Vanha testamentti

Blue Letter Bible
Strong's H3068

JHVH יהוה [Jahve]

Esiintyy 6519 kertaa Vt:ssa ja aina Jumalan nimenä, ja sen lisäksi yhdistelmässä "Adonaj Jahve" taivutetussa muodossa "Jehovii" 305 kertaa. (esim. 1Moos 15:2.)

Jahve on Jumalan nimi, jonka nimen Jumala ilmoitti enkelin kautta Moosekselle. (2Moos 3:14; 6:3; Apt 7:30-38.) Huomaa, että Mooses kutsuu tätä enkeliä "Jumalaksi", ja enkeli sanoo omaksi nimekseen "Jahve" tai "minä olen se, joka minä olen" (ehjee asher ehjee), mutta tämä enkeli ei ole Jeesus kristus eikä isä Jumala ruumiillisessa muodossa. Hän on yksi Herran enkeleistä, mahdollisesti ylienkeli Mikael, joka on yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista Gabrielin rinnalla. (1Tess. 4:16; Jda 1:9; Ilm. 12:7; Dan 10:13, 21; 12:1) Jumalan nimi oli siinä enkelissä, joka ilmestyi Moosekselle, ja puhui hänelle kasvoista kasvoihin: Jumala ei siis ilmestynyt itse Moosekselle, vaan enkeli ilmestyi Moosekselle ja käytti itsestään Jumalan nimeä, koska hänellä oli se valtuus Jumalalta, sillä enkeli puhui Jumalan nimessä ja edusti häntä. (2Moos 23:20-23; 5Moos 34:10)

Luomiskertomuksessa (1Moos.) on käytetty Jumalasta nimeä Jahve jo ennen Mooseksen aikaa. (1Moos 2:7 jne.) Jumala sanoi kuitenkin Moosekselle, että hän ei ollut tehnyt itseään tunnetuksi Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille nimellään Jahve: hän oli ilmestynyt heille "Jumalana Kaikkivaltiaana" (kaikkiriittävänä – eel shaddai). (2Moos 6:3) Tästä huolimatta jo ennen tätä jaetta on Jumalan nimi Jahve mainittu monta kertaa luomiskertomuksessa. Jumala itse sanoo sen nimekseen ilmestyessään Aabrahamille. (1Moos 15:2, 7) Miten tämä asia tulisi sitten oikein ymmärtää? Monia vaihtoehtoisia selityksiä on annettu, ja niistä ainakin kolme nousee mieleeni ylitse muiden:

Ensimmäinen vaihtoehto vaikuttaa minusta muuten uskottavalta, mutta koska Jahven nimeä on huudettu avuksi jo ennen vedenpaisumusta, on se kyseenalainen tulkinta. (1Moos. 4:26) Täyttä varmuutta oikeasta tulkinnasta ennen Herran tulemusta tuskin saadaan. Jos "Jahven nimen avuksi huutaminen" on myöhempi lisäys ja alunperin ihmiset ovat huutaneet avukseen luojaa kutsumalla häntä yleisnimellä elohim (Jumala), niin sitten ensimmäinen vaihtoehto voisi olla oikea tulkinta. Tätä tukisi vielä se seikka, että palavassa pensaassa Moosekselle ilmestynyt enkeli kehotti Moosesta sanomaan israelilaisille nimekseen myös "Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala". (2Moos. 3:14-15) Tällä hän varmisti sen, että Israel ei sotkisi häntä lähettänyttä Jumalaa moniin epäjumaliin, joita oli Egyptissä ja Lähi-idässä, jonne Israel oli pian matkaava. Herran lähettämä enkeli teki tämän tulkinnan mukaan vasta Moosekselle tunnetuksi nimen Jahve, koska hän tahtoi sen nimen kautta tehdä Israelille tiettäväksi, että hän on sama Jumala, joka oli ilmestynyt Israelin kantaisille, ja joka on kaiken olevaisen luoja jo nimensä mukaan, sillä se voidaan tulkita näin:

Hän, joka on ja saattaa kaiken olemaan (viittaa siis luojaan, joka on itsestään olemassa oleva ja antaa elämän kaikille luoduille)

