Jumalan valinta ja armo

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  18.02.2007

Kuka pääsee taivaaseen Jumalan ja Karitsan luokse?

Jokainen ihminen haluaisi päästä taivaaseen Jumalan luokse, jos heille annettaisiin vaihtoehdoiksi ikuinen piina ja kärsimys helvetissä tai taivas ja paratiisi, mikä on ikuisen autuuden paikka. Kaikki eivät Raamatun ilmoituksen ja Jeesuksen puheiden mukaan taivaaseen kuitenkaan pääse vaan suurin osa ihmisistä joutuu ikuiseen rangaistukseen. (Matt 25:46; 7:13,14.) Ketkä sitten saavat viettää ikuisuuden Jeesuksen ja kaikkien pyhien seurassa ja ketkä joutuvat ikuiseen rangaistukseen?

Vastaus voidaan ilmoittaa monella eri tavalla, mutta ehkä kaikkein yksinkertaisinta on puhua Jumalan valinnasta ja armosta. Ne, jotka Jumala on valinnut ja jotka saavat armon, pääsevät Jeesuksen luokse, mutta muut joutuvat ikuiseen rangaistukseen eli kadotukseen (tuhoon, hävitykseen, pois Jumalan kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta eli eroon Jumalasta ja hänen läsnäolostaan).

Toisin sanoen Jumala pelastaa ne

  • jotka saavat armon ja jotka Jumala valitsee.

Jotta tietäisimme, kenet Jumala valitsee ja ketkä saavat armon, pitää meidän saada vastaus itseltään Jumalalta. Mitään muuta vastausta ei ole löydettävissä kuin Jumalan sana ja pyhät kirjoitukset: se, mitä Raamatussa sanotaan.

On merkillistä, että ihmiset ovat tästäkin asiasta hyvin montaa eri mieltä. Kristityt ja itseään kristittyinä pitävät ihmiset eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, kenet Jumala valitsee ikuiseen elämään ja millä perusteella? Miten armo voidaan saada tai vastaanottaa? Pitääkö armo ottaa vastaan vai tuleeko se ihmisille ikään kuin automaattisesti, jos joku on Jumalan valitsema? Jos armo pitää ottaa vastaan, niin onko vastaanottaminen täysin ihmisestä riippumaton Jumalan teko vai voiko ihminen vaikuttaa vastaanottamiseen jollakin tavalla? Voiko uskovainen vaikuttaa uudestisyntymisen jälkeen siihen, että pysyy Kristuksessa vai onko hänen tahtonsa sidottu, niin ettei kerran saatua Pyhää Henkeä ja pelastusta voida menettää?

Millainen Jumala-kuva paljastuu minkäkin sanan opetuksen takaa? Onko Jumala oikeamielinen vai väärämielinen antaessaan ihmisille elämän ja tuomitessaan heitä? Miten perisynti vaikuttaa tuomioihin? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löydät vastauksen lukemalla tämän artikkelin loppuun asti ja etsimällä vilpittömästi Jumalan tahtoa tähän kipeään ja polttavaan asiaan.

Sovitus ja pelastuminen

Jotkut ovat sotkeneet keskenään kaksi tärkeää sanaa: sovitus ja pelastus. Koska Jeesus on sovittanut meidät Isän Jumalan kanssa, opettavat he, että pelastuminen on yksin Jumalan teko ja Jeesuksen vanhurskauden teon ansiota. Näinhän asia tietysti siinä mielessä on, että Jeesuksen vanhurskauden teko riittää tuomaan meille sovituksen ja sovitettu ihminen saa iankaikkisen elämän Pyhän Hengen osallisuuden kautta, mutta kaikki eivät suinkaan ole automaattisesti sovitettuja sen vuoksi, että Jeesus on sovittanut koko maailman. Sovitus tulee ottaa henkilökohtaisesti vastaan eli syntisen ja jumalattoman ihmisen pitää "antaa sovittaa itsensä Jumalan kanssa". Tätä sanotaan toisella tapaa "armon vastaanottamiseksi". (2Kor 5:18-6:2.) Ellei jumalaton käänny takaisin Jumalan tykö ja anna pelastaa itseään, ei hän voi pelastua. (Jes 45:22; Apt 2:40; 3:19; 26:17-20.)

On siis erotettava toisistaan Jumalan teko ja hänen tekonsa hyväksyminen sekä vastaanottaminen.

  • 1. Sovitus.
  • 2. Sovitetuksi tuleminen.

Kristityt ovat yhtä mieltä vielä tästä, mutta erimielisyyttä syntyy sen suhteen, onko armon vastaanottaminen Jumalan suvereeni teko, niin ettei ihminen voi vaikuttaa millään tavalla valituksi tulemiseen ja armon vastaanottamiseen vai valitseeko Jumala ihmisen sen perusteella, miten ihminen reagoi Jumalan kutsuun ja armon tarjoukseen? Onko Jumalan valinta ja armon saaminen täysin ihmisistä riippumaton Jumalan teko eli yksin Jumalan päätöksen varassa vai valitseeko Jumala syntisiä ja jumalattomia ihmisistä riippuen: sen perusteella, miten nämä suhtautuvat Jumalan kutsuun ja ikuisen elämän armolahjan tarjoukseen? Onko ihmisissä jotakin, mikä voi vaikuttaa Jumalan valintaan ja päätökseen vai tekeekö Jumala valintansa ja päätöksensä täysin ihmisistä riippumattomista syistä?

Jeesuksen tuomaa sovitusta ei lueta hyväksi muille kuin niille jumalattomille, jotka "antavat sovittaa itsensä Jumalan kanssa". Näin ollen armo käy turhaksi niiden syntisten ja jumalattomien kohdalla, jotka eivät ole ottaneet Jeesusta vastaan tämän elämän aikana ja kuolevat synneissään. He joutuvat kadotukseen eikä sovituksesta ole heille mitään hyötyä. (2Kor 5:18-6:2; Joh 8:24.)

Jos syntejä ei ole sovitettu eli sovitusta otettu vastaan maan päällä tämän yhden elämän aikana, ei niitä voida sovittaa enää kuoleman jälkeen, sillä sovitus on mahdollista vain viattoman sijaiskärsijän eli Jeesuksen Kristuksen kautta. Ikuisessa rangaistuksessa ei ole enää mahdollista tulla sovituksesta osalliseksi, koska siellä ei ole uhria syntien edestä. Silloin syyllinen joutuu kärsimään itse rangaistuksen tekemistään synneistä ja se on eri asia kuin syntien sovittaminen, että joku kärsii rangaistuksen syntiensä tähden.

