Jaakobin kirjeen selitys

Kirjoittanut Petteri Haipola  • 18. heinäkuuta 2009

Ensimmäinen luku

Jaakob kirjoitti kirjeensä Israelin kahdelletoista sukukunnalle, jotka asuvat hajallaan maailmassa. (Jaak 1:1.) Hän kohdisti kirjeensä ennen kaikkea uskovaisille, mistä syystä hän puhuttelee lukijoita "veljiksi". Juutalaisilla oli silti tapana kutsu "veljiksi" myös muita kuin uskovia israelilaisia. Tämä näkyy esimerkiksi Apostolien teoista, kun Jeesuksen todistajat kutsuivat veljiksi kaikkia kuulijoitaan, vaikka kaikki eivät olleet uskossa Jeesukseen, eivätkä edes tulleet uskoon, ja myös Jeesuksen kieltävät juutalaiset kutsuivat Jeesukseen uskovia israelilaisia veljikseen. (Apt 2:29; 3:17; 7:2; 13:15, 26, 38; 22:1.)

Jaakob rohkaisee uskovaisia heti kirjeensä alussa kasvamaan hengellistä kasvua, niin että uskovaisista tulisi täysi-ikäisiä ja siten kykeneviä hoitamaan omia asioitaan: että he eivät olisi alaikäisten tavoin puuttuvaiset missään hengellisessä lahjassa ja kyvyssä, ja että he olisivat sielultaan eheät ja yksimieliset Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan. (Jaak 1:4.) Jos joltakulta puuttuisi vielä elämän viisautta, niin sellainen anokoot sitä Jumalalta, ja Hän antaa sitä soimaamatta niille, jotka tätä viisautta uskossa häneltä pyytäisivät. Epäilevä ja epäuskoinen ei saisi sellaista viisautta, ja Jaakobin sanamuodosta käy ilmi, että sellaisia saattaisi hyvinkin olla kuulijoiden joukossa. (Jaak 1:6-8.)

Jaakob siis tietää heti kirjeensä alussa, että kirjeen kuulijoiden joukossa olisi epäuskoisia ja jumalattomia ihmisiä, kaksimielisiä maailman himojen rakastajia, jotka kulkevat kahdella tiellä ja joutuvat häviöön, jos eivät lähesty Jumalaa ja saa armoa syntyä uudesti ylhäältä. Näistä vääristä ja suoraan heille Jaakob puhuu mm. kirjeensä neljännessä luvussa, jossa hän nuhtelee seurakunnassa ilmenevistä riidoista ja lihallisuudesta. (Jaak 4:1-10.) Jaakob puhuu seuraavassa jakeessa siis jumalattomille, joita saattaa olla missä tahansa seurakunnassa pyhien joukossa.

"Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset." (Jaak 4:8.)

Apostoleilla oli tiedossaan se, että Jumalan seurakunnassa pyhien keskuudessa on vääriä opettajia ja vääriä profeettoja ja muitakin jumalattomia, jotka eksyvät ja eksyttävät muita. Jokainen apostoli mainitsee tämän asian puheissaan ja kirjeissään. (Apt 20:29-30; 2Piet 2:1ss.; Jda 1:1-25.) Ei siis ole mikään poikkeus, että myös Jaakob kohdistaa kirjeensä sanomaa ei vain uskoville veljille, vaan myös niille, jotka eivät ole Jumalan Pojan uskossa ja Kristuksessa, vaikka sellaista saattavat itsestään luulla. Huomaa, että Paavali kehotti seurakuntaa koettelemaan itseään, ovatko he uskossa, asuuko Kristus heissä, ja tekee sen nuhdellessaan seurakuntalaisia heidän ilmeisistä synneistään. (2Kor 12:19-13:5.) Apostolien kirjeitä ei ole siten tarkoitettu vain uskoville vaan myös mahdollisille jumalattomille, jotka ovat tulleet pyhien seuraan. (vrt. Jda)

Jaakob oli huolissaan uskovien hengellisestä tilasta. Hän kirjoitti heti kirjeen alkuun varoituksen siitä, miten uskovaisen käy, jos hän antaa periksi himoilleen. Sellainen uskovainen joutuu himojensa valtaan ja kuolee hengellisesti: hengellisesti kuollut elää erossa Jumalasta ja joutuu kadotukseen, kun kuolee siinä tilassaan. Jaakobin opetuksen mukaan myös uskovainen saattaa menettää pelastuksen antautumalla palvelemaan syntiä, mistä asiasta myös Paavali uskovaisia varoitti. (Jaak 1:12-17; vrt. Room 8:13; 6:15-17; 7:7-14.)

Jaakob kirjoitti siitä, miten uskovaisten tulee olla sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita. Uskovien tulee olla hitaita puhumaan, hitaita vihaan. Täydellinen ja tahraton jumalanpalvelus olisi käydä katsomassa orpoja ja leskiä ja lohduttaa heitä heidän ahdistuksessaan, ja varjella itsensä niin, että maailma ei saastuta. Jumalan sana voi pelastaa uskovien sielun, kun se vain otetaan vastaan, ja pysytään vapauden laissa, jonka noudattajat ovat autuaita tekemisessään. (Jaak 1:18-27.) Tässä on samankaltainen opetus kuin Paavalilla, jossa hän ei sano olevansa ilman lakia vaan hän on Kristuksen laissa, jossa on tarkoitus elää lain päämäärän eli rakkauden käskyn mukaista elämää, eli noudattaa rakkauden käskyä. (1Kor 9:20-21; 1Tim 1:5; Luuk 11:42; Matt 23:23.) Johanneksen ja Jeesuksen mukaan rakkauden käskyä oli mahdollista noudattaa, eikä se edes olisi raskasta. (1Joh 2:3-11; 3:23-24; Joh 14:14-24; 17:26; Room 5:5; Matt 11:28-29.)

 

Johanneksen ja Jeesuksen opetusta rakkauden käskyn pitämisestä

Johanneksen mukaan uskovaiset pitivät Jeesuksen rakkauden käskyn ja noudattivat sitä, eli he olivat saavuttaneet lain käskyn päämäärän, joka on rakkaus, ja elivät toisiaan rakastaen. Ei Johannes silti kieltänyt mahdollisuutta langeta pois rakkauden käskyn pitämisestä, mutta ei hän myöskään opettanut sen jokahetkistä rikkomista uskovien osana.

1.Johanneksen kirje:
2:1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
2:2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
2:3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
2:4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
2:5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
2:7 Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet.
2:8 Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa.
2:9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.
2:10 Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta.
2:11 Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.

Johanneksen mukaan rakkauden käskyn pitäminen ei ole edes raskasta, eikä se sitä Jeesuksenkaan puheiden mukaan ollut.

Johanneksen evankeliumi:
14:14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
14:15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
14:16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
14:17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
14:18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
14:19 Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
14:20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
14:21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
14:22 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
14:24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

1.Johanneksen kirje:
3:23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
3:24 Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.

1.Johanneksen kirje:
5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;

Matteuksen evankeliumi:
11:28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
11:29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.

Johanneksen evankeliumi:
17:26 Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."

Roomalaiskirje:
5:5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

Toinen luku

Jaakob nuhtelee toisen luvun alussa joitakin tietämiään uskovia, sillä hän oli saanut kuulla, että heidän keskuudessaan oltiin puolueellisia ja pidettiin rikkaita suuremmassa arvossa kuin köyhiä. (Jaak 2:1-10.) Paavali oli opettanut aivan päinvastaista, mitä seurakunnassa oli nyt tehty. Paavalin mukaan seurakunnassa aivan erityisen suuressa arvossa ovat puutteen alaiset, sillä kun heitä autetaan, niin rakkautta voidaan noudattaa käytännön teoissa, eikä se jää pelkäksi teoriaksi kauniissa puheissa. (1Kor 12:24 tarkka suomennos: "antoi puutteen alaisille suuremman arvon".) Rakkauden käskyä noudatettiin myös pyhien avustustoimen kautta, joka oli järjestetty taitavasti niin, että tarvitsevat saivat avun ajallaan ja riittävästi. (2Kor 9; Gal 2:10; 1Tim 5; Apt 11:27-30.)

