Raamatun tulkinnoista

Kirjoittanut Petteri Haipola  • 18.11.2006

Jako kirkkokuntiin ja lahkoihin

Raamatun kirjoituksista on monia eri tulkintoja. Näistä on muodostettu erilaisia oppijärjestelmiä, jotka ovat jakaneet kristikunnan eri tunnustuksien mukaisiin kirkkokuntiin. Jokainen kirkkokunta ja uskon lahko tunnustaa tiettyjä näkemyksiä Raamatun opeista, mitkä ovat jossakin määrin ristiriidassa muiden tunnustusten ja lahkojen mukaisesta opetuksesta. Ristiriita oppien välillä on yleensä niin suuri, että jakaantuminen kokonaan eri tunnustuksen mukaiseen uskonsuuntaan on ollut ainoa vaihtoehto uskon harjoittamiseksi käytännössä.

Seurakunta pysyi ensimmäisellä vuosisadalla pitkälti yksimielisenä kristinuskon opin ja käytännön uskon harjoittamisen suhteen. Seurakunnat olivat silti itsenäisiä ja muista riippumattomia paikallisia pyhien yhteisöjä, joita johti luotettavista veljistä valitut vanhimmat. Seurakunnat olivat pieniä ja ne kokoontuivat kodeissa. Yhdellä paikkakunnalla saattoi olla monia eri kodeissa kokoontuvia seurakuntia, joista kaikki eivät välttämättä tienneet toisistaan. (Apt 18:19-19:9; Room 15:17-21; 16:1-16.) Tehokas keskushallinto ja järjestäytyminen puuttuivat.

Hajaannusta alkoi syntyä laajemmassa mittakaavassa toiselle vuosisadalle siirryttäessä, kun viimeinen Jeesusta seuranneista apostoleista eli Johannes kuoli Patmoksen saarella. (90 – 100 jKr) Apostolit olivat pyrkineet ohjaamaan paikallisten seurakuntien opetusta ja käytännön uskon harjoittamista kirjeitse sekä vierailemalla niissä mahdollisuuksiensa mukaan. Kahdentoista apostolin lisäksi apostoleina toimivat Uudessa Testamentissa mainitut Paavali ja Barnabas. (1Kor 9:6) Heidän lisäkseen matkalla oli paljon diakoneja, evankelistoja ja muita johtavia veljiä. (Apt 15:22-40; 6:3-6; 2Tim 4:5.)

Eriuskoisten vaino ja jakoperusteet

Erimielisyydet eri tunnustusten välillä ovat johtaneet menneinä vuosisatoina vainoihin toisin uskovia kohtaan. Erityisesti kasteenuusijoiksi (anabaptistit) ja hurmahengiksi haukutut baptistit joutuivat maksamaan hengellään uskon vakaumuksestaan. Katolisen kirkon, Sveitsin reformoidun kirkon, Calvinin ja Lutherin kannattajat sekä maalliset kuninkaat mestauttivat baptisteja 1500-luvulla ja ryöstivät heidän omaisuutensa. Tämä johti pakoon pois synnyin seuduilta, minkä seurauksena baptisteja siirtyi Alankomaihin, Belgiaan, Englantiin ja lopulta Yhdysvaltoihin asti. Baptismi on USA:ssa suurimpia kristillisiä liikkeitä nykyään.

Merkittävin jakoperuste eri tavalla uskovien välillä on suhtautuminen vesikasteeseen ja sakramentteihin. Vapaissa suunnissa kastetaan vain uskovaisia eikä virallisia sakramentteja ole olemassa. Muut kirkot kastavat vauvoja ja niissä on erilaisia sakramentteja, joista kaikille yhteisiä ovat ehtoollinen ja kaste. Vapaissa suunnissa kaste ja ehtoollinen eivät ole sakramentteja tai armon välineitä, jotka välittävät syntien anteeksiantamusta ja tuovat pelastuksen näihin rituaaleihin osallistuville. Ne ymmärretään pelkästään vertauskuvallisina toimituksina, joihin osallistuminen on uskon kuuliaisuutta eli Jumalan tottelemista hänen armonsa vaikutuksesta. Uskon kohde on ehdottomasti Jeesuksen ristin työ ja nouseminen ylös kuolleista. Osallistuminen mihinkään uskonnolliseen rituaaliin ei liitä meitä Kristuksen veren tuomaan lunastukseen ja hänen ruumiinsa uhrin sekä ylösnousemuksen tuomaan syntien sovitukseen. Tätä varten tarvitaan uskoa evankeliumin sanomaan ja uskon kohde on Jeesus Kristus sekä hänen kauttaan Isä Jumala ynnä Raamatun sana kokonaisuudessaan.

