Psalmit

Luku 2

Miksi pakanat raivoavat ja kansat puhuvat turhuuden sanoja?
Maan kuninkaat asettuvat yhdessä juonimaan1 Jahvea ja hänen voideltuaan [messiasta] vastaan:
"Katkaiskaamme heidän siteensä ja heittäkäämme pois heidän kahleensa yltämme!"
Hän, joka taivaissa asuu, nauraa ja pilkkaa heitä.
Sitten hän puhuu heille vihassaan ja peljästyttää heitä kiivastuksessaan:
"Minä olen asettanut kuninkaani pyhälle vuorelleni Siioniin!"
Minä ilmoitan säädöksen, Jahve on sanonut minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt!2 P"yydä minulta, niin minä annan sinulle pakanakansat perinnöksi ja maan ääret sinun omaksesi.3
Sinä muserrat heidät rautaisella valtikalla, niin kuin saviastian sinä heidät särjet."
Olkaa sentähden viisaita, oi te kuninkaat, ottakaa neuvosta varteenne te maan tuomarit!
Peljäten palvelkaa Jahvea ja iloitkaa vavistuksella.
Antakaa suuta04 pojalle, ettei hän vihastuisi, ja että ette menehtyisi tiellänne, kun hänen vihansa kohta syttyy! Autuaita ovat ne, jotka häneen turvaavat!

[1] tai: ...seisovat johtamassa neuvonpitoa...
[2] Jahve profetoi tässä Daavidin kautta Jeesuksen ylösnousemuksesta tuskallisen kuoleman jälkeen. (ks. Apt 13:33; Hepr 1:5; 5:5)
[3] Kun Jeesus luki tätä Psalmia, tunnisti hän siitä itsensä ja uskoi Isän luvanneen hänelle maan kuninkuuden, koska hän on se luvattu messias. (ks. Jes 7:14-16; 9:5-6; 10:1-11; 42:6-7; 49:5-6; Mka 5:1|2; Dan 7:13-14; Hepr 10:5-24)
[04] Lähi-idässä ja juutalaisilla oli tapana tervehtiä toisiaan suudelmalla (vrt. venäläiset/ ranskalaiset), jolla osoitettiin samalla ystävyyttä tai alamaisuutta; kuninkaallisia oli jo silloin tapa kumartaa ja suudella heidän jalkojaan alamaisuuden merkiksi. (ks. Luuk 7:38, 44)

Sivun alkuun | Seuraava luku | Edellinen luku