Jaakob nuhteli rikkaan puoleen katsovia uskovia ja sanoi heitä "väärämielisiksi tuomareiksi". (Jaak 2:4.) Nämä rakkauden käskystä pois puolueellisuuteen ja rikkaiden mielistelyyn langenneet veljet olivat joutuneet ristiriitaan itsensä kanssa. Jaakob sanoi heille, että Jumala on valinnut köyhät olemaan rikkaita uskossa ja hänen valtakuntansa perillisiä, ja että uskovaiset rakastivat Jumalaa. Jaakob ei nuhtele näitä köyhiä Jumalan rakkauden puutteesta, vaan sanoo yksinkertaisesti, että he rakastavat Jumalaa. (2:5.)

Sitten Jaakob puhuu kuninkaallisen rakkauden käskyn täyttämisestä siinä mielessä, että se on mahdollista täyttää, mutta tässä ei täyttämisellä tarkoiteta sellaista lain täyttämistä, johon vain Jeesus Kristus on pystynyt ja pystyy. (Jaak 2:8.) Vain Jeesus on täyttänyt kaiken lain puolestamme niin, ettei langennut koskaan syntiin eli lain rikkomukseen. Me muut olemme langenneet monin eri tavoin ja yhä vielä me saatamme langeta synteihin, mutta me emme apostolien opetuksen mukaan kuitenkaan elä jatkuvassa lainrikkomisessa eli synnissä, niin kuin eräät ovat alkaneet meidän aikanamme virheellisesti lakia tulkita ja sitä totuutena muille opettaa.

On sanottu, että rakkauden käskyn tai lain "täyttäminen" olisi tässä Jaakobin kirjeen ja Paavalin roomalaiskirjeen kohdassa virheellinen käännös (Room 2:27.), ja sen sijaan tulisi käyttää verbiä "noudattaa". Itse en näe tässä mitään ristiriitaa tai väärinymmärrystä, vaikka tietysti väärinymmärtämisen mahdollisuus on suurempi, kun käytetään verbiä "täyttää". Apostolien tarkoitus on kuitenkin opettaa sitä, että uskovaiset "saavuttavat lain ja käskyn päämäärän", kun rakastavat toisiaan niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. (1Tim 1:5; Luuk 11:42; Matt 23:23.) Tämä tarkoittaa sitä, että rakkauden käskyn pitävä ihminen elää sitä käskyä noudattaen ja tekee sen armon vaikutuksesta, eikä itsekkyydestä tai omahyväisyydestä käsin.

Jo pelkästään se, että joku rakastaa, sulkee pois itsekkyyden, sillä aito rakkaus ei ole itsekästä, niin että se vaatisi toiselta jotakin, vaan se antaa itsestään kaiken, jopa oman hengen ja elämän. Ja siitä on historiassa ja Raamatussa yllin kyllin esimerkkejä, miten uskovaiset ovat olleet valmiita antamaan henkensä ja elämänsä Jeesuksen todistuksen ja Jumalan käskyjen pitämisen ja veljien ja jopa jumalattomien israelilaisten puolesta, jos se vain heitä olisi auttanut. (Joh 15:9-14; 1Tess 2.8; 1Joh 3:16; Ilm 12:11; 14:12; Room 9:1-5.)

Johanneksen evankeliumi:
15:9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
15:10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
15:11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
15:12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
15:13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
15:14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.

Ilmestyskirja:
12:11 Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.

Ilmestyskirja:
14:12 Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

Roomalaiskirje:
9:1 Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä -
9:2 että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni.
9:3 Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta,
9:4 ovat israelilaisia; heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset;
9:5 heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!

Paavalin rakkaus veljiään israelilaisia kohtaan oli niin suuri, että hän olisi suonut olevansa kirottu pois Kristuksesta heidän tähtensä, jos se vain olisi heitä auttanut pelastukseen. Samankaltaista rakkautta voi kuka tahansa Jeesuksen opetuslapsi kokea, eikä rakkaus ole vain tunne, vaan se on hyvää tahtoa muita kohtaan. Sitä myös Isän rakkaudella Jeesus tarkoitti, kun kehotti seuraajiaan olemaan täydelliset niin kuin taivaallinen Isä täydellinen on. (Matt 5:43-48.) Tässä on kehotus rakastaa ei vain niitä, jotka meitä rakastavat, vaan myös vihamiehiä. Uskovaisten tulee rakastaa myös vääriä eikä vain vanhurskaita. Rakkaus vääriä kohtaan ilmenee hyvinä tekoina ja hyvänä tahtona. (Room 12:17-21.) Isä osoittaa rakkauttaan henkilöön katsomatta siten, että antaa sataa ja paistaa niin vanhurskaille kuin väärillekin. Tähän samankaltaiseen rakkauteen vääriä kohtaan kykenevät myös ne, joihin on vuodatettu Pyhä Henki Jumalan armoon sisälle pääsemisen yhteydessä. (Room 5:1-5.)

Jaakob kirjoitti:

Jaakobin kirje:
2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
2:9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.
2:10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
2:11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
2:13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.

Jaakobin mukaan "henkilöön katsominen" eli puolueellisuus ja rikkaan asettaminen suurempaan arvoon seurakunnassa kuin köyhän on lain rikkomista eli syntiä. Jos seurakunta ojentautuisi tässä asiassa, niin se ei tekisi syntiä, vaan noudattaisi rakkauden käskyä ja eläisi lain perimmäisen tarkoituksen eli päämäärän mukaan. (1Tim 1:5; Matt 23:23; Luuk 11:42; Gal 6:2.) Siihen pääseminen ei siis edellytä Kristuksen kaltaista täydellisyyttä ja synnittömyyttä, vaan siihen riittää sydämen oikea asenne ja se, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. (Room 5:5.) Ei saata uskovainen olla ilman Jumalan rakkautta, sillä kun Kristus asuu sydämissämme, niin meissä on silloin myös Jumalan rakkaus pysyväisenä meissä. (Joh 14:14-24; 2Kor 13:5; Efe 3:14-21.)

Jaakob ei väitä sitä, että uskovaiset tuomitaan aviorikoksesta, jos he eivät ole tehneet aviorikosta, mutta tappavat jonkun, eli ovat murhamiehiä. Joku voisi niinkin hassusti Jaakobia tulkita, että luule Jumalan tuomitsevan ihmisiä sellaisista synneistä, joita nämä eivät ole tehneet, kun vain ovat yhtä käskyä vastaan rikkoneet. Näin ei Jaakob tietenkään opeta. Hän opettaa sen sijaan sitä, että jos joku ihminen elää edes yhden käskyn jatkuvassa ja tahallisessa rikkomuksessa, niin hän on silloin lainrikkoja ja elää synnissä, ja on siten tuomion alainen. Käskyillä Jaakob tarkoittaa tässä kohdassa vain kymmentä käskyä, joista on annettu esimerkkeinä aviorikoksen ja murhaamisen kieltävät käskyt.

Jeesus opetti oikein kymmentä käskyä ja sanoi, että ei vain sukupuoliyhdyntä tai muu käytännön haureuden teko ole aviorikosta, vaan jo se, että joku himoitsee lähimmäisensä vaimoa. (2Moos 20:17; Matt 5:27-28.) Johannes puolestaan sanoi, että jos joku vihaa veljeään, eikä rakasta häntä, niin hän on murhamies, eikä kenessäkään murhamiehessä ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi. (1Joh 2:3-11; 3:13-15.) Paavali luetteli kadottavien syntien joukossa vihat ja vihamielisyyden, joten on uskottava, että sellaiset eivät peri Jumalan valtakuntaa, jotka sellaisia tekoja tekevät, ja pahojen himojen orjuudessa elävät. (Gal 5:19-21.)