Sovituksen merkitys on se, että joku toinen kärsii rangaistuksen toisen tekemistä pahoista teoista, joten syyllisen kärsimys ei ole koskaan sovittamista ja näin kadotetut jäävät osattomaksi syntien sovituksesta. Rangaistuksessa ei ole armoa ja säälin aika on silloin ohi. Itse kukin kadotettu on osansa ja tuomionsa ansainnut, joten on syytä ottaa tarkoin vaarin, kun kuulee sovituksesta ja Jeesuksen ristin verestä saarnattavan.

Meillä on lunastus ja rikkomusten anteeksisaaminen Kristuksessa, hänen verensä ansiosta, minkä perusteella Jumala ei lue syyksi niiden syntejä, jotka saavat ne anteeksi Jumalan armosta ja uskomalla Jeesukseen. Näin ollen usko luetaan vanhurskaudeksi niille, jotka pelastuvat ja tekojen kautta pelastuminen on mahdotonta. (Room 4:1-8.) "Sentähden se on armosta, että se olisi uskosta" eikä teoista. (Room 4:16; 11:6,7; 3:23-28.)

Kenen teko pelastaa?

Jumalan armosta pelastumisen kannalta on teologisesti pohdittuna tärkein kysymys se, kenen teon kautta ihminen pelastuu? Oikea vastaus on, että ihminen pelastuu Jumalan teon kautta ja yksin armosta. Kenelle Jumala sitten tekonsa tekee? Oikea vastaus onkin sitten erittäin kiistanalainen. Erilaiset vastaukset jakavat kristityt lahkoihin ja estävät yhteyden harjoittamisen yhden seurakunnan puitteissa ja Jeesuksen nimen suojissa. Jotkut ovat tästä hajaannuksesta vetäneet sellaisen johtopäätöksen, ettei oikean vastauksen löytäminen ole mahdollista tai se ei ole tarpeellista. Seurakunnassa on lupa opettaa tästä asiasta monella eri tavalla eikä mitään opetusta voida pitää varmasti oikeana. Täytyy antaa tilaa erilaisille tulkinnoille, jotka ovat ristiriidassa keskenään ja sulkevat toinen toisensa pois. Näin ei ole oikein menetellä, jos halutaan toimia Jumalan antamien ohjeiden mukaan. Vääriä opetuksia ei pidä sallia pyhien yhteydessä, sillä ne aiheuttavat riitaa, vieraannuttavat Kristuksesta ja antavat väärän kuvan Jumalasta.

Mikä on Jumalan teko?

Jumalan teko on se, että joku uskoo häneen, jonka Jumala on lähettänyt, se on: Jeesukseen Kristukseen. (Joh 6:29.) Jumalan teko ei ole kaste, niin kuin sakramenttiin uskovat väittävät. Se, että joku uskoo Jumalaan ja Jumalan Poikaan, on Jumalan teko, mikä pelastaa, sillä pelastus on saatavana uskon kautta ja yksin armosta.

Kenelle Jumala tekee tekonsa?

Jumala tekee tekonsa niille, jotka ottavat vastaan Jumalan sanan, Jumalan Pojan ja Jumalan armon. Onko se sitten Jumalan teko, että joku ottaa armon vastaan vai tarvitaanko siihen myös ihmisen suostumusta ja myötävaikutusta, vaikka tätä ei "teoksi" luettaisikaan? "Tekohan" on jotakin, mitä tehdään ruumiissa oltaessa, mutta "vastaanottaminen" on mielenmuutos ja sydämen ympärileikkaus Hengessä, minkä Jumala tekee niille, jotka muuttavat mielensä ja ottavat vastaan Jumalan sanan. (Room 2:28,29; Apt 2:38-41; Kol 1:11,12.) Näin ollen vastaanottamista ja uskoa ei pidä ajatella "ihmisen tekona" vaan "ehtona" sille, että "Jumala tekee pelastavan tekonsa". Jumala antaa armonsa niille jumalattomille ja syntisille, jotka "ottavat vastaan" ikuisen elämän lahjan ja Herran Jeesuksen.

Vastaanottaminen on mahdotonta ilman "Jumalan vaikutusta", mutta pelastumisen ratkaiseva osuus eli "suostuminen Jumalan pelkoon" ja se, että joku "antaa pelastaa itsensä", on ihmisen päätettävissä ja valittavissa oleva asia eikä yksin Jumalan päätöksen takana. (Snl 1:20-32.) Muutoinhan Jumala pelastaisi tahtonsa mukaan kaikki maailman ihmiset, koska hän tahtoo kaikki ihmiset pelastaa. (1Tim 2:3-7.) Viitteenä mainitussa Raamatun kohdassa opetetaan selvästi, että Jumala tahtoo pelastaa kaikki maailman ihmiset eikä vain valittuja ja uskollisia ja kutsuttuja ja pyhiä ja rakkaita ystäviä, joille jotkut kirjeet ovat osoitetut. (1Piet 1:1,2; 2Piet 3:1,9.)

Ketkä ovat valittuja?

Valittuja ovat ne, jotka Jumala valitsee. Millä perusteella Jumala valitsee ne, jotka pelastuvat? Tämä on vaikea kysymys, jos joku ei tunne Jumalaa ja Jumalan Poikaa. Vaihtoehtoja sille, kenet Jumala valitsee, on monia:

Jumala valitsee ne, jotka

  • 1. ottavat vastaan Jumalan sanan ja vastaanottaminen ei ole Jumalan teko.
    • 1.1. kastetaan vedellä.
    • 1.2. saavat Pyhän Hengen, vaikka heitä ei kastettaisi vedellä.
  • 2. ottavat vastaan Jumalan sanan ja vastaanottaminen on Jumalan teko.

Jos uskotaan, että vastaanottaminen on Jumalan teko ja täysin ihmisestä riippumaton, niin silloin ihmiselle ei jää mitään "osuutta" pelastumisen prosessissa, paitsi että hän on passiivinen pelastuksen kohde. Tämä kuulostaa puhtaalta Jumalan armolta ja nöyrältä opilta, mutta on tarkemmin katsottuna rietasten langettama eksymyksen ansa opetuksesta osattomille ja valistumattomille sieluparoille.

Kalvinismi ja kaksinkertainen predestinaatio

Oppi Jumalan suvereenista valinnasta johtaa aina siihen, että Jumala on valinnut ennen maailman perustamista ne, jotka pelastuvat ja on jättänyt muut valitsematta, eikä ihmisillä ole mitään mahdollisuutta muuttaa kohtaloaan ja ottaa vastaan Jumalan sanaa, jos Jumala ei ole heitä valinnut. Tämä johtaa kaksinkertaisen predestinaation oppiin, minkä Calvin kehitti aiemmista harhaopeista ja vei sen ennennäkemättömiin mittoihin harhaoppien joukossa.

