Jumalan tuomioiden perusteet

Kirjoittanut Petteri Haipola 12. syyskuuta 2008  •  muokattu 18. tammikuuta 2009.

Tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä

Paavali kirjoitti roomalaiskirjeessä näin:

Roomalaiskirje:
11:25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
11:27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
11:28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
11:30 Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
11:31 samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
11:33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
11:34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
11:35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
11:36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

Paavalin tätä kirjoitusta niin kuin muitakin hänen vaikeatajuisia kirjoituksiaan on väännetty vinoon väärän opetuksen tueksi. Joku näkee tuossa opin, jonka mukaan kaikki ihmiset pelastuvat, mikä on jyrkästi Raamatun ilmoitusta vastaan. Jumala haluaa toki pelastaa kaikki ihmiset, mutta kaikki eivät pelastu, koska valitsevat synnin ja torjuvat Jeesuksen pois luotansa. (1Tim 2:4; Matt 25:41,46.) Paavalin toteamus Jumalasta, "että hän kaikkia armahtaisi" (j.32), tarkoittaa sitä, että Jumala armahtaa sekä pakanoita että israelilaisia, jotka kääntyvät Jumalan tykö ja uskovat Jeesukseen. Jos joku ei käänny eikä usko vaan jää paatumuksen tilaan, niin hänet tuomitaan iankaikkiseen tuhoon. (Room 11:7; Mar 16:16.)

Toinen lukee Paavalia siten, ettei Jumalan tuomioista voida ymmärtää mitään ja tuomitsee sitten sellaiset uskovat, jotka jotakin niistä väittävät ymmärtävänsä. Paavali ei kerro, ettei Jumalan tuomioista voida mitään ymmärtää: niistä voidaan ymmärtää se, mitä on Raamattuun kirjoitettu ja mitä Henki on seurakunnalle paljastanut.

Mitä Paavali sitten tarkoittaa sillä, kun sanoo, että "tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä?" Apostoli viittaa tällä huudahduksella Israelin kansan valintaan, kansaa osittain kohdanneeseen paatumukseen ja uudelleen armoihin ottamiseen lopun aikana (lue luvut 9–11 kokonaan). Paavali ihmettelee siis sitä, miten Jumala toimii suhteessa Israelin kansaan ja pakanoihin toimittaessaan pelastuksen maan päällä osin johdatuksen ja osin sallimuksen kautta.

Paavali kertoo edellä siitä, miten Israelia on osaksi kohdannut paatumus ja se kansa on luopunut Herrasta, kun torjui Jeesuksen Messiaanaan. Jumala on kuitenkin uskollinen edeltävalittua kansaansa kohtaan ja pitää sille antamansa lupaukset. Jumala on pelastava kansan jäännöksen ja antava sille iankaikkisen elämän. Tällä välin myös pakanat ovat päässeet osallisiksi Jumalan lupauksista ja uudesta liitosta, mitä ei olisi tapahtunut, ellei Israel olisi kansakuntana torjunut Messiastaan. Kaikki tämä on ihmeellistä ja tutkimatonta Jumalan tuomitsemista ja käsittämättömiä teitä kansojen johdatuksessa Jumalan tuntemiseen.

Se, että pakanat ovat tulleet Israelin pyhän osan kanssa osallisiksi Jumalan liitosta ja ikuisesta elämästä, ei tee tyhjäksi sitä, että myös Israel on kansakuntana kääntyvä lopun aikana takaisin Herramme tykö ja saava armahduksen. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikki israelilaiset olisivat pelastuneet kaikkina aikoina. Päinvastoin! Suuri osa kansasta on ollut niskureita ja tuomittu iankaikkiseen tuhoon jumalattomien pakanoiden kanssa. (esim. 1Kor 10:1-12; Jda 1) Juudas Iskariot on tästä varmin esimerkki, mutta samoin kuin hän, samoin myös muut Israelin kansan jumalattomat ja uskottomat ovat joutuneet iankaikkiseen tuhoon. (Joh 17:12; vrt. Hebr 10:25-39.)

Jumalan tuomioiden perusteet

Raamatussa on ilmoitettu muutama peruste, joiden mukaan Jumala tuomitsee ihmisiä viimeisellä tuomiolla ja sitä ennen maan päällä. Ne ovat:

  1. Teot ja sanat (Matt 12:33-37; Joh 5:28-30; 2Kor 5:10; Ilm 22:12; Room 2:11-16.)
  2. Usko ja epäusko (Mar 16:16; Joh 3:16,36.)
  3. Sydämen oikea tai väärä asenne (Mar 7:17-23; Luuk 1:17; Apt 8:20-24; 1Kor 2:16; Room 2:11-16.)

Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala on oikeamielinen ja oikeudenmukainen tuomitessaan meitä kuoleman jälkeen ja sitä ennen. (Joh 5:30; Ilm 16:7; 19:2; Psa 96:13.) Oikeamielinen ja oikeudenmukainen eivät ole täysin samaa tarkoittavia sanoja.

Oikeudenmukainen tuomioissa tarkoittaa sitä, että joku tuomitsee todistusaineiston perusteella toisen syylliseksi tai syyttömäksi esitettyihin syytöksiin. Jumalan edessä ovat "kaikki ihmiset" syyllisiä (ei koske sikiöitä ja vauvoja), koska "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla." (Room 3:19,23.)

Jos Jumala tuomitsisi oikeudenmukaisesti maailman, niin koko maailma joutuisi iankaikkiseen tuhoon. Jumalan rakkaus voittaa kuitenkin oikeudenmukaisuuden ja todistaa Jumalan olevan oikeamielinen tuomioissaan.

Koska Jumala rakastaa meitä niin paljon, antaa hän meille synnit anteeksi ja ottaa meidät tykönsä taivaan kirkkauteen. Sen suurempaa rakkautta ei olekaan, että joku kuolee syntisten edestä, mutta Jeesus teki juuri niin, että meillä olisi rauha Jumalan kanssa, ja että me saisimme iankaikkisen elämän. (Room 5:6-11; Jes 53.)

Oikeamielisen tuomion periaatteisiin kuuluu myös se, ettei syntinsä anteeksisaaneella ole oikeutta jatkaa synnissä elämistä ja vaatia itselleen loputonta anteeksiantoa. Jumala on pitkämielinen ja kärsivällinen meitä kohtaan, niin että antaa paljon syntejä anteeksi, mutta jossakin se raja kulkee myös Jumalan kärsivällisyydessä. Iisebelin hengessä vaeltavilla ja hänen tekoihinsa osallisilla oli vain määräaika tehdä parannus eli muuttaa mielensä. Jos Iisebelin ja nikolaiittain syntejä ei hylätä, niin Jumala kostaa pahoille ja rankaisee heitä kovin ankarasti. (Ilm 2:12-23; vrt. Room 11:22.)

Jumala ei ole luvannut antaa loputtomasti anteeksi syntejä, jos joku jatkaa tahallisesti ja tietoisesti synnin harjoittamista uskoontulon jälkeen. Päinvastoin! Jumala uhkaa ottaa armon pois ja tuomita syntiä tekevän uskovaisen iankaikkiseen tuhoon! (Her 3:12-15; 6:4-6; 10:25-31; Joh 15:1-6; Room 11:11-23; Ilm 2:5.)

Jos joku uskovainen jatkaa synnissä elämistä, niin se on armon Hengen pilkkaamista, liiton veren epäpyhänä pitämistä ja Jumalan Pojan jalkoihin tallaamista: Kristuksen Jeesuksen uudelleen ristiinnaulitsemista ja julkihäpäisemistä. (Hebr 6:4-6; 10:25-31; Room 2:17-29.) Synteihin takaisin palanneen hyväksi ei lueta enää Kristuksen Jeesuksen tuomaa syntien sovitusta: jäljellä on vain hirmuinen tuomion odotus, sillä Jumala kuluttaa vastustajansa ja kostaa vihollisilleen.

Jumalan tuomio on oikeamielinen. Ei ole niin kuin eräät pilkaten sanovat: että uskovaiset saavat tehdä mielin määrin syntiä ja Jumala antaa sen kaiken anteeksi. Jumala vaatii uskovilta itse asiassa paljon enemmän kuuliaisuutta kuin jumalattomilta, niin ettei uskovaisten pitäisi langeta samanlaisiin synteihin heidän kanssaan. Jos lankeavat, niin ei ole mitään takuita siitä, että Jeesus antaa kaiken anteeksi.

Anteeksiantamus on kuitenkin kiinni langenneen sydämen asenteesta eikä rikoksen suuruudesta. Katuva ja mielenmuutokseen palaava sydän saa armon Herralta, vaikka olisi pahoin häntä vastaan rikkonut, kunhan ei vain jatka synnissä elämistä. On eri asia elää synnissä ja olla synnin palvelija kuin langeta yksittäisiin synteihin ja palvella vanhurskautta.

