,23,24.) Yksi heistä on yli muiden ja hän toimii yhdessä maailman poliittisen johtajan kanssa. (Ilm 1311-18; 19:19-21; 2Tess 2:1-12.) Tämä antikristuksena tunnettu väärä profeetta saa tulenkin lankeamaan taivaasta ja hän tekee suuria ihmeitä eksyttäen jopa valitut, jos se vain olisi mahdollista. Me emme saa odottaa yhtä uskovaa profeettaa vaan Kristusta. Se yksi uskovaiseksi tekeytyvä suuri profeetta ihmeineen ja merkkeineen, joka tulee ennen Kristusta on antikristus eikä Elia. Tämä asia pitäisi olla selvä Jumalan lapsille, ettei se väärä profeetta saisi eksytettyä heitä apureidensa kanssa.

Raamatussa ei mainita yhden "pääprofeetan" tulemista seurakuntaan ennen Kristuksen paluuta. Siellä sanotaan, että Jerusalemissa toimii kaksi profeettaa, jotka tuhoavat vastustajansa ja lyövät maata kaikkinaisilla vitsauksilla. (Ilm 11:1-15.) Mitään Eliasta ei tämänkään ennustuksen mukaan enää tule vaan Kristus näiden profeettojen toiminnan jälkeen, sillä tempaus tapahtuu seitsemännen enkelin puhaltaessa pasuunaan näiden kahden profeetan kuoleman ja taivaaseen ottamisen jälkeen. (1Tess 4:13-17.)

Edeltämäärätty siemen

Branham opetti kalvinistista edeltämääräämisoppia.

"Jumalan asia on etsiä edeltämäärätty siemen!" (s.10)

Tämän mukaan Jumala on määrännyt toiset ihmiset ennen maailman perustamista kadotukseen ja toiset saamaan pelastuksen hänen armostaan. Jos tämä olisi totta, niin Jumala ei tahtoisi pelastaa kaikkia ihmisiä. Nyt Paavali kuitenkin kirjoitti, että sitä Jumala kuitenkin tahtoo. (1Tim 2:3-7.)

Branham saarnasi vielä näin:

"Hän vanhurskauttaa kaikki, jotka tulevat hänen luoksensa ja armahtaa ne, jotka hän armahtaa. Hän tuomistee ne, jotka ovat määrätyt tuomioon. Hän on Jumala. Näin on. (s.19)

Merkin ja pelastumisen välinen ristiriita uuden liiton eri aikoina

Branham opetti, että Pyhällä Hengellä täyttyminen, mitä hän ja hänen seuraajansa kokivat, oli lopun ajan erikoinen voitelu, mitä ei ollut tapahtunut aiempina vuosisatoina apostolien jälkeen. Hän piti Hengellä täyttymistä pelastumisen ehtona ja vetosi efesolaisiin opetuslapsiin, jotka saivat Pyhän Hengen vasta sen jälkeen, kun Paavali pani kätensä heidän päälleen. (Apt 19:1-7, Merkki s.12) Nämä oli kastettu sitä ennen vedellä parannukseen ja he olivat uskoneet Jumalan sanan, mutta eivät olleet saaneet "Merkkiä" eli Pyhää Henkeä sinetiksi sielun kuulumisesta Herralle. (Efe 1:13; Room 8:9.)

Vaikka Branham opetti, ettei pelastuminen ole mahdollista muille kuin niille, jotka ovat täyttyneet Hengellä, uskoi hän uskonpuhdistajien ja monien muiden päässeen taivaaseen siinä välillä. Hän piti mm. Lutheria ja Wesleytä Ilmestyskirjassa mainittuina enkeleinä, koska jakoi maailmanhistorian aikakausiin, joille Jeesus olisi sitten sanansa Ilmestyskirjassa antanut. (Ilm 2:1-3:21.) (ks. Albert James Dagerin artikkelista "Valtakuntateologia", osa 1, kohta "William Branham".

Branham luuli, että Luther, Wesley, Finney, Knox ja Calvin tiesivät siitä tulevasta "tulipatsaasta", joka oli palaava seurakuntaan ja he odottivat sitä. (s.10) Hän tarkoitti sillä sitä Merkkiä ja erikoista Pyhän Hengen voitelua, mikä hänellä itsellään ja hänen seuraajillaan oli. Koska nämä historian profeetat eivät sitä saaneet, luuli hän ilmeisesti heidän odottavan sitä voitelua taivaassa yhdessä Israelin pelastuneiden kanssa. Siihen viittaa katkelma hänen saarnastaan sivulla 10, joka alkaa sanoilla "Seurakunta tänä aikana..." Tilaa säästääkseni jätän tämän vähemmän tärkeän kohdan lainaamatta. (ks. myös sivu 50: "Kaikki ne, joilla on vilpitön sydän ja jotka ovat jo nukkuneet pois eri ajanjaksoissa eivät voi olla täydellisiä ilman meidän ajanjaksossamme olevia.")

Branham uskoi siis, että menneen ajan pyhät ja valitut olivat pelastuneet ilman Pyhää Henkeä apostoli Paavalin ajoista Branhamiin asti. Hän ei pitänyt edes Asuza-kadun ja Finneyn herätystä sekä Pyhän Hengen vuodatusta samassa arvossa kuin omaansa. Hän uskoi silti näiden pyhien ihmisten pelastuneen "veren merkin" ja "edeltämääräämisen" kautta.

"Veren täytyy olla teille Merkki...

Pyhä Henki on tuo merkki...

Kaikilla näillä asioilla oli oma sijansa Lutherin aikana, Wesleyn päivinä. Kuitenkaan nyt se ei riitä."

Karitsan tekeminen julistuksen keskipisteeksi oli oikein ja tarpeen. ne, jotka menneisyydessä ottivat uskossa Veren vastaan ja kuolivat; heistä minä en ole huolissani. Se on toinen aika; he ovat menneet kotiin hyvällä omallatunnolla. Heidät tuomitaan sen mukaan, mitä he ovat vastaanottaneet ja mitä eivät. Jos he olivat ennaltamäärätyt, olivat he vastaanottaneet sen. Jos eivät, niin he eivät vastaanottaneet sitä. Näin on. Kaikki on kiinni Jumalasta. (s.18)

Paavali julisti yksioikoisesti sen sanoman, minkä oli saanut Jumalalta."

"Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. (Room 8:9.)

"Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi." (Efe 1:13,14.)

Raamatussa ei jaeta aikaa Paavalista Branhamiin aikakausiin, niin että siinä välissä olisi voinut pelastua ilman, että Pyhä Henki oli sinettinä sydämessä. Pyhä Henki on ollut vakuutena ja etumaksuna perinnöstä Jumalan luona koko uuden liiton ajan. Ne, jotka ovat tulleet pestyiksi Karitsan verellä, ovat saaneet syntinsä anteeksi ja Pyhän Hengen, mutta ne, jotka eivät ole saaneet veripesua synneistään, eivät ole saaneet Pyhää Henkeä. Näin on Raamattua perinteisesti pyhien seurakunnassa tulkittu. Branham edustaa toista näkemystä pelastuksen tiestä kuin muut vapaiden suuntien kristityt Jumalan lapset.