Jumalan nimi Jahve on johdettu hepreankielen olla -verbistä haajjaa היה. Jahve on olla-verbin yksikön kolmannen persoonan taivutusmuoto: "hän on". Jumalan enkeli sanoi Moosekselle omaksi nimekseen "Jahve" (hän on) ja "minä olen se, joka minä olen" (ehjee asher ehjee), kun ilmestyi hänelle palavassa orjantappurapensaassa. Vaikka tämä enkeli käytti itsestään Jumalan nimeä, ei hän ollut sama kuin isä Jumala ruumiillisessa muodossa, eikä hän ollut pre-eksistenttinen herra Jeesus kristus. Stefanus ja Paavali pitivät häntä herran enkelinä ja antoivat selvästi ymmärtää, että kyse oli eri henkilöstä tai persoonasta kuin Nasaretin Jeesus on. (Apt 7:30-53; Gal 3–4)

Raamatussa on sanottu sekä enkeleitä (1Moos. 32:24-32; Hoos. 12:5; 2Moos. 3:1-14; 13:19=14:21; 20:21-22; 23:20-23; 33:21; 5Moos 5:24; Tuom 13:3, 8, 22), että herraa Jeesusta (Jes 40:1-11; Luuk 1:15-17) Jumalaksi (elohim) ja Jahveksi, mutta se ei tee heistä samankaltaista Jumalaa kuin isä on: kaikkivaltias kaiken olevaisen luoja. Heistä on käytetty Jumalan nimeä sen vuoksi, että isä on antanut heille täydet valtuudet toimia ja esiintyä hänen nimessään. Kun tällainen enkeli tai Jeesus ovat puhuneet ja toimineet Herran nimessä, on se sama tai samanarvoinen asia kuin että isä Jumala olisi itse sanonut ne sanat, jotka he sanoivat, ja tehnyt ne teot, jotka he tekivät. (Joh. 14:9-11; 12:42-50; Apt 7:53) He eivät siis ole samanarvoisia tai samankaltaisia "jumalia" kuin isä on; he ovat isän Jumalan lähettejä ja sanansaattajia, ja ovat saaneet siitä syystä käyttää itsestään hänen nimeään ja esiintyä hänen nimessään, niin että ovat käyttäneet kaikkea sitä arvovaltaa hänen valtuuttamanaan, joka hänellä itsellään on. Vähän samalla tavalla toimivat aikoinaan kuninkaan lähetit ja nykyään suurlähettiläät virallisissa edustustilaisuuksissa.

Jumalan erisnimi Jahve on kirjoitettu hepreankieliseen alkutekstiin ilman vokaalimerkintöjä neljän kirjaimen yhdistelmänä (ns. tetragrammaton), joita vastaavat suomenkirjaimet "JHVH" ja englannin "YHWH". Vokaalimerkinnät on lisätty Vanhaan testamenttiin eli tanakhiin vasta 700–1000 -luvuilla ajanlaskun jälkeen juutalaisten kirjanoppineiden masoreettien toimesta. Vokalisoitu tanakh on saanut tästä nimekseen masoreettinen teksti. Siihen merkittiin Jahve:n nimen yhteyteen vokaaleiksi a-o-a, josta on johdettu Jumalan nimeksi Jehova länsimaisiin raamatunkäännöksiin, sillä heprean jod-kirjaimen (j-kirjainta vastaava hepreankielen kirjain) jälkeen ei kieliopillisista syistä voitu laittaa vokaalia a kaksikirjaimiseen tavuun. Tästä syystä a korvattiin vokaalilla e (Ja-ho-va muuntui siksi muotoon Je-ho-va), mutta nykyisen tutkimuksen pääsuuntauksen mukaan tämä on väärä tulkinta vokalisoinnista. Todennäköisintä on se, että Jahve:n nimi lausutaan Jahve, koska mm. hänen nimensä lyhennetty muoto on Jah ja esiintyy Jumalan ylistyksessä ja kiitoksessa sanassa Hallelujah ("Ylistäkää Jah'ta!" tai "Ylistetty olkoon Jah!" (Psa 68:4, 18; 77:11; 89:8; 104:35; 105:45; 2Moos 15:2; 17:16; Jes 12:2; 26:4; 38:11.) On todennäköisempää, että vokaalit a-o-a ovat olleet masoreettisessa tekstissä merkintänä juutalaisten lukutavasta, jonka mukaan nimeä Jahve ei saa lausua ääneen, ja se on korvattu sanalla "adonaj", "Herra".