Kalvinismi voidaan jakaa seuraavalla tavalla eri koulukuntiin:

  • 1. Puhdas kalvinismi
    • 1.1. Jumalaton ja syntinen ei voi vaikuttaa uskoontuloonsa. (ei uskonratkaisua tai muuta "ihmisen osuutta" sanan vastaanottamisessa)
    • 1.2. Uskovainen ei voi luopua uskosta eli "kerran pelastunut on aina pelastunut". (KPAP eli OSAS-oppi: once saved always saved)
      – Kerran saatua Pyhää Henkeä ja pelastusta ei voida menettää.
  • 2. Luterilaisuus ja muu sidotun ratkaisuvallan opetus
    • 2.1. Jumalaton ja syntinen ei voi vaikuttaa uskoontuloonsa. (ei uskonratkaisua tai muuta "ihmisen osuutta" sanan vastaanottamisessa)
      • 2.1.1. Uskovainen voi luopua uskosta ja menettää kerran saadun Pyhän Hengen ja pelastuksen.
        • 2.1.1.1. Jumala pitää yksin oman päättämänsä mukaan Kristuksessa ne uudestisyntyneet, jotka on valinnut ennen maailman perustamista täysin ihmisestä riippumattomista syistä ikuiseen elämään. Edes uudestisyntynyt ihminen ei voi myötävaikuttaa Kristuksessa pysymiseen vaan voi ainoastaan luopua uskosta ja Herraa seuraamasta. Näin Jumala pitää ihmisestä riippumatta suvereenisti Kristuksessa ne, jotka on valinnut ja pelastaa vain heidät.
        • 2.1.1.2. Mitään yksinkertaista predestinaatiota ei ole olemassa, koska tämäkin malli johtaa siihen, että Jumala pelastaa kaikki perille pääsevät ihmiset yksin oman tahtonsa päättämän mukaan eikä ihminen voi mitenkään vaikuttaa valituksi tulemiseensa ja pelastumiseensa. On siis olemassa pelkästään kaksinkertaista predestinaatiota ja yksinkertainen predestinaatio on ihmisten keksimä harha, millä he eksyttävät itsensäkin pois Jumalan sanan totuudesta ja saavat aikaan aivoissaan umpisolmun, mikä ei aukea muuten kuin Jumalan Hengen avulla, mikäli oppiin hurahtanut on valmis luopumaan siitä kokonaan ja lähtemään pois samalla tavalla opettavien yhteisöstä, ettei tule heidän synteihinsä osalliseksi. Muussa tapauksessa totuuden valon kajastuksen nähnyt valittu ja pyhä on vaarassa tulla eksytetyksi ja paatua pois armosta, sillä luopuminenhan on tämän näkemyksen mukaan mahdollista. Jos se on mahdollista, niin kuka muu voisikaan luopua kuin harhaoppinen ja valheisiin uskova petollinen sekä epärehellinen veli, joka on osallinen toisten levittämästä harhaopista ja synneistä?
    • 2.2. Jumalaton ja syntinen voi vaikuttaa uskoontuloonsa tekemällä uskonratkaisun tms. tavalla eli hän on aktiivinen sanan vastaanottaja ja avaa sydämensä Herralle Jeesukselle, niin että tämä voi käydä sinne sisälle.
      • 2.2.1. "Kerran pelastunut on aina pelastunut" eli kerran saatua Pyhää Henkeä ja pelastusta ei voida menettää. Jumala sitoo pelastuneen tahdon, niin ettei tämä voi tahtoa tai tehdä mitään sellaista, mikä johtaisi paatumukseen ja Herrasta luopumiseen. Tämä on itse asiassa ainoa "yksinkertainen predestinaation" oppi, mitä on puhtaan kalvinismin ohella. Jumala on tämän mukaan antanut jumalattomille päätäntävallan sen suhteen, ottaako vastaan Jumalan armo ja Jumalan sana ja Herra Jeesus vai torjuako se pois luotaan. Jumala pelastaa sitten ne, jotka ottavat sanan vastaan eikä sen jälkeen ole enää mahdollista luopua eli tahto on sidottu "uskonratkaisun" jälkeen. Nämä eivät ole puhdasoppisen kalvinistin mielestä edes kristittyjä, koska opettavat uskonratkaisua, mikä sinetöi kokonaan sielun kohtalon. Joukossa voi tietysti olla niitä, jotka ovat erehtyneet luulemaan "Jumalan tekoa" "omaksi uskonratkaisuksi", joten ihan ehdottomia ei tässä tuomiossa olla. Puhdasoppisten kalvinistien tärkein tehtävä jumalattomien voittamisen ohella on voittaa kristittyjä oman oppinsa tukijoiksi ja lahkonsa jäseniksi. Käännytystyö kristittyjen keskuudessa on hyvin voimakasta samoin kuin kasteen sakramenttiin uskovien kohdalla.

Jos kohdassa kaksi uskottaisiin Herrasta luopumisen mahdollisuuteen, päädyttäisiin perinteiseen helluntailaiseen ja vapaissa suunnissa vuosituhannen vaihteeseen asti vallalla olleeseen käsitykseen. Sen mukaan

  • 3. Syntinen ja jumalaton voi vaikuttaa uskoontuloonsa ottamalla aktiivisesti vastaan Jumalan sanan, armon ja Herran Jeesuksen eli avata sydämensä Jeesukselle, jotta Herra voi astua sinne sisään.
    • 3.1. Uskovainen ja uudestisyntynyt voi menettää pelastuksen paaduttamalla itsensä synnin pettämänä ja luopumalla siten elävästä Jumalasta. (Hebr 3:12-15; 6:1-8.) Pyhän Hengen kerran menettänyttä ei voida palauttaa sisälle armoon ihmisten todistuksen kautta eikä Jumala anna näille luopioille toivoa uudistumisen mahdollisuudesta. Jumala on silti suvereeni ja pitkämielinen armossaan, niin että voi halutessaan uudistaa luopiotkin, jos vain tahtoo, mutta tällaista ohjetta ei uuden liiton aikakaudelle ole suoraan sanassa annettu, että Jumala näin tekisi. (Luuk 15:11-32; Hoos 14:1-5.) Viitteenä olevat kohdat kertovat vanhan liiton aikaisesta paluusta luopumuksen jälkeen Herran tykö. On silti olemassa kohta, mikä kertoo yhden hengellisen kuoleman jälkeisestä paluun mahdollisuudesta. (Jda 1:12.) Kahdesti kuollut on ollut kaksi kertaa elävä, joten hän on luopunut kaksi kertaa Jumalan hänelle antamasta elämästä. (Efe 4:17-19.) Toisin sanoen, yhden kuoleman ja elämästä luopumisen jälkeen on mahdollista uudistua mielenmuutokseen ja saada armo. Tämä tulisi kuitenkin ymmärtää siten, että ihminen syntyy hengessään elävänä ja kuolee sen jälkeen tietoisten syntien takia rikkomuksiinsa, niin että voi tulla eläväksi uudestisyntymisen kautta. (Room 7:10; Efe 2:1-3; 1Joh 3:14.) Kerran Pyhästä Hengestä osalliseksi tullut ja Herrasta luopunut ei voi enää uudistua uskossaan ja pelastua. (Hebr 6:1-8.) Koska uhkakuva on näin suuri ja Jumalan rakkaus vielä suurempi, niin että hän tahtoo varjella omansa pahalta vaikuttamalla meissä mielenmuutosta pois synnistä, on syytä valvoa ja rukoilla, ettei kukaan luopuisi elävästä Jumalasta vaan pikemmin juurtuisi yhä syvemmälle Kristuksen rakkauteen voittaakseen sieluja Herralle ja virvoittaakseen väsyneitä veljiä matkan varrella hengellisillä lahjoillaan.