Hengen kirkastaminen Kristuksen sijasta

Branhamin opetus tähtää siihen, että uskovien pitäisi siirtää huomio pois Karitsan verestä ja Kristuksesta Henkeen. Hengellä täyttymisen kokemus nostetaan Kristuksen veren ja ruumiin uhria tärkeämmäksi asiaksi pelastumisen kannalta. Jotta tämä asia tulisi selväksi, kannattaisi lukea koko kirjanen tai kuulla koko saarna, minkä Branham julisti. Julistuksen pääpaino on Hengellä täyttymisessä ja ihmeissä, ei Kristuksessa ja syntien sovituksessa. Branham kirkastaa toisin sanoen Pyhää Henkeä eikä Kristusta, toisin kuin Pyhä Henki tekee. (Joh 16:13-16.) Tähän on päädytty ehkä siksi ja siten, että on pidetty Pyhää Henkeä ja Jeesusta täsmälleen samana asiana sekä hylätty oppi Jumalasta, joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Tämä on korvattu opilla, jonka mukaan Jumala on yksi "Herra Jeesus Kristus".

Kun Pyhä Henki tulee ihmiseen, niin Jeesus Kristus tulee häneen asumaan. (Efe 3:14-21.) Siinä yhdessä Hengessä meillä on kuitenkin Isä ja Poika eikä hän ole vain Jeesus. (Joh 14:23.) Jeesus ei jättänyt opetuslapsia orvoiksi vaan palasi heidän luokseen taivaaseen astumisen jälkeen, mikä tarkoittaa Pyhän Hengen saamista sydämeen sinetiksi siitä, että olemme Herran omat. (Room 8:9-16; 2Kor 1:21,22; 5:5; Efe 1:13; 4:30.) Toisin sanoen, kun saamme luvatun Hengen, asuu meissä koko Jumalan täyteys: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Lainaan tähän muutamia kohtia Branhamin saarnasta, missä hän väheksyy Kristuksesta julistamista ja korostaa Hengellä täyttymisen julistamisen tärkeyttä pelastuksen Merkkinä:

"Kaikillä näillä asioilla oli oma sijansa Lutherin aikana, Wesleyn päivinä. Kuitenkaan nyt se ei riitä.

Karitsan tekeminen julistuksen keskipisteeksi oli oikein ja tarpeen...

Veri oli Merkki. Nyt on Henki tuo Merkki.(s.18,19.)

Hän ei ole tunnustava mitään muuta kuin Pyhän Hengen liiton." (s.35)

Branham julisti Pyhällä Hengellä täyttymistä ja piti sitä tärkeämpänä asiana kuin ristiinnaulitun Kristuksen julistamista. Kristus-keskeinen julistus oli hänen mielestään aikansa elänyt ja nyt oli julistettava Pyhää Henkeä Merkkinä, joka pelastaa sielut, jos tämä Merkki otetaan vastaan hänen julistuksensa kautta. Kristityille ei riitä se, että he uskovat ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Vapahtajaan. Heidän on otettava vastaan se Hengen voitelu, mitä Jumala Branhamin kautta julisti. Karitsan veri ei riitä tuomaan pelastusta kenellekään, joka uskoo vereen: tarvitaan lisäksi tämä erityinen voitelu, mitä ei koskaan aiemmin ollut tapahtunut kristikunnan historiassa.

Branham julisti "ehtooajan" sanomaa, mikä pitää yhtä uuden viinin liikkeen ja myöhäissateen julistajien sanoman kanssa. Kristityt uskovaiset ja Jeesuksen seuraajat eivät pelastu pelkästään uskomalla syntien sovitukseen ja Jeesuksen ylösnousemukseen kuolleista vaan lisäksi pitää ottaa vastaan aivan erityinen Hengen voitelu, mikä on eri kuin aiemmat Hengen voitelut, kielilläpuhumiset, hyppimiset, ym. ilmiöt, jotka ovat pelkkiä korvikkeita ja epäaitoja. Vain Branhamin julistama ja jakama Henki on aito Pyhä Henki, ei mikään muu Henki, mitä on otettu vastaan seurakunnan historiassa.

Jeesus ja apostolit eivät opettaneet "Pyhän Hengen liittoa". Uusi liitto on Jeesuksen omien sanojen mukaan liitto hänen veressään. (Matt 26:26-28.) Jeesus sanoi: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä syntien anteeksisaamiseksi". Opetuslapset olivat ensimmäisiä uuden liiton palvelijoita, jotka saivat Pyhän Hengen eli syntyivät uudesti ylhäältä Jumalasta ja Jumalan Hengestä, elävän ja ikuisesti pysyvän Jumalan sanan kautta. (Joh 1:12,13; 3:3-8; Jaak 1:18; 1Piet 1:23; Room 8:14-16; Tiit 3:5,6.) Tämän jälkeen ovat kaikki Jeesukseen uskovat saaneet Pyhän Hengen sinetiksi kuulumisesta Kristukselle eikä historiassa ole mitään aikakatkosta, minä aikana Pyhää Henkeä ei Jumalan lapsille olisi annettu. (Efe 1:13,14.)

Branham opettaa paikoitellen oikein ja puhuu "iankaikkisen liiton verestä". (s.41) Hän mainitsee, ettei Pyhä Henki tule sydämeen, ellei sitä ole ensin pesty verellä puhtaaksi synneistä. (s.59) Tämä on tietysti oikea opetus, kun puhutaan Hengen sinetin saamisesta, mutta Hengen sinetti on käsitykseni mukaan kaikissa sanan vastaanottaneissa ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin uskoneissa sieluissa. (Efe 1:13.) He ovat saaneet Branhaminkin käsityksen mukaan syntinsä anteeksi jo vesikasteessa, missä veri puhdistaa synnit ja pesee ne pois. Tämän perusteella voisi ajatella sielujen pelastuneen jo ennen kuin heidät täytetään Pyhällä Hengellä sen jälkeen, mutta Branham ja lukuisat muut kristityt ovat pitäneet Hengellä täyttymistä samana asiana kuin Hengen sinetin saamista. Tämä on johtanut huomattavaan hajaannukseen opissa. Mielestäni Branham ja muut hänen kanssaan erehtyvät, jos luulevat syntien anteeksisaamisen olevan riittämätön peruste taivaaseen pääsylle. Raamatun ilmoituksen mukaan näin ei ole. Jos joku on saanut syntinsä anteeksi veripesun ja uskon kautta, niin hän pelastuu, vaikka ei täyttyisi Hengellä. Uskon sellaisessa olevan jo Hengen sinetti, joten sinetti ja täyteys ovat kaksi eri asiaa.

Hengellä täyttymisen julistaminen pelastumisen ehtona on pidetty harhaoppina meidän päiviimme asti, eräänlaisena karismaattisena eksytyksenä, missä julistus ja käytännön elämä ovat ristiriidassa Jumalan sanan ilmoituksen kanssa. On totta, että Kristuksen veri on hyödyksi vain niille, jotka ovat kastetut Pyhässä Hengessä Kristuksen ruumiiseen. (1Kor 12:13.) Tämä "kaste Kristukseen" eli "Hengen sinetin saaminen" tahi "Hengellä sinetöinti" tapahtuu kaikille, jotka ottavat vastaan Jumalan sanan ja uskovat Jeesukseen Kristukseen. (Efe 1:13.) Tässä ei ole poikkeusta vaan kaikissa uskovissa on Pyhä Henki sinettinä ja vakuutena luvatusta perinnöstä yhdessä muiden pyhien kanssa. Tämän lisäksi on mahdollista täyttyä Pyhällä Hengellä toistuvasti, mikä on eri tapahtuma kuin Hengessä kastetuksi tuleminen ja Pyhän Hengen (sinetin) saaminen. (Apt 2:4; 4:31; 13:52; Efe 5:18.)

