Kristuksen opin alkeet

Kirjoittanut Petteri Haipola 12.12.2008  •  muokattu 27.11.2011

Esipuhe

Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu Kristuksen opin alkeista, joista hän toivoo lukijoiden pääsevän eteenpäin kasvamaan tervettä kasvua uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. (Hebr 5:13-6:3; vrt. Efe 4:11-16.) Kristuksen opin alkeet ovat eri asia kuin kotisivujeni uskon ja opin pääkohdat. Käytännössä voimme olla jonkin verran eri mieltä joistakin uskon ja opin pääkohdista ja Kristuksen opin alkeista sekä toimia hedelmällisesti yhteistyössä, mutta parasta olisi olla kaikissa mainituissa kohdissa mahdollisimman yksimieliset Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan. (vrt. Room 15:5.) Liian suuret erimielisyydet opin pääkohdissa ja alkeissa aiheuttavat sen, että joudumme toimimaan erossa toisistamme, vaikka olisimme saman Isän lapsia, Kristuksen omia.

Lähimmäisen rakastaminen käytännön tasolla on toki paljon tärkeämpi asia ja suurempi merkki Jumalan vaikuttamasta uskosta kuin oikeassa opissa pysyminen, mutta oikea oppi todistaa kuitenkin rakkaudesta Jumalaa ja Jeesuksen sanoja kohtaan. (Joh 14:20-24.) Yksikään uudestisyntynyt kristitty ei kuitenkaan riko tahallaan Jumalan tahtoa ja sanaa vastaan vaan on erehtynyt vilpittömästi sanan tulkinnassa. Jokainen meistä perustaa kristityn elämänsä Raamatun opetusten ja ilmoituksen varaan, joten kyse on valitettavista virhetulkinnoista, kun joku kristitty uskoo asioita Jumalan tahdon vastaisella tavalla. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että harjoitamme uskoa eri tavalla käytännön elämässä ja seurakunnassa, mikä aiheuttaa ristiriitojen ja kiistojen vuoksi väistämättä eron eri tavalla uskovien kristittyjen välille. Oikeaa oppia ei pidä väheksyä vaan jokaisen olisi ojentauduttava parhaansa mukaan yhteen yhteiseen uskoon ja oppiin, joka on peräisin Jumalalta ja on oikeaa sanan tulkintaa virhetulkintojen sijasta.

Sisällysluettelo

  1. Esipuhe
  2. Parannus kuolleista töistä
  3. Usko Jumalaan
  4. Oppi kasteista
  5. Oppi kätten päällepanemisesta
  6. Oppi kuolleiden ylösnousemuksesta
  7. Oppi iankaikkisesta tuomiosta

Lainaan tähän alkuun heprealaiskirjeen kohdan Kristuksen opin alkeista tämän tutkistelun pohjaksi, minkä jälkeen käsittelen kunkin opin kohdan lyhyesti lävitse.

Hebrealaiskirje:
5:11 Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan.
5:12 Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
5:13 Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;
5:14 mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
6:3 Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.

Parannus kuolleista töistä

Ensimmäinen kohta Kristuksen opin alkeissa on parannus kuolleista töistä. Parannus tarkoittaa mielenmuutosta ja kääntymistä pois synnistä, pahoista riippuvuuksista ja synnillisistä elämäntavoista. (Apt 3:19; Jes 1:16.) Kaikki synnit ovat kuolleita töitä eli ne ovat Jumalan tahdon vastaisia tekoja. Uskovainen ei voi jatkaa elämistä synnissä ja synnin orjuudessa sen jälkeen, kun on saanut Pyhän Hengen ja tullut Jeesukseen uskovaksi Jumalan lapseksi. (Room 6 ja 8.) Jumala vaikuttaa uskovissa sen, että me vaellamme uuden luonnon mukaan vanhurskautta palvellen ja elämme Jumalan pyhyydessä emmekä lihan saastaisuudessa himojamme seuraten. (2Kor 1:12; 1Tess 2:9-12; 1Piet 1:12ss.; 2Piet 1:1-11.)

Myös hyvät teot voivat olla tietyssä mielessä kuolleita töitä, kun ne tehdään itsekkäistä motiiveista ja esimerkiksi itse itsensä pelastamisen eli ansioitumisen vuoksi. Jumala ei pelasta meitä hyvien tekojen ansiosta vaan yksin armosta, uskon kautta, antamalla meille synnit anteeksi ja lahjoittamalla meille Pyhän Hengen, jonka voimalla ja avulla voimme vastustaa kaikenlaista pahaa ja elää ansiottomina Jumalan lapsina hyvää tehden, vanhurskautta palvellen. (Efe 2:8-11; Room 11:6; Luuk 17:7-10.) Jumalan silmissä ihmisen oma vanhurskaus on kuin saastainen vaate eikä se riitä tuomaan meille pelastusta, koska tarvitsemme sovitusta syntiemme ja syntisyytemme vuoksi, emmekä ole itsessämme täydelliset, niin kuin Jumala täydellinen on. (Jes 64:6, 7)

Usko Jumalaan

Usko Jumalaan kertoo pääosin kahdesta asiasta: uskosta ja Jumalasta. Usko on jotakin sellaista, jossa me uskomme ja uskomme kohde on jokin meistä erillinen tosiolevainen, jota sanotaan Raamatussa Jumalaksi ja isäksi, kaiken olevaisen luojaksi (Joh 17:3; 1Kor 8:4-6; Efe 4:6; Apt 4:24-31; 17:22-31; Ilm 4:11). Profeetat, Jeesus ja apostolit sanoivat vain isää Jumalaksi: he eivät uskoneet kolmiyhteiseen jumalaan (Mar 12:29; Jda 1:24-25; Room 16:25-27). (Lue lisää tästä)

Me voimme olla yhteydessä Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen kristukseen sen hengen kautta, jonka Jumala on luvannut antaa valituille lapsilleen: Jumalan pyhän hengen kautta (Joh 14:14-24; 16:13-16; 1Joh 1:1-7).

Jotta ymmärtäisimme oikein, mitä on usko Jumalaan, niin meidän tulee ymmärtää sanojen usko ja Jumala merkitys.

Jumala on Raamatun mukaan kaiken olevaisen luoja (Ilm 4:11; 14:7; Apt 17:22-31; 4:24-31; Jes 42:1-9; 2Moos 20:1-11; 1Moos 1 2; Psa 33:6-9; Snl 3:19; jer 10:12; 50:15). Jumalaa itseään ei ole luotu, sillä hän on itsestään olemassa oleva tosiolevainen ja kaiken olevaisen luoja, luotujen palvonnan, ylistyksen ja kunnioituksen ansaitseva Jumala (Ilm 4:8-11; 14:6-7 vain isää ylistetään kaiken olevaisen luojana ja poika saa ylistyksen sen vuoksi, että on uhrannut itsensä viattomana ja synnittömänä uhrikaritsana Jumalalle ja on arvollinen avaamaan kirjakäärön, joka on saanut valtaistuimella istuvalta isältään; lue luvut Ilm 4 5 kokonaan, jotta huomaat tämän asian; lue myös kaikki kohdat, joissa on puhuttu luomisesta tämän linkin takaa).

Jumalalla ei ole alkua eikä loppua: hän on iätön ja ikuinen Jumala.

Jumala on ääretön ja ihmisen ymmärryksen ja käsityskyvyn ylittävä yliluonnollinen Voima ja Majesteetti. Jumala on luonut kaiken sanansa kautta ja antanut henkäyksensä kaikille eläville olennoille, jota ilman ne eivät voisi elää vaan olisivat elotonta materiaa, maan tomua, niin kuin ihmisetkin. (Ilm 4:11; Joh 1:1-9; 1Moos 1-2; Psa 33:6-9; Snl 3:19; jes 42:1-9; Apt 4:24-31; 17:22-31; Room 11:36.) Jumalaa on syytä kunnioittaa ja palvella, koska hän on elämän ja kaiken hyvän antaja luoduille olennoille. (Snj 3:12, 13; 5:17, 18; Matt 5:45; Apt 14:14-17.) Hänessä me elämme ja olemme ja liikumme, niin kuin Paavali erästä kreikkalaista runoilijaa Ateenassa siteerasi todistaessaan kaiken luojasta, isästä Jumalasta, ja hänen pojastaan Jeesuksesta kristuksesta, jonka Jumala on herättänyt ylös kuolleista ja antanut hänelle vallan tuomita eläviä ja kuolleita. (Apt 17:22-31.)

