Perisynti

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  17. marraskuuta 2006  •  muokattu 29. joulukuuta 2009.

Sisällysluettelo

Alkusanat

Mielipiteet ja tulkinnat perisynnistä ovat jakautuneet kristikunnassa ja nimeltään kristityssä maailmassa. Seuraava luettelo kertoo useimmat tulkinnat.

  1. Sikiöt ja vauvat ovat perineet Adamilta syntisen luonnon, ja ovat tehneet syntiä äitinsä kohdussa kenties jo sikiämisestään lähtien.
    1. Peritty syntinen luonto ja tehdyt synnin teot luetaan syyksi heille.
    2. Perittyä syntistä luontoa ja tehtyjä synnin tekoja ei lueta heille syyksi.
    3. Toinen näistä luetaan syyksi ja toista ei.
  2. Sikiöt ja vauvat ovat perineet Adamilta syntisen luonnon, mutta eivät ole tehneet syntiä henkilökohtaisesti.
    1. Peritty syntinen luonto luetaan heille syyksi.
    2. Perittyä syntistä luontoa ei lueta heille syyksi.
  3. Sikiöt ja vauvat eivät ole perineet Adamilta syntistä luontoa, eivätkä ole tehneet syntiä henkilökohtaisesti.
    1. Heillä ei ole mitään syntiä, joka voitaisiin lukea heille syyksi.

Aiheen tarkastelun kannalta on tärkeää tutkia sitä, mistä ihminen on Jumalan silmissä vastuussa ja mihin hän on syyllinen. Pitääkö Jumala ihmistä syyllisenä asioihin, joihin ihminen ei ole voinut millään tavalla vaikuttaa, ja onko ihminen vastuussa Jumalalle niistä asioista. Jos Jumala pitäisi ihmistä syyllisenä tämän perimään syntiseen luontoon, ja vastuullisena siitä ja sen aiheuttamista synnin teoista, joihin ihminen ei ole voinut millään tavalla vaikuttaa, niin olisiko Jumala silloin oikeamielinen vai väärämielinen tuomari?

Muuttuisiko asia miksikään, jos Jumala ei lukisi ihmiselle syyksi perittyä syntisyyttä ja sen aiheuttamia synnin tekoja? Jumala kuitenkin lukee ihmiselle syyksi hänen syntinsä jossakin vaiheessa tämän elämää, joten miten se todistaisi Jumalan oikeamieliseksi, jos hän ei lue syntiä syyksi kaikille ihmisille, vaan ainoastaan tietynikäisille varttuneille ihmisille, tai esimerkiksi jumalattomien lapsille, tai niille, joita ei ole kastettu vedessä?

Toinen erityistä huomiota tarvitseva asia on se, mitä perisynnillä tarkoitetaan? Onko perisynti sama kuin peritty "syntinen luonto" vai "taipumus tehdä syntiä", ja millä tavalla nämä eroavat toisistaan, jos eivät ole sama asia? Vai onko perisynti jotakin aivan muuta? Jos on jotakin aivan muuta, niin mitä se sitten on?

Oma lukunsa on se, tarvitsevatko vauvat ja sikiöt syntien anteeksiantoa ja sovitusta vai eivät? Millä perusteella he pelastuvat, jos pelastuvat? Mikä on syy, miksi he joutuvat kadotukseen, jos sinne joutuvat?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löydät vastauksen lukemalla artikkeleitani, jotka perustuvat Raamatun kirjoituksiin. Löydät luettelon muista kirjoituksistani sivun alaosasta.

Sivun alkuun

Perisyntiopin historia

Raamatussa ei tunneta sellaista käsitettä kuin perisynti. Käsitteen puuttuminen ei tarkoita sitä, ettei oppia perisynnistä ole Raamatussa. On monia opetuksia, joille on annettu nimi, jota ei löydy Raamatusta, mutta opetus voidaan johtaa sieltä. Näitä ovat mm. pelastusvarmuus, kolminaisuus, elämän vanhurskaus ja tyhjiin raukeaminen. Oppi perisynnistä perustuu pääosin seuraaviin Raamatun kohtiin ja niiden vastineisiin Vanhassa testamentissa: Room 5:12-21; 3:9-19; 1Kor 15:21,22; Job 14:4; 15:14; Psa 51:7; 58:4; Jes 48:8; 1Moos 6:3; 5:3. Se, miten perisynnin ymmärrämme, on riippuvainen siitä, miten näitä kohtia tulkitsemme.

Oppi perisynnistä on kehitetty apostolisen ajan jälkeen tukemaan vauvojen kastamisen tapaa. Jotkut itseään kristittynä pitävät ihmiset alkoivat kastaa sylivauvoja toisella vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen. Apostolisena aikana kastettiin perhekunnasta vain ne, jotka uskoivat Jumalaan. Pienet vauvat eivät usko Jumalaan, koska eivät ymmärrä puhetta. Jotta evankeliumi voidaan uskoa, täytyy sen sanoma voida ymmärtää. Käännämme tästä syystä Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta eri kielille. Jos uskomiseen ei tarvittaisi ymmärrystä, ei käännöstyötä tarvitsisi tehdä. Evankeliumia voitaisiin julistaa hepreaksi, arameaksi ja kreikankielellä kaikille kansoille. Valitut uskoisivat, vaikka he eivät ymmärtäisi halaistua sanaa evankeliumin sanomasta. Näin ei tietenkään tapahdu. Uskoon tarvitaan ymmärrystä, koska Raamatun sanoma on ymmärrettävää kieltä. Luterilaisten opetus siitä, että vauvat uskovat, on epätoivoinen yritys perustella Raamatun kirjoitusten vastaista perinnettä.

Vauvoja ei ole lupa kastaa myöskään tulevaa uskoa ja mielenmuutosta varten, niin kuin evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen uskovaiset tekevät. Martti Luther tuomitsi tämän suuntauksen aikanaan, joka esiintyi Valdolaisuuden nimellä. Raamatussakaan ei ole perusteita kastaa vauvoja tulevaa uskoa varten vaan heidät kastetaan vasta sitten, kun osaavat itse ilmaista uskonsa sisällön ja osoittavat Hengen hedelmää elämässään. Myös Johannes Kastaja ja apostolit edellyttivät suun tunnustusta ja näkyvää mielenmuutosta ennen kuin kastoivat kääntyneitä. (Matt 3:1-11; Apt 8:35-40; 10:43-48; 19:1-9; vrt. 26:17-20.)

Vauvoja alettiin kastaa sen vuoksi, että he pelastuisivat perisynniltä ja saatanan vallasta. Jotkut ihmiset luulivat, että vauvat joutuvat kadotukseen, jos heitä ei kasteta. Vesikasteelle annettiin tuolloin sellainen merkitys, että siinä tapahtuu taianomaisesti syntien pois peseminen, uudestisyntyminen ja pelastuminen. Ihmiset luulivat, että Pyhä Henki tulee ihmiseen vesikasteessa.

Tämä luulo on saanut alkunsa siitä, kun kristittyjen toimintaa nähneet ihmiset ovat halunneet itsekin tulla kristityiksi ja saada Pyhän Hengen. Kun he eivät ole saaneet Pyhää Henkeä ylpeytensä vuoksi, ovat he keksineet yhdistää Hengen saamisen uskonnollisten rituaalien yhteyteen. Tällä perinteellä on juurensa noin 4100 vuoden päässä Baabelin uskonnossa. Papit kastoivat siellä ihmisiä, jolloin kasteen luultiin siirtävän kastetut Jumalan yhteyteen eli heidän uskottiin syntyneen uudesti ylhäältä. Baabelin uskonnon tapa levisi ensin kristinuskosta luopuneeseen roomalaiskatoliseen uskontoon ja sieltä muualle kristikuntaan.

Sivun alkuun

Uudestisyntyminen

Jeesus sanoi, että "jos joku ei synny uudesti ylhäältä, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa ja päästä sinne sisälle." (Joh 3:1-8) Hän sanoi nämä asiat vanhalle ihmiselle, Nikodeemukselle. Jeesus ei puhunut tässä yhteydessä mitään vauvojen kohtalosta. Hän kertoi, mitä synteihin ja rikoksiin kuolleen aikuisen ihmisen täytyy kokea, jotta hän voi pelastua. Jumalattoman ja syntisen ihmisen tulee kääntyä Jumalan tykö, katua syntejään, pyytää niitä anteeksi, muuttua mieleltään pois synnistä ja uskoa Jumalan sanaan, jotta hän voi saada syntinsä anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi. Pieniltä lapsilta ja sylivauvoilta ei tällaista edellytetä, koska he eivät ole vielä kuolleet synteihin ja rikoksiin niin kuin aikuiset ihmiset. (Efe 2:1-5; Room. 7:7-14 Paavali ymmärsi kieltosanan merkityksen, kun kuoli sen rikkomisen johdosta synteihin ja rikoksiin.)

Pienet vauvat syntyvät uudesti ylhäältä vanhurskasten ylösnousemuksessa. (Matt 19:28.) Jeesus käyttää tästä tapahtumasta samaa sanaa kuin Paavali puhuessaan hengellisestä uudestisyntymisestä. (Tiit 3:5.) Näin ollen pienet vauvat syntyvät myös uudesti ylhäältä, jos nukkuvat pois Herran tykö. He syntyvät uudesti ylhäältä ruumiin ylösnousemuksessa, me jo tässä ruumiissa ollessamme.

Sivun alkuun

Lain alle syntyminen

Raamatussa on sanottu, että Jumala on sulkenut kaikki ihmiset tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. (Rm 11:32.) Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen on syntynyt lain alaiseksi. Paavali kirjoittaa toisessa kohden näin:

Galatalaiskirje:
3:22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
3:23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.

Raamattu on tässä kohden kreikaksi `grafe´ ja tarkoittaa Uudessa testamentissa yleensä koko Vanhaa testamenttia. Aivan erityisesti se tarkoittaa kuitenkin Jumalan lakia, sillä siitä Paavali on kirjoittanut juuri aiemmin ja vielä tämän jakeen jälkeen, joka puolella, ylt´ympäriinsä. Paavali opettaa, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista vaan uskon kautta Kristukseen Jeesukseen. Näin Jumala tietää pelastaa ne, joilla on usko Kristukseen, mutta säilyttää tuomion alaisina ne, jotka perustavat toivonsa taivaaseen pääsystä lain tekoihin. (Gal 2:15-3:29; Room 9:27-10:21.)

Onko ihminen perisyntisenä kadotettu sen vuoksi, että syntyy "lain alaiseksi"? Jos olisi, niin silloin myös Jeesus olisi ollut kadotettu, koska syntyi "lain alaiseksi". (Gal 4:4.) Tässä kohden ei auta mitään se, että Jeesus on siinnyt Pyhästä Hengestä. (Mt 1:20.) Jos lain alaiseksi syntyminen – mitä synnin alle syntyminen tarkoittaa – on sama asia kuin hengellisesti kuolleena ja mieleltään rikollisena syntyminen, niin silloin myös Jeesus olisi ollut syntinen ja kadotettu syntymästään saakka. Nyt asia ei kuitenkaan näin ole, joten lain alle syntymisen täytyy tarkoittaa jotakin muuta.

Jos sinä olet syntynyt Suomen lakien alaiseksi, niin et ole sen vuoksi syyllinen lain rikkomuksiin etkä ole mieleltäsi rikollinen. Sinusta voi kuitenkin tulla mieleltäsi rikollinen, jos syyllistyt tahallasi lain rikkomuksiin. Tämä sama asia pätee ihmisen ja Jumalan lain väliseen suhteeseen. Jokainen ihminen syntyy lain alaiseksi ja on syytön lainrikkomuksiin aina siihen asti, kun ymmärtää Adamin tavoin, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, mutta tekee sitten tahallaan sitä, mitä ei saa tehdä. Tahallinen ja tietoinen rikkomus luetaan synniksi, mutta ei sitä, että joku sattuu syntymään tähän maailmaan.

Ihmisestä tulee samalla tavalla syntinen kuin Adam vasta sen jälkeen, kun hän on rikkonut lakia vastaan. Lapsi syntyy ikään kuin puhtaana tauluna tähän maailmaan ja hänen valintansa kuuliaisuuden ja tottelemattomuuden välillä ratkaisevat myös hänen hengellisen tilansa kohtalon. Jos joku antautuu syntiä palvelemaan, tulee hänestä mieleltään syntinen ja hän joutuu tuomion alaiseksi. (Rm 6:16.) Muut ovat armon valinnan alla paitsi paatuneet synnin tekijät. (Rm 11:7.)

Sivun alkuun

Ovatko sikiöt ja vauvat hengellisesti kuolleita?

Tässä on vastakkain kaksi eri näkemystä, jotka kumoavat toinen toisensa. Perinteisen perisyntiopin käsityksen mukaan ihminen sikiää perisynnin läpikotaisin turmelemana ja hengellisesti kuolleessa tilassa. Toisen käsityksen mukaan ihminen kuolee synteihin ja rikoksiin (Efe, 2:1-5; Kol, 2:13; huom. monikko), kun alkaa tehdä syntiä ja lopulta paatuu synnin tekemisen vuoksi. Kukaan ei Adamin jälkeen kuole yhteen ainoaan rikkomukseen, vaan hengelliseen kuolemaan tarvitaan monta rikkomusta ja tahallista synnissä elämistä: antautumista synnin palvelemiseen. (Hebr, 3:12-15; 10:26-31; Room, 6:16.)

Niin kuin uskovainenkaan ei kuole yhteen tekemäänsä syntiin (Room, 8:13; 6:15-23.), niin eivät vauvatkaan: synteihin ja rikoksiin kuolemiseen tarvitaan monta syntiä ja paatumus, joka johtaa eroon Jumalasta ja Jumalan antamasta elämästä, joka on jokaisella lapsella syntymälahjana luomistyön perusteella, sillä ihminen on syntiinlankeemuksen jälkeen edelleen luotu Jumalan kuvaksi, toisin kuin perisyntiopissa väitetään. (Kol, 2:13; Efe, 2:1-5; 4:17-19; Room, 11:6-7; Jaak, 3:9; 1.Kor. 11:7, 14; 1.Moos. 9:6; Psa 82:6-7; Apt, 17:26-29.)

Paavali kertoo roomalaiskirjeessä siitä, miten hän kuoli "synteihin ja rikoksiin". (Room, 7:7-13; vrt. Efe, 2:1-5; Kol, 2:13.) Hänen kertomuksestaan käy ilmi se, että hän ei ollut siinnyt ja syntynyt hengellisesti kuolleessa tilassa, koska hän ymmärsi käskysanan merkityksen, ennen kuin rikkoi sitä vastaan, ja kuoli tietoisen rikkomuksen seurauksena. Tämä on yksi todistus lisää väärän perisyntiopin kumoamiseksi.

Roomalaiskirje:
7:7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse."
7:8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
7:9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
7:10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
7:11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
7:12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
7:13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.

Sivun alkuun

Vauvat syntyvät hengellisesti elävinä

Ihminen kuolee synteihin ja rikoksiin sitten, kun tekee tahallaan syntiä. Aatami tiesi, mitä hän teki, kun söi kielletystä puusta. Hän kuoli välittömästi syntiin, mutta hänen jälkeläisensä kuolevat synteihin ja rikoksiin monen rikkomuksen seurauksena, kun paatuvat vähän kerrassaan. Vain paatuneet ihmiset joutuvat kadotukseen: muut kuuluvat armon valinnan piiriin. (Room 11:7.) Minä en tunne yhtään paatunutta vauvaa tai pientä lasta. He ovat viattomuutensa vuoksi esikuvia uskovaisille aikuisille. Paavali kirjoitti, että "olkaa pahuudessa lapsia, mutta ymmärrykseltä täysi-ikäisiä." (1Kor 14.20.) Jos vauvat ja pienet lapset olisivat läpikotansa kelvottomia ja synnin turmelemia, ei Paavali olisi kirjoittanut sellaista.

Jumala antaa lapsille hengen, elämän ja kaiken. (Apt 17:25.) Jumalan lapsille antama henki ei ole saastainen. (Ihmisellä on henki, jossa moraalisesti vastuullinen "minä" eli tietoisuuden keskus asuu: 1.Kor, 2:11; Room, 8:16; Job, 32:8; Sak, 12:1.) Lasten henki on puhdas ja kuin tyhjä taulu. Henki saastuu vasta iän karttuessa, lapsen oppiessa tekemään pahaa. Jokainen joutuu valitsemaan kasvaessaan sen, tekeekö pahaa vai hyvää. Kaikki muut ovat tehneet lopulta pahaa paitsi Jeesus. (Jes 7:14-16.) Hän on ainut vaelluksensa puolesta synnitön ihminen. Silti myös Jeesus oli Adamin jälkeläinen biologisen perimän kautta, koska Adamin poika peri puolet geeneistään isältään ja puolet äidiltään. Kaikki nykyään elävät ihmiset ovat Seetin jälkeläisiä, koska hän oli Nooan esi-isä, ja Nooa on jokaisen kansan kantaisä. (1.Moos, 5 ja 9-10.)

Vauvat ovat syntyessään hengellisesti eläviä. Hengellisesti elävän tunnusmerkkejä ovat:

  • Kyky tuntea häpeää synnin teon vuoksi.
  • Kyky katua syntejään.
  • Omatunto toimii ja todistaa synnin teon vääryydeksi. Omatunto syyttää synnin tekijää ja kehottaa tunnustamaan synti sekä luopumaan siitä, niin ettei syntiä tehdä enää uudestaan.
  • Jumalan pelko ilmenee epämääräisenä pelkona siitä, että joku katselee ja näkee, jos synnin tekoon ryhdytään.
  • Kyky erottaa hyvä pahasta sisäisen oikeudentajun ja järkeilyn tuloksena. Tämä kyky on osittain synnynnäinen ja kehittyy iän myötä.

Paatuneen ihmisen puolustusmekanismit syntiä vastaan eivät toimi. Hänen oikeudentajunsa on kieroutunut, hän ei kadu syntejään, ei osaa tuntea häpeää, ei pelkää Jumalaa eikä hänen omatuntonsa toimi normaalilla tavalla. Se voi syyttää silloin, kun syntiä ei ole tehty ja jättää syyttämättä silloin, kun syntiä on tehty. Varttunut ihminen on paatunut vähän kerrassaan ja joutunut eroon Jumalan hänelle antamasta elämästä. Hänen tuntonsa on turtunut ja mieli turmeltunut. (Efe 4:17-19.) Pienillä vauvoilla ja lapsilla Jumalan elämä hengessä on vielä tallella, mutta paatumuksen myötä henki kuolee synteihin ja rikoksiin, niin että ihminen joutuu tuomion alle.

Sivun alkuun

Lapsen kasvaminen moraaliseen vastuuseen pois itsekkyydestä

Kun lapsi syntyy, niin eloonjäämiseen tähtäävät vaistot ohjaavat hänen käyttäytymistään. Lapsi ei ole silloin vielä kykenevä kielelliseen kommunikaatioon ja on siten vapaa moraalisesta vastuusta, mitä käytökseen tulee. Vauvat ja sikiöt eivät ymmärrä sitä, mikä on kiellettyä ja mikä luvallista, joten heiltä ei voida odottaa moraalisesti kypsää ja hyväksyttävää käyttäytymistä.

Aivan pienet lapset ja vauvat ovat aikuisen ihmisen moraalikäsityksen kannalta hyvin itsekkäitä, koska koko maailma pyörii heidän itsensä ympärillä, eivätkä lapset kykene toimimaan epäitsekkäästi, niin että luopuisivat omastaan toisen hyväksi. Tämä johtuu siitä, että lapset on ohjelmoitu toimimaan eloonjäämisen kannalta kelpoisimmalla tavalla. Se, mikä näyttää aikuisista itsekkäältä, onkin Jumalan ihmiseen laittaman itsesuojeluvaiston ja henkiinjäämisen kannalta välttämätön osa lapsen luontaista kehitystä, eikä sitä voida arvioida varttuneen ihmisen moraalikäsitysten pohjalta.

Lapselta voidaan edellyttää moraalisesti kypsää käyttäytymistä ja epäitsekästä toisen huomioon ottamista vasta sen jälkeen, kun hän on oppinut ymmärtämään kieltä ja kykenee erottamaan hyvän pahasta. Jos lapsi ei ymmärrä, mikä on kiellettyä ja mikä on luvallista, ei hän ole kykenevä synnin tekemiseen ja on näin ollen vapaa vastuusta ja syyllisyydestä Jumalan silmissä. Tämä syyntakeettomuus ei sovellu varttuneisiin ihmisiin, jotka nukkuvat tai ovat menettäneet todellisuudentajunsa sairauden vuoksi tai jostakin muusta syystä. He ovat vastuussa niistä moraalisista valinnoista, joita ovat ehtineet tehdä aikaisemmin. Vauvat ja ihan pienet lapset eivät ole vielä tehneet moraalisia valintoja, joten heitä ei ole oikein arvioida moraalin tai Jumalan lain noudattamisen tai rikkomisen kannalta.

Kun lapsi kasvaa, niin hän oppii kasvatuksen kautta toimimaan epäitsekkäästi ja on lopulta kykenevä luopumaan omastaan toisen hyväksi. Tämä todistaa sen, että lapsi voi osoittaa rakkautta lähimmäistään kohtaan Jumalan lain edellyttämällä tavalla vasta sen jälkeen, kun on oppinut omaa äidinkieltään ja ymmärtää moraalisia asioita. Valitettavasti jokainen lapsi oppii myös rikkomaan Jumalan lakia vastaan ja tekee syntiä. Tästä alkaa vähittäinen paatuminen, joka johtaa lopulta hengelliseen kuolemaan.

Jumala on pannut ihmisen sisälle omantunnon ja sisäisen oikeudentajun, niin että ihminen voi toimia "luonnostaan lain vaatimalla tavalla". (Room. 2:14.) Paavali todistaa tässä sen, että pakanoiden "luonto" voi olla sellainen, että he noudattavat lain käskyjä ja saavuttavat lain päämäärän, joka on rakkauden käskyn mukaan eläminen suhteessa lähimmäiseen. (Room. 2:27) Lain korkein vaatimus suhteessa lähimmäiseen on rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. (Gal. 5:13; Room. 13:8.) Jumalan elämästä vieraantuneet pakanat toimivat synnynnäistä Jumalan heille luomaa "luontoa" vastaan, kun elävät synneissä ja perversioissa. (Room. 1:26; Efe, 4:17-19)

Lähimmäisen rakastaminen näkyy epäitsekkyytenä: siinä, että joku on valmis luopumaan omastaan toisen hyväksi. Se, että varttunut ja kieltä ymmärtävä lapsi kykenee tekemään lähimmäiselleen sitä hyvää, mitä toivoo tehtävän itselleen, todistaa sen, että lapsi oppii moraalisia hyveitä ja toimii epäitsekkäästi, toisin kuin kieltä ymmärtämätön vauva, joka toimii pelkästään itsekkäästi vaistojensa varassa. Koska vauvaa ei voida arvioida moraalin kannalta hyväksi tai pahaksi, ei kehittyneiden lasten ja vauvojen moraalia voida verrata toisiinsa. Ihmisen arvioiminen moraalin kannalta on mahdollista vasta sen jälkeen, kun hän on oppinut erottamaan hyvän ja pahan, ja voi tehdä valintoja näiden kahden välillä. (Jes. 7:14-16; 5Moos. 1:39.)

Jos ihminen olisi perisynnin läpikotaisin turmelema jo hedelmöitymisestään eli sikiämisestään lähtien, niin hän ei oppisi varttuessaan toimimaan rakkauden käskyn mukaan, moraalisesti oikein. Sen sijaan hän alkaisi toimia aina vain entistä ilkeämmin ja rikkoisi sitä pahemmin Jumalan lakia vastaan, mitä vanhemmaksi hän tulisi. Kun nyt tiedämme todeksi sen, että vauvat toimivat pelkästään itsekkäästi moraalisesti arvioituna ja varttuneet lapset osaavat toimia myös epäitsekkäästi ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, niin se todistaa sen, että lapset eivät synny perisynnin läpikotaisin turmelemassa tilassa.

Sielu turmeltuu sitä mukaa kuin lapsi oppii valitsemaan pahan hyvän sijasta ja antautuu palvelemaan syntiä. (vrt. Room. 6:15-23; Snl. 1-7; Jaak. 1:12-17.) Tämä synnin palveleminen aiheuttaa lapselle lopulta paatumuksen kautta hengellisen kuoleman, josta Paavali kirjoittaa: "niin minä kuolin". (Room. 7:10.) Kun Paavali kuoli synteihin ja rikoksiin (Efe, 2:1-5), niin hän ymmärsi sitä ennen käskysanan "Älä himoitse!" merkityksen, ja rikkoi tietoisesti sitä vastaan. (Room. 7:7-14.) Näin on varmaa, että Paavalin täytyi olla hengessään elävä ennen tätä synteihin ja rikoksiin kuolemista, eivätkä lapset sikiä hengellisesti kuolleina äitinsä kohdussa, niin kuin perisyntiopissa väitetään.

Johannes puhuu ensimmäisessä kirjeessään paholaisen ja Jumalan lapsista. (1.Joh. 3:1-10.) Paholaisen lapsia ovat ne, jotka tekevät syntiä – tarkemmin selitettynä ne, jotka elävät jatkuvasti syntiä harjoittaen ja ovat jatkuvasti lihan mielen vallassa. Uskovainen ei ole Paavalin opetusten mukaan "lihan vallassa" (Room. 7:5-6.), sillä "Jumalan Henki kuljettaa meitä" ja "meillä on Hengen mieli". (Room. 8:4-16; Gal. 5:13-26.) Paavali kirjoitti jopa niin, että hänellä ja muilla uskovilla hänen kanssaan oli "Kristuksen mieli". (1.Kor. 2:16; vrt. 2.Kor. 1:12; 2:14-17; 3:1-6, 17-18; 4:1-2; 2.Tess. 2:1-12.) Hän tarkoitti tällä sitä, että heissä oli kypsynyt "Hengen hedelmä", mikä ilmenee Kristuksen jaloina luonteenpiirteinä ja mielenlaatuna. (ks. Gal. 5:22)

Paholaisen lapseksi ei tulla luonnollisen sikiämisen vaan synnin tekemisen kautta. Paavali ja hänen seuralaisensa "olivat kuolleet synteihin ja rikoksiin". (Efe, 2:1-5; Kol. 2:13.) He eivät olleet "syntyneet hengellisesti kuolleina" vaan he olivat "kuolleet" synnin tekemisen seurauksena. (ks. Room. 7:7-13.) Näin ollen ei ole Raamatun kirjoitusten ja Jumalan tahdon mukaista opettaa, että lapset sikiävät hengellisesti kuolleessa tilassa, niin kuin perisyntiopissa opetetaan. Sen sijaan tulisi opettaa niin, että paholaisen lapseksi tullaan hengellisen kuoleman kautta ja tämä hengellinen kuolema on seurausta synnin tekemisestä. (ks. Jaak. 1:12-17.)

Jeesus ja Paavali antoivat ymmärtää puheissaan, että imeväiset eli vauvat ja ihan pienet lapset ovat otollisia Isälle, sillä he ovat pahuudessa lapsia ja senkaltaisten on taivasten valtakunta. (Matt. 21:16; 19:13-15; vrt. 1Kor. 14:20.) Tällainen puhe ei sovi perisynnin läpikotaisin turmelemaan ihmissieluun ja hengellisesti kuolleeseen paholaisen lapseen. Miten yleensä ihminen voisi kuolla uudestaan, jos kerran sikiää ja syntyy kuolleena? On varmaa, että Paavali ei ollut "kahdesti kuollut" (Jda, 1:12; Room. 7:7-13), joten sitäkään ei voida perustella oikeutetusti selitykseksi tälle ristiriidalle yleisessä eli katolisessa perisyntiopissa, jonka suurin osa kristikuntaa on omaksunut katoliselta kirkolta omakseen "Jumalan sanan muuttumattomana totuutena", vaikka opetus on monilta osin kestämätön Jumalan sanan tutkistelun valossa.

Kun lapsi on oppinut ymmärtämään kielellisiä ilmaisuja ja osaa erottaa hyvän ja pahan, niin hän tulee vähitellen moraalisesti vastuulliseksi niistä asioista, joihin hän voi itse vaikuttaa valinnoillaan. Kun lapsi valitsee toistuvasti synnin tekemisen, vaikka hänellä olisi mahdollisuus valita vanhurskaasti, niin hän alkaa paatua ja joutuu lopulta eroon Jumalan hänelle lahjana antamasta elämästä ja kyvystä hävetä ja katua rikkomuksiaan. (Jes. 59:1-3; vrt. Apt. 17:25; Efe, 4:17-19; Hebr. 3:12-15; Jer. 6:15; ks. Snl. luvut 1-7) Paatuminen johtaa lopulta hengelliseen kuolemaan ja armon valinnan ulkopuolelle joutumiseen. (Room. 11:6-7; 7:7-13; Jaak. 1:12-17.)

Jos lapsi syntyisi hengellisesti kuolleena ja perisynnin läpikotaisin turmelemana, niin että voisi tehdä vain syntiä, niin hän toimisi kielellisen ymmärryksen ikään ehdittyään itsekkäämmin kuin vauvana. Nyt lapset kuitenkin oppivat epäitsekkyyttä ja moraalisesti arvokasta käyttäytymistä kasvaessaan isoiksi. Tämä todistaa sen, että "Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät mutkia matkaansa." (Snj. 7:29.) Näitä mutkia alkaa ilmetä yleisesti jo leikki-iässä, kun lapset kieltäytyvät tottelemasta vanhempiaan ja ovat tahallaan tottelemattomia, mutta suuri osa lapsista paatuu vasta nuoruudessaan, niin että heistä tulee hengellisesti kuolleita Isän silmissä.

Tätä kehitystä elävästä Jumalan lapsesta hengessä kuolleeksi luopioksi ja paluuta takaisin Jumalan tykö, jos joku hänen tykönsä palaa, kuvaa melko hyvin Jeesuksen kertomus tuhlaajapojasta. (Luuk. 15:11-32.) Hän oli ensin hengessä elävä Isän luona lapsesta asti, mutta kuoli sitten lähdettyään isona maailmalle irstailemaan ja juopottelemaan, mutta tuli jälleen eläväksi, kun palasi katumuksen kera ja syntiään anteeksipyydellen takaisin Isän tykö. Tämä on oiva esimerkki siitä, miten Jumala palauttaa jumalattomalle hänen vanhurskautensa, joka hänellä lapsena oli, ennen kuin hän oli paatunut. (vrt. Job, 33:14-33; Jes. 55:1-8.)