Raamattuun on vapaissa suunnissa otettu mukaan vain 66 kirjaa, joista 39 on Vanhassa ja 27 Uudessa Testamentissa. Joidenkin uskonsuuntien Raamattuun kuuluu lisäksi apokryfisinä kirjoituksina tunnettuja muita kirjoituksia, joista vapaiden suuntien arvostamia ovat mm. Viisauden kirja ja Jeesus Siirakin kirja. Kahta makkabealaiskirjaa voidaan lukea oheislukemistona, mutta mitään näistä tai muista apokryfeistä ei ole hyväksytty Raamatun pyhien kirjoitusten joukkoon.

Kristityksi tunnustautuvilla on siis erimielisyyttä jonkin verran jo sen suhteen, mitkä kirjat kuuluvat pyhään Raamattuun ja mitkä sen ulkopuolelle. Vain pyhään Raamattuun valituilla kirjoituksilla ajatellaan olevan ehdoton arvovalta Jumalan erityisenä ilmoituksena, mikä pitää sisällään erittäin vähän inhimillisiä virheitä. Raamatun ilmoittaman pelastussuunnitelman ja moraaliopin kannalta tällaisia virheitä ei Raamatusta pitäisi löytyä. Eri tunnustukset ovat silti eri mieltä keskenään jo kristinopin alkeista, joita ovat (Hebr 6:1,2.)

  1. parannus kuolleista töistä,
  2. usko Jumalaan,
  3. oppi kasteista,
  4. oppi kätten päällepanemisesta ja
  5. oppi iankaikkisesta tuomiosta.

Koska jo opin alkeista ollaan eri mieltä, eivät menneiden vuosisatojen uskovaiset ole voineet tunnustaa toisiaan aidoiksi kristityiksi ilman varausta ja toimia yhdessä evankeliumin levittämisen puolesta. Eri ryhmittymät ovat kilpailleet keskenään opetuslapsista eli käännyttäneet kilvan kannattajia riveihinsä. Taustalla on vaikuttanut evankeliumin levittämisen lisäksi pyrkimykset hallita ihmisiä ja saada heiltä verorahoja tai lahjoituksia kirkkojen toimintaan.

Kristinusko ei poikkea kovin paljon muista uskonnoista tai maailmankatsomuksellisista ideologioista ja filosofioista sen puolesta, että sen kannattajat ovat jakautuneet eri koulukuntiin ja lahkoihin. Raamattu on aiheuttanut erityisen paljon vihamielisyyttä toisin ajattelevia kohtaan ja riitoja ihmisten välillä. Jumalan nimessä on ryöstetty, vainottu ja tapettu miljoonia ihmisiä pimeällä Keski-Ajalla ja myöhäisantiikissa. Eniten ihmisiä on tappanut paavin vallassa toiminut katolinen kirkko ja Kirkkovaltio, jonka jäännöksenä on jäljellä Vatikaanivaltio Rooman kupeessa. Eriuskoisten vainot ovat tuttuja myös luterilaisuudelle. Kasteenuusijoille säädettiin kuolemanrangaistus Saksan ruhtinaskunnissa vuonna 1529, mikä laki sai kirkon johdon, Martti Lutherin ja Philipp Melanchtonin, hyväksynnän.

Kun Jeesuksen opetuksia ja Isän Jumalan mielenlaatua oppii tuntemaan Raamatun perusteella, niin voi ymmärtää, ettei Jeesuksen seuraajilla ole lupa tappaa ketään sen perusteella, että joku uskoo eri tavalla kuin me. Veljiensä murhaajissa ei voi olla iankaikkista elämää, jos apostoli Johanneksen sanaan on uskominen. (1Joh 3:14,15.) Kaikki sellainen toiminta, missä riistetään uskon vuoksi toisen ihmisen henki uuden liiton aikakaudella, on tuomittavaa ja katsottava sielun vihollisesta eikä Jumalasta lähtöiseksi. Uuden liiton historiallinen aikakausi alkoi Jeesuksen taivaaseen astumisen ja sitä seuranneen helluntain jälkeen. Jos joku on tappanut sen jälkeen eriuskoisia tai yllyttänyt kannattajiaan surmaamaan itsensä, ei se ole ollut Jumalasta. Kaikki, mitä sanotaan kristinuskoksi, ei ole Jumalan vaikuttamaa oikeaa uskoa, vaikka siinä olisikin yhtymäkohtia Raamatun sanomaan.