Apostolit julistivat Kristus-keskeistä sanomaa. Paavali piti tärkeinpänä julistaa ristiinnaulittua Kristusta ja teki sillä tavalla selvän pöyhkeistä hurmahengistä Korintton seurakunnassa. (1Kor 1:23; 2:2.) Hän otti selvän heidän voimastaan eikä pelkistä sanoista. (1Kor 4:17-21.) Raittiin evankeliumin julistuksen kautta erotetaan jyvät akanoista ja hurmahenget Pyhällä Hengellä täytetyistä aidoista Jumalan lapsista. Moni on lähtenyt matkimaan aitoa Pyhä Hengen toimintaa ja tullut osalliseksi riivaajista, kun on langennut ylpeyteen ja luopunut Kristuksesta. Julistuksen pääpaino kertoo jo aika paljon siitä, mistä hengestä julistus lähtee ja minkä hengen oma julistaja on.

Väärä lunastusmaksu

Branham julisti oppia, jonka mukaan Kristus on lunastanut sielumme Hengellään. Henki korvaa tässäkin kohdassa Kristuksen veren, mikä on vastoin sanan opetusta.

"On kysymys Merkistä. Mikä on tuo Merkki? Merkki on todiste maksetusta velasta; vaadittu hinta maksettiin. Lunastuksemme hinta oli kuolema eikä kukaan muu kuin Kristus voinut maksaa sitä. Ei jonkin kirkkokunnan henki, ei jonkin paavin henki, ei jonkin ihmisen tai nk. pyhän henki, vaan Jeesuksen Kristuksen Henki seurakunnan yllä on todiste siitä, että tuo velka maksettiin, ja jokainen vaatimus, jonka Jumala oli asettanut, täytettiin;" (s.35)

Raamatun mukaan meillä on lunastus Kristuksen veressä, ei Hengessä.

"jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan." (Efe 1:7.)

"meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. " (Hebr 9:12.)

On tärkeä opettaa ja julistaa lunastusta Kristuksen Jeesuksen veren kautta, sillä Jumalan Poika ei kuollut koskaan Hengessään. Hän pysyi vielä ruumiin kuoleman jälkeen Hengessä elävänä, koska on synnitön ja pyhä Jumalan Karitsa. Jumala ei voinut kuolla Hengessä ja Kristuksen Henki on Jumalan Pyhä Henki. Näin ollen Kristus ei voinut maksaa meistä hintaa ja lunastaa meitä vapauteen kuolemalla Hengessä vaan ainoastaan kuolemalla ruumiissa pyhän veren vuodatuksen kautta. Kun Herran verenkierto pysähtyi ja veri maksoittui, oli hän ruumiissa kuollut, mutta Hengessä hän saapui voittajana tuonelaan riistäen saatanalta kuoleman ja tuonelan avaimet. (Ilm 1:17,18; Hebr 2:14-18.)

Branhamin opetus lähestyy tässä kohdassa epäilyttävän paljon menestysteologien JDS-oppia. (Jesus Died Spiritually) Ehkä tämä lausahdus on tahaton virhe, mutta Jumalan Pyhä Henki ei varmasti anna tuollaisia sammakkoja palvelijoidensa suuhun. Näin ollen Branhamkin erehtyi opetuksessaan eikä vain yhdessä asiassa vaan kauttaaltaan.

Sana rististä ei ollut Branhamin julistuksen keskipiste tässä saarnassa. Hän puhuu paljon verestä ja uhrieläinten verestä, mutta pitää sitä toisarvoisena Hengen rinnalla. On tietysti selvää, että uuden liiton aikana täytyy olla pyhä Henki sydämessä seurauksena siitä, että sydän on pesty ensin puhtaaksi Kristuksen verellä. Ellei tätä veripesua ole tapahtunut, niin Pyhä Henki ei voi tulla opetuslapsiin. Ilmeisesti Branham tulkitsi Efeson opetuslasten ja samarialaisten uskovien tapaukset niin, että he saivat ensin veripesun ja sen jälkeen vasta Pyhän Hengen merkiksi uuteen liittoon siirtymisestä ynnä Kristuksen omaksi kuulumisesta. (Apt 8:12-20; 19:1-7; Room 8:9-16.) Tämä tulkinta on tunnettu nykyään muissakin piireissä, joten ilmiö ei ole uusi.

Syntisille ihmisille Golgatan ristillä Jeesuksen Kristuksen ruumiista vuotanut pyhä veri on kuitenkin se lunastusmaksu, millä meidät on ostettu vapaaksi synnin, perkeleen ja kuoleman vallasta. Lunastuksen täytyi tapahtua väkivalloin ja rumannäköisesti, sillä sellaisia ovat myös meidän syntimme ja sellaisen rangaistuksen me niiden vuoksi ansaitsemme, minkä Kristus puolestamme kärsi. Hän ei kärsinyt kauniin ja pyhän ja puhtaan Henkensä kuolemaa vaan ruumiin kuoleman.

Jeesuksen pyhä veri lakkasi kiertämästä hänen pahoin runnellussa ja verille ruoskitussa ruumiissaan, kun hänen sydämensä lyönnit pysähtyivät ristin puulla. Roomalaiset naulat ja veden sekä veren kertyminen keuhkoihin rasituksen tuloksena olivat tehneet tehtävänsä. Herra antoi Henkensä Isän käteen, mutta hänen ruumiinsa kuoli ja verenkierto lakkasi. Sitä on lunastus: verellä ja ruumiin kuolemalla suoritettu maksu sieluistamme. Herra ei kuollut Hengessään vaan pysyi elävänä loppuun asti ja elää ikuisesti Hengessä. Kristuksen Henki ei voi kuolla, mutta hänen ruumiinsa kuoli.

Branhamin puolustukseksi täytyy sanoa hänen saarnansa lopun maininta veren kautta saadusta lunastuksesta.

"... Veri on Merkkinä siitä, että elämä on tullut ja kun Hän näkee veren, on Hän menevä säästäen teidän ohitsenne.

Pyhä Henki on Merkki siitä, että Verta on käytetty teidän sydämessänne. Jos sitä ei olisi käytetty, ei Merkki voisi tulla... Verta täytyy ensin käyttää, sitten tulee Merkki. Se on Merkki siitä, että lunastuksen verta on käytetty, ja teidän matkanne on maksettu." (s.59.)

Branham puhui myös iankaikkisen liiton verestä, mikä on oikein. (s.41) Hän ei ollut siis syrjäyttänyt kokonaan verta uuden liiton perustuksena, mutta siitä huolimatta Hengen korostaminen yli sen, mitä Kristus on tehnyt meidän hyväksemme Golgatan ristillä tuntuu ainakin minusta kristinuskolle vieraalta tavalta.

Kaste vedessä

Branham opetti sellaista, että vain Jeesuksen Kristuksen nimeen suoritettu kaste on pätevä ja Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen suoritettu kaste ei ole lainkaan kaste.

"Heitä ei ollut kastettu Jeesuksen Kristuksen, uhratun Karitsan, nimeen." (s.10)

Kastetta Jeesuksen Kristuksen nimeen pidetään tärkeänä, jotta ihminen voisi pelastua ja tulla osalliseksi Pyhästä Hengestä eli täyttyä Hengellä. Kun keskustelin vuosina 2004-2005 branhamiläisten kanssa uskontien foorumilla, niin minulta kysyttiin "Oletko täyttynyt Pyhällä Hengellä?" Kun vastustin heidän opetustaan, niin tämä asia kyseenalaistettiin, koska minua kastanut veli sanoi oppimattomuutensa vuoksi kastesanoina "Minä kastan sinut Jeesukseen Kristukseen, nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen". Koska kyseiset veljet eivät pitäneet tällaista kastetta pätevänä, eivät he uskoneet myöskään siihen, että olen täyttynyt Pyhällä Hengellä, vaikka todistin täyttyneeni reilu kuukausi uskoontulostani ja runsas kuukausi ennen kastetta. Olen heidän mielestään matkalla kadotukseen, koska minussa ei ole "Merkkiä" eli Branhamin opettamaa Hengen voitelua ja "Hengen kastetta".

