Opin pääkohdat ja Kristuksen opin alkeet I

Kirjoittanut Petteri Haipola alkuvuodesta 2009 •  muokattu 13.3.2016.

suppea yksi opetuskokonaisuus

Sisällysluettelo

Esipuhe

Miksi tämä kirjoitus on tehty?

Tämä kirjoitus on tehty yhtä Jumalan seurakuntaa varten, jotta uskovaiset voisivat saavuttaa ja säilyttää yhteyden keskenään siten, että voivat järjestäytyä yhdeksi Jumalan seurakunnaksi omilla paikkakunnillaan. Ilman yhteistä opillista pohjaa tämä ei ole mahdollista, sillä erimielisyydet opissa ja sen mukaan harjoitetussa uskon elämässä aiheuttavat seurakunnan hajaannuksen ja eri tavalla uskovien erottautumisen toisistaan erilaisiin herätysliikkeisiin, kirkkokuntiin ja uskovien ryhmiin. Jumalalla on kuitenkin vain yksi seurakunta, joka on kristuksen ruumis, ja tähän ruumiiseen kuuluvat kaikki Kristuksen omat, joissa on kristuksen henki, ja joissa Jumalan henki asuu. (1Kor 12:12-23; Efe 1:22-23; 4:4; Room 8:9.)

Jumala tahtoo, että hänen omansa eläisivät ja kokoontuisivat omilla paikkakunnillaan pienryhmiin ja välillä suurempana kokonaisuutena, oman paikkakuntansa Jumalan seurakuntana, jolla olisi yhdet vanhimmat ja yhteinen talous, ja jonka jäsenet toimisivat yksimielisesti ja sopuisasti keskenään toinen toistaan rakastaen ja kristuksen ruumiin jäsenenä kunnioittaen. Tähän tavoitteeseen ei päästä niin kauan kuin olemme jakaantuneet erilaisiin uskovien ryhmiin, joilla on omia Jumalan tahdon vastaisia opin painotuksia ja virhetulkintoja Jumalan sanasta. Hajaannuksen poistamiseksi ja yhdeksi Jumalan seurakunnaksi järjestäytyminen edellyttää kullakin paikkakunnalla uskovien sydänten ajatusten muutosta ja väärien opetusten hylkäämistä, niin että eläisimme kaikin tavoin Jumalalle kuuliaisina apostolien ja Herran Jeesuksen opetusten mukaan.

Raamattu ja sen ulkopuoliset opetukset

Kaiken uskon elämän ja opin ylin auktoriteetti on Raamattu. Kaikki vilpittömät ja hengessä vaeltavat kristityt tunnustavat tämän asian ja pyrkivät elämään todeksi Jumalan sanan opetukset omassa elämässään. Jos meillä on kuitenkin erilaisia tulkintoja Raamatun kirjoituksista, niin emme saavuta täyttä yhteyttä uskossa ja Jumalan pojan tuntemisessa. (Efe 4:11-16.)

Mitä enemmän uskomme ja elämämme perustuu Raamatun virhetulkintoihin, sitä kauemmaksi joudumme Jumalan tahdosta, ja siitä suurempi on kristittyjen hajaannus. Hajaannus ja jako erilaisiin puolueisiin päättyy vain siten, että alamme tulkita Raamatun pyhiä kirjoituksia Jumalan opettamalla tavalla, ja elämme ne todeksi vaeltamalla hengen mielen mukaan totuutta rakkaudessa noudattaen, ja kasvamme yhä enemmän kiinni kristukseen, ja juurrumme yhä syvemmälle häneen. (Matt 7:21-29; Gal 5:13-26; Efe 4:15; Kol 2:6-7; 2Tess 2:13-17.)

Jokainen sanan opettaja joutuu selittämään Raamatun kirjoituksia omassa palvelustehtävässään. Nämä selitykset ja opetukset ovat "Raamatun ulkopuolisia", vaikka opetus olisi Jumalan tahdon mukaan oikein ymmärretty. On oikein, että selitämme pyhiä kirjoituksia, jolloin sanan kuulijat ymmärtävät niitä paremmin Jumalan tahdon mukaan. Tässä tehtävässä on hyvä olla olemassa Raamatun ulkopuolisia kirjallisia opetuksia ja sanan selitysteoksia. Monilla sanan opettajilla ja uskovien ryhmillä onkin kirjoitettuja opetuksia, ja he käyttävät niitä apuna opettaessaan Jumalan sanaa.

Raamatun ulkopuolisia opetuksia ja sanan selitysteoksia voidaan käyttää Jumalan tahdon mukaan apuna Raamatun kirjoitusten oikean tulkinnan eli alkuperäisen merkityksen löytämiseksi. Mitään selitysteosta tai opetuskokoelmaa ei saa kuitenkaan nostaa Raamatun kirjoitusten rinnalle yhdenvertaisina pyhinä kirjoituksina niiden kanssa. Raamatun selitysteokset ja uskovien sanan opettajien opetuskokoelmat muuttuvat aikojen saatossa, mutta Jumalan sana pysyy iankaikkisesti samana heprean-, aramean- ja kreikankielisissä Raamatun käsikirjoituksissa. Raamatun käännöksetkin muuttuvat ja ovat muuttuneet vuosisatojen aikana, mutta Jumalan sana pysyy vahvana taivaissa iankaikkisesti, eivätkä Raamatun pyhät alkukieliset käsikirjoitukset enää muutu, ellei löydetä uusia vanhoja luotettaviksi todettuja käsikirjoituksia, jotka poikkeavat muista kopioista. (Psa 119:89; Matt 5:17-18.)

Jeesus arvosti erityisen paljon pyhiä kirjoituksia. Hän puolustautui saatanaa vastaan kirjoitetulla Jumalan sanalla ja vetosi niihin kaikessa julkisessa opetuksessaan. (Matt 4:1-11; Joh 10:31-38.) Jeesus ei tullut kumoamaan Vanhan testamentin kirjoitusten opetusta vaan täyttämään ne uhrikuolemallaan ja opettamalla kirjoitusten syvällisempää ymmärtämistä pyhän hengen avaamalla tavalla. (Matt 5:17-18; Luuk 24:25-27,44-48; 1Kor 2:6-16; Joh 5:37-47; Matt 22:23-46.)

Tämän opetuskokoelman tarkoitus ei ole syrjäyttää Raamatun kirjoituksia kaiken uskon elämän ja opin ylimpänä auktoriteettina. Nämä ovat kirjoitetut Raamatun oikean ymmärtämisen avuksi helpottamaan kristittyjen yhteyden saavuttamista ja yhdeksi Jumalan seurakunnaksi järjestäytymistä. Tähän on valittu sellaisia opetuksia, jotka ovat keskeisiä yhteyden saavuttamisen ja säilyttämisen kannalta. Opetukset on pyritty kirjoittamaan riittävän laajasti, jotta yleisimmiltä virhetulkinnoilta vältytään, mutta niin suppeasti, että kaikki Jumalan lapset voisivat olla niistä samaa mieltä yhdeksi Jumalan seurakunnaksi järjestäytyneessä pyhien yhteydessä.

Tässä opetuskokoelmassa ei ole mainittu kaikkia niitä opetuksia, joista on välttämätöntä tai hyvä olla yhtä mieltä samassa pyhien yhteydessä rauhan ja järjestyksen säilymisen vuoksi. On paljon muitakin opetuksia, joissa eri mieltä oleminen johtaa lopulta väistämättä eri tavalla uskovien erottautumiseen toisistaan. Tällaisia opin kohtia ovat esimerkiksi uskovien suhtautuminen uudelleen avioitumiseen entisen puolison vielä eläessä, ja se, kenelle ja miten ehtoollista seurakunnassa jaetaan. Tässä opetuskokoelmassa ei kuitenkaan puututa näihin muihin erimielisyyttä, kiistoja ja hajaannusta aiheuttaviin opetuksiin.

Jos tässä opetuskokoelmassa on jotakin Jumalan tahdon vastaista ja virhetulkintoja Raamatun pyhistä kirjoituksista, niin ne tulee hylätä, ja uskoa Raamatun opettamalla tavalla Jumalan sanaan ja Jeesukseen.

Opetuksen koettelemista helpottavat Raamatun viitteet

Tässä kirjoituksessa on pyritty välttämään liian monia suoria Raamatun lainauksia tilan säästämiseksi. Opetuksen koettelua helpottamaan tekstiin on liitetty paljon viitteitä niihin Raamatun kohtiin, jotka sivuavat käsittelyn alla olevaa aihetta. Kirjoituksen nettiversiossa on kunkin viitteen kohdalla linkit Koivuniemen raamattuhaulla etsittyihin viitattuihin jakeisiin, mikä helpottaa entisestään tutkistelua. Opetuksen arvioimisessa on silti syytä pitää jatkuvasti mielessään Raamatun kokonaisilmoitus, etteivät toisen sanan opettajan edeltä valitsemat viittaukset johtaisi lukijaa harhaan, mikäli sanan opettaja on erehtynyt tulkinnoissaan.

Mitä ovat opin pääkohdat ja kristuksen opin alkeet?

Kristuksen opin alkeet on lueteltu heprealaiskirjeen kuudennen luvun kahdessa ensimmäisessä jakeessa. Opin pääkohdiksi on tässä kirjoituksessa valittu efesolaiskirjeen neljännen luvun seitsemän ensimmäistä jaetta ja jakeet 11-16. Näistä Raamatun kohdista käy jo riittävän laajasti ilmi yhteyden saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi tarpeelliset opetukset. Meidän ei kuitenkaan tarvitse ensin olla kaikissa näissä opin kohdissa täysin yhtä mieltä, ennen kuin yhteys toimii tiettyyn rajaan asti. Yhdeksi Jumalan seurakunnaksi järjestäytyminen omilla paikkakunnillamme ei ole kuitenkaan Jumalan tahdon mukaan tehty, jos pyhien yhteydessä suvaitaan erimielisyyksiä tärkeissä opin kohdissa, joiden mukaan elämme uskovaisina Kristuksessa.

Emme voi järjestäytyä omalla paikkakunnallamme yhdeksi Jumalan seurakunnaksi, jolla on yhdet vanhimmat ja yhteinen talous, ennen kuin olemme päässeet uskovien kanssa yksimielisyyteen näissä tärkeissä ja keskeisissä opin kohdissa edes pääpiirteittäin. Pieniä eroja opin painotuksissa ja tulkinnoissa jää silti ehkä väistämättä jäljelle uskovien välille, mutta ne eivät saa aiheuttaa turhia kiistoja ja taitamattomia väittelyitä, vaan asioita tulee pyrkiä käsittelemään rakentavassa hengessä ja rauhassa muiden uskovien kanssa.

Tarvitaanko yksimielisyyttä opissa?

Yksimielisyyttä opissa tarvitaan, jotta voimme elää ja kokoontua yhdessä yhtenä järjestäytyneenä Jumalan seurakuntana omilla paikkakunnillamme. Kristittyjen hajaannus johtuu erilaisista opeista, jotka perustuvat virheelliseen Raamatun tulkintaan ja Raamatun ulkopuolisiin lähteisiin. Hajaannuksesta ei päästä Jumalan tahdon mukaiseen kristittyjen yhteyteen muuten kuin luopumalla vääristä opetuksista ja niiden mukaisesta uskon elämästä. Uskoa ja oppia ei voida erottaa toisistaan, koska harjoitamme uskoa käytännön elämässä sillä tavalla, miten olemme Jumalan sanaa tulkinneet ja ymmärtäneet.

Roomalaiskirje:
6:17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,

Jumalan seurakunnassa Raamattuun mukaan luettavina kirjoituksina pidetään 66 yleisesti protestanttisissa kirkkokunnissa Raamattuun kelpuutettua kirjaa ja kirjettä. Uskovien tulee karttaa niin sanottuja liberaaleja Raamatun käännöksiä, jotka eivät ole sanatarkkoja. Näiden joukkoon kuuluu vuoden 1992 kirkkoraamattu. Jotta voisimme elää yksimielisinä ja sopuisasti, tulee meidän uskoa herran Jeesuksen ja apostolien opettamalla tavalla Jumalaan ja Jumalan sanan ilmoitukseen. (Matt 28:19-20.)

1.Korinttolaiskirje:
1:10 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän herramme Jeesuksen kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.

Me voimme harjoittaa yhteyttä eri tavalla uskovien kanssa tiettyyn rajaan asti, mutta yhdeksi seurakunnaksi järjestäytyminen ei ole Jumalan tahto, jos uskomme eri tavalla opin pääkohdissa ja kristuksen opin alkeissa. Jos uskomme ja opetamme eri tavalla pelastuksen tiestä, niin yhteyden rakentaminen yhden seurakunnan periaatteella sellaisten kanssa ei tule lainkaan kysymykseen. Myös yhteiskristillisestä toiminnasta on viisasta sanoutua irti, kun sitä harjoitetaan eri tavalla pelastuksen tiestä opettavien kesken.

Kristuksen opin alkeet

Tämä suppea esitys kristuksen opin alkeista on kirjoitettu kristittyjen yhteyden perustaksi siten, että jokainen Jumalan lapsi voisi tämän opetuksen Jumalan tahdon mukaiseksi tunnustaa. Esityksessä on pyritty esittämään opetukset mahdollisimman lyhyesti ja selvästi, mutta kuitenkin riittävän laajasti, jotta Jumalan tahto ja yleisimmät harhaopit paljastuisivat lukijalle.

Kristuksen opin alkeet on kerrottu heprealaiskirjeen kuudennen luvun alussa.

Hebrealaiskirje:
6:1 Jättäkäämme sentähden kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
6:3 Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.