Suuri osa kristityistä elää edellämainitun teeskentelevän kalvinistisen harhaopin lumoissa sen eri muodoissaan. Se harhaoppi on vallannut lähes kaikki suuntaukset: luterilaisuuden, helluntailaisuuden, baptismin ja kaikki vapaat suunnat. Vain harvojen ja valittujen pyhien Jumalan lasten hajanainen lauma on sanoutunut kokonaan irti tästä harhaopista ja pitää itsensä siten puhtaana, ettei vihollisen henki heitä saastuta tämän nöyristelevän opin kautta.

Ennen vanhaan helluntaiseurakunnissa ei suvaittu tätä opetusta, mutta nyt se alkaa olla jo jokaisen huulilla ja sydämissä puhtaana Jumalan sanan opetuksena, mikä riistää kaiken vastuun pois ihmiseltä ja siirtää sen yksin Jumalan harteille. Jos Jumala on valinnut sinut ikuiseen elämään, niin sinä pelastut; jos Jumala ei ole valinnut sinua, niin joudut kadotukseen. Näin ollen sinä et voi vaikuttaa millään tavalla siihen pelastutko vai joudutko kadotukseen. Sinun kohtalosi on määrätty edeltä ennen maailman perustamista ja sen on määrännyt Jumala. Näin ymmärrettynä ihminen on täysin Jumalan armosta riippuvainen ja kokonaan kykenemätön mihinkään hyvään, mikä voisi edesauttaa sielun autuutta. Tästä Jumalan kaikkivaltiutta korottavasta näkemyksestä huolimatta oppi paljastuu raakalaismaiseksi harhaopiksi, kun ajattelet sitä, millainen Jumala opin takaa paljastuu. Se Jumala ei olekaan laupias ja armollinen rakkauden Jumala vaan hirmuvaltias ja sadisti, joka antaa ihmisille elämän määräten heidät ikuiseen rangaistukseen ilman mitään muuta mahdollisuutta elämässään.

Kalvinismin antama kuva Jumalasta

Kalvinistien opin takana oleva Jumala on sellainen, joka antaa kadotukseen joutuville ihmisille elämän, mutta ei mitään mahdollisuutta pelastua. Ihminen syntyy maailmaan perisyntisenä eikä voi tehdä muuta kuin hangoitella Jumalaa vastaan ja rikkoa hänen tahtoaan. Hyvän tekeminen on mahdotonta Adamilta perityn syntisen luonnon ja sielun täydellisen turmeluksen vuoksi. Jumalattomana ja hengellisesti kuolleena syntynyt ihminen ei voi tahtoa pelastumista Jumalan tahdon mukaan eikä mitään, mikä on vanhurskasta. Näin ollen oikeat moraaliset valinnat ja Jumalan sanan vastaanottaminen on mahdotonta kadotukseen joutuville. Ellei Jumala ole syntistä ja jumalatonta ennen maailman perustamista valinnut, joutuu tämä väistämättä ikuiseen rangaistukseen.

Tämä oppi antaa Jumalasta kuvan hirviömäisenä sadistina. Hän antaa ihmiselle elämän ja hengen ja kaiken, mutta ei muuta mahdollisuutta kuin päätyä ikuiseen rangaistukseen ja syy siihen on peritty synti, mihin ihminen ei ole voinut mitenkään itse vaikuttaa. Ihminen ei voi vaikuttaa siihen, millainen on sielultaan ja ruumiiltaan syntyessään tähän maailmaan. Vielä pitemmälle perisyntioppia tulkiten, ihminen ei voi vaikuttaa millään tavalla siihenkään, että tekee syntiä, koska se on hänen perimänsä syntisen luonnon mukaista. Ihminen tekee syntiä, koska on perisyntiopin mukaan syntinen sikiämisestään ja äidin kohdusta asti. Syntisyys ei ole siten hankittu vaan peritty ominaisuus. Miten tällainen ihminen voisi olla vastuussa teoistaan ja syntisyydestään Jumalalle? Perisyntiopin mukaan ihminen on kuitenkin vastuussa Jumalalle ja vieläpä syyllinen siihen, että on syntinen ja tekee syntiä. (jos ei vielä äitinsä kohdussa, niin sitten myöhemmin kuitenkin)

Kalvinismin mukaan Jumala on hirviö ja väärämielinen sadisti muistuttaen enemmän saatanaa kuin elävää ja totista ainoaa Jumalaa. Tämä voidaan todistaa luettelon avulla näillä seuraavilla faktoilla:

  • 1. Jumala antaa ihmisille hengen ja elämän ja kaiken. (Apt 17:26.)
  • 2. Ihminen ei voi vaikuttaa sikiämiseensä ja syntymiseensä millään tavalla. (jos voi, niin miten?)
  • 3. Ihminen ei voi vaikuttaa millään tavalla siihen, millainen on sielultaan ja ruumiiltaan sikiämisensä hetkellä sekä syntyessään äitinsä kohdusta. (jos voi, niin miten?)
  • 4. Ihminen on perisyntiopin mukaan sikiämisestään ja äitinsä kohdusta asti sielultaan turmeltunut, täynnä epäuskoa, jumalanpilkkaa, pahaa himoa, Jumalan vihollisuutta ja Jumalan vastustamista, hengellisesti kuollut ja täysin kykenemätön tekemään moraalisesti hyviä valintoja tai ottamaan vastaan Jumalan sanaa ja Herraa Jeesusta ja Jumalan armoa.
  • 5. Vaikka ihminen ei voi mihinkään edellämainittuun vaikuttaa, on hän silti syyllinen siihen, millainen on (syntinen) ja siihen, mitä hän tekee (syntiä). Jumala pitää syntistä ja jumalatonta vastuullisena sikiämisestä sekä äidin kohdusta asti siihen, mitä ihminen on ja mitä hän tekee, vaikka ihminen ei voi vaikuttaa tähän millään tavalla. Vaikka jotkut pitävät ihmistä vastuullisena vasta ymmärryksen iässä eli lapsena tai nuorukaisena, niin silti oppi antaa Jumalasta hirviömäisen kuvan ja tekee hänestä väärämielisen tuomarin opin kuulijoiden silmissä.
  • 6. Ainoa keino välttyä kadotukselta ja ikuiselta rangaistukselta olisi sanan vastaanottaminen.
  • 7. Jumala vaikuttaa sanan vastaanottamisen vain niissä, jotka on valinnut ennen maailman perustamista ikuiseen elämään täysin ihmisistä riippumattomista syistä. Jumala ei vaikuta sanan vastaanottamista niissä, jotka joutuvat kadotukseen eikä Jumala ole valinnut heitä ikuiseen elämään. Jos Jumala olisi valinnut kadotetut ikuiseen elämään ja vaikuttaisi heissä sanan vastaanottamisen niin kuin tekee valituissa, niin silloin kaikki ihmiset pelastuisivat. Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska Jumala ei ole kaikkia valinnut eikä vaikuta sanan vastaanottamista kaikissa ihmisissä. Syy ikuiseen rangaistukseen joutumiseen on siten Jumalan eikä ihmisen, koska vain Jumala voi vaikuttaa jotakin muuta kuin kadotukseen joutumisen.