Miten sitten tulisi tulkita Jaakobin opetus siitä, että "kun himo tulee raskaaksi, synnyttää se synnin, ja kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman." (Jaak 1:14-15.) Eikö tämä ole sitä vastaan, että jo paha himo on syntiä, ja se tulisi panna pois? (vrt. Kol 3:1-8; 1Piet 1:12-16.) Paavalihan opetti sellaista oppia, että himon kieltävän käskyn rikkominen aiheutti hänessä synnin virkoamisen ja heräämisen, niin että hän kuoli "synteihin ja rikoksiin". (Room 7:7-14; Efe 2:1-3.)

Ratkaisu tähän näennäiseen ristiriitaan löytyy siitä, että Jaakob puhuu vasta kiusauksista ja käyttää siitä sanaa "himo" (epithymia), kun taas Paavali tarkoittaa samalla sanalla jo täytettyä syntiä, eikä pelkkää kiusausta: ajatusta, joka viettelee syntiä tekemään ja antautumaan himon valtaan. Eli pelkkä paha ajatus ei ole vielä "raskaaksi tullutta himoa", jota Jaakob kutsuu synniksi. Vaikka Jeesus puhuu siitä, että sydämestä lähtevät pahat ajatukset (Mar 7:21.), niin kaikki mieleen tulevat pahat ajatukset eivät ole vielä syntiä Jaakobin opetuksen ja itse asiassa koko Raamatun opetuksen mukaan.

Himo muuttuu synniksi vasta siinä vaiheessa, kun sen hyväksytään sydämessä ja annetaan itselle lupa tai oikeutus toteuttaa himo käytännön tekoina. Himo tulee silloin raskaaksi ja synnyttää synnin, mutta Jaakob ei tarkoita tällä yhtä lankeemusta syntiin, vaan puhuu totaalisesta kääntymisestä pois Herrasta takaisin himojen valtaan. (Jaak 1:12-18.) Jaakob ei voi tarkoittaa tässä kohdassa sitä, että uskovainen kuolee hengellisesti yhteen lankeemukseen, sillä se olisi vastoin kaikkia muita Raamatun kohtia uskovaisen lankeemuksesta syntiin, mistä lankeemuksesta on mahdollista nousta ylös.

Myös Jaakob tunnustaa sen, että uskovainen voi langeta pois vanhurskaasta mielestä ja tehdä syntiä, mutta siitä tilasta on mahdollista palata takaisin suoralle tielle ja niin uskovaisen sielu pelastuu ikuiselta kuolemalta eli kadotukselta. (Jaak 5:15-20.) Jos Raamattua tulkittaisiin vain yksittäisten jakeiden perusteella, niin tästäkin aiheesta saisi aikaan monenlaisia harhaoppeja virhetulkintojen kautta, kun ei oteta huomioon Raamatun kokonaisilmoitusta. Uskovainen on sitä suuremmassa vaarassa eksyä pois totuudesta, mitä huonommin hän kirjoitukset ja Jumalan voiman tuntee. (Matt 22:29.)

 

Kun nyt Jaakob sitten kirjoittaa, että "joka rikkoo yhdessä kohdassa, on syypää kaikkiin kohtiin", niin mitä hän sillä tarkoittaa? (Jaak 2:10.) Tarkoittaako hän sitä, että yhden käskyn rikkominen kertalankeemuksena johtaa ikuiseen kadotukseen? Vai että yksi lankeemus syntiin tekee mahdottomaksi pelastua muuten kuin saamalla synnit anteeksi Jumalan armosta? Tämän jälkimmäisen tulkinnan useimmat kristityt hyväksyvät oikeaksi, mutta unohtavat samalla asiayhteyden ja kokonaisuuden, mihin Jaakob tämän kohdan liittää. En väitä, että olisi väärin uskoa kuten edellä kirjoitin - että jo yksi rikkomus riistää mahdollisuuden pelastua lain täydellisen täyttämisen kautta - mutta väitän, ettei Jaakob tarkoittanut opetuksellaan sitä tässä kohdassa.

Jaakob on nuhdellut edellä joitakin tietämiään uskovia siitä, että he ovat katsoneet rikkaan puoleen ja sortaneet siten köyhiä, eli he ovat pitäneet köyhiä halvempiarvoisina kuin rikkaita. Tämän on rakkauden käskyn rikkomista ja syntiä Jumalan edessä. Miten nyt käy sellaisen ihmisen, joka elää jatkuvassa rakkauden käskyn rikkomisessa, ja todistaa siten, ettei hänessä ole Jumalan rakkautta itsessään pysyväisenä? Jeesuksen todistuksen mukaan sellaiset ihmiset joutuvat lain mukaan tuomittaviksi ja päätyvät kadotukseen. (Joh 5:37-47.) Samaa opetti myös Jaakob, mutta kumpikaan ei opettanut sellaista oppia, jonka mukaan uskovaisen yksi lankeemus syntiin tarkoittaisi pelastuksen menettämistä. Molemmat puhuivat siitä, mikä on uskovaisen sydämen tila: kuka tai mikä hallitsee uskovaista? Se ratkaisee myös sen, mihin joudumme kuoleman jälkeen, kun Jumala tutkii kenen tai minkä vallassa silloin olemme. (Room 8:4-9.)

Kaikki apostolit opettivat Jeesuksen tavoin samaa oppia. Sen mukaan sydämen asenne ratkaisee pelastumisen ja kadotuksen välillä. (Apt 8:20-24.) Niinpä veljen vihaaminen ja aviorikoksessa eläminen ovat kadottavia syntejä jo pelkästään sen vuoksi, että sydän on antautunut himojen valtaan. (1Joh 3:13-15; 2:3-11; Matt 5:27-28; Room 7:7-14.) Ei tarvita edes pahojen himojen toteuttamista käytännön tekoina, sillä pelkkä vihan tai aviorikoksen ja haureuden hengen vallassa eläminen ovat kadottavia syntejä. (Gal 5:19-21.) Näin Jeesus ja apostolit opettavat meille oikein Jumalan sanaa, niin että emme eksy kirjaimen selityksiin ja ihmisten järkeilyyn, joka pimittää meiltä evankeliumin ja Kristuksen valon.

 

Käskyä rakastaa Jumalaa kaikesta sielusta, ja kaikesta mielestä, ja kaikesta voimasta, ja lähimmäistä niin kuin itseään, on mahdollista noudattaa, vaikka emme sitä täydellisesti pystykään täyttämään, niin että me emme lankeaisi koskaan pois tämän rakkauden käskyn pitämisestä. Jokainen rikkomus kymmentä käskyä vastaan on samalla rikkomus rakkauden käskyä vastaan, koska kymmenen käskyn laki on tiivistetty rakkauden kaksoiskäskyyn. (Matt 7:12; 22:36-40.)