Jos tämä on yleinen käytäntö Suomessa toimivien branhamiläisten keskuudessa, niin silloin he pitävät myös oikeaa kastetapaa pelastumisen ehtona eivätkä pelkästään Hengellä täytetyksi tulemista. Tämä lähestyy "Sana ja sakramentti" -oppia, mitä luterilaiset opettavat yhdessä katolisen ja ortodoksisen kirkon kanssa. Pyhän Hengen saaminen kytketään erottamattomalla tavalla vesikasteeseen eikä niissä uskota olevan Pyhää Henkeä, joita ei ole vedessä kastettu.

Pelko

Branhamiläisiin tutustunut veljeni ja minä itse olemme todenneet, että branhamiläiset elävät Suomessa tiukkojen moraali- ja siveyssäädösten alla pelon vallassa. (s.29,47) He pelkäävät menettävänsä pelastuksen, jos lankeavat syntiin. Heillä ei ole varmuutta siitä, että he kelpaavat Isälle Jeesuksen Kristuksen veren ansiosta. He tavoittelevat sellaista oman pyhyyden astetta, mikä riittää Isälle taivaaseen pääsemiseen.

Jumalalle kelpaava vanhurskaus ei ole kuitenkaan saatavissa tekojen kautta, kun puhutaan pelastavasta eli asemallisesta vanhurskaudesta. On totta, että meidän elämämme tulee ojentautua yhä enemmän Jumalan sanan ohjeiden mukaiseksi, mitä pitemmälle olemme vaeltaneet Jeesus-tietä pitkin. Olemme kuitenkin pelastuneita täydellisesti Jeesuksen Kristuksen uhrin perusteella heti siitä hetkestä alkaen, kun Pyhä Henki tulee meihin. Tästä alkaa pyhityksen tie, jonka aikana synnit karisevat pois vähän kerrassaan.

Hengen pyhitystä ei saateta loppuun asti tämän elämän aikana vaan se päättyy kuolemaan. Branham erehtyi siinä, kun luuli uudestisyntynyttä ja Hengellä täytettyä kristittyä täydelliseksi, niin ettei tämä saata enää lainkaan syntiä tehdä. Ei ole ihme, että menestysteologiset piirit pitävät Branhamia Jumalan profeettana ja arvostavat hänen opetuksiaan. Samanlaista epäraittiutta elämässä ja opetuksessa on kaikkialla, missä hylätään Kristuksen veren turvallinen perustus ja vaihdetaan se yliluonnollisiin ilmestyksiin, näkyihin, enkeleihin, hengellisiin kokemuksiin ja virheelliseen Raamatun tulkintaan.

"kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!" (Hebr 9:14.)

"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. " (Hebr 10:14.)

Täydellisyys Jumalan silmissä ei ole saavutettavissa vanhurskaan vaelluksen kautta vaan yksin armosta sen lunastuksen perusteella, mikä meillä on Kristuksen veressä. Me kelpaamme Isälle Jumalalle Kristuksen veren tähden, emme tekojemme kautta emmekä itsemme kautta. (Efe 2:8-10.) Branhamiläisyyteen harhautuneet veljet ja sisaret ovat alituisen pelon vallassa, kun uskovat, että yksi synti voi kadottaa heidät ja paljastaa heidät valheveljiksi ja petollisiksi sisariksi.

Millä perusteella Merkki voidaan saada?

Branhamin opetus on omavoimaisen pelastuksen rakentamista ja ansaitsemista hyvillä töillä sekä synnin poispanemisella. Pyhällä Hengellä täyttymisen eli Kristukselle kuulumisen Merkin saamisen ehto on Merkkiä edeltävä täydellinen kuuliaisuus. Vain sellaiset Jeesuksen Kristuksen nimeen kastetut uskovaiset voivat saada Pyhän Hengen rukouksen kautta, jotka ovat sitä ennen panneet pois kaiken synnin ja tulleet riittävän pyhiksi vaelluksen kautta ottaakseen vastaan tämän pelastavan Pyhän Hengen. Toisin sanoen Pyhä Henki tulee ansaita hyvällä vaelluksella ennen kuin Pyhää Henkeä on ihmisen sydämessä!

Branham saarnasi:

"Täydellinen kuuliaisuus koko Jumalan Sanaa kohtaan oikeuttaa teidät tähän Merkkiin. TÄYDELLINEN KUULIAISUUS – ei vain osa, ei vain niin pitkälle, kuin teidän kirkkokuntanne menevät – vaan kaikki mukaanluettuna. Täydellinen kuuliaisuus Jumalan Sanaa kohtaan, joka on Kristus, se tuo teidät sisälle Kristukseen. (s.43)

... Täydellinen kuuliaisuus koko Jumalan Sanaa kohtaan oikeuttaa teidät tuohon Merkkiin... Tulkaa vastaanottamaan tuo Merkki, sillä tuon Merkin hän tunnustaa. Kun me rukoilemme, täytyy meidän tuoda esiin Todiste: "Herra, minä olen sinulle täysin kuuliainen. Minä olen tehnyt parannuksen synneistäni. Minä olen varma siitä, että Sinä olet antanut minulle anteeksi. Minut on kastettu Jeesuksen Kristuksen nimeen. Pyhä Henki on minun ylläni. Kuitenkin nyt minä tarvitsen määrättyjä asioita Sinun kunniaksesi. Herra, minä pyydän sitä. Se kuuluu minulle nyt." (s.44)

Tässä puheen katkelmassa oli kaksi virheelliseen Raamatun tulkintaan perustuvaa opetusta:

  • 1. Synnit saadaan anteeksi ottamalla vesikaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, mutta silti ei ole saatu vielä Pyhää Henkeä eikä ole päästy sisälle taivasten valtakuntaan eli pelastuttu. Syntejä ei saada oikeasti anteeksi vesikasteessa vaan uskon ja mielenmuutoksen kautta. (Luuk 24:47; Apt 3:19; 10:43; 26:18.) Tämän voi jokainen syntinsä anteeksisaanut ja Pyhän Hengen vastaanottanut omalta kohdaltaan todistaa.
  • 2. Pelastus pitää ansaita pyhällä vaelluksella sen jälkeen, kun on uskottu, tultu mielenmuutokseen ja saatu kaste vedessä. Näin ollen pelastus pitää ansaita ja senkin jälkeen branhamiläiset tekevät koko ajan työtä sen eteen, että pysyisivät pelastuneina tekojen ja synnin karttamisen kautta. Kristuksen verellä ei ole merkitystä pelastuksen perustuksena, koska vesikaste tuo syntien anteeksiannon ja hyvät teot pelastuksen.

Branham ei opettanut tässä esitettyjen todisteiden valossa evankeliumia vaan tekojen tietä pelastuksen saavuttamiseksi. Näin ollen se henki, joka puhui hänelle ja hänen kauttaan ei voinut olla Jumalan Pyhä Henki. Hän tunnustikin saavansa ohjeensa enkeliltä, joka oli hänen kanssaan. Enkeli ei ole sama asia kuin Jumalan Pyhä Henki, joka johdattaa uskovia kaikkeen totuuteen. (Joh 14:26; 16:13.)