Parannus kuolleista töistä

Parannus on kreikaksi "metanoia" (μετάνοια) ja tarkoittaa "mielenmuutosta, kääntymistä katumuksessa pois synnistä, toisin ajattelemista ja sydämen ajatusten muuttumista". Uskovainen on kokenut "uudestisyntymisessä" mielenmuutoksen, niin että hän on kääntynyt pois syntielämästä ja alkanut elää Jumalan tahdon mukaan uutta elämää Kristuksessa, koska pyhä henki on tullut hänen sydämeensä asumaan, ja vaikuttaa sen hyvän muutoksen kristityissä. (Hebr 13:20-21; Fil 2:12-16; 1:6; 2Tes 1:11-12; Efe 3:14-21; 1:13-14; Joh 14:14-28.)

"Kuolleet työt" ovat syntiä, joista uskovaisen tulee luopua. Synneistä voidaan päästä vapaaksi mielenmuutoksen avulla, jonka Jumala voimallaan meissä vaikuttaa. (Jes 55:1-7; Apt 5:29-32; 1Piet 1:1-25.) Kristus Jeesus tekee jokaisen uskovaisen vapaaksi, niin etteivät synnilliset elämäntavat saa enää orjuuttaa meitä ja sitoa paholaisen tahtoa noudattamaan. (Joh 8:31-36; Luuk 4:14-21; 2Tim 2:19-26; Apt 26:17-20; Room 6.)

Kuolleita töitä ovat myös ne hyvät teot ja uskonnolliset suoritukset tai rituaalit, joita tehdään itse itsensä pelastamisen tarkoituksessa. Jos joku elää hyvää elämää ja karttaa syntiä "omalla voimallaan" ja "omasta viisaudestaan", niin että luulee pelastuvansa "oman hyvyytensä ansiosta", niin sekin on kuolleita töitä, joista uskovaisen tulee luopua. Meidän ei tule tietenkään luopua hyvistä teoista ja uskon harjoittamisesta käytännön elämässä, mutta meidän sydämemme asenteen tulee muuttua, niin että emme luule Jumalan lahjan olevan rahalla tai omilla ansioilla ostettavissa. ( Apt 8:20-24; Luuk 17:7-10; Matt 23:25-26; 12:33-37; Hes 18:30-32; Jes 55:1-7; 66:5-7; Mar 7:14-23.)

Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän herrassamme, ja se voidaan ottaa vastaan Jumalan vaikuttaman uskon kautta armosta ilman lain tekoja. (Room 5:1-2; 11:6; Efe 2:8-10.) Synnistä luopuminen ja sisäisen ihmisen eli hengen erottautuminen ja puhdistuminen tämän maailman tottelemattomuuden hengestä, eli niin sanottu "hengen pyhitys", on sekin Jumalan lahjaa ja vaikutusta kristuksen omissa. (Room 6:22-23; 2Tess 2:13-17; Efe 2:1-10; 3:14-21; 2Kor 6:14-18; 7:1; 1Tes 4:1-12; Room 7:22; 2Kor 4:15-16.) Jumala vaikuttaa tätä hengen pyhitystä pyhän hengen ja Jumalan sanan kautta, joka vaikuttaa voimallisesti Jumalan pojan uskossa olevissa. (Joh 17:17; 2Tes 2:15; 1Tes 2:13; 1Piet 2:1-3; 1Kor 12:6, 11; Gal 2:15-21.)

Usko Jumalaan

Uskolla ja uskomisella ei tarkoiteta Raamatussa vain jonkin asian tai opetusten totena pitämistä, vaikka se on sitäkin. (Luuk 1:1-4.) Usko on totena pitämistä enemmän oikeassa sydämen asenteessa vaeltamista ja Jumalan tottelemista, uskon kuulaisuutta ja uskollisuutta. (Joh 3:36; Room 6:17; 16:19, 25-26; Matt 25:14-30.) Usko on myös lujaa luottamusta Jumalaan ja hänen uskollisuuteensa, että hän pitää lupauksensa, jotka on antanut pyhien profeettojen, apostoleiden ja poikansa kristuksen Jeesuksen kautta. (Hebr 3:12-14; 2Piet 1:19-21; .) Usko on myös toivoa Jumalaan ja kuolleitten ylösnousemuksen odotusta hänen lupaustensa mukaan. (1Piet 1:17-21; Apt 23:6-8; 24:14-16; 26:6-8; Room 8:17-27; Kol 1:19-23; 1Tes 4:13-17; Hebr 6:17-20; 1Kor 15:12-58; Tiit 2:11-14.)

Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen kristuksen sanan kautta: Jumalan sana synnyttää uskon niissä, jotka kuulevat sanaa. (Room 10:17.) Usko on Jumalan ja Jeesuksen vaikuttamaa. (Apt 3:16; Kol 2:12.) Me olemme saaneet yhtä kalliin uskon kuin apostolit meidän Jumalamme ja vapahtajan Jeesuksen kristuksen vanhurskaudessa. (2Piet 1:1.) Usko on pyhille ja valituille kerta kaikkiaan annettu, mutta sen säilymisen puolesta tulee kilvoitella. (Jda 1:3; 1Tim 6:12; 2Tim 4:7.)

Kaikki usko ei ole pelastavaa. Myös riivaajat uskovat, että Jumala on yksi, ja vapisevat, mutta he eivät pelastu tulevalta tuomiolta, koska ovat Jumalan vihollisia ja elävät sotatilassa häntä ainoata vastaan. (Jaak 2:19.) Jotkut itseään kristittyinä pitävät henkilöt eivät pelastu, koska ovat vääryyden eli synnin tekijöitä, vaikka toimivat Jeesuksen kristuksen nimessä. (Matt 7:21-23; 13:41-43; 25:1-30; Luuk 12:35-48; Hebr 3:12-15; 6:4-6; 10:25-31; Apt 8:5-24 noita Simonin tapaus.)

Hebrealaiskirjeessä on yksi lyhyt määritelmä siitä, mitä Jumalan vaikuttama usko on.

Hebrealaiskirje:
11:1 Usko on varmuutta siitä, mitä toivotaan ja vakuuttuneisuutta siitä, mikä ei vielä näy.

Johannes kertoo Jaakobin tapaan taas sen, ettei usko ilman tekoja ole vielä pelastavaa uskoa, vaan uskon tulee näkyä pyhänä vaelluksena ja hyvinä uskon tekoina, jotta se voidaan tunnistaa Jumalan vaikuttamaksi uskoksi. (Jaak 2:10-26.)

Johanneksen evankeliumi:
3:36 Joka uskoo poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

Jeesus puhui hyvästä hedelmästä ja korosti Jumalan sanan mukaan elämistä pelastumisen ehtona, koska armo vaikuttaa hengen pyhitystä ja synnistä luopumista, pyhää vaellusta. (Matt 7:13-29; 12:33-37; Tiit, 2:11-15; 1Kor, 15:10; Luuk, 2:40, 52.)

Jotta tietäisimme, mikä usko on oikeaa ja Jumalan vaikuttamaa, niin meidän tulee tietää jotakin Jumalasta, jotta erottaisimme hänet vääristä jumalista eli epäjumalista. Jumala on ilmoittanut meille itsensä Raamatun pyhien kirjoitusten kautta ja todistuksensa sanan kautta, joka on kaikkien ihmisten nähtävissä. Raamatun kirjoitukset ovat ns. Jumalan erityinen ilmoitus ihmiskunnalle. Jumalan luomistöitä kutsutaan Jumalan yleiseksi ilmoitukseksi. Näiden lisäksi Jumala todistaa itsestään Jeesukseen uskovien todistajien eli muiden ihmisten kautta, kun pyhä henki todistaa Jeesuksesta heissä ja heidän kauttaan. Tätä todistusta sanotaan Jeesuksen kristuksen todistukseksi. (Ilm 12:17; 19:10; vrt. Joh 15:26-27.) Jumala puhuu näiden tapojen lisäksi ihmisille sisäisen oikeudentajun, omantunnon, häpeän, katumuksen, enkeleiden, unien, ilmestysten, näkyjen ja jopa luonnonilmiöiden kautta.

Jumala on kaiken olevaisen luoja. Jumala on luonut maailman Raamatun luomiskertomuksen mukaan. (1Moos 1. ja 2. luku) Meidän tulee uskoa Jumalan luomiskertomus ja kertomus syntiinlankeemuksesta siten kuin ne on Raamatussa kerrottu. Emme voi siten uskoa esimerkiksi evoluutioteoriaan ja säilyttää puhdasta omaatuntoa Jumalan edessä, koska siinä kielletään monia Raamatun totuuksia luomisesta ja syntiinlankeemuksesta.

Raamatussa puhutaan Jumalan yhteydessä isästä ja pojasta ja pyhästä hengestä. Meidän tulee puhua samalla tavalla Jumalasta kuin Raamatussa on hänestä puhuttu. Jeesus kristus on siten Jumalan poika, mutta ei sama kuin isä Jumala. Isällä Jumalalla ei ole isää ja Jumalaa, mutta Jeesuksella kristuksella on isä ja Jumala vielä taivaassakin. (Efe 1:3,17-23; Ilm 3:12.) Jeesus ei voi siten olla Jumala tavalla kuin isä yksin on Jumala: oman poikansa Jumala.

Jeesus opetti iankaikkisesta elämästä näin:

Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen kristuksen.

Iankaikkinen elämä on siinä, että me tunnemme isän ja pojan, heidät molemmat. Johanneksen tarkoitus oli saada lukijat uskomaan, että Jeesus kristus on Jumalan poika. Hän sanoo tämän asian selvästi evankeliuminsa lopussa:

Johanneksen evankeliumi:
"...nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on kristus, Jumalan poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä." (Joh 20:31)

Johanneksen tarkoitus ei ollus siis saada lukijaa uskomaan, että Jeesus kristus on isän vertainen Jumala tai Jumala ollenkaan. Johannes todisti sen sijaan yhtäpitävästi Jeesuksen ja profeettojen ja muiden apostolien kanssa, että Jeesus kristus on Jumalan poika ja isä on yksin ainoa totinen Jumala.

Johanneksen evankeliumi:
"Mutta me tiedämme, että Jumalan poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen totisen; ja me olemme siinä totisessa, hänen pojassansa, Jeesuksessa kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä" (1Joh 5:20)

Persoonapronomini "hän" viittaa tässä isään Jumalaan, joka on jakeen alussa ja Jeesuksen sanojen mukaan "yksin totinen Jumala". Me olemme isässä Jumalassa ja hänen pojassaan Jeesuksessa kristuksessa, heissä molemmissa, mutta näistä vain isää Jumalaa sanotaan Raamatussa "ainoaksi Jumalaksi ja valtiaaksi". (Mar 12:29; 5Moos 4:35,39; 6:4; Room 16:25-27; 1Kor 8:4-6; Efe 4:4-6; 1Piet 1:10-11; Juuda 1:24-25; Ilm 4:8-11)

Monet vanhurskaat veljet ovat erehtyneet, kun uskovat kolmiyhteiseen jumalaan ja tunnustavat siten katolista uskoa, joka perustuu kolmiyhteisen jumalan oppiin. He luulevat, että Raamatun opetus täydentyy, kun yhdistetään näihin jakeisiin kohtia, joissa myös Jeesusta sanotaan "jumalaksi" ja puhutaan pyhästä hengestä ikään kuin se olisi itsestään toimiva ja ajatteleva persoona. Jumalan sanan ilmoitus ei tällä tavalla kuitenkaan täydenny vaan tulee kumotuksi!

Kun profeetat, Jeesus ja apostolit sanovat, että "isä yksin on ainoa Jumala", niin heidän opetuksensa ei täydenny, jos sanotaan "Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat yksi ainoa Jumala" tai "Meillä on yksi ainoa Jumala Isässä ja Pojassa ja Pyhässä Hengessä". Jos tämä olisi totta, niin silloin isä ei olisi enää YKSIN ainoa Jumala vaan olisi sitä yhdessä Pojan ja Pyhän Hengen kanssa. Näin he kumoavat Jumalan sanan sen sijaan että täydentäisivät sitä.

Oikea tapa ymmärtää Raamatun kirjoituksia tässä asiassa on huomata, että Raamattu sanoo Jeesusta "jumalaksi" eri merkityksessä kuin isää Jumalaa. Ja kun Raamattu puhuu pyhästä hengestä ikään kuin persoonasta, joka toimii ja puhuu itsenäisesti, niin silloin pyhä henki edustaa isää Jumalaa, ei itseään. Sanoja "pyhä henki" on käytetty joissakin Raamatun kohdissa samaa tarkoittavina sanoina kuin "Jumala", jolloin "pyhällä hengellä" tarkoitetaan isää Jumalaa, ei Jumalan kolmatta persoonaa niin kuin kolmiyhteisen jumalan opissa väitetään.

Jeesus sanoi ihmisenä ollessaan, että hän ja isä ovat yhtä, mutta isä on suurempi kuin hän. (Joh 10:29-30.) "Yhtä oleminen" tarkoittaa tässä kohdassa saman päämäärän omistamista. Paavali on käyttänyt täsmälleen samaa sanontaan siitä, kun istuttaja ja kastelija ovat yhtä keskenään. (1Kor 3:8) Isällä ja pojalla on sama päämäärä: sielujen pelastuminen. Molemmat tekevät kaikkensa, että yksikään sielu ei hukkuisi. Ymmärrät tämän asian, kun luet Johanneksen evankeliumin 10. luvun kokonaan. (Joh 10)

Jeesus on yhtä isänsä kanssa pyhän hengen välityksellä samalla tavalla kuin me olemme yhtä Jeesuksen kanssa ja hänen kauttaan myös isän kanssa: joka yhtyy Herraan on yhtä henkeä hänen kanssaan. (1Kor 6:17; Joh 14:14-24; 16:13-16; 1Joh 1:1-7) Meillä on yhteys isään Jumalaan ja hänen poikaansa sen hengen kautta, jonka isä on pannut meihin asumaan. Me voimme kuulla ja saada opetusta Jumalalta pyhän hengen kautta täsmälleen samalla tavalla kuin Jeesus sai opetusta isältään ja kuuli häneltä: "näki isänsä tykönä". (Joh 6:45; 8:28,38)

Jeesus opetti, että kun isä lähettää pyhän hengen opetuslapsiinsa, niin silloin poika ja isä tulevat molemmat asumaan sen uskovaisen sydämeen, jossa Jumalan henki asuu. (Joh 14:14-24; Room 8:9.) Isä ja poika ja pyhä henki esiintyvät tällä tavalla samassa yhteydessä Uuden testamentin kirjoituksissa. Voimme sanoa varmuudella todeksi sen, että Jumala asuu omissa lapsissaan pyhän hengen kautta, jonka on pannut meihin asumaan (1Joh 3:23; 4:9-15). Tämän yli menevät sanat ovat ihmisten tulkintaa ja menevät helposti harhaan.