Tuomio tekojen ja sanojen perusteella

Jumala tuomitsee meitä vain sellaisista teoista ja sanoista, mihin olemme voineet itse vaikuttaa. Vastuu tulee vasta ymmärryksen ja moraalisten valintojen jälkeen: sikiöt, vauvat ja ihan pienet lapset eivät ole vielä vastuussa siitä, millaisia ovat sielunelämältään ja arvomaailmaltaan ja mitä tekevät. Kun he valitsevat hyvän ja pahan välillä, niin he ovat sen jälkeen vastuussa Jumalalle. Tuomion alle joutumisen päättää ja näkee yksin Jumala: emme voi sanoa, että jonkin tietyn ikäiset lapset olisivat automaattisesti tuomiosta vapaat tai tuomitut. Jumala tuomitsee itse kunkin ihmisen yksilönä oikein.

Jos joku juo itsensä humalaan tai käyttää väärin lääkkeitä tai huumausaineita, niin hän on tietysti vastuussa Jumalan edessä myös niistä teoista, mitä on päihtyneenä tehnyt. Syy on yksin sen, joka on aiheuttanut päihdetilan. Vaikka humalikko on täyttä ymmärrystä vailla, niin hän ei ole syyntakeettomassa tilassa, koska on itse aiheuttanut tilansa.

Jumala tuomitsee synniksi ne teot ja sanat, mitkä ovat hänen tahtonsa ja lakinsa vastaisia. Samalla hän tuomitsee laiminlyönnit: kun emme tee jotakin, mitä meidän tulisi tehdä, jotta Jumalan tahto toteutuisi ja noudattaisimme hänen lakiaan. Jos emme auta kykyjemme mukaan niitä lähimmäisiä, jotka kohdallemme lähetetään, niin se koituu meille synniksi.

Jos esivallan laki ja Jumalan laki ovat keskenään ristiriidassa, niin silloin Jumalan tahdon tekeminen on oikein ja esivaltaa voi olla tottelematta eikä se ole syntiä. Jos esivallan laki on Jumalan tahdon mukainen, ovat rikkeet sitäkin vastaan syntiä.

Tuomio uskon ja epäuskon perusteella

Joka uskoo Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen, ei joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään ja on vapaa kadotustuomiosta. (Joh 5:24; Room 8:1; Kol 1:13; Efe 2:1-10.) Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä hänen nimessään. (Joh 6:47; 20:31.) Usko Jeesukseen ei ole kuitenkaan pelkkää totenapitämistä vaan se on pikemminkin Jumalan tottelemista ja luottamista Jumalaan, riippumista hänessä kiinni ja turvaamista häneen. Kaikista näistä sanoista jo käy ilmi, että usko ja sen sisältö on ihmisen eikä Jumalan vastuulla. Uskovainen on siis loppuun asti vastuussa elämästään ja uskostaan tai epäuskostaan Jumalalle.

Paavali kirjoitti: "Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta." (Room 10:17.) Kuinka kukaan voi uskoa, jos hän ei ensin kuule Jumalan sanaa, pelastuksemme evankeliumia?

Jumala ei vaadi uskoa kirjoitettuun tai julistettuun Jumalan sanaan siltä, joka ei ole sanaa kuullut, mutta meillä, jotka olemme saaneet kuulla evankeliumia ja Jumalan sanan opetusta lapsesta asti, on suuri vastuu siitä, miten suhtaudumme Herraan Jeesukseen ja Raamatun ilmoitukseen. Meidät voidaan tuomita epäuskon ja uskon perusteella: sen perusteella, miten suhtaudumme Jeesukseen Kristukseen ja hänen sanaansa.

Jumala ei vaadi pakanoilta enempää uskoa kuin mitä antaa. Hän vaatii uskoa vain niin paljon kuin mitä todistaa itsestään. Jumala todistaa olemassaolostaan luomistöiden kautta, sillä ne kuvastavat Jumalan viisautta ja voimaa. (Room 1:18-32.) Jumala puhuu ihmisille monin eri tavoin: öisessä unessa, näyssä, omantunnon ja sisäisen oikeudentajun kautta, antamalla syntymälahjana kyvyn katua syntejä ja tuntea häpeää, sekä pelon kautta, mitä paatumaton ihminen tuntee ryhtyessään ensimmäisiä kertoja syntiä tekemään.

Jumala voi ohjata ihmisen ajatuksia ja toimintaa tahtonsa mukaan näiden sisäisten puolustusmekanismien kautta, vaikka ihminen ei kuulisi koskaan Raamatun sanomaa. Pakanakin voi uskoa kaiken olevaisen Luojaan sen verran, mitä Luoja näiden todistusten kautta tietoa itsestään antaa. Itse asiassa uskon isien täytyi saada tietonsa Jumalasta Moosekseen asti muuta kautta kuin kirjoitusten välityksellä, koska Raamattua ei ollut vielä kirjoitettu. Jumala puhuikin heille suoraan Pyhän Hengen välityksellä ja enkeleiden kautta, mutta myös sisäisen moraalitodistuksen kautta kuten edellä on kuvattu.