Perhekuntaa koskevat vaatimukset

Branham julistaa samaa oppia kuin toinen väärä profeetta, Leo Meller. Hän opettaa, että yhden perheenjäsenen tullessa uskoon ja saatua pyhän Hengen, on Jeesus luvannut pelastaa koko perheen. Tämä perustuu virheelliseen Raamatun tulkintaan koskien perhekuntien pelastusta.

Vain uskovaiset perheenjäsenet pelastuivat Raamatussa, eivät muut. Jumala ei ole luvannut pelastaa kaikkia perheenjäseniä vasten näiden tahtoa eikä heidän pelastumistaan voida vaatia Jumalalta. Uskovaisella ei ole arvovaltaa käskeä Jumalaa pelastamaan jumalattomia perheenjäseniä, niin että nämä pelastuisivat vastaanpanemisestaan huolimatta. Perheenjäsenten pelastuminen on kokonaan kiinni heistä itsestään ja siitä, murtuuko heidän vastarintansa Jumalaa kohtaan vai ei.

Jumala ei pelasta ketään jumalatonta vasten tämän tahtoa. Kun joku perheenjäsen kuolee jumalattomana, panevat väärien profeettojen oppeihin uskoneet sen aina uskovan sukulaisen syyksi. Tämä ei ole kuulemma uskonut Jumalan lupauksiin ja siitä syystä jumalaton perheenjäsen kuoli synneissään. Tällainen syyllistäminen on syntiä Jumalaa vastaan ja toinen synti on opettaa Jumalan luvanneen jotakin sellaista, mitä Hän ei ole meille luvannut. Kristityksi kääntyneet muslimit ja mormonit tietävät, ettei perhe käänny perässä vaan hylkää kultista luopuneen jäsenen. Miten mahtaa olla branhamiläisten keskuudessa, jos joku perheenjäsen hylkää Branhamin opit ja ojentautuu Raamatun sanan mukaan terveeseen oppiin ja elämään?

Branham ei tuntenut Jumalan sanan totuutta vaan neuvoi seuraajiaan näin:

"Esittäkää vaatimus... Sanokaa: "Herra, lahjoita minulle minun tyttäreni. Minä vaadin häntä. Saatana, päästä hänet vapaaksi. Minä tulen noutamaan hänet. Minä käytän Merkkiäni, Pyhää Henkeä..." (s.46)

Branham opetti oppia, jonka mukaan jumalattomat perheenjäsenet voidaan riistää saatanan vallasta väkivalloin käyttämällä Merkkiä eli Pyhää Henkeä. Jos sielujen pelastaminen olisi noin helppoa, niin eikö tuota valtaa kannattaisi käyttää muihinkin kuin perhekuntaan? Jos Branhamin ja muiden tässä asiassa harhaan menneiden oppi olisi totta, niin koko maailma olisi tullut uskoon ja pelastunut aikoja sitten, koska kaikki ovat lankoutumisen kautta sukua keskenään ja kuuluvat jonkun uskovaisen perhekuntaan.

Parantaminen

Monet kristityt pitävät Branhamia aitona Jumalan profeettana, vaikka hän ennusti väärin maailman lopun ja Kristuksen takaisintulon vuodelle 1977. Hänen tekemiään paranemisihmeitä eivät kyseenalaista edes monet sellaiset tutkijat, jotka eivät hyväksy hänen oppiaan käärmeen siemenestä, yhdestä Jumalasta, jolla on kolme attribuuttia tai "virkaa", edeltämääräämisoppia ja oppia kasteista. Ihmeitä pidetään todistettuina faktoina, mutta itse suhtaudun niihinkin epäilevästi.

Ei ole tietystikään mahdotonta, että Branham olisi tehnyt ihmeitä ja parantanut sairaita. Se ei ole kuitenkaan merkki siitä, että hän olisi pysynyt Kristukselle uskollisena loppuun asti, jos on saanut häneltä terveeksi tekemisen lahjat. Hänen tapansa hyljätä Jumalan sana uskon pohjalla vaikuttavan opin ohjenuorana kertoo toista sanomaa.

Jumalan valtakunnan ulkopuolelle jää monia oven kolkuttajia, jotka ovat ajaneet ulos riivaajia, profetoineet ja tehneet monta voimallista tekoa Jeesuksen Kristuksen nimeen. (Matt 7:21-29; 25:1-13.) Viimeisenä aikana saatana saa tulenkin lankeamaan alas taivaasta ja väärät profeetat ja voidellut matkivat Pyhän Hengen toimintaa tehden suuria ihmeitä "valheen ulkokultaisuuden hengen vaikutuksesta". (Ilm 13:11-13; 2Tess 2:1-12; 1Tim 4:1-11.)

Mitä suurin ylpeys ja vihamielisyys esiintyy Jumalan seurakunnalle nöyryytenä ja rakkautena. Hurskas vaellus ja tiukka käskyjen pitäminen eivät kerro välttämättä Jumalan lapseudesta: ei edes syvä omistautuminen asialleen. Ääripään fanaatikot ovat monta kertaa yhden asian miehiä ja naisia, niin että he ottavat yhden osa-alueen uskon kentällä ja painottavat sitä epäterveellä tavalla. Näin he eksyvät pois totuuden tieltä ja paisuvat. Heistä tulee lahkolaisia ja veljien ärsyttelijöitä, jotka yrittävät käännyttää kristittyjä oman lahkonsa jäseniksi.

Branham sanoo heti saarnansa aluksi näin:

"Kuinka monet olivat täällä viime sunnuntaina, joiden puolesta rukoiltiin? Tunnetteko te tuloksia? Tunnetteko te, että olette parantuneet? Jos näin on, kohottakaa kätenne ja ylistäkää Herraa. Oi, katsokaapa tänne.

Myöskin minä huomasin sen, mutta halusin vain tietää sen teiltä. Tapahtui jotakin, josta tulen kertomaan teille myöhemmin. Se oli ihanaa ja ihmeellistä..." (s.1)

Branham ottaa ilmeisesti esille yhden ihmeen, mikä on tapahtunut, mutta tekstitallenteesta sitä ei voi suoraan nähdä. Huolestuttavaa on kuitenkin se, miten hän kysyy aiemman kokouksen hedelmiä ja vaikutuksia paranemisen alueella jälkikäteen: "Tunnetteko te tuloksia? Tunnetteko te, että olette parantuneet?"

Tällainen kyseleminen viittaa siihen, ettei parantuminen ole tapahtunut heti kokouksen aikana vaan sen jälkeen "on tunnettu", että on tultu terveeksi. Tämä on hyvin yleistä silloin, kun ei parannuta mistään elimellisestä vaivasta ja kun todellista paranemista ei tapahdu: kaikki on pelkkää kuvittelua. Ihmiset saattavat kokea helpotusta esimerkiksi psykosomaattisista vaivoista kuten päänsärystä, vatsakivuista ja muista epämääräisistä kivuista, mutta mitään todellista elimellistä paranemista ei ole tapahtunut. Nämä eivät kelpaa todistuksiksi Jumalan vaikuttamista ihmeistä vaan ovat useimmiten pelkkää luulottelua ja uskottelua: hyvän asian toivomista. Jeesuksen nimeä ei kirkasteta tällä tavalla vaan häpäistään sitä ja annetaan agnostikoille sekä ateisteille aihetta pilkkaamiseen.