Kirkkojen välinen ekumenia ja uskontojen synkretismi

Eri kirkkokuntien ja lahkojen välistä hajaannusta on pyritty poistamaan voimakkaasti 1900-luvulla alkaneen ekumenia-liikkeen avulla. On etsitty yhtäläisyyksiä opeissa ja pyritty vaikenemaan erimielisyyksistä. Näin on voitu päästä ainakin näennäisesti sovintoon, mutta ristiriidat opeissa eivät ole poistuneet. Kukin kirkkokunta pitää tiukasti kiinni perinteistään ja opin kappaleistaan. Tässä on kunnostautunut erityisen voimakkaasti katolinen kirkko. Se ei taivu tuumaakaan erehtymättömänä pitämästään moraaliopistaan eikä luovu asemastaan äitikirkkona. Katoliset eivät anna periksi väitteistään, joiden mukaan paavi on Pietarin seuraaja kirkon korkeimpana johtajana eli kirkon näkyvä pää ja Kristuksen maanpäällinen sijainen. Muut kirkkokunnat ovat taipuneet hyväksymään tämän asetelman voidakseen elää näennäisesti rauhassa katolisen kirkon kanssa.

Ekumeeninen liike on laajentamassa toimintaansa uskontojen välisen yhteyden luomiseksi koko maapallolle. Se pyrkii yhdistämään toisiinsa etenkin kristinuskon ja islamin, sillä jälkimmäinen on syntynyt osittain Raamatun ilmoituksen pohjalle kristinuskon jälkeen 600-luvulla jKr. Nykyisin myös hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat lähentyneet ekumeenista liikettä. Pyrkimyksenä on suvaita toinen toistaan ja olla puuttumatta opillisiin ristiriitoihin. Yhdistävä tekijä on ihmisyys ja tavoitteena rauha ihmisten välillä riippumatta siitä, mitä Jumalaa tai jumaluuksia ihmiset palvelevat. Yhteys ei perustu yhteen ja samaan uskoon, jonka kohde on yksi ja sama Jumala. Pyhä Henki ei yhdistä ekumeenikkoja rauhan yhdyssiteellä toisiinsa vaan yhteyden perustuksena on kuuluminen ihmissukuun, ihmisyys. (vrt. Efe 4:1-16.)

Kristittyjen välinen aito yhteys

Jeesus asetti seuraajiensa välisen keskinäisen rakkauden ja yhteyden esikuvaksi hänen ja Isänsä välisen suhteen. (Joh 17:11,20-23.) Me olemme Kristuksessa ja Kristus on meissä samalla tapaa kuin Isä oli Jeesuksessa ja Jeesus oli Isässä Pojan ollessa ihminen maan päällä. (Joh 14:10,11,20.) Jos olisimme todellisesti yhtä sillä tavalla, niin veljien välillä ei olisi riitaisuutta ja eripuraa, ei vainoja ja lahkoja, mitkä jakavat kristityt hajalleen eri seuroihin ja puolueisiin. Nykyinen hajaannus on Paavalin opetuksen mukaan syntiä eli lihan tekoja, mistä tulisi päästä eroon ja hyljätä synti. (Gal 5:19-21.)

Oikea tapa hajaannuksen poistamiseen ei ole kuitenkaan uskontojen sulauttaminen toisiinsa (synkretismi) ja toisilleen ristiriitaisten oppien suvaitseminen seurakunnassa. (ekumenia) Ekumenia perustuu valheeseen, synnin suvaitsemiseen ja väärään teennäiseen rauhaan. Jeesus ei suvaitse epäjumalanpalvelusta eikä syntiä. (Ilm 2:14-29.) Myös apostolit olivat erittäin tarkkoja puhtaan opin suhteen. (Room 6:16-18; 2Tess 2:15.) Eri tavalla uskovien välillä voidaan tietysti käydä rauhallisia ja rakentavia keskusteluja, mutta todellista kristittyjen välistä yhteyttä ei voida rakentaa opin alkeissa eri mieltä olevien ryhmittymien välille. Toisen uskonliikkeen opin näkemyksiä on lupa pyrkiä ymmärtämään, mutta aitoa pyhien yhteyttä ei voida rakentaa siten, että vaietaan perustavaa laatua olevista erimielisyyksistä. Voimme toki olla tällä teennäisellä tavalla yhtä vaikka muslimien kanssa, jos uskon opilliseksi määritelmäksi laitetaan yksi lause:

Me uskomme Jumalaan, kaiken olevaisen Luojaan.