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa kärsiä kuoleman Golgatan ristillä syntiemme tähden, jotta me saisimme synnit anteeksi, rauhan Jumalan kanssa ja iankaikkisen elämän. Jumala lähetti poikansa maailmaan syntisiä pelastamaan ja sovittamaan meidät isän Jumalan kanssa viattoman verensä ja ruumiinsa uhrin kautta. (Joh 3:15-21; 12:42-50; 2Kor 5:17-21; Kol 1:19-23; Hebr 2:10-17.) Jumala on herättänyt poikansa ylös kuolleista kolme yötä ja kolme päivää Jeesuksen ristinkuoleman ja hautaamisen jälkeen (tai "kolmantena päivänä"), niin kuin Jeesus ennusti ennen kuolemaansa. (Matt 12:40; 16:21; Room 10:8-10.)

Jeesus ilmestyi ylösnousemisensa jälkeen 40 päivän aikana Jumalan edeltävalitsemille todistajille, ja hänet otettiin ylös taivaaseen isän Jumalan tykö, missä hän nyt istuu isänsä valtaistuimella ja rukoilee pyhien puolesta. (Apt 1:1-3; 10:38-42; Ilm 3:21; Kol 3:1; Hebr 7:25-8:2; Room 8:34; Joh 14:14-16.) Kristus Jeesus, Jumalan poika, on tuleva alas taivaasta tuomitsemaan eläviä ja kuolleita Raamatun ennustusten mukaan. Jumala on lähettänyt tästä kaikesta vakuudeksi sydämiimme pyhän hengen, joka todistaa Jeesuksesta ja mekin todistamme, että hän on kristus ja herra, Jumalan poika, koko maailman vapahtaja. (Joh 15:26,2 7; 20:27-31; 1Joh 3:13-15.)

Tässä on uskomme tietopuolisen sisällön pääkohdat näin lyhykäisyydessään, lukuunottamatta Jeesuksen syntymää ja julkisen toiminnan kuvauksia, ja Vanhan testamentin profeettojen ennustusten selitystä. Jos joku uskoo Raamatun ilmoittamaan luojaan ja Jumalaan Raamatussa kerrotulla tavalla, niin hän uskoo siten kuin Raamatussa on asioista opetettu.

Raamatun mukaan meidän uskomme Jumalaan on samalla uskoa hänen poikaansa, sillä uskomme kristuksen Jeesuksen kautta isään Jumalaan. (1Piet 1:21.) Jeesus itse sanoi, että "joka uskoo häneen, uskoo hänen isäänsä, joka on hänet lähettänyt". (Joh 12:44.) Herra ei tarkoittanut tällä sitä, että hän on sama kuin isä. Jeesus kristus on ihmisenä eri olento kuin isä Jumala eikä näitä kahta pidä yhdistää väärällä tavalla toisiinsa, niin että sanottaisiin heidän yhdessä muodostavan yhden Jumalan tai että Jumala olisi kolmiyhteinen, niin kuin katolisessa uskontunnustuksessa väitetään. (Lue lisää täältä)

Etenkin suomalaiset ihmiset painottavat uskossa liiaksi totena pitämistä. Usko ei ole vain joidenkin asioiden totena pitämistä vaan se on paljon muutakin. Joku voi pitää totena kaiken, mitä on kirjoitettu Raamattuun, mutta joutuu silti kadotukseen, koska elää synnissä ja on tahallaan tottelematon Jumalalle. Pelkkä evankeliumin totena pitäminen ei siten ole osoitus pelastavasta uskosta. Pelastava usko näkyy aina parannuksen hyvänä hedelmänä eli puhtaana vaelluksena, jonka aikana uskovainen kasvaa yhä enemmän irti synnistä ja tottelee hengen uudessa tilassa Jumalaa.

Usko on uskollisuutta Jumalaa ja hänen sanaansa kohtaan eli se on Jumalan tottelemista. Usko on Jumalaan luottamista eli kristityn ei pidä turvata itseensä vaan isään Jumalaan ja hänen armoonsa kristuksessa. Usko on sitten myös kiinni riippumista ikuisessa elämässä ja kristuksessa.

"Usko on varmuutta siitä, mitä toivotaan ja vakuuttuneisuutta siitä, mikä ei vielä näy." (Hebr 11:1.)

"Joka uskoo poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh 3:36.)

Uskon tulevaisuuteen tähtäävä puoli on toivoa, sillä me olemme vasta toivossa pelastetut ja odotamme autuaallisen toivomme täyttymistä, kun kristus saapuu ja tempaa meidät ylös pilviin ja yläilmoihin häntä vastaan lupauksensa mukaan. Uskovien toivo on kuolleiden ja ruumiin ylösnousemuksen toivo, jota seuraa iankaikkinen elämä turmeltumattomassa ja saastumattomassa perinnössä Jumalan luona uusissa taivaissa ja uudessa maassa, jossa vanhurskaus asuu. (1Tess 4:13-17; 1Kor 15:1-58; Apt 24:15; 23:6; Room 8:9-27; 2Piet 3:8-17; Ilm 21.)

Johanneksen evankeliumi:
5:24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
...
5:39 Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
...
6:40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
...
6:47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.

Usko ei ole alkuisin ihmisestä itsestään vaan se on Jumalan ja Jeesuksen vaikuttamaa. (Apt 3:16; Kol 2:12.) Jeesus on uskon alkaja ja loppuun saattaja, mikä tarkoittaa sitä, että hän on antanut meille uskon ja vaikuttaa lisää uskoa loppuun asti, niin että me pelastumme Jumalan voimasta ja uskon kautta tulevalta vihalta ja kadotustuomiolta. (Hebr 12:2; 1Piet 1:1-11; Room 8:1; Joh 6:47.) Uskominen ja epäusko ovat kuitenkin ihmisen vastuulla: ihminen päättää sen, miten ja keneen uskoo.

Jumala vaikuttaa mieliimme ja mielipiteisiimme vetoamalla tahtoomme, järkeemme ja tunteisiimme, mutta Herra ei päätä sitä, miten ja keneen me uskomme. (Fil 2:12-14; 2Kor 4:1, 2; Matt 23:37-39; Jer 2:1-17; 18:1-12.) Vastuu uskon ja elämän sisällöstä pysyy kaiken aikaa uskovalla. Harhaan meneminen ja uskosta luopuminen on mahdollista. Uskovainen voi eksyä ja ajautua väärään uskoon, joka vie hänet kadotukseen. Jos joku uskovainen elää synnissä, niin hän paatuu ja joutuu synnin pettämänä eroon elävästä Jumalasta. (Hebr 3:12-15; 6:4-6; 10:25-31; Joh 15:1-6; Room 11:17-23; 2Piet 2:20-22; Jes 59:1, 2.)

Luukkaan evankeliumi:
8:18 Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan."

Meidän uskomme on meidän omaa uskoamme siinä mielessä, että se usko on meille kertakaikkiaan annettu ja me olemme sen saaneet, niin että me uskomme Jeesukseen kristukseen ja hänen kauttaan isään Jumalaan. (2Piet 1:1; Jda 1:3.) Raamatussa puhutaan välillä "Jumalan pojan uskosta, kristuksen uskosta ja Jeesuksen uskosta", mutta se ei tarkoita sitä, että Jeesus uskoo meidän puolestamme isään Jumalaan, vaan se tarkoittaa sitä, että me uskomme pyhän hengen vaikutuksen kautta kristukseen Jeesukseen ja isään Jumalaan. (Gal 2:20; Room 3:22; Fil 3:9; Ilm 14:12.) Kreikankielessä on näissä kohdissa käytetty ns. objektiivista genetiiviä, joka ei ilmaise omistajaa vaan sen, että usko on Jeesuksen vaikuttamaa ja alkuisin hänestä, ja sen vastaanottajia olemme me, jotka olemme Jumalan pojan uskossa ja uskomme häneen. Me olemme siis se subjekti, joka uskoo, ja uskomme kohde on Jeesus kristus ja isä Jumala sekä tietysti myös Raamatun kirjoitukset eli Jumalan sanan ilmoitus.

Objektiivinen genetiivi ilmaisee lisäksi samankaltaisuutta. Koska meidän uskomme Jumalaan on samanlaista kuin Jeesuksen usko omaan isäänsä ennen ristin kuolemaa, sanotaan sitä kristuksen uskoksi ja Jeesuksen uskoksi.

Oppi kasteista

Oppi kasteista on niin laaja opetuskokonaisuus, että siitä on syytä lukea tämän sinällään yksityiskohtaisen ja pitkän opetuksen lisäksi erikoisartikkeleitani.