Mitä sitten tarkoittaa se, että meidän tulee rakastaa Jumalaa kaikesta sielusta, ja kaikesta mielestä ja kaikesta voimasta? Se tarkoittaa sitä, että me rakastamme Jumalaa enemmän kuin mitään muuta. Miten se voidaan käydännössä toteuttaa ja miten Jumala arvioi rakkautemme aitoutta tai määrää? Jumala näkee, että jos joku on valmis antamaan henkensä Jeesuksen todistuksen ja Jumalan käskyjen pitämisen vuoksi mieluummin kuin kieltää Herran, niin se on rakkauden käskyn pitämistä ja siinä elämistä. Tähän ovat pystyneet kaikki marttyyrit ja yhä vielä on meidän sydämemme asenne sellainen, että olemme mieluummin valmiit kuolemaan evankeliumin todistuksen tähden kuin että luopuisimme Herrasta. (Ilm 12:11; 14:12; Apt 7;)

"Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne." (1Tess 4:9.) Rakastamaankin voidaan siis oppia ja siinä on mahdollista kasvaa, niin että rakkaus lisääntyy itse kussakin meistä, eikä Jumala näe rakkauttamme sillä tavalla puutteellisena tai vajavaisena, että pitäisi meitä rakkauden käskyn jokahetkisenä rikkojana. (2Tess 1:3.)

Jeesuksen ja apostolien opetuksessa ei ole sellaista kohtaa, jossa uskovien sanottaisiin elävän joka hetki lainrikkomisessa ja erityisesti rakkauden käskyä vastaan. Sen sijaan siellä on lukuisia kohtia, joissa puhutaan pelkästään siitä, miten uskovaiset ja pyhät ovat noudattaneet rakkauden käskyä (rikkomatta lainkaan sitä vastaan sillä hetkellä, kun he ovat rakastaneet). Lankeemukset syntiin ovat sitten asia erikseen: ne ovat poikkeama pois vanhurskaan mielenlaadusta, joka on pyhille kertakaikkiaan annettu Jumalan lahjan ja lupauksen mukaan. (1Kor 2:16; Gal 5:22-26; 2Piet 1:1-4; 3:1.)

 

Jaakob jatkaa toisessa luvussa sen selittämistä, miten synnissä eläminen on osoitus hengellisestä kuolemasta, eikä synnissä elävä ihminen ole Jumalan Pojan uskossa, vaikka sellaista luulisi. (Jaak 2:12ss.) Hän kirjoitti:

Jaakobin kirje:
2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
2:13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.

Mikä on tämä vapauden laki, jonka mukaan uskovien tulisi puhua ja tehdä? Se on "elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa, joka on vapauttanut meidät synnin ja kuoleman laista." (Room 8:2.) Tässä vapauden laissa eli Kristuksen laissa (1Kor 9:20-21.) on mahdollista noudattaa Kristuksen rakkauden käskyä ja elää sen mukaan. Me olemme siis vapauteut synnistä ja tulleet vanhurskauden palvelijoiksi nyt, kun olemme kuolleet pois synnistä. (Room 6; 1Piet 2:24.)

Jos joku elää rakkauden käskyä noudattaen, niin häntä ei tuomita synnin palvelijana kadotukseen, koska hän "on kuollut pois synnistä ja elää vanhurskauden palvelijana". Tämä opetus on yhtä pitävä Paavalin, Pietarin ja Jeesuksen opetusten kanssa, eikä muuten voisi ollakaan. (Matt 1:21; Room 6; 1Piet 1:24.) "Tuomio koituu laupeudelle" eli hyvää tekeville ja köyhiä armahtaville "kerskaukseksi". (Jaak 2:13.) Miten se kerskaukseksi koituu? Siitäkö syystä, että uskovaiset eivät harjoita laupeutta, vai siitä syystä, että he ovat laupeutta harjoittaneet?

Sekä Jaakob että Jeesus todistavat sen puolesta, että tuomio koituu kerskaukseksi ja pelastukseksi laupeutta harjoittaville, mutta niille, jotka eivät ole laupeutta harjoittaneet tuomio on laupeudeton. Kadotukseen joutuvat ihmiset ovat rikkoneet jatkuvasti rakkauden käskyä vastaan ja olleet "rakkaudettomia" hyvän vihamiehiä. (Matt 25:31-46; 2Tim 3:1ss.) Sellaiset eivät voi pelastua, elleivät muutu sydämeltään ja mieleltään toisenlaisiksi ennen kuolemaansa tai Herran tulemusta.

 

Jaakob opettaa selvästi, että usko ilman tekoja on kuollutta uskoa, eikä se voi ketään pelastaa. (Jaak 2:14-26.) Myös riivaajat uskovat, että Jumala on yksi, ja vapisevat, mutta eivät he pelastu. Jaakob kirjoittaa jopa sellaista, ettei pelkkä usko ketään vanhurskauta vaan että ihminen tulee vanhurskaaksi myös tekojen kautta, eikä pelkästään uskon kautta. (2:24.) Tätä opetusta on pidetty harhaoppisena niiden toimesta, jotka pitävät Jaakobin kirjettä Raamattuun kuulumattomana olkikirjeenä, joka tulisi polttaa tulessa. Jaakob oli kuitenkin Herran veli ja palvelija, niin että hän tunsi Herransa tahdon ja opetukset, eikä vääristänyt Jumalan sanaa, niin kuin aikamme liberaaliteologit ja gnostikot tekevät.

Mitä Jaakob sitten tarkoitti? Eikö hänen opetuksensa ole ristiriidassa Paavalin opetuksen kanssa? Paavalihan opetti, että jumalaton tulee vanhurskaaksi uskon kautta, koska hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi. (Room 4:1-8.) Vanhurskautumiseen riittää se, että uskoo Jeesukseen ja saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta. (Apt 10:43; 26:18.)

Jotta oikea vastaus löydettäisiin, täytyy tuntea jonkin verran Uuden testamentin kreikkaa, vaikka sanakirjojen avulla, jos itse kieltä ei osaa puhua.

Verbi "vanhurskauttaa" on kreikaksi " dikaioo".

Sen merkitys ei ole vain "julistaa syyttömäksi", mitä se Paavalin käyttämänä roomalaiskirjeen kolmannessa ja neljännessä luvussa tarkoittaa. (Room 3:20, 24, 26, 28; 4:2, 45.) Siellä verbin merkitys on juridinen ja liittyy oikeudenkäyttöön: oikeusistuimen tuomioihin. Jumalan edessä julistetaan syyttömäksi tehtyihin synteihin ne, jotka uskovat Kristuksen vereen, ja tämä syyttömäksi julistaminen perustuu siihen, että Jeesus on kärsinyt synnin tuomion lihansa ruumiissa. (Room 8:2; 1Kor 5:21; Gal 3:10-13.) Syyttömäksi julistetuksi eli "uskon kautta vanhurskaaksi" tulemiseen ei tarvita tekoja, sillä pelkkä usko riittää siihen. Sen sijaan "elämän vanhurskautumiseen" ei pelkkä usko riitäkään, vaan elämän vanhurskaus näkyy ainoastaan uskon tekojen ja hyvän hedelmän kautta, jonka Kristus saa omissaan aikaan uskon kautta ja uskon myötä.

Verbi dikaoo voi tarkoittaa asiayhteydestä riippuen myös sitä, että joku "osoittaa vanhurskautta (oikeamielisyyttä) ja osoittaa siten olevansa oikeamielinen". Verbillä on juuri tämä merkitys Jaakobin opetuksessa, eikä hän opeta Paavalia vastaan. Itse asiassa molemmat opettavat sellaista oppia, jonka mukaan pelkkä usko ilman uskon tekoja ei ole vielä todiste pelastavasta uskosta, vaan se on kuollutta riivaajien uskoa. (Room 6-8.) Myös Paavali tunnustaa sen, että uskon tulee näkyä uskon tekoina ja Hengen hedelmänä, niin että "usko vaikuttaa rakkauden kautta". (Gal 5:6; 2Tess 1:11-12.) Hän puhuu tässä yhteydessä "rakkauden käskyn" noudattamisesta, johon Hengessä vaeltava on kykenevä, vaikka saattaakin langeta kiusausten keskellä syntiin, eli pois vanhurskaasta mielestä syntisen lihan mieleen ja lainrikkomukseen. (Room 7:14-25.) Uskovainen ei kuitenkaan elä synnissä vaan kuolettaa Hengellä ruumiin teot ja niin hän saa elää lankeemuksestaan huolimatta. (Room 8:13; vrt. Gal 5:13-26.)