Leikki-ikäiset ja alakouluikäiset ovat moraalisesti puhtaampia kuin teini-ikäiset, joihin soveltuu tämä paatuneita koskeva sana: "ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka." (1.Moos. 8:21) Huomaa, että Jumala ei sano ihmisten sydänten aivoitusten olevan pahoja sikiämisestä tai vauvaiästä vaan vasta nuoruudesta asti. Näin Jumala itse vahvistaa oman sanansa, että hän on tehnyt ihmiset suoriksi (Snj, 7:29.) ja syyllinen synnin tekoihin ja syntisyyteen eli syntisen mielenlaatuun on ihminen itse väärien moraalisten valintojensa vuoksi, eikä lapsi ole perinyt vanhemmiltaan senkaltaista perisynnin turmelusta, jota perisyntiopissa perinteisesti on opetettu. Vaikka ihmisestä tulee pahempi, kun hän varttuu lapsesta nuorukaiseksi, niin perittyä syntistä luontoa se ei silti todista.

Sivun alkuun

Tekevätkö sikiöt syntiä äitinsä kohdussa?

Roomalaiskirje:
9:11 ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin - että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden -
9:12 sanottiin hänelle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa",

Milloin Herra (JHVH) sanoi Jaakobista ja Eesausta Rebekalle nämä sanat? Silloin, kun kaksoset olivat Rebekan kohdussa, eli sikiämisen jälkeen!

1.Mooseksen kirja:
25:21 Ja Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tämä oli hedelmätön. Ja Herra kuuli hänen rukouksensa, ja hänen vaimonsa Rebekka tuli raskaaksi.
25:22 Ja lapset sysäsivät toisiaan hänen kohdussansa. Niin hän sanoi: "Jos näin käy, minkätähden minä elän?" Ja hän meni kysymään Herralta.
25:23 Ja Herra sanoi hänelle: "Kaksi kansaa on sinun kohdussasi, kaksi heimoa erkanee sinun ruumiistasi, toinen heimo on toista voimakkaampi, vanhempi palvelee nuorempaa."

Tämä tapaus todistaa, että on ollut ainakin kaksi sikiötä, jotka eivät ole tehneet syntiä äitinsä kohdussa ennen tiettyä ihmisalkion ikää. Jaakob ja Eesau eivät olleet tehneet vielä hyvää eivätkä pahaa, kun sysivät toisiaan äitinsä kohdussa.

Kun Raamatun kokonaisilmoitus ja asioiden todellisuus otetaan huomioon, niin huomaamme, että yksikään sikiö ei tee syntiä äitinsä kohdussa. Synti on vihollisuutta ja kapinaa Jumalaa vastaan, lain käskyjen rikkomista ja syntisiä ajatuksia, johon sikiöt ja vauvat eivät ole kykeneviä, koska heiltä puuttuu kielellisen ymmärtämisen kyky.

Jotta joku voisi tehdä syntiä, pitää hänen ensin ymmärtää se, mikä on kiellettyä ja mikä on luvallista, niin että hän voi tehdä moraalisia valintoja, ja voi valita pahan, eli olla tahallaan tottelematon kasvattajansa hyviä käskyjä vastaan ja tehdä syntiä. (Jes, 7:14-16; 5.Moos, 1:39; Efe, 6:1-3; Snl, luv. 1-7.) Synti on tätä taustaa vasten "lain rikkomus" eli "laittomuus", millä tavalla Johanneskin synnin määrittelee. (1.Joh. 3:4.) "Synti" on siten eri asia kuin "syntinen ihminen" tai "syntinen luonto", vaikka Paavali rinnastaa yhdessä kohdassa kirjeessään nämä kaksi toisiinsa samaa tarkoittavaksi asiaksi. (Room. 5:14-24.) Muualla Raamatussa "synti" (hamartia) ja "syntinen" (hamartolos) tai "luonto" (fyysis) ovat selvästi eri asioita. Merkillepantavaa on se, että ihmisen synnynnäinen "luonto" (fyysis) kuvataan sellaisena, joka on kykenevä Jumalan lain edellyttämään elämään lankeemuksia lukuunottamatta ja on luomistyön perusteella "suora". (Room, 1:26; 2:14, 27; 1Kor. 11:14; vrt. Snj, 7:29.) Raamatun mukaan ihminen ei tee siten vain syntiä perimänsä luonnon vuoksi vaan on kykenevä Jumalan lain vaatimiin suorituksiin ja sydämen asenteeseen ainakin siihen asti, kunnes paatuu pois Jumalan hänelle antamasta elämästä ja kuolee synteihin ja rikoksiin turmelemalla oman mielensä synnillä. (Efe, 2:1-5; 4:17-19; 1.Moos, 6:12.)

On totta, että Jumala tuomitsee ihmiset myös "väärän sydämen asenteen" perusteella, eikä vain tehdyistä teoista. (Apt. 8:20-24.) Itse asiassa tuomituksi tulemisen peruste onkin syntisen lihallisen mielen vallassa eläminen, eivätkä vain tehdyt synnin teot. (vrt. Room. 7:5-6; 8:4-16.) Uskovainenkin tekee syntiä, mutta hänelle ei lueta syyksi syntiä, koska hän on saanut ne anteeksi, ja on vapautettu "lihan vallasta" ja "saatanan vallasta" vanhurskauden palvelemista varten. (Apt, 26:17-20; Room, 4:1-8; 6:1-23; 7:1-6; 8:4-16; 2Tim, 2:19-26.) Sikiöt ja pienet lapset eivät ole vielä joutuneet paholaisen tai lihan valtaan, koska eivät ole antautuneet syntiä palvelemaan. (vrt. Room. 6:16; Matt, 6:24.)

Sivun alkuun

Luetaanko sikiöille ja vauvoille syyksi syntiä? Mitä ihmeen syntiä?

Kuulen usein väitettävän, että vauvoille ja sikiöille "ei lueta syyksi syntiä", mutta heillä on silti syntiä, joka voitaisiin heille syyksi lukea. Mitä on se synti, jota heille ei syyksi lueta?

Olemme edellä havainneet, että "kaikki" eivät ole tehneet syntiä, vaikka kirjaimen mukaan niin voitaisiin Raamattua ja Paavalia väärin tulkita. (Room, 3:23; 5:12.) Huomasimme, että "kaikkien ihmisten joukkoa" joudutaan pienentämään Raamatun muiden kohtien perusteella, ja sikiöt joudutaan jättämään pois "kaikkien" joukosta. Raamatussa käytetään sanaa "kaikki" muuallakin samalla tavalla, niin että muut kohdat rajoittavat "kaikkien" joukon pienemmäksi kuin "kaikki maailman ihmiset". (esim. Ilm, 13:16; 20:4.)

Kirjain eksyttää monia ihmisiä, eivätkä he pääse koskaan tuntemaan totuutta, koska heidän sydämensä asenne on väärä Jumalan edessä. Ehkäpä ihmisten koettelu on yksi syy siihen, miksi Raamattua on niin helppo ymmärtää väärin ja vääntää vinoon sen opetuksia, kun luetaan kirjaimen mukaan, eikä Pyhä Henki avaa Jumalan sanan totuuksia luonnollisen ihmisen ymmärrykselle? Jumala on sallinut Raamatun muodostua paikoin vaikeatajuiseksi kirjaksi, jota on helppo tulkita väärin, ja Herra koettelee ihmisiä nähdäkseen, millainen heidän sydämensä on, ja tuomitsee sitten väärämieliset kadotukseen, koska he vääntävät vinoon Jumalan sanan suoria opetuksia.

Koska sikiöt ja vauvat eivät ole tehneet itse henkilökohtaisesti syntiä, niin mikä on se synti, jota ei lueta heille syyksi? Toisten mukaan se on perisynti, jolla tarkoitetaan synnin turmelemaa ihmisen "luontoa", joka saadaan perintönä Aatamilta vanhempien kautta. Toisten mukaan tämä "perisynniksi" nimetty "luonto" on "taipumus tehdä syntiä", mikä tulkinta jättää avoimeksi sen, kuinka pahasti synnin turmelema sikiön ja vauvan mieli on.

Varmaa on kuitenkin se, että sikiöt ja vauvat eivät voi vaikuttaa millään tavalla siihen, millaisina he syntyvät sielultaan ja mieleltään tai ruumiinsa puolesta. Näin ollen heitä ei ole oikeamielistä pitää syyllisenä mihinkään asiaan tai vastuussa jostakin. Jumala ei sikiöitä ja vauvoja syntisyyden tai synnin vuoksi kadotukseen tuomitsekaan, jos he nukkuvat pois, mutta avoimeksi jää, mikä on se synti, jota heille ei syyksi lueta: onko se "taipumus syntiin" vai ylen synnillinen "lihan mieli" ja perisynnin turmelema "syntinen luonto". Jälkimmäinen se ei ainakaan voi olla, koska sikiöt ja vauvat ovat turmeltumattomia syntyessään tähän maailmaan, ja "turmelevat itse oman sielunsa väärällä vaelluksellaan", niin kuin kaikki muutkin ihmiset tekevät. (1.Moos. 6:12; Snl, 19:3; vrt. 1Kor, 3:17; Gal, 6:8; Efe, 4:22; 1Tim. 6:5; 2Tim, 3:8; 2.Piet, 1:4; 2Piet, 2:12; Jda, 1:10)

Jos kyse on "taipumuksesta syntiin", niin siihenkään sikiöt ja vauvat eivät ole syyllisiä, eivätkä siitä vastuussa, eikä tämä taipumus voi olla niin suuri, että lapsilla ei ole todellista valinnan mahdollisuutta valita varttuessaan hyvän ja pahan välillä, vanhurskauden ja synnin välillä. Jos ihmisen on pakko tehdä syntiä perimänsä syntisen luonnon tai taipumuksen vuoksi, niin hän on syytön syntiseen mieleensä ja tekemiinsä synteihin, joten perinteinen perisyntioppi on virheellinen kaikissa muodoissaan, ja se tulee hylätä Jumalan seurakunnissa.

Sivun alkuun

Aatamin synti koitui kadotukseksi

Paavali kirjoitti roomalaisille, että Aatamin synti on koitunut kadotukseksi kaikille ihmisille. (Room 5:12-21.) Tämä tulee ymmärtää siten, että Aatamin syntiinlankeemusta seurasi kirous, jonka alla koko ihmiskunta on. Ihminen syntyy kuolevaisena ja hänen ruumiinsa maatuu kuoleman jälkeen: ruumis on katoavainen. (Apt 2:27,31; 1Kor 15:35-58.) Myös vauvat voivat kuolla ruumiillisesti ja heidän ruumiinsa maatuu eli katoaa, muuttuu maaksi jälleen. Vauvat eivät synny kuitenkaan hengellisesti kuolleina, niin kuin perisyntiopin kannattajat väittävät.

Sivun alkuun

Pelastuminen Jeesuksen ylösnousemuksen ansiosta

Vauvat eivät pelastu viattomuudestaan huolimatta oman synnittömyytensä ansiosta. He eivät ole tehneet hyvää eivätkä pahaa, joten hyviä tekoja ei lueta heille ansioksi. Oma hyvyys ei myöskään riitä pelastamaan heitä, koska he syntyvät syntiseen sukukuntaan ja ovat syntyessään kuolevaisia sekä alistetut katoavaisuuden valtaan. Vain Jeesuksen nouseminen ylös kuolleista on tehnyt vauvoille mahdolliseksi pelastumisen, samoin kuin muille. Meidät on vanhurskautettu Jeesuksen ylösnousemisen kautta. (Room 4:25.)

Kuolema ja tuonela olivat paholaisen hallussa siihen asti, kunnes Jeesus kuoli ja meni voittajana tuonelaan. (Hebr 2:14-18.) Kun Jeesus nousi ylös kuolleista, oli hänellä kuoleman ja tuonelan avaimet hallussaan. (Ilm 1:17.) Näin ollen Jeesuksen ylösnousemus toi pelastuksen koko ihmiskunnalle, myös vauvoille. Kukaan ei pelastu oman viattomuutensa tai hyvyytensä ansiosta vaan yksin Jumalan armosta, Jeesuksen vanhurskauden teon kautta. (Room 5:12-21.)

Jos Jeesus ei olisi noussut ylös kuolleista, ei kukaan nousisi ylös kuolleista. (1Kor 15:12-28.) Jeesuksen vanhurskauden teko teki pelastumisen mahdolliseksi ihmisille. Synnin ja saatanan valtaan joutuneiden ihmisten on kaduttava syntejään ja uskottava Jumalaan voidakseen pelastua. Jumala ei vaadi vauvoilta uskoa, koska he eivät ymmärrä evankeliumin sanomaa eivätkä ole tehneet vielä tahallaan syntiä. Vain sydämensä kovettaneet ja paatuneet ihmiset tuomitaan kadotukseen, ei muita.

Tuomio tulee tekojen mukaan ja vain paatuneet ihmiset tuomitaan kadotukseen. (Joh. 5:28-29; 2Kor 5:10; Ilm 22:12; Hebr. 3:12-15; Room. 11:7.) Vauvat eivät ole tehneet syntiä, joten heitä ei tuomita. Leikki-ikäiset tottelevat vielä vanhempiaan ja alistuvat heidän valtaansa. He katuvat pahuuttaan, vaikka tekevätkin syntiä. Heillä on toivoa pelastua Kristuksen vanhurskauden teon ansiosta, koska he eivät ole vielä turmeltuneet mieleltään. He eivät ole joutuneet eroon Jumalan heille antamasta elämästä hengessä niin kuin vanhemmat pakanat, jotka vaeltavat mielensä turmeluksessa ja kaikenlaisessa pahuudessa, ja tekevät syntiä kuolemaksi ja kadotukseksi. (Efe 4:17-19; Room. 6:15-23; 1.Joh. 5:15-21; Jaak. 1:12-17.)

Sivun alkuun

Tarvitsevatko vauvat ja sikiöt syntien anteeksiantamusta ja sovitusta?

Sikiöt ja vauvat eivät tarvitse syntien anteeksiantamusta, koska he eivät ole perineet Adamilta syntistä luontoa, eivätkä he ole tehneet syntiä henkilökohtaisesti. Heidän mielensä ja sielunsa ei ole synnin läpikotaisin tai edes ollenkaan turmelema, joten he eivät tarvitse anteeksiantoa synneistään. Lapset tarvitsevat kuitenkin sovitusta, koska ovat Adamin jälkeläisinä kuoleman ja katoavaisuuden valtojen alla. Ilman Kristuksen uhria ja sen tuomaa sovitusta lapsetkaan eivät pelastuisi parempaan ylösnousemukseen. Tästä uhrin kautta sovitetuksi tulemisesta ja kelpaamisesta Jumalalle ovat esikuvana vanhan liiton lain uhrisäädökset koskien koko Israelin kansan sovitusta kerran vuodessa suurena sovituspäivänä. (3Moos, 16)

Sikiöt ja vauvat eivät pelastu oman hyvyytensä tai synnittömyytensä tai hyvien tekojensa ansiosta. Heihin ei voida soveltaa moraalisia arvioita, koska he eivät ymmärrä hyvän ja pahan välistä eroa. He eivät ole muita ihmisiä parempia viattomuutensa tai synnittömyytensä vuoksi (Raamatussa sanaa "syntinen" käytetään vain niistä ihmisistä, jotka ovat tehneet henkilökohtaisesti syntiä"), niin että se luettaisiin heille ansioksi ja pelastukseksi.

Vaikka sikiöillä ja vauvoilla ei ole henkilökohtaista syntiä, niin he eivät pelastu synnittömyytensä ansiosta. Ansio on käsitteenä sellainen, että se edellyttäisi kykyä moraalisiin valintoihin, mikä heiltä puuttuu. Sikiöt ja vauvat eivät pelastu myöskään itsensä kautta, sillä kukaan ei pääsisi parempaan ylösnousemukseen, ellei Jeesus olisi kuolleistanousseiden esikoisena noussut ylös kuolleista. (1.Kor, 15:12-28.) Näin ollen vauvat ja sikiötkin pelastuvat Kristuksen vanhurskauden teon kautta, niin kuin muutkin ihmiset. (Room, 5:12-21.)

Kun lapset oppivat erottamaan hyvän pahasta ja valitsevat pahan, niin he tulevat vähän kerrassaan enemmän vastuullisiksi sydämensä tilasta ja teoistaan. Yksittäinen synnin tekeminen ei vielä kadota heitä, eli Jumala ei lue heille syyksi ihan ensimmäisiä rikkomuksia, niin kuin ei uskovienkaan syntejä syyksi lue, vaikka niitä monta olisi. (Matt, 18:21-22; Gal, 2:11-14; Jaak, 5:14-20; 1.Joh, 1:7-2:2; 5:15-17.) Kaikki synnit eivät koidu kuolemaksi. (1.Joh, 5:15-17.) Uskovien ja lasten synti ei koidu kuolemaksi, jos sitä ei lueta heille syyksi, ja synnit saadaan anteeksi.

Kukaan ihminen ei voi tietää varmuudella sitä, milloin Jumala lukee lapsille syyksi synnin, mutta ihmisen paatumuksen ja hengellisen kuoleman voi lopulta toinenkin ihminen aistia, joskin vajavaisesti, ja toisen hengellisen tilan arvioimisessa on aina erehtymisen mahdollisuus mukana. Raamatun opetuksen mukaan sikiöt ja vauvat ovat hengellisesti eläviä, kunnes paatuvat pois Jumalan heille antamasta elämästä, ja vasta tämän hengellisen kuoleman seurauksena he joutuvat eroon Jumalasta, ja vastuuseen teoistaan itse aiheutetun syyllisyyden vuoksi. (Room, 7:7-13; Jaak, 1:12-17; Efe, 2:1-5; Kol, 2:13; Jes, 59:1-3; 7:14-16; 5.Moos, 1:39.)

Ovatko lapset Jumalan yhteydessä?

Lapset ovat jollakin tavalla Jumalan yhteydessä. Heillä on eräänlainen alkuvanhurskauden tila luontonsa puolesta, koska muuten ihminen ei voisi palata Jumalan tykö, eikä Jumala voisi palauttaa hänelle hänen vanhurskauttaan. Näin kuitenkin tapahtuu Raamatun ilmoituksen mukaan. (Job, 33:14-33; Jes, 55:1-8; Luuk 15:11-32; Snj, 7:29; Room, 2:14.) Lapset ovat otollisia Jumalalle, koska senkaltaisten on taivasten valtakunta ja Jumala on valmistanut itselleen kiitoksen imeväisten ja lasten suusta. (Matt, 19:13-15; 21:15-16.)

Puhe aikuisista ihmisistä

Raamatun kuvaukset kelvottomista ja syntisistä ihmisistä sopivat vain varttuneisiin synnin tekijöihin, eivät vauvoihin. Niinpä ne kohdat, joita on käytetty vauvojen perisyntisyyden tukena, eivät puhu mitään vauvoista vaan varttuneista ihmisistä. (Room 3:9-24; Job 14:4; 15:14; Psa 51:7; 58:4; Jes 48:8; 1Moos 6:3.) Tämä selviää, kun tutkitaan asiayhteyttä, jossa nuo kuvaukset esiintyvät. Vauvat eivät osaa puhua tai liikkua pahantekemisessä, mitä kuvaukset edellyttävät perin kelvottoman mielen vallassa olevilta ihmisiltä. Vauvat eivät ole mieleltään saastaisia ja kelvottomia, turmeltuineita. He ovat vielä viattomuuden ja syyntakeettomuuden tilassa eivätkä ole paatuneita synnin tekijöitä. Ihmisen ajatukset ovat vasta nuoruudesta asti pahat, eivät syntymästä asti. (1Moos 8:21.)

Osa kuvauksista on laulun paisuttelevaa ja runollista kieltä, jolla aikuinen synnin tuntoon joutunut ihminen purkaa tuskaansa. (Psa 51:7.) Puhe synnissä sikiämisestä ei tarkoita sitä, että vanhemmat tekevät syntiä yhdynnässä ja munasolun siittämisessä. Daavid ei pannut tekemäänsä syntiä perimänsä syntisen luonnon piikkiin, vaan piti itseään syyllisenä siihen. Daavidin sanojen tulkitseminen perisynnin opetukseksi kääntää alkuperäisen sanoman merkityksen päinvastaiseksi. Daavid ei olisikaan tuntenut ylen suurta syyllisyyttä tekemänsä synnin vuoksi, vaan olisi paennut vastuuta syyttämällä perimäänsä syntistä luontoa tekemästään synnistä. Näin perisyntioppia yleisesti väärin myös käytetään. Sen avulla puolustetaan oikeus synnin tekemiseen ja se, ettei syntiä tarvitse tai edes ole mahdollista hylätä.

Sivun alkuun

Taipumus tehdä syntiä

Ihmisillä voisi olla korkeintaan peritty taipumus tehdä syntiä, kun lapsen eteen tulee tilanteita, joissa hän voi valita hyvän ja pahan välillä. (Jes 7:14-16.) Silloinkin tulkinta on vastoin Jumalan oikeamielisyyttä, koska lapselta puuttuisi todellinen mahdollisuus valita muuta kuin synnin tekeminen. Jumala pitäisi lasta siitä huolimatta vastuullisena synnin teoista, niin että tuomitsisi hänet lopulta iankaikkisella rangaistuksella. Tämä olisi väärämielinen tuomio, jos ihminen ei voi vaikuttaa vähäisessäkään määrin siihen, tekeekö syntiä vai ei. Synnin valitsemisen täytyy olla vapaaehtoinen teko tai muuten siitä ei ole oikeamielistä ketään kadotukseen tuomita.

Taipumus tehdä syntiä ei voi olla sillä tavalla perinnöllinen kuin jotkut ovat perisynnistä opettaneet. Ainoa mahdollinen periytyvyys olisi sellainen, joka jättäisi ihmiselle valinnanmahdollisuuden joko tehdä tai olla tekemättä syntiä, kun kiusauksen hetki koittaa ja viettelykset tulevat.

Jos olisi jokin peritty taipumus tai pahan siemen ihmisen sisällä, niin sen vaikutus ei voi olla mitenkään niin suuri, että ihmisen olisi pakko alkaa "palvella syntiä" eli "tulla synnin orjaksi". (Matt, 6:24; Room, 6:16.) Yksittäisiä syntejä ei kukaan voisi tämän teorian mukaan välttää, mutta jokaisella olisi kuitenkin voimia ja moraalista selkärankaa kyetä valitsemaan "vanhurskauden palveleminen" ("kuuliaisuuden palveleminen vanhurskaudeksi", Room 6:16). Uskoakseni moni ihminen onkin ollut koko elämänsä "vanhurskauden palvelija", eikä ole koskaan "antautunut syntiä palvelemaan", vaikka on langennut monin eri tavoin syntiä tekemään.

Jos taipumus olisi tätä suurempi, niin ihmistä ei voitaisi pitää vastuullisena Jumalan edessä tekemistään synneistä eikä etenkään syntisyydestään, johon hän ei ole voinut mitenkään vaikuttaa.

Jos lapsilla olisi taipumus valita paha, niin sitä voitaisiin kuvata piilevän taudin kantamisena. Esimerkiksi HI-virus aiheuttaa myöhemmässä vaiheessa Aidsin, mutta on oireeton taudin puhkeamiseen asti. Tuberkkeli-bakteeri voi elää ihmisen elimistössä vuosikymmeniä, mutta ei aiheuta kaikille sairastumista ja kuolemaa. Näin olisi myös periytyvän taipumuksen laita. Lapsilla olisi taipumus tehdä syntiä, mutta heidän ei olisi sitä pakko tehdä. Todellinen valinta olisi olemassa ja syntiä tehtäisiin ilman pakkoa täysin vapaaehtoisesti ilman perinnöllisyyden raskauttavaa taakkaa. Vasta tahallinen synnin tekeminen aiheuttaisi sitten hengellisen kuoleman ja eron Jumalasta. (Efe 2:1-5; Jes 59:1-3.)

Vaikka tämä tulkinta näyttäisi muuten olevan mahdollisesti oikea, niin jäljelle jää kysymys siitä, mitä merkitystä sellaisella perityllä taipumuksella olisi, joka ei vaikuta missään määrin vapaaseen valintaan?

Meidän on muistettava se, että syntiin lankeaminen oli mahdollista myös synnittömille ihmisille paratiisissa. Synnin tekemistä varten ei tarvita siten välttämättä perinnöllistä taipumusta tehdä syntiä. Tämä kyseenalaistaa koko perisyntiopin. Paholainenkin lankesi enkeleineen syntiin, vaikka oli alussa laajalti suojaavainen kirkkauden enkeli, synnitön olento. (Hes 28:11-20; Ilm 12:7-9.) On siis epäraamatullista väittää, että vain syntinen luotu olento voi tehdä syntiä, tai että ihminen tekee syntiä siksi, että on syntinen, eikä niin että ihminen voi tehdä syntiä, vaikka ei ole perinyt syntistä luontoa eikä taipumusta tehdä syntiä. Synnitönkin voi tehdä syntiä ja tulla syntiseksi väärien valintojen kautta, ja tekemällä syntiä.

Oppi, jonka mukaan ihminen tekee syntiä, koska on syntinen, ei pidä paikkaansa sellaisenaan. Tämän perinteisen perisyntiopin mukaan kaikki lapset tekevät aikanaan syntiä sen vuoksi, että syntyvät syntisinä. Jos lapset eivät olisi syntisiä Adamilta perityn syntisen luonnon vuoksi, niin he eivät tekisi syntiä. Lankeaminen oli kuitenkin mahdollista Aatamille ja Eevalle, vaikka Jumala teki heidät synnittömiksi. (1.Moos, 1:26-30; 3:1-19.) Ei saatanakaan ole syntinen luomistyön tuloksena, vaan siksi, että lankesi syntiä tekemään. (Hes, 28:12-20.)

Jumala ei puhunut mitään syntisen luonnon periytymisestä, kun kertoi Adamille, Eevalle ja paholaiselle ihmisen lankeemuksen seuraamukset. (1.Moos, 3.) Seuraamus oli paratiisista karkoittaminen, ruumiin kuolema, maan kirous (maa tuottaa ohdakkeita ja orjantappuraa, ja otsa hiessä pitää siitä leipä syömän) ja nainen sai raskauden kivut ja kuukautisvaivat riesakseen lankeemuksensa tähden. Lisäksi Jumala pani vainon vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välille, mitä se sitten tarkoittaakin (käsittelen tätä asiaa kirjoitussarjani kolmannessa osassa).

Raamatun avulla ei itse asiassa voida perustella lainkaan sitä, että syntinen luonto tai taipumus tehdä syntiä periytyisi Adamilta hänen jälkeläisilleen. Tällainen opetus on kokonaan Raamatun ulkopuolella syntynyt, ja se on tuotu kristikuntaan pakanallisista uskomuksista.

Myös synnitön voi tehdä syntiä eikä ihmisen tahtoa ole sidottu syntiin lankeamisen jälkeen, niin kuin sidotun ratkaisuvallan opettajat väittävät. (Martti Luther: "Sidottu ratkaisuvalta" ja sen kirjan tulkinnat sekä kalvinismi eri muodoissaan)

Sivun alkuun

Periytyykö taipumus tehdä syntiä?

Perisyntiä on selitetty mm. "taipumuksena syntiin". Synti ja syntisyys eivät liene kuitenkaan aineellisia ominaisuuksia ihmisessä. Miten ne sitten voisivat periytyä vanhemmilta lapsille? Lapsihan saa alkunsa muna- ja siittösolun yhtymisessä, jotka molemmat ovat eläviä soluja. Siirtyisikö taipumus syntiin vanhempien solujen kautta lapsiin? Jos siirtyy, niin miksi Jeesus olisi vapaa tästä ns. perisynnistä? Hän sai Marian kautta geneettistä ainesta solun perimässä aina Adamilta ja Eevalta asti, jos Jumala hedelmöitti Marian munasolun, eikä laittanut erikseen tätä tarkoitusta varten luomaansa hedelmöitynyttä munasolua Marian kohtuun.

Synti on siis kuitenkin luonteeltaan hengellinen ja aineeton asia, joka näkyy väärinä moraalisina ja eettisinä valintoina tai ajatusmalleina. Synti on ihmisen sielussa ja mielessä vallitseva vääryyden maailma, vihollisuus ja kapina Jumalaa ja hänen käskyjään vastaan. Syntisyys on väärää sydämen asennetta ja ajatusta Jumalan edessä. Voisiko se siis periytyä aineen tai sukusoluissa olevan elämän hengen välityksellä vanhemmilta lapsille, vai onko se vain opittua ja valittua? Tuleeko ihmisestä syntinen vain oppimisen ja väärien moraalisten valintojen kautta, vai onko ihminen syntinen jo hedelmöitymisestään asti?

Jos jokin taipumus syntiin periytyisi lapsiin jotakin kautta (jollakin tavalla), niin se ei voisi olla niin suuri, että ihminen voisi välttyä vastuulta, kun valitsee synnin tekemisen vanhurskauden sijasta. Jos ihmisen olisi pakko tehdä syntiä perimänsä syntisen luonnon vuoksi, niin hän ei voisi olla vastuussa Jumalalle syntisyydestään (syntisestä luonnostaan) ja synneistään.

On ilmeistä, että jokainen ihminen tekee syntiä vartuttuaan ymmärryksen ikään, joten tätä on vaikea selittää mitenkään muuten kuin perityn "lihan" eli "synnin ja kuoleman ruumiin turmeluksen" kautta, tai vaihtoehtoisesti perityn synnin, syntisyyden tai synnillisen taipumuksen kautta. Olisi perin outoa, jos täysin puhdas ja turmeltumaton ihminen lankeaisi syntiä tekemään, jokainen meistä. Jonkinlainen taipumus syntiin voisi siten kuitenkin kulkea kirouksena ihmissuvussa, mutta se taipumus ei voisi olla niin suuri, ettei todellista valinnan mahdollisuutta synnin tekemisen ja vanhurskauden välillä olisi olemassa. Muutoinhan ihminen ei olisi vastuussa syntisyydestään ja tekemistään synneistä Jumalan edessä, koska ei olisi voinut itse syntisyyteensä ja synteihinsä mitenkään vaikuttaa.