Oppi kasteista kertoo sen, että kasteita on monia. Heprealaiskirjeen kasteet tarkoittavat juutalaisia pesuja, jotka ovat rituaalisia puhdistusmenoja Mooseksen lain käskyjen mukaan ja juutalaisten tradition perusteella. (Hebr 6:2; 9:10 baptismos: pesu, vedellä puhdistaminen, upotus, kaste; vrt. baptisma: upotus, kaste; käytetään kristittyjen kasteesta, toisin kuin sanaa baptismos, jota käytetään vain juutalaisista pesuista ja puhdistusrituaaleista.) Kristityt eivät ole sidottuja noudattamaan näitä juutalaisia tapoja. Siitä on selvä päätös apostolien ja Jerusalemien vanhinten kokouksesta vuonna 49 tai 50. (Apt 15.) Lopputuloksena kysymykseen siitä, mitkä kaikki käskyt Mooseksen laissa sitovat kristittyjä kymmenen käskyn lisäksi, päädyttiin Pyhän Hengen johdossa siihen, että meidän tulee karttaa haureutta ja lihaa, josta veri ei ole laskettu pois ja verta, sekä epäjumalille uhrattua (lihaa ja ruokaa). (Apt 15:28,29.) Muut kymmenen käskyn ulkopuoliset käskyt eivät sido meitä, ellei niistä ole annettu selviä ohjeita uuden liiton kirjoituksissa, tai elleivät ne ole sopusoinnussa armotalouden ja Kristuksen pelastussuunnitelman kanssa.

Kasteista tärkein on se, että Jeesus Kristus kastaa omansa Pyhässä Hengessä ruumiinsa jäseniksi eli seurakuntaan. (1Kor 12:12-14; Apt 1:5.) Jokainen Jeesukseen uskova ja sanan vastaanottanut mielenmuutokseen tullut henkilö on saanut kasteen Hengessä Kristukseen Jeesukseen. Tätä tapahtumaa nimitetään uudestisyntymiseksi ja se tapahtuu Jumalan Hengestä ja sanan kautta. (Joh 3:1-21; 1Piet 1:23-25.) Uudestisyntymistä edeltää uskoontulevan kääntyminen Jumalan tykö, uskoontulo Kristuksen sanan kuulemisen kautta, syntien katuminen ja häpeäminen, syntien anteeksipyytäminen mielenmuutoksessa ja tahto hylätä syntiset elämäntavat. Tästä on vakuutena Paavalin opetus siitä, miten jumalaton tulee vanhurskaaksi uskon kautta. (Room 4:1-8.) Hän ottaa esikuvaksi uudestisyntymiselle uskovan Daavidin rukouksen, kun hän pyytää syntejä anteeksi vilpittömästi hengessään. (Psa 32:1-5.) Samalla tavalla uuden liiton aikakaudella jumalaton saa synnit anteeksi ja uudestisyntyy ja tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain tekoja, sillä tämä kaikki on Jumalan vaikuttamaa ja armoa, että näin tapahtuu syntejään katuvalle ja kääntyvälle sielulle.

Kun ihminen on kuullut Jumalan sanan ja ottanut sen uskossa vastaan, niin että on saanut syntinsä anteeksi ja syntynyt uudesti ylhäältä tullessaan Jumalan lapseksi uskon kautta, niin sen jälkeen hänet on lupa kastaa vedessä Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. (Apt 8:35-40.) Tämä vesikaste ei siirrä ketään kuolemasta elämään eikä pelasta ketään tulevalta kadotustuomiolta, uskoipa hän tai ei. Pelkkä usko ja mielenmuutos riittävät Pyhän Hengen saamiseen ja pelastumiseen, mutta kasteessa ei syntejä anteeksi saada eikä sielu pelastu siten, että saa kasteen Herran Jeesuksen nimeen, jolla vesitoimitusta tarkoitetaan. Raamatun kuvaukset kasteesta, joka pelastaa, kertovat pelkästään Hengessä kastetuksi tulemisesta eli uudestisyntymisestä, joka ei ajoitu vesikasteen hetkeen, vaan sen tulee tapahtua oikeaoppisesti ennen vedellä kastamista. (Room 6:3, 4; Kol 2:11, 12; Gal 3:27; vrt. Room 2:28, 29; 1Kor 12:12-14; Tiit 3:5.)

Uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan Hengestä ja Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta, Kristuksen Jeesuksen evankeliumin kautta, kun syntinen kääntyy Jumalan tykö ja muuttuu mieleltään eli tekee niin sanotusti parannuksen. Parannus on Agricolan keksimä harhaanjohtava nimitys siitä mielenmuutoksesta ja kääntymyksestä, jonka Jumala antaa ja vaikuttaa uskoontulevissa. (Apt 5:29-32; Jes 55:7.) Kreikankielen sana metanoia – mielenmuutos, kääntymys, katumus – tulee verbistä metanoioo, joka on suomeksi "ajatella toisin, muuttaa mielensä, kääntyä". Uudestisyntymisestä kertovat mm. seuraavat sanan kohdat: Hes 36:24-28; 18:31; Jer 31:31-34; Joh 3:1-8; 1Piet 1:23-25; Efe 1:13, 14; Room 10:8-17; Mar 16:15, 16; 1:15; 6:12. Ihminen ei synny uudesti "kasteen vedestä ja Jumalan Hengestä" (Joh 3:5.), vaan yksin "Jumalan Hengestä ja sanan kautta", kun hän kääntyy ja tulee uskoon Kristuksen sanan kuulemisen kautta. Jeesus ei puhu lainkaan kasteesta, kun opettaa uudestisyntymisestä vaan kertoo uudestisyntymisen tapahtuvan niille, jotka uskovat häneen, eli Pyhä Henki saadaan "uskon kautta", niin kuin myös Paavali opetti. (Joh 3:1-21; Gal 3:1-14.) Uudestisyntyminen ei ole prosessi, joka päättyy kasteen vedestä nousemiseen, niin kuin monet ovat alkaneet opettaa ja uskoa ekumeenikoiden tavoin.

Jeesuksen sanat Nikodeemukselle öisessä keskustelussa tarkoittavat luonnollista syntymistä äidin kohdusta ja lapsiveden kautta, kun hän sanoi: "Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." (Joh 3:5.) Ihmisen täytyy syntyä ensin äidistään, että hän on ihminen ja elossa, minkä jälkeen hänen tulee syntyä uudesti ylhäältä eli Jumalan Hengestä, jos hän mielii päästä taivasten valtakuntaan Isän tykö. Jeesuksen sanoissa "lihasta syntyminen" on sama asia kuin "veden kautta syntyminen", ja tarkoittaa äidin kohdusta ja lapsiveden lävitse syntymistä. "Liha" on tässä kohdassa samaa tarkoittava sana kuin "ihminen", eikä siinä ole mitään viittausta perisyntiin tai ihmisen synnilliseen luontoon, minkä vuoksi myös vauvat tarvitsisivat kastetta uudestisyntyäkseen Jumalan lapsiksi ja vapautuakseen perisynnin tuomasta kadotustuomiosta. Ihmisestä syntyy ihminen, kun lapsi tulee ulos äidin kohdusta: tämä on Jeesuksen tarkoittama asia, kun hän puhui "veden kautta" ja "lihan kautta" syntymisestä. Hän tarkoitti näillä ilmaisuilla yhtä ja samaa asiaa.

Nikodeemus oli ihmetellyt juuri ennen Jeesuksen vastausta sitä, miten ihminen voi mennä vanhana takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä uudesti. (j.4.) Jeesus vastasi tähän kysymykseen ja erotti selvästi toisistaan luonnollisen syntymisen (lihasta ja vedestä) hengellisestä syntymisestä (Jumalan Hengestä ja Hengestä). (jj. 5-8.) Sitten Jeesus tähdensi uskon merkitystä uudestisyntymisen prosessissa. (jj. 9-21.) Kastetta (baptisma) ja kasteen vettä (hydoor) Jeesus ei lainkaan kyseisessä kohdassa maininnut, joten kasteen sisällyttäminen tähän opetukseen menee yli kirjoitusten ja on virhetulkintaa. (vrt. 1Kor 4:6.)