Opetus kolmiyhteisestä Jumalasta, joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ei ole peräisin Raamatusta vaan pakanauskonnoista. Katolinen kirkko on tuonut nämä opetukset nimeltään kristittyyn maailmaan, niin että lähes kaikki Jeesuksen nimeä tunnustavat kristityt ovat sen harhaopin vallassa. Jumala kutsuu nyt viimeisenä aikana omaa kansaansa ulos suuresta Babylonista, joka perustuu katoliseen uskoon, jossa tunnustetaan uskoa kolmiyhteiseen jumalaan.

Jokainen, joka tunnustaa uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan, on vielä sisällä suuressa Babylonissa ja osallinen porton synneistä. (Ilm 18:1-24; 16:13-16; Jes 47:1-15) Portosta erotaan siten, että hylätään oppi kolmiyhteisestä Jumalasta. Siitä ei erota siten, että lähdetään pois jostakin uskovien yhteisöstä. Nimeltään kristityt henkilöt kyllä erottavat sitten valitut Jumalan lapset keskuudestaan, kun nämä tunnustavat uskonsa isään Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen kristukseen Raamatun opettamalla tavalla.

Jumala lähetti ainoan poikansa Jeesuksen maailmaan, että maailma pelastuisi hänen kauttaan. (Joh 3:13-21; 12:42-50; 1Joh 4:9-15.) Nasaretilainen Jeesus on kristus sovitti syntimme Golgatan ristillä kuolemalla Jumalan viattomana uhrikaritsana puolestamme. Jeesus kärsi ihmisensä syntiemme vuoksi ja antoi itsensä synnittömänä ihmisenä uhriksi Jumalalle. (Jes 53; Room 5:12-21; 1Tim 2:3-7; 1Kor 15:1-47). Jeesus ei voinut pelastaa itse itseään kuolemasta, koska hän on ihminen. Isä Jumala herätti poikansa ylös kuolleista ja pelasti hänet kuolemasta. (Hebr 5:7; 13:20-21) Ne, jotka sanovat Jeesuksen olevan isän vertainen Jumala, riistävät isältä kunnian poikansa pelastamisesta.

Jumala herätti Jeesuksen ylös kuolleista kolme yötä ja kolme päivää hänen hautaamisensa jälkeen, Raamatun kirjoitusten ja Jeesuksen oman ennustuksen mukaan. (Joh 1:29,49; 20:26-31; Apt 2:22-36; 1Kor 15:1-11; 2Kor 5:18-21; Kol 1:19-23; Matt 12:40.) Katolisen kirkon opetus Jeesuksen kuoleman hetkestä ja ajasta haudassa on virheellinen.

On hyvin tärkeää, että emme anna väärää todistusta Jumalasta ja hänen pojastaan, Jeesuksesta kristuksesta. Jos emme erota isää Jumalaa hänen pojastaan, niin sanomme ihmistä Jumalaksi, mikä on laittomuuden ihmisen ja väärän kristuksen synti (antikristus esiintyy yli kaiken palvottavan olevana Jumalana). (Jes 14:1-19; Hes 28:1-19; 2Tess 2; Ilm 13:11-18) Ensimmäinen Adam halusi olla Jumalan vertainen ja teki syntiä, mutta toinen Adam eli Jeesus kristus ei ole siihen syntiin koskaan syyllistynyt. (1Moos 3:5) Monet todistavat tietämättään "toista Jeesusta" kuin häntä, josta Raamatun kirjoitukset todistavat, että hän on kristus ja Jumalan poika. He ovat ottaneet vastaan "toisen hengen" kuin sen, jonka isä Jumala on antanut lapsilleen. 2Kor 11:4)

Jos emme erota Jeesusta siitä Jumalasta, joka hänessä asuu, niin sanomme kristuksen olevan isän vertainen Jumala tai Jumala joka tapauksessa, vaikka uskoisimme hänen olevan isää alempi Jumalan sisäisessä hierarkiassa. Jumala asuu poikansa ruumiissa ja pojassaan, mutta Jeesus ei ole itse se Jumala, joka hänessä asuu. (Joh 14:9-11) Jumala asuu myös muissa lapsissaan henkensä kautta, mutta me emme ole isän vertainen Jumala sen vuoksi, että Jumala asuu meissä. Minä en ole Jumala ensinkään, vaikka Jumala minussa asuu. Jeesus kristus on tosin "jumala", mutta eri tavalla kuin isä yksin on ainoa Jumala: kaikkivaltias taivaan ja maan ja meren ja kaiken niissä olevan luoja.

Jeesusta sanotaan Raamatussa jumalaksi sen vuoksi, että hän on uuden liiton Jumalan kansan päämies ja tuomari. (Apt 5:31; Hebr 2:10) Raamatussa sanotaan jumalaksi sellaista ihmistä, joka on Jumalan kansan päämies ja tuomari. (Psa 82:1, 6; 2Moos 4:16; 18:12-27; Apt 7:27, 35) Jeesus tunnusti juutalaisille vainoojilleen olevansa Jumalan poika ja "jumala" samassa merkityksessä kuin Israelin tuomarit olivat kansansa "jumalia". (Joh 10:29-36) Jeesus ei sanonut koskaan olevansa isän vertainen Jumala eikä sitä kukaan muukaan Jumalan palvelija ole Raamatussa sanonut, kun kirjoituksia oikein ymmärretään. Jeesusta sanotaan jumalaksi myös sen vuoksi, että Jumala on korottanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle ja jopa enkeleiden yläpuolella olevaksi herraksi ja kuninkaaksi. (Efe 1:20-23; 1Piet 3:22) Jeesus kristus on herrojen herra ja kuningasten kuningas, mutta ei isän vertainen Jumala. (Ilm 19:11-21) Jumala on korottanut Jeesuksen kristuksen kaikkien luotujen yläpuolella olevaksi herraksi, mutta Jeesus ei ole koskaan ollut eikä ole oleva isän vertainen Jumala.

Sanalla "jumala" tarkoitetaan Raamatussa sellaista, joka on muiden tai jonkun toisen yläpuolella hierarkiassa, tämän toisen tai muiden hallitsija ja herra. Jeesus kristus on sillä tavalla meidän jumalamme, mutta ei samalla tavalla kuin isä yksin on Jumala, kaiken olevaisen luoja ja kaikkivaltias Jumala. Jeesus kristus on meidän herramme ja kuninkaamme, mutta ei isän vertainen Jumala, eikä Jumala siinä mielessä kuin vain isää Jumalaksi kaiken luojana ja herrana sanotaan.

Me emme palvo samaa Jumalaa kuin muslimit, vaikka jotkut liberaaliteologit ja ekumeenikot väittävät sellaista. Vain puhdas ja aito Jumalan vaikuttama usko korottaa oikealla tavalla kristusta Jeesusta. (Joh 16:13-16.) Kristus on kaikkien luotujen olentojen herra ja kuningas, ylitse kaikkien valtojen ja herrauksien tässä ja tulevassa maailmassa, koska Jumala on korottanut poikansa kaikkien luotujen yläpuolelle hänen ylösnousemisensa ja taivaaseen astumisensa jälkeen. (Matt 28:18; Efe 1:20-23; Fil 2:9-11; 1Piet 3:22; Ilm 17:14; 19:16.) Vain isää Jumalaa ei ole alistettu pojan valtaan, sillä kun kaikki on alistettu pojan valtaan, niin silloin itse poikakin on oleva alistettu isän valtaan (niin kuin on myös nyt, tällä hetkellä), ja isä on hän, joka on kaiken muun pojan valtaan alistanut, mutta ei tietenkään itseään. (1Kor 15:24-28.)

Jeesus kristus on Jumalan poika, joka on kuollut ristillä syntisten puolesta ja sovittanut meidät isän Jumalan kanssa pyhällä verellään ja ruumiinsa kertakaikkisella uhrilla, kun Jumala herätti hänet ylös kuolleista kolme yötä ja kolme päivää hautaamisensa jälkeen (tai "kolmantena päivänä, niin kuin on kirjoitettu"). (Matt 12:40; 16:16-18; Mar 14:61-62; 1Kor 15:1-11; 2Kor 5:18-21; Kol 1:19-23; Hebr 10:8-17.) Juutalaiset ja muslimit eivät usko kristuksen Jeesuksen evankeliumia, eivätkä pidä Jeesusta kristuksena ja herrana, Jumalan poikana, syntien sovittajana. Vain kristityt uskovat Jumalan todistuksen Jeesuksesta, joten juutalaiset ja muslimit eivät palvele samaa Jumalaa meidän kanssamme, vaan ovat evankeliumin kannalta kristittyjen vihollisia, ja antikristuksia apostoli Johanneksen todistuksen mukaan. (1Joh 2:22-28; 4:1-15; 5:1-13; Room 11:26-30.)

Jumalan luontoa kuvattaessa hänen tärkein luonteenpiirteensä on rakkaus. Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan näkyy parhaiten Jumalan pojan kristuksen Jeesuksen kärsimyksessä ja kuolemassa syntisten ihmisten puolesta. (1Joh 4:8-15; Room 5:6-11.) Jumala rakastaa syntisiä ja jumalattomia ihmisiä niin paljon, että antoi ainoan poikansa kuolla, jotta meillä olisi rauha, ja saisimme synnit anteeksi. (Efe 2:1-7; Joh 3:16; Jes 53.) Viattoman ja synnittömän täytyi kärsiä syntisten ja syyllisten puolesta, jotta meidän ei tarvitsisi itse kärsiä rangaistusta pahojen tekojemme tähden. (1Piet 3:18.) Jumalalla on hyvä tahto kaikkia ihmisiä kohtaan. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat. (Luuk 2:14; 1Tim 2:3-7.)

Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä myös siten, että antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaille. (Matt 5:45.) Jumala on antanut ihmisten nauttia kaikkea hyvää vaivannäkönsä ohella, ja sekin on Jumalan lahjaa. (Snj 3:12-13; 5:18-20.) Jumalan rakkautta on siis sekin, että hän on luonut ihmiset maan päälle, ja on antanut meidän nauttia hyviä ja hedelmällisiä aikoja, hänen luomansa luonnon sadon ja saaliin runsautta. (1Moos 1:26-29; Apt 14:15-17; 17:23-28.) Kaikki tämä on Jumalan yleistä hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan, mitä sanotaan Jumalan rakkaudeksi.

Jumalan suhtautumisesta syntiin kertovat hänen ankarat tuomionsa syntisiä ja jumalattomia ja heidän yhteisöjään kohtaan. Jumala hukutti muinaisen maailman vedenpaisumuksessa ja pelasti kuolemalta vain Nooan ja hänen perhekuntansa, yhteensä kahdeksan sielua. (1Piet 3:18-20.) Jumala tuhosi Aabrahamin aikana Jordanin lakeuden kaupungit, Sodoman, Gomorran, Adman ja Seboimin. (1Moos 19; 5Moos 29:23.) Nykyiset taivaat ja nykyinen maa ovat talletetut tulelle jumalattomien ihmisten tuomion päivää varten. (2Piet 3:1-13; Ilm 20:9-15.) Jumala on siten ankara koston Jumala jumalattomille ja syntisille sekä Vanhan että Uuden testamentin kertomusten mukaan. (Jes 9:16; 13:9; Psa 94:1; Room 11:22; 12:19; Hebr 10:26-31.)

Jumalan olemusta ja luontoa on kuvattu Raamatun kirjoituksissa. Kristittyjen tulee uskoa Jumalaan sellaisena kuin hänet on Raamatussa kuvattu. Jumala on pitkämielinen ja suuri armossa niitä kohtaan, jotka häntä rakastavat, ja antaa heille synnit anteeksi. (2Moos 20:5-6; 34:6 4Moos 14:18; Psa 103:1-14.) Ikuiseen tuhoon joutuville Jumala ilmestyy ankarana koston Jumalana, joka rankaisee jumalattomia heidän tekemiensä syntien tähden. (Joh 5:28-29; Matt 25:41,46; Ilm 20:10-15; Psa 94:1; Room 11:22; 12:17-21; 1:18; Hebr 10:27, 30-31; Jda 1:14-15.)

Oppi kasteista

Oppi kasteista (Hebr 6:2.) tarkoittaa sitä, miten Jeesukseen uskovien tulee suhtautua juutalaisiin pesuihin ja puhdistusrituaaleihin. Sana "kasteet" on tässä kreikaksi "baptismos" (βαπτισμός) ja se on monikossa. Kun Uudessa testamentissa puhutaan kristittyjen harjoittamasta vesikasteesta, niin siitä on käytetty eri sanaa, "baptisma" (βάπτισμα), joka on suomeksi "kaste, upotus". (1Piet 3:21.) "Oppi kasteista" ei siis viittaa välttämättä kristilliseen kasteeseen vaan juutalaisiin pesuihin ja puhdistusrituaaleihin.