    Jumala, joka on antanut ihmiselle elämän, on siten määrännyt ihmisen kadotukseen ennen maailman perustamista yksin oman päättämänsä mukaan ja täysin ihmisistä riippumattomista syistä, niin että vain kaksinkertainen predestinaatio on totta eikä yksinkertaista predestinaatiota ole olemassakaan muuten kuin em. "uskonratkaisua" ja sen jälkeistä "kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppia opettavilla ihmisillä. Tässäkin opissa kiistetään ihmisen vastuu uudestisyntymisen jälkeen kaikista niistä asioista, mitkä voisivat johtaa sielun kadotukseen uskossa olemisen aikana. Toisaalta, koska näitä asioita ei opin mukaan voida tehdä, on koko vastuukysymyksen asettaminen turhaa ja opin kannattajat puolustautuvat sillä seikalla. On silti lupa kyseenalaistaa opin totuudellisuus, koska se mahdollistaa kaikenlaisen synnin tekemisen kerran uudestisyntyneelle ja myös harhaoppien levittämisen eikä niistä joudu tekemään tiliä Herralle kadotuksen muodossa. Vastuu on siten paljon pienempi kuin muilla ihmisillä ja Pyhän Hengen pilkkaaminen mahdotonta, minkä taakse voi kätkeytyä, jos on tehnyt muita syntejä enemmän kuin jumalaton.

    Kaiken synnin tekemisen voi heittää Kristuksen päälle ja perustella mitä tahansa hirveitä tekoja armolla, joka mahdollistaa tämän ilman tuomituksi tulemista. Vaikka Jumala on pitkämielinen ja suuri armossa, ei tällainen näkemys voi pitää paikkaansa, sillä Jumalan nimen häpäiseminen on kirjoitetun Jumalan sanan mukaan mahdollista uudestisyntyneille eli Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleille sieluille. (Hebr 6:4-8.) Näin ollen Pyhän Hengen pilkka on mahdollista uudestisyntyneille ja tuskinpa se jumalattomille edes mahdollista on: asia on juuri päinvastoin, mitä "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opin kannattajat väittävät. (Hebr 10:25-39.)

  • 8. Perisyntisenä ja hengellisesti kuolleena syntyneellä ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta pelastua, koska Jumala ei ole häntä valinnut eikä Jumala vaikuta hänessä sanan, armon ja Jumalan Pojan vastaanottamista. Miten Jumala voi pitää ihmistä syyllisenä siihen, että tämä torjuu nämä Jumalan lahjat? Jumala on tämän opin mukaan itse syyllinen siihen, että joku ei ota lahjoja vastaan, mutta tuomitsee silti ihmisen siitä, että tämä torjuu Jumalan lahjat. Tällainen oppi ei voi koitua millään tavalla Jumalan kunniaksi ja edistää Jumalan armotaloutta. Se antaa jumalattomille vahvan aseen pilkata kristittyjä ja Jumalaa sekä vainota meitä aiheettomasti eräiden eksyneiden harhaopin perusteella. Jumalatonkin tajuaa, ettei tällainen Jumala ole mikään hyvä ja rakkaudellinen Jumala, niin että tuomitsee tämän kuvitteellisen jumalan oikein perustein ja jättäytyy siten taivasten valtakunnan ulkopuolelle.

    Jos Jumala olisi sellainen, millaisen kuvan kalvinismi hänestä antaa, ei kukaan ihmisiä rakastava ihminen haluaisi olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Jumalattomuus on parempi ja moraalisesti hyväksyttävämpi vaihtoehto kuin tuollaiseen jumalaan uskominen. Ainoa hyväksyttävä peruste tuollaiselle mielivaltaiselle tuomitsemiselle on se, että jumalattomat äidit synnyttävät perkeleitä tähän maailmaan ja nämä eivät toden teolla ansaitse mitään muuta kuin ikuisen kadotuksen, koska ovat perkeleen siementä sikiämisestä asti eikä heissä ole lainkaan Jumalan heille antamaa luontoa. Tämä on kuitenkin perisyntiopin vastainen tulkinta, sillä perisyntiopin mukaan tulee tehdä selvä ero perisynnin ja ihmisen luonnon välillä.

    Ihmisen luonto on Jumalan luoma ja siten pyhä sekä turmeltumaton, mikä erotetaan ylösnousemuksessa pois perisynnistä, niin että vain perisynti tuhotaan ja hävitetään, mutta ihminen ja hänen synnitön luontonsa pelastuu. Perisynti on paha, mikä riippuu ihmisessä kiinni sikiämisestä asti ja on perua perkeleen teosta sekä Adamin synnistä eikä sitä pidä sotkea ihmisen luontoon, mikä on Jumalan tekoa ja luomisen tulosta. Näin ollen perisynti turmelee ihmisen, mutta on erotettava ihmisen luonnosta, joka on tosin turmeltunut perisynnin vuoksi, mutta erotettavissa siitä Jumalan antaman hengellisen viisauden avulla ja vielä kuoleman jälkeen Jumalan toimesta. Perisyntihän ei ole Jumalan teko eikä Jumalan luomaa vaan se on perkeleen teko ja Adamin teko, niin että siitä voidaan vapautua Jumalan teon avulla, jonka kautta ihmisen luonto paljastuu perisynnin turmeluksen alta ja pelastuu yksin armosta: ei ansioista.