Vasta uskon ilmaannuttua on lupa suorittaa kaste Jeesukseen uskovaiselle. Kasteelle tuleva on syntynyt uudesti ylhäältä uskon ja mielenmuutoksen seurauksena jo ennen vedellä kastamista. Jeesus ei puhunut lainkaan kasteesta (baptisma), kun opetti uudestisyntymisestä, eikä meidänkään ole lupa sotkea kasteen vettä uudestisyntymisen prosessiin, niin että uskovainen olisi uudestisyntynyt vasta sen jälkeen, kun hänet on kastettu vedessä Herran Jeesuksen nimeen. Jos joku opettaa sillä tavalla, niin hänet tulee sulkea Jumalan seurakunnan ulkopuolelle kurinpidollisista syistä, ja jotta pelastuksen tietä ei seurakunnan sisällä vääristettäisi, ja opetus olisi tältä osin puhdasta ja totuudenmukaista.

Oppi pelastuksen tiestä on koko Raamatun tärkein opetus ja jos joku opettaa siinä kohdassa räikeästi väärin, niin hänen kanssaan ei tule veljeillä vaan hänestä tulee pikemminkin varoittaa uskovia ja uskosta osattomia, etteivät menisi sellaisten seuraan. Jos joku ohjaa uskovia ja jumalattomia kasteesta väärin opettavien uus-sakramentalistien luokse, niin hän tekee syntiä Jumalaa vastaan ja joutuu vastaamaan teoistaan Isälle Jumalalle ja Herralle Jeesukselle Kristukselle.

Tässä opetettu vesikaste on niin sanottu uskovien kaste. Ainoa ehto kasteelle tulevalle on se, että hän uskoo Herraan Jeesukseen Kristukseen ja elää mielenmuutoksessa eli on hylännyt syntielämän. Tällä tarkoitetaan tahtoa ja mielihalua elää vapaana synnistä, vaikka vielä ei kaikista synneistä olisi irti päästy eikä kaikkia syntejä edes tunnistettu synneiksi.

Kun aikuinen tulee uskoon ja kääntyy pois pahuudestaan, niin hänet on lupa kastaa heti samana päivänä, kun hän ottaa vastaan Jumalan sanan ja Herran Jeesuksen. Niin tehtiin apostolien aikana, mutta nykyinen sekaannus kasteopetuksessa on johtanut kasteen ajankohdan siirtymiseen kauas uskoontulon jälkeen. Tämä on toisaalta vähentänyt vilpillisten ja epäuskoisten kastamista, kun seurakuntiin tulevien elämää on voitu seurata pitemmältä ajanjaksolta, jolloin synnissä elävät ja katumattomat paljastuvat pyhien yhteydessä, eikä heitä kasteta.

Kasteelle tulevalle ei voida asettaa mitään kiinteää ikärajaa, milloin hänet olisi lupa tai oikein kastaa. Käytännössä kastetta ei kannata suorittaa lapsille ennen kuin vasta varhaisnuoruudessa, jolloin he ovat kykeneviä ymmärtämään uskon ja kasteen merkitystä paremmin. Kasteelle tulevan täytyy käsittää, että hän omistaa koko elämänsä Jeesuksen palvelemiseen, eikä tämä päätös saa olla kypsymättömän lapsen tekemä päätös vanhempien, sukulaisten tai ystävien miellyttämiseksi, tai painostuksen alla. Kastetta ei pidä ottaa tavan tai perinteen vuoksi.

Osa lapsena tai liian nuorena kastetuista on katunut väärään aikaan saatua kastetta, kun on tullut vasta aikuisena uskoon ja uudestisyntynyt. Koska kastetta ei kaikissa yhteisöissä uusita uskoontulon jälkeen, jos se on ensimmäisen kerran suoritettu jumalattomalle tai lapselle, niin aikuisena kääntynyt ja uskoontullut ei saa kokea uskovaisena kasteen siunausta, sillä kaste on osoitusta kuuliaisuudesta ja se on vanhurskas uskon teko eikä lain teko.

Uskovien kasteen yhteydessä monet eivät osaa vastata siihen, mitä kaste uskovalle merkitsee tai mitä se hyödyttää (mikä on kasteen hyöty ja vaikutus uskovalle), koska siinä ei saada syntejä anteeksi eikä Pyhää Henkeä: uskovainen ei synny uudesti ylhäältä kasteen hetkellä. Kasteen merkitys on julkinen tunnustautuminen Jeesuksen seuraajaksi, ja se on Jumalan käskyn tottelemista, uskon kuuliaisuuden teko. Se on kuin kihlojen ostaminen, sillä meidät on kihlattu yhdelle ainoalle, Kristukselle Jeesukselle. (2Kor 11:2.) Kaste ei ole kuitenkaan vielä avioliiton solmimiseen verrattava tapahtuma, koska Karitsan häät ovat vielä edessäpäin, Kristuksen tulemuksessa. (Ilm 19: 7, 8.) Kihlat voidaan vielä purkaa, jos joku on uskoton, mutta avioliitto Kristuksen kanssa – näin vertauskuvallisesti ilmaistuna – on peruuttamaton ylösnousemuksen jälkeen.

Uskovainen tunnustautuu vedellä kastamisen kautta julkisesti Jumalan lapseksi ja Jeesuksen seuraajaksi. Hän sitoutuu olemaan Herran oma kuolemaansa asti, vaikka mitä tapahtuisi. Kastettu ikään kuin menee kihloihin Kristuksen kanssa ja odottaa uskollisesti hääateriaa, joka tarjotaan meille Kristuksen tulemuksessa tai heti sen jälkeen. (Matt 22:1-14.) Kaste on näin tulkittuna merkki ja vakuutus muille ihmisille siitä, että uskovainen on Herran oma koko sydämestään ja rakastaa Jeesusta yli kaiken. Sama merkitys on kihlasormuksella ja kihloihin menemisellä. Tärkeintä on kuitenkin sydämen oikea asenne Jumalan edessä ja aito rakkaussuhde Jeesuksen Kristuksen kanssa, koska vain sillä on pelastuksen tuova merkitys Jumalan silmissä. Ulkoisen merkin (tässä kasteen) puuttuminen ei tarkoita välttämättä sisäisen todellisuuden puuttumista (= pelastus).

Kaste on merkkinä siitä, että joku on lähtenyt seuraamaan Jeesusta ja tullut uskovaiseksi. Kasteen ottaminen on kuuliaisuutta eli Jumalan tottelemista. Me tottelemme Jumalaa siksi, että rakastamme häntä ja Jeesusta: tahdomme tehdän hänen tahtonsa kaikissa asioissa. Me emme usko, että ansaitsemme pelastuksen ottaessamme kasteen: kaste ei ole meille lain teko vaan uskon teko, jonka Jumala vaikuttaa. Me saamme kasteen kautta hyvän omantunnon Jumalan kanssa, sillä olemme totelleet häntä ja tehneet hänen tahtonsa. (vrt. 1Piet 3:18-21, arkin rakentaminen oli Jumalan käskyn tottelemista ja toi pelastuksen maapalloa kohdanneesta tulvasta; tottelemattomuus käskyä kohtaan olisi merkinnyt hukkumista, ja samoin voi tapahtua, jos joku kieltäytyy tieten tahtoen kasteelta, vaikka ymmärtää sen kuuluvan hänelle ja olevan Jumalan tahto hänen elämässään juuri sinä aikana, jolloin asia häntä puhuttelee). Jos olemme tieten tahtoen tottelemattomat Jumalan sanaa vastaan, niin se tahraa omantuntomme ja voi johtaa pahimmillaan senkaltaiseen paatumukseen, jossa Pyhä Henki otetaan meiltä pois ja joudumme kadotukseen. (Hebr 3:12-15; 6:4-6; 10:25-31.)

On siis tärkeää kastattaa itsensä Kristuksen Jeesuksen nimeen, mutta kaste ei siirrä uskovaista kadotetusta tilasta pelastuneeseen tilaan, koska uskovainen on jo pelastunut uskon ja mielenmuutoksen kautta ennen kastetta – Jumalan sanan kuulemisen ja vastaanottamisen kautta, jonka seurauksena Pyhä Henki on asettunut häneen asumaan. (1Piet 1:23-25; Room 10:8-17; 1Tess 1:3-7; 2:13; Apt 10:43-48; 11:12-18; 15:7-11; Joh 1:12, 13; 3:1-21; Tiit 3:1-7.) Kun Nooa rakensi arkkia perheineen, niin hän oli uskovainen ja vanhurskas jo ennen arkin rakentamisen aloittamista. Arkin rakentaminen ja arkkiin meneminen eivät tarkoittaneet sitä, että Nooa tuli perheineen uskoon vasta silloin, kun he arkin rakensivat tai menivät sen sisään. He olivat uskossa jo ennen vedenpaisumusta ja pelastuivat uskon kuuliaisuuden eli Jumalan tottelemisen kautta tulevalta tuholta, joka kohtasi jumalatonta ja syntistä maailmaa.