Sana "baptismos" esiintyy Uudessa testamentissa vain neljä kertaa ja se tarkoittaa aina juutalaisia pesuja ja puhdistusrituaaleja. (Mar 7:4, 8; Hebr 6:2; 9:10.) Alkuseurakunnassa oli ongelmia sen suhteen, mitä kaikkia Mooseksen lain käskyjä tuli Jeesukseen uskovien noudattaa. Tätä kiistakysymystä käsiteltiin vuosien 49–50 tienoilla Jerusalemin seurakunnan vanhimpien ja apostoleiden toimesta. (Apt 15.) Lopputuloksena oli kirje, joka lähetettiin pakanuudesta Jumalan tykö kääntyneiden kristittyjen seurakunnille. Siinä sanottiin, että heidän pitää karttaa "epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta." (Apt 15:20, 29.)

Heprealaiskirje on kirjoitettu luultavasti vasta paljon Jerusalemissa pidetyn kokouksen jälkeen, ehkä vuonna 63. Vaikka Pyhä Henki oli antanut apostoleiden ja Jerusalemin vanhimpien kautta ohjeet kymmenen käskyn ulkopuolisten Mooseksen lain kohtien ja ympärileikkauksen noudattamisesta, ettei niitä ollut tarve uudessa liitossa noudattaa, niin uskoon tulleiden juutalaisten lainkiivailijoiden painostuksesta Jeesuksen seuraajien suhtautuminen vanhan liiton lakiin oli ongelmallista. Paavali oli lähestulkoon uhrata eläimiä nasiirilain vaatimusten mukaisesti, ja Pietari sortui ulkokultaisuuteen, kun ei suostunut aterioimaan yhdessä pakanoiden kanssa juutalaisten pelon tähden. (Apt 21:15-40; Gal 2:11-14.)

Juutalaiset pesut ja puhdistusrituaalit pohjautuivat Mooseksen lain kymmenen käskyn ulkopuolisiin käskyihin. (2Moos 29:4; 40:30,32; 3Moos 14:8; 15:5-27; 17:15; 4Moos 19:19; 5Moos 23:11.) Jotkut juutalaiset jatkoivat näiden käskyjen ja tapojen noudattamista, mutta Jumalan tykö kääntyneiden pakanoiden ei niitä tarvinnut noudattaa. Pietarin tapauksesta voidaan päätellä, etteivät nämä tavat sitoneet enää apostoleita (Gal 2:11-14.), mutta hekin lankesivat välillä syntiin, ja sitten Paavali käytti vapauttaan evankeliumin julistamisen hyväksi, ja oli juutalaisille lainkiivailijoille ikään kuin olisi itsekin lain alla, vaikka olikin vapaa Kristuksessa, eikä hänen olisi tarvinnut näitä vanhan liiton käskyjä enää noudattaa. (1Kor 9:19-23.)

Oppi kätten päällepanemisesta

Kätten päällepaneminen liittyy Uudessa testamentissa moniin eri tapahtumiin. Ne on lueteltu tässä lyhyesti.

Jeesus otti pieniä lapsia syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. Matt 19:13, 14; Mar 10:13-16; Luuk 18:15-17.

Jeesus sanoi Markuksen kirjoittamassa lähetyskäskyssä, että kun uskovaiset panevat kätensä sairasten päälle, niin sairaat tulevat terveiksi eli paranevat. (Mar 16:15-18; vrt. parantamisen eli terveeksi tekemisen armolahjat; 1Kor 12:9, 30.)

Paavali pani kätensä Maltan saaren päällikön päälle ja paransi hänet. (Apt 28:8.)

Kun Stefanus ja muutama muu veli valittiin seurakunnan palvelijoiksi eli diakoneiksi, niin apostolit rukoilivat heidän puolestaan ja panivat kätensä heidän päälleen. (Apt 6:1-6.)

Kun apostolit panivat kätensä Samarian uskovien päälle ja rukoilivat heidän puolestaan, niin nämä täyttyivät Pyhällä Hengellä. (Apt 8:5-20.) Kun Paavali pani kätensä Efeson opetuslasten päälle, niin he täyttyivät Pyhällä Hengellä, ennustivat ja puhuivat kielillä. (Apt 19:1-7.) Herra kertoi Ananiaalle, että kun tämä panisi kätensä Paavalin päälle, niin Paavali saisi näkönsä ja täyttyisi Pyhällä Hengellä. (Apt 9:13-20; 22:12-16.)

Kun Jumala erotti Paavalin ja Barnabaan lähetystyöhön, niin seurakunnan opettajat ja profeetat panivat kätensä heidän päälleen, ja laskivat heidät menemään. (Apt 13:1-3.)

Paavali neuvoi Timoteusta, että tämän ei tulisi olla liian kerkeä panemaan käsiään kenenkään päälle, eikä hän saisi osallistua muiden synteihin. (1Tim, 5:17-25.)

Kätten päällepanemista voidaan harjoittaa seurakunnassa Raamatun opettamalla tavalla niissä tilanteissa, joihin se kirjoitusten mukaan soveltuu.

Oppi kuolleitten ylösnousemuksesta

Kuolleitten ylösnousemus on se toivo, johon kristityt ovat kutsutut. (Apt 23:6-8; 24:14-16; 26:6-8; Kol 1:19-23; Hebr 6:17-20.) Ylösnousemus ei ole vielä tapahtunut. (2Tim 2:15-18.) Me olemme vasta toivossa pelastetut ja odotamme kärsivällisesti autuaallisen toivomme täyttymistä Kristuksen Jeesuksen ja suuren Jumalamme kirkkauden ilmestymisessä. (Room 8:17-27; Tiit 2:11-14.) Kun Herra saapuu toistamiseen alas taivaasta, tällä kertaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita (2Tim 4:1; Hebr 9:27-28.), niin hän herättää kuolleet ylös, ja meidät elossa olevat temmataan yläilmoihin pilviin, niin että saamme aina olla Herran kanssa. (1Tess 4:13-17; Matt 24:29-31.) Me muutumme silmänräpäyksessä ja saamme uuden kuolemattoman ja katoamattoman ruumiin tämän kuolevaisen ja katoavaisen ruumiin tilalle. (1Kor 15:12-58.) Tämä on se toivo, jonka täyttymistä me odotamme.

Raamatun mukaan on oleva kaksi ylösnousemusta: vanhurskasten ja vääräin, elämän ja tuomion ylösnousemus. Hyvää tehneet tulevat elämän ylösnousemukseen ja pahaa tehneet tuomitaan kadotukseen tuomion ylösnousemuksessa. (Joh 5:28-29; Apt 24:14-16.) Ensimmäinen ylösnousemus tapahtuu tuhat vuotta ennen toista ylösnousemusta. Ylösnousseet pyhät hallitsevat maan päällä tuhat vuotta Kristuksen kanssa ennen toista ylösnousemusta. Toisen ylösnousemuksen jälkeen tulee viimeinen tuomio, ja kuolleet tuomitaan tekojen mukaan. (Ilm 20:1-15; 2:26-28; 5:9-10.)

Karitsan elämän kirjaan kirjoitetut saavat armosta ikuisen elämän ja synneissään kuolleet tuomitaan iankaikkiseen rangaistukseen. (Matt 25:41,46; Ilm 21:27.) Ne pelastuvat tuomiolta, joilla on Jeesuksen usko, ja jotka pitävät Jumalan käskyt. (Ilm 12:17; 14:12.) Päästäkseen taivaaseen, uskovan ei tarvitse kuitenkaan olla täydellinen, eikä täysin synnitön. (Fil 3:8-17; Jaak 5:15-20; 1Joh 5:16-18; 1:6-10; 2:1-2.) Me pelastumme armosta saamalla synnit anteeksi, ja olemalla osalliset Pyhästä Hengestä. (Efe 1:7; 2:8-10; 3:14-17; 2Kor 13:5,13.) Jos me lankeamme syntiin, niin me nousemme jälleen ylös vanhurskaaseen elämään niin monta kertaa kuin lankeamme: me emme elä enää synnin orjina paholaisen vallassa. (Mka 7:8; Room 6:15-23; 2Tim 2:19-26; Apt 26:17-20.)

Oppi iankaikkisesta tuomiosta

Iankaikkinen tuomio on rangaistus, jolla syntiset ja pahat ihmiset tuomitaan iankaikkiseen tuhoon ja kuolemaan. (Dan 12:1-2; Matt 25:41,46; 22:13; 13:41-43; Ilm 22:12,15; 21:8,27; 20:9-15; 14:9-11; 2Kor 5:10.) Tuomitut heitetään tuli- ja tulikivijärveen, joka tulta ja tulikiveä palaa. He kuolevat iankaikkisen kuoleman, sillä he eivät voi elää iankaikkisesti, koska he eivät saa syödä elämän puusta, joka on kielikuva Kristuksesta. ("Elämänpuu"; "Iankaikkinen tuli" kuvaa tuomittujen lopullista ja peruuttamatonta hävitystä, niin kuin tekee muuallakin Raamatussa. (Jda 1:7; Jes 34:10; 66:24; Jer. 7:20; 17:27; Hes 20:47-48; Mar 9:43-48; Ilm 19:3.)

Niin kuin viitteenä olevista Raamatun kohdista käy ilmi, on "iankaikkisesti palava" tuli sammunut ja "sammumaton tuli" on myös sammunut tai sammuva, jos ei ole vielä syttynyt. Näitä kohtia ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi väärin "kirjaimen mukaan". Ne ovat kielikuvia, joilla kuvataan Jumalan tuomion kohteena olevien kansojen, kaupunkien ja ihmisten lopullista tuhoa ja hävitystä, niin että heitä ei ole enää olemassa. Samaa se tarkoittaa myös "tuliseen järveen" heitettävien ihmisten kohdalla. "Peto" ja "väärä profeetta" kuolevat tulisessa järvessä, ja niin sinne kuolevat kaikki muutkin ihmiset, jotka sinne heitetään. (Dan 7:11; 2Tess 2:8) Heitä ei ole sen jälkeen enää olemassa. He palaavat siihen tiedottomaan tilaan ja olemattomuuteen, johon kaikki ihmiset joutuvat ruumiin kuolman jälkeen. (Job 7:6-9, 21; Snj 9:9-10)

Jeesuksen kertomat yksityiskohdat hänen vertauksessaan "Rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta" eivät ole hänen oman uskomuksiensa mukaiset eikä niitä löydy Vanhasta testamentista. (Luuk 16:19-31) Ne ovat peräisin juutalaisista taruista ja Raamatun ulkopuolisista kirjoituksista, joita fariseukset pitivät tosina. Sen sijaan, että Jeesus olisi vahvistanut fariseusten taikauskon todeksi, teki hän niistä pilkkaa ja saattoi ne naurunalaisiksi. "Rikas mies ja Lasarus" vertauksen selitys paljastaa vertauksen syvällisen opetuksen ja hienot yksityiskohdat. (Steven Cox, Rikas mies ja Lasarus)

Jumalan alkuperäinen rangaistus synnistä on kuolema ja ruumiin maatuminen. (1Moos 2:15-17; 3:17-19) Jumala ei ole muuttanut tuomiotaan aikojen saatossa aivan toisenlaiseksi kuin hän sanoi sen olevan alussa. Vanhasta testamentista ei löydy ikuista piinahelvettiä, joten Uuden testamentin siihen viittaavat kohdat on tulkittu virheellisesti katolisen kirkon pakanoilta perimänsä opin tueksi. Voit lukea näistä asioista lisää kotisivuiltani ja blogeistani (2).

Kun "Kuolema ja Tuonela heitetään tuliseen järveen", niin se tarkoittaa sitä, että kuolemaa ei ole enää oleva. "Meri" mainitaan kolmantena paikkana, joka "antaa kuolleensa" tuomiolle, koska kaikkia ihmisiä ei ole haudattu maan syvyyteen vaan osa on hukkunut mereen. "Tuonela" on siten kielikuva "haudasta" ja kuolleiden (myös jumalattomien!) viimeisestä "leposijasta", niin kuin on kaikkialla Vanhassa testamentissa, ja "meri" tarkoittaa merta, johon monet ovat hukkuneet. "Kuolema" mainitaan erikseen, koska ihmisten ruumiita on myös muualla kuin "haudassa" tai "meren syvyydessä". (Ilm 21:8; 19:20.) "Toinen kuolema" ja "tulinen järvi" ovat "iankaikkisen kuoleman" ja tuhon kielikuvia. (Ilm 20:14; 2:11.)

Jeesus sanoi sanatarkan käännöksen mukaan, että häneen uskovat "eivät kuole iankaikkisesti" ("aioon" tarkoittaa "iankaikkista kuolemaa"). (Joh, 11:26-27) Iankaikkiselta tuomiolta ja kuolemalta varjeltuvat kaikki ne, joiden nimet ovat kirjoitetut teurastetun Karitsan elämän kirjaan taivaissa. (Luuk 10:20; Ilm 20:15; 21:27; 17:8; 13:8; 3:5.) Siinä kirjassa on kaikkien niiden uskovaisten nimet, jotka ovat pysyneet loppuun asti Kristuksessa Jeesuksessa, ja ovat siten iankaikkisesti osallisia Pyhästä Hengestä. (Room 8:1, 9; 2Kor 13:13; Matt 24:13; Hebr 3:12-15; Joh 14:16.) Jos jonkun nimeä ei ole Karitsan elämän kirjassa, niin hän ei saa syödä "elämänpuusta", joka on kielikuva Kristuksesta. Hän on kuoleva "iankaikkisen kuoleman", eikä häntä sen jälkeen ole enää olemassa.

Opin pääkohdat

Opin pääkohdiksi on tähän esitykseen valittu efesolaiskirjeen neljännen luvun jakeet 1-7. Näiden lisäksi Hengen yhteyden saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi on syytä käsitellä saman luvun jakeet 11-16. Kristityt eivät voi elää ja kokoontua yhtenä seurakuntana omilla paikkakunnillaan tehokkaasti, elleivät he ole yhtä mieltä näistä yhteyden perustaksi valituista opin kohdista riittävässä määrin. Pieniä eroja opin tulkinnoissa voidaan suvaita, mutta pääpiirteittäin näistä asioista tulisi etenkin sanan opettajien ja seurakunnan vanhinten olla yksimielisiä ja samaa mieltä.