Vaikka kaikki ihmiset tekevät varttuessaan syntiä, niin sen ei tarvitse olla todistus siitä, että taipumus syntiin on perinnöllistä. Jos ihmisen synnin tekeminen olisi seurausta peritystä taipumuksesta, ja ilman sitä ihminen ei tekisi syntiä, niin ihminen ei olisi syyllinen tekemiinsä synteihin, eikä vastuussa niistä. Ihmisen syyllistäminen ja vaatiminen vastuuseen jostakin sellaisesta, mihin tämä ei ole millään tavalla vaikuttanut, ei ole oikeamielistä tuomitsemista, joten taipumus tehdä syntiä ei voi olla perinnöllinen. Ihminen ei ole syypää siihen, millaisia taipumuksia perii, ja jos hän tekee jotakin perimänsä taipumuksen vuoksi, mutta jättäisi sen ilman tätä taipumusta tekemättä, niin ei hän ole silloin syypää myöskään taipumuksensa vuoksi tekemiinsä tekoihin. Näin perityn synnin oppi paljastuu vääräksi sen useimmissa muodoissaan, myös mielen taipumuksena tehdä syntiä, jolloin ihmisen luonto olisi "turmeltunut" jo sikiämisestä asti. Tällaisesta virheellisestä opista on parasta luopua ja korjata kurssiaan raamatullisempaan suuntaan, vaikka se alussa vaikealta tuntuukin. Virheiden ja erehtymisen tunnustaminen ei ole koskaan ihan helppoa ja mitä pitemmälle virheellisen opin kannattamisessa ja levittämisessä on mennyt, sitä vaikeampi on nähdä oma erehdyksensä ja luopua siitä.

Sivun alkuun

"Lihan" eli "synnin ja kuoleman ruumiin" turmeluksen periytyyys

Me emme ole täysin vapaita synnin turmeluksen periytyvyydestä. Perimämme turmelus on "tämän lihan ruumiin turmelus", joka on siis "synnin ja kuoleman ruumis", jolla ei ole varsinaisesti "omaa tahtoa tai halua moraalisessa mielessä", mutta joka silti saa meidät "tahtomaan ja haluamaan itselleen mieluisia asioita kuten haureutta ja toisten omaa".

Ehkäpä tämä lihassa periytynyt turmelus on syy siihen, miksi kukaan Adamin jälkeläisistä ei ole pystynyt kokonaan ilman syntiä elämään? Lähtökohtamme ovat siis paljon huonommat kuin Adamilla ja se selittää sittenkin melko paljon omasta alttiudestamme langeta syntiä tekemään.

Syntiturmelus ihmisen "luonnon turmeluksena"

Vaikka me olemme perineet "lihan ruumiin" eli "synnin ja kuoleman ruumiin" turmeluksen siinä mielessä, että meidän kehomme ikään kuin "vaatii meitä" tekemään syntiä, ja "houkuttelee meitä" syntiä tekemään, niin tätä lihan turmelusta ei voida pitää hengellisenä ominaisuutena, ja moraalin eli käytöstapojen tai mielen turmeluksena, joka olisi peritty Adamilta. Turmelus on jo käsitteenä sellainen, että se edellyttää jonkin turmeltuneen asian tai olennon "pilalle menemistä, mädännäisyyttä ja rappioitumista". Turmelus ei ole siis "vakio" vaan se on eteenpäin menevä kuoleman voima. Turmelus lisääntyy, kun synnille annetaan valta omassa elämässä ja niin "mieli turmeltuu" synnin tekemisen kautta. Onneksi tästä turmeluksesta voidaan kääntyä myös vastakkaiseen suuntaan, kun ei tehdä syntiä, eikä anneta perkeleelle sijaa. (1Kor, 15:34; Efe, 4:20-5:20.)

Meidän "luontomme" ei ole turmeltunut sikiämisen ja syntymisen hetkellä. "Luontomme on suora" (Snj, 7:29) ja seksuaalinen suuntautumisemme on Jumalan meille antaman puhtaan luonnon mukaan "heteroseksuaalisuus". (Room, 1:26.) "Ilman lakia" elävät pakanat voivat "tehdä luonnostaan sitä, mitä laki vaatii", joten heidän luontonsa ei ole ollut turmeltunut sikiämisestä asti. (Room, 2:14.) Me emme ole perineet Adamilta valmiiksi turmeltunutta "lihan mieltä" ja "syntisen vanhan ihmisen luontoa": me emme ole "Adamin kuvia" syntymisen perusteella vaan me olemme Adamin jälkeläisinä Adamin tavoin tehdyt "Jumalan kuviksi" vielä paratiisissa tapahtuneen ensimmäisen lankeemuksen jälkeen. (1Moos, 5:3; vrt. 9:6; 1Kor, 11:7; Jaak, 3:9.)

Jokainen ihminen turmelee oman "luontonsa" ja "vaelluksensa", ja siten myös itsensä tekemällä toistuvasti syntiä, ja paaduttamalla sydämensä. Tämä käy ilmi monista eri Raamatun kohdista, ja ne todistavat, että turmelus ei ole vakio vaan se lisääntyy tai sitten vähenee sen mukaan, ketä me antaudumme palvelemaan. (Room, 6:12-23; Efe, 2:1-22.)

Efesolaiskirje:
4:17 Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa,
4:18 nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden,
4:19 ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.
...
4:22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,

1.Mooseksen kirja:
6:11 Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa.
6:12 Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä.

Katso myös Room, 1:18-32 samasta aiheesta.

Aatamin kuva

Jumala teki ihmisestä Jumalan kuvan paratiisissa. Kun Adam lankesi syntiin, turmeltui hänessä oleva Jumalan kuva. Tästä syystä Aatamin lapset eivät ole perisyntiopin mukaan enää Jumalan kuvia vaan Aatamin kuvia. (1Moos 5:3.) Tätä on pidetty vahvana perusteluna sille, että vauvat syntyvät hengellisesti kuolleina perisynnin vuoksi. Aatamin jälkeläiset eivät kuitenkaan tee syntiä äitinsä kohdussa, joten he eivät voi olla hengellisesti kuolleita syntyessään. Paholaisen lapseksi tullaan hengellisen kuoleman kautta, ei luonnollisen syntymän perusteella. (1Joh 3:8-10; Efe 2:1-5.)

Raamatun mukaan me emme ole Adamin kuvia emmekä perisynnin turmelemia siksi, että olisimme Adamin kuvia, tai Adamin kaltaisia. Me olemme edelleen Jumalan kuvia, kaikki meistä. Tämä asia on sanottu useammassa Raamatun jakeessa, joten perisyntiopin väite tässä kohdassa on ristiriidassa Jumalan sanan todistuksen kanssa, eikä kestä koetusta. (1.Kor, 11:7; 1.Moos, 9:6; Jaak, 3:9; vrt. kenen jälkeläisiä/ lapsia kaikki ihmiset pakanat mukaan lukien ovat "luontonsa" puolesta, Apt, 17:29; Room, 2:14.)

Jumalan kuva tarkoittaa ihmisen sisällistä olotilaa, sielua ja henkeä. Uudestisyntynyt ihminen on Jumalan kuva ja se kirkastuu hänessä sitä enemmän, mitä kauemmin hän vaeltaa Jumalan lapsena pyhyydessä ja puhtaudessa. (2Kor 3:17,18; Efe 4:20-24; Kol 3:10,11; 1Kor 6:13-20.) Jumala saa meissä näkyviin sen, mikä on turmeltunut synnin tekemisen vuoksi. Kun pääsemme taivaaseen Jeesuksen luokse, poistuu meistä viimeinenkin ripe synnistä ja saamme olla täydellisen vanhurskaat myös oman sydämemme puolesta.

Sivun alkuun

Tuomion oikeudenmukaisuus

Jumala tuomitsee ihmiset oikeudenmukaisesti joko kadotukseen tai taivaaseen. Jumalan rakkaus on tietysti enemmän kuin oikeudenmukainen tuomio, sillä yksikään ihminen ei ansaitse taivaspaikkaa hyvien tekojensa ansiosta. Jeesus rakasti meitä niin paljon, että antoi itsensä alttiiksi kuolemalle syntiemme tähden, jotta saisimme elää ikuisesti sovitettuina hänen kanssaan Jumalan taivaassa. Myös vauvat ja pienet lapset on lunastettu parempaan ylösnousemukseen Jeesuksen Kristuksen verellä ja ruumiin uhrin kautta. Heidän ei tarvitse kuitenkaan uskoa Jeesukseen syntiensä anteeksisaamiseksi, koska he itse eivät ole tehneet tahallista syntiä eivätkä kykene uskomaan ennen kuin osaavat puhua ja ymmärtävät evankeliumin sanan. Jumala ei ole väärämielinen tuomari, niin että vaatii ihmiseltä sellaista, mihin tämä ei itsestä riippumattomista syistä pysty.

Jumala ei tuomitse syyllisiä syyttömiksi eikä syyttömiä syyllisiksi. Vauvoja ei tuomita kadotukseen Aatamin tekemän synnin vuoksi. Elleivät vauvat ja sikiöt ole tehneet syntiä äitinsä kohdussa, ei heillä ole syntiä, mistä Jumala voisi tuomita heidät oikeudenmukaisesti kadotukseen. Näin ollen Jumala ei tuomitse vauvoja eikä sikiöitä. Pienten lasten kohdalla tahallinen synnin teko johtaa lopulta paatumukseen, mikä aiheuttaa tuomion alle joutumisen. Mitään tiettyä ikärajaa tälle tapahtumalle ei voida antaa. Paatuminen on yksilöllistä ja riippuvaista siitä, ojentautuuko lapsi vanhempiensa kurin alle vai ei. Tästä syystä lasten ensimmäinen käsky on totella vanhempiaan ja kunnioittaa heitä, eikä rakkauden kaksoiskäsky. (Efe 6:1-3.) Vanhempien kunnioittaminen sisältyy tietysti rakkauden käskyyn, mutta lapset ymmärtävät paremmin vanhempiensa tottelemisen kuin abstraktin Jumalan.

Sivun alkuun

Perisyntiopin kannattajien johdonmukaisuus

Monet luterilaiset kieltäytyvät sanomasta, että kasteesta osattomat vauvat joutuvat heidän oppinsa mukaan kadotukseen. Jos näin ei tapahtuisi, niin vauvojen kastamisella ei olisi sitä vaikutusta, mitä sillä väitetään olevan. Vauvat eivät saa syntejään anteeksi eivätkä synny uudesti ylhäältä kasteessa, jos kasteesta osattomat jumalattomien pakanoiden vauvat pelastuvat myös.

Perisyntiopin mukaan ihminen ei tee elämänsä aikana mitään muuta kuin syntiä, koska ei pysty muuta tekemään. Ihminen syntyy mieleltään turmeltuneena ja perin kelvottomana ihmisenä, niin ettei voi tehdä mitään hyvää. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumala asioista sanoo. Ihmisiä ei tuomita heidän hyvien tekojensa vuoksi kadotukseen vaan synnin vuoksi. Kaikki ihmiset tekevät sekä hyvää että pahaa ja osa hyvistä teoista on pyyteettömiä, vaikka jumalaton olisi niiden tekojen takana. Jumala tuomitsee vain synnit, ei hyviä tekoja.

Jokainen ihminen pystyy erottamaan hyvän pahasta ja voi valita halutessaan hyvän. Monet vanhemmat rakastavat lapsiaan ja pitävät heistä huolta. He hoitavat vastuunsa yhteiskunnassa, työntekijöinä ja perheessä. Mikään tästä ei ole syntiä ja suuri osa teoista on pyyteettömiä rakkauden tekoja, joiden tarkoituksena on pitää huoli perheenjäsenistä. Rakkaus omaisia kohtaan ja sen mukaan toimiminen ei ole syntiä, mutta perisyntiopin mukaan se on syntiä. Perisyntioppi on selvästi totuuden vastaista ja siitä tulee luopua, jos haluaa totella Jumalaa.

Sivun alkuun

Käsitteiden merkitys

Jotta ymmärtäisimme oikein Jumalan sanaa, täytyy meidän tietää, mitä milläkin käsitteellä tarkoitetaan. Laitan tähän selityksen keskeisistä käsitteistä ja pohdin niiden kautta perisyntiopin oikeamielisyyttä tai väärämielisyyttä. Aloitankin käsitteiden määrittelemisen näistä kahdesta sanasta, sillä niitä tarvitaan myöhemmässä vaiheessa opin oikeaan ymmärtämiseen.

Sivun alkuun

Oikeamielinen ja oikeamielisyys

Oikeamielinen on samaa tarkoittava kuin vanhurskas. Vain Jumala on täysin oikeamielinen eli vanhurskas. Oikeamielisyys tarkoittaa oikeudenmukaisuutta ja sen lisäksi vielä rakkauden mukaan toimimista. Oikeudenmukaisuus vaatii syyllisiä tuomittaviksi pahoista teoistaan eli synneistä, mutta oikeamielinen Jumalan rakkaus vapauttaa syyllisen tuomiosta antamalla katuvalle ihmiselle synnit anteeksi. Näin oikeudenmukaisuus ja oikeamielisyys eivät ole täysin samaa tarkoittavia asioita, vaikka oikeamielistä tuomiota voidaankin pitää oikeudenmukaisena Jumalan näkökulmasta katsottuna.

Taivaan Isä rakastaa luotuja ihmisiä niin paljon, että tahtoo pelastaa heidät synniltä ja sitä seuraavalta rangaistukselta. Oikeamielisyyden periaatteeseen kuuluu kuitenkin se, ettei Jumala pakota ihmisiä toimimaan hänen tahtonsa mukaan vaan ihminen saa valita, miten elämänsä elää ja alistuuko Jumalan valtaan. Jumala tekee varmasti oman osuutensa pelastumisessa ja synnistä vapautumisessa vieden alkamansa hyvän työn loppuun saakka, mutta kenenkään ei ole pakko pysyä uskon kautta Kristuksessa. Jumalan palveleminen on vapaaehtoista ja Herrasta voi luopua synnin pettämänä, niin että sielu joutuu eroon Jumalasta. (Hebr 3:12-4:13; 6:4-6; 10:26-31; Joh 15:1-6; Room 11:17-22; 2Piet 2:20-22.)

Jeesus Kristus on vanhurskas ja tuomitsee maanpiirin vanhurskaudessa eli oikeamielisesti. Jumalan tuomioissa ei ole mitään väärää, vaikka emme niitä aina ymmärtäisikään. Tutkimattomat ovat Herran tuomiot ja käsittämättömät hänen tiensä. (Room 11:32-36.)

Oikeamielisellä ihmisellä on Kristuksen mieli ja Hengen mieli, vanhurskasten mielenlaatu. (Room 8:4-9; 1Kor 2:16; Luuk 1:17.) Sellainen ihminen on Jumalan lapsi, uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi. Hänessä kypsyy Hengen hedelmä eli hänestä tulevat esille Kristuksen jalot luonteenpiirteet ja ominaisuudet, kun hän kasvaa armossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. (Gal 5:22; Joh 15:1-8; Jaak 3:13-18.) Jumalan lapsi on "uusi luomus" ja "uusi Jumalan ihminen". (2Kor 5:17; Gal 6:15; Efe 4:20-24; Kol 3:10,11.) Uuden Jumalan ihmisen vastakohta on "vanha ihminen", joka on "ylen synnillinen liha". (Room 7:7-14; Joh 6:63; Gal 5:13-19.) Kristuksen omat eivät ole lihan vallassa vaan Hengen vallassa ja meillä on Kristuksen mieli. (Room 8:4-16; 1Kor 2:16; Gal 5:22-26.) Tällaisen sanomista pidetään usein omavanhurskaana kerskaamisena ja itsensä korottamisena, syntinä, mutta Paavali opetti selvästi sellaista, että uusi luomus on naulinnut ristille lihansa himoineen ja haluineen. Uusi luomus ei voi elää synnin orjana, mikä käy ilmi kaikkien apostolien ja Herran veljien opetuksesta. (Room 5:20-7:6; 1Piet 2:1-13; 4:1-9; Hebr 12:1-17; 1Joh 2:3-6; 3:3-10; Jaak 1:12-2:26; Jda 1:25) Jos joku lankeaa, ei se ole heti kuolemaksi, mutta syntiä ei ole lupa kenenkään harjoittaa, eikä sen pidä antaa orjuuttaa itseään. (1Joh 5:15-21; Jaak 4:14-20; 2Piet 2:20-22.)

Ihmisen sydän ja mieli kuvaavat suunnilleen samaa asiaa. Sydämen ajatukset ja aivoitukset ovat sydämen asenteesta lähteviä ajatuksia, jotka nousevat rinnasta päähän järjen tasolle ja tulevat ulos suusta puheena sekä näkyvät ihmisen käytöksenä. Ihmisen sydän on lisäksi kuin pelto. Sinne on kylvetty kahdenlaista siementä: hyvää ja pahaa, totuutta ja valhetta. Kun joku syntyy uudesti ylhäältä ja hänestä tulee uusi luomus, muuttuu ihan ensimmäisenä hänen sydämensä asenne ja mielenlaatu. Tämän jälkeen Jumala alkaa nyppiä yhteistyössä ihmisen kanssa pahaa viljaa pois sydämen maaperästä. Se sattuu ja tekee kipeää, kun sydämestä revitään synti ja synnillinen mielenlaatu pois juurineen. Tilalle kylvetään vanhurskauden kylvö eli Jumalan sanan totuutta ja vanhurskauden rauhan siementä rakkaudessa. Jumalan sana kasvaa sitten hyvää hedelmää, kun rikkaruohot revitään pois tieltä, niin etteivät ne tukahduta Jumalan istuttamaa jaloa siementä, joka on Raamatun termein "Kristus meissä".

Kristuksen tulee kasvaa eli uuden Jumalan ihmisen tulee päästä esiin jokapäiväisessä parannuksessa ja vanhan ihmisen tulee vähetä eli väistyä pois uuden tieltä. Tätä on vaellus Hengessä ja Jumalan mielen mukaan eläminen: se on oikeamielisen ihmisen sydämen asennetta ja sitä seuraavaa elämää Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa. Jeesus on luvannut kasvattaa jokaista Jumalan lasta yhä enemmän tätä tavoitetta kohti: Kristuksen kaltaiseksi. Vaikka muutos ei saavuttaisi täyttä mittaansa tässä ajassa, on se silti jatkuvaa ja kestää kuolemaan asti. Meillä on toivo paremmasta ajallisesta elämästä sitä kautta, ettei meidän tarvitse tehdä syntiä ja elää synnin orjana. Emme ajattele vain omaa parastamme vaan myös lähimmäisen parasta. Joku viisas on sanonut: Jeesuksen seuraajan tehtävä on tehdä muita onnelliseksi eikä niinkään tavoitella omaa onnea. Tässä on meille jokaiselle tavoitetta kerrakseen.

Sivun alkuun

Väärämielinen ja väärämielisyys

Väärämielinen ihminen on "lihan vallassa" ja elää "vanhan ihmisen" mukaan tätä elämää. (Room 7:7-23; Gal 5:13-19.) Hän on Jumalan vihollinen, koska hänen sydämensä ajatukset ovat pahat ja Jumalan tahtoa vastaan. (Room 8:4-9; Mar 7:14-23; Matt 12:33-37; 1Moos 6:5; 8:21; Snl 6:18; Jer 17:9.) Väärämielisen ihmisen vastakohta on Jeesus Kristus, joka oli ihmisenä täysin oikeamielinen ja on sitä Jumalana ikuisesti. Jotta tiedettäisiin se, mikä on oikeamielistä ja mikä väärämielistä, tulee meidän oppia tuntemaan Jumalan tahto kaikissa asioissa, jotka eteemme tulevat. Harjaannumme kokemuksen kautta erottamaan hyvän pahasta ja voimme valita hyvän. (Hebr 5:14; 1Tess 5:21.)

Sivun alkuun

Synti

Synti voidaan määritellä kahdella eri tavalla, niin että koko synnin kirjo tulee näistä määritelmistä näkyviin.

1. Synti on mielen alueen ja ajatusten kapinointia sekä vihollisuutta Jumalaa ja hänen tahtoaan vastaan.
2. Synti on väärämielistä pahan tekemistä.

Nämä määritelmät pitävät sisällään väärämieliset pahat himot ja pahat ajatukset, jotka ovat Raamatun ilmoituksen mukaan syntiä, sekä väärämieliset pahat sanat, teot ja laiminlyönnit. (2Moos 20:17; Room 7:7-14; Mar 7:20-23; Matt 12:33-37)

Jotta ihminen voisi tehdä syntiä, täytyy hänen kyetä ajattelemaan selkeästi ja valita synnin tekeminen. Vauvat eivät kykene tekemään syntiä, koska heidän ymmärryksensä ei riitä siihen. Vauvat eivät pysty kapinoimaan mielessään Jumalan tahtoa vastaan ja tulemaan hänen vihollisikseen, koska heillä ei ole ymmärrystä ja älykästä järjen juoksua, mikä on edellytys synnin tekemiselle. Kun Aatami lankesi syntiin, tiesi hän tarkalleen sen, että oli tottelematon Jumalaa vastaan. Vauva ei tiedä sitä, että tekee pahaa, jos vaikka nipistää kipeästi jonkun poskea kädellään tai potkaisee hoitajaansa vaipan vaihdon yhteydessä. Vaistonvaraiset toiminnat ja viattomat kiinni tarraamiset eivät ole syntiä, kun vauvasta puhutaan.

Vaikka vauva tai ymmärrystä vailla oleva pieni lapsi tekisi jotakin pahaa, ei se ole väärämielistä pahaa, koska lapsi ei ymmärrä sitä, mitä hän tekee. Lapsi ei ole vastuussa teostaan, jos polttaa esimerkiksi vahingossa talon tulitikkuleikeillään eikä ole tietoinen siitä, ettei niillä saa leikkiä. Leikki-ikäinen ei ole vielä turmeltunut mieleltään ja paatunut niin kuin varttuneempi lapsi. Paatuminen alkaa tietysti heti, kun lapsi oppii olemaan tottelematon vanhempiaan kohtaan. Se luetaan silloin jo synniksi, mutta Jumala päättää sen, milloin lapsi joutuu tuomion alle pahuutensa vuoksi ja eroon Jumalan hänelle antamasta hengen elämästä. (Efe 4:17-19)

Jesaja profetoi Jeesuksesta, että hän oppi erottamaan hyvän pahasta, kun varttui riittävän isoksi. (Jes 7:14-16) Jeesus valitsi aina hyvän, mutta muiden ihmisten kohdalla asia on valitettavasti toisin: me valitsemme pahan ja teemme tahallaan syntiä. Synti on siten valittu ja opittu teko, mistä voi tulla elämäntapa, jos synnille ja pahoille himoille annetaan periksi. Synti kietoo ihmisen vähän kerrassaan otteeseen ja tekee hänestä synnin orjan, vangin. Yksikään lapsi ei synny alkoholistina, varkaana tai homoseksuaalina. Nämä ovat opittuja ja valittuja elämäntapoja, jotka ovat juurtuneet sydämen maaperään vääränä mielenlaatuna, mistä vain Jeesus voi täysin vapauttaa ja tehdä jumalattomasta eli epähurskaasta ihmisestä uskovaisen.

Olen opettanut aiheesta "synti" monissa eri yhteyksissä. Tässä on linkkejä mainittuihin kirjoituksiin. Linkit ovat myös hakemistosivulla.

Kolmiosaisessa Isossa Raamatun Tietosanakirjassa on erinomaisia selityksiä synnistä käytetyille kreikan- ja hepreankielisille eri sanoille. Suosittelen myös näiden selitysten tutkimista. Listan ensimmäisessä artikkelissa käsitellään näitä sanoja, mutta laajemman ymmärryksen saamiseksi IRT:n lukeminen on hyödyllistä.

Sivun alkuun

Syntinen

Perisyntiopin mukaan vauvat ja lapset tekevät syntiä, koska he syntyvät syntisiksi. Lapsi syntyy syntisenä tähän maailmaan sen vuoksi, että Aatami teki syntiä paratiisissa. Kun tähän käsitykseen lisätään opetus lapsen syyllisyydestä, niin hänestä tulee syypää toisen tekemän synnin johdosta, mikä on tietysti väärämielistä Jumalan silmissä. Jumala tuomitsee ihmiset heidän itse tekemiensä syntien vuoksi kadotukseen, ei Aatamin synnin vuoksi. Ellei vauva ole tehnyt sikiövaiheessa syntiä äitinsä kohdussa, syntyy hän synnittömänä tähän maailmaan. Näin opettaa tietääkseni mm. helluntaisaarnaaja Juhana Lehmuskoski omassa kastetta käsittelevässä kirjassaan.

Perisyntiopin mukainen käsitys, jonka mukaan vauvat syntyvät syntisinä tähän maailmaan ja tekevät sen vuoksi syntiä, on virheellinen tulkinta Raamatun teksteistä. Perustelu tähän näkemykseen pohjautuu enimmäkseen roomalaiskirjeen viidennen luvun opetukseen. (Room 5:12-21) Käsittelen sitä vielä erikseen tämän kirjoituksen päätteeksi. Tähän kohtaan riittää lyhyt toteamus siitä, ettei syntiä tekevän olennon tarvitse olla syntinen kyetäkseen tekemään syntiä. Aatami ja Eeva sekä perkele olivat luomistyön tuloksena täysin synnittömiä olentoja, mutta he lankesivat silti syntiä tekemään. Samoin voidaan ajatella ainakin tietyin varauksin Aatamin jälkeläisistä. Jos ihminen ei voisi vaikuttaa mitenkään siihen, että tekee syntiä, koska on syntynyt syntiseksi, niin ei häntä olisi sen vuoksi oikeudenmukaista tuomita.

Lapsi ei ole syyllinen siihen, että sikiää ja syntyy tähän maailmaan. Ellei sikiö tee syntiä äitinsä kohdussa, niin vauva syntyy synnittömänä tähän maailmaan. Tällöin sana "synnitön" tarkoittaa "sellaista, joka ei ole tehnyt syntiä". Erikseen voitaisiin vielä pohtia sitä, onko vauvan ja sikiön mieli tai sielu synnin turmelema ja syntinen vai ei, mutta jääköön se tässä kohdassa vähemmälle huomiolle.

Sivun alkuun

Syyllinen ja syyllisyys

Syyllisyydellä tarkoitetaan sitä, että joku on tehnyt jotakin väärää tai on vastuussa siitä, millainen hän on. Jos vauvat syntyvät syyllisinä tähän maailmaan, niin pitäisi pystyä sanomaan se, mihin he ovat syyllisiä? Aatamin tekemään syntiin he eivät voi olla syyllisiä, joten Aatamin synti ei ole voinut tehdä lapsia syyllisiksi syntiin. Jos lapset eivät tee syntiä äitinsä kohdussa sikiövaiheessa, eivät he synny syyllisinä tähän maailmaan. Koska synnin tekemiseen tarvitaan Raamatun opetuksen mukaan mielen kapinointia ja vihollisuutta Jumalaa vastaan, eivät lapset tee syntiä äitinsä kohdussa: he eivät pysty ajattelemaan selvästi. Vauvat eivät siten synny syyllisinä tähän maailmaan vaan syyttöminä. Eräs laulukin kertoo näin:

"Syyttömänä syntymään
sattui hän,
perinteisen miehen kohtalon
halus välttää poika tuo.
En osta kirvestä
enkä koskaan viinaa juo
tai muuten
juon talon..."

Laulun sanoittaja on ymmärtänyt sen, että syntiseksi ja syylliseksi tullaan tekemällä syntiä eikä syntymällä tähän maailmaan vasten omaa tahtoa Jumalan antamaan elämään.

Sivun alkuun

Vastuu ja vastuullisuus

Meillä on vastuu omasta elämästä Jumalan edessä. Virheellinen oppi perisynnistä pyrkii ottamaan meiltä vastuun pois, mistä syystä se on tuhoon vihittävä turmiollinen harhaoppi. Kirkon teologit eivät valitettavasti huomaa tätä asiaa tai eivät halua tunnustaa totuutta, koska vauvojen kastamisen käytäntö on täysin riippuvainen perisyntiopista. Sen kaatuessa loppuu tarve kastaa vauvoja ja kirkko kaatuu. Verorahat menetetään eikä jumalattomia voida sitoa enää kirkon orjuuteen niin kuin nyt tehdään ja heidän varoillaan rahoitetaan pienen uskovaisten lauman toiminta kirkon sisällä. Kirkon jäsenet välttyvät lisäksi vainoilta ja pilkalta, kun pysyttelevät jumalattomien kanssa samalla puolella eli eivät erottaudu kasteen kautta pois tästä maailmasta.

Luterilaisia uskovaisia kutsutaan lopun aikana pois harhaan menneen kirkon pauloista ja kehotetaan ojentautumaan totuuteen rakkaudessa, jotta he voisivat pelastua puhdistumisen ja kirkastumisen kautta. (Dan 12:10; 2Tess 2:7-17.) Vilppi, pahuus, ulkokultaisuus, pelkuruus, valhe ja muu synti tulee panna pois. Tarkoitus ei pyhitä keinoja eikä sisälähetys ja vainojen välttäminen ole hyväksyttävä syy kieltäytyä kasteesta, joka on tarkoitettu vain uskoville eikä lainkaan jumalattomille ja heidän lapsilleen. Edes uskovaisten lapsia ei ole lupa kastaa, koska Raamatussa edellytetään omakohtaista uskoa ja sen tunnustamista ennen kasteelle tulemista. (Apt 8:35-40.) Uudessa testamentissa ei kasteta kertaakaan vauvoja vaan ainoastaan uskovaisia perheenjäseniä.