    Jos nyt tätä Jumalan luomaa ja antamaa ihmisen omaa luontoa ei olisikaan vaimosta syntyneiden joukossa, niin silloin olisi oikeamielistä tuomita vaimoista syntyneet perkeleet kadotukseen, vaikka ihminen ei voi siihen mitenkään vaikuttaa, mutta jos ihmisessä on Jumalan antama luonto, niin silloin ei tätä Jumalan luomaa olemusta ja olentoa ole oikeamielistä tuhota ikuisella rangaistuksella, ellei ihminen voi kohtaloonsa mitenkään vaikuttaa.
  • 9. Ihminen ei pyydä syntyä tähän maailmaan ja on silti perisyntisenä ja Jumalan valinnasta sekä armosta osattomana tuomittu sikiämisensä hetkestä lähtien ikuiseen rangaistukseen, vaikka ei voi siihen millään tavalla itse vaikuttaa. Hän ei voi vaikuttaa siihen, että on syntinen eikä siihen, että tekee syntiä perimänsä syntisen luonnon vuoksi, eikä siihen, että torjuu Jumalan sanan, armon ja Jumalan Pojan, koska Jumala ei ole häntä valinnut eikä vaikuta hänessä vastaanottamista. Miten ihmeessä tällainen syntinen ja jumalaton voisi olla oikeamielisesti tuomittuna vastuussa ja syyllinen johonkin asiaan eli miten hänet on oikeamielistä tuomita ikuiseen rangaistukseen?

    Jumalattomat pilkkaavat kristittyjä syystäkin tämän kalvinistisen harhaopin vuoksi, mutta valitettavasti tämä harhaoppi aiheuttaa myös sen, että jumalattomat torjuvat Jeesuksen Kristuksen pois luotaan, kun luulevat hänen opettavan tässä mainitulla tavalla. Kalvinismi on täten todistetusti pelkästään haitallinen ja vahingollinen harhaoppi Jumalan armotaloutta ajatellen, joten vilpittömien veljien ja kristittyjen on sanouduttava siitä kokonaan irti sen kaikissa muodoissaan: edes luterilaista sidottua ratkaisuvaltaa ei saa kannattaa, jos haluaa pysyä puhtaana Jumalan edessä totuuden paljastumisen jälkeen.

Lain orjuus ja pätemisen tarve kalvinismissa

Kalvinistien harhaoppi ei vapauta uskovaisia pätemisen ja kelpaamisen oravanpyörästä, sillä näiden sielujen täytyy todistaa itselleen, muille ja jopa Jumalalle, että he ovat valittujen joukossa. Tämän he tekevät siten, että viettävät askeettista elämää tiukkoja moraalisäädöksiä noudattaen. Jos he lankeilevat synteihin, on pelko heti ovella, että he ovatkin valheveljiä, jollaisiksi kaikkia luopioita sanotaan.

Toinen ääripään ilmiö on se, että tällä tavalla uskova hyväksyy osakseen kaiken mahdollisen synnin, mitä maan päällä voi tehdä ja pitää itseään silti pelastettuna. Kaikkia syntejä ei tunnusteta ja tuoda päivän valoon vaan niitä harjoitetaan salassa ja kipataan koko roskaläjä Jeesuksen harteille kannettavaksi, ikään kuin Jeesus olisi luvannut antaa kaikki synnit anteeksi uskovaiselle, elipä tämä miten saastaista elämää tahansa. Sellaista lupausta ei ole Raamatussa meille annettu, joten tämä on armon kääntämistä irstaudeksi ja kadotukseen johtava tie. (Jda 1:3; Hebr 6:4-8.)

Ihmisen osuus ei ole "lain teko" tai "uskon teko" vaan "ehto" pelastumiselle ja "tahdon ilmaisu"

Jos ajatellaan, että jumalaton ja syntinen voi ottaa vastaan Jumalan armon oman päätöksensä ja valintansa tai suostumisensa, alistumisensa, periksi antamisensa ja antautumisensa kautta, niin silloin myös ihmisellä on "oma osuus" pelastetuksi tulemisessa. Tätä omaa osuutta ei lueta tällä tavalla uskovien uskovien piirissä "ansioksi" ja "lain teoksi" tai "uskon teoksi" vaan sen ajatellaan olevan "ehto", jonka perusteella Jumala valintansa tekee ja pitää uskovaisen Kristuksessa. Jumala kysyy toisin sanoen "ihmisen tahtoa" ja pelastaa vain ne, jotka alistuvat Jumalan väkevän käden alle eli haluavat pelastua Jumalan tahdon mukaan ja luopuvat oman tahdon tiestä vapaaehtoisesti eikä pakolla.

Ihminen ei ole tämän mukaan pelkkä passiivinen objekti, joka hangoittelee pelkästään Jumalaa vastaan, vaan ihminen on aktiivinen objekti, joka suostuu ottamaan vastaan Jumalan sanan, armon ja Herran Jeesuksen, niin että avaa sydämensä hänelle ja niin Jeesus tulee sisälle ja aterioitsee uskovaisen kanssa. (Ilm 3:20.) On varmaa, että Jeesus puhuu viitteenä olevassa Raamatun kohdassa jumalattomalle Laodikean kansankokoukseen kuuluvalle jäsenelle, koska hän ei asu sen penseän ihmisen sydämessä vaan pyytää päästä sinne sisälle. Jos kyse olisi pelastetusta uskovaisesta, asuisi Jeesus jo valmiina hänen sydämessään, mutta koska hän ei siellä asu, on tämä puhe jumalattomasta eikä uskovaisesta ja pelastetusta sielusta. Näin ollen Jeesus itse sanoo, että ihmisen täytyy avata sydän hänelle, jotta hän voi käydä sinne sisälle ja jäädä asumaan sydämeen Isän kanssa. (Joh 14:23.)

Raamatussa on toinen kohta, missä Herra avasi purppuranmyyjä Lyydian sydämen ottamaan vaarin Jumalan sanasta. (Apt 16:14,15) Tässä kohdassa ei sanota sitä, että Lyydia olisi avannut sydämensä Herralla, mutta ei siinä sanota sitäkään, etteikö hän olisi juuri niin tehnyt. Kun eri Raamatun kohdat yhdistetään toisiinsa, ei mikään muu vaihtoehto ole järkevä kuin se, että Lyydia avasi sydämensä ovet Jeesukselle ja Herra astui avatusta ovesta sisälle aterioitsemaan sisaren kanssa.

Millä perusteella Jumala valitsee ihmiset ikuiseen elämään?

Jumalan armo ja ikuisen elämän saaminen perustuvat Jumalan tekemään valintaan. Jos Jumala valitsee jonkun ja antaa hänelle armon eikä hylkää häntä, niin sellainen ihminen tietysi pelastuu, edellyttäen, ettei ihminen voi luopua Jumalasta. Jos Jumala ei valitse jotakuta ihmistä, niin hän ei voi pelastua; jos Jumala valitsee ja valittu ei voi eksyä eikä menettää pelastusta, niin sielu pelastuu.