Efesolaiskirje:
4:1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
4:2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
4:3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4:4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
4:5 yksi herra, yksi usko, yksi kaste;
4:6 yksi Jumala ja kaikkien isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
4:7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu kristuksen lahjan mitan mukaan.

Pyhä vaellus ja kristittyjen keskinäinen rakkaus, Efe 4:1-2

Kristityn tulee vaeltaa uuden luomuksen luonnon mukaan hengessä. (2Kor 1:12; 2:14-17; 4:1-2; 5:17; Efe 4:20-24; Kol 3:9-10; 2Piet 1:1-11; 3:1; Gal 5:13-26; 1Tess 2:12; Fil 1:27-30; Room 6:1-23; 7:1-6; 8:1-16.) Vaikka olemme jo pyhiä ja kutsuttuja uskovia Jumalan lapsia kristuksessa (1Kor 1:2; Efe 1:1; Room 1:7.), niin meidän tulee silti tulla yhä pyhemmiksi ja puhtaammiksi kaikessa vaelluksessamme niiden ohjeiden mukaan, joita herra Jeesus ja pyhät apostolit ovat meille Uuden testamentin kirjoituksissa antaneet. (1Piet 1:13-22; Matt 28:19-20; Ilm 22:11.) Meidän tulee rakastaa toinen toistamme ja kärsiä toistemme vajavaisuutta ja puutteita, niin että annamme anteeksi toinen toisillemme, jos kenellä on jotakin moitteita toista vastaan. (Kol 3:13-14.) Tämä ei tee kuitenkaan tyhjäksi seurakuntakurin harjoittamista, jonka mukaan pahennusta herättävät ja yhteydelle vahingolliset synnintekijät tulee lopulta erottaa pyhien yhteydestä, jos he eivät tule mielenmuutokseen pois synneistään parannukseen annetun ajan puitteissa. (Matt 18:15-18; Luuk 17:1-5; 1Kor 5:1-13; 2Kor 6:14-18; Room 16:17-20; 1Tim 1:18-20; 2Tim 2:14-19; 4:14-15; Tiit 3:9-11; Ilm 2:19-23; 2Kor 2:3-11; 7:7-13.)

Hengen yhteys rauhan yhdyssiteellä, Efe 4:3

Pyhä henki yhdistää uskovat toisiinsa ja kristukseen Jeesukseen ja isään Jumalaan. (Joh 14:10-11,20; 17:11,21-23; 1Kor 6:17; 1Joh 1:1-3.) Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelee meidän sydämemme ja ajatuksemme hristuksessa Jeesuksessa. (Fil 4:7; Joh 14:27; Kol 3:15.) Jumalan tahto on se, että seurakunnalla olisi kaikkialla rauha, ja se rakentuisi ja vaeltaisi Herran pelossa, ja lisääntyisi pyhän hengen virvoittavasta vaikutuksesta. (Apt 9:31.) Rauhan säilymisen kannalta on elintärkeää olla yksimieliset ja puhtaat, niin että noudatamme kaikessa elämässä herran Jeesuksen ja apostolien opetuksia. (1Kor 1:10; Apt 2:46-47; 5:12; 15:25; Room 12:16; 15:5-6; Fil 1:27; 2:2, 14-16; 1Piet 3:8; Efe 5:24-27.)

Jos seurakunnassa on kiistaa erilaisista opetuksista, jotka käsittelevät erityisesti sielun pelastumista, niin silloin rauha järkkyy, ja se saadaan takaisin vain käsittelemällä erimielisyyttä aiheuttavat opit, ja löytämällä niihin Jumalan tahdon mukainen ratkaisu. Tästä on esimerkkinä apstolien ja Jerusalemien vanhinten kokous vuoden 49 tienoilla, jossa määriteltiin ne kymmenen käskyn ulkopuoliset Mooseksen lain kohdat, joita pakanuudesta Jumalan tykö kääntyneiden kristittyjen tulisi noudattaa uuden liiton palvelijoina. (Apt 15.)

Yksi ruumis, Efe 4:4

Ruumis tarkoittaa tässä "hristuksen ruumista", joka on kuva Jumalan seurakunnasta. (Efe 1:22-23; Kol 3:15; 1Kor 12:12-27; Room 12:4-5.) Jumalalla on vain yksi seurakunta, johon kuuluvat kaikki Jeesukseen kristukseen herranaan ja vapahtajanaan uskovat ihmiset eri puolilla maailmaa, ja itse kullakin paikkakunnalla. Kristuksen ruumiiseen kuuluvat kaikki ne, joissa on kristuksen henki, ja joissa Jumalan henki asuu, ja jotka Jumala on sinetöinyt pyhällä hengellä, ja joiden sydämissä kristus asuu uskon kautta. (Room 8:9; Efe 1:13-14; 3:14-17; 2Kor 13:5.) Kristuksen ruumiiseen kuuluvat myös poisnukkuneet pyhät eli kristuksessa kuolleet uskovaiset ja ennen uutta liittoa poisnukkuneet uskonisät ja muut Jumalalle otolliset sielut. (Hebr 12:23; Matt 27:52; Ilm 6:9-11.)

Jumalan seurakunta ei saisi käyttää itsestään muita nimiä kuin mitä seurakunnasta on käytetty Raamatussa. Kysymykseen tulevat siten erilaiset ilmaisut, joilla kuvataan seurakunnan ja pyhien kokoontumista jollakin tietyllä paikkakunnalla tai maakunnassa. (Esimerkiksi "Jumalan seurakunta Korintossa", "Kenkrean seurakunta" ja "Galatian seurakunnat".) Seurakunta voidaan kutsua myös sen mukaan, kenen luona pyhät kokoontuvat: "Akylas ja Priska, ja heidän kodissaan kokoontuva seurakunta" (1Kor 16:19.).

Herätysliikkeiden ja kirkkojen käyttämät erilaiset nimet ovat omiaan lisäämään kristittyjen hajaannusta. Maailmakaan ei tiedä, mikä usko on oikeaa ja mikä on Jumalan seurakunta, kun kristityt ovat hajaantuneet eri puolueisiin ja lahkoihin. Jumalan seurakunnat voivat luopua epäraamatullisten nimien käyttämisestä. Vaikka monet eri ryhmät käyttäisivät itsestään nimeä "Jumalan seurakunta", niin kokoontumisiin löydettäisiin perille osoitteen avulla. Nehän ovat joka tapauksessa erit itse kullakin ryhmällä, kokoontuivatpa ne kirkkorakennuksissa tai kodeissa.

Erilaisten nimien käyttöä suurempaa hajaannusta aiheuttavat erilaiset opetukset pelastuksen tiestä. Jos joku uskovien ryhmä käyttää itsestään nimeä "Jumalan seurakunta", mutta opettaa väärin pelastuksen tiestä, tai toimii muilla tavoilla Jumalan tahdon vastaisesti, niin se on lahko, joka lisää eripuraa ja hajaannusta kristittyjen välille. Sellaisten kanssa ei tule harjoittaa yhteyttä, mutta epäraamatullisten nimien alla kokoontuvien kanssa on yhteydenpito suositeltavampaa, jos he opettavat oikein pelastuksen tiestä, ja vaeltavat muutoin kuuliaisina Jumalan sanalle.

Raamatun aikana Jumalan seurakunnille oli valittu yhdet vanhimmat jokaiselle paikkakunnalle. (Apt 14:23; 15:2; 20:17,28; Tiit 1:5.) Nykyään voidaan pyrkiä samaan mahdollisuuksien mukaan. Vanhimmiksi tulee valita pienryhmien johtajia. Kukaan ei saisi johtaa yksin Jumalan seurakuntaa. (3Joh 1:5-13.) Seurakunnan vanhimmat (presbyteros), kaitsijat (episkopos) ja paimenet (poimen) ovat samanarvoisia keskenään, ja käyttävät yhtä suurta valtaa kukin seurakunnan rakentamiseksi.

Pienryhmien talous voi olla itsenäinen, mutta heidän tulee antaa osansa koko paikkakunnan seurakunnan tarpeisiin, kykyjensä mukaan. Uuden testamentin seurakuntien talouden hoito oli yhteistä, niin että oman paikkakunnan uskovaiset pitivät huolta apua tarvitsevista, ja varustivat lähetyssaarnaajat matkaan yhteisin varoin. (Luuk 8:3; Joh 16:6; Apt 6:1-6; 11:27-30; 15:3; 1Kor 9; 16:11; 2Kor 8; 9; Fil 4:10-19; 1Tim 5; Tiit 3:13.) Omaisuutta ei kuitenkaan ollut käsketty myydä muualla kuin Jerusalemissa, joten tämä ohje ei sido nykyisenkään ajan kristittyjä. (Apt 2:44-45; 4:34-37; 1Tim 6:17-19.)

Yksi henki, Efe 4:4

Yksi henki tarkoittaa tässä pyhää henkeä. Pyhä henki asuu jokaisen uudestisyntyneen uskovaisen sydämessä, samoin kuin kristus ja isä siellä asuvat. (Joh 14:14-27; Efe 1:13-14; 3:14-17; 2Kor 13:5,13; Tiit 3:5; 1Piet 1:23.) Jokainen Jeesukseen kristukseen uskova Jumalan lapsi on syntynyt Jumalasta ja Jumalan hengestä uudesti ylhäältä, ja ovat "kastetut yhdessä hengessä yhdeksi ruumiiksi". (Joh 1:12-13; 3:3-8; 1Joh 5:1; 1Kor 12:12-13.) Jumala vaikuttaa uskovissa pyhän hengen kautta ja jakaa armolahjoja tahtonsa mukaan uskovien yhteiseksi parhaaksi. (1Kor 12:1-13) Jumalattomissa ja syntisissä, jotka eivät ole uskovia kristuksessa Jeesuksessa, ei ole pyhää henkeä. (Jda 1:17-23; 1Piet 4:17-18.)

Olen kirjoittanut toisaalla tarkemmin siitä, miten Jumala asuu meissä henkensä kautta ja että tämä henki on yksi ainoa henki, vaikka sille on annettu Raamatussa monia eri nimiä.

Yksi ja sama toivo, Efe 4:4

"Yksi ja sama toivo, jonka me kutsumuksessamme saimme", on kuolleitten ylösnousemuksen toivo. (Apt 23:6-8; 26:6-8; Kol 1:19-23; 1Tes 4:13-17; 1Kor 15:12-58; 1Piet 1:17-21.) Me luotamme siihen, että Jumala pitää omat lupauksensa, ja odotamme toivossa ruumiimme lunastusta, lapseksi ottamista. (Room 8:17-27; 1Joh 2:25.) Me olemme vasta toivossa pelastetut, mutta tämä toivo on varma ja luja, ja ulottuu esiripun toiselle puolelle, itse taivaaseen, minne Jeesus kristus on meidän edeltämme mennyt valmistamaan meille sijaa. (Hebr 6:17-20; Joh 14:1-6.)

Jeesus kutsui pelastuvien ylösnousemusta "elämän ylösnousemukseksi", ja Paavali sanoi sitä "vanhurskasten ylösnousemukseksi". (Joh 5:28-29; Apt 24:14-16.) Kun valitut ja pyhät ovat nousseet ylös, niin he eivät kuole enää koskaan, vaan elävät iankaikkisesti vapaana synnin kirouksesta. (Joh 11:24-26; Ilm 21:1-7; 22:1-6.)

Kuolleitten ylösnousemus ei ole vielä tapahtunut. (1Tim 1:18-20; 2Tim 2:14-19; 4:14-15.) Uudestisyntynyt Jumalan lapsi on noussut ylös kuolleista hengessään, mutta odottaa vielä ruumiin ylösnousemusta. (Efe 5:14; 2:1-10; Kol 2:11-13; Tiit 3:5; Jaak 1:12-18.) Kuolleitten pyhien ruumiit nousevat ylös kristuksen tulemuksessa, ja meidät eloonjääneet temmataan ylös pilviin yläilmoihin, niin että me saamme aina olla herran kanssa. (1Tes 4:13-17.)

Tämä kuolevainen ja katoavainen ruumis ei peri taivasten valtakuntaa, mutta me muutumme silmänräpäyksessä, ja saamme uuden kuolemattoman ja katoamattoman ruumiin viimeisen pasunan soidessa Kristuksen tulemuksessa. (1Kor 15:12-58.) Odotamme nyt kärsivällisesti kristuksen tulemusta ja suuren Jumalamme kirkkauden ilmestymistä, jolloin tapahtuu ensimmäinen ylösnousemus. (Room 8:23-25; Tiit 2:11-14; Ilm 20:4-6.)

Yksi herra, Efe 4:5

"Herra" tarkoittaa tässä Jeesusta kristusta. Paavali kirjoitti toisaalla:

1.Korinttolaiskirje:
8:5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
8:6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi herra, Jeesus kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

Tämän kohdan selitys on toisaalla kotisivuillani.

Uuden testamentin kirjoituksissa erotetaan toisistaan isä Jumala ja hänen poikansa, herra Jeesus kristus, niin että he eivät ole yksi ja sama, vaan he ovat kaksi eriä, jotka ovat kuitenkin yhtä pyhän hengen välityksellä ja sen vuoksi, että heillä on sama päämäärä: sielujen pelastus. Jeesus sanoi:

Johanneksen evankeliumi:
10:27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
10:28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
10:29 Minun isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun isäni kädestä.
10:30 Minä ja isä olemme yhtä."

Isä Jumala on korottanut Jeesuksen kristukseksi ja herraksi sen perusteella, mitä Pietari saarnasi helluntaina pyhän hengen vuodattamisen jälkeen.