Ihminen on vastuullinen vain siitä, mihin voi itse vaikuttaa. Ihminen ei voi vaikuttaa siihen, että sikiää ja syntyy äitinsä kohdusta. Hän ei voi olla sen vuoksi syyllinen syntymäänsä. Ellei sikiö tee äitinsä kohdussa syntiä, syntyy vauva synnittömänä tähän maailmaan. Vastuu elämästä ja valinnoista on seurausta hyvän ja pahan tekemisen välillä tapahtuvista valinnoista, jotka tulevat lapsen kohdalle vasta hänen varttuessaan. (Jes 7:14-16.) Jotta hyvän ja pahan välillä voitaisiin tehdä valintoja, on lapsella oltava ymmärrystä valintojen tekemiseen. Vauvoilta ja sikiöiltä tuo ymmärrys puuttuu, ja leikki-ikäisillekin se kehittyy vähän kerrassaan.

Jos lapsi nukkuu pois ennen kuin on antautunut palvelemaan syntiä ja paatunut, pääsee hän Jumalan armosta taivaaseen eli luvattuun maahan, koska on perilunastettu Kristuksen vanhurskauden työn ansiosta. (5Moos 1:39; Room 6:16; 4:25) Lapsi on silloin mieleltään turmeltumaton ja paatumaton, joten Kristuksen nouseminen ylös kuolleista lunastaa hänen sielunsa ja ruumiinsa kuoleman vallasta, katoavaisuudelta. Katoavaisuus tarkoittaa Raamatun terminologiassa ruumiin lahoamista ja mätänemistä, muuttumista maaksi jälleen. (1.Moos. 3:19; Apt 2:26-31; 1Kor 12:35-58.) Vauvat syntyvät ruumiillisesti kuolevaisina ja katoavaisina tähän maailmaan. Jos Kristus ei olisi voittanut perkelettä kuolemallaan ja ylösnousemisensa kautta, ei kukaan ihminen pääsisi pois kuoleman vallasta. (Hebr 2:14-18; Ilm 1:17,18.) Näin Jeesuksen vanhurskauden teko on koitunut myös vauvoille pelastukseksi eikä kukaan voi sanoa, että pelastuu oman viattomuutensa tai synnittömyytensä ansiosta.

Jos vauvat syntyisivät mieleltään turmeltuneina ja hengellisesti kuolleina tähän maailmaan, eivät he olisi vastuussa siitä, mitä tekevät. Syntinen ja mieleltään kelvoton ihminen kykenee tekemään perisyntiopin mukaan kutakuinkin vain syntiä eikä mahda sille asialle mitään. Jos ihminen syntyy syntisenä tähän maailmaan, menettää synti tavallaan merkityksensä kadotukseen johtavana seikkana. Kukaan ei olisi Jumalan oikeudenmukaisuuden periaatteen mukaan silloin syyllinen syntiin. Nyt on nähtävä asia oikealla tavalla ja luovuttava siitä ajatuksesta, ettei ihminen ole vastuussa teoistaan Jumalalle sen vuoksi, että syntyy syntisenä tähän maailmaan. Tätä harhaoppia voidaan käyttää taidokkaasti hyväksi Jeesuksen vastustamiseen, sillä jumalatonkin ymmärtää, että Jumala on hirviömäinen sadisti ja kiduttaja, jos tuomitsee kasteesta osattomia vauvoja tai ketä tahansa iankaikkisella rangaistuksella sen vuoksi, että Aatami teki syntiä ja ihmiset syntyvät sen vuoksi hengellisesti kuolleina ja kadotettuina tähän maailmaan.

Ihminen on vastuullinen Jumalan edessä siitä, jos on mieleltään kelvoton ja turmeltunut, elää himojensa vallassa. Tähän tilaan päädytään siten, että ollaan tahallaan tottelemattomia Jumalaa vastaan eikä totella vanhempien hyviä käskyjä. Sananlaskussa varoitetaan poikasta, ettei tämä lähtisi syntisten tielle, seuraamaan heidän esimerkkiään. (Snl luvut 1-7.) Pakko sitä ei ole tehdä, jos joku vain tahtoo pysytellä jatkuvassa katumuksessa ja mielenmuutoksessa syntiin nähden. Täysin synnittömiksi emme tule eivätkä sitä lapsetkaan ole, kun ehtivät ymmärryksen ikään. Jos joku silti katuu syntejään, häpeää niitä, ei paaduta sydäntään, hylkää synnit Jumalan armosta ja uskoo päälle päätteeksi Jumalan sanaan ynnä Herraan Jeesukseen syntiensä anteeksisaamiseksi, niin hän pelastuu isonakin lapsena Jumalan armosta. Ihminen ei kuole uskovaisena ollessaan yhteen syntiin tai jos kuolisi, niin me olisimme kaikki hengellisesti kuolleita. Raamatussa opetetaan kuitenkin siten, että olemme Hengessä eläviä ja meillä on elämä Kristuksessa: Herra Jeesus elää sydämissämme Pyhän Hengen kautta ja Isä vahvistaa meitä voimallaan. (Efe 3:14-21; Room 5:1-11.) Näin meillä on koko pyhä kolminaisuus sydämissämme, kun olemme Jumalan lapsia: Isä, Poika ja Pyhä Henki. (Joh 14:23.)

Sivun alkuun

Kuolema

Raamatussa kuolemalla on kaksi merkitystä: ruumiillinen kuolema ja hengellinen kuolema eli kuolema hengessä. Jälkimmäinen on seurausta synnin tekemisestä ja paatumisesta. Ihminen ei synny hengellisesti kuolleena, mutta kuolee hengessään, kun lähtee palvelemaan syntiä, antautuu synnin valtaan. (Room 6:15-23; 7:10; 8:13.) Myös uskovainen voi kuolla hengessään ja joutua eroon Jumalasta synnin pettämänä. (Hebr 3:12-4:13; 6:4-6; 10:26-31; 2Piet 2:20-22; Joh 15:1-6; Room 11:17-23.) Ero Jumalasta johtuu itse tehdyistä synneistä, ei peritystä syntisyydestä tai Aatamin tekemästä synnistä. (Jes 59:1-3)

Seuraavat jakeet kertovat kuolemasta hengessä: Efe 2:1-5; 5:14; Kol 2:13; Jaak 1:12-16; Room 7:10; 6:15-23; 8:13; 1Tim 5:6; Jda 1:12. Jumalalla on sanoma hengellisesti kuolleille ja se kuuluu näin:

"Sentähden sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"" (Efe 5:14.)

Tämä ja edellä mainitut jakeet eivät voi tarkoittaa ruumiillista kuolemaa, koska niissä puhutaan ruumiillisesti elävistä ihmisistä. Myös vanhurskauden palvelijat ja Jumalaa tottelevat ihmiset kuolevat ruumiillisesti, vaikka he kuolettavat Hengellä ruumiin teot ja saavat elää ikuisesti. (Room 6:15-23; 8:13.) Näin ollen ikuisen elämän vastakohta ei ole ruumiin kuolema vaan hengen kuolema ja ero Jumalasta. Tämä on myös tuomio, joka kohtaa kadotettuja: toinen kuolema, ero Jumalan läsnäolosta. (Ilm 21:8; 2:11; 20:6-15.) Toinen kuolema ei vahingoita niitä, jotka Kristuksen Jeesuksen omia ovat. Jos joku uskoo Jeesukseen, elää hän Hengessä, vaikka olisi ruumiillisesti kuollut, mutta joku voi olla ruumiillisesti elävä, vaikka on kuollut hengessään.

Kuolema tarkoittaa Raamatussa siis kolmea eri asiaa:

1. Ruumiin kuolema.
2. Hengellinen kuolema eli kuolema hengessä.
3. Tulinen järvi eli toinen kuolema, kadotus.

Sivun alkuun

Katoavaisuus

Katoavaisuus tarkoittaa Raamatun teksteissä sitä, että ihminen syntyy kuolevaisena ja ruumis muuttuu jälleen maaksi kuoleman jälkeen: se katoaa. (Gen 3:19; Apt 2:26-31; 1Kor 15:35-58.) Jeesuksen ylösnousemus kuolleista mahdollisti kaikille ihmisille paremman ylösnousemuksen eli elämän ylösnousemuksen. (Joh 5:28,29; Apt 24:15; Room 4:25; Ilm 20:4.) Siihen asti koko maailma oli katoavaisuuden ja kuoleman vallassa, perkeleen vallassa. (Hebr 2:14-18.) Jeesus kukisti perkeleen ja kuoleman vallan: hänellä on nyt tuonelan ja kuoleman avaimet, niin että hän voi vapauttaa jokaisen ihmisen kuoleman pelosta ja synnin orjuudesta. (Ilm 1:17,18.) Näin Jeesuksen vanhurskauden teko koitui pelastukseksi koko ihmiskunnalle, myös vauvoille, jotka syntyvät perilunastettuina Kristuksen veren ansiosta. Vauvat eivät pelastu kadotukselta oman hyvyytensä tai hyvien tekojensa ansiosta, sillä he eivät ole tehneet vielä hyvää eivätkä pahaa. (5Moos 1:39.)

Sivun alkuun

Kadotustuomio

Kadotustuomio tarkoittaa Raamatussa sitä, että ihmisellä ei ole ikuisen elämän toivoa tai mahdollisuutta elää iäti ilman Jumalan armoa. Jokainen ihminen on kadotustuomion alainen sen vuoksi, että Aatami lankesi syntiin ja aiheutti siten kirouksen ihmiskunnalle. (Room 5:16,18.) Aatamin jälkeläiset syntyvät kuolevaisina ja katoavaisina, mutta Kristuksen vanhurskauden teko toi meille toivon ikuisesta elämästä ruumiin ylösnousemuksen kautta. Ilman Kristuksen vanhurskauden tekoa ei kukaan voisi nousta ylös kuolleista ja elää ikuisesti. Nyt se on mahdollista, kiitos vanhurskaan Jeesuksen.

Kadotustuomio tarkoittaa ikuista hengellistä kuolemaa ja eroa Jumalasta. Ilmestyskirjassa sitä kuvataan sanoilla "toinen kuolema". Toinen kuolema on tuskan ja vaivan paikka, jossa tuli ei sammu ja madot eivät kuole. Jeesus vertaa tuomion paikkaa pimeydeksi ja tuliseksi pätsiksi. Siellä on itku ja hammasten kiristys. Hänen sanansa kertovat kuoleman jälkeisestä kärsimyksestä, joten sellainen on edessä jokaisella, joka ei pelastu. Tässä on lueteltu vielä niitä kohtia, joissa tästä asiasta selkeimmin puhutaan: Dan 12:2; Matt 13:41-43; 22:13; 25:46; Mar 9:43-48; Luuk 12:46-88; 16:19-31; Ilm 14:9-11; 20:10-15. Jumalan lapsi voi luottaa Paavalin sanaan, joka lupaa meille parempaa ylösnousemusta ja ikuista elämää Jumalan luonta taivaassa:

"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." (Room 8:1.)

Sivun alkuun

Roomalaiskirjeen viidennen luvun opetus

Ehkä kaikkein eniten käytetty puolustus synnin periytyvyydestä on Paavalin kirje roomalaisille, jossa hän kertoo synnin ja kuoleman tulemisesta maailmaan sekä sitä seuraavasta kadotustuomiosta. (Room, 5:12-21.) Paavalin opetus on tässä kohdassa vaikeasti tajuttavaa ja sitä on helppo ymmärtää väärin. (2Piet 3:14-18.) Opetus on kuitenkin mahdollista ymmärtää oikein, kunhan vain luemme sitä mahdollisimman ennakkoluulottomasti, emmekä anna aiempien ja muilta opittujen tulkintojemme liiaksi vaikuttaa lopputulokseen opin näkemyksen muodostumisessa.

Lainaan tähän kirjoitukseeni mainitun kohdan sopivissa pätkissä ja yritän hahmottaa lukijalle opetuksen pääkohtia ja kokonaisuutta menemättä liian syvälle pieniin yksityiskohtiin, ja takertumatta yksittäisiin sanoihin ja rinnastuksien mukanaan tuomiin tulkinnallisiin ongelmiin ja mahdollisiin virhetulkintoihin.

"Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet, sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole; kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva." (Room, 5:12-14.)

Paavali erottaa näissä jakeissa toisistaan ihmiset, jotka elivät ennen lakia eli ennen Moosesta, niistä, jotka elivät Mooseksen jälkeen. Hän kertoo, että myös ne ihmiset ovat tehneet syntiä, jotka elivät Adamin ja Mooseksen välissä, vaikka heillä ei ollut lakia, eli kirjoitettua Jumalan lakia, eikä Jumalan suoraan heille puhumaa käskysanaa, niin kuin oli Adamilla. Koska "ilman lakia eläneet" eli "laista tietämättömät" ihmiset olivat kuitenkin rikkoneet sisäistä oikeudentajuaan vastaan (Room, 2:12-16.), niin hekin olivat tehneet syntiä. Tällä tavalla Paavali selittää, että "kaikki ovat syntiä tehneet". Sana "kaikki" yhdistää siis "ilman lakia syntiä tehneet" "laista tietoisena syntiä tehneisiin" ihmisiin, eikä tässä ole mitään viittausta vauvoihin tai sikiöihin, niin että Paavali olisi opettanut myös heidän tehneen syntiä.

"Ilman lakia eläneet ihmiset" ovat tehneet sillä tavalla eri tavalla syntiä kuin Adam, että he eivät olleet kuulleet suoraan käskysanaa Jumalalta niin kuin hän oli sen paratiisissa ollessaan kuullut. (1Moos, 2:15-17.) Lisäksi Adamille riitti yksi synti hengelliseen kuolemaan, mutta hänen jälkeläisensä kuolevat hengellisesti vasta monien syntien ja paatumuksen jälkeen. Tämä käy ilmi mm. siitä, että uskovaiset Jumalan lapset eivät kuole yhteen syntiin. (Gal, 2:11-14; Jaak, 1:12-16; 5:14-20.) Ei ole siis mitään syytä olettaa, että vauvat tai pienet lapset olisivat kuolleet yhteen ainoaan syntiin, sillä ei Paavalikaan yhteen syntiin kuollut, vaan moniin synteihin ja himojen valtaan antautumisen vuoksi. (Room, 7:7-14; 6:16.)

"Kuolema" tarkoittaa tässä Paavalin opetuksessa (Room, 5:12.) hengellistä kuolemaa, koska se on seurausta synnin tekemisestä. Hengellinen kuolema on seurausta jatkuvasta synnin tekemisestä ja paatumisesta. (Efe, 2:1-3; 4:17-19; Hebr, 3:12-16; 6:14-16.) Jos nyt olisi kuitenkin niin, että Paavali olisi viitannut ruumiin kuolemaan tässä jaksossa, niin se ei todistaisi vielä mitään synnin periytyvyydestä. Ruumiin kuolema oli yksi niistä kirouksista, jotka olivat seurausta Adamin synnistä. (1Moos, 3:19.) Kaikki ihmiset ovat tulleet osallisiksi ruumiin kuolevaisuudesta ja katoavaisuudesta riippumatta siitä, ovatko tehneet itse syntiä vai eivät. (1Kor, 15:12-24.)

Tämän kuolevaisuuden ja katoavaisuuden vallan alta on mahdollista pelastua vain Kristuksen uhrin ja sen tuoman sovituksen kautta, josta vauvat ja pienet lapset ovat osallisia Jumalan määrittelemään aikaan asti, kunnes paatuvat itse tekemiensä syntien vuoksi ja joutuvat eroon Herrasta. (1Kor, 15:12-58; Efe, 4:17-19; Room, 1:18-32; 4:1-8; Jes, 59:1-3.) Jumala ei pidä meitä syyllisinä mihinkään sellaiseen, jonka olemme perineet vanhemmiltamme. Me emme ole vastuussa Jumalan edessä siitä, mitä olemme perineet vanhemmiltamme, koska emme voi siihen millään tavalla vaikuttaa. Olemme vastuussa vain itse tekemistämme synneistä ja niiden aiheuttamasta turmeluksesta, emme jostakin oletetusta peritystä synnistä.

Aatami (1Moos, 2:7.) oli Kristuksen esikuva (Room, 5:14.) Novumin mukaan "siinä mielessä, että samoin kuin hänen syntinsä koitui kiroukseksi, Kristuksen vanhurskaus koitui vanhurskauttamiseksi. He ovat siis vastakohtia." (Novum 3, s.565) Samanlainen vastakkainasettelu löytyy ensimmäisestä korinttolaiskirjeestä luvusta 15. (1Kor, 15:21-24, 45-47.)

"Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi. Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi." (Room, 5:15-16.)

Aatamin synnin vuoksi koko ihmiskunta joutui synnin ja kuoleman valtaan. Tämä ilmenee siten, että synnymme kuolevaisina ja katoavaisina: ruumis maatuu kuoleman jälkeen eikä virkoa enää eloon, ellei Jumala sitä kuolleista herätä. Kaikki ihmiset ovat kadotettuja ja vailla ylösnousemisen toivoa ilman Kristusta. Vain Jeesuksen kuolema ja nouseminen ylös kuolleista on tehnyt mahdolliseksi ruumiin ylösnousemuksen Aatamin jälkeläisille.

Kaikki eivät pääse kuitenkaan automaattisesti parempaan ylösnousemukseen, vaikka Jeesus on kuollut kaikkien edestä ja sovittanut koko maailman Jumalan kanssa. (1Kor, 5:18-6:2; Kol, 1:19-23.) Armolahja on siten erilainen kuin lankeemus: yhden lankeemus koitui kaikille ihmisille ikuisen elämän toivon kadottamiseksi, mutta yhden nouseminen ylös kuolleista koituu vain osalle ihmisistä elämän ylösnousemukseksi viimeisenä päivänä. (Joh 5:28-29; 6:39,44.)

Armolahjan ja lankeemuksen välinen ero on myös siinä, että yksi ainoa rikkomus tuli kadotustuomioksi, mutta armolahja sovittaa enemmän kuin vain tämän yhden rikkomuksen: Jeesuksen vanhurskauden teko sovittaa kaikki maailman synnit. Novumin selitysosan mukaan Paavali tarkoitti armolahjan ja rikkomuksen välisellä erolla juuri tätä asiaa, ja olen samaa mieltä tästä tulkinnasta. (Novum 3, s.565)

"Sillä jos yhden lankeemuksesta kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljon enemmän hallitsevat elämässä Jeesuksen Kristuksen kautta ne, jotka saavat armon runsauden ja vanhurskauden lahjan." (Room, 5:17.)

Paavali puhuu tässä siitä, miten koko maailma on joutunut Adamin synnin teon kautta kuoleman ja katoavaisuuden valtaan. Kristus on kukistanut kuoleman kautta paholaisen, jolla oli kuolema vallassaan. Hän on vapauttanut myös ne, jotka ovat olleet koko elämänsä ajan kuoleman pelosta orjuuden alaisia. (Hebr, 2:14-15; Ilm, 1:17-18.) Jumalan armosta osalliset saavat hallita tulevassa elämässä Jeesuksen Kristuksen kautta, mikä voittaa monin verroin sen, että kuolema on hallinnut tämän maailman aikana koko luomakuntaa.

"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat tulleet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." (Room, 5:18-19.)

Kaikki ovat kadotustuomion alaisia Adamin synnin vuoksi, mutta kaikki ovat myös sovitettuja Kristuksen teon johdosta. (Room, 5:12-21; 2Kor, 5:19.) Iankaikkisen elämän tai kadotuksen kannalta ratkaisevaa on se, kenelle Jumala lukee syyksi ihmisen oman ja itse aiheutetun synnin (Room, 4:1-8.), tai kenelle hän lukee Adamin synnin kadotukseksi (Room, 5:18.), ja kenen elämän hän vanhurskauttaa Kristuksen teon tähden (Room, 5:18.). Ratkaisevaa on siis se, ketä Jumala pitää sovitettuna, ja ketä hän ei pidä sovitettuna: ketkä ovat osallisia sovituksesta ja ketkä eivät. (2Kor, 5:19; Kol, 1:19-23; Room, 5:1-11.)

Kun nyt ajattelemme vauvoja ja pieniä lapsia, niin he ovat armon valinnan piirissä, koska eivät ole paatuneet ja kuolleet hengellisesti. (Room, 11:7; 7:7-14; Efe, 2:1-5; 4:17-19.) Jumala lukee Kristuksen uhrin kautta tulleen sovituksen kaikkien lasten hyväksi siihen asti, kunnes pitää heitä vastuullisina itse tekemistään synneistä ja siitä aiheutuneeseesta turmeluksesta. (ks. syyksi lukeminen itse tehdyistä synneistä, ei Adamin synnistä: Room, 4:1-8.) Kun lapset paatuvat omien ja itse aiheutettujen syntien vuoksi, niin he vieraantuvat Jumalan heille antamasta elämästä (Efe, 4:17-19.), eikä Jumala pidä heitä enää sovituksesta osallisina. Jumala ei siis pidä lapsia vastuullisina elämästään ja teoistaan ennen kuin lapset ovat kasvaneet tiettyyn "ikään", ja vasta sen jälkeen Jumala lukee heille syyksi heidän omat syntinsä. (Room, 4:1-8.)

Vauvojen ja pienten lasten ei tarvitse myöskään ennen hengellistä kuolemaansa uskoa evankeliumin sanaa ja Jumalaan enempää kuin Jumala heille uskoa antaa. Kun lapset alkavat tehdä syntiä, tulee heidänkin uskoa evankeliumia ja elää jatkuvassa mielenmuutoksessa (Apt, 11:11-18; 2Kor, 7:7-10.) saadakseen syntinsä anteeksi (Apt, 26:17-20; 10:43; 3:19.), mutta Jumala ei vaadi heiltä uskoa enempää kuin heille antaa, ja pitää paatumista rajapyykkinä kadotustuomion alle joutumisen suhteen. (Room, 11:7.) Loppujen lopuksi "itse tehdyt synnit" erottavat meitä Jumalasta, ei Adamin tekemä synti, tai peritty synti. (Jes, 59:1-3.)

Monet ihmiset ovat "joutuneet" tai "tulleet syntiseen asemaan" Adamin tekemän synnin vuoksi. Paavali ei tarkoita tällä sitä, että Adamin jälkeläiset olisivat perineet Adamilta syntisen luonnon ja me olisimme syntisiä tämän perimämme valmiiksi turmeltuneen luonnon vuoksi. Jokainen ihminen turmelee itsensä ja vaelluksensa tekemällä itse syntiä, niin että Jumalan meille antama puhdas luonto saastuu ja turmeltuu itse tehtyjen syntien vuoksi. (Efe, 2:1-3; 4:14-17; 1Moos, 6:11-12; Room, 1:18-32; luomisen tuloksena meille annettu puhdas luonto, ks. Room, 1:26; 2:14; Snj, 7:29; me olemme luodut Jumalan kuviksi vielä syntiinlankeemuksen jälkeen, 1Kor, 11:7; Jaak, 3:9; 1Moos, 9:6.)

Sanaa "syntinen" (hamartoolos) käytetään Raamatussa yleensä vain niistä ihmisistä, jotka ovat harjaantuneita synnintekijöitä. "Syntinen" tarkoittaa laajemmassa merkityksessä ihmistä, joka "ei ole vapaa synnistä". Yksikään ihminen ei ole vapaa synnistä, kun syntyy tähän maailmaan, sillä me olemme synnin ympäröimiä joka puolelta, ja alttiita synnin vaikutukselle. Olemme joutuneet Adamin synnin vuoksi kuoleman ja katoavaisuuden valtojen alaisiksi, emmekä voi tähän asiaan millään tavalla itse vaikuttaa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että synti periytyisi Adamilta hänen jälkeläisilleen luontoon piintyneenä turmeluksena, tai että synti asuisi meissä valmiina sikiämisen hetkestä lähtien. Synti ei asu meissä valmiina, vaan se syntyy sisällämme, niin kuin syntyi paholaisen sisällä ja Adamin sisällä. (Hes, 28:12-20; 1Moos, 1:26-3:8; Jaak, 1:12-16; Room, 7:7-14.)

Sanalla "hamartoolos" on vielä yksi erityinen merkitys, joka valaisee Paavalin ja koko Raamatun logiikkaa Adamin synnin seuraamuksista koskien koko ihmiskuntaa. Sanalla "hamartoolos" eli "syntinen" tarkoitetaan aivan erityisesti "pakanoita erotuksena syntyperäisistä israelilaisista". (Matt, 26:45; Mar, 14:41; Luuk, 24:7; Gal, 2:15.) Israel oli "Herralle pyhitetty kansa", eli Herra oli erottanut Israelin omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja. (5Moos, 7:6.) "Pyhittäminen" tarkoittaa "erotettua" ja vain Jumalan valitsemat ihmiset ovat "Herralle pyhitettyjä". Koska kaikki ihmiset syntyvät Adamin perillisinä syntisen ihmiskunnan jäseniksi, ei ketään ole luonnollisen syntyperänsä perusteella erotettu pois tästä maailmasta Jumalan kansan jäseneksi.

Paavali osoittaa tällä Raamatun kohdalla (Room, 5:19.), että "kaikki ihmiset kuuluvat osaksi syntistä sukukuntaa", eikä kenelläkään ole etua toisen edellä syntyperänsä puolesta. Eivät edes israelilaiset pelastu sen johdosta, että ovat syntyneet Israelin kansaan, sillä ilman osallisuutta Kristuksen vanhurskauden teon tuomasta sovituksesta ovat kaikki ihmiset iästä ja sukupuolesta ja kansalaisuudesta riippumatta kadotustuomion alaisia. Vain Kristuksen uhri tuo sovituksen ja elämän vanhurskauttamisen kautta iankaikkisen elämän niille, joiden hyväksi Jumala sovituksen ja Kristuksen vanhurskauden lukee.

"Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta." (Room, 5:20-21.)

Jumalan laki osoittaa ihmiset syylliseksi syntiin: lain kautta tulee synnin tunto. (Room 3:19,20.) Kun ihminen tajuaa suuret syntinsä eli sen, miten pahoin hän on rikkonut Jumalaa vastaan ja lähimmäistä vastaan ja itseäänkin vastaan, saa se armon ja anteeksiantamuksen näyttämään suurelta. Jeesus sanoi ennen haureellisella tavalla eläneestä naisesta, että tämä rakasti paljon, koska oli saanut paljon anteeksi. (Luuk 7:47.) Jos joku toinen saa anteeksi vain vähän, niin hän rakastaa vähän. Mitä enemmän ihminen on rikkonut tai kokee totuudessa rikkoneensa Jumalaa vastaan, sitä enemmän hän rakastaa Jeesusta saatuaan syntinsä anteeksi. Se johtaa puolestaan siihen, että entinen synnin orja ei halua enää syntiä tehdä, mikä käy ilmi Paavalin opetuksista heti jakeen 21 jälkeen. (Room 6:1-23.)

Synti hallitsee ihmistä hengellisessä kuolemassa. (j.20) Tämä käy ilmi Paavalin seuraavista opetuksista heti tämän toteamuksen jälkeen. (Room 6:1-7:6; 8:1-16.) Jeesuksen oma ei voi elää synnissä ja synnin orjana: synti ei saa hallita vanhurskauden palvelijaa. Jeesuksen Kristuksen oma on naulinnut synnilliset himonsa ja halunsa ristille. (Gal 5:24.) Synnin ei pidä hallitseman niitä, jotka armon alla ovat: Henki hallitsee meitä elämäksi. Uskovien tulee vaeltaa Hengessä, jotta he eivät lihan himoa täytä. (Gal, 5:12-6:16.) Hengessä vaeltaminen tarkoittaa siten Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa vaeltamista (2Kor, 1:12.), ja rakkauden käskyn pitämistä uskon kautta. (1Joh, 2:3-11; 3:13-24; 4:16-5:5; 1Tim 1:5; Room, 13:8-14; Jaak, 2:8; Gal, 5:5-6, 13ss.)

Lopun aikana yleistyy toisenlainen opetus, jossa Jumalan armon verukkeella tehdään kaikenlaista pahaa eikä sitä edes hävetä. (2Tim, 3:1-4:4.) Syntiselle lihan mielelle eli vanhalle ihmiselle vaaditaan täydellistä synninpäästöä ja oikeutta jatkaa elämää synnissä, mutta Raamattu julistaa sille tuomiota ja kuolemaa. (Room, 8:13; 6:16; Kol, 3:1-20.) Ellei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, ei se voi tuottaa paljon hedelmää. (Joh 12:24.) Me saamme olla Jumalan armosta niitä nisunjyviä, jotka kuolevat itselleen ja omille lihallisille pyynnöilleen. (1Piet, 4:1-4; Matt, 10:34-39; Mar, 8:34-39; Tiit, 2:11-15; 1Kor, 15:10.) Jos me kuoletamme Hengellä ruumiin teot, niin me saamme elää. (Room, 8:13; 6:16; Gal, 5:22-6:16.) Muussa tapauksessa hengellinen kuolema ja ero Jumalasta on synnin palkka, niin kuin Paavali opetti. (Room 6:12-23; 8:13; 7:10; Efe 2:1-5.)

Sivun alkuun

Tuomio synnin ja syntisyyden tähden

Itseään kristittyinä pitävien keskuudessa on kolmenlaista tulkintaa siitä, millainen ikuinen rangaistus ja tuomio ovat luonteeltaan. (Matt 25:46; Hebr 6:2.) Nämä vaihtoehdot ovat seuraavat:

  1. Kuoleman ja viimeisen tuomion jälkeinen ikuinen kärsimys.
  2. Kuoleman ja viimeisen tuomion jälkeinen päättyvä kärsimys.
    a) Kärsimyksen jälkeen kaikki ihmiset pääsevät Jumalan luokse taivaaseen.
    b) Kärsimyksen jälkeen kadotetut lakkaavat olemasta: heitä ei enää ole ja tietoinen oleminen päättyy, sielu tuhotaan ja henki häviää ruumiin tuhoutumisen yhteydessä ("poltettava palaa loppuun").
  3. Kuoleman jälkeen ei ole kärsimystä
    a) Ihminen lakkaa olemasta viimeisen tuomion jälkeen kokematta lainkaan tuskaa ja kärsimystä. Tuomittu kuulee tuomiolla perusteet tuomituksi tulemiselleen: hänen pahat tekonsa tuodaan julki ja luetaan hänelle syyksi kadotukseen.
    b) Viimeistä tuomiota ei ole olemassa vaan ihminen lakkaa olemasta välittömästi ruumiin kuolemassa.