Kun Jeeus ja apostolit paransivat sairaita, niin nämä tulivat heti terveeksi: rampa nousi ylös ja käveli (Joh 5:1-14; Apt 3:1-10.), sokea sai näkönsä (Mar 10:46-52.), mykkä puhui (Mar 7:31-37; 9:17-27.), kuurot kuulivat (Matt 11:25; ed.), koukistunut selkä suoristui välittömästi (Luuk 13:11-17.), pitalinen puhdistui (Mar 1:40-45.), verenvuototautia sairastanut nainen parani ja kuolleet nousivat ylös. (Luuk 7:11-17; 8:43-56; Joh 11:1-45; Apt 9:36-42.) Ei ollut epäilystäkään siitä, ettei selvää ihmettä olisi tapahtunut, koska sairastaneet olivat alueella tunnettuja henkilöitä ja paranemisen saattoi nähdä omin silmin. (Joh 9.)

Ainoa kerta, jolloin pitaliset eivät parantuneet heti Jeesuksen pantua kätensä heidän päälleen, oli se kerta, kun he paranivat kohta mennessään pois Jeesuksen luota. (Luuk 17:12-19.) Niin yksi heistä palasi takaisin kiittämään Herraa. Aikaa paranemiseen meni vain muutama hetki, ei päiviä tai viikkoja tai kuukausia.

Jos Jumala on antanut jollekin ihmiselle terveeksi tekemisen armolahjat, niin sairaat paranevat todistettavalla tavalla silmien edessä elimellisistä vammoistaan. Sokea näkee, kuuro kuulee, rampa hyppelee ilosta ja kuolleet nousevat ylös haudoistaan. Tällaisia ihmeitä ei ole todistettu tapahtuneen nykyisissä ihmeparantajien kokouksissa. Ne ovat enemmänkin rahastustilanteita, missä Jeesuksen nimeä käytetään väärin taloudellisen hyödyn ja oman kunnian saamiseksi.

Ihmeparantamisella huijaajilla on muutamia temppuja, miten he saavat ihmiset uskomaan siihen, että heillä on "tiedon ja viisauden sanoja" yleisön sairauksista. Jeesus ja apostolit eivät muuten käyttäneet sellaisia menetelmiä, mitä nyt käytetään: seisotetaan yleisöä ja johdatetaan heidät ylistykseen, minkä aikana "parantaja" luettelee sairauksia ja sanoo, että "nyt Pyhä Henki parantaa", jne. Sellainen tapa ei ole Jumalasta vaan on huijareiden käyttämä tapa häväistä Jeesuksen nimi pakanoiden silmissä.

Huijarit luettelevat suuren yleisön edessä tunnetuimmat kansantaudit ja vaivat sanoen, että nyt joku parani siitä ja siitä vammasta tai taudista. Mitään paranemista ei todellisuudessa tapahdu, tai jos tapahtuu, on se Jumalan suvereenia toimintaa eikä armolahjan käyttämistä.

Jotkut huijariparantajat lähettävät tiedustelijoita yleisön joukkoon ennen kokousta ja kokouksen aikana. He urkkivat yleisöltä, mitä vaivoja ja tauteja heillä on. He kyselevät myös muita henkilökohtaisia asioita uskovilta. Sitten he kertovat huijarille sen, mitä ovat saaneet urkittua tietoonsa. Huijari saattaa itsekin kysellä muilta ja seurakunnan johtajilta, mitä kaikkia vaivoja seurakunnassa on esiintynyt. Jos hän tai hänen avustajansa tunnistavat jonkun uskovan ja tietävät hänen asioistaan, niin he käyttävät näitä tietoja apuna valehdellessaan, että huijari on Jumalan profeetta.

Kun huijari rukoilee jonkun puolesta alttarilla tai yleisesti esiintyjälavalla, käyttää hän saamiaan tietoja hyväksi ja yleisö luulee sitä profetoimiseksi. Kyse on yksinkertaisesta huijauksesta, jonka avulla saadaan ihmisiltä rahaa ja mainetta sekä kunniaa.

En väitä, että Branham olisi toiminut tässä esitetyllä tavalla. Se on kuitenkin mahdollista. Ainakin se uskottelu ja paranemisen "tunteminen", mistä kirjoitin, on totta ja hänen itsensä sanomia sanoja. Niin eivät Jeesus ja apostolit ketään parantaneet.

Raamatun samaistaminen Jeesukseen

Branham saarnasi:

"Kristus, Raamattu ja Jumalan Sana ovat yksi ja sama." (s.26)

Tällainen Raamatun palvonta Jumalana on vaarallista. Monet harhaoppeihin eksyneet pitävät tiukasti kiinni kirjaimellisesta Raamatun tulkinnasta, mikä ei ole väärin, jos Raamattua tulkitaan oikein Jumalan tahdon mukaan ja ymmärretään kirjoittajien alkuperäinen tarkoitus sanomalle. Jos Raamattua tulkitaan väärin ja harhaopin tueksi, ei kirjaimellisesta tulkinnasta ole mitään hyötyä vaan "kirjain kuolettaa ja eksyttää". Raamatun nostaminen samaan arvoon Jeesuksen Kristuksen kanssa on yksi eksymyksen merkki uskovassa sielussa, mistä tulee tehdä parannus eli sellainen ajatus on hyljättävä perkeleestä lähtöisin olevana.

Raamattu ei ole Jeesus Kristus, mutta Raamattu kertoo meille Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen Isästään sekä Pyhästä Hengestä. (Joh 5:37-40.) Jos emme tee mitään erotusta kirjoitusten ja Jumalan välillä, niin olemme eksyneet pois totuudesta. Pyhät kirjoitukset kertovat meille Jumalasta ja ilmoittavat meille pelastuksen tien, Herran tien, mutta ne eivät ole yksi ja sama kuin Jumala. Vain Jeesus Kristus on se Jumalan Sana, joka oli Jumala ja oli Jumalan tykönä alussa, kun maailma luotiin. (Joh 1:1-3,14; Ilm 19:13.) Kirjoitukset eivät olleet silloin Isän Jumalan tykönä vaan siellä oli elävän Jumalan Poika. (Joh 17:1-5; 16:28.)

Branhamin opetus yhdestä Jumalasta

Branhamin opetus yhdestä Jumalasta, joka on Herra Jeesus Kristus, voidaan kiteyttää näin: Jumala on Pyhä Henki, joka tuli lihaksi Jeesuksessa. Näin ollen Jeesus on sama kuin Isä ja Pyhä Henki, mutta ruumiillisessa muodossa.

Branham kirjoitti näin:

"Te olette niin turvassa kuin vain voitte olla, sillä Jumala ja Kristus ovat sama Henkilö. Henki otti lihan muodon ja asui meidän keskuudessamme. Siinä te näette Jumalan itsensä, Hän lastensa kanssa, kastettuna ruumiiseensa. Näettekö sen nyt? Ei mitään muuta, vaan Henki." (s.28)

Branham ei erota toisistaan Isää ja Poikaa vaan pitää Poikaa Isänä, mikä on yksi virhe hänen opetuksissaan, mutta en puutu siihen tämän enempää tässä kirjoituksessa.

Jos sinua kiinnostaa "Jeesus on Isä" -opin arvioiminen ja opetukseni yhdestä Jumalasta, niin laitan tähän muutaman linkin kirjoittamiini artikkeleihin siltä alueelta.