Millä perusteella Jumala tekee valintansa? Vaihtoehtoja on esitetty useita:

  • 1) Yksin oman päättämänsä mukaan antamatta minkään ihmisessä olevan vaikuttaa päätökseen. (puhdas kalvinismi)
    • a) Kerran pelastunut on aina pelastunut eli kerran saatua Pyhää Henkeä ja pelastusta ei voida menettää
    • b) Pelastuksen voi menettää luopumalla uskosta ja Herrasta synnin pettämänä eli paaduttamalla oma sydämensä. Uskovainen ei voi kuitenkaan vaikuttaa siihen, että pysyy uskossa ja Kristuksessa. (esim. luterilainen "sidotun ratkaisuvallan" opetus)
  • 2) Sen perusteella, miten jumalaton ja syntinen vastaa hänen kutsuunsa: ottaako sanan vastaan vai torjuuko sen pois luotaan. (uskonratkaisu)
    • a) Uskonratkaisun jälkeen Jumala sitoo ihmisen rajoitetun tahdon, niin ettei Herrasta voi enää luopua eikä pelastusta ja Pyhää Henkeä menettää (kerran pelastunut on aina pelastunut -oppi, jonka mukaan ihminen ei ole enää vastuussa itsestään Jumalalle pelastusmielessä, koska ei voi tehdä tai olla mitään sellaista, mikä johtaisi kadotukseen: ihminen ei voi eksyä eikä häntä voida enää eksyttää)
    • b) Uskonratkaisun jälkeen Jumala ei ole sitonut ihmisen tahtoa vaan tarvitaan edelleen ihmisen suostuminen pyhityksen prosessiin ja Kristuksessa pysymiseen. Uskova voi menettää pelastuksen tästä syystä, jos paatuu synnin pettämänä ja luopuu pois Herrasta.

Ratkaiseva ero eri tulkinnoilla on nimenomaan ihmisen osuus. Valitseeko Jumala syntisen ja jumalattoman sen perusteella, miten tämä suhtautuu kuulemaansa sanaan ja iankaikkisen elämän tarjoukseen vai eikö ihmisen suhtautumisella ole mitään merkitystä valituksi tulemisen kannalta? Jos ihmisen suhtautumisella ei ole merkitystä, niin miksi Jumala kutsuu ihmisiä ja saarnauttaa evankeliumia? Miksi tehdä niin vaikeaksi valituksi tulemisen huomaaminen? Miksi kiusata jumalattomia ihmisiä kutsumalla heitä jos todellista valinnan mahdollisuutta ei ole?

Sanotaan, että Jeesus on valinnut meidät, mutta me emme ole valinneet Jeesusta. (Joh 15:16.) Tässä kohdassa Jeesus puhuu apostoleille: Herra valitsi kaksitoista apostolia ja asetti heidät, että nämä tuottaisivat hyvää hedelmää eikä niin, että apostolit valitsivat Jeesuksen ja tekivät hänestä Jumalan Pojan. Jeesus ei opettanut tässä mitään yleistä valinnan periaatetta, vaikka hänen sanojaan sillä tavalla kalvinistisissa piireissä tulkitaan. Vaikka näitä Jeesuksen sanoja sovellettaisiin yleisiin valintaperusteisiin, eivät ne kumoa muuta sanan opetusta, missä edellytetään ihmisen osuus valituksi tulemisen ehtona.

On selvää, että Jeesus ensin etsii kadonneen ja valitsee hänet, mutta on meidän vastuulla ottaa hänet vastaan ja lähteä seuraamaan häntä. Tätä ei voida sivuuttaa yhden tai useankaan jakeen väärän tulkinnan vuoksi. On jakeita, missä puhutaan ihmisen valinnan puolesta selvää kieltä. Maria oli valinnut hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois. (Luuk 10:42.) Joosua ja hänen perheensä olivat valinneet seurata Herraa ja saman valinnan tekivät muut israelilaiset. (Joos 24:15,21,22.) Mitä löytämiseen tulee, niin myös Jeesuksen omat ovat löytäneet Herran eikä löytäminen ole siten yksipuolista, että riittää, kun Jeesus löytää omansa. (Korkv.3:4; Jes 65:1; Matt 7:7,8; Joh 1:45.) Tarvitaan siis molemmat: että Jumala ensin löytää ja valitsee syntisen ja että syntinen sen jälkeen etsii ja valitsee Jumalan, kun on tullut kiinni otetuksi, niin sanoakseni. Jumalattoman tulee "antaa pelastaa itsensä" eikä Jumala vasten tahtoa jumalatonta pelasta ja tee tekoaan hänessä. (Jes 45:22.)

Jumalan teon kautta ja Jumalan tekona pelastuminen

Jeesus sanoi, että se on Jumalan teko, kun joku uskoo häneen, jonka Jumala on lähettänyt. (Joh 6:29.) Se on siis Jumalan teko, että joku uskoo Jeesukseen Kristukseen. Usko on Jumalan vaikuttamaa ja hänen antamaansa: sitä ei voida ansaita, mutta Jumalan vaikuttaman uskon kautta voidaan ottaa armo vastaan. (Room 5:1,2; 10:8-17; 2Kor 6:1,2; 1Tess 2:3-7; 2:13; Joh 1:12,13; 17:8; Kol 2:11,12; Jda 1:3; 2Piet 1:1.)

Jumala synnyttää kutsumissaan ja Jeesuksen tykö vetämissään ihmisissä uskon Jumalan olemassaoloon. Jos joku tässä "edeltävässä armossa" ottaa vastaan totisen armon, Jumalan sanan lupaukset ja Herran Jeesuksen, niin hän pelastuu uudestisyntymisen pesun kautta. (Hebr 11:6; Tiit 3:5.) Hänen sydämensä avautuu ottamaan vastaan Jumalan armon ja Herran Jeesuksen. (Ilm 3:20; 2Kor 6:1,2.) Tämä on edellytys uudestisyntymiselle ja se voi tapahtua missä ja milloin vain, kunhan vain sydän kääntyy sielun hädässä Jumalan puoleen ja huutaa avuksi Herran nimeä. (Apt 2:21; Psa 50:15; 102:14-23.)

Usko on Jumalan teko, joten me pelastumme yksin armosta Jumalan teon kautta. Me olemme Jumalan tekoja: luodut edeltäkäsin valmistettuja hyviä tekoja varten, että me niissä vaeltaisimme. (Efe 2:10.)

Jumala ei tee tekoaan jumalattomassa vasten tämän tahtoa. Näin olemme ymmärtäneet oikein Jumalan sanan. Tarvitsemme Jumalan teon ja myös "ihmisen osuuden", missä ihminen antaa pelastaa itsensä eli suostuu siihen, että Jeesus tulee hänen sydämeensä asumaan. "Ihmisen osuutta" ei pidä laskea ansioksi vaan Jumalan armosta tapahtuneeksi iankaikkisen elämän armolahjan vastaanottamiseksi, minkä Jumala tekee mahdolliseksi kaikille kutsumilleen ihmisille. Kaikki lahjat, voima, kyky ja rohkeus, mitä armon vastaanottamiseen tarvitaan, sisältyvät ns. "edeltävään armoon", jolloin "Jumalan vaikuttaman uskon kautta" on mahdollista ottaa vastaan Jumalan sana ja Herra Jeesus Kristus sydämen Herraksi ja Vapahtajaksi. (Joh 1:12,13; 17:8; 1Tess 1:2-7; 2:13.)