Tällainen yhteys ei kanna pitkälle, kun siirrytään tutkimaan vähän tarkemmin uskon pohjalla olevaa oppijärjestelmää ja uskon harjoittamista käytännön elämässä. Teennäinen yhteys eri uskontojen välillä on tekopyhyyttä ja syntiä. Se ei sovi aidoille kristityille, mutta ei myöskään toisten halpana pitäminen ja vaino eriuskoisuuden vuoksi. Asioista pitää voida keskustella rauhallisesti ja pyrkiä osoittamaan totuuden sanalla se, mikä usko on totta ja oikeaa. Vain ehdottoman johdonmukainen eli ristiriidaton usko voi olla Jumalasta, koska Jumalassa ei ole sisäisiä ristiriitoja niin kuin ei hänen opetuksissaankaan.

Jumala ei voi sanoa, että "Minä olen" ja heti perään "Minä en ole". Toisiaan kumoavia Jumalan sanan opetuksia ei voi olla aidossa kristinuskossa. Jumalan vaikuttama puhdasoppinen usko on johdonmukaista ja ymmärrettävää niiltä osin, kuin Jumalaa ja hänen teitään voidaan ihmisen järjellä ymmärtää. Ristiriitaisuudet ja mielettömyydet ovat ihmisten epäjohdonmukaisuutta, eivät Jumalasta.

Aito kristittyjen välinen yhteys saavutetaan vain siten, että rakastamme Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen sanansa ja käskynsä. (Joh 14:20-24; 1Joh 5:3.) Raamattuun sisältyvistä opin kappaleista on olemassa vain yksi totuudellinen versio kustakin: Jumalan mielen mukainen oppi. Se on mahdollista löytää, jos vain tahdomme ojentautua kaikessa opissa Jumalan tahdon mukaiseen elämään.

Jokaisen kristityn on oltava valmis luopumaan vääristä opin näkemyksistä ja perinnäissäännöistä, kun ne paljastuvat hänelle. Jokaisen tulee nöyrtyä mielenmuutokseen ja luopua virheellisestä Raamatun tulkinnasta, vaikka se johtaisi eroon aiemmasta lahkosta ja vainoihin heidän taholtaan. On parempi kärsiä pilkkaa "leirin ulkopuolella" Herran esimerkin mukaan kuin olla tottelematon Jumalaa kohtaan. (Hebr 13:12ss.)

Kun Jeesuksen opetuslapset ovat alkaneet tosissaan luopua vääryydestä ja ojentautua totuuden mukaan rakkaudessa, niin pääsemme lopulta myös opilliseen yksimielisyyteen ainakin opin alkeissa. (Hebr 6:1,2.) Tämä on perusedellytys onnistuneelle yhteistyölle. Emme voi kastaa samassa pyhien yhteydessä vauvoja ja uskovaisia.

"Sana ja sakramentti" -oppi tulee ottaa tarkastelun alle ja tutkia, opettaako luterilainen kirkko muiden vauvojen kastetta harjoittavien kirkkokuntien kanssa katolista oppia, jonka mukaan "kaste pelastaa tehtynä tekona". Tähän on selviä viittauksia, koska jokainen vauvana kastettu ihminen syntyy opin mukaan uudesti ylhäältä, saa synnit anteeksi ja pelastuu.

Vauvojen kasteen kohdalla kyse on selvästi siitä, että kaste pelastaa tehtynä tekona. Sellaista vaihtoehtoa ei ole, että joku vauva jäisi syntymättä uudesti ylhäältä kasteen hetkellä ja sen vaikutuksesta. Aikuisten kohdalla kaste ei enää toimikaan automaattisesti uudestisynnyttävänä ja pelastavana tekona, koska aikuinen voi ilmaista epäuskonsa ja synnissä elämisensä kasteen jälkeen. Näin myös tapahtuu, kun jumalattomia kastetaan sen vuoksi, että he vaativat päästä kasteelle.

Pappi kyllä tietää, jos haluaa saada sen tietoonsa, uskooko kasteelle tuleva teini tai aikuinen Jeesukseen ennen kastetta ja sen jälkeen vai ei. Useimmat kastetut tunnustavat avoimesti, etteivät he usko Raamatun opetuksiin ja Herraan Jeesukseen Kristukseen tai edes Isään Jumalaan. Kaste ja kirkon jäsenyys on heille muotiasia tai he kuuluvat kirkkoon käytännön syistä.