Juutalaisten ei ole ollut lupa lausua Jahve:n nimeä ääneen, vaikka Herra on itse käskenyt Moosesta kutsumaan häntä sillä nimellä. (2Moos 3:14ss. vrt. Aam 6:10.) Tätä tapaa on perusteltu kolmannella käskyllä, joka kieltää Jahve:n nimen turhaan lausumisen. (2Ms. 20:7.) Jahve:n nimen ääneen lausuminen ei ole kuitenkaan Herran nimen turhaan lausumista, ellei sitä käytetä turhana sananpartena, kirosanana, tai väärän voiton tai väärämielisen hyödyn tavoitteluun, esimerkiksi siten, että vannotaan väärin Jumalan nimeen. Kristityn ei yleensäkään ole lupa vannoa suurempansa kautta tai muutenkaan, vaan meidän puheemme tulee olla yksinkertainen "On" tai "Ei". (Matt 5:33-37; Jaak 5:12.) Jos kristityn sanaan ei luoteta, niin sille emme voi mitään, eivätkä asiat vannomalla parane. Oikeudessa kristityn tulee antaa juhlallinen vakuutus sen sijaan, että vannoisi puhuvansa totta käsi tai sormi Raamatun päällä. Sellainen tapa on suoraan Jumalan sanan ohjeiden vastainen.

Koska juutalaisilla ei ollut lupa lausua Jahve:n nimeä ääneen, niin he korvasivat sen Herraa tarkoittavalla sanalla Adonaj tai yhdistelmässä "Adonaj Jahve" sanalla Elohim: "Adonaj Elohim". Kirkkoraamattu vuodelta 1933 on kääntänyt nämä kohdat toistamalla sanan Herra (Herra, Herra), mikä on virheellinen tapa kääntää Jumalan nimi pyhiin kirjoituksiin. Parempi olisi kirjoittaa vaikka tetragrammaton, jos ei uskalleta ottaa kantaa Jahve:n oikeaan vokalisointiin ja ääntämistapaan: "Herra Jahve".

Masoreetit käyttivät vokalisoinnissa nimenomaan Herraa Jumalaa tarkoittavan sanan Adonaj vokaaleja. He sijoittivat ne kirjaimien Jahve yhteyteen ilmoittamaan oikeaa ääntämis- tai lukutapaa, jonka mukaan sana Jahve tuli korvata sanalla "Adonaj". Kun kristityt lukivat masoreettista tekstiä, niin he muodostivat lähdetekstistä virheellisesti sanan "JeHoVaH". Oikeampaa olisi ollut katsoa historian tietolähteistä se, miten uskonisät ja apostolit ja jopa kirkonisät heidän jälkeensä Jumalan nimen lausuivat. Sieltä löytyy riittävästi tietoa, jonka mukaan nimi lausuttiin "Jahve" eikä "Jehova", niin kuin on länsimaiden Raamatuihin ja Jehovan todistajien käännökseen erheellisesti käännetty. Myös muoto Jaoo esiintyy joissakin kreikankielisissä lähteissä. (Gesenius's Lexicon, Jehovah.)