Seitsemän enkeliä ja seurakuntajaksoa

Johannes sai Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen noin vuonna 96 jKr ollessaan vankina Patmos-nimisellä saarella. (Ilm 1:9.) Hän kirjoitti Ilmestyskirjan seuraavan vuoden aikana ja lähetti kirjeet Vähän-Aasian seitsemälle seurakunnalle Jumalan käskyn mukaan. Nuo seurakunnat olivat olemassa siihen aikaan ja kirjeet oli tarkoitettu niitä varten, sen hetkistä tilannetta kuvaamaan ja avuksi seurakunnille. Toki näillä kirjeillä on sanottavaa myös meidän ajallemme ja ne sisältävät profeetallista opetusta, mikä koskee kaikkia aikoja. Jeesus ei sanellut kirjeitä kuitenkaan siinä merkityksessä, että ne tarkoittaisivat aikakausia, mihin seurakunnan historia on jaettu.

Branhamin mukaan Jeesus puhui seitsemälle seurakuntajaksolle, joista hänen sukupolvensa edusti viimeistä. Hän luuli olevansa sen seurakunnan enkeli ja Elias, joka oli asettava kaikki paikalleen ennen Herran tulemusta. (Mal 4:5,6.) Branhamin seuraajat uskovat edelleen, että hän oli viimeisen eli Laodikean seurakuntajakson enkeli.

Branham opetti seurakuntajaksojen enkeleiden olleen seuraavat:

  • Efesolainen - Paavali
  • Smyrnalainen - Irenaeus
  • Pergamolainen - Martinus
  • Tyatiiralainen - Columba
  • Sardislainen - Luther
  • Filadelfialainen - Wesley
  • Laodikealainen - Branham

Teoria kaatuu jo siihen, että Paavali oli kuollut 30 vuotta ennen kuin hänelle kirjoitettiin tämä kirje. Paavali oli kuollut vuonna 66 keisari Neron kristittyihin ja juutalaisiin kohdistaman vainon aikana.

Jumalan lähettämä enkeli käski Johanneksen kirjoittaa seitsemälle Vähä-Aasian seurakunnan enkelille. (Ilm 1:20-3:21.) Sana `angelos´ on suomeksi "enkeli, sanansaattaja tai lähetti". Jotkut ovat tulkinneet sen siten, että se voi tarkoittaa seurakuntien paimenta eli johtajaa. Paavalin aikana seurakuntien johdossa ei ollut vain yhtä johtajaa. Seurakuntia oli johtamassa monesta veljestä koottu vanhimmisto. (Tiit 1:5-11.) Yhden johtajan malli on keksitty Paavalin ajan jälkeen. Johannes tunsi sen kehityksen alkaneen. (3Joh 1:9.) Hän ei kuitenkaan kannattanut itse yhden johtajan käytäntöä, joten hän ei ole osoittanut kirjeitä seurakuntien johtajille vaan angelos tarkoittaa tässä kohden pelkästään "lähettiä" eli sanansaattajaa, joka veisi kirjeet perille seurakuntiin, niiden vanhimmille.

Branham opetti, että kullakin aikakaudella olisi vain yksi pääprofeetta. Näin hän sanoi erityisesti viimeisen ajan profeetan toimikaudesta, jollainen hän uskoi itse olevansa. Tällainen itsensä korottaminen kaikkien muiden Jumalan sanan palvelijoiden yläpuolelle ikään kuin paaviksi on tietysti heresiaa, harhaoppia, ja suurimman luokan ylpeyttä. Branhamiläisyys onkin epätervettä henkilöpalvontaa ja lain alla olemista. Jos profeetta Branham on sanonut jotakin, mikä on ristiriidassa Raamatun sanan kanssa, niin profeetan sana on totta ja Raamatun sana väärin.

Branhamin sanalle on annettu suurempi arvo kuin Raamatun kirjoituksille. Hänen saarnoistaan koottuja kirjasia julkaisee ja levittää järjestö nimeltä "Voice of God Recordings", joka toimii Jeffersonvillen kaupungissa, Indianan osavaltiossa. Järjestön nimi on suomeksi "Jumalan ääni nauhoitukset". Branhamia pidetään seuraajiensa joukossa erehtymättömänä profeettana ja "Jumalan äänenä", minkä vuoksi hänen sanansa on puhtainta Jumalan sanaa, mitä maan päällä on koskaan kuultu ehkä Jeesuksen sanojen jälkeen. Monien kirjasten kannessa lukeekin "Puhuttu sana on alkuperäinen siemen". Tällä viitataan Jumalan tapaan puhua ääneen profeetoille ja Branhamin puhetta verrataan suoraan Jumalan puheeksi ilman, että hän olisi voinut erehtyä jossakin opin kohdassa. Näin Branham on korotettu Raamatun profeettojen ja apostoleiden yläpuolelle arvovaltansa puolesta.

Käärmeen siemen -oppi

Branham opetti oppia, jonka mukaan Eeva teki aviorikoksen käärmeen kanssa ja tämän tuloksena syntyi Kain. Raamatussa lukee kuitenkin niin, että Adam yhtyi Eevaan, tämä tuli raskaaksi ja synnytti Kainin. (1Moos 4:1.) Kain on siten Adamin poika eikä käärmeen poika. Koska Kain ja Aabel olivat kaksoset, mainitaan Eenok Adamista seitsemäntenä. (Jda 1:14.)

Kainia ja Aabelia ei mainita sukuluetteloissa, koska Aabel ei saanut jälkeläisiä ennen kuolemaansa ja Kainin sukulinja tuhoutui kokonaan vedenpaisumuksessa. (1Aik 1:1.) Vain Seetin sukulinja säilyi Nooan kautta maan päällä. Kaikki ihmiset ovat siten Adamin ja Seetin jälkeläisiä eikä yhtään Kainin jälkeläistä ole enää elossa.

Synti tuli maailmaan nimenomaan yhden ihmisen synnin kautta ja tämä ihminen on Adam. (Room 5:12-21; 1Kor 15:21,22.) Adamin siemen on kaikissa nykyään elävissä ihmisissä Nooan poikien kautta. (1Moos 10:32.) Branhamin käärmeen siemen oppi on helposti todistettavissa vääräksi, jos vain uskotaan Raamatun ilmoitus ja pidetään sitä totena. Branham erehtyi ja oli siten väärä opettaja. Hänen ennustuksensa maailmanlopusta ja Kristuksen tulemuksesta vuonna 1977 oli väärä profetia, joten hän oli myös väärä profeetta.

Branhamin seuraajat ovat tietämättään mukana kultissa ja seuraavat väärää profeettaa. Toivottavasti tämä kirjoitus on saanut jonkun Branhamin opetuksiin uskovan järkiinsä tai ainakin mietteliääksi. Kultista on mahdollista vapautua ja lähteä pois, vaikka se maksaakin paljon. Moni tulee perheensä ja sukunsä hylkäämäksi, kun luopuu kultista, mutta Jeesuksen Kristuksen tarjoama vapaus ja rauha sydämessä on enemmän kuin kultin jäsenyys. Jeesus antaa synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän. Kultin jäsenyys voi riistää tämän kaiken pois sielulta, joten kannattaa tutkia tarkoin, mitä tässä kirjoituksessa ja muualla on Branhamista sekä Raamatusta opetettu.