Apostolien teot:
2:36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet herraksi ja kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

Isä Jumala on antanut pojalleen Jeesukselle kaiken vallan maan päällä ja taivaassa, niin että kristus on yli kaikkien luotujen olentojen, mutta isää ei ole alistettu pojan valtaan, vaan poika on oleva alistettu isän valtaan vielä silloinkin, kun kaikki on alistettu pojan valtaan, ja kun kuolema on kukistettu viimeisenä vihollisista. (Dan 7:13-14; Matt 28:18; 1Piet 3:21-22; Efe 1:17-23; Room 9:5; 1Kor 15:24-28.)

1.Korinttolaiskirje:
15:24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
15:25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."
15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
15:28 Ja kun kaikki on alistettu pojan valtaan, silloin itse poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

Kaikkien ihmisten on lopulta kumarruttava Jeesuksen nimeen ja tunnustettava isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus kristus on herra.

Filippiläiskirje:
2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus kristus on herra.

Yksi usko, Efe 4:5

"Yksi usko" on yhteinen kaikille Jumalan lapsille. (Fmn 1:6; 2Tim 1:5.) Usko on Jumalan ja Jeesuksen vaikuttamaa. (Apt 3:16; Kol 2:12.) Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen kristuksen sanan kautta: Jumalan sana synnyttää uskon sanan kuulijoissa. (Room 10:17.) Usko on kerta kaikkiaan pyhille annettu ja sen puolesta tulee kilvoitella. (Jda 1:3; 1Tim 6:12; 2Tim 4:7.) Me olemme saaneet yhtä kalliin uskon kuin apostolit meidän Jumalamme ja vapahtajan Jeesuksen kristuksen vanhurskaudessa. (2Piet 1:1.)

"Uskosta Jumalaan" on tarkempi selitys kristuksen opin alkeissa kohdassa "usko Jumalaan".

Yksi kaste, Efe 4:5

Erilaiset kastenäkemykset ovat suurin kristittyjen välille hajaannusta aiheuttava tekijä. Tästä syystä kasteesta on syytä kirjoittaa enemmän ja opettaa tarkemmin kuin muista kristittyjen yhteyden kannalta tärkeistä opin kohdista, väheksymättä muita aiheita tai painottamatta liikaa ja väärällä tavalla kasteopetusta.

Kaste yhdessä hengessä kristuksen ruumiiseen ja uudestisyntyminen

Jokainen pyhän hengen saanut uskovainen "on kastettu yhdessä hengessä kristuksen ruumiiseen", joka on Jumalan seurakunta. (Room 8:9; 2Kor 13:5,13; Efe 1:22-23.)

1.Korinttolaiskirje:
12:12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on kristuskin;
12:13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa henkeä.

"Hengessä kastetuksi tuleminen" tarkoittaa samaa asiaa kuin "uudestisyntyminen" ja "kristuksen ympärileikkaus", joka on myös "kaste": se on "kaste kristukseen Jeesukseen ja hänen kuolemaansa". (Joh 3:3-8; Kol 2:11-12; Gal 3:26-27; Room 6:3-4.) Paavali kutsuu tätä samaa tapahtumaa toisaalla "sydämen ympärileikkaukseksi hengessä", "uudestisyntymisen pesuksi" ja "pyhän hengen uudistukseksi". (Room 2:28-29; Tiit 3:5.) Uudestisyntynyt kristitty on "pelastunut", mikä tarkoittaa sitä, että hän on siirtynyt hengen kuolleesta tilasta uuteen hengelliseen elämään kristuksessa ja pyhässä hengessä. (Joh 5:24; 1Joh 3:13-14; Kol 1:13; 2:11-13; Efe 2:1-10; Apt 26:18; Room 7:1-6; 8:1-16; Gal 5:13-26; 2Kor 3:1-6,17-18.)

Jumalan kutsuma ihminen syntyy uudesti ylhäältä uskon kautta, kun ottaa uskossa vastaan Jumalan armon, herran Jeesuksen kristuksen ja Jumalan sanan. (Joh 1:12-13; 1-21; Room 5:1-2; 2Kor 5:18-21; 6:1-2; 1Tess 1:3-7; 2:13.) Jumala synnyttää sanan vastaanottavat uskovaiset uudesti ylhäältä elävän ja pysyvän sanansa kautta. (Jaak 1:18; 1Piet 1:23; Apt 11:14; Room 10:8-17.) Uuden liiton uskovaiset Jumalan lapset ovat syntyneet "Jumalasta ja Jumalan hengestä", millä tarkoitetaan nimenomaan "uudestisyntymistä" uskon ja Jumalan sanan kautta. (Joh 1:12-13; 3:1-21; 1Joh 5:1.)

"Uudestisyntymistä" voidaan kutsua myös nimellä "uudeksi syntyminen", mikä on vaihtoehtoinen käännös Jeesuksen sanoista. (Joh 3:3-8.) Silloin korostuu uskovan Jumalan lapsen uusi hengellinen tila erotuksena "vanhasta ihmisestä", jollaisia olimme ennen uudestisyntymistä. Me olemme nyt uskon kautta "uusia luomuksia" kristuksessa, luodut totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen Jumalan mukaan. (2Kor 5:17; Efe 4:20-24.) Me olemme tulleet osalliksi jumalallisesta luonnosta Jumalan lahjan ja lupausten mukaan. (2Piet 1:1-4.) Kristukseen kastetut ovat pukeutuneet uuteen ihmiseen, joka uudistuu tietoon luojamme kuvan mukaan. Me olemme uskon kautta Jumalan lapsia ja olemme pukeneet päällemme kristuksen. (Kol 3:9-10; Gal 3:26-27.)

Uudestisyntymisessä Jumala sinetöi uskoon tulleet pyhällä hengellä kristuksessa. Pyhän hengen sinetti on meissä vakuutena ja etumaksuna tulevasta perinnöstä taivaissa kristuksen kanssaperillisinä. (Efe 1:13-14,18; 2Kor 1:21-22; 5:5; Room 8:17; Gal 4:7.) Tämä tarkoittaa sitä, että pyhä henki tulee asumaan kutsutun sydämeen uudestisyntymisen hetkellä. (Joh 14:14-27; Apt 2:1-4; 10:43-48.) Pyhä henki saadaan uskossa kuulemisen kautta. (Gal 3:2,14,26.)

Kaste vedessä Jeesuksen kristuksen nimeen

Uudestisyntyminen ei tapahdu vedessä kastamisen aikana. Jokainen Jeesukseen uskova ihminen on uudestisyntynyt, kun hänessä on kristuksen henki, ja kun Jumalan henki asuu hänessä, vaikka häntä ei olisi vielä kastettu vedessä Jeesuksen kristuksen nimeen. (Room 8:9.)

Apostolit eivät syntyneet uudesti ylhäältä vesikasteessa vaan ollessaan koolla huoneessa. He tulivat kastetuksi pyhässä hengessä vasta helluntaina, sillä Jeesus käski heidän odottaa hengessä kastetuksi tulemista juuri ennen taivaaseen astumistaan. "Hengessä kastetuksi tuleminen" on sama asia kuin "uudestisyntyminen", joten apostolit syntyivät uudesti ylhäältä helluntaina. (Apt 1:5; 2:1-4; 1Kor 12:12-13.)

Vain uudestisyntyneet Jumalan lapset on lupa kastaa uuden liiton aikana vedessä Jeesuksen kristuksen nimeen. (Apt 8:35-40; 10:43-48.) Me emme kasta uskovaisia sen takia, että he syntyisivät uudesti ylhäältä kasteen vedessä, vaan siksi, että Jeesus on käskenyt meidän tehdä opetuslapsia sanan saarnaamisen kautta, ja kastaa heitä hänen nimeensä. (Joh 4:1-2; Matt 28:19-20.) Ensin tehdään opetuslapsia sanan julistamisen kautta, ja sitten näitä sanan vastaanottaneita uudestisyntyneitä Jumalan lapsia kastetaan vedessä herran Jeesuksen kristuksen nimeen. (Apt 2:37-42; 8:5-12,35-40; 10:34-48; 18:5-8.)

Kaste suoritetaan aina "herran Jeesuksen kristuksen nimeen". Jeesus käski Matteuksen evankeliumista säilyneiden kopioitujen käsikirjoitusten mukaan kastaa opetuslapsia "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" (Matt 28:19.), mutta käytännössä kaste suoritettiin "Jeesuksen kristuksen nimeen" ja "herran Jeesuksen nimeen". (Apt 2:38; 8:16; 10:48; 19:5.) Apostolien teot kertovat meille sen, miten apostolit ja ensimmäiset opetuslapset sovelsivat Jeesuksen lähetyskäskyä käytännön kastetoiminnassa. Tästä syystä on varmaa, että kastetoimituksessa käytettiin Jumalan pojan erisnimeä "Jeesus", eli kaste suoritettiin "herran Jeesuksen nimeen". Kastesanoina ei tule käyttää kaavaa "Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Sen sijaan tulee lausua: "Minä kastan sinut herran Jeesuksen kristuksen nimeen".

On hyvin perusteltua sanoa, että katolinen kirkko on muuttanut Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn alkuperäisiä sanoja kolmiyhteisen jumalan opin tueksi. Kirkkoisä Eusebius lainasi kirkkohistoriassaan Matteusta monta kertaa muodossa "kastakaa heitä minun nimeeni". Tämä ei ole ristiriidassa muun Raamatun ilmoituksen kanssa ja on varmasti oikea versio Jeesuksen alkuperäisistä sanoista. Jeesus käski kastaa opetuslapia hänen nimeensä, ei Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, sillä sellaista nimihirviötä ja sammakkohenkien opettamaa kolmiyhteistä jumalaa eivät profeetat, Jeesus ja apostolit tunteneet muuten kuin profetiana. Oppi kolmiyhteisestä jumalasta on väkevä eksytys, jonka Jumala on lähettänyt nimeltään kristittyyn maailmaan. (Ilm 16:13-19; 2Tess 2)

Kaste tulee suorittaa upottamalla kastettava kokonaan veden alle. Kun Johannes kastoi, niin kastepaikassa oli paljon vettä. Vettä tarvittiin paljon, sillä Johannes kastoi opetuslapsia upottamalla eikä valelemalla. (Joh 3:23.) Kun Filippus kastoi etiopialaisen hoviherran (eunukin), niin he molemmat astuivat veteen, ja Filippus kastoi hoviherran vedessä upottamalla. (Apt 8:35-39.)

Kreikankielen sana "baptisma" (βάπτισμα) on suomeksi "kaste, upotus". Verbi "baptidzoo" (βαπτίζω) on vastaavasti "kastaa, upottaa". Tämäkin todistaa sen puolesta, että kaste tulee suorittaa upottamalla.

Alkuseurakunnassa ei kastettu uskovien lapsia, elleivät nämä itse uskoneet Jeesukseen kristukseen. (Apt 18:5-8.) Kaikki kasteen saaneet perhekuntalaiset olivat Jeesukseen uskovia Jumalan palvelijoita, mistä voimme päätellä, etteivät he olleet sylivauvoja. (Apt 10:24,43-48; 16:14-15,30-40; Apt 18:5-8; 1Kor 1:14-16; 16:15-18.) Vain uskovaiset miehet ja naiset mainitaan kastettujen joukossa, kun Samariassa tuli paljon ihmisiä uskoon. (Apt 8:12.) Jerusalemin herätyksen yhteydessä ei kerrota erikseen, minkä ikäisiä ihmisiä kastettujen joukossa oli. (Apt 2:38-42.) Koska kastetut olivat ottaneet ennen kastetta sanan vastaan ja palvelivat herraa kasteen jälkeen, niin heidän on täytynyt olla varttuneita uskovaisia, eikä sylivauvoja ole voinut olla kastettujen joukossa. (jj. 41-42.), Pyhän hengen lupaus sanan kuulijoille ja heidän lapsilleen tarkoitti sitä, että pyhä henki on luvattu uskovien lapsille samalla tavalla kuin heidän vanhemmilleen, jos he uskovat Jeesukseen ja tulevat mielenmuutokseen. (j. 39.) Tässä ei ole annettu lupaa kastaa sylivauvoja tai sellaisia varttuneita lapsia, jotka eivät itse usko herraan Jeesukseen.

Yksi vai kaksi kastetta?

Jeesus ja hänen opetuslapsensa kastoivat uskoviksi tekemiään opetuslapsia jo vanhan liiton aikana, ennen kuin herra sovitti synnit Golgatan ristillä uhrikuolemallaan ja nousi ylös kuolleista. (Joh 3:22,26; 4:1-2.) Näistä vanhan liiton aikana kastetuista uskovista ei ole erikseen kerrottu, kastettiinko heidän uudestaan Jeesuksen kuolleistanousemisen tai helluntaina tapahtuneen pyhän hengen vuodatuksen jälkeen. (Apt 2:1-4.) Uudessa testamentissa ei ole myöskään mainintaa siitä, mihin nimeen Jeesus tai hänen opetuslapsensa kasteen tuolloin suorittivat. Uskottavimmalta kuulostaa, että he olisivat kastaneet Jeesuksen toiminnan alusta asti uskovia opetuslapsia "herran Jeesuksen kristuksen nimeen".

Osa apostoleista oli "Johanneksen opetuslapsia" ennen kuin he lähtivät seuraamaan herraa Jeesusta. (Joh 1:35-51; Apt 1:15-26.) Heistäkään ei kerrota sitä, kastoiko Jeesus heidät uudestaan vai ei. Tiedämme vain sen, että apostolit saivat kasteen hengessä helluntaina, eli he syntyivät uudesti ylhäältä uuden liiton Jumalan lapsiksi helluntaina ollessaan jossakin huoneessa Jerusalemissa. (Apt 1:5; 2:1-4.) He eivät syntyneet uudesti ylhäältä vedessä kastamisen hetkellä, eikä heitä Luukkaan kertomuksesta päätellen kastettu uudestaan vedessä ennen pyhän hengen saamista tai heti sen jälkeen. Uudessa testamentissa ei ole tosin mainittu lainkaan sitä, että apostolit olisi kastettu vedessä, mutta tuskinpa he tekevät tässä kohdassa poikkeusta. Koska kaikki muutkin uskovaiset kastettiin vedessä, niin on oletettavaa, että myös apostolit olisi vedessä kastettu.