Tästä asiasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, mutta uskon, että vilpitön etsijä on nähnyt jo tästä lyhyestä esityksestä sen, miten Jaakob ja Paavali eivät ole ristiriidassa keskenään, ja mitä Jaakob tarkoitti opettaessaan rakkauden käskyn pitämisestä ja sen rikkomisesta, sekä kuolleesta ja elävästä uskosta. On sanottu, että kuollutta uskoa eivät teot vaivaa, ja niin se on vielä tänäkin päivänä. Ja totta on sekin, että kuollut usko voi olla täynnä ns. lain tekoja, joiden kautta joku syntiparka yrittää pelastaa itse itsensä. Onneksemme Jumalan lapset ovat vapaat tästä itseriittoisuuden tiestä ja me saamme turvata pelastuksenamme Jumalan armoon ja Kristukseen.

Kolmas luku

Jaakob ei opettanut menestysteologista oppia uskovien täydellisestä synnittömyydestä. Hän kertoo kirjeensä lopussa siitä, miten uskovainen voi langeta pois vanhurskaasta mielestä ja tehdä syntiä vanhan ihmisen luonnon eli ylen synnillisen lihan mukaan. (Jaak 5:14-20.) Kolmannen luvun alussa hän toteaa, että me uskovaiset hairahdumme monessa asiassa. (Jaak 3:1ss.) Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen (tai täysi-ikäinen) mies, ja voi hallita koko ruumistaan. Tätä on pidetty perinteisesti mahdottomana saavuttaa uskovien elämässä, mutta tarkoittiko Jaakob sitä, että kyse on mahdottomasta tavoitteesta?

Itse uskon siihen, että Jaakob puhui tässä käytännön ja kokemuksen opettamia sanoja. Hän tiesi, että oli mahdollista kuolettaa Hengellä ruumiin teot ja paha himo, niin kuin myös Paavali oli opettanut. (Kol 3:1-8; Room 8:13.) Paavali opetti, että meidän tulee kirkastaa Kristus ruumiissamme, ja se ei tapahdu harjoittamalla haureutta tai muuta syntiä, vaan se on mahdollista vain pyhityksen ja elämän vanhurskautumisen kautta. (1Kor 3:16-18; 6:9-21; vrt.asiayhteys luvut 5 ja 7; 2Kor 6:14-18; 7:1; 1Tess 4:1-12; Efe 4:17-24, jne.) Paavali opetti siis sellaista oppia, että meidän on uskovaisina mahdollista antaa ruumiimme kuolleista eläväksi tulleina Jumalalle vanhurskauden palvelemista varten. (Room 6.) Tämä tarkoittaa sitä, ettemme saa turmella Pyhän Hengen temppeliä eli ruumistamme tekemällä syntiä: elämällä synnissä. Jaakob opetti tätä samaa asiaa kirjeensä kolmannessa luvussa, ja itse asiassa kauttaaltaan koko kirjeessä. Tässä pyhityksestä kertovassa opetuksessa kaikki apostolit puhuivat samaa kieltä ja olivat yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan. (1Piet 1-5; Jda 1; Hebr 12.)

Jaakobin mukaan on siis mahdollista olla "täysi-ikäinen mies", joka kykenee hillitsemään (tai hallitsemaan) omaa ruumistaan ("täysi-ikäinen", ei "täydellinen"; kreikaksi "teleios"; vrt. Hebr 5:14; 1Kor 14:20; Efe 4:13; 1Kor 2:6; Fil 3:15; Kol 1:28; Jaak 3:2.). Hän ei tarkoita tällä täydellistä Jeesuksen synnittömyyttä, vaan sitä, että uskovainen voi armon vaikutuksesta Pyhässä Hengessä hallita omaa ruumistaan ja syntiä, jolla on halu meihin. Niinhän Jumala itse sanoi jo Kainille, ja jos Kainilla oli mahdollista hallita syntiä, niin eikö vielä enemmän meillä Hengen voiman kautta? (1Moos 4:7; Room 8:13.)

Jaakob siirtyy seuraavaksi puhumaan kielen synneistä. (Jaak 3:2ss.) Ne ovat yksi hankalimmista synneistä päästä eroon. Jaakob puhuu kuitenkin samalla tavalla kuin Jeesus, että uskovaisten tulee "tehdä puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, sillä ei hyvä puu voi tuottaa pahaa hedelmää, eikä paha puu hyvää hedelmää: niin me siis tunnemme ihmisen hänen hedelmistään". (Jaak 3:2-12; Matt 7:14-20; 12:33-37.) Merkille pantavaa Jeesuksen opetuksessa on se, että hän panee hyvän hedelmän tuottamisen ja puun hyväksi tekemisen ihmisen vastuulle, eikä sano, että Jumala tekee sen kaiken ihmisen puolesta tai riippumatta siitä, miten ihminen suhtautuu hänen sanoihinsa. Sen sijaan hän antaa meidän ymmärtää, että puun ja hedelmän muuttuminen hyväksi olisi kokonaan sanan kuulijan vastuulla. Tämän kanssa pitävät yhtä Hesekielin kautta tulleet Jumalan sanat:

Hesekiel:
18:30 Niinpä minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan, sanoo Herra, Herra. Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi.
18:31 Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki. Ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo?
18:32 Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää."

Kaikesta tästä opetuksesta päätellen ihminen voi vaikuttaa siihen, millainen puu hänestä tulee, ja millaista hedelmää hän tuottaa. Muutoin Jeesuksen ja apostolien opetukset olisivat ristiriidassa kirjoitetun Jumalan sanan kanssa. Niin ei voi tietenkään olla, sillä Jumala ei kumoa omia sanojaan ja käänny sotimaan itseään vastaan. Jos joku ei ymmärrä näistä opetuksista ihmisen vastuuta ja itse asiassa osuutta pyhityksen prosessissa ja jo sitä ennen uudestisyntymisessä, niin sille ei mahda edes Isä Jumala yhtään mitään, koska nimenomaan hän vetoaa meihin monin eri tavoin, että muuttuisimme sydämiltämme ja tulisimme hänen opetuslapsikseen, ja käyttäytyisimme evankeliumin arvon mukaan. (Jes 45:22; Apt 2:37-42; Room 12:1-2; Efe 4:20-24; Kol 3:9-10; 1Tess 2:9-13; Fil 1:27-28; Efe 4:1ss.)

Jos nyt siis joku meidän keskellämme tahtoo osoittaa olevansa täysi-ikäinen ja ymmärtäväinen, niin hänen tulee kyetä hillitsemään oma kielensä ja lakata tekemästä syntiä suullaan. Jos se onnistuu, niin sitten hän on kykenevä hillitsemään myös ruumistaan, ja kelpaa siten esikuvaksi muille uskoville. (Hebr 13:7; 1Kor 11:1; Fil 3:17.) Uskovaisen vaellus voi olla hyvää ja viisasta (elämän viisaus ja taito), eikä se saa olla katkeruudessa elämistä ja riitaisuutta ja eripuraa. (Jaak 3:13-18.) "Ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele." (j.17.) Kielen syntien vallassa elämiseltä voidaan välttyä Jumalan voimassa armon vaikutuksesta ja siitä ovat opettaneet kaikki apostolit ja Jeesus yhtäpitävästi. (Matt 12:33-37; Efe 4:25-5:14; 1Piet 3:9; Jaak 3:1-18; Jda 1.)