Jumalan erisnimi Jahve esiintyy ensimmäisen kerran jakeessa 1Ms. 2:4. Ensimmäisessä luvussa on käytetty Jumalasta pelkästään monikollista yleisnimeä Elohim. Jakeesta 1Ms. 2:4 eteenpäin Jumalaa kutsutaan nimellä Jahve Elohim (KR33: Herra Jumala). Tämä on joko israelilaisten myöhemmin tekemä muutos alkuperäiseen nyt kadonneeseen tekstiin, tai sitten Jahve on todellakin ilmoittanut nimensä viimeistään jo Adamin pojan Seetin aikana, eikä vasta Moosekselle. (1Ms. 4:26; 5:1-3; 2Moos. 6:3)

Jumalan nimen yhteydessä esiintyy usein hepreankielen sana tsaabaa eli צבא, joka on suomeksi kaikkien luotujen ja elävien olentojen joukko (1Ms. 2:1.), sotapäällikkö (1Ms. 21:22, 32; 26:26.), Israelin joukot (2Ms. 6:26; 7:24.), sotajoukot eli armeija (4Ms. 1:3, 22, 24jne.; 1Kun 11:21.). Jumalan nimi Jahve tsaabaa voidaan kääntää esimerkiksi näin: "sotajoukkojen Jahve (Herra)" tai armeijan Jahve (Herra). (Jes 37:16; 44:6; 47:4.) Se on käännetty vuoden 1933 kirkkoraamattuun nimellä "Herra Sebaot", jonka merkitys jää suomenkielisille lukijoille täydeksi arvoitukseksi, ja siksi se tulisi korvata muilla, Jumalaa paremmin kuvaavilla, nimillä. Luotujen olentojen Jahve:na Jumala on joukkojen Jahve (luotujen Herra). (Jes 45:12, 13;) Jahve tarkoittaa Herraa ja Jumalaa, joka saattaa joukot olemaan ja johtaa niitä, on niiden kuningas ja (sota)päällikkö.

Raamatun tutkijoiden ja hepreankielen taitajien mukaan Jahve on suomeksi "Hän on", "Hän saattaa olemaan (sen mikä on)" tai "Hän luo". Englanninkielellä hänen nimensä on käännetty "the existing One", jota vastaa suomenkielen ilmaisu "Tosiolevainen". Uuden testamentin kirjoituksissa Isä Jumala on sama kuin Vanhan testamentin Jahve, ja häntä kutsutaan nimellä "Tosi Jumala" tai "Totinen Jumala" (aleethinos theos ἀληθινός θεός). (Joh 17:3; 1Joh 5:20; vrt. Psa 110:1, jossa Isä on Jahve ja Poika on Adon, herra, ja 1Kor 8:6 toistuu sama jako Isän ja Pojan välillä. Psalmissa 110:1 on sanat "minun herralleni" hepreankielen muodossa "adoni", jota on käytetty Vanhassa testamentissa vain ihmisistä ja muutaman kerran enkeleistä, ei koskaan isästä Jumalasta, Jahvesta.) Huomaa, että Jeesus sanoi Markuksen käyttämän Septuagintan lainauksen mukaan Israelin uskontunnustusta (shema) siteeraamalla Isää ainoaksi Jahveksi, joten Jeesuksen ja pyhän hengen väittäminen Jahveksi on hyvin kyseenalainen tapa selittää Jumalan sanaa. (Mar. 12:29-30)

Jahve on kaiken olevaisen syy ja alkuperuste, kaiken alku ja loppu, päämäärä. (Ilm 1:8, 17, 18; 3:14; 21:6; 22:13.) Jahve ei ole kuitenkaan luonut kaikkea vain itseään varten vaan aivan erityisesti Poikaansa, Messiasta Jeshuaa varten, jonka hän on nostanut esiin luomakunnan kruunuksi ja kuninkaaksi yli kaikkien luotujen olentojen Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen.

Jeesus puhui "ainoasta tosi Jumalasta" ollessaan ihminen, ja tarkoitti hänellä Isää, eikä itseään. (Joh 17:3.) Myös Juuda ja Paavali puhuivat "ainoasta valtiaasta ja majesteetista", joka on Isä, mutta ei Poika. (Jda 1:24, 25; 1Tim 6:13-16.) Kun Raamatussa puhutaan yleensä "Jumalasta" ja "kaiken olevaisen luojasta", niin sillä tarkoitetaan aina Isää. Samalla tavalla meidänkin tulisi tarkoittaa sanalla "Jumala" aina isää, ja sanoilla "Jumalan poika ja Kristus" aina Jeesusta. Sanaa "Herra" (kreikaksi kyrios, hepreaksi adonaj) voidaan käyttää molemmista, niin kuin Raamatussa on tehty.