Raamatun mukaan Eevan synti ei koitunut kuolemaksi ihmisille vaan Adamin synti. (Room 5:12-21.) Jos Eevan synti oli yhdyntä käärmeen kanssa, niin silloin Adamin piti myös yhtyä käärmeen kanssa ja homostella. Tuskinpa sitä kovin moni branhamiläinen on valmis tunnustamaan? Synti oli kuitenkin sama Eevalla ja Adamilla: kielletystä puusta syöminen. (1Moos 3:1-7.) Jos se tarkoitti sukupuoliyhdyntää, niin silloin Adam yhtyi käärmeen kanssa ja saastui, joten miten hänen siemenensä voisi olla puhdas siemen maan päällä? Saastaisesta ei synny puhdasta, ei yhden yhtäkään. Me olemme kaikki Adamin jälkeläisiä ja syntimme todistaa sen, ettemme ole häntä parempia. Käärmeen siemen eli valheen sana itää jokaisen sydämessä ja kasvaa vartta, kun lähdemme syntiä tekemään.

Oppi käärmeen siemenestä ei ole Branhamin oma keksintö. Se on peräisin muinaisesta Babylonin uskonnosta, mistä se siirtyi juutalaisuuteen. Branham piti juutalaista salatietoa eli Kabbalaa ja Talmudia pyhinä kirjoina. Hän sai oppinsa sisällön osaksi sieltä eli hän oli okkultisti tai sen ihailija. Käärmeen siemenen oppi oli käytössä Vanhan Testamentin ajan Baalin palvonnassa. Uskonnollisiin rituaaleihin kuului sukupuolinen riettaus ja irstaus.

Oppi käärmeen siemenestä levisi myöhemmin apostolisen ajan gnostilaisuuteen. Gnostilaisuudessa oli kaksi toisilleen vastakkaista suhtautumista seksuaalisuuteen. Toinen oli tiukasti siveellinen ja toinen irstautta suosiva. Branham ja hänen seuraajansa ovat omaksuneet siveellisen gnostilaisen linjan ja tiukat moraalisäädökset. Naisten vihaaminen on tyypillistä lahkossa, koska naista pidetään kaiken pahan alkuna. Eevahan se oli, joka ensimmäisenä harjoitti haureutta käärmeen kanssa ja sen vuoksi pahuus tuli käärmeen siemenen kautta maailmaan.

Toivottavasti huomaat, että käärmeen siemenen oppi on väärä ja hylkäät Branhamin opetukset. Et hylkää silloin Jumalaa vaan väärän profeetan. Branham ei ollut Jeesus Kristus eikä kirkkauden enkeli vaan syntinen ja langennut ihminen, joka toimi okkultistin tavoin henkioppaan opastamana. Hylkää väärä profeetta ja ota vastaan Jeesus Kristus, niin saat synnit anteeksi, aidon Pyhän Hengen ja rauhan sydämellesi. Sinä elät iankaikkisesti, kun uskot Jeesukseen Kristukseen ja hylkäät Branhamin väärät opetukset.

Lähteitä:

Branhamistä muualla

Juhani Aitomaa kirjoittaa Kristityn foorumissa William Branhamistä näin:
(Ei mitään uutta auringon alla, osa 2.)

"William Branham tunnettiin aikanaan (hänen oppejaan levitetään tosin edelleen) tietyissä piireissä Suomessakin. Franklin Hallin äärimmäisyyteen menevää opetusta paastoamisesta levitettiin myös Suomen helluntailiikkeessä. 1960 hän kirjoitti kirjasen, jossa annetaan ohjeita kuinka kuolleet herätetään. Branham (1909-1965) tuli maailmankuuluksi suurten parantamiskokoustensa vuoksi. Hän kertoi koko palvelustyönsä olevan riippuvainen enkelistä, joka ilmestyi hänelle salaisessa paikassa ensimmäisen kerran 1946. Enkeli antoi Branhamille kyvyn tietää toisten ihmisten sairaudet ja ajatukset. Kyky yhdistettynä vaatimattomaan olemukseen teki hänestä monen, erityisesti helluntailaisen, julistajan esikuvan. Opetus oli kuitenkin epäraamatullista. Kyky lukea toisten ajatuksia ei kuulu raamatulliseen vaan paremminkin spiritistiseen kokemuskenttään. Branhamin karisma kirkastui monien mielissä kun kerrottiin hänen jo lapsuudessa kokeneen vaikuttavia henki-ilmestyksiä. Hänen riippuvuutensa omasta enkelistään oli niin vahva, että jos enkeli puhe/parantamistilanteessa ei ollut läsnä Branham koki itsensä hylätyksi ja voimattomaksi. Voiman hän tunsi kädessään tulen tunteena parantamistilanteen aikana. Branhamin mukaan ainoa oikea kaste tulee suorittaa yksin "Jeesus nimessä". Kaikki muut kasteet olivat mitättömiä. Jumalan kolminaisuuden, Isä - Poika - ja Pyhä Henki hän nimesi saatanan opetukseksi. Branham opetti, että ihmiskunnan syntiinlankeemuksen tuloksena Eeva oli sukupuoliyhteydessä käärmeen (saatanan) kanssa ja siitä syntyi maan päälle "käärmeen siemen", jonka seurauksena osa ihmiskuntaa on jo etukäteen tuomittu jäämään vaille Kristuksen sovitustyön vaikutusta. Jumalan siemen olivat ne, jotka vastaanottivat Branhamin opetuksen ja tämä joukko olisi ennalta määrätty "Kristuksen morsian". Branham ilmoitti olevansa Ilmestyskirjan 3:14 ja 10:7 mainittu enkeli. Hän profetoi kristittyjen tempauksen ja maailman tuhoutumisen tapahtuvan 1977. Branham itse ei nähnyt pitikö hänen profetiansa paikkansa sillä hän kuoli 1965. Hänen profetioitaan ja sanomaansa arvostetaan edelleen monissa, erityisesti Yhdysvaltalaisissa helluntai- ja karismaattisissa piireissä. Useat nykyisen karismaattisen liikkeen johtajista tunnustavat Branhamin profeetaksi, näin mm. Kenneth Hagin, Rodney Howard Brown ym."

Al Dager on kirjoittanut William Branhamistä Arvioikaa.com sivustolla artikkelissa "Valtakuntateologia", osa 1. Sivun muotoilu on epäonnistunut eikä tekstiä ole helppo lukea sieltä, joten lainaan sen kokonaan toiseen artikkeliin, minkä voit lukea tästä linkistä.

Viitteet

  • 1 "Merkki N:o 20, Puhuttu sana on alkuperäinen siemen". Branham Tabernaakkeli, Jeffersonville, Indiana, USA, julkaisija Lopunajan Sanoma ry, 1975. Kirjaa on saatavana kirjasessa olevan tarran mukaan ilmaiseksi: Ehtoovalon Sanoma ry, PL 159, 00531 Helsinki. Jotta voit varmistua siitä, että kirjoitan totta tässä artikkelissa, voit tilata kyseisen kirjasen itsellesi tai pyytää siitä skannattua versiota tai sivuja allekirjoittaneelta. (petteri.haipola@kolumbus.fi) Kirjasessa ei ole mitään copyright mainintaa, joten olen ottanut siitä muutamia kuvia skannaamalla ja liittänyt linkit niihin tiedostoihin sivun loppuun. Näistä linkeistä voi tarkistaa ne lainaukset Branhamin saarnasta, mitkä esitän tässä kirjoituksessa.

Skannatut kuvat kirjasesta "Merkki"

Kuvien koot ovat noin 350 kt. Saat muutettua kuvan kokoa tietokoneesi kuvien katselu- tai käsittelyohjelmalla kuten Microsoft Office Picture Manager. Kirjasen teksti on helpompi lukea, kun kuvaa suurentaa.

Hakemisto

Petteri Haipola, 26.01.2007

Sivun alkuun