Jeesus puhuu Raamatun henkilöistä kaikkein eniten tulevasta tuomiosta ja sen jälkeisestä olotilasta. Voit lukea näitä kohtia Raamatustasi ja muodostaa niiden perusteella oman näkemyksesi siitä, päättyykö rangaistus ja kärsimys vai eikö niitä ole lainkaan olemassa. Joukossa on myös kohtia kuolleiden ylösnousemuksesta, eikä niissä puhuta rangaistuksen laadusta, ja osa kohdista ei puhu välttämättä kuoleman jälkeisestä tuomiosta vaan jostakin muusta, lyhyemmästä tuomiosta, tai uskovien kohtaamasta tulen koettelusta, joka ei ole rangaistusta synnin vuoksi. (Dan 12:2; Matt 5:21-30; 10:28; 13:41-43; 18:34,35; 22:13; 23:14,33; 25:46; Mar 9:42-48; 16:15,16; Luuk 12:46-48; 16:19-31; Joh 5:28,29; Apt 24:15,24,25; 1Kor 3:11-18; 1Joh 2:28; Ilm 14:9-11; 20:4-15; 21:8; 2:11.)

Rajallisen ja ajallisesti päättyvän tuomion puolesta on esitetty monia väitteitä. Yksi merkittävimpiä on se, että ikuisen tulen ja kuolemattomien matojen kuvauksena käytetty Jesajan kirjan kohta puhuu niiden ihmisten ruumiista, jotka ovat Jerusalemin ulkopuolella kaikkien nähtävinä tuhatvuotisen valtakunnan aikana. (Jes 66:24.) Näiden tuli sammuu ja madot kuolevat, sillä ruumiiden häviäminen ja tuhoaminen päättää sen tulen ja matojen elämän. Näin ollen Uudessa testamentissa käytetyt lainaukset tästä profetiasta eivät tarkoittaisikaan päättymätöntä vaan päättyvää aikaa siinä tulisessa järvessä, minne kadotetut heitetään. On ajateltu siten, että henki ja sielu häviää samalla, kun ruumis poltetaan tulessa. Tulinen järvi on ajateltu myös tämän nykyisen maan ja taivaiden tuhoksi, minkä tulen jälkeen ei mitään jää jäljelle nykyisestä maailmasta. (2Piet 3:3-13.) Jumala tekee uudet taivaat ja uuden maan, mutta vain niille, joiden nimet ovat Karitsan elämän kirjassa. Muista ihmisistä ei jää edes muistoa maan päälle, koska he lakkaavat olemasta ja häviävät kokonaan. (Ilm 21:4.)

Tätä vastaan on näkemys, jonka mukaan sielu on katoamaton, mutta on olemassa ikuisesti hengessä kuolleessa tilassa. Ikuiselle tulelle ei anneta välttämättä selitystä, onko se kirjaimellinen tuli jossakin Jumalan hylkäämässä maailman kolkassa vai mitä se on. Jumala ja valitut eivät kuitenkaan kadotettuja muistele, koska heidän muistinsa pyyhitään tyhjäksi. Jumala deletoi myös oman muistinsa tyhjäksi kadotetuista sieluista eikä ole sillä tavalla kaikkitietävä, että muistaisi heitä ikuisuudessa. Tässä tulkinnassa on omat heikkoutensa ja monet ovatkin kääntyneet kannattamaan päättyvän rangaistuksen teoriaa. Sen mukaan Jumala kylläkin muistaa ne sielut, jotka hän sitten tuhoaa, mutta koska kärsimys päättyy, ei se vaivaa ketään ikuisuudessa: ei edes Jumalaa.

Opetus perisynnistä liittyy kiinteästi opetukseen ikuisesta tuomiosta. Kadotustuomion perusteiksi on ehdotettu seuraavia:

  1. Aatamin synnin tekeminen koitui kaikille ihmisille syyksi joutua kadotukseen. Ihmisestä tuli syntinen ja syyllinen, koska Aatami teki syntiä.
  2. Jokainen ihminen tekee syntiä äitinsä kohdussa ja sikiämisestä asti, joten syyllisyys ja syntisyys on seurausta itse tehdyistä synneistä myös vauvojen ja keskoisena poisnukkuneiden kohdalla.
  3. Kadotuksen peruste on varttuneen lapsen tekemä synti ja synnin valtaan antautuminen, sydämen paatumus. (Room 6:16-23; 8:13.) Ihmisestä tulee syntinen ja syyllinen itse tehtyjen syntien vuoksi.

Kun nyt viimeisenä aikana painotetaan paljon Jumalan rakkautta, niin mikä sinusta kuvastaa parhaiten tuomion perusteena Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan? Mieti myös oikeudenmukaisuutta ja oikeamielisyyttä, äläkä unohda sitä, että Jumala on paljon muutakin kuin rakkaus. Jumala on ankara koston Jumala ja vanhurskas vihassaan, kun hän tuomitsee ihmiset viimeisellä tuomiolla ja sitä ennen, ajallisesti. (Psa 94:1; Room 11:23; 1:18; 12:17-21; 1Tess 5:9-11; Jda 1:14,15.) Jumala on myös pitkämielinen ja suuri armossa, niin että hän ei tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen vaan on valmistanut meille tien vapauteen synneistä ja sitä seuraavasta kadotuksesta. (Psa 103; 2Piet 3:9; 1Tim 2:3-7; Joh 14:6; Hebr 10:1-24.) Tuo tie on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jonka veri on vuotanut lunastuksena kaikkien ihmisten kaikista synneistä. Jos uskot Kristuksen Jeesuksen sijaiskärsimykseen puolestamme ja syntien sovitukseen sekä nousemiseen ylös kuolleista ja muutat mielesi suhteessa syntiin, niin sinä pääset Isän luokse taivaaseen. Jumala vahvistaa sinua ja auttaa sinua, niin että voit elää hänen tahtonsa mukaan vapaana synnistä lopun elämääsi. (1Piet 1:5; Fil 2:13; 1:6; Hebr 13:20,21; 2Tess 1:11,12; Room 15:17-19; 2Kor 3:1-6,17,18) Kansa, joka asuu taivaassa, on saanut synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimen kautta. (Jes 33:24; Apt 4:12.)

Sivun alkuun

Jumalan valinta

Jumalan valinta on tärkein kriteeri sille, kuka pelastuu ja kuka ei pelastu. Jumala valitsee ne varttuneet ihmiset, jotka vastaavat hänen kutsuunsa myöntävästi ja ottavat vastaan Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen Kristuksen. Muut tuomitaan kadotukseen.

Jotta ihminen voisi olla vastuussa omasta elämästään Jumalalle, täytyy hänen tahdollaan olla merkitystä sen suhteen, tuleeko hän valituksi ja pysyykö hän uskossa vai ei. Jos ihmisen tahdon osuus kielletään pelastumisessa, niin silloin hän ei voi olla vastuussa siitä, ettei usko.

Saat selville sen, pidätkö itseäsi vastuullisena pelastuksen suhteen vai et, kun vastaat seuraavaan kysymykseen:

Kuka vastaa siitä, mihin, miten ja keneen sinä uskot?

Jos vastaus on, että Jumala vastaa siitä, niin silloin sinulla ei ole mitään osuutta omaan pelastukseesi. Olet silloin täysi kalvinisti. (Jean Calvinin kehittämän edeltämääräämisen opin kannattaja) Uskot silloin kohtaloosi, joka on määrätty edeltä, etkä voi sitä omilla päätöksilläsi, valinnollasi, tahdollasi ja tekemisilläsi muuttaa. Jos teet erittäin paljon syntiä, niin Jumala riistää sinun henkesi ja ottaa sinut tykönsä taivaaseen "ennenaikaisesti". Niin tämän opin kannattajat väittävät. Ajattele: varmistat taivaaseen pääsyn tekemällä paljon syntiä! Eikö ole outo oppi kristittyinä itseään pitäviltä ihmisiltä?

Jos vastaat, että olet itse vastuussa siitä, mihin, keneen ja miten uskot, niin silloin sitä päätöstä ei ole tehnyt Jumala ja olet vaarassa myös eksyä pois Kristuksesta synnin pettämänä. (Joh 15:1-6; Room 11:17-23; Hebr 3:12-4:13; 6:1-8; 10:25-39; 2Piet 2:20-22.) Jos sanot, että Jumala pitää sinusta huolen etkä voi sen vuoksi langeta, niin kiistät oman vastuusi. Jumala pitää kyllä huolen omista lapsistaan, mutta ei pelasta ketään vasten tahtoamme. Jopa uudestisyntynyt kristitty voi joutua kadotukseen sen vuoksi, että antaa synnin pettää itsensä ja paatuu esimerkiksi tekopyhyytensä vuoksi. Silloin hän ei tiedä itse sitä, että on matkalla kadotukseen ja luopunut Herrasta. Tuskinpa sitä kukaan kadotukseen joutuva etukäteen tietää, minne joutuu kuoleman jälkeen?

Kannattaa siis valvoa ja ottaa täysi vastuu omasta elämästä Jumalan edessä. Täysi vastuu edellyttää myös sen mahdollisuuden olemassaoloa, että voit joutua eksyksiin ja uudestaan kadotustuomion alle. Jos kiellät tämän, niin varmista se, ettet ole "kahdesti kuollut". (Jda 1:12.) Mieti sitten sitä, miten joku voi olla kahdesti kuollut? Jotta löydät varmasti oikean vastauksen, niin kerron sen sinulle tässä.

Kahdesti kuollut ihminen on sellainen, joka

  1. on ollut kerran hengessä elävä eli on syntynyt hengessä elävänä äitinsä kohdusta
  2. on sitten kuollut synteihin ja rikoksiin lähdettyään syntiä tekemään (Room 6:16; Efe 2:1-5.)
  3. on sitten tullut uskoon ja syntynyt uudesti ylhäältä: hänestä on tullut uudeksisyntynyt kristitty, uusi luomus (2Kor 5:17; Efe 4:20-24; Joh 3:1-8.)
  4. ja on sen jälkeen kuollut synteihin ja rikoksiin, niin että hän on kuollut hengessään niihin "toisen kerran". (Efe 2:1-5; Kol 2:13; Hebr, 6:4-6; Jda, 1:12.)

Tällainen ihminen on "kahdesti kuollut". (Jda 1:12.) Jotta ihminen voi olla kahdesti kuollut, pitää hänen kuolla kahteen otteeseen synteihin ja rikoksiin. Jotta näin voi tapahtua, täytyy luopumisen olla mahdollista.

Jos luulet, ettet voi langeta, niin oletko varma, ettet ole "kahdesti kuollut", koska sellaista luulet? Jos muutat mielesi tämän oppisi suhteen, niin voi olla, ettet olekaan kahdesti kuollut, mutta jos et sitä muuta, on se vaara aina olemassa.

Edellä oleva on varoitus ns. "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opin kannattajille, mitä oppia mm. Leo Meller ja Pasi Turunen Patmos-säätiössä opettavat, samoin kuin monet baptistiset lahkolaiset.

Sivun alkuun

Ihmisen "luonto"

Kristittyjen keskuudessa kuulee usein puhuttavan ihmisen "syntisestä luonnosta" ja "lihan luonnosta", jolla tarkoitetaan synnin perin turmelemaa ihmisen luontoa ja mielentilaa, sielun moraalista ja hengellistä tilaa. Uuden testamentin kreikasta ei löydy kuitenkaan tukea sille, että ihminen olisi syntymästään lähtien "luonnostaan" perin syntinen ja täysin turmeltunut. Sen sijaan sieltä löytyy tukea päinvastaiselle oletukselle: ihminen on luonnostaan suora, mutta tämä Jumalan luoma suora vääristyy synnin tekemisen kautta, joka on seurausta vääristä moraalisista valinnoista. Näin ollen synti ei olekaan samaa tarkoittava asia kuin "syntinen luonto" ja "liha" eli "perisynti", josta kaikki muut synnit saavat alkunsa, vaan "synti" ja "syntinen" ovat kaksi eri asiaa, niin kuin kirjoitukset osoittavat. Ihminen, joka tekee syntiä, on "syntinen" (hamartolos), mutta "synti" (hamartia) ei ole sama asia kuin "syntinen ihminen" tai "syntinen luonto". On tosin yksi kohta, jossa Paavali puhuu synnistä ikään kuin persoonana, ja tarkoittaa sillä "ylen synnillistä ihmistä", joka on "lihan vallassa". (Room. 7:5-25.) Me emme uskovina ole kuitenkaan "lihan vallassa" vaan me vaellamme Hengessä ja olemme vapautetut synnistä vanhurskautta varten. (Room. 6-8; 1.Piet. 2)

Ihmisen luontoa kuvaava sana on kreikaksi "fyysis" (φύσις). Paavali kirjoitti efesolaisille, että "me olimme ennen luonnostamme vihan lapsia niin kuin muutkin", kun elimme vielä synneissämme ja olimme kuolleet synteihin ja rikoksiin. (Efe, 2:1-5) Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että ihminen olisi syntymästään saakka "vihan lapsi". Ihmisestä "tulee vihan lapsi", kun hän alkaa palvella syntiä ja tulee siten Jumalan viholliseksi olemalla tahallaan tottelematon häntä ainoata vastaan. (Room. 6:15-23.)

Sana "fyysis" esiintyy ihmisen luontoa kuvaavana sanana myös siinä merkityksessä, että ihminen ei ole luonnostaan eli syntymästään saakka "syntinen" ja "lihan vallassa", niin että voisi tehdä vain syntiä tämän perimänsä "syntisen luonnon" eli "lihan" vuoksi. Päinvastoin: ihminen on Uudenkin testamentin mukaan syntynyt suoraksi ja vääristyy kieroksi synnin tekemisen kautta, niin kuin Saarnaajan kirjasta voidaan päätellä: "Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia." (Snj. 7:29.) Seuraavista kohdista käy ilmi, että ihminen on "luonnostaan" eli syntymästään asti suora, mutta väärät moraaliset valinnat ja synnin teot turmelevat hänet, aivan niin kuin Jeesuskin sanoi, ja tämä vääryys lähtee ihmisen sisältä, hänen sydämestään. (Mar. 7:14-23; Matt. 12:33-37, huomaa, että Jeesus kehotti fariseuksia itse muuttamaan itsensä eli mielensä, jotta he tuottaisivat hyvää hedelmää, vrt. Hes. 18:30-32.)

Roomalaiskirje:
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen (fyysis: ihmisen "luonto" on siis homoseksuaalisuutta vastaan, eikä ihminen ole siten luonnostaan eli syntyjään homoseksuaalinen);

Roomalaiskirje:
2:14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa (fyysis) tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
...
2:27 Ja luonnostaan (fyysis)ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

Miten pakanat voisivat tehdä "luonnostaan" sitä, mitä laki vaatii, jos he olisivat luonnostaan perisynnin läpikotaisin turmelemia ja täysin kykenemättömiä hengelliseen hyvään, niin kuin perinteinen perisyntioppi väittää? Miten "luonnostaan" ympärileikkaamaton voisi täyttää lain päämäärän eli elää rakkauden käskyn mukaan, jos hän olisi perisynnin kokonaan turmelema ja täysin kyvytön moraaliseen hyvään Jumalan silmissä? Lienee selvää, että perinteinen perisyntioppi menee harhaan opetuksissaan, eikä ihmisen synnintekeminen johdukaan peritystä syntisyydestä vaan on seurausta vääristä moraalisista valinnoista, mistä syystä ihminen on myös vastuussa sydämensä tilasta ja teoistaan Jumalalle?!

Luterilaisen perisyntiopin mukaan ihmisen "luonto" on perisynnin turmelema jo syntymästä tai itse asiassa jo sikiämisestä asti. Raamatusta tälle väittämälle on etsitty tukea mm. jakeesta Efe, 2:3. Tutkitaanpa tarkemmin, mitä siinä kohdassa sanotaan.

Efesolaiskirje:
2:1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
2:3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
2:4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -

Ihmiset olivat kuolleet synteihin ja rikoksiin. Paavali käyttää tässä monikkoa, niin kuin muissakin vastaavissa kohdissa. (Kol, 2:13; Room, 7:7-13.) Paavali ei kirjoita missään kohdassa, että ihmiset olivat kuolleet Adamin tekemään yhteen syntiin, vaan hän opetti, että ihmiset olivat kuolleet moniin itse tekemiinsä synteihin. Näin ollen Adamin synti ei ollutkaan näiden ihmisten "hengellisen kuoleman" syy, vaan jokainen oli kuollut itse tekemiinsä omiin synteihin ja rikoksiin.

Paavalin kuvaus "luonnostaan vihan lapsista" ei viittaa "perittyyn luontoon". Sellainen tulkinta on muita "luonnosta" kertovia kohtia vastaan. Lisäksi asiayhteys puoltaa enemmän sellaista tulkintaa, että tämä "vihan luonto" on opitun ja valitun väärämielisen vaelluksen ja tekojen seurausta kuin perittyä. Sikiöt ja vauvat eivät ole "tottelemattomuuden lapsia" eli tottelemattomia, eivätkä he vaella "tämän maailman menon mukaan"... "lihansa himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja". Tällaiset kuvaukset sopivat vain varttuneisiin synnintekijöihin. Kun vielä huomioidaan se, että nämä varttuneet synnintekijät olivat kuolleet itse tekemiensä syntien eikä Adamin tekemän synnin vuoksi, niin voidaan ymmärtää, että heidän luontonsakin oli kuollut ja synnin turmelema omasta syystä, eikä Adamin syystä ja perittynä ominaisuutena.

Efe, 2:1-5, toinen selitys

Kaikkia opetuksia tulisi käsitellä Raamatun käyttämillä termeillä ja niiden käännöksillä kohdekielessä. Niinpä, kun Uuden testamentin kreikassa on käytetty sanaa "fyysis" ("luonto"), niin meidän on tutkittava sitä, missä merkityksessä ja asiayhteydessä sanaa on käytetty Uudessa testamentissa. Kun olemme tehneet tämän tutkimuksen, niin huomaamme, että Uuden testamentin opetuksissa ihmisen "luonto" kuvataan sellaisena, että laista tietämättömät pakanat pystyvät "luonnostaan tekemään, mitä laki vaatii". (Room, 2:14.) Lisäksi, kun pakanat ovat turmeltuneet synnin vuoksi, niin he ovat toimineet silloin "luontoaan" vastaan (esim. homoseksuaalisuus, Room, 1:26.). Ja vielä: "itse luonto opettaa, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi". (1.Kor, 11:14.)

Näin Uuden testamentin opetus ihmisen "(synnynnäisestä) luonnosta" on perisyntiopin vastainen (yleisten perisyntiopin tulkintojen mukaan). Sen sijaan "opitun ja valitun" "luonnon" perusteella on kirjoitettu, että ihminen on "vihan lapsi niin kuin muutkin". (Efe, 2:3.) Tämä "luonto" on vääristynyt ja kieroutunut kuva siitä, millaiseksi Jumala on ihmisen luonnon luomisessa tehnyt, sillä Jumala on luonut jokaisen ihmisen äitinsä kohdussa "Jumalan kuvaksi". (Jaak, 3:9; 1.Kor, 11:7; 1.Moos, 9:6; Psa, 139:13-16; Sak, 12:1; Apt, 17:25-26.)

Luterilaisen perisyntiopin mukaan ihmisen luonto on perisynnin turmelema jo syntymästä (tai itse asiassa jo sikiämisestä) asti. Raamatusta tälle väittämälle on etsitty tukea mm. jakeesta Efe, 2:3. Tutkitaanpa tarkemmin, mitä siinä kohdassa sanotaan.

Efesolaiskirje:
2:1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
2:3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
2:4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -

Ihmiset olivat kuolleet synteihin ja rikoksiin. Paavali käyttää tässä monikkoa, niin kuin muissakin vastaavissa kohdissa. (Kol, 2:13; Room, 7:7-13.) Paavali ei kirjoita missään kohdassa, että ihmiset olivat kuolleet Adamin tekemään yhteen syntiin, vaan hän opetti, että ihmiset olivat kuolleet moniin itse tekemiinsä synteihin. Näin ollen Adamin synti ei ollutkaan näiden ihmisten "hengellisen kuoleman" syy, vaan jokainen oli kuollut itse tekemiinsä omiin synteihin ja rikoksiin.

Paavalin kuvaus "luonnostaan vihan lapsista" ei viittaa "perittyyn luontoon". Sellainen tulkinta on muita "luonnosta" kertovia kohtia vastaan. Lisäksi asiayhteys puoltaa enemmän sellaista tulkintaa, että tämä "vihan luonto" on opitun ja valitun väärämielisen vaelluksen ja tekojen seurausta kuin perittyä. Sikiöt ja vauvat eivät ole "tottelemattomuuden lapsia" eli tottelemattomia, eivätkä he vaella "tämän maailman menon mukaan"... "lihansa himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja". Tällaiset kuvaukset sopivat vain varttuneisiin synnintekijöihin. Kun vielä huomioidaan se, että nämä varttuneet synnintekijät olivat kuolleet itse tekemiensä syntien eikä Adamin tekemän synnin vuoksi, niin voidaan ymmärtää, että heidän luontonsakin oli vääristynyt ja synnin turmelema omasta syystä, eikä Adamin syystä ja perittynä ominaisuutena.

Sivun alkuun

Erilainen käsitys synnistä

Ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä synnistä: mitä synti on? Toisille synti on kutakuinkin sama kuin "ihmisen syntinen luonto" eli "turmeltunut liha". Toisille synti on Jumalan lain rikkomus eli laittomuus, ts. teko tai laiminlyönti tai paha himo. (1Joh 3:4; Room 7:7ss.) Ihmisen "syntinen luonto" on sitten eri asia kuin "synti". Raamatussakin on erikseen sanat "syntinen" (hamartolos) ja "synti" (hamartia), joten ne eivät voi olla yksi ja sama asia.

Olennaista aiheen kannalta on se, miten synti tulee ihmiseen? Siirtyykö se isältä tai molemmilta vanhemmilta lapsille vai ei? Jos siirtyy, niin siirtyykö se "aineen välityksellä" (esim. geenit) vai miten? Mitä synti on: ainetta vai moraalisia valintoja, sydämen asennetta ja toimintaa?

Oikeat eli Jumalan tahdon mukaiset vastaukset lisäävät ymmärrystämme tässä asiassa. Koska synti ei ole ainetta, eikä se siirry aineen välityksellä vanhemmilta lapsiin, täytyy sen syntyä väärien moraalisten valintojen tuloksena. Ei niin, että synti olisi jo valmiiksi meissä, vaan niin, että kun viettelykset (himot) tulevat meissä raskaiksi, niin se synnyttää synnin, ja synti saa aikaan kuoleman, niin kuin Jaakob tästä asiasta on opettanut. (Jaak, 2:12-17.) Synti on ennen näkyvää tekoa aina sydämen väärä valinta ja mielen liikehdintää Jumalan vastaiseen mielenlaatuun, lankeamista syntiseen mielentilaan. Vaikka kaikki ihmiset lankeavat aikanaan syntiä tekemään, niin synti ei ole silti perinnöllinen ominaisuus ihmisessä, vaan se on aina opittua ja valittua.

Synnin perinnöllisyydellä yritetään paeta vastuuta Jumalan edessä omista synneistä ja itse asiassa siten vähätellään synnin vakavuutta, vaikka perisyntiopin opettajat näennäisesti sanoillaan sitä paisuttelevat. Tosiasiassa heidän sydämensä ajatukset ovat juuri päinvastaiset kuin mitä he suullaan todistavat: heidän väärä oppinsa paljastaa heidän vähättelevän syntiä ja vastuuta, koska he eivät ole itse valinneet tehdä syntiä, eivätkä he ole tulleet omasta mielestään syntisiksi tietoisten ja väärien valintojen kautta, vaan he ovat perineet syntisyyden ja syyllisyyden Adamilta vanhempiensa kautta.

Kumpi on suurempi paha Jumalan silmissä? Se, että minä olen syntinen ja teen syntiä vastoin tahtoani, koska olen perinyt syntisen luonnon Adamilta vanhempieni kautta, vai se, että minä olen itse valinnut väärin ja tehnyt syntiä Jumalaa vastaan, ja tullut mieleltäni syntiseksi ja joutunut lihan valtaan, vaikka olisin voinut valita toisin, koska Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi? (Snj. 7:29) Ettekö te huomaa, miten virheellinen opetus perisynnistä väheksyy synnin vakavuutta ja kiistää ihmisen vastuun Jumalan edessä, ikään kuin ihminen ei voisi mitään perimälleen syntiselle luonnolle, ja hänen on siitä syystä pakko tehdä syntiä?

Sivun alkuun

Synnin uhri vai syyllinen syntiin?

Kuulin yhteen aikaan muutamia saarnoja ja opetuksia, joissa syntiset esiteltiin synnin uhreina: synti oli riepoitellut ja pahoinpidellyt heitä, niin että he olivat kaiken myötätunnon ja säälin arvoisia. Tällä tavalla vääristeltiin Raamatun antamaa kuvaa ihmisestä ja Jumalan suhtautumisesta syntisiin synnintekijöihin.

Ihminen ei ansaitse syntisyytensä ja syntiensä vuoksi mitään muuta kuin Jumalan vihan ja oikeudenmukaisen tuomion. On sitten puhtaasti Jumalan rakkautta ja armoa, että hän kuitenkin säälii ja tuntee myötätuntoa kokonaan syyllisiä ihmisiä kohtaan, jotka ovat omasta syystään syyllisiä ja syntisiä, eivätkä ole perineet syntiään (syntistä luontoa tai syntisyyttään) Adamilta.

Syntinen ja jumalaton ei ole säälin ja myötätunnon arvoinen sen perusteella, että on niin läpikotaisin synnin turmelema ja tekee hirvittäviä synnin tekoja. Syntinen ei ole synnin uhri, mitä hän kuitenkin perisyntiopin mukaan olisi, vaan hän on syyllinen syntisyyteensä ja synteihinsä: muut ihmiset ovat hänen syntiensä ja syntisyytensä uhreja!

Ihminen on kuitenkin säälin ja myötätunnon arvoinen, koska on alunperin luotu Jumalan kuvaksi, ja Jumala tahtoo tuoda hänessä ilmi tämän Jumalan kuvan parantamalla ja korjaamalla sen, mikä on pilalle mennyt.

Perisyntiopissa kuvataan ihminen avuttomaksi synnin uhriksi sen sijaan, että ihminen olisi syyllinen syntiin. Ei siis ihme, että perisyntiopin kannattajat eivät ole halukkaita noudattamaan seurakuntakuria, jonka mukaan pyhien ja valittujen tulisi erottaa "paha" keskuudestaan. (1.Kor, 5:1-13; Matt, 18:15-18.) Eihän toisen syntisyyden ja syntien nuhteleminen, siitä varoittaminen ja kehottaminen parannukseen, ole perusteltua, jos uskotaan, että se toinen on samanlainen synnin uhri ja syytön omaan tilaansa, kuin mitä itse on. (ks. oikea tapa menetellä ja toimia Jumalan seurakunnassa: 1.Joh, 5:15-17; Matt, 18:15-18; 1.Kor, 5:1-13; 2.Kor, 6:14-18; 12:19-13:5; 2.Tim. 4:1-5.; Tiit, 3:10-11.)

Sen sijaan, kun ymmärtää ja tietää todeksi sen, että on itse syyllinen syntisyyteensä ja synteihinsä, niin silloin on mahdollista kohdata lähimmäinen oikealla tavalla, ja johdattaa hänet tuntemaan se erinomainen rakkaus, joka Jumalalla on syntisiä kohtaan, niin että armo saa nostaa langenneen ja kasvattaa hänet pois jumalattomuudesta. (Tiit, 2:11-15; 3:1ss. ja koko Tiituksen kirje ynnä muut apostolien opetukset pyhästä vaelluksesta, kurista ja Jumalan tahdon tekemisestä) Selittämällä syntisyys ja synti perityksi asiaksi ei tätä tervettä kasvua ja parannukseen johtavaa oikeaa syyllisyyttä pääse kukaan kokemaan, ja niin hengellinen kasvu jää utopiaksi, samoin Hengessä vaeltaminen.

Perisyntiopissa ei selitetä pois syntiä, mutta siinä sanotaan synti ja syntisyys perityksi asiaksi, mikä hämärtää ihmisen syyllisyyden ja vastuun siitä, millainen hän on. Jumala ei ole vastuussa siitä, millainen ihminen moraalisesti ajateltuna on. Jumala sen sijaan koettelee ihmisiä nähdäkseen juuri sen, millaista tekoa me olemme: miten suhtaudumme syntiin, vanhurskauteen ja Jumalan armoon.

Sivun alkuun

Perisyntiopin turmiollisuus

Perisyntioppi estää ihmistä tuntemasta syyllisyyttä terveellä tavalla. Tämä estää puolestaan kokemasta syntien anteeksiantamusta ja Jumalan armoa koko sen syvyydessään, ja jopa kokonaan. Tämä johtuu siitä, että perisyntiopissa ihminen ei ole syypää omaan syntisyyteensä ja syntiseen luontoonsa, koska on perinyt synnin vanhemmiltaan ja nämä sen aina Adamilta asti. Miten joku voisi olla syyllinen siihen, mitä on perinyt vanhemmiltaan, kun ei ole voinut siihen millään tavalla vaikuttaa?

Jos joku ihminen syyttää omasta synnistään ja syntisyydestään perimäänsä tai perinnöllisyyttä, eikä pidä itseään syyllisenä ja syypäänä syntiin ja syntisyyteensä ja syntiseen luontoonsa, niin miten hän voisi saada syntinsä anteeksi Jumalalta ja tulla sisälle armoon? Jos oma syntisyys ja synti pannaan muiden syyksi, niin miten silloin voitaisiin saada synnit anteeksi ja tulla armosta osallisiksi?

Perisyntiopin julistaminen ja levittäminen vieroittavat ihmisiä Jumalasta. Perisyntioppi estää ihmisiä tulemasta synnintuntoon, koska sen mukaan ihminen ei ole syypää syntisyyteensä eikä synteihinsä. Vaikka joidenkin opin versioiden mukaan ihmistä pidetään syyllisenä perisynnin vuoksi, niin häntä ei voida kuitenkaan pitää syyllisenä perisyntiin, jonka perimiseen hän ei ole voinut itse vaikuttaa.

Jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen ymmärtää, että hän ei ole syyllinen johonkin sellaiseen, minkä on perinyt vanhemmiltaan, eikä ole voinut siihen perimäänsä millään tavalla vaikuttaa. Jumalakaan ei pidä ihmistä syyllisenä sellaisiin asioihin, joihin ihminen ei ole voinut vaikuttaa. Näin ollen perisyntioppi estää terveen syyllisyyden kokemista ja synnintuntoa sitä julistusta kuulevien sydämissä, ja vieroittaa ihmisiä Kristuksesta ja Jumalasta.

Perisyntioppi tuudittaa ihmisiä väärään rauhaan ja antaa heille oikeutuksen tehdä syntiä ja jatkaa synnin tekemistä, koska perisyntiä ei voida kukistaa, niin että uskovainen voisi olla Hengen kautta alamainen Jumalalle ja noudattaa hänen tahtoaan, eli pidättäytyä syntiä tekemästä. (vrt. 1Kor, 15:34; Room, 8:13; 6:12-23; Kol, 3:1-20; Efe, 4:17-6:20.) "Perisynti voittaa mennen tullen uskovaisenkin ihmisen pyrkimyksen hyvään ja synnin karttamiseen" on yksi tyypillinen perisyntiopin kannattajien väite. Ihminen on uskovaisenakin tämän opin mukaan voimaton perisynnin edessä, mistä syystä hänen on tehtävä jatkuvasti syntiä, ja se taas johtaa jatkuvaan armon tarpeeseen syntien anteeksisaamisen muodossa.

Perisyntioppi pyrkii estämään ihmisiä muuttumasta mieleltään ja kääntymästä pois pahuudestaan. Perisyntioppi hyväilee syntiä ja on mieleen vanhan ihmisen syntiselle luonnolle, koska se sallii vanhan ihmisen jatkaa elämäänsä, eikä vaadi häntä ristille, kuolemaan. (Gal, 5:22-6:16; Kol, 3:1-20; Matt, 10:34-39; Joh, 12:23-26.) Kaikki tämä on ollut selvästi nähtävissä perisyntioppia puolustavien puheissa ja elämässä, kun olen heidän kanssaan asiasta keskustellut ja seurannut heidän elämäänsä läheltä ja kaukaa. Osa perisyntioppia levittävistä ihmisistä elää hyvin hurskasta ja nuhteetonta elämää kristillisten perinnäissääntöjen ja tapojen mukaan, joten kaikilla se ei näy julkisyntinä, mutta osalla se ilmenee myös julkisina synteinä ja synnillisten elämäntapojen puolustuksena.

Perisyntiopin kannalla oleva ihminen ei kadu aidolla tavalla omaa syntisyyttään, koska ei ole siihen omasta mielestään syyllinen. Me olemme Jumalan silmissä syyllisiä vain sellaisiin asioihin, joihin olemme voineet itse vaikuttaa. Perittyyn syntiseen luontoon ja sitä seuraavaan syntisyyteen ja synnin tekemiseen ei kukaan ole voinut vaikuttaa, joten perisyntioppiin turvautuva ei voi katua omaa syntisyyttään, eikä tuntea tervettä syyllisyyttä syntisyydestään. Itse asiassa hän kiistää oman syntisyytensä ja syyllisyytensä, koska panee syntinsä perimänsä syyksi. Miten sellainen ihminen voisi saada armon, jonka kiistää noin julkealla tavalla oman syyllisyytensä, sen että on syypää syntiseen luontoonsa, syntisyyteensä ja synteihinsä?

Jumala ei armahda sellaista ihmistä, joka tekeytyy synnittömäksi, tai pitää itseään syyttömänä omaan syntiinsä, syntisyyteensä ja syntiseen luontoonsa. Perisyntiopin kannattaja on siitä syystä suuressa vaarassa jäädä armosta osattomaksi ja pelastuksen ulkopuolelle, koska hän kieltää olevansa syypää syntiinsä, syntisyyteensä ja syntiseen mieleensä. Jumala tuskin hyväksyy tuollaista valhetta ja teeskenneltyä synnintuntoa, jota perisyntiopissa tunnustetaan.

Oppi peritystä syntisyydestä on erityisen kiero ja salakavala, kun siinä puhutaan silmänlumeeksi suuresta syntisyydestä, mutta todellisuudessa samalla kiistetään kokonaan ihmisen syyllisyys syntiin, ja siten myös vastuu syntisyydestä, ja itse asiassa koko syntisyys! Syntisyys on nimittäin sitä, että mieli on turmeltunut synnillisten ajatusten ja synnin tekemisen kautta omasta syystä, eikä niin, että ihminen on perimänsä synnin ja syntisen luonnon uhri, mikä olisi asiain laita, jos perisyntioppi olisi totta. On ilmiselvää, mistä hengestä tällainen valheellinen oppi on saanut alkunsa, ja ketkä sitä mielellään seuraavat.

Perisyntiopin kannattaja ei voi sanoa rehellisesti näin:

"Minä olen syypää syntiini ja syntisyyteeni!"

Jos hän kuitenkin sanoo tuollaista, niin hän valehtelee, koska perisyntiopin mukaan hän ei ole voinut vaikuttaa millään tavalla siihen, että on syntinen ja tekee syntiä tämän perimänsä syntisen luonnon johdosta. Valehtelijat eivät peri Jumalan valtakuntaa, joten perisyntiopin kannattaja on suuressa vaarassa päätyä kadotukseen valheidensa mukana, jos ei sanoudu niistä irti ja hylkää virheellistä oppia perisynnistä, jonka hän on perinnäissääntönä muilta oppinut. Raamatusta ei sellaista opetusta voida ilman ennakkoasenteita ja edeltävalittua opillista linjaa löytää.

Oman syntisyyden ja syyllisyyden kokeminen johtaa parhaillaan syntien anteeksisaamiseen ja Jumalan armoon sisälle pääsemiseen uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa. Perisyntioppi estää ihmisiä tuntemasta aitoa syyllisyyttä ja syntisyyttä, joten se estää ihmisiä tulemasta uskoon ja pelastumasta. Perisyntioppi estää synnintuntoa, joten se on pelkästään turmiollinen harhaoppi, josta tulee luopua. Siinä pysyminen estää lopulta sielujen pelastumisenkin, jos valheesta pidetään kiinni totuuden paljastumisen jälkeen.

On totta, että meissä riippuu kiinni jokin parantumaton paha, joka pyrkii vielä Kristuksessa ollessamme saamaan meistä yliotteen. Toisten mielestä se paha on peritty vanhemmilta ja aina Adamilta asti, toisten mielestä se paha on itse aiheutettua ja sisäsyntyistä – ei ihmisen ulkopuolelta häneen tullutta pahuutta.

On se vaan ihan eri asia tietää todeksi ja tunnustaa, että se pahuus on tullut omaan sydämeen omasta syystä ja on itse aiheutettua, kuin että luulisi olevansa sen pahuuden uhri, koska on perinyt sen pahuuden vanhemmiltaan.

Kumpaa luulet Jumalan armahtavan? Sitä joka tekeytyy uhriksi, vai sitä, joka tunnustaa syyllisyytensä ja vastuunsa?

Otan vielä yhden esimerkin perisyntiopin kavaluudesta ja eksyttävästä luonteesta.

Oletetaan, että "synti" on sama kuin "huumausaine" ihmisen elimistössä. Se saa ihmisen toimimaan sillä tavalla, että hän aiheuttaa vahinkoa omassa ja muiden elämässä, eikä hän pysty hillitsemään itseään: terve itsekontrolli on menetetty tämän huumausaineen vuoksi.

Ajatellaan sitten asiaa siltä kantilta, että ihmiseen olisi siirtynyt tämä huumausaine jo sikiämisessä: siltä ei kukaan voi välttyä. Kun lapsi sitten syntyy, niin tämä huumausaine vaikuttaa hänessä koko hänen elämänsä ajan, niin että hän tekee syntiä huumausaineen vaikutuksesta. Onko ihminen syypää siihen, että hänessä on huumausainetta, ja että hän toimii sen vaikutuksen alaisena?

Kun korvaatte huumausaineen sanalla "synti" ja ymmärrätte ihmisen "syntisyyden" johtuvan tästä "peritystä synnistä" (perisynnistä), niin näette, miten kiero ja eksyttävä oppi perisyntioppi on.

Perisyntioppiin tukeutuva ei ole koskaan tunnustanut syyllisyyttään Jumalan edessä, eikä ole kokenut todellista synnintuntoa: hän ei pidä itseään syypäänä syntiinsä eikä syntisyyteensä, jos uskoo syntisyytensä olevan perintöä hänen vanhemmiltaan ja aina Adamilta asti.

Miten aito Jumalan lapsi voisi tämän asian ymmärrettyään ja sisäistettyään jatkaa perisyntiopin levittämistä ja uskomista? Kun asiat paljastuvat, niin erottuu myös se, kuka on totuudesta ja kuka on mielistynyt valheisiin; kuka seuraa pahaa, ja kuka seuraa hyvää.

Sivun alkuun

Synti syntyy ihmisen sisällä, se ei periydy vanhemmilta

Ihmisessä asuva synti on itse aiheutettua ja sisäsyntyistä, sitä ei ole peritty vanhemmilta ja Adamilta. Tämän todistaa mm. Paavalin kertomus siitä, miten hänestä tuli "lihallinen" ja "synnin alaisuuteen myyty". (Room, 7:7-25.) Paavalin todistus hänen omasta hengellisestä kuolemastaan todistaa sen puolesta, että synti ei periydy vanhemmilta lapsille, vaan se opitaan ja valitaan. Hengellinen kuolema on sitten seurausta toistuvista vääristä valinnoista ja paatumisesta. Ihminen ei sikiä eikä synny hengellisesti kuolleessa tilassa, niin kuin jotkut väittävät. (Jes, 7:14-16; Efe, 2:1-5; 4:17-19; Hebr, 3:12-16.)

Hesekielin kirjassa on kuvaus siitä, miten Tyyron kuningas lankesi syntiin. (Hes, 28:12-20.) Se on samalla kuvaus paholaisesta, joka lankesi syntiin ennen Adamia. Kuvauksesta käy ilmi se, miten synti syntyi paholaisen sisällä, eikä tullut häneen hänen ulkopuoleltaan. Synti ei ollut myöskään luomisen tulosta, sillä paholainen oli nuhteeton aina siihen asti, kunnes hänestä löydettiin vääryys. Paholainen ylpistyi ja teki vääryyttä, vaikka oli luotu suojelevaksi kirkkauden henkiolennoksi, enkeliruhtinaaksi.

Myös Adam luotiin hyväksi ja synnittömäksi olennoksi, Jumalan kuvaksi hänet luotiin. (1Moos, 1:26-2:7.) Adamista tuli syntinen vasta sen jälkeen, kun hän oli tehnyt syntiä eli oli rikkonut Jumalan antamaa käskysanaa vastaan. (1Moos, 2:15-3:24.) Myös hänessä synti oli sisäsyntyinen eikä se tullut häneen hänen ulkopuoleltaan. Hän ei ollut myöskään syntinen luomisensa perusteella, niin kuin ei paholainenkaan tai kukaan enkeleistä, jotka lankesivat yhdessä paholaisen kanssa kapinaan Luojaamme vastaan. (Ilm, 12:7-9.)

Synti ei ole valmiina kenenkään Adamin jälkeläisen sydämessä, eikä se siirry luonnollisessa sikiämisessä vanhemmilta lapsiin, niin kuin esimerkiksi luterilaisessa perisyntiopissa väitetään. Synti syntyy ihmisen sisällä, kun kiusaus syntiin käy ylivoimaiseksi, ja ihminen antaa periksi himoilleen tai oikeammin kiusauksille. Jaakob on selittänyt tätä synnin syntymisen mekanismia, mutta tarkoittaa opetuksellaan paatumista ja hengellistä kuolemaa "täytetyllä synnillä" (Jaak, 1:12-16.), ei uskovaisen tai pienen lapsen yksittäistä synnin tekoa. Muutenhan jokainen uskovainen olisi "kahdesti kuollut" (Jda, 1:12.), koska jokainen meistä on tehnyt syntiä vielä uskovaisenakin, myös apostolit. (Jaak, 5:14-20; 1Joh, 1:6-2:2; 5:15-17; Gal, 2:11-14.) Tästä Jaakobin kuvauksesta käy kuitenkin ilmi se, että synti ei ole perittyä vaan se syntyy ihmisen sydämessä.

Jaakobin kirje:
1:12 Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
1:14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
1:15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
1:16 Älkää eksykö, rakkaat veljeni.

Jaakob käyttää tässä sanaa "himo" samassa merkityksessä kuin "kiusaus". Meidän täytyy kuitenkin erottaa toisistaan "kiusaus" ja "himo" niin kuin Paavali tekee. Hänen opetuksessaan ja muualla Raamatun opetuksessa kielletyn asian eli pahan asian himoitseminen on syntiä, mutta kiusaus ei ole vielä syntiä. (2Moos, 20:17; Room, 7:7-14; 1Kor, 10:13.) Jeesuskin oli ihmisenä kiusattu samalla tavalla kuin mekin, mutta ei langennut koskaan syntiä tekemään. (Hebr, 2:18.)

Synnin teot ovat seurausta sydämessä tapahtuneesta lankeamisesta, eli ensin langetaan sydämen ajatuksissa syntisen mieleen, ja sen jälkeen tämä syntinen mieli johtaa synnin tekoihin, jotka nähdään ulkoisesti ihmisestä, hänen käytöksestään, sanoistaan ja teoistaan, koko elämästä.

Se, että minä olen langennut sydämessäni syntiin ja syntisen mieleen, on omaa aikaansaannostani, eikä Adamilta perityn syntisen luonnon seurausta. Minä olen siitä syystä yksin syyllinen syntisyyteeni, ja yksin vastuussa syntisestä luonnostani ja kaikesta, mitä siitä seuraa ja on seurannut elämässäni.

En siis pane syntisyyttäni ja syntistä luontoani perimäni syyksi, enkä syytä ketään tai mitään muutakaan omasta syntisyydestäni, koska se olisi pakoilemista Jumalan edessä: oman syyllisyyden ja vastuun pakoilemista.

Laitan tähän vielä Paavalin kuvauksen siitä, miten hän "kuoli synteihin ja rikoksiin". (Efe, 2:1-5.) Siitä käy ilmi se, että synti syntyi Paavalin sisällä, mutta ei ollut hänessä sikiämisestä asti Adamin perintönä, niin kuin perisyntiopissa väitetään.

Roomalaiskirje:
7:7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse."
7:8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
7:9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
7:10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
7:11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
7:12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
7:13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
7:14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.

Sivun alkuun

Syyllisyys ja vastuu perityn synnin opissa

Perityn synnin opin kannalla olevista osa ei pidä itseään syyllisenä perimäänsä syntiin, eikä siten myöskään vastuullisena syntisestä luonnostaan. "Peritty synti" tarkoittaa sitä, että "minä olen syntinen" ja "minulla on syntinen luonto", koska olen perinyt sen Adamilta. Koska ihminen ei voi vaikuttaa millään tavalla perimäänsä syntiin (syntiseen luontoon ja siihen, että "on syntinen"), niin ihminen ei ole myöskään syyllinen syntisyydestään, eikä vastuussa Jumalan edessä siitä, että on syntinen.

Joidenkin mielestä tämä syyttömyys omaan syntisyyteen ja syntiin – siihen, että ihminen "on syntinen" – säilyy koko ajallisen elämän ajan. Niinpä ihminen on tämän käsityksen mukaan syypää ainoastaan tekemiinsä synteihin, mutta ei siihen, että "on syntinen". Tämä johtaa siihen, että sovitusta ja syntien anteeksiantoa tarvitaan pikemminkin tehtyjen syntien vuoksi, kuin perityn synnin vuoksi (sen vuoksi, että "minä olen syntinen").

Tätä ei kuitenkaan tunnusteta tämän opin kannattajien keskuudessa, vaan he uskovat siihen, että sovitusta ja syntien anteeksiantamusta tarvitaan perityn synnin vuoksi (sen vuoksi, että "minä olen syntinen") ja sen vuoksi, että on itse tehty syntiä. Näin ollen ihmisen pitää saada Jumalalta anteeksi sekin, että on perinyt synnin (syntisen luonnon, jonka vuoksi "minä olen syntinen"), eikä vain sitä, että on toteuttanut tätä perimäänsä syntistä luontoa ja tehnyt syntiä siitä syystä, että "on syntinen".

Tällainen näkemys ja tulkinta hämärtää ja vääristää ihmisen syyllisyyttä ja vastuuta, ja vaikuttaa turmiollisesti myös synnintuntoon ja sen voimakkuuteen. Siinä ei tunnusteta oikeaa syytä siihen, miksi "minä olen syntinen", koska "syntisyys" (se, että "minä olen syntinen") ei ole itse aiheutettua, vaan on perittyä.

Jos joku ei pidä itseään syyllisenä syntiin (siihen, että "on syntinen"), eikä pidä itseään vastuullisena omasta synnistään (siitä, että "on syntinen"), niin hänen synnintuntonsa on heikko, tai sitä ei pitäisi olla ollenkaan. Synnintunto on heikko, jos se johtuu vain tehdyistä synneistä, eikä siitä, että "on syntinen", ja siitä, että se on "itse aiheutettua syntisyyttä". Perityn synnin opin kannalla olevalla ei olisi hänen opillisen näkemyksensä perusteella syyllisyyttä ja synnintuntoa siitä asiasta, että "hän on syntinen", vaan ainoastaan siitä asiasta, että "hän on tehnyt syntiä", sillä "synnintunto" tarkoittaa "sen asian ymmärtämistä ja kohtaamista, että ihminen on itse syyllinen syntiinsä: tekemiinsä synteihin ja syntisyyteensä".

Minua on arvosteltu siitä, että tekisin virheellisiä päätelmiä, ja väittäisin vastoin totuutta, että perityn synnin kannalla olevat eivät tunnusta syyllisyyttään ja vastuutaan Jumalan edessä niin kuin tulisi, totuudessa, ja että heidän synnintuntonsa pitäisi olla heikko tai olematon, jos heidän oppinsa olisi totta, eikä valhetta.

Päätelmäni on ihan looginen. Ihminen tekee syntiä, koska on perinyt synnin turmeleman luonnon Adamilta, ja koska on syntinen perimänsä synnin vuoksi. Jos ihmisellä ei olisi perittyä syntiä, voisi hän ainakin teoriassa elää ilman syntiä ja olla lankeamatta syntiin koskaan elämänsä aikana. Tähän ei ole kuitenkaan mahdollisuutta, koska ihminen on perinyt synnin Adamilta. Näin ollen Adamilta peritty synti (se, että "minä olen syntinen"), on pohjimmainen syy muihin synteihin, jotka kumpuavat tästä peritystä synnistä (siitä, että "minä olen syntinen perimästäni synnistä johtuen").

Miten siis joku voisi pitää itseään todella syyllisenä synteihinsä ja vastuullisena syntiinsä, jos hän uskoo perineensä synnin Adamilta ja koska hän on syntinen tästä perimästään synnistä johtuen, eikä synti ja se, että "minä olen syntinen", olekaan itse aiheutettua ja omaa syytä?

Ymmärrän kyllä sen, että perityn synnin kannalla olevalla kristityllä voi olla todellinen tunto synneistään, mutta se johtuu siitä, että hän on tehnyt syntiä, ja on aiheuttanut itse sen, että on syntinen. Hän ei vain ymmärrä tätä asiaa, ja on eksynyt perityn synnin oppia kannattamaan.

Tästä aiheutuu ristiriitoja perityn synnin opin kannattajan sisällä, koska hän tuntee syntinsä ja katuu jopa sitä, että hän on syntinen, eikä vain sitä, että on tehnyt syntiä. Hän ei kadu vain tekemiään tekoja vaan hän katuu myös omaa syntisyyttään, mikä on osoitusta Pyhän Hengen toiminnasta hänessä, mutta koska hän on uskonut perityn synnin harhaopin ja pitää sitä vielä totuutena, aiheuttaa se hänessä ristiriitaisia tuntemuksia ja turhautumista, kun hän joutuu totuuden sanan mukaisen opin kanssa tekemisiin.

Meidän tulee nähdä "oman lankeemuksemme" ja "oman turmeluksemme" suuri syvyys ja kauheus. Meitä ei auta yhtään, jos näemme vain "Adamin turmeluksen syvyyden ja kauheuden", mutta pidämme itseämme kokonaan syyttöminä "omaan turmelukseemme ja sen kauheuteen".

Perityn synnin opissa pidetään turmelusta kokonaan itsestä eli minusta riippumattomana perittynä turmeluksena, jolloin terve syyllisyys jää kokematta, eikä synnin syvyyttä ja turmeluksen vakavuutta päästä näkemään oikealla Jumalan tahtomalla tavalla. Jos omaa turmelusta ja syntiä pidetään perittynä eikä itse aiheutettuna, niin silloin ei armokaan näyttäydy kovin suurena, ja joku voi jäädä jopa kokonaan armosta osattomaksi, kun panee oman syynsä perityn turmeluksen syyksi.

Kirjoitan tämän seuraavan kevennyksenä eli huumorinpilke silmäkulmassani.

Onhan se kovin nöyrää, että oma syntiturmeluskaan ei ole enää omaa ansiota, vaan sen voi laittaa perimänsä kautta Adamin ansioksi! Eipähän tule sitäkään kunniaa itselleen varastaneeksi!

Joidenkin mielestä ihmisestä tulee syyllinen perimäänsä syntiin (siihen, että "on syntinen") jossakin vaiheessa elämäänsä: esimerkiksi sitten, kun ihminen on oppinut erottamaan hyvän ja pahan, ja on tehnyt omakohtaisesti syntiä. Samalla, kun ihmisestä tulee synnin teon kautta syyllinen siihen, että hän "on syntinen", niin hän joutuu vastuuseen omasta synnistään (siitä, että "on syntinen"), ja tekemistään synneistä. Tämä näkemys on sisäisesti ristiriitainen ja toinen väite kumoaa toisen väitteen opin sisällä. Ihminen ei voi tulla syylliseksi perimäänsä syntiin itse tehtyjen syntien kautta, koska tekee syntejä perimänsä syntisyyden vuoksi, sen johdosta. Tämä opinnäkemys kaatuu siten omaan mahdottomuuteensa.

Joidenkin mielestä ihminen perii synnin (syntisen luonnon, sen että "on syntinen") Adamilta, ja on sikiämisestään asti syyllinen syntiinsä ja vastuussa siitä Jumalalle. Ihmisestä ei tule syyllinen ja vastuussa oleva vasta siinä vaiheessa, kun hän toteuttaa perimäänsä syntistä luontoaan ja alkaa tehdä syntiä. Joidenkin mukaan jo hedelmöitynyt munasolu ja sikiö tekevät syntiä, mutta antaa heidän olla ihan vapaasti sitä mieltä: meidän ei tarvitse uskoa järjettömyyksiä, eikä niitä pidä muillekaan opettaa.

Tässä opinnäkemyksessä on kuitenkin sellainen näkökohta, että sikiöille ja vauvoille "ei lueta syyksi" heidän perimäänsä syntiä ennen kuin he ovat tulleet johonkin tiettyyn vastuulliseen ikään (kun Jumala "ei lue syyksi" vauvojen syntiä "syyllisyydestä" huolimatta, niin hän silloin "armahtaa heitä" eli "antaa synnin anteeksi"). Näin ollen syyllisyys ei ole seurausta itse tehdystä synnistä, eikä se ole itse aiheutettua, vaan syyllisyys peritään Adamilta ja se siirtyy luonnollisessa sikiämisessä Adamin jälkeläisiin. Näin erotetaan toisistaan "syyllisyys" ja "vastuu", eikä vastuu ole seurausta peritystä "syyllisyydestä" vaan se tulee jostakin muusta seikasta johtuen ajankohtaisesti jossakin vaiheessa ihmisen elämää. Tämän opin kannattajat eivät lähde spekuloimaan sitä, mitkä seikat tekevät ihmisestä vastuullisen Jumalan edessä.

Perityn synnin oppi on solminut siihen uskovien ihmisten ajatukset ja mielet solmuun, niin että opin kieroutta ja harhaisuutta ei nähdä, vaikka se on sisäisesti hyvin ristiriitainen ja epälooginen. "Jumalan tiet ovat suoria", mutta perityn synnin oppi ei ole suora.

Erilaisia tulkintoja sovitusopista

Ketkä tarvitsevat sovitusta ja syntien anteeksiantoa, ja minkä vuoksi sovitusta ja syntien anteeksiantoa tarvitsemme? Näistä asioista on erilaisia tulkintoja, vaikka pohjalla tulisi vaikuttaa Jumalan sanan ilmoitus syntien sovituksesta ja siitä, ketkä sitä tarvitsevat. Lisäksi tulisi pohtia sitä, tarvitsevatko sovitusta myös muut kuin syntiset ihmiset, kun syntisinä pidetään vain niitä, jotka ovat syntiä tehneet. Tarvitsevatko esimerkiksi sikiöt ja vauvat sovitusta?

Jumalan sanan ilmoituksen mukaan "Jumala on sovittanut koko maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan" (2Kor, 5:19.) puoltaa ensilukemalta näkemystä, jonka mukaan myös sikiöt ja vauvat ovat tulleet sovitetuiksi Jumalan kanssa, koska he kuuluvat "maailmaan" ja ovat osa tätä "maailmaa". Samassa jakeessa on kuitenkin myös maininta rikkomuksista, eli tehdyistä synneistä, joten elleivät vauvat ja sikiöt ole tehneet syntiä, niin voidaan kyseenalaistaa myös se, tarvitsevatko he sovitusta syntien anteeksisaamiseksi, ja jos eivät, niin tarvitaanko sovitusta myös jostakin muusta syystä kuin vain syntien anteeksisaamiseksi?

Ensin on määritettävä muutamien sanojen merkitys ja pidettävä huoli siitä, että emme käytä sanoja Raamatun kirjoitusten vastaisella tavalla.

Syntinen: Tätä sanaa käytetään Raamatussa vain niistä ihmisistä, jotka ovat tehneet syntiä. Uuden testamentin kreikassa syntinen on "hamartoolos". Sanasta "syntinen" on johdettu termi "syntisyys". "Syntisyys" tarkoittaa siis sitä, että "joku on syntinen".

Synti: Tälle sanalle on monta hepreankielistä vastinetta, joita ei tässä käsitellä. Uuden testamentin kreikassa synti on "hamartia". Hamartia tarkoittaa Jumalan lain vastaista tekoa, ohi maalin ampumista/osumista, harhaan menemistä ja erehtymistä. Hamartiaa on käytetty vain yhdessä kohdassa sillä tavalla, että se on itsenäinen subjekti, joka tekee jotakin ja asuu ihmisessä. (Room, 7:14-25.) Synti tarkoittaa kaikissa muissa Raamatun kohdissa "tekoa, joka on Jumalan lain (sanan ja opetusten) vastainen".

Perisynti: Raamatussa ei ole lainkaan sanaa "perisynti". Sitä tulee meidänkin jatkossa karttaa, koska sen sanan merkitys ymmärretään eri tavalla eri tavalla uskovien keskuudessa. Toisille perisynti on pääsynti, josta kaikki muut synnit aiheutuvat, mutta se ei ole perittyä syntiä, vaan on itse aiheutettua ja ihmisen sisällä syntynyttä syntiä. Toiset ymmärtävät sanan "perisynti" siten, että synti on peritty Adamilta. Tällöin perisynti tarkoittaa lähinnä sitä, että "minä olen syntinen" (ihminen siis on syntinen), koska "minä olen perinyt syntisen luonnon Adamilta". Tästä "peritystä synnistä" kannattaa puhua jatkossa termillä "peritty synti", jolloin se pitää sisällään koko synnin ja syntisyyden kirjon: sen, että "minä olen syntinen" ja "minulla on syntinen luonto" ja "minä teen tai olen tehnyt syntiä". Näin vältytään väärinkäsityksiltä.

Lukea syyksi: Paavali käytti tätä verbiä, kun puhui uskon kautta vanhurskaaksi tulemisesta. (Room, 4:1-8.) Jumala "ei lue syyksi" niiden syntiä, jotka uskovat Jeesukseen: he saavat syntinsä anteeksi. (Room, 4:8.) He ovat siis kuitenkin "syyllisiä", mutta koska "heidän syntiään ei lueta heille syyksi", niin he vapautuvat tuomiosta syyllisyydestään huolimatta.

Syyllinen: Sana "syyllinen" esiintyy suomenkielisessä Raamatun käännöksessä osana verbikonstruktiota "tuomita syylliseksi". (kreikaksi "katadikadzoo": Matt, 12:7, 37; Jaak, 5:6; Luuk, 6:37) Pilatus ei havainnut Jeesusta syylliseksi (vikapääksi) mihinkään, mistä häntä oli syytetty. (Luuk, 23:14.) Tässä on käytetty puolestaan eri verbikonstruktiota ("löytää vikaa"), mutta tärkeätä on havaita, että sanaa "syyllinen" käytetään oikeudenistunnossa käytettynä terminä. Paavali on käyttänyt yhden kerran sanaa "hypodikos", kun sanoo: "kaiken minkä laki sanoo, sen se sanoo lainalaisille, että jokainen suu tukittaisiin, ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä." (Room, 3:19.) Tässäkin sanaa on käytetty oikeudenkäynnin lakiopillisena terminä. Ihmisen omatunto voi paljastaa hänet "syylliseksi" syntiin. (Joh, 8:9.) Tässä kohdassa verbi "eleghoo" tarkoittaa nuhtelua, vakuuttamista, tuomitsemista, vian löytämistä ja muuta sellaista, josta ihmisen tulisi olla häpeissään syntisyytensä vuoksi. Luukkaan evankeliumissa on sanan "syyllinen" komparatiivimuoto "syyllisempi", suoraan kreikasta suomeen käännettynä "syyllisiä yli muiden". "Syyllinen" ja "syyllisempi" ovat tässä kohdassa samaa tarkoittavia sanoja kuin "syntinen" ja "syntisempi". (Luuk 13:2, 4:) Sana "syyllinen" on kreikaksi "ofeiletees" ja tarkoittaa "velallista". (Matt, 6:12; 18:24; Luuk 13:4; Room, 1:14; 8:12; 15:27; Gal, 5:3.) Suomenkielessä ja Jumalan sanan opetuksessa sana "syyllinen" tulisi ymmärtää siten, että joku on velkaa jotakin Jumalalle ja tämä velka johtuu ihmisen synnistä. Tällöin ihmisen tulisi olla syyllinen syntiinsä, jotta olisi velkaa Jumalalle. Toki me olemme Jumalalle velkaa kaiken, koko elämisemme, mutta oikeudellisessa käytössä sana viittaa aina syytetyn asemaan tuomarin edessä ja suhteessa lakiin. Sillä tavalla meidänkin olisi tätä sanaa hyvä käyttää.