Vanhurskas pelastuu edelleen uskon kautta ja tekemällä uskon tekoja, jotka varjelevat häntä tämän maailman saastutukselta ja jumalattomia kohtaavalta Jumalan vihalta. Kaste ei uskon tekona ja kuuliaisuuden osoituksena kuitenkaan siirrä ketään kadotetusta tilasta pelastuneeseen tilaan, eli kasteessa ei synnytä uudesti ylhäältä. Kasteelle menevän tulee olla uudestisyntynyt jo ennen kastetta ja kaste on siten osoitusta siitä, että joku on uskon kautta vanhurskas ennen kastetta. Me emme kasta ketään sen vuoksi, että kastettava syntyisi uudesti ylhäältä kasteessa. Me kastamme vain uudestisyntyneitä ja sen vuoksi, että he ovat jo pelastuneita ja tahtovat pysyä sisällä Jumalan valtakunnassa, eivätkä tahdo tulla heitetyksi ulos, niin kuin ne, jotka eivät ole pukeutuneet lahjavanhurskauteen. (Matt 22:1-14.)

Uudestisyntyminen ei ole keskeneräinen prosessi, joka päättyy vedellä kastamiseen ja vedestä ylösnousemisen hetkeen. Vesikaste ei saa aikaan sitä, mitä se kuvastaa: Hengessä kastetuksi tuleminen ja upotus Hengessä Kristukseen Jeesukseen. Kaste vedessä ei ole myöskään sellainen Jumalan teko, jossa Jumala itse siirtää kadotetun sisälle Jumalan valtakuntaan ja ottaa hänet lapsekseen. Jumala on tehnyt pelastavan tekonsa eli antanut synnit anteeksi ja Pyhän Hengen uskoville jo ennen kuin heidät kastetaan. (vrt. Apt 10:43-48.) Jumalan lapset ovat jo syntyneitä ja eläviä, kun he tulevat omasta tahdostaan kasteelle.

Kaste ei puhdista sydäntä eli ihmisen sisintä synneistä vaan sen tekee Kristuksen kallis sovintoveri ja oikeaoppisesti jo ennen vedellä kastamista eikä vasta kastamisen hetkellä. Vesi pesee ihmisen ruumiin puhtaaksi, mutta sydän puhdistuu Kristuksen verellä uskon ja mielenmuutoksen kautta, jotka yksin riittävät tuomaan pelastuksen ja osallisuuden Pyhästä Hengestä. (Hebr 9:14; 10:22; Apt 3:19; Luuk 24:47; Apt 17:30; 10:43-48.) Kaste ei ole kuitenkaan ruumiin lian puhdistamista vaan se on hyvän omantunnon vastaus Jumalalle siihen kysymykseen, "uskotko sinä"? (1Piet 3:21; vrt. Apt 8:37; Room 10:8-13.) Kasteen merkitys ei ole siten ruumiin rituaalinen puhdistaminen niin kuin juutalaisissa kylvyissä ja pesuissa, vaan sen merkitys on hengellinen ja se tähtää puhtaaseen omaantuntoon Jumalan tottelemisen kautta.

Kasteen sakramentin opettajat puhuvat myös "uskon ja mielenmuutoksen kautta pelastumisesta". Heidän opetuksessaan pelkkä usko ja mielenmuutos eivät kuitenkaan ole riittäviä pelastukseen. Pelastus muodostuu heidän mukaansa osista, joiden kaikkien on oltava paikallaan, jotta pelastus olisi täydellinen ja loppuunsaatettu. Ilman kastetta ei voida pääsääntöisesti pelastua, jos kasteen sakramentin opettajat olisivat oikeassa. Heidän opetuksessaan uudestisyntyminen on kesken ja päättyy vasta kasteesta ylösnousemisen hetkellä. Tämän jälkeen alkaa vielä hengen pyhitys, jonka jälkeen valitut ja uskolliset saavat iankaikkisen elämän. Opetus on pyhityksen osalta oikein, mutta uudestisyntymisen opetus on virheellistä ja harhaanjohtavaa toista evankeliumia, johon uskovaiset eivät saisi olla osallisia millään tavalla: ei tukemalla väärää opetusta eikä opettamalla itse väärin. Osallistuminen aktiivisesti väärin opettavien toimintaan ja heidän toimintansa tukeminen on jo osallisuutta väärästä pelastusopista, joten on syytä sanoutua irti väärin opettavista, jotta ei tule heidän synneistään osalliseksi.

Uskovien kastetta opettavia kristittyjä on haukuttu omavanhurskaiksi ja lain kautta pelastusta etsiviksi sieluiksi. Me teemme muka kasteesta eli Jumalan teosta ihmisen teon, jolla ei ole pelastavaa vaikutusta, ja joka päinvastoin riistää pelastuksen niiltä, jotka hylkäävät vauvakasteen sakramentin (Luther opetti näin). Tällaiset perustelut tuomioksemme eivät ole kestäviä eivätkä Jumalan tahdon mukaisia. Jokainen ymmärryksen iässä kasteelle tuleva tottelee Jumalaa ja tekee uskon teon, jota sakramentalistit itsekään eivät pidä lain tekona ja omavanhurskauden saastana. Pitäisikö kastettavan ajatella ja uskoa kasteesta kasteen sakramenttia opettavien tavoin, että Jumala tekisi pelastavan tekonsa, vai eikö Jumala voi pelastaa uskovaista jo ennen kastetta, tai milloin tahtoo, kun kutsuttu turvaa uskon kautta häneen?

Jos tottelet Jumalaa esimerkiksi nauttimalla ehtoollista, lukemalla Raamattua, todistamalla Jeesuksesta, rukoilemalla ja tekemällä hyviä tekoja, niin miksi et kävisi myös kasteella? Jos et usko ansaitsevasi pelastusta noilla hyvillä teoilla, niin ei sinun tarvitse uskoa, että ansaitset pelastuksen menemällä kasteellekaan. Jos sen sijaan otat kasteen pelastustarkoituksessa eli yrität pelastaa itse itsesi suostumalla kastettavaksi, niin eikö se ole sama asia kuin lain teko, jota kasteen sakramentin kannattajat itse kauhistuvat? Se on sitä omavanhurskauden saastaa ja likaa, jota he pelkäävät ja siihen itse syyllistyvät. Ikään kuin Jumala pelastaisi sen, joka tekee hyvän teon (suostuu kastettavaksi), eikä sitä, joka käy ansiottomana Jumalan palvelijana armosta kasteen hautaan, mikä on uskon teko eikä lain teko.

Tiituksen kirje:
3:3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
3:4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
3:6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
3:7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

Mitä vielä tulee syntien anteeksisaamiseen ja Pyhän Hengen saamiseen, niin Raamatussa ei ole mainittu yhtään erillistapausta, missä synnit olisi saatu anteeksi ja Pyhä Henki olisi tullut uskovaiseen juuri kasteen hetkellä. Sen sijaan on kerrottu useita tapauksia, joissa Jeesus on antanut synnit anteeksi ennen kasteen saamista, ja Pyhä Henki on tullut uskoviin ennen kastetta. (Luuk 5:18-26; 7:48-50; 19:1-11; Apt 10:43-48.) Myös apostolit saivat Pyhän Hengen eri tilanteessa kuin kasteessa: heidät kastettiin Hengessä Kristukseen Jeesukseen heidän ollessaan yläsalissa. (Apt 1:5; 2:1-4.) Uuden liiton uskovaiset saivat Pyhän Hengen samalla tavalla eli ei kasteen hetkellä vaan uskon ja mielenmuutoksen kautta. (Apt 3:19; 11:12-18; 15:7-11.)

Jeesus ja opetuslapset kastoivat parannuksen tehneitä eli mielenmuutokseen tulleita uskovaisia vedellä jo vanhan liiton aikana. (Joh 3:22, 26; 4:1, 2.) Jos joku oli kastettu Johanneksen kasteella, niin hänet kastettiin vedellä uudestaan Herran Jeesuksen nimeen, mikä todistaa, että kyseessä oli kaksi eri vesikastetta. (Apt 18:24-19:7.) Jeesuksen ja opetuslasten kastamia uskovia ei kuitenkaan kastettu uudestaan, joten kaste vedessä Jeesuksen Kristuksen nimeen ei ole vain uuden liiton asia: kasteita suoritettiin jo vanhan liiton aikana. Silti tämä vesikaste on yksi ainut kaste eikä sitä tarvitse eikä saa uusia, kun se uskovaiselle suoritetaan. (Efe 4:5.)