Tuomio sydämen asenteen perusteella

Tuomio uskon ja epäuskon perusteella tarkoittaa itse asiassa lähes samaa asiaa kuin tuomio tekojen ja sanojen perusteella. Molemmissa perusteissa on tärkeintä sisäisen ihmisen tila eli ihmisen sydämen asenne Jumalan edessä: onko se oikea vai väärä?

Jos ihminen on synnin ja pahan vallassa, niin hän tuo sydämensä pahuuden runsaudesta esille pahaa. Jos hän on vanhurskauden palvelija ja elää Jumalan tahtoa noudattaen, niin hän tuo sydämensä hyvyyden runsaudesta esille hyvää. (Matt 12:33-37.) Näin ratkaisevassa asemassa tuomion ja vapauden suhteen on ihmisen sydämen hengellinen tila. Uskossakin on tärkeintä uskollisuus ja luottamus Jumalaan eikä totena pitäminen. Tietomääräisesti vähäiselläkin uskolla pääsee taivaaseen, kunhan se usko on vain Jumalan vaikuttamaa.

Pakanat tuomitaan sen mukaan, miten heidän sydämensä ajatukset todistavat heitä vastaan tai heidän puolestaan viimeisellä tuomiolla. (Room 2:11-16.) Tämä ns. omantunnon tuomio on itse asiassa sama kuin muillakin ihmisillä: Jumala tuomitsee meidät sydämen asenteen ja sisäisen ihmisen hengellisen tilan perusteella. (Apt 8:20-24.) Kaikki muu käytöksessämme on sen seurausta, minkä ja kenen vallassa sydämemme on. Jos olemme paholaisen vallassa ja synnin vallassa, niin joudumme iankaikkiseen tuhoon. Jos olemme Hengen vallassa ja palvelemme vanhurskautta, niin olemme taivaan kansalaisia. Tämän puolesta puhuvat Pietarin sanat:

"Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen." (Apt 10:34,35.)

Myös sananlaskuissa on samansuuntainen todistus siitä, kenet Jumala valitsee pelastukseen ja kuka on hänelle otollinen:

"Joka vanhurskauteen ja laupeuteen pyrkii, se löytää elämän, vanhurskauden ja kunnian." (Snl 21:21.)

Voimme kirjoittaa nyt Jumalan tuomioiden perusteet itse asiassa uuteen järjestykseen siten, että tärkein peruste on ihmisen sydämen tila ja muut tulevat sen jälkeen, koska ovat seurausta siitä, kenen tai minkä vallassa ihminen on: saatanan vai Jumalan vallassa, synnin vai vanhurskauden palvelija.

  1. Sydämen oikea tai väärä asenne (Mar 7:17-23; Luuk 1:17; Apt 8:20-24; 1Kor 2:16; Room 2:11-16.)
    1. Usko ja epäusko (Mar 16:16; Joh 3:16,36.)
    2. Teot ja sanat (Matt 12:33-37; Joh 5:28-30; 2Kor 5:10; Ilm 22:12; Room 2:11-16.)

Syntien anteeksisaaminen

Sydämen tilan lisäksi on keskeinen asia tuomioiden perusteissa se, onko ihminen saanut syntinsä anteeksi vai ei? Jokainen ymmärryksen ikään ehtinyt tekee jossakin vaiheessa elämäänsä syntiä ja tarvitsee siten anteeksiannon tehdyistä synneistä, joihin on syyllinen. Syntien anteeksisaaminen takaa paikan taivaassa, mutta jos et ole saanut syntejäsi anteeksi, niin joudut iankaikkiseen tuhoon.

Jesaja:
33:24 Eikä yksikään asukas sano: "Minä olen vaivanalainen." Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.

Pyhän Hengen osallisuus

Jos joku on saanut syntinsä anteeksi uuden liiton aikana ja uskoo Kristuksen Jeesuksen evankeliumin, niin hänen sydämessään asuu Jumalan Pyhä Henki. (Room 8:1-16; Efe 3:14-17.) Uudella liitolla tarkoitetaan tässä aikakautta, mikä alkoi Jeesuksen ristinkuolemasta ja kuolleistanousemisesta, ja sitten käytännössä siitä, kun apostolit saivat Pyhän Hengen eli tulivat kastetuiksi Hengessä Kristuksen ruumiinjäseniksi esikoisina uskovien suuressa joukossa. (Apt 1:4-8; 2:1ss.; Room 8:23; Jaak 1:18.)

Luettavaa

Petteri Haipola 12. syyskuuta 2008, muokattu 18. tammikuuta 2009.

Sivun alkuun