Johannes kastoi vedessä mielenmuutokseen tulleita uskovia jo ennen kuin herra Jeesus aloitti julkisen toimintansa. (Matt 3:1-12.) Johannes ennusti, että hänen jälkeensa tulee messias (Kristus), joka "kastaa opetuslapsia pyhässä hengessä". (Matt 3:11; Joh 1:6-8,15-34.) Apostolit saivat kasteen pyhässä hengessä helluntaina, eikä se tapahtunut vesikasteessa. (Apt 1:5; 2:1-4.) Myös Kornelius seurueineen sai kasteen pyhässä hengessä eri tilanteessa kuin vesikasteessa: heidät kastettiin hengessä kristuksen ruumiiseen Pietarin saarnan aikana. Tämän jälkeen heidät kastettiin vedessä Jeesuksen kristuksen nimeen, kun mikään ei enää estänyt kastamasta heitä vedessä. (Apt 10:24,43-48; 1Kor 12:12-13.)

Jeesuksen kristuksen ja apostolien julkisen toiminnan aikana juutalaisten keskuudessa oli paljon Johannes kastajan kastamia "Johanneksen opetuslapsia". Kun Paavali jätti Akylaan ja Priskillan Efesoon vuonna 53 jaa., niin sinne tuli nuori juutalainen mies, Apollos, joka oli puhetaitoinen mies ja väkevä kirjoitusten tuntija. (Apt 18:18-24.) Hänelle oli opetettu herran tie, ja hän puhui innokkaana hengessään, ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi vain Johanneksen kasteen. (Apt 18:24-28.) Hän oli siis jo valmiiksi Jeesukseen uskovainen mies, mutta häntä ei ollut vielä kastettu Herran Jeesuksen nimeen. Kun Akylas ja Priskilla opettivat hänelle tarkemmin herran tien, niin hänet kastettiin herran Jeesuksen kristuksen nimeen. Tätä ei ole suoraan sanottu Luukkaan kertomuksessa, mutta asian voi päätellä kirjoitusten perusteella näin.

Efesossa oli myös toinen ryhmä Jeesukseen uskovia opetuslapsia, jotka eivät tunteneet Apollosta, Akylasta ja Priskillaa entuudestaan. Paavali saapui Efesoon toisen kerran vuotta myöhemmin (54 jaa.) ja tapasi nämä opetuslapset siellä. (Apt 19:1-9.) He eivät tienneet mitään pyhällä hengellä täyttymisen lahjasta, joka oli luvattu kaikille uuden liiton uskovaisille. (Apt 2:14-21.) Pyhällä hengellä täyttyminen ei ollut uusi asia, sillä uskovaiset olivat täyttyneet hengellä jo vanhan liiton aikana. (Luuk 1:43,67; 1Sam 16:13; 10:6-13; Tuom 6:34.) "Pyhä henki" ei myöskään ollut tuntematon vanhan liiton uskoville, sillä Vanhassa testamentissa on kerrottu pyhästä hengestä jo luomiskertomuksen alusta lähtien. (1Moos 1:2; Psa 51:13.) Kun vielä muistamme, että Johannes kastaja oli ennustanut Messiaan kastavan opetuslapsia pyhässä hengessä (Matt 3:11), niin Efeson opetuslapset tiesivät varmasti, että pyhä henki on olemassa, mutta he eivät tienneet lupauksesta, jonka mukaan kaikki uuden liiton uskovaiset täytetään pyhällä hengellä.

Efeson opetuslapset olivat kastetut "Johanneksen kasteella". (Apt 19:3.) Hekään eivät tienneet kasteesta "Jeesuksen kristuksen nimeen" ennen kuin Paavali opetti heille tarkemmin Herran tietä. Tämän jälkeen heidät kastettiin "Herran Jeesuksen nimeen". Sitten Paavali pani kätensä heidän päälleen, ja pyhä henki tuli heidän päälleen, niin että he puhuivat kielillä ja ennustivat. (Apt 19:5-6.) Tässä on tärkeää huomata se, että pyhä henki tuli opetuslasten "päälle": hän ei tullut opetuslasten sydämiin! Tämän vuoksi ei voida perustella riittävän hyvin sitä, että opetuslapset olisivat "syntyneet uudesti ylhäältä" vasta silloin, kun Paavali pani kätensä heidän päälleen. Raamatun kokonaisilmoituksen perusteella he olivat uudestisyntyneitä jo ennen kuin Paavali tuli heidän tykönsä, sillä "he olivat tulleet uskoon" ja olivat "opetuslapsia".

Samariassa oli ollut vastaava tilanne vajaat kaksikymmentä vuotta aikaisemmin kuin nyt oli Efesossa. Filippus julisti siellä evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen kristuksen nimestä, niin että monet tulivat uskoon ja heidät kastettiin Jeesuksen kristuksen nimeen, sekä miehet että naiset. (Apt 8:5-12.) Pyhä kenki ei ollut tullut vielä kenenkään heidän päälleen (Apt 8:16, sanatarkka suomennos: "hän ei ollut vielä kenenkään heidän päälleen langenneena, vaan he olivat kastetut ainoastaan Herran Jeesuksen nimeen".), joten apostoleista Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen ja "rukoilivat, että he saisivat pyhän kengen." (Apt 8:15.) "Pyhän hengen saamisen" täytyy tässä kohdassa tarkoittaa "pyhällä hengellä täyttymistä", mikä on eri asia kuin "uudestisyntyminen" eli "pyhän hengen sinetin saaminen". (Efe 1:13-14; Tiit 3:5.)

Uskovaiset voivat täyttyä pyhällä hengellä monta kertaa, mutta Hengessä kastetuksi voidaan tulla vain yhden kerran. Hengellä täyttyminen ole pelkästään uuden liiton uskovien kokemus, vaan jo vanhan liiton uskovaiset täyttyivät pyhällä hengellä toistuvasti. (Apt 2:1-4; 4:31; 9:17; 13:52; Efe 5:18; Luuk 1:43,67; 1Sam 16:13; 10:6-13; Tuom 6:34.) Koska apostolit ja Kornelius seurueineen täyttyivät pyhällä hengellä samalla hetkellä, kun he syntyivät uudesti ylhäältä, on se aiheuttanut ongelmia Raamatun oikean tulkinnan löytämiseksi. (Apt 1:5; 2:1-4; 10:43-48.) Samariassa ja Efesossa tultiin ensiin uskoon ja saatiin sen merkiksi pyhän hengen sinetti sydämiin; Pyhä henki ei tullut vielä opetuslasten päälle, mutta jäi asumaan heidän sydämiinsä uudestisyntymisen merkkinä. (Efe 1:13-14; Joh 14:16.) Kun pyhä henki tuli myöhemmin opetuslasten päälle apostolien pannessa kätensä heidän päälleen ja rukoiltua heidän puolestaan, niin opetuslapset täyttyivät vasta silloin pyhällä hengellä, puhuivat kielillä ja ennustivat. Samarian ja Efeson opetuslasten kohdalla ei siis ollut kyse "uudestisyntymisestä" ja "hengen sinetin saamisesta", kun he "ottivat vastaan pyhän hengen lahjan". (Apt 8:12-20; 19:1-7.) He "täyttyivät silloin pyhällä hengellä", mutta olivat "uudestisyntyneet" jo aiemmin uskoon tulon seurauksena ennen vesikastetta.

"Uudestisyntyneenä" voidaan pitää jokaista Jeesukseen uskovaa opetuslasta, joka on saanut pyhän hengen sinetin sydämeensä, ja jonka sydämessä kristus asuu uskon kautta: hänessä asuu Jumalan henki (= pyhä henki), ja hänessä on kristuksen henki, ja hän on osallinen pyhästä hengestä. (Efe 1:13-14; 3:14-17; Joh 14:16; Room 8:9; 2Kor 13:5,13.) Uudestisyntynyt kristitty on tullut "kastetuksi pyhässä hengessä kristuksen ruumiiseen" – se on "seurakuntaan". (1Kor 12:12-13; Efe 1:22-23.) Edellä kerrotun Raamatun opetuksen perusteella apostolit eivät tulleet kastetuiksi kyhässä hengessä vesikasteessa. Uudessa testamentissa ei ole yhtään yksilöityä tapausta, jossa joku olisi tullut kastetuksi kyhässä hengessä vesikasteen toimitushetkellä. Siellä on kuitenkin todistusta siitä, että pyhässä hengessä kastetuksi voidaan tulla muulloin kuin vedessä kastamisen aikana. Näin ollen on jokseenkin selvää, että "hengessä kastaminen" ja "vedessä kastaminen" ovat kaksi eri "kastetta". Molemmista "kasteista" käytetään samoja kreikankielisiä sanoja "baptidzoo" (kastaa, upottaa) ja "baptisma" (kaste, upotus). Nyt on vain kyettävä erottamaan se, kummasta kasteesta missäkin Raamatun kohdassa puhutaan.

Kaikki kohdat, joissa puhutaan kastamisesta jonkun "nimeen", kertovat "vesikasteesta". (Matt 28:19.), Apt 2:38; 8:16; 10:48; 19:5; 1Kor 1:14-16.) Kaikki kohdat, joissa on erikseen mainittu pyhä henki kasteen yhteydessä, kertovat "kasteesta pyhässä hengessä". (Matt 3:11; Apt 1:5; 1Kor 12:12-13.) Loput kohdat ovat muodossa "kastetut kristukseen" (Gal 3:27.), "kastetut kristukseen Jeesukseen" (ja hänen kuolemaansa) (Room 6:3.), tai sitten puhutaan pelkästään "kasteesta" tai "kastamisesta" ilman välitöntä tarkempaa määritettä. (Mar 16:16; 1Piet 3:21.) Nämä kohdat on lukija perinteisesti ymmärtänyt puhuvan "vesikasteesta" tai "hengessä kastamisesta" sen mukaan, miten hän ymmärtää vesikasteen merkityksen ja vaikutuksen uskoville. Jos joku uskoo uudestisyntymisen tapahtuvan vesikasteessa, niin hän sijoittaa kaikkiin kohtiin vesikasteen, ja uskoo sen olevan sama asia kuin "kaste hengessä". Edellä on kuitenkin osoitettu, että nämä kaksi "kastetta" ovat kaksi eri "kastetta", ja ovat tapahtuneet Uuden testamentin kertomuksissa uskoville eri aikaan.

Jos nyt mietitään sitä, "mikä kaste pelastaa?", niin vain "kaste hengessä" pelastaa, koska siinä saadaan pyhä henki sydämeen asumaan, ja tullaan "kastetuksi kristukseen". Näin ollen on luontevaa uskoa, että ne kohdat, joissa on puhuttu "kasteesta Kristukseen" (Gal 3:27.) ja "kasteesta kristukseen Jeesukseen" (ja hänen kuolemaansa) (Room 6:3.), kertovat meille "kasteesta pyhässä hengessä", joka saa aikaan "uudestisyntymisen". (1Kor 12:12-13; Tiit 3:5.) Kolossalaiskirjeen pelkkä "kaste" (baptisma) kertoo myös "uudestisyntymisestä" eli "hengessä kastamisesta", sillä siinä on kerrottu edellä, mitä tämä kaste on: se on "lihan ruumiin poisriisuminen ja kristuksen ympärileikkaus", joka on sama kuin "sydämen ympärileikkaus hengessä" ja "uudestisyntymisen pesu ja pyhän hengen uudistus". (Kol 1:11-12; Room 2:28-29; Tiit 3:5.)

Paavalin opettama "yksi kaste" (Efe 4:5.) tarkoittaa edellä opetetun perusteella "kastetta hengessä yhdeksi ruumiiksi" eli "uudestisyntymistä", (1Kor 12:13; 1Piet 1:23.), joka on uuden liiton aikakaudella uusi asia, eikä sitä tapahtunut vielä vanhan liiton aikana. Vanhan liiton uskovaiset eivät olleet "uudestisyntyneitä", vaikka vaelsivatkin uskon kautta Jumalan tahdossa, ja tekivät monta voimallista tekoa pyhän hengen vaikutuksesta. (Hebr 11.) Vaikka Paavali olisi tarkoittanut "yhdellä kasteella" vesikastetta, niin "uudestisyntymistä" ei voida sijoittaa Raamatun opetusten mukaan vedessä kastamisen hetkeen. Sellaisesta ei ole yhtään todistettavaa tapausta Uudessa testamentissa. Lisäksi uskovien omat kokemukset kautta vuosisatojen puhuvat uudestisyntymisen puolesta ennen vedessä kastamista. Tiedämme saaneemme Pyhän Hengen ennen vesikastetta siitä rauhasta, joka on laskeutunut sydämiimme syntien anteeksisaamisen ja uskosta vanhurskaaksi tulemisen johdosta. Tämän puolesta puhuvat myös Raamatun pyhät kirjoitukset.

Uudestisyntymisen voi "nähdä" ja "aistia" pyhästä hengestä, jonka jokainen Jeesukseen uskova on saanut sydämeensä asumaan, ja Jumalan tottelemisesta pyhien kirjoitusten eli Raamatun ohjeiden mukaan, ja siitä, että pyhän hengen saanut uskovainen todistaa elämällään ja sanoillaan kristuksesta Jeesuksesta. (2Kor 4:16-18; Fil 1:27-30; Joh 3:36; Apt 5:29-32; Joh 14:21-24; 15:26-27; 1Piet 3:1-6; Ilm 12:17; 19:10.) Meillähän on yhteyden perustana "hengen yhteys rauhan yhdyssiteellä" muiden uskovien ja kutsuttujen Jumalan lasten kanssa. (Efe 4:1-3.) Uskovainen tuntee kristuksen asuvan sydämessään, sillä hänellä on syntien anteeksisaamisen ja pyhän hengen osallisuuden kautta Jumalan rauha sydämessään. (Joh 14:14-27; Room 5:1-2; Fil 4:7; Kol 3:15; Room 14:17; Efe 1:2,13-14.)