Kaste voidaan suorittaa uudestaan sellaiselle, joka on saanut kasteen jumalattomana. Joku on voinut tulla kasteelle hyödyn tai tavan vuoksi, tai painostuksen alaisena (uskovien lapset ja perinne). Jos kaste on otettu ennen uskon ilmaantumista, niin sitä ei tarvitse pitää lainkaan kasteena, vaikka kasteen tapa ja se, mihin nimeen kaste suoritetaan, olisivat oikein (kaste suoritetaan "Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen", Apt 2:38; 8:16; 10:48; 19:5.). Vedellä vihmominen "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ei ole myöskään kaste, riippumatta siitä, minkä ikäiselle se suoritetaan. Tästä kastekaavasta puuttuu kokonaan Jumalan ja Jumalan Pojan erisnimi, Jeesus. Siksi kaste ei ole pätevä eikä se ole lainkaan kaste. Myös kasteen tapa on väärä, kun se suoritetaan valelemalla eikä veteen upottamalla.

Uskovaisen saama kaste ei ole siten uusi kaste tai toinen kaste, vaan se on ensimmäinen ja ainoa kaste, joka uskovaiselle vedessä suoritetaan. Kastetta ei tarvitse eikä saa uusia, kun se on uskovaisena otettu. Jos joku luulee, että synnit saadaan anteeksi kasteessa, ja että Pyhä Henki tulee uskovaiseen vasta kasteessa, niin hän saattaa kastattaa itsensä monta kertaa, kun ei ole syntynyt uudesti ylhäältä ja tavoittelee osallisuutta Pyhästä Hengestä oikein suoritetun kasteen kautta.

Uutta uudessa liitossa vanhaan liittoon verrattuna on se, että uudessa liitossa Jeesus Kristus kastaa uskovaisia Pyhässä Hengessä itseensä eli Kristukseen Jeesukseen. (Matt 3:11; Apt 1:5; Gal 3:27; Room 6:3, 4; 1Kor 12:12-14.) Tämä kaste ei ole sama kuin vesikaste eikä tapahdu samaan aikaan kuin vesikaste. Kasteen sakramenttiin uskovat pitävät vesikastetta ja Hengessä kastetuksi tulemista (ns. henkikaste) yhtenä ja samana asiana, joten he eivät edes puhu kahdesta kasteesta vaan yhdestä, joka on aina ajallisesti vesikasteeseen sijoittuva. Näin ollen he pitävät Hengessä kastettuina ja Kristuksen ruumiinjäseninä vain vedessä kastettuja uskovia, riippumatta siitä, näkyykö uskovassa Hengen hedelmää ja tunnustaako uskovainen Kristuksen Jeesuksen Herrakseen ennen kastetta vai ei. Tällaiseen näkemykseen päädytään, kun pidetään kastetta pelastuksen kannalta välttämättömänä ja nähdään vain vedellä kastetut uskovaiset uudestisyntyneinä Jumalan lapsina, kristittyinä.

Kasteen sakramenttiin uskovaisen mielestä kasteelle tuleva voi uskoa ja uskookin evankeliumiin, niin että pitää totena Jumalan sanan ilmoituksen. Kasteelle tuleva elää myös mielenmuutoksessa ennen kasteelle tulemistaan, kun kastetaan muita kuin sylivauvoja. Kasteen sakramenttiin uskovat kastavat omat lapsensa joko lasten ollessa leikki-ikäisiä tai ala-asteella, koska lapset uskovat lapselle luonteenomaisella tavalla vanhempiensa ja holhoojiensa sanoihin. Lapset antavat kastaa itsensä ja haluavat tulla kasteelle, koska heille uskotellaan sitä, että he saavat synnit anteeksi ja Pyhän Hengen, jos vain antavat kastaa itsensä: he pääsevät isän ja äidin kanssa taivaaseen, jos ottavat kasteen.

Kasteen sakramenttiin uskovien mielestä kasteelle tulevan usko ei ole vielä pelastuneen uskoa. Ennen kastetta pelastumaton ihminen uskoo Herraan Jeesukseen ja Kristuksen evankeliumiin, mutta ei ole vielä siirtynyt kuolemasta elämään (1Joh 3:14; Joh 5:24.): uudestisyntyminen on vielä kesken. Kun uskovainen tai uskoontuleva (jotkut puhuvat uskoontulevasta tässä yhteydessä) nousee ylös kasteen vedestä, niin hän uskoo sen jälkeen Jeesukseen Kristukseen pelastuneena ja uudestisyntyneenä Jumalan lapsena. Näin opetettuna vain kastetun uskovaisen usko pelastaa ja kastetta edeltävän usko on vielä pelastumattoman uskoa. Jos joku uskovainen ei mene kasteelle, niin hänen uskonsa ja mielenmuutoksensa ei riitäkään pelastukseen, vaan hän joutuu kadotukseen, koska kaste on tämän opin mukaan välttämätön ja ratkaiseva tekijä pelastuksen kannalta.

Kasteesta opetettaessa on tarpeen ottaa esille näinkin seikkaperäisesti kasteen sakramentin opettajien perusteluita. Niin sanotut uus-sakramentalistit, jotka eivät kasta vauvoja vaan leikki-ikäisiä, koululaisia ja sitä vanhempia uskovaisia, eivät käytä sanaa sakramentti, vaikka heidän oppinsa on täsmälleen sama kuin katolisen ja protestanttisten kirkkojen oppi kasteen sakramentista sen suhteen, mitä kasteessa ihmiselle tapahtuu: mitä kaste hyödyttää ja mitä Jumala tekee kasteessa kastettavalle. Sen mukaan Jumala antaa kastettavalle uskon (tai pelastumattoman usko muuttuu pelastuneen uskoksi, jos tarkkoja ollaan), synnit anteeksi, Pyhän Hengen, liittää seurakuntaansa eli Kristuksen ruumiiseen, uudestisynnyttää ja pelastaa synniltä, perkeleeltä ja maailmasta. Tätä seuraa vielä hengen pyhitys, joka johtaa ikuiseen elämään. Näin kaikki sakramentalistit opettavat, vaikka heidän tapansa suorittaa kaste vaihtelee: osa pirskottaa vettä kastettavan päälle, osa valelee kastettavan päätä vedellä, osa upottaa kastettavan kokonaan veteen, osa kastaa vauvoja ja osa vain leikki-ikäisiä tai sitä vanhempia ymmärryksen ikään ehtineitä lapsia ja varttuneita uskovaisia.

Vaikka oppi kasteista viittaa heprealaiskirjeessä pikemmin juutalaisten suorittamiin uskonnollisiin pesuihin ja puhdistusrituaaleihin kuin kasteeseen Hengessä tai kasteeseen vedessä Herran Jeesuksen nimeen, niin se on yhdistetty usein opetukseen uuden liiton kasteesta ja kristittyjen kasteesta (tai kristillisestä kasteesta). (Hebr 6:2.) Tästä syystä myös tässä selityksessä on puututtu laajalti kristittyjen kasteen ja uuden liiton kasteen opettamiseen sekä väärän kasteopin paljastamiseen.

Raamatussa ei itsessään käytetä sellaisia sanoja kuin kristillinen kaste, kristittyjen kaste tai uuden liiton kaste, mutta ne sanat kuvaavat sitä kastetta, josta on opetettu Raamatussa. Tämän opetuksen mukaan on vain yksi kaste, joka pelastaa, ja se on kaste Hengessä Kristukseen Jeesukseen. (1Kor 12:12, 13.) Jos joku on kastettu vedessä Herran Jeesuksen nimeen, mutta ei usko eikä elä mielenmuutoksessa, eikä hänessä ole Pyhää Henkeä eli häntä ei ole kastettu Hengessä Kristukseen, eikä hän vaella totuuden Hengessä, niin hän joutuu kadotukseen, vaikka hänet on kastettu vedessä oikeaoppisesti Herran nimeen. Näin ollen pelastuksen kannalta on ratkaisevaa vain se, onko sinussa Kristuksen Henki ja asuuko Jumalan Henki sinussa vai ei. (Room 8:9-16.) Henkeä ei puolestaan saada vedellä kastamisen hetkellä vaan uskon kautta ennen vedellä kastamista. (Gal 3:1-14; Apt 10:43-48.)