Neljäs luku

Jaakobin kirjeen neljännen luvun alkua on helppo tulkita väärin monella eri tavalla. Yleistä lienee se, että sen perusteella pidetään hyvin luonnollisena sitä asiaa, että Jumalan seurakunta ei ole niin pyhä kuin jotkut kuvittelevat sen olevan. On jopa ajateltu sellaista, että on ihan luonnollista ja jopa väistämätöntä, että jokainen uskovainen elää sillä tavalla kuin mitä näissä kohdissa kerrotaan. Tueksi otetaan jokaisen apostolin kirjoituksista ne jumalattomat ja epähurskaasti elävät uskovaiset, jotka ovat häpeäksi Jeesuksen ristille. Samalla jätetään huomiotta se seikka, että apostolit nuhtelivat seurakuntia synnissä elämisestä ja kehottivat hylkäämään synnit. (esim. 2Kor 12:29-13:8.) Jos syntejä ei hylättäisi, niin se aiheuttaisi hengellisen kuoleman ja iankaikkisen kadotuksen riippumatta siitä, että joku on ollut aiemmin uskovainen ja osallinen Pyhästä Hengestä. (Joh 15:1-6; Room 11:17-23; 8:13; 6:15-23.) Heprealaiskirjeessä rinnastetaan tahallinen ja suruton ilman katumusta tapahtuva synnissä eläminen jopa Pyhän Hengen pilkkaan, joten miten ihmeessä joku vilpitön uskovainen saattaa pitää synnissä elämistä jokaisen uskovaisen normitilana? (Hebr 3:12-15; 6:4-6; 10:26-31.)

Jaakobin kirje:
4:1 Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
4:2 Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
4:3 Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
4:4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
4:5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
4:6 Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."
4:7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
4:8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
4:9 Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
4:10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.

Jaakob on opettanut heti kirjeensä alussa siitä, miten himoille periksi antaminen johtaa uskovaiset hengelliseen kuolemaan. (Jaak 1:12-18.) Hän pysyy koko kirjeensä ajan johdonmukaisena opetuksessaan ja kehottaa uskovaisia pyhitykseen eli erottautumaan synnistä. Pyhityksen merkitys on erottautua synnistä ja tottelemattomuuden hengestä, joka pitää koko maailmaa pahojen himojen orjuudessa ja synnin vallassa, paholaisen vallassa. Uskovista ei sanota kertaakaan Raamatussa, että me olisimme pahan vallassa tai eläisimme synnissä, mutta jotkut pitävät sellaista opetusta täysin raamatullisena tästä huolimatta. (1Joh 5:15-21; 2Piet 1:1-4.) Näinkin vinoon on mahdollista Raamattua tulkita, jos on omasta mielestään viisas, eikä ymmärrä Hengen opettamalla tavalla pyhiä kirjoituksia. (1Joh 2:27; 1Kor 2:6-16; 2Kor 3:1-6.)

 

Jaakob tarkoittaa tässä (4:4.) avionrikkojilla sukupuolista haureutta ja aviorikosta, eikä hengellistä haureutta eli aviorikosta Herraa vastaan. Toki se voisi sitäkin tarkoittaa, mutta ottaen huomioon asiayhteyden ja himojen vallassa elämisen, josta Jaakob nuhtelee seurakuntaa ja kehottaa hylkäämään nämä synnit, on ilmeistä, että kyse on sukupuolisesta haureudesta ja siveettömyydestä. Samalla tavalla on sukupuolisesta haureudesta varoitettu seurakuntaa Paavalin, Juudan ja Jeesuksen sekä heprealaiskirjeen kirjoittajien toimesta. Jumala tuomitsee avionrikkojat ja haureelliset, joten miten voidaan oikeutetusti perustella vastoin Raamatun ilmoitusta, että näiden syntien harjoittajat varmasti pelastuvat, kunhan vain uskovat eli pitävät totena evankeliumin sanan? (1Kor 6:13-21; 7:1ss.; Jda 1; Matt 5:28-31; Hebr 13:4; Gal 5:19-21.) Eikö tässä ole jo käännetty armo irstaudeksi Juudan opetuksen mukaan? (Jda 1:3ss.; vrt. Paavalin opetus, 1Kor 10:1-13: kiusauksiin ei tarvitse langeta eikä haureutta ole pakko harjoittaa, vrt. 1Kor 6:9-7:9.)

Jaakob kehottaa kirjeen sanoman kuulijoita vastustamaan perkelettä, niin se heistä pakenee. (Jaak 4:7.) Tämä kehotus on annettu ennen kaikkea uskovaisille, mutta kelpaa myös jumalattomille esimerkiksi uskon vaikutuksesta pyhitykseen ja synnistä vapautumiseen. (vrt. 1Piet 5:8-9.)

Sitten Jaakob kohdistaa sanansa niille syntisille, joita on seurakunnassa, ja tässä kohdassa ei ole lainkaan taattua se, että Jaakob pitää kyseisiä henkilöitä uskovaisina.

Jaakobin kirje:
4:8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
4:9 Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
4:10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.

Kaikkien apostolien ja Herran Jeesuksen opetuksista käy ilmi, että Jumalan seurakunnassa voi olla jumalattomia, ja sanat kohdistetaan myös heille, eikä vain uskoville ja pyhille Jumalan lapsille. (Apt 20:29-30; 2Piet 2:1ss.; Jda 1:1-25; Matt 7:14-23.) Toisin ajattelevat perustelevat kantaansa ehkä sillä, että Jaakob puhuu heti seuraavassa jakeessa (11.) taas "veljistä", mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että edellisissä jakeissa olisi kohdistettu sanat vain seurakunnassa oleville uskovaisille, tai että "veljet" tarkoittaa aina uskovaisia kristityitä. Se voi tarkoittaa yleensä juutalaisia ja israelilaisia, niin kuin esimerkiksi kirjeen alussa, ja Apostolien teoissa monissa kohdissa. (Apt 2:37: 3:17, jne.) Huomaa, että juutalaisille osoitetussa heprealaiskirjeessä kehotetaan veljiä valvomaan toinen toistaan, ettei kukaan heistä olisi luopunut elävästä Jumalasta synnin pettämänä. (Hebr 3:12-15.)

On siis selvää, että Jeesukseen uskovien syntyperältään israelilaisten keskuudessa saattoi olla uskosta osattomia tai Herrasta luopuneita veljiä, joita myös puhuteltiin "veljiksi", ja tämä oletusarvona siitä, että kaikki olisivat Kristuksessa, vaikka näin ei välttämättä asia ole. On kohteliasta varoittaa jumalatonta puhuttelemalla häntä veljeksi. Suomessa käytämme vastaavassa tilanteessa kulttuurimme ja seurakunnan tapojen mukaan sanaa "ystävä". Eihän sekään tarkoita sitä, että jokainen "ystäväksi" kutsumamme henkilö olisi todella meidän ystävämme ja uskonveli, Kristuksen oma, vai tarkoittaako? Ei tietenkään, ja samassa merkityksessä sanaa "veljet" on käytetty Uuden testamentin juutalaisten keskuudessa.

 

Seuraavaa Jaakobin opetusta on käytetty sellaisen harhaopin tukena, ettei uskovaisilla ole lupa tuomita synnintekijöitä seurakunnassa. (Jaak 4:11-12.) Tähän ja muutamiin muihin Raamatun kohtiin vedoten on kielletty terve arvostelu eli kritiikki ja seurakuntakurin harjoittaminen. On väitetty, että on väärin tuomita muita, koska olemme itsekin syntisiä yleisellä tasolla tilaamme arvioituna. On vedottu Jeesuksen sanoihin "Se, joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven" (Joh 8:1-11.), ja tuomitsemisen kieltoon: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" (Matt 7:1ss.) Näissä kohdissa ei ole otettu huomioon asiayhteyttä ja Raamatun kokonaisilmoitusta, ja niin on ajauduttu harhaan eli tehty syntiä Jumalaa vastaan väärien tulkintojen kautta.