Yksi syy kuulua kirkkoon on perinne ja ryhmäpaine: ihmiset eivät halua erottautua muista. Kaste on siten menettänyt tyystin sen merkityksen, mikä sillä oli apostolisena aikana. Sen tarkoitus oli olla erottava väliseinä Jeesuksen seuraajien ja maailman ihmisten välillä. Kaste oli julkinen tunnustautuminen Jeesuksen opetuslapseksi ja uskon kuuliaisuuden teko, minkä Jumalan armo vaikutti niissä, jotka ottivat vastaan Jumalan sanan. Ketään muita ei ollut lupa kastaa kuin sellaisia, jotka tunnustivat uskonsa ja se voitiin havaita heistä hyvänä hedelmänä, mielenmuutoksena tai armolahjojen esiintymisen kautta. (Matt 3:3-11; Apt 8:35-40; 10:43-48.)

Kun kastekysymys on suurimpana erottavana tekijänä ratkaistu ja siitä päästy yksimielisyyteen, on Jumalan lasten mahdollista kokoontua seurakuntana pyhien yhteyteen. Sitä ennen se ei ole järkevää ja johtaa sovittamattomiin ristiriitoihin seurakunnan sisällä. Kasteen jälkeen voidaan sopia muista opin kappaleista ja miten niihin uskomme. Paavalin efesolaiskirjeen neljännen luvun alku on myös hyvä käsitellä, jotta ymmärrämme, mitä siinä sanotaan kristittyjen välisestä ykseydestä. (Efe 4:1-16.)

Raamatun tulkinnan periaatteita

Raamatun oikeaan ymmärtämiseen päästäkseen on tiedettävä ensin sen tulkintaperiaatteet: miten sitä tulee tulkita ja mikä on Raamattu? Ensin tulee päästä yksimielisyyteen siitä, mitkä kirjat otetaan mukaan pyhään Raamattuun ja mitkä jätetään siitä pois. Luterilaisen kirkon käyttämä ja protestanttien hyväksymä Raamattu on hyvä lähtökohta sille, mitkä kirjat kuuluvat Jumalan erityiseen ilmoitukseen ja ovat mahdollisimman virheetöntä Jumalan sanaa. Tätä kirjakokoelmaa ei tule laajentaa nykyisestä. Kaiken muun opetuksen tulee perustua siihen, mitä on Raamatussa kirjoitettu. Jos opillinen näkemys poikkeaa siitä, mitä on kirjoitettu, tulee se hyljätä ja korvata Raamatun sanan mukaisella opetuksella.

Raamatun kielten asiantuntijoiden olisi hyvä päästä yhteisymmärrykseen siitä, mitkä käsikirjoitukset ovat kaikkein luotettavimpia ja ulottaa tämä tutkimus koskemaan jopa yksittäisiä jakeita, joiden kohdalla on ollut erimielisyyttä tämän asian suhteen. Kun tulkitsijoilla on mahdollisimman laaja tieto eri käsikirjoituksista ja mahdollisesti vielä käännöksistä, voidaan saada selville parhaita käännösvaihtoehtoja itse kullekin jakeelle. Tässä kohden täytyy muistaa, että jokainen käännös on osittain kääntäjän tulkintaa, sillä tästä piirteestä ei päästä kokonaan eroon mitään käännöstyötä tehtäessä.

Meidän on hyväksyttävä se, että tulkitsemme ihmisinä lukemaamme ja tulkintaan vaikuttaa sen hetkinen opillinen näkemys Jumalan tahdosta. Tämä voi johtaa virheellisiin käännöksiin yksittäisissä Raamatun kohdissa, mikä tulisi pystyä havaitsemaan, kun useampi tutkija käy läpi kirjoituksia ja joukossa on niitä, jotka ymmärtävät opin Jumalan tahdon mukaan oikein. Lähtökohta kääntämiselle tulisi tietysti olla se, ettei kääntäjän vakaumus ja opillinen suuntaus saisi vaikuttaa kielen kääntämiseen. Sen sijaan tulisi pyrkiä kääntämään mahdollisimman sanatarkasti ja alkukielille uskollisella tavalla, vaikka käännös näyttäisi ensi alkuun olevan ristiriidassa oman aiemman opin näkemyksen kanssa. Tällä tavalla voidaan päästä eroon jo käännösvaiheessa virheellisestä Raamatun tulkinnasta.