Vesikasteelle ei saa antaa sellaista asemaa pelastusopissa, mitä sillä ei Jeesuksen Kristuksen ja apostolien opetuksessa ole. On valitettavaa ja harhaanjohtavaa, kun kasteen sakramentin opettajat ja levittäjät puhuvat nimenomaan apostolisesta opista ja siihen palaamisesta, kun opettavat pelastusta kasteen (ja uskon) kautta. Usko voidaan todellakin laittaa heidän opissaan sulkuihin, sillä se ei mitään hyödytä, jos joku ei anna kastaa itseään vedessä Herran Jeesuksen nimeen. Näin ollen heidän oppinsa mukaan ihminen ei pelastu "uskon ja mielenmuutoksen kautta" vaan kasteen kautta, joka on välttämätön pelastukseen, vaikka joku voi opettaa, ettei se ole ehdottoman välttämätön. Jumala voi nimittäin pelastaa suvereenisti jonkun, jota ei ole kastettu vedessä, mutta joka uskoo ja on saanut synnit anteeksi mielenmuutoksen kautta, niin että hänessä on Kristuksen Henki ja hän on Kristuksen oma, vaikka häntä ei olekaan vielä kastettu Hengessä eikä hän ole vielä uudestisyntynyt.

Uus-sakramentalisteista on syytä pysyä erossa, jos ei halua tulla osalliseksi heidän synneistään ja osallistua turhiin väittelyihin kasteista. Jos joku ei ojentaudu oikeaan oppiin kohtuullisen selvityksen ja vuorokeskustelun jälkeen, niin hänet on jätettävä harhaoppinsa valtaan ja annettava sijaa Jumalan tuomioille. Toista ei voi saada uskomaan väen väkisin samalla tavalla kuin itse uskoo ja on voimavarojen sekä ajan haaskausta yrittää saada eri tavalla uskova yksimielisesti samaan oppiin kanssamme.

Vauvoja kastavien uskovien kanssa voidaan harjoittaa rajoitetusti yhteistyötä, jos he opettavat uudestisyntymistä uskon ja mielenmuutoksen kautta kääntymyksessä Jumalan puoleen. Näin tekevät esimerkiksi Suomen evankelisluterilaisen kansanlähetyksen uskovat tai osa heistä. Osa uskoo Matti Väisäsen kasteopetuksen eksyttämänä vauvakasteen uudestisynnyttävään voimaan ja heistä on syytä pysytellä erossa, samoin kuin muista sakramentalisteista, ettemme tule osalliseksi heidän synneistään ja eksytyksestään suosimalla sitä ekumeenikoiden tavoin.

Jos perinteisten kirkkojen ja yhteisöjen ulkopuolella toimii uudestisyntymisestä oikein opettavia uudestisyntyneitä uskovia, niin heidän kanssaan on mahdollista tehdä rajoitetusti yhteistyötä, vaikka he kastaisivat vauvoja ja uskoisivat vilpittömästi sen olevan Jumalan tahto. Toiminta yhtenä seurakuntana on kuitenkin mahdotonta, jos kasteesta opetetaan eri tavalla samassa pyhien yhteisössä. Yhteistyön tulee silloin rajoittua yhteisöjen väliseen dialogiin ja toimintaan yhteisissä tapahtumissa, mutta yhtenä järjestäytyneenä seurakuntana toimiminen on mahdotonta.

Kätten päällepaneminen

Kätten päällepanemiseen kuuluu monta eri asiaa. Käyn ne lävitse yksitellen.

Lasten siunaaminen

Kun Jeesuksen tykö tuotiin vauvoja ja pieniä lapsia, niin hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päälleen, ja siunasi heitä. (Matt 19:13, 14; Mar 10:13-16; Luuk 18:15-17.) Jeesus ja opetuslapset kastoivat mielensä muuttaneita ja Herraan uskovia heti Jeesuksen toiminnan alkuvaiheista lähtien, mutta vauvoja ja lapsia Jeesuksen ja opetuslasten ei mainita kastaneen. (Joh 3:22, 26; 4:1,2.) Sen sijaan Jeesus siunasi lapsia panemalla kätensä heidän päälleen, ja samoin uskovaiset tekevät seurakunnissa yhä vieläkin. Vauvoja ja pieniä lapsia ei kasteta, mutta heidän puolestaan voidaan rukoilla ja kiittää Jumalaa (eli me siunaamme lapsia Herran Jeesuksen nimessä, mutta emme kasta heitä ennen kuin he uskovat Jeesukseen omakohtaisesti ja ovat valmiit omistamaan koko elämänsä hänen palvelukseensa).

Sairaiden parantaminen

Jeesus sanoi Markuksen evankeliumin lähetyskäskyn mukaan, että hänen seuraajansa panevat kätensä sairasten päälle, ja nämä tulevat terveiksi, kun on ensin saarnattu pelastuksen evankeliumia. (Mar 16:15-18.) Myös Jaakob mainitsee sairasten paranemisen, mutta ei kätten päällepanemista vaan öljyllä voitelemisen siinä yhteydessä. (Jaak 5:14, 15.) Paavali paransi Maltalla Publius-nimisen saaren ensimmäisen miehen (saaren päällikkö), kun pani kätensä hänen päälleen ja rukoili hänen puolestaan. (Apt 28:8.) Kätten päällepaneminen liittyy siten parantamisen eli terveeksitekemisen armolahjojen käyttöön. (1Kor 12:9, 30.) On huomattava, ettei näitä armolahjoja ole annettu eikä anneta jokaiselle Jeesukseen uskovalle vaan ainoastaan harvoille ja valituille. Näilläkään ei tämä armolahja toimi aina siten, että Jeesus parantaisi kaikki sairaat tai edes sairaat uskovat. Paavali jätti Trofimuksen Miletoon sairastamaan, käski Timoteuksen juoda vähän viiniä usein toistuvien vatsavaivojen vuoksi ja oli itse lähes sokea, eikä Jeesus siten parantanut kaikkia sairaita Paavalin tai muiden apostolien kätten kautta, vaikka paljon ihmeitä tapahtuikin. (Apt 19:11, 12; 2Tim 4:20; 1Tim 5:23; Gal 4:13-14; 6:11.)

Tehtävään siunaaminen ja lähettäminen

Kun apostolit ja seurakunnan vanhimmat valitsivat keskuudestaan miehiä diakoneiksi eli seurakuntapalvelijoiksi, niin he panivat kätensä heidän päälleen ja rukoilivat heidän puolestaan. (Apt 6:1-6.) Kun Paavali ja Barnabas lähetettiin Antiokiasta ensimmäiselle lähetysmatkalleen, niin heidän puolestaan rukoiltiin ja lähettäjät panivat kätensä heidän päälleen. (Apt 13:1-3.) Näin ollen kättenpäällepaneminen liittyy seurakunnan palvelustehtävään nimittämiseen ja lähettämiseen, niin kuin yhä vielä seurakunnissa joskus toimitaan.

Timoteus oli saanut Herralta armolahjan – ehkä evankelistan tehtävän – kun vanhimmat olivat panneet kätensä hänen päälleen ja rukoilleet hänen puolestaan sekä profetoineet yhdessä Paavalin kanssa. (1Tim 4:14; 2Tim 1:6.) Jos Timoteus oli täyttynyt samalla kertaa Pyhällä Hengellä, niin silloin tämä tapaus liittyy seuraavaan kohtaan.

Pyhällä Hengellä täyttyminen

Kun Samariassa oli tullut joukko miehiä ja naisia uskoon sanan kuulemisen kautta, ja heidät oli kastettu, niin heidän tykönsä lähetettiin apostolit, jotta nämä panisivat kätensä heidän päälleen ja rukoilisivat heidän puolestaan. (Apt 8:5-20.) Tämän seurauksena samarialaiset saivat Pyhän Hengen siten, että Henki tuli heidän päälleen ja se voitiin nähdä heistä: ilmeisesti he puhuivat kielillä ja profetoivat (alkutekstissä on sanottu, ettei Pyhä Henki ollut vielä langenneena kenenkään heidän päällensä, j. 8:16.) Myöhemmin Efesossa oli samankaltainen tilanne, jossa noin kaksitoista miestä alkoi puhua kielillä ja profetoida sen seurauksena, että Pyhä Henki tuli heidän päälleen, kun Paavali oli pannut kätensä heidän päälleen ja rukoillut heidän puolestaan Jumalaa. (Apt 19:1-9.) Kun Paavali tuli uskoon Damaskon tien kokemuksen jälkeen, niin hän meni Ananiaan luokse, jolle Herra oli etukäteen sanonut, että Paavali saisi näkönsä ja täyttyisi Pyhällä Hengellä, kun tämä panisi kätensä Paavalin päälle. (Apt 9:13-20; 22:12-16.) Näin myös tapahtui.