Kristuksen asumista sydämessä ei koetella siten, että tarkistetaan, onko kastetodistus tallella, tai soitetaan kasteen suorittaneelle henkilölle, ja kysytään, "tuliko kaste nyt varmasti oikein suoritettua", niin että uskovainen voi luottaa pyhän hengen asuvan hänessä. (2Kor 13:5,13.) Uskossaan vinoutuneet ja harhaan joutuneet voivat perustaa taivastoivonsa johonkin uskonnolliseen rituaaliin, joka koituu heille tällä tavalla synniksi ja Jumalasta erottavaksi asiaksi, koska he luottavat tähän rituaaliin sen sijaan, että luottaisivat Jumalaan ja uskoisivat sovituksen sanan pelastuksensa perustaksi. Monelta vedessä kastetulta puuttuu Jumalan rauha ja he elävät vielä synneissään, mutta hengessä kristukseen kastetut Jumalan lapset vaeltavat hengen mielen mukaan, ja kristus on saanut heissä muodon. (Apt 8:5-24 noita Simon; Gal 4:19; 5:13-26; 2Kor 3:17-18; Room 8:3-16.)

Jotkut ovat alkaneet opettaa oppia, jonka mukaan uudestisyntyminen on prosessi, joka voi kestää hyvinkin kauan, ja päättyy vedessä kastamiseen. Heidän mukaansa vedessä kastamista ei voida erottaa hengessä kastamisesta, vaikka hengen saamisen ja vedessä kastamisen välillä olisi pitkäkin aika. He uskovat, että Kornelius syntyi uudesti ylhäältä seurueineen vasta vedessä kastamisen hetkellä sen jälkeen, kun he olivat ensin saaneet pyhän hengen. (Apt 10:43-48.) Tämän tulkinnan mukaan yksikään uskovainen ei ole uudestisyntynyt ennen kuin hänet on kastettu vedessä. Jos joku kastetaan vedessä, mutta hän on vilpillinen, niin hän ei synnykään uudesti vedessä kastamisen hetkellä, mutta voi syntyä uudesti myöhemmin, kun kääntyy koko sydämestään Jumalan tykö ja uskoo herraan Jeesukseen. Silloin on tietysti ongelmallista opin kannalta se, pitääkö hänet kastaa uudestaan vedessä, jotta hän syntyisi varmasti uudesti, vai riittääkö aiempi vilpillisessä mielessä saatu kaste uudestisyntymiseen?

Monet uskovien lapset ovat ottaneet kasteen painostuksen, muodin tai hyödyn vuoksi, vaikka eivät ole olleet valmiit antautumaan herralle, eivätkä ole uskoneet koko sydämestään evankeliumin sanaa. Heidän kohdallaan jouduttaisiin miettimään uudestisyntymisen ja kasteen välistä suhdetta ja ajankohtaa, jos uskottaisiin edellä esitettyyn virhetulkintaan Raamatusta. Kun erotetaan vesikaste ja hengessä kastetuksi tuleminen toisistaan Raamatun opettamalla tavalla, niin tällaisia pohdintoja ei tarvitse tehdä. Silti seurakunnassa tulisi päättää siitä, miten menetellään niiden suhteen, jotka ovat ottaneet kasteen ennen uudestisyntymistään vääristä motiiveista. Tuleeko heidät kastaa uudestaan, jolloin vain jälkimmäinen kaste olisi pätevä uskovien kaste, vai pidetäänkö jumalattomana saatua kastetta riittävänä?

Mikä merkitys kasteella on kristitylle?

Kasteen merkitys on olla näkyvänä merkkinä seurakunnalle ja maailmalle siitä, että joku on lähtenyt seuraamaan Jeesusta ja lupaa olla hänen omansa loppuun asti. Kasteen ottaminen on Jumalan tottelemista ja hengen pyhitystä samalla tavalla kuin ehtoolliselle osallistuminen ja kaikki Jumalan vaikuttamat hyvät uskon teot. (Fil 2:12-14; Hebr 13:20-21; 2Tess 1:11-12.)

Me emme osallistu ehtoolliselle sen vuoksi, että saisimme pelastuksen nauttimalla ehtoollista, vaan me syömme ja juomme siitä syystä, että olemme jo nyt pelastuneita eli uudestisyntyneitä Jumalan lapsia, ja ehtoollinen on Jeesuksen käsky uskoville. (1Kor 11:23-26.) Samasta syystä me otimme kasteen herran Jeesuksen nimeen, että se on Jeesuksen käsky, mutta me emme luule, että pelastuimme sen vuoksi, että annoimme kastaa itsemme. (Matt 28:19.) Me olimme pelastuneet jo ennen kastetta, ja kaste oli vain osoitusta siitä, että olemme kuuliaisia Jumalan sanan käskyille. (Tiit 3:5.)

Jaakob kirjoitti, että "usko ilman tekoja on kuollut" ja että "ihminen ei tule vanhurskaaksi vain uskon kautta, vaan myös teoista". (Jaak 2:10-26.) Hän tarkoitti tällä opetuksella sitä, ettei Jumalan vaikuttama usko voi olla näkymättä hyvinä tekoina ja pyhänä uskon vaelluksena. Kaikki apostolit ja Herra Jeesus opettivat tätä samaa opetusta: usko vaikuttaa yhdessä tekojen kanssa ja näkyy hyvänä hengen hedelmänä. (Matt 3:3-12; 7:12-29; 12:33-37; Gal 5:6-26; 2Piet 2; Jda 1; jne.) Kasteen ottaminen ei ole kuitenkaan yksi pyhittävä teko ylitse muiden, niin että sitä ilman jääminen aiheuttaisi pelastuksen menettämisen.

Jos joku on tahallaan tottelematon Jumalan käskyä vastaan, niin se voi tietysti johtaa senkaltaiseen paatumukseen, että hän menettää pelastuksen, mutta jos joku ei ymmärrä väärää kasteopetusta saatuaan sitä, ettei häntä ole kastettu, vaan hän pitää vauvana tapahtunutta vedellä vihmomista Paavalin mainitsemana "yhtenä kasteena" (Efe 4:5.), jota ei saa uusia, niin hän pelastuu uskon ja mielenmuutoksen kautta, jos hänessä on kristuksen henki, eli jos Jumalan henki asuu hänessä. (Room 8:9.) Näemme tästä, että pelastumisen kannalta on merkitystä vain sillä, olemmeko tulleet Hengessä kastetuiksi kristuksen ruumiiseen vai emme, ja vesikaste on toissijainen pelastuksesta opettaessamme.

Kaste on kuin kihlojen ostamista, mutta se ei ole vielä verrattavissa häihin ja naimisiin menemiseen. Meidät on kihlattu yhdelle ainoalle, kristukselle Jeesukselle, mutta karitsan häät ovat vielä edessä päin kristuksen tulemuksessa. (2Kor 11:2; Ilm 19:7-8.) Tällä tavalla opetettuna kasteella on se merkitys, jonka Jumala on sille sanassaan antanut, emmekä anna sille merkityksiä, joita Jumala ei sille anna pelastuksen tietä opettaessaan. Kaste kuuluu kristitylle ja liittyy pelastukseen siten, että vain pelastunut eli uudestisyntynyt uskovainen on oikeutettu saamaan kasteen vedessä, mutta hän ei siirry vedessä kastettuna ollessaan "kuolemasta elämään", koska tämä on tapahtunut hänelle jo aikaisemmin. (Tiit 3:5; 1Joh 3:13-14; Joh 5:24; Efe 5:14; 2:1-10.)

Yksi Jumala ja kaikkien isä, Efe 4:6

"Yksi Jumala ja kaikkien isä" on "Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä", ja hän on myös kaikkien Jumalan lasten isä. (Efe 1:3,17; 1Piet 1:3; Joh 20:17.) Isä on profeettojen, Jeesuksen ja apostolien mukaan yksin ainoa totinen Jumala ja valtias: Jumala ei siis ole kolmiyhteinen niin kuin on perinteisesti katolisen kirkon opin mukaan luultu. (Joh 17:3; Room 16:25-27; 1Kor 8:4-6; Efe 4:6; 1Piet 5:10-11; Jda 1:24-25; Ilm 4:8-11; Mar 12:29; 5Moos 6:4; 4:35-39; 2Moos 20:1-11). Meidän tulee kohdistaa rukouksemme isälle Jeesuksen kristuksen nimessä. (Matt 6:9; Joh 4:23; 16:23-24; Room 15:6.) Olen kirjoittanut tästä enemmän ja tarkemmin blogissani.

Tässä on joitakin kohtia, joissa puhutaan isästä Jumalasta uuden liiton kirjoituksissa.

Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen kristuksen.

1.Johanneksen kirje:
5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen totisen; ja me olemme siinä totisessa, hänen pojassansa, Jeesuksessa kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. (Johannes tarkoittaa totisella Jumalalla vain isää, ei poikaa; vrt. Joh 17:3 ja evankeliumin tarkoitus Joh 20:31.)

1.Korinttolaiskirje:
8:4 Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.
8:5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
8:6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi herra, Jeesus kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

1.Korinttolaiskirje:
15:28 Ja kun kaikki on alistettu pojan valtaan, silloin itse poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

Efesolaiskirje:
3:14 Sentähden minä notkistan polveni isän edessä,
3:15 josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä,
3:16 että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen henkensä kautta
3:17 ja kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,

1.Timoteuksen kirje:
6:13 Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
6:14 että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän herramme Jeesuksen kristuksen ilmestymiseen saakka,
6:15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain herra,
6:16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.

Juudaan kirje:
1:24 Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
1:25 hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme herramme Jeesuksen kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.

Ilmestyskirja:
4:11 Sinä, meidän herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut.

Tässä oli vain muutama valittu Raamatun kohta, joissa puhutaan isästä Jumalasta. Mitään muuta Raamatun kohtaa ei saa jättää huomiotta, kun muodostamme käsitystämme Jumalasta. Koska Jumalasta on erittäin vaikea antaa lyhyt ja oikeaoppinen kuvaus Raamatun kirjoitusten perusteella, on hänen opillinen määrittämisensä jätetty tässä esityksessä vähemmälle huomiolle. Jumalan olemuksen opillista ymmärtämistä tärkeämpää on elää hyvissä väleissä hänen kanssaan ja tuntea hänet sellaisena isänä kuin hän omilleen on: rakastavana, armahtavana ja huolehtivana isänä.

Armo kristuksen lahjan mukaan, Efe 4:7

Meille kaikille on annettu armo kristuksen lahjan mitan mukaan. (Efe 4:7.) Armon saaminen merkitsee ansiotonta pelastumista syntien anteeksisaamisen ja pyhän hengen osallisuuden kautta. (Room 11:6; Efe 2:1-10; 2Kor 13:13.) Armo ei ole kuitenkaan vain syntien anteeksisaamista vaan se on myös pyhitystä vaikuttavaa armoa sen mukaan kuin Raamatussa on tästä asiasta meille opetettu. (1Kor 15:10; Room 12:3.) Jumalan armo oli myös Jeesuksen kanssa tämän ihmisenä ollessa ja kasvatti häntä, niin ettei Jeesus tehnyt koskaan syntiä. (Luuk 2:40,52.) Jumalan armo kasvattaa myös meitä, että emme eläisi enää lihan himojen mukaan jumalattomasti, vaan eläisimme siveästi, vanhurskaasti ja jumalisesti odottaessamme Jeesusta takaisin. (Tiit 2:11-14.)

Seurakunnan rakentuminen pyhässä hengessä

Efesolaiskirje:
4:11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
4:12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, kristuksen ruumiin rakentamiseen,
4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
4:14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
4:15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, kristus,
4:16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

Seurakunnan rauhan säilymisen ja hengessä Jumalan asumukseksi rakentumisen kannalta olisi erityisen tärkeää, että olisimme yksimieliset ja sopuisat, emmekä riitelisi keskenämme erilaisista opin kohdista. (1Kor 1:10; Efe 2:10-22.) Erimielisyyksistä on mahdollista keskustella ja väitellä taidollisesti ilman riitoja. Keskustelujen tuloksena voimme päästä yhteyteen uskossa ja Jumalan pojan tuntemisessa Raamatun opettamalla tavalla, Jumalan tahdon mukaan. Yhteyden säilymisen vuoksi olisi hyvä olla yksimielisiä edellä opetetuista kristinuskon opin pääkohdista ja kristuksen opin alkeista. Tähän päämäärään pääsemisen vuoksi Jumala on antanut uskovaisille erilaisia armoituksia ja palvelustehtäviä, joiden kautta rakentuminen pyhässä hengessä voi tapahtua.

Armossa ja uskossa kasvamisessa tärkeintä on kasvaa kiinni Kristukseen ja juurtua yhä syvemmälle häneen. (Efe 4:15; Kol 2:6-7.) Me olemme uskovaisina matkalla kohti taivasta samalla tiellä, mutta eri kohdassa. (Fil 3:15-17.) Joukossamme on uskossa lapsia, nuorukaisia ja isiä. (1Joh 2:12-14.) Jumala tahtoo kasvattaa jokaista uskovaista kohti Kristuksen täysi-ikäisyyttä, niin että emme olisi enää erilaisten opin tuulten ja ihmisten arpapelien eksytettävissä. (Efe 4:13-14.) Tähän pyrkiessämme me tarvitsemme selvää ja totuudenmukaista Jumalan sanan opetusta. Toivottavasti tämä opetuskokoelma saa omalta osaltaan auttaa meitä yhteisen jalon tavoitteen ja päämäärän saavuttamisessa.

Petteri Haipola

Sivun alkuun