Valitettavasti virheelliseen opin näkemykseen perustuvia käännöksiä on olemassa suomenkielisissä ja monissa muissakin Raamatuissa. Tämä tekee Raamatun tutkimisen erittäin haasteelliseksi ja useimmille maallikoille lähes mahdottomaksi tehtäväksi, ilman että virheitä tulkinnoissa esiintyy. Täytyy vain toivoa, että ne virheet olisivat vähämerkityksisiä eivätkä vaikuttaisi opin alkeisiin, mitkä ovat pelastuksen perustukseen kuuluvia asioita.

Kun on päästy sopimukseen siitä, mitkä kirjat otetaan mukaan Raamattuun ja mitä käsikirjoituksia pidetään luotettavimpina, on sen jälkeen päätettävä käytetty kääntämisen menetelmä. Niin sanottua dynaamisen ekvivalenssin eli muuttuvan vastaavuuden periaatetta ei tulisi soveltaa Raamatun kääntämiseen. Vuoden 1992 Raamatun käännös tehtiin sillä tavalla ja siihen on tullut paljon vakavia käännösvirheitä sen vuoksi. Kääntäjät eivät ole pyrkineet kääntämään kieltä sanatarkasti ja alkutekstille uskollisella tavalla vaan he ovat tulkinneet sanomaa ja kääntäneet tämän tulkinnan mukaisen version nykysuomeksi. Jos tulkinta sanoman merkityksestä on kääntäjällä väärä, välittyy se silloin suoraan käännökseen eikä kyse ole enää Jumalan sanasta vaan sen väärennöksestä. Mitä enemmän tällaisia tulkinnasta aiheutuvia virheitä käännöksessä on, sitä enemmän se johtaa lukijoita harhaan. Niin sanotut liberaaliteologien tekemät käännökset on usein tehty dynaamisen ekvivalenssin periaatteella. Luotettava Raamatun käännös pitää sen sijaan olla tehty mahdollisimman sanatarkasti ja alkutekstille uskollisella tavalla.

Raamatussa on jonkin verran ristiriitoja jopa alkuteksteissä, joista suuri osa selviää tutkimisen avulla ja paljastuu näennäisiksi. Todellista ristiriitaa ei ole, kun ymmärretään Raamatun ajan kulttuuria, perinteitä, uskoa, taloutta, maantiedettä, biologiaa ja elämää yleensä. Suuri osa ristiriidoista aiheutuu virheellisestä opista tulkinnan taustalla tai käännösvirheestä. Raamatun kopioimisvaiheessa on voinut myös syntyä virheitä, sillä Raamatun kirjoittamisen aikana ei ollut kirjapainotekniikkaa, mikä olisi vähentänyt kopioinnin virheet minimiin. Jos varhaisemman version käsin kopioinut henkilö teki kopiointivaiheessa virheen, välittyi se seuraaviin kopioihin ja siirtyi aina nykyisiin Raamatun käännöksiin asti. Osa virheistä ja epäloogisuudesta selittyy tällä tavalla.

Osa ristiriidoista on todellisia ja syy niihin on inhimillinen virhe. Vaikka Jumala on vaikuttanut Pyhän Hengen kautta Raamatun kirjoitusten synnyn, ei hän ole valvonut sanaansa pilkun tarkasti, niin etteivät ihmiset ole tehneet Jumalan sanaan yhtään virhettä. Tällaisia vähämerkityksisiä virheitä ja epäjohdonmukaisuutta voi olla ajoissa, tapahtumajärjestyksissä, sukuluetteloissa, lukumäärissä ja paikan nimissä. Ne eivät vaikuta Raamatun tärkeimpään sanomaan eli pelastussuunnitelmaan, joka paljastuu kirjoituksia lukemalla.

Jos ristiriitoja löytyy, kannattaa niitä selvittää seuraavalla tavalla vaihe kerrallaan:

  1. Tulkitse sanaa niin, että eri jakeet täydentävät toisiaan sen sijaan, että ne kumoaisivat toisensa. Moni ristiriita poistuu ja selittyy tällä tulkintatavalla. Esimerkkinä mainittakoon sanan `kaikki´ esiintyminen Raamatussa. Sitä käytetään ihmisten tavoin kuvaamaan valtaosaa jostakin väestön ryhmästä tai ryhmää rajoitetaan toisessa kohdassa esiintyvän lisäehdon avulla. Lopun ajan ahdistuksen ajan peto saa aikaan sen, että kaikki ihmiset ottavat käteensä tai otsaansa pedon merkin, mutta myöhemmin mainitaan, että valitut ja pyhät eivät ota sitä itseensä. (Ilm 13:16-18; 20:4.) Myöhempi kohta määrittelee tarkemmin kyseistä ilmoitusta ja rajoittaa sanan `kaikki´ koskemaan vain osaa maailman ihmisistä. Kun sovellat tätä tulkintatapaa esimerkiksi sellaisiin paikkoihin, missä sanotaan kaikkien tehneen syntiä, niin voit kyseenalaistaa sen, puhutaanko näissä kohdissa myös sylivauvoista vai ei. (Room 3:23; 5:12.) Raamatun kokonaisilmoitus on otettava aina huomioon, kun sanaa tulkitaan. Yksikään jae ei saisi olla ristiriidassa Jumalan tahdon mukaisen opin kanssa tai muuten se ei pysy pystyssä tai voi ainakin periaatteessa olla väärä.
  2. Ota huomioon asiayhteys, missä jae esiintyy. Yritä päästä selville siitä, mitä kirjoittaja on halunnut alun perin sanomallaan kertoa. Älä irroita jakeita asiayhteydestään ennalta valitun opin näkemyksen tueksi. Voit huomata, ettei kirjoittaja tarkoittanut lainkaan sitä, mitä opissa väitetään. Tästä on esimerkkinä väite, jonka mukaan ihminen on nähnyt Jumalan. Tätä väitettä voidaan puolustaa Raamatun avulla, sillä siellä mainitaan useampia tapauksia, missä ihmiset ovat nähneet Jumalan jopa kasvoista kasvoihin. (1Moos 32:24-32; 2Moos 3:1-14; Tuom 13:22; Job 42:5.) Raamatussa sanotaan silti, ettei kukaan voi nähdä Jumalan kasvoja ja jäädä eloon, eikä kukaan ole häntä nähnyt. (2Moos 33:17-23; Joh 1:18; 1Tim 6:16; 1Joh 4:12.) Tässä näyttää olevan selvä ristiriita, mutta kun eri kohtia yhdistellään toisiinsa, muodostuu kokonaisilmoituksen perusteella ristiriidaton näkemys. Vanhan Testamentin tapaukset kertovat siitä, kun ihmiset näkivät Herran enkelin, joka esiintyi Jumalan sanansaattajana hänen nimessään ja täysin valtuuksin. (Hoos 12:5; Apt 7:35; Tuom 13:21.) Enkelistä käytettiin silloin Jumalan nimeä ja hän esiintyi Jumalan nimellä. Jobin tapauksessa kyse on ilmeisesti Jumalan tuntemisesta, sillä hän nöyrtyi syvästi Jumalan edessä, jota oli aiemmin syyttänyt väärämieliseksi tuomariksi. (Job 40:3/40:8 jaejako vaihtelee eri käännöksissä.) Jumalan tunteminen voidaan ymmärtää ikään kuin Jumalan näkemiseksi, vaikka kyse ei ole luonnollisin silmin näkemisestä. Näin ristiriita poistui ja osoittautui vain näennäiseksi.
  3. Tutki, onko kyseeessä käännösvirhe. Voit käyttää apuna sanakirjoja ja eri käännöksiä. Internetissä on loistava työkalu nimeltään Blue Letter Bible, missä on kreikka-englanti ja heprea-englanti interlineaarit sanakirjoineen. (http://www.blueletterbible.org/)
  4. Onko jae mukana kokonaisuudessaan luotettavimmissa käsikirjoituksissa ja samassa muodossa kuin se on suomenkielisessä Raamatussa? Onko se mahdollisesti myöhempi lisäys ja peräisin korruptoituneesta eli väärennetystä käsikirjoituksesta. Tästä on esimerkkinä Matteuksen evankeliumin mukainen lähetyskäsky. Se esiintyy Eusebiuksen kirkkohistoriassa hänen lainaamanaan 21 kertaa eri muodossa kuin Uudessa Testamentissa. (Matt 28:19.) Sanonta "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" on siten mahdollinen muutos alkuperäisiin Jeesuksen sanoihin. Rinnakkaisevankeliumit kertovat saman tapahtuman eri sanoin. Sanonta ei esiinny missään muualla Raamatussa. Kyseessä voi olla katolisen kirkon teettämä muutos alkutekstiin kolminaisuusopin tai vauvojen kastamistavan tueksi. Eusebius lainaa kyseistä jaetta muodossa: "Tehkää kaikista kansoista