Kätten päällepaneminen liittyy näiden tapausten perusteella siihen, miten Jumala täyttää joitakin palvelijoitaan Pyhällä Hengellä sen jälkeen, kun nämä ovat ensin uudestisyntyneet ja saaneet uudestisyntymisessä Hengen sinetin sydämeensä eli tulleet kastetuksi Hengessä Kristukseen Jeesukseen. (Efe 1:13, 14; 1Kor 12:12-14.) Pyhällä Hengellä täyttyminen on eri asia kuin uudestisyntyminen ja Hengessä kastetuksi tuleminen, joten uskovien ei pidä rukoilla ja pyytää Pyhän Hengen saamista tai Hengessä kastetuksi tulemista, jos he kerran jo ovat uskovaisia ja siten Hengessä kastettuja. Sen sijaan tulisi pyytää Isältä, että Hän lähettäisi Pyhän Hengen ja että Jeesus Kristus täyttäisi heidät Pyhällä Hengellä. Silloin Pyhä Henki voi tulla uskovien päälle, mikä on eri asia kuin uudestisyntyminen, jolloin Henki tulee sydämeen ja jää sinne pysyvästi asumaan, ja uskovat täyttyvät silloin Pyhällä Hengellä, mikä voi ilmetä esimerkiksi kielilläpuhumisena ja profetoimisena. Uskovan käytöksen tulee kuitenkin olla sopivaa ja arvokasta: sielulliset ilmiöt ja sopimaton käytös tulee perata pois Jumalan seurakunnasta.

Pyhällä Hengellä täyttyminen ei ole vain uuden liiton asia. Jumala täytti jo vanhan liiton aikana valittuja ja harvoja uskovaisia Pyhällä Hengellä, niin että Pyhä Henki tuli heidän päälleen. (Luuk 1:43, 67; 1Sam 16:13; Tuom 6:34.) Näin ollen Pyhällä Hengellä täyttyminen ei ole sama asia kuin uudestisyntyminen, ja tämän asian vakuutena on vielä se, että Hengellä voidaan täyttyä monta kertaa, mutta Hengessä kastetuksi tullaan vain kerran. (Apt 1:5; 2:1-4; 4:31; 9:17; 13:52; Efe 5:19.) Ihminen syntyy uudesti vai kerran, ja jos hän luopuu sen jälkeen Jumalasta, tulee hänestä kahdesti kuollut: häntä ei voida enää uudistaa mielenmuutokseen. (Jda 1:12; Hebr 6:4-6.)

Kuolleiden ylösnousemus

Me emme ole nousseet vielä ylös pilviin Herraa vastaan, eivätkä poisnukkuneetkaan ole nousseet vielä ylös kuolleista. (1Tess 4:13-17) Me odotamme Herraa Jeesusta ilmestyväksi, jolloin meidät temmataan Herran tykö, ja me muutumme kuolemattomiksi ja katoamattomiksi. (1Kor 15:12-58) Me elämme ylösnousemuksen toivossa, joten emme ole sitä vielä saavuttaneet. (Room 8:16-27; Apt 23:6ss.; 24:25; 26:7) Karitsan häät alkavat vasta sitten, kun seurakunta temmataan ylös Herran tykö. (Matt 22:1-14; 24:40-42; Ilm 19:7, 8.) Kristus on noussut ylös ensin, esikoisena poisnukkuneiden joukossa, ja lopulta mekin saamme kokea ruumiin ylösnousemuksen. Me muutumme silmänräpäyksessä ja meidät puetaan kuolemattomaan ja katoamattomaan ylösnousemusruumiiseen, jota sanotaan taivaalliseksi ja hengelliseksi ruumiiksi Paavalin selityksissä. (1Kor 15:34-58.) Millainen tuo ruumis tarkalleen ottaen on ja mitä taivaassa tehdään: sitä emme voi vielä tietää, mutta tärkeintä on päästä parempaan ylösnousemukseen ja olla uskollinen Kristukselle loppuun asti. (Matt 24:13, 14; Hebr 3:12-15.)

Kuolleitten ylösnousemuksen jälkeen pelastetut eivät enää sairasta eivätkä tunne kipua tai särkyä tai murhetta, sillä kaikki entinen on mennyt ja Herra luo kaiken uudeksi. (Ilm 21:1-5.) Kuolemaa ei ole enää oleva eikä mitään kirousta, sillä tuhannen vuoden rauhanajan valtakunnan jälkeen ikuisessa elämässä ei ole enää syntiä eikä syntisiä: kaikki ovat Kristuksen kaltaisia ja synnittömiä, niin kuin valkeuden enkelit. (Ilm 22:3; 1Joh 3:2; Matt 22:30-32.) Jumala on varjeleva uudet ruumiimme siten, ettei mikään onnettomuus kohtaa meitä, niin että tuntisimme tuskaa tai kipua tai mielipahaa vääryyden johdosta. Taivas on päämääränä niin ihmeellinen ja onnellinen paikka ja olotila, ettei sitä voi kunnolla ymmärtää tässä syntisessä ja sairaassa ruumiissa asuessamme. On hyvä luottaa Jumalaan, että hän pitää sen, mitä on meille luvannut: iankaikkinen elämä.

Paavalin aikana seurakunnan sisällä toimi vääriä opettajia, jotka sanoivat, että ylösnousemus on jo tapahtunut. (2Tim 2:16-18.) Me emme tiedä, millaista oppia Hymeneus ja Filetus opettivat. Tiedämme vain sen, että Hymeneus oli pilkannut seurakuntaa ja hänestä sekä Filetuksesta oli pysyttävä erillään. (1Tim 1:18-20.) Meidänkin on pysyttävä erillään pilkkaajista ja riidanhaastajista, jotka turmelevat muiden uskon väärillä opetuksillaan ja pilkkaavat meitä.

On esitetty paria vaihtoehtoa harhaopiksi, jota Hymeneus ja Filetus opettivat. He saattoivat opettaa, että Jeesus ei ole noussut ylös kuolleista ja ainoa ylösnousemus on hengellinen herääminen. (1Kor 15:12-33) Tai sitten he väittivät ylösnousemuksen jo tapahtuneen, eikä seurakuntaa temmattaisi ylös. (2Tess 1:1ss.) Tällaisia opetuksia ei tule tietenkään hyväksyä pyhien yhteydessä, Jumalan seurakunnassa.

Iankaikkinen tuomio

Iankaikkinen tuomio ja iankaikkinen rangaistus ovat sama asia. (Hebr 6:2; Matt 25:41,46.) Viimeinen tuomio koittaa noin tuhat vuotta Kristuksen tulemuksen jälkeen, sikäli kuin Ilmestyskirjan teksti on tarkoitettu kirjaimelliseksi. (Ilm 20) Kuolleet nousevat silloin ylös "tuomion ylösnousemukselle" (Joh 5:28-29), ja heidät tuomitaan tekojensa mukaan. Tuomitut kokevat häpeää ja tuskaa tullessaan tuomituiksi. (Dan 12:2-3) Mutta kun heidät on tuomittu, niin heidät tapetaan, ja heidän ruumiinsa hävitetään tulessa, niin kuin tapahtuu myös pedolle ja väärälle profeetalle. (Dan 7:11; Ilm 19:20; 20:10)

Kadotukseen joutuvat eivät kärsi ikuista piinaa helvetin tulessa. Heidät yksinkertaisesti tuhotaan ja hävitetään, mitä "kadotus" ja "hukuttaminen" (tuho, hävitys) tarkoittavat suomeksi, kun Uutta testamenttia kreikasta suomeen käännetään. Rangaistuksen vaikutus on päättymätön, iankaikkinen, mutta kärsimys ja tuska tulisessa järvessä eivät. Iankaikkinen elämä ei sen sijaan pääty koskaan. Siitä ovat kuitenkin osallisia vain ne, jotka saavat syödä elämän puusta, ja ovat osallisia Kristuksesta. (1Moos 3:22; Ilm 22:19) Muut tuomitaan kadotukseen.

Iankaikkisesta tuomiosta ja rangaistuksesta eri tavalla uskovia on opetettava pitkämielisesti ja kärsivällisesti, niin että he voivat hylätä virheellisen näkemyksensä, ja ojentautua totuuden sanan mukaan. Heitä ei tarvitse erottaa pyhien yhteydestä, elleivät he aiheuta väärällä opetuksellaan hajaannusta ja riitoja.

Petteri Haipola 12.12.2008, muokattu 6. maaliskuuta 2011.

Sivun alkuun