Jeesus ei kieltänyt tuomitsemasta oikein vaan jopa kehotti siihen. (Joh 7:24.) Jos seurakunnassa olisi joku sellainen, joka on puhdistanut oman silmänsä tukista, niin tällainen hyvin näkevä ja puhdaskätinen ystävä voisi auttaa lähimmäistään, ja ottaa roskan pois hänen silmästään. (Matt 7:1-5.) Tämän jälkeen molemmat näkisivät selvästi ja se on tietysti Jumalan tahto. Miksi siis jotkut kieltävät kaiken itseensä ja muihin kohdistuvan arvostelun, eivätkä hyväksy oikeaa tuomitsemista?

Tuomitseminen on siinä mielessä kielletty, että sanoisimme viimeisen sanan siitä, mihin joku uskovainen seurakunnassa joutuu. Jeesus Kristus on se, joka tuomitsee kadotukseen, ja joka voi myös sielumme pelastaa. (Room 8:34.) Häntä meidän tulee pelätä ja Jumalaa, joka on antanut Pojalleen vallan tuomita. (Matt 10:28; Joh 5:15-30.)

Jeesus tuomitsee varmasti oikein jokaisen ihmisen, mutta me ihmiset voimme erehtyä arvioissamme ja siten myös tuomioissamme. Ei sen puoleen meillä ole edes valtaa päättää siitä, kuka joutuu kadotukseen ja kuka pelastuu, joten sellaisen tuomion langettamisella ei ole mitään vaikutusta ihmisen lopulliseen kohtaloon. Joku voi tietysti luulla sellaista, että Jumala tuomitsee ihmisiä näiden uskovien "avainten vallan käytön mukaan" – sen mukaan, onko syntejä sidottu vai päästetty maan päällä, (Matt 16:19; Joh 20:22-23) – mutta ei Jeesus tuomitse ihmisten mielivallan perusteella ketään kadotukseen, joten tämä tulkinta on väärä.

 

Paavalin opetuksen mukaan uskovaisilla on oikeus tuomita niitä, jotka ovat seurakunnan sisäpuolella eli pyhien yhteydessä. Ulkopuolella olevat tuomitsee Herra. (1Kor 5.) Paavali ei tarkoita tällä opetuksella kadotukseen tuomitsemista vaan seurakuntakurin harjoittamista. Pyhien yhteydestä on lupa erottaa ne, jotka aiheuttavat pahennusta ja vaaratilanteita muille synnissä elämisen vuoksi. Myös Jeesus hyväksyi tällaisen oikean tuomitsemisen ja kehotti opetuslapsia sanoutumaan irti väärien seurasta. (Matt 18:15-18; vrt. 2Kor 6:14-18.)

Koska oikea tuomitseminen on luvallista ja jopa Jumalan tahto, niin mitä Jaakob sitten tarkoitti opetuksellaan?

Jaakobin kirje:
4:11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
4:12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?

Jaakob nuhtelee tässä kohdassa niitä, jotka panettelevat toisiaan. Panettelu on syntiä, koska siinä sanotaan toisesta jotakin sellaista loukkaavaa, mikä ei ole totta, ja levitetään näin perättömiä huhuja eteenpäin. Tällä tavalla mustamaalataan veljiä ja tehdään syntiä heitä vastaan. Jaakob menetteli oikein, kun "tuomitsi" tällaisen tavan, ja kehotti luopumaan siitä. Jaakob ei voi olla ristiriidassa muun Raamatun opetuksen kanssa, joten oikein tuomitseminen ja terve kritiikki on Jumalan tahto meihin nähden. (Joh 7:24; Snl 24:23-25; 1Kor 5:11-13.)

Nyt paljastuu se, mitä on "lain panetteleminen"? Lain panetteleminen on tietysti sitä, että joku vääristelee Jumalan lakia tai käyttää sitä väärin. Kun laki sanoo, ettei saa sanoa väärää todistusta veljestä, niin tämän käskyn rikkominen on tietysti syntiä. (2Moos 20:16; 3Moos 19:16.) Kun joku uskovainen elää panettelun synnissä ja lausuu vääriä todistuksia veljestään, niin hän käyttää väärin lakia. Hän väittää lainrikkojaksi sellaista, joka ei lakia riko, ja rikkoo siten itse lakia. Tällä tavalla hän asettuu lain yläpuolelle eikä ole lain noudattaja vaan on sen tuomari ja vieläpä väärä tuomari. Veljeään panetteleva uskovainen tekee toiminnallaan lain arvottomaksi, mitä lain panetteleminen tässä kohdassa tarkoittaa.

Novumin selitysosan kirjoittaja on ymmärtänyt oikein sen, mitä lain panetteleminen ja sen tuomariksi asettuminen tarkoittaa.

"Sanoessaan, että veljeään panetteleva tai veljensä tuomitseva panettelee lakia ja tuomitsee lain, apostoli ajattelee Jumalan lakia yleensä. Panettelemalla lähimmäistä ihminen puhuu, tietoisesti tai tietämättään, lakia vastaan ja tuomitsee sen arvottomaksi. Samalla hän asettuu myös Jumalaa vastaan." (Novum 4, s.721)

Ei ole siis väärin tuomita oikein veljien keskuudessa, mutta väärin on se, että joku rikkoo lakia vastaan ja panettelee veljeään. (Snl 24:23-25; ks. myös 1Kor 6:1-8.) Toisen kiroaminen on myös syntiä, sillä se on kuin kadotustuomion lausumista, eikä jätä viimeistä sanaa Jumalalle ikuisessa tuomiossa. Kiroamisen vastakohta on siunaaminen eli hyvän puhuminen, ylistäminen ja kiitos, niin että Jaakobin opetuksessa on viittaus myös kiroamisen kieltämiseen tässä yhteydessä. (vrt. Matt 5:43-48; Room 12:17-21; 1Piet 3:8-9.) Siihen on viittausta jo aiemmassa luvussa, jota teemaa Jaakob vielä jatkaa. (Jaak 3:9-10.) Seurakunnassa oli toisin sanoen katkeraa riitaisuutta ja toinen toisensa kiroamista, ja vieläpä panettelua, mikä kaikki on syntiä, ja lain tuomariksi eli yläpuolelle itsensä asettamista.

 

Jaakob tuomitsee väärän kerskaamisen kirjeensä neljännen luvun loppuosassa. (Jaak 4:13-17.) Uskovainen ei voi tietää etukäteen, mitä huominen päivä tuo tullessaan, ellei Jumala sitä kerro, joten on ylpeää tehdä suuria suunnitelmia tulevaa rikastumista tai menestymistä varten. Tässä tuomitaan suoralta kädeltä menestysteologinen pyrkimys rikastumiseen ja voiton saamiseen.

Luvun viimeinen jae kertoo meille jotakin Jumalan tuomioiden perusteista.

"Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi." (Jaak 4:17.)

Kääntäen voitaisiin kirjoittaa: "Joka ei ymmärrä tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se ei ole synniksi". Kun tätä sanaa sovelletaan vauvoihin ja pieniin lapsiin, joilta puuttuu kielellinen ymmärrys ja kyky erottaa hyvä pahasta, niin ymmärrämme, ettei sellaista ole oikein tuomita lain rikkomuksesta. (vrt. Jes 7:14-16; 5Moos 1:39.) Lain rikkomista ja syntiä on vain mielen alueella tapahtuva kapina ja vihollisuus Jumalaa vastaan, mikä näkyy sitten synnin tekoina, sanoina ja laiminlyönteinä ymmärryksen ikään ehtineen ihmisen elämässä.