opetuslapsia minun nimeeni ja kastakaa heitä..." Kun apostolit kastoivat kristityksi kääntyneitä, tekivät he sen aina Herran Jeesuksen tai Jeesuksen Kristuksen nimeen. (Apt 2:38; 10:48; 19:5.) Apostolien sanavalinta siitä, mihin nimeen kaste tuli suorittaa, ei puolla kastetta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tästä päätellen kaste Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen on varmasti oikein, mutta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastamisen tavasta ei voida olla täysin varmoja. Se mainitaan Matteuksen lisäksi vain Raamatun ulkopuolisissa kirjoituksissa. Toinen kasteeseen liittyvä tärkeä jae on Apostolien teoissa, missä Filippus vastaa etiopialaisen hoviherran kysymykseen, mikä voisi estää kastamasta häntä näin: "Jos sinä uskot koko sydämestäsi, niin on lupa." Hoviherra vastasi tähän: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." (Apt 8:37.) Jotkut ovat väittäneet, ettei tämä jae esiinny luotettavimmissa ja vanhimmissa alkuteksteissä. Se esiintyy kuitenkin kirkkoisien Irenaeus (130/140 – 202 jKr) ja Cyprianus (200 – 258) teksteissä, heidän lainaaminaan. Sen on täytynyt siten esiintyä hyvin varhaisissa käsikirjoituksissa. Jae sopii erinomaisesti asiayhteyteensä, sillä siinä on Filippuksen vastaus hoviherran kysymykseen ja hoviherran uskontunnustus, mitä seurasi vesikasteen toimittaminen vedessä upottamalla. Kun este kastetuksi tulemiselle oli poistunut, niin hoviherra oli lupa kastaa. Este kasteelle on se, ettei joku usko sydämestään Herraan Jeesukseen ja evankeliumin sanaan. Tässä on käytetty kreikankielistä sanaa `eksestin´, joka tarkoittaa suomeksi `lupaa´ ja sitä, että jokin asia on "lain mukaan sallittua" eli `laillista´. Sana esiintyy mm. siinä kohdassa, missä fariseukset kysyivät Jeesukselta, oliko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa ja ottaa itselleen uusi vaimo. (Matt 19:3.) Sanaa käytetään lähes joka kerta tässä merkityksessä, joten kasteeseen sovellettuna meidän on lupa kastaa vain sellaisia, jotka tunnustavat uskonsa ennen kastetta. Kummien lausuma uskontunnustus vauvan puolesta ei kelpaa Jumalalle, mutta Luther yritti perustella vauvakastetta sillä tavalla, että kummit tunnustavat vauvan puolesta, että vauva todellakin uskoo ja luopuu perkeleestä kasteen ottaessaan. Uskoon tarvitaan kuitenkin ymmärrystä, mikä vauvoilta puuttuu, joten he eivät voi uskoa evankeliumin sanaan. Jos ymmärrystä ei tarvittaisi uskomiseen, niin silloin voitaisiin julistaa evankeliumia suomeksi venäläisille ja hepreaksi kiinalaisille. Valitut uskoisivat siitä huolimatta, etteivät ymmärtäisi sanomaa. Näin ei kuitenkaan tapahdu, joten sanoma pitää ensin ymmärtää, jotta se voidaan uskoa. Joudumme kääntämään tästä syystä Raamattuja ja muuta hengellistä luettavaa eri kielille.
  5. Tarkista, onko aiempi opin näkemyksesi oikea. Jos olet erehtynyt aiemmin opissa, niin muuta mielesi ja korjaa opetustasi sekä elämääsi Jumalan tahdon mukaan. Saat siitä kiitoksen itseltään Jumalalta sinä päivänä, kun hän ilmestyy pyhien enkeliensä kanssa.

Minä uskon, että Raamatun tulkinnassa voidaan päästä yksimielisyyteen tärkeimmissä opin kohdissa niiden kesken, jotka ovat Jeesuksen opetuslapsia. Edellä mainittuja ohjeita noudattaen ja nöyrällä sydämen asenteella on mahdollista hyljätä aiemmat virheelliset käsitykset ja korvata ne enemmän Jumalan tahdon mukaisella opilla. Opilla ei ole pelkkänä teoriana kuitenkaan mitään merkitystä yksilön elämälle, ellei sitä sovelleta myös käytäntöön. Jos olet erehtynyt jossakin opin kappaleessa, missä on mahdollista muuttaa mieli ja korjata asia käytännön tekoina, niin tee se. Jumalan silmissä on arvokasta, että hänen lapsensa noudattavat hänen Poikansa sanoja ja ohjeita vanhurskasta elämää varten.

Petteri Haipola, 18.11.2006

Luettavaa

Sivun alkuun