Isä ja poika eivät ole yksi ja sama Jumala tai persoona. Jumalaa ei pitäisi kutsua persoonaksi sen vuoksi, että hän ei ole sidottu aikaan ja paikkaan niin kuin enkelit ja ihmiset. Sanaa persoona käytetään yleensä vain enkeleistä ja ihmisistä, ei Jumalasta. Mutta tätä tärkeämpää olisi pystyä erottamaan isä ja poika toisistaan, sillä he eivät ole yksi ja sama. Tämä käy ilmi hyvin monesta eri Raamatun kohdasta. (esim. Room 8:34; Hebr 7:25-8:2; Ilm. 4–5, jne.

Jeesusta Jumalan poikaa on sanottu kaikkivaltiaaksi Jumalaksi sen vuoksi, että häntä on lupa kumartaa ja palvoa. Tämä on kuitenkin riittämätön perustelu tälle asialle. Vanhassa testamentissa oli tapana kumartua profeettojen ja kuninkaiden eteen ja pyytää heiltä asioita – rukoilla heitä. Vähän vastaavalla tavalla meidän on lupa rukoilla Jeesusta ja pyytää häneltä asioita, koska Jumala on korottanut hänet kaikkia luotuja ylemmäksi herraksi ja kuninkaaksi. Kristuksen oleminen korotetussa asemassa ei merkitse vielä sitä, että hän olisi isän kaltainen Jumala: kaikkivaltias kaiken olevaisen luoja. Hän on Jumalan poika, mutta ei sillä tavalla Jumala kuin isä on Jumala. Isällä ei nimittäin ole "Jumalaa ja isää" mutta pojalla on. Jeesuksen jumaluus on siten erilaista kuin isän jumaluus. Jeesuksen jumaluus tarkoittaa sitä, että hänet on korotettu kaikkia luotuja ylemmäksi hallitsijaksi ja häntä on lupa palvoa, kiittää ja ylistää, ja jopa rukoilla, mutta rukoukset tulisi esittää Jeesuksen omien sanojen mukaan pääsääntöisesti isälle Jumalalle hänen nimessään. (Matt 6:9ss.; Joh. 16:23-24)

Jeesuksen kristuksen nimi on Jesajan kirjan profetian mukaan "Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala (Eel), Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." (Jes 9:5.) Jeesus tuli maailmaan Isän Jumalan lähettämänä ja hänen kaikella arvovallalla ja valtuutuksella varustettuna, Isän nimessä. (Joh 5:19-43; vrt. Mka 5:1-3.) Isä on se, joka antaa kunnian ja vallan ja voiman ja kirkkauden ja jopa elämän Pojalle, niin että Poika saa hallita Isälle alamaisena koko luomakuntaa Kristuksen tulemuksessa ja sen jälkeen, iankaikkisesti. (Joh 5:26; 1Kor 15:24-28; Dan 7:13, 14; Jes 9:5, 6; Ilm 20:1-9.) Vain vallassa suurempi ja arvossa korkeampi voi toimia näin toiseen nähden, joten Poika on arvossa ja vallassa Isän alapuolella, samalla tavalla kuin Joosef oli faraolle alamainen valtaistuimen puolesta, mutta muuten hän oli koko Egyptin maan valtias ja kaikkien muiden luotujen olentojen yläpuolella. (1Moos 41:38-43.)

Jeesuksen jumaluudesta ja sen kieltävästä unitaarisesta tulkinnasta on kirjoitettu valtavia määriä selitysteoksia ja kommentaareja. Tässä yhteydessä ei ole tarpeen kirjoittaa aiheesta enempää. Voit tutustua halutessasi muuhun materiaaliin ja alkaa esimerkiksi tämän linkin takana olevasta artikkelista.

Katso myös sana Elohim

Blue Letter Biblen antama merkitys

JHVH, Jahve (Jehova) = "(tosi) olevainen"

  1. totisen Jumalan kelpo nimi
    1. ei ole lausuttu ääneen paitsi Adonain (Strong's 0136) vokaalimerkkien kanssa

Vanha testamentti
Sivun alkuun