Aikuisiin sovellettuna Jaakobin kyseinen maininta tarkoittaa sitä, että tahallaan ja tietoisesti Jumalan käskyjä rikkoville koituu heidän lain rikkomisensa synniksi, ja siten myös kuolemaksi, jolla Jaakob tarkoittaa myöhemmin ihmisen ikuista kadotusta muiden Raamatun kirjoittajien tavoin. (Jaak 5:14-20.) On eittämättä totta, ettei Jaakob viitannut tällä luvun loppulauseella vauvoihin vaan aikuisiin ihmisiin, mutta siitä huolimatta oli edellisen kappaleen selitys yhtä pitävä Jumalan tahdon kanssa, vaikka sen tueksi kyseinen Raamatun kohta ei yksin riittäisi.

Viides luku

Jaakob jatkaa rikkaiden moittimista ja niiden nuhtelua, jotka pyrkivät rikastumaan ja tekevät sen vääryyden avulla. (Jaak 5:1ss.) Nämä rikkaat eivät ole maksaneet edes palkkaa peltomiehille heidän työstään, ja niin tämä vääryys on tullut Herran kuuleviin korviin, ja rikkaiden tuomio on lähellä. Jaakob lukee nämä rikkaat niiden jumalattomien juutalaisten joukkoon, jotka antoivat Herran Jeesuksen ristiinnaulittavaksi pakanoiden käsiin. (j.6.) Jeesus ei vastusta näitä vääriä, vaan sallii heidän elää paatumuksensa vallassa, niin kuin Jeesus ei estänyt tuomitsijoitaankaan naulitsemasta häntä ristille.

Jaakob kieltää uskovia huokailemasta toisiaan vastaan, ettei heitä tuomittaisi. (5:9.) Tämä on yleinen toteamus siitä, että veljiään vastaan sotivat henkilöt eivät saavuta pelastusta, koska sotivat samalla Herraa Jeesusta vastaan, kun vainoavat ja pilkkaavat veljiään. Samoin kaikenlainen riisto ja vääryyden harjoittaminen jatkuvana petoksena ja itsepetoksena aiheuttavat niitä harjoittavan ihmisen kadotukseen joutumisen. Valhettelijat ja muut sydämeltään vääryyden vallassa elävät ihmiset eivät peri Jumalan valtakuntaa, vaikka niin luulisivat.

Jaakob neuvoo uskovia ottamaan esikuvakseen profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. (5:10-11.) Heidän vaelluksensa on päättynyt hyvin uskon kuuliaisuudessa ja kärsivällisyydessä, joten heidän esimerkkinsä antaa muillekin rohkeutta kestämiseen ja auttaa meitä jaksamaan ahdistusten läpi lopulliseen voittoon Kristuksessa. Jumala on laupias ja armahtavainen, niin että antaa meille synnit anteeksi ja pelastaa meidät Poikansa iankaikkiseen valtakuntaan. Tämä on meidän toivomme kerskaus tänäkin päivänä.

 

Jaakob kieltää vannomisen samoin kuin Jeesus. (5:12; Matt 5:33-37.) Tämä on mielenkiintoista, koska esimerkiksi luterilaiset vannovat käsi Raamatun päällä valoja oikeusistuimessa, ja ehkä muuallakin. Raamatun opetusten mukaan vannominen on kuitenkin kiellettyä. On väärin vannoa suurempansa kautta tai sellaisen kautta, mihin ei itsellä ole mitään valtaa. Lisäksi vannominen on väärin siksi, että uskovaisen sanan pitäisi riittää: ei uskottavuutemme parane vannomisella mihinkään muuhun suuntaan kuin korkeintaan huonommaksi.

Jos uskovainen valehtelee ja elää tahallaan valheessa, niin hän tuomitsee itse itsensä kadotukseen syntinsä vuoksi. Tästä syystä uskovien sanaa tulisi pitää totena, ja puheeksemme riittää siten "on, on" tai "ei, ei", eikä siihen tarvitse mitään lisätä. Jos toinen ei usko vilpitöntä sanaamme, niin ei hän usko sitä vannomisenkaan jälkeen.

Itse asiassa vannominen kertoo siitä, että jonkun sanaa ei pidetä luotettavana, ja siksi häntä vaaditaan vannomaan vala, että hän puhuisi totta. Uskovaisen ollessa kyseessä on vannomisen vaatiminen loukkaus häntä kohtaan ja suora syytös tai epäily siihen suuntaan, että kyse ei olekaan uskovaisesta vaan epäluotettavasta valehtelijasta. Tästäkin syystä on vannominen väärin ja jopa syntiä.

 

Jaakob ei opeta menestysteologista oppia, jonka mukaan kärsimys, köyhyys ja sairaus olisivat osoitusta uskovaisen huonosta hengellisestä tilasta ja jopa synnissä elämisestä. Sen sijaan Jaakob kertoo, että joku uskovainen voi kärsiä köyhyydestä ja sairaudesta, mutta joku toinen saa veisata kiitosta hyvillä mielin. (Jaak 5:13.) "Kaikkea voi tapahtua kaikille" ja uskovaisen on osattava elää niin niukkuudessa kuin runsaudessakin, Paavalin antaman esikuvan mukaan. (Snj 9:2; Fil 4:11-13.)

Jos joku kärsii, niin hän voi rukoilla Herraa, ja sairaat saavat pyytää vanhimpia rukoilemaan puolestaan ja voitelemaan heitä öljyllä, jotta he paranisivat. (Jaak 5:14-20.) Ja mikä tärkeintä: jos joku on tehnyt syntiä, niin ne annetaan hänelle anteeksi! Jaakob pitää mahdollisena sen, että uskovaiset lankeavat pois vanhurskaan mielenlaadusta, ja tekevät syntiä, mutta uskoo myös siihen, että eksynyt voi vielä palata takaisin suoralle tielle.

Jos joku tällaisen eksyneen palauttaa, niin hän pelastaa hänen sielunsa kuolemalta. (j.20.) Tässä kuolema tarkoittaa ikuista kadotusta ja tuomiota. Jaakob ei sano sitä, että eksynyt palaa varmasti takaisin, eikä voi menettää pelastusta. Jeesuksen ja kaikkien apostolien mukaan uskovainen voi menettää pelastuksen ja Pyhän Hengen, joten olemme vasta toivossa pelastuneita, mutta emme vielä perille päässeitä. (Joh 15:1-6; Room 8:25-27; 11:17-23; 2Piet 2:20-22; Jda 1:12.) Tästä syystä jokaisen on hyvä valvoa ja rukoilla, että kestäisimme seistä Ihmisen Pojan tulemuksessa. (Luuk 21:34-36.)

Jaakobin kirje:
5:19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
5:20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.

Tässä on mainittu syntien paljous. Tätä kohtaa on pidetty osoituksena siitä, että uskovaiset tekevät paljon syntiä ja jopa elävät synnissä, rypevät siinä. Tämä tulkinta on kuitenkin virheellinen ja perustuu kauttaaltaan väärään kirjoitusten ymmärtämiseen synnin, armon ja lain alueelta. Jeesuksen ja apostolien mukaan uskovaiset eivät tee uskovaisina "paljon syntiä", mutta jos joku on tehnyt paljon syntiä ja lankeillut paljon, mutta kääntyy sitten pois pahuudestaan ja alkaa elää jatkuvassa mielenmuutoksessa, niin silloin armo tulee ylenpalttiseksi synnin suuruuden tähden. (Room 5:19-21.) Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että uskovaisen olisi elettävä synnissä, jotta armo suureksi tulisi, ja tästä Paavali on opettanut selvästi ihan kirjaimen perustasolla. (Room 6.) Nyt on vain joitakin sellaisia, jotka vääntävät kirjoituksia vinoon, eivätkä tahdo ojentautua Jumalan sanan opetuksen mukaan omassa elämässään.

Roomalaiskirje:
6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
6:2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?

Petteri Haipola 18. heinäkuuta 2009

Sivun alkuun