Saastainen: Tätä sanaa käytetään kaikista ihmisistä, myös niistä, jotka eivät ole vielä omakohtaisesti syntiä tehneet (sikiöt ja vauvat). Saastainen tarkoittaa likaisuutta. Myös esineet ja eläimet voivat olla saastaisia.

Epäpyhä: Tätä sanaa käytetään niistä ihmisistä, joita Jumala ei ole erottanut maailmasta pyhien ja pelastuvien ihmisten joukkoon. Epäpyhä on suomeksi "ei erotettu".

Tarvitsemmeko sovitusta ja syntien anteeksisaamista sen vuoksi, että olemme perineet synnin Adamilta, vai siksi, että olemme tehneet syntiä ja tulleet syntisiksi, eikä mitään perittyä syntiä ole olemassakaan?

Olen tuonut jo aiemmin ilmi oman näkemykseni. Tarvitsemme sovitusta ja anteeksiantoa vain itse aiheutettuun syntiin, emme perittyyn syntiin, koska meillä ei perittyä syntiä ole. Sikiöt ja vauvat eivät ole syntisiä, mutta he tarvitsevat silti Jeesuksen vanhurskauden tekoa ja ylösnousemusta kuolleista, koska muuten hekin jäisivät osattomiksi paremmasta ylösnousemuksesta. Kaikki ihmiset syntyvät kuolevaisina ja katoavaisina, niin että vain Kristuksen vanhurskauden teon ja Jumalan armon kautta on mahdollista saada kuolematon ja katoamaton ylösnousemusruumis. Vauvat eivät pelastu oman vanhurskauden ansiosta, eivätkä itsensä kautta, vaan Kristuksen vanhurskauden teon ansiosta ja Jumalan armosta.

Uutena asiana tuon esille erään vanhastaan tunnetun näkemyksen, jonka mukaan tarvitsemme sovitusta myös sen vuoksi, että olemme syntyperämme vuoksi saastaisia, ja siitä syystä meitä ei ole erotettu tästä maailmasta Jumalalle ilman Kristuksen tuomaa sovitusta ja sovitusuhria.

Tällöin olisi välttämätöntä myös se, että Miriamissa (neitsyt Mariassa) siinnyt Korkeimman Poika olisi saanut alkunsa Jumalan luomasta puhtaasta munasolusta, jonka Jumala on luomallaan puhtaalla siittiösolulla siittänyt ja sijoittanut Miriamin kohtuun, koska muutoin Jeesukseen olisi siirtynyt Miriamin munasolun kautta perimää Adamilta asti, ja myös Kristus olisi syntyperänsä puolesta "saastainen" ja "epäpyhä". Häntä ei tee yhtään puhtaammaksi Adamin perimästä se, että hän olisi saanut perimää vain äitinsä Miriamin munasolun kautta, koska tämä munasolu pitää sisällään perimää aina Adamilta asti.

Raamatun teksteissä ei sanota sellaista asiaa, että "vain miehen siittämät lapset ovat saastaisia". Siellä puhutaan yleisesti vain "vaimosta syntyneistä" lapsista. Myös Jeesus on "syntynyt vaimosta" ja kuuluu siten "saastaisten" joukkoon, koska vaimosta syntynyt ei ole "puhdas" näiden kohtien mukaan. (Gal, 4:4; Job, 14:4; 15:14; 25:4.) Jeesuksesta on kirjoitettukin, että Jumala lähetti hänet "syntisen lihan kaltaisuudessa" (Room, 8:3) ja hän "tuli ihmisten kaltaiseksi ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen" (Fil, 2:7.) Tässä "syntisen lihan kaltaisuus" ei voi tarkoittaa sitä, että Jeesus olisi ollut samanlainen kuin syntinen ihminen on. Sen täytyy viitata Jeesuksen olemukseen ruumiillisena olentona, ihmisenä, joka on syntyperänsä vuoksi saastainen, jos kerran ihmistä saastaisena syntyperänsä puolesta pidetään. Tällöin "saastainen" ei ole synonyymi "syntiselle" eli nämä kaksi sanaa tarkoittavat esi asioita, niin kuin on jo aiemmin esitetty.

Tämä näkemys Jeesuksen taivaallisesta syntyperästä niin, että hänessä ei ollut lainkaan perimää Adamilta Miriamin munasolun kautta näyttäisi kaatuvan siihen Jumalan sanan ilmoitukseen, jonka mukaan Jumala on pannut vainon "vaimon siemenen" ja "käärmeen siemenen" välille. (1Moos, 3:15) "Vaimon siemen" on oikein ymmärrettynä "Kristus", eli se tarkoittaa Jeesusta, joka on Kristus ja Herra, Jumalan Poika. "Käärmeen siemen" on sen sijaan "valheen sana", joka lähtee paholaisen suusta, ja saastuttaa jokaisen ihmisen sydämen maaperän. Se ei ole viittausta miehen siittiösoluun eikä luonnolliseen perimään. Onko sitten "vaimon siemen" viittausta Eevan munasoluun ja sitä kautta kulkevaan Adamin jälkeläiseen, jollainen myös Jeesus äitinsä Miriamin puolesta olisi ollut, jos hän olisi syntynyt Miriamin munasolusta, jonka Pyhä Henki hedelmöitti Jumalan luoman puhtaan siittiösolun kautta?

Tällaiset asiat ovat vaikeita ymmärtää ja ehkä mahdottomiakin käsittää, niin kuin ne oikein ymmärtää ja käsittää tulisi. Voimme olla ainoastaan varmoja siitä, että ihmiseksi syntyminen on riittävä peruste sille, että ihminen tarvitsee Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta, jotta hän voisi tulla osalliseksi paremmasta ylösnousemuksesta. Jokainen ihminen syntyy kuolevaisena ja kuoleman vallan alaisena, mistä johtuen vain Kristuksen ylösnousemuksen kautta on avautunut meille pääsy iankaikkiseen elämään ruumiin ylösnousemuksen toivon mukaan.

Jos siis sikiöt ja vauvat tarvitsevat sovitusta, niin he tarvitsevat sitä korkeintaan sen vuoksi, että ovat syntyneet ihmisiksi, osaksi saastaista sukukuntaa, ja Jumala erottaa heidät kuolevaisten joukosta kuolemattomiksi Jumalan lapsiksi Kristuksen sovitusuhrin kautta. Sovitusta tarvittiin Mooseksen laissa myös muuhun kuin vain syntisten ihmisten sovitukseksi. Sovitusta tarvitsivat Jumalan temppelin uhrialttari (2Moos, 29:36-37.), pyhäkkö, ilmestysmaja, alttari ja kaikkeinpyhin (4Moos, 16:15-16, 18-20, 33.), ja suitsutusalttarin kaksi sarvea (2Moos, 30:1-10; 3Moos, 8:15.). Suitsutusalttari sarvineen ont esikuva uskovaisen ihmisen sydämestä ja rukouksesta, lihan uhraamisesta Jumalan kuluttavan tulen poltettavaksi ja ruumiin antamisesta elävänä uhrina Herralle, joka tarkoittaa järjellistä jumalanpalvelustamme. (Hebr, 12:28-29; 13:15; Room, 12:1-2.) Sovitusta tarvitsi myös toinen syntiuhriksi tarkoitetuista kauriista, jonka arpa määräsi Asaselille ja päästettiin vapaaksi erämaahan. (4Moos, 16:10.)

Erikoista on Mooseksen laissa se, että lapsensynnyttäjän puolesta oli uhrattava syntiuhri sovitukseksi. (3Moos, 12:7-8.) Tätä ei pidä ymmärtää kuitenkaan siten, että lastensynnyttäminen olisi syntiä. Lasten edestä annettavat uhrit Herralle todistavat kuitenkin sen puolesta, että jokainen ihminen on uhrin kautta erotettava Jumalalle. Tästä syystä Jeesuksen uhri on välttämätön jokaisen ihmisen pyhittämisen eli Herralle erottamisen vuoksi, vaikka lapsi ei olisi itse vielä syntiä tehnyt.

Toinen erikoisuus on se, että israelilainen tarvitsi sovituksen "saastaisesta vuodostaan", kun mies oli yhtynyt vaimoonsa, saanut siemensyöksyn nukkuessaan tai kun naisella oli kuukautisvuoto. (3Moos, 15:15, 30.) Mikään näistä ei ole "syntiä", joten sovitusta tarvittiin myös ihmisen luontaisesta "saastaisuudesta" eli "likaisuudesta" johtuen. Tästä kaikesta voidaan päätellä, että ihmiset tarvitsevat sovitusta heti syntymästään lähtien, vaikka eivät ole vielä "syntiä tehneet", ja vaikka eivät olisi "syntisiä". Tätä tulkintaa puoltaa myös se tosiasia, että uhrit toivat sovituksen koko Israelin kansalle, myös sikiöille ja vauvoille, jotka eivät ole itse syntiä tehneet. (3Moos, 16:17, 24, 30, 34; 23:27-28.) Yleensäkään Herran pyhäkköön ei voinut kukaan mennä, ellei hänen puolestaan uhrattu syntiuhria sovitukseksi, mikä on kuva siitä, että ilman uhria ei kukaan pääse Jumalan tykö, olkoon sitten syntiä tehnyt tai synnitön. (3Moos, 16; 4Moos, 8:19; Hebr, 9:14-26.)

Mitä itseensä Jeesukseen tulee, niin hän erotti itsensä ja Jumala erotti hänet muista oman uhrinsa kautta, mutta meidän muiden kohdalla oma uhri ei kelpaa, koska emme ole synnittömiä ja puhtaita ja pyhiä sanan kaikessa syvyydessä ja merkityksessä niin kuin Jeesus on. Lisäksi on huomattava se, että pienten lasten tai vauvojen uhraaminen syntiuhrina ja sovitusuhrina Jumalalle ei ole koskaan ollut Jumalan tahdon mukaista, eikä se toisi sovitusta synneistä, mutta monet kansat ovat jostakin syystä pieniä lapsia ja vauvoja jumalilleen uhranneet. Jumalan viha on syttynyt näitä kansoja kohtaan näistä hirmuteoista ja epäjumalan palveluksesta, mutta meille riittää vanhurskaudeksi ja sovitukseksi se, että uskomme Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on sovittanut meidät Isän Jumalan kanssa, ja Jumala on tehnyt meidät täydellisiksi tämän yhden uhrin kautta. Mitään muuta keinoa kelvata Jumalalle ei ole kuin Kristuksen täydellinen uhri ja täydellinen vanhurskaus.

Tästä voimme päätellä ja nähdä sen myös Jumalan sanan ilmoituksesta, että me tarvitsemme sovitusta myös ihmisinä, emme vain syntiemme vuoksi. "Jumala on sovittanut meidät" eikä vain syntejämme, tai meitä syntimme vuoksi, itsensä kanssa. Sovitus ulottuisi tätä taustaa vasten syvemmälle olemukseemme kuin vain syntiin ja siihen, että olemme syntisiä. Jokainen ihminen tarvitsisi sovitusta sen vuoksi, että on yleensä ihminen ja Adamin jälkeläinen. Jeesuskaan ei olisi tästä vapaa, jos hedelmöityi Marian (Miriamin) munasolussa Isän luomasta siittiöstä. Jeesus ei tarvinnut kuitenkaan sovitusta ulkopuolisen uhrin kautta, koska hänen oman ruumiinsa ja verensä uhri toi sovituksen myös hänelle, jos hän nyt sovitusta yleensä tarvitsi. Yleisen kristillisen dogmatiikan mukaan "synnittömät" eivät tarvitse sovitusta, mistä syystä myös vauvoja ja sikiöitä on pidetty syntisinä, mutta sitä ei ole voitu todistaa Raamatun kirjoituksilla todeksi, että sikiöt ja vauvat olisivat "syntisiä" (syntisiä ovat Raamatussa vain ne, jotka ovat "tehneet syntiä"), joten on syytä kyseenalaistaa myös se väite, että "synnittömät" eivät tarvitse sovitusta.

Kun puhutaan syntiä tehneistä ihmisistä, niin seuraava väite on varmasti totta:

Me tarvitsemme anteeksiantoa siksi, että olemme syntisiä, ja siksi, että me olemme tehneet syntiä.

Syntisyytemme on itse aiheutettua ja samoin tehdyt synnit. Kumpikaan ei ole perityn synnin syytä: ei se, että me olemme syntisiä, eikä se, että me olemme tehneet syntiä.

Sivun alkuun

Miksi tarvitsemme sovitusta?

Raamatun opetuksen mukaan jokainen ihminen tarvitsee sovitusta, koska on syntynyt saastaiseen ihmiskuntaan, ja saastainen tarvitsee sovituksen, vaikka itse saastaisuus ei vielä syntiä ole. Siksipä sovitusta tarvitaan lapsensynnyttämisestä ja verenvuodosta, vaikka ne eivät ole syntiä. On lisäksi huomattava se, että jokaisen syntyneen lapsen edestä oli uhrattava Herralle uhri lunastukseksi, eli lapsi tuli lunastaa tämän uhrin kautta. (3Moos, 12:1-8; 15:30; vrt. Hebr, 9:9-10:25.) Tämä on esikuvaa siitä, miten jokainen syntynyt ihminen tarvitsee Kristuksen ruumiin ja veren uhria tullakseen sovitetuksi ja kelvatakseen Isälle jumalalle riippumatta siitä, onko hän perinyt synnin Adamilta vai ei. Se ei siis määrää sovituksen tarvetta, onko ihminen syntinen sikiämisestään asti vaan se, että hän on yleensä ihminen, eli syntyminen saastaisen sukukunnan jäseneksi riittää syyksi sovituksen tarvitsemiseen. (Job, 14:4; 15:14; 25:4-6.) Me olemme perineet Adamilta kuolevaisen ruumiin ja synnin ruumiin (Room, 6:6; 7:24; 8:11), niin että tarvitsemme sovitusta pelastuaksemme katoavaisuudelta, kuolemalta ja synniltä sen seuraamuksineen, vaikka emme ole itse syyllisiä Adamin tekemään syntiin. (Room, 5:12-21.)

Me tarvitsemme sovitusta ja Kristuksen uhria elämämme joka hetki sikiämisestä kuolemaan tai Herran tulemukseen asti riippumatta siitä, olemmeko tehneet syntiä vai emme, ja teemmekö syntiä tällä hetkellä vai emme, ja kuollessamme vai emme. Syntien sovitus luetaan joka hetki meidän hyväksemme ja Kristuksen uhri on lunastuksena jokaisen ihmisen elämästä riippumatta siitä, onko ihminen sikiämisestään asti syntinen vai ei, ja tekeekö ihminen syntiä vai ei. Pelastuksen kannalta on ratkaisevaa ainoastaan se, lukeeko Jumala Kristuksen vanhurskauden teon ihmisen hyväksi vai ei. Varma tapa joutua armon valinnan ulkopuolelle (Room, 11:7.) ja pysyä kadotukseen vievällä tiellä on torjua Jeesus Kristus pois luotaan ja hylätä Jumalan sana: olla uskomatta Jeesukseen ja evankeliumiin, kieltäytyä ottamasta vastaan Jumalan armoa. (Joh, 1:12; 12:42-50; 1Kor, 15:1-2; 2Kor, 5:18-6:2.)

Tässä kadotukseen johtavassa tapahtumasarjassa on tärkeässä roolissa myös synnin tekeminen ja paatuminen synnin tekemisen kautta: oman itsensä turmeleminen synnillä. (Hebr, 3:12-16; Efe, 4:17-19, 22.) Jumalan armo voittaa kuitenkin kaiken synnin ja vapauttaa Jeesukseen uskovat synnin vallasta vanhurskauden palvelemista varten, niin kuin on kirjoitettu. (Room, 6:12-23.) Tästä opetuksesta ollaan jo niin laajasti eriä mieltä kristikunnassa, että en kirjoita siitä tässä vaiheessa yhtään enempää, vaan annan lukijan päättää Jumalan edessä siitä, mikä on totta ja mikä valhetta, mikä oikein ja mikä väärin, kun hän lukee viitteenä olevan Jumalan sanan kohdan. (Room, 6:12-23.) Se ei kaipaa turhia ja ylimääräisiä selityksiä, sillä ne juuri johtavat pois armosta lain alle ja takaisin synnissä elämiseen.

Yksi vakava harhaoppi joidenkin uskovien elämässä on uskoa, että jokainen ihminen tekee syntiä elämänsä joka hetki, ja että Jumalan lapset rikkovat joka hetki rakkauden käskyä vastaan. (1Joh, 3:23-24; 5:1-4; 5Moos, 30:6; Hes, 36:24-28.) Tällaiseen tulkintaan on päädytty, kun on ymmärretty oikein ihmisen tarve olla sovitettu elämänsä joka hetki, mutta on luultu sen tarpeen johtuvan jatkuvasta synnissä elämisestä. Sen vuoksi on tulkittu Jumalan lakia niin, että sen käskyjä ja etenkään rakkauden käskyä ei voida noudattaa edes hetken vertaa, vaan jokainen maailman ihminen on tuomittu rikkomaan sitä käskyä vastaan elämänsä joka hetki riippumatta siitä, onko hän uskossa vai ei. Tätä jatkuvaa lain rikkomista on sitten käytetty virheellisesti sen tukena, että uskovainen voi elää myös muissa (pienemmissä) synneissä jatkuvasti ja koko ajan, eikä se estä heitä pelastumasta. (Gal, 5:19-21; 1Kor, 6:9-11.)

Koska on tehty Raamatun ulkopuolella virheellinen oppi eikä haluta luopua siitä, niin se oppi yritetään sisällyttää Raamattuun ja hylätään näin Jumalan sanan terve opetus monessa eri kohdassa. Tämä johtaa helposti synnin vaaran väheksymiseen ja kaiken vanhurskauden vihollisuuteen. Se saa ihmisen väheksymään Jumalan armon vaikutusta uskovissa, hengen pyhitystä ja vanhurskasta mielenlaatua, joka johtaa vanhurskaaseen ja pyhään elämään Jumalan tahdossa. (Tiit, 2:11-15; 3:1-3; 2Kor, 1:12; 2:14-17; 3:1-6, 17-18; 4:1-8; 1Tess, 2:1-12; 1Kor, 15:10; 11:1; 2:16; 1Tess, 4:1-12; Efe, 4:17-5:21; 1Piet, 4:1-4; 1Joh, 2:3-11; 3:1-24; 4:16-5:13.)

Ihminen ei tee elämänsä joka hetki syntiä. Sellaisen asian väittäminen on jyrkästi vastoin Jumalan sanan ilmoitusta. Synti on laittomuutta ja Jumalan lain rikkomista. (1Joh, 3:4.) Siihen eivät edes jumalattomat ja syntiset joka hetki pysty, vaikka ovatkin jatkuvasti turmeltuneen mielensä ja lihan vallassa, toisin kuin uskovat Jumalan lapset. (Room, 7:5-6; 8:4-9; Efe, 2:1-5.) Se, että ihmiset eivät tee jatkuvasti ja koko ajan syntiä, näkyy mm. Israelin kansan erämaavaelluksesta. Kun jotakuta israelilaista oli purrut käärme (vertauskuva syntiin lankeamisesta), niin hänen tuli katsoa Mooseksen sauvan päässä olevaa vaskikäärmettä, jotta hän ei kuollut vaan jäi eloon (eli sai syntinsä anteeksi). (4Moos, 21:9) Uuden liiton aikana syntien anteeksisaamiseen ja elämän varjeltumiseen riittää se, että katsoo sielun ja sydämen silmin ristiinnaulittua Kristusta Jeesusta, ja uskoo häneen, syntien sovitukseen hänen ruumiinsa ja verensä uhrin kautta. (Joh, 3:15-17; Hebr, 12:2; 1Kor, 2:1-2; Gal, 3:1; Kol, 1:14-23; Hebr, 10:8-25.)

Toinen todistus siitä, että israelilaiset eivät tehneet jatkuvasti syntiä, oli se, että he tunnustivat yksittäisiä syntejä, joihin olivat langenneet, ja heidän edestään uhrattiin uhreja sovitukseksi näistä yksittäisistä rikkomuksista. (3Moos, 5:1-6:7; 4Moos, 15:28.) Jatkuvan synnin teon vuoksi ei uhrattu erikseen syntiuhreja eikä vikauhreja, mutta kerran vuodessa oli suuri sovituspäivä, jolloin uhratut synnit toivat sovituksen kansan kaikista synneistä ja syynalaisuudesta Herran edessä. (3Moos, 16.) Tätä ei voida käyttää kuitenkaan tukena jatkuvan käskyn rikkomisen oppiin, sillä sellaista oppia ei Raamatussa missään kohdassa ole kirjoitettu. Sen sijaan raamatullisena voidaan pitää oppia, jonka mukaan synti asuu syntiä tehneessä ihmisessä hänen kuolemaansa tai Herran tulemukseen asti. (Room, 7:7-25.) Synnin asuinpaikka on silloin ruumis, jota Paavali kutsuu "kuoleman ruumiiksi" ja "synnin ruumiiksi". (Room, 6:6; 7:24; 8:11.) Paavalin mukaan "synnin ruumis" on kukistettavissa siten, että vanha ihmisemme on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa, niin että emme enää syntiä palvele. (Room, 6:6; vrt. Gal, 5:13-26.) Armon alla oleva Jumalan lapsi ei ole apostolien opetuksessa "synnin palvelija" eli "synnin orja", koska hän "on vanhurskautunut ja kuollut pois synnistä", niin että hänestä on tullut "kuuliaisuuden palvelija" ja "vanhurskauden palvelija". (Matt, 1:21; Room, 6:6-23; 1Piet, 2:11-25.)

Joidenkin tai useimpien itseään kristittyinä pitävien ihmisten mielestä me tarvitsemme Kristuksen uhria sovitukseksi elämämme joka hetki, koska olemme syntisiä sikiämisestä hautaan saakka, ja tämä synti on saatu perintönä Adamilta. Riippumatta siitä, miten asia todellisuudessa Jumalan silmissä on, tarvitsemme sovitusta elämämme joka hetki sen vuoksi, että olemme syntyneet saastaiseen sukukuntaan (ihmiskuntaan), niin kuin edellä kirjoitin. Tarvitsemme vanhan liiton uhrien esikuvan mukaan Kristuksen uhria myös tekemiemme syntien sovitukseksi, eikä vain syntisyyden tai ihmiskunnan saastaisuudesta osallisuuden vuoksi. Oikea opetus kuuluu siis näin:

Tarvitsemme Kristuksen uhria ja sovitusta elämämme joka hetki sikiämisestä hautaan asti, koska olemme syntyneet saastaiseen ihmiskuntaan ja synnin ruumiiseen, joka on kadotustuomion ja kuoleman alainen sikiämisestä asti. Vain Kristuksen uhrin ja vanhurskauden teon kautta on mahdollista saada parempi ylösnousemus ja iankaikkinen elämä. Jumala pelastaa vain ne ihmiset, joille lukee Kristuksen vanhurskauden teon elämän vanhurskauttamiseksi, mutta ei lue heille syyksi syntiä ja kadotukseksi Adamin lankeemusta. (Room, 5:12-21; 4:1-8.)

Sivun alkuun

Miten perisyntioppi paljastuu harhaopiksi?

Perisyntioppi paljastuu harhaopiksi Raamatun kirjoitusten kautta, kun niitä luetaan kokonaisuutena ja ilman ennakkoon valittuja lukkoon lyötyjä opin linjauksia. Olen käsitellyt erillisessä artikkelissa useimmat perisyntioppiin liitetyt Raamatun kohdat ja paljastanut niistä tehdyt virheelliset tulkinnat terveellä Jumalan sanan opetuksella. Se artikkeli on nimeltään Perisynti ja Raamatun kohdat.

Jotkut uskovaiset ovat uskoneet kakistelematta perisyntiopin, koska arvostetut Raamatun opettajat ja saarnaajat opettavat sitä Jumalan sanan totuutena, josta koko kristikunta olisi muka yksimielinen. He eivät edes epäile tätä oppia ja sen oikeellisuutta, vaikka kaikki seurakunnassa esitettävä opetus tulisi alistaa terveen koettelun alle, ja hylätä väärät opetukset, vaikka ne kenen opettamia tahansa olisivat.

Minä kuulin perisyntiopin mukaisia ajatuksia pian uskoontuloni ja uudestisyntymiseni jälkeen. Ne ajatukset ja sanat saarnoissa herättivät minussa heti alusta alkaen hämmennystä ja vastaansanomista, eli minussa asuva Jumalan Pyhä Henki ei yhtynyt kakistelematta siihen opetukseen ja saarnattuun sanaan, jossa puhuttiin perisynnin puolesta. Ymmärsin perisyntiopin kauhean harhan ja turmiollisuuden koko laajuudessaan kuitenkin vasta ihan viime aikoina, kun huomasin sen vaikuttavan monen muun harhaopin pohjalla. Uskovien vainoojat ja pilkkaajat tukeutuvat siihen tuon tuostakin harhaoppeja puolustaessaan.

Perisyntioppi on yhteinen monille harhaoppisille ja pohjana useille harhaopeille. Näitä ovat vapautetun ratkaisuvallan kieltäminen sen eri muodoissaan, synnin teon puolustaminen, syyllisyyden ja vastuun karttaminen, teennäisyys, epäaito usko, nöyristely, valheet ja oppi kasteen sakramentista.

Perisyntioppi paljastuu petokseksi ja valheeksi myös tuntemalla sen historia. Perisyntioppi on tunnettu ennen kristinuskoa pakanallisissa uskonnoissa ja mm. manilaisuudessa, jonka kannattaja kirkkoisä Augustinus oli. Oppia perisynnistä kehitettiin apostolien jälkeisenä aikana vauvakasteen perusteluksi ja se vahvistettiin vasta 300-luvulla katolisen kirkon kirkolliskokouksissa kristilliseksi opiksi, johon seurakunta pakotettiin tai painostettiin uskomaan eriuskoisuudesta säädetyn kuolemanrangaistuksen uhalla.

Oppi perisynnistä on sitten siirtynyt katolisen kirkon kautta kaikkialle kristikuntaan ja valitettavasti myös monet vapaiden suuntien Raamatun opettajat ovat uskoneet sen muodossa tai toisessa. On hyvä muistaa, että perisyntiopin versioita on monta erilaista, ja ne kumoavat kukin toisensa, eli kaikki tulkinnat siitä eivät voi perisyntiopin kannattajien itsensäkään mukaan olla oikeita.

Perisyntiopin voi paljastaa turmiolliseksi harhaopiksi myös maalaisjärjen avulla, jonka Jumala on meille antanut: sen voi todistaa harhaopiksi päättelyn avulla. Tästä on hyvänä esimerkkinä edellisen luvun vertaus, jossa huumausainetta verrattiin syntiin, joka siirtyy luonnollisessa sikiämisessä vanhemmilta lapsille. Huume saa sitten aikaan sen, että ihminen on koko ikänsä huumausaineiden vaikutuksen alaisena, eikä voi hillitä itseään, ja tekee siksi syntiä. Kun huumeen paikalle laitetaan "synti", niin nähdään, että ihminen ei voi mitenkään olla vastuussa siitä, että on syntinen, koska ei ole syyllinen syntisyyteensä, eli huumattuun tilaansa.

Näin perisyntioppi paljastuu täydelliseksi järjettömyydeksi. Se antaa lisäksi Jumalasta kuvan väärämielisenä tuomarina ja sadistina, kun hän kuitenkin rankaisee ihmisiä perisynnistä hyvin ankaralla tavalla, vaikka nämä eivät voi siihen millään tavalla vaikuttaa. Lähinnä vain täysin jumalaton ja paatunut ihminen voi tämän asian paljastumisen jälkeen kannattaa perisyntioppia raamatullisena totuutena ja Jumalan sanan ilmoituksena.

Perisyntiopin valheellisuus ja petollisuus paljastuu myös käytännön elämän todistuksen kautta. Kuka on joskus katunut sitä, että on perinyt vanhemmiltaan syntisen luonnon ja on siitä syystä syntinen? Kuka on joskus pyytänyt syntisyyttään anteeksi, kun selittää sen johtuvan peritystä syntisestä luonnosta? Kuka voi sanoa rehellisesti Jumalalle:

"Minä kadun sitä, että olen perinyt syntisen luonnon vanhemmiltani ja olen siitä syystä syntinen! Isä, minä pyydän anteeksi sitä, että olen syntinen tämän perimäni syntisen luonnon vuoksi! Pyydän anteeksi myös sitä, että olen tehnyt syntiä johtuen tästä perimästäni syntisestä luonnosta ja perimästäni syntisyydestä!"

Tuollaisessa synnin ja syntisyyden tunnustamisessa ei ole hiventäkään aidosta katumuksesta tai kääntymisestä Jumalan puoleen. On merkillepantavaa, että jotkut perisyntiopin puolustajat halveksivat ja väheksyvät katumusta, vaikka Jeesus edellytti sitä seuraajiltaan. (Matt, 21:31-32; Luuk 17:1-5.) He pitävät katumusta turhana tai vääränä omavanhurskauden osoituksena, koska eivät itse kadu syntisyyttään ja syntejään. He ovat paatuneita. Heidän tunnustuksessaan ei ole lainkaan aitoa synnintuntoa, sillä he panevat kaiken syyn ja syyllisyyden perintönsä syyksi. Miten Jumala voisi noin vilpillisiä ihmisiä armahtaa, jos he eivät käänny Jumalan puoleen, tunne omaa syytään syntisyyteensä ja syntiinsä, ja kadu sitä pahuutta, jonka ovat elämäänsä sisälle päästäneet, ja sen kanssa liiton tehneet Jumalaa ja hänen kansaansa vastaan?