Voimme ilmaista asian vielä siten, että Jumala vaikuttaa kaikissa kutsutuissa Jumalan sanan vastaanottamisen, mutta päätös vastaanottamisesta ja sen myötä myös vastuu on yksin ihmisellä. Jumala antaa, mutta ottaako ihminen vastaan? Se ratkaisee sielun kohtalon uskoontulon päätteeksi etsikon hetkellä ja vielä senkin jälkeen, sillä Jeesuksen seuraaminen ja Jumalan palveleminen ovat vapaaehtoista eivätkä pakollista. (1Piet 5:1-4; 1Kor 9:16,17.)

Sikiönä ja vauvana kuolleet sekä muut täyttä ymmärrystä vailla olevat ihmiset

Miten käy niiden, jotka kuolevat äitinsä kohdussa tai ovat täyttä ymmärrystä vailla kuollessaan joko vauvana tai uskovaisena esimerkiksi onnettomuuden tai sairauden aiheuttaman aivovamman seurauksena? Pelastuvatko nämä poisnukkuneet vai tuomitseeko Jeesus heidät kadotukseen? Onko vauvoilla ja sikiöillä ikuista sielua vai lakkaavatko he olemasta ruumiin kuolemassa?

Lähtökohta asian arvioimiselle on se, ettei Jumala tee mitään vääryyttä tuomitessaan ihmisiä, olivatpa nämä sitten minkä ikäisiä tahansa tai missä tilassa hyvänsä. Biologinen syntyperä ja maantieteellinen sijainti ei sekään ole vaikuttamassa tuomioihin siten, että joku tulisi väärin tuomituksi. Vain Jumala kykenee tuomitsemaan kaikki ihmiset oikein, sillä kaikkien erilaisten seikkojen huomioiminen tuomitessa on mahdotonta ihmisille.

Oikeamielisten tuomioiden perusteena on kaksi asiaa:

  • 1. Jumalan luoma ihmisen luonto on pelastamisen arvoinen.
  • 2. Jumala tuomitsee ihmisiä vain asioista, mihin ihminen on itse voinut vaikuttaa. Tämä johtaa vastuuseen ja vastuu voi johtaa syyllisyyteen, mikäli on rikottu Jumalan tahtoa vastaan.

Jos vauvat eivät ole Jumalan luomia eikä heissä ole Jumalan heille antamaa ihmisen luontoa, eivät he ole pelastamisen arvoisia. Jos vauvoissa on Jumalan heille antama ihmisen luonto, niin he ovat pelastamisen arvoisia. Jumala ei tuomitse vauvoja väärämielisesti niin, että vauvat tuomitaan perisynnin vuoksi kadotukseen, mihin he eivät voi itse mitenkään vaikuttaa. Vauvoja ei tuomita myöskään epäuskon takia, sillä vauvat eivät voi sen enempää uskoa kuin olla uskomatta, sillä he eivät ymmärrä kielellistä ilmaisua. Näin ollen he eivät ole täynnä epäuskoa. Vauvat eivät ole myöskään Jumalan vihollisia tai Jumalan vastustajia, he eivät pilkkaa Jumalaa, he eivät tee syntiä, he eivät ole täynnä pahaa himoa eivätkä he elä epäluottamuksessa Jumalaa kohtaan. Mihinkään näistä vauvat eivät kykene, koska kaikki se edellyttäisi kehittynyttä mieltä ja ymmärrystä, kielellistä osaamista.

Voimme pitää hyvällä syyllä ja toivoa herättäen kaikkia maailman vauvoja pelastamisen arvoisina, jos heillä on Jumalan heille antama ihmisen luonto. Toivomme, että vauvat kuuluvat valittujen joukkoon. Näin he pelastuvat yksin armosta, vaikkakin ilman uskoa. Jumalan valinnan kautta pelastuminen ja uskon kautta pelastuminen ovat pelastumista armosta. (Room 4:16; 11:6,7.) Armosta pelastuminen sulkee pois mahdollisuuden pelastua tekojen kautta. (Room 3:23-28.) Vauvat eivät pelastu tekemällä hyviä tekoja tai oman viattomuutensa ja synnittömyytensä ansiosta. He pelastuvat sen vuoksi, että Jeesus on lunastanut heidän sielunsa ja ruumiinsa kuoleman ja synnin vallasta. Vauvat syntyvät perilunastettuina tähän maailmaan äitinsä kohdusta. Näin Paavali asioista opetti. (Room 5:12-19; 1Kor 15:12-28,35-58; Hebr 2:14-18; Ilm 1:17,18.)

Vauvat syntyvät maailman turmeluksen keskelle, missä heidät on alistettu synnin ja kuoleman valtojen alle. Vauvat ovat kuolevaisia ja katoavaisia sikiämisensä hetkestä lähtien. Vauvatkin voivat kuolla ruumiin kuoleman ja heidän ruumiinsa maatuu eli katoaa kuoleman jälkeen. (Apt 2:26-31.) Tätä on kuolevaisuus ja katoavaisuus, mistä Jeesus on kaikki maailman ihmiset lunastanut ikuisen elämän ja kuolleiden ylösnousemuksen toivoon. (Room 8:17-23)

Vauvat eivät voi herättää itseään kuolleista ja antaa itselleen ikuista elämää omalla sielunvoimallaan. Hekin tarvitsevat Jeesuksen vanhurskauden tekoa ja kuolleistanousemista saadakseen ikuisen elämän. Kaikki tämä on lahjaa ja armoa vauvoille, sikäli kuin Jeesus heidät pelastaa. Vauvoja kadotukseen tuomitseva Jeesus ja Jumala eivät vastaa sitä kuvaa hyvästä ja rakastavasta Jumalasta, minkä Raamattu Jumalasta antaa. Joko kalvinistien ja muiden rajoitetun tahdon kieltävien kuva Jumalasta sekä oppi ovat vääriä tai sitten Raamatun ilmoitus on väärä.

Jumala tuomitsee ihmiset oikein eikä kenellekään tehdä vääryyttä kuoleman jälkeen. Tämän vuoksi on turvallista jättää omaisensa ja ventovieraat kaukaiset ihmiset Jumalan haltuun, niin että jättää tuomion sanat Herralle ja pitää huolen vain siitä, että on itse Jumalan Pojan uskossa ja siten pelastuvien joukossa. Amen, tule Herra Jeesus!

Petteri Haipola, 18.02.2007

Sivun alkuun