Jokainen ihminen ymmärtää jo luonnostaan sen, että hän ei ole syypää johonkin sellaiseen asiaan, jonka on perinyt vanhemmiltaan, eikä ole voinut siihen itse millään tavalla vaikuttaa. Jumalakin pitää meitä syyllisenä vain sellaisiin asioihin, joihin olemme voineet jollakin tavalla vaikuttaa. Olemme vastuussa Jumalalle vain niistä asioista, joihin olemme syyllisiä, emme sellaisesta syntisyydestä tai synnistä, johon emme ole voineet itse millään tavalla vaikuttaa.

Jos olet kokenut aidon synnintunnon ja anteeksiantamuksen Jumalalta, niin et varmastikaan pane syntejäsi jonkun muun syyksi?! Miten voisitkaan syyttää perimääsi synnistä ja syntisyydestä, johon olet yksin syypää? Jos olet kerran Jumalan lapsi ja saanut syntisi anteeksi, niin miksi yhä vielä puolustaisit valheellista ja turmiollista harhaoppia synnin perinnöllisyydestä?

Sivun alkuun

Oman syntisyyden ja syyllisyyden tunnustaminen

Minä olen nähnyt oman sydämeni perinpohjaisen turmeluksen ja syntisyyden. Olen kauhistunut sitä perinpohjaista pahuutta, joka on sydämessäni, ja olen pyytänyt sitä anteeksi Jumalalta, koska tiedän olevani itse syypää syntisyyteeni ja syntiseen luontooni. Miten kukaan sellainen voisi nähdä oman pahuutensa, joka pitää sitä jonkun toisen syynä, eikä pidä itseään syypäänä siihen, millainen hän on?

Minä olen syypää omiin synteihini ja omaan syntisyyteeni. En ole perinyt syntiä enkä syntistä luontoa, vaan olen itse aiheuttanut sen, että olen tehnyt syntiä ja minulla on syntinen luonto, se "vanha minä", joka vaelsi paholaisen vallassa ja oli "vihan lapsi luonnostaan niin kuin muutkin tottelemattomuuden lapset". (vrt. Efe, 2:1-5; Room, 7:7-14.)

Jos ihminen tunnustaa, että hän ei ole syntinen perimänsä heikkouden tai muiden perittyjen syiden vuoksi, vaan tunnustaa, että synti on alkuisin hänestä itsestään ja hänen vääristä moraalisista valinnoistaan, niin silloin synti selitetään ihmisestä itsestään lähteväksi, eikä panna syytä muiden syyksi, kuten perimän syyksi.

On aivan eri asia väittää olevansa läpikotaisin turmeltunut ja kelvoton siitä syystä, että on perinyt Adamilta syntisen luonnon tai taipumuksen tehdä syntiä tai heikkouden tai sairauden tai mitä tahansa, mikä on syypäänä siihen, että on syntinen ja tekee syntiä, kuin tunnustaa reilusti ja avoimesti se, että minä olen itse väärillä valinnoillani aiheuttanut sen, että olen tehnyt syntiä ja olen syntinen, läpikotaisin synnin turmelema ja kelvoton, enkä voisi noudattaa Jumalan tahtoa edes auttavassa määrin muuten kuin Jumalan armon vaikutuksesta hänen Henkensä voimalla.

Jos perisyntioppi olisi totta, niin ihminen ei olisi Jumalan silmissä oikeasti syypää syntiin ja syntiseen luontoonsa (mieleensä), koska on perinyt sen vanhempiensa kautta Adamilta luonnollisen sikiämisen yhteydessä, eikä ole voinut siihen mitenkään vaikuttaa. Kumpi oppi siis painottaa ihmisen vastuuta ja syyllisyyttä, ja opettaa ihmisen olevan täysin kelvoton ja turmeltunut omasta syystään: perisyntioppi vai Raamatun oppi, jota tässä ja muissa kirjoituksissani selitetään?

Hyvin harvat ihmiset tietävät sen, että perisyntioppi ei ole peräisin Raamatusta eikä apostoleilta, vaan se on alkuisin pakanauskonnoista, ja on siirtynyt katolisten isien kautta katoliseen uskontoon, ja sieltä kristikuntaan, nimikristittyyn maailmaan. Ja sitä oppia levitetään nyt yleisesti myös uudestisyntyneiden uskovien keskuudessa raamatullisena totuutena!

Koetko sinä olevasi syyllinen johonkin sellaiseen asiaan, jonka olet perinyt, kuten syntiseen luontoosi, jonka uskot perineesi? Jos koet olevasi syyllinen perimääsi syntiseen luontoon, niin se on valheeseen perustuvaa syyllisyyttä. Sinä et ole voinut vaikuttaa millään tavalla siihen, että olet perinyt syntisen luonnon, jos olet sen kerran perinyt. Miksi siis koet syyllisyyttä sellaisesta, mihin et ole todellisuudessa syyllinen? Ja kun et kerran ole syyllinen, niin et ole siitä myöskään vastuussa.

Huomaatko, että pakenet perisyntiopin avulla omaa syyllisyyttäsi ja vastuutasi Jumalan edessä? Tämä syyllisyys koskee syntistä luontoasi ja myös synnin tekoja, koska väität tai uskot tekeväsi syntiä sen vuoksi, että olet perinyt syntisen luonnon Adamilta, mihin asiaan et ole voinut itse millään tavalla vaikuttaa. Lopeta siis valheessa eläminen ja teeskentely, ja tunnusta todellinen syntisi ja syyllisyytesi: sinä olet yksin vastuussa siitä, millainen luontosi on, koska luontosi on tulosta siitä, millaisia moraalisia valintoja olet lapsesta asti elämässäsi tehnyt ja yhä vielä teet.

Sinä olet yksin vastuussa myös siitä, jos teet syntiä, sillä sinun ei olisi pakko syntiä tehdä. Jos uskot syntisen luontosi olevan perittyä, ja teet syntiä sen vuoksi, että olet syntinen perimäsi vuoksi, niin kiistät todellisuudessa oman syyllisyytesi ja vastuusi, ja teet Jumalasta väärämielisen tuomarin perisyntiopin kautta, koska Jumala kuitenkin tuomitsee ihmisiä syntisen luonnon ja tehtyjen syntien vuoksi, ja pitää ihmistä yksin vastuullisena näistä asioista. Luovu siis väärästä perisyntiopista, tunnusta syyllisyytesi Jumalan edessä, ja kanna täysi vastuu itsestäsi: vain siten saat kokea täyden anteeksiannon ja armon avuksi elämässäsi.

Sivun alkuun

Sielunhoidollinen näkökulma

Perisyntioppi estää tai vaikeuttaa ihmistä kokemasta terveellä tavalla syyllisyyttä omasta syntisyydestään ja omista synneistään. Tämä siitä syystä, että ihminen ei voi vaikuttaa millään tavalla perimiinsä asioihin: syntiseen luontoon, taipumukseen tehdä syntiä, heikkouteen tai sairauteen, joilla sanoilla perisyntiä sen opin eri muodoissa on kuvattu.

Jos perisynti on ratkaisevassa asemassa syntiinlankeamisessa, niin ihminen ei ole oikeasti syyllinen tekemäänsä syntiin, eikä syntiseen mieleensa, luontoonsa. Näin ollen ihminen ei voi olla niistä myöskään oikeamielisesti ajateltuna vastuussa Jumalan edessä.

Koska ihminen ei ole todellisesti vastuussa syntisyydestään ja tekemistään synneistä, jos perisyntioppi olisi totta, niin se vähentää ihmisten tuntemaa syyllisyyttä kieroutuneella tavalla, ja vaikeuttaa armon saamista. Syntinsä anteeksisaaneet eivät olekaan viitanneet perisyntiin, kun ovat tulleet Jumalan eteen, vaan ihan oikein itse tekemiinsä synteihin ja niiden syntien tuomaan syyllisyyteen. Jos he olisivat viitanneet perisyntiin ja pyytäneet sitä anteeksi, eivät he olisi saaneet armoa, koska syntien tunnustaminen olisi perustunut valheeseen: he olisivat tunnustaneet olleensa syyllisiä johonkin sellaiseen, mihin eivät syyllisiä ole. Näin anteeksiantamus ja armo olisi jäänyt vastaanottamatta.

Yhä vielä, kun uskovaiset lankeilevat synteihin, pyytävät he Jumalalta anteeksi vain itse tehtyjä syntejään ja niiden tuomaa syyllisyyttä, eivätkä perisyntiä, koska heidän omatuntonsa ja sisäinen oikeudentajunsa ohjaa heitä Pyhän Hengen opastuksella toimimaan totuudessa, kun he tunnustavat syntejään ja pyytävät niitä anteeksi. Jos he viittaisivat valheeseen eli perisyntiin, johon he eivät ole syyllisiä, eivät he voisi saada syntejään anteeksi totuudenmukaisesti, vaan he pyytäisivät Jumalaa antamaan heille anteeksi valheellisen tunnustuksen perusteella. Jumala ei ole sellaiseen luvannut armolla vastata, joten on tärkeää, että synnit tunnustetaan totuudessa, eikä vilpissä ja valheessa.

Kun ihmisiä estetään kohtaamasta terveellä tavalla oma syyllisyytensä, jäävät he osattomiksi anteeksiannosta ja nostavasta Jumalan armosta. Synnin aiheuttama sielun sairaus ja turmeltuminen jäävät parantamatta, kun syyllisyys kielletään, tai sitä hämärretään: kiistetään täysi vastuu ja sysätään syytä esimerkiksi perisynnin päälle.

Jotta Jeesus saisi parantaa syntiä sairastavan sielun, tulee syntisen saada kokea terveellä tavalla oma syyllisyytensä ja vastuunsa itsestään. Huomaamme tästä, että perisyntiopista luopumisella on myös tärkeä sielunhoidollinen vaikutus sen lisäksi, että se vapauttaa ihmiset väärästä jumalakuvasta ja muista opin tuomista vinoutumista.

Sivun alkuun

Pyhityksen näkökulma

Perisyntioppi estää ihmisiä ottamasta vastaan voimaa Jumalalta pyhää vaellusta varten. Perisyntiopin mukaan meidän on pakko tehdä syntiä, koska meidän luontomme on perisynnin läpikotaisin turmelema ja pakottaa meidät syntiä tekemään.

Jos uskovainen uskoo tämän valheen, niin hän alkaa ennenpitkää elämään tämän valheellisen opin mukaan. Hän ei enää taistelekaan Jumalan voimassa syntiä vastaan, vaan antaa helpommin periksi kiusauksille ja lankeaa syntiin. Hän ei usko enää siihen, että syntiä ja paholaista on mahdollista vastustaa Jumalan voimalla, ja voittaa kiusauksia, vaikka Jumalan sana opettaa toisin. (1.Kor, 10:13; 2.Piet, 1:1-11; 1.Moos, 4:7.) Niin uskovainen luopuu vähitellen pyhityselämästä, ja vaikka ei joutuisi kokonaan eroon Jumalasta eksymisensä tähden, tuovat ylimääräiset lankeemukset paljon surua, murhetta ja vaikeuksia hänen elämäänsä.

Jos uskoville opetettaisiin oikein perisynnistä ja muista siihen liittyvistä asioista, niin uskovalla olisi uskoa siihen, että hän pystyy elämään pyhää ja vanhurskasta elämää vapaana synneistä Jumalan voimalla. Hänen ei tarvitsisi silloin antaa periksi kiusausten hetkinä, vaan hän voisi vastustaa uskossa lujana paholaista ja olla lankeamatta synteihin. (1.Kor, 10:13.)

Kun uskoville opetetaan totuudenmukaan oikein, että jokainen lankeemus on yksin hänen päätettävissään ja vastuullaan, niin hän saa tästä totuuden sanasta Pyhän Hengen antamaa voimaa kieltäytyä synnistä ja valita sen sijaan vanhurskaus. Jos hänelle opetetaan väärin, että kiusauksille on pakko antaa periksi perisynnin vuoksi (eli uskovien yleisen syntiturmeluksen vuoksi), niin se saa uskovat suhtautumaan kevytmielisesti syntiin.

Syntiin suhtautuvat väärällä tavalla suvaitsevasti myös ne ihmiset, jotka eivät omasta mielestään itse elä "oikeassa" synnissä: he hyväksyvät uskovien synnissä elämisen, koska luulevat sen olevan luonnollinen ja väistämätön osa monen uskovan elämää perisynnin vuoksi. He voivat tunnustaa omalla kohdallaan kuvitteellisia syntejä (epätäydellisyyttä) ja tekeytyä ylen kurjiksi syntisiksi ihmisten edessä, koska he saavat tämän teeskennellyn nöyryyden kautta kunnioitusta ja arvonantoa itselleen nimikristittyjen keskuudessa, ja lyömäaseen aitoja kristittyjä vastaan, jotka elävät todellisessa pyhityksessä ja Jumalan Pojan tuntemisessa. Toimiessaan tällä tavalla valheellisesti ja vilpillisesti, elävät he itsekin todellisuudessa synnissä, ja ovat vaarassa joutua Jumalan vanhurskaan tuomion alle.

Perinteinen virheellinen perisyntioppi tekee pyhityselämän vaikeaksi ja jopa mahdottomaksi. Valheessa eläminen ja synnin väärä suvaitseminen ovat tervettä uskoa ja pyhitystä vastaan. Tervettä uskoa vastaan on myös odottaa uskovilta kiusausten voittamista, kun samalla vedotaan perisyntiin joka kerta, kun syntiä on tehty. Näin yritetään pohjimmiltaan kieltää ihmisen oma syyllisyys ja karttaa vastuu omista synneistä ja syntisestä mielestä. Näin valheellinen toiminta ei voi koskaan johtaa terveeseen pyhityselämään, mistä syystä perisyntioppi on turmiollinen harhaoppi, josta monet muut harhaopit saavat perusteensa ja alkunsa.

Sivun alkuun

Mikä on Raamatun mukaan perintönä syntiinlankeemuksesta?

Adamin synnin seuraukset ja vaikutukset ovat:

1.Mooseksen kirja:
3:17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
3:18 orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
3:19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Eevalle Jumala sanoi:

"Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva."

Lisäksi Jumala karkoitti ihmisen pois paratiisista. (jj. 23-24)

Syntiinlankeemuksen perintönä ihmissukuun on tullut ruumiin vaivat, heikkous, sairaudet, raihnaisuus, kuolema ja elatuksen murheet. Lisäksi ihmisten lasten sydämiin kylvetään kahdenlaista siementä: saatanan valheita ja Jumalan sanan totuutta. Saatanan valheet ja kiusaukset langettavat jokaisen ihmisen vuorollaan syntiin, mutta mitään perittyä syntistä luontoa ei Raamatun mukaan ihmisellä ole. Perisyntioppi on virheellinen ja siksi se tulee hylätä.

Sivun alkuun

Mikä saa ihmiset pitämään kiinni perisyntiopista?

On kolme syytä, miksi ihmiset pysyvät perisyntiopin kannattajina ja levittäjinä: pelko, tietämättömyys ja laiskuus.

Ihmiset pelkäävät leimautumista: sitä, että heitä pidetään erilaisina ja he joutuvat eroon muista ihmisistä tämän erilaisuutensa ja erilaisen uskonsa vuoksi. Ihmiset pelkäävät pilkatuksi ja naurunalaiseksi tulemista, sillä perisyntiopin kieltäjät joutuvat muiden ihmisten edessä kohtaamaan ylenkatsetta, häväistystä, pilkkaa ja suoranaista vihaa ja vainoa. Sellainen ei houkuttele meidän lihaamme, sillä toivoisimme rauhallista elämää ja turvaa (Jumalan) vihollisilta.

Ihmiset pelkäävät paljastuvansa syyllisiksi ja syntisiksi Jumalan silmissä: syypäiksi siihen, että he ovat syntisiä omasta syystään ja tekevät syntiä myös omasta syystään, eivätkä perimänsä syntisen luonnon tai muun perityn ominaisuuden vuoksi. Perisyntioppiin turvautuminen on itse asiassa oman syyllisyyden ja vastuun pakoilua. Se on pelkuruutta ja synnin panemista muiden syyksi.

Ihmiset eivät luovu perisyntiopista siitä syystä, että eivät tiedä sen olevan Raamatun vastainen opetus. He eivät tiedä perisyntiopin alkuperää, että se on lähtöisin pakanuudesta, ja että sitä ei ole Raamatussa.

Ihmiset pysyvät perisyntiopissa, koska ovat laiskoja. He eivät viitsi nähdä vaivaa sen vertaa, että tutkisivat itse sen, mitä totena uskovat ja muille levittävät. He eivät viitsi tutkia Raamattua ja sen alkukieliä, eivätkä lue selitysteoksia ja sanakirjoja, jotta saisivat syvempää ymmärrystä Jumalan sanasta. He eivät viitsi tutkia historiaa ja selvittää erilaisten oppien alkuperää, ovatko ne Raamatusta vai muista uskonnoista ja kulttuureista.

Sivun alkuun

Raamatun opetusta lapsista ja synnistä

Synti syntyy ihmisen sisällä, niin kuin on kirjoitettu, eikä se asu siellä Adamin perintönä valmiina.

Hesekiel:
28:12 "Ihmislapsi, viritä itkuvirsi Tyyron kuninkaasta ja sano hänelle: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa.
28:13 Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit. Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet; karneolia, topaasia ja jaspista, krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria, rubiinia ja smaragdia sekä kultaa olivat upotus- ja syvennystyöt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin.
28:14 Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal'olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä.
28:15 Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys.
28:16 Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämesi täyteen väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä Jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä.
28:17 Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen.
28:18 Paljoilla synneilläsi, tekemällä vääryyttä kaupoissasi, sinä olet häväissyt pyhäkkösi. Niin minä annoin sinun keskeltäsi puhjeta tulen; se kulutti sinut. Ja minä panin sinut tuhaksi maahan kaikkien silmäin edessä, jotka sinut näkivät.
28:19 Kaikki tuttavasi kansojen seassa ovat tyrmistyneet sinun tähtesi. Kauhuksi olet sinä tullut, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti."

Tämä kertomus kerubin lankeamisesta syntiin sopii myös ihmiseen. Synti ei ole valmiina ihmisessä vaan syntyy sydämessä, kun himo tulee raskaaksi.

Jaakobin kirje:
1:12 Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
1:14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
1:15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
1:16 Älkää eksykö, rakkaat veljeni.
1:17 Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.

Roomalaiskirje:
7:7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse."
7:8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
7:9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
7:10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
7:11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
7:12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
7:13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.

Jeesuksen opetusta imeväisistä ja lapsista:

Matteuksen evankeliumi:
21:14 Ja hänen tykönsä pyhäkössä tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät.
21:15 Mutta kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, joita hän teki, ja lapset, jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: "Hoosianna Daavidin pojalle", niin he närkästyivät
21:16 ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?"

Matteuksen evankeliumi:
19:13 Silloin tuotiin hänen tykönsä lapsia, että hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
19:14 Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta."
19:15 Ja hän pani kätensä heidän päälleen ja lähti sieltä pois.

Paavalin opetusta sikiöistä:

Roomalaiskirje:
9:11 ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin – että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden –
9:12 sanottiin hänelle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa",

Mieti sitä, olivatko sikiöt tehneet syntiä, vaikka "kaikki" – juutalaisetkin, eivätkä vain pakanat (Room, 3:1-24) – ovat syntiä tehneet?

Paavalin opetusta lapsista:

1.Korinttolaiskirje:
9:20 Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.

Vanhan testamentin opetusta lapsista ja synnistä:

Jesaja:
7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.

5.Mooseksen kirja:
1:39 Ja teidän lapsenne, joiden sanoitte joutuvan vihollisen saaliiksi, ja teidän poikanne, jotka eivät vielä tiedä, mikä on hyvä, mikä paha, ne pääsevät sinne; heille minä annan maan, ja he ottavat sen omaksensa.

Paavalin opetusta hengellisestä kuolemasta:

Roomalaiskirje:
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?

Huomaa, että yksi synti ei vielä aiheuta uskovalle hengellistä kuolemaa. Vasta "synnin palveleminen" aiheuttaa hengellisen kuoleman ja se on sama asia kuin paatuminen. (Room, 7:7-13; 11:7; Efe, 2:1-5; Kol, 2:13; Hebr, 2:12-15.) Imeväiset ja lapset kuuluvat armon valinnan piiriin, kunnes paatuvat ja kuolevat hengellisesti, ja heistä tulee paatumisen jälkeen "luonnostaan vihan lapsia". (Efe, 2:1-5; 4:17-22.) Sitä ennen lapsen "luonto" (fyysis) on suora ja puhdas Jumalan luomistyön tuloksena (Snj, 7:29.), eikä se ole perisynnin läpikotaisin turmelema, koska pakanat voivat "tehdä luonnostaan sitä, mitä laki vaatii". (Room, 2:14, 27.)

Perimmäinen ja pohjimmainen alkusynti Raamatun ilmoituksessa

Monille uskoville on aiheuttanut hämmennystä seuraava Raamatun kohta, jossa Jumala puhuu ihmisestä syntiinlankeemuksen jälkeen.

Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" (1Moos, 3:22.)

Tarkoittaako Herra Jumala näillä sanoilla sitä, että ihminen ei saisi tietää hyvää ja pahaa, koska sen tietäminen on syntiä? Vai mitä hän tarkoittaa?

Tähän Raamatun kohtaan on annettu parikin erilaista tulkintaa, joita tässä lyhyesti käsittelen.

Ensin on hyvä muistaa, että hyvän ja pahan välisen eron oppiminen ei ole pahasta, vaan me Jumalan lapset opimme Jumalan opettamina erottamaan hyvän ja pahan, niin että voimme valita hyvän. (Hebr. 5:14; vrt. Room, 12:1-3; Efe, 5:15-17; 3Joh, 1:11; Joh, 6:45.) Miten siis voisi olla väärin se, että erotamme toisistaan hyvän ja pahan?

Myös pienet lapset oppivat erottamaan hyvän ja pahan, sillä heillä ei ole vielä syntyessään kykyä sitä erottaa. (Jes, 7:14-16; 5Moos, 1:39.) Sekään ei ole syntiä, että lapset oppivat erottamaan hyvän ja pahan, vaan se on syntiä, että he valitsevat pahan.

Tulkinta 1

Kyse oli "jumalien neuvostosta" ja "jumalien" eli "Jumalan poikien" eli "enkeleiden" kokoontumisesta "Jumalan eteen". "Jumalat" ovat enkeleitä, joiden joukossa on myös paholainen. (Job, 1:6; 38:7)

Hepreankielessä on Jumalasta" kätetty monikkomuotoa "elohim" (jumalat). Se voi tarkoittaa yhtä hyvin "epäjumalia" kuin myös "tosi Jumalaa" Raamatun kirjoituksissa. Asiayhteys ratkaisee kumpi on kyseessä.

"... vaan jumala (elohim) tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin jumalat (elohim) tietämään hyvän ja pahan." (1Moos, 3:5.)

Ensimmäinen "elohim" tarkoittaisi tämän tulkinnan mukaan "tosi Jumalaa", toinen elohim "enkeleitä". Eeva on käyttänyt samaa monikkomuotoa edellä ja tarkoittanut sillä taivaan ja maan luojaa, tosi Jumalaa. (j.3) On täysin mielivaltaista antaa samassa asiayhteydessä samalle sanalle kaksi eri merkitystä. Jos kyse olisi ollut "jumalan pojista" eikä "tosi Jumalasta", niin toki se olisi sanottu suoraan eri tavalla eli "jumalan pojat".

"Ja Herra Jumala (JHVH ELOHIM) sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" (1Moos, 3:22.)

Tämäkin kohta täytyisi tulkita mielivaltaisesti, että saataisiin "joku meistä" (hepr. "ekhaad": yksi, yhdeksi) tarkoittamaan langennutta enkeliä, paholaista. Se, joka puhuu, on varmasi Herra Jumala, taivaan ja maan luoja. Vaikka Jumala voisi periaatteessa sanoa, että ihmisestä on tullut niin kuin joku siinä tilanteessa olleista enkeleistä (niin kuin yksi meistä = paholainen), on tämä tulkinta hyvin kyseenalainen.

Toisaalta "hyvän ja pahan tietäminen" oman kokemuksen kautta samalla tavalla kuin paholainen on erinomaisen osuva kuvaus siitä, mitä synti on: se on kokemusperäistä Jumalan sanan käskyn rikkomista, erehtymistä, ohi maalin osumista, harhaan joutumista, eksymistä. Jumala sanoisi tässä siis sen, että "ihminen on tullut tietämään hyvän ja pahan niin kuin paholainen". Siksipä hänet karkoitettiin pois Edenin puutarhasta, niin kuin paholainenkin karkoitettiin pois Jumalan vuorelta, säihkyvien kivien keskeltä. (Hes, 28:12-20.)

Jos joku "tietää hyvän ja pahan niin kuin Herra Jumala" - ei kokemusperäisesti niin, että olisi itse tehnyt syntiä, vaan etukäteen suojelevasti ja varjelevasti, että ei syntiä tekisi - niin eikö se ole vain hyvä asia? Meidän tuleekin "tietää" (hepr. "jaada") hyvä ja paha "niin kuin Herra Jumala", että emme syntiä tekisi.

Tulkinta 2

Hyvän- ja pahantiedon puusta syöminen oli syntiä siksi, että oli rikkomus Jumalan käskysanaa vastaan. Sen hengellinen merkitys voisi olla se, että ihminen tahtoo "itse määritellä sen, mikä on hyvää ja mikä pahaa, erossa Jumalasta, tai tarvitsematta Jumalaa avuksi tässä tietämisessä". Tällainen sydämen asenne on kapinaa Herraa vastaan, sillä ihmisillä "ei ole silloin Kuningasta", kun he "tekevät sitä, mikä heidän omasta mielestään on oikein." (Tuom, 21:25.) He siis syrjäyttävät Jumalan ja asettuvat tavallaan Jumalan asemaan, Jumalaksi Jumalan paikalle, kun määrittelevät ja päättävät itse sen, mikä on hyvää ja mikä on pahaa. (vrt. Luuk, 12:57; Hes, 28:1-11.)

Eeva lankesi juuri tähän syntiin. Hän alkoi epäillä Jumalan sanan käskyä ja sen oikeamielisyyttä (vanhurskautta). Hän lisäsi käskyyn omiaan, sillä Jumala ei ollut kieltänyt "koskemasta puuhun": hän oli kieltänyt vain puusta syömisen. (1Moos, 2:15-17; 3:2-3.) Sitten Eeva kuuli paholaisen valheita ja uskoi ne. Saatana oli sanonut: "Ette te suinkaan kuole, vaan tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan!"

Tässä näkyy alkuperäinen synti parhaimmillaan eli alkuperäisessä merkityksessä. Ihminen ei usko Jumalan sanaa ja sen totuutta, vaan kääntyy pois Jumalan sanasta ja hylkää totuuden. Totuuden sijasta ihminen uskoo paholaisen valheita: "Ei synti tapa, ei synti ole paha asia, synti on hyvä ja haluttava asia, synnistä saa nautintoa ja hyötyä, jne." Näin ihminen hylkää Jumalan sanan ja Jumalan, ja päättää saatanan valheiden viekoittelemana itse siitä, mikä on hyvä ja paha. Hän ei tarvitse tätä tarkoitusta varten Jumalaa eikä Jumalan sanan ohjeita.

Tämä "itseriittoisuus" ja Jumalasta erossa oleminen eli Jumalan hylkääminen on se perimmäinen synti, josta kaikki muut synnit saavat alkunsa. Tästä syystä jotkut kutsuvatkin sitä perisynniksi, millä sanalla he tarkoittavat "alkuperäistä syntiä", "pohjimmaista syytä muihin synteihin" ja "pääsyntiä, josta muut synnit syntyvät". Tällä synnillä ei ole mitään tekemistä perinnöllisyyden kanssa, koska se ei periydy Adamilta hänen jälkeläisilleen. Sen sijaan jokainen lapsi tekee varttuessaan tämän saman alkuperäisen synnin, kun hylkää Jumalan sanan käskyn olla kuuliainen omille vanhemmilleen ja holhoojilleen. (2Moos, 20:12; Efe, 6:1-3.)

Tottelemattomuus ja sen valtaan antautuminen aiheuttavat sitten aikanaan synnin täydeksi tulemisen, ja se johtaa hengelliseen kuolemaan paatumisen kautta, sillä Jumalan antaman puhtaan luonnon turmeleminen synnillä johtaa lihan himojen ja mielitekojen mukaan elämiseen. (Jaak, 1:12-16; Efe, 2:1-5; 4:17-19,22; 1Moos, 6:11-12; Room, 1:18-32; 6:12-23.) "Lihan mieli", "luonnon turmelus", "lihan vallassa oleminen" ja "synnin alaisuus" eivät ole perittyjä ominaisuuksia vaan itse aiheutetun synnin ja ihmisen sisällä syntyneen synnin tulosta. (Room, 7:5-8:16; vrt. Hes, 28:12-20 ja Jaak, 1:12-16.)

Tämä toinen selitys on oikea ja Jumalan tahdon mukainen. Se kertoo siitä, miten perimmäinen ja pohjimmainen synti on nousta Jumalaa vastaan, ja elää erossa hänestä: torjua Jumalan sanan ohjeet ja neuvot ja rikkoa hänen käskyjään vastaan. Se on samantapainen synti kuin korottaa itsensä Jumalan paikalle ja määrätä itse omista asioistaan, niin että ei alistu Jumalan valtaan, vaan tulee tällä tavalla paholaisen vangiksi ja orjaksi, synnin palvelijaksi. (Hes, 28:1-11; Jes, 14:3-20; 2Tim. 2:26; Room, 6:12-23; Matt 6:24.) Vain Jeesus Kristus voi vapauttaa meidät synneistämme ja niiden vallasta, synnin ja paholaisen vallasta Jumalan Pojan valtakuntaan. (Matt, 1:21; 1Piet, 2:24; Apt, 26:17-20; Joh, 8:31-36; Luuk, 4:16-21; Room, 6:1-8:16; Kol, 1:12-14.)

Muita opetuksia perisynnistä

Petteri Haipola, 17. marraskuuta 2006, muokattu 29. joulukuuta 2009